MITEN JERUSALEMIN ALKUSEURAKUNTA KUKISTETTIIN

"Miten Jerusalemin alkuseurakunta kukistettiin" on Uuden Katekismuksen kolmannen osan Historia tekstiä.

2014-06-27

 

Jerusalemin alkuseurakunnan alku oli loistokas, mutta loistokausi loppui lyhyeen. Oppi muuttui ja ihmeet lakkasivat. Pietari joutui Jaakobin tossun alle, ja samoin kävi muillekin Jerusalemiin jääneille apostoleille. Jos haluat ymmärtää apostolien tekoja, on sinun ensinnäkin tiedettävä, kuka oli tämä Jaakob.

Jeesuksen lähimmät opetuslapset olivat Pietari sekä Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes. Apostolien tekojen kahdennessatoista luvussa kerrotaan, että Herodes tappoi tämän Jaakobin:

Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä. Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen. (Apt 12:1-2)

Myös Pietari oli vangittujen joukossa, mutta hän pelastui Jumalan armosta. Herodeksen kävi huonommin, mutta hän saikin ansioittensa mukaan.

Jeesuksella oli neljä velipuolta. Matteus luettelee heidän nimensä:

Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot? Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas? Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?" Ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan". (Matt 13:54-57)

Johannes kertoo, etteivät nämä lihan puolesta Jeesuksen veljet uskoneet Jeesukseen:

Ja juutalaisten juhla, lehtimajanjuhla, oli lähellä. Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet; sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle." Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet. (Joh 7:2-5)

Apostolien tekojen viidennessätoista luvusta kerrotaan, että Jaakob sanoo viimeisen sanan kokouksessa, jossa riideltiin pakanakristittyjen ympärileikkauksesta:

Kun he olivat lakanneet puhumasta, lausui Jaakob: "Miehet, veljet, kuulkaa minua! (Apt 15:13).

Koko hässäkkä oli alkanut siitä, että Antiokiaan oli tullut Juudeasta muutamia, jotka väittivät, etteivät pakanakristityt voi pelastua, elleivät ympärileikkauta itseään. Koska ongelman aiheuttajat olivat tulleet Juudeasta, lähetettiin Antiokian johtavat veljet Jerusalemiin, jossa riita jatkui, kunnes Pietari kertoi siitä, kuinka hän oli kastanut roomalaisen sotapäällikkö Korneliuksen Kesareassa. Kun kokous sen jälkeen rauhoittui, pääsivät Barnabas ja Paavali kertomaan työstään ei-juutalaisten keskuudessa. Sen jälkeen puhuu Jaakob, joka isäntämiehen otteella ratkaisee asian:

Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen, vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." (Apt 15:19-21)

Paavalilla olisi ollut sana sanottavana myös ympärileikkausta koskevassa asiassa, mutta hän antaa Jerusalemin puhua. Hän ei ollut tullut Jerusalemiin muita uskovia paimentamaan, vaan ottamaan selvää ongelman syistä. Mutta Galatalaiskirjeessä hän puhuu suunsa puhtaaksi. Kysymys on vanhurskauttamisesta. Jumala hyväksyy ihmisen, joka vetoaa hänen armoonsa sellaisena, kun sitä ihmiselle Jumalan hyvän sanoman nimessä Jeesuksessa tarjotaan, mutta ne, jotka Jumalan eteen tullessaan vetoavat lainkuuliaisuuteensa, ovat kirouksen alaisia:

Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi". Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee". (Gal 3:8-10)

Minun käy sääliksi niitä vilpittömiä uskovia, jotka on polvet verillä rukoilevat ja pyytävät Jumalaa täyttämään heidät Pyhällä Hengellä ja odottavat Jumalan tekevän suuria heidän elämässään ja heidän kauttansa ymmärtämättä, että Jumala pelastaa, antaa Pyhän Hengen, johdattaa ja tekee ihmeitä vain, jos ihminen on vetoaa siihen, mitä Jeesus teki hänen puolestaan. Paavali kysyykin:

Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte? Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"? Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia. (Gal 3:1-7)


