Raamattu alkaa sanalla "be-reshit". Sanalla on kaksi merkitystä, jonka takia Raamatun ensimmäisellä lauseella, 1.Ms 1:1, voidaan kääntää kahdella eri tapaa:

Sananlaskuissa tämä Jumalan esikoinen esittelee itsensä näin:

Johanneksen evankeliumin teksti ulottuu ajanlaskun ulkopuolelle, siis tavallaan kauemmas, kuin mitä luomiseen sidottu aika ulottuu. Heti ensi sanoiksi siinä ratkaistaan Vanhan testamentin alun käännösongelma:

Jumalan esikoinen on "näkymättömän Jumalan kuva".

Jumala rakastaa esikoistaan ja meille hän sanoo:

Kaikella Jumalan teoilla on tarkoitus, josta kreikankielisissä lähdeteksteissä käytetään sanaa prothesis, ennakolta valmistettu ja myöhemmin esille pantu asia. Kysymys on siitä, että Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi siinä ikuisuudessa, jota hän itse on, ja vasta luomistyön edistyessä hän tuo tekonsa esiin niiden nähtäväksi ja koettavaksi, joille se on suotu. Tästä syystä sellaisetkin asiat, jotka on jo ikuisuudessa saatettu päätökseen, näyttävät aikaan siirrettyinä olevan vasta tekeillä, kuten seuraavassa lauseessa mainittu uskovien "kirkastaminen":

Jos ymmärsimme tämän periaatteen, voimme ymmärtää myös tämän:

Tässä ei nyt puhuta mistään partiolaisten puuhastelusta, vaikka hyvien töiden tekeminen täällä maa päällä kuinka vähäistä tahansa olisikin. Tekijä on Jumala. Hän toteuttaa suunnitelmaansa, ja kun osaset pannaan yhteen, on lopputulos ihmeellinen. Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, mutta i,Ihminen on luotu Kristuksessa Jumalan kirkkauden ylistykseksi.

Aina kun joku asia sanotaan Raamatussa kolmeen kertaan peräkkäin, on kyse jostakin äärettömän tärkeästä ilmoituksesta, ja Efesolaiskirjeessä tätä keinoa käytetään kerrottaessa siitä, mitä varten ihminen luotiin:

Kansanomaisen käsityksen mukaan Jumala asuu taivaissa. Raamattu kuitenkin kertoo Jumalan asuinpaikasta enemmän. Jumala asuu korkeammalla kaikkea luomakuntaa. Jumala asuu "kirkkaudessa", mikä on käännöstä hebrean ja kreikan sanoista kabod ja doksa, jotka eivät oikeastaan tarkoita kirkkautta, vaan paremminkin kunniaa, jonka voima on niin suuri, ettei sitä mikään saastainen voi lähestyä. Englantilaisessa raamatussa käytetty termi "glory", samoin kuin slaavilaisissa kielissä käytetty "slava" ovat Jumalan parempia ilmaisuja kuvaamaan tuota Jumalan luoksepääsemätöntä kirkkautta.

Kaikki on valmista ikuisuudessa esille laitettavaksi. Uudessa Testamentissa kreikan sanaa prothesis, ennakolta valmiiksi toteutetun suunnitelma esillepano, käytetäänkin merkityksessä suunnitelma, varsinkin kun on puhe Jumalan suunnitelmasta.

Seuraavassa jakeessa sanotaan:

Sitten Jumala siunasi ihmisen ja osoitti, mikä oli ihmisen tehtävä:

Seuraavassa luvussa, kun ihmisen tarinaa aletaan yksityiskohtaisesti selostaa, sanotaan:

Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi Jumalan kuvassa. Luotiinko hänet myös Jumalan kaltaiseksi? Esitys - tai sen käännös - ihmisen luomisesta näyttää epätarkalta. Näin ei kuitenkaan ole. Selitys annetaan heti samassa luvussa: Koska Jumala on vapaa, tuli myös ihmisen olla vapaa tekemään valintansa itse - eihän hän ilman vapautta olisi Jumalan kaltainen. Ehkä hän ei haluaisikaan tulla Jumalan kaltaiseksi? Testiä varten Jumala vei ihmisen puutarhaan, jossa oli kaksi nimeltä mainittua puuta:

Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmistä Jumala varoitti, mutta ihmisen valinnan vapautta ei rajoitettu. Tehtäväkenttää sen sijaan laajennettiin; se tuli käsittämään myös varjelemisen:

Ihminen valitsi kuoleman ja yhtä kurjuutta ja kuolemaa se on sen jälkeen ollutkin. Ihminen ei voi edes valittaa, sillä itsepä hän on valintansa tehnyt. Hän oli jopa siirtynyt samaan leiriin sen kerubin kanssa, jolta hänen olisi pitänyt puutarhaa varjella.

Jumalan kaltaisuus olisi merkinnyt myös iankaikkista elämää, sillä Jumala elää ikuisesti. Sekin mahdollisuus oli nyt mennyt, kun ihminen kartoitettiin pois Jumalan puutarhasta, jossa tuo elämän puu on. Ja olisihan se ollut hirvittävää elää ikuisesti vailla mitään toivoa paremmasta.

