Osmo Pöysti

JEDNOTA MARSSILLA

Sivuja 15

Moravian slaavit saivat omakielisen Raamatun ensimmäisinä Keski-Euroopan kansoista. Sitä käyttivät myös naapurit: Rutenian ja Belorusin slaavit, puolalaiset, bulgaarit, Bosnian slaavit, Böömin tshekit sekä Sleesian ja Slovakian slaavit. Venäjällä ja Serbiassa sitä käytiin kirkoissa suutelemassa. Raamatun tunteminen esti kirkollisten laittomuuksien pesiytymistä Keski-Euroopan slaavien elämään.

Vuosisatojen ajan slaavilaisen kristikunnan selkärankana toimineet bogomilit säilyivät kauimmin Bosniassa, mutta 1400-luvulla kirkon ja sen "maallisen käden" sekä lopulta Turkin islamilaissulttaanien onnistui hävittää heidätkin. Bogomilit olivat kuitenkin huolehtineet lähetystyöstä, joka oli jo 1200-luvulta asti kantanut hedelmää eri puolille Eurooppaa syntyneiden herätysliikkeiden kautta.

Roomalaiskatolinen kirkko oli asettunut alusta alkaen vastustamaan Raamatun kääntämistä slaavien kielelle. Kun se ei siinä onnistunut, se kielsi sen käytön. Ne, jotka sitä edelleen käyttivät, joutuivat pakenemaan mahdollisimman kauas Roomalaiskatolisesta kirkon valtapiiristä, tai elämään puoleksi maanalaista elämää vainottuina eri slaavilaisheimojen keskuudessa. Mutta aikaa myöten myös 800-luvun lopun raamatunkäännös alkoi kielessä tapahtuneiden muutoksien takia käydä vaikeasti luettelevaksi. Slaavit, kuten keskiajan latinan viimeiset käyttäjät valdolaislaaksoissa, joutuivat tekemään omia käännöksiään omaan käyttöönsä, mutta varoen, etteivät inkvisition tohtorit pääsisi niihin käsiksi. Erään käännöksen tekijäksi mainitaan Zadislaus Bathori. Tieto esiintyy hänen Wienin kirjastossa säilyneen käännöksen nimiölehdellä vuodelta 1382.

Vuosisatojen ajan slaavilainen herätys pysyi kansanliikkeenä, mutta kun yliopistojen perustettiin, eivät ne jääneet syrjään hengelliseltä elämältä. 1400-luvun alussa Euroopassa oli kolme merkittävää yliopistoa: Prahassa, Pariisissa ja Oxfordissa. Näistä Praha ja Oxford tulivat myös merkittäviksi hengellisen elämän keskuksiksi.

Prahassa hengellisen elämän keulahahmoksi tuli Jan Hus (n.1371-1415), Prahan yliopiston rehtori. Hänen johdossaan vuosisatoja jatkunut maanalainen kristikunta haastoi kirkon, ja nosti maanalaisen kristikunnan historian valokeilaan. Kansankielisen raamatun tshekit olivat jo ennen 1380-lukua ja Jan Hussin noin vuonna 1413 kirjoittamaa kirjaa De Ecclesia, seurakunta, voidaan syystä pitää alkufanfaarina sille Euroopan 1500-luvulla kokemalle muutosprosessille, jota nykyisin kutsutaan reformaatioksi.

Prahan ja Englannin yliopistojen kanssakäymistä yksinkertaistivat maiden kuningassukujen keskinäinen sukulaisuus. Englannissa John Wycliffe oli 1382 kääntänyt Raamatun kansan kielelle, ja maassa oli syntynyt uusi, karismaattinen liike. Wycliffen työ ja ajatukset tulivat tunnetuksi Prahassa, kun Hussin kasvatti ja työtoveri, Oxfordissa Wycliffen johdolla opiskellut Hieronymus Prahalainen (1365-1416), palasi kotikaupunkiinsa vuonna 1401 ja liittyi Hussin johtamaan herätysliikkeeseen.

Jan Hus, Hieronymus Prahalainen, Wycliffe ym. esittivät ne periaatteet, jotka yleisesti luullaan Lutherin oivalluksiksi. Heidän mukaansa kirkon tulisi luopua maaomaisuuksistaan ja maallisesta vallastaan. Saarnatoiminnan tulisi olla vapaata. Ehtoollisviini tulisi jakaa kaikille seurakunnan jäsenille, siten, että jako pappeihin ja maallikkoihin häviäisi.

Slaavien kristilliseen perinteeseen kuuluivat kotikokoukset, joissa ehtoolliseen jo Kyrilloksen ja Metodioksen ajoista lähtien oli kuulunut sekä leipä ja viini, ortodoksikirkon käytännön mukaan. Tätä ortodoksista käytäntöä on helppo puolustaa Raamatun teksteillä, mutta siitä huolimatta roomalaisessa kirkossa viini kuului vain pappissäädyn ehtoolliseen.

Hussin, Hieronymus Prahalaisen, Wycliffen ym. esittämät asiat oli esitetty monta kertaa ennenkin. Kaikilla heillä oli takanaan maansa uskovien tuki, elävä seurakunta, joka eli omaa riippumatonta elämäänsä kirkon ulkopuolella. Hyvän esimerkin elävästä kristillisyydestä tarjosivat myös valdolaisten tsekkeihin perustamat pakolaisyhteisöt. Hus ja Hieronymus saattoivat käydä kotikaupunkinsa hengellisissä kokouksissa, joissa kokouskielenä oli tshekki katolisen kirkon vaatiman latinan asemesta. Hus ja Hieronymus tunsivat velvollisuudekseen jatkaa edeltäjiensä työtä.

Tshekkiläinen pappi Jan Miliç (1305-1374), kotoisin Kromerzhnen kaupungista, näyttää syttyneen herätysliikkeiden ajatuksille vuonna 1363, jolloin hän vetäytyi syrjään papinvirastaan, ja alkoi uransa kiertävänä saarnaajana ja kirjailijana. Hän saarnasi kolmella kielellä - tshekiksi, saksaksi ja latinaksi. Inkvisitio vangistsi hänet Roomassa 1367, mutta devotio moderna - liikkeen kannattaja, paavi Urbanus V (1362-1370), käski jättää Miliçin rauhaan. Miliç jopa toimitti paaville kirjasensa Libellus de Antichristo, Kirjanen Antikristuksesta. Seuraava paavi ei ollut Miliçille enää yhtä suopea.

Miliç kokosi opetukseensa sen sanoman, jota häntä ennen oli kuultu lähinnä Bosnian bogomilien ja Alppilaaksojen valdolaisten suusta. Hänen saarnojaan tultiin kuulemaan ja niitä kirjoitettiin laajasti muistiin ja luettiin ympäri Eurooppaa. Miliçin saarnat valmistelivat maaperää naapurimaiden herätysliikkeille.

Jan Milicin yritykset vaikuttaa evankeliumin sanalla kansansa moraaliseen rappioon alkoivat tuottaa tulosta. 1370-luvulla uskoon tulleita Prahan huoria oli jo niin paljon, että Milic ystävineen hankki omistukseensa kuuluisan Venice-bordellin, hävitti sen, ja rakensi sen paikalle Jerusalemiksi nimitetyn suojakodin, sekä kirkon, joka pyhitettiin Maria Magdalenan muistolle.

Jan Miliçiä tultiin kuuntelemaan jopa Hollannista asti. Hollannissa, jossa katolisen kirkon valvonta oli tiukempaa, kuin tshekeissä, syntyi devotio moderanaksi kutsuttu uskovien maallikkoliike. Veljet perustivat yhteisöjä, jotka elättivät itsensä kirjojen kopioinnilla, ja ylläpitivät omia peruskoulujaan tavallisen kansan lapsille. Myöhemmin, kun liikkeen koulut levisivät myös saksalaisalueille, devotio modernan alkeiskoulussa opiskeli yhden vuoden ajan myös Martti Luther.

Milicin ja hänen kannattajiensa perustama Jerusalem-yhteisö tarjosi suojakodin noin kahdellesadalle naiselle. Se tietysti suututti kirkonmiehiä, sillä pappien valtaosa oli jopa pahempia huoria kuin ne naiset, jotka sitä ammatikseen tekivät. Papit valittivat molemmille paaveille, Urban V:lle Roomaan ja ranskalaisten paavin kardinaalille Avignoon. Milic oli ehkä lapsellinen suostuessaan kirkonmiesten kuulusteluihin, sillä vaikka hänet otettiin hyvin vastaan, hän kuoli paluumatkalla kotimaahansa.

Kirkonmiesten osuutta Milicin kuolemaan ei ole sitovasti osoitettu, mutta se, mitä tapahtui hänen ja hänen kannattajiensa perustamalle Jerusalem-yhteisölle, tehtiin päivänvalossa. Yhteisö lakkautettiin, ja sen rakennukset annettiin sistersiläismunkkien opiskelijakodiksi.

