Pilapiirroksessa katuevankelista kantaa julistetta

"Tehkää parannus" ja Kirkossa Heränneet papit julistavat

"Herätkää". Mutta kun etsit näille huudoille tukea

Raamatusta, sieltä löytyvätkin aivan toisenlaiset ohjeet:

"Muuttakaa mielenne" ja

"Pelastautukaa tästä pahasta sukukunnasta".

 

Demonisoituva SUOMI

Osmo Pöysti

Ikaalinen, Finland

alkua: 2016-05-01 (Ylöjärvi)

jatkua: 2020-12-22

ilmaisjakelut sallitaan

 

Suomalaiset Covid-rokotteet

Suomalaiset pystyisivät tuottamaan kaikki tarpeelliset rokotteet itse. Kun virologinen sodankäynti 1960-luvulla alkoi, Suomi oli vahvasti mukana pelissä. Wallac Oy:ssa Turussa valmistettiin maailman parhaat nestetuikelaskijat (liquid scintillation counters), joita käytettiin H3 (vedyn radioaktiivinen isotooppi) ja C14 (hiilen radioaktiivinen isotooppi) avulla tehtävien mikrobiologisten kokeiden ja analyysien suorituksessa. Ensimmäinen laite asennettiin Helsingin Yliopiston Maa- ja Metsätieteen tk. Ravintokemian laitokselle Viikkiin. Siihen aikaan myös minä vaihdoin työpaikkaa Aga Oy:n erikoiselektroniikan osastolta, ja sain tutustua sen sielunelämään. Sitten siirryinkin Turkuun, asentamaan myytyjä laitteita asiakkaiden luo, huoltamaan niitä, ja usein myös neuvomaan laitteiden käyttämisessä. Moskovassa asensin kaksi laitetta, toisen aivokalvovirusten tutkimuslaitokseen ja toisen Terveysministeriön neljännen hallinnon enemmän tai vähemmän salaiseen laitokseen. Yhden laitteiston asensin biologian laitokselle Oxfordin yliopistoon. Kun työhöni kuului myös gammasäteilyä käyttävien automaattisten näytteenvaihtajien asennus, en enää tarkkaan muista, mitä Ruotsiin ja Tanskaan asennettiin sen viiden vuoden aikana, joka niissä hommissa olin. Mutta yksi asia ei jäänyt minulta huomaamatta: Suomeen näitä huipputietäjän työkaluja asennettiin eri puolelle maata suhteettoman paljon. Sotilassairaala Tilkassa panin merkille, että siellä seurattiin tarkkaan naapurimaiden hankkeita.

Olin aika pitkään laivanrakentajien kelkassa, mutta en suinkaan ulkona asioista. Hollming Oy rakensi maailman suurimman tieteellisen tutkimusaluksen Neuvostoliiton tiedeakatemialle. Laivan tutkimusvarustus oli niin merkittävä, että laivan kotimaisuusaste ei täyttänyt ehtoja vientiluvan saamiselle, muuten kuin niputtamalla se muutaman joki- ja merikuljetusaluksen kaupan kanssa samaan pakettiin. Kun sitten luin Yhdysvaltojen maantieteellisen seuran lehteä National Geography, laivaa ylistettiin siihen tyyliin, että katsokaa, miten paljon parempia neukut ovat kuin te Amerikan hölmöt. Sanaakaan artikkelissa ei mainittu siitä, että laiva oli valmistettu Suomessa, ja sen keskustietokone, kuten meillä sanottiin, Unkarissa. Osa laitteistosta, kuten sivuluotainskannerit, oli tuotu suoraan Amerikasta.

Tieto on vajavaista, sanoo Raamattu. Kun poikani sairastui Amerikoissa, eivät Amerikan tohtorit pystyneet selvittämään taudin syytä. Diagnoosia vaihdettiin usein, niin myös lääkitystä. Kun poika oli jo kuukauden ollut neljänkymmenen yhden asteen kuumeessa, hänen vaimonsa soitti. Hän oli paastonnut kolme vuorokautta, ja oli aivan loppu. Sitten rukoilimme ja minä paastosin taas nuo kolme ja puoli vuorokautta. Ja Jumala auttoi. Neljäntenä päivänä hän soitti supermarketin parkkipaikalta ja sanoi, että on vähän heikko rankan sairauden jäljeltä. Sitten hän toi perheen Suomeen, ja työt Nokia Siemensillä jatkuivat, kunnes syksyllä voimat alkoivat taas hiipua. Mutta myös suomalaisen lääketieteen kyvyt, tai ei ehkä niinkään kyvyt, kuin mahdollisuudet kertoa taudin todellista syytä osoittautuivat riittämättömiksi. Kun hautauslupa saatiin, oli kuolemansyy vielä määrittelemättä.

Sklifosovski-instituutti on Moskovan suurin ensiapuklinikka. Kun uuden palovammasairaalan tarve kävi ilmeiseksi erään suuren junaonnettomuuden takia, Moskovan pormestari Juri Luzhkov tilasi sairaalan Suomesta. Puolimatka kokosi tarvittavan tietotaidon, ja lääketieteellisen kaluston toimitti Instrumentarium Oy. Työt alkoivat vuoden 1993 lopulla, ja koska projektilla oli kiire, kutsuin työmaapäällikön pyynnöstä ukrainalaiset ystäväni siivoamaan vuonna 1812 rakennetun rakennuksen siihen kuntoon, että työt voidaan aloittaa. Palovammasairaalan valmistuttua alkoi munuaistensiirtoklinikan rakentaminen, vanhaa rakennusta peruskorjaamalla. Mutta jos palovammojen hoito on vaativa ala, sitä vaativampaa on munuaisten siirto. Sopimukseen kuului, että Sklifosovski-instituutti kerää alan tietäjät, jotka lähetetään Suomeen koulutettaviksi. Kun se aika tuli, koulutettavat eivät pystyneetkään omaksumaan heille tarjottua tietoa, ja ryhmä, joka alan vaativuuden takia oli aika iso, lähetettiin kotiin. Silloin instituutin ylilääkäri Jermolov kääntyi ranskalaisten alan gurujen puoleen, mutta silloin kävi ilmi, että Ranskassa munuaisten siirroista vastaava ylin asiantuntija olikin suomalainen, ja homma pysähtyi siihen. Sen jälkeen Instituutti yritti ratkaista ongelmaa kääntymällä Israelin puoleen. En tiedä, miten homma onnistui, mutta ei ainakaan vielä 1990-luvulla munuaisten siirtoja ihan joka kylässä suoritettu.

Olen tukka pystyssä kuunnellut, kuinka poliitikot ovat tunkeutuneet lääketieteen alalle. Influenssarokotteet halutaan tilata ulkomailta, vaikka jo siinä sika-ja-lintuinfluenssa sirkuksessa menivät amerikkalaisen lääkefirma Baxterin elävät ja kuoletetut virukset sekaisin. Tshekeissä puhuttiin jo kansanmurhan yrityksestä, mutta maailmasta ei löytynyt sellaista oikeuslaitosta, joka olisi ottanut asian käsittelyynsä. Elävää isorokkovirusta säilytetään sekä Venäjällä, että Yhdysvalloissa. Mutta vielä suuremman vaaran aiheuttavat ne samat yksityiset "hyväntekeväisyysjärjestöt", jotka jo ovat pakottaneet maailman valtiot hyväksymään abortit, ja kuten Suomessa, lääkärit on pakotettu niitä tekemään lääkärinoikeuksien menetyksen uhalla. Silloin kävi ilmi, miten heppoisilla puujaloilla länsimainen sivistys seisoo: tietääkseni vain kaksi lääkäriä kieltäytyi aborttien teosta, ja menetti oikeutensa lääkärinammatin harjoittamiseen. Ja nyt nuo "hyväntekeväisyysjärjestöt" haluavat vähentää maailman väkilukua rokottamalla.

Kun aborttilakia ajettiin läpi Suomessa, saatanan agentuuriliikkeet pauhasivat, että laki on välttämätön tietynlaisissa tapauksissa äidin elämän pelastamiseksi, mutta se oli sitä tavallista saatanaa. Kyllä lääkäreillä oli ennen aborttilakiakin mahdollisuus toimia lääketieteen rajoissa sekä äidin, että sikiön elämän pelastamiseksi. Kyse oli aivan muusta. Ja kun nyt maailmalla on suoritettu jo puolitoista miljardia sikiönlähdetystä, pyritään koko perkeleellinen demagogia unohtamaan. Eivät nuo puolitoista miljardia raskaana olevaa naista olisi synnytykseen kuolleet, vaikka olisivat synnyttäneet heinäpellolla, kuten Neuvostoliitossa tehtiin.

Abortti on uskonnollinen kysymys, sillä jokainen abortin tekijä tuntee syyllisyyttä niin kauan, kunnes muuttuu zombiksi eikä tunne enää mitään. Muutama vuosikymmen sitten olin Ohotan merellä kalanjalostuslaiva Sodruzhestvolla. Laivan lääkäri vietti kaksikymmenviisivuotisjuhliaan, ja kertoili elämästään. Siten hän sanoi: "Osmo, sinä varmaan ajattelet, että minä olen kaikkein syntinen ihminen tällä laivalla?" Kun kysyin, että miten niin, kertoi nuori lääkäri, että hän tekee abortteja melkein joka päivä. Laivalla on naisia, joille on tehty abortti jo kaksikymmentä kertaa, sanoi hän. Laivalla oli noin kaksisataa naista ja noin kolmesataa miestä. Työvuorot olivat kahdentoista tunnin mittaisia, ja työpäiviä oli seitsemän viikossa. Se, mitä lääkäri tunsi omassatunnossaan, ei ollut edes verrattavissa siihen, mitä nämä naiset kertoivat yksityisesti. Se oli sellaista, mitä kalankäsittelyosastojen taukotiloissa ei kerrottu. Nämä naiset halusivat huutaa ääneen, mutta eivät voineet, mutta he itkivät, kun löysivät jonkun, jolle he voivat puhua yksityisesti. Sama koski miehiä. Yksi sanoi, että tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun minä olen puhunut rehellisesti jonkun kanssa. Kaikki muu on ollut teatteria, sanoi hän.

Kun ihminen on tehnyt väärin joko omasta aloitteestaan tai siihen pakotettuna, hän ryhtyy etsimään perusteluja ratkaisulleen. Kun hänelle todistellaan, että eihän se mitä väärin, mitä sinä sellaista, käy usein niin, että pahaan pakotetusta ihmisestä tulee kaikkein julmin ihminen. Jopa syyllisyyskysymys vääristyy: Ne, jotka eivät vääryyteen ole suostuneet, koetaan nyt vihollisiksi. Kun käärme puri poikaani, halusi lääkäri tehdä verensiirron jolloin kysyin, onko se tarpeellista? Vastaus oli yllättävä: vastustanko minä verensiirtoa uskonnollisista syistä? Jätin lääkärin pohtimaan omia syyllisyyskysymyksiään, ja kysyin, onko verensiirrolle olemassa lääketieteellisiä perusteita? Kun mitatut arvot olivat alle hälytysrajan, kielsin verensiirron tekemisen.