Kuoleman valinnut ihminen menettänyt kaikki oikeutensa. Koko homma olisikin päättynyt ikävästi, ellei Jumala olisi ollut laupias. Mutta Jumala on enemmän kuin laupias: hän on armollinen. Jumala tahtoi järjestää ihmiselle uuden mahdollisuuden valita. Mutta tässä oli ongelma: Paratiisissa tehdyn rikkomuksen takia ihmisen oli kuoltava. Omia sanojaan Jumala ei peru. Mutta edes tämä ei ollut ylivoimainen este Jumalalle: hän järjesti toisenlaisen tavan kuolla. Osoituksena siitä hän puki ihmisen eläimen nahkaan. Jonkun oli kuoltava ihmisen puolesta. Näin oli luotu ennakkoesitys siitä, miten Jumala tulisi hoitamaan asian.

Luomistyön tarkoitus on jäänyt monelle arvoitukseksi osittain myös siksi, että sitä m-38 käännöksessä sanotaan "aivoitukseksi". Jeesuksen ylösnousemiseen asti sitä pidettiinkin salassa, eikä syyttä. Jumalan tarkoituksena kun oli paitsi pelastaa ihminen ja saattaa paljon lapsia kirkkauteen, myös tuhota synti, jonka avulla Jumalaa vastaan kapinoiva, entinen suojeleva kerubi, piti ihmisiä vallassaan. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen salailuun ei enää ollut syytä, ja Jumalan "aivoitusta" voitiin täydellä teholla julistaa, jopa todistuksena muille henkivalloille.

Ihmeellinen aivoitus: Ryhtyä nyt luomaan maailmankaikkeutta sitä varten, että voisi sen jälleen yhdistää! Tekstissä kerrotaankin, että se on salaisuus; tosin tämä salaisuus nyt on jo paljastettu ja sillä on nimikin: Kristuksen salaisuus, kts. Ef 3:4 ja Kol 4:3. Jeesuksen ylösnousemukseen saakka Kristuksen salaisuudesta ei puhuttu mitään, ja Jeesus itsekin puhui siitä ikäänkuin salakieltä - vertauksia - käyttäen. Mutta kun se sitten paljastettiin, kerrotaan sekin, mitä varten Jumala sen teki: Hän loi meidät, että "me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen".

Vanhan Liiton aikana Jumalan ei ilmoittanut salaista suunnitelmaansa, mutta hän toi sen esiin teoissaan ja selitti ne vertauskuvia käyttäen. Kreikankielinen Uusi Testamentti käyttää sanaa prothesis, ennakolta valmiiksi toteutettu suunnitelma, myös merkityksessä "näkyleipä", mikä on käännös kreikan sanoista "i prothesis ton arton", leipien esillepano.

Näkyleipiä oli Vanhan Liiton temppelin näkyleipäpöydällä kaksitoista, Israelin sukukuntien luvun mukaisesti. Näkyleivät vaihdettiin kerran viikossa tuoreisiin leipiin. Mutta eihän se mielenkiintoista ole, paitsi jos tiedät, minkä tähden näin oli säädetty:

Jumala tiesi jo ennen aikojen alkua ihmisestä kaiken, myös sen, mitä ihmisen päässä liikkuu. Siksi hän itselleen uskollisena valmisti ihmiselle myös varauloskäynnin siitä ongelmasta, johon ihminen kohta luomisensa jälkeen tulisi haksahtamaan. Aikojen täytyttyä Jumala lähetti poikansa, joka kuoli ristillä sovittaen maailman synnin, ja sen tehtyään Jeesus nousi takaisin Jumalan kirkkauteen, saalis mukanaan. Mutta hän ei ollut sellainen metsästäjä kuin Nimrod. Hän tuli pelastamaan ihmiset Nimrodin käsistä. Hänestä tuli kaiken herra, joka tarjoaa uutta mahdollisuutta, mahdollisuutta kuolla hänen kanssaan synnille ja tälle maailmalle:

Jumalan vastustajaksi nousseelle entiselle "suojaavalle kerubille", kts. Hes 28:11-19, mielenmuutoksen mahdollisuutta ei annettu. Jumala olisi voinut poistaa käärmeen kokonaan näyttämöltä esimerkiksi lähettämällä yhden enkeleistään asiaa hoitamaan, ja lopulta hän niin tekeekin. Raamatun viime sivuilla kerrotaan:

Voittaakseen saatanan ihmisen oli turvauduttava Jumalaan. Jo Adamin pojanpojan aikana ryhdyttiin kutsumaan Jumalaa avuksi:

Ihminen, joka ei tunne Jumalaa, pyytää apua tavallisesti vain ongelmatilanteissa, ymmärtämättä että näin ongelmia ei ratkaista. Ne vain pahenevat sitä enemmän, mitä enemmän ihminen pystyy väistelemään pahuutensa seuraamuksia. Aatamin jälkeläisten keskuudessa ajauduttiin niin pitkälle, että kaikkien ihmisten kaikki teot, ajatukset ja hankkeet olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Seurauksena oli, että Jumala hävitti koko porukan; vain yksi mies löysi armon Jumalan silmissä ja pelastui perheineen.

Vedenpaisumuksesta pelastunut Nooan suku aloitti ikään kuin alusta, eikä sekään alku ollut lupaava.