Eräs Milicin kasvateista, Matej z Janov (1355-1393) oli vuonna 1383 lähtenyt Pariisiin, opiskelemaan Sorbonnen yliopistossa. Katolisen yliopiston hapatus ei mieheen tarttunut. Kun hän kahdeksan vuoden kuluttua palasi tshekkeihin, hänestä tuli herätysliikkeen johtohahmo. Kotimaahansa palannut maisteri saarnasi tshekeiksi, ja käänsi Raamatun tshekeiksi.

Vuonna 1391 kaksi Matej z Janovin kannattajaa perusti Prahaan saarnahuoneen, "Betlemska Kapel" eli Beetlehemin kappelin. Toinen heistä, kauppias Kreutz, antoi maapalstan, ja toinen, Jan von Mullheim, ryhtyi rakentamaan. Ensimmäinen saarnaaja, Protiva von Neudorf, astui virkaansa 1395. Lopullisesti saarnahuone valmistui vuonna 1400 ja 14.03.1402 saarnaajan virkaan astui Jan Hus.

Betlemska Kaple-kappelissa oli tilaa 3000 kuulijalle ja saarnaajan asuin- ja toimitilat. Saarnahuone oli käytössä yli kaksisataa vuotta. Vasta 1622 Saatanan uskolliset palvelijat onnistuivat lopettamaan kappelin toiminnan, jonka jälkeen Betlemska Kaple joutui jesuiittojen käsiin. Se Betlemska Kaple, joka Prahassa nyt on nähtävänä, on rakennettu viime vuosisadalla paikalle, jossa jesuiitoilta vuonna 1786 terroristijärjestön väliaikaiseksi jääneen "lakkautuksen" takia tarpeettomaksi jäänyt kappeli ennen hävittämistään sijaitsi.

Vuonna 1371 syntynyt Jan Hus oli tullut Prahaan opiskelemaan todennäköisesti vuonna 1389. Suoritettuaan alemmat akateemiset tutkinnot molemmissa tieteissä - vapaissa ja teologisessa - hän saavutti maisterin arvon vapaissa tieteissä 1396. Kaupungissa, tai ehkä juuri Betlemska Kaplessa hän tutustui Tomas z Stitne ja hänen tyttärensä Anezhkan kanssa. Sitä, tunsiko Jan Hus myös Matej z Janovin, ei varmuudella tiedetä, mutta todennäköistä se kyllä on.

Tomas ze Stitneho (Thomas Stitny, 1333-1401; mahd. -1409) oli Prahan yliopiston kasvatteja, joka kotikyläänsä palattuaan ryhtyi Sanan, eikä kirkon palvelukseen. Ammatiltaan Tomas Stitny oli soturi, jolle uskoon tulo merkitsi ylipäällikön vaihtumista. Saarnoissaan Stitny joutui väistämättä arvostelemaan "virallisia" pappeja, mutta tärkeämpää kuin toisten arvosteleminen hänelle oli oman kuulijakuntansa opettaminen. Puheissaan ja kirjoituksissaan Stitny käytti tshekin kieltä. Seurakunnan rakentamisessa Thomas Stitnyn osaksi tuli myös kuulijakunnan - tshekin ja moravian kansan - totuttaminen kristillisen maailmankatsomuksen käsitteisiin ja niiden tshekinkielisiin nimityksiin. Toimipaikkana hänellä oli suvun omistama linna, ja juuri sieltä lähtivät maailmalle hänen täysipainoiset kirjoituksensa.

Englannin kuninkaan Richard II vaimon Annen kuolemalla vuonna 1394 oli myös oma merkityksensä tshekkiläisen kristikunnan rakentamisessa. Anne oli keisari Kaarle IV (1355-1378) tytär ja Tshekinmaan kuninkaan Vaclav IV (Wenceslaus IV) sisar. Annen kuoltua hänen kamaripalvelijansa ja tshekkiläinen hoviväkensä palasi Prahaan, tuoden mukanaan Englannin uutiset - tietoa Englannin herätysliikkeestä, Wycliffen kirjoista, raamatunkäännöksestä ja lollardien herätysliikkeestä sekä siitä vastustuksesta, jonka Jumalan mies oli kirkon taholta kohdannut.

Kirjapainotaito, vaikka sitä Aasian keskiosissa oli harjoitettu jo 1000-luvun alussa, oli Euroopassa vielä keksimättä. Jos joku halusi hankkia alansa viimeiset tiedot, oli kirjat kopioitava, tai mentävä itse kirjojen ja kuuluisien opettajien luo. Tavallista oli, että opiskelijat viettivät muutamia vuosia kaikissa Euroopan parhaissa yliopistoissa, joita oli kolme: Kaarle IV Prahaan vuonna 1348 perustama Kaarlen yliopisto, sekä Oxfordin yliopisto Englannissa ja Sorbonne Ranskassa. Mutta paitsi professorit, myös maasta toiseen siirtyvät opiskelijat toivat viimeiset uutiset maailman tapahtumista mukanaan. Oxfordista Prahaan tulleet opiskelijat toivat mukanaan Wycliffen opit ja kirjat, ja niin teki myös Jeronym Prazhij, Jeronymus Prahalainen, aina kotikaupungissa poiketessaan. Talvella 1937-1398 hän lienee jo tutustunut Jan Hussiin.

Vuonna 1393 Jan Hus tutustui opettajaan, jota kutsuttiin Jakoubekiksi, Pikku-Jaakoksi (Jakoubek ze Stribra, n.1370-09.08.1429). Hänen kotikaupunkinsa saksalaisen ja latinalaisten nimien mukaan Jakoubek tunnetaan myös nimillä Jakob von Mies ja Jakob of Misa. Roomalaisen kirkon propaganda ei Pikku-Jaakkoa häikäissyt. Vuonna 1410 Prahan yliopiston teologien ja Prahan arkkipiispan välisissä sananväännöissä hän puolusti John Wycliffen katolisesta kirkosta esittämää kritiikkiä yliopiston nimissä ja 1414 hän astui pääkaupungista maaseudulle siirtyneen Hussin työtä Prahassa. Kreikkalais-katolisen kirkon käytäntökin oli hänestä lähempänä kristinuskon opetusta, kuin mihin Rooma edes teoriassa pystyi. Kun Hus jo oli inkvisitiotohtoreiden käsittelyssä Konstanzissa, Jakoubek ze Stribra otti käyttöön Rooman lahkon vihaaman kristittyjen ehtoollisen - leivän ja viinin ja sai sille myös Hussin kannatuksen.

Kristikunta on kasvattanut monta tuntematonta ja nöyrää suurmiestä, jotka pelkällä olemassaolollaan ovat julistaneet Jumalan kunniaa, mutta Jan Hussin osaksi tuli palvella Jumalaa korkealla, kauas näkyvällä paikalla. Korkea asema ei miestä muuttanut, ja vaikka hänet fyysisesti tuhottiin, muutti hän uskon kautta maailman kohtaloita Herran kunniaksi.

Hussin työrupeama alkoi noin vuonna 1400 ja sitä kesti viisitoista vuotta. Olosuhteet maanalaisten hengellisten liikkeiden esiinmarssille olivat verrattain hyvät. Uskovia oli paljon, ja kristikunnan pahin vastustaja katolinen kirkko oli lamaantunut sisäisten erimielisyyksiensä takia. Vaikka se vielä saattoikin pettää ihmisiä koreilla uskonnollisilla tempuillaan, se ei pystynyt enää tappamaan Jeesuksen kyllin tehokkaasi. Inkvisitio ja roviolla polttaminen oli liian vanhanaikainen ja hidas ase miljooniin paisuneiden "kerettiläisten" joukkojen tuhoamiseksi. Kirkon ja keisarin pyöveleillä oli myös muuta tekemistä, kuin kuluttaa aikaansa tutkimalla kaikkien pikkukylien pelloilla ahertavien uskovien mielipiteitä. Turkkilaiset olivat valloittaneet Balkanin niemimaan, ja 1396 "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Sigismund oli hukannut 100.000 miestä yhdessä ainoassa taistelussa turkkilaisia vastaan.

Hus oli kotoisin maaseudulta, jossa tunnettiin Euroopan olot. Savoyn herttuakunnassa oli käynnissä valdolaislaaksojen tyhjennys "kerettiläisistä", ja Ranskassa vainottiin saman herätysliikkeen toista haaraa, joita heidän kotimaakuntansa nimen mukaan kutsuttiin pikardeiksi. Bosniasta saapui kirkon vainoamien herätysliikkeen pakolaisia, koska kirkko ja sen suosiota etsiskelevä Sigismund oli pitänyt parempana antaa turkkilaisten tuhota Bosnian "kerettiläiset" ja itse vielä tuhota Bosnian ruhtinassuvut, koska ne olivat kieltäytyneet hävittämästä Bosnian "kerettiläistä" kirkkoa ja Bosnian vapaaseurakuntia, "bogomilejä". Sigismund oli jopa ilmoittanut, että kerettiläisten hävittäminen oli tärkeämpää kuin muslimien miekkalähetyksen torjuminen.