Ihmisellä on oma, sisäänrakennettu suojamekanismi tämän maailman viruksia vastaan, ja näitä viruksia on niin paljon, että mitkään maailman lääkefirmat eivät pysty niitä kaikkia tuhoamaan, eikä se olisi edes hyväksi. Pääasia on säilyttää ihmisen oma immuniteettijärjestelmä toimintakuntoisena. Jokainen kestetty flunssa vahvistaa omaa immuunipuolustusjärjestelmää. Se, että me joskus kuollaan, pitäisi olla selvää kaikille. Miesten keski-ikä Suomessa on 81 vuotta, ja Covid-19 virukseen kuolleiden miesten keski-ikä sitä pari vuotta korkeampi, niin mitä ne oikein laulavat? Sikaflunssatartunnan sai puolitoista miljardia ihmistä, eikä se meitä kaikkia tappanut. Vai tappoiko se, häh? Se, mitä nykyinen flunssa-aalto on osoittanut, on väestöpolitiikan vinoutuminen. Vanhojen ihmisten laitoshoito on vaarallista, sillä jos laitokselle tulee virus, se pääsee tekemään pahaa jälkeä. Kotihoito olisi silloin ollut parempi kaikille. Toinen vinouma on ihmisten keskittäminen astutuskeskuksiin. Ei täällä Tampereen takamailla niin monta virusta ole nähty.

Kun tämänkertaisen koronaviruksen koodeja ei ole selvitetty, ei toimivan rokotteen valmistaminen ole mahdollista, ja jos koodi selvitettäisiinkin, seuraava virusaalto on jo erilainen. Jo se, että viruksen koodin selvittäjille saatetaan myöntää patenttioikeus tietoon, jonka tekijänoikeudet kuuluvat Jumalalle, osoittaa vain sen, että lääketiede tosiaan on juuri niin demonista, kuin mitä Raamattu siitä sanoo. Kuten geenimanipuloiduille kasveille ja eläimille on jo käynyt, patentinhaltija voi myös väittää, että hänen rokotteillaan manipuloitu ihminen onkin hänen omaisuuttaan. Valtio, joka sallii geenimanipuloidun siitepölyn leviävän minun omenapuuhuni, ei sinuakaan puolusta. Mutta kuinka me voisimmekaan vaatia oikeudenmukaisuutta niiltä, joilla sitä ei ole? Käännymme siis asiassa Jumalan puoleen, Isäntä Jeesuksen nimessä.

 

Esa Heiskan jäähyväisvideo

En usko, että Esa Heiska olisi mihinkään lähtemässä, mutta hän osaa lukea ajan merkkejä. Kristityt vaiennetaan, niin ettei ääntä kuulu. Maailma uhoaa jo, että vain juutalaisuus, kirkko ja islam sallitaan. Sitten tulee se Aamoksen kirjassa selostettu Jumalan sanan kuulemisen nälkä, ja ihmiset kulkevat merestä mereen sitä kuullakseen, mutta eivät löydä. Raamattujahan kyllä on, mutta ne on niin pahasti käpelöity, että lukija eksyy heti ensi rivillä: "Tehkää parannus", vaikka lähdetekstissä sanotaan "Muuttakaa mielenne". Jos näiden asioiden eroa ei ole ymmärretty tänäkään päivänä, lienee se niinä päivinä perin mahdotonta.

Videossaan Esa Heiska - On tullut jäähyväisten jättämisen aika, kts.

https://www.youtube.com/watch?v=eLY6Sh1I-aY Esa teki tiliä saarnaajan urastaan. Kertoi olleensa RUKISSA silloin, kun Tshekkoslovakia miehitettiin, ja siitä, miten armeija toimi, ja miten sotilasvalansa mukaan toimineen komentajan siinä kävi. Seppo Rissanen oli samalla hetkellä Utön saarella suorittamassa asevelvollisuutta, ja kertoi, että Viron puolelta tuli sata laivaa, mutta Suomen aluevesirajan tuntumaan tultuaan ne kääntyivät pois. Laivat tulivat kuin hyökyaalto, ja muutaman tunnin välein sama toistui uudestaan. Eräs kollega oli samaan aikaan Neuvostoliiton ulkomaanmatkailujärjestön Inturistin johtajan matkatoimistoväelle järjestämässä vapaamuotoisessa myynninedistämistilaisuudessa. Kesken kemujen johtajalle tuli puhelu, ja hän poistui, mutta käski jatkamaan omatoimiseen malliin. Kun hän parin tunnin kuluttua tuli takaisin, hän kertoi tilanteen olevan vakavan. Hän sanoi pysäyttäneensä kaiken turistiliikenteen Neuvostoliiton ja muun maailman välillä tietämättä, mitä maailmalla on tapahtumassa. Valehyökkäyksiä tehtiin kaikkiin suuntiin, niin etteivät omatkaan tienneet, ketä vastaan hyökkäys oli suunnattu ja mitä oli tulossa.

Talvella olin sitten itsekin Moskovassa, kävelemässä iltapakkasessa Pushkinin patsaan luona, kun pari poikaa ja yksi tyttö tuli juttusille. Kutsuivat kadun kulmassa olevaan kahvilaan Morozhennoe, "jäätelö". Yksi pojista esitteli kaverinsa, ja sanoi, että sillä aikaa kun tytön poikakaveri on Tshekkoslovakiassa, tyttö on pojan seuralaisena, ettei se joudu pahoille teille. Tshekeistä nuoret kertoivat, että oli se sentään onni, että ehdittiin väliin, etteivät saksalaiset ehtineet hyökätä sinne, ja lisäsivät, että jos ne saksalaiset vielä kerrankin sellaista yrittävät, he hävittävät koko Saksan, niin ettei jäljelle jää ketään, joka vielä pystyisi sellaista yrittämään. Sitten tuli puhe karvahatuista. Yksi poika oli kai käynyt kadulla myymässä karvahattunsa, kestityksen maksamista varten. Ja sitten tuli puhe Suomesta. Pojat kertoivat ilmeisen vilpitöntä myötätuntoa osoittaen kuinka Suomessa sata tuhatta työtöntä kulkee nyytti olalla leipäpalaa kerjäämässä. He halusivat tulla auttamaan, mutta eivät aivan heti: Neuvostoliitossa on omiakin ongelmia, he sanoivat, ja pyysivät odottamaan. Yksi kertoi, että heillä oli ennen sellainen luulo, että suomalaiset ovat hyviä ihmisiä, mutta armeijassa he olivat saaneet tietää, kuinka suomalaiset kohtelivat haavoittuneitaan sodan aikana: kerättiin haavoittuneet heinälatoon, ja kun haavoittuneita oli tullut paljon, poltettiin koko lato.

Kommunistit pitivät yllä "korkeaa moraalia" valheen kaikella voimalla, mutta se sortui. Kristityt, joiden hallelujakuorot ja kasettinauhureilla monistetut laulut olivat voittaneet papukaijakuoron, houkuteltiin Amerikkaan, eikä maahan jäänyt ketään, joka olisi pystynyt sytyttämään lampun palamaan. Tammikuussa 2020 maailman varjohallituksen johtaja Georg Soros kertoi, että sosialismi on hyvä, Trumppi paha. Hyvä ja hyvä, kuusikymmentä miljoonaa neuvostokansalaista ne tappoivat, sosialistit. Trump on luonut itsestään kuvan, että hänen aikanaan kristittyjä ei teurasteta, mutta minkään uuden Babylonialaisen maailmanjärjestyksen alaisesta valtiosta ei voi tulla mitään hyvää. Uuden babylonialaisen maailmanjärjestyksen ohjelmaan kuuluu, että kolme uskontoa sallitaan: juutalaisuus, islam ja kirkko. Kristinuskoa ei sallita. Trumpin ensimmäinen valtiovierailu tehtiin Saudi-Arabiaan, Jerusalemiin ja Roomaan. Paaville Donald ja Melanie Trump kuitenkin lahjoittivat amerikkalaisia lootuksia esittävän patsaan. Lootus on kaikkien uskontojen uudestisyntymisopin tunnus. Paavin ja presidentin pokka piti, mutta muut tuskin edes tiesivät, mistä siinä puhuttiin. Paavin kirkko julisti aikoinaan manikealaisuuden sellaiseksi uskonnoksi, joiden kannattajat piti tappaa jopa ilman kirkollisia valeoikeudenkäyntejä. Lootus on manikealaisuuden tunnus, katso esimerkiksi englanninkielistä wikipediasta. Kuvassa Mani istuu jalustalla, lootuksien päällä.

Venäjän nykyhallinto on uskollisesti siirtänyt Venäjän rahat antikristillisen maailmanliikkeen pankeille. Yhdysvalloille on tehty samoin. Yhdysvalloille jää vain velkaa, sillä tietotaito, teollisuus ja omaisuus on siirretty Kiinaan. Suomi on ottanut velkaa, suuri Resetti on tulossa. Suomi joutuu myymään maat ja sielut velan maksamiseksi ja jos ei sitä tee, ne viedään väkisin. Vain Jeesus voi suojella ihmistä Uutta Babylonialaista maailmanjärjestystä vastaan. Suuri Resetti kestää seitsemän vuotta. Kun Jeesus tulee, hän maksaa palkan kaikille, kullekin ansioittensa mukaan. Hän on luoja, ja kaikki on hänen, niin kuin se on aina ollut.

 

Televisio tuli, mutta ei yksin

Ensiksi pitää tehdä synnin tunnustus. Olin aikoinani töissä Agan televisiotehtaalla Vallilassa. Työntekijälle edulliseen hintaan ostin television, mielestäni parhaan koko mallistosta, mutta kun olin sitä aikani katsellut, sain siitä tarpeekseni. Siinä oli yksi vika: se valehteli liikaa, ja lisäksi se oli röyhkeä niitä kohtaan, jotka eivät valheita arvostaneet. Mutta kun minulla oli se tarpeeton televisio, lahjoitin sen pois, sen enempää ajattelematta mitä antikristuksen ohjelmaa suorittava mylly siinä perheessä aiheuttaa. Olkoon Isäntä minulle ja heille armollinen, että valheet tulevat kumotuiksi ja vahinko korvattua. Minä en siihen pysty, mutta Jumala auttaa kun sopimusosapuoli sitä pyytää.

Kävi kuitenkin niin, että jouduin itsekin nauttimaan työn pahoja hedelmiä. Meille oli lahjoitettu televisio, jota lapset katselivat. Kuuntelin toisella korvalla, kun kerrottiin Berliinin muurin rakentamisesta. Itä-Berliinin saksalaiset menivät illalla nukkumaan, ja kun he aamulla heräsivät, ei Länsi-Berliinin puolelle enää päässyt. Ymmärsin lähetyksen tarkoituksen: Muuri on tulossa. Toisen kerran kuuntelin laulukilpailuja. Tytöt lauloivat päästäkseen julkkiksiksi. Silloin tuli mieleen lehden National Geographic Society artikkeli nuorista, jotka tulevat Hollywoodiin etsimään mahdollisuuksia. Monet nuorista onnenetsijöistä ovat lähteneet kotoaan ovet paukkuen, mutta Hollywood on tyly paikka. Lehden mukaan onnenetsijät ovat vakava sosiaalinen ongelma. Hyvin usein onnenonkija päätyy huumeisiin ja huoraksi kadulle. Kolmannen kerran heristin oikeaa korvaani, kun olohuoneesta istuttiin silmä tikkuna televisiossa. Siellä psykologi neuvoi lapsia, mitä neuvoja psykologia ja mitä rohtoja rohtoteollisuus voi tarjota, kun luomisjärjestyksen ulkopuolinen seksi tuhoaa elämää. Neuvot olivat sen laatuisia, että ne juuri olivat tuhoamassa nuorta elämää.

Raamatun mukaan samasta lähteestä ei voi tulla juotavaa vettä ja karvasta vettä. Television tulo taloon, oli kuin Kekkosen tulo maaseutumorsiamen luo. Jonkun oli alistuttava ja odotettava Jeesusta, joka vapauttaa.