Jo Eevalle Jumala antoi lupauksen siemenestä, joka oli polkeva murskaksi käärmeen pään. Adamin pojan Kainin sukukunta tosin hukkui pahuuteensa, eikä Adamin toisen pojankaan jälkeläisistä pelastunut kuin muutama henkilö. Muistikuvat Elämän puusta - mikäli niitä oli ollutkaan - olivat himmenneet. "Hyvän ja pahan tiedon " hedelmiin ihastunut ihminen ei tahtonut muuttaa asenteitaan. Ihminen tahtoi ratkaista ongelmansa itse. Babyloniassa syntyi kapina Jumalan luomisjärjestyksen mukaista patriarkaalista hallitusmuotoa kohtaan. Raamattu kertoo:

Nimrod on imperialismin perustaja. Raamatussa seurataan tarkkaan imperialismin kehitysvaiheita. Nykyinen roomalainen imperialismi on omaksunut babylonialaisen, media-persialaisen, kreikkalaisen imperialismin perinnön - ja sen mukana kultin, joka kehitettiin Baabelissa Nimrodin sotilaspoliittisen järjestelmän tueksi.

Babyloniassa alkunsa saanut järjestelmä on kokenut neljä muodonmuutosta, mutta imperialismin perusajatus on pysynyt samana. Se on kapinaa Jumalaa ja hänen patriarkaalista järjestelmäänsä vastaan. Jumala piti kapinaa niin pahana, että hän päätti hävittää koko järjestelmän. Tuhoon tuomitusta kulttuurista hän kutsui ulos yhden miehen, jolle hän sanoi:

Kun Abraham, jonka nimi vielä silloin oli Abram, ylitti Eufratin, hän sai pilkkanimen hebrealainen, "ivri", (joen) toiselle puolelle mennyt. Kun hän oli tullut Sikemiin Jumala ilmestyi hänelle ja sanoi:

Jumala oli ryhtynyt rakentamaan vaihtoehtoista yhteiskuntaa tuhoon tuomitun tilalle. Kun Aabrahamin veljenpoika oli eronnut hänestä Herra sanoi:

Maan luovuttaminen Aabrahamin jälkeläisten haltuun ei ollut pääasia. Ja mitä hän tekisi maalla, jos hänellä ei olisi suvunjatkajaa, miespuolista perillistä? Aabraham jopa sanoi huoneensa joutuvan taloudenhoitajansa käsiin, mutta hänelle tuli Herran sana:

Viittaukset maan tomuun ja taivaan tähtiin eivät olleet sattumaa. Jumalan maailma mikrokosmoksesta makrokosmokseen saakka tarvitsi uudet hallitsijat. Ja häntä miellytti tapa, jolla Aabraham suhtautui Jumalan lupauksiin:

Aabraham oli ensimmäinen, jonka kerrotaan uskoneen Jumalaan. Tämä olikin erikoista, koska muut ihmiset uskoivat itseensä. He olivat itse päättäneet tehdä itselleen kaupungin, itse valloittaa avaruuden ja päättäneet tehdä itsellensä nimen, ja ettei heitä vain pidettäisi sen Jumalan lapsina, joista hebrealaiskirjeen kreikankielisessä tekstissä kirjoitetaan:

Aabrahamin usko joutui kovalle koetukselle, kun Jumala käski hänen uhrata poikansa Iisak, jonka hän oli vanhoilla päivillään saanut, ja johon myös Jumalan lupaus jälkeläisistä kaiken inhimillisen tietämyksen perusteella perustui. Jumalan Aabrahamille järjestämä testi oli paljon kovempi, kuin mihin Adam ja Eeva olivat aikoinaan joutuneet. Se vietiin niin pitkälle, että Abram oli jo nostanut veitsen iskeäkseen sillä Iisakkia. Vasta siinä vaiheessa Jumala huusi, että nyt riittää. Valmiille alttarille pantiin eläin, myös siksi, että ihminen oli saastainen, eikä uhrieläimeksi sellainen olisi kelvannutkaan.

Aabrahamin testistä tuli esikuva siitä, että Jumala tulisi itse uhraamaan poikansa. Myös Jumalan lupaukset tulisivat toteutumaan tämän Aabrahamin "siemenen" kautta, joka Eevalle annetun lupauksen mukaan tulisi myös olemaan vaimon siemen, ja nyt annetun esikuvan mukaan Jumalan ainosyntyinen poika.

Luomistyön viimeisessä vaiheessa tapahtuu Uusi Luominen Kristuksessa, jossa Jumala ja ihminen yhdistyvät Uudeksi Ihmiseksi. Se, mitä Raamatun alkulehdillä luvattiin, toteutuu nyt meidän omassa elämässämme ja meidän silmissämme Jeesuksen Kristuksen kautta:

Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1.Kor 15:22-24)

Kun ihmiskunta Nimrodin aikana luopui luomisjärjestyksen mukaisesta patriarkaalisesta järjestelmästä ja perusti oman kulttiyhteisönsä Baabeliin, piti Jumala sitä niin pahana, että päätti tuhota ihmisten luoman järjestelmän ja ryhtyi rakentamaan vaihtoehtoista yhteiskuntaa. Tuhoon tuomitusta järjestelmästä Jumala kutsui ulos yhden miehen:

Abram lähti matkalle ja Jumala antoi hänelle yhä uusia lupauksia sitä mukaa, kun hän oli suoriutunut kokeista, joissa hänen uskoaan testattiin. Abram, myöhemmin Aabraham, olikin ensimmäinen, jonka kerrotaan uskoneen Jumalaan:

Abramin ollessa 99 vuoden ikäinen Jumala teki hänen kanssaan ympärileikkauksen liiton ja muutti hänen nimensä Aabrahamiksi. Myös hänen vaimonsa nimi muutettiin.

