Sivuja 7

Peter Chelcickyn ja muiden, varsinkin valdolaisten uskovien kasvattamat veljet olivat joutuneet seuraamaan sivusta, mitä maassa oli tapahtunut sen jälkeen, kun Hus poltettiin. Tshekinmaan johtajat olivat voittaneet uskoville aikaa pitämällä katoliset kerettiläisten metsästäjät maan ulkopuolella. Uskovien omat joukot olivat kasvaneet, mutta he eivät tunteneet omakseen sen enempää katolista kirkkoa kuin sitä myötäilevää utraquistien kirkkojärjestystäkään. Vuosikymmeniä, tai kenties vuosisatoja he olivat tottuneet pitämään yllä uskovien yhteyttä omalla, yksinkertaisella tavallaan, mutta kun joukko kasvoi, oli heidän selostettava uskoontulleille, että Herran ehtoolliselle voi osallistua vain se, joka on tehnyt liiton Hänen kanssaan, ja noudattaa liittoa.

Se, mitä Peter Chelcicky oli julistanut kirjoituksissaan ja kotikokouksissa eri puolilla maata kuultiin Prahassa, kun utraquisteihin kuuluva Jan z Rokycan (1390-1471) vuonna 1423 tuli Tynin kirkon saarnaajaksi, kohosi sitten utraquistien johtoon ja viimein Prahan utraquistisen valtiokirkon arkkipiispaksi.

Jan z Rokycanin sisarenpoika Rehor Krajci (n. 1420-1473) jätti luostarin kuunneltuaan arkkipiispan puheita. Arkkipiispa puhui hyvin, mutta hänen utraquistienen seurakuntansa oli hidas noudattamaan opetuksia. Usko puuttui ja sitä puuttui myös arkkipiispalta itseltään. Ne, jotka halusivat panna opetukset käytäntöön, kokoontuivat pienpiireinä. Rehor luki Chelcickyn kirjoituksia ja tutustui häneen henkilökohtaisesti. Yhdessä he etsivät Herran tahtoa ja miettivät, miten heidän tulisi elää miellyttääkseen Seurakunnan herraa.

Vuonna 1451 veljet tekivät Rehor Krajcin (n. 1420-1473) johdolla päätöksen siitä, että ehtoolliselle tulevien seurakunnan jäsenten vaelluksen tulee olla moitteetonta ja omaksuivat käytännön, miten se tutkitaan. Keskiajan Euroopassa tämä nykyisin itsestään selvältä tuntuva asia oli sellainen pommi, joka johti vapaaseurakuntien syntyyn ja samalla romutti koko kirkollisen tulkinnan siitä, mikä on seurakunta. Vaikka tämä veli Rehorin kannattama käytäntö oli paljon vanhempaa perua, kuin mitä tshekkiläiset asiakirjat tietävät kertoa, synnytti sen käyttöön ottaminen tshekeissä liikkeen, josta tuli koko tshekkiläisen herätyksen merkittävin jatkaja. Myöhemmin tämä liike sai nimen Jednota Bratrska, veljesseurakunnat.

Ero maailmaan ja sen kirkkoon merkitsi yhdistymistä Kristukseen. Veljet ottivat todesta Raamatun sanat. Veljessopimuksessa säädettiin, etteivät veljet vanno valaa, ota valtion virkaa ja luopuvat, mikäli heillä valtion virkoja tai arvonimiä ennestään on. He päättivät myös, etteivät he pidä majataloja (kapakoita), eivätkä käy kauppaa elintasotuotteilla tai ota lainasta korkoa. Ja ettei kukaan eksyisi sotaisiin touhuihin, painotettiin vielä, että uskovien puolustuksen hoitaa Jumala.

Samaan aikaan kun veljet selvittivät itselleen seurakunnan olemusta, mittelivät Tshekinmaan katoliset linnanherrat tshekkiläisten utraquistien kanssa siitä, kuka saa käsiinsä vallan ohjakset Tshekinmaalla. Voittajaksi selviytyivät tshekkiläiset utraquistit. Utraquistien sotapäälliköllä Jiri z Podebradiolla oli Wroclaviin johtavan tien varressa Moravian vuorilla Liticen linna ja sen ympärillä Kunvaldin kylä, joka ristiretkien aikana oli tullut lähes autioksi. Kun Jan z Rokycan esitti Podebradylle veljien olevan halukkaita siirtymään vuoristoon, antoi tämä Kunvaldin liepeillä Sentftenbergin vapaaherrakunnassa sijaitsevia maitaan uskovien käyttöön.

Veljien muuttaessa Kunvaldiin tuli Podebrad kuninkaaksi. Kunvaldin harvalukuiset asukkaat ottivat veljet hyvin vastaan.

Vuonna 1457 leukemiaan kuolleen kuningas Ladislav Pohrobekin (1453-1457, unk. Ulaslo) seuraajaksi Prahan kuninkaanlinnaan tuli utraquisteihin lukeutuva Jiri Podebrady (Jiri z Podebrad, s. 1420; kuninkaana 1458-1471) vuonna 1458.

Paavin kirkolle "kerettiläiskuningas" oli kuin punainen vaate, ja 1462 paavi Pius II (1468-1464) sanoutui irti siitä Baselin sopimuksesta, jota hän oli itse ollut kirkolliskokouksen johtajana neuvottelemassa. Seuraava paavi, Paavali II (1464-1471) meni vieläkin pidemmälle, ja julisti uuden ristiretken tshekkejä vastaan vuonna 1467. Ristiretkeläiset eivät vain vielä silläkään kertaa onnistuneet Tshekinmaata täydelleen tuhoamaan ja kun Jiri z Podebrad 1471 kuoli, tilanne jatkui entisellään. Mutta ennen kuolemaansa hän ehti tehdä veljesyhteisölle erinäisiä palveluksia, sekä hyviä, että huonoja.

Veli Rehorin johtamat tshekkiläiset uskovat olivat 1451 paaluttaneet seurakunnan ja maailman välisen rajalinjan vaatimalla ehtoolliselle pyrkiviltä kristityiltä kristityille sopivaa käytöstä. Vaikka kuningas Jiri Podebrad sen enempää kuin hänen utraquistinen arkkipiispansa Rokycan eivät voineet virkansa puolesta Rehorin ja muiden veljien päätöstä hyväksyä, he hyväksyivät sen sydämissään ja yrittivätpä vielä avustaakin veljiä selviämään hengissä itse johtamistaan vainoista.

Vuodesta 1453 uskovien muuttoliike Orlicke hory- vuorten etelärinteille Kunvaldin laaksoon yhä vahvistui. Hussilaissotien aikana alue oli päässyt rappiolle, mutta veljesseurakunnan tulo paikkakunnalle muutti tilanteen. Vuosina 1457-1458 kuninkaan omistama Kunvaldin laakso oli muuttui asutuksi paikaksi ja juuri näitä vuosia pidetään Tshekkiläis-moravialaisen veljesseurakunnan syntyvuosina, vaikka tosiasiallinen syntyvuosi on 1451, jolloin päätös seurakunnan ja maailman erosta tehtiin.

Kunvaldin yhteisön nimeksi tuli Jednota Bratrska, Veljesseurakunta. Tshekinkielinen nimi Jednota on johdannainen sanasta, joka tarkoittaa yhtä ja yhteyttä, mutta veljet ottivat sen käyttöön merkityksessä seurakunta. Sanaa kirkko (cirkev) he eivät itsestään käyttäneet. Myöhemmin he käyttivät itsestään myös vihamiehiensä heistä käyttämää nimeä pikardi sellaisissa ilmaisuissa kuin "Veljet, joita kateudesta ja vihasta kutsutaan valdolaisiksi tai pikardeiksi". Molemmat nimet ovat vanhojen kunnianarvoisten herätysliikkeiden nimityksiä. Ne liittävät Jednotan veljesyhteisön alppilaaksojen ja Ranskan Picardien maakunnan kristittyihin.

Kunvaldin laakson toisessa päässä, Orlice-joen varrella, Hradec Kraloven ja Breslaun välisen tien eteläpuolella sijaitsi Liticen, (saks. Lititz) linna, ja läheisestä Zamberkin (saks. Senftenberg) kaupungista he saivat ennen utraquistien kirkkoa palvelleen Michael Bradazius pastorikseen.

Kunvaldin seurakunta oli toimiva yhteisö - se toimi kuin pieni itsenäinen valtio. Sen johtoon valittiin 28 miestä. Muutamassa vuodessa yhteisöön liittyi useita tuhansia uusia jäseniä. Tulijoiden joukossa oli entisiä pikardeja, valdolaisia, bogomilejä, utraquisteja, sekä taborilaisia, jotka kaikki toivat mukanaan oman tietotaitonsa - yhteiseen sulatusuuniin, jonne he pian kaikki joutuivat.