Oli ihmisen lakipakki kuinka täydellinen tahansa, hän ei siitä sen vanhurskaammaksi tule, kitupiikiksi kylläkin. Pahimmallaan nämä lain kiivailijat ovat kirkossa ja Amerikoissa, joissa vapaamuurarit etc. haaveilevat uudesta maailmanjärjestyksestä, jonka ytimenä on "rule of law". Jopa velipuoli Jaakobin tarjoamat neljä pykälää ovat ihmiselle liikaa: hän ei koskaan tule vanhurskaaksi niitä noudattamalla. Jos ostan makkaraa, kuka takaa, ettei siihen ole käytetty verta? Vielä pahemmin on sen haureuden karttamisen kanssa. Jos nätti tyttö on puettu asiallisesti, minä katson häntä silmiin niin kuin ihmistä ainakin, mutta jos hän vaatteillaan puhuu huorien kieltä, katson vaistomaisesti sinnepäin, missä tavara on tarjolla. Joku ehkä sanoo minua tämän takia huorapukiksi, mutta sanokoon. Minun vanhurskauttamiseeni se ei vaikuta, sillä se perustuu Kristukseen, joka täytti lain. Ja sen lisäksi minä uskon, että Pyhä Henki on riittävän vahva voima ja suojavarustus torjumaan myös paholaisen mannekiinien erikoistarjouksia. Mutta yhden asian minä sanon: Maailmassa ei tule koskaan olemaan sellaista lakikokoelmaa, jota ihminen ei rikkoisi. Pidä siis itseäsi onnellisena, ettei sinun vanhurskauttamisesi perustana ole mikään makkaransyöntikielto, vaan Kristus, Herra.

Jerusalemin päätös oli tuhoisa ensisijaisesti juutalaiskristityille itselleen. Pyhän Hengen toiminta estyi, eikä ihmeitäkään enää tapahtunut. Konflikti on ilmeinen, ja se näkyy muistakin Paavalin kirjeistä. Toisen Korinttolaiskirjeen tekstistä noin kolme lukua käytetään asian selostamiseen. Ensin sanotaan näin:

Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät (καπηλεύοντες) Jumalan sanaa (τον λόγον του θεου); vaan puhtaasta mielestδ, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme. (2.Kor 2:17, vuoden 1933/38 käännöksen mukaan)

Vuoden 1933/38 käännös ei ole teknisesti väärin, koska sanan kapileuo kääntämiseen tarvitaan kaksi eri sanaa, joiden merkitykset löydämme Juuson sanakirjasta:

καπηλεύω,

(κάπηλος caupo, kaupustelija, viinuri)

- l) olla kaupustelijana, viinurina; semmoisena asioida, hankkia voittoa, väärentämällä hankkia voittoa;

- 2) tehdä petollista kauppaa, väärentää 2.Kor 2:17. *

Korinttolaisillekin oli tarjottu väärennettyä evankeliumia. Sen esittäjiä Paavali sanoo "isoisiksi apostoleiksi":

Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja (των υπερλίαν αποστόλων) huonommaksi (μηδεν υστερηκέναι). (2.Kor 11:3-5)

Jerusalemista tulleet apostolit olivat panneet Korintin seurakunnan niin sekaisin, että Paavali joutui ikäänkuin puolustautumaan, sillä hänen nöyryytensä ja vaatimattomuutensa käsitettiin ikäänkuin hänellä ei itse asiassa olisikaan oikeutta torjua isännän elkein esiintyviä "isoisia apostoleita":

Olen joutunut mielettömyyksiin; te olette minut siihen pakottaneet. Minunhan olisi pitänyt saada suositusta teiltä, sillä en ole missään ollut noita isoisia apostoleja huonompi (ουδεν γαρ υστέρησα των υπερλίαν αποστόλων), vaikka en olekaan mitδän (ει και ουδέν ειμι). Onhan apostolin tunnusteot (Τα μεν σημεια του αποστόλου) teidδn keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä (εν πάση υπομονη), /tunnusmerkeillδ (σημείοις τε) ja ihmeillδ (και τέρασιν) ja voimateoilla (και δινάμεσιν). /TR, Mj: εν σημείοις και τέρασιν και δινάμεσιν, kts. 1776 kδδnnös / Sillä missä muussa te olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle kuin siinä, etten minä puolestani ole rasittanut teitä? Antakaa minulle anteeksi tämä vääryys. (2.Kor 12:11-13)