Aabramilla oli poika nimeltä Ismael, joka oli syntynyt Saarain orjattaresta, mutta Jumalan lupaus koski vain "lupauksen lasta", jolle Jumala käski antaa nimen Iisak. Aabrahamia ja Saaraa Jumalan lupaus nauratti, mutta eivät he sitä epäilleetkään. Jumalalla on omat tapansa hoitaa asioita.

Kovimpaan testiinsä Abram joutui, kun Jumala käski hänen uhrata poikansa, jonka hän oli vanhoilla päivillään saanut ja johon myös Jumalan lupaus jälkeläisistä kaiken inhimillisen tietämyksen perusteella perustui. Jumalan Aabrahamille järjestämä testi oli paljon kovempi, kuin mihin Adam ja Eeva olivat aikoinaan joutuneet. Se vietiin niin pitkälle, että Abram oli jo nostanut veitsen iskeäkseen sillä Iisakkia.

Onnistuneesta testistä tuli esikuva uhrille, jonka Jumala itse oli antava kaksi tuhatta vuotta myöhemmin poistaakseen maailman synnin:

Jumala ei siunaa ketään eikä mitään, ennen kuin synti on saatu hallintaan. Luomistyö ei voi edetä seuraavaan vaiheeseensa, Hengelliseen syntymään, ennen kuin saviastia on puhdistettu. Eikä Jumala henkeään saastaiseen astiaan antaisikaan. Yksi ainoa Aabrahamin siemen tuli pelastamaan maailman ja antamaan sille tulevaisuuden ja toivon, mutta lisää hallitsijoita tarvittiin sekä mikro- että makrokosmoksessa. Kaikki paikat oli täytettävä Jumalan pojilla. Luotu ei enää kelvannut, mutta Jumalan pojiksi piti syntyä. Ja uuden hallitusdynastian tuli pystyä voittamaan nyt syyttäjänä ja viettelijänä toimivan ex-kerubin juonet ja metkut.

Tuhat vuotta Aabrahamin jälkeen, kun Aabrahamin jälkeläisistä oli jo kasvanut lukuisa kansa, sitä hallitsi kuningas Daavid. Hän oli mies, jolle Jumala saattoi antaa uusia lupauksia yli sen, mitä oli jo luvattu. Daavid tunsi Jumalan halun asua kansansa keskuudessa, ja halusi rakentaa temppelin Jumalan asumukseksi Jerusalemiin, mutta Jumalan suunnitelmiin Daavidin ajatus ei täysin sopinut. Huoneen Jumalan asunnoksi tulisi rakentamaan mies Daavidin suvusta, hän tulisi olemaan Jumalan poika ja sen lisäksi Jumala lupasi että hänen valtaistuimensa vahvistettaisiin ikuisiksi ajoiksi:

Jumalan asettaman ajan täytyttyä alkoi tapahtua se, mistä profeetat olivat ennustaneet. Ensi luvattiin temppelipalvelusta suorittavalle papille luvattiin poika, joka tulisi toimimaan tulevan kuninkaan, Messiaan, airuena. Messias itse tulisi syntymään puoli vuotta myöhemmin:

Vanhassa Testamentissa syntyvästä lapsesta oli ennustettu niin paljon, että koko hänen elämänkaarensa oli tarkkaan määrätty alusta loppuun. Kun Aabrahamin suku oli kasvanut kansaksi ja tehnyt liiton Siinain vuorella Jumalan kanssa, sen oli rakennettava telttatemppeli, joka on rautalankamalli Jumalan asumuksesta "kirkkaudessa". Daavidin aloitteesta telttatemppelin tilalle tehtiin kivinen temppeli, mutta kun Israel - profeettojen varoituksista huolimatta - käänsi Jumalalle selkänsä, temppeli hajoitettiin. Kun se myöhemmin rakennettiin uudelleen, ei Jumalan kirkkaus enää ilmestynytkään temppelissä ja profeetatkin vaikenivat neljäksisadaksi vuodeksi. Se, mikä nyt oli tulossa, oli temppeli itse, kävelevä temppeli, Jumalan maja ihmisten keskuudessa, eikä pelkästään maja, vaan Jumala itse, Jumalan poika:

Kun ihminen ei synnin tähden voinut lähestyä Jumalan kirkkautta, tuli Jumala - Jumalan Sana - ihmisen luo, ja lopulta syntyikin ihmiseksi ja sai nimen Jeesus.

Jumalasta luovuttuaan ihminen oli kadottanut arvonsa, mutta ympärillään Jumalan esikoispoika löysikin ihmiskunnan, joka edelleen kuvitteli olevansa jotakin. Heille ei Jeesuksella ollut mitään hyvää sanottavaa, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

Johannes kirjoittaa Jeesuksesta:

Se asuminen, josta Johannes puhuu, on hänen ruumiinsa maja (skinos: maja, teltta, asumus), joka Vanhan Liiton temppelin tavoin kätki Jeesuksen kirkkauden loiston, niin ettei se tappanut katselijoita, kuten Jumalan kirkkauden verhoamaton katseleminen olisi tehnyt. Johannes oli mukana myös kirkastusvuorella, jossa pilvi verhosi Isän Jumalan kirkkauden, ettei se tappanut Jeesuksen sinne mukaansa ottamia Pietaria, Johannesta ja Jaakobia. Ihmisen kaltaiseksi tulleen Jumalan Pojan kirkkaus näkyi hänen teoissaan, puheissaan, voimassaan ja kuuliaisuudessaan Isän Jumalan tahdolle, jonka jotkut tajusivat ja tunsivat hyvin selvästi, jotkut huonommin, ja jota vihollisen orjat rajusti vihasivat. Asetelmat olivat siis samat, kuten vielä tänäkin päivänä.