Veljesseurakunta Kunvaldin laaksossa tuli pian kuuluisaksi siitä, että se oli "separatistinen", sen ehtoollispöytiin kun ei kasteella käymättömillä ja uskosta osattomilla naapureilla ollut asiaa. Kaiken lisäksi veljet käyttivät ehtoollisleipänä tavallisista jauhoista leivottua happamatonta leipää, mikä kirkon kasvateille oli kauhistus. Mutta siinä vaiheessa kun tieto veljesseurakunnan ehtoolliskäytännöstä oli tullut kuningas Jirí z Bodebradin korviin, se oli jo muuttunut hurjasti: Hänelle kerrottiin, että uskovien kokoukset ovat luonteeltaan aivan hurjia muutenkin kuin ehtoolliskäytännön osalta. Sen kuultuaan "kerettiläisten" hävittämiseen sitoutunut, utraquistien lahkoon kuuluva kuningas määräsi tapettavaksi kaikki, jotka nauttivat ehtoollista veljesseurakunnan tapaan, elikkä käyttävät leipää leipänä.

Vuosina 1461-1465 veljesseurakuntaa metsästettiin kuin metsän eläimiä utraquistisen kuninkaan johdolla. Mutta kaikesta tästä uskovilla oli vuosituhantisien aikana kerättyä kokemusta. Yhteisöt, joita joskus ennen oli nimitetty "kouluiksi" (scholae), toimivat edelleen ja kasvattivat uutta uskovien sukupolvea.

Kohta kuningas Podebradyn antaman määräyksen jälkeen veli Rehor oli Prahan "uudessa kaupungissa", eli Novo Mestossa pitämässä kokousta yliopiston opiskelijoille. Hänet ja hänen kuulijansa pidätettiin. Nuoret miehet, jotka hetkeä aikaisemmin olivat luulleet kestävänsä vainoja miehekkäästi, käyttäytyivät kidutuspenkkiin vietynä kuin Pietari hiilivalkealla, mutta vanha Rehor näki näkyjä. Hän näki puun, joka kantoi paljon hedelmää, sekä lintuja niitä keräämässä hohtavan kirkkaan olennon ohjauksessa ja kolme miestä puuta vartioimassa.

Ehtoollisleivästä alkunsa saanut ajojahti oli ensimmäinen Jednotan veljiä kohdannut vaino. Heitä syytettiin jumalanpilkasta, murhista ja noituudesta. Heiltä kiellettiin Jumalan palveleminen ja kokoontuminen. Kaikki määrättiin liittymään utraquistien kirkkoon tai katoliseen kirkkoon. Ehtoollisen nauttiminen veljesseurakunnan tapaan tuli kuolemalla rangaistavaksi "rikokseksi".

Liticen asukkaat häädettiin kotoaan talvella. Uskovien käsiä leikattiin irti, toisia sidottiin köysillä hevosten väliin, ja vedettiin kappaleiksi. Kunvaldin seurakunnassa pappina palvellut utraquisteihin kuuluva Michael Bradarius joutui vankilaan, neljä Jednotan johtavaa veljeä päätyi roviolle. Metsissä ja vuorilla piileskeleviä uskovia alettiin kutsua "luolamiehiksi", tsh. "jamnici" (kuoppamiehet) ja saks. "grubenheimer" (kuopassa-asujat).

Veli Rehorin kuningas Podebrad kuitenkin päästi palaamaan Kunvaldiin, kun hänen enonsa, arkkipiispa Rokycan sitä häneltä kauniisti pyysi.

1462-03-.. Pius II (1458-1464) julistaa itse Baselissa ja Prahassa neuvottelemansa Baselin artiklat - ns. Baselin kompaktatat -mitättömiksi

Vaclav Koranda nuorempi, (1424-1512), Prahan yliopiston dekaani vuodesta 1460, oli 1462 mukana tshekkiläisessä lähetystössä Roomassa puolustamassa Baselin kompaktata-nimellä tunnettuja Prahan neljää artiklaa paavin hyökkäyksiltä. Vuosina 1471-1489 utraquistien kirkon hallintojohtaja.

Pius II julisti Jirille "anatheman" ja tshekin kruunun menettäneeksi.

Paavi Pius II (1458-1464), alias Aenias Sylvius Piccolomini järjestää RISTIRETKEN Tshekkeihin, Unkarin Mathias Corvinus ristiretken johtoon, mutta Jiri ajaa hänet ulos maasta

Pius teeskenteli pitkään ystävyyttä Jiri Podebradia kohtaan, mutta kohta kun sai houkuteltua Unkarin kuninkaan puolelleen, hän määräsi hänet tshekkeihin Jirin kimppuun.

1464-08-30.. Pietro Barbo valitaan paaviksi Roomaan

1465..

1466-12-23.. Paavi Paavali II julisti Jiri z Podebrad "anathemaan", ja tshekin kruunun menettäneeksi, koska sekä ristiretken Tshekin utraquisteja vastaan

Paavi julisti Tshekin kuninkaan kirkosta erotetuksi, koska kuningas ei ollut suostunut hävittämään kahta kolmasosaa maan väestöstä, eikä edes pakkokäännyttämään heitä katolisen kirkon orjiksi.

Vuonna 1464 veljesyhteisö, jonka nimenä vielä oli Bratri Zakona Kristrova, piti Rychnov nad Knezin vuoriston kätköissä avotaivaan alla veljeskokouksen, jonka tuloksena syntyi seurakuntaohje. Seurakuntaohjeen sisältönä ovat yhteisön pelisäännöt. Ohjeessa sovitaan asioista, joita nykyajan "seurakunnissa" ei edes tarvita, koska yhteisöelämään ei juuri ollenkaan harjoiteta. Veljesseurakunnassa tilanne oli päinvastainen. Ohje on julkaistu sarjassa Akty Jednoty bratrske, mutta jollet osaa tshekkiä, onhan sinulla kai Raamattu.

Vainot saivat Jednotan veljet tekemään myös sellaisen ratkaisun, jota he eivät olisi halunneet tehdä. Yhteisön vanhimmat kokoontuivat 1467 Rychnov nad Knezin (saks. Reichenau) lähistöllä, päivämatkan päässä Kunvaldista kokoontui veljesseurakunnan synodi oman hierarkiansa valitsemista varten. Tässä Rychnovin lähellä pidetyssä Lhotkan ("Lhotan") synodissa veljet päättivät vihdoinkin erota utraquistien kirkosta, mikä merkitsi myös lopullista eroa Rooman kanssa.

Synodissa seurakunta valitsi yhteisölle vanhimmat eli piispat. Mutta tämä synnytti kysymyksen siitä, kuka siunaisi piispan virkaansa. Joku ehdotti, että Jednotan veljet kääntyisivät valdolaisten vanhimman Stepanin puoleen. Veljet hyväksyivät neuvon, mutta päättivät kuitenkin menetellä siten, että Jumalallekin jäisi mahdollisuus sanoa sanansa. Veljet valitsivat yhdeksän ehdokasta, joista jokainen sai vetää arvan korista, jossa oli yhdeksän tyhjää arpaa ja kolme kyllä-arpaa. Kaikki kolme kyllä-arpaa nousivat korista ja näin tulivat valituksi veljet Matej z Kunvaldu, 25-vuotias vuokraviljelijä Kunvaldista, kirjanpitäjä Tuma Preloucsky ja mylläri Elias Chrenovicky, jonka jälkeen oli vielä löydettävä valdolaisten vanhin Stepan ja saatava hänen suostumuksensa valinnalle. Matkalle lähetettiin veli Michal Zamberksky, joka löysi Stepanin Moravian etelälaidoilta Nova Bystricestä Jindrichuv Hradecin lähistöltä. Veli Michal sai odotetun siunauksen Stepanin käsien kautta ja kotiin palattuaan hän vuorostaan siunasi virkaan ne, jotka arvalla oli valittu vanhimmiksi.

Veljet tiesivät, kuinka tarkkaan heidän liikkeitään seurattiin, ja yrittivät siksi pitää piispanvihkimyksensä vihollisilta salassa. Se tuli kuitenkin ilmi, ja valdolaisten vanhin Stepan poltettiin roviolla Wienissä jo 1467.

Valtion ja kirkon johto pyrki pukemaan paholaiselle tekemänsä palvelukset laillisuuden kaapuun. Tshekin valtiopäivät vahvistivat arkkipiispa Rokycanin ehdottamat veljesyhteisön vastaiset mandaatit 1468. Kansa nimesi asetukset veriasetuksiksi. Paroni Zdenek Kostkan mailla Richengurgissa Jakub Hulavan vaimo ja lapset saivat katsella vierestä, kun perheenpää paronin neljän muun maatyömiehen kanssa poltettiin roviolla.

Vainot päättyivät vasta, kun sekä Rokycan että Podebrad vuoden 1471 kevättalvella kuolivat.

1468-03.. Paavi Paavali II houkuttelee Unkarin kuninkaan Matyas Korvinuksen sotaan Tshekin kuningasta vastaan, ja Korvinuksen onnistuukin riistää Moravia Tshekin kuninkaan vallasta. Moravia joutui Unkarille.

1469-xx Imperialistit kruunaavat ristiretken johtajan Unkarin kuninkaan Mathias Corvinus, Unkarin ja Tshekinmaan rajalla Oloumucissa Tshekinmaan kuninkaaksi. Sleesia ja Moravia jäävät imperialistien käsiin.

1471-02-21, Prahan arkkipiispa, utraquistien puolueeseen kuuluva Jan z Rokycan kuolee

1471-03-22.. Jiri z Pobedrad kuolee

Imperialistit jatkavat tshekkien vastaista ristiretkeä sotana aina Mathias Corvinuksen kuolemaan asti v. 1490 eri maiden katolisten tuella.

Vuonna 1471 Tshekinmaan kuninkaaksi tuli Puola-Liettuan kuningashuoneen poika Vladislav Jagellonsky, se sama, jonka poika Unkarin kuninkaan ominaisuudessa kuoli Mohacin taistelussa 1516. Vladislavin kuninkuus koski aluksi vain Tshekinmaata, mutta kun Tshekinmaan toinen - Lusatiaa, Moraviaa ja Sleesiaa hallinnut Unkarin kuningas Matias Corvinus kuoli, tuli Valdislav Jagellonsky myös näiden alueiden kuninkaaksi.

Vladislav tuli kuninkaaksi Jiri Podebradin suosituksesta, mutta hän ei alkuunkaan noudattanut edeltäjänsä utraquisteja suosivaa linjaa. Miellyttääkseen paavia Vladislav alkoi vainota myös utraquisteja, mutta sitä prahalaiset eivät sietäneet. Kaupunki nousi kapinaan. Raivostuneet prahalaiset heittivät kaupunginjohtajan ulos kaupungintalon ikkunasta ja lynkkasivat muutamia kaupunginneuvoston jäseniä. Kapina asettui vasta, kun katolinen hallitsija lupasi jättää utraquistit vähemmälle ahdistelulle. Paavikin huomasi virheensä ja peruutti saarnauttamansa ristiretken ja sekä julistamansa maankirouksen eli interdiktin. Paavin tepastelu oli kuitenkin sitä vanhaa saatanan meininkiä, askel taakse ja kaksi eteen. Kun paavin kirkon asema ei enää tuntunut uhatulta, pantiin paholaisen palvelijat taas utraquistien kimppuun. Monet kuolivat kidutuspenkissä.

Jednota Bratrskan "patriarkka", veli Rehor kuoli 13.09.1473 Jednotan vanhimpien läsnäollessa. Ruumis haudattiin Klopotin vuorille Brandys nad Orlicin (Brandeis-am-Adler) seudulle haudanhäpäisijöiltä piiloon.

Viimeisenä neuvonaan veli Rehor oli kehottanut seurakuntaa "varomaan koulutettuja ja oppineita miehiä", jotka hänen lähtönsä jälkeen tulisivat vääristelemään niitä näkemyksiä, joille Jednotan veljesyhteys perustui. Mutta juuri silloin, kun nämä neuvot olisivat olleet tarpeen, niitä ei kuunneltu, sillä niiden noudattaminen ei näyttänyt järkevältä.

Tilanne, jossa neuvoja tarvittiin, syntyi siitä, että ne veljesseurakuntaan ystävällisesti suhtautuneet paronit, joiden mailla veljet perheineen asuivat, tahtoivat veljien ottavan osaa läänitysmaidensa hallintoon. Olihan jonkun se kuitenkin tehtävä, niin miksei sitten niiden, jotka oman taloutensa ja perheensä hoidossa olivat osoittautuneet alustalaisista kyvykkäimmiksi?

Esteenä oli vala, jota uskovat eivät suostuneet vannomaan. Kysymys oli myös siitä, että Evankeliumin mukaan uskovien tulee hoitaa omassa yhteisössään syntyneet kiistakysymykset, mutta maailman ongelmien ratkaisu on jätettävä niiden murheiksi, jotka sen ovat keksineetkin. Kaiken lisäksi valalla siihen sortunut sitoutuu ratkaisemaan ongelmatilanteita keisarikunnan mandaatilla, eikä suinkaan kuningas Jeesuksen lain ja järjestyksen antaman mandaatin mukaisesti.

Uskovat olivat tavallaan kiitoksen velkaa niille, jotka heidät olivat alustalaisikseen ottaneet. Olivathan uskovia alustalaisikseen ottaneet aateliset ainakin menetelleet jalommin, kuin ne ihmiset, jotka heitä säälimättömästi olivat vainonneet. Mutta perimmältään kysymys oli kuitenkin siitä, voiko joku keisarille tai kirkolle joskus jonkun palveluksen tehnyt suku edes pitää hallussaan sitä maata, joka kuului Jumalalle. Jos joku oli jollekin jotakin velkaa, niin ne, jotka estivät Jumalan lapsia asumasta Jumalan maalla.

Rehorin kuoleman aikoihin kuninkaat taistelivat vallasta, eikä heiltä riittänyt aikaa uskovien vainoamiseen. Kun Litomyslin (Leitomischl) paroni Jan Kostka tuli uskoon, hän osoitti vainotuille uskoville paikan Lanskrounin lähistöltä. Uskovat nimesivät paikan Öljyvuoreksi.

Paroni Jan Tomacovsky antoi veljesseurakunnan käyttöön hyljätyn luostarin, jolle veljet antoivat nimen Karmelin vuori. Paikka sijaitsee Mlada Boleslavin (saks. Jungbunzlau) kaupungissa.

Myös Tshekinmaan eteläisessä osassa Nova Bystricen, Jindrihuv Hradecin ja Chelcicen vanhalla valdolaisalueella syntyi yhteisöjä:

Prerov

Hustopece (Auspitz)

Ivancice (Eibenschitz)

Slavkov (Austerlitz)

Myös saksankielisiltä alueilta Fulnekiin muuttaneiden valdolaisten yhteisö Moraviassa liittyi Jednotaan.

1400-luvun lopulla Jednotan yhteisöissä oli jo noin sata tuhatta jäsentä. Uskovia poltettiin, ja vainottiin muilla keinoin. Vuonna 1487 Tshekinmaalla tuli voimaan maaorjuus ja Moravia joutui katolisten valtaan. Uskovien muuttoliike jatkui taas kohti itää, kohti turkkilaisten hallitsemia maita.

Jednotan vanhin Matej z Kunvaldu, seurakuntaneuvostonsa tukemana yritti ratkaista kysymykset uskovien osallistumisesta maailman väkivaltaiseen asianhoitoon tekemällä siitä omantunnonkysymyksen, jonka jokainen seurakunnan jäsen saisi ratkaista miten halusi. Ratkaisu olisi ollut ehkä hyväksyttävissä, mutta samalla oli tehty päätös siitä, ettei päätöstä saanut arvostella. Ja sitähän kaikki eivät hyväksyneet. Amos Stekensky, (Amos z Stekna?) mehiläisvahan kerääjä Vodnanystä, Chelcicen kylän lähistöltä Tshekinmaan etelälaidoilta ja hänen työtoverinsa Jakub keskustelivat asiasta kotimatkallaan ja perille saavuttuaan varoittivat muitakin poikkeamasta evankeliumin suoralta linjalta.

Pääsiäisen edellä 1474 Jednotan johto tapasi Amos Stenkenskyn ja Jakubin Chelcickyn kylän lähistöllä, Jakubin kotona. Kokouksen aihe oli yksinkertainen: Mikä on uskovan suhde maailmaan?

Jednotan valistuneen siiven johtajat olivat sitä mieltä, että pitihän uskovien ottaa vastaan heille tarjotut yhteiskunnalliset tehtävät, myös silloin, kun he siinä tehtävässään joutuisivat käyttämään väkivaltaa, vannomaan valoja ja tekemään muuta sellaista, jotka veljesyhteisö aiemmin oli kammoksunut.

Jednotan "Mensi strana", pieni puoli, olisi ottanut kantaakseen vain seurakunnan - Jumalan perustaman vaihtoehtoisen yhteiskunnan - järjestyksenpidon, mutta jättänyt vastustajan huolet vastustajan itsensä hoidettavaksi.

Yhteisymmärrykseen ei päästy.