Jerusalemin seurakunnan loittoneminen yksiselitteisestä Jumalan armoon perustuvasta evankeliumin totuudesta teki sen toimintakyvyttömäksi. Pyhän Hengen johdatus puuttui ja ihmeet lakkasivat. Varsinaista välirikkoa ei tullut, mutta laiha yhteisymmärrys perustui kahtiajakoon, jonka mukaan Paavali oli pakanain apostoli, ja Pietari olisi sitä samaa juutalaisille.

Ja nuo, joita jonakin pidettiin - millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön - nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään, vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille -sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa - ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen. (Gal 2:6-9)

Välit pysyivät viileinä, kuten Paavalin sanavalinnoista voi huomata. Hän kirjoittaa "niistä, joita jonakin pidettiin, millaisia sitten lienevät olleetkin". Ja vielä huonommaksi asia tuli, kun Pietari tuli Antiokiaan, eikä enää uskaltanut osallistua yhteisiin aterioihin "pakanakristittyjen" kanssa:

Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?" (Gal 2:11-14)

Pietari ei ollut pahin, mutta hän oli Jaakobin tossun alla. Jaakobin tukena oli myös Juuda, Jeesuksen nuorin veli. Molemmat olivat tulleet uskomaan Jeesukseen, mutta nähtävästi heidän uskonsa oli uskoa siihen, että Jeesus on luvattu messias, mutta vanhurskauttamisen asiassa he olivat yhä sidoksissa Mooseksen lakiin, vaikka eivät sen noudattamista pakanoilta vaatineetkaan. Heille Paavali kirjoittaa:

Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä; mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se! Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. (Gal 2:15-21)

Niille agitaattoreille, jotka eivät tätäkään sulattaneet, Paavali ei kirjoittanut mitään. Yrittipähän vain torjua heidän vaikutustaan seurakunnissa ja ilmeisen heikoin tuloksin. Ja sitten Paavali päättää vielä kerran lähteä käymään Jerusalemissa, ja toivoo sen jälkeen näkevänsä myös Rooman. Pyhä Henki varoittaa Paavalia Jerusalemista, mutta Paavali kertoo menevänsä sinne "sidottuna hengessä". Kun Paavali ei ota Pyhän Hengen varoituksesta vaarin, Pyhä Henki panee profeetat asialle, mutta Paavali vain jatkaa matkaansa. Hän saapuu helluntain edellä Jerusalemiin, tapaa veljet ja vanhimmat ja heti seuraavana päivänä he menevät Jaakobin luo. Paavali kertoo työstään ei-juutalaisten kansojen keskuudessa, mutta Jaakobin huolenaiheena ovat messiaaniset juutalaiset, jotka kaikki ovat lainkiivailijoita:

Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita. (Apt 21:19-20)

Paavalista Jaakob sanoo, että hän on kiistelty henkilö, jonka kannattaisi tehdä nasiirilupaus yhdessä neljän kaverin kanssa maineensa puhdistamiseksi:

Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan. Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen. Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä. Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt 21:21-25)

Paavali suostuu, vaikka hän näin tietää joutuvansa suorittamaan nasiirilupauksen määräyksiin kuuluvan veriuhrin ja josta hän itse Galatalaiskirjeessä sanoo:

Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. (Gal 5:4)

Määräajan kuluttua Paavali menee pyhäkköön:

Mutta kun ne seitsemän päivää olivat päättymässä, näkivät Aasiasta tulleet juutalaiset hänet pyhäkössä, kiihoittivat kaiken kansan ja kävivät häneen käsiksi ja huusivat: "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan." (Apt 21:27-28)

Paavalia viedään kuin pässiä teuraalle. Ja sitten tapahtuu se, mikä olisi voitu välttää torjumalla Jaakobin inhimilliseen laskelmointiin perustunut ehdotus. Uskonnolliset juutalaiset hyökkäävät Paavalin kimppuun ja hänet olisi varmaan tapettu, elleivät roomalaiset - Jumala armosta - olisi ehtineet väliin. Väliintulolla on se vaikutus, ettei Paavali pääse tekemään anteeksiantamatonta syntiä. Rankaisematta Paavali ei kuitenkaan jää. Hänet viedään vangittuna Kesareaan, jossa hän viettää kaksi vuotta. Hän vetoaa keisariin, ja viedään vangittuna Roomaan. Matkalla laiva haaksirikkoutuu, talvi vietetään Maltan saarella, ja keisarin vetoomustuomioistuimeen tulleen vangin on oltava keisarin käytettävissä kahden vuoden ajan, jonka jälkeen hänet voitiin vapauttaa. Vapautettiinko hänet todella, on tulkinnanvaraista.

Heti Roomaan tulonsa jälkeen Paavali kutsuu luokseen juutalaisseurakuntien vanhimmat. Keskustelun tulokset jäävät laihoiksi, ja Paavali tekee siitä omat johtopäätöksensä:


Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet. Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne, sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.' Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen." (Apt 28:24-28)

Paavalin Roomassa viettämät vankeusvuodet Apostolien tekojen kirjoittaja kuittaa parilla lauseella:


Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat; ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä. (Apt 28:30-31)

Luukkaalla ja Paavalilla näyttää olevan eräänlainen työnjako. Luukas kertoo faktat ja Paavali selittää ne. Vankielämän vaiheisiin ei ulkoisia myllerryksiä juuri mahdu, mutta Paavali hyödyntää vankeusajan hiljaiselon viettämällä aikaa Jumalan kasvojen edessä. Hänen tärkeimmät kirjeensä syntyvät Roomassa. Hän on jo tehnyt kaiken voitavansa heimonsa voittamiseksi Kristukselle, ja nyt hän syventyy kuuntelemaan Jumalan ilmestyksiä, jotka hän esittää Efesolaiskirjeessä, Kolossalaiskirjeessä ja Filippiläiskirjeessä. Näiden kirjeiden sanoma on niin tärkeä, ettei kristinuskoa ilman niitä olisi olemassakaan. Mutta toisaalta niissä selostetut näköalat ovat niin valtavia, ettei niitä voi ymmärtää, kuolematta ensin oman mielensä fantasioille.

Jeesus oli selostanut salattuja asioita vertauksien muodossa, ja tietyt vertaukset hän selitti kohta oppilailleen sanoen, että "teidän on annettu tuntea Taivasten Valtakunnan salaisuudet, mutta .." Jotkut vertaukset olivat jääneet toistaiseksi selitystä vaille. Yksi sellainen on vertaus tuhlaajapojasta, jota Jeesus pohjusti kertomalla ilosta, jonka lampaan tai rahan löytäjä kokee kadonneen omaisuutensa löydettyään. Ilo on myöskin se asia, josta tuhlaajapoikavertauksessa puhutaan, vaikka tämän ilon aihe paljastetaan vasta paljastamalla Kristuksen salaisuus, joka on Kristus meissä, iankaikkisen elämän toivo.

Kristuksen salaisuuden, Laittomuuden salaisuuden, Jumalan suunnitelman, Kristuksen seurakunnan näkeminen Uuden Luomakunnan ominaisuudessa ja Paavalin vankilakirjeiden monet muut suuret asiat vaatisivat oman tarkastelunsa. Mutta tässähän oli kyse siitä, miten Jerusalemin seurakunta tuhottiin. Pääosaa siinä näyttelivät Jeesuksen lihalliset veljet ja tuhannet messiaaniset fariseukset, jotka kaikki olivat lainkiivailijoita.

Kirjoituksessani Sapatin Herra, kerroin siitä, miten Raamatun tekstejä alettiin väärennellä kohta niiden kirjoittamisen jälkeen ja tässä tarkasteltiin, sitä, mistä koko laittomuuden salaisuus tuli kristillisiin seurakuntiin. Paavalin vankilakirjeissä on mustaa valkoisella siitä, mitä näiden kahden asian välissä tapahtui. Jos Luoja suo, palataan asiaan. op/2014-06-19

Takaisin Osmon kotisivulle