Korkeimman Pojan nimi ilmoitettiin sekä Joosefille, kts Matt 1:21, että Marialle, kts. Lk 1:31. Nimen ensimmäinen tavu "Je" on sukunimi, ja tarkoittaa Jumalaa. Noin kolmenkymmenen vuoden iässä Jeesus täyttyi Pyhällä Hengellä ja aloitti julkisen toimintansa Israelin kahdestatoista heimosta vielä jäljelle jääneen Juudan heimon keskuudessa. Jeesuksen nimen toinen osa tarkoittaa pelastusta. Jeesus pelastaa ihmisen, joka tunnustaa tosiasiat ja suostuu kuolemaan hänen kanssaan samankaltaisella kuolemalla kuin hänkin:

Kuka ymmärtäisi sen, että Jeesuksen tarjoama uusi tapa kuolla oli ihmisen ainut ja viimeinen mahdollisuus pelastua synnin vallasta ja Jumalan vihalta. Kyse on uskosta. Et voi uskoa ihmiseen ja Jumalaan. Mutta miten uskoa Jumalaan, joka kutsuu sinua kanssaan kuolemaan ristille? Johannes kertoo karut faktat:

Kohtalonyhteyteen hänen kanssaan suostui vain tietty, pieni joukko:

Jeesuksesta oltiin toki kiinnostuneita ja kansaa kulki joskus paljonkin hänen perässään, mutta lähes kaikki, jopa raamatunkääntäjätkin, kompastuivat heti kynnyskysymykseen:

Syntikysymys oli saatava hallintaan. Mutta toistaiseksi asiat esitettiin vertauksin. Jeesus aloitti:

Järisyttävä avaus, mutta salattu, kunnes se ymmärretään.

Kaikki asiat eivät olleet salaisuuksia. Aabrahamille ja Daavidille annetut lupaukset tunnettiin hyvin, ja niiden täyttymistä odotettiin. Juutalaiset toivoivat, että tuleva Messias vapauttaisi kansan roomalaisten vallasta ja palauttaisi maan rajat entiselleen. Mutta tämä Jeesus puhui jostakin Jumalan valtakunnasta, jota hän vertasi sinapin siemeneen, josta kasvaisi niin iso hyötykasvi, että taivaan linnut tekisivät pesänsä sen oksille. Ihmiset eivät vertausta ymmärtäneet, mutta oppilailleen Jeesus selitti, että siemen on Jumalan sana, joka kylvetään ihmisen sydämeen. Jumalan sana saviruukussa! Hybridi totta tosiaan! Olisikohan sellainen edes elinkelpoinen? Mutta toistaiseksi hän ei voinut kertoa enempää.

Pari päivää ennen kärsimistään Jeesus kertoi vielä yhden heikosti verhoillun tarinan - tarinan joka alkaa näin:

Kun näitten palvelijain herra pitkän ajan kuluttua palasi, koitti palvelijoille tilinteon hetki. Uskollisille palvelijoille sanottiin kullekin: "Mene Herrasi iloon". Mutta myös muilla, kuin Jeesuksen palvelijoilla on osansa Jumalan suunnitelmassa. Tarina jatkuu:

On autuasta päästä vieraaksi Karitsan häihin, jotka kestävät tuhat vuotta, mutta morsiamen osa niissä häissä on sitäkin suunnattoman paljon parempi. Vihkimistä varten Kristus hakee morsiamensa taivaalliseen häähuoneeseen, jossa usko muuttuu näkemiseksi. Sen jälkeen Kristus palaa maassa odottavien juhlavieraitten luo, mutta siinä vaiheessa jo yhtyneenä yhdeksi vaimonsa kanssa niin että Kristus on "vain" Kristuksen ruumiin, seurakunnan pää, joka kuitenkin on tässä vaiheessa jo saavuttanut oikeat mittansa, niin että se voi täyttää "kaikki kaikessa".

Jesajan kirjassa Jumala esittelee toimintasuunnitelmaansa näin:

Ennen Jeesuksen syntymää oli Jumala esittänyt toimintasuunnitelmansa erilaisia esimerkkejä käyttäen, joista yksi on hänen juhlakalenterinsa. Joka viikko on yksi lepopäivä, joka muistuttaa meitä siitä valtakunnasta, jonka aikana Jeesus ja hänen pyhänsä hallitsevat maailmassa niin, että Aabrahamille annetut lupaukset maasta, kansasta ja valtakunnasta täyttyvät.

Jumalan suunnitelman marssijärjestyksen esittää myös vuosittain toistuvien juhlien kalenteri. Kolmannen Mooseksen Kirjan 23. luvun mukaan nämä juhlapäivät ovat:

Raamatullinen kalenteri alkaa uudenkuun päivänä kevätpäivänseisauksen aikoihin. Pääsiäistä vietettäessä Israelissa on alkamassa ohran korjuu. Ohra on Jumalan uhrikaritsaa, Jeesusta merkitsevä symboli kaikkialla Raamatussa. Siksi myös ohralyhde oli esikuva siitä, että Jeesus tulee olemaan esikoinen maan ihmisviljasta. Myös happamaton leipä, jota viikon kestävän juhlan aikana syödään, on esikuva Jeesuksesta.