 

Hemoglobiinin vajaatoiminta vai keuhkokuume

Koronaviruksesta kerrotaan, että se aiheuttaa keuhkokuumeen, ja kohta sen perään huudetaan, että väitettä ei saa kyseenalaistaa. Varoitetaan valhetiedosta ja salaliittoteorioista ja ties mistä. No hyvä. Mutta minulla on kysymys: Mihin sairauteen poikani kuoli?

Poikani syntyi vuonna 1969, kävi koulunsa Raumalla ja opiskeli Teknisessä Korkeakoulussa Helsingissä. Jo opiskeluaikanaan hän teki Nokian hommia, ja myös diplomityö oli sen mukainen. Poikani oli kristitty ja perheellinen. Kohta valmistuttuaan hän oli Ukrainassa pystyttämässä linkkitorneja, mutta kerran kävi niin, että pojan mennessä töihin koko tekniikka oli varastettu. Poika kutsuttiin kotiin. Hän kertoi myös, että häneltä oli yritetty urkkia tietoa salasanoista, jotka laitteiston käyttöönotossa tarvittiin. Jossain vaiheessa Nokia myytiin Bill Gatesin Microsoftille ja Nokian tukiasematoiminta yhdistettiin Siemensin vastaaviin hankkeisiin. Poika joutui menemään työn perässä Yhdysvaltoihin, kaksi vuotta kerrallaan, välivuodet Suomessa. Jotakin oli kuitenkin tulossa, sillä Isäntä käski minua ostamaan mustan puvun. Aloin rukoilla, mutta en ostanut mustaa pukua, ja kun mitään erikoista ei tapahtunut, en tehnyt muutakaan. Aku kuitenkin kertoi, että hän on hoitanut vatsavaivojaan pellavansiemeniä syömällä.

Kun poika oli neljännellä Amerikan komennuksellaan, hän sairastui vakavasti, mutta Yhdysvalloista ei löytynyt tohtoria, joka olisi pystynyt tekemään pitävän diagnoosin ja vielä vähemmän henkilöä, joka olisi pystynyt tautia parantamaan. Diagnoosit ja lääkkeet vaihtuivat vähän väliä. Veri oli niin sakeaa, että se ei kulkenut suonissa; sitä hoidettiin tekemällä verensiirtoja. Lopulta hänen vaimonsa soitti ja kertoi, että Akulla on ollut jo kuukauden ajan neljänkymmenen yhden asteen kuume, eikä kuumeenalennuslääkettä voi enempää antaa, sillä yliannostus aiheuttaisi kuoleman. Hän kertoi paastonneensa kolme vuorokautta, ja istui pojan vieressä, kun hän soitti. Sanoin, että mene kotiin. Minä paastoan nyt kolme vuorokautta ja katsotaan sitten mitä Herra tekee. Puhelu tuli hetkellä, jolloin olin Virtain vapaaseurakunnan kokouksessa. Kerroin kokousväelle puhelun sisällön ja sitten rukoilimme. Neljäntenä päivänä sen jälkeen Aku soittaa Yhdysvalloista ja kertoo seisovansa supermarketin parkkipaikalla "vähän heikkona rankan sairauden jäljiltä". Vaimo oli mennyt ostamaan ruokaa. Olivat kai menossa kotiin.

Kohta parantumisensa jälkeen poika ja perhe palasivat Suomeen, asettuivat asumaan, ja työt Nokia-Siemensillä jatkuivat. Mutta syksyllä hän soitti uudestaan, ja kertoi, että voimat olivat alkaneet taas vähetä. Kertoi pystyvänsä tekemään viidessä tunnissa sen työn, jonka yhtiön normi (huomaa: Neuvostoliiton työnormit) vaati, mutta kertoi, että enempään hän ei pystyisikään. En ryhtynyt paastoamaan, vaan kysyin Jumalalta: Miksi? Isäntä vastasi, että minä otan hänet pois näkemästä kaikkea sitä pahaa, joka tätä maata kohtaa. Aku kuoli jouluaaton aattona 2010. Muistokiveen lapset kirjoittivat sanat: "Maailman parhaalle isille", ja muistotilaisuudessa, jonne tilan pienuuden takia oli mahtui vain 150 henkilöä, muisteltiin sitä vaikutusta, minkä hän perheineen oli heihin tehnyt. Eräänkin kertojan mukaan heidän kotinsa Otaniemessä oli ollut ensimmäinen paikka maailmassa, missä hän oli kokenut olevansa kristittyjen luona.

Suomalainen lääketiede oli osoittautunut yhtä avuttomaksi kuin Yhdysvaltojen ammattilaiset. Akua oli siirretty sairaalasta sairaalaan, ilman että kukaan olisi pystynyt antamaan pätevää diagnoosia tai lääkettä sairauteen. Kuolintodistuskin oli väliaikainen lupa, jolla sai haudata, ja kun lopullinen kuolintodistus tuli, kuolinsyyksi oli mainittu imusolmukesyöpä. Mutta kun nyt olen seurannut koronaviruksesta levitettyä tietoa, joko oikeaa tai väärää, olen huomannut joitakin yhtäläisyyksiä, ja pannut merkille, että myös alan asiantuntijoiden joukossa on henkilöitä, jotka väittävät keuhkojen toiminnan lamaantuvan veren hapenottokyvyn menetyksen takia, jonka takia molemmat keuhkot lakkaavat toimimasta. Siunaustilaisuudessa hillittömimmin itkivät Nokia-Siemensin kollegat. Altistuiko pojan immuunipuolustusjärjestelmä voimakkaalle korkeataajuiselle säteilylle lienee helpommin selvitettävissä. On kuitenkin kyseenalaista, pystyykö kukaan valtion, kirkon tai kansainvälisen pedon ohjelmia suorittavista henkilöistä poliittisesti epäkorrektia totuutta kertomaan.

 

Veronkierto, harmaa talous, ja mammonanpalvojien talous

Eräs veli Pohjanmaalta soitti, ja sanoi, että hän haluaa lähettää minulle vähän rahaa. Vastustin ajatusta, ja sanoin, että en halua lähteä tekemään verottajalle veroilmoitusta lahjoituksen takia, koska muutenkin pärjään. Ongelma olikin siinä, että veli oli saanut toimintaohjeen itseltään Jumalalta. Sen takia suostuin, että hän lähettää sen verran rahaa, että saan laserprintteriin jauhekasetin tai kaksi. Täytyy kai käydä verottajalta kysymässä, mitä asian johdosta on nyt tehtävä. Laki ja järjestys, paasasi se presidentti Bush Amerikoissa, ja eikös ne Helsingin herratkin ole samassa juonessa? Tinkimaidon myynninkin ne kielsivät jo kauan sitten. Nyt naapuri ei uskalla antaa hinkillistä maitoa edes lahjaksi, että tekisimme siitä oikeata jugurttia.

Tiedättekö kuka on maailman suurin veronkiertäjä? Ettekö tiedä, minkä takia Englannin entisistä siirtomaista jotkut ovat ikään kuin itsenäisiä sitä varten, että London City voisi käyttää niitä veronkiertoon? Voi, kuinka hienoja ylistysvideoita Youtubessa on näistä veroparatiisista, jonne kansainvälisten suuryritysten ja valtionjohtajien likainen raha ohjataan. London City itsekin on mukamas Englannin lainsäädännön ulottumissa. Paljonko muuten luulet Bill Gatesin maksavan veroja? Sehän tekee hyväntekeväisyyttä, ja sehän on verovapaata toimintaa. Harmi vain, että Gatesin hyväntekeväisyys ei ole hyväksi kenellekään.

 

Nostalgisia videoita Venäjältä

Karu todellisuus on pakottanut venäläiset etsimään juuriaan. Youtubeen on tullut valtavat määrät nostalgisia videoita kumpujen yöstä ja hävitetyn maan menneisyydestä. Sata viisikymmentä tuhatta maaseudun kylää on jäänyt tyhjilleen ja lahonnut pois. Maaseudun kaupungit ovat tyhjentyneet ja jätetty rappeutumaan. Kirkkojen raunioita on joka puolella. Suunnattomat alueet ovat tyhjentyneet ihmisistä. Saat kulkea päivän junassa näkemättä juuri ketään, ennen kuin se hetkeksi pysähtyy kaupungiksi kutsutun betonierämaan keskelle. Erämaassa ei ole teitä, mutta on jokia. Jotkut menevät sinne esivanhempiensa kotiseudut nähdäkseen tai kulkevat siellä menneen kulttuurin jälkiä etsimässä, alkuperäiskansojen kotiseudulla ja vankileirien saariston kummajaisia katselemassa. Ryhdyn keräämään tähän linkkejä siitä, mitä olen sattunut näkemään. Ymmärrän kyllä, suomalaiselle venäjänkielinen teksti ja puhe jää arvoitukseksi, mutta onhan kuvat. Sata viisikymmentä tuhatta kylää, jotka eivät jättäneet yhtään jätevuorta tai saastepilveä jälkipolvien riesaksi.

Eskin kylä, Tverin alue

Село Еськи, Тверская обл.

https://www.youtube.com/watch?v=J-uJD7PF5D0

Kuolleita kyliä Vologdan alueen Totemin piirikunnasta

Вымершие деревни Тотемского района. Вологодская область

https://www.youtube.com/watch?v=miwZnODcr5I

Hylättyjä kyliä Tverin alueella. Koi ja Bozhonka

Заброшенные Деревни Тверской области. Кой и Божонка

https://www.youtube.com/watch?v=RcXWmUu_Wnk

Kun Venäjän maaseutu tuhottiin, siitä käytettiin nimitystä maaseudun kollektivisointi. Yksityistalouksia ei siedetty: jos inkeriläisellä maanviljelijällä oli kaksi lehmää, häntä sanottiin kulakiksi, ja tuomittiin todennäköisin syin pakkotyöleirille tai ammuttavaksi. Tavallinen todennäköinen syy oli, että yksi mies vaimonsa kanssa on todennäköisesti tarvinnut lisätyövoimaa, jolle ei todennäköisesti maksettu normipalkkaa. Inkeriläisiä ammuttiin pelkästään siksi, että he olivat suomalaisia. Inkeriläisten kansanmurhasta kerrotaan kirjassa Narod Izgoi, hylkiökansa.

Venäjän kollektivisointia johti nainen, jolta kysyttiin, miten hän saattoi tehdä niin suuren virheen. Haastattelu löytyy sivustolta www.merjamaa.ru. Nainen kertoo siinä, että kukaan ei silloin epäillyt, etteikö se olisi maan etujen mukaista ja tieteellisesti oikeaksi todistettu tapa kohottaa maaseudun hyvinvointia. Siinäpä se. Kun ihminen ei tunne Jumalaa, hän kysyy paapelin tietäjiltä, ja menee pieleen.

 

Koronakuolemat Suomessa

Vesa Keskinen kirjoitti ilmaisjakelulehdessä Ykköset 09-04-2020 koronakuolleisuudesta Suomessa, ja vertasi koronaviruksen aiheuttamia kuolemia vastaavan ajan muihin kuolemantapauksiin. Vertailuluvut olivat 28 versus 14400. Vertailujakso oli sikäli harhaanjohtava, että koronavirustartunnat olivat vasta alkaneet; mutta toisaalta on muistettava, että tavallinen flunssa tappaa paljon enemmän suomalaisia, kuin mitä koronavirus nykyisinkään tekee. Yhdysvalloissa tavalliseen flunssaan kuoli vuonna 2018 kahdeksankymmentä tuhatta ihmistä, Suomessa yli 400.

Kolme yleisintä kuolinsyytä Yhdysvalloissa ovat abortti, flunssa ja syöpä. Abortti kohdistuu puolustuskyvyttömään sikiöön, ja se on pudas murha. Koska ihmisen on joskus kuoltava, ei flunssaan kuolemista yleensä surkutella, eikä se nostata poliittisia tunteita. Syöpäriskiä lisäävät stressaavat, yksinkertaisesta elämästä poikkeavat elinolosuhteet, kuten kaupunkikulttuuri.

Valkovenäjän presidentti Lukashenko on varoittanut kansaa viruspsykoosista. Hän kertoi, että jos me emme käy töissä, emmekä opiskele, meille tulee nälkä, joka kaikkine seurauksineen on paljon pahempi tappaja kuin koronavirus. Yhdysvalloissa on muodostunut kaksi puoluetta, kaikki-seis puolue ja työssäkäyvien puolue. Trump taiteilee kahdenleirin välissä, ja on antanut osavaltioiden kuvernöörien valita osavaltiolle sopivat ratkaisut. Kaiken talouselämän pysäyttämistä vaativien keulahahmoksi on noussut Bill Gates, todellinen virusmies, eikä ainoastaan tietokoneohjelmien turva-aukkojen takia. Jos hän saa Yhdysvallat pysähtymään poliittisesti korrektin median luoman massapsykoosin avulla, Yhdysvallat ja muu maailma romahtaa, ja hyväksyy vaikka itse paholaisen pelastajakseen.

Kun Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa, Gorbatshov Forumilla Kaliforniassa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui myös Bill Gates. Forumilla vaadittiin maailman väkiluvun radikaalia pudottamista, muistaakseni silloin puhuttiin siitä, että yksi miljardi eloonjäänyttä olisi sopiva. Yhdessä aatetoveriensa kanssa Gates on sitten jatkanut samaa linjaa. Pari vuotta sitten yli satavuotiaana kuollut "hyväntekijä" on järjestön "Planned Parenthood" nimissä toteuttanut "perhesuunnittelua", tuloksena puolitoista miljardia (yli 1 500 000 000) aborttia ja paljon naisia, joiden kanssa kukaan ei halua mennä naimisiin. Bill Gates on tullut tunnetuksi Afrikan suoritetuista poliorokotuskampanjoista. Niistä varoitettiin heti tuoreeltaan, kun huomattiin, että saastuneilla neuloilla levitettiin tappavia tauteja. Bill ja Melinda Gatesin säätiön touhu on kyseenalaista jo siksikin, että Neuvostoliitossa oli jo vuonna 1969 käytössä poliorokote, jota ei annettu piikillä, vaan suun kautta sokeripalaan imeytettynä.

Virusrokotteiden kehitteleminen ei ole riskitöntä puuhaa. Kun olin töissä Polioviruksen ja aivokalvoviruksen tutkimuslaitoksella, minua varoitettiin laitoksen ruokalasta. "Meillä liikkuu villejä viruskantoja", sanottiin. Kun kolmekymmentä vuotta myöhemmin kävin samalla laitoksella, tapasi vain yhden entisistä tutuistani, joka kertoi että häneltä on poistettu perna, kuten ilmeisesti monelta muultakin. Virustutkijat kiinnostavat myös sotilashenkilöitä. Moskovassa toimivassa instituutissa oli virolainen virustutkija, jonka kanssa tulin myös tutuksi. Se oli sinä vuonna, kun Neuvostoliitossa oli uhkaava koleraepidemia, jonka olemassaolon suomalaiset tiedotusvälineet kielsivät. Turkulaisen laitevalmistajan, Wallac Oy:n asioilla kävin myös sotilassairaala Tilkassa, Helsingissä. He kertovat, että olisivat mielellään ottaneet mainitun virolaisen tutkijan Suomeen, mutta Neuvostoliitto ei päästänyt.

Bill ja Melinda Gates on yksi maailman terveysjärjestön WHO suurimmista rahoittajista. Järjestön pääsihteeri on Etiopiasta, Tigre-heimoa, mutta ei mikään Jeesus, vaikka hänen nimestään voisi niin luulla. Tigre-heimon sosialistit tulivat valtaan Etiopiassa syrjäytettyään Amhara-heimon sosialistit vallasta, vaikka Tigre-heimon väkiluku on vain alle kymmenen prosenttia maan väkiluvusta. Etiopiassa mr. Ghebreyesus toimi melko pitkään terveysministerinä, ilman alan koulutusta oleva puoluepamppu, mikä hyvin sopii WHO:n ohjelmaan. Bill Gatesin kampanjat ulottuivat myös Etiopiaan, ja arvata saattaa, että hän myös tuli aatetoverinsa tuloa WHO:n pääsihteeriksi. Mielenkiintoista, sillä sekä amharat ja tigret ovat molemmat seemiläisiä kansoja. Olisikohan tässä kysymys siitä, että jos seemiläinen kansa sattuu olemaan vaikkapa vain kirkollinen Jeesuksen tunnustaja, on pankkiirien suku valmis tuhoamaan sen, vaikka se onkin antisemitismiä? Homma on etenemässä niin, että Etiopia on jo sisällissodan partaalla.

Bill Gates on saman laitoksen kasvatteja kuin se Nokian Ollila. En ole tarkastanut, opiskelivatko he samaan aikaan Fabian Societyn ja The Society of Physical Reserach kasvattien perustamassa The London School of Economics, mutta tämä Lontoon yliopiston yhteydessä toimivat laitos tunnetaan siitä, että siellä valmistetaan talousmiehiä, jotka sijoitetaan Pedon määrittelemiin kohteisiin siirtämään kaiken maailman omaisuuden Pedon hyväksymille omistajille. Olin käymässä Salorassa kohta sen jälkeen, kun Salora kaadettiin ja se joutui Yhdyspankin käsiin ja sitä tietä raumalaisen laivanrakentaja Hollming Oy:n omistukseen. Johtaja Reino Salo oli innostunut kehittämään markkinajohtajaksi kivunnutta kännykänvalmistajaa, mutta kuten asiallista oli, hän halusi tavata myös Neuvostoliiton konsulin, kertoakseen ettei Hollming Oy Neuvostoliittoon rakentamillaan laivoilla niin paljon rahaa ollut hankkinut, että niillä rahoilla olisi Salora ostettu. Kun pankinjohtajan kanssa rahoitusjärjestelyt oli keskusteltu, mentiin Saloon. (Salon kaupunki; mielenkiintoinen yksityiskohta, että Hollmingin johtajan nimi oli myös Salo). Osan aikaa konsuli ja johtaja Reino Salo olivat muualla, ja minä jäin juttelemaan Saloran insinöörien kanssa. He kertoivat siitä, että Salora oli ennen hieno firma, jossa kaikki tiesivät, mitä pitää tehdä, ilman pakkoa ja turhaa pomottelua, mutta uusi johtaja on pannut kaikki sekaisin, kukaan ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, eikä kenelläkään ole hyvä olla. Yhtiö oli kuitenkin vahva, ja kehitys jatkui, suurelta osilta juuri Reino Salon ansiosta. Hollmingin jälkeen omistajaksi tulikin sitten Nokia, mutta tulos siitä, että johtajaksi oli tullut London School of Economics kasvatti, oli se, että yhtiö joutui Bill Gatesin omistaman Microsoftin alaisuuteen Suomen valtion päämäärätietoisella avustuksella.

Kun kaikki lukijat eivät tiedä, mikä on Fabian Society, niin kerrottakoon siitä vähän. Kalvinistiset teologian opiskelijat Westcott, Hort ja Lightfoot Cambridgen yliopistosta perustivat vuonna 1851 Aaveseuran, The Ghost Society, tutkiakseen spiritismiä. Kohta tämän jälkeen heille tarjottiin urakkaa valmistaa uusi versio kreikankielisestä Uudesta Testamentista. Työ oli tehtävä salassa, sillä sen pohjana käytettiin väärennettyjä käsikirjoituksia. Mutta työn vielä kestäessä, ja kaksikymmentä vuotta se veikin, nuo papin pojat pakanaiset, perustivat salaseuroja toinen toisensa jälkeen, sillä kaikilla oli oma profiilinsa, ainoastaan noitien ja demoneiden maailmaan vihkiytyneet papinpojat olivat mukana kaikessa. Kun tänä päivänä puhutaan vähättelevästi salaliittoteorioista, niin se tapahtuu vastoin parempaa tietoa. Papinpojat olivat mukana myös sosialistien salaseuroissa, jotka kävivät kiivasta taistelua keskenään. Salaseuroilla oli kuitenkin yksi yhteinen ohjenuora: Platonin "Valtio", josta saatiin perustelut kaikelle sille, mitä Neuvostoliitossa jo tehtiin. Yhteiskunnallisesti vaikuttaviksi tulivat The Society of Physical Research ja The Fabian Society. Nimi Fabian kertoo lyhyesti yhteisön tarkoituksen: Fabian oli roomalainen sotapäällikkö, joka johti Rooman taistelua Karthagon armeijaa vastaan, joka elefantteineen oli lähestymässä Roomaa pohjoisen suunnasta. Kun Fabian totesi Hannibalin johtamat Karthagon joukot ylivoimaisiksi, hän ryhtyi käymään sissisotaa tehdäkseen Hannibalin liikkeet vaikeaksi ja tuhotakseen sen huoltovarmuuden. Fabianin opin mukaan härnätään, tehdään vahinkoa, käydään kahakoita, ja kun vastustaja on väsynyt lyödään todella lujaa. Koronaviruksen leviäminen on tapahtunut aikana, jolloin kaikki valmistelut on jo tehty.

Platonin "Valtio" on fasistinen yhteiskunta, jota filosofit johtavat itse asettamansa diktaattorin kautta. Kun Stalin lähti lomalle, Moskovaan jäi Molotov. Israel oli juuri tullut itsenäiseksi, ja Molotov vaimoineen otti Israelin diplomaatit ystävällisesti vastaan. Se oli poikkeama tiukasta puoluekurista, ja merkitsi ensin Molotovin vaimon ja sitten hänen itsensä uran käännekohtaa. Poikani kertoi, että Nokialla oli sama meininki.

Kaikki maailman valtiot ovat tekopyhiä. Syyttävät toisiaan siitä, mitä itse tekevät. Mutta vielä pahempi on The Beast, Peto, josta Trump käyttää termiä "deep state". Peto on kansainvälinen, ja se toimii kaikkia kansoja ja kaikkia hallituksia vastaan. Aina kun Peto tekee jotakin pahaa, syytetään valtioita tai kansoja. Me emme voi vaatia kansoilta, että ne käyttäytyisivät kuin Jumalan lapset, mutta Evankeliumia julistamalle me autamme niitä, joita Jumala kutsuu heidän omaan voittoonsa.

Pedolla on agenda: maailmanhallitus, jonka hallitsijaksi tulee heidän jumalansa, suomeksi olisi kai nyt sanottava, että Perkele. Antikristus on kuitenkin asiallisempi nimi, sillä Saatana yrittää näyttää oikealta Kristukselta aina siihen asti, kun se pääsee valtaan. Pedolla on omat kansainväliset riidankylväjänsä. The New York Times on "kansainvälisen" lehdistön kapellimestari. Se syytti Amerikan evankelisia protestantteja Amerikan koronavirusepidemiasta, mutta kun venäläisessä varuskunnassa varusmies viime syksynä ampui häntä peräsuoliaktilla uhanneet asetoverit, New York Times väitti varusmiehen tehneen teon mielenhäiriössä. Sotilasosasto, jossa tämä tapahtui oli lähellä Kiinan rajaa sijainnut (huom: sijainnut, sillä on jo lakkautettu) strategisten ydinaseiden osasto, jonne hyväksyttiin vain eliittisotilaista.

Peto on odottanut sopivaa tilaisuutta kaapatakseen vallan koko maailmassa. Koronaviruksen varjolla tavallisen kansan liikkumisvapauksia on rajoitettu enemmän kuin koskaan ennen. Bill Gates vaatii kaupunkien sulkemista, koska Peto hyötyisi siitä. Jos teollisuus ja tuotanto, erityisesti maatalous pysähtyy tulee nälkä. Viimeisen kuukauden aikana uusia työttömiä on jo tullut "lock-out" tilan takia kaksikymmentä kaksi miljoonaa. Kun Yhdysvalloista riippumaton keskuspankki on jo siirtänyt omaisuuden ja osaamisen Kiinaan, Yhdysvalloille jää vain suunnaton velka. Dollari romahtaa, mutta sitä juuri Peto odottaakin. Jokaiselle orjalle tulee sosiaalinen tili, joka voidaan lukea nopean internet-yhteyden avulla missä vain. Tilin tulot ja menot määräytyvät sen mukaan, kuinka hyödyllinen sinä olet valtiolle. Johannes näki koko homman, ja kertoo siitä näin:

Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta (και ειδον αλλο θηριον αναβαινον εκ της γης), ja sillδ oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet (και ειχεν κερατα δυο ομοια αρνιω), ja se puhui niinkuin lohikδärme (και ελαλει ως δρακων). 13:12 Ja se kδyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden (και την εξουσιαν του πρωτου θηριου πασαν ποιει ενωπιον αυτου) ja saattaa maan ja siinδ asuvaiset kumartamaan* ensimmäistä petoa (και ποιει την γην και τους κατοικουντας εν αυτη ινα προσκυνησωσιν το θηριον το πρωτον), sitδ, jonka kuolinhaava parani (ου εθεραπευθη η πληγη του θανατου αυτου). 13:13 Ja se tekee suuria ihmeitä (και ποιει σημεια μεγαλα), niin ettδ saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan (ινα και πυρ ποιη καταβαινειν εκ του ουρανου εις την γην) ihmisten nδhden (ενωπιον των ανθρωπων). 13:14 Ja se villitsee maan pδällä asuvaiset niillä ihmeillä (και πλανα τους κατοικουντας επι της γης δια τα σημεια), joita sen sallittiin tehdδ pedon nähden (α εδοθη αυτω ποιησαι ενωπιον του θηριου); se yllyttδä maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan (λεγων τοις κατοικουσιν επι της γης ποιησαι εικονα τω θηριω), jossa oli miekanhaava (ο εχει την πληγην της μαχαιρας) ja joka virkosi (και εζησεν). 13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki (και εδοθη αυτω δουναι πνευμα τη εικονι του θηριου), että pedon kuva puhuisikin (ινα και λαληση η εικων του θηριου) ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet* pedon kuvaa (και ποιηση οσοι αν μη προσκυνησωσιν την εικονα του θηριου), ne tapettaisiin (ινα αποκτανθωσιν). 13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret (και ποιει παντας τους μικρους και τους μεγαλους), sekδ rikkaat että köyhät (και τους πλουσιους και τους πτωχους), sekδ vapaat että orjat (και τους ελευθερους και τους δουλους), panemaan merkin oikeaan kδteensä (ινα δωση αυτοις χαραγμα επι της χειρος αυτων της δεξιας) tai otsaansa (η επι των μετωπων αυτων), 13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se (και ινα μη τις δυνηται αγορασαι η πωλησαι), jossa on merkki (ει μη ο εχων το χαραγμα): joko pedon nimi (η το ονομα του θηριου) tai sen nimen luku (η τον αριθμον του ονοματος αυτου). 13:18 Tδssä on viisaus (ωδε η σοφια εστιν). Jolla ymmδrrys on (ο εχων τον νουν), se laskekoon pedon luvun (ψηφισατω τον αριθμον του θηριου); sillδ se on ihmisen luku (αριθμος γαρ ανθρωπου εστιν). Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentδ kuusi (και ο αριθμος αυτου χξς). (66 Ilm 13:11-18)

*proskineo: kumartaa käymällä rähmälleen ja painamalla pää maahan

 

Miten Nordean pankkitili perutaan

Nordealta tuli taas käsky vastata heidän asettamiinsa kysymyksiin. Ensin kysyttiin, olenko valtakunnan eliittiä, kenraali tai muu sellainen. Enhän minä tämän valtakunnan eliittiä ole, enkä myöskään kuulu the Beastin jäsenkuntaan. Läpäisin kysymyksen. Seuraavassa kysyttiin, lähetätkö rahaa säännöllisesti ulkomaille. Tilille tulee alle sata euroa kuussa, eikä niin vähiä ilikiä lähettää, vaikka kaikki panis meneen. Toinenkin tili on, mutta en halunnut antaa Nordealle sitoumusta olla kovin säännöllinen, vaikka joskus rahaa ulkomaille lähettäisinkin. Sille tilille jää pakollisten maksujen jälkeen kaksisataa seitsemänkymmentä euroa. Vastaus oli ei, ja siihen päättyi pankkisuhteeni Nordeassa. Ruutuun ilmestyi kuva, jossa mies putoaa katolta. Halusin kuitenkin viedä asian lailliseen päätökseen, ja menin Nordean asiakaspalvelusivuille. Ja kas vain, siellähän sitä oli mainosta jos minkälaista, mutta etsimääni sivua, tai asiakasneuvojaa, josta olisi saanut tilin poikki ei löytynyt. Nordealla on ollut täällä maaseudullakin konttoreita, mutta ne eivät toimi enää. Matkaa isompaan kaupunkiin en ole Nordean takia suunnitellut.

 

Elisa

Minulla on virolainen Elisan prepaid-liittymä. Jokaisen puhelun jälkeen ruutuun tulee tiedote, kuinka paljon puhelu maksoi. Tavallisesti puheluni maksavat muutaman sentin, myös silloin, kun soitan Suomesta suomalaisiin liittymiin. Heinäkuusta alkaen puheluni ovat maksaneet noin 15 euroa. Panin myös merkille mainoksen, jossa ylistettiin sitä, kuinka halpoja puhelut EU:n maihin nyt ovat. Ja kun soitan kauemmas, soitan Viberilla, reitittimen kautta, ovat ne puhelut täysin ilmaisia.

Myös yhdellä tyttäristäni on suomalainen Elisan liittymä. Hänen lokakuussa minulle soittamansa puhelut maksoivat 166 euroa 69 senttiä, mikä summa tietysti tulee hänen 24 euron kuukausipakettinsa päälle. Koska omat puheluni hänelle on soitettu virolaisesta Elisan liittymästä, ovat ne olleet myös "ulkomaanpuheluita" samaan tapaan kuin hänen suomalaisesta liittymästä minun virolaiseen liittymään soitetut puhelutkin. Matka Ikaalisista Raumalle on muuten ihan yhtä pitkä kuin Raumalta Ikaalisiin. Ero on vain hinnassa, ja se on valtava.

Soitin äsken Elisan Suomen asiakaspalvelunumeroon. Asian käsittely tuntui normaalilta, mutta Telia prepaid saldo ei sitä kestänyt. Soitin uudestaan sillä virolaisen Elisan numerolla, ja sehän maksoi vain 8 senttiä, mutta itse asia ei sillä soitolla edistynyt. Tyttäreni laskun numero on 90250597885. Onko tosiaan niin, että myös Elisa on mukana siinä työryhmässä, jonka yksinomainen tarkoitus on tehdä elämä Suomessa suomalaiselle täysin mahdottomaksi? Muut puhekaverini eivät ole huomanneet minun puheluitteni aiheuttaneen heille odottamattomia, epämieluisia yllätyksiä. op/2017-11-29

 

Vihapuhe

Puolalainen halusi muuttaa rapakon taa, ja joutui kuulusteluun. "Minkäs takia te sinne? Ettekö te tiedä, että siellä on työttömyyttä? "Tiedän kyllä, vastasi puolalainen. "No, onkos meillä täällä Puolassa muka työttömyyttä, kysyi kuulustelija. "En voi valittaa, vastasi puolalainen. Silloin kuulustelija kysymähän, että tietääkö kansalainen sitäkään, että siellä rapakon takana terveydenhuolto on kallista? "En voi valittaa, vastasi puolalainen. "No, miksi te sitten sinne haluatte, kysyi kuulustelija? "No, kun siellä voi valittaa, vastasi puolalainen.

Venäjällä oli sellainen käytäntö, että jos vähän vihjaisi siihen suuntaan, että sosialismi ei ole hyvä, saattoi vielä selvitä kolmen vuoden tuomiolla. Siitä väki oppi, että sosialismista ei voi valittaa. Toveri Rinteen mukaan meillä on nyt täällä Suomessa yhdeksän poliittista puoluetta, jotka kaikki noudattavat heidän ohjelmaansa. Jos puheesi eivät ole poliittisesti korrektia, mikä uuden vasemmiston ideologisten isien eli Frankfurtin koulukunnan mukaan on sama asia kuin antikristillinen puhe, ne ovat vihapuheita. Ja tuomioita korotetaan kaiken aikaa, vaikka jo nyt jumalattomat ihmiset ovat täysin avuttomia vainoojiensa edessä. Mutta ei ne ketään helvettiin voi tuomita, mutta Jumala voi:

Ja on oleva merkit auringossa (και εσται σημεια εν ηλιω) ja kuussa (και σεληνη) ja tähdissä (και αστροις), ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat (και επι της γης συνοχη εθνων εν απορια ηχουσης θαλασσης και σαλου). 21:26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan (αποψυχοντων ανθρωπων απο φοβου και προσδοκιας) sitä, mikä asuttua maailmaa kohtaa (των επερχομενων τη οικουμενη); sillä taivaitten voimat järkkyvät (αι γαρ δυναμεις των ουρανων σαλευθησονται). 21:27 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä (και τοτε οψονται τον υιον του ανθρωπου ερχομενον εν νεφελη) suurella voimalla ja kirkkaudella (μετα δυναμεως και δοξης πολλης). 21:28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua (αρχομενων δε τουτων γινεσθαι), niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne (ανακυψατε και επαρατε τας κεφαλας υμων), sillä teidän vapautuksenne on lähellä (διοτι εγγιζει η απολυτρωσις υμων). (Lk 21:25-28)

Salassapitovelvollisuus

Joulun edellä se, jota Vanhanen mainosti Eduskunnan radioksi ja joka itse vetoaa tiedonvälityksen vapauteen kertoi, kuinka Berliinin muuri rakennettiin yhdessä yössä. Ymmärsitkö, mistä ne puhuivat? Jospa nämä jakeet auttaisivat:

Älkää siis peljätkö heitä (μη ουν φοβηθητε αυτους). Sillä ei ole mitään peitettyä (ουδεν γαρ εστιν κεκαλυμμενον), mitä ei tule paljastetuksi (ο ουκ αποκαλυφθησεται), eikä mitään salattua (και κρυπτον), mikä ei tule tunnetuksi (ο ου γνωσθησεται). 10:27 Minkä minä sanon teille pimeässä (ο λεγω υμιν εν τη σκοτια), se puhukaa päivän valossa (ειπατε εν τω φωτι). Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne (και ο εις το ους ακουετε), se julistakaa katoilta (κηρυξατε επι των δωματων). (Mt 10:26-27)

Jeesuksen puhe on hyvin nykyaikaista. Ymmärtäväisten pitää puhua, ettei paholaisella olisi mahdollisuuksia toteuttaa hankkeitaan. Berliinin muuria rakennettaessa oli vielä toinenkin jarru: sosialistien oli otettava huomioon, että avoin väkivalta vierastakin kansaa kohtaan saattaisi herättää rajan toisella puolella sellaista vastustusta, että pahantekijäin omakin turvallisuus olisi vaarassa. Tämän vaaran eliminoimiseksi paholaisen palvelijat kehittivät kulttuurivallankumouksen, jonka jäljiltä maailma nyt näyttää tältä:

Mutta tiedä se (τουτο δε γινωσκε), että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja (οτι εν εσχαταις ημεραις ενστησονται καιροι χαλεποι). 3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita (εσονται γαρ οι ανθρωποι φιλαυτοι), rahanahneita (φιλαργυροι), kerskailijoita (αλαζονες), ylpeitä (υπερηφανοι), herjaajia (βλασφημοι), vanhemmilleen tottelemattomia (γονευσιν απειθεις), kiittämättömiä (αχαριστοι), epähurskaita (ανοσιοι), 3:3 rakkaudettomia (αστοργοι), epäsopuisia (ασπονδοι), panettelijoita (διαβολοι), hillittömiä (ακρατεις), raakoja ανημεροι), hyvän vihamiehiä (αφιλαγαθοι), 3:4 pettureita (προδοται), väkivaltaisia (προπετεις), pöyhkeitä (τετυφωμενοι), hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia (φιληδονοι μαλλον η φιλοθεοι); 3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori (εχοντες μορφωσιν ευσεβειας), mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta (την δε δυναμιν αυτης ηρνημενοι και τουτους αποτρεπου). (2.Tim 3:1-5)

Siinä se oli, kulttuurivallankumouksen tarkoitus. Ennen vanhaan suurimittaiset kansanmurhat alkoivat rautaesiripun rakentamisella ja pienempiä tehtiin hyväntekeväisyyslaitoksiksi naamioiduissa keskitysleireissä. Nyt puhutaan enää salassapitovelvollisuudesta. Kun roistot ryöstävät matkamiehen ja hakkaavat hänet verille, kaiken inhimillisyytensä kadottanut "hyväntekijäin" lauma menee ohi mitään välittämättä. Perkeleen orjat eivät uskalla puhua, vaikka juuri salassapitovelvollisuudella pyritään turvaamaan paholaiselle työrauha. Ja kun maahan piesty matkamies on Jeesuksen opetuslapsi, on helppo sanoa, että no, hoitakoon Jeesus omansa. Mutta meitä Jeesus käski valvomaan:

Valvokaa siis (γρηγορειτε ουν), sillä ette tiedä (οτι ουκ οιδατε), millä hetkellä teidän Herranne tulee (ποια ωρα ο κυριος υμων ερχεται). (Mt 24:42)

Venäjän vallankumouksen yksinomainen syy oli Jeesuksen nimen hävittäminen maailmankirjoista. Melkein kaikki uskovat miehet tapettiin, ja vielä yli viisikymmentä miljoonaa muuta, joiden epäiltiin olevan sinne päin kallellaan. Mutta kun saksalaiset näkivät, mitä Venäjällä tapahtui, he tiesivät olla varuillaan, vaikka he itse olivatkin olleet auttamassa juutalaisia valtaan Venäjällä ja vallankumousta rahoittamassa. Mutta jo siinä vaiheessa, kun juutalaiset yrittivät vallankaappausta Saksassa, Saksa oli menettänyt pelin. Se oli torjunut Jumalan pyhän Hengen, eikä sillä sen jälkeen ollut muuta vaihtoehtoa kuin Saatana.

Saatanan älykkyys on ilmiömäinen. Jollei meillä olisi yhteyttä Jumalaan, olisimme hukassa. Mutta Jumalan viisaudesta meille ei ole paljastettu kuin se, mikä on tarpeen, ja koska nämä tarpeet vaihtuvat joka hetki, Jumala johdattaa ihmistä kuin navigaattori, niin että pärjäämme tässä viidakossa:


Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat (ιδου εγω αποστελλω υμας ως προβατα) susien keskelle εν μεσω λυκων); olkaa siis älykkäät kuin käärmeet (γινεσθε ουν φρονιμοι ως οι οφεις) ja viattomat kuin kyyhkyset (και ακεραιοι ως αι περιστεραι). 10:17 Kavahtakaa ihmisiä (προσεχετε δε απο των ανθρωπων), sillä he luovuttavat teidät oikeuksiin (παραδωσουσιν γαρ υμας εις συνεδρια), ja synagogissaan και εν ταις συναγωγαις αυτων) he teitä ruoskivat (μαστιγωσουσιν υμας); 10:18 ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen (και επι ηγεμονας δε και βασιλεις αχθησεσθε minun tähteni (ενεκεν εμου), todistukseksi heille ja kansoille (εις μαρτυριον αυτοις και τοις εθνεσιν). 10:19 Mutta kun vievät teitä (οταν δε παραδιδωσιν υμας), älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte (μη μεριμνησητε πως η τι λαλησητε), sillä teille annetaan sillä hetkellä (δοθησεται γαρ υμιν εν εκεινη τη ωρα), mitä teidän on puhuminen (τι λαλησετε). 10:20 Sillä ette te itse puhu (ου γαρ υμεις εστε οι λαλουντες), vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä (αλλα το πνευμα του πατρος υμων το λαλουν εν υμιν). 10:21 Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa (παραδωσει δε αδελφος αδελφον εις θανατον και πατηρ τεκνον), ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan (και επαναστησονται τεκνα επι γονεις) ja tappavat heidät (και θανατωσουσιν αυτους).
10:22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi (και εσεσθε μισουμενοι υπο παντων minun nimeni tähden (δια το ονομα μου); mutta joka vahvana pysyy loppuun asti (ο δε υπομεινας εις τελος), se pelastuu (ουτος σωθησεται). 10:23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa (οταν δε διωκωσιν υμας εν τη πολει ταυτη), paetkaa toiseen (φευγετε εις την αλλην); sillä totisesti minä sanon teille (αμην γαρ λεγω υμιν): te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja (ου μη τελεσητε τας πολεις του ισραηλ), ennenkuin Ihmisen Poika tulee (εως αν ελθη ο υιος του ανθρωπου). 10:24 Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi (ουκ εστιν μαθητης υπερ τον διδασκαλον), eikä palvelija parempi isäntäänsä (ουδε δουλος υπερ τον κυριον αυτου). 10:25 Opetuslapselle riittää (αρκετον τω μαθητη), että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen (ινα γενηται ως ο διδασκαλος αυτου), ja orjalle kuten hänen isännälleen (και ο δουλος ως ο κυριος αυτου). Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi (ει τον οικοδεσποτην βεελζεβουλ εκαλεσαν), kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään (ποσω μαλλον τους οικιακους αυτου)! 10:26 Älkää siis peljätkö heitä (μη ουν φοβηθητε αυτους). Sillä ei ole mitään peitettyä (ουδεν γαρ εστιν κεκαλυμμενον), mitä ei tule paljastetuksi (ο ουκ αποκαλυφθησεται), eikä mitään salattua (και κρυπτον), mikä ei tule tunnetuksi (ο ου γνωσθησεται). 10:27 Minkä minä sanon teille pimeässä (ο λεγω υμιν εν τη σκοτια), se puhukaa päivän valossa (ειπατε εν τω φωτι). Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne (και ο εις το ους ακουετε), se julistakaa katoilta (κηρυξατε επι των δωματων). 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin (και μη φοβηθητε απο των αποκτεινοντων το σωμα), mutta eivät voi tappaa sielua (την δε ψυχην μη δυναμενων αποκτειναι); vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi (φοβηθητε δε μαλλον τον δυναμενον) sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin (και ψυχην και σωμα απολεσαι εν γεεννη). 10:29 Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon (ουχι δυο στρουθια ασσαριου πωλειται)? Eikä yksikään niistä putoa maahan (και εν εξ αυτων ου πεσειται επι την γην) teidän Isänne sallimatta (ανευ του πατρος υμων). 10:30 Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut (υμων δε και αι τριχες της κεφαλης πασαι ηριθμημεναι εισιν). 10:31 Älkää siis peljätkö (μη ουν φοβηθητε); te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta (πολλων στρουθιων διαφερετε υμεις). (Mt 10:16-31)

Kun kulttuurivallankumous, jota Jumalan sanassa sanotaan suureksi eksytykseksi, on tehnyt tehtävänsä, tulee paholaisen ruumiillistuma Jumalan lähettämänä viettelemään ihmiset "viimeiseen taistoon" "valoisan tulevaisuuden" puolesta. Siinä vaiheessa maailma on yhdistynyt niin, että ainoastaan Jeesuksen seuraajat muodostavat siitä poikkeavan, armahdettujen syntisten lauman, joka odottaa Herransa paluuta:

Sillä niinkuin oli Nooan päivinä (ωσπερ δε αι ημεραι του νωε), niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva (ουτως εσται και η παρουσια του υιου του ανθρωπου). 24:38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta (ωσπερ γαρ ησαν εν ταις ημεραις ταις προ του κατακλυσμου): söivät ja joivat, naivat ja naittivat (τρωγοντες και πινοντες γαμουντες και εκγαμιζοντες), aina siihen päivään asti (αχρι ης ημερας), jona Nooa meni arkkiin (εισηλθεν νωε εις την κιβωτον), 24:39 eivätkä tienneet (και ουκ εγνωσαν), ennenkuin vedenpaisumus (εως ηλθεν ο κατακλυσμος) tuli ja vei heidät kaikki (και ηρεν απαντας ουτως); niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva (εσται και η παρουσια του υιου του ανθρωπου). 24:40 Silloin on kaksi miestä pellolla (τοτε δυο εσονται εν τω αγρω); toinen korjataan talteen (ο εις παραλαμβανεται), ja toinen jätetään (και ο εις αφιεται). 24:41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä (δυο αληθουσαι εν τω μυλωνι); toinen korjataan talteen (μια παραλαμβανεται), ja toinen jätetään (και μια αφιεται). 24:42 Valvokaa siis (γρηγορειτε ουν), sillä ette tiedä (οτι ουκ οιδατε), millä hetkellä teidän Isäntänne tulee (ποια ωρα ο κυριος υμων ερχεται). 24:43 Mutta se tietäkää (εκεινο δε γινωσκετε): jos perheenisäntä tietäisi (οτι ει ηδει ο οικοδεσποτης), millä yövartiolla varas tulee (ποια φυλακη ο κλεπτης ερχεται), totta hän valvoisi (εγρηγορησεν αν), eikä sallisi taloonsa murtauduttavan (και ουκ αν ειασεν διορυγηναι την οικιαν αυτου). 24:44 Sentähden olkaa tekin valmiit (δια τουτο και υμεις γινεσθε ετοιμοι), sillä sillä hetkellä, jona ette luule (οτι η ωρα ου δοκειτε), Ihmisen Poika tulee (ο υιος του ανθρωπου ερχεται). (Mt 22:37-44)

Kun Jeesus on hakenut morsiamensa taivaalliseen kruunajaistilaisuuteen, Jumala tyhjentää vihan maljansa jäljellejääneen ihmiskunnan päälle. Sitten "Ihmisen poika" tulee takaisin vastakruunatun vaimonsa kanssa kaiken kunniansa loistossa ja voimassa.

Jumalan kunnian julkinen ilmestyminen tuhoaa kaiken vastustuksen välittömästi. Se on vaikutuksiltaan samankaltaista kuin neutronipommin vaikutus: ihmisen vielä seisoessa hän muuttuu tuhkaksi ja luhistuu kasaan. Älköön kukaan kuitenkaan luulko, ettei Jumala häntä herättäisi tuomiolle sen jälkeen kun maan päällä vietettävät Karitsan häät ovat ohitse.

Karitsan häät kestävät seitsemän vuotta ja tuhannen vuoden ajan oleva rauha. Sen jälkeen Jumalan pojiksi asetettu ja kunnialla kruunattu pyhien joukko astuu tehtäviinsä Uudessa Maailmassa.

 

Omituinen pankkikysely

Nordea lähetti kirjeen, jossa pyydettiin menemään sivulle www.nordea.fi/ta ja täyttämään asiakastiedot, koska "Pankeilla on lakiin perustuva velvollisuus tuntea asiakkaansa" sivulla, jonka avaamiseksi Nordea lähetti kirjautumistunnuksen, jolla "asiakastiedot" pääsi täyttämään. Kirjeessä todetaan lisäksi, että kirjautumistunnus lakkaa toimimasta, kun olet vastannut kysymyksiin ja lähettänyt vastauksesi. Minulle ei siis haluttu jättää kaksoiskappaletta juridisesta dokumentista. Tämä muuten on ensimmäinen kerta, kun minulle on tapahtunut tällaista Suomessa viimeisten 72 ikävuoden aikana, mutta Neuvostoliitossa näin kävi usein, mistä jo voitiin tehdä ensimmäinen johtopäätös Nordean asiakaskysymyksen tarkoitusperistä.

Muistinvaraisesti siis joudun palauttamaan mieliin, mitä Nordean sivulla kysyttiin. Tähän tapaan: Onko sinulla muita pankkitilejä, ja missä maissa? Oletko vieraan vallan palkkalistoilla? Onko sinulla Yhdysvalloissa sitä tai tätä? Yhdysvaltoja koskevia tiedusteluja oli muistaakseni kaksi. Vastasin molempiin ei, koska erikoisia intressejä minulla ei Yhdysvaltojen suhteen ole, mutta sivun suljettuani rupesin miettimään tarkemmin. Miksi pankki sellaista kysyy? Olisiko sittenkin pitänyt ilmoittaa, että onhan minulla siellä kaksi lastenlasta, ja ainakin yksi lapsenlapsenlapsi. Ja sitten tuli mieleen se tapaus siellä Ukrainassa. Siellä maan suurimman pankin omistaja on juutalainen, ja se sen pankkiautomaatti ei palauttanut minulle pankkikorttia, vaan rupesi tivaamaan äidin tyttönimeä, jonka seurauksena tarvittiin miliisin apua, ja minun piti vielä tulla hakemaan korttia sadan kilometrin päästä kun se vihdoin oli toimitettu saman pankin naapurikaupungin konttoriin muutaman päivän päästä.

Toimintatavat siis kuin Venäjällä juutalaisvallan aikana ja Ukrainassa juutalaisomistuksessa olevan pankilla. Mutta tämähän alkaa selittää myös sitä, miten Sipilä ja kumppanit antavat niin merkillisiä lausuntoja Suomen taloudesta. Joku päivä Sipilä kertoi, että "kaikilla mittareilla mitattuna" Suomen taantuma näyttää voitetulta, ja eilen Salen ovella joku valheen ammattilaisten äänitorvi jo väitti Suomen talouselämän olevan elpymässä. Karu totuus kuitenkin on, että Suomen elämöinti velkarahalla jatkuu, eikä se ole taantuman voittamista, vaan sen syvenemistä, joka jatkunee katkeraan loppuunsa saakka, sillä ihmiset ovat lakanneet rukoilemasta Jumalalta apua, kuten Jeesus Luukkaan evankeliumin jakeessa Lk 18:8 vihjasikin.

Toveri Rinne kehui joku viikko sitten, että kaikki yhdeksän puoluetta noudattavat sosialistien ohjelmaa. Uuden vasemmiston ohjelman suunnittelijoiden (György Lukács, Max Horkheimer, Theodore W. Adorno, Herbert Marcuse, Wilhelm Reich, Erich Fromm, Walter Benjamin jne) johtoajatuksena oli, että koska länsimainen yhteiskunta perustuu kristillisille arvoille, on heidän oltava täysin saatanallisia. Koulukunnan edustajat tutkivat ahkerasti Raamattua, löytääkseen sieltä yhteiskuntaa suojelevat lainalaisuudet, osatakseen sitten laatia sopivia lakeja ja keksiä teorioita, joilla näitä lainalaisuuksia vastaan hyökätään. Joku herroista kertoikin, että me pilaamme koko yhteiskunnan niin että se aivan haisee, ja silloin (heidän pettämänsä) ihmiset itse hävittävät länsimaisen yhteiskunnan. Ja olihan niillä siitä jo Neuvostoliitosta saatua kokemusta: Käydessään vastaanottamassa Templeton-säätiön kirjallisuuspalkintoa Englannissa, nobelkirjailija Solzhenitsyn kertoi sosialistien tappaneen kuusikymmentä miljoonaa neuvostokansalaista ja samojen tekijöiden sama linja jatkuu yhä uhmakkaampana. Maailman huippujohtajien kokouksessa Davosissa 2008 Amerikan juutalaisneuvoston pääsihteeri David A. Haris kertoi heidän julkaisseet tutkimuksensa Länsimaisen yhteiskunnan tilasta, ja sen vaatimista toimenpiteistä. Johtoajatus on ilmaistu Horkheimerin ja Adornon suulla näin:

Kristus, lihaksi tullut henki, on jumaloitu noita. Ihmisen oma kuva absoluuttiseen heijastuneena, Jumalan ihmiseksituleminen Kristuksessa on "proton pseudos". Prosessi, joka menee juutalaisuutta pitemmälle, liittyy olettamukseen, että Jeesus on tullut Jumalaksi. Kristinuskon mietiskelevä puoli, noituuden intellektualistaminen, on pahuuden juuri. (Max Horkheimer - Theodore W. Adorno: Elemente des Antisemitismus. Grenzen der Aufklärung, osasta IV)

Tänä päivänä Yhdysvallat on sosialistien luvattu maa, eivätkä he joutuneet Nürnbergin tribunaalin kaltaiseen käsittelyyn Neuvostoliitossakaan. Ehkä nämä pankkiiriliikkeet ja niitä peesaava lehdistö, YLE, eduskunta ja hallitus luulevatkin, että rikollisia ei enää tuomita, ja kansa pannaan hiljaiseksi "vihapuheet" estävällä lailla. Ehkä vitsitkin kielletään?

Salen kassalla ehdin äsken lukea pätkän Aamulehden etusivua. Siinä vihjaistiin, että entinen yhteiskunta on epäonnistunut. (Frankfurtin koulukunnan "kriittinen teoria", jonka tarkoituksena on poistaa moraaliset esteet hillittömän tappamisen tieltä) Jos siis se kristillisille arvoille muka perustunut yhteiskunta olisi epäonnistunut, niin sittenhän hallitus ja eduskunta voisi antaa vapaat kädet Saatanalle? Juttu oli helposti tunnistettavissa samanlaiseksi "perusteluksi", jolla sosialistit hävittivät Venäjän. Silloinkin hyökkäystä kristittyjä vastaan perustettiin kirkon tekemistä hirmutöistä, ja samaan intellektuaaliseen epärehellisyyteen syyllistyi Yhdysvaltojen juutalaisneuvoston pääsihteeri Auschwitzin keskitysleirin vapautuksen muistopäivänä vuosi-pari sitten. Lyhyesti sanoen asia on näin: Saatanan palvelijat itse tekevät Saatanan tekoja, ja sitten syyttävät niistä vainottuja, ja useimmiten juuri heidän itsensä vainoamia Jumalan pyhiä.

Autonomian ajan ja pitkälle sen jälkeenkin suomalaisen yhteiskunnan muodostivat selkärankainen pyhien joukko, tosin vain pienenä vähemmistönä, sekä suuri enemmistö kristillisen logiikan muovaamalle laille kuuliaisia kansalaisia, ja hyvin pieni konnaporukka, joka sekin vielä 1960-luvun alussa oli moraalisesti nykyajan lainsäätäjiä arvokkaampaa ainesta. Tiedän mistä puhun, sillä kun tein Palkinkankaan savotalla puolipuhdasta pölliä, olivat viereisillä palstoilla töitänsä tekevät miehet juuri vapautuneet Konnunsuolta ja Oulun lääninvankilasta.

Mutta palataan vielä siihen Nordean kyselyyn. Miten Suomessa toimivat pankki on niin kiinnostunut asiakkaittensa suhteista Yhdysvaltoihin? Ja kenen miehiä nämä sipilät ja soinit sitten ovat? Pystyisivätköhän ne ottamaan selvää siitä, mihin poikani Aku kuoli, kun se oli Nokian töissä siellä Yhdysvalloissa. Diagnoosia vaihdettiin vähän väliä, samoin lääkityksiä, ja vasta kun Jumala puuttui peliin, niin että poika pääsi muuttamaan takaisin Suomeen. Pian voimat alkoivat kuitenkin hiipua uudestaan. Mutta outoa oli suomalaisillekin lääkäreille se diagnoosin teko: hautauskin suoritettiin väliaikaisella kuolintodistuksella. Mietityttämään jäi myös se tapaus, kun Nordea, tai olikohan se silloin vielä Pohjoismaiden Yhdyspankki vai Merita, rahoitti Saloran myynnin Hollmingin telakalle, joka Saloran osakkeita Nokialle myytyään kävi pitkään oikeustaistelua Nokiaa vastaan pyrkiessään hyödyntämään kauppaan sisältyviä takaisinosto-optioita. Olin töissä silloin Hollmingilla ja sain sivusta seurata, kuinka Reino Salo hoiti rakensi sitä Saloraa, joka kaupan jälkeen tunnettiin Nokiana. Mutta kenen asialla Pohjoismaiden Yhdyspankki alias Merita alias Nordea silloin (silloinkin?) toimi? Jatkon te tunnettekin: Nyt siellä Espoossa on Microsoftin logo. Sama oli tilanne Jorma Wallasvaaran perustamassa Wallac Oy:ssä. Erkki Soini oli suunnitellut maailman parhaan nestetuikelaskijan, ja kun firma oli saanut niin paljon tilauksia, että oli aivan välttämätöntä laajentaa tuotantolaitoksia, ei Pohjoismaiden Yhdyspankki ryhtynyt rahoittajaksi, ja kun mikään muukaan suomalainen finanssilaitos ei tullut hätiin, myi Jorma firman ruotsalaiselle finanssiyhtiö LKB:lle.

Ihmiskunta valmistautuu suureen eloonjäämistaisteluun tajuamatta, että armon ajat ovat päättymässä. Taistelijat eivät jää eloon, sillä ainoastaan syntiset, mutta armahdetut ihmiset kestävät katsella Herran Kristuksen tulemuksen päivän kunniaa. Jos tässä tilanteessa joku vielä kyselee pankkitietoja, hän tekee sitä vain sitä lyhyttä hetkeä varten, jonka aikana Jumala antaa ihmiskunnan maistaa sitä, mitä on tilannutkin. op/2016-11-13

PS/2016-12-22. Mainitsemani ukrainalainen pankki on siirtymässä Ukrainan valtiolle, ja vielä kansainvälisen (tai parempi kai olisi sanoa perijuutalaisen) valuuttarahaston siunauksella.

 

Aborttilaki puree

Nyt se ikäluokka, joka äänesti aborttilain puolesta, on eläkeiässä ja valittaa laitoshoidon ankeutta. No, kyllä sitä valittavat heidän hoitajansakin. Eräskin sanoi, että kun Pirkanmaan hoitopiirissä olisi tarvittu sata uutta hoitajaa, niin työntekijöiden määrää vaan supistetaan. Eikä se ole nykyisen hallituksen vika. Hyväksymällä aborttilain autioituvan Suomen ikäluokka nyt vain niittää sitä, mitä se on kylvänytkin.

Jumala on pitkämielinen. Ymmärrykseen pyrkivällä ihmisellä on ollut hyvää aikaa huomata, mihin ahneus ja hekuma johtavat. Lapsiluvun väheneminen on aiheuttanut muutakin kuin työvoimapulaa ja veronmaksukyvyn heikkenemistä. Lapset, jotka ovat nähneet vanhemman ikäluokan elämäntavan itsekkyyden, eivät kunnioita vanhempiaan edes sen vertaa, että viitsisivät asua heidän kanssaan yhdessä ja huolehtia heistä. Ja vielä vähemmän tuota äänestäjäsukupolvea kunnioittavat ne "herrat", joiden seksihurjastelujen salaamiseksi aborttilaki laadittiin.

Olen järkyttyneenä seurannut eläkeläisten karaokelauluja Tallinnan laivalla. Laulut niin armottomasti paljastavat ne nuoruuden synnit, joihin silloin vielä toiveikkaan nuoren ihmisen henkinen kehitys pysähtyi. Ja iloton se on abortintekijän päivä muutenkin. Paha omatunto ja raastavat ajatukset siitä, minkä ikäinen se abortoitu lapsi nyt olisi, jos olisi saanut elää. Tulisikohan edes se katsomaan?

 

Suuri Sätky

Toisessa maailmasodassa selkärankainen Suomi pärjäsi hyvin Sosialistisen internationaalin suurmittaista hyökkäystä vastaan, mutta Kekkosen siirryttyä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vihollisen leiriin alkoi Suomen alasajo, joka on niin vallannut ihmisten mielet, että Yhdysvaltojen pyrkimys irroittautua vastaavasta prosessista pelottaa koko sosialistista internationaalia (aka Uusi Maailmanjärjestys, aka Kansainvälinen yhteisö), eikä kaikkein vähimmin kaikkia Suomen yhdeksää, Frankfurtin koulukunnan ohjelmaa suorittavaa puoluetta. op/2016-11-13

 

Pöytä on katettu

Kirkko on rakentanut suomalaista kristikuntaa nyt 800 vuotta ja nyt, kun ilta on tullut, se heittääkin hanskat kehään ja sanoo: Ei tästä takkia tullut, mitä jos tehtäisiin kissalle viikset. Ei nyt kuitenkaan lueta sitä, mitä Isäntä itse Luukkaan 16:1-15 mukaan väärästä huoneenhaltijasta sanoi, vaan miten sen pettämät asiakkaat sitten tekevät:


Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille (και απεστειλεν τον δουλον αυτου τη ωρα του δειπνου ειπειν τοις κεκλημενοις): 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina (ερχεσθε οτι ηδη ετοιμα εστιν)'. 14:18 Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään (και ηρξαντο απο μιας παραιτεισθαι παντες). Ensimmäinen sanoi hänelle (ο πρωτος ειπεν αυτω): 'Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan (αγρον ηγορασα και εχω αναγκην εξελθειν και ιδειν αυτον); pyydän sinua, pidä minut estettynä (ερωτω σε εχε με παρητημενον)'. 14:19 Toinen sanoi: 'Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä (και ετερος ειπεν ζευγη βοων ηγορασα πεντε και πορευομαι δοκιμασαι αυτα ερωτω σε εχε με παρητημενον)'. 14:20 Vielä toinen sanoi (και ετερος ειπεν): 'Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla (γυναικα εγημα και δια τουτο ου δυναμαι ελθειν)'. 14:21 Ja se palvelija tuli takaisin ja ilmoitti herralleen tämän (και παραγενομενος ο δουλος εκεινος απηγγειλεν τω κυριω αυτου ταυτα). Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen (τοτε οργισθεις ο οικοδεσποτης ειπεν τω δουλω αυτου): 'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille (εξελθε ταχεως εις τας πλατειας και ρυμας της πολεως) ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle (και τους πτωχους και αναπηρους και χωλους και τυφλους εισαγαγε ωδε)'. 14:22 Ja palvelija sanoi (και ειπεν ο δουλος): 'Herra, on tehty, niinkuin käskit (κυριε γεγονεν ως επεταξας), ja vielä on tilaa (και ετι τοπος εστιν)'. 14:23 Niin Herra sanoi palvelijalle (και ειπεν ο κυριος προς τον δουλον): 'Mene teille (εξελθε εις τας οδους) ja aitovierille (και φραγμους) ja pakota heitä tulemaan sisälle (και αναγκασον εισελθειν), että minun taloni täyttyisi (ινα γεμισθη Aμου ο οικος μου); 14:24 sillä minä sanon teille (λεγω γαρ υμιν), ettei yksikään niistä miehistä (οτι ουδεις των ανδρων), jotka olivat kutsutut (εκεινων των κεκλημενων), ole maistava minun illallisiani (γευσεται μου του δειπνου)'." (Lk 14:17-24)

 

Synonyymisanakirjan täydennystä

Kuuntelin toisella korvalla haastattelua, ja huomasin, että paskan puhumista sanotaan nyt "sketsin tekemiseksi". Haastattelija kysyi, kuinka kauan sen "sketsin" tekijä aikoo hommaa jatkaa. Veikkaan, että kuolemaansa saakka, mutta toivottavasti olen väärässä.

 

Uusi piirre suomalaisessa kulttuurissa

Minun ikäluokkani vierastaa vieläkin tietynlaista kulttuuria. Minä en muista koskaan puhuneeni hävyttömyyksiä vanhemmilleni edes yhden sanan vertaa. Vitsiksi tarkoitettuja valheita kuitenkin harrastin, mutta niistäkin Jumala toi minut tilille. Kun lähdin mopolla kylälle, äiti kysyi, että mihin lähdet, ja minulla oli aina sama vastaus: Inariin. Niinpä sitten kerran kuumana kesäpäivänä olin matkalla jossain Joensuun tienoilla, ja eksyin. Tie kävi yhä kapeammaksi, ja lopulta oli kysyttävä, mihin tämä tie vie? Inariin, oli vastaus. Ja kas kummaa. Aivan rajan pinnasta kartalta löytyi nimi Inari. Takaisin oli käännyttävä.

Vieraan vallan edustajat ovat pyrkineet rikastamaan suomalaista kulttuuria, kun se muuten ei ole muuttunut heidän makunsa mukaan, eikä tarpeeksi nopeasti. Vuonna 1938 julkaistiin käpelöity raamattu, sitten sosialistinen internationaali aloitti sodan ja hävityn sodan jälkeen muutettiin koululaitoksen prioriteetit ja tehtiin lait, niin että suurimmat pahanteot kävivät mahdolliseksi, sitten purettiin kunniallisen elämänmuodon taloudellisen menestykseen vaikuttavat kytkökset, omaksuttiin Frankfurtin koulukunnan opit maailman muuttamista yhdeksi suureksi bordelliksi ja muutkin vastaavat opit kuten interdependence, keskinäinen riippuvuus, luotiin utopia siitä, että hallitus turvaa suosikkiensa elintason, että vanhempien pitää maksaa lasten kulut ja halut lasten vaatimusten, eikä suinkaan vanhempien harkinnan ja mahdollisuuksien mukaan, josta kaikesta seurasi tämä "vapaus" mennä vaikka Inariin, tai haistatella ilman, että vanhemmilla olisi minkäänlaista keinoa lasten käyttäytymisen ohjailemiseksi, ja kun ikäluokka on pilattu, syytetään siitä perheitä. Tyypillinen juttu oli Karjalaisessa, jossa poliisi syyttää vanhempia siitä, etteivät he tiedä missä heidän lapsensa ovat.

Ja sitten tämä Yleisradion hurskas tekopyhyys. Samalla kun annetaan ohjeet, että television liika katseleminen on vahingollista, ja vaaditaan vanhempia valvomaan, etteivät katso liikaa tehdään sellaiset lait ja rakennetaan muu järjestelmä sellaiseksi, ettei vanhemmilla ole keinoa estää television ja kännyköiden jatkuvaa käyttöä ja valvotaan ohjelmatuotantoa paholaisen raivolla niin, että sieltä ei vahingossakaan tulisi mitään hyvää. Kyllä kai te tiedätte Willy Münzenbergin? Pitäisi tietää, se kuuluu yleissivistykseen. Hän oli Sosialistisen internationaalin tiedottaja, joka tätä opetti: On ensin muutettava lait niin, että laittomuutta voidaan harjoittaa laillisesti. Minä ihmettelen suuresti, kuinka kansa katsoo suu ammollaan, eikä ymmärrä minkä takia Suomen Tasavallan hallitus ja presidentti päivästä päivään muuttavat lakeja aina vain pahempaan suuntaan. Jos et siis tiedä, mitä Willy Münzenberg opetti, niin ota nyt äkkiä selvää.

Viralliset pahantekijät, vaikka noudattavatkin Frankfurtin koulukunnan, Harvardin yliopiston yhteiskunta-arkkitehtien, ja sosialistisen internationaalin oppeja, yrittävät pitää niitä salassa. Siksi nämä opit tunnetaan Suomessa eri nimellä kuin filosofien kirjoissa tai professorien luentomonisteissa. Kansa puhuu "läppää". Se on sitä, että pahaa tehdään ei niinkään omaksi "eduksi", vaan sen vahingoittamiseksi, joka vielä ymmärtää asioita, saadakseen tuon ymmärtäväisen raivostumaan ja puolustamaan oikeutta, sillä siitähän tässä on lopultakin kyse. Kuulkaa siis: Älä puolusta oikeutta. Seuraa vain sitä, miten Jumala pahantekijöille vastaa, siis mikä on Jumalan reaktio, sillä hänen oppinsahan on meillä jo tiedossakin:

Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia (και καθως ουκ εδοκιμασαν τον θεον εχειν εν επιγνωσει παρεδωκεν αυτους ο θεος εις αδοκιμον νουν ποιειν τα μη καθηκοντα). 1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, huoruutta, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä (πεπληρωμενους παση αδικια πορνεια πονηρια πλεονεξια κακια μεστους φθονου φονου εριδος δολου κακοηθειας ψιθυριστας); 1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia (καταλαλους θεοστυγεις υβριστας υπερηφανους αλαζονας εφευρετας κακων γονευσιν απειθεις), 1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta (ασυνετους ασυνθετους αστοργους ασπονδους ανελεημονας); 1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen (οιτινες το δικαιωμα του θεου επιγνοντες), että ne, jotka senkaltaisia tekevät (οτι οι τα τοιαυτα πρασσοντες), ovat kuoleman ansainneet (αξιοι θανατου εισιν), eivät ainoastaan itse niitä tee (ου μονον αυτα ποιουσιν), vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät (αλλα και συνευδοκουσιν τοις πρασσουσιν). (Rm 1:28-32)

Takaisin Osmon kotisivulle