Vuosisadan alussa Prahan yliopisto, jossa Hus opiskeli, oli saksalaisen kirkollisen puolueen valvonnassa, mikä tshekeissä tietysti herätti närää. Opetus tapahtui latinaksi ja saksaksi. Saksalaisten esiintyminen herrakansana lähensi tshekkejä Englantiin ja herätti myötätuntoa siihen taisteluun, jota englantilaiset kävivät vapautuakseen kirkon orjuudesta. Tiennäyttäjänä Englannissa oli ollut John Wycliffe, jonka tekemä englanninkielinen raamatunkäännös teki yliopistomiehien käymän katolisen kirkon vastaisen taistelun kansanliikkeeksi, mikä ratkaisevasti muutti voimasuhteita, sen lisäksi että lollardien herätysliike toi taisteluun uuden ulottuvuuden - Pyhän Hengen osallisuuden.

Talvella 1398 Jan Hus vielä pelkäsi John Wycliffen (1320-1384) kirjoituksia, sillä niissä paljastetaan kirkon luonne. Mutta Hussin rehellisyys ohjasi häntä eteenpäin. Hän ei kerta kaikkiaan voinut olla tunnustamasta sitä, että kirkko on mätä, kun se hänelle monelta taholta sanottiin, ja josta hän päivittäin sai määrättömän määrän todistuksia kohta kun silmänsä aukaisi. Mutta aluksi hän, kuten niin monet ennen häntä ja hänen jälkeensä ovat luulleet, että kyse on vain sairaudesta, joka voitaisiin parantaa.

Kun Jan Hus vuonna 1415 poltettiin roviolla, tätä toivoa ei enää ollut. Tästä matoisasta maailmasta olisi ollut vaikea löytää moraalisesti puhtaampaa ja Kristukselle uskollisempaa miestä, kuin mitä Jan Hus oli ollut. Kuitenkin oli se valtava kirkon johtajien joukko, joka susien lailla oli ollut Hussin verta janoamassa, oli teoillaan osoittanut palvelevansa ei suinkaan Jumalaa, vaan Saatanaa. Mutta mitä tästä kaikesta tulisi seuraamaan? Oliko Jan Hus kuollut yksin? Oliko hän kuollut liian aikaisin, liian kypsymättömänä satoa kantamaan? Oliko hän ainut tshekkiläinen mies? Seisoiko tshekkiläisen kristikunnan kunnia yhden miehen varassa? Sen tulisivat näyttämään tulevat vuodet, se sato, jota Hus ja vanha slaavilainen herätysliike tulisi kantamaan. Suuret asiat olivat pelissä. Tulevaisuus tulisi näyttämään, ovatko totta nämä Jeesuksen sanat:

Nimi "Hus" tarkoittaa ankkaa. Valmistautuessaan kuolemaan Hus vähän leikillisesti profetoi:

Vuonna 1400 Hus vihittiin papiksi ja vuotta myöhemmin hänestä tuli Prahan yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani ja Tshekinmaan kuningattaren, kuningatar Sofian luottohenkilö, "rippi-isä". Vuonna 1402 Jan Hus nimitettiin Jan Miliçin koulukunnan Prahaan perustaman Beetlehem-saarnahuoneen johtajaksi ja joutui johtamaan koko kansallista evankelista liikettä.

Jan Hus oli todella suosittu ja hänen maineensa kasvoi päivä päivältä. Mutta hänenkin oli valittava tiensä. Hän joutui tekemään sen valinnan, joka on niin hyvin kuvailtu Matej Janovin (Matej z Janova, n. 1350-1413) tekstissä:

Kirkon saatanallinen olemus oli 1400-luvun Euroopassa näkyvämpää kuin koskaan ennen. Se oli jopa niin vahva, että vaikka sen omat miehet kuinka sitä arvostelivat, mitään parannusta asiantilaan ei saatu aikaan. Siitä oli todella tullut peto, joka nauroi kaikkea inhimillistä arvostelua. Sitä ei kerta kaikkiaan voitu voittaa millään inhimillisellä sota-aseilla. Kirkonmiehet eivät pelänneet mitään Saatanallista hyökkäystä, sillä heillä oli saatanan tuki. Ainut, jotka kirkko pelkäsi, oli aito kristinusko niin kuin se Pyhän Hengen täyttämissä Jeesuksen seuraajissa ilmenee. Ainoastaan aidon Kristuksen morsiamen edessä kirkon feikki alkoi rapistua. Jos Hus olisi kerrankin kumartanut Saatanalle, häntä kunnioitettaisiin tänä päivänä eräänä katolisen kirkon suurimmista pyhimyksistä. Mutta koska hän ei sitä tehnyt, hänet poltettiin roviolla.

Hus oli kasvanut kirkollisen ympäristön keskellä. Se, että hän ymmärsi kirkon olemusta aikaa myöten yhä paremmin, ei vielä taannut, että hän pystyisi kohtaamaan elävän kristillisyyden

Noin vuonna 1408 Prahan arkkipiispan apulaisjohtaja John of Kbel pidätti Pyhän Hengen seurakunnan saarnaaja Abrahamin, joka väitti, että "maallikot" olivat oikeutettuja saarnaamaan evankeliumia siinä missä kirkon papitkin. Hus yritti keskustella arkkipiispan apulaisjohtajan kanssa, mutta tämä päätti luovuttaa Abrahamin inkvisiittorin, Jaroslov z Sareptan käsiin. Inkvisiittori vangitsi miehen välittömästi. Mutta Hus ei luovuttanut. Hän yritti taivutella arkkipiispaa luopumaan Jumalan sanan vastaisista toimista huomauttamalla, että arkkihiippakunnassa on monta arvotonta pappia, jotka saavat olla rauhassa, mutta annaskun joukosta löytyy joku kelvollinen, niin jopas on kohta inkvisiittorit niskassa. Arkkipiispalle kirkon järjestys oli Hussin neuvoja tärkeämpi, mutta Hussin väliintulo saattoi kuitenkin pelastaa miehen hengen, sillä mies karkoitettiin kaupungista elävänä. Hussille itselleen tapaus oli ehkä vieläkin merkittävämpi.

Hussin, ja Hieronymus Prahalaisen opetustoiminta ei rajoittunut Tshekkeihin. Hieronymus opetti Sorbonnessa, Ranskan kuuluisammassa yliopistossa v. 1405, Heidelbergissä ja Kölnissä 1406 ja Wienissä 1410. Puolassa Hieronymus Prahalainen uudelleenjärjesteli Krakovan yliopiston toimintaa kuningas Wladislaw II Jogailon (1377-1434) pyynnöstä.

Haasteet olivat valtavat, mutta herätysliikkeen jäsenet olivat joukolla mukana. Kaikille riitti töitä. Ja koska liikkeellä oli koko kansaa edustava herätysliike yliopistoväen huipulta etäisimpien kylien maaorjiin asti, oli kaikkiin tehtäviin päteviä tekijöitä.

Hussin, Hieronymuksen ym. tehdessä töitä kirkolliset ja poliittiset juonittelut Hussin pään menoksi jatkuivat taukoamatta. Hussin asema oli kuitenkin niin vahva, että hänen vihollisensakin joutuivat hyökkäilemään Hussin hengenheimolaiseksi arveltua Wycliffeä vastaan. Hussin vastustajat hakivat tukea paaveilta, joita siihen aikaan oli Euroopassa montakin. Se, että paaveja oli monta, vähensi kuitenkin heidän arvonsa lähes olemattomiin jopa tavallisen kansan silmissä. Hus ei heitä pelännyt eikä heille kumarrellut.

Hus toimi suoraviivaisesti. Kun paavi toi markkinoille uuden erän syntienpäästöobligaatioita Napolia vastaan käytävän ristiretken rahoittamiseksi, Hus selosti kansalle, että rahalla ostettu synninpäästökirja, ane, on pelkkää huijausta. Kuningas Vaclav IV (Wenceslaw IV) suuttui, koska sai anekaupasta osinkoa. Kolme nuorta miestä, jotka olivat vastustaneet anekauppaa, tapettiin Prahassa julkisesti. Kun pyöveli oli katkaissut poikien päät, hän julisti virkansa puolesta, että jos joku vielä tekisi samoin, kuin tapetut veljet olivat tehneet, tehdään hänellekin samoin. Kaupunkilaiset vastasivat pyövelille, että he ovat valmiit astumaan tapettujen veljien, kahden moravialaisen ja puolalaisen Stanislav Pazekin kanssa samaa polkua. Kaupunkilaiset kastoivat liinoja pojista vuotaneeseen vereen. Veriset liinat pantiin kodeissa esille muistuttamaan annetuista lupauksista.

Saksalaisten valta tshekeissä perustui "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan (Heiliges Römisches Reich Deutscher Nation, 962-1806) ja Roomalaisen kirkon yhteistyöhön. Muutamassa vuosikymmenessä puolet maan kiinteästä omaisuudesta oli joutunut kirkon haltuun. Kansa oli joutunut orjuuteen. Yliopistossakaan ei tshekeillä ollut juuri mitään sanomista. Tshekkien pyrkimykset saada äänensä kuuluviin kilpistyivät aina kirkon ja valtion vastustukseen. Näin kävi myös sen lähetystön, jonka tshekkiläisen osakunnan valtuuttamana esitti asiansa kuningas Vaclaville. Kuningas uhkasi tshekkejä jopa tulella - mikä keskiajan olosuhteissa tarkoitti roviolla polttamista. Mutta juoppo kun oli, kuninkaan mieli saattoi kääntyä äkistikin. Delegaation lähdettyä hän 18.01.1409 palautti tshekkien oikeudet yliopiston asioissa. Saksalaiset tosin suuttuivat, ja lähtivät Leipsigiin perustamaan uutta yliopistoa. Mutta Prahassa yliopiston rehtoriksi tuli Jan Hus.

Prahan arkkipiispan aloitteesta Pisan kokouksessa paaviksi 1409-07-07 kolminkertaisella kruunulla kruunattu Aleksanteri V julkaisi bullan Wycliffen ja monien muiden "kerettiläisten" kirjoituksia ja vapaata evankeliumin julistusta. Prahan yliopiston rehtorin ja Betlehemin saarnahuoneen johtajan ominaisuudessa Hus ei voinut ohittaa paavin kieltoja olan kohautuksella. Heinäkuussa 1410, kun paavi itse oli jo toimeksiantajansa avustuksella kuollut myrkkyyn, ryhtyi Hus hakemaan siihen muutosta, sillä se haittasi paitsi evankeliumin julistusta, myös yliopiston vapauksia.

Keskiajan filosofien joukko oli jakaantunut kahteen leiriin. Huss, kuten Wycliffekin, kuului rationaaliseen koulukuntaan, mutta kirkonmiesten valtaosa kannatti nominalistien koulukuntaa. Useat Wycliffen teokset koskettelivat juuri tätä kysymystä, eikä yliopisto voinut luopua vapauksistaan edes filosofisen koulukunnan suhteen. Mutta koska paavi oli myrkytetty, otti Prahan arkkipiispa ohjat omiin käsiinsä, takavarikoi noin 200 Wycliffen, Matej Janovin ja muiden kristittyjen teoksia ja poltti ne arkkipiispan palatsin pihalla 25.07.1410 yliopiston 25.06.1410 julki tuomasta virallisesti ilmaisemasta vastustuksesta huolimatta.

Arkkipiispa oli aloittanut myös ajojahdin, joka kohdistui Hussia vastaan henkilökohtaisesti. 18.07.1410 hän erotti kirkosta sekä Hussin, että kaikki muut Paavin bullaa vastustaneen protestin allekirjoittajat ja sai sille 24.09.1410 paavi Johannes XXIII vahvistuksen. Kirkosta erottaminen teki kyseiset henkilöt lainsuojattomiksi, ja kriminalisoi jokaisen henkilön, joka jollain tavalla oli heihin yhteydessä tai vaikkapa vain epäsuorasti vaikutti siihen, ettei kyseisiä henkilöitä saatu häviämään "kristikunnan" keskuudesta.

Kirkonkirous julistettiin Prahassa, mutta Huss vetosi paaviin, ja lähetti paavin luo kolme asianajajaa. Vetoomuksen tarkasteli Otho de Colomna, se sama mies, jonka Konstanzin kirkolliskokous vuonna 1417 valitsi paaviksi, ja sai silloin nimen Martin V. Otho de Colomna kutsui Hussin henkilökohtaisesti paavin tribunaalin eteen.

Mutta myös kuningas Vaclavilla oli sananvalta maassaan. Hän ei hyväksynyt arkkipiispan suorittamaa kirjojen tuhoamista, vaan määräsi arkkipiispan korvaamaan kirjojen omistajille aiheuttamansa vahingon. Hussin kirkonkirousta koskevassa asiassa hän lähetti paavin luo oman lähetystönsä, ja pyysi asian käsittelyn siirtämistä Prahaan. Mutta lähetystöjä ei kuunnella, vaan tuomio, "excommunicatio" julistetaan 1411-03-15 Prahan kaikissa kirkoissa. Vain kaksi katolista kirkkoa kieltäytyy julkaisemasta tuomiota. Prahan arkipiispa asettaa Prahan interdiktiin, kirkollisten toimitusten suorituskieltoon. Alkaa vaihe "Hus tai kaupunki"

Interdikti merkitsi sitä, ettei kaupungissa suoritettu mitään kirkollisia toimituksia. Häitä sen kummemmin kuin hautajaisiakaan ei suoritettu, ja kirkkojen ovet pysyivät kiinni. Kiellon vaikutuksia seuraamaan paavi lähetti Prahaan yhden kardinaaleistaan.

Hus vastasi paavin kirouksiin Bethlemska Kaplessa pitämässään puheessa

Kun Hus ei lopettanut tehtäviensä suorittamista "ekskommunikaatiosta" huolimatta, oli pallo kuninkaalla. Hän asetti komission, joka 1411-06-06 antaman lausunnon perustella kuningas määräsi kaikkia osapuoli pidättymästä oikeustoimista toisiaan vastaan. Arkkipiispa Zbynek Zajic z Hazmburka tämä oli sangen pulmallista...

Kirkonkirouksesta Hus sai aiheen selostaa kuulijoilleen sen, mikä on "Pyhä yleinen seurakunta". Syyskuun ensimmäisenä 1411 hän puhui tästä aiheesta koko yliopiston edessä. Tämän puheen teksti lähetettiin myös Roomaan. Uutta ilmettä kirkon vastaiseen liikehdintään syntyi, kun paavi Johannes XXIII julkaisi 09.09.1411 bullan ristiretkestä kilpailevan paavin Gregorius XII tukijaa, Napolin kuningasta vastaan. Ristiretkelle osallistujille Johannes XXIII lupasi paitsi tappo-oikeuksia, myös paljon synninpäästöjä. Ristiretkeen tarvitaan myös rahaa, ja sitä paavi aikoi hankkia myymällä synninpäästöjä. Paavia kyllä pelotti, mitä Hus tästä kaikesta sanoisi. Kun paavi Johannes XXIII kauppamiehet tulivat Prahaan, vastavalittu arkkipiispa Albic pantiin selvittämään Hussin kanta anekauppaan. Mutta Hus katsoi viisaammaksi vastata niin, että koko kansa kuulisi vastauksen.

Ristiretki Ladislavia vastaan oli alkanut jo Aleksanteri V aikana. Aleksanteri V oli kuitenkin kuollut myrkkyyn ja 1410-05-14 kokoontuneet kardinaalit olivat valinneet paaviksi hänen myrkyttäjänsä, vanhan napolilaisen merirosvon Baltasar Cossan, eikä Hussilla ollut mitään syytä hänen tekojaan puolustella, sillä eivät siihen pystyneet nekään kirkonmiehet, jotka hänen asioitaan Konstanzin kirkolliskokouksessa myöhemmin tutkivat.

Johannes XXIII oli julkaissut bullansa Ladislavia vastaan 27.06.1410 jonka jälkeen kirkon julistajat julistivat sitä kirkoissaan, myös Prahassa. Toukokuussa 1411 Prahaan saapui paavin legaatti aneita myymään.

Kesäkuussa 1412 Hus kutsui koolle julkisen tilaisuuden keskustelemaan siitä, onko kristittyjen asiallista antaa tukensa paavin sotahankkeille. Teologien väittelyä oli 07.06.1412 kokoontunut kuulemaan paljon kansaa, mutta väittelytilaisuudessa Hus sai huomata, että paavin ja arkkipiispan painostus oli alkanut purra. Monet hänen entisistä ystävistään olivat siirtyneet katsomoon, tai vastustajien puolelle. Kansa tuki edelleen Hussia ja väittelyssä kunnostautunutta Jeronym Prahalaista.

Pian vastaava väittelytilaisuus pidettiin yliopistolla. Nyt opiskelijat asettuivat Hussin taakse, ja lähtivät kaupungille esittämään halveksuntaansa bullaa kohtaan teatraalisin keinoin. Seuraavana sunnuntaina kolme nuorukaista ottivat aloitteen omiin käsiinsä ja huutelivat huutelivat eri kirkoissa omat vastauksensa Hussin esittämään kysymykseen. Heidän mielestään Kristus ei järjestä ristiretkiä kristittyjä vastaan; jos joku sellaista tekee, sen täytyy olla Saatana. Pojat, joista kaksi oli opiskelijoita ja kolmas suutari, pidätettiin ja vietiin kaupungin vankilaan.

Kun sanoma poikien vangitsemisesta tuli tunnetuksi, lähti yliopistoväki liikkeelle pyytämään pääasiassa kirkollismielistä kaupunginjohtoa kohtelemaan poikia rauhallisesti. Lupaus siitä saatiinkin, sillä raatihuoneen ympärillä oli yliopiston johdon tukena pari tuhatta aseistettua miestä. Mutta kun poikien asiaa ajaneet professorit ja tshekin aateliset poistuivat, poikien päät katkaistiin yleisöltä salassa.

Poikien lynkkauksen paljasti lynkkauspaikalta vuotanut veri. Ruumiit kannettiin Betlehemin kappeliin. Hautauspuheessa Hus sanoi: Tämän jälkeen ei Rooman kirkolla ja Tshekinmaan kristityillä voi olla mitään yhteyttä.

Heinäkuussa 1412 paavi Johannes XXIII pani kardinaali Peter de Angeliksen hoitamaan tapaus Hussia ja Hus jo toisen kerran julistettiin kirkonkiroukseen. Hus määrättiin pidätettäväksi ja luovutettavaksi joko Prahan arkkipiispalle tai Leitomyslin piispalle. Betlehemin kappeli määrättiin hävitettäväksi maan tasalle ja kirkonmenot kaupungissa määrättiin lopetettavaksi, kunnes Hus oli saatu rautoihin.

Hus jatkoi saarnaamista kylmän rauhallisesti Betlehemin kappelissa. Kaupungin saksalaiset olisivat kyllä hävittäneet kappelin, mutta perääntyivät nähdessään saarnatupaan ja sen lähistölle kerääntyneen kansan paljouden.

Interdikti päättyi, kun kuningas Vaclav IV ilmoitti papille palkanmaksun päättyvän, ellei kirkonmenoja saada uudestaan käyntiin. Hussiin hän ei halunnut puuttua, mutta lienee kehottanut Hussia itse poistumaan arkkipiispan ja verenhimoisten pappien silmistä. Syksyllä 1412 saarnahuoneen johtajaksi tuli maisteri Havlik. Läksiäispuheessaan Hus kertoi koko ajojahtinsa historian ja julisti, että kun maallinen ja kirkollinen oikeus pettävät, on olemassa vielä ylempi oikeusaste, taivaallinen, ja siihen hän nyt vetosi.

Hus saattoi poistua Prahasta tyytyväisin mielin. Kylvötyö oli tehty ja sato oli oraalla.

Jan Hussin saarnaama Jumalan sana oli myrkkyä sekä kirkolle että valtiolle, jonka johtajat käyttivät itsestään titteliä Pontificius Romanus (Rooman ylipappi) ja Imperator Romanus (Rooman keisari).

Kirkko on Kristuksen morsiamen asemasta seurakunnan kanssa kilpaileva yhteisö, jonka Jumalan sana kuitenkin paljastaa huoraksi, joka tosin yrittää näytellä Kristuksen morsianta, mutta tosiasiassa tottelee maallisia kuninkaita, ja vainoaa todellista Kristuksen morsianta. Jan Hussin saarnaama Jumalan sana oli myrkkyä myös valtiolle, sillä se vei imperialistiselta uholta pohjan pois.

Kirkon ja valtion epäpyhä liitto oli solmittu vuonna 325 Rooman keisari Konstantinuksen aloitteesta, mutta ei seurakunnan, vaan monarkkisen piispuuden kannattajien välillä. Tämän liiton jatkajaksi oli vuonna 801 tullut Rooman paavin ja frankkilaishallitsija Kaarlen muodostama Sacrum Imperium Romanum ("Pyhä" Roomalainen imperiumi), joka aikaa myöten oli saanut yhä korostetummasti saksalaisen leiman, niin että sitä jo kutsuttiin nimellä Sacrum Imperium Romanum nationis Germanicae (Germaanisen kansan "Pyhä" Roomalainen Imperiumi).

Kun alkoi näyttää siltä, ettei Tshekinmaan kuningas Vaclav IV saa Hussia hengiltä, eikä kukaan toisiaan vastaan taistelevista paaveistakaan pysty sitä tekemään, otti "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan (Sacrum Imperium Romanum) kuninkaaksi valittu ja keisariksi kruunaamista odotteleva Sigismund asian henkilökohtaiseen hoitoonsa.

Vuonna 1368 syntyneellä Sigismundilla oli paljon kokemusta murhien järjestelemisestä sekä Jeesuksen seuraajien hävittämisestä. Sigismund oli myös lahjonnan mestari. Taidonnäytteensä Sigismund oli antanut tuhoamalla Bosnian paavista riippumattoman kirkon ja hävittämällä Bosnian kristittyjä läjäpäin. Paavin ja Keisarin viha Bosnian kirkkoa kohtaan johtui siitä, ettei se vuosisataisista yrityksistä huolimatta ollut alistunut sen enempää Rooman paavin, kuin Konstantinopolin patriarkankaan valtaan. Se, että Bosnian hallitsija Tvertko I ei suostunut hävittämään edes Bosnian bogomilejä, johti lopulta siihen, että hänet vuonna 1391 murhattiin.

Sigismundin aikana paavin kirkko kävi kovaa taistelua turkkilaisia vastaan, mutta ei niin kovaa, ettei Bosnian kristittyjen hävittämistä olisi pidetty vieläkin tärkeämpänä. Vuonna 1408 Sigismund henkilökohtaisesti johti 50.000 miehen ristiretkeläisarmeijaa hyökkäyksessä Bosnian ja Kroatian vapaata kristikuntaa vastaan, vaikka juuri se oli estänyt Eurooppaa joutumasta Muhammedin lippujen alla taistelevien turkkilaisten valtaan. Ne 200 Bosnian aatelissukua, jotka olivat taistelua johtaneet, Sigismund teurastutti, koska ne usean vuosisadan ajan olivat estäneet paavin teurastajilta pääsyn Bosnian vapaan kristikunnan kimppuun.

Sigismundilla oli paljon vihamiehiä. Hänet oli jo poikasena karkotettu Puolasta, ja hänen vaimonsa vihasi häntä äitinsä, Sigismundin anopin tappamisen takia. Kun Sigismund vuonna 1410 tuli "Pyhän" Roomalais-saksalaisen keisarikunnan kuninkaaksi, hän ei saanut keisarin arvonimeä, eikä edes hänen velipuolensa, tshekkien kuningas Vaclav IV, joka kaiken lisäksi oli hänen entinen holhoojansa, tunnustanut vaalitulosta. Sidismund vangitsi Vaclavin, joka pääsi velipuolensa kynsistä vasta 1413.

Pyhän Roomalais-saksalaisen keisarikunnan keisarin tuli saada kruunaus paavilta. Sen saadakseen Sigismundin piti tehdä palveluksia Rooman kirkolle, ja mikä olisikaan parempi palvelus, kuin tappaa kirkon vihaamia Jeesuksen seuraajia oikein läjäpäin? Mutta Sigismund halusi olla enemmän kuin kuuliainen palvelija. Hän halusi oikein loistaa kirkonmiesten edessä ja siihen hänellä oli nyt hyvä mahdollisuus, kun kirkkoa vaivasi "suuri skisma": Rooman kirkolla oli kaksi, ja ajoittain jopa kolme kilpailevaa paavia. Jos Sigismundin onnistuisi löytää ongelmaan ratkaisu, hän pystyisi esiintymään edukseen ainakin oman joukkonsa keskuudessa.

Saadakseen paavilta keisarin tittelin Unkarin kuningas Sigismund, joka 1410 oli valittu "Pyhän" Roomalaisen keisarikunnan kuninkaaksi ryhtyi järjestelemään kirkon rempallaan olevia asioita. Hänen aloitteestaan paavi kutsui kirkolliskokouksen koolle Konstanziin, Saksan ja Sveitsin rajaseudulle. Tshekin kuninkaalle Wenceslaville keisarin asemaan päässyt Sigismund lähetti määräyksen toimittaa Hus kirkolliskokouksen eteen. Hussille Sigmund lupasi turvakirjan kaikkia tapauksia vastaan, jos vain Hus tulisi. Hussilla ei ollut aihetta uskoa mieheen, joka muutama vuosi aikaisemmin oli teurastanut Bosnian johdon, mutta siitä huolimatta Hus päätti lähteä vapaaehtoisesti ja siten pelastaa kotimaansa siltä kohtalolta, jonka Sigismund ja paavi olivat Bosnialle järjestäneet.

Kun Hus vuonna 1412 tunsi hetkensä lähenevän, hän siirtyi Kozi Hradekiin ystäviensä omistamaan linnaan. Nyt hän sai olla rauhassa etsiä Herran Jeesuksen kasvoja ja valmistautua välttämättömään. Kozi Hradekissa hän kirjoitti valmiiksi hengelliset testamenttinsa De Ecclesia (Seurakunta) ja harjoitti laajaa kirjeenvaihtoa ystäviensä, muun muassa Prahan yliopiston rehtorin Kristan z Prachaticin (1366-1439) kanssa. Tämäkin kirjeenvaihto kasvoi hyvää hedelmää, sillä juuri Kristan z Prachatic oli yksi niistä, jotka myöhemmin laativat kuuluisat Prahan neljä artiklaa.

Sisäiseen maanpakoon ajettu Hus ei ollut vanki. Arvellaan, että vuosien 1412-1414 hän kävi myös Prahassa, jopa useampaan kertaan. Maaseudulle suoritetut saarnamatkat olivat myös tärkeitä. Niiden aikana tshekin kansa sai omin silmin nähdä opettajistaan sen, josta se oli muilta niin paljon kuullut, ja jota se oli oppinut kunnioittamaan.

Vapaaehtoisen karkotuksensa aikana Hus kirjoitti myös saarnakirjan nimeltä Postilla ja lukuisia tshekinkielisiä taistelukirjoituksia. Näistä tärkeimpiä lienevät julistus Paavin kirkon virheistä, ns. "Kuusi virhettä", jonka Hussin kannattajat naulasivat Beetlehem-kappelin oveen. Kristinuskon perusteista vasta-alkajille Hus kirjoitti "Selostuksen uskosta, kymmenestä käskystä ja Isä meidän rukouksesta" (tsh. "Vyklad viery, desatera a patere").

Heinäkuussa 1414 Hus siirtyi Kozi Hradekin kaupungista Leflov z Lazanin luo Krakoveciin, josta hän 11.10.1414 aloitti matkansa Rooman suuren teurastajan luo Konstanziin. Matkaa tehtiin kolme viikkoa. Marraskuun kolmantena 1414 Hus saapui perille leskirouva Fridalta vuokrattuun asuntoon. Kaksi päivää myöhemmin tuotiin Hussille kuningas Sigismundin Speyerissä laatima ja 1414-10-18 allekirjoittama turvakirja, jossa Hussille taattiin koskemattomuus, oikeus vapaaseen oleskeluun ja turvalliseen kotimatkaan. Marraskuun 28. päivänä Hus kutsuttiin muka kuultavaksi paavin luo, mutta vastassa olivatkin kardinaalit. Vuokra-asuntoonsa Hussia ei enää päästetty. Joulukuun kuudentena Hus vietiin vangittuna Konstanzin järven saarella olevan dominikaaniluostarin vankiselliin. Avokäymälän viereisessä kylmässä sellissä Hus sairastui, ja hänen pelättiin kuolevan ennen aikojaan.

Kun Hus vangittiin, ei kirkolliskokous vielä ollut edes alkanut. Näyttämön pystytys oli vielä kesken. Kaupunkiin saapui kolmekymmentä tuhatta hevosta, 600 sirkustaiteilijaa, 700 virallista naispuolista juhlavieraiden viihdyttäjää, kauppiaita, karjaa, palvelijoita, sihteereitä, varkaita, sotilaita, 300 akateemisen loppututkinnon suorittanutta yliopistomiestä, 150 piispaa, 33 arkkipiispaa, 29 kardinaalia, 3 patriarkkaa, prinssejä, prinsessoja, sekä 1 kpl Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja Unkarin kuningas. Kolmesta kilpailevasta paavista paikalle vaivautui Johannes XXIII Pisasta. Paavi Gregorius XII Roomasta ja Benedictus XIII Avignosta lähettivät kokoukseen edustajansa. Siivoojaämmät sanoivat, että tätä kaupunkia ei tämän jälkeen saa puhdistetuksi kaikesta tästä synnistä ainakaan 30 vuoteen.

Keisari Sigmund saapui Konstanziin jouluaattona. Kun varmistui, että Hus ei kuole käsiin, hänet vietiin toiseen tyrmään, Gottliebenin (että onkin osuva nimi!) linnaan. Juuri kun porukka alkoi olla koossa, otti paavi Johannes XXIII ritolat ja häippäs. Toukokuun 31. pnä Syyrian Antiokian patriarkka ilmoitti virallisesti, että Hussia ei vapauteta. Tällä välin karkulainen paavi oli saatu kiinni ja hänet tuotiin samaan tyrmään, jossa kokouksen päähenkilökin oli. Kaksi yötä joutui veli Jan viettämään samassa loukossa meidän veljiemme syyttäjän kanssa.

Jan Husia tuomitsemaan tulleet ruhtinaat tunsivat tekonsa merkityksen. Tuomittavana oli koko kristillinen maailma, jonka näkyvin hahmo Jan Hus oli. Herätysliike oli vakiintunut Tshekeissä ja Unkarissa ja sen vaikutukset olivat jo Hussin aikana levinneet laajemmalle kuin "Pyhän" Saksalais-roomalaisen keisarikunnan rajat. Hussin aikana slaavilainen herätysliike oli kasvamassa yleismaailmalliseksi ja sen etenemisen pysäyttämisestä oli kysymys.

Hus poltettiin roviolla kuudentena heinäkuuta 1415 kirkolliskokouksen päätöksellä. Tilaisuutta oli seuraamassa koko kirkollisen maailman kerma, pappejakin noin tuhat. Roviolle halkojen sekaan asetetut oljet syttyivät nopeasti, ja liekit tukehduttivat Jan Hussin ennen kuin katsojat ehtivät edes hurmioitua työnsä tuloksista. Kun oikein ajattelee, rovio on symbolisesti hyvin kristillinen tapa kuolla. Ruumis muuttuu tuhkaksi, mutta henki kohoaa taivaisiin.

Hus ei jättänyt jälkeensä minkäänlaista systemaattista teologiaa, vaan sanat:

Kun viesti Hussin oikeusmurhasta saapui Tshekkeihin, lähettivät tshekit 02.09.1415 Konstanzin ekumeeniselle kirkolliskokoukselle 452 säätyläisen allekirjoittaman nootin, jossa Hussin murha tuomittiin kovin sanoin. Nootti tunnetaan nimellä Protestatio Bohemorum, Böömiläisten protesti.

Böömi on väännös Tshekinmaan saksankielisestä nimestä, ja samasta juuresta tulee myös vastaava latinankielinen sana. Suomeen sana böömiläinen on tullut muodossa "boheemi" ja tarkoittaa säännöistä piittaamatonta, mutta kunniallista elämäntapaa.

Kun kirkkoruhtinaat olivat saaneet tshekkiläisen herätysliikkeen johtajien nimilistan, he haastoivat koko joukon Konstanziin syytettynä "kerettiläisten" suosimisesta. Kun tshekit eivät tulleet, kirkonmiehet yrittivät houkutella tshekkejä paikalle lähettämällä heille turvakirjan, jossa taattiin syytettyjen koskemattomuus ja turvallisuus. Mutta jos Hus oli antanut Sigismundin pettää itseään luottamalla keisari Sigismundin antamaan turvakirjaan, niin samaa virhettä eivät Tshekin kuningaskunnan ja Moravian maakreivikunnan paroonit enää tehneet.

Kun petosyritys ei onnistunut, kirkonmiehet riisuivat naamarinsa. Helmikuussa 1418 he listasivat tavoitteensa, joka päätti epäselvyyden ajan. Kirkko halusi kristittyjen verta ja hävittää kaiken, mikä muistuttikin siitä, että Tshekinmaalla oli joskus ollut kristittyjä.

Kirkolliskokouksen helmikuussa 1418 julkaisema 24-kohtainen tavoitelista on täynnänsä saatanallisia kirouksia. Se esittää myös yksityiskohtaisen luettelon niistä perkeleellisistä keinoista, joihin esitettyihin tavoitteisiin piti pyrittämän. Mutta lisää oli tulossa. Toukokuussa 1415 erotetun Johannes XXIII tilalle kirkolliskokouksen valitsema Otto de Colonna oli kruunattu paaviksi 21.11.1417. Kolmen kuukauden kuluttua, 22.02.1418 hän julkaisee käskykirjeensä, bullan ei pelkästään Tshekinmaan, vaan koko Euroopan kristittyjä vastaan, ja osoittaa olevansa yhtä taitava Jumalan ja hänen lasten pilkkaaja kuin edeltäjänsäkin.

Paavin kiroilu on taidetta, mikä tekee alkuperäisen bullan kääntämisestä haasteellisen tehtävän. Koska käytettävässäni on vain englanninkielinen käännös tästä paavin taidonnäytteestä saatanallisen solvauksen alalla, en edes yritä sitä kääntää, vaan kerron lyhyesti, mitä paavi Martin V, alias Otto de Colonnan bulla pitää sisällään. Bulla on osoitettu maailman kaikille arkkipiispoille, piispoille ja inkvisiittoreille. Täsmennettyään, että kaikki, jotka "ajattelevat tai opettavat eri lailla, kuin mitä pyhä roomalainen ja katolinen kirkko ajattelee tai opettaa", ovat "kerettiläisiä", paavi määrää kaikki kuninkaat, prinssit, herrat, aateliset, ritarit, kaupungit ja yliopistot palvelukseensa kerettiläisiä metsästämään. Paavin vallassa oleva Eurooppa määrätään huolehtimaan siitä, ettei yhdenkään "kerettiläisen" suvaita saarnata, asua, omistaa omaisuutta, harjoittaa elinkeinoa eikä pitää mitään yhteyttä "uskollisten" kanssa koko paavin valtapiirin alueella. Kuolleiden kerettiläisten omaisuus on takavarikoitava. Bullassa annetaan myös ohjeet siitä, miten "kerettiläisyydestä" epäiltyjen kanssa on meneteltävä, mitä on tehtävä henkilöille, jotka jollakin tapaa ovat avustaneet "kerettiläisiä", miten ja kenen on virkansa puolesta etsittävä "kerettiläisiä" ja mitä käskykirjeen vaatimukset torjuvia tai niihin välinpitämättömästi suhtautuvia yksityisiä ja yhteisöjä on rangaistava. Uskovilta kerettiläisten metsästäjät määrätään kyselemään sellaisia asioita, kuin ketä muista uskovia he tuntevat, miten he ovat tutustuneet, ovatko he rukoilleet heidän puolestaan, mistä he ovat saaneet uskonnollisen kirjallisuutensa ja muuta sellaista tietoa, joka tekisi kuulusteltavasta Juudaksen kaltaisen kavaltajan.

Paavin bullan verenhimoinen luonne oli tarkoitushakuisesti provosoiva, sillä konflikti on kirkolle elinehto. Kristillisten normien mukaan kirkko ei koskaan pysty toimimaan, koska kirkko ei ole kristillinen. Kirkko pystyy elämään vain sellaisen pakkovallan turvissa, joka likvidoi kirkon vihaamat kristityt. Jos se joutuisi samalle lähtöviivalle vainoamiensa kristittyjen kanssa, se joutuisi poistumaan ideologiselta kentältä vähin äänin.

Kuin tehostaakseen uhkailujen vaikutus Konstanzin kirkolliskokous julisti ristiretken maureja vastaan. Maaliskuussa 1418 paavi Martin V lähetti kardinaali Johannis Dominic (de Geminiano?) provosoimaan sotaa, sillä paavikin ymmärsi, että ilman pienintäkään tshekkiläisten puolelta tehtyä kyseenalaista tekoa hänen oli vaikea saada orjiaan liikkeelle tshekkejä vastaan.

Hussilaisuuden kaikkia puolueita yhdisti Herran Pyhä Ehtoollinen. Taborilla, Zhiskan puolueen linnaleirissä nautitut ehtoolliskokouksiin tuli väkeä ympäri maata ja naapurimaista. Linnaleiri muuttui pian vakituiseksi kaupungiksi, ja myös uskonnolliseksi keskukseksi. Kaupungin nopea kasvu osoitti, että Hussin seuraajat olivat edenneet pidemmälle uskonpuhdistuksessaan, kuin itse Hus.

Maan alta noussut kristikansa oli hyljännyt ennenkin kirkonmiesten opetukset, mutta nyt tämä opetus tuli julkiseksi. Taborin opettajat opettivat, että jokainen, joka opiskelee "vapaita taiteita" eli filosofiaa ja hyväksyy niistä annetuttuja oppiarvoja, on pakanallinen ja tekee syntiä. He hylkäsivät kirkkoisien opetukset, kirkkoisien ja heidän jälkeläistensä perustamat laitokset, instituutiot ja traditiot, eivätkä ainoastaan hyljänneet niitä, vaan hävittivät nämä Antikristuksen keksinnöt. Lakkautettaviin kuuluivat "pyhällä" vedellä pirskottelut, kirkolliset vaatteet, messut ja messukirjat, lasten kastamiset, kultaiset ja hopeiset ehtoollismaljat, pyhimysten palvonta juhlapäivineen, babylonialainen pääsiäispaasto ja monet muut kirkolliset keksinnöt.

Taborilla ehtoolliseen kuului leipä ja viini. Myös hussilaisten toisen puolueen, utraquistien papit jakoivat sekä leivän, että viinin kaikille uskoville. Ensi kertaa ehtoolliselle osallistuvat tshekit pääsivät kokemaan sen, että vihdoinkin heidän oikeutensa Kristuksen ruumiin jäsenenä on tunnustettu.

Katolisen taikauskon hylkääminen oli perusteellista. Syntien tunnustamisesta "rippi-isille", katolisen salaisen poliisin miehille, luovuttiin. Opit kiirastulesta, rukouksista kuolleiden puolesta ja muut papeilta ostetut rukouspalvelut torjuttiin ja niihin liittyvät kulttiesineet tuhottiin.

Hussin ja Jeromen tappamisen aikoina Katolinen kirkko hallitsi noin puolta Tshekinmaan maaomaisuutta. Valtavat tulot tekivät mahdolliseksi valtavan kirkollisen koneiston ylläpidon. Mutta kirkon valtavien tulojen maksajat, kirkollisen ja saksalaisen ylimystön valtaan joutunut kansa, oli ajettu muutamassa vuosikymmenessä orjuuteen, samankaltaiseen kuin mitä Israel koki Egyptissä ollessaan. Mutta mihin tshekit olisivat lähteneet maasta, jonka he kokivat omakseen? Lähteä vaeltamaan maasta toiseen, luvattua maata etsien. Monet olivat jo tehneet niin. Mutta enemmistö valitsi uskonpuhdistuksen ja alkoi panna matalaksi kirkollisen kultin sortojärjestelmää ja sen kuvia. Omaan lippuunsa tshekit kirjailivat ehtoollismaljan. Latinan kieltä ei enää tarvittu, sillä kansaa opetettiin tshekin kielellä.

Katolisten ristiretkien alkaessa tshekit tiesivät, että edessä oli joko kuolema tai vapaus kirkosta kaikkine siitä johtuvine seuraamuksineen. Elämää katolinen kirkko ei tshekeille tarjonnut missään muodossa. Tavalliselle tshekille taborilaisten valtaan päässeet kaupungit olivat turvakaupunkeja, jonne he juoksivat katolisia tilanherroja karkuun.

Konstanzin kirkolliskokous oli yrittänyt houkutella tshekkiläisiä johtajia tulemaan Konstanziin, muka kuultaviksi, mutta tshekit eivät tulleet. Mitä sitä turhaan lähteä poltettavaksi vieraalle paikkakunnalle, kun halkoja oli Prahassakin, ja lisäksi heiniä sytykkeiksi. Kirkonmiesten tshekkiläisille tarjoamalle turvakirjalle naurettiin.

Provosoidakseen koko tshekin kansan sotaan katolisia sotajoukkoja vastaan paavi Martin V lähetti Tshekkeihin kardinaali Johannis Dominicin uhkailemaan ja ärsyttämään tshekkejä. Prahan lähistöllä Slanyssa tämä kirkon arvoasteikolla paavista seuraava virkamies tunkeutui kristittyjen kokoushuoneeseen ja paiski tavaroita lattialle, ilmeisesti arvellen, että niitä oli käytetty ehtoollisviinin jakamiseen "maallikoille". Kerrotaan myös, että hän olisi polttanut yhden papin ja yhden maallikon roviolla.

Parhaiten kirkonmiesten ärhentely tehosi tshekinmaan omiin katolisiin ja erityisesti niihin katolisiin saksalaisiin, jotka asuivat tshekkien keskuudessa, ja katsoivat keisarikunnan olevan heidän oma keisarikuntansa - Pyhä SAKSALAINEN Rooman keisarikunta.

Myös Tshekin kuningas Vaclav IV, Sigismundin velipuoli, yritti olla ärhäkkänä. Hän määräsi Tshekin kansalliset johtajat tulemaan eteensä aseistautumattomina 15.05.1418, mutta kun vapaaherrat, ritarit ja muut säätyläiset tulivat, he tulivat täydessä sota-asussa ja joukkoineen, eikä Vaclavin temppu onnistunut ollenkaan. Joukon johtajana toiminut Jan z Trocnov, joka paremmin tunnetaan nimellä Jan Zizka, jopa kysyi kuninkaalta, tarvitsisiko kuningas mahdollisesti aseellista apua vihollisiaan vastaan?

Paavin joukoissa tiedettiin jo ennestään, ettei Tsekinmaan kunigas Vaclavista ollut kirkon pyöveliksi. Mutta olihan heillä Pyhän Roomalaisen keisarikunnan kuningas Sigismund, jota paavi ei ollut kruunannut keisariksi siitä yksinkertaisesta syystä, että nälkäinen koira haukkuu paremmin kuin jo tavoitteeseensa päässyt kylläinen peto.

Sigismund, joka oli poistunut Konstanzista 15.07.1415, palasi sinne takaisin 27.01.1417. Hänen tehtäväkseen tuli paitsi tshekkien uhkailu, myös Tshekin kuningaskunnassa olevien saksalaisten imperialistien ja kivikovien katolisten sotaan kiihottaminen. Kiihotustyö tuottikin hedelmää ja maa joutui kaaokseen, kun kaupungit ryhtyivät valitsemaan puoltaan ja karkottamaan "kerettiläisiä". Kutna Goran, vanhan hopeakaivoskaupungin, kaivoksetkin haisivat mädäntyneiltä ihmisenraadoilta jo vuonna 1419 kaupungissa suoritetun 1600 ei-katolilaisen joukkosurman jäljiltä.

Sigismundin painostuksesta hänen velipuolensa kuningas Vaclav IV vaihtaa 06.06.1419 kaupungin johdon saksalaismielisiin imperialisteihin, mutta sitä eivät prahalaiset enää hyväksy.

Katolinen kirkko oli alkanut propagandasotansa tshekkiläistä herätystä vastaan sellaisista asetelmista, jotka eivät kestä kritiikkiä. Rikollista kirkon toimissa oli se, että se yli päätään oli ryhtynyt määräilemään ihmisten hengellistä elämää koskevissa asioissa. Jos se olisi tyytynyt esittämään oman kantansa, sitä olisi pitänyt sietää, mutta ideologisen sodankäynnin asemesta se oli kiihottanut joukkonsa aseelliseen taisteluun, ja siitä sen oli vastattava ei pelkästään Jumalan, vaan myös tshekkien edessä.

Katolinen tuomitsi tshekkiläisten halut nauttia Herran pyhää ehtoollista "molemmilla tavoilla" (sub utraque specie), eli leipää ja viiniä käyttäen, mutta siinäkään asiassa se ei ollut legitiimi tuomari.

Tshekkiläisten kanta perustui Raamatun sanaan. Jos he kerran olivat tulkinneet Raamattuansa niin, että ehtoollisella piti nauttia leipää ja viiniä, niin mitä sanomista roomalaisilla tai saksalaisilla siihen oli? Sen lisäksi, että he tekivät oikein, he pystyivät myös esittämään asiansa Rooman ja Saksan tohtoreitten edessä niin hyvin, ettei roomalaiset pystyneet kantaansa puolustamaan ja kun he eivät pystyneet sitä tekemään, he polttivat haastajansa roviolla ja uhkasivat muita tshekkejä kansanmurhalla.

Tshekkien kannalta katsottuna kirkon ja imperialistien uhkailut merkitsivät sodanjulistusta, johon tshekkiläiset vastasivat parhaaksi katsomallaan tavalla, ja kuten aina ihmisten keskuudessa, jokaisella tshekilläkin oli oma käsityksensä siitä, mikä se paras tapa on. Mutta vihollisen uhka yhdisti suuren osan tshekkejä yhteiseen puolustusrintamaan, kirkon ja sen liittolaisten perkeleellisiä aikeita torjumaan. Välitön sotilaallinen uhka torjuttiin vuosina 1419-1434 käydyissä taisteluissa, jonka kuluessa kirkon ja imperialistien viisi eri kertaa kokoon haalimien yli sadan tuhannen miehen ristiretkeläisarmeijat ajettiin maasta pois verissä päin, mutta monet jäivät myös maan lannaksi tshekinmaan kedoille ja kukkuloille.

Neuvostoliiton koululaisille opetettiin, että 1400-luvulla Tshekinmaan orjat nousivat kapinaan feodaaliherroja, imperialisteja ja kirkkoa vastaan ja Jan Zizkasta tehtiin suuri feodaaliherroja vastaan nousseitten kansanjoukkojen johtaja. No, tämä osa sosialistien hapatuksesta oli humpuukia, sillä aivan alusta asti tshekinmaan "panit" eli lääninherrat johtivat tshekkiläisten vapautustaistelua, yritystä vapautua katolisen kirkon hirmuvallasta. Puolet sosialistien opetuksesta oli kuitenkin melkein totta, sillä siinä kerrottiin "hussilaisia vastaan tehdyistä ristiretkistä", joista tavallinen suomalainen koululainen tietää tuskin mitään.

Raamatun mukaan Paholainen on pettänyt koko maailman - ei siis pelkästään Suomen ja Venäjän lapsia. Paholainen on myös tämän maailman ruhtinas. Hänelle jokainen Jeesuksen seuraaja on haaste, joka muistuttaa Paholaista - ja hänen palvelijoitaan, oli se sitten mikä paavi tai antikristus tahansa - että Jeesus on murtanut hänen parhaan aseensa, kuoleman vallan, ja perustanut maan päälle kansakunnan, joka uskon kautta pystyy uhkaamaan hänen valtaansa tässä maailmassa ja lopulta voittamaan sen.

Se, että paholainen sai joukkonsa liikkeelle valtaansa puolustamaan, perustui tietämättömyyteen siitä, miten Jumala pelastaa. Kirkon uhrit, myös suuri osa tshekkejä, olisivat tarvinneet parempaa tietoa siitä, miten Jumala pelastaa. Hus ja monet hänen aikalaisensa olivat jo johtamassa tshekkejä tämän tiedon pariin, ja juuri tämän tiedon leviämistä ja syvenemistä estämään paholainen lähetti joukkonsa - paavi ja hänen vuonna 801 perustamansa keisarikunnan keisari etunenässä.

Vuosina 1419-1434 käytyjen "hussilaissotien" aikana tshekkiläiset puolustautuivat katolisten hyökkäystä vastaan ase kädessä, ja Jumala antoi heille voiton katolisista kerta kerran jälkeen aina siihen asti, kunnes he solmivat Baselin kompaktataksi kutsutun sopimuksen vihollisen kanssa. Sopimuksen solmimisen jälkeen Jumala katsoi tshekkien asian itselleen vieraaksi, mutta ne maan uskollisista, jotka eivät vehkeilleet vihollisen kanssa, Jumala kokosi osajoukoksi, jota hän edelleen johti ja auttoi.

Vuoden 1451 jälkeen syntyneet seurakunnat jatkoivat tshekkiläisen herätyksen periaatteita Jednota Bratrskan nimellä vuoteen 1618 asti vainottuina, mutta ei voitettuina. Mutta myös Jednotan veljet ostivat maallista menestystä luopuen monista kristinuskon periaatteista, ja tulivatkin taas niin mahtaviksi, että ryhtyivät vaatimaan virallista tunnustamista ja kansalaisoikeuksia. Juuri tämä maallisen tunnustuksen tavoittelu johti heidätkin liittoutumaan tällä välin syntyneiden luterilaisten ja kalvinistikirkkojen sekä niitä tukevien maallisten ruhtinaiden kanssa, eli he tekivät samat virheet kuin ne tshekkiläiset päälliköt, jotka olivat menettäneet Jumalan avun Baselin sopimuksien takia.

Tshekkiläinen herätys siirtyi uuteen vaiheeseen vuonna 1618. Eurooppa hyökkäsi taas tshekkien kimppuun. Taistelua kutsutaan kolmekymmenvuotiseksi sodaksi. Sota alkoi Prahasta ja päättyi Prahaan, mutta toivomaansa tunnustusta tshekin kristityt eivät saaneet. Kävi juuri päinvastoin, kuin mihin liikkeen silloinen "suurmies", Budova, oli aikonut. Jo 1621 alkoi tshekkiläisten kristittyjen hirvittävä vaino, jonka aikana katoliset yrittivät hävittää ei vain kaikki Tshekinmaan kristityt, vaan myös kaikki jäljetkin siitä, että maassa oli joskus ollut mahtava kristillinen seurakunta.

Mutta tshekkiläisen herätyksen saavutukset olivat liian suuria hävitettäväksi jopa katoliselle kirkolle. Katolisen kirkon kristittyjen veren päälle rakentamat loistavat palatsit ovat vain kulisseja, joiden alta paljastuu loistokkaan rakennustaiteen salainen motiivi - Saatanan viha Kristusta ja hänen seurakuntaansa vastaan.

Sata vuotta Jednotan veljesseurakuntien rippeet - orjilla ei ollut oikeutta paeta maasta - sinnittelivät koloissaan Tshekinmaalla, Sleesiassa ja Unkarissa, mutta 1722 herätys syntyi uudestaan Moravian veljien nimellä Saksissa, levisi sieltä ympäri maailmaa herrhutilaisen liikkeen nimellä. Mutta vielä suurempaa oli tulossa. Vuonna 1734 kaksikymmentä neljä Moravian veljesyhteisön jäsentä oli lähdössä Lontoosta Amerikkoihin The Simmons nimisellä laivalla tekemään lähetystyötä Georgian intiaanien keskuuteen. Samalla laivalla matkustivat Georgiaan Georgian kuvernööri Oglethorpe, hänen mukaansa saarnamieheksi kutsuma John Wesley ja John Wesleyn veli Charles Wesley, jonka kuvernööri oli nimittänyt sihteerikseen.

The Simmonsilla tehty laivamatka yli Atlantin tuli merkitsemään maailmanhistorian käännekohtaa. Se oli tärkeä linkki tapahtumasarjassa, jonka kautta Jumala teki tshekkiläisen herätyksen maailmanlaajuiseksi. Se oli hetki, jolloin kristinuskon keskus muutti Euroopasta Amerikkoihin, tullakseen yleismaailmalliseksi. Wesleyn veljeksien myötä vanha slaavilainen herätysliike jatkui metodistiliikkeen nimellä, ja kun metodistiliike 1900-luvun alussa oli jo kuolemassa, sen jäännöksiin Jumala puhalsi uutta eloa niin, että liike nyt tunnetaan helluntailiikkeen nimellä.

tai sivulle