Helluntaita vietettäessä Israelissa on alkamassa vehnän korjuu. Vehnä on esikuva Jeesuksen uhrilla synnin ja kuoleman vallasta lunastetuista ihmisistä. Helluntain rituaaleihin kuului kahden hapatetta käyttäen kohotetun nisuleivän heilutus pyhäkössä. Leivät olivat siis symboli ihmisistä, joissa uunin - tai oikeastaan kärsimysten ja uskon koetusten kuumuus oli tehnyt tehottomaksi hapatteen, joka on esikuva synnistä.

Kevään ja alkukesän juhlat on jo vietetty. Pääsiäisajan ja Helluntain esikuvat ovat tuotantovaiheessa, mutta syksyn juhlakauden kolmella juhlalla on meille selvä profeetallinen sanoma, jonka toteutumista me odotamme.

Syksy Israelissa on vuoden pääsadon, hedelmäsadon korjuun aikaa. Juhlista ensimmäinen, pasuunansoiton päivä, aloittaa sadonkorjuun juhlakauden. Pasuunansoiton päivää vietetään esikuvana kuolleiden ylösnousemuksesta ja sovituspäivää hetkestä, jolloin kaikki Kristus esittelee morsiamensa Isälle, jolloin usko muuttuu näkemiseksi. Sovituspäivän, joka monille tulee olemaan tuomion päivä, jälkeen vietettävä seitsemän päivää kestävä lehtimajan juhla on symboli Karitsan ja hänen morsiamensa häistä, joista hän kuninkaana palaa pyhiensä kanssa maan päällä odottavien häävieraitten joukkoon ja tuhatvuotinen valtakunta alkaa. Lehtimajan juhlan jälkeinen päivä, kahdeksas päivä, on vielä yksi suuri juhlapäivä, suuri sapatti. Kahdeksan on ikuisuuden symboli.

Jeesus naulittiin ristille pääsiäisenä, kolmenkymmenen kolmen vuoden ikäisenä, noin vuonna 30, raamatullisen kalenterin ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä, nousi ylös haudasta kolmantena päivänä, ilmestyi opetuslapsilleen ja otettiin ylös taivaisiin neljänkymmenen vuorokauden kuluttua ylösnousemuksestaan. Jeesus oli nyt "matkustanut kaukaiseen maahan saadakseen kuninkuuden", kuten hän viimeisessä Matteuksen kertomassa vertauksessaan oli esittänyt, kts. Mt 25:31-46. Juuri ennen ylösottoaan hän oli vielä antanut tärkeän kehoituksen:

Tämä lupaus täyttyi, kun Jeesuksen ylösnousemisesta kuolleista oli kulunut viisikymmentä vuorokautta. Noin 120 Jeesuksen oppilasta oli Jerusalemissa, hieman pelokkaina odottamassa lupauksen täyttymistä, kun kaupungissa humahti ja Pyhä Henki asettui oppilaitten ylle. Tapahtui uusi luominen, samankaltainen kuin se, josta jo luimme:

Jumala oli vuodattanut henkensä kaiken lihan päälle. Kaupunki lähti liikkeelle ja Pietari astui esiin selittämään tapahtuman merkitystä. Kun hän oli sen tehnyt, syyllisyytensä syvästi tunteneet kuulijat kysyivät, mitä heidän pitäisi nyt sitten tehdä. Pietari vastasi antamalla ne ohjeet, joilla pelastutaan Jumalan vihalta, päästään sisälle Jumalan valtakuntaan, saadaan sen kansalaisoikeudet ja tullaan Jumalan lapsiksi:

Jopa apostoleille oli vaikea käsittää, että Juudean kansa hylkäisi Messiaansa. Se, että Uuden Liiton seurakuntaan liittyi heti alussa useita tuhansia uusia jäseniä, piti vireillä toivoa siitä, että loputkin tulisivat mukaan. Ja olihan vaikeuksia ollut ennenkin. Vaikka Israelin heimoista 10 oli hävinnyt teille tietymättömille, vaikka Jumalan profeetat olivat olleet ääneti yli kolmensadan vuoden ajan ja vaikka Juudan heimokin oli joutunut Rooman valtaan, oli Hänen suunnitelmansa muuttumaton:

Jos tämä tuntuu kovalta, niin on muistettava, että ihminen valitsi tieten tahtoen kuoleman. Omista valinnoistaan hän voi valittaa vain itselleen, mutta valitus ei auta. Nöyrä pyyntö oikeaan suuntaan ja Jumalan lupauksiin perustuva odotus on viisaampaa. Miksi ei siis myös geneettinen Israel suostuisi Jumalan tahtoon? Luomakuntakin odottaa Jumalan lasten ilmestymistä:

Aabrahamille annetut lupaukset koskivat kahta asiaa. Hänestä kasvaisi suuri kansa ja hän perisi maan, kosmoksen, kuten roomalaiskirjeessä, jae 4:13, täsmennetään. Tämä kaikki oli ilmoitettu ennalta, ja sitä tiedettiin odottaa. Lupauksen toinen osa koski siementä, jonka kautta Jumala oli luvannut siunata kaikkia maailman kansoja. Tämä toinen lupaus edellistä paljon suurempi, suorastaan järisyttävän suuri. Sitä sanotaan Kristuksen salaisuudeksi.

Kristuksen salaisuudesta on Kolossalaiskirjeessä kirjoitettu näin:

Jumala ei siunaa ketään, eikä mitään, ellei syntikysymys ole hoidossa. Siksi Jeesus tuli ensisijaisesti ottamaan pois maailman synnin. Jeesuksen ylösnousemus oli ensimmäinen suuri näyttö siitä, mitä alkaa tapahtumaan, kun synti on voitettu. Helluntaipäivänä 120 Jeesuksen seuraajaa pääsi osalliseksi jumalallisesta luonnosta, eli sai Pyhän Hengen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Kun Pietari oli puhunut, löytyi vielä 3000 muuta, jotka lähtivät ulos päästäkseen sisälle avatusta ovesta Taivasten valtakuntaan. Heidät kastettiin merkiksi siitä, että he olivat astuneet Uuteen Liittoon uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

Jumalan päämäärä on luoda sellaisia lapsia, jotka omasta vapaasta tahdostaan haluavat tulla Jumalan kaltaisiksi ikuisuusolennoiksi. Se, mikä ei toteutunut Aadamissa, toteutuu Kristuksessa:

Korkein asuu luoksepääsemättömässä kunniassa. Kristus on tämän näkymättömän kirkkauden säteily, kts. Hebr 1:1-3 ja "näkymättömän", kts. a'oraton, Jumalan kuva:

Filippiläiskirjeessä kerrotaan paljon siitä, millaista on tulla Kristuksen kaltaiseksi. Synnytään Jumalan hengestä, sielu puhdistetaan Kristuksen verellä ja kutsutaan esiin kuolleiden ylösnousemisessa ja puetaan uuteen ruumiiseen, joka on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen:

Jeesus, joka aloitti ohjelmapuheensa sanoilla "Autuaita ovat hengellisesti köyhät" oli itse esimerkki siitä, mitä hän puhui. Jeesus olisi voinut isotellakin, mutta ihmiselle se ei kerta kaikkiaan sovi.

Kristuksen kaltaiseksi tullaan kuolemalla tälle maailmalle - sillä sitähän se ristin kantaminen, itsensä kieltäminen ja usko Jumalaan on, ettemme uskoisi itseemme, vaan Jumalaan joka kuolleet herättää:

Paavali…

Johannes kirjoittaa näin:

Pietarin helluntaipuheessa lausutut asiat olivat paljon yli sen, mitä Israel oli odottanut. Israelissa oli odotettu pelastajakuningasta, joka toisi mukanaan rauhan ja yltäkylläisyyden, sekä palauttaisi maan rajat entiselleen tai laajentaisi niitä Egyptin purosta Eufratiin, kuten Salomon aikoina oli ollutkin. Mutta nyt Jeesus oli mennyt pois, eikä mitään odotetun kaltaista ollut tapahtunut; muuta hyvää kylläkin. Se, että yli kolme tuhatta miestä oli siirtynyt synnin tilasta armon tilaan, ei aiheuttanut maanjäristyksiä, vaan kysymyksiä ja jonkinlaista pelkoa. Näkyvintä oli uskovien seurakunnan synty ja sen elämäntapa. Sairaitakin parani, mutta juutalaisten odotuksia sekään ei vastannut. Seuraavassa julkisessa puheessaan Pietari joutui antamaan asiasta selityksen. Voit lukea sen Apostolien tekojen luvusta 3, mutta asiahan on muutenkin selvä. Juutalaiset olivat tappaneet kuninkaansa, eikä siitä seuraisi mitään hyvää. Mutta Jumala ei lupaustaan kadu, ja myös Aabrahamille annettu lupaus toteutuu aikanaan. Katsotaan siis, mitä Pietari siitä sanoi:

Apostolit tekivät kaikkensa osoittaakseen kansalle, että Jeesus on luvattu Messias, mutta laihoin tuloksin. Yhdentoista apostolin matkat veivät kaikkialle, missä vain juutalaisia asui, mutta yhtä kaikki parin kolmen sukupolven jälkeen ei juutalaisseurakunnista jäänyt paljon jäljelle. Roomalaiset hävittivät Jerusalemin temppelin ja kansakin ajettiin muille maille vierahille. Lupaus Israelin jälleenrakentamisesta jäi odottamaan parempia aikoja. Kansa ei todellakaan nähnyt kutsumuksensa suuruutta. Mutta muiden kansojen keskuudessa työ tuotti hedelmää. Paavali, joka oli Jumalan tätä erikoisesti työtä varten kutsuma apostoli, julisti hänkin ensin juutalaisille, mutta joutui juutalaisten salahankkeen takia viettämään monta vuotta vankeudessa, ensin Israelin rannikolla ja sitten Roomassa. Todennäköisesti vasta vankeudessa Paavalillekin selvisi se, mitä hän Efesolaiskirjeessä kirjoittaa:

Tunnetussa tuhlaajapoika-vertauksessa Jeesus kertoi kahdesta veljeksestä, joista toinen menetti perintönsä, mutta otettiin iloiten vastaan, kun hän palasi harharetkiltään, mutta toinen, vanhempi veli, oli tyytymätön, jolloin hänen isänsä lohdutti häntä sanomalla, että onhan kaikki se, mitä hänellä on omaisuutta, pojan perintöä. Tämän tavallisesti väärinymmärretyn sanoma on, että vanhempi veli sai sen, mitä luvattu oli, mutta nuorempi veli vielä enemmän. Hänen osakseen tuli taivaallinen kirkkaus.

Kyse on omaisuudesta ja sen hoidosta. Ihminen pääsee osalliseksi Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta heti kun hän syntynyt Pyhästä Hengestä. Tätä syntymää sanotaan uudestisyntymiseksi, mutta kyse on Hengen uudestisyntymisestä uskon kautta Kristukseen. Vasta Pasuunansoiton päivänä, kun Kristuksessa kuolleet nousevat ylös, uudistetaan myös ruumis. Mutta jo morsiusaikanaan Kristuksen omat saavat käyttää Kristuksen ylösnousemisen voimia, joita yleisesti sanotaan karismoiksi ja armoituksiksi.

Ainakin Pietari pääsi jyvälle asiasta jo siinä vaiheessa, ja kun Jeesus kertoi vertauksen häistä palaavaa Herraansa odottavista palvelijoista, sillä Pietari kysyi: "Herra, meistäkö sinä sanot tämän vertauksen, vai myös kaikista muista?" Jeesus vastasi:

Tiedätkö, mikä on Jeesuksen kaikki omaisuus? Se on "kainis ktisis", jota kääntäjät sanovat uudeksi luomukseksi:

Sanalla "ktisis" tarkoitetaan luomista, ja tässäkin se merkitsee sitä: uutta luomistapahtumaa, joka kuitenkin on ollut valmiina aina siitä asti Jumalan aivoituksissa ja toteutettuna ikuisuudessa ennen aikakausien alkua. Se on myös sanottu alussa, hieman kätketysti tosin:

Käännöksestä ei näy, että hebrean kielessä sana taivas on kaksikkomuodossa, eli Jumala loi kaksi taivasta kerralla. Mutta mikä on tämä uusi luomakunta, jonka Jumala esikoisessaan loi? Sehän on se siemen, jonka Jumala lähetti maailmaan, Jumalan sana, johon Abram uskoi, ja josta kasvaa se puu, jonka oksille taivaan linnut tekevät pesänsä, niin että se lopulta täyttää "kaikki kaikessa":

Kaikki tapahtuu Kristusta varten:

Hengen uudistus on ikäänkuin käsiraha siitä, että myös sielu ja ruumis uudistetaan. Sielu uudistuu, kun me luovutamme vanhan itsekeskeisen egomme ristille, ja otamme vastaan syntien sovituksen uskon kautta Kristukseen. Ruumis uudistetaan vasta pasuunansoiton päivänä Kristuksen tullessa hakemaan morsiantaan taivaalliseen häähuoneeseen, josta Vanhan Testamentin hebreankieliset tekstit käyttävät sanaa "chuppah":

Jumala on henki. Hengen asunto on ruumis:

Jumala on rakentaja. Hän rakentaa meistä asumusta itselleen. Kutsuessaan meidät yhteyteensä, me tulemme osalliseksi Jumalan kirkkaudesta, sillä Jumala on kirkkauden isä:

Sana kirkkaus kreikan kielen sanan "doksa" käännöksenä ei ole paras mahdollinen. Paremmin työssään ovat onnistuneet ne englantilaisen ja venäläisen maailman kääntäjät, jotka käyttävät termiä glory ja slava. Hebrealaiskirjeen mukaan kyse on pikemminkin luonteenpiirteistä kuin fysikaalisesta ominaisuudesta. Hebrealaiskirjeen sanoma on joskus ennen myös käsitetty paljon paremmin kuin nykyisin, sillä siinä käytetty sana "haraktir" on välittynyt kaikkiin läntisiin kieliin merkityksessä luonne tai "karaktääri".

Meidät, Jeesuksessa adoptoidut Jumalan lapset on valmistettu työkalulla, jonka nimi on "haraktir". Juuson sanakirjan sivulla 588 siitä sanotaan:

Jumalan kuva meissä ei synny helposti. Mutta vaihtoehto on vielä pahempi. Jos emme suostu Kristukseen, jäämme automaattisesti paholaisen valtaan ja saamme saman tuomion kuin hän. Laittomuuden etenemisestä on kirjoitettu:

Babylonialaisessa kultissa lauletaan laulua sielun kuolemattomuudesta, vaikka Jumala yksin on kuolematon. Ihminen kuolee, koska hän valitsi kuoleman silloin, kun hänen oli valittava elämän tai kuoleman välillä. Se, mikä tässä on totta, on se, että Jumala herättää kuolleetkin tuomiolle. Nyt ihmiselle on annettu uusi mahdollisuus, jonka nimi on evankeliumi, jonka vastaanottaja saa armon tulla Jumalan lapseksi. Evankeliumin julistamisesta Paavali kirjoittaa Timoteukselle:

Evankeliumin kautta ihmisiä kutsutaan uuteen valintaan, ja oikein valinneille tarjotaan iankaikkista elämää. Timoteus oli yksi oikean valinnan tehneistä. Timoteus oli jo vaihtanut laulunsa sanat, mutta Paavali muistuttaa häntä vielä siitä, että hyvä tunnustus on riittämätön, elleivät teot vastaa puheita:

Valmiissa ihmisessä on kolme osaa, henki, ruumis ja sielu, mutta kaikki on uudistettava, ennen kuin ne kestävät Jumalan kunnian loistetta. Johannes kirjoitti, ettemme vielä tiedä, millaisia meistä tulee, mutta aivovoimistelua kannattaa jatkaa. Jumalan uuden luomakunnan pää on Kristus ja seurakunta on hänen ruumiinsa:

Ihmisen uudistus tapahtuu kahdessa vaiheessa, jotka ovat usko ja näkeminen. Usko on kuin morsiamen kihlaus, ja näkeminen sitä, kun liitto sinetöidään taivaallisessa häähuoneessa: