Osmon LUUPPI on jatkoa 2015-03-27 päättyvälle sivulle Osmon LÖÖPPI, joka oli jatkoa 24.09.2012 päätetylle sivulle Osmon LOHKO ja sitäkin vanhemmille sivuille Osmon SARKA ja Osmon PALSTA. Sivulla PÖYTÄLAATIKKO on niitäkin vanhempaa tekstiä. Katso myös sivuja Päiväkirja ja Yökirja.

 

Arvokkain omaisuus jonka ihminen voi tässä maailmassa saavuttaa, on Jumalan sisäinen tunteminen.

Osmon LUUPPI

Alkua 2015-03-27

Jatkua 2020-12-22

 

Joulusaarna

Osmon joulusaarna omalla sivullaan täältä.

 

Koti, uskonto ja isänmaa

Satuitko katsomaan, minkälaisessa puvussa Henry-prinssi esiintyi häissään? Sehän oli samanlainen, kuin Venäjän tsaari Nikolai II uniformu, kummalliset läpsykät takin rinnuksessa napinreikien kohdalla. Näin Henry-prinssi viestitti maailmalle, että hän ei hyväksy kuningashuonetta, joka oli mukana järjestämässä Venäjän vallankaappausta, joka johti kuningas Charles V serkun Nikolai II ja hänen perheensä murhaan. Henryllä oli varmasti muitakin syitä tehdä hajurakoa Englannin kuningashuoneeseen. Niin kuin tuo Walesin Prinssi, joka nyt on yhdessä Klaus Schwabin kanssa julkaissut kirjasen, jossa petovaltion salaliittoteorioiksi väitetyt suunnitelmat julkisuudelle esitellään. Kirja keskittyy koronaviruspropagandan käyttöön keinona suuren "Resetin" tekemiseksi.

Suomen tasavalta kävi sotaa Kansainvälistä sosialistista internationaalia vastaan tunnuksella "koti, uskonto ja isänmaa". Maailman talousforumin, eli World Economic Forumin koollekutsuja Klaus Schwab ja Walesin Prinssi esittävät kirjassaan täysin päinvastaisen maailmansuunnitelman. Siinä ei ihmisellä ole kotia, uskontoa eikä isänmaata. Terävä analyysi Uuden (babylonialaisen) maailmanjärjestyksen tavoitteista löytyy osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=DNWegkVVfTI nimellä Государство, семья и религия будут уничтожены? (Valtio, perhe ja uskonto hävitetään?)

Petovaltion poliitikkojen rakastamassa Uudessa maailmanjärjestyksessä on tilaa vain Mammonan miehille ja heidän orjilleen. Vain Jeesus voi tarjota toisen vaihtoehdon:

Ei kukaan orja voi palvella kahta isäntää (ουδεις δυναται δυσι κυριοις δουλευειν); sillä hän on joko tätä vihaava (η γαρ τον ενα μισησει) ja toista rakastava (και τον ετερον αγαπησει), taikka tähän liittyvä (η ενος ανθεξεται) ja toista halveksiva (και του ετερου καταφρονησει). Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa (ου δυνασθε θεω δουλευειν και μαμμωνα). (40 Mt 6:24)

Suomen tasavalta on toisen maailmasodan jälkeen tehnyt täyskäännöksen tavoitteessaan. Se tekee kaikkensa, ettei suomalaisilla olisi kotia, uskontoa ja isänmaata. Mahtaakohan se onnistua, sillä Paavali kirjoittaa:

Riisuttuaan hallitukset ja vallat hän asetti ne julkisen häpeän alaisiksi; hän sai sen kautta niistä voiton riemun. (58 Kol 2:15)

Orjuus on uutta Suomessa

Suomalaiset eivät ole nähneet orjuutta ennen Kekkosta. Hän oli se mies, joka taivutti Suomen eduskunnan tuomitsemaan Isänmaan puolustajat Isänmaan puolustuksesta vankilaan. Sen jälkeen peli on vain pahentunut. Onhan meitä toki ennenkin yritetty painostaa orjuuteen, mutta se ei ole onnistunut. Kun Suomi liittyi Tsaarin Venäjään, Venäjän lakien mukaista maaorjuutta ei Suomeen tuotu. Kauhistellen sitä täällä katsottiin, kuten myös sitä orjuutta, missä virolaiset olivat joutuneet 1200 luvulla antikristuksen johtamien saksalaisten valloitettua maan, ja 1700-luvun alussa antikristillisten venäläisten valloitettua maan. Lönnroth, joka etsi Kalevala-aiheisia runoja myös Suomenlahden eteläpuolelta, sanoi, että tähän maahan minä en jäisi, vaikka saisin tuhat ruplaa vuodessa.

Lönnrothilla ei ollut paukkuja virolaisten orjuuden torjumiseksi. Ne tulivat tshekeistä. Tshekkiläinen Vennastekogudus aloitti työnsä Virossa kohta Suuren Pohjan sodan jälkeen, ja johdatti virolaiset Totuuden tuntoon, ja niin kuin Jeesus oli luvannut, Totuus teki heidät vapaiksi.

Ruotsi ei virolaisten orjuutta hyväksynyt, ja siitä tulikin ongelma Liivinmaan (Viron ja Latvian pohjoisosan) saksalaisille, jotka Venäjän pelossa olivat liittyneet Ruotsiin. He eivät vain olleet ottaneet lukuun sitä mahdollisuutta, ettei Ruotsi hyväksyisi virolaisten, liiviläisten (joita vielä oli silloin jäljellä muutamia tuhansia) ja latvialaisten orjuutusta. Kun ruotsalaiset sitten ilmoittivat, että orjat on vapautettava, Baltian saksalaiset, Reinhold Patkullin johdolla, järjestivät Venäjän, Tanskan, Saksin ja Puolan salaliiton, joka vuonna 1700 hyökkäsi monelta eri suunnalta Ruotsin kimppuun, suomalaiset tietysti mukanaan. Liivinmaan historiallinen pääkaupunki Ykskylä vallattiin ja kohta sen jälkeen vapautettiin Riika. Sota sujui voitokkaana aina siihen asti, kunnes Ruotsin kuningas Kaarle XII lähti sotimaan Jumalaa vastaan. Kristityt julistettiin kerettiläisiksi, ja rangaistukset Jeesuksen seuraamisesta olivat kovat aitoon luterilaiseen tyyliin, mutta Jumalan rangaistukset vielä kovemmat. Ruotsi kärsi jatkossa vain tappioita, ja Liivinmaalla saksalaiset saivat tahtonsa läpi: orjuus säilyi, mutta samalla Viro joutui venäläisille. Virolaisten orjuutusta kesti aina siihen saakka, kunnes Venäjän keisari Aleksanteri II lakkautti orjuuden koko valtakunnassa.

Venäläiset itse joutuivat pankkiirien kätyreinä toimineiden sosialistien orjuuteen vuonna 1917. Hävitys oli karmea, eikä se päättynyt edes vuonna 1991, vaikka Neuvostoliitto romahti. Pankkiirien kätyrit yrittivät samaa Suomessa, mutta menivät täältä karkoitettuina hävittämään Venäjän Karjalaa. Gylling Ikaalisista ja Otto Kuusinen ne siellä hävittivät suomalaisia ja joutuivat siinä käymään toistensakin kimppuun. Gylling tapettiin, ja Kuusisen poika ja Venäjän Karjalan suomalaiset miehet. Pankkiirien kelkkaan lähtenyt Kuusinen se sitten lähti Suomea valloittamaan 1939.

Suomi oli saanut kansainvälisesti tunnustetun asuman vuonna 1917 lahjana Jumalalta, mutta vain vastauksena Jumalan pyhien moniin rukouksiin. Vapaamuurarit järjestivät Venäjän kaksivaiheisen vallankumouksen. Venettä keikutettiin ensin oikealle, ja sitten vasemmalle, ja sitten tsaari, vaikka hän oli Englannin kuninkaan Charles V serkku, tapettiin perheineen. Kun tsaaria ei enää ollut, Suomi antoi itsenäisyysjulistuksen ja asetti presidentin. Vuonna 1724 voimassa ollut Ruotsin laki jäi voimaan niiltä osin, joita ei sen jälkeen ollut muutettu. Uutuutena tuli uskonnonvapauslaki, joka salli luterilaisen kirkon kieltämän kristinuskon noudattamisen; myös muut uudet lait laadittiin samassa hengessä.

On ymmärrettävää, että kristinuskon vapaa harjoitus Suomessa rassasi antikristuksen palvelijoita laidasta laitaan. Elämän laatu Suomessa oli kuitenkin hyvä. Juutalaisille Suomi oli maailman turvallisin maa myös toisen maailmansodan aikana. Sodassa hyökkäyksen kohteeksi joutunut Suomi oli ainoa maa, joka säilytti itsenäisyytensä. Sotaan osallistuneista maista myös Venäjä, Englanti ja Yhdysvallat säilyttivät itsenäisyytensä, mutta niitä vastaan ei hyökätty, ne olivat hyökkääjiä. Jumala on oikeudenmukainen. Neuvostoliittoa sosialismin avulla hallinneet juutalaiset olivat tappaneet seitsemän miljoonaa ukrainalaista nälkään 1932-1933 aikana, eikä kestänyt kuin kymmenen vuotta, kun saksalaiset Encyclopediae Judaican mukaan tappoivat viisi miljoonaa Neuvostoliiton juutalaista, pääosin juuri Ukrainassa. Mutta ikävä kyllä, Saatana ei opi koskaan mitään. Kaikki hyvä tulee Jumalalta uskon kautta Jeesus Voideltuun.

Yritys Suomen orjuuttamiseksi ei päättynyt Pariisin rauhansopimukseen. Toisen maailmansodan jälkeen se jatkui Frankfurtin koulukunnan suunnittelemana kulttuurivallankumouksena. Jumalaa kammettiin ulos maailman hallinnasta Bileamin opilla. Kun usko Jumalaan oli mennyt, alkoi se peruuttamaton prosessi, joka yhdistää kaikki saatananpalvojat yhdeksi valtioksi yhden maailmanuskonnon alle, ja silloin alkaa se seitsemän vuotta kestävä Paholaishallinto, joka päättyy vasta kun Jeesus tulee takaisin. Jo nyt vallanpitäjät ovat mobilisoineet ja astuneet rajan yli. Muuan isokenkäinen kertoi siitä, että pitää käyttää valtaa nyt, kun sitä on. Ne luulevat yhä, että Jeesuksen morsian voidaan naulita ristille rankaisematta. Kun Fabian Society Englannissa perustettiin, seuran nimi valittiin sen perusteella, että kyseinen roomalainen sotapäällikkö noudatti periaatetta hävitä ja härnää, mutta ei antautunut lopulliseen taisteluun ennen kuin vihollista on tarpeeksi väsytetty. Opin mukaisesti paholaisarmeijan tulee sitten iskeä todella lujaa. Fabian Societyn ohjeilla on maailmassa jo käyty kaksi maailmansotaa, ja kohta alkaa kolmas. Sitten alkavat rokotukset ja muut kotkotukset. Vuolteen Viljamin ennustuksen mukaan siinä käy kuitenkin niin, että Englanti hävitetään niin tykkänään, että saari ikään kuin hukkuu mereen.

Aina Jumalan suurien rangaistuksen edellä Jumala sallii pahuuden kehittyä äärirajoille asti. Hän on myös ilmoittanut, mitkä nämä rajat ovat. Mutta tänä päivänä Euroopan neuvoston päärakennus on rakennettu uhmakkaasti Baabelin tornia esittävän maalauksen mukaiseksi, ja pihalla on härän selässä istuvan prinsessa Europen patsas. Kreikkalaisen mytologian mukaan härkä oli kreikkalaisten ylijumala Zeus, joka vietteli foinikialaisen, vai liekö ollut israelilaisen kuninkaan tyttären, ja vei hänet Kyproksen saarelle, raiskasi ja maksoi palvelukset nimittämällä valloitetut maat prinsessan nimellä. Paholainen itse tietää, että hänen hankkeensa ei onnistu, mutta hän viettelee silti. Karl Marx sanoi siitä, että ainut, mitä hän voi tehdä, on kostaa Jumalalle, mutta siinäkin Karl Marx oli väärässä.

Raamatun ilmoituksen mukaan koko maailma annetaan Paholaisen valtaan, mutta se ei tarkoita sitä, että Jumalan pyhät alistuisivat paholaisen orjiksi. Ne, jotka Kristus on vapauttanut, ovat Kristuksessa vapaat synnin vallasta. Pyhien vanhurskaus ja usko on siinä, että se, joka vankeuteen vie, viedään vankeuteen, ja se, joka miekalla tappaa, miekalla tapetaan. Pyhien ja syntisten lähtöpäivien väli on korkeintaan seitsemän vuoden mittainen. Se kova isku, joka antikristuksen ohjelman suunnitellut okkulttinen järjestö suunnitteli ja nyt toteuttaa, kaatuu sen omaan syliin.

 

Farmakologia on tullut tiensä päähän

Kun poikani sairastui, eivät lääkärit Yhdysvalloissa, eivätkä lääkärit Suomessa pystyneet määrittelemään taudin syytä. Diagnoosia vaihdeltiin usein, samoin lääkitystä, mutta mikään ei auttanut. Vain se, että Jumala vastasi rukouksiin ja teki kiistämättömän ihmeen, antoi pojalle ja hänen perheelleen mahdollisuuden palata Suomeen. Pojalla oli ollut kuukauden ajan neljänkymmenen yhden asteen kuume, kun vuoteen vieressä päivystävä vaimonsa soitti, ja sanoi, että en jaksa enää. Oli paastonnut kolme vuorokautta, jonka takia minä sanoin, että hyvä, mene kotiin, minä paastoan nyt ja katsotaan sitten mitä Jumala tekee. Olin silloin Virtain vapaaseurakunnan kokouksessa, ja kerroin kaikille puhelun sisällön. Rukoiltiin yhdessä. Neljäntenä päivänä poika soitti supermarketin parkkipaikalta ja sanoi, että vaimo oli mennyt kauppaan, ja sanoi, että hän jäi auton viereen, kun on vielä vähän heikko kovan sairauden jälkeen. Työ Nokialla alkoi uudestaan, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua voimat alkoivat tässä vähetä. Mutta myös suomalainen lääketiede osoittautui yhtä avuttomaksi, kuin Amerikan tohtorit olivat olleet. Kaksi päivää ennen joulua 2010 hän kuoli. Hautaustodistuskin oli vain lupa haudata, mutta kuolinsyytä ei haluttu vielä kertoa, ehkäpä ne eivät sitä tienneetkään.

Farmakologia tarkoittaa lääkeaineiden sekoittamista, mutta kreikankielisessä Uudessa Testamentissa esiintyvä sanan farmekeian merkitys on laajempi: Se on käännetty sanoilla lääkkeen käyttäminen, myrkyn valmistaminen, noituus ja taikuus ja jopa epäjumalanpalvelus. Vähässä Aasiassa sijaitseva Pergamos oli yksi aikansa suurista kulttuurikeskuksista, ja kuuluisa paitsi lääketieteestään myös paikkana, jossa Zeuksen alttari sijaitsi, se sama, jonka saksalaiset sata vuotta sitten kuljettivat Berliiniin. Raamatussa Pergamosta sanottiin paikaksi jossa Saatanan valtaistuin on, ja mainittiin, että siellä tapettiin Antipas, jonka nimi tarkoittaa "papan" vastustajaa. Sana "papa" tuli myöhemmin tunnetuksi muodossa paavi.

Farmakologian maine parani, kun sen demoninen luonne protestanttisissa maissa unohdettiin. Kysymys oli kuitenkin ihmisviisaudesta, jonka avulla yritettiin hoitaa sairauksia, jotka olisi pitänyt ehkäistä, esimerkiksi elämäntapoja muuttamalla, tai hoitaa muita keinoja käyttäen. Olihan jo Vanhan Liiton Israelille sanottu:

Ja Oleva on poistava sinusta kaikki sairaudet; ei ainoatakaan Egyptin kovista taudeista, jotka sinä tunnet, hän ole paneva sinun kärsittäväksesi, vaan hän antaa niiden tulla kaikkiin niihin, jotka sinua vihaavat. (05 5.Ms 7:15)

Jumalan rangaistuksia vastaan ei ole mitään rokotteita, mutta Uuden Liiton Israel on perinyt Abrahamin siunauksen. Uuden Liiton viholliset, kirkko ja valtio, ovat hävittäneet kristinuskon monta kertaa maailmasta lähes olemattomiin, ja saaneet potut pottuina. Sairaudet jatkuivat. Kun Wienissä parisataa vuotta sitten muuan synnytyssairaalan lääkäri vaati kollegoitaan pesemään kätensä ennen töihin ryhtymistä, hänelle naurettiin, mutta lopulta oli tunnustettava, että lapsikuume, joka oli tappanut valtavat määrät synnyttäviä äitejä, väheni radikaalisti, kun tätä Vanhan Liiton Israelin sääntöä alettiin noudattaa. Havumetsävyöhykkeen maissa tilanne oli pysynyt kauan hallinnassa, koska synnytykset tehtiin savusaunassa, joka oli steriili paikka. Lapsikuumetta ei esiintynyt, koska synnyttäviä äitejä ei koottu bakteereilla ja viruksilla kyllästettyihin keskussairaaloihin, ja eihän Pohjolassa mitään suuria kaupunkeja ollutkaan. Euroopan kirous, kirkko ja valtio, eivät juurtuneet harvaanasuttuun Pohjolaan.

Euroopassa haasteet olivat erilaisia. Kun suuria asutuskeskuksia syntyi ja kansainvälinen liikenne vilkastui, uudet taudit pyrkivät markkinoille. Syfilis tuli Englantiin noin viisisataa vuotta sitten, eikä sitä pidätellyt muu kuin puritaanien elämäntapa. Lenin Venäjällä kuoli kuppaan, ja vielä 1930-luvulla taudin pelko jarrutti "edistyksellisen sukupuoliajattelun" levitystä.

Sana farmakologia tarkoittaa lääkkeiden valmistusta, mutta se tarkoittaa muutakin: Juuson sanakirja sivulla 572 kerrotaan:

φαρμακεία ja -κία, ας, η,

(φαρμακεύω valmistaa, käyttää lääkkeitä, myrkkyä, lumouskeinoja, velhoutta, φάρμακον, katso φαρμακεύς)

- a) lääkkeiden käyttäminen;

- b) myrkyn valmistaminen l. käyttäminen, myrkyttäminen;

- c) velhous, noituus, taikuus Gal. 5:20;

epäjumalanpalveluksesta Ilm 9:21. 18:23.

φαρμακεύς, έως, ο,

(φάρμακον lääke, myrkky, taika, φαρμάσσω katso φαρμακός )

myrkyn tekijä l. valmistaja, taikuri, velho, noita Ilm 21:8 *

φαρμακός, ή, όν,

(φαρμάσσω käyttää taidokasta keinoa, mitä tahansa, joka yhteydestä kulloinkin huomataan, lääkettä, myrkkyä, taikaa, φύρω sekoittaa, μάσσω sotkea)

- 1) taika-, velho-, noitakeinoihin kuuluva;

- 2) ο φαρμακός subst. myrkyn tekijä l. valmistaja, taikuri, velho, noita Ilm 21:8 Tisch. 22:15.

Kuten käännösvaihtoehdoista näkyy, tässä liikutaan elämän ja kuoleman rajamailla. Periaatteelliset kysymykset ovat omantunnon kysymyksiä. Jos omatunto on hämärtynyt tai murskattu, ei mikään farmakologia voi enää pelastaa. Tämän päivän farmakologia on ajautunut takaisin niihin asemiin, joista lähdettiin Babyloniassa silloin, kun Nimrod perusti Uuden Babylonialaisen maailmanjärjestyksen, ja jonka magit olivat taidokkaita paitsi valtiomiehinä myös farmakologiassa. Paljon myöhemmin Pelastajalta itseltään vaadittiin kannanottoa keisarin verotusoikeuteen, jolloin Jeesus vastasi: "Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". Verorahassa oli keisarin kuva, ja ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Keisarilla ei ole mitään oikeutta ihmiseen. Näin helppoa se on.

Farmakologiaa on harrastettu, koska sen avulla on saavutettu hyötyä, mikäli sen haittavaikutuksia ei oteta lukuun. Hetken aikaa näytti jo siltä, että Jumalan vihaama ja saatananpalvojien suosima babylonialainen kaupunkikulttuuri on mahdollista. Suomalaiset tutkimusmatkailijat dokumentoivat lepran levinneisyyden ja kammottavat tulokset Mongoliassa, erityisesti sen buddhalaisten munkkien keskuudessa. Vasta lääketeollisuuden kehitys teki mahdolliseksi markkinoida Babylonian temppeliprostituutiota ja Platonin valtio-opin mukaista seksikolhoosijärjestelmää "vapautena".

Jumalalla on kuitenkin tapana pitää yllä oikeudenmukaisuutta. Kollektiiviseen syntiin hän vastaa kollektiivisella rangaistuksella ja yksilön syntiin yksilöllisellä rangaistuksella. Yksilön syntiin hän voi antaa jopa synninpäästön, jos yksilö liittyy Jeesukseen ja vaihtaa ihmisviisauden taivaalliseen viisauteen. Se etu, joka antibiooteilla on saavutettu, on jo kostautunut, ja pahempaa on tulossa:

Sentähden kuulkaa Olevan sana, te pilkkaajat: te jotka hallitsette tätä kansaa Jerusalemissa. 28:15 Koska te sanotte: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen" - 28:16 sentähden, näin sanoo Isäntä, Oleva: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene. 28:17 Ja minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa'aksi, ja rakeet hävittävät valheturvan, ja vedet huuhtovat pois piilopaikan. 28:18 Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois, ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa. 28:19 Niin usein kuin se tulee, tempaa se teidät valtaansa, sillä aamu aamulta se tulee, tulee päivällä ja yöllä: totisesti, kauhuksi on tämän saarnan opetus. 28:20 Sillä vuode on oleva liian lyhyt ojentautua ja peitto liian kaita kääriytyä. 28:21 Sillä Oleva nousee niinkuin Perasimin vuorella, hän kiivastuu niinkuin Gibeonin laaksossa tehdäkseen työnsä, oudon työnsä, ja toimittaakseen tekonsa, kumman tekonsa. 28:22 Älkää siis pilkatko, etteivät teidän siteenne vielä kiristyisi; sillä Oleva Sebaotilta minä olen kuullut hävitys- ja tuomiopäätöksen, joka on kohtaava kaikkea maata. (23 Jes 28:14-22)

Tämä Jesajan teksti on kirjoitettu yli 600 vuotta ennen Jeesuksen syntymää ja tekstin edelliset jakeet ilmoittavat, että se on osoitettu Efraimille. Efraim on Vanhan Liiton koodisana kristikunnasta. Sana antibios tarkoittaa sananmukaisesti elämän vastaista. Ne bakteerit, joita antibiooteilla on pystytty hillitsemään, ovat tulleet yhä vastustuskykyisimmiksi antibiooteille, ja antibioottien loppu häämöttää jo.

Virusten vastustamisen osalta tilannen on vielä paljon pahempi. Jos virusta lähdetään torjumaan farmakologian ja geenimanipulaation keinoin, mahdollinen etu yhdessä asiassa, kostautuu moninkertaisesti luomisjärjestyksen mukaisen vastustuskyvyn alenemisena. Pahinta on, että Babylonian magien jälkeläiset ovat jo vuosikymmeniä kehittäneet virusmuunnoksia, joilla tietoisesti ihmiskuntaa tuhotaan. Bill Gates jopa vitsailee, että koko yhtälö kerrotaan nollalla.

 

Itsenäisyyspäivän puhe

Valta ja itsenäisyys eivät ole synonyymejä. Jumala on kaikkivaltias, ja käyttää alempia valtarakenteitaan omiin tarkoituksiinsa, kuten syntisten rankaisemiseen. Mutta jos nämä Jumalan palvelijoiksi asetetut valtiaat toimivat vastoin asettajansa määräyksiä, niitä rankaistaan heidän tekojensa mukaan. Kun tänä päivänä Suomen viranomaisten suusta kuuluu vaatimuksia käyttää valtaa mitä helvetillisempien hankkeiden toteuttamiseen, olen katsonut aiheelliseksi muistuttaa siitä, mitä on uusi babylonialainen maailmanjärjestys on. Puhe vallasta, vapaudesta ja itsenäisyydestä löytyy mapista Demonisoituva SUOMI.

Vain Jumala on itsenäinen. Kaikki pyrkimys tulla riippumattomaksi Jumalasta on paitsi kapinaa Rakkautta, Totuutta ja Elämää vastaan paitsi tyhmää, myös mahdotonta. Se, joka sitä yrittää, iskee vain päänsä kiveen. Ja se kivi kestää. Se henkiolento, jonka Jumala loi maailman hallitsijaksi, kuitenkin yritti. Hänen ohjeillaan Nimrod perusti maailman ensimmäisen imperiumin, jonka jälkeläisiä kaikki maailman valtiot ovat. Jumala hajoitti Baabelista alkaneen hankkeen, mutta sanoi silloin, että se on heidän ensimmäinen yrityksensä. Neljä yritystä on jo tehty, ja nyt odotetaan vain, että Saatana itse tulisi esiin, ja ryhtyisi maailman hallitsijaksi. Helvetin portit on siirretty Baabelista Berliiniin ja Brüsselissä on Ilmestyskirjan pedon patsas, jonka selässä Zeuksen viettelemä Europa-neito istuu. Euroopan Yhteisön päämaja on rakennettu sen näköiseksi, kuin Brügel vanhempi sen 1500-luvulla maalauksissaan esitti.

Jeesus on saanut Saatanan hankkeista riemuvoiton. Hän pelastaa jokaisen, joka ei kumarra Saatanalle. Mutta armon aika on käymässä vähiin. Kun Jeesus hakee omansa pois, maailma saa seitsemän vuoden ajan nauttia siitä, mitä he ovat aina halunneetkin. Se on helvetillistä, ja sitten tulee vielä se tuomio suuren valkoisen valtaistuimen edessä.

Ihmisiä on varoitettu, mutta varoitukset ovat hukkuneet siihen valheen valtavaan meluun, jota kirkko, valtio ja muut paholaisen palvelijat maailmaan syytävät. Mutta asioita ei ratkaista huutoäänestyksellä. Jos siis kerrankin saat kuulla Jumalan hyvän sanoman, älä jätä käyttämättä. Se on tämän maailman ihmisen ainut toivo. Jeesus tulee pian. Saatanan toimilupa on vain seitsemän vuoden pituinen. Kun Jeesus tulee takaisin, hän ottaa maailman ohjat käsiinsä ja tuhoaa sen pahan, mikä silloin vielä on jäljellä.

 

Satoi lunta

Kansoilla, joilla ei ole omaa valtiota, on yksi suuri etu: On helpompi etsi taivaallista Isänmaata. Suomalaisillekin pääsy Babylonian uuden maailmanjärjestyksen piiriin on ollut tuhoisaa. Nyt ollaan jo niin alhaalla, että aletaan viimeinkin ymmärtää, että ei hallitusta kannata rukoilla. Mutta kun usko Jumalaan on mennyt, jää sekin mahdollisuus käyttämättä. Monet sortuvat huumeisiin, kuten tässä laulussa "Satoi lunta". Huumeet ovat yksi Venäjän suurista tragedioista. Huumeet ovat tuttuja myös monelle mustalaisille, mutta koko entisen Neuvostoliiton alueella juuri huumeidenkäyttäjien keskuudessa monet ovat tulleet tuntemaan Isän, ja hänen poikansa Jeesuksen. Tämän laulun esittäjä on mustalainen: Падал снег (Satoi lunta) tai vaikka tästä https://www.youtube.com/watch?v=gg7DAE13S6M. Saman esittäjän toinen versio on jostain syystä poistettu. Laulun tekijöitä ei Neuvostoliitossa kavallettu viranomaisille, siksi myös tämän laulun tekijä on tuntematon. Sanat löytyvät kirjasta Pesn Vozrozhdenija (Ylhäältä syntymisen laulua) numerolla 2016. En ole yleensä kääntänyt laulun sanoja, sillä runon kääntäminen on vähän hankalampaa kuin proosan teko. Jospa kuitenkin…

 

Koti Taivaassa

Kumma, kun suomalaista hengellistä laulua ei kuule Suomessa. Noin neljäkymmentä vuotta sitten lauloimme Ida-mummon kanssa laulua On turvapaikkana kyyhkysellä, ja pääskyselläkin pesä on … Neva-joen pohjoisrannalla Inkerinmaalla harmaassa hirsimökissä. Oli hieno laulu, mutta Suomessa olin kuullut sitä laulettavan vain kerran, vaikka sanat ovat "sinisessä" laulukirjassakin. Eikä tuota juhannusruusuakaan viitsi kauan kuunnella, miten siis olisi tämä: V nebesah, dom rodnoi. Löytyisköhän se tästä: https://www.youtube.com/watch?v=ewN-6hu8GRY

 

Juhannusruusu

Vaihteeksi suomalaista laulumusiikkia. Esitys voisi olla parempi, sillä ajatus on hyvä: https://www.youtube.com/watch?v=Wy84z9jHCMg

 

Salaseurojen hanke julkiseksi

Kun Suomen presidentti julkistaa salaseurojen hankkeen, se tarkoittaa sitä, että piru on merrassa. Katso ja ihmettele: https://youtu.be/zqXxujvst6o

 

Kuka keksi kirkon

Kaikki tietänevät sen, että Jeesus perusti seurakunnan. Kreikankielisissä teksteissä seurakunnan nimi on ekklesia, ja sillä nimellä se tunnetaan vieläkin. Jeesus itse on ekklesian kulmakivi. Uudessa Testamentissa sana ekklesia tavataan ensimmäistä kertaa Matteuksen evankeliumissa siinä yhteydessä kun Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Jumalan pojaksi, jolloin Jeesus sanoi, että tälle perustalle minä rakennan ekklesiani (suom. "uloskutsuttuni, valittuni") eivätkä helvetin portit sitä voita. Mutta kuka perusti kirkon?

Jeesuksella oli aikalainen, juutalainen filosofi Filon, joka asui Egyptin Aleksandriassa. Hän oli hyvin perillä Babylonian magien, Egyptin noitien, kreikan filosofien ja juutalaisten perinnäissääntöjen asioista, ja luultavasti tiesi jotakin kristinuskostakin, sillä varhaisimmat kirkkoisät pitivät häntä suurena auktoriteettina ja lainasivat hänen tekstejään ahkerasti. Filon yritti keksiä konsteja sovittaakseen Kirjoitusten ja kreikan filosofien maailmankuvien ilmeiset ristiriidat ja tullakseen juutalaisena hyväksytyksi kreikkalaisessa maailmassa. Raamatunselityksissään hän käytti jo juutalaisuudessa jo ennestään tunnettua allegorista selitystapaa, jonka avulla todisteltiin mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi.

Kirkon ensimmäisenä historioitsijana kunnioitetun Eugenios Kesarealaisen noin vuonna 340 kirjoitetussa "Kirkkohistoriassa" Filonille annetaan suuri arvo. Jopa Nikean niinsanotussa uskontunnustuksessa käytetään Filonin sanakäänteitä. Kirkon "kirkkoisät" perustivat uskonnolliset spekulaationsa Filonin teksteihin. Klemens Aleksandrialainen lainaa Filonia noin 300 kertaa kirjassaan Stromata ja Augustinuksen pomo, Rooman kirkon silloin Milanossa toiminut päämies Ambrosius 600 kertaa. Augustinus kirjoitti latinaksi, ja osasi huonosti kreikkaa, joten suoria lainauksia ehkä löydy, mutta Filonin ideologia on Augustinuksen opetuksen perusta.

Kirkko on säilyttänyt Filonin runsaan kirjallisen tuotannon hyvin, sillä häntä pidettiin vielä 300-luvulla "apostolisena isänä". Jos häntä olisi pidetty kerettiläisenä, hänen tuotantonsa olisi poltettu. Yhtä kaikki, kirkon todellisista juurista tuli kirkon feikki meiningille raskas taakka, eikä Filonista paljon julkisuudessa puhuttu. Mainittakoon tässä kuitenkin, että maailman suurimman reformoidun (uudelleen muotoillun) uskontokunnan perustaja Calvin lainasi Augustinusta perusteoksessaan noin 800 kertaa. Ja olihan Lutherkin augustinolainen ja sellaiseksi jäi.

Filon ja Jeesus olivat aikalaisia. Kun kirkon ja ekklesian täysin erilaista ideologiaa lähdettiin julistamaan, vain kristityt näkivät vehnän ja lusteen eron. Yksi hyvä tunnusmerkki on mysteeriot. Babylonian filosofiassa on omat mysteerionsa, Eleusinin, Samotraken, Efeson orfilaiset jne mysteeriot ja vihkimykset, mutta kirkko kehitti omat mysteerionsa. Luther karsi näistä kirkon mysteerioista suurimman osan, mutta jätti kasteen ja ehtoollisen. Jos Luther olisi tehnyt kotitehtävänsä paremmin, hän olisi ehkä löytänyt ne asiat, joita Uusi Testamentti sanoo mysteerioiksi, mutta hänelle kävi huonosti, niin kuin Jeesus oli omilleen sanonutkin: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan mysteeriot, mutta heidän ei". (Tarkenna lainaus luvuista Mt 13, Mark 4, Lk 8).

Toinen ja ratkaiseva ero kirkon ja kristinuskon välillä on opetus Jumalan kokemusperäisestä tuntemisesta. Jeesuksen työ oli poistaa esteet Jumalan ja ihmisen väliltä niin, että Hengen yhteys voi syntyä, ja kun se syntyy, ihminen tulee tuntemaan Jumalan. Kirkko vastustaa sitä.

Magien ja filosofien uskonto oli kotoisin Babyloniasta. Babylonian jumalilla oli eri kielissä erilaisia nimiä, mutta henkilökultti oli sama. Babylonian Istartesta tuli Neitsyt Maaria, ja Minervan (lat.) patsas on muuttunut Amerikkaan muuton yhteydessä Vapauden patsaaksi ja niin edelleen. Babylonialaisen maailmanjärjestyksen esitti Platon noin vuonna 370 eKr kirjassaan Valtio, mikä Filonin ja Augustinuksen välityksellä siirtyi kirkolle. Babylonialainen maailmanjärjestys on niin raaka ja saatanallinen, että siitä vaiettiin yli puolitoista tuhatta vuotta. Vasta Ranskan vallankumouksen aikana Platonin fasistinen maailmanjärjestys otettiin uudestaan tavoitteeksi, ja Englantia hallinneet salaseurat kehittivät niistä sosialismin kaikkien kansojen orjuuttamiseksi. Avainasemassa tässä olivat Cambridgen yliopiston teologisen tiedekunnan kirkonmiehet, raamatunkääntäjät Westcott, Hort ja Lightfoot. Vuonna 1851 he perustivat Aaveseuran, Ghost Society, tutkiakseen henkimaailman juttuja, ja päätyivät spiritismiin. He olivat sitten perustamassa muista salaseuroja eri tarkoituksiin. Jäsenet olivat Englannin hallitsevasta eliitistä, pääministeriä ja ulkoministeriä myöten. Hankkeen antikristillisiä päämääriä toteuttamaan perustettiin Fabian Society. Järjestön nimi tulee Karthagon joukkoja vastaan taistelleesta Fabian Cunctatorista, jonka strategiana oli taistella Hannibalin johtamaa armeijaa vastaan järjestämällä sille jatkuvasti kaikkea mahdollista hankaluutta, mutta ratkaisevaan taisteluun antautumatta, mutta sopivan hetken koittaessa "iskeä erittäin lujaa". Kun spiritismille piti saada akateeminen tunnustus, perustettiin Society of Physical Research. Lontoon yliopiston yhteyteen perustettiin London School of Economics, jossa koulutetaan yritysjohtajia petovaltion tarpeita varten, sillä Antikristus tarvitsee toisaalta rahaa, ja toisaalta köyhiä ja mitättömiä kansalaisia. Nokian Ollila ja Microsoftin Gates on kyseisen koulun kasvatteja. Yhdysvallat alistettiin vuonna 1913 Ilmestyskirjan petoa palvelevalle "yksityiselle" pankkiirifirmalle, joka nyt on jo tuhonnut Amerikan Yhdysvallat. Tämän lisäksi varsinkin Englannin hallintavaltaan kuuluvissa Lontoon Cityn etäpesäkkeissä Cayman-saarilla jne. on valtavat rahavarannot, joilla antikristus voi ostaa koko maailman nyt, kun USA on kaatumassa valtiovelkaansa, joka on niin suuri, että jos jokainen maailman kansalainen orjuutetaan, ja joutuu maksamaan sen velat, on jokaisen kahdeksan miljardin ihmisen, siis lapset ja vanhukset mukaan lukien, maksettava 3000 dollaria. Maksajaksi ilmestyy silloin se Messiaan nimissä esiintyvä antikristus kuin Hollywoodin Batman, ja "pelastaa" maksamalla Babylonialaisen eliitin "hyväntekeväisyyssäätiöiden" etc rahoilla tyhjiin ryöstetyt kansakunnat. Antikristuksen "juhlaa", kristinuskon hävittämistä, kestää kolme ja puoli vuotta, mutta sitten antikristus käy orjiensa kimppuun. Nyt Babylonialaista maailmanjärjestystä sanotaan Uudeksi Maailmanjärjestykseksi. Sen loppu tulee, kun juutalaiset huomaavat tulleensa petetyksi, tunnustavat syntinsä, ja kutsuvat, ne jotka ovat jäljellä siis, Messias Jeesusta hätiin. op/2020-06-14

 

Voittajan laulu

Hrapov, Nikolai Petrovitsh Hrapov, 1914-1982 päätti maallisen vaelluksensa Mangyshlakin vankileirillä Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitossa, Kazahstanissa vuonna 1982. Hän oli tullut nuorena uskoon, ja ensimmäisen tuomionsa Jeesuksen Kristuksen nimen tähden hän sai, kun ikää oli pojalla kaksikymmentä vuotta. Kun hän kuoli, oli hän viettänyt sosialistisen internationaalin johtavan valtion vankileireillä Kolyman pakkasissa Itä-Siperian havumetsissä, Kauko-Idän vuoristoissa ja Buharan aavikoilla yhteensä kaksikymmentä kahdeksan vuotta. Väliajat hän toimi evankeliumin julistajana ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajana eri puolella maata, Tashkentissa, Marinmaalla ja muualla. Hänen kirjoittamansa kolmiosainen "Kadotetun elämän onni" on kertomus elämästä, jota jumalaton ihminen ei tunne. Rekisteröimättömän baptistiliikkeen Moskovassa vuonna 2001 julkaistussa kirjassa "Podrazhaite vere ih" - Seuratkaa heidän uskoaan - on lyhyt kertomus myös Hrapovista. Sain kirjan käsiini kohta tuoreeltaan, ja tein siitä lyhennelmän, joka löytyy netistä nimellä Initsiativnikit. Nikolai Petrovitsh Hrapov oli kirjoitti myös runoja. Tuokoon hänen laulunsa "Rajaton, suuri laupeudessa" tervehdyksen elävästä elämästä myös sinulle.

 

Suurin ongelma ja sen hoito

Maailman suurin ongelma on synti, mutta maailman tohtorit hoitavat vain sen oireita, ja tavallisesti vain pahentavat potilaan tilaa. Mutta en minä niitä maailman tohtoreita moiti. Saahan sitä yrittää. Mutta synti on maailman sairaus, jota maailma ei voi parantaa. Vain Jeesus voi. Mutta siinäpä se hävityksen kauhistus paljastuukin. Parantajana esiintyvä Kirkko ei ole Jumalasta. Se on Jeesuksen vastustajan asialla. Ongelma on kaikkien kristittyjen tiedossa, mutta kirkon palvelijat, heidän toimeksiantajansa ja ekumeeniset liittolaisensa tekevät kaikkensa, ettei kristittyjä kuunneltaisi. Paavali kirjoittaa niille uskoville, jotka olivat siinä kiikun kaakun mennäkö vai eikö mennä saatanan pyydykseen:

Jospa kärsisitte minulta hiukan mielettömyyttäkin! Ja kyllähän te minua kärsittekin. 11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen. 11:3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. 11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. 11:5 Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi. 11:6 Jos olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tuntemisessa (αλλ ου τη γνωσει); olemmehan tuoneet sen teille kaikin tavoin ilmi kaikissa asioissa. 11:7 Vai olenko tehnyt syntiä siinä, että - alentaessani itseni, jotta te ylenisitte - olen ilmaiseksi julistanut teille Jumalan evankeliumia? 11:8 Muita ekklesioita minä riistin, ottaessani heiltä palkkaa palvellakseni teitä. Kun olin teidän luonanne ja kärsin puutetta, en rasittanut ketään. 11:9 Sillä mitä minulta puuttui, sen täyttivät veljet, jotka tulivat Makedoniasta; ja kaikessa minä varoin olemasta teille rasitukseksi, ja olen vastakin varova. 11:10 Niin totta kuin Voidellun totuus on minussa (εστιν αληθεια χριστου εν εμοι οτι), ei tδtä kerskausta minulta riistetä Akaian maanäärissä. 11:11 Minkätähden? Senkötähden, etten muka rakasta teitä? Jumala tietää sen. 11:12 Mutta mitä minä teen, sen olen vastakin tekevä, riistääkseni aiheen niiltä, jotka aihetta etsivät, että heidät siinä, missä kerskaavat, havaittaisiin samankaltaisiksi kuin mekin. 11:13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. 11:14 Ei se ihmeellistä ole, sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. 11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. (54 2.Kor 11:1-15)

 

Mitä apostoli pelkäsi

Apostolit eivät pelänneet juutalaisia, vaan voittivat maailman merkittävämmän uskonnollisen järjestelmän. Apostolit eivät pelänneet kreikkalaisia, vaan voittivat maailman johtavan ideologisen järjestelmän. Apostolit eivät pelänneet roomalaisia, vaan voittivat maailman johtavan sotilasdiktatuurin. Apostolit eivät pelänneet kuolemaa, vaan esiintyivät pelottomasti saman tuomioistuimen edessä, joka oli hetki sitten tuominnut kuolemaan heidän isäntänsä, Jeesuksen. Pelkäsivätkö apostolit ruttoa? Tuskinpa vain, sillä Psalmissa 91 sanotaan:

Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan". Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. - Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". - Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi. Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. - "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."

Eivätkö apostolit pelänneet mitään? Pelkäsivät toki. Paavali kirjoittaa:

Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois yksinkertaisuudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan (54 2.Kor 11:3)

Jeesus ilmoitti, että käärmeen kavaluus on sitä luokkaa, että jos mahdollista olisi, se pettäisi jopa Jumalan valitut. Kaksi ja puoli miljardia kannattajaa tai orjaa sillä jo on, ja ekumenian avulla se haalii muitakin mukaansa, mutta yksinkertainen se ei ole. Silti Paavali ei pelännyt sitäkään, hän pelkäsi vain, että se pettäisi sinut. Itsemme vuoksi meidän ei tarvitse pelätä mitään muuta kuin Jumalaa, ja sitäkin vain silloin kun meitä houkutellaan pahaan. Poliisiakin toiset pelkäävät siksi, että eivät tee mitään pahaa, ja toiset siksi, että pahaa tehtyään eivät jäisi kiinni.

 

Naisten päivä

Tiedättekö miksi isoäiti oli viisaampi kuin Maailmanpankin pääsihteeri? No tietysti siitä samasta syystä kuin kaikki muutkin kristityt. Se, jolla on Jumalan Henki, saa tietonsa luotettavasta lähteestä. Eivät sellaiset naiset lähde joka miehen kyytiin, sillä kaikki se, mitä Jumala ei ole kylvänyt, on hävitettävä juurineen.

Jumalan nimenomainen tarkoitus on, että jokainen hänen lapsensa olisi tarpeeksi viisas joka tilanteessa, mutta se ei toteudu ilman yhteyttä Häneen. Jos uskoontuloprosessi on oikein hoidettu, kts. Apt 2:38-39, ihminen on saanut Pyhän Hengen, joka johdattaa tämän maailman ideologisissa viidakoissa, Jeesuksen avaamaa suoraa polkua isoäidinkin voittoisasti kotiin. Ole siunattu sinäkin siellä, Maria Pöysti.

Raamattu kirjoittaa myös, että paholaisen juonet eivät ole meiltä salassa, eikä välttämättä muiltakaan, mutta muilta todenperäisen tiedon hankkiminen on työn ja tuskan takana. Paholaisen töiden paljastaminen on myös epämiellyttävää, niin kuin huonon vessapaperin käyttö. Saattaa mennä sormi läpi. Jevgenij Kiselev, nyt Ruotsissa asuva toimittaja, ei hänkään paljastanut kaikkea, vaikka kommentoi asiaa pari päivää sitten.

 

Keskustelupalstalla

Olen mukana parissa keskusteluryhmässä, mutta ne ovat vieraskielisiä. Mutta sitten aloin kysellä, eikö samanlaisia keskusteluryhmiä ole What's Upin käyttäjillä? Minullakin on se WhatsUp, mutta keskusteluryhmät ovat Viberissä, tai "Vaiberissa, kuten englanninpuhujat sen lausuvat. Eivätkö suomalaiset todellakaan enää keskustele mistään? Vaiberissa ryhmän perustaminen on helppoa, mutta onko tosiaan niin, että itsesensuuri on niin pitkällä, ettei kukaan uskalla puhua? Minulla on hyviä ystäviä, jotka tarvitsisivat suomenkielisen keskusteluryhmän puhelimeensa, mutta kuka sellaiseen ehtisi?

 

Terveisiä Kiinasta

Saamassani ohjeessa sanotaan:

"Jos sinulla on yskäinen ja nuhainen vilu tai flunssa, ei se voi olla uudentyyppistä koronavirus-pneumoniaa (Covid-19 keuhkokuumetta), sillä COVID-19 on kuivaa yskää ilman nuhaa. Tämä on ensimmäinen ja yksinkertaisin määritelmä sille, onko syytä huoleen. Tämä Wuhan-virus ei myöskään kestä lämpöä, se kuolee jo 26-27 Celsiuksen käsittelyyn. Tämän takia juokaa paljon kuumaa vettä tämän sairauden ehkäisemiseksi. Kävele paljon auringossa. Kuuman veden juominen on välttämätöntä. Vaikka se ei ole lääke, on se hyödyksi elimistöllesi. Kuumana juotu vesi on tehokas apu taistelussa kaikenlaisia viruksia vastaan. Yritä olla juomatta mitään jääkylmää, ja muista, että tämä on ehdottoman tärkeää.

On muitakin neuvoja miten torjua koronavirusta.

Yksi: Se on aika suurikokoinen (yksikön koko on noin 400-500 nanometriä) jonka takia minkä tahansa tavallisen kasvosuojuksen l. maskin (ei pelkästään Nro 95) pitäisi pystyä suodattamaan sen pois. Kuitenkin silloin, kun tartunnan saanut henkilö aivastaa sinun edessäsi virus lentää pisaroiden mukana noin kolmen metrin etäisyydelle, ennen maahan putoamista ja päättää lentonsa.

Kaksi: Kun virus osuu metallipinnalle, se elää siinä ainakin 12 tuntia. Sentähden muista, että jos olet koskettanut jotakin metallipintaa, on elintärkeää, että peset huolellisesti kädet saippuan kanssa.

Kolme: Virus saattaa pysyä aktiivisena vaatteen kankaalla 6-12 tunnin ajan. Tavallisen pesupulverin pitäisi tappaa virus. Talvivaatteet, joita ei pestä joka päivä, te voitte asettaa auringonpaisteeseen (tai kuuman patterin päälle tai kuivauskaapin lämpöön) että virus kuolisi.

Infoa koronavirus COVID-19 aiheuttaman pneumonian oireista:

Yksi: Aluksi tämä virus saastuttaa kurkun, sitten kurkku alkaa tuntua kuivalta kuin angiina, ja sitä kestää 3-4 päivää.

Kaksi: Sitten virus alkaa vuotaa yhteen nenänesteen kanssa, tippuu henkitorveen ja pääsee keuhkoihin, aiheuttaen keuhkojen tulehtumisen. Tämä prosessi kestää 5-6 päivää.

Kolme: Keuhkokuume aiheuttaa korkean kuumeen ja hengitys käy vaikeaksi. Nenän tukkoisuus ei tässä tapauksessa muistuta tavallista nenän tukkoisuutta, vaan sitä, että ihmisestä tuntuu ikään kuin hän olisi hukkumassa veteen. On tärkeää VÄLITTÖMÄSTI kääntyä lääkärin puoleen, jos ihmisellä on tämä tunne.

Ennakkoehkäisy:

Yksi: Tavallisin tapa saada tartunta, on koskettaa ihmistä tai ihmisiä, jonka takia on vältettävä kontaktia ihmisten kanssa ja usein pestä kädet. Virus voi elää ihmisen käsissä keskimäärin 5-10 tai jopa 30 minuuttia, mutta näinä 5-10-30 minuutteina voi tapahtua paljon: ihminen voi hieroa silmiään tai kaivella nenäänsä, jopa huomaamattaan.

Kaksi: Usein suoritettavan käsien pesun lisäksi on hyvin suositeltavaa ja hyödyllistä huuhdella kurkku Betadynellä mikrobien poistamiseksi tai minimoimiseksi niin kauan kun ne vielä ovat kurkussa (ennen kuin ne alkavat tippua keuhkoihin) ja pestä nenä sieraimien sisäpuolelta.

Olkaa hyvin varovaisia ja juokaa paljon, mahdollisimman paljon vettä.

Lähettäkää tämä mahdollisimman monelle. Se on myös sinun omaksi suojaksi tätä virusta vastaan, joka ei ole ollenkaan syntynyt sen luonnonmukaisen mutaation tuloksena."

 

Jumala maksoi käteisellä

Viime vuoden syksyllä alkaneissa Australian pensas- ja metsäpaloissa on kuollut karkeiden arvioiden mukaan noin miljardi nisäkästä ja kasvillisuutta tuhoutunut maa-alueilta, joiden pinta-ala on samaa luokkaa kuin Portugalin koko pinta-ala. Eläinten kärsimykset ovat olleet suunnattomia, mutta ihmisiä on kuollut varsin vähän. Vai onko? Samaan aikaan kuin maastopalot alkoivat Australian aborttilakeja muutettiin. Uusi Etelä-Wales (New South Wales) hyväksyi sikiönlähdetykset ilman lääketieteellisiä perusteita aina synnytykseen saakka. Samantapaiset "liberaalit" tappolait muilla seuduilla oli hyväksytty jo aiemmin.

Australian alkuasukkaat ovat eläneet kuivassa maassaan jo ties kuinka kauan ja tietävät, miten ruohikkopaloja rajoitetaan. Kylmänä vuodenaikana tehdään suojavyöhykkeitä polttamalla ruoho tulen leviämisen estämiseksi suojavyöhykkeen toiselle puolelle. Valheen ammattilaisten johtamia tiedotusvälineitä luotettavampi viidakkorumpu kuitenkin kertoo, että suojavyöhykkeiden teko estettiin valtiovallan toimesta luonnonsuojelun nimessä.

Jumala loi ihmisen suojelemaan ja varjelemaan maata. Sellaisia luonnonsuojelijoita, kuin Australiassa on, Jumala tuskin tarvitsee muihinkaan tehtäviin. Mutta pitääkö niitten vielä tappaa lapsensakin, sitä tuskin kukaan hyväksyy, paitsi ehkä perkele itse, sillä hän etsii syntisten suosiota. Perkeleen suosio onkin vakaassa nousussa; sikiönlähdetyksiä on maailmalla tehty maailman valtioiden siunaamanakin jo yli puolitoista miljardia.

Ei metsäpalot sikiönlähdetyksellä vähene: Tähtäimenä on ihmisen hävitys. Irkutskin alueen metsäpaloissa Venäjällä tuhoutui viime kesänä noin Belgian kokoisen maapläntin metsät, vaikka sikiönlähdetys on yksi sosialismin peruspilareista. Mendelejev, alan asiantuntija Venäjältä ennusti, että vuonna 2020 Venäjän asukasluku on 1,3 miljoonaa, mutta hän ei nähtävästi huomioinut sosialismin vaikutusta maan ja sen asukkaiden turvallisuuteen. Uralin takaisella Venäjällä elää enää hädin tuskin 40 miljoonaa ihmistä.

 

Lisää lauluja

Ukrainan, Valkovenäjän ja Venäjän "henksut" painetaan nykyisin Valkovenäjällä. Uusimmissa painoksissa on noin yli viisi tuhatta laulua, eikä se ole kaikki. Tässä muutamia poimintoja netistä.

Jana Gembarovska "Anna minulle"

Яна Гембаровська "Дай мені"

https://www.youtube.com/watch?v=KEqx-sp3jx4

Kaita tie Kristuksen luo

До Христа вузенька стежка

https://www.youtube.com/watch?v=HEnfcHO9Ll4

Tshebotarjevin perheen lapset laulavat:

Я не залишу тебе

https://www.youtube.com/watch?v=lEJUeimYq2Q

Sydämen unelma kutsuu:

Манит сердце мечтою

https://www.youtube.com/watch?v=4O6QDvQ8Gfk

 

Lauluja

Äitini oli nuoruudessaan lukenut Leo Tolstoin kirjoja, ja sanoi niitä hyviksi. Ymmärrystä Tolstoilla olikin, jos ei niin kovin paljon, mutta kuitenkin enemmän kuin kirkonmiehillä: Hän rakasti kristittyjä, ja kävi heitä katsomassa Vienanmeren Solovetskin saarilla, jonne heidät oli Tsaarin Venäjältä karkoitettu. Erään kirjansa tekijänpalkkioilla hän kustansi yli viiden tuhannen vainotun duhoborin matkan Välimeren kautta Kanadaan, jossa he kveekareiden avulla saivat maata asuttavakseen. Kun vuonna 1970 kävin Tolstoin kotitilalla Jasnaja Poljanassa, hänen kirjoituspöytänsä yllä oli roviolla poltetun Jan Hussin kuva. Mutta vasta äskettäin sain tietää, että Tolstoi piti suuressa arvossa Hussin aikalaista, tshekkiläistä rajasuutaria (vanhojen kenkien korjaajaa) Peter Chelcickyä, jonka tunnetuin teos on Uskon verkko. Mutta jospa kuunnellaan niitä lauluja:

Kotiseudulle (Syntisen erämaan kautta),

В Край Родной (Пустыней греховной земной)

https://www.youtube.com/watch?v=Pibro0_0Hsw

Ei rukouspuheiden sanoissa,

Ne v slovah molitvennyh retshei:

https://www.youtube.com/watch?v=1zeHzzY1jCo

Kristuksen kauneus, loista minusta,

Красота Иисуса, светись во мне:

https://www.youtube.com/watch?v=63EpUllBrmo

Hiljaisessa illassa käyn polvilleni hiljaa

В тихий вечер, склоняю, я колени в тиши

https://www.youtube.com/watch?v=9n7YuZPmAMY

Meidän elämämme - se on tie taivaisiin

Наша жизнь - это путь на небеса

https://www.youtube.com/watch?v=re8isi7dVQs

 

Tekstin Evankeliumi printattavat versiot

Kirjoitan tekstejäni vuoden 1998 IBM koneella. Kun teksteissä on sekaisin kreikkalaisia ja latinalaisia aakkosia, koneen tekemään htm-muotoon tulee virheitä. Ottamalla tekstistä kreikankieliset sanat pois, pääsen ongelmasta eroon. Toinen tapa päästä ongelmasta eroon, on muuntaa teksti muotoon pdf, joka on myös helppo tulostaa: http://www.opsti.net/evankeliumi.pdf

Näin teksti myös lyhenee ja tulee paremmin myös kännykällä luettavaksi tai kuunneltavaksi. Kirjan nimilehti ja kaksitoista lukua tässä uudessa muodossa ovat tulossa osoitteisiin, mutta jos pdf tekstiä ei löydy, on sitä vanhempi muodossa htm:

Nimiölehti http://www.opsti.net/24/eu00.pdf EVANKELIUMI

Luku 01. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Luoja loi hyvin

Luku 02. http://www.opsti.net/24/eu02.pdf Taivasten Valtakunnan hallitusohjelma

Luku 03. http://www.opsti.net/24/eu03.pdf Kätketty siemen

Luku 04. http://www.opsti.net/24/eu04.pdf Kuka hän on

Luku 05. http://www.opsti.net/24/eu05.pdf Risti ja ylösnousemus

Luku 06. http://www.opsti.net/24/eu06.pdf Taivasten Valtakunnan avaimet

Luku 07. http://www.opsti.net/24/eu07.pdf Evankeliumi ja sen seuraukset

Luku 08. http://www.opsti.net/24/eu08.pdf Kristuksen ruumiin rakentaminen

Luku 09. http://www.opsti.net/24/eu09.pdf Jumalan tunteminen

Luku 10. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Pyhän Hengen hedelmät

Luku 11. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Täydellisyys

Luku 12. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Jumalan kunnian julkinen ilmestyminen

Mutta koska sekatyömiehet ja kääntäjät tarvitsevat edelleen paitsi tekstin, myös siinä käytettyjen raamattulainojen kreikankielisen tekstin, on tarpeen tehdä uudet sivut myös tätä tarvetta varten. Linkit näille sivuille löytynevät (sitten aikanaan?) sivulta VERSIOT.

 

Grahamilaisuus

Billy Graham oli kirkon mies. Hänen tehtävänään oli yhdistää Kirkko ja sen tyttäret äitiinsä, Babylonialaiseen noituuteen. Suuri tehtävä, eikö? Mutta Saatana auttaa omiaan mahdollisuuksiensa mukaan. Amerikan protestantit eivät paljon vikisseet, kun heitä jo vietiin. Miten temppu tehtiin, siitä olen kirjoitellut tekstiä Grahamilaisuus. Sekin on kesken, mutta emmehän me vielä ole nähneet tämän aikakauden loppuakaan. op/2019-12-19

 

Auktoritäärisen persoonan pöksyt

Joulukuun kolmantena 2018 kävin Vantaan lentoasemalla vilkuttamassa Amerikkaan lähtijöille. Oli varhainen aamu, ja matkoille lähtijöitä oli paljon. Varsin vaurasta porukkaa, ainakin matkakohteista päätellen, mutta surkeat vaatteet päällä, varsinkin miehillä. Pelkkiä farkkuja, ja nekin polven kohdalta pahasti pussillaan. Minun ongelmani oli hieman erilainen, ja suoraan lentoasemalta meninkin Riihimäelle kauppaan, josta jo isäni osti vaatteensa. Osoitin kaksikymmentä vuotta sitten samasta kaupasta ostamaani villapaitaa, ja sanoin, että myös housut pitäis saada uudet. Mutta silloin meni tuttu mies vakavaksi. Osoitti farkkuja, ja sanoi, että sekin virolainen vaatevalmistaja, joka heille miesten asuja on toimittanut, on joutunut lopettamaan. Kangasta ei myydä enää pakoissa, vaan niin suuriin rulliin paalattuna, ettei pieni firma voi sellaisia määriä kerralla ostaa. Keskustelimme hetken, ja lupasin tulla näyttämään, jos jostain maailman kolkasta kunnon miesten villasekoitteisesta kankaasta valmistetut talvihousut vielä löydän. Ne pöksyt, jotka minulla oli jalassani, oli kahdeksan vuotta siten ostettu Ukrainasta. Villapaidasta ei edes unelmoitu enää. Montakohan vuotta se vielä kestäisikään?

Tuli sitten kesä ja leiriläiset. Valkovenäjältä saapui ryhmä vammaisia hoitajineen. Olivat Gomelin kaupungista suurin osa. Tshernobylin jälkeen syntyneitä useimmat. Mutta soittivat ja lauloivat kuin enkelit. Ja siten puhuttiin niistä housuista, taas kerran. Ja sieltähän se löytyi, Gomelin kaupungista, miesten vaatetustehdas Comintern. Nimi merkitsee Kommunistista internationaalia. Viesti on selvä, jos et ole kommunisti, älä luulekaan, että sinä jostain löytäisit miehen vaatteet. Nehän ovat niitä varten, jotka maailmassa esiintyvät johtajina Jumalan paikalla. Lähetin kuitenkin Riihimäelle viestin, että jos kuitenkin menisit Gomeliin katsomaan, jos vaikka myisivät sinullekin jonkun erän niitä miesten vaatteita, vaikkei nyt ihan ortodoksikommareita oltaisikaan.

 

Inhottavat mainokset

Mainokset inhottavat. Joka päivä tulee tukku mainoslehtisiä, joissa mainostetaan "halvalla" kiinalaista krääsää. Tuhansia törkylehtiä olen kantanut roskiin, mutta en ole enää vuosiin tavannut yhtään suomalaista kauppaa joka pystyisi myymään miehelle kunnolliset suorat housut talveksi. Farkkupakko on saatanallista. Raumalla poikani uhattiin tappaa, jos hän vielä tulee suorissa housuissa kouluun ja siitä on jo neljäkymmentä vuotta. Farkkukansan terrori oli niin kovaa, että yksi ei kestänyt, vaan ampui jonkun luokkatoverinsa. Poliisi jahtasi poikaa helikopterin kanssa, mutta terroristit saivat jatkaa toimintaansa. Noin kymmenen vuotta siten näin mainoksen, että Mäntässä myydään miesten housuja. Oli talvi, ja ajoin heti sinne, mutta eihän siellä mitään talvihousuja ollut. Ohkasia rättejä vain. Jatkoin matkaa Virroille, miesten pukimoliikkeeseen, mutta meinasivat käydä kiinni, kun aivopesua yrittäneelle myyjälle huomautin, ettei sellaista voi ostaa, jota ei kaupassa ole. Mutta mainoksia vain tulee, vaikkei lukisikaan. Miten ne ilkeävätkin laittaa niin mahdottomasti mainoksia, isot liikkeet, vaikka ne eivät pysty myymään edes miesten suoria housuja. Tiedän kyllä, mutta kerron joskus toiste.

 

Hiljaiset hautajaiset

Israelin kansallistunteen kohottamiseksi lähetetty kuuluotain Bereshit tuhoutui odotetusti. Sana Bereshit (Beresheet englantilaiseen tapaan translitteroituna) tarkoittaa Jeesusta Kristusta, Jumalan esikoista. On toivotonta yrittää antaa Messias Jeesukselle kuuluva arvo ja kunnia jollekin ihmisvetoiselle hankkeelle. Mutta se kansa, jonka kuningas Jeesus on, elää, eikä kuole tappamallakaan. Ennakkotapaus on jo olemassa. Am Israel hai.

Am Israel hai

Myöhään torstai-iltana, meillä oli jo perjantai 22. helmikuuta 2019, aloitti juutalainen kuuluotain Beresheet Floridasta matkansa kohta kuuta. Luotaimen on laskettu saapuvan kuun pinnalle 13.huhtikuuta. Sanat Am Israel hai aluksen kyljessä ovat laulun "Israelin kansa elää" ensimmäiset sanat. Hankkeen ilmoitettu tarkoitus on kansallistunteen kohotus.

Avaruusaluksen nimi Beresheet on Raamatun ensimmäinen sana, joka tavallisesti käännetään sanalla "Alussa", mutta se voidaan kääntää sanalla "Esikoisessaan", joka tarkoittaa Messias Kristusta. Jeesusta, Jumalan esikoispoikaa, ei tarvitse hakea kuusta eikä maan syvyyksistä, kuten CERNissä tehdään. Paavali kirjoittaa:

Veljet, minä toivon sydämestäni (αδελφοι η μεν ευδοκια της εμης καρδιας) ja rukoilen Jumalaa Israelin puolesta (και η δεησις η προς τον θεον υπερ του ισραηλ εστιν), että he pelastuisivat (εις σωτηριαν). 10:2 Sillä minä todistan heistä (μαρτυρω γαρ αυτοις), että heillä on kiivaus Jumalan puolesta (οτι ζηλον θεου εχουσιν), mutta ei tuntemisen mukaan (αλλ ου κατ επιγνωσιν); 10:3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta (αγνοουντες γαρ την του θεου δικαιοσυνην), ja koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan (και την ιδιαν δικαιοσυνην ζητουντες στησαι), eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle (τη δικαιοσυνη του θεου ουχ υπεταγησαν). 10:4 Sillä Kristus on lain loppu (τελος γαρ νομου χριστος), vanhurskaudeksi jokaiselle (εις δικαιοσυνην παντι), joka uskoo (τω πιστευοντι). 10:5 Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, (μωσης γαρ γραφει την δικαιοσυνην την εκ του νομου) että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä (οτι ο ποιησας αυτα ανθρωπος ζησεται εν αυτοις). 10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin (η δε εκ πιστεως δικαιοσυνη ουτως λεγει): "Älä sano sydämessäsi (μη ειπης εν τη καρδια σου): Kuka nousee taivaaseen (τις αναβησεται εις τον ουρανον)?" se on: tuomaan Kristusta alas (τουτ εστιν χριστον καταγαγειν), 10:7 tahi (η): "Kuka astuu alas syvyyteen (τις καταβησεται εις την αβυσσον)?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista (τουτ εστιν χριστον εκ νεκρων αναγαγειν). 10:8 Mutta mitä se sanoo (αλλα τι λεγει)? "Sana on sinua lähellä (εγγυς σου το ρημα εστιν), sinun suussasi (εν τω στοματι σου) ja sinun sydämessäsi (και εν τη καρδια σου)"; se on se uskon sana (τουτ εστιν το ρημα της πιστεως), jota me saarnaamme (ο κηρυσσομεν). 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi οτι (εαν ομολογησης εν τω στοματι σου κυριον ιησουν) ja uskot sydämessäsi (και πιστευσης εν τη καρδια σου), että Jumala on hänet kuolleista herättänyt (οτι ο θεος αυτον ηγειρεν εκ νεκρων), niin sinä pelastut (σωθηση); 10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi (καρδια γαρ πιστευεται εις δικαιοσυνην) ja suun tunnustuksella pelastutaan (στοματι δε ομολογειται εις σωτηριαν). 10:11 Sanoohan Raamattu (λεγει γαρ η γραφη): "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään (πας ο πιστευων επ αυτω ου καταισχυνθησεται)". 10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä (ου γαρ εστιν διαστολη ιουδαιου τε και ελληνος); sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille (ο γαρ αυτος κυριος παντων πλουτων εις παντας), jotka häntä avuksi huutavat (τους επικαλουμενους αυτον). 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu (πας γαρ ος αν επικαλεσηται το ονομα κυριου σωθησεται)".

Herra Jeesus on paitsi Alku, myös Loppu. Kiusattu Job sanoi:

Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. (Job 19:25)

op/2019-02-23

Uudenvuoden mietteitä

Illalla muisteltiin menneitä, ja sitten kysyttiin, että eikö se tunnu raskaalta? En ollut edes ajatellut asiaa, mutta siihen on syynsä: Miten se vähä, mitä minä olen kokenut, voisi tuntua raskaalta siihen verrattuna, että koko maa on menossa helvettiin. op/2019-01-01

 

Kirkon oppi on Antikristuksen oppi

Jeesus tuli maan päälle laittamaan Isän ja hänen lastensa asiat kuntoon. Jeesus on välimies, ja kun hän on työnsä sinussa suorittanut, sinä tunnet Jumalan henkilökohtaisesti, suoraan ja välittömästi. Kirkolla on aivan päinvastainen oppi. Kesäkuussa 2014 paavi Francis puhui yli kolmellekymmenelle tuhannelle kuulijalle Vatikaanissa, ja Vatikaanin nettisivuilta löydät puheen englanninkielisen käännöksen osoitteesta http://w2.vatican.va/content/francesco/en/audiences/2014/documents/papa-francesco_20140625_udienza-generale.html ja tässä pieni ote siitä:

There are those who believe they can maintain a personal, direct and immediate relationship with Jesus Christ outside the communion and the mediation of the Church. These are dangerous and harmful temptations.

Olisikohan se näin:

Niitä on sellaisia, jotka uskovat, että he voivat pitää yllä henkilökohtaista, suoraa ja välitöntä suhdetta Jeesukseen Kristukseen ulkopuolella Kirkon yhteyttä ja ilman sen välitystä. Ne ovat vaarallisia ja haitallisia kiusauksia.

Kun Luther, Calvin ja Zwingli viisisataa vuotta sitten kertoivat, että paavi on antikristus, he vain ilmoittivat sellaisen asian, jonka kaikki maailman kristityt muutenkin tiesivät jo kauan ennen näitä kirkon remonttimiehiä, jotka pystyivät vain vähän korjaamaan kirkon rapistunutta meikkiä. Ongelman ydin on, että kirkko on Antikristuksen luomus. Se on syntynyt kokonaan eri siemenestä, kuin Jeesuksen uloskutsuttu ekklesia, se, mitä suomalaisissa raamatuissa sanotaan seurakunnaksi.

Se, mitä seppä Högman sanoi Paavo Ruotsalaiselle, sopii paaviin vielä paremmin kuin Paavoon, sillä minulla on sellainen luulo, että Paavo otti hyvän neuvon vastaan, mutta paavit ovat jo valansa vannoneet. Se seppä sanoi näin: "Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunto."

 

Minun Jeesukseni

Ukrainalainen Aven Ezer ryhmä esittää tässä kuusitoista laulua. Diskin nimi on Iisus moi - Minun Jeesukseni. Laulut on esitetty venäjäksi.

Minun Jeesukseni Группа Авен Езер Иисус мой

https://www.youtube.com/watch?v=F581aYiEIDY

Suomalaisilla on aivan erikoinen suhde sekä Ukrainaan että Venäjään. Venäjän perusti kolme itämerensuomalaista kaupunkivaltiota, Irboska, Nerova ja Valgetjärvi. Nestorin kronikan mukaan tämä tapahtui vuonna 862. Perustajavaltion kansa tunnettiin maailmalla vain sotaurhojensa, uroksien nimellä. Slaavilaisissa kielissä sanasta tuli valtion nimi. Sanan uros etuvokaali jäi pois, mutta turkkilaisissa ja mongolikielissä se säilyi. Uros on muuten tavallinen sotaurhon nimitys. Myös Raamatun sanaa sarvi käytetään miehisen voiman ja sotaurhon nimityksenä.

Kohta perustamisensa jälkeen Irboskan (Viron rajalla), Nerovan (nykyisen Novgorodin) ja Valgetjärven (Belozersk) valtio gootteihin lukeutuvien liittolaistensa kanssa valloitti Kiovan, ja kun valtio laajeni, se valloitti myös Itä-Euroopan muut suomalaisheimot ja ne baltit, jotka asuivat nykyisen Moskovan eteläpuolella. Kiovan ruhtinaat olivat omaksuneet slaavilaisen kielen, mutta kansojen kielenvaihto tapahtui hitaasti. Vasta kun Pushkin oli oppinut inkeriläiseltä imettäjältään rakkauden runouteen, alkoi venäjän uusi, slaavilainen kirjakielikin kehittyä. Geneettisesti venäläiset ovat kuitenkin täysin suomalaisia.

Olen jättänyt maailman tapahtumien kommentoimisen vähemmälle, koska ilman Jumalan tuntemista kukaan ei siedä kuulla tosiasioita, eikä voi niitä ymmärtää. Ensin on siis tultava tuntemaan Jumala, ja se tapahtuu välimiehen, Jeesuksen Kristuksen kautta. Kun tänään suomen kielellä ei enää löydy hengellisiä lauluja, niin kuunnellaan näitä.

 

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut … ja Martyn Lloyd-Jones

Kristityt lukevat joskus protestanttisten teologien kirjoja. Vuonna 1957 Martyn Lloyd-Jones opetti Johanneksen jakeesta 3:16 oikein. Hän puhui Westminster Chapelissa Englannissa. Paikka ja aika on tässä merkittävä, sillä samana vuonna Billy Graham opetti Johanneksen jakeesta 3:16 väärin New Yorkissa. Kuuntelepa tätä: God So Loved ... - Dr. Martyn Lloyd-Jones Audio Sermons, https://www.youtube.com/watch?v=dLi3iifY8Z8

Johannes 3:16 on maailman parhaiten tuntema raamatunjae:

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut (ουτως γαρ ηγαπησεν ο θεος τον κοσμον), että hän antoi ainokaisen Poikansa (ωστε τον υιον TSBαυτου τον μονογενη εδωκεν), ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi (ινα πας ο πιστευων εις αυτον μη αποληται), vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (αλλ εχη ζωην αιωνιον). (Joh 3:16)

Jae on osa Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelua, josta Johannes kertoo meille tekstissä Joh 3:1-21. Jos siitä irroitetaan jae 3:16 ja siitäkin jätetään huomioimatta jakeen kaksi ensimmäistä sanaa "sillä niin", voidaan ihmisiä pettää luulemaan, että Jumala pelastaa kaiken, jopa saatanakin lopulta pelastuu. Väärän opin nimi on Universalismi, mutta hämäyksen vuoksi siitä käytetään myös termiä apokatastasis, kaiken ennalleen asettaminen, sillä todellisen kaiken ennalleen asettamisen suorittaa Jumala oman tahtonsa mukaisesti. Martin Lloyd-Jones torjuu väärän opetuksen. Väärän opin ensimmäiset tunnetut esittäjät elivät Egyptin Aleksandriassa ja tunnetuin heistä oli Origenes. Paikallinen seurakunta erotti hänet yhteydestään, jolloin Origenes muutti Palestiinan Kesareaan, ja kasvatti joukon valheveljiä levittämään oppia, jonka kelpaisi antikristukselle ja hänen hovilleen.

Suomen herätyskristilliset piirit julkaisivat joskus 1960-luvulla vakuuttavan tuntuisen, kolmiosaisen Raamatun Ison Tietosanakirjan. Kirjan suomenkielisen laitoksen päätoimittaja oli professori Aapeli Saarisalo. Tarkastin siitä kohdan Jumalan rakkaus, jolloin paljastui, että myös Saarisalo, ja hänen mukanaan Suomen koko herätyskristillinen linja oli jo silloin siirtynyt Universalismin kannattajien joukkoon. Kirjassa yritettiin sanoa kuin Billy Graham: "Jumala rakastaa sinua", vaikka Raamatussa ei tällaista väitettä ole. Maailmassa ei ole mitään, mitä Jumala rakastaisi. Jumala rakastaa vain poikaansa, ja niitä, jotka Häneen ovat liittyneet, ja hänestä ("ylhäältä") syntyneet.

Aapeli Saarisalo ei julkisesti esiintynyt universalismin kannattajana, yksityisesti kyllä. Hän oli tarkastanut kirjani "Miten Jumala tunnetaan" käsikirjoituksen, mutta tavatessani tenttasi minua siitä, mitä ajattelen Origeneesta. Pekka Parantaisen kirjassa, jossa hän kertoo Pentti Holista, suomalaisten tuntemasta Israelin matkaoppaasta, Holi kertoo samanlaisesta tapauksesta. Mutta tänä päivänä universalismi on maailmanpolitiikan suuri oppi. Paavin kirkko, "Evankelinen" Yhdysvallat ja kirkon muut tyttäret, judaistinen Israel ja useat muslimimaat ovat liittolaisia. Suuren sodan merkit lentävät jo taivaalla. Kaikki odottavat omia messiaitaan, mutta saavat antikristuksen, joka pettää ne kaikki.

Universalismi on tosi ekumeniaa. Myöhempinä vuosina Billy Graham opetti, että ihminen ei ehkä ole koskaan kuullut nimeä Jeesus, mutta pelastuu silti. Universaalinen rakkaus on kuvitelma maailmasta, jossa juutalaiset, kristityt ja muslimit rakastavat toisiaan, ja vihaavat vain Jeesusta Kristusta ja hänen pyhiään. Hiljakkoin Israelissa julkistettiin puolen shekelin juhlaraha, jossa toisella puolella oli "Kolmannen" temppelin kuva ja toisella puolella Kyyroksen ja Trumpin profiilit. Mutta Jumalan tahto on, "ettei yksikään, joka häneen uskoo, tuhoutuisi (ινα πας ο πιστευων εις αυτον μη αποληται), vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä". op/2018-09-27

 

Onko David Pawson päässyt eroon Babylonista?

Antikristillisen maailmanjärjestyksen "gospel" perustuu Johanneksen evankeliumin jakeen 3:16 vääristelyyn. Kun pimeys näyttää yhä vain tiivistyvän, oli David Pawsonin ilmoitus siitä, että hän on muuttanut kantansa mieluisa yllätys. Pawsonin puheita on tulkattu myös suomeksi, mutta näissä videoissa hän sanoo asiat selvemmin:

What About John 3:16?, Part 1/3 - David Pawson

https://www.youtube.com/watch?v=8ttu_lbtLvo

What About John 3:16?, Part 2/3 - David Pawson

https://www.youtube.com/watch?v=0oP6EzOlL-8

What About John 3:16?, Part 3/3 - David Pawson

https://www.youtube.com/watch?v=X91K0qqmNxs

Kirkossa on niin monta harhaoppia, että vaikka joku kirkonmies joskus opettaisi jostakin asiasta ihan oikein, se ei vielä takaa, että hän olisi kristitty, siis Jumalan tunteva Pyhän Hengen mies. Toivotaan kuitenkin parasta.

 

Uusi Reformaatio ei riitä

Dave Hunt (1926-2013) piti noin kolmekymmentä vuotta sitten puheen, josta netissä löytyy noin tunnin pätkä nimellä "A Call For Reformation 1987", kts https://www.youtube.com/watch?v=45HYE6o_ros Puheen netissä löytyvästä osassa on paras tuntemani analyysi länsimaisen kristikunnan tilasta, mutta (myös) sen perusteella voidaan vain sanoa, että kirkko on kirkko, eikä sitä voi parantaa millään uskonpuhdistuksella tai reformaatiolla. Kirkko on osa Globaaliseen maailmanvaltaan pyrkivää Baabelia, ja siitä on lähdettävä ulos jos mieli pelastua sitä kohtaavalta rangaistukselta.

Dave Hunt tiesi, mistä puhui, mutta hän ei kertonut kaikkea, minkä tiesi. Omalla elämällään hän antoi kuitenkin hyvän todistuksen siitä, miten kristityn on elettävä, ettei sotkeutuisi kirkon synteihin. Mutta se mitä hän jättää sanomatta, on tyypillistä Plymouthin veljien varovaisuutta: He jättävät sanomatta, että luste on lustetta ja vehnä vehnää. Kiinassa oli kuitenkin Ne To Sheng, "Watchman Nee", joka uskalsi sanoa. Jumalalla on seurakunta, josta hän itse sanoo:

Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin (οτι ετηρησας τον λογον της υπομονης μου), niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä (καγω σε τηρησω εκ της ωρας του πειρασμου), joka on tuleva yli koko maanpiirin (της μελλουσης ερχεσθαι επι της οικουμενης ολης) koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat (πειρασαι τους κατοικουντας επι της γης). (Ilm 3:10)

Antikristuksen joukot

Kun David Hunt oli julkaissut analyysinsa kirkosta ja sen tyttäristä, hän julkaisi vuonna 1994 kirjan A Woman Rides the Beast (Nainen ratsastaa pedolla). Kirjan nainen on kirkko ja peto on se valtio, jota kutsutaan Babyloniaksi ja (Vanhassa Testamentissa) Baabeliksi. Kirjan sanoma löytyy myös videolta A Woman Rides the Beast - official version from The Berean Call, kts.

https://www.youtube.com/watch?v=oUFhGQ4Do9s

 

Mistä kirkko tuli

Sana kirkko on suomalainen muunnos kreikan sanasta kirke, mutta Raamatussa sana κιρκη ei esiinny kertaakaan. Rehelliset ja ammattitaitoiset raamatunkääntäjät eivät myöskään koskaan käytä sanaa kirkko käännöksissään. Luther käytti sanaa Gemeinde, vuoden 1938 kirkkoraamatussa käytetään sanaa seurakunta ja englantilainen William Tyndale käytti sanaa congregation.

Tyndale oli joutunut pakenemaan Alankomaihin, koska Englannin kirkko vainosi kristittyjä. Hän oli saanut Uuden Testamentin käännettyä, kun kirkon agentit löysivät hänet. Tyndalen juhlalliset tappajaiset pidettiin Brysselissä vuonna 1536. Vanhan Testamentin käännös jäi kesken, mutta työlle löytyi jatkajia. Kuningas Jaakon aikana kääntäjät saivat työskennellä rauhassa, mutta Canterburyn arkkipiispan vaatimuksesta kreikan sana ekklesia, seurakunta, käännettiin sanalla church, kirkko.

Vuonna 1611 valmistunut Kuningas Jaakon versio (KJV) on yksi maailman parhaista raamatunkäännöksistä siksi, että sen lähteinä on käytetty väärentämättömiä käsikirjoituksia. Mutta edes väärennetyissä aleksandrialaisissa käsikirjoituksissa ei käytetä sanaa kirkko. Mikä se kirkko sitten oikein on? Mistä se on tullut? Tai paremminkin: miksi sinulle ei ole kerrottu, että kreikkalaisessa mytologiassa Κιρκη oli Auringon (Helios) tytδr, kaunis, valkokutrinen ja äärimmäisen katala noita. Kirken äiti oli Perse, valtameren (Okeanos) valtias. Kreikkalaisten kansalliseepoksessa kerrotaan, että tämä pahatapainen nainen muutti merenkulkijat sioiksi.

Mutta vaikka Jeesus tai hänen miehensä eivät käytä sanaa kirkko, he varoittavat argonautteja vaaroista ja karikoista. Kohta, kun Jeesus oli kertonut vertauksen kylväjästä joka lähti kylvämään, hän kertoi toisen vertauksen lusteesta, jonka vihamies kylvi hänen peltoonsa. Luste, lolius temulentum, on vehnän näköinen, myrkyllinen haittakasvi. Jos lustetta pääsee jauhoon, ei jauho enää kelpaa ruuaksi. Jeesus kertoi myös lampaista ja vuohista, joiden erilainen käyttäytyminen selittää samaa asiaa.

Kreikkalaisen mytologian Kirke antaa yllättävän tarkan kuvan Kirkosta, mutta tarkkoja ovat myös Jeesuksen kirkosta esittämät vertauksetkin. Nikean "ekumeenisessa kirkolliskokouksessa" keisari teki monarkkisen piispuuden harhaoppia kannattavista piispoista auringonjumala Helioksen palvelijoita, sillä keisari itse edusti mitralaista auringonpalvontaa. Mutta Bysantin ja varsinaisen Kreikan kreikankielisen Uuden Testamentin teksteihin tällä ei ollut vaikutusta. Niissä kristillisen seurakunnan nimi "ekklesia" säilyi muuttumattomana. Ainoastaan Mustanmeren pohjoisrannikolla asuvat goottilaiset heimot omaksuivat sanan kirke uuden synkretistisen uskonnon nimeksi.

Goottilaisten kristinuskon tuntemus oli kasvussa. Wulfila oli kääntänyt Raamatun tekstejä, mahdollisesti koko Raamatun, goottien kielelle, kun idästä tuli uusi valloittajaheimo, hunnit, jotka pakottivat gootit liikkeelle. Kymmenen goottilaista heimoa hajaantuivat eri puolelle Eurooppaa ja yksi niistä, vandaalit, siirtyi Gibraltarin yli aina Pohjois-Afrikkaan asti ja muutamat goottilaiset heimot valloittivat Rooman toinen toisensa perään. Osa gootteja valloitti Gotlannin saaren ja Etelä-Ruotsin. Keski-Eurooppaa asuttaneet kelttiläiset heimot joutuivat pakenemaan goottien tieltä Englantiin, mutta Germaniaan (metsään) ja nykyisen Ranskan seuduille asettuneista gooteista muodostui Rooman kirkon poliisivoimat, jota tehtävää ne hoitavat tänäkin päivänä.

Kun kieleen tulee uusi lainasana, se muuntuu kyseisen kielen äänteenmuodostuslakien vaatimalla tavalla. Esimerkkinä voidaan ottaa kreikan sanan θυγάτηρ (thygatir), tytär, gootinkielisen vastineen dauthar muuntuminen siitä kehittyneisiin goottilaisiin kieliin niin, että englantilaisilla nyt on daughter, saks. Tochter, ruots. dotter. Sanan Κιρκη muuntuminen on tapahtunut samalla tavalla. Gootit omaksuivat kreikkalaisen sanan Kirke muodossa Cirke, ja muuntui niin, että englantilaisilla nyt on church, saksalaisilla Kirche, ruotsalaisilla kyrka, suomalaisilla kirkko ja venäläisillä tsherkov.

Kristillinen seurakunta ja kirkko eivät ole koskaan tarkoittaneet samaa asiaa. Kun Jeesus Pietarin uskontunnustuksen jälkeen lausui perustavansa sille seurakuntansa, hän käytti ilmaisua ton ekklisian mou, minun uloskutsuttuni. On toivotonta ja aivan turhaa parannella kirkkoa, se voi vain pahentua ja loppua kohti se käy yhä pahemmaksi.

Kirkolla on historiallinen tehtävä. Paavali kirjoittaa siitä:

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa (το γαρ μυστηριον ηδη ενεργειται της ανομιας); jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää (μονον ο κατεχων αρτι εως εκ μεσου γενηται), 2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton (και τοτε αποκαλυφθησεται ο ανομος), jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä (ον ο κυριος αναλωσει τω πνευματι του στοματος αυτου) ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä (και καταργησει τη επιφανεια της παρουσιας αυτου), 2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta (ου εστιν η παρουσια κατ ενεργειαν του σατανα) valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä (εν παση δυναμει και σημειοις και τερασιν ψευδους) 2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen (και εν παση απατη της αδικιας εν τοις απολλυμενοις), sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen (ανθ ων την αγαπην της αληθειας ουκ εδεξαντο), voidaksensa pelastua (εις το σωθηναι αυτους). 2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen (και δια τουτο πεμψει αυτοις ο θεος ενεργειαν πλανης), niin että he uskovat valheen (εις το πιστευσαι αυτους τω ψευδει), 2:12 että kaikki ne tuomittaisiin (ινα κριθωσιν παντες), jotka eivät ole uskoneet totuutta (οι μη πιστευσαντες τη αληθεια), vaan mielistyneet vääryyteen (αλλ ευδοκησαντες εν τη αδικια). (2.Tess 2:7-12)

op/2018-08-01

 

Tervettä opetusta odottamattomalta suunnalta

Helluntailaiset esiintyvät Pyhän Hengen asiantuntijoina, vaikka liike kirkollistui Yhdysvalloissa heti alkujaan kymmenessä vuodessa ja Suomessakin jo 1930-luvulla. Manninen vei Viipurin helluntailaiset paapeliin, ja Raumallakin eräs vanha mummo kertoi, että rakkauden ateriat seurakunnassa päättyivät jo vuonna 1935. Jos Suomessa olisikin Pyhän Hengen johdatuksessa kulkevia kristittyjä, niin ei heitä ainakaan paapelin puhujalavoilla ole näkynyt enää vuosikymmeniin. Sama koskee Yhdysvaltoja. Koska lahkoihin kuulumattomat pääsevät paremmin esille youtubessa, etsin sieltä asiantuntevaa opetusta aiheesta Hengessä vaeltaminen, Walking in the Spirit. Melkoinen yllätys oli, että sana löytyikin Etelän Baptistien saarnaajan Charles F. Stanleyn suusta, kts. Walking in the Holy Spirit – Dr. Charles Stanley osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=r-9L2-aVR4I

Kukaan ei pysty puhumaan sitä, mitä Charles F. Stanley (s. 1932) puheessaan esittää, ellei hän itse elä Jumalan Hengen johdatuksessa. Miljoonat väärät profeetat ovat sitä yrittäneet ja aina siinä epäonnistuneet. Kuitenkin kyse on niin yksinkertaisesta asiasta, että takametsien sekatyömieskin sen ymmärtää, kts. www.opsti.net/24/eu09.htm, www.opsti.net/24/eu10.htm ja www.opsti.net/24/eu11.htm.

 

Billy Graham

Amerikkalaisen kristikunnan vastustaja ja hajoittaja, presidenttien, rahamaailman ja juutalaisen lehdistön ystävä, paavin asian mies, Yhdysvalloissa antikommunistina esiintynyt Neuvostoliiton "rauhanpolitiikan" tuki, Kiinan kommunistien ja Pohjois-Korean hyväksymä "evankelista" Billy Graham (1918-2018) on kuollut. Kristikunnan historia ei tunne monta henkilöä joka olisi sadassa vuodessa tehnyt enemmän hallaa Jeesuksen Kristuksen asialle kuin hän. Vain yksi vastaava henkilö muistuu mieleeni: Rooman mitralainen keisari Konstantinus "Suuri", joka yhdistämällä babylonialaisen kultin kristinuskosta lainattuihin aineksiin loi sen kultin, jota nyt sanotaan kirkoksi.

Kun Jeesus Kristus syntyi, keisari Augustukselta kävi käsky, että koko maailma on verolle pantava. Konstantinus Suuri tarvitsi maailman uskontojen sekoitusta yhdistääkseen kaikki maailman valtiot Rooman valtikan alle. Billy Grahamin ja paavin yhteistyöllä rakennetaan uskontojen yhteyttä Antikristuksen tarkoituksiin, mutta "rakkauden apostoli" Johannes kirjoittaa:

Älkää rakastako maailmaa (μη αγαπατε τον κοσμον) älkääkä sitä, mikä maailmassa on (μηδε τα εν τω κοσμω). Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä (εαν τις αγαπα τον κοσμον ουκ εστιν η αγαπη του πατρος εν αυτω). 2:16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo (οτι παν το εν τω κοσμω η επιθυμια της σαρκος), silmäin pyyntö (και η επιθυμια των οφθαλμων) ja elämän korskeus (και η αλαζονεια του βιου), se ei ole Isästä (ουκ εστιν εκ του πατρος), vaan maailmasta (αλλ εκ του κοσμου εστιν). 2:17 Ja maailma katoaa ja sen himo (και ο κοσμος παραγεται και η επιθυμια αυτου); mutta joka tekee Jumalan tahdon (ο δε ποιων το θελημα του θεου), se pysyy iankaikkisesti (μενει εις τον αιωνα). (1.Joh 2:15-17)

Älkää eksykö. Se, mitä maailma sanoo rakkaudeksi, on egoismia ja lihan himoa. Sen levittämisessä maailma on tosi etevä. Länsimaisen kulttuurin mädättänyt seksivallankumous on juuri sitä. Bileamin opista on tehty poliittinen ja uskonnollinen työkalu ja saatanan koko kalusto on mobilisoitu sitä levittämään. Psykologit käyttävät siitä sanaa love bombing, rakkauspommitus, mutta kyse on pelkästä viettelyksestä, jolla valmistellaan tietä Saatanan inkarnaatiolle. op/2018-02-22

PS 2018-03-03: Tekstistä poistettu sana "Leninin rauhanpalkinnon laureaatti", koska muistitiedolle ei löytynyt netistä vahvistusta/op.

 

Mauno Mattila

Paholaisen ryöpytyksessä ryvettynyt kristikunta on viidakko, paljon suomalaista pystymetsää pahempi. Sanan miekka on se vesuri, jolla uskonnollisessa viidakossa pärjätään. Mutta sanan miekka on kaksin puolin hiottu ase, jonka käyttämiseen tarvitaan taitoa. On osattava erottaa hyvä pahasta, ettei tulisi vahinkoja. Kun mistään uskonnollisesta yhteisöstä tuskin enää löytyy ammattinsa taitavia vesureita, niin kannattaa katsoa, mitä Mauno Mattila youtubessa sanoo.

Kuuluuko Ruotsista mitään hyvää

Ruotsinkielen taidosta on hyötyä vain harvoin, mutta joskus tärppää kuitenkin. Katso vaikka tätä: https://bjorkbloggen.com/. Aikaa juttujen lukemiseen ei riittänyt, mutta heti alkuun huomasin asiantuntevan esityksen "kirkkoisä" Augustinuksen harhaopeista.

 

Sahan teroitus, kirveen tahkoaminen ja vuolupuukon hionta

Kirkko ei pysy pystyssä ilman valtion tukea, mutta Jumalan valtakunnan työntekijälle se olisi ideologinen itsemurha. Jumalan miehet sanovat:

Mutta me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa (ημεις δε τη προσευχη και τη διακονια του λογου προσκαρτερησομεν)." (Apt 6:4)

Ammattimiehellä on aina aikaa pitää työvälineensä kunnossa. Jos Jumalan mies ei pysy lestissään, hän masentuu, ja silloin on mentävä Herran eteen:

Sentähden, kun meillä on tämä virka (δια τουτο εχοντες την διακονιαν ταυτην) sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu (καθως ηλεηθημεν ουκ εκκακουμεν), 4:2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet (αλλ απειπαμεθα τα κρυπτα της αισχυνης), niin ettemme vaella kavaluudessa (μη περιπατουντες εν πανουργια) emmekä väärennä Jumalan sanaa (μηδε δολουντες τον λογον του θεου), vaan julkituomalla totuuden (αλλα τη φανερωσει της αληθειας) me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle (συνιστωντες εαυτους προς πασαν συνειδησιν ανθρωπων) Jumalan edessä (ενωπιον του θεου). (2.Kor 4:1-2)

 

Valoa idästä

Jo kauan sitten huomasin, ettei länsikunnan piiristä nouse kristittyjä. Tuho on totaalinen. Mutta siellä, missä kirkollinen hapatus voitetaan, on myös kristikunta vahva. Venäjän hallelujakuoro lauloi sosialismin hautaan. Vaikka Kiinan kommunistit tappoivat Nee To Shengin, hänen kirkollisesta hapatuksesta puhdas opetuksensa teki mahdolliseksi sen ihmeen, että kommunistien hävittämän kristikunnan jäänteistä - noin 20.000 kristittyä - seurakunta on kasvanut noin sataan miljoonaan (100.000.000). Pohjois-Koreassa sosialistit vainoavat yhä kristittyjä verisesti, mutta Etelä-Korea kukoistaa, koska se ei vainoa kristittyjä eikä siellä ole kirkkoa. Yksin Yonggi Chon seurakunnassa on 800.000 jäsentä, mutta harvat ymmärtävät sitä, miksi näin on. Kyse on siitä, että kaikissa menestyvissä seurakunnissa saarnataan Jumalan sanaa, joka on TÄYSIN vastakkainen sille, mitä kirkoissa ja lahkoissa saarnataan. Mutta väärän, kirkollisen "evankeliumin" tekijät ovat viekkaita kuin perkele. Ne puhuvat parannuksesta, ja katumuksesta, silloin kuin Jumalan sanassa puhutaan mielenmuutoksesta. Kun minulla on pari linkkiä Yonggi Chon Seattlessa pitämiin puheisiin, niin katso itse:

Seattle Crusade 1 (Pastor Yonggi Cho) https://www.youtube.com/watch?v=h3fErk7HitY

Seattle Crusade 2 (Pastor Yonggi Cho) https://www.youtube.com/watch?v=vtQu2HqpqNg

Älä kiinnitä huomiota puheiden alussa näytettyyn "ylistykseen", koska se on amerikkalaista hapatusta, vaan kuuntele itse puhe. Puheen ensimmäinen osa löytyy myös venäjäksi tulkattuna nimellä Preobrazovanie razuma - Järjen muodonmuutos - osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=qVo_fBrB5JM

Yonggi Chon Seattlen ristiretken mottona oli The Paradigm Change in Christ - Paradigman vaihto Kristuksessa. Jos nyt joku ei sattuisi vielä osaamaan venäjää tai englantia, niin olen minäkin mielenmuutoksesta jotakin kirjoittanut. Katso tekstin EVANKELIUMI lukua kuusi osoitteesta www.opsti.net/24/eu06.htm, ja erikoisesti sen kohtaa #1, mielenmuutos. Ja huomaa myös tämä:


Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa (ει δε και εστιν κεκαλυμμενον το ευαγγελιον ημων), niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat (εν τοις απολλυμενοις εστιν κεκαλυμμενον), 4:4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut (εν οις ο θεος του αιωνος τουτου ετυφλωσεν τα νοηματα των απιστων), ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden (s.o. kunnian) evankeliumista (εις το μη αυγασαι αυτοις τον φωτισμον του ευαγγελιου της δοξης του χριστου), hänen, joka on Jumalan kuva (ος εστιν εικων του θεου). 4:5 Sillä me emme julista itseämme (ου γαρ εαυτους κηρυσσομεν), vaan Kristusta Jeesusta (αλλα χριστον ιησουν), että hän on Herra ja me teidän orjianne Jeesuksen tähden (κυριον εαυτους δε δουλους υμων δια ιησουν). 4:6 Sillä Jumala, joka sanoi (οτι ο θεος ο ειπων): "Loistakoon valkeus pimeydestä (εκ σκοτους φως λαμψαι)", on se, joka loisti sydämiimme (ος ελαμψεν εν ταις καρδιαις ημων), että Jumalan kirkkauden (so. kunnian) tunteminen, sen kirkkauden (so. kunnian), joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa (προς φωτισμον της γνωσεως της δοξης του θεου εν προσωπω ιησου χριστου). (2.Kor 4:3-6)

Paradigman vaihto

Ihminen, joka ei usko Jumalaan, on ahdistunut ihminen. Vain usko Jumalaan pelastaa ahdistuksista, joiden syy on ihmisen usko ihmiseen. Johannes Kastaja ja Jeesus Kristus aloittivat molemmat käskemällä kuulijoitaan muuttamaan mielensä. Myös suuren osan vuorisaarnasta (Mt 6:24-34) Jeesus käyttää tämän asian perustelemiseen.

Ahdistava pelko ajaa ihmiset etsimään turvaa ahdistusta pahemmista "lääkkeistä", vaikka ainut tepsivä keino on antautuminen Jumalalle. Länsimaissa vain harvat julkisuudessa tunnetut saarnaajat ovat tajunneet tämän, yksi heistä oli David Wilkerson. Hänen ohjeensa oli: "Jumala taistelee sinun puolestasi", kts "The Lord Will Fight for You" osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=sghMBB0sxwM. Kun Jumala taistelee sinun puolestasi, sinä voit olla rauhallinen.

Sanontaa "paradigman vaihto (change)" ei pidä sekoittaa termiin "paradigman siirto (shift)", joka on liike-elämän käyttämä termi ja koskee strategian muutosta.

 

Ahdistuksen lisääminen ja sen feikki torjunta maailmassa

Kun Sveitsissä 1941 pelättiin saksalaismiehitystä, lääketehdas Hoffman-LaRoche lähetti juutalaiset työtekijänsä yhtiön laitoksille New Jerseyn osavaltioon Yhdysvaltoihin. Heidän joukossaan oli Leo Sternbach, joka kehitti ensimmäisen suuren suosion saaneen mielialanmuutosrohdon, Valiumin. Valium tuli markkinoille 1963 ja vuonna 1981 tuli markkinoille Xanax, joka nyt on Yhdysvaltojen myydyin ahdistukseen määrättävä rohto. Ahdistus- ja mielentilan kohennuslääkkeiden reseptejä kirjoitetaan Yhdysvalloissa noin 250 miljoonaa joka vuosi.

Lääkkeillä yritetään torjua pelkotiloja, ahdistusta, psykologien luomaa paniikkihäiriöksi kutsuttua oireyhtymää, masennusta ja muita Raamatusta tuttuja huolia ja murheita ja jopa saamattomuutta. Lääkkeiden käyttäjiksi on mainoksilla houkuteltu ihmisiä, joiden huolet kuuluvat normaaliin elämänmenoon. Joku haluaa esiintyä iloisena, vaikka "syän märkänis", niin kuin me Vuoksenrannan pojat sanomme. Lääkkeen haittavaikutuksista mainostajat harvoin puhuvat, vaikka ne ovat Yhdysvaltojen rappion yksi näkyvimpiä mittareita.

Ihmettelin joskus, miksi kiinalaiset hymyilevät aina. Mutta kun olin viettänyt kiinalaisten keskuudessa jonkun kuukauden, aloin itsekin hymyillä kuin he. Ruokavaliosta se johtui. Kun pihvi oli vaihtunut kalaksi ja paistetuksi soijarahkaksi, juuston, voin, pullan ja leivän käyttö päättynyt, ja sokerin kulutuskin oli laskenut, koska sitä eivät muutkaan käyttäneet, painoni laski reilut kymmenen kiloa ja minäkin hymyilin jatkuvasti, aina siihen asti, kunnes Finnairin lennolla tarjottiin "kunnon" pihvi. Naama palautui heti peruslukemille ja tuli täyteläisen tylsä olo.

Rohdoilla saatava mielialan kohennus on katala. Lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta, ja vieroitusoireet saattavat olla samanlaisia, kuin muistakin huumeista eroon pyrkivillä. Jotkut rohdot vievät muistin, eivätkä ne ainakaan paranna niitä ihmissuhteita, joiden kohtaamista lääkkeiden käyttäjät pelkäävät. Järkyttäviä tuloksia syntyy, kun lääkkeillä yritetään lieventää synnin aiheuttamaa syyllisyyden tunnetta, eikä siinä vaiheessa enää auta sekään, että "niinhän kaikki muutkin tekevät".

Psykiatria on Frankfurtin koulukunnan luoman uuden vasemmiston poliittinen työkalu. Kun Länsi-Euroopan työväestö hylkäsi kommunistisen järjestelmän, sen perustajat päättivät tuhota länsimaisen sivistyksen seksivallankumouksen avulla. Koulukunnan perustajat lukivat ahkerasti Raamattua, ja etsivät sieltä kaikki yhteiskuntaa rakentavat periaatteet, ja hyökkäsivät niitä vastaan. Seksivallankumouksen oppien kehittäjinä tunnetuksi tulivat Georg Lukacs ja Wilhelm Reich, jonka Sigmund Freud otti työtoverikseen pojan ollessa vasta 22 vuoden ikäinen. Suosituksena oli lääketieteen oppilaan järjestämä seksikasvatusseminaari.

Wilhelm Reich (1897-1957) syntyi juutalaisperheeseen lähellä Lviviä, mutta pojan kasvuvuodet kuluivat lähellä Cernivtsyn kaupunkia, nykyisessä Ukrainassa. Perheen elintavat jättivät poikaan parantumattomat haavat. Muistelmissaan hän kertoo yrittäneensä sukupuoliyhteyttä neljävuotiaana perheen sisäkön kanssa ja harjoittaneensa sitä jatkuvasti yhdestätoista ikävuodestaan lähtien. Viisitoistavuotiaana Wilhelm Reich ryhtyi käymään porttolassa joka päivä. Pojan kieroutunutta ajattelua lisäsi hänen äitinsä tapa viettää yönsä pojan kotiopettajan huoneessa, jonka tapahtumia poika kuunteli pelokkaana ja mustasukkaisena oven takana. Kun suhde paljastui, pojan isä hakkasi äitiä, kunnes äiti vuonna 1910 teki itsemurhan. Vuonna 1914 kuoli pojan isä - hänkin todennäköisesti oman käden kautta vakuutuspetosta yrittäessään.

Wilhelm Reich oli opiskellut Cernivtsyn kaupungissa, mutta kun Venäjä valloitti kaupungin 1915, pakeni Wilhelm Itävaltaan ja liittyi armeijaan. Sodan päätyttyä hän ryhtyi lukemaan lakia, mutta vaihtoi pian lääketieteelliseen. Vuonna 1920 hänet hyväksyttiin Wienin psykoanalyytikkojen seuran jäseneksi. Hänen elämänsä pääasiallinen tavoite oli tällöin jo hahmottunut: Wilhelm Reich pyrki tekemään syntiä ilman syyllisyyden tuntoa. Mutta kun syyllisyyden tunto johtuu ympäröivän maailman, eikä vähiten Jumalan lain asettamista normeista, hän joutui mahdottoman tehtävän eteen itse, eikä häntä enää lohduta sekään, että hänen perässään tuhoa kohti kulkee koko länsimainen sivistys.

Jumalan laille Wilhelm Reich eikä kukaan muukaan voi mitään tehdä. Abortin tekijä kokee ahdistusta, äänestäjänsä pettänyt kansanedustaja potee ahdistusta, autokolarin aiheuttaja kokee ahdistusta ja niin edelleen. Mutta on olemassa myös kunniallista ahdistusta. Se syntyy siitä, että me haluamme, että maailmassa kaikki olisi hyvin. Siksi me julistamme Evankeliumia, joka on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin ja sitten myös kreikkalaiselle.

Ps. Wilhelm Reich pääsi tavoitteeseensa, joka oli synnin tekeminen ilman syyllisyyden tuntoa, ei suinkaan psykologian, eikä edes rohtojen avulla, vaan paatumalla. Hän teki niin paljon syntiä, että muuttui zombiksi, ja kuoli vankilassa paatuneen rikollisen kuoleman.

 

Voitelun hinta

Uudenvuoden aattona etsin tietoja Niilo Ylivainion toimista Argentiinassa, sillä juuri siellä Pyhän Hengen tuli tarttui voimakkaimmin ihmissydämiin. Hakusanalla Ylivainio ja Argentina aukesi Mattilan ploki, johon seitsemän minuuttia aiemmin ilmestyneessä kirjoituksessa kerrottiin, että Niilo oli siellä vuonna 1979. Lyhyen vierailun vaikutukset olivat niin suuret, että Venäjän rekisteröimättömästä helluntaiseurakunnasta Murashkin lähti katsomaan mitä maassa oli tapahtunut. Hän sai tuliaisiksi kirjasen El Precio de la Uncion, Voitelun hinta. Venäjänkielinen käännös Tsena Pomazania julkaistiin vuonna 1999, ja minä sain sen kohta Malojaroslavetsin ystäviltä. Englanninkielisen käännöksen nimi on Cost of the Anointing.

Viidenkymmenen vuoden aikana olen ostanut sekä kaupoista että divareista jos jonkinlaista uskonnollista kirjaa, mutta Juan Jose Churruarin kirja peittoaa ne kaikki. Kirjassa on vain 54 sivua (Englanninkielinen laitos 104 sivua), mutta eihän Paavalin kirjeetkään olleet juuri kymmentä sivua pidempiä, ja niitä luetaan yhä. Anti on niin runsas, ettei kaikkea voi muutamassa vuodessa sulattaa. Sama koskee myös Juan Jose Churruarinin kirjaa. Kirjoittaja itse kuoli vuonna 2016, mutta seurakunnat elävät. Goyan seudulla Juan Jose paimensi kahdeksaakymmentä seurakuntaa ja soitti kitaraa. En osaa espanjaa, mutta uteliaisuudesta katsoin myös Youtuben puolelle.

Suomalaisten uskonnollisten yhteisöjen kumartelu poliittisesti korrektien Saatananpalvelijoiden suuntaan on estänyt saarnaajia ja heidän kasvattejaan ei ainoastaan saamasta Pyhää Henkeä, tai edes opetusta Hänestä, vaan altistanut ne pahoille hengille. Tässä tilanteessa Churruarinin kirjan suomalainen käännös tulisi tosi tarpeeseen. op/2018-01-02

 

Petovaltio on petojen suojelija

Maa, joka kääntää pyllynsä Jumalalle, joutuu vihollisen armoille. Ja eihän vihollisella armoa ole. Jo nyt päiväkävely Tampereen takametsissä on vaarallista. Metsästäjät kertoivat, että sudet kulkevat jo pareittain täälläkin. Yksi susi ei tavallisesti käy aikuisen miehen kimppuun - Toisveden jäällä se oli joku vuosi sitten tulossa pilkkijää kohti, mutta kun kaveri nousi pystyyn, susi muutti suuntaa. Kaksi sutta käyttäytyy eri tavalla. Niillä on taktiikka. Toinen hyökkää edestä ja toinen takaa. Se on vain muutaman minuutin asia, kun mies on kaluttu. Suomalaiset, jotka (vielä toistaiseksi) lähtevät kotipihastaan peltihevosella, eivät ole sitä päässeet maistamaan, mutta Marinmaalla on. Siellä oli koulupoika menossa kouluun, kun soitti äidilleen, että susia on tulossa. Pojan soitto jäi viimeiseksi.

Petovaltion jumalattomat kansanedustajat ovat taipuneet Suurpedon tahtoon. Suurpeto tahtoo kaikkien ihmisten kuolemaa. Se ei tykkää ihmisestä, sillä ihminen on Jumalan kuvaksi luotu. Se ei tykkää siitäkään, että pojat on poikia, ja tytöt tyttöjä. Pojilla on XY ja tytöillä XX. Jumala on pannut valmistajan leiman ihmisen jokaiseen soluun, eikä Saatana voi sitä toiseksi tehdä.

 

Maailman suosituin tele-evankelista

Billy Graham on maailman parhaiten markkinoitu "evankelista", mutta eniten faneja on nigerialaisella J.B. Joshualla, facebookissa yli 3 miljoonaa ja youtube-kanavalla 650.000 tilaajaa. Liikkeen keskuspaikka on Nigerian pääkaupungissa Lagosissa toimiva "Synagoga - Kaikkien kansojen Seurakunta (SCOAN). Liike on tunnettu maailmalla myös eri puolille maailmaa nähtävän Emmanuel.tv:n kautta. Juuri äsken kokouspaikalla oli menossa joululaulujen ilta.

Parhaat eurooppalaiset evankelistat ovat huomanneet, että Afrikassa suuret kansanjoukot kaatuvat kuin kuolleena maahan, Pyhän Hengen koskettaessa heitä. Mutta kun näin on käynyt, homma on jäänyt puoliväliin. Jos ihmisessä on riivaaja, ihminen todellakin kaatuu Jumalan hengen kosketuksesta, mutta sillä ei saavuteta mitään. Riivaaja on ajettava pois ihmisestä ennen kuin ihminen voi ottaa vastaan evankeliumin, ja juuri sitä tekee J.B. Joshua. Galilean kyliä kierrellessään Jeesus joutui tavan takaa ajamaan pois riivaajia ja parantamaan sairaita, ennen kuin päästiin varsinaiseen asiaan. Myös Indonesiaan täältä lähteneet raamatunkääntäjät ovat kertoneet samasta asiasta.

Jokainen uskoon tullut ihminen haluaa muuttaa elämänsä niin, että se miellyttää Jumalaa ja kysyy, mitä uskoon tulon jälkeen on tehtävä. Jumalan vastaus tähän kysymykseen on Pyhä Henki, joka johtaa ihmisen kaikkeen totuuteen. Mutta jos ihminen ei synnistä puhdistettuun sydämeensä ota vastaan Pyhää Henkeä, hänestä tulee tyhjä ihminen, johon Paha Henki palaa hyvin mielellään:

Kun saastainen henki lähtee ihmisestä (οταν δε το ακαθαρτον πνευμα εξελθη απο του ανθρωπου), kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä (διερχεται δι ανυδρων τοπων ζητουν αναπαυσιν και ουχ ευρισκει). 12:44 Silloin se sanoo (τοτε λεγει): 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin (επιστρεψω εις τον οικον μου οθεν εξηλθον)'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna (και ελθον ευρισκει σχολαζοντα σεσαρωμενον και κεκοσμημενον). 12:45 Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä (τοτε πορευεται και παραλαμβανει μεθ εαυτου επτα ετερα πνευματα), pahempaa kuin se itse (πονηροτερα εαυτου), ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä (και εισελθοντα κατοικει εκει). Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset (και γινεται τα εσχατα του ανθρωπου εκεινου χειρονα των πρωτων). Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle (ουτως εσται και τη γενεα ταυτη τη πονηρα). (Mt 12:43-45)

Jumala sallii länsimaisen yhteiskunnan tuhon, koska se on palannut kuin koira oksennukselleen. Ja sitten täällä Suomessa vielä ihmetellään sitä, miksi eduskunta syytää putkenaan lakitekstejä, jotka ovat Frankfurtin koulukunnan periaatteiden mukaisesti päinvastaisia kuin Suomen itsenäisyyden ajan lait!

J.B. Joshua on peruskristitty. Lueskelin eilen hänen kirjaansa The Mirror, ja ymmärsin heti hänen menestyksensä salaisuuden. Hän saarnaa ristiinnaulittua Kristusta Pyhän Hengen voimassa, eikä kerää rahaa. Hänen maailmanlaajuinen tv-verkostonsa on pysynyt viisaasti erossa maailmankuuluista uskonnollisista huijareista, hän on helposti lähestyttävä ja avoin. Yli puolet Laosiin suuntautuvasta turistiliikenteestä tulee maahan nimenomaan Synagogan takia. Laosiin tullaan Venäjältä saakka. Myös Israelissa J.B. Joshua otettiin hyvin vastaan. Emmanuel TV:n mottona on "Elämän muutos, kansojen muutos ja maailman muutos" kristillisen arvoperustan mukaisesti.

J.B. Joshualla olisi paljon töitä täällä länsimaisen sivistyksen rauniollakin. Meillä kehitys vain näyttää kulkevan aivan eri suuntaan. Olin kerran Ryttylässä, Kansanlähetyksen lähetyskoulussa, ja kysyin Rissasen Sepolta neuvoa kirjan ostossa. Hän neuvoi ostamaan Desmond Tutun kirjan, ja arvaattekos: Seposta tuli Lähetysseuran pääsihteeri, jonka toimien takia Israelin messiaaniset kristityt katkaisivat kaikki suhteensa Suomen Luterilaisen lähetysseuran kanssa. Mutta jos joku vielä haluaa päästä irti pahasta hengestä, niin menköön vaikka Nigeriaan, sillä demonien ulosajaminen ei ole mikään leikin asia. Ei niitä ainakaan äänestämällä vallasta syöstä. op/2017-12-22

 

Lauluja jouluksi 2017

Etsin joulutervehdyksiä varten suomalaisia joululauluja, mutta se, mitä löytyi ei ollut kyllin arvokasta lähetettäväksi niille, jotka itse laulavat näitä lauluja:

Näen Jumalan joka päivä -- Batshu Boga kozen den -- Бачу Бога кожен день (ukr.)

Slavic Trinity Church

https://www.youtube.com/watch?v=1XweRSXw4a4

Nuotit edelliseen (alttosaksofoni)

https://www.youtube.com/watch?v=8ujd3M9nyPc

Sama lapsikuoron laulamana

Бачу Бога Кожен День | - | UBC United & Teens & Kids Choirs

https://www.youtube.com/watch?v=4cTs3W48E4I

Romania on toinen hengellisen musiikin suurvalta. Tässä Oradean kaupungin baptistit esittävät :

Corul si Orchestra Nationala BBSO - Glorie Mielului [OFFICIAL VIDEO]

https://www.youtube.com/watch?v=i9fVDJ8XFbM

Tämä Romanian mustalaisten esittämä laulu oli tullut takaisin nettiin. Tekstitys englanniksi:

Dumnezeu e taria mea. Vasile Oprea (RUGUL APRINS).

https://www.youtube.com/watch?v=6bJ5PT2tM30

Laula Sydämeni (ukr)

гурт "Джерело" - "СПІВАЙ, МОЄ СЕРЦЕ"

https://www.youtube.com/watch?v=jv0q3B972mQ

Kiitän Sinua kaikesta on myös ukrainankielinen laulu:

За все Тобі я дякую (Християнське Караоке) Християнські пісні

https://www.youtube.com/watch?v=Fbrq_ieQ8d0

Aben Ezer on suosittu ukrainalainen lauluryhmä, tässä he esittävät laulun Niin kuin peura halajaa lähteelle/ Як до струменя

https://www.youtube.com/watch?v=GF5BJMw9R7I

Tämä psalmin 41 pohjalta laadittua laulua lauletaan Kreikassa. Tässä yksi versio:

ΟΠΩΣ ΤΟ ΕΛΑΦΙ - Kuin peura:

https://www.youtube.com/watch?v=2u9E_cDmON4

Elin kaukana sinusta on kreikkalaisen laulukirjan Ymnoi Hristianiki laulu nro 190:

ΖΟΥΣΑ ΜΑΚΡΥΑ ΑΠΟ ΣΕΝΑ.wmv

https://www.youtube.com/watch?v=mUU_jdgUSk0

Täydellinen Jumala - Совершенный Бог - tässä venäjäksi valkovenäläisenä klippinä:

https://www.youtube.com/watch?v=I3BUIhzuq3w

 

Armenian holokausti

Vanhassa venäjän oppikirjassa kerrottiin, että syrjäänit, (komit) ovat niin viisaita, että yksi syrjääni pettää kolme venäläistä, mutta juutalaiset ovat vielä viisaampia: yksi juutalainen pettää kymmenen syrjääniä. Kaikista viisaimpia ovat kuitenkin armenialaiset: yksi armenialainen pettää kymmenen juutalaista mennen tullen.

Armenialaisten viisaus on erilaista, kuin juutalainen viisaus: armenialaiset osaavat hymyillä. He ehtivät saada omakielisen Raamatun, ennen kuin kirkonmiehet olivat kieltäneet Raamatun kääntämisen muille kielille. Ja vaikka armenialainen kirkko ei ulkonaisesti paljon eroa Rooman valtion muodostamista kirkoista, sillä on ainakin yksi erittäin kunnioitettava piirre: Kun Bysantin kirkko hävitti kristityt paulikiaanit 700-luvulle, jäivät Bulgariaan ja Armeniaan paenneet paulikiaanit eloon. Armenian paulikiaaneilla oli luonnollisesti armeniankielinen Raamattu, mutta myös oma katekismus, Totuuden avain, joka 1898 julkaistiin englanniksi ja löytyy myös netistä. Paulikiaanien uskonkäsitykset olivat puhtaammat kuin englannin puritaaneilla. Me emme paljon tiedä Armenian kristikunnasta, mutta kun Ruotsalainen Missionsförbundet aloitti työnsä Keski-Aasian uiguurien parissa, tärkeimmät työmiehet olivat armenialaisia.

1800-luvun lopulla Armeniassa esiintyi samantapaisia unissasaarnaajia kuin Torniojokilaaksossa oli aiemmin esiintynyt. Armenian unissasaarnaajien sanoma oli vain suppeampi: kansaa kehoitettiin pakenemaan kotimaastaan, ja profetiassa sanottiin, että maahan jäävä kansa oli joutuva suureen ahdistukseen. Armenialaiset ottivat sanan vastaan tosissaan ja lähtivät suurin joukoin maasta. Kun unissasaarnaajat olivat vaienneet, maahan jääneiden suuri ahdistus alkoi. Nyt Turkkia syytetään kansanmurhasta, eikä syyttä, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Yksi asia oli kuitenkin selvä: armenialaisia hävitettiin Jeesuksen nimen tähden.

Kristittyjen vainoajina erityistä intoa ovat osoittaneet juutalaiset, kirkonmiehet ja muslimit, eikä näistä ryhmistä voi tälläkään kertaa jättää ketään pois laskuista. Turkki oli 1900-luvun alussa Saksan liittolainen, ja Saksan tiedustelupalvelun osuutta Armenialaisen holokaustin järjestämisessä on tutkittu ja myös poliittisia syitä sen toteuttamiseen on osoitettu. Muslimit pyrkivät herrakansaksi ja odottavat Mahdia, kahdettatoista imaamia, joka pakottaa kaikki kansat kumartamaan otsat maahan hengenlähdön uhalla heidän jumalana pitämänsä henkiolennon kunniaksi niin kuin Ilmestyskirjan jakeessa 13:4 kerrotaan, mutta Turkissa ei näitä odotuksia vielä silloin havaittu, ja suurta osaa Turkin hallintokoneistoa pyöritettiin juutalaisin voimin. Ja nämä juutalaiset olivat radikalisoitumassa. Juutalaisten yhteiskunta-arkkitehtien keskukseksi muodostui Thessaloniki, ja kun kaupunki Balkanin sodassa 1912 siirtyi Kreikan hallintaan, systeemisuunnittelijat muuttivat Istanbuliin.

Armenialaisten kansanmurha vuosina 1915-1917 oli ensimmäinen kokonaiseen, ainakin nimellisesti kristittyyn kansaan kohdistunut kansanmurha sitten kirkonmiesten Tshekkejä vastaan 1420-1648 tekemien ristiretkien ja kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen, joten kuuntelin mielenkiinnolla mitä Bjerknes, Christopher Jon Bjerknes kirjassaan The Jewish Genocide of Armenian Christians (Armenian kristittyjen juutalainen kansanmurha) ja puheissaan esittää. Heti alkuun kävi selväksi, että mies tietää, mistä hän puhuu. Olen omilla sivuillani kertonut, kuinka Aleksandr Parvus Venäjän vallankumouskoneiston pystytettyään siirtyi Turkkiin ja teki siellä saman tempun. Mutta väitettä siitä, että juutalaiset pitäisivät armenialaisia amalekilaisina, en ollut ennen kuullut. Väite on kova, koska sitä vain Vanhan Testamentin huomioivat uskonoppineet olisivat voineet käyttää kansanmurhan puolusteluna.

Bedros Hajian haastattelee Christopher Jon Bjerknesiä videolla "The Jewish Genocide of Armenian Christians (full)" https://www.youtube.com/watch?v=K-KbfQov4Ks

Ja kirja löytyy osoitteesta http://jrbooksonline.com/PDF_Books/JewishGenocide.pdf

Armenialaisten hävittäminen on juutalaisvaltiolle ongelmallista nyt, kun Israelissa tutkitaan, mihin ne vuonna 722 Assyriaan siirretyt kymmenen Israelin heimoa lopulta päätyivät. Kielentutkijat väittävät, että armenialaiset ovat juuri siihen aikaan tulleet maahansa, ja omaksuneet silloin indoeurooppalaisen kielensä, ja lisäksi väitetään, että heidän aiemmin puhumansa kieli on ollut seemiläinen. Olisi kansallinen katastrofi, jos juutalaiset olisivat itse hävittäneet puolitoista miljoonaa potentiaalista paluumuuttajaa nyt, kun Länsirantakin on kuin sitä varten Israelille tarjolla.

Armenian holokaustin kieltäminen paljastaa syylliset. Lukuisat muslimimaat ja Israel eivät ole sitä tunnustaneet.

 

Trumpin ilmoitus Jerusalemin asemasta ja Ensimmäisen Thessalonikalaiskirjeen selitys

Presidentti Trumpin mukaan Yhdysvallat siirtää Israelin suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin. Tässä AbcNews-uutistoimiston välittämä video Joulukuun kuudentena 2017 Trumpin puheesta:

http://abcnews.go.com/Politics/trump-expected-declare-jerusalem-capital-israel/story?id=51600561 Puhe on maailmalla herättänyt muutakin kuin tunteita, mutta olisi lapsellista luulla, ettei ratkaisusta johtuvia ongelmia olisi tarkkaan punnittu etukäteen. Trump perustelee päätöstä sillä, ettei Yhdysvalloissa aiemmin tehdyn päätöksen lykkäämisellä ole saatu mitään aikaan. Päämääräksi Trump mainitsee Ensimmäisestä Tessalonikalaiskirjeestä tutut sanat "peace and security", "ειρηνη και ασφαλεια", "rauha ja turvallisuus", on suomeen vuoden -38 kirkkoraamatussa käännetty sanoilla "nyt on rauha, ei hätää mitään", mutta älköön väärä käännös meitä pettäkö. Kyse on siitä, milloin Jeesus tulee takaisin.


Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa (περι δε των χρονων και των καιρων αδελφοι ου χρειαν εχετε υμιν γραφεσθαι); 5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että se Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä (αυτοι γαρ ακριβως οιδατε οτι η ημερα κυριου ως κλεπτης εν νυκτι ουτως ερχεται). 5:3 Sillä kun he sanovat (οταν γαρ λεγωσιν): "rauha ja turvallisuus" (ειρηνη και ασφαλεια)", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio (τοτε αιφνιδιος αυτοις εφισταται ολεθρος), niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon (ωσπερ η ωδιν τη εν γαστρι εχουση), eivätkä he pääse pakoon (και ου μη εκφυγωσιν). 5:4 Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä (υμεις δε αδελφοι ουκ εστε εν σκοτει), niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas (ινα η ημερα υμας ως κλεπτης καταλαβη). 5:5 Kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia (παντες υμεις υιοι φωτος εστε και υιοι ημερας) - emme me ole yön emmekä pimeyden. (ουκ εσμεν νυκτος ουδε σκοτους). 5:6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut (αρα ουν μη καθευδωμεν ως και οι λοιποι), vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit (αλλα γρηγορωμεν και νηφωμεν). 5:7 Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat (οι γαρ καθευδοντες νυκτος καθευδουσιν), ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat (και οι μεθυσκομενοι νυκτος μεθυουσιν). 5:8 Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit (ημεις δε ημερας οντες νηφωμεν), ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska (ενδυσαμενοι θωρακα πιστεως και αγαπης) ja kypärinämme pelastuksen toivo (και περικεφαλαιαν ελπιδα σωτηριας). 5:9 Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan (οτι ουκ εθετο ημας ο θεος εις οργην), vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (αλλ εις περιποιησιν σωτηριας δια του κυριου ημων ιησου χριστου), 5:10 joka on kuollut meidän edestämme (του αποθανοντος υπερ ημων), että me, valvoimmepa tai nukuimme (ινα ειτε γρηγορωμεν ειτε καθευδωμεν), eläisimme yhdessä hänen kanssaan (αμα συν αυτω ζησωμεν). 5:11 Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne (διο παρακαλειτε αλληλους και οικοδομειτε), niinkuin teettekin (εις τον ενα καθως και ποιειτε). (1.Tess 5:1-11)

Thessalonikalaiskirjeet ovat Uuden Testamentin kirjoista ne, joissa Ilmestyskirjan lisäksi tarkemmin selostetaan tämän maailmanajan viimeisten seitsemän vuoden tapahtumia. Mutta ennen kuin kukaan voi ymmärtää yksityiskohtia, on tunnettava alkeet: Pakanain ajan päätyttyä kristittyjen vainoojat - juutalaiset, kirkonmiehet ja muslimit - asettavat yhteisen pään, sen myös antikristukseksi sanotun, ja alkaa "suuri ahdistus" kristittyjen hävittämiseksi. Mutta kun Globaalin maailman ruhtinas on näin toteuttanut kirjoitukset siitä, että oppilaalle saa riittää sama kohtalo kuin opettajallekin, hän rikkoo liiton ja kääntyy hävittämään juutalaisia. Tästä vaihetta sanotaan Jaakobin ahdistukseksi ja kerrotaan, että heistä siemeneksi jätetään 12000 kustakin kahdestatoista heimosta, ei kuitenkaan Efraimista, joka on symboli Kristikunnasta, joka otetaan ylös "Herransa iloon". Laittomuuden ihmisen pettämänä Jaakobin heimo eli Israel joutuu silloin turvaamaan Jeesukseen, Jumalan poikaan, joka tulee ja auttaa. Viholliset tuhotaan Karmelin vuorella sijaitsevan entisen Megiddon kaupungin ympäristöön.

Antikristuksen valtakauden alussa rakennettu Jerusalemin temppeli on Jeesuksen takaisintulon päivänä jo tuhottu Antikristuksen käskystä, mutta sen sijaan taivaasta laskeutuu uusi hallituskaupunki Uusi Jerusalem, Karitsan morsian.

 

Venäjän patriarkka varoittaa maailmanlopusta

Useat venäläiset uutistoimistot välittivät Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirillin syntymäpäivänään maanantaina 20.11.2017 esittämiä mietteitä maailman tilasta. Seitsemänkymmentä yksi vuotta täyttänyt mies puhui Moskovajoen rannalle kommunistien räjäyttämän, ehkä maailman kauneimman kirkon Hram Hrista Spasitelja paikalle rakennetussa samannimisessä kirkossa. Tässä linkki uutistoimisto RIA-novostin selostukseen Ortodoksikirkon patriarkan sanoista: https://ria.ru/religion/20171120/1509166583.html Tässä lyhyt sitaatti: "Pitää olla sokea, että voisi olla näkemättä niiden uhkaavien historian hetkien lähestymistä, joista apostoli ja evankelista Johannes Teologi Ilmestyskirjassaan puhui".

 

Suomi ja Suur-Suomi

Venäjän patriarkka Kirill on kansallisuudeltaan ersä-mordvalainen. Jos suomalaiset eivät niin kauheasti pelkäisi tosiasioita, niin he nostaisivat heti hattua tämän kuultuaan. Ainoina eurooppalaisina ersät antoivat Tshingiskaanin joukoille sellaisen opetuksen pääkaupunkinsa edustalla, että maailmanvalloittajan oli mentävä viideksitoista vuodeksi Volgan toiselle rannalle haavojansa nuolemaan ja uusia nuolia tekemään. Ja kun Tshingiskaanin joukot vihdoin tulivat uudestaan, seisoivat slaavilaiset kolonialistit Rjazanin luona odottamassa taistelun tulosta. Kaupunki valloitettiin, kaikki asukkaat tapettiin, mutta siitä jäi mongoleille niin kammottava muisto, että kukaan ei palannut paikalle edes aarteita etsimään. Ensimmäisenä tulivat "mustat arkeologit" 1960-luvulla, mutta nyt Zolotarevka ja Rjazanin museot ovat maailmannähtävyyksiä. Ikävä kyllä, sillä vuonna 1237 Suur-Suomi menetti itsenäisyytensä. Karpaateilta tulleet kolonialistit liittyivät valloittajaan, ja rahastivat siinä sivussa omaankin pussiinsa.

Jotkut vitsailevat vielä Suursuomesta, mutta sehän on jo olemassa. Venäjän perustivat kolme suomensukuista kaupunkivaltiota, Irboska, Nerova ja Valgetjärvi. Kaikki nämä kaupungit sijaitsivat Itämerensuomalaisten kansojen keskuudessa. Venäjä on venäjäksi "Rus", ja sana tulee suomensukuisesta sanasta "uros", mies ja sotaurho, ja sillä nimellä heidät tunnettiin maailmalla jo puolitoista tuhatta sitten. Slaavilaisissa kielissä on lainasanan vokaalien häviäminen enemmän sääntö, kuin poikkeus, varsinkin kun kyse on vokaalilla alkavan sanan ensimmäisestä kirjaimesta. Mongolikielissä ja turkkilais-tataarilaissa kielissä sana on säilyttänyt alkuperäisen muotonsa. Hyllyssäni on sanakirja Oros Mongol tol - Uroksien ja Mongolien sanakirja. Katariina toisen ajoista asti tätä faktaa on pyritty kiertämään, mutta DNA-testit osoittivat ensin venäläisten ja suomalaisten geneettisen perimän olevan yhtäläisen, ja sitten pääsivät myös tutkijat laittamaan työnsä tulokset esille ensin internettiin ja vähitellen myös muuhun mediaan. Mutta ei tietenkään Suomessa, jossa kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan.

 

Lakikirja

Joskus kauan sitten luin vanhan lakikirjan esipuhetta. Se oli kunnioitusta herättävää tekstiä. Kirjan laatijat olivat selvästi tajunneet tehtävänsä vastuullisuuden Suuren Lainlaatijan palvelijoina ja myös tunnustivat sen. Tänään tuskin kukaan ymmärtää edes sitäkään, että oikeus on lahjomaton. Mutta meillä Jeesukseen uskovilla on tässä suhteessa tietty etu: Me koemme muutoksen ja tuomion tuulet ensimmäisinä. Nähtyäni omin silmin oikeuslaitoksen nimissä harjoitettua suurta laittomuutta muistin vanhan lakikirjan esipuheen ja ryhdyin kyselemään, mistä sellaisen voisi löytää? Jossakin oli kirjaston uudistuksen yhteydessä hävitetty vanhat kirjat, kirpparilla sanottiin, että oli niitä montakin, mutta annettiin juuri selluvillatehtaalle raaka-aineeksi ja toisessa valistettiin, ettei niitä ole, kun kukaan ei niitä kuitenkaan osta. Raumalle ajellessamme sitten sanoin, että on käytävä Rauman kirjastossa, mutta matkan varrelle sattui vielä yksi kirppari, ja kurvasin pihaan. Myyntitiski oli heti ulko-oven vasemmalla puolella, ja sen päällä hieno, nahkaselkäinen lakikirja vuodelta 1934: "LAKIKIRJA, Suomen Tasavallassa voimassa olevat osat 1734 vuoden Ruotsin valtakunnan lakia sekä liitteenä ennen heinäkuun 1 Päivää 1933 julkaistuja LAKEJA JA ASETUKSIA".

Jos vertaat tekstiä uusien lakikirjojen vastaaviin johdantoihin, huomaat muutoksen, mutta todennäköisesti et tunne muutoksen syytä. Annas kun kerron. Eduskunta laatii lain. Toveri Rinteen mukaan Suomen kaikki puolueet noudattavat sosialistista politiikkaa, joten myös laki, joka oikeuslaitokselle on heidän raamattunsa, on sosialistinen. Ja mihin sosialistinen oikeusnormisto perustuu? Uuden Vasemmiston ideologiset isät vastasivat kysymykseen itse jo silloin, kun he vasta olivat perustamassa Frankfurtin koulukuntaa. Nämä juutalaiset, ns. "länsimaiset filosofit", kertoivat, että koska länsimainen sivilisaatio perustuu kristillisille arvoille, on heidän sen tuhoamiseksi omaksuttava sille täysin päinvastaiset, demoniset arvot. Heidän ei tarvinnut tehdä muuta, kuin etsiä Raamatusta yhteiskuntaa ylläpitävät ohjeet, ja laatia sen jälkeen lait, jota tuhoavat jokaisen kansan, joka on niellyt heidän syöttinsä, seksivallankumouksen homoagendoineen päivineen.

 

ViestiVeljet

Kesän alussa yli vuosi sitten olin kävelemässä Ikaalisista päin Kuruun, kun laupias samarialainen otti kyytiin. Oli menossa vaimonsa kanssa laulamaan Orivedelle ja kutsui minuakin sinne. Toivotin siunausta laulajille, ja kiitin Herraa itse saamastani ilosta.

Tänään sitten etsin netistä suomenkielisiä hengellisiä lauluja, jotka olisi kyllin arvokkaita linkitettäviksi. Ja silloin ne viestiveljien laulamat laulut löytyivät. Olisivatkohan olleet jopa samat, jotka he Orivedellä lauloivat? Hyviä ainakin. Niitä kuunnellessani panin myös merkille sen, että heidän laulamansa Veteraanin iltahuuto ei päättynyt sanoihin vartijasta, joka on poissa, kuten Koiviston kuolinlaulussa, vaan jatkuu toivon sanomalla Kristuksesta joka elää ja on kansansa turva iankaikkisesta iankaikkiseen.

Ikävä tietysti on, ettei suomalaisilla enää ole edunvalvojaa siellä maailmankaikkeuden komentohuoneessa, mutta ehkä se on hyvä näin. Kun paha hävitetään, hyvä pääsee taas paremmin kehittymään. Kauan eläköön Jumalan Israel, jonka kuningas Jeesus on! op/2017-10-20

 

Reformaatio 500 vuotta

Oletko koskaan ajatellut, miksi protestantit tappoivat niin vähän kristittyjä, vaikka luterilaiset tunnustuskirjat kiroavat kaikki kristinuskon olennaiset periaatteet ja niiden noudattajat. Lue Augsburgin tunnustus vuodelta 1530, ja jos käytät suomalaista käännöstä, niin ota se sata vuotta sitten käännetty kaunistelematon laitos. Kastajathan oli määrätty tapettavaksi jo vuotta aikaisemmin Speyerin valtiopäivillä.

Martin Luther oli uskova mies kunnes hänestä tuli luopio ja ryhtyi taistelemaan omia hyviä julistuksiaan vastaan ennen kuin hän oli edes ehtinyt päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Ikävä tapaus sinänsä, mutta vielä ikävämpää oli, että suuri osa Saksan ja naapurimaiden kristityistä luotti häneen vielä senkin jälkeen, kun hän oli hyväksynyt uskovien vainot ja loukannut Pyhää Henkeä pilkkaamilla niitä uskovia, joilla oli Pyhän Hengen lahjat. Uskovat joutuivat pakenemaan eri maihin, Liettuaan, joka 1500-luvun alussa oli Euroopan suurin sivistysvaltio, muutamiin Puolan ruhtinaskuntiin ja Ukrainaan, sekä Transilvaniaan, Turkin sulttaanin protektoraattiin ja myöhemmin "jumalattoman" kuninkaan hallitsemaan Preussiin ja Katariina II ajoista lähtien myös Venäjän valloittamille ei-venäläisille alueille. Kuka muuten tietää, että Itä-Siperian alangon uudisraivaajat olivat suurelta osalta luterilaisista maista paenneitten mennoniittojen jälkeläisiä. Englannin kirkon reformaatio ei ollut luterilaista reformaatiota parempi. Sieltä uskovat lähtivät Amerikkaan. Ranskassa reformaatio hukutettiin vereen, ja jopa reformoidun kalvinistisen kirkon jäsenet joutuivat pakenemaan Englantiin ja Kanadaan.

Elävä kristikunta ei ole koskaan tarvinnut uskonpuhdistusta. Se oli elänyt vuosisatoja vaatimatonta elämää, melkein kuin maan alla, ja sitä vainottiin kaikkialla. Mutta se tuli julkisuuden huomion kohteeksi Tshekeissä 1400-luvun alussa. Oli ajattelijoita, kuten Peter Chelcicky, maaseudun kylissä uskovat kokoontuivat omiin tupaseuroihinsa, ja kansa oli lukenut niin hyvin Raamattunsa, että pystyi ulkomuistista julistamaan evankeliumin hyvää sanomaa. Italiassa oli valdolaisia, joita vastaan Roomalaiskatolinen kirkko järjesti ristiretken vuonna 1488, kun valdolaisten saksankielinen Raamattu oli jo painettu Saksassa. Oli myös bogomilejä, joita vastaan "Pyhä" Saksalais-roomalainen keisarikunta teki ristiretken 1408. Mutta kun Tshekeissä kristittyjen keulahahmoksi nousi pappi ja Prahan yliopisto rehtori Jan Hus, joka saarnasi kansan kielellä (mikä oli kiellettyä) kolmen tuhannen paikan Bethlehem-kappelissa Prahassa, niin silloin alkoi kirkossa käydä kuhina. Hus kutsuttiin ekumeeniseen kirkolliskokoukseen Konstanzaan, Saksan ja Sveitsin rajaseudulle ja poltettiin roviolla 1415. Ekumeeninen kirkolliskokous vaati myös muita "kerettiläisiä" Konstanzaan tuomittavaksi, mutta silloin Prahan johto osoittautui "kansallismieliseksi", nykyaikaista kirosanaa käyttääkseni, ja kieltäytyi. Kirkolliskokouksen vaatimukseen Prahan hallitsijat vastasivat julkaisemalla Prahan neljä artiklaa. Ensimmäinen artikla kuuluu näin:

1. Jumalan sanaa on asianmukaisesti ja esteettömästi julistettava koko Böömin valtakunnassa Herran pappien toimesta Kristuksen Markuksen evankeliumin lopussa antaman toimeksiannon "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille", mukaisesti, sillä apostolin mukaan "Herran sana ei ole sidottu", vaan sitä on julistettava niin, että "Herran sana leviäisi ja kirkastuisi", 2.Tessalonikalaiskirje 3. "Eikä ketään saa estää puhumasta kielillä Jumalan seurakunnassa", 1.Korintolaiskirje 14.

Muut kolme artiklaa olivat suunnatut sietämättömäksi käyneen kirkon pahuutta vastaan. Tshekin valtiopäivät hyväksyivät Prahan neljä artiklaa Caslavissa vuoden 1420 kesäkuussa, mutta Katolisen kirkon eurooppalaiset ristiretkiarmeijat olivat jo tulossa. Jumala nähtävästi arvosti tshekkien päättäväisyyttä, sillä viisi kertaa tshekit voittivat ristiretkeläisarmeijat, ennen kuin katoliset turvautuivat tavanomaiseen konnuuteensa, jossa he tunnetusti ovat lähes voittamattomat. Tshekin johtajat suostuivat allekirjoittamaan niinkutsutut Baselin artiklat, mutta Jumala ei sitä enää siunannut. Tshekki säilytti oman, katolisesta kirkosta riippumattoman asemansa, mutta se oli ryhdyttävä vainoamaan kristittyjä. Kun Luther aloitti toimintansa, Tshekinmaalla oli yli kaksisataa tuhatta uskovaa, jotka noudattivat elämässään Lutherin ja Melanchtonin kiroamia periaatteita. Seurakunnat toimivat niin kuin piti, ja se näkyi.

Tshekinmaan uskovat olivat perkeleelle ja hänen kirkolleen mitä hirvittävin uhkakuva, joka oli tuhottava, ennen kuin koko maailma lähtee seuraamaan Jeesusta. Vuonna 1618 Roomalaiskatolinen Eurooppa lähti Tshekin uskovia hävittämään. Protestanteista vain Ruotsi antoi täyden tukensa Tshekin utraquistien taistelulle. Kun sota vuonna 1648 päättyi, seisoivat ruotsalais-suomalaiset joukot Kaarlen sillan toisessa päässä ja toisessa sillan toisessa päässä seisoivat katoliset armeijat. Mutta neuvottelut olivat antaneet katolisille vapaat kädet tuhota jokainen kristitty Tshekinmaalta.

Sota tshekinmaan pienen uskovien ydinjoukon hävittämiseksi pudotti maan väkiluvun kolmesta miljoonasta kahdeksaansataan tuhanteen. Osa uskovista oli paennut Puolan Lesznoon, ja siitä tuli pakolaisseurakunnan uusi keskus. Veljesseurakunnan viimeinen piispa Jan Amos Komensi teki tshekkiläisen herätyksen koululaitoksen tunnetuksi koko maailmassa, ja loi perustan länsimaiselle sivistykselle. Mutta vaikka Komenski, latinalaiselta nimeltään Comenius, ajautuikin maailmanparantajien suureen joukkoon, oli tshekkiläisestä veljesseurakunnasta vielä 1720-luvun alussa jäljellä Moravian vuorilla muutamia perhekuntia, jotka saksalainen valtakunnankreivi Ludwig von Zinzendorf, pietisti eli herännäinen kun oli, otti vastaan ja antoi heille maan, jonne uskovat rakensivat Herrnhutin kaupungin. Näiden myös Moravian veljiksi ja herrnhutilaisiksi kutsuttujen uskovien kautta Jumala nosti elävän kristikunnan uuteen nousuun.

Kun eri maiden hallitukset ja kirkot viettävät tänä vuonna R-500 juhlia, on meidän muistettava, ettei siitä kiitettävää tulosta syntynyt. Vielä 1700-luvun alussa Turun tuomiokapituli jakeli kuolemantuomioita kristityille, jotka profetoivat ja pitivät kotikokouksia. Uskovien kasteet oli toimitettava salassa aina 1860-luvulle saakka. Kuten edellä sanoin, me uskovat emme tarvita reformaatiota, mutta valtiot tarvitsevat sitä. Esimerkiksi kelpaava malli löytyy vuoden 1420 Tshekin valtiopäivillä hyväksytyistä Prahan artikloista. op/2017-10-07

PS. Enemmän taustatietoa samasta aiheesta osoitteessa http://opsti.japo.fi/liikkeet.htm

 

Koko kansan hautajaiset

Pari miljoonaa suomalaista katseli telkkarista presidentti Mauno Koiviston hautajaisia, eikä syyttä. Hän oli viimeinen presidentti, joka oli nähnyt ja kokenut toisen maailmansodan, ja hänen perässään hautaan on menossa koko Suomi.

Mauno Koivisto kasvoi adventistiperheessä ja kuten muutkin adventistit, hän odotti Jeesuksen tuloa takaisin. Mutta kun tuleva presidentti kohtasi Tellervon, sai Jeesuksen odotus jäädä. Seuraukset olivat järkyttäviä. Hänestä tuli sosialisti, joka päätöksillään vauhditti Suomea antikristuksen orjuuteen ajautumista. Pankinjohtajana ja presidenttinä Koivisto toteutti Leninin oppia, jonka mukaan helpoin tapa tehdä vallankumous on tuhota sen valuutta. Nyt Suomi on velkaantunut niin pahasti, että nykyisten hallitusten olisi halutessaankin tuiki mahdotonta pelastua Mammonan kuristusotteesta. Mutta pankinjohtajan, jos kenen tulisi tietää, että kaikki velat maksetaan aina viimeistä ropoa myöten. Ilman Jeesusta se on mahdotonta, mutta ei Jeesus ehdoitta auta. Hän ei koskaan alistu pankinjohtajien valtaan ja meidätkin aivan velvoitetaan lähtemään ulos Baabelista, ettemme tulisi osallisiksi heidän synneistään. op/2017-05-28

 

Tekstin EVANKELIUMI uudemmat versiot

Aprillipäivänä 01.04.2017 tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun panin tekstin Evankeliumi ensimmäisen version nettiin. Samasta linkistä löydät nyt uudemman suomenkielisen version.

Pesunkestävän tekstin kirjoittaminen evankeliumista ei ole ollut helppoa. Koska teksti perustuu Raamattuun, Suomessa julkaistujen raamattujen tahallisten ja joskus myös tahattomien virheiden selvittämiseen on mennyt paljon aikaa, mutta vielä tässäkin versiossa on jäljellä periaatteellisia virheitä. Korjaamatta ovat jääneet ainakin ne raamatunpaikat, jossa puhutaan syntymisestä. Kreikan sana gennao tarkoittaa siittämistä. Raamatun ideologian mukaan isä on se, joka synnyttää, mutta suomessa synnyttämisellä tarkoitetaan eri asiaa, sitä, mistä ruotsissa käytetään sanaa förlossning. Isän geenipakki on täysimääräinen; äidin vajaa. Mutta koska isäkin on saanut geenipakkinsa Jumalalta, hänkin on vain suvunjatkaja, jonka takia Jeesus kielsi kutsumasta ketään ihmistä isäksi, kts. Mt 23:9. Mutta äidin siemenkin tarvitaan, ja kun nämä yhtyvät, syntyy se, mitä Raamattu sanoo hedelmäksi. Tämän hedelmän tulosta ulos maailmaan kreikassa käytetään sellaisia verbejä, kuten "tikto", "katabole" "ginomai", "teknogoneo". Asia on niin keskeinen, että ei ihme, ettei joku vasta-alkaja ymmärrä tai vihollisen palveluksessa oleva teologi ole ymmärtävinään Uuden Testamentin sanomasta juuri mitään.

Suomalainen teksti osina, kts. http://www.opsti.net/24/evankeliumi.htm

Kaksikielinen teksti osina, kts. http://www.opsti.net/opstit/evankeliumi.htm

Venäjänkielinen teksti osina, kts. http://www.opsti.net/12/jevangelie.htm

op/2017-04-21 ja kokonaisena http://www.opsti.net/russkaja/jevangelie.htm

 

Poliittinen avioerojuttu

Vaimo hakee avioeroa sillä perusteella, että mies ei pysty huolehtimaan perheen taloudesta ja on vanha. Vaimohan on melkein oikeassa. Mutta ei se iästä johdu, ettei toimeentulo ei ole ollut odotusten mukainen. Kun 1998, siis noin yhdeksäntoista vuotta sitten muutimme Suomeen, en löytänyt töitä. Mutta työttömyystukeakaan ei tullut, kun minut merkittiin työllistetyksi työnhakijaksi sen takia, että minulla oli voimassa oleva rakennuslupa. Hain myös lupaa oman käännöstoimisto perustamiseen, koska minulla oli ennenkin sellainen ollut, mutta nyt sitä lupaa ei kuulunutkaan. Kun Kurun kunnanjohtaja sitä lääninhallitukselta parin vuoden kuluttua tiedusteli, hänelle kerrottiin, että siinä on jotakin epäselvyyksiä. Jos joku jumalaton ihminen olisi joutunut samaan tilanteeseen, hän olisi todennäköisesti hirttäytynyt, tai yrittänyt kaataa terrorismia harjoittavan valtion keinolla millä hyvänsä. Mutta minä istuin tietokoneen ääreen, ja hain esille vuosien mittaan ostamani kirjat, ja panin kirjoittamani tekstit nettiin - näille sivuille. Valtion perhettäni kohtaan harjoittaman terrorismin vaimo kesti hyvin. Kiitos hänelle. Mutta mikä siihen minun ikääni tulee, niin ei ainakaan vielä tuo hänen ilmoittamansa 73 vuoden raja ole ylitetty. Selipaattiin siirtyminen johtui aivan muista syistä. Herra auttakoon siinäkin.

Mikäli käytössäni oleva tieto on oikea, lapset määrätään äidin hoitoon 98 prosenttia avioerotapauksissa, ja minusta näyttää, että vaimo on rakentanut keissinsä liiankin hyvin. Kaikki entiset ystävät ovat menneet, ja tilalle on tullut liuta poliittisesti korrekteja aktivisteja. Ja valtio, joka noudattaa uuden vasemmiston pyhien kirjojen oppeja (Horkheimer, Adorno, Lukacs, Marcuse jne) ei voisi muuta tehdäkään. Valkoinen, protestanttinen, sitkeä, perheellinen, työtä tekevä mies on sille "Auktoritaarinen persoona", joka on tehtävä naurunalaiseksi, julistettava viholliseksi, rikolliseksi ja kukistettava, ihan saman kaavan mukaan kuin mitä juutalaisjohtoinen Neuvostoliitto teki silloin vielä selkärankaiselle Suomelle. Oman maan kansalaisia tapettiin kuusikymmentä miljoonaa, niiden joukossa lähes poikkeuksetta kaikki valkoiset, protestanttiset, sitkeät, perheelliset, työtä tekevät miehet. Mutta että tässä avioerojutussa päästäisiin eteenpäin, on valtion korvattava perustuslain takaaman ammatinharjoituksen vapauden riistosta aiheutuneesta ansiotulon menetyksestä kahdeltatoista vuodelta ensinnäkin se 10000 markkaa kuussa, joka vuonna 1998 suoritettujen laskelmien mukaan olisi saavutettu puolen vuoden alkukankeuden jälkeen, vaikka näissä laskelmissa ei edes huomioitu kaikkia tulolähteitä.

On mahdollista, ettei valtio myönnä toimillaan aiheuttaneensa vireille pantua avioeroa, vaan haluaa taistella Frankfurtin koulukunnan rinnalla katkeraan loppuunsa asti kuten Neuvostoliitto aikoinaan. Neuvostoliitossa Jumala on kostanut niille, jotka alistuivat juutalaishallinnon orjiksi kunnon ihmisiä tappamaan. Nyt myös Suomessa on nähtävissä, kuinka Jumala kostaa pahantekijöille. Ne, jotka kävivät sotimaan suomalaista elämänmuotoa harjoittavaa perhettä vastaan 19 vuotta sitten, ovat jo itse kovaa vauhtia menossa päin sitä katastrofia, josta selviävät vain ne, jotka tuntevat Jumalan ja luottavat hänen apuunsa. Auta Herra! op/2017-04-04

 

Vuosiluku hukassa

Nyt, kun seinäkalenterissa on erään romanialaisen munkin laskelmiin perustuva vuosiluku 2017, juutalaiset viettävät vuotta 5700+jotakin, ja muslimien ajanlaskun alusta on kulunut vasta noin 1500 vuotta, on selvää, että jotakin mätää tässä on.

Kun Mooses lähetettiin vapauttamaan Israelia Egyptin orjuudesta, sille sanottiin:


Tämä kuukausi olkoon teillä kuukausista ensimmäinen; siitä aloittakaa vuoden kuukaudet. 12:3 Puhukaa koko Israelin kansalle ja sanokaa: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenisäntä itsellensä karitsan, yhden karitsan joka perhekuntaa kohti. 12:4 Mutta jos perhe on liian pieni koko karitsaa syömään, niin ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan, henkilöluvun mukaan. Karitsaa kohti laskekaa niin monta, että voivat sen syödä. (2.Ms 12:2-4)

Karitsan piti olla vuoden vanha, mutta ajanlaskua ei aloitettu karitsan syntymävuodesta, vaan sen kuukauden alusta, jonka neljäntenätoista päivänä karitsa uhrattiin. Juutalaiset eivät kuitenkaan muista, montako vuotta heidän ajanlaskunsa alusta on, ja se vuosiluku, joka heillä nyt on käytössä, on otaksuma jostakin muusta merkkipäivästä.

Kalenteri alkaa siitä, kun ihmiskunta vapautettiin Saatanan vallasta. Lähtö Egyptistä oli vain esikuva siitä, minkä Jeesus teki Golgatan ristillä. Vuoden 2000 edellä pidettiin suurta höpinää uuden vuosituhannen alusta. Mutta nyt käytössä oleva kalenteri on myös pielessä, kahdestakin syystä. Kalenterin aluksi olisi pitänyt ottaa sen kuukauden ensimmäinen päivä, jonka neljäntenätoista päivänä Jeesus Kristus antautui uhrattavaksi meidän syntiemme sovittamiseksi verellään. Jos tämä otetaan huomioon, niin me voimme vähentää luvusta 2017 noin 34 vuotta, jolloin päädytään lukuun 1983. Mutta se romanialainen munkki, jonka laskelmiin Jeesuksen syntymävuoden määrittely perustuu, teki toisen virheen. Hän erehtyi Jeesuksen syntymävuodesta noin viidellä vuodella, ja kun luku viisi lisätään, saadaan luku 1988. Kun tähän lisätään Jeesuksen elinvuodet, 34 vuotta, voimme olettaa Jeesuksen tulevan takaisin vuonna 2022. Päivästä ja hetkestähän me emme tiedä mitään, sillä Pasuunansoiton päiväkin määritellään vasta näköhavainnon perusteella.

 

Mikrosirun käyttöönotto

Ilmestyskirjassa kerrotaan kaksisarvisesta pedosta, joka pettää ihmisiä teknologian avulla ja pakottaa heitä kumartamaan ensimmäistä petoa. Valokaapeli on tulossa joka kotiin ei pelkästään siksi, että sinä voisit ihastella Saatanan ruumiillistuman kuvaa, vaan että Saatanan uskolliset palvelijat näkisivät, kumarratko sinä hänen kuvaansa:

Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki (και εδοθη αυτω TSAδουναι πνευμα τη εικονι του θηριου), että pedon kuva puhuisikin (ινα και λαληση η εικων του θηριου) ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa (και ποιηση οσοι αν μη προσκυνησωσιν την εικονα του θηριου), ne tapettaisiin (ινα αποκτανθωσιν). (Ilm 13:15)

Kaikenkattavan valvontajärjestelmän rakentaminen keskinäisen riippuvuuden (interdependence) luomiseksi vaatii myös henkilötunnuksen, sillä Saatana ei tunne ihmistä niin kuin Jumala tuntee:


Ja se saa kaikki, pienet ja suuret (και ποιει παντας τους μικρους και τους μεγαλους), sekä rikkaat että köyhät (και τους πλουσιους και τους πτωχους), sekä vapaat että orjat (και τους ελευθερους και τους δουλους), panemaan merkin oikeaan käteensä (ινα δωση αυτοις χαραγμα επι της χειρος αυτων της δεξιας) tai otsaansa (η επι των μετωπων αυτων), 13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se (και ινα μη τις δυνηται αγορασαι η πωλησαι), jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku (ει μη ο εχων το χαραγμα η το ονομα του θηριου η τον αριθμον του ονοματος αυτου. (Ilm 13:16-17)

Yhä useammat ihmiset käyttävät jo paikannusjärjestelmää, jonka satelliitit pysyvät paikallaan noin 20000 kilometrin korkeudella. Valvontajärjestelmää varten nämä satelliitit ovat liian kaukana, koska signaalin kulkuaika mikrosirusta satelliittiin ja takaisin estää tietokoneyhteyden tehokkaan toiminnan. Siksi valvontajärjestelmän vaatimat satelliitit on lähetetty maata kiertäville radoille noin 600 kilometrin korkeuteen, jossa ne muodostavat tiheän verkon, niin että mikrosiruun aina saadaan nopea yhteys. Tälle tielle on kuitenkin noussut yllättäviä esteitä. Venäläinen uutistoimisto www.lenta.ru julkaisi 27 tammikuuta jutun, jossa viitattiin Pentagonin sivulle, jossa Pentagon ilmoittaa venäläisten kehittävän asejärjestelmää, jolla ei-toivotut satelliitit voitaisiin ampua alas.

Minua on askarruttanut se Artsi Saarijärven näky, jossa hän on ikään kuin kivikaudessa. Ihmisiä on vähän, ja kaikki työ tehdään ilman sähköä ja elektroniikkaa, mikä vielä on ymmärrettävää, sillä sellainen tilanne saadaan aikaan yhdessä päivässä koko maapallolla neutronipommien avulla. Mutta koska evankeliumin julistus tänä aikana on kielletty, ei näky koske Jeesuksen takaisintulon jälkeistä aikaa. Mahtuisikohan tämä kausi vielä vuoden kolmannen maailmansodan ja Jeesuksen takaisintulon väliin?

 

Kuningatar Elisabeth II joulusaarna

Vuoden 2014 jouluna kerroin Englannin kuningattaren joulusaarnasta sivulla Osmon LÖÖPPI, koska se oli paras kuulemani joulusaarna sinä vuonna. Kun siis viidakkorumpu nyt kertoi kuningatar Elisabeth II joulusaarnasta, höristin korviani, ja ryhdyin arvioimaan tilannetta. Netistä löytyi tarina, jonka mukaan Elisabeth II olisi pitänytkin kaksi puhetta, koska valtaeliitti ei hyväksynyt ensimmäistä, kts. artikkelia Queen Elizabeth Placed Under ‘House Arrest’ After Christmas Message (Kuningatar Elisabeth asetettu "kotiarestiin" joulusaarnan jälkeen) osoitteessa http://www.yournewswire.com/queen-elisabeth-house-arrest-christmas-message/. Kovien väitteiden mukaan kuningatar, joka samalla on myös Englannin kirkon johtaja, oli kesken äänityksen katkaistussa puheessaan kertonut tulevan (2017) vuoden olevan hyvin vaikea, vaikeampi kuin toinen maailmansota, ja ilmaisi jopa hankkeen takana olevan babylonialaisen valtaeliitin kuumia nimiä.

Toisen nettikirjoituksen, kts. http://miami.cbslocal.com/2016/12/26/concerns-grow-over-queen-elizabeth-iis-health-after-missing-christmas-service/ mukaan BBC:n lähettämä joulupuhe oli kuitenkin vanhempi, Elisabethin paraolympialaisten osallistujille pidetty puhe.

Joulupäivänä päivänä kuningattaren olisi myös tavan mukaan pitänyt osallistua jumalanpalvelukseen, mutta kun häntä ei näkynyt, CNN kertoi diplomaattisesti, että kuningatar Elisabeth oli pakotettu jättämään väliin joulupäivän jumalanpalveluksen "ankaran flunssan" takia (Queen Elizabeth forced to miss Christmas Day church service with 'heavy cold'), kts. edition.cnn.com/2016/12/25/europe/queen-elizabeth-not-attending-church/

Oliko kuningattaren flunssa niin paha kuin sanottiin vai paniko halla, ei ole tiedossani. Mutta jo viikko sitten kerrottiin, että hänen turvamiehensä oli vähällä ampua hänet, yllätettyään kuningattaren yökävellyllä asunnossaan. Tammikuun kahdeksantena hänet nähtiin jumalanpalveluksessa miehensä seurassa, ja ilmeisen hyväkuntoisena. Mutta varmaa on, ettei kuningatar Elisabethin ajatusmaailma sovi yhteen paholaisen asiamiesten pyrkimyksien kanssa. Kuningatar vastustaa homoagendaa ja on tunnustava kristitty. Hänen 90-vuotispäiväksi julkaistun juhlakirjan nimikin The Servant Queen and the King She Serves (Palveleva Kuningatar ja Kuningas, jota Hän Palvelee) sen jo kertoo. Kirjan esipuhe on kuningattaren itsensä kirjoittama. Vuonna 1926 syntynyt kuningatar Elisabeth on myös Englannin kirkon pää, "the Supreme Governor of the Church of England" ja Vilhelm Valloittajan tytär kahdessakymmenennessä kolmannessa (tarkista wikistä) sukupolvessa. Ja tässä vielä muutama sitaatti Elisabeth II puheista, kts. http://www.christiantoday.com/article/10.quotes.on.faith.from.queen.elizabeth.ii/84397.htm

Lokakuussa 2016 kuningatar Elisabeth tapasi Venäjän patriarkka Kirillin, joka myös vastustaa homoagendaa. Elisabeth on selvästikin pannut henkensä kämmenelleen ryhtyessään vastustamaan maailman pahinta rikolliskoplaa, mutta me sanomme: Long live the Queen. op/2017-01-15

 

Uudenvuoden puhe

Suomalaiset ovat kääntäneet pyllynsä Jumalalle. Suomen käy huonosti.

 

Bileamin oppi

Kirjoitukseni Bileamin opista saattaa olla liian pitkä Frankfurtin koulukunnan kasvateille. Oppi on lyhykäisyydessään sitä, että kun kaikki kansat tehdään huoriksi ja saatetaan huoraamaan keskenään, ne yhdistyvät globalisaation puuhamiehiä tyydyttävällä tavalla. Haluatko, että sanon sen vielä lyhyemmin? Kyllä se käy. Se on seksivallankumous. Mutta jos osaat lukea yli viiden sivun juttuja, niin katso tätäkin.

 

Täydellisyys

Jeesuksen täydellisyyttä ei haitannut, vaikka syntyikin tallissa. Äidille se saattoi olla vähän ongelmallista, mahtoiko olla edes lämmintä vettä lapsen pesua varten, mutta ei hänkään valittanut.

Yritin saada kirjan EVANKELIUMI luvun 11 Täydellisyydestä lukukuntoon jouluksi, mutta, no, tuloksen näet täältä.

 

Vladimirin patsas

Viidakkorumpu kertoi, että Moskovassa on pari viikkoa sitten pystytetty Vladimir I patsas. Patsaan vihkijänä oli toiminut Alexandr Solzhenitsynin leski. Tämähän on mielenkiintoista, sillä Solzhenitsyn on se henkilö, jonka laatimaa ohjelmaa Vladimir Putin toteuttaa. Täytynee kuitenkin tarkistaa huhu, mutta jo nyt voi kertoa, että tuhat vuotta sitten kuolleen, itämerensuomalaisten perustaman ja sittemmin Kiovan vallanneen liittovaltion ruhtinas Volodomyr, Valdemar eli Vladimirin, jota myös "Suureksi" ja "Pyhäksi" mainitaan, kuolemasta tuli viime vuonna tuhat vuotta. Hän oli se mies, joka vei henkivartijakaartinsa kasteelle Kiovassa 988 ja pari vuotta myöhemmin alkoivat kastamiset myös Novgorodissa. Ja mitä muuta kerrottavaa tästä kyseenalaisesta suuruudesta on, siitä enemmän tekstissä Vladimirin patsas. op/2016-11-20

PS: Huhu johdatti oikeille jäljille, mutta muistopatsaan paljastuksen suoritti arkkipiispa Kyrill. Natalia Solzhenitsyn oli kyllä näyttävästi mukana kuvassa. op/2016-12-14

 

Venäjänkieliset radiolähetykset on syytä aloittaa uudestaan

Jumala ei siunaa ketään, ennen kuin syntikysymys on ratkaistu, mutta tämä ratkaisu on helppo: Usko Jeesukseen Kristukseen. Tämä usko syntyy Evankeliumin sanan kuulemisesta, ja aiheuttaa Jumalan mielen mukaisen vaelluksen Jumalan Hengen johdossa. Ja kun Jumalan Henki on johdossa, hän johtaa armosta armoon ja kaikkeen, siunauksista alkaen iankaikkiseen perintöön ja elämään asti. Että tämä sana ja tämä opetus kuultaisiin jokaisessa Venäjän kolkassa tarvitaan edelleen radiota ja lähetysasemia, josta sitä lähetetään. Mutta tässä on ongelma, eikä se ole niinkään siinä, ettei Solzhenitsynin ohjelmaa toteuttava Venäjä sitä suvaitsisi, vaan siinä, että kristityt ovat maailmassa käyneet harvinaisiksi. Mutta ei Jumalalta konstit lopu:

Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet". (Ilm 14:6-7)

 

Suuri Sätky

Trumpin valinnasta tuli valheen ammattilaisille Suuri Sätky.

 

Ei mikään juhlapäivä

Uuden raamatunkäännöksen julkaisu saattaisi olla juhlaa, mutta Espoossa 9.10.2016 julkaistu "Uusi Testamentti v.2016" käännös jää hyväksi yritykseksi. Jos joku haluaisi tehdä kunnollisen raamatunkäännöksen, hänen pitäisi käyttää kunnollisia lähdetekstejä, mutta tämänkin käännöksen esipuheesta puuttuu se, mistä käsikirjoituksista teksti on käännetty. Maininta siitä, että "käännös pyrkii olemaan toisaalta mahdollisimman tarkka, siis uskollinen alkutekstille, ja toisaalta mahdollisimman hyvää nykyistä suomen kieltä" on harhaanjohtava, koska ei kerrota minkä tekstiperinteen käsikirjoituksia kääntäjät ovat työssään käyttäneet. Mutta tekemällä pienen tutkimuksen käännöstyön tuloksiin, voimme ehkä nopeastikin selvittää sen. Otetaan tutkittavaksi mainitun käännöstyön sivu 100, jossa esillä on Luukkaan tekstiä 5:30-6:11. Ja tässä sitten tuloksia tästä tarkastelusta:

Jae 5:32 "En minä ole tullut kutsumaan kääntymykseen vanhurskaita, vaan syntisiä".

Osmon kommentti: Afrikkalais-roomalainen tekstiperinne ja Syyrialais-bysanttilainen tekstiperinne ovat tältä osin yhteneväiset. Kirkkoraamattu m-38 virheellinen käännös "parannus" sanasta "metanoia" on korvattu sanalla "kääntymykseen", kuten jo Aapeli Saarisalokin teki vuoden 1969 käännöksessään. Oikea käännös olisi ollut "mielenmuutokseen".

Jae 5:33 He sanoivat Jeesukselle: "Miksi Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseustenkin opetuslapset, mutta sinun opetuslapsesi syövät ja juovat."

Osmon kommentti: Jeesuksen kysymys alkaa sanalla "miksi" (διοτι) syyrialais-bysanttilainen tekstiperinteen mukaisesti. Korjaus kirkkoraamattu m.38 verraten ei ole suuri, mutta oikeutettu, sillä kr-38 on tehty roomalaiskatolisen kirkon suosiman afrikkalais-kesarealaisen tekstiperinteen mukaisista, harvalukuisista ja tarkoitushakuisista käsikirjoituksista.

Jae 5:34 Jeesus sanoi heille: "Ette kai voi vaatia häävieraita paastoamaan, kun sulhanen on heidän kanssaan?"

Osmon kommentti 1: Sanat "Jeesus sanoi heille" ovat sitä afrikkalais-roomalaista tekstiperinnettä. Syyrialais-bysanttilaisissa käsikirjoituksissa sanaa Jeesus ei tässä kohdin ole, vaan sanat "ο δε ειπεν αυτους", eli "Mutta hän sanoi heille".

Osmon kommentti 2: Kreikan "tous yious tou nymfonos" (häähuoneen pojat) kääntäminen häävieraiksi johtuu asian huonosta ymmärtämisestä. Ylkä eli sulhanen on Jeesus, ja opetuslapset ovat seurakuntaa, joka on Karitsan vaimo. Nyt Jeesus oli vasta tekemässä kihlaussopimusta näiden seuraajiensa kanssa, mutta kumminkin: paastoaminen olisi ollut sopimatonta. Molemmat kilpailevat tekstiperinteet ovat tässä kohden yhteneväiset, joten moka on yhtä lailla kr-38 kuin versio 2016 tekijöiden moka. Onhan se tietysti hienoa olla häävieraanakin niissä häissä, mutta miksi kieltäytyä, kun parempaakin on tarjolla…

Jakeet 5:37-38 Nuori vai uusi viini?

Osmon kommentti: Suomi ei ole viininviljelysmaa, ja kreikan neos, nuori, on kääntynyt uudeksi, vaikka lähdetekstissä käytetään sanaa kainos. Käännös on huononnus kr-38 tekstiin verraten.

Jae 5:38 Ei, vaan uusi viini on laskettava uusiin leileihin, niin molemmat säilyvät.

Osmon kommentti: Jakeen koko merkitys on sanoissa "niin molemmat säilyvät" (και αμφότεροι συντηρουνται) mutta jo afrikkalais-roomalaisista teksteistδ ne puuttuvat, ja siis myös vuoden 1938 kirkkoraamatusta, joka kuitenkin on valovuosia parempi kuin raskaasti manipuloitu vuoden 1992 käännös.

Jae 5:39 Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua heti uutta, sillä hän sanoo: 'Vanha on parempaa,'"

Osmon kommentti: Sana "heti" (ευθέως) on syyrialais-bysanttilaisen tekstiperinteen mukainen, mutta Rooman kirkon käyttämistä afrikkalais-kesarealaisista teksteistä se puuttuu. Syyrialais-bysanttilaisen tekstiperinteen mukainen on myös sana "parempaa" (χρηστότερος), sillδ afrikkalais-roomalaiset väittävät vain, että se on "hyvää", (χρηστός)

Jae 6:1 Eräänä sapattina, kun Jeesus kulki viljapeltojen halki, hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät.

Osmon kommentti: Afrikkalais-roomalaisista teksteistä puuttuu sana deuteroproton, jonka takia tarinan koko opetus kaatuu. Syyrialais-bysanttilaisen tekstin "Εγενετο δε εν σαββατω δευτεροπρωτω διαπορευεσθαι αυτον δια σπορίμον" kirjaimellinen käännös on "Niin tapahtui toisena ensimmäisenä sapattina, että hän kulki viljavainioiden halki", jolla tarkoitetaan, että kyse oli pääsiäisviikon toisesta sapatista. Afrikkalais-roomalaisten tekstien pienemmän virheen versio 2016 tekijät ovat jättäneet huomiota vaille tekemällä käännöksensä luotettavien syyrialais-bysanttilaisten käsikirjoitusten mukaisesti, niin ettei näytä siltä, että oppilaat olisivat syöneet tähkäpäitä, vaan jyviä.

Jae 6:2 Silloin muutamat fariseuksista sanoivat: "Miksi teette sellaista, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?"

Osmon kommentti 1: Syyrialais-bysanttilaisen tekstin (ειπον αυτοις) mukaan käännökseen olisi tullut sanat "sanoivat heille".

Osmon kommentti 2: Ilmaisu "lupa tehdä sapattina" on syyrialais-bysanttilaisen tekstin mukainen, mutta afrikkalais-roomalaisesta tekstiperinteestä sana tehdä (poiein) tästä kohdasta puuttuu.

Jae 6:4 Hän meni Jumalan huoneeseen, otti Herran eteen asetetut leivät, söi ja antoi myös seuralaisilleen, vaikka muilla kuin papeilla ei ollut syödä niitä."

Osmon kommentti 1: Sana otti (ελαβεν) on syyrialais-bysanttilaisen tekstin mukainen, afrikkalais-kesarealaisissa käsikirjoituksien mukaan tässä olisi ollut sana "otettuaan" (λαβων). Käännökseen on kuitenkin jäänyt huolimattomuuden leima, koska lähdetekstissä sanotaan "otti ja söi ja antoi".

Osmon kommentti 2: Termi Herran eteen asetetut leivät on selitys, ei käännös. Kysymys oli tarkkaan määritellyistä näkyleivistä, joiden kreikankielisellä nimellä artous tis protheseos on kertomuksen ymmärtämiselle oleellinen merkitys.

Osmon oma korjaus kommenttiin 2: jos näkyleivät käännetään esillepanoleiviksi, käännöstä voidaan sanoa jopa hyväksi, sillä sana prothesis muualla Uudessa testamentissa tarkoittaa suunnitelman esillepanoa, eli silloin tarvitsee vain tehdä vastaavat korjaukset niihin UT:n kohtiin, jossa prothesis on käännetty aivoitukseksi. op/2017-01-15

Jae 6:5 Ja Jeesus sanoi heille: "Ihmisen poika on sapatin herra".

Osmon kommentti: Afrikkalais-roomalainen teksti kuuluu Κυριος εστιν του σαββατου ο υιος του ανθρωπου. Syyrialais-kreikkalaisten käsikirjoituksissa teksti on Κυριος εστιν ο υιος του ανθροπου και του σαββάτου, (Herra on ihmisen poika ja myös sapatin) eli "Ihmisen poika on myös sapatin Herra".

Jae 6:6 Eräänä toisena sapattina Jeesus meni synagogaan ja opetti. Siellä oli mies, jonka oikea käsi oli surkastunut.

Osmon kommentti: Versio 2016 tekijä on lyhentänyt sekä afrikkalaista, että bysanttilaista tekstiä oman mielensä mukaan. Syyrialais-bysanttilaisen mukaan käännös olisi kuulunut: Ja eräänä toisen sapattina tapahtui, että Jeesus meni synagogaan ja opetti. Ja siellä oli mies, jonka…

Jae 6:7 Kirjanoppineet ja fariseukset pitivät Jeesusta silmällä, parantaisiko hän sapattina, jotta he löytäisivät aiheen syyttää häntä.

Osmon kommentti: Versio 2016 tekijät ovat tehneet kompromissin kahden ilmaisutavan välillä, ja lisänneet käännökseensä sanan "aihe", missä toinen koulukunta puhuu löytämisestä syyttääkseen ja toinen syytöksen löytämisestä.

Jae 6:9 Jeesus sanoi: "Minä kysyn teiltä: onko sapattina lupa tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa elämä vai tuhota se?

Osmon kommentti 1: Jeesuksen kysymys syyrialais-bysanttilaisen tekstin mukaan kuuluu: "Kysyn teiltä: Mitä sapattina sallitaan, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa sielu, vai tuhota se?"

Osmon kommentti 2: Tekstin lopusta puuttuu syyrialais-bysanttilaisen tekstin sisältämä sana "οι δε εσιώπων", "Mutta he olivat vaiti".

Jae 6:10 Hän katsoi ympärilleen heihin kaikkiin ja sanoi miehelle: "Ojenna kätesi." Mies teki niin, ja hänen kätensä tuli ennalleen, yhtä terveeksi kuin toinenkin käsi.

Osmon kommentti 1: Sanojen, "sanoi miehelle", "ειπεν τω ανθρώπω" asemesta roomalaisten käyttämissä käsikirjoituksissa sanotaan "ειπεν αυτω", sanoi hδnelle, mutta käännös "Mies teki niin", on syyrialais-bysanttilaisissa teksteissä "Ja hän teki niin" ja afrikkalais-roomalaisissa teksteissä "Ja hän teki".

Osmon kommentti 2: Käännöksen sana apekatastáthi, tuli entiselleen, on viittaus lopulliseen ennallistamiseen, joka tapahtuu siinä valtakunnassa, josta edellä puhuttu sapatti on vain vertauskuvallinen ilmaisu. Versio 2016 tekijät ovat tässä uskollisesti kääntäneet syyrialais-bysanttilaisen tekstin sanat υγιης ως η αλλη, terveeksi kuin toinenkin käsi, vaikka ne afrikkalais-roomalaisen perinteen mukaisista teksteistä puuttuvat.

Eli näin siinä sitten kävi. Sammutetuin lyhdyin ajavat pojat siellä Espoossa. Se, että monessa kohdin tekstiin on kuitenkin otettu katolisista versioista poistettuja kohtia, osoittaa, että kyllä nämä Idän kirkkojen, Kreikan ja Venäjän ortodoksikirkkojen ja perinteisten protestanttien käyttämät ja kunnioittamat käsikirjoitukset on ainakin olleet Versio 2016 kääntäjien tiedossa. Ikävä vain, että tulos on jäänyt näin vajavaiseksi. Olisi ainakin pitänyt olla selvästi kristitty tai sitten selvästi katolinen. Toivotaan, että kyse on tietämyksen puutteesta, eikä harhaanjohtamisen yrityksestä. Vai olisikohan kääntäjiltä puuttunut rohkeutta tallata kaikkea vihollisen voimaa…

En voi olla tässä muistuttamassa siitä, minkälaista itsekuria ja pitkäjänteisyyttä noudattivat Vanhan Testamentin kopioiden tekijät aikoinaan ja miten tarkasti myös syyrialais-bysanttilaisen tekstiperinteen lähes 2800 säilynyttä kopiota on aikoinaan kopioitu, sillä tänä päivänä käännöksiä tehdään ikään kuin kyse olisi ranskanleivän valmistuksesta, jossa jokaisella leipomolla on pyrkimys tehdä jotakin sellaista, millä erottautua joukosta. Ei meidän tarvitse valita eri käsikirjoitusversioiden välillä, otetaan vain luotettava teksti, esimerkiksi www.myriobiblos.gr sivulta ja käännetään. Mutta jos olet antanut sekoittaa pääsi, niin katso ensin mitä tällä sivulla sanotaan. op/2016-10-14

 

Valtio on äärijärjestö

Raamatussa metsästäjä on se, joka metsästää ihmisiä tappaakseen ja kalastaja se, joka pyydystää ihmisiä, etteivät ihmiset hukkuisi, sillä ei ihminen vedessä elä. No niin. Kertomus systemaattisesta ihmismetsästyksestä alkaa näin:

Ja Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä. 10:9 Hän oli mahtava metsämies Herran edessä. Siitä on sananparsi: "Mahtava metsämies Herran edessä niinkuin Nimrod". 10:10 Ja hänen valtakuntansa alkuna olivat Baabel, Erek, Akkad ja Kalne Sinearin maassa. 10:11 Siitä maasta hän lähti Assuriin ja rakensi Niiniven, Rehobot-Iirin ja Kelahin, 10:12 sekä Resenin Niiniven ja Kelahin välille; se on tuo suuri kaupunki. (1.Ms 10:8-12)

Nimrod oli ensimmäinen imperialisti maan päällä, mutta Jumalan lakeja hän ei pystynyt muuttamaan. Lehmät ammuivat ja heinä kasvoi edelleen Jumalan lakien mukaan niinkuin ennenkin, mutta hän oli syrjäyttänyt luomisjärjestyksen sisään rakennetun hallintojärjestelmän, jossa Jumala delegoi valtansa perheen, suvun, heimon ja kansan vanhimmille. Sotakone oli mullistanut vanhempien kunnioitukseen perustuvan hallintojärjestelmän, se oli korvattava jollakin, etteivät ihmiset enää tottelisi vanhempiaan, tai mikä näille nimrodeille sitäkin pahempaa - haikailisi sen Jumalan perään:

Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi. 11:2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne. 11:3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. 11:4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan". (1.Ms 11:1-14)

Yritys oli elinkelvoton, ja Jumala kutsui siitä ulos yhden miehen, rakentaakseen vaihtoehtoisen yhteiskunnan tuhoon tuomitun yrityksen sijaan. Tämä kutsuttu mies oli se Abram, jolle Jumala antoi nimen Aabraham, kansojen isä. Pane nyt heti merkille se, ettei Jumala ei määrännyt häntä presidentiksi. Kuningas oli kyllä tulossa, mutta Aabrahamille annettiin siitä vasta lupaus. Aabraham tosin uskoi lupaukseen, ja jo se riitti, että hän sai heti kansalaisoikeudet tässä uudessa valtakunnassa.

Jeesuksen tappaminen kävi tappajille kalliiksi. Juutalaiset joutuivat mierolle, ja roomalaiset huomasivat joutuneensa alakynteen, koska yhä suurempi osa imperiumin asukkaista tunnusti tapetun Jeesuksen Herrakseen, imperiumin herran, keisarin, asemesta. Järjestelmän turvaksi roomalaiset keksivät juonen ja ryhtyivät tarjoamaan imperiumin asukkaille kristinuskoksi meikattua Babylonialaista kulttia Jumalan evankeliumin asemesta, mikä kuitenkaan ei muuta pelin olemusta. Yhä edelleen on kysymys siitä, kuka on Herra ja yhä edelleen tämä juutalais-roomalainen epäpyhä allianssi toimii samoissa tehtävissä. Se jopa yrittää perustella valtapyrkimyksiään todistelemalla, että patriarkaalinen hallintojärjestelmä kaikkine kehittyneine muunnoksineen on paha, ja Nimrodin hallintomalli hyvä.

Hyökkäys patriarkaalista hallintomallia vastaan tuli maailmanpolitiikan keskeiseksi teemaksi myös Ranskan vallankumouksen aikana. Miten se tuli, no katso vaikka Ville Suutarisen artikkelia Raamattu - Historia - Tulevaisuus sivulla https://totuudensanat.com ja sen jälkeen suoritetuissa sosialistisissa vallankumouksissa, kunnes kirkko ja juutalaiset ajattelijat perustivat Frankfurtin koulukunnan hävittämään koko länsimaista sivistystä. Tämänkin koulukunnan yksi tärkeimmistä tavoitteista on hävittää perheen, suvun, heimojen ja kansojen valta ja omaleimaisuus, sillä Saatana haluaa sen paikan itselleen.

Valtiot tappoivat omia kansalaisiaan viime vuosisadalla yli 250 miljoonan verran. Ja tulivatko ne siitä sen onnellisemmaksi tai rikkaammaksi? Mitä olisi Venäjä nyt, ellei se olisi joutunut juutalaisten orjuuteen 70 vuodeksi paholaisen internationaalia rakentamaan? Kannattiko 60 miljoonan kansalaisen raaka teurastus? Kun nämä juutalaiset ja heidän hyödylliset orjansa nyt nimittävät tavallista protestanttista kulttuuria edustavaa perheenisää Auktoritaariseksi persoonaksi, kyse on vain Baabelin orjien huonosta omastatunnosta, joka yhä pakottaa heitä solvaamaan niitä, joita he Nimrodin ajoista lähtien ovat vainonneet.

Koko saatanan hovin tekojen analyysiin ei tässä voi ryhtyä, mutta olet kai kuullut sellaisia lauselmia kuin "kansallisvaltioiden aika on ohi" ja muuta vastaavaa. Mutta kun valtio laatii sellaiset lait, että vanhemmat eivät voi kasvattaa lapsiaan, ja panee palkkaorjansa kasvattamaan lapset kieroon, syyttää valheen ammattilaisten kuoro lasten vanhempia siitä, että vanhemmat eivät valvo lapsiaan, vaikka ne ovat vappuyönä umpihumalassa Joensuun torilla. Minulla on jossakin arkistoituna se www.karjalainen.fi artikkeli, jossa poliisi syyttää lasten vanhempia mainitunlaisesta tapauksesta. Jos poliisi ei olisi orjapiiskuri, se sanoisi, että Eduskunnan säätämiä lakeja on muutettava, että vanhemmat voisivat kasvattaa lapsia, mutta eihän se sellaista sano. Eduskunnan radio se vaan lakaisee jälkensä jo ennen kuin rikostutkinta on edes alkanut. Katso ja ihmettele mitä valheen ammattilaiset kirjoittavat sivulla http://yle.fi/uutiset/lasten_levottomuus_lisaantyy__ja_siita_saa_syyttaa_vanhempia/8426040 Mitä sanoikaan Jeesus farisealaisista? Valheen ammattilaisten tekopyhyys on vähintään samaa luokkaa.

Sellaistenkin kansallisvaltioiden, kuin Suomen Tasavalta, toimia tavallisia kansalaisia vastaan on mahdotonta ymmärtää ilman demonimaailmassa vallitsevan orjamentaliteetin tuntemista. Ja lisäksi nämä orjamuodostelmat ovat niin velassa pankkiireille, etteivät ne voi muuta laulaa kuin pankkiirien lauluja. (Suomen valtionvelka on nyt noin 25000 euroa jokaista kansalaista kohti) Ne joutuvat jatkuvasti haukkumaan kunniallisia ihmisiä rasisteiksi, ahdasmielisiksi nationalisteiksi, ääriliikkeiksi, ekstremisteiksi ja niin edelleen. Jospa ne puhuisivat suomea, sillä niitten kirosanana käyttämä "rasisti" on muodostettu sanasta ras, rotu. Totta kai meillä joku rotu on, halveksivat he meitä tai ei. Mutta niille kaikki, mikä on Jumalan luomisjärjestyksen mukaista ja luonnollista, on niille kuin punainen vaate raivoista puuskuvalle sonnille. Ei saisi kuulua rotuun, mutta minkä minä geeniperimälleni teen? Ja jos se rotuun kuuluminen on niin kamalan paha asia, niin siitä vaan tekemään uusia lakeja, jotka tekevät geeniperimän rangaistavaksi teoksi. (Sosialistisen internationaalin tiedottaja Willi Münzenberg, toveri Stalinia siteeraten, kertoi, etteivät he tee rikoksia, koska on mahdollista tehdä sama asia oikeuden nimellä, kunhan ensin muistaa muuttaa lain, niin että kyseinen teko ei olekaan rikos). Mutta hankalaksihan se elämä tulee, jos vielä geneettinen perimäkin tehdään rikolliseksi.

Suomalaiset koululaiset saavat yhden tunnin opetusta suomalaisugrilaisista kansoista. Jos haluat tietää jotakin omasta rodustasi, lue vaikka Kanadan virolaisen Anders Pääbon tekstit osoitteesta www.paabo.ca tai jos et osaa englantia, niin Venäjän merjalaisten sivuilta ainakin teksti Jokiheimojen muinainen kieli sivulta http://merjamaa.ru/news/ui_ra_la/2016-08-28-1163 Jo sivulla esitetyt kartatkin kertovat enemmän, kuin peruskoulun oppimäärä.

Niinistökin pisti lusikkansa YK:n harjoittamaan rotusortoon puhuessaan YK:n 71 yleiskokouksessa, kts. http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/niinisto-yk-ssa-ahdasmielinen-nationalismi-ja-vakivaltainen-aariliikehdinta-ovat-nousussa/6084146. Niinistö on Suomen Tasavallan presidentti. Hänellä olisi ollut hyvät mahdollisuudet pistää valtio kuriin, mutta mitä vielä. Islamia ei puheessa edes mainita, eikä kirkkoa, ei jesuiittoja, eikä uutta vasemmistoa Hillary Clintonista ja CFR:stä puhumattakaan, ei ainakaan siinä lyhyessä kirjoituksessa, mitä mtv.fi sivulta luin. Mitä valtio ja ne tavalliselle sekatyömiehelle tekevät, käy ilmi sivultani NOOTIT. Mutta koska (Frankfurtin koulukunnan ohjelmaa toteuttavan) uuden vasemmiston päämäärä on hävittää Kristuksen nimi (Venäjän, Kiinan ja Albanian sosialistijohtajat puhuivat siitä julkisestikin ikään kuin jo toteutuneena asiana) ne joutuvat hyökkäämään jokaista kristittyä vastaan, ja siinä taistossa perheen hävittäminen oli yksi kuudesta tärkeimmästä välitavoitteista jo ennen Ranskan vallankumousta. Missä vaiheessa nyt mennään, kerrotaan mm. The Trumpetin artikkelissa (Nationalizing the Family Perheen kansallistaminen) sivulla https://www.thetrumpet.com/article/14182.2.189.0/world/government/nationalizing-the-family

Baabelin imperiumi lähestyy loppuaan. Sen edustajat itsekin puhuvat jo viimeisestä taistosta. Jumala sallii sen - ja onpa vielä itse lähettänyt sen suuren petoksen (käännöksessä: "eksytyksen"), jolla se tehdään, antaakseen ihmisille koko annoksen sitä, mitä Jumalan nimellä leikkimisestä seuraa. Mutta meitä uskovia meidän Herramme on kehottanut lähtemään Baabelista

Lähtekää Baabelista, paetkaa Kaldeasta; riemuhuudoin ilmoittakaa, kuuluttakaa tämä, viekää tieto siitä maan ääriin asti, sanokaa: "Herra on lunastanut palvelijansa Jaakobin". (Jes 48:20)
Paetkaa Baabelista, lähtekää pois kaldealaisten maasta, ja käykää kuin johtokauriit lauman edellä. (Jer 50:8)
Paetkaa Baabelista ja pelastakoon kukin henkensä, älkää hukkuko sen syntiin. Sillä tämä on Herran koston aika, hän maksaa sille, mitä se on ansainnut. (Jer 51:6)
Voi, Siion, pelastaudu, sinä, joka asut tytär Baabelin luona! (Sak 2:7)

Vanhan Testamentin Baabel oli esikuva järjestelmästä, josta Uudessa Testamentista käytetään sen kreikankielistä nimeä Babylon. Järjestelmän tuho kuvataan Ilmestyskirjassa suurella tarkkuudella. Ensin Jumalan tuomiot kohtaavat järjestelmän uskontoa, sitten sotilaallisia ja valtiollisia ja taloudellisia rakenteita. Uskovat määrätään lähtemään siitä ulos:

Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan. 18:2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. 18:3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta." 18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. 18:5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. (Ilm 18:1-5)

 

Venäjän yllätyshyökkäys

Venäjällä on hyväksytty uudet "terrorismin vastaiset" lait, jotka tekevät minkä tahansa kristillisen seurakunnan elämän mahdottomaksi. Kun Ivan juo teetä Fedjan ja Pjotrin kanssa kotonaan, ja keskustelee Fedjan kanssa Jumalasta, hän rikkoo terrorismin vastaisten lakia, joka kieltää lähetystyön yksityiskodissa, ja muuallakin, tiettyjen organisaatioiden luvanhaltioita lukuun ottamatta, ja heidänkin toimintansa on niin rajoitettua, etteivät he enää voi olla Kristuksen palvelijoita. Mutta jos Pjotr ei haluakaan tehdä kantelua näkemästään "lähetystyöstä" tulee hänestäkin uuden lain mukaan rikollinen ja rangaistukset ovat kovat. Lähetystyöksi katsotaan myöskin Internetin käyttö kristillisen materiaalin levittämiseen. Internet-palvelujen tarjoajat velvoitetaan säilyttämään kaiken internetliikenteen sisältö ja käyttäjätiedot, sama koskee langatonta puhelinliikennettä ja postikin joutuu osallistumaan talkoisiin, jonka arvioidaan nostavan puhelinliikenteen tariffeja parisataa prosenttia. Kolme suurinta tietoliikennelaitosta arvioivat yksin investointien vievän 61,5 miljardia dollaria. Venäjä on valmis maksamaan kovan hinnan ihmisen sielusta, ettei se vain pelastuisi.

Kristittyjen vainot Venäjällä ovat viimeisten viiden vuoden aikana hiipuneet niin, että luulin jo Putinin vapautuneen Amerikan varjohallituksen ohjauksesta. Homopropaganda on tehty rikolliseksi, Raamattuja saa kaupasta, ortodoksikirkkoja rakennetaan ja minäkin olen voinut käydä ystäviäni tapaamassa kaikessa rauhassa jo monen vuoden ajan mitä nyt vähistä eläkerahoista on riittänyt, pari kertaa vuodessa kuitenkin. Siksi Venäjän Federaation Duuman (ns. "alahuone") kolmannessa käsittelyssä 24.06.2016 hyväksymä laki "Muutoksista Liittovaltion lakiin 'Vastatoimet terrorismia vastaan'" sekä Venäjän Federaation muita terrorismin torjuntaan ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi tehtyjä lakimuutoksia ja asetuksia vievät pohjan pois luulolta, että Venäjä olisi sanoutumassa irti Yhdysvaltojen ja Katolisen kirkon johtamalta kristittyjen vainolta. Jos ulkolainen puhuu uskon asioita venäläisen kanssa, hänet ajetaan pois maasta, ja peritään samalla sakko, joka nykykurssin mukaan lienee noin 700 euroa. Venäjän Liittoneuvosto (Sovjet Federatsii, eli "ylähuone") hyväksyi nämä nyt Jarovoin lakeina tunnetun lakipaketin 29.06.2016 ja presidentti Putinin allekirjoitti lakipaketin 7.07.2016. Laki astuu voimaan 20.07.2016.

Venäjällä puhutaan nyt "Jarovoin paketista" ja nettiväki käy kuumana. Jopa sellaisen puolueen, kuin LDPR:n varapuheenjohtaja Jaroslav Nilov arvosteli hanketta ennen sen läpiajoa kovin sanoin. Miten tähän on tultu? Onko kyse sota-ajan sensuurista vai mistä? Ensin tämä lakipaketin nimikkoleidi. Venäjän virallisen lehden verkkosivuilla kerrotaan 11.09.2015, että patriarkka Kirill ojensi kunniamerkin Alahuoneen turvallisuus- ja korruptionvastaisen komitean puheenjohtaja Irina Jarovajalle erityisistä ansioista yhteiskunnan hengellis-moraalisen perinteen vahvistamiseksi, kts. http://www.gazeta.ru/social/news/2015/09/11/n_7582229.shtoml Ja kuka sitten on Viktor Ozerov, se toinen lainlaatija, jota sen kummemmin ala- kuin ylähuoneessakaan ei uskallettu vastustaa? No, hänhän on Liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuusasiain komitean päällikkö.

Syyskuussa 2015 paavi Fransiscus kävi Yhdysvalloissa - siis melkein samaan aikaan Kirillin Jarovajalle antaman kunniamerkin kanssa - ja sai komeamman vastaanoton kuin kukaan valtionpäämies on siinä maassa koskaan saanut, huolimatta siitä, että Yhdysvaltojen maailmanvalloituskampanjan kärkenä käytetään homoagendaa, jota paavi vastustaa. Kun Saksa vuonna 1945 luhistui, Yhdysvallat lähetti juutalaisen maailmanvalloitushankkeen tueksi perustetun Frankfurtin koulukunnan johtajan Max Horkheimerin johtamaan kansallissosialismin kitkemistä maasta. Koulukunnan suunnitelmaa edistettiin destruktivismin asein ja ohjelma tarkoituksena oli silloin ja on nyt päästä valtaan seksivallankumouksen alulla. Vallantavoittelu johtuu pyrkimyksestä hävittää Kristuksen nimi maailmankirjoista, eli se sama juttu, jonka saavuttamiseksi Neuvostoliittokin luotiin. Venäjällä hanke epäonnistui. Sosialistien taustavoimat saivat hallintaansa kirkon ja tuhosivat kulttuurin mutta hallelujakuorolle sosialismi ei mahtanut mitään.

Kun Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa Venäjän presidentiksi tuli Jeltsin. Jeltsin joutui eroamaan ja hänen tilalleen tuli Putin. Hän noudattaa politiikassaan tiukasti nobelkirjailija Solzhenitsynin linjauksia. Solzhenitsyn todisti useilla, länsimaissa julkaisemattomilla (sensuuri?) kirjoillaan että Venäjän vallankumous oli juutalaisten hanke. Venäjä ei varmasti enää halua toistamiseen joutua juutalaisten orjuuteen. Tämä on yksi syy, miksi Ukrainakin muodostaa Venäjälle uhkakuvan, vaikka kansa Ukrainassa ei luotakaan poliitikkoihin. Kun entinen presidentti 2014 sulki kasarmit ja tosiasiallisesti lakkautti maan armeijan, Itä-Ukrainassa alkoi venäläismielinen kapina, jonka takia kansa ajoi presidentin tiehensä ja uudeksi presidentiksi tuli Poroshenko. Venäjän kirkko taas haluaa ukrainalaisten sieluja, eikä piittaa siitä, että Venäjä valloitti Ukrainan vasta 1600-luvun puolivälin tienoilla.

Helmikuun 12 päivänä 2016 Venäjän ortodoksikirkon johtaja, patriarkka Kirill tapasi paavi Franciscuksen Havannan lentokentällä. He allekirjoittivat terrorismin vastaisen julkilausuman, jossa erityisesti mainittiin Lähi-idän kristittyjen vaino. Havannasta paavi jatkoi matkaansa Meksikoon. Meksikossa, kuten muuallakin Väli- ja Etelä-Amerikassa paavin kirkko menettää jatkuvasti jalansijaa protestanteille, ja toisaalta Venäjän kirkko pelkää Ukrainan kaltaista "keltaista vallankumousta". Julkilausumassa tuotiin esiin ortodoksikirkon ja roomalaiskatolisen kirkon kielteinen kanta homoseksuaalisuuteen, jonka opettamisen alaikäisille Venäjän laki kieltää, ja johon Vatikaani vasta pyrkii.

"Moskovan ja koko Venäjän" patriarkat ja paavit eivät olleet koskaan aikaisemmin tavanneet, mikä antaa tilaisuudelle oman merkityksensä. Moskovan patriarkaatti perustettiin vuonna 1589 aika raa'alla tavalla. Konstantinopolin patriarkka otettiin vangiksi Kremliin, ja pakotettiin julistamaan Moskovan ylipappi patriarkaksi. Konstantinopolin kirkko ja Rooman kirkko olivat keskenään taistelleet vallasta vielä pitempään, ja jo vuonna 1054 ne julistivat toisensa kirkonkiroukseen. Nyt Venäjän ja Rooman patriarkat ovat kuitenkin löytäneet toisensa, syy voidaan arvata Havannassa 12.02.2016 allekirjoitetusta tekstistä.

Toukokuun kuudentena eli "voiton päivänä" patriarkka Kirill julisti "pyhän sodan" terrorismia vastaan, kts. https://www.rt.com/politics/342097-russian-orthodox-patriarch-declares-international/ Käsite "pyhä sota" on luopiokristitty Augustinuksen yksi monista harhaopeista. Augustinuksen kehittämä on myös se oppi kirkon ja valtion suhteista, johon länsimainen yhteiskunta on perustunut nykyaikaan asti, kunnes Putin ehdotti peliä ilman sääntöjä. Venäjän kirkon kallistuminen "pyhän sodan" kannalle on siis jo sinänsä voitto Rooman kirkolle.

Englannin ero EU:sta helpottaa Katolisen kirkon hanketta. Amerikan Establishmentin johtajaksi tituleerattu Georg Soros sanoi, että EU:n hajoaminen tekee Venäjän suurvallaksi, mikä saattaa toteutuakin, jos vain EU ja Venäjä yhdistyvät. Ja onhan EU:n omakin internetsensuuri paisumaan päin, kts www.infowars.com/eu-proposes-government-id-to-use-internet/ (Jos linkki ei avaudu, kytke Avastin sensuuri pois käytöstä). Jo Gorba sanoi, että ei hätää, vaikka Neuvostoliitto hajosi, onhan Euroopan - mikä sen nimi nyt sitten 1990-luvun alussa olikaan - uusi Neuvostoliitto. Miten EU:n pyrkii omien lakiensa avulla samoihin päämääriin kuin Venäjä Jarovoin lakipaketin avulla, minun ei onneksi tarvitse kirjoittaa, kun vasarahammer.blogspot.fi kirjoitti siitä hiljakkoin jutun "Elämmekö jo Neuvostoliitossa", kts. http://vasarahammer.blogspot.fi/2016/06/elammeko-jo-neuvostoliitossa.html?m=1

Toivon, että tämä pitkä johdanto selvittää sitä, miten maailma on nyt jaettu kahteen leiriin. Yhdysvallat hävittää kristinuskoa noudattamalla Frankfurtin koulukunnan oppeja (muista myös TPP Treaty, Intellectual Property Rights Chapter, joka vie samaan liemeen Yhdysvaltojen kanssa myös Kanadan, Australian, Uuden Seelannin, Malesian, Singaporen, Japanin, Meksikon, Perun, Vietnamin, Brunein ja Chilen), ja paavi patistaa EU:ta Venäjän taakse kirkon aseman tekemiseksi niin vahvaksi, että Jeesuksen Öljymäen puheessa ja Ilmestyskirjassa ilmoitettu suuri ahdistus kristittyjen hävittämiseksi voidaan aloittaa. Venäjän ja Vatikaanin oli melkein pakko mennä naimisiin. Riitahan siitä tulee, mutta sehän on eri asia.

Ei kai tämä vaikeaa ollut? Kristittyhän on se, joka on saanut Pyhän hengen voitelun, sillä sana kristitty tulee samasta juuresta kuin Kristus, Voideltu. Haetaan sitten sinun kahvipöytäkeskustelusi sieltä palveluntarjoajan tietokannasta, ja kun sieltä löytyy sana Jeesus Kristus, sinut julistetaan ekstremistiksi. Ja sitten vain menoksi. Naulitaan "terroristit" ristille, toinen Jeesuksen vasemmalle, ja toinen oikealle puolelle, sillä eihän sokea näe eikä ymmärrä, kuka on oikea terroristi, ja kuka on viranomaisen terroristiksi julistama Jumalan pyhä.

Jaa niin. Länsimaissa sensuuria ylläpidetään omistajavoimin. Kun lehdillä on sama omistaja ja sama toimeksiantaja, ei tietyistä asioista hiiskuta, ja toisista valehdellaan rehvakkaasti. Edward Snowden sentään sai juttunsa läpi The Independentin sivuilla, kts. http://www.independent.co.uk/news/people/edward-snowden-vladimir-putin-russia-surveillance-laws-extremism-crackdown-dissent-a7127311.html Sensijaan poliittisesti korrektit valehtelijat jatkavat omaa linjaansa. Raamatun mukaan pyhä pyhittyköön edelleen ja saastainen saastukoon edelleen.

Venäläiset veljet kyselevät nyt, miten tästä jatketaan. Onko joka seurakuntaan palkattava lakimies - ja niitä on jo - vai onko otettava koko homma tyynen rauhallisesti kuin hautakivi. Raamattuhan sanoo:

Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. 10:32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset, 10:33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina (τουτο μεν ονειδισμοις τε και θλιψεσιν θεατριζομενοι), toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla (τουτο δε κοινωνοι των ουτως αναστρεφομενων γενηθεντες). 10:34 Sillä minun vankieni kanssa te olette kärsineet (και γαρ τοις δεσμοις μου συνεπαθησατε) ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön (και την αρπαγην των υπαρχοντων υμων μετα χαρας προσεδεξασθε), itsessänne tietäen, että teillä on parempi ja pysyvä tavara taivaissa. (γινωσκοντες εχειν εν εαυτοις κρειττονα υπαρξιν εν ουρανοις και μενουσαν). 10:35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne (μη αποβαλητε ουν την παρρησιαν υμων), jonka palkka on suuri (ητις εχει μισθαποδοσιαν μεγαλην). 10:36 Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä (υπομονης γαρ εχετε χρειαν), että te tehtyänne Jumalan tahdon saisitte sen, mikä luvattu on (ινα το θελημα του θεου ποιησαντες κομισησθε την επαγγελιαν). 10:37 Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele (ετι γαρ μικρον οσον οσον ο ερχομενος ηξει και ου χρονιει); 10:38 mutta vanhurskas on elävä uskosta (ο δε δικαιος εκ πιστεως ζησεται), ja jos hän vetäytyy pois (και εαν υποστειληται), ei minun sieluni mielisty häneen (ουκ ευδοκει η ψυχη μου εν αυτω)". (Hebr 10:31-38)

Lohdullista tässä hommassa onkin se, että suuren ahdistuksen jälkeen tulee Herra pilvissä hakemaan omansa pois tästä maailmasta, jonka jälkeen alkaa vihan päivä, joka päättyy vasta kun Herra saapuu takaisin vastakruunatun vaimonsa kanssa ja hallitsee niitä, jotka on katsottu arvolliseksi pääsemään siitä juhlasta osalliseksi tuhatvuotiseen valtakuntaan, ja saa perinnöksi ikuisen elämän.

Pietari oli käytännön mies. Hän pani sen näin:

Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan (αλλα θεληματι θεου). (1.Piet 4:1-2)

Valmismatka Latviaan

Parin rasittavan matkan jälkeen Herra järjesti valmismatkan Väinänlinnaan ja muualle Latgaliaan. Ei tarvinnut kantaa huolta juuri mistään, mitä nyt vähän tulkata puheita ja keskusteluja. Seura oli hyvä, kohteet mielenkiintoisia ja kulut minimaalisia. Ja kuten näistä nimistä saattaa arvata, matkasta tuli myös opintomatka. Melkein kaikki matkaseurueen jäsenet olivat mustalaisia, avoimia ja uskossaan terveitä, mikä meidän muiden suomalaisten keskuudessa alkaa olla harvinaista. Maaseudun kylissä tapasimme uskovia mustalaisia, enemmän kuitenkin niitä, jotka olivat ymmällä siinä kirkkojen sekamelskassa, joka Latviankin kaakkoislaidalla, lähellä Valkovenäjän rajaa vallitsee. Paras tapa tuoda selvyyttä olikin pitää yllä uskovien yhteyttä henkilökohtaisella tasolla, jota matkaseurueen vanhimmat veljet olivatkin harjoittaneet jo pitkään. Ja koska seutu on köyhää, ja maaseudun mustalaiset vielä köyhempiä, myös kirpputoritavaroille löytyi käyttöä. Palkat pieniä, tai sitten tuloja ei ole ollenkaan. Monet latvialaisistakin olivat hankkiutuneet muille maille, erikoisesti Englanti näytti olevan suosiossa. Majoituspaikassa, paikallisten uskovien keskuudessa, yöpäivystäjä kertoi aamulla, että yöllä oli mennyt raskasta lastia rajalle päin. Se toi mieleen toisen maailmansodan, jolloin Latvian mustalaisia ja juutalaisia vietiin tuhoamisleireille niin, että eräässä pikkukaupungissakin juutalaisista oli jäljellä vain suuri juutalainen hautausmaa ja kyltti entisen synagogan seinässä. Auschwitzin keskitysleirin opastaulun tietoa leirillä tuhotuista 600000 mustalaisesta pidettiin pienenä ja juutalaisten määrää liioiteltuna. Huomioilta eivät säästyneet myöskään kaupat ja basaarit, joiden tavaravalikoima ja hinnat toivat mieleen Istanbulin basaarit. Myös parturissa käyntiin riitti rahaa: kolme euroa siinä meni.

 

Kuka aloitti toisen maailmansodan

Valeri oli tuonut joukon leiriläisiä Virosta Ikaalisiin, ja heidän bussissaan pääsin Viroon hakemaan sinne korjattavaksi jättämääni Fiijattia. Leiriläisten joukossa oli paitsi uskovia, myös kirkollisia ja muitakin. Leiriviikko oli ollut rasittava, ja kun laivalta löytyi sali, jossa musiikki ei ollut sitä kaikkein kamalinta laatua, yritin ottaa torkut. Mutta mitä vielä. Yksi mummoista sanoi, että siirry heidän pöytäänsä keskustelemaan Jumalasta. Ja alkoi sitten paasata siitä, miten vaikea lapsuus hänellä oli ollut sodan aikana Valko-Venäjällä. Yrittääkseni olla mukana keskustelussa kysyin, millä seudulla hän silloin asui. Mutta kun mummon sotajutut yhä jatkuivat, kerroin käynnistäni minskiläisessä ravintolassa vuonna 1974. Olin jättänyt palttooni ja karvalakkini naulakkoon, ja kun menin niitä hakemaan, ei "garderobin" hoitaja antanut lakkia takaisin, vaan väitti, ettei minulla sellaista ollutkaan. Syntyi keskustelu, ja kun selvisi, että olen Suomesta, mies kertoi olleensa itsekin vähän siellä Suomen suunnalla hulinoimassa talvisodan, eli venäläisittäin Suomen kampanjan aikana. Sitten veteraani haki naulakosta lakkini, mutta kertoi myös ihailleensa niitä suomalaisia naisia, jotka kovassa pakkasessa kiipesivät kuusen latvaan ja sieltä tulittivat konetuliaseillaan suoraan venäläisten asemiin. Uskomus on Venäjällä yleinen, mutta nyt olin kuullut sen omin korvin veteraanin suusta. Jumala oli selvästikin vastannut rukoilevien kotijoukkojen pyyntöihin omalla tavallaan. Mutta sitten mies kysyi, kuka sen sodan aloitti? Vastasin vastakysymyksellä "Hyökkääkö kolme miljoonaa kahdensadan miljoonan kimppuun?", johon mies: "Sinä ymmärrät politiikkaa".

Minskiläisessä ravintolassa vuonna 1974 käymäni keskustelu ei tyydyttänyt niitä, jotka olivat kutsuneet minut pöytäänsä Tallinnan laivalla vuonna 2016. Heidän mukaansa Suomi hyökkäsi 1939 Saksan tuella, siis itse asiassa aloitti toisen maailmansodan. Neuvostoliiton ja Saksan ystävyydestä ja 1939 tekemästä sopimuksesta naiset eivät halunneet kuulla mitään, vaan todistelivat, että Jumala antoi voiton Neuvostoliitolle, koska se oli hyvä, mutta poistuivat paikalta hampaitaan kiristellen, kun sanoin, että se, että Saksan ja Venäjän vuonna 1941 alkanut sota kaikkine kamaline seuraamuksineen oli Jumalan kosto siitä, että silloin juutalaisten orjuuttama Venäjä oli käynyt pienen rauhaarakastavan naapurinsa kimppuun vuonna 1939.

Jumalan sana jakaa ihmiset kahteen leiriin. Toiset se pelastaa, mutta toiset sen kuultuaan kovettavat sydämensä. Kun Viron puolella olin poistumassa bussista, uskovat naiset tulivat ulos kiittämään ja hyvästelemään, mutta muut jäivät penkkeihinsä istumaan.

 

Pieni talo preerialla

Peruskoululaisetkin lienevät nähneet Franklin Rooseveltin, Josef Stalinin ja Winston Churchillin samassa potretissa, mutta siihen on syynsä. Englantilaiset sanovat siitä, että samassa lintuparvessa on vain saman tyypin höyheniä.

Suomalaisille on markkinoitu Yhdysvaltoja tee-se-itse miesten luvattuna maana. Tämän myytin ylläpitämiseksi meille tarjoiltiin TV-sarjaa Pieni Talo Preerialla. Ja tosiaan, joskus kauan sitten Yhdysvalloissakin tunnettiin sellainen elämänmuoto, jossa työläinen oli vapaa ja omisti itse tuotantovälineensä. Tämä elämänmuoto ei kuitenkaan sopinut niille yhteiskunta-arkkitehdeille, joiden teoriat tunsivat vain kapitalismin (pankkiirien valta) ja kommunismin (puoluepamppujen valta). Karl Marx ja hänen hengenheimolaisensa hävittivät Amerikkalaisen idyllin jo 1930-luvulla. Likaisen työn teki Franklin Roosevelt, Yhdysvaltojen presidentti.

Hengellisesti sokeat pitävät televisiosarjaa Pieni talo preerialla kevyenä viihteenä, sillä he eivät tunnet Jumalan sanaa eivätkä Frankfurtin koulukunnan menetelmiä. Sosialisti Stalinin ja vapaamuurari Churchillin rinnalla valokuvassa istuu sosialistidiktaattori Franklin Roosevelt, joka hävitti pientilat Yhdysvalloista. Se toteutettiin Raamatusta tutun kaavan mukaan, mutta tarkoitusperät olivat päinvastaiset kuin Joosefilla Egyptissä.

Muistellaan vähän: Joosef joutui Egyptiin, koska hänen veljensä vihasivat häntä. Egyptissä Joosef joutui vankilaan hyvän käytöksensä takia, mutta kun maan hallitsija näki unen, haettiin Joosef vankilasta sitä selittämään. Joosef kertoi, että seitsemänä tulevana vuonna tulee ennätyssato, ja sitten tulee seitsemän vuoden nälänhätä. Silloin Egyptin kuningas eli faarao pani Joosefin hoitamaan maan asioita. Ja sitten Raamattu kertoo, miten niitä hoidettiin.

Niin Joosef kasasi viljaa niinkuin meren hiekkaa, ylen suuret määrät, siihen asti että lakattiin sitä mittaamasta, sillä se ei ollut enää mitattavissa. (1.Ms 41:49)

Kun nälänhätä alkoi, oli Egyptissä viljaa. Mutta Joosefin isä Jaakob suuren perhekuntansa kanssa Kanaanin maassa kärsi nälkää. Hekin joutuivat tulemaan Egyptiin viljaa ostamaan. Kun kaksi vuotta oli kulunut, olivat Joosefin veljet taas leivänostomatkalla Egyptissä. Joosef, joka heitä koetellakseen oli pysytellyt tuntemattomana, paljasti heille henkilöllisyytensä ja kutsui koko isänsä heimon Egyptiin.

Kaksi vuotta on nyt nälänhätä ollut maassa, ja vielä on jäljellä viisi vuotta, joina ei kynnetä eikä eloa korjata. (1.Ms 45:6)

Nälänhädän vielä jatkuessa Joosef myi kansalle leipää niin että kaikki raha loppui:

"Ja viljalla, jota ostettiin, Joosef kokosi kaiken rahan, mitä oli Egyptin maassa ja Kanaanin maassa; ja Joosef vei rahat faraon hoviin". 1.Ms 47:14.


Nälänhädän vielä jatkuessa kansa, jolla ei enää ollut rahaa, joutui luovuttamaan karjansa valtiolle ("se suuri kolhoosi")


Joosef vastasi: "Tuokaa tänne karjanne. Minä annan teille leipää karjastanne, jos rahanne on loppunut." (1.Ms 47:16)

Nälänhädän vielä jatkuessa kansa, jolla ei enää ollut rahaa eikä karjaa, antautui valtion orjiksi ja menetti maaomaisuutensa:


Niin Joosef osti faraolle kaikki Egyptin pellot; sillä egyptiläiset myivät jokainen vainionsa, koska nälkä ahdisti heitä. Niin joutui maa faraon omaksi. (1.Ms 47:20)

Nälänhädän vielä jatkuessa Joosef siirsi kansan kaupunkeihin:

Ja hän siirsi kansan kaupunkeihin, Egyptin toisesta äärestä toiseen saakka. (1.Ms 47:21)

No niin. Miten tämä nyt sitten liittyi siihen Franklin Rooseveltiin? Sehän oli Yhdysvaltojen presidentti suuren laman aikana ennen toista maailmansotaa ja toisen maailmansodan aikana. Se suuri lama (haku: Great Depression) alkoi maaseudulla, kun preeria kuivui. Valtio ja pankkiirit käyttivät maanviljelijöiden ahdinkoa hyväkseen. Kuten Neuvostoliitossa samaan aikaan, valtio imi myös kullan pois markkinoilta. Mutta erojakin Neuvostoliittoon nähden oli. Valtio ja pankkiirit tarjosivat velkaa, saadakseen viljelijät koukkuun. Kun viljelijä oli koukussa, he joutuivat myymään omaisuutensa suuryrityksille. Itsenäiseen elämään tottuneet ja kunnialliseen elämäntapaan pyrkivät ihmiset joutivat valtion holhouksen, byrokratian ja yhäti kasvavan kusetuksen kohteeksi.

Kun Amerikkaa perustettiin valtioksi, se sai perustuslain. Roosevelt kiersi perustuslakia antamillaan presidentin määräyksillä, "executive orders" ja siitä tuli maan tapa. Kongressia hän suorastaan uhkaili sosialistisella diktatuurilla, mikäli se yrittäisi estellä hänen pyrkimyksiään. Ihan oikea mies istumaan samaan perhekuvaan Josif Stalinin kanssa, mutta Churchillin tarina on hieman erilainen.

Ps. Suomessa oli ennen suuren kusetuksen alkua yli 400 000 pientilaa. Nyt nälänhädän edellä elintarvikeomavaraisuus on laskettu miljoonan ihmisen tarpeita varten, ja loppujakin maatalousyrittäjiä ollaan jo tappamassa byrokratian ja velkakierteen avulla. Ja kaikki tämä siksi, että Paholaisen uskolliset palvelijat eivät rakasta Jeesusta, Jumalan Voideltua, vaan Saatanaa.

Ps 2. Franklin Rooseveltin luottomies Euroopassa oli Yhdysvaltojen vakoojaksi luonnehdittu, ja EU:n perustajaksikin väitetty Jean Monnet. Kyllä Gorba tiesi, kun sanoi, että EU on uusi Neuvostoliitto.

 

Miten maailma toimii

Sain linkin youtuben sivulle ja läksin katselemaan poliittisesti epäkorrektia dokumenttia "Adolf Hitler - Tarina jota ei ole koskaan kerrottu" koneella, jonka olin juuri putsannut asentamalla poistamalla ensin kaikki vähänkin tarpeettoman tuntuiset ohjelmat, ja asentamalla Vistan uudestaan, jonka jälkeen asensin vain palomuurin ja virustorjunnan, ccleanerin, Windows ysin ja Firefoxin. Koska filmi youtuben sivulla Miten maailma toimii oli jaettu osiin, katsoin ensimmäiset osat illalla ja jatkoin seuraavana päivänä. Sitten katsoin taas sähköpostia, ja mitä kummaa: Linkki oli poistunut! Tarkastin saapuneen postin huolellisesti, eikä sitä todellakaan enää löytynyt. Katsoin sitten vielä loput pitkästä dokumentista, mutta kun sen jälkeen katsoin sähköpostia, se saamani linkki toisen maailmansodan tapahtumiin olikin taas paikallaan, ja uuttakin postia oli tullut. Että näin maailma toimii, pojat.

Maailma toimii siten, että "omille" porukoille uskotellaan, että me olemme hyviksiä, ja ne muut "pahiksia". Oppi on ihmisillä verissä niin, ettei sitä voi sanoa edes hiekkalaatikko-opiksi. Se on opittu jo sitä ennen. Minulle filmissä Adolf Hitler - tarina jota ei ole koskaan kerrottu, ei ollut mitään uutta. Jos filmistä jollekin muulle on jotakin hyötyä, se on siinä, että sodan julkkikset, Stalin, Hitler, Churchill ja Roosevelt olivat kaikki saman opin kasvatteja. Jos joku maailman valtioista tai joku muu sen organisaatioista pystyisi panemaan maailman asiat kuntoon, olisi Jeesuksen kuolema ollut turha. Nimrodin ajoista asti sitä onkin yritetty, mutta koskaan siinä ei ole onnistuttu, ja kun viimeinen näytös on juuri alkamassa kannattaa katsoa, miten Aatulle kävi. Olennainen filmistä puuttui: Vain Jeesus antaa rauhan.

Saksa oli sinetöinyt kohtalonsa 15.09.1909 annetulla Berliinin deklaraatiolla, jossa Pyhän Hengen täyteys torjuttiin. Ja kun Pyhä Henki oli torjuttu, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin Saatana. Venäjä oli tehnyt valintansa jo silloin, kun se kirkon pettämänä ryhtyi vainoamaan Jeesuksen seuraajia. Ja sosialistien ohjelman mukaan viimeisenä hävitetään Amerikka - samasta syystä, sillä Jumala kostaa morsiamensa häväistyksen ja nimensä pilkan, ja erityisesti silloin, kun sitä tehdään ikään kuin hänen nimessään.

Saatana ei ole mikään sarvipäinen mörkö. Hän osaa käyttäytyä ja miellyttää. Ja tänään hän on maailmassa suositumpi kuin koskaan.

 

Frankfurtin koulukunnan rasistit hyökkäävät

Kun lapset aamulla avaavat telkkarin, sieltä kuuluu lastenohjelmiksi meikattua örinää, ja kun muija pistää sen puolenyön aikoihin kiinni, sieltä kuuluu englanninkielistä juopuneitten örinää. Enhän minä tätä ihmettele, en suinkaan. Sehän on Jumalan rangaistus sille, että, hetkinen, miten se nyt olikaan:

Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden vaihtaneet (και ηλλαξαν την δοξαν του αφθαρτου θεου) mätänevän ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaisuuteen. Sentähden Jumala on hyljännyt saastaisuuteen, sydämensä himoissa häpäisemään itse omat ruumiinsa heidät, jotka vaihdettuaan Jumalan totuuden valheeseen ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. (Rm 1:22-25)

Suomenkielen osuus Yleisradiossa vähenee koko ajan. Nyt niskan päällä on englanti Yhdysvaltojen aggressiivisuuden takia, mutta sitä ennen Yleisradion paratiisi oli Neuvostoliitto. Sitä ennen suomalaisille puhuttiin suomeksi, vaikka silloinkin julkinen valta pyrkikin välttämään Saksan ja Venäjän pahojen tekojen esilletuomista. Hullu juttu sekin, sillä jos/kun Englanti lähtee EU:sta, ei kai sitten EU:ssa enää englantia tarvita. Ja näin kielimiehen silmillä katsottuna englannin kieli onkin niin epämääräinen ja köyhä, että minä suosittelisin, näin kielimiehenä siis, EU:n uudeksi kieleksi turkkia. Ehdottoman järjestelmällinen, ja mitä rikkaimmilla sisäisillä resursseilla varustettu ja siksi myös epätavallisen ilmaisurikas, kaunis kieli. Vokaaliharmonia kuten suomessa, verbirakenteet hyvin monipuoliset kuin suomessa, mutta turkki voittaa suomen taivutuskaavojensa selkeydessä, eli se on kuin tietokonetta varten rakennettu kieli.

Nykyisen maailmanvallan pussiin pelaavat rasistit tuskin pelkäävät joutuvansa Nürnbergin tribunaalin kaltaisen tuomioistuimen tuomittavaksi, mutta kaiken varalta he yrittävät vähän meikata vihaansa suomalaisia kohtaan. Peruskoululaisten yläasteella lapset saavat yhden tunnin opetusta suomenkielisistä kansoista. Vai saavatko sitäkään, jolleivät edes opettajat tiedä mitään? Tietoa kyllä löytyy, kurkista vaikka Sukulaiskansojen ystävät ry:n etusivulle http://sukukansat.mafun.org/etusivu.html niin saattaa siinä toinenkin tunti vierähtää.

 

Eliitin tiet ja kansan polut

Keskiluokan eliminoiminen etenee vauhdilla. Suomessa, jossa ei koskaan ole ollut orjuutta, ollaan jo yhtiöittämässä maanteitä. Kannattaisi käydä vaikka Espanjassa katsomassa, mitä se käytännössä merkitsee. Raharikkailla on hienot maantiet, joilla ajat mukavasti jos sinulla on siihen varaa. Kansan teillä tilanne on toinen. On ruuhkia, hikeä ja hermostuneita ihmisiä autoineen, mutta sakkoja ja sakottajia kyllä riittää.

Sipilän hallituksen hanke teitten yksityistämisestä etenee varmasti, sillä kirjoitettu on: "Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä". (Lk 17:22)

 

Orjuuden tulo Suomeen

Suomalaisille on kerrottu, että valkoiset orjuuttivat mustia jossakin kaukana, mutta sitä, että Virossa eli silloisella Liivinmaalla valkoiset orjuuttivat valkoisia - saksalaiset eestiläisiä - kunnes Venäjän keisari Aleksanteri II vuonna 1863 sen lopetti. Aleksanteri II:lla oli paljon muitakin hyviä hankkeita, jonka takia hänellä on Suomessakin niin hyvä maine, että yksi Helsingin kolmesta pääkadusta kantaa hänen nimeään.

Aleksanteri II siis yritti parantaa venäläisten ja virolaisten oloja. Se vain ei ollut mieleen sosialisteille, ja he onnistuivatkin vuonna 1881 tappamaan hänet. Murhaamalla systemaattisesti maan parhaita johtajia, he saivat aikaan sen, että maan piti rakentaa tiukka valvonta- ja vakoiluverkosto, mikä tarjosi kansankiihottajille uusia mahdollisuuksia. Tehtiin läppää läpän perään viranomaisten ärsyttämiseksi, ja kun tekijät joutuivat teoistaan vastuuseen, syytettiin hallitusta vainoista. Näin jatkui aina siihen asti, kunnes juutalaiset sosialismin avulla pääsivät valtaan. Viimeisen tsaarin perheineen tappoi juutalainen sosialisti.

Jeesuksen opetuksen mukaan vihollinen ei tee mitään muusta syystä kuin varastaakseen, tappaakseen ja tuhotakseen. Vuonna 1991 ennen niin mahtavan valtakunnan tuho oli niin täydellinen, että maan budjetti oli saman kokoinen, kuin viiden miljoonan asukkaan Suomella. Mutta mikä tässä on hämmästyttävää, on se into, jolla samalla kaavalla nyt toteutetaan Suomen sosialisointia, eli "yksityistämistä". Jumala on selvästikin halunnut rankaista Suomea sellaisilla ministereillä, kuten Berner, Stubb ja kumppanit. op/2016-04-18

 

Viimeiset liiviläiset

Kun paavi 1200-luvulla määräsi joukkonsa Baltian maita "kristillistämään", tuloksena oli ensin preussilaisten hävittäminen sukupuuttoon. Vain nimi jäi jäljelle siitä kansasta, jonka kieli todennäköisesti kuului joko balttilaisiin tai suomalais-ugrilaisiin kieliin. Jotkut preussilaiset tietysti pääsivät pakoon ja sulautuivat naapurikansoihin, ja eräiden väitteiden mukaan preussilaisia olisi silloin tullut Karjalaan saakka. Toinen kansa, joka 1200-luvulla myös joutui paavin saksalaisten orjiksi, oli liiviläiset. Viimeinen historiallisessa kotimaassaan asunut liiviläinen, Viktor Berthold, s.1921, kuoli 28.02.2009, mutta Kanadaan sosialisteja paennut Grizelda Kristina kuoli 103 vuotiaana 2.06.2013. Vielä satavuotiaana Kristina oli mukana taltioimassa kansansa kulttuuriperintöä mediaa varten. Liiviksi on ilmestynyt myös Korli Stalten Lauri Kettusen avustuksella kääntämä Uusi Testamentti. Vuonna 1942 Helsingissä julkaistun kirjan lukijoita oli vähän jo silloin, mutta kielenharrastajien toimesta liivinkielen harrastus jatkuu, kts. www.livones.lv tai www.livones.net

Myös yksi saamelaiskielistä, Akkalan saame, sammui, kun viimeinen kielentaitaja Maria Sergina joku vuosi sitten kuoli.

Eestiläisiä oli Suuren Pohjan sodan jälkeen jäljellä noin sata tuhatta. Ennusteet näyttivät huonolta, mutta ratkaisevalla hetkellä maahan tulivat veljet, jotka opettivat eestiläiset ja virolaiset lukemaan, kirjoittamaan, tekemään työtä ja kunnioittamaan Jumalaa. Harnackin mukaan vuonna 1850 Liivinmaalla toimi 250 "vennastekoguduse" (veljesseurakunnat) koulua. Kansa pelastui, koska sillä oli Pelastaja.

 

Kompastuskivi ja loukkauskallio

Jesaja ennusti, että Herra Sebaot on oleva pyhäkkö, loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, kts. Jes 8:13-16. Jopa Nurmijärvellä uskonnon opettajana toiminut Kirsti Launiala, eli "mutsi" puhui tästä; ei kuitenkaan selittänyt asiaa sen pitemmälle, kuin että juutalaiset närkästyivät Jeesukseen:

Mutta kun he puhuivat kansalle (λαλουντων δε αυτων προς τον λαον), astuivat papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä (επεστησαν αυτοις οι ιερεις και ο στρατηγος του ιερου και οι σαδδουκαιοι), närkästyneinä (διαπονουμενοι) siitä, että he opettivat kansaa (δια το διδασκειν αυτους τον λαον) ja julistivat (και καταγγελλειν) Jeesuksessa (εν τω ιησου) ylösnousemusta kuolleista (την αναστασιν την εκ νεκρων). Ja he kävivät heihin käsiksi (και επεβαλον αυτοις τας χειρας) ja panivat heidät vankeuteen seuraavaan päivään asti (και εθεντο εις τηρησιν εις την αυριον), sillä oli jo ehtoo (ην γαρ εσπερα ηδη). (Apt 4:1-3)

Mikä tässä juutalaisia muka närkästytti? Uskoivathan fariseuksetkin ylösnousemukseen, eikä ylösnousemusajatus muillekaan uskonnoille täysin tuntematon käsite ole. Mutta luetaanpas se sana tarkemmin jakeesta 4:2:

ja julistivat Jeesuksessa (εν τω ιησου) ylösnousemusta kuolleista.

Siinähän se on. On aivan eri asia uskoa, että kuolleet nousevat ylös haudoistaan, kuin että kuolleiden ylösnousemus tapahtuu Jeesuksessa, εν τω ιησου. Haku "Jeesuksessa" antoi 60 hittiδ, ja tuo yllä lainattu teksti oli niistä ensimmäinen, koska parhaassakin tapauksessa me pääsemme sisälle Jeesukseen vasta Pyhän Hengen saatuamme, joka on edellytys, että voisimme nousta ylös kuolleista Jeesuksessa. Siksi nämä ilmaisut tyyppiä Jeesuksessa, Kristuksessa, Pyhässä Hengessä, Herrassa jne ovat yleisiä vasta Apostolien teoista alkaen Uuden Testamentin loppuun saakka. Vain Johanneksen evankeliumista löytyy yksi hitti, jossa käytetään samaa rakennetta - prepostio (εν) ja pδäsanan datiivi - mikä suomeen käännetään inessiivillä, jonka pääte on -ssa tai -ssä:

Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa (εν θεω) tehdyt. (Joh 3:20-21)

Haku sanalla "Jumalassa" antoi kaikkiaan 12 hittiä, haku sanalla "Herrassa" 53 , Kristuksessa 85, "Pyhässä" 14, Hengessä 54 (josta osa merkityksessä ihmisen saama henki) jne. Ilmaisu on hyvin yksinkertainen keino ilmaista, että Jumalan tahto palauttaa kadonneet lampaat yhteyteensä on onnistunut, ja tätä juuri eivät fariseukset halua kuulla. Vielä vuoden 1938 kirkkoraamatussa nämä ilmaisut, joissa pääsanana tarkoittaa joko Isää, Poikaa, tai Pyhää Henkeä, oli käännetty suomeen melko uskollisesti, mutta kr-92 noin kaksi kolmasosaa yli kahdestasadasta tarkasteltavasta ilmaisusta on häipynyt jonnekin. Käännöskomitean pyrkimys on ollut tehdä Kristus välineeksi, joka sinkoaa ihmisen jumaluuteen, mutta jää sitten itse ikään kuin syrjästäkatsojaksi. Siis ihan kuin Paholainen aina on halunnut. Jeesuksesta on tullut kirkollisille fariseuksille kompastuskivi ja loukkauskallio. op/2016-04-06

 

Mitä on rasismi

Jumala on isä, joka rakastaa lapsiaan. Hänen luomakuntansa on patriarkaalinen, joka tarkoittaa sitä, että patriarkaalinen, isällinen hallintojärjestelmä on luonnollinen. Tämän kanssa kilpaileva hallintojärjestelmä syntyi Babylonissa, kun Nimrod joukkoineen perusti ensimmäisen sotilaspoliittisen järjestelmän, imperiumin, joka perustuu vihaan, ryöstöön ja tappamiseen. Sotilaspoliittisessa järjestelmässä perheyhteisöjen, heimojen ja kansojen päämiehet menettivät valtansa ja Jumalan tilalle ryhdyttiin markkinoimaan babylonialaista kolminaisuutta, Auringonpalvontaa ja muuta "sunnuntaita".

Vaikka perheyhteisöjen, heimojen ja kansojen johtajat olivatkin menettäneet valtansa he jäivät eloon, mikä piti sotilaspoliittista johtoa jatkuvasti varpaisillaan. Eikä pelko ole ollut turha. Jumala kutsui ulos tuhoon tuomitusta järjestelmästä yhden miehen ja rupesi rakentamaan hänestä uutta ihmiskuntaa. Nyt, kun Babylonialaisen järjestelmän synnystä on jo noin neljä tuhatta vuotta, Jumalan hanke on tullut paapelin miesten pääasialliseksi huolenaiheeksi, josta ne haluavat päästä lopullisesti eroon, sillä kaikki aiemmat yritykset ovat epäonnistuneet huolimatta siitä, että ruumiita on tullut ja paljon. Yksin Neuvostoliitossa sosialistit tappoivat kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka eivät arvostaneet tätä paapelin miesten viimeistä hanketta.

Patriarkaalisella järjestelmällä on niin paljon kannatusta, etteivät paapelin miehet vieläkään uskalla hyökätä avoimesti perheyhteisöjen, heimojen ja kansojen päämiehiä vastaan, mikä on pakottanut heidät kehittämään muita keinoja, joilla tuhota se valta, joka Jumalan luomisjärjestys isille ja heimopäälliköille antaa, sillä se yhteisö, jossa valta perustuu sukulaisuussuhteisiin, ei anna sotilaalle, olipa hänellä millaiset pyssyt ja kuinka suuri mediavalta tahansa, mitään mahdollisuutta tulla yhteisön johtajaksi. Yksi uudemmista sodankäynnin välineistä on nimittää geneettiseen sukulaisuuteen perustuvan vallan edustajia rasisteiksi.

Termi "rasismi" on varsin nuori, se tuli tunnetuksi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta perheyhteisöjen hävittäminen oli jo yksi Ranskan vallankumouksen päätavoitteista. Toisen maailmansodan jälkeen paapelin miehet kirjoittivat kirjan The Authoritarian Personality (Auktoritäärinen persoona), jossa tarjoillaan reseptejä perheenpään aseman nujertamiseksi, vaikka kirjoittajien, Frankfurtin koulukunnan jäsenten tärkein sotakalu onkin huoruuden kaikkinainen edistäminen, joka nyt on jo edistynyt siihen vaiheeseen, että perversseistä suhteistakin on enää eläimiin sekaantuminen yleismaailmallisesti toteutumatta.

Ne, jotka rakastavat Saatanaa, kysyvät, miksi Jumala sallii niin paljon pahaa maailmassa, mutta toisaalta kannattavat järjestelmää, joka peruskirjojensa mukaan tappoi kymmeniä miljoonia venäläisiä ja ukrainalaisia, pienemmistä väestöryhmistä, kuten inkeriläisistä puhumattakaan sekä kymmeniä miljoonia kiinalaisia, miljoonia kamputsealaisia ja olisivat tehnyt saman Saksassakin, jos saksalaiset olisivat sen sallineet. Olisiko sellaiseen kysymykseen siis vielä vastattava? Jos on, niin vastaus on jo luettavissa, kts. Toinen Tessalonikalaiskirje, luku 2, jakeet 1-12. op/2016-04-04

 

Euroopan tila

Jumala johti eilen erääseen kokoukseen, jossa puhujana oli vähemmän tunnettu juutalaiskristitty, ja kuulijoitakin oli aika vähän, ehkä parikymmentä. Mutta lastenkotia pitävän leskivaimon puhe oli niin täyttä asiaa, että minä en ole vastaavaa kuullut moneen kuukauteen. En yritäkään ottaa sanoja hänen suustaan, mutta maistiaisiksi kerron, mitä hän sanoi Euroopan tilasta. Hän kertoi siitä, että Euroopan tila on kuin juutalaisyhteisön tila 1930-luvulla. Silloin juutalaiset näkivät myrskyn merkit, mutta uskottelivat itselleen, että ei sellaista voi "sivistyneessä" Euroopassa tapahtua.

Minulla on niin huono nimimuisti, että en pysty kertomaan puhujan nimeä. Mutta hän teki myös sellaisen kysymyksen, jonka parissa monet askartelevat: Onko kukaan vertausta tuhlaajapojasta kuullessaan ajatellut, että siinä olisi kysymys Israelista ja kristikunnasta? Yleisessä kokouksessa asiasta ei tietenkään voitu lähteä keskustelemaan, mutta jo kysymyksen heittäminen ohjaa asian terveelliseen suuntaan. Kahvipöydässä oli "vähä paljo" asiaa, että sielläkin asia jäi puimatta. Mutta jos tätä mietit, niin mieti samalla sitä, mikä on Efraim ja mikä on Juuda. Tai pitäisikö ennemminkin sanoa, että älä mieti, vaan tutki asiaa kirjoituksista alkaen siitä, kun Jaakob siunasi Joosefin pojat ja kuuntele, miten Pyhä Henki sen sitten sinulle selittää. Juttu alkaa näin:

Joosefille syntyi, ennenkuin nälkävuosi tuli, kaksi poikaa, jotka Aasenat, Oonin papin Poti-Feran tytär, synnytti hänelle. Esikoiselle Joosef antoi nimen Manasse, "sillä", sanoi hän, "Jumala on saattanut minut unhottamaan kaikki vaivani ja koko isäni kodin". Toiselle hän antoi nimen Efraim, "sillä", sanoi hän, "Jumala on tehnyt minut hedelmälliseksi kärsimysteni maassa". Ne seitsemän viljavuotta, jotka tulivat Egyptin maahan, kuluivat loppuun. (1.Ms 41:50)

Ja jatkuu luvussa 48, jonka tärkein asia ilmaistaan jakeessa 14:

Mutta Israel ojensi oikean kätensä ja laski sen Efraimin pään päälle, vaikka tämä oli nuorempi, ja vasemman kätensä Manassen pään päälle; hän pani siis kätensä ristikkäin, sillä Manasse oli esikoinen. (1.Ms 48:14)

Vertaus tuhlaajapojasta ei ole ainut vertaus Isästä, jolla oli kaksi poikaa, mutta kaikilla niillä selitetään Israelin ja kristikunnan suhdetta Jumalaan, joka on ISÄ. Mutta jos nyt on niin huonosti, ettet sinä voi tutkia tätä asiaa kahdeksaatoista vuotta etkä tunne ketään muutakaan, niin katso tästä, sanotaanko Raamatun viimeisessä kirjassa tästä mitään. op/2016-04-02

 

Pääsiäisen sanoma

Leninin mukaan paras tapa tuhota kansa, eikusiis tehdä vallankumous on tuhota sen valuutta. Tämän määritelmän mukaan parhaita Suomen hävittäjiä ovat presidentti Koivisto ja mikäsenytoli Katajainen. Leninillä oli tietysti syynsä, miksi hän halusi hävittää Venäjän, sillä hän oli geeniperimältään ainakin neljänneltä osaltaan juutalainen. Mutta miksi Koivisto ja Katainen halusivat hävittää Suomen, sitä täytyy tutkia sen valossa, miksi juutalaiset organisoivat Jeesuksen tappamisen roomalaisten välikäsiensä kautta: Juutalaiset uskottelivat itselleen, että järjestämällä Jeesuksen pois päiviltä, he pelastaisivat kansansa. Mutta se usko osoittautui vääräksi.

Ette usko, kuinka kauniissa maisemissa liikuin kiirastorstaina. Kauniita järviä, hyvät pellot ja metsät, hyvinrakennetut talot, tiet ja talousrakennukset, ja kuitenkin kaikki autiona. Entisessä, mutta erinomaisessa kunnossa olevassa koulurakennuksessakin jäljellä oli vain pari kolme Jeesuksen seuraajaa saunailtaa pitämässä. Autiuden rauha, kuin Jerusalemissa sen jälkeen, kun se oli hävitetty, ja kansa myyty orjiksi ulkomaille.

Juutalaisten hanke epäonnistui. Jeesus nousi haudasta, ja hän sai nimen, jonka vertaista ei tunneta maan päällä eikä taivaissa. Juutalaisille itselleen kävi huonommin. He aloittivat kapinan, mutta kapina - tai sanottaisiinko vallankumousyritys - kääntyi heitä itseään vastaan. Juutalaiset menettivät kotimaansa, ja meni siinä miljoonan verran ihmissielujakin ennenaikaiseen hautaan tuomiotansa odottamaan. Tästä porukasta Jeesus sanoi:

Katso, "teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi". Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen (ευλογημενος ο ερχομενος εν ονοματι κυριου)". (Matt 23:38-39)

Jeesuksella on nimi, jota ei hävitetä. Se on nimi, jonka kunnioituksesta riippuu kansan tulevaisuus. Suomi nousi itsenäisten kansakuntien joukkoon siihen aikaan, kun isoisäni osti Raamatun ja maksoi siitä kaksi nuorta lehmää, vaikka itse eli niin vaatimattomasti, että kun minä pienenä poikana söin voileipää ja puuroa, hän sanoi, että se on synti syödä kahta sakiaa yht'aikaa, ja selitti sen näin: Leipä on tehty rukiista, ja puuro ruispuuroa. Puurossa on voisilmä ja leivän päällä on voita. Miksi moinen turhamaisuus? Hyvä ruoka se oli, kun maitoakin oli lasissa. Vain Vuoksesta pyydetty kala puuttui, mutta sekin asia kytkeytyy tähän samaan pääsiäisen tarinaan Jeesuksen nimen hävittämisestä maailmankirjoista.

Juutalaisille Jumala on antanut takuut siitä, että heistä jää pieni jäännös siihen hetkeen, kun he parkuen tunnustavat Jeesuksen herruuden, mutta muiden kansojen osalta kaikki riippuu kokonaan siitä, miten he Jeesuksen nimeen reagoivat. Ensin Jeesus korjaa voittosaaliinsa, josta tulee Kristuksen hallitus Tuhatvuotiseen valtakuntaan, johon jäävät vain ne kansat, joiden yli Jeesuksen nimeä mainitaan:

Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä (καθως πρωτον ο θεος επεσκεψατο λαβειν εξ εθνων λαον επι τω ονοματι αυτου). Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat (και τουτω συμφωνουσιν οι λογοι των προφητων), sillä näin on kirjoitettu: "Sen jälkeen minä palajan (μετα ταυτα αναστρεψω) ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan (και ανοικοδομησω την σκηνην δαβιδ την πεπτωκυιαν); minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn (και τα κατεσκαμμενα αυτης ανοικοδομησω και ανορθωσω αυτην), että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa (οπως αν εκζητησωσιν οι καταλοιποι των ανθρωπων τον κυριον), ynnä kaikki pakanat (και παντα τα εθνη), jotka ovat minun nimiini otetut (εφ ους επικεκληται το ονομα μου), sanoo Herra, joka tämän tekee (επ αυτους λεγει κυριος ο ποιων ταυτα παντα), kaikki hänen työnsä ovat Jumalalle tunnettuja ikiajoista asti (γνωστα απ αιωνος εστιν τω θεω παντα τα εργα αυτου)". (Jaakobin puheesta, kts. Apt 15:14-18)

Juutalaisten yritys esiintyä koko Israelin nimissä on feikki. Israelissa on 12 heimoa, joista kymmenen erkani Israelin nimellä omaksi valtiokseen kohta Salomon hallituskauden jälkeen. Tätä pohjoista heimoliittoa kutsutaan myös nimellä Efraim ("kaksinkertaisesti siunattu") ja se on kuva kristikunnasta. Jos et tätä tiedä, lue Raamatusta kaikki ne kertomukset, joissa Isällä on kaksi poikaa, mutta aina nuorempi saa suuremman siunauksen, kuin vanhempi.

Vuonna 722 eKr Efraim vietiin vangiksi Assyyriaan ja se hävisi kansojen mereen. Jeesuksen aikana Israelin maalla oli vain kaupunki nimeltä Efraim, ja sinne Jeesus pakeni, ettei olisi tullut tapetuksi ennen aikojaan. Mutta Ilmestyskirjassa Efraimia ei mainita, vai mainitaanko se tässä:

Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista: Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä. (Ilm 7:4-8)

Eipä mainittu Efraimin heimoa siinä, mutta muut pohjoisen valtioliiton heimot Daania lukuunottamatta mainittiin ja myös Juuda, joka vuonna 722 eKr vielä jäi itsenäiseksi. Hämmästyttävä juttu siis. Daanin tarinan avain on hänen nimessään, joka merkitsee tuomiota, mutta koska Efraim on kuva kristikunnasta, hänen joukkonsa on hyvin paljon suurempi kuin ne heimot, joiden pelastuminen oli tarpeen Aabrahamille annetun lupauksen täyttämiseksi:

Tämän jälkeen minä näin (μετα ταυτα ειδον), ja katso (και ιδου), oli suuri joukko (οχλος πολυς), jota ei kukaan voinut lukea (ον αριθμησαι αυτον ουδεις ηδυνατο), kaikista kansanheimoista (εκ παντος εθνους) ja sukukunnista (και φυλων) ja kansoista (και λαων) ja kielistä (και γλωσσων), ja ne seisoivat valtaistuimen edessä (εστωτες ενωπιον του θρονου) ja Karitsan edessä (και ενωπιον του αρνιου) puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin (περιβεβλημενοι στολας λευκας), ja heillä oli palmut käsissään (και φοινικες εν ταις χερσιν αυτων), ja he huusivat suurella äänellä sanoen (και κραζοντες φωνη μεγαλη λεγοντες): "Pelastus valtaistuimella istuvalle meidän Jumalallemme (η σωτηρια τω καθημενω επι του θρονου του θεου ημων), ja Karitsalle (και τω αρνιω)!". Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen (και παντες οι αγγελοι εστηκεσαν κυκλω του θρονου) ja vanhinten (και των πρεσβυτερων) ja neljän olennon ympärillä (και των τεσσαρων ζωων) ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen (και επεσον ενωπιον του θρονου επι προσωπον αυτων) ja kumartaen rukoilivat Jumalaa (και προσεκυνησαν τω θεω), sanoen (λεγοντες): "Amen (αμην)! Ylistys (η ευλογια) ja kirkkaus (και η δοξα ja viisaus (και η σοφια ja kiitos (και η ευχαριστια ja kunnia (και η τιμη) ja voima (και η δυναμις) ja väkevyys (και η ισχυς) meidän Jumalallemme (τω θεω ημων) aina ja iankaikkisesti (εις τους αιωνας των αιωνων), amen (αμην)!" (Ilm 7:9-12)

 

Pääsiäinen hukassa

Kalenterin mukaan pitkäperjantai on tänä vuonna 25 päivä huhtikuuta, ja ylösnousemuksen päivä sunnuntaina 27 huhtikuuta. Määrittelyn takana on kuitenkin Konstantinopolissa keisarillisen piispa Krysostomos eli Kultasuun saneluratkaisu, jolla pyrittiin lopettamaan Raamatullisen pääsiäispäivän vietto ja siirtämään ylösnousemuksen päiväkin "auringonjumalan" päivälle eli sunnuntaille.

Raamatullinen pääsiäinen eli pesah on se päivä, jolloin pääsiäisuhri uhrataan, ja tai oikeastaan sen muistoateria, jota on vietettävä kevätpäivän tasausta lähinnä olevan uudenkuun päivänä alkavan kuukauden neljäntenätoista päivänä. Kevätpäivän tasaus meillä käytettävän kalenterin mukaan sattuu maaliskuun 20 päivän seutuville ja jos uudenkuun päivä oli 10 päivä, pitäisi pääsiäisateriaa siis viettää 24 päivän iltana, mikä sopii yhteen myös kirkollisen kalenterin kanssa, sillä 24 päivä on helatorstai. Uudenkuun päivä on kuitenkin määriteltävä näköhavainnon perusteella, ja jotkut väittävät oikean päivämäärän olevan jo pari päivää aikaisemmin. Mutta tänä vuonna vielä enemmän hakusessa onkin juutalainen pääsiäispäivä, "pesah". Ortodoksijuutalaiset, ne samat, joita ennen kutsuttiin fariseuksiksi, ovat laskuissaan tulleet siihen tulokseen, että pääsiäisateria on nautittava vasta huhtikuun 22 päivänä. Toiset juutalaiset puolestaan tarkkailevat sitä, onko ohra jo tuleentunutta, sillä seitsemän päivää kestävän pääsiäisviikon rajoihin sijoittuvan viikkosapatin jälkeisenä päivänä pitää ohrasta tuoda uutislyhde temppeliin, eikä temppeliä muka ole. Tänä vuonna ohran kypsyminen Israelissa näyttää kaiken lisäksi olevan myöhässä.

Mitä siis teemme? Etkö muista? Jeesushan asetti leivän ja viinin nautittavaksi hänen muistokseen. Vaikka joka päivä, kunhan se tehdään asian vaatimalla arvokkuudella.

 

Saunailta pitkänäperjantaina

Lukijatapaamiset ovat jääneet vähiin, mutta mielessäni on ollut järjestää muutaman päivän pituinen palaveri, jossa käsiteltäisiin tekstissä "Evankeliumi" (katso alla) esitettyjä asioita. Alkajaisiksi ajattelimme kuitenkin järjestää pitkänäperjantaina 25.05 saunaillan, ja jos mielenkiintoa riittää, voidaan pääsiäispyhinä vielä jatkaa. Voit soittaa 0465601843. Tiedot leirikeskuksesta, kts. www.vaho.fi. Saunaillassa sitten näemme, löytyykö jatkajia edes puolijoukkueen vertaa. Mutta jos lähdet matkaan, niin ota varmuuden vuoksi lakanat ja sellaiset mukaan. Ruokailu nyyttikestiperiaatteella. op/2016-03-17

 

Evankeliumi

Kun noin puolitoista vuotta sitten aloin kirjoittaa juttua evankeliumista, oli tavoitteena enintään sadan sivun pituinen kirja. Nyt kääntelen tekstiä venäjään, ja samalla vertailen venäläisen ja suomalaisen raamatunkäännöksen (1938 ja venäläisen 1876) eroja. Venäläinen käännös on tehty oikeista käsikirjoituksista, mutta suomalainen Pohjois-Afrikassa ja Kesareassa käpelöidyistä versioista, jonka takia tekstin suomalaiseen versioon olen tehnyt lainattujen raamatunpaikkojen Raamatun käsikirjoitusten vaatimia tarkennuksia ilmeisten käännösvirheiden korjaamisen lisäksi. Tässä vaiheessa tekstissä on myös mukana runsaasti tarkistuksessa tarvittavaa kreikankielistä tekstiä, joten teksti on vielä pitkä. Ehkä siitä joskus kirjakin syntyy, mutta nyt teksti on pitänyt jakaa mainituista syistä kahteentoista kaksikieliseen lukuun. Ne ovat:

Luku 01. Luoja loi hyvin

Luku 02. Taivasten Valtakunnan hallitusohjelma

Luku 03. Kätketty siemen

Luku 04. Kuka hän on

Luku 05. Mitä hän teki

Luku 06. Taivasten Valtakunnan avaimet

Luku 07. Evankeliumi ja sen seuraukset

Luku 08. Kristuksen ruumiin rakentaminen

Luku 09. Jumalan tunteminen

Luku 10. Pyhän Hengen hedelmät

Luku 11. Täydellisyys

Luku 12. Jumalan kunnian julkinen ilmestyminen

Kaksikielisen version venäjänkielinen esittely löytyy täältä.

 

Supertiistai

Yhdysvallat on varjohallituksen, Establishmentin hanskassa. Pelko siitä, että Yhdysvalloista tulee vapaa maa, pelottaa sosialistisen internationaalin pelureita. Yhdysvaltojen suurlähettilään mukaan Yhdysvalloissa kiehuu, mutta Helsingissä keittää jo yli. Juttu tuli sivulle Uutiset…

 

Pyhäaamun rauha

Sunnuntaiaamuna oli ihan niin kuin laulussa sanotaan: "Pyhäaamun rauha, hiljaa huokailee…" Mutta vapaa-aika on vaarallista. Menin ja katsoin itsekin sitä valtion propagandakonetta, että eikö sieltä edes näin kauniina päivänä voisi tulla jotakin hyvääkin. Ja miten ollakaan, ruotsinkieliseltä kanavalta tuli STV:n jumalanpalvelus, koreasti juhlavissa puitteissa järjestettyä henkistä tyhjyyttä. Ahaa. Nyt sitä tiedetään sekin. Sehän olisi ollut sitä uskonnollista ekstremismiä, jos kirkossa joku puhuisi asiaa. Sellaisen puhumisesta se Jeesuskin ristille joutui. "Muuttakaa mielenne, sillä Taivaan Valtakunta on tullut LÄHELLE". Sellaisia se Jeesus puhui, ja kuulijoita riitti. Ruotsissa kirkkosali oli melkein tyhjä, ja lopuillakin olisi ollut täysi syy lähteä kotiin kesken Poliittisesti korrektia, tai niin kuin Amerikan opissa käyneet sanovat, soft power- jumalanpilkkaa.

Jeesus kertoi ennakolta kristikunnan kehityskaaren, ja vielä Johanneksen ilmestyksessä tuo esiin ne kaksi seurakuntamallia, jotka kestävät loppuun saakka: Filadelfian eli veljesrakkauden malli ja Laodikean eli kansanvallan malli. Filadelfian seurakunta pelastetaan vaivan ajasta, ja Laodikean seurakunta oksennetaan ulos Jumalan suusta.

Oksentamisesta puhutaan Raamatussa myös siinä yhteydessä, kun maa oksentaa asukkaansa ulos. Kaanaan maassa asui seitsemän kansaa, jotka harjoittivat aivan tietynlaisia paheita ja aivan tietynlaisessa järjestyksessä, jonka seurauksena maa oksensi nämä kansat ulos. Maa annettiin Israelille, jota käskettiin tarjoamaan näille asukkaille rauhaa, mutta kun kansat eivät uskoneet rauhan tarjoukseen, ne lähtivät sotaan ja tuhoutuivat. Kirjoitin tästä vasta äsken paapeli-sivulle nimellä Mikä ihmeen monikulttuuri, joten ei tässä siitä tämän enempää.

Ruotsalaisten monikulttuuri on tunnettu asia, mutta pilkkajumalanpalveluksen jälkeen STV kävi pilkkaamaan ruotsalaisen sivistyksen haamua. Ohjelmassa pilkattiin entisajan ruotsalaisia, jotka pitivät kuningasta eräänlaisena "puolijumalana". Termi on ihan asiapitoinen, kristitty, olkoon vaikka ruotsalainen sellainen, tottelee kuningasta joka asiassa, jossa kuningas ei ylitä Jumalan asettamia valtuuksia. Mutta nämä nykyajan ruotsalaiset: nehän eivät tottele Jumalaa, vaan laativat Jumalan lain vastaisia lakeja, ikään kuin juuri he itse olisivat jumalia. Näin he ovat siis tuominneet itse itsensä ja aivan laodikean (lao: kansa, dikeos: oikeudenmukainen) opin mukaisesti vielä. Mutta kun maa on oksentanut monikulttuurin ulos, tulee Jumalan valtakunta:

Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella (μετα δυναμεως και δοξης πολλης). Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." (Lk 21:25-28)

op/2016-02-17

 

Syyrialaiset UT käsikirjoitukset

Kaima-Osmo lähetti vinkin Roger Pearsen sivustolle Syriac Peshitta Resources, josta löytyy asiaa syyriankielisistä Raamatun käsikirjoituksista, kts. http://www.tertullian.org/rpearse. Vinkki sai aikaan myös sen, että hain esille sivut Arthur Vööbusin kirjasta Early Versions of the New Testament, jonka skannasin pari vuotta sitten. Kuten kirjan nimi (Uuden Testamentin varhaisia versioita) sanoo, siinä esitellään niitä Uuden Testamentin käännöksiä, jotka tehtiin ennen kirkon vahvistumista niin suureksi antikristilliseksi toimijaksi, että raamatunkäännöstyö melkein kokonaan pysähtyi lähes tuhanneksi vuodeksi. Laitoin Vööbusin kirjan ensimmäisen luvun luettavaan kuntoon, kts. http://www.opsti.net/early/01tatian.htm ja vastaavat linkit Vieraskirjan sivulle.

Alkeiden alkeet

Se, mitä ihmiset sanovat rakkaudeksi, on inhottavaa itsekkyyttä, ahneutta ja riistoa. "Minä tykkään siitä, minä haluan sitä, se miellyttää Minua, Minä haluan sinut ja sinut myös. Jos sinulla on radio tai televisio, niin hae sieltä lisää näitä herkkupaloja: Uusia autoja sinulle itsellesi, paljon enemmän sitä ja tätä ja entistä edullisemmin. Tehomaatalous, suurteollisuus, kaupunkikulttuuri, himen sys alef resh tuotto kapitaali ja prosentit.

Rakkaus on Jumalan käskyjen pitämistä. Ensin Jeesus tuli ja teki Jumalan tahdon, ja sitten hän sanoi meille:

Jos te minua rakastatte (εαν αγαπατε με), niin te pidätte minun käskyni (τας εντολας τας εμας τηρησατε). (Joh 14:15)

Käsky on tämä:

Uuden käskyn (εντολην καινην) minä annan teille (διδωμι υμιν), että rakastatte toisianne (ινα αγαπατε αλληλους), niinkuin minä olen teitä rakastanut (καθως ηγαπησα υμας) - että tekin niin rakastatte toisianne (ινα και υμεις αγαπατε αλληλους). (Joh 13:34)

Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. (Joh 15:12-13)

Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne. (Joh 15:17)

Rakkaus on Jumalan tahdon tekemistä. Jos sinä vielä toteutat omaa tahtoasi, sinä et varmasti rakasta ketään. Omasta tahdosta päästään eroon vaihtamalla se Jumalan tahtoon. Kirkolliset eksyttäjät sanovat sitä parannukseksi, mutta Raamatussa sitä sanotaan mielen muutokseksi, joka on totaalinen, "metanoia". Tämmöisessä tapauksessa tavallisesti annan vinkin Juuson sanakirjan vastaavaan sanaan, ja niin minä teen nytkin, mutta tällä kertaa Juuso itse ei ole vielä päässyt täysin vapaaksi kirkollisesta hapatuksesta, kun hän sanakirjansa sivulla 334 pitää mahdollisena, että sana metanoeo voi tarkoittaa myös "jäljestäpäin ajatella toisin". Mielenmuutos, metanoia, on paljon suurempi asia kuin mielen ailahtelu ja menneitten vatvominen. Se on kuolema vanhalle ajattelulle, ja uuden ajattelun perustaminen Jumalan Sanan ja Hengen ilmoituksen varaan.

Älä pidä tätä kirjoitusta loukkaavana. Kirjoitan tätä kädet vapisten, sillä päivällä jouduin keskustelemaan nuoren miehen kanssa, joka etsi pääsyä sisälle Jumalan valtakuntaan. Kaksi kertaa hän oli jopa "jättäytynyt" alttarikutsun kuultuaan, mutta eihän sokea voi sokeaa taluttaa. Hänen opastajansa tuskin olivat tunteneet alkeiden alkeitakaan. Ilmiö ei ole uusi. Paavali kirjoittaa Timoteukselle:

1:3 Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi
1:4 eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät kinastelua kuin Jumalan huoneen rakentamista uskossa
1:5 sillä julistustehtävän päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. (1.Tim 1:3-5)

Postinkulun murheita

Mapitin papereita ja huomasin, että mappiin oli ilmestynyt noin vuoden vanhaa, tärkeääkin postia, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Älä siis lähetä minulle postia, sillä on aika epätodennäköistä, että se tulee postilaatikkoa pitemmälle jos sinnekään, jollei kysymyksessä ole lasku. Niitä tulee ihan tarpeeksi. Nettiyhteys näyttää toimivan, sillä ilmi ei ole tullut yhtään tapausta, jolloin joku kolmas osapuoli olisi tuhonnut postin, minun sitä lukematta. Lankapuhelinnumero ei ole muuttunut, mutta puhelinluettelosta nimi on jostain syystä otettu pois. Puhelinlinjakin oli ilmalinja, ja sekin melkein vuoden poikki, ennen kuin aloin ihmetellä, miksei kukaan soita. Puhelinlaskut tulivat kuitenkin säännöllisesti siltäkin ajalta ja myös netti toimi sen ilmalinjan kautta, joka siis puhelinyhtiön selityksen mukaan oli ollut poikki. Kännykkä katosi, ja sen mukana prepaid-numero meni hukkaan. Numero on nyt uusi, mutta puhelinkoje on aika erikoinen. Se lähettelee itse viestejä sille, joka on osoiteluettelossa ensimmäisenä. Siksi kirjoitin luetteloon ensimmäiseksi nimen Aatu Eikukaan. Perinteilleen uskollisena vanha nokialainen nyt siis lähettää tyhjiä tekstiviestejä Aatulle.

 

Tekopyhää huolestumista

Maaseudun Tulevaisuus kertoi syksyllä, että viljelijän tuntipalkka jää kuuteenkymmeneen senttiin. Ero muiden ammatin harjoittajien ansioihin on niin suuri, ettei Tasavallasta voi enää puhua. Suomalaiset on jaettu kahteen leiriin, jo tuhottuihin ja vasta sitä odottaviin. Mutta näillä kahdella leirillä on yhteinen tekijä, halu hyväksyä valtiovallan taistelu Jeesusta Nasaretilaista vastaan. Tosin kaikki eivät ole sitä tajunneet, koska eivät ole sitä halunneetkaan tajuta. Petetyt on saatu tukemaan yritystä, joka ei koskaan onnistu. Hullujen paratiisia ei tule. op/2015-12-31

 

Tapaninpäivän mietteitä

Jerusalemin seurakunnan sosiaalityöntekijä Stefanos tapettiin Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen tähden. Jotkut arvostavat häntä marttyyrina, mutta sana marttyyri tarkoittaa vain todistajaa. Stefanos oli veritodistaja, ja ensimmäinen sellainen. Kirkollisen kalenterin mukaan Stefanoksen muistoksi tänään vietetään Tapanin päivää.

Vanhan sanonnan mukaan parhaat viedään ensin. Tähän sanontaan sisältyy vissi totuus. Maailma on Jumalan maatila, josta hän aikanaan korjaa sadon. Erikoista arvoa Jumala antaa sille sadolle, joka on valmis korjattavaksi ensimmäisenä. Vanhan Liiton aikana Israelin oli tuotava ohrasadon ensimmäinen lyhde Jerusalemin temppeliin ja ensimmäisestä vehnäsadosta oli leivottava kaksi hapatteella nostettua kakkua, jotka paistettiin ja tuotiin samoin temppeliin, uhriksi, joka symbolisoi kristikuntaa, sillä vehnä on Raamatussa Uuden Liiton kansan symboli, samoin kuin ohra on Vanhan Liiton kuva Jeesuksesta Kristuksesta.

Parhain on omistettava Jumalalle. Jumalan oma poika on kaikessa ensimmäinen, myös silloin, kun on kuoltava. Kristitytkin ovat ykkösiä omassa sarjassaan. Heidän osansa on ensimmäisinä tunnustaa Jeesuksen herruus ja seurata häntä satoi tai paistoi. Kun Paavali Roomalaiskirjeessä selvittää kristinuskon teoreettiset perusteet, hän aloittaa ja lopettaa seurakuntaelämää koskevan jakson sanoilla, jotka merkitsevät uhria:

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan (παρακαλω ουν υμας αδελφοι δια των οικτιρμων του θεου παραστησαι) ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi (τα σωματα υμων θυσιαν ζωσαν αγιαν ευαρεστον τω θεω); tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne (την λογικην λατρειαν υμων).
(Rm 12:1)

Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti kirjoittanut teille veljet, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut sitä varten, että minä olisin Jeesuksen Kristuksen palvelija kansojen keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että kansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri (ινα γενηται η προσφορα των εθνων ευπροσδεκτος ηγιασμενη εν πνευματι αγιω). (Rm 15:15-16)

Jumala arvostaa esikoisiaan. Jaakobin kirje kertoo, että meidän, jotka olemme luodut Kristuksessa jo ennen maailman alasheittämistä, tulee olla näitä esikoisia:

Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla (βουληθεις απεκυησεν ημας λογω αληθειας), ollaksemme hänen luotujensa esikoiset (εις το ειναι ημας απαρχην τινα των αυτου κτισματων). (Jk 1:18)

Sana aparhi tarkoittaa esikoista, mutta myös uhria ja ensi hedelmää, uutista:

απαρχή, ης, η,

(απάρχομαι uhrata uutisia, αρχή)

esikois- l. uutisuhri, esikois- l. uutislahja, esikoinen, uutinen, η απαρχη scil. του φυράματος taikinan esikoinen l. uutinen, s. o. patriarkat (vert. 4.Ms 15:19-21) Rm 11:16; της Αχαϊας Akajan esikoinen l. uutinen, joka Akajassa ensimmäisenä on avannut sydämensä Kristuksen uskolle 1.Kor 16:15; της Ασίας εις Χριστόν Aasian esikoinen l. uutinen mitä Kristukseen tulee Rm 16:5; απαρχή τις των αυτον κτισμάτων jokin esikoisuus Hänen luotujensa joukossa, kristityistä, jotka ovat Jumalalle pyhitetty esikoisuhri Hänen luoduistansa Jaak 1:18; των κεκοιμημένων nukkuneitten esikoinen l. uutinen, Kristuksesta, joka ensimmäisenä on kirkastetussa ruumiissa kuolleista noussut 1.Kor 15:20; του πνεύματος gen. appos. Hengen esikoisuus Rom 8:23; ihmisistä, jotka jossakin suhteessa ovat muita ansiollisemmat Ilm 14:4

Uhri ja ensi hedelmä ovat siis yksi ja sama asia, vaikka eri ihmiset näkevät sen eri lailla. Me, jotka haluamme olla aina Kristuksen seurassa, olemme iloisia jos pääsemme ensimmäiseen ylösnousemukseen silloin, kun Jeesus tulee hakemaan omiaan taivaalliseen kruunajaistilaisuuteen, mutta jotkut muut näkevät tässä vain epämiellyttävän ajatuksen siitä, että he joutuvat uhrattavaksi samalla tavalla, kuin Jeesus uhrattiin. Ehkä juuri tästä syystä oppi Kristittyjen ylöstempaamisesta ennen Suurta Vaivan Aikaa on niin suosittu, vaikka sen toteutus käytännössä saattaa olla hyvinkin verinen. Kristittyjen on aika muistaa Stefanosta, ja myös sitä, että ne, jotka tappoivat Stefanoksen, loivat myös sen ideologian, jonka avulla he saivat välikäsiensä kautta tapetuksi kymmeniä miljoonia venäläisiä ja jonka uudella muunnoksella jo valmistellaan uutta, globaalia kansanmurhaa. Tämän ideologian johtoajatus Uuden vasemmiston johtavien ajattelijoiden lausumana on:

Kristus, lihaksi tullut henki, on jumaloitu noita. Ihmisen oma kuva absoluuttiseen heijastuneena, Jumalan ihmiseksituleminen Kristuksessa on "proton pseudos". Prosessi, joka menee juutalaisuutta pitemmälle, liittyy olettamukseen, että Jeesus on tullut Jumalaksi. Kristinuskon mietiskelevä puoli, noituuden intellektualistaminen, on pahuuden juuri. (Max Horkheimer - Theodore W. Adorno: Elemente des Antisemitismus. Grenzen der Aufklärung, osasta IV)

Kun paavi Fransiscus syyskuussa kävi Yhdysvalloissa, hänellä olisi ollut hyvä tilaisuus julistaa pyhimykseksi Malachi Martin, jonka kuolema oli suorapuheiselle, asiantuntevalle ja rehelliselle miehelle valitettavan tyypillinen. Paavi piti kuitenkin parempana julistaa pyhimykseksi katolisen terroristin, mikä on merkki siitä globalisaatiosta, jossa kaikki pahan palvelijat ovat liittyneet yhteen. op/2015-12-26

 

Dollarijoulu

Tänä jouluna päätin olla asiakasystävällinen ja kirjoittaa eri kirjeet ystäville ja kylän miehille. En edes saarnaa ahneutta vastaan, vaan laitan tähän Olga Proshinan piirtämän kuvan dollarijoulusta:

Joulumieli 2015

Koska todellista joulumieltä etsivät varmaan lukevat itse sen niinsanotun jouluevankeliumin Luukkaan toisesta luvusta joulupöytänsä ääressä, ja tuntevat Jeesuksen biografian muutkin virstanpylväät, annetaan Paavalin tehdä niistä omat päätelmänsä, sillä juuri näissä päätelmissä se varsinainen evankeliumi esitetään:

2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto (ος εν μορφη θεου), katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen (ισα θεω),
2:7 vaan tyhjensi itsensä (αλλ εαυτον εκενωσεν) orjan muodon ottaen (μορφην δουλου λαβων), ihmisten kaltaiseksi tullen (εν ομοιωματι ανθρωπων γενομενος), ja tuli olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen (και σχηματι ευρεθεις ως ανθρωπος);
2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman (και πασα γλωσσα εξομολογησηται), että Herra Jeesus on Voideltu (οτι κυριος ιησους χριστος) Isän Jumalan kunniaksi (εις δοξαν θεου πατρος). (Fil 2:5-11)

 

Evankeliumi vai pala siitä?

Jos evankeliumista erotetaan risti, syntyy veretön, valheellinen evankeliumi. Jos aiomme saada Jumalan hyväksynnän - ansaitsemattoman rakkauden - meidän on turvattava Jeesuksen ristillä täyttämään sovitukseen, ja kun sen olemme tehneet, me saamme armon tulla itsekin armon ihmisiksi:

4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo (η χαρις) annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan (κατα το μετρον της δωρεας του χριστου).
4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen (αναβας εις υψος), hän otti vankeja saaliikseen (ηχμαλωτευσεν αιχμαλωσιαν), ja antoi lahjoja ihmisille (και εδωκεν δοματα τοις ανθρωποις)".
4:9 Mutta että hän astui ylös (το δε ανεβη), mitä se on muuta, kuin että hän oli ensin astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin (τι εστιν ει μη οτι και κατεβη πρωτον εις τα κατωτερα μερη της γης)?
4:10 Hän, joka on astunut alas (ο καταβας), on se, joka myös astui ylös (αυτος εστιν και ο αναβας), kaikkia taivaita ylemmäksi (υπερανω παντων των ουρανων), täyttääkseen kaikki (ινα πληρωση τα παντα). (Ef 4:7-10)

Tuliko selväksi? Evankeliumi on lyhyt ja mitättömän tuntuinen tapaus kuin leirinuotiotarina, mutta sen seuraukset ovat valtavat. Se muuttaa ihmisen, ja kun taivaatkin on jo kääritty kokoon, täyttävät sen seuraukset kaiken.

 

Hautajaismietteitä

Simo Korpelan laulu "Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan", on saanut suvussamme eräänlaisen tunnussävelen aseman. Sanoissa on kuitenkin teologinen virhe. Siinä sanotaan: "Pääsen asukkaaksi, kultakaupunkiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin". Eivät ne häät iän kaiken kestä. Kristuksen ja hänen morsiamensa häät kestävät "vain" seitsemän päivää ja tuhat vuotta - ensin seitsemän vuotta taivaissa ja sitten morsian palaa maan päällä odottavan juhlayleisön joukkoon tuhanneksi vuodeksi. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos kuolleitten ylösnousemus tapahtuisi tänään, olisi Sinikka taas seitsemän vuoden päästä täällä.

Kun valtiokirkkoa luotiin, kansat pakotettiin kirkon jäseniksi, koska ei haluttu tunnustaa, etteivät kaikki ihmiset ole uskovaisia. Ei haluttu tunnustaa, että Raamattujen mukaan "se, joka ottaa vastaan profeetan profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan":

Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan.
Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille. (Mt 10:41-42).

Riskinsä toki tässäkin on: Jos profeetta sattuukin olemaan väärä profeetta, vastaanottaja saakin väärän profeetan palkan? Siksi kannattaa lukea tämäkin läksy kunnolla, sillä jakeissa 32-33 Jeesus kertoo, mistä profeetta, vanhurskas ja Jeesuksen opetuslapsi tunnetaan:

Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. (Mt 10:32-33)

Nuoren ihmisen hautajaisissa syntyy muitakin kysymyksiä. Miksi näin varhain? En voinut olla kertomatta Erkille, että minä koin samaa, kuin poikani Akun hautajaisissa: "Jumala otti hänet pois näkemästä kaikkea sitä pahaa, joka tätä maata kohtaa".

Meidän osaltamme kilvoittelu yhä jatkuu. On tietysti aivan erinomaisen hyvä, jos pääsemme maailmaa kohtaavasta suuresta vaivan ajasta suoraan juhlimaan Karitsan häitä, mutta eikö se olisi paljon mukavampaa olla Karitsan vaimona niissä samoissa juhlissa? Häät kestävät tuhat vuotta, ja sitten alkaa se, mitä kääntäjät sanovat ikuisuudeksi, koska eivät ole tutustuneet asiaan riittävän hyvin. Ikuisuus kyllä, mutta hyvin mielenkiintoinen. Jumala tarvitsee uusia johtajia valtavalle dominiolleen.

 

Pöksyjä ostamassa

Poika pisti aamulla reikäiset pöksyt jalkaansa, ja kun ihmettelin tätä uutta muotia, poika ilmoitti, ettei parempia ole. Läksin heti Parkanoon, mutta normaalirakenteisen pojan mitoilla pöksyjä ei löytynyt. Hamsteri oli lopettanut lasten vaatteiden myynnin kokonaan, Halpa-Hallista ei löytynyt sopivan kokoisia, ja muunkin kokoiset olivat aika kamalia rättejä, eikä Lidlin pöydälläkään ollut mitään sopivaa. Pelastusarmeijan kirpputorilta avulias myyjätäti löysi 134-140 kokoluokassa useammat housut, niin että saatoin palata kotiin 45 kilometrin päähän kolmet ehjät housut mukanani. Sanoin sitten pojalle, että haen sinulle vaikka Ukrainasta ehjät housut, jollei Suomesta enää löydy.

Eilen sitten palasin Ukrainasta. Löytyi kunnon lämpimät nahkakengät ja villapaita, mutta 134 kokomerkinnällä varustetut talvifarkut olivatkin pienet. Alkaa käydä hankalaksi tämä lasten vaatettaminen. Mutta muuten matka oli antoisa. Kiertelimme ystävien kanssa pienessä Ostrihin kaupungissa, jossa toimii Itä-Euroopan ensimmäinen yliopisto, Ostrihin akatemia, jonka paikallinen ruhtinas Konstantin Ostrihilainen perusti 1576 torjuakseen jesuiittojen hyökkäyksen maan kulttuurielämää kohtaan. Konstantin Ostrihilaisen linnassa näimme myös Akatemian kirjapainossa 1581 painetun slaavinkielisen raamatun. Yllättävää sensijaan oli, että paikallisille ystävillemme oli opetettu, että Akatemia oli jesuiittojen vuonna 1576 perustama. Tosiasiassa jesuiitat lakkauttivat yliopiston heti maahan päästyään 1600-luvun alkupuolella. Akatemian uusi tuleminen alkoi vasta joku vuosi sitten, mutta toiminta laajenee, josta myös alueen kunnostus- ja laajennustyöt todistivat.

Ostrogin akatemian toisena rehtorina toimi aikoinaan Kyrill Lukaris, Konstantinopolin patriarkan erikoislähettiläs, jonka työtoverin Jumalan viholliset tappoivat kohta komennuksen alkuvaiheessa. Lukaris itse siirtyi Ostrihista patriarkaksi Egyptiin, ja tuli sitten valittua Konstantinopolin patriarkaksi. Katolisten maiden - Itävallan ja Ranskan - lähettiläät ja jesuiitat saivat Turkin sulttaanin erottamaan patriarkan monta kertaa, ja lopulta tämä Raamatun käsikirjoituksien tuntija, myös protestanttiseksi patriarkaksi kutsuttu tiedemies-patriarkka kuristettiin kuoliaaksi ja heitettiin laivalta Marmara-mereen. Yhden Egyptistä tuomistaan Raamatun käsikirjoituksista Kyrill Lukaris oli lahjoittanut Englannin kuningas Jaakolle. Muitakin käsikirjoituksia hän yritti toimittaa Englantiin turvaan, mutta ne hukkuivat matkalla. Ostrihin tästä vaiheesta enemmän kirjoituksessani Sapatin Herrasta.

Myös toinen retkikohde oli historiallisesti mielenkiintoinen. Suuren Pohjan sodan sankari, Kaarle XII oli voittanut Tanskan, Venäjän, Saksin ja Puolan armeijat, ja edennyt Lutskin kaupunkiin, kun hänen pappinsa viettelivät hänet kirjoittamaan Lutskin ediktinä tunnetun lain, jolla kiellettiin kristittyjen vapaa uskonnonharjoitus Ruotsin, Suomen, Inkerinmaan ja Liivinmaan alueilla. Tämä Jumalaa vastaan aloitettu kapina hävitti Ruotsin suurvallan ikuisiksi ajoiksi ja sen kuningas sai lopulta luodin päähänsä, mutta ne uskovat, jotka olivat turvanneet Jumalaan, palasivat Tobolskin vankileiriltä Siperiasta kirjoittamaan Ruotsille, Suomelle, Inkerinmaalle ja Liivinmaalle uutta historiaa taivaallisiin annaaleihin.

 

Sdp tyttöjen kimpussa

Jeesus on kaikessa ensimmäinen, ja meillä uskovilla on kunnia olla kaikessa toisena. Makedonialaisen ystäväni isä kertoi, että kun sosialistit tulivat valtaan, heidät, siis uskovat, vietiin keskitysleirille, ja sitten alkoi maan kollektivisointi. Seitsemän vuoden kuluttua tuulen suunta muuttui, ja Jugoslavian uskovat päästettiin pois keskitysleireiltä ja kohta sen jälkeen marsalkka Tito lakkautti kolhoosit.

Joku päivä sitten lehdissä alkoi kiertää juttu, että Suomen Sosialidemokraattisen puolueen entinen puheenjohtaja haluaa tehdä Suomen tytöistä kansainvälisiä vientituotteita. Uutisen löytänet hakusanoilla urpilainen+vientituote. Meille, jotka tunnemme koko suunnitelman, ja jopa sen hengen, joka niitä hirmutekoihin ajaa, tämä oli järisyttävä uutinen. Jollekin saattaa olla yllätys, että olemme jo näin pitkällä. Pelkkä ajatuskin on niin puistattava, etten pysty Urpilaisen esittämän asian venäjänkielistä versiota tässä kertomaan.

Koneisto on rakennettu, viritetty kauan ennen Urpilaisen paljastusta ja myös toimii täydellä teholla. Pari viikkoa sitten sain lastensuojeluvirastolta kirjeen. Kirjeessä sanottiin, että teillä on perheessä riitatilanne, ja minut kutsuttiin kuultavaksi. Perinteisen "hyvää jatkoa" asemasta kirje päättyi kaneettiin "Lähtökohtana on lasten aina lasten hyvinvointi", joka toi mieleen saksankielisen tervehdyksen "Arbeit macht frei". Jumalattomien tapana kun on sanoa hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi.

Ilman suuria odotuksia menin siis kuulemaan, mistä kenkä puristaa. Ja virkailija kertoi, että vaimoni ilmoituksen mukaan minä olen puristanut häntä kurkusta. Kohta tuli vaimo paikalle, ja vahvisti kertomuksensa. Sitten sain minä esittää kommenttini, jolloin virkailija kysyi, oliko tapauksella silminnäkijöitä. "Ei ollut", sanoi vaimoni, mikä on kyllä totta, sillä sellaisella tapauksella, joka ei ole koskaan tapahtunut, ei voi olla myöskään silminnäkijöitä. Se, mitä todella tapahtui, sille kyllä oli silminnäkijä, mutta sen vaimo salasi valheen alle.

Minä olen tottunut elämään uskossa. Jos kesäkuun neljäntenä 1944 pommittajat olisivat osuneet synnytyslaitokselle Viipurissa, en ehkä olisi näitä rivejä kirjoittamassa. Hyökkääjät ovat sen jälkeen vaihtuneet, mutta auttaja on aina ollut sama ja tullut aina ajoissa. Jeesus on myös velvoittanut meitä kantamaan ristimme. Mutta tällä kertaa maalitauluksi onkin otettu yksi lapsista, joita meillä on sentään aika monta. Sosiaaliviranomaisen kirjeeseen oli kirjattu, että asia koskee yhtä tyttäristä. Äidin levittämät valheet suorastaan houkuttelevat viranomaista tekemään lapsenryöstö lain varjolla. Jo sosiaaliviranomaisen kirjeen näkeminen järkytti tytärtäni. op/2015-11-26

PS. Vihollinen hyökkää monelta suunnalta yht'aikaa. Katso sivulta NOOTIT, kuinka viranomainen on jo tehnyt itsenäisesti päätöksen siitä, että minulla ei ole alaikäisiä huollettavia lapsia, ja sivulla PERHE siitä, miten Marja pääsi lomalle.

 

Slava Svjatomu - Kunnia Pyhälle

Laulu kuin toiselta planeetalta, Rivnen alueen ukrainalaisten esittämänä. Slava Svjatomu (Kunnia Pyhälle) https://www.youtube.com/watch?v=XE2iTg-GtXU. Laulu tunnetaan myös nimellä Halleluja.

 

Historiallinen vallanvaihto

Ilmestyskirjan mukaan lohikäärme luovuttaa valtansa pedolle:

Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan? (Ilm 13:4)

Tässä on kyseessä se kymmenpäinen peto, jolla oli seitsemän sarvea. Näky on kuva Euroopasta. Mutta tämän jälkeen nousee toinen peto, jolla on kaksi sarvea: "Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme", kts. Ilm 13:11, joten myös se on lohikäärmeen asialla, ja seuraavassa jakeessa se sanotaankin:

Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.

Pari viikkoa sitten (22.09-27.09.2015) jesuiittapaavi Francis oli Obaman vieraana Yhdysvalloissa. Vierailun kolmantena päivänä Francis puhui YK:ssa. Vastaanotto oli juhlavampi kuin mikään valtiomies on siinä maassa koskaan saanut. Paavia ylistettiin, koska hänet nähtiin nöyränä miehenä. No, oli ainakin nöyrtynyt, koska luovutti valtansa pedolle. Viralliset suitsuttajat olivat ihan tukehtua ladanin käryyn ja kaikki pikkupedot kuuntelivat henkeään pidätellen. Mutta me Karjalan kannaksella syntyneet maalaispojat olemme niin fundiksia, että me haluamme kuulla asian ja ymmärtää sen, ennen kuin ryhdymme ketään kehumaan. Mutta mistä tieto, kun lehdistökin paasaa vain niistä kolmesta suuresta perusvietistä, ja niitäkin perversionismin tavoitteiden mukaisesti muokattuna. Edes musiikkia ei enää ole, kun Ylen lastenohjelmissakin jo noudatetaan Adornon ohjeita ja sanomalehdet ovat muuttuneet hepposiksi kuin Moskovan Pravda. Onneksi Walter Veith oli löytänyt sen verran aikaa, että ehti meillekin kertoa suuren, historiallisen vallanvaihdon karut faktat. Tämä linkki löytyi Youtubesta: www.youtube.com/watch?v=k-6uxBDHZk8.

Paavi pelaa uhkapeliä ja lopulta peto kuitenkin syö sen:

Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.
Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät. (Ilm 17:16-17)

 

Arameankielinen Uusi Testamentti suomeksi

Vaihteeksi yksi isompi uutinen monen pienen joukkoon. Tuomas Levänen on tehnyt Uuden Testamentin aramea-suomi interlinear-version, ja monta muuta tärkeää käännöstä arameankielisistä teksteistä. Tekstit ovat pdf-muodossa, ja printattuina aika laajat. Käännökset on varustetut kommentein ja selvennyksin. Vakavalle asianharrastajille iloa ja hyötyä pitkäksi aikaa löytyy osoitteesta www.apokryfiakirjat.com. Saitin nimi ei siis ole aivan paikallaan, vaikka samasta osoitteesta löytyy myös suuri määrä apokryfien suomennoksia. Jos kysymys olisi kaupallisesta mainoksesta, sanottaisiin tässä ehkä: Superb! Taustalta löytyy kuitenkin "vain" uskollinen Herran työjuhta perheineen.

 

Kirjeen kuittaus

Yli kolmekymmentä vuotta sitten sain tervehdyksen Keniasta. Sisar oli siellä lähetystyössä, ja kaipasi kotiin seurakunnan pariin. Vastasin, että katsoppas ympärillesi, siellähän sen pitäisi sinun seurakuntasi olla. Tarvitaan vain hiukan näkökykyä, että huomaat Kristuksen, joka asuu mustien veljien ja sisarien sydämessä. Ja tähän viestiin siis sisar vastasi, että niinhän se on.

Joku päivä sitten huomasin Parkanon Helluntaitemppelin ovella ilmoituksen, että mainittu sisar tulee puhumaan. Hyvän puheen piti. Aiheena oli Henkien erottamisen armolahja. Kokouksen jälkeen menin kiittämään kirjeestä. Kerroin, että asuin siihen aikaan Raumalla, Valtatie viidessä. Kun tuli puhe seurakuntaan kuulumisesta, sanoin, että olen kirkkovapaa kristitty ja asun Kurussa. Ja silloin asenne muuttui. "Seurakunta on hyvä asia", sanoi sisar.

Ei ollut sisarelle auennut seurakunnan ja kirkon ero. Kysymys ei ole pelkästään asenteesta. Valtion kanssa liittosuhteessa oleva "seurakunta" ei ole seurakunta, vaan kirkko tai joku sen monista lahkoista. Lahkoon voidaan liittyä, seurakuntaan synnytään. Raskain mielin ajoin Kuruun miettien sitä, kuinka helppo on pitää hyvä puhe, ja jäädä itse siitä osattomaksi. Ja teille, jotka tätä luette, minä sanon: Lahko on paha asia, mutta seurakunta on hyvä asia. op/2015-10-25

 

Avaruusraketti

Linkki tekstiin Avaruusraketti on jäänyt ehkä laittamatta. Nyt se on ainakin täällä: www.opsti.net/tempaus/avaruusraketti.htm Kertomuksessa verrataan seurakunnan rakentamista maasta lähetettävään rakettiin, jonka tarkoitus on palata maahan ja tuoda jotakin uutta tullessaan. Ja jos joku ei tiedä, niin Karitsan morsiamen kruunajaistilaisuus pidetään taivaissa, josta palataan takaisin maassa odottavan häävierasjoukon luo ja Tuhatvuotinen valtakunta alkaa.

 

Vapaus

Yhdysvaltojen ja 11 Tyynenmeren valtion neuvottelemaan Vapaakauppa- ja investointisopimukseen eli TPP tekstin tiedonsiirtoa ja tiedon käyttöä estävät lausekkeet ovat Saatanan politiikkaa, jolla rakennetaan Laittomuuden ihmisen eli Antikristuksen maailmanvaltaa. Eniten Antikristus pelkää Kristusta. Mutta vaikka TPP on vain yksi osa Uuden Maailmanjärjestyksen rakennuspalikoista, tietokoneeni kaatui jo siihen, että läksin selvittämään sopimustekstiin sisältyviä salaisia velvoitteita. "Vapaakauppaa" mukamas.

Yhdysvaltojen ja yhdentoista Tyynenmeren valtion neuvottelema sopimus on saamassa jatkokseen samankaltaisen sopimuksen EU-maiden välillä. Joensuussa ilmestyvä Karjalainen kirjoitti 23.10.2015 "EU ja Yhdysvallat tähtäävät vapaakaupparatkaisuun ennen Obaman kauden loppua", kts. http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/talous/item/88189-eu-ja-yhdysvallat-tahtaavat-vapaakaupparatkaisuun-ennen-obaman-kauden-loppua. Tekstissä kerrotaan, että tätä TTIP:n nimellä kulkevaa hanketta vastaan on vastustettu Euroopassa voimakkaasti ja että sitä vastustavaan adressiin on kerätty yli kolme miljoonaa nimeä. Jutuntekijän mukaan kuitenkin sitä varten, että "monet pelkäävät sen johtavan kuluttajansuojan heikentymiseen". Ja että harhautus tulisi uskottavaksi, on sama asia esitetty vielä uudestaan sanoilla "monet pelkäävät tämän johtavan kuluttajansuojan heikentymiseen".

Karjalaisen artikkelin lopussa kuitenkin todetaan, että "Erittäin vaikeita neuvotteluja on luvassa myös siitä, miten terveyteen, elintarviketurvallisuuteen ja tietosuojaan liittyviä standardeja sovitetaan yhteen". Aivan oikein. Kysymys on siitä, sallitaanko kansanmurha vai ei. Raamattu kehoittaa näin:

Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal 5:1)

Toisen maailmansodan aikana juutalaisjohtoinen Neuvostoliitto ja juutalaisjohtoinen USA olivat liittolaisia. Tämä liittosuhde esti Neuvostoliiton rikosten oikeuskäsittelyn vuonna 1991 ja teki mahdolliseksi Neuvostoliiton juutalaisten massamuuton Israeliin ja Yhdysvaltoihin. Mutta tänään tilanne on erilainen. Venäjä on ilmoittanut, että he eivät salli Venäjän hävittämistä. Taistelusta tulee kova, kuten katolisen kirkon korkeimman oppilaitoksen johtaja jne. jne. Malachi Martin jo totesi. Mutta jos joku ei kestäisikään, me sanomme:

Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne. (Gal 2:4-5)

op/2015-10-25

 

Taas meni yksi tietokone

Hain tietoja vapaakauppasopimuksesta TPP, johon sisältyvät vapaata tiedonvälitystä rajoittavat säännökset ovat pahempia kuin mitä maailmalla on ennen nähty. Ja sitten tuli ruutuun sanoma, ehkä Avastin virustorjunnasta, jossa luki: "Sinun koneesi näyttää olevan hidastumassa". No joo. Hidastui niin, ettei ota vastaan mitään käskyjä näppäinpöydältä. Saas nähdä, pystyvätkö pojat sitä korjaamaan.

 

Navetta uusiokäytössä

Minulla oli hyvä lapsuus, mutta siitä on kauan. Nyt siinä samassa kylässä ei ole naapurien lapsia, eikä kouluakaan. Eikä Koivulan Fiinua, joka puhui sellaista kieltä, että tuntui kuin olisimme käyneet ulkomailla, me kun olimme tulleet Someron Ihamäen kylään Karjalasta. Jokikin on kuivunut. Mutta kokonaan naiset eivät ole lakanneet synnyttämästä. Naapurin navetta on tänä päivänä uusiokäytössä. Sinne sijoitetaan niitä "huostaan" otettuja suomalaislapsia ja vaihtuvuus on kova. Mihinkähän ne sieltä joutuvat? Minua on jo pitkään mietityttänyt, että minkähänlaisia ne mahtavat tulevaisuuden keskitysleirit olla. Navetoita luulisi ainakin riittävän.

 

Laatokan kierros

Venäjän vuosiviisumi on Suomi-Venäjäseuran kautta hankittuna kallis. Tohmajärven Lämpöideasta sen saa melkein puolta halvemmalla. Kävin hakemassa omani ja ajoin samalla Laatokan ympäri Lotinanpellon ja Pietarin ohitustien kautta Viron rajalle. Tiet olivat kauttaaltaan hyvässä kunnossa ja vielä mukavammalta tuntui se, kun ei joka sadan metrin päässä ollut liikennemerkkejä tai valvontakameraa, niin kuin Suomessa tai muissa sosialistimaissa. Matka Värtsilästä Prääsään ja Prääsästä Viroon tullimuodollisuuksineen teki 15 tuntia, ruokailutauot mukaan lukien.

Laatokan ja Äänisen välinen Karjala on jäänyt suomalaisille tuntemattomaksi. Alueella on kuitenkin pysyvä karjalaisasutus, ja joku aika sitten Aunuksen karjalan murteella julkaistiin Uusi Testamentti. Piti oikein kartasta katsoa, missä se on se Kotkatjärven kylä, jossa kirja esiteltiin Aunuksen karjalaisille. Nykyinen uusi tie tekee matkailun Petroskoin suuntaan muutenkin mielekkääksi. Venäjä on myös siivonnut kasvojaan. Karjalankieliset paikannimet on palautettu ainakin osaan tienviittoja.

 

Marinkielinen UT

Vuorimarinkielinen UT lienee juuri valmistunut, mutta suuremman murteen, niittymarinkielisen Uuden Testamentin painos on loppunut. Siispä pyydän nyt marilaisten puolesta: Muistakaa Raamatunkäännösinstituuttia, heidän suurta työntekijäjoukkoaan ja heidän kautta miljoonia muita, joilla tänä päivänä on oma etsikkoaikansa, sekä rukouksissa niitä, jotka jo ovat ottaneet sanan ilolla vastaan. Lisää asiasta Instituutin suomensukuisten kielten käännöksiä tekevän osaston nettisivulta www.rki.fi.

 

Suomalaisten kotimaa

Eu-Pedian sivulta löytyy haploryhmä HcN1 levinneisyyskartta. Se ulottuu Pohjanlahdelta Altain vuorille. Se on suomalaisten kotimaa. Venäläisetkin ovat suomalaisia. Ovat vain vaihtaneet kielensä, ja vielä niin myöhään, että niitten kirjallisuuskin alkaa Pushkinista. Pushkinin imettäjänä muuten toimi inkeriläinen runolaulaja, jonka rakkaus runouteen tarttui Puskiniin, vaikka Pushkin ei ollutkaan geneettinen suomalainen.

Putinista sanotaan, että se on suomalainen. Totta kai se on. Eihän siitä veren perinnöstä mihinkään pääse. Se kai aikoo yhdistää nämä suomalaisheimot, kun se on tehnyt niin hyvän tien Sortavalasta Petroskoin suuntaan, että kun viimeinen pätkä vielä valmistuu, pääsee Uralilta suoraan Sortavalaan ja ehkä pitemmällekin. Putin on myös sanoutunut irti Venäjän juutalaismiehityksen ajan kansanmurhista, Ukrainaa lukuunottamatta. Printtasin netistä rajun kirjan siitä, miten Inkerinmaan suomalaiset tapettiin. Venäjänkielisen tietysti. Kuvissa Putin esiintyy yhdessä kirjan kirjoittajan kanssa. Kannattaa lukea. Pietarissa 2006 painettu Narod Izgoi v Rossii (Леонид Гильди: Народ Изгой в России) löytyy pdf-muodossa netistä.

 

Kasarmit ja kylpylät uusiokäytössä

Nyt kun suomalaisten on ollut pakko tyhjentää varuskuntiaan, ne annetaan miehitysjoukkojen käyttöön. Samanlaiseen käyttöön näkyvät kelpaavan kylpylätkin. Kyllä siihen rahaa on, tottakai. Melkein sata uutta kasarmia konkurssikypsän maan miehitysjoukoille. Luit oikein. Goudenhof-Kalergin suunnitelman mukaiset miehitysjoukot.

 

Kun taivas putoaa niskaan

Taivas ei putoa niskaan, mutta direktiivejä kyllä. Montakohan vuotta siitä nyt on siitä EU:hun liittymisestä? Venäjällä vallankumous tehtiin vuonna 1917, sisällissota kesti viisi vuotta, kolhoosiinpakottaminen oli vuonna 1933, 1937 alkoivat poliittisesti korrektit puhdistukset ja 1939 aloitettiin sodat. Jos Suomessa kaikki menee saman kaavan mukaan, poliittisesti korrektit pikatuomioistuimet aloittavat toimintansa jo muutaman vuoden päästä. Ja se on hyvä se. Pitäähän ihmisten saada se, mitä ovat tilanneet. Mutta meille, jotka Jeesus on lunastanut verellään tästä nurjasta sukupolvesta, tämä asettaa vielä yhden lisävelvoitteen. Meidän pitää säilyttää rauha, ei koko maailmassa, vaan omassa sydämessä.

Minulla oli kerran kaksi liftaria, äiti ja tytär. Äiti kertoi alussa siitä, miten heidän kylässä eletään. Hurjaa oli meininki. Kolhoosit oli suljettu, eikä tuloja ollut ollenkaan. Ja lapsilisäkin kolmen euron luokkaa kuukaudessa. Minusta näytti, että äiti oli juuri juonut tyttärensä lapsilisät, ja sitten äiti alkoi myydä minulle tytärtä. "Se on jo kahdeksantoistavuotiaskin". Mutta silloin tyttö puuttui puheeseen ja sanoi: "Äiti. Mitä sinä nyt sellaista?" Sen jälkeen minä ryhdyinkin puhumaan tytölle: Älä kuuntele, älä katsele äläkä mieti mitään, mitä sinun ympärilläsi tapahtuu. Hanki jostakin Raamattu tai Uusi Testamentti. Ainut, jonka sinä tarvitset, on Jeesus, sillä vain hän pystyy johdattamaan sinut tämän maailman läpi, ettei sinulle käy kuin niille, joista sinun äitisi juuri kertoi.

Tulemme näkemään kauheita asioita, joille emme voi mitään, ja kuulemaan sellaista, mikä yritetään pitää salassa. Mutta oman sydämemme tilaan me voimme vaikuttaa. Mielessäni on pari raamatunlausetta:

Mutta itse rauhan Jumala (αυτος δε ο θεος της ειρηνης) pyhittäköön teidät kokonansa (αγιασαι υμας ολοτελεις), ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen (και ολοκληρον υμων το πνευμα και η ψυχη και το σωμα αμεμπτως εν τη παρουσια του κυριου ημων ιησου χριστου τηρηθειη). Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä (πιστος ο καλων υμας ος και ποιησει). (1.Tess 5:23-24)

Jakeessa 23 esiintyvä sana olotelis esiintyy Uudessa Testamentissa vain kerran. Kääntäjä ei ole sanan sanomaa ymmärtänyt, mutta katso miten painokkaasti Juuso siitä sanakirjassaan, kts. sivu 370, sanoo:

ολοτελής, ες,

(όλος, τέλος)

omnibus numeris absolutus, kokonaan täydellinen, kokonainen, υμας ολοτελεις teidät kokonaan 1.Thess 5:23. *

Kristityn täydellisyydestä puhuminenkin saa suuret kansanjoukot raivoihinsa ja onkin saanut, mutta tässä sanotaan vielä enemmän: "kokonaan täydellinen". Mutta juuri sitä on pyhitys: Kun olemme kokonaan Kristuksessa, olemme kokonaan pyhät. Ja teksti jatkuu sanalla olokliros, joka, kuten jo voimme arvata, on sekin kääntäjän käsittelyssä menettänyt mehunsa. Jos kysymyksessä olisi ollut pelkkä "koko", niin olisihan kreikassa ollut sana "olos", mutta sanasta "olokliros" Juuso (s. 369) sanoo:

ολόκληρος, ον,

(όλος, κληρος)

joka on saanut osansa kokonaisena, koko, kokonainen, eheä Jak. 1:4;

ολόκληρον υμων το πνευμα και η ψυχη και το σωμα αμέμπτως τηρηθείν olkoon koko henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomasti varjeltuina, mikä tapahtuu siten, että totuuden ääni aina hallitsee henkeä, sielu vastustaa kaikki aistillisuuden kiusaukset, eikä ruumis anna itseänsä häpeällisten tekojen välikappaleeksi 1.Thess 5:23.

Ja se toinen raamatunlause. Sehän oli tämä Filippiläiskirjeen kohta, jossa käytetään sitä harvinaista, UT:ssa vain erikoistarkoituksiin varattua verbiä froureo, jolla on merkitys "vartioitsemalla suojella, varjella, kätkeä":

4:6 Älkää mistään murehtiko (μηδεν μεριμνατε), vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella (αλλ εν παντι τη προσευχη και τη δεησει) kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi (μετα ευχαριστιας τα αιτηματα υμων γνωριζεσθω προς τον θεον),
4:7 ja Jumalan rauha (και η ειρηνη του θεου), joka on kaikkea ymmärrystä ylempi (η υπερεχουσα παντα νουν), on varjeleva teidän sydämenne (φρουρησει τας καρδιας υμων) ja ajatuksenne (και τα νοηματα υμων) Kristuksessa Jeesuksessa (εν χριστω ιησου). (Fil 4:6-7)

Kaikkein pahimmaksi ajaksi, joka kestää 3 ja puoli vuotta, Jumala "vartioisemalla suojaa, varjelee ja kätkee" tavalla, josta emme tiedä vielä juuri muuta kuin, että Jumala pitää sanansa.

 

Pää kohti taivasta

Sama verbi froureo, kts. kts. Juuson sivut 581-582, esiintyy myös tässä:

1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (ευλογητος ο θεος και πατηρ του κυριου ημων ιησου χριστου), joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät (ο κατα το πολυ αυτου ελεος αναγεννησας ημας) elävään toivoon (εις ελπιδα ζωσαν) Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta (δι αναστασεως ιησου χριστου εκ νεκρων),
1:4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön (εις κληρονομιαν αφθαρτον και αμιαντον και αμαραντον), joka taivaissa on säilytettynä teitä varten (τετηρημενην εν ουρανοις εις SBAυμας Tημας),
1:5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen (τους εν δυναμει θεου φρουρουμενους δια πιστεως εις σωτηριαν), joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana (ετοιμην αποκαλυφθηναι εν καιρω εσχατω). (1.Piet 1:3-5)

Pää pensaaseen

28.09.2015 Elävä Kristikunta ja sen kanssa kilpaileva maallinen Israel viettivät yhdessä Lehtimajanjuhlaa muitten ihmetellessä Jumalan merkkivaloja. Niitten lehdistö yritti oikein vakuutella, ettei tähän juttuun mitään jumalallista sisälly. Sama toistui Jumalan kalenterin määräämänä pääsiäisenä, jolloin maa oli auringon välissä. Jumalan merkkitaululle tulee vielä kaksi uutta ilmoitusta, ja aina Jumalan kalenterin määrääminä päivinä. Kiristelkää vain hampaitanne, ei se siitä muutu.

 

Pahuus ei pääse valtaan

Antikristuksen palvelijoiden raamatussa on tällainen lause:

Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. (Mt 24:12 Kirkkoraamattu m.38 mukaan)

Kreikkalainen lähdeteksti kuuluu: kai dia to plithinthinai tin anomian psigisetai i agapi ton pollon, eikä sen kääntämisessä ole vaikeuksia: "Ja sentähden, että laittomuus lisääntyy, monien rakkaus viilenee". Edes egyptiläis-roomalaiset käsikirjoitukset eivät väitä, että laittomuus pääsisi valtaan. Voit edelleenkin luottaa siihen, mitä Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä", kts. Matt 28:18.

Jumalattomat ihmiset sanovat, että miten sitten Jumala, joka on rakkaus, ja joka on kaikkivaltias, sallii niin paljon pahaa maailmassa, jos kerran hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, vaikka he pystyisivät itsekin vastaamaan siihen, jos edes vähänkin ajattelisivat asiaa, sillä oikean vastauksen löytämiseen ei tarvita kuin hitusen logiikkaa. Mutta eihän se, joka sotii Jumalaa vastaan, voi tunnustaa sitä, että Jumala on hyvä.

Jumala panee laittomuudenkin palvelemaan omia päämääriään. Mutta sitäkin tärkeämpi on havaita ja ymmärtää se, miten Jumala vastaa laittomuuden huutoon. Niille, jotka hän on kutsunut ja valinnut, hän antaa yhä suuremman rakkauden ja sellaisen voiman, kun kussakin tilanteessa on tarpeen. Ei yhtään yli, mutta aina tarpeeksi.

Siirtolaisia vai jotakin muuta

Siirtolaisilla on Suomessa hyvä nimi. Melkein puoli miljoonaa suomenkarjalaista joutui pakenemaan Sosialistisen Internationaalin aggressiota toisen maailmansodan aikana tynkäsuomeen, mutta asia hoidettiin niin hienosti, että nyt vihollisen asialla oleva virallinen Suomi aivan häpeilee sitä. Mutta kun kyse tulee virallisen Suomen nyt maahan hankkimista maahanmuuttajista, heistä yritetään luoda mielikuvaa, että sieltähän se oikein taivaallinen apu saapuukin. Uutisia lukiessani printtasin muutamia tyypillisiä propagandapuheita, ja nyt kun löytyi pari tuntia aikaa, Itä-Virunmaan ortodoksikuoron vierailun päätyttyä, huvitellaan vähän niiden kustannuksella, jotka yrittävät meitä pettää. Tähän tapaan siis kirjoitti Joensuussa ilmestyvä Karjalainen: Pakolaisista hyötyä hyvinvointivaltion rahoittamisessa, kts. http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/talous/item/85120-liikanen-ylella-pakolaisista-hyotya-hyvinvointivaltion-rahoittamisessa. Liikanen on pankkiirien asialla. Ja samaa laulua laulaa pankkiirien orjuuteen joutuneitten Yhdysvaltojen suurlähettiläs YLE:n jutussa Yhdysvaltain suurlähettiläs maahanmuutosta: "Se on ollut hyvin rakentava voima maan kehitykselle", kts. http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltain_suurlahettilas_maahanmuutosta_se_on_ollut_hyvin_rakentava_voima_maan_kehitykselle/8309459?origin=rss. Huomaa, että molemmat uutiset olivat niitä YLE:n juttuja.

Liikanen on varmaan niin lyhyessä kytkyessä, ettei hän voi muuta sanoakaan. Mutta tämä Yhdysvaltain suurlähettiläs. Hän kertoo meille näin:

Väite 1.

"Amerikan Yhdysvallat on kasvanut nykyiseen loistoonsa pitkälti maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä ansiosta".

Osmon kommentti:

Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikka on aina ollut valikoivaa. Alkuaikoina tulijat olivat parhaasta päästä Euroopan vainoamia kristittyjä, ja vielä 1980-luvullakin Yhdysvallat keräsi Neuvostoliiton kerman: kymmenet tuhannet Neuvostoliiton vainoamat kristityt houkuteltiin Yhdysvaltoihin. Mutta Yhdysvaltojen "loiston" kääntöpuoli on, että alkuperäisväestön kääntyminen kristinuskoon estettiin verisesti, sillä heidät haluttiin tuhota, sillä näin saatiin valtavat maa-alueet ilmaiseksi. Toinen maan talouden tukipilari oli orjuus. Työ oli ilmaista. Jos joku näkee tässä jotakin loistoa, niin se on broileri, jonka tuottajakin on helppo arvata. Ei tavallinen amerikkalainen orjuutta ihannoi, ja siksi maailman herruutta tavoittelevat omistajasuvut ovatkin siirtäneet tuotannon maihin, jossa työ on melkein ilmaista.

Väite 2.

"Silti Yhdysvalloissa kiehuu nyt hyvin samalla tavalla kuin Suomessa, kun rajan yli maahan pyrkii entistä enemmän ihmisiä".

Osmon kommentti:

Yhdysvalloissa todella kiehuu. Valtiolla on sen perustamisesta lähtien ollut aivan muu päämäärä kuin kansalla, ja nyt kansa näkee sen paljaalla silmillä. Kun kansalla ei ole työtä eikä tulevaisuuden toivoa, se ei halua uusia maahanmuuttajia laihaksi käynyttä kakkua jakamaan. Ja kun se vielä jättää kertomatta, että Yhdysvalloissa kansalaisten hyvinvoinnin turvaksi ei ole rakennettu samanlaisia järjestelmiä, kuin Suomessa. Ihan äsken jouduin vertailemaan musiikin opiskelun hintoja Sibelius-Akatemiassa ja vastaavassa laitoksessa Yhdysvalloissa. Neljäkymmentä tuhatta taalaa vuodessa on niin iso raha, ettei siihen amerikkalaisen työmiehen palkka riitä.

Yhdysvaltain suurlähettiläs yrittää vielä todistella että Suomen ja Yhdysvaltain uhkakuvat ovat identtisiä. Silkkaa roskaa. Yhdysvaltojen valtio uhmaa kansaa, mutta ei Suomi ketään uhkaa, ja jos se haluaisikin uhmata jotakin, sen pitäisi vastustaa pankkiirien Amerikkaa ja heidän maailmanvalloitushankettaan. Suomen ja Yhdysvaltojen kansojen uhkakuva on tietysti aivan sama, joutuminen vapaamuurarien, katolisen kirkon tai juutalaisten pankkiirisukujen orjiksi, jollei suorastaan tappamiksi sen kaavan mukaan jota jo Neuvostoliitossa harjoiteltiin.

Juuri äsken luin maitokaupan propagandaosaston mainoksesta, että Suomea vihataan siitä, että Suomi ei ota tarpeeksi vastaan pakolaisia. Anteeksi vain, kuka vihaa? Minun tietääkseni vain sosialistinen lehdistö, siis se juutalainen maailmanvalloitussuunnitelman, jonka Euroopan aristokraateille myytynä tunnetaan nimellä Goudenhove-Kalergin suunnitelma, se juuri, jonka tuloksena EU syntyi. Jos Suomen lehdistö, media ja poliittinen eliitti ei olisi niin epärehellistä, me kuulisimme täysin päinvastaisia uutisia. Niin kuin esimerkiksi siitä, että tshekit aikovat vetää EU:n oikeuteen laittomien pakolaisten pakkosijoituksista.

Aina ei sensuuri kuitenkaan pidä. Yhdestä maakuntalehdestä löytyi tarina siitä, mitenkä Itävallan poliisi on ottanut kiinni näitä Suomeen muuttaneita Liikasen ja Yhdysvaltojen suurlähettilään poliittisen suojelun alla toimivia talousneroja ja ihan kesken bisneksen harjoittamisen, kts. http://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/it%C3%A4vallan-poliisi-42-ta-ihmist%C3%A4-salakuljettaneet-miehet-ovat-suomesta-1.1911053.

Ulkolaisista lähteistä asiatietoa on toki saatavissa, kts http://www.gatestoneinstitute.org/6370/mass-immigration-europe tai tämä http://www.reuters.com/article/2015/09/19/us-europe-migrants-idUSKCN0RJ0LT20150919.

Euroopan unioni rakastaa laittomia siirtolaisia, mutta ei niitä, jotka hakevat suojaa laillisin keinoin, vaikka juuri sitä varten Suomellakin on eri maissa edustustoja, jossa turvapaikanhakijan asia voidaan käsitellä. Mutta ei ne sellaiset laittomuuden harjoittajille kelpaa. Eli niin kuin äitivainaja sanoi: "Kyllä koira koiran haistaa".

Paholainen pitää yllä myyttiä Babylonialaisen maailmanjärjestyksen loistosta. Jeesuksellekin hän esitteli niitä, mutta Jeesus ei niihin ihastunut. Amerikassa ei ole niin. Edes maan "kristilliset" johtajat eivät usko Jumalaan vaan valtioon. He eivät rukoile Jumalalta apua, vaan valtiolta. Mutta kansa ei usko enää valtioonkaan. Se tajuaa olevansa kuin lauma ilman paimenta ja paavi yrittääkin käyttää tilannetta hyväkseen. Mitä Amerikassa nyt tapahtuu, siitä tarkemman kuvan antaa Samuel Korhosen uunituore käännös David A. Reaganin kirjoituksesta Nokialaisen sivulla, kts. http://nokialainen.blogspot.fi (26.09.2015).

Suomen hävitys ei ole edennyt niin pitkälle kuin Amerikan hävitys. Frankfurtin koulukunta pääsi Yhdysvalloissa valtaan 1940-luvulla, mutta Suomessa vasta niiden maalisvaalien jälkeen, kun Reporadio ryhtyi johtamaan propagandakonetta. Tämän, nyt jo 50 vuotta jatkuneen - joskus myös kriittiseksi teoriaksi kutsutun - valheen levityksen jälkeen tulokset näkyvät. Nuoriso on pilattu ja puolueuskolliset maalaiset on pantu ihailemaan seksimannekiini Vanhasta, niin kuin Kekkosta ikään.

Frankfurtin koulukunnan strategian keskeiset opit kehitettiin Frankfurtin sosiaalitutkimuslaitoksessa Saksassa, ja työtä jatkettiin Hitlerin valtaanpääsyn jälkeen Yhdysvalloissa, Columbia-yliopiston vastaavassa laitoksessa. Yliopistot ja Hollywood vallattiin. Televisio alistettiin. Älyköille tarjottiin "kriittistä teoriaa". Psykologiasta tehtiin politiikan väline. Nuoriso oli tarkoitus tuhota seksivallankumouksen avulla. Oppien tuloksista kirjoitti juuri tänään Seinäjoella (?) ilmestyvä Ilkka 27.09.2015: Uusi piirre varusmiehissä huolestuttaa Puolustusvoimien psykiatrian ylilääkäriä, kts http://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/uusi-piirre-varusmiehiss%C3%A4-huolestuttaa-puolustusvoimien-psykiatrian-ylil%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri%C3%A4-1.1914139. Psykiatrian ylilääkäri Antti-Jussi Ämmälän mukaan ongelma on "sosiaalisesti täysin lahjattomat nuoret". Tekstissä väitetään lisäksi, että syytä ilmiöön ei tiedetä. Kuule nyt Jeesus, mitä ne väittävät. Ne luovat itse ongelman, ja sitten väittävät, etteivät he muka tiedä sen syytä. Auta meitä polosia Vuoksenrannan poikia Herra Jeesus, ja pelasta. Aamen.

 

Raamatun Tutkimista ja Teknologisia Työkaluja

Sivun Biblical Studies and Technological Tools, kts http://bibleandtech.blogspot.fi/, alaotsikko "Kirjakääröstä tietokonekirjaan" ei ole ainakaan liikaa sanottu. Fonteista ja näppäimistähän se nykyisin alkaa. Raamatun kielten kirjaimisto on pitkään ollut vaikea hallittava. Miten asiassa on edistytty, siitä osoitteessa http://bibleandtech.blogspot.fi/2015/06/fonts-and-keyboards-for-biblical.html. Paitsi teknisiä välineitä ja niiden käyttöohjeita, sivustolta löytyy myös muuta painavaa materiaalia.

Sivulta Greek New Testament Vocabulary List (Kreikankielisisen Uuden Testamentin Sanaluettelo), kts. http://bibleandtech.blogspot.fi/search/label/greek%20instruction löydät heti alkuun erittäin tärkeän käyrän. Siinä esitetään kuinka älyttömän pienellä sanavarastolla saadaan uskomaton pikastartti kreikan ja miksei minkä tahansa muunkin kielen opiskelussa, jos nämä perussanat on valittu oikein. Jostain syystä omalla vanhalla sivullani, kts http://opsti.japo.fi/kielet/mko.htm oleva vastaava käyrä on jäänyt loppuun asti tekemättä, mutta tämä on juuri sitä, mitä sivulla yritin monta vuotta sitten sanoa.

 

Sivun http://bibleandtech.blogspot.fi/2014/09/greek-new-testament-vocabulary-lists.html alareunasta löydät vielä frekvenssisanakirjan, joka paitsi perustelee taulukon sanoman, on suoraan käyttökelpoinen opiskeluväline, kts. Greek New Testament Vocabulary Usage Percent List.

Seuraamisen arvoinen sivusto, ei pelkästään teknologian, vaan myös arkeologian ja varsinaisen asian oppilaalle.

 

Armaz Pondalan ma

Pondala on vepsäläiskylä Vologodskin alueella. Nostalginen video Armaz Pondalan ma löytyy osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=cBYwwZJGB7E. Jos et ymmärrä vepsää - joka tosin ei ole niin vaikeaa, kuin ensi kuulemalta näyttää - niin onhan video tekstitetty venäjäksi.

Vologodskin alueen Babajevon "raioonin" lisäksi vepsäläiskyliä on Leningradin alueella ja Karjalan tasavallassa. Ennen niin mahtavan valtakunnan ydinseudut ovat tänään autioina. Itämerensuomalaiseen kieliryhmään kuuluvaa vepsän puhujia on jäljellä nykyisin vain noin 8000 henkilöä. Vielä muutama vuosikymmen sitten vepsää puhuttiin myös Tverin alueella sijaitsevan Vesjegonskin eli Jegonan Ves'in seudulla, mutta tuskin enää, vaikka paikkakunnan ihmiset sukujuurensa vielä muistavatkin.

 

Uusi Testamentti vepsän kielellä

Monet tietävät jo, että Nina Zaitseva käänsi Uuden Testamentin vepsän kielelle. Videossa "Redkie ljudi. Vepsy. Trudnosti Perevoda" (Harvinaisia ihmisiä. Vepsäläisiä. Käännösvaikeuksia), kts. https://www.youtube.com/watch?v=VhdrFjf_068

kerrotaan, miten vepsäläiset voivat, ja miten Radio Karelijan vepsänkielisten radiolähetysten toimittaja Larisa Smolina käy Äänisen alueen vepsäläiskylissä tekemässä kirjaa tunnetuksi.

 

Venäjän Tiedeakatemian tunnustus

 

Pietari I "suuren" ajoista lähtien venäläisille on opetettu, että he ovat slaaveja. No kun eivät ole. Suomalaisia ne on, siis heimoveljiä suorastaan. Vain kieli on viimeisten vuosisatojen aikana vaihtunut. Minkä muuten Venäjän tiedeakatemiakin nyt tunnustaa. Tässä video "Venäläisten suomalais-ugrilaisista juurista: N.K. Jankovskij. Venäjän tiedeakatemian (RAN) mielipide": https://www.youtube.com/watch?v=bowYg9eB4QI ja jos ei löydy, niin liimaa ruutuun tämä: Об угро-финнских корнях русских. Янковский Н.К. Мнение РАН

Amerikan tasavalta

Jacob Barnettin älykkyysosamäärä on 170 ja sehän näitä virallisia tasa-arvon puolustajia riepoo suunnattomasti. Vuonna 1998 syntynyt poika leimattiin autistiseksi ja heitettiin laitokseen. Äidille kerrottiin, että hän saa olla onnellinen, jos poika joskus oppii itse sitomaan kengännauhansa. Ja niinhän siinä olisi käynytkin, jollei äiti olisi ryhdistäytynyt ja ryhtynyt kouluttamaan itse poikaansa. Nyt poika on kuusitoistavuotias, ja työstää väitöskirjaansa kvanttimekaniikasta, jonka lainalaisuudet ovat toistaiseksi suurimmaksi osaksi selvittämättä.

Jacob Barnettilla on youtubessa oma opetuskanavansa, jossa hän opettaa kvanttimekaniikkaa ja fysiikkaa. Lisätietoa osoitteesta http://mvlehti.net/2015/07/20/aiti-otti-poikansa-pois-terapiasta-einsteinia-alykkaampi-poika-alkoi-loistaa/

PS: Koska virallisen valheen edustajat ovat käyneet suomenkielisen "vaihtoehtomedian" kimppuun, niin kirjoita Googleen sanat Jacob Barnett. Saat paljon tietoa etupäässä englannin kielellä, ja kun kirjoitat samat sanat Youtube.com hakuruutuun, pääset itsekin opiskelemaan Jacob Barnettin johdolla. op/2015-10-18. Ei näitä juttuja ole keksitty, päinvastoin. Jokainen, myös elämässään ehkä heikostikin onnistunut tai totaalisesti epäonnistunutkin yksilö saattaa omata sen verran sydäntä, että yrittää varoittaa kaveriaan siitä vaarasta, joka hänen oman elämänsä on tuhonnut. Varo Paapelia ja sen mediaa. Jeesus tulee pian.

 

Liian helppo pelastus

Olet ehkä kuullut sen jakeen Raamatusta, jossa sanotaan, että "jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Jae on Jooelin kirjasta, jota Pietari lainasi helluntaipuheessaan:

Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Apt 2:20-21)

Näin helppo se silti on, sillä pelastus on tarkoitettu kaikille, ikään ja älykkyysosamäärään riippumatta. Vain Saatanan uskolliset palvelijat yrittävät tehdä sen hankalaksi. Keisari Nero valmisti kristityistä koristuksia puutarhajuhliansa varten ja hänen seuraajansa keksivät mitä helvetillisimpiä lakeja tehdäkseen yksinkertaisen vaikeaksi. Jopa jumalattomat itse ihmettelevät niitä kummallisia lakeja, joita babylonialaisen maailmanvallan herrat laativat tuhotakseen kaiken inhimillisen elämän maan päältä.

Neron aikana kysymys oli siitä, kumpi on kyrios eli Herra: keisari Nero vai Jeesus Kristus. Tänä päivänä kysymyksenasettelu on edelleen sama. Valtaosa kristityistä onkin myynyt vapautensa ja päätäntävaltansa paholaiselle, nahkansa säilyttämisen toivossa, mutta se toivo on turha. Lähellä on jo se suuri ja julkinen päivä, jolloin vain kirkkovapaat kristityt pelastuvat.

 

Näkymätön valtakunta

Olin kävelyllä pellon reunassa. Minua oli pyydetty puhumaan synnistä lapsille, ja valmistautumisaikaa oli puolisen tuntia. Siinä kävellessäni taitoin matkaani heinänkorren. Timoteita taisi olla. Se on muuten kaunis nimi tuo Timotheus: "Arvokas Jumala". Ei taida kaikki Timot tietääkään, kuinka arvokas nimi heillä on.

Kaikilla valtakunnilla on lakinsa ja rangaistuksia lain rikkojille, mutta kun kysyin, onko tämä heinä, jota vielä pidin kädessäni, kasvanut Suomen vai Viron lakien mukaan, sain kuulla asiantuntevan vastauksen: Heinä kasvaa Jumalan Valtakunnan lakien mukaan. Ja siitä olikin hyvä jatkaa. Heinä kasvaa vain, jos kasvuedellytykset täyttyvät. Pitää olla valoa, lämpöä, hiilidioksidia, vettä ja terveen maapohjan mineraaleja siihen liuenneena sekä muutakin, jonka lisäksi kaiken tulee olla tiettyjen rajojen sisällä. Liika on liikaa timoteillekin.

Jumalan valtakunta ei ole näkymätön valtakunta. Se on näkymätön vain niille, jotka ovat hengellisesti sokeita.

 

Lopun ajat - Nyt

Lassi Erpiö puhuu asiaa lopun ajoista sarjassa LOPUN AJAT - NYT. Osassa 4 puhuttiin Uudesta Maailmanjärjestyksestä, jonka Erpiö näyttää panevan kokonaan vapaamuurareittein kontolle. Näin yksinkertaista se ei toki ole, mutta hyvä näinkin. Koska juuri nykyajasta nykyajan ihmiset eivät tiedä juuri mitään, on Erpiön lyhyt puhe ihan must ja justiinsa. Löytynee Youtubesta, kuten myös tuo seuraava pätkä Efraimin paluusta:

 

Efraim nousee haudasta

Jyrki ja Mia Valkeakari tekevät nyt sarjaa "Israelin vuoret". Sarjan kymmenes osa "Efraim nousee haudasta" tarjoaa tasapainoisen katsauksen aiheesta Efraim, joka Raamatussa on kristikunnan esikuva. Valkeakarit eivät paneudu syvemmälle aiheeseen, mutta tuovat esille monta tärkeää yksityiskohtaa, jotka helpottavat ymmärtämään Raamatun lukuisia tarinoita isästä, jolla oli kaksi poikaa. Kuten kotiläksynsä hyvin tehneet oppilaat muistavat, oli Efraim Joosefin nuorempi poika, jonka Joosefin isä Jaakob/Israel pani Israelin vanhimman pojan asemaan.

Kun Israelin kaksitoista heimoa sitten jakautuivat, syntyi kaksi valtiota, Juuda ja Israel ja juuri Pohjoisvaltio Israel oli se, jota sanottiin myös Efraimiksi. Sitten Efraim/Israel vietiin Assyriaan, eikä näitä 10 heimoa ole sen jälkeen löydetty huolimatta siitä, että jopa Uusi Liitto tehtiin Israelia varten. Tästä Israelista Jeesus puhuu luvatessaan rakentaa ruumiinsa temppelin kolmessa päivässä, Hoosean kirjaa lainaten. Näissä Valkeakarienkin lainaamissa jakeissa sanotaan Uuden Liiton aikaan kuuluvin sanakääntein:

Minä menen takaisin paikoilleni, kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät. Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan. (Hoos 5:15-6:3)

Kristinuskon ja kirkon päällimmäinen ero

Kirkko syntyi virallisesti vuonna 325 Rooman keisarin Konstantinus "Suuren" aloitteesta ja siitä asti kirkko on ollut Rooman valtion palvelija. Kristittyjä kirkko vainoaa. Amerikan Yhdysvalloissa se on mennyt niin pitkälle, että jos kirkon papit tai minkä tahansa valtion tunnustaman lahkon saarnaajat eivät vihi homoja tai lesboja "avioliittoon", ne joutuvat vankilaan.

Amerikan Yhdysvallat eivät ole demokraattinen valtio. Laki perverssin suhteen tunnustamiseksi avioliiton veroiseksi tehtiin maan korkeimmassa oikeudessa täysin virallisen lainsäädäntöjärjestyksen ulkopuolella 26.06.2015. Maa on pahemmassa kriisissä kuin Kreikka. Kreikassa on sentään hallitus ja velkaakin lienee kreikkalaisilla suhteellisesti vähemmän kuin Amerikan Yhdysvalloissa. Päätös merkitsee myös sitä, että Yhdysvalloissa kansalaisoikeudet on mitätöity.

Kirkon ja lahkon rekisteröiminen on ollut tähän asti houkutteleva ansa, jossa syöttinä on verovapaus. Ne, jotka eivät ole ymmärtäneet kirkon ja kristinuskon välistä eroa, ovat jo rekisteröityessään sitoutuneet moniin antikristillisiin menettelytapoihin, joten ne, jotka ennenkin ovat laittomuutta kirkossa ja lahkoissa harjoittaneet, tuskin lopettavat sitä nytkään, vaikka siitä seuraakin automaattisesti Raamatun jo kauan sitten ilmoittama rangaistus.

Myös Suomessa kirkot ja lahkot ovat valtion alaisia laitoksia ja Babylonialaisen valtajärjestelmän palvelijoita. Olen monta kertaa sanonut, että jo äänestäminen valtiollisissa vaaleissa on majesteettirikos Kunnian valtaistuinta vastaan. Kun luterilaiset Hitlerin Saksassa yrittivät ryhdistäytyä, Gestapo pidätti kahdeksansataa pappia ja kun luterilaisten vastarinta tuli julki maan rajojen ulkopuolella, pidätettyjen luku kasvoi entisestään. Vasta keskitysleireillä sitten selvisi, miten heppoisin eväin luterilaiset pastorit olivat liikkeellä, vaikka juuri he olivat selvästi muita sitkeämpiä ja ymmärtäväisempiä muihin kirkkokuntiin verrattuna. Nyt, kun Amerikan Yhdysvallat on joutunut samanlaisen antikristillisen mafian valtaan, kannattaa lukea uudestaan juttu siitä, miten Saksan kirkot ja lahkot pärjäsivät Katolisen kirkon kanssa liittoutuneessa Saksassa.

Sinua ehkä kiinnostaa katsoa, mitä Yhdysvaltojen raamattukristityt ajattelevat oikeuden siirtymisestä oikeudenpalvelijoiden käsiin. Steve van Nattan kirjoitti 04.07.2015 plogiinsa jutun Non-Profit Church Corporation are Doomed, kts. http://balaamsassspeaks.blogspot.fi ja Nokialaisen palstalta löydät Hal Lindsayn suomennetun tekstin samasta asiasta. Osoite oli muistaakseni nokialainen.blogspot.fi, mutta jo muistin väärin, niin etsi itse.

Kirkkojen ja lahkojen Jumala on suloinen pikku kultamuru, kukkahattutätien lempikakara. Pyhäkoulussa lapset piirtävät Jeesuksia; joku tekee vihreän Jeesuksen, joku punaisen ja sitten Jeesuksia vertaillaan ja kehutaan. Kaikki rakastavat Jeesusta jonka he ovat itse tehneet. Jospa nuo ihmispoloset olisivat edes kerran lukeneet läpi vaikka tuon Johanneksen evankeliumin, että ymmärtäisivät lopettaa leikkimisen niillä omatekoisilla Jeesuksilla. Me elämme ajassa, jossa ei selviä ilman Elävää Jumalaa:

Sillä vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, elää hän kuitenkin Jumalan voimasta; olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta teitä kohtaan. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa (εαυτους πειραζετε ει εστε εν τη πιστει εαυτους); tutkikaa itseänne (δοκιμαζετε). Vai ettekö tunne itseänne (η ουκ επιγινωσκετε εαυτους), että Jeesus Kristus on teissä (οτι ιησους χριστος εν υμιν εστιν)? Ellei, niin ette kestä koetusta (ει μη τι αδοκιμοι εστε). (2.Kor 13:4-5)

op/2015-07-05

 

Kirkon siivouksen 500-vuotismuistotilaisuus

Viisisataa vuotta sitten kirkko oli niin helvetillinen, että kun Luther, Kalvin ja muut kirkon reformimiehet sanoivat, että kirkon pää on AntiKristus, se tunnustettiin kaikkialla ja myös lausuttiin ääneen sikäli kun uskallettiin, sillä Totuuden puhuminen maailmassa on aina ollut uskallettua.

Parin vuoden päästä lokakuussa tulee kuluneeksi viisisataa vuotta siitä, kun Martin Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Tästä tapahtumasta lähti liikkeelle tapahtumasarja, joka pelasti kirkon, sillä kirkkoa siivoamalla kirkon remonttimiehet, Luther, Kalvin jne. saivat petetyksi Euroopan kansat uskomaan, ettei kirkko kokonaisuudessaan ole niin paha, kuin tosiasiat osoittavat.

Euroopan kristittyjä Lutherin, Kalvinin ja muiden opit eivät pettäneet. Ei pelkästään paavi ole antikristus. Koko hänen johtamansa laitos on antikristillinen. Mutta jos Luther, Kalvin ja muut olisivat sanoneet tämän ääneen, eivät he olisi saaneet hankkeelleen poliittista tukea, ja heille itselleen olisi käynyt kuin muillekin kristityille: heidät olisi tapettu.

Iltasanomien sivulta http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435970264420.html luin äsken viittauksen Turun Sanomien artikkeliin "Termi uskonpuhdistus kielletään - katolista kirkkoa ei haluta loukata". Toisin sanoen kysymys on siitä, että Luther ja Kalvin ovat työnsä tehneet, ja saavat mennä. Mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että se helvetillinen meininki, jota antikristuksen johdolla maailmassa harjoitetaan, pääsee taas valloilleen myös niissä maissa, jossa se muutama vuosisata sitten suurin uhrauksin torjuttiin. Katolisissa maissahan se on jatkunut keskeytymättä tähän päivään saakka. Monta vuotta sitten kirjoitin jutun "Tarzan oli oikeassa". Et ehkä muista, mutta juuri äsken luin samasta aiheesta sivulta Kun tapat 10 miljoonaa afrikkalaista, ei sinua kutsuta "Hitleriksi". Kutsuttaisiin varmasti, jos olisit joku muu kuin roomalaiskatolinen teurastaja. Juttu Belgian katolisen kuninkaan Leopold II johdolla toteutetusta kansanmurhasta löytyy sivulta http://uberuutiset.fi/2015/06/02/kun-tapat-10-miljoonaa-afrikkalaista-ei-sinua-kutsuta-hitleriksi/.

Hitler on muuten mielenkiintoinen tapaus. Häntä saa mollata, vaikka hän oli paavin kirkon valtaan nostama teurastaja, sillä jollei häntä mollattaisi, kansa saattaisi huomata, että todellinen syyllinen saksalaisten raakaan käyttäytymiseen on roomalaiskatolisen kirkon valta saksalaisten yli. Ja tämän asian tunnustaminen saattaisi ikävään valoon myös tämän nykyisen, katolisen kirkon pahimman lahkon johtaman projektin, jota Euroopan Unioniksikin kutsutaan.

Se, että Jumala antoi Saksan roomalais-katolisen kirkon juoksupojan käsiin, johtui siitä, että Saksa torjui Pyhän Hengen Berliinin deklaraationa tunnetussa julkilausumassa syyskuussa vuonna 1909:

1. Niinsanottu helluntailiike ei ole ylhäältä, vaan alhaalta. Siinä toimivat paholaiset, jotka Saatanan johdolla oveluudella sekoittavat valheen ja totuuden.

2. Tätä liikettä ei voi pitää Jumalasta lähteneenä.

3. Saksan seurakuntien on katuminen sitä, että ne ovat sallineet tämän liikkeen synnyn.

4. Tämän liikkeen syntymisen syynä on epäraamatullinen oppi niinkutsutusta "puhtaasta sydämestä".

5. Pastori Jonathan Paulia ei tunnusteta seurakunnan johtajaksi eikä opettajaksi.

6. On ollut ainoastaan yksi helluntai. Me emme odota uutta helluntaita, vaan me odotamme Herran toista tulemista.

Yksityiskohdat tästä tapahtumasarjasta sivulta http://opsti.japo.fi/sato/laiha.htm. Mutta kun Hitler oli työnsä tehnyt, niin nyt nämä kirkolliset syyttävät kristittyjä siitä, mitä kirkko teki. Juutalaiset ovat myös mukana pelissä, mutta tavoilleen uskollisensa he käyttävät välikäsiä. Jeesuksenkin he tapattivat roomalaisilla. Venäjällä sosialistit tappoivat nobelkirjailija Solzhenitsynin mukaan 60 miljoonaa ihmistä, mutta kun Solzhenitsyn kirjoitti pari kirjaa siitä, että Venäjän vallankumous oli juutalaisten hanke, hänen kirjojaan ei enää julkaistukaan juutalaisten valtaan ajautuneissa maissa. Venäjällä ne julkaistiin. Davosissa vuonna 2008 maailman johtajien hankkeita esitteli Englannin entinen pääministeri, katolisen kirkon asiamieheksi siirtynyt, uutta maailmanuskontoa rakentava Tony Blair ja Amerikan juutalaisneuvoston pääsihteeri David A. Haris sekä valittu joukko globalisaation puuhamiehiä ympäri maailmaa.

Kun nyt siis nähdään, että kaikki maailman uskonnot sosialisteista alkaen käyvät suutelemassa paavin kättä, niin kuka on vihollinen? Tietysti se sama Kristus, jonka juutalaiset roomalaisen työrukkasensa avulla naulitsivat ristille.

Lutherin, Kalvinin ja kirkon muiden remonttimiesten työtä kannattaa muistaa, vaikka se jäikin kesken. Auta Herra armias niitä, jotka jatkavat, sillä ilman Sinua emme mekään parempaan pysty. Mutta se, mitä Suomen kirkon luterilaiset nyt ovat tekemässä, on sitä samaa, josta Raamattu sanoo näin:

Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa". (2.Piet 2:22)

op/2015-07-04

 

Rauhassa Rauhan tekijöille

Minua niin rassaa, kun tulee ihmisiä, jotka toivottavat Rauhaa, ja sitten menevät äänestämään. Luovuttavat päätäntävaltansa niille, jotka aina vastustavat Pyhää Henkeä. Näille uskonnollisille hörhöille minä olen monta kertaa sanonut, että äänestäminen on majesteettirikos Kirkkauden valtaistuinta vastaan. Jeesus Kristus on Herra, kyrios.

Roomalaiset sanoivat herraksi aivan toista miestä, ja kun kahta herraa ei voinut olla, niin konflikti oli valmis. Se herra, joille äänestäjät käyvät kumartamassa, on se, joka kohta kaksi tuhatta vuotta on vainonnut Herran Jeesuksen seuraajia.

Tuntuu turhauttavalta uhrata aikaansa kristinuskon alkeiden opettamiseen näille "kristityille" lukijoille, jotka jo ovat menneet ja kieltäneet Herransa. Mutta kun Herran Jeesuksen vanhin velipuolikin piti sitä tarpeellisena, niin luetaan ainakin se, mitä hän sanoi. Ensiksi hän tekee tilanneanalyysin ja huomaa, että seurakunnan sisällä eletään samassa virtuaalitodellisuudessa, kuin sen ulkopuolellakin. Eroa on vain siinä, että seurakunnan ulkopuolisille ei kannata esittää muuta kuin saarna (kerygma) siitä, miten päästä sisälle, mutta sisälle päässeet ovat tulleet Jumalan armosta kehityskelpoisiksi. Heitä kannattaa opettaa:

Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä. Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä. Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. (Jaak 3:11-16)

Vaihtoehdoksi ihmisten ja riivaajien viisaudelle - sillä ihmisten viisaus on peräisin siitä puusta, jonka hedelmien syöminen tuotti kuoleman - Jaakob esittää ylhäältä tulevan viisauden:


Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. (Jaak 3:17-18)

Babylonialaiseen eksytykseen langenneet ihmiset puolustelevat tekoaan sillä, että yhteiskuntarauhan säilyminen antaa heille paremmat mahdollisuudet julistaa Jumalan sanaa. Mutta jos hintana on Jeesuksen jumaluuden kieltäminen, on aivan varmaa, että väite on väärä. Saatanan orjat haluavat nukkua synnin unta, eivätkä salli, että heitä häiritään. Ja eihän joku sellainen, joka kieltää Jeesuksen herruuden, häiritse synnin unta nukkuvaa syntistä lainkaan. Nauravathan ne sellaisia, ja syystä nauravatkin. Mistä rauhasta Jaakob siis puhuu? Tuon esimerkin eräästä entiseen Neuvostoliittoon kuuluneesta muslimimaasta, joka taistelee muka ekstremistejä vastaan. Kun sitten radio, televisio ja lehdistö kehoitti ihmisiä tarkkailemaan naapureitaan ja ilmiantamaan ne talot ja asunnot, joissa mahdollisesti pidetään kotikokouksia, tietty väestöryhmä löytyi helposti. Viranomaiset tulivat suurin joukoin ja mahtavin elein paikalle ja antoivat tavoittamilleen evankelisille kristityille niin suuret sakot, ettei niitä sen maan tuloilla makseta koskaan. Mutta se, mikä irti saatiin, otettiin ja vietiin heti. Esimerkkitapauksessa tulivat kyläläisetkin avuksi. Särkivät ovet ja ikkunat.

Tähän asti siis kaikki kävi niin kuin aina käy, jos uskovat ovat oikeita kristittyjä. Mutta sitten tulivat nämä maailman viisaat, jotka alkoivat ehdotella maasta muuttoa, vetoamista ihmisoikeusjärjestöihin, anomuksien kirjoittelemista sinne ja tänne ja ties mitä kaikkea siihen tyyliin, että jospas meillä olisi siellä eduskunnassa oma puolue, joka ajaisi meidän asiaamme, niin jo vot. Mutta kun esimerkkitapauksen kristityt olivat oikeita kristittyjä, he menivät kylän ulkopuolelle ja tekivät majan. Onhan sitä savea ja risua maassa, joka ei - Jumalan kiitos - ole vielä kokonaan Mammonan miesten hallussa. Öisin oli tietysti kylmä, mutta kaikella on hintansa. Lapsiakin oli muutama. Mutta sitten alkoi tapahtua. Joku kyläläisistä toi yöllä vähän ruokaa, joku toinen vähän petivaatteita, ja kun muutama kuukausi oli kulunut, kyläläiset päättivät tuoda perheen takaisin kylään. Talokin korjattiin. Ja nyt kylässä on elävä seurakunta omasta takaa.

Joko nyt ymmärrät, mitä tarkoittavat nämä Jeesuksen velipuolen sanat: "Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille". Mutta muista myös tämä Herran sana: "Kavahtakaa fariseusten hapatusta". Kavahtaminen on salamannopea reaktio. Kun hevonen näkee tiellä käärmeen, se kavahtaa takajaloilleen niin nopeasti, että ratsastaja putoaa kyydistä.

 

Efraim ja Juuda

Raamatun kertomukset isästä, jolla on kaksi poikaa alkavat kertomuksella Aadamista, ja Jeesuksesta, josta sanotaan, että hän on toinen Aadam:

Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. (1.Kor 15:45)

Vanhassa Testamentissa Joosef oli esikuva Kristuksesta. Ja kuten tunnettua Joosefilla oli kaksi poikaa, Manasse ja Efraim, joista Joosefin isä Jaakob siunasi Efraimin, vaikka tämä oli nuorempi. Kun Israel sitten jakaantui, sanottiin jäljelle jääneitä kymmentä heimoa Efraimiksi ja Israeliksi, mutta Juudan heimoa juutalaisiksi.

Vuoden 722 tienoilla Assyrian kuningas vei Israelin eli Efraimin Eufratin toiselle puolelle pakkosiirtolaisuuteen eikä näitä heimoja ole koskaan löydetty. Siitä huolimatta profetioissa sanotaan, että kerran koittaa aika, jolloin koko Israel on pelastuva. Miten Jumala löytää kadonneet heimot, on monelle arvoitus. Oikea vastaus saattaa kuitenkin olla erittäin helppo, sillä Efraim on esikuva kristikunnasta. Asiaa kannattaa seurata, ja kun huomasin Reino Savolan sivuilla järkevää tekstiä, poimin sieltä muutaman linkin: http://www.reinosav.net/Efraiminmaat2.html; http://www.reinosav.net/isr-back-2.html; http://www.reinosav.net/isr-back.html; http://www.reinosav.net/count-omer.html.

 

Kulttuurimarksismi

Markus Jansson tarkastelee Frankfurtin koulukunnan kehittämiä Uuden Vasemmiston oppeja kirjoituksessaan "Kulttuurimarxismi - mikä se on ja miksi sinun on tärkeää tietää siitä?".

http://markusjansson.blogspot.com.es/2015/05/kulttuurimarxismi-mika-se-on-ja-miksi.html?m=1

 

Raamatun koodisanoista

Raamatunlukijan ei tarvitse olla erikoisen tarkkaavainen huomatakseen, että tietyillä raamatun sanoilla on paitsi arkipäiväinen, konkreettinen merkitys, myös toinen, abstrakti merkitys, joka viittaa johonkin hengelliseen asiaan. Kaikki Raamatun maininnat ohrasta ovat aina viittauksia Kristukseen, puheet vehnästä Kristuksen lunastamiin ihmisiin, puut kansoihin ja niin edelleen. Myös luvuilla on vastaavia merkityksiä. Kaikki kai tietävät, että luku 7 on täydellisyyden ja tarkemmin ottaen Jumalan täydellisyyden luku, sanalla yksi tarkoitetaan Jumalan lukumääristä riippumatonta ristiriidatonta ykseyttä, luvulla kaksi todistusta, kolme ylösnousemusta, neljä on luomisen, luomakunnan ja maailman luku, luvulla viisi tarkoitetaan armoa, sanalla kuusi epätäydellisyyttä ja niin edelleen. Tämä saattaa näyttää helpolta, mutta järkeä ei tässäkään asiassa saa heittää romukoppaan. Vaikka luku kaksi tarkoittaa paitsi Jumalan hallintojärjestelmää, myös todistusta, on muistettava, että todistus voi olla joko puolesta tai vastaan, josta syystä myös todistuksen seuraus voi olla vastaavasti yhdistyminen tai hajaannus.

Yhä mielenkiintoisemmaksi asia käy, kun muistetaan, että jokaisella hebrean ja kreikan kirjaimella on numeerinen arvo. Näin jokaiselle sanalle syntyy automaattisesti lukuarvo, jolla myös on todistusvoima. Sanat, joiden lukuarvo on 666, viittaavat paholaiseen, ja sanat, joiden lukuarvo on 888 viittaavat Kristukseen. Ja jos tämä oli helppoa, ei samaa voida enää sanoa suuremmista asiakokonaisuuksista, joiden tutkimuksissa käytetään tietokoneita ja niille tehtyjä ohjelmia, jotka eivät aina olekaan virheettömiä ja silloin koko tutkimus johtaa harhateille ja tuloksiin, joita Raamatun sanallisella tekstillä ei voida vahvistaa.

Raamatun numerologia eli Gematria ei ole vanha keksintö. Sen periaatteet toi julkisuuteen Venäjältä Yhdysvaltoihin siirtynyt Ivan Panin noin sata vuotta sitten. Siitä ja vähän muustakin voit lukea Jouni Karikon tekstistä JUMALAN NUMERIIKKAA, jonka löytänet netistä.

Jos haluat saada yleisesityksen asiasta, suosittelen Pekka Lahtisen kirjaa Luojan Lukuja. Kädessäni oleva uusintapainos vuodelta 2008 sisältää myös tietoa Suuren eksytyksen etenemisestä ensimmäisen painoksen julkaisuvaiheeseen saakka, mutta valitettavasti tämä tieto on jäänyt toisessa painoksessa päivittämättä, sillä juuri sillä rintamalla on ensimmäisen painoksen jälkeen tapahtunut todella paljon.

 

Pauli Rahkonen

Kun lukijapalautteessa tuli vinkki Pauli Rahkosen puheeseen, kuuntelin sen mielenkiinnolla, sillä Paulilla on hyvä maine Marinmaalla. Linkki puheeseen löytyi sivulta http://www.saalemdemalmi.info/?sermons=08-02-2015-pauli-rahkonen. Kuuntelin sen, mutta kun yritin tallentaa sen, tuli ilmoitus, ettei minulla ole vaadittavaa tallennusoikeutta. Puhe on suomeksi, ja tulkattu espanjaksi. Puheen sanoma saattaa selittää syyn julkaisijan varovaisuuteen. Siinä kerrotut asiat eivät kestä kriittistä tarkastelua. Puhuja yrittää selittää, että kun eurooppalaista kristikuntaa - siis kirkkokansaa - on kohdannut joku kamala Jumalan rangaistus, olisi syynä muka ollut se, että kyseiset kansat olisivat vainonneet juutalaisia. Nämä väitteet ovat tuulesta temmattuja. Jumala on todella rangaissut eurooppalaista "kristikuntaa" raskaalla kädellä sen tekemistä synneistä kerta toisensa jälkeen, mutta vain sen tähden, että kirkon orjat ovat vainonneet Jumalan pyhiä, syyttäneet kerettiläisiksi ja keksineet ties mitä konnuutta estääkseen Jumalan Sanan tunnetuksi tulemisen koko maailmassa ja levittäneet vielä sitä omaa hapatustaan joka loukkaa niin Jumalaa kuin hänen kansaansakin.

Kirkon takia Euroopassa ei tiedetä Jumalasta juuri mitään. Jos edes kirkkohistoria olisi esitetty rehellisesti ja tunnettaisiin kansojen keskuudessa, ei minun tarvitsisi varoitella lukijoita kirkon kanssa kilpailevista, toisenlaisen väärän evankeliumin levittäjistä. Mutta kun Jumalaa ei tunneta, eikä tosiasioista tiedetä hölläsen pölähtävää, saattaa joku Rahkonen onnistua hyvinkin pettämään hyväuskoisia kuulijoita, varsinkin kun juutalaisten tuki heidän omalle väärälle "evankeliumilleen" on tullut yleisesti hyväksytyksi "poliittisesti korrektiksi" maailmanselitykseksi. Miten se tehtiin, siitähän kirjoitin jo kauan sitten sivulla Bileamin oppi.

 

Ukrainalaisista raamatuista vielä

Ukrainan reissulla kyselin ystäviltäni, mitä Raamattua he käyttävät. Vastaukset eivät olleet yllättäviä. Suuri osa käytti katolisen kirkon muokkaamista käsikirjoituksista tehtyjä antikristuksen raamattuja ihan samalla tavalla kuin hengelliseen pimeyteen talutetut suomalaisetkin, mutta kuulin myös sellaisia lauseita kuin tämä: "Käytämme venäjänkielistä synodaalikäännöstä (vuodelta 1876) koska kaikki ukrainalaiset käännökset tuntuvat oudoilta". Kun sitten jatkoin kyselyä, minulle kerrottiin, että "isä käyttää vain Kulishin käännöstä". Mutta tässä onkin ongelma. Kulishin käännös on vaikeasti saatavissa. Jo Neukkulan kytät keräsivät niitä pois erikoisen innokkaasti ja lisäksi se on Ruthenian ukrainaa. Yksi hyvä puoli asialla kuitenkin on: Se löytyy netistä useastakin osoitteesta; kokeile vaikka tätä:

http://bible.ucoz.com/load/biblija_v_raznykh_formatakh_skachat_besplatno/skachat_polnuju_bibiliju/biblija_p_kulisha/3-1-0-121

Vain Uusi Testamentti on kokonaan Kulishin käännöstyötä. Vuonna 1872, juuri kun hän oli saanut valmiiksi Vanhan Testamentin käännöksen, paloi hänen maatilansa ja sen mukana myös Vanhan Testamentin käännös. Panteleimon Kulish ryhtyi välittömästi tekemään uutta käännöstä, mutta ei ehtinyt saada sitä valmiiksi. Työtä jatkoivat Ivan Netshui-Levitsky ja Ivan Puljui, kunnes koko Raamattu saatiin painettua 1900-luvun alussa. Siitä on myöhemmin otettu uusintapainoksia, joita voi etsiä myös nimellä Ruthenian Bible.

Ukraina tarvitsee Raamatun. Kulishin käännös on hyvä tiennäyttäjä, kysymykseksi jää vain, onko Ruteenien kieli säilytettävä sellaisenaan, vai onko sitä muokattava Ukrainan nykyisen kirjakielen mukaiseksi. Ruteenien kielellä on tietty etu: se on yhteinen Ukrainan, Slovakian, Valkovenäjän ja Puolan ruteeneille.

PS. Rutenian protestanttien varhaisemmista vaiheista kts. Andrei Kotljarchukin tekstiä "Ruthenian Protestants of the Grand Duchy of Lithuania and their relationship with Orthodoxy, 1569-1767" osoitteessa http://urn.kb.se/resolve?urn=urn:nbn:se:sh:diva-17708 Saman tekijän väitöskirjasta "In the Shadows of Poland and Russia" löytyy tietoa Liettuan protestanteista kaudelta, jolloin Liettuan parlamentin enemmistö oli protestanttinen.

PS 2. Kulishin käännös on tullut takaisin Ukrainaan. Joulukuussa 2015 pitelin sitä kädessäni kristillisessä kirjakaupassa Ukrainassa. Painotyökin oli kirjan arvoa vastaavaa tasoa. En kuitenkaan ostanut, sillä sen lukeminen olisi vienyt aikaa muilta hommilta. op/2016-01-13

 

Mahtavaa musiikkia Romaniasta

Romanian mustalaisten esittämä Dumnezeu e taria mea oli ilmiömäisessä nousussa, mutta se vedettiin pois youtubesta kun kävijämäärä alkoi lähennellä miljoonaa. Ilmeisesti julkaisija Speranta Media on nyt tajunnut "sosiaalisen vastuunsa" ja pannut laulun taas esille, kts. Rugul Aprins - Toflea - Dumnezeu e taria mea osoitteessa

https://www.youtube.com/watch?v=UhFguInFPeY. Solisti on nimeltään Vasile Oprea. Hitti löytynee myös albumista Speranta si prietenii vol 5, jos satut saamaan sen jostain käsiisi. Harvoin, jos koskaan olen nähnyt ja kuullut näin aitoa hengellistä musiikkia kuin tämä. Myös sanat ovat kritiikin kestäviä. Sävelmä ja sanat on tehty Rick Mullinsin "Awesome God" pohjalta, mutta laajasti täydennettynä. Sama laulu löytyy myös muista osoitteista, ja myös muiden esittämänä.

PS: Edellisestä linkistä avautuvassa versiossa ei löytynyt englanninkielistä tekstitystä. Katso tätä:

https://www.youtube.com/watch?v=UFdUJtZuXok Ja jos osaat romaniaa tai vaikka italiaa, niin löytänet laulun sanat tästä linkistä: http://www.versuri.ro/ vai olikohan se tämä: https://danutz2i2i.wordpress.com/category/muzica/rugul-aprins-fratii-de-la-toflea-vasile-oprea-isaura/

PS2: Eipäs osuneet linkit ihan kohdalleen. Tässä saattaa olla se oikea linkki: https://www.youtube.com/watch?v=6bJ5PT2tM30 Koita ainakin. Tai ehkä haku sanoilla Rugul Aprins tehoaisi paremmin. Ja jollei sekään auta, niin siitä vaan romaniaa opettelemaan. Ja onhan niitä käännösohjelmiakin.

 

Uudesta Maailmanjärjestyksestä kirkossa

Kirkko on hajanainen ja heikko siitä syystä, että siinä on niin vähän Kristusta. Sitä vahvempi puoli pääsee harvemmin esiin, mutta nyt siihenkin on löytynyt takaportti, kun vainottujen uskovien sijaan on alettu puhua vainotusta Israelista, sillä se jättää auki mahdollisuuden jatkaa kirkon ja valtion vanhaa, Kristusta ja hänen seurakuntaansa vainoavaa politiikkaa. Katso Esa Kokon esitys Uudesta Maailmanjärjestyksestä osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=tZ2KCGhQTdA otsikolla

Esa Kokko - Uusi Maailmanjärjestys - Hyvinkää 14.3.2015 - Osa 1/8. Puheessa on niin paljon asiallista tietoa, että vaikka Israelin ja Israelin välinen taustakuvio jääkin hämäräksi, on se yksi niistä selkeimmistä, mitä koskaan olen siitä aiheesta kuullut.

 

Jumalan tunteminen

Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan Natanaelista, jonka tuli Jeesuksen luo veljensä antaman todistuksen perusteella ja oppi tuntemaan Jeesuksen:

1:43 Seuraavana päivänä (τη επαυριον) Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua".
1:44 Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja Pietarin kaupungista.
1:45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet (ευρηκαμεν) sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista" .
1:46 Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".
1:47 Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole (ιδε αληθως ισραηλιτης εν ω δολος ουκ εστιν)!"
1:48 Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet (ποθεν με γινωσκεις)?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut (ειδον σε)".
1:49 Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas (ραββι συ ει ο υιος του θεου συ TSBει TSBο βασιλευς Aει του ισραηλ)".
1:50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot (πιστευεις). Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat (μειζω τουτων Aοψη TSBοψει)."
1:51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle (αμην αμην λεγω υμιν TSBαπ TSBαρτι οψεσθε τον ουρανον ανεωγοτα και τους αγγελους του θεου αναβαινοντας και καταβαινοντας επι τον υιον του ανθρωπου)."

Otetaan tekstistä ulos marssijärjestys. Ensin Filippus antaa Jeesuksesta todistuksen, mutta Natanael epäilee sitä. Veli kehoittaa tarkistamaan asian ja Natanael lähtee Jeesuksen luo. Jeesus osoittaa tuntevansa Natanaelin, ja kun Natanaelin omatunto todistaa Jeesuksen sanan oikeaksi tämä kysyy, mistä Jeesus sen tiesi. Jeesuksen vastattua kysymykseen Natanael tulee samaan johtopäätökseen, kuin veljensä Filippus, ja Jeesus vielä osoittaa, että kyse on uskosta, joka perustuu aika pieneen näyttöön, mutta lisää heti perään, että näitä näyttöjä alkaa kohta tulla lisää, ja täsmentää vielä sen, kuinka suurista asioista tässä on kysymys.

 

Ukrainan matkalta

Palasin eilen Ukrainasta. Edellisestä matkasta ehtikin kulua yli puolitoista vuotta. Silloin ei vielä käyty sotaa ja tämänkin matkan syy oli paljon iloisempi kuin mitä uutisista voisi päätellä. Mutta eihän sitä voi silmiään sulkea sellaiseltakaan, joka ei miellytä. Ensimmäinen epämiellyttävä yllätys tuli maan suurimman pankin, Privatbankin seteliautomaatin edessä: kone ei antanut pankkikorttia takaisin, vaikka rahat ja kuitti tuli. Automaatti oli pankin seinässä ja oli iltapäivä, mutta konttori oli suljettu. Oli mentävä miliisiin, joka noteerasi tapahtuman, ja neuvoi tien pankin avoinna olevalle konttorille. Siellä odotti toinen yllätys: virkailijat eivät välittäneet asiasta mitään. Mutta sitten sisään tuli joku nainen, jonka kortin automaatti oli syönyt. Nainen joutui lähtemään ulos apua saamatta, mutta minä tulin puheliaaksi. Sanoin, että pankilla on suurempi ongelma kuin minulla, vaikka ilman korttia matkani jatkaminen oli kyseenalaista. Juuri ennen matkan alkua olin lukenut siitä, kuinka Privatbankin juutalainen omistaja oli tuonut armeijansa Kiovaan ja vallannut jonkun hallituksen laitoksen, josta syystä Poroshenko oli joutunut erottamaan herra Kolomaiskin - tarkenna nimi - Dnepropetrovskin kuvernöörin virasta. Ilmeinen oikeudenkäynnin uhka oli saanut itsensä Yhdysvaltojen lähettilään passittamaan herra pankinjohtajan pikavauhtia Yhdysvaltoihin. Pienen puhuttelun jälkeen pikkukaupungin pankkivirkailijat ymmärsivät että matkani taittuminen juutalaispankin takia saattaisi olla heidän maineelleen vahingoksi ja ryhtyivät puhumaan ihmisiksi. Jospa he koettaisivat saada inkassaattorin - automaatin hoitajan - hakemaan sen kortin? Lupasivat soittaa, kun korttia voi tulla hakemaan. Seuraavan viikon maanantaina soitto tulikin. Mutta miten olisi käynyt sen turistin, jolla ei olisi ollut ystäviä alle sadan kilometrin päässä? Tai sen, joka kielitaidottomana olisi joutunut keskelle Ukrainaa vain sadan euron verran grivnoja taskussaan?

Häät olivat jo seuraavana päivänä ja sellaiset, että ne kannatti pitää, varsinkin nykyaikana jolloin harvoin enää näkee oikeita sulhasia ja oikeita morsiamia. Hiukan kainoja, mutta silti avoimen ja reilun näköisiä kirkkaine, säteilevine silmineen. Siunaustilaisuuden jälkeen siirryttiin rukoushuoneen alakerrassa sijaitsevaan ruokasaliin, ja kun kaikki 350 häävierasta olivat saaneet paikkansa, tuli vastavihitty aviopari paikalle sulhaspoikineen ja morsiusneitoineen. Mutta edes säteilevä morsiuspari ei saanut kokonaan häivytettyä sitä muutosta, joka seurakunnassa oli tapahtunut sen lähes 40 vuoden aikana, jona minä olen ollut sinut heidän kanssaan. Johtajat ovat muuttuneet. Nyt johtajat, spiikkerit ja musikantit ovat jatkuvassa äänessä, mutta ennen juhlan vetäjä vain jakoi vuoroja niin, että jokainen juhlavieras pääsi esittämään oman tervehdyksensä, oli se sitten laulu, runo tai parin kolmen minuutin pituinen puhe. Vaikka juontaja nyt kulkikin mikrofoninsa kanssa vieraita haastattelemassa, ei samaa vaikutelmaa syntynyt. Puutteen kyllä korvasi pöytäkeskustelu, vierustoverini jopa kysyi, tunnenko Paul Washerin? Oli pantu merkille, ja myös havaittu se, missä Paul Washerin julistus ontuu.

Selvimmin Ukrainan itä-osien sota näkyi hinnoissa. Hinnat olivat kasvaneet, ulkoa tuotujen tavaroiden osalta jopa suhteessa valuuttakurssien muutokseen, mutta palkat olivat samat kuin ennen, jonka lisäksi yritykset olivat jo vähentäneet väkeä. Arvelen, että kymmenet tuhannet olisivat olleet valmiit lähtemään vaikka mansikanpoimintaan, jos joku olisi sitä heille tarjonnut, ja ne, jotka Suomea paremmin tunsivat, kyselivätkin sellaista.

Paluumatka ystävällisten ihmisten luota palautti taas mieleen sen eron, joka kansan ja sen johtajien ajattelutavoissa vallitsee. Kuusikymmentä kahdeksan prosenttia Ukrainan parlamentin jäsenistä on juutalaisia. Poroshenkollakin on tehtaita Venäjällä. Liike-elämä tajuaa kyllä, ettei uusia suuria tehtaita voi perustaa maahan, jota edes sen oma hallitus ei puolusta. Ja jos matkalaisella ei olisi niin hyviä ja rakkaita ystäviä maassa, jonka tieliikennepoliisi vaatii perusteettomia maksuja ja tullimieskin on juovuksissa, ei näillä teillä olisi vilkasta ollenkaan. Siksi haastankin tässä nyt kaikki kukkahattutädit auttamaan maailman suurimpiin elintarvikkeiden tuottajamaihin kuuluvan Ukrainan nälkäänäkeviä lapsia. Ja näitä idealisteja myös itse viemään apunsa perille, ettei käy, kuin niissä hommissa - minun havaintojeni mukaan - melkein aina käy.

 

Vuosikin vaihtui

Halu tehdä kerrankin valmista tekstiä on pitänyt minut hiljaisena pitkän aikaa. Mutta vaikka halu oli hyvä, kävi niin kuin tavallisesti, eli kesken piti jättää teksti Evankeliumista, että ehtii edes kuulumiset kertoa. Vuosikin ehti vaihtua, niin että tavanomainen Raamatullinen kalenteri jäi seinälle laittamatta. Siitä siis ensin.

Pääsiäisenä oli auringonpimennys, jonka merkitys korostui sillä, että sitä edelsi kaksi Jumalan kalenterin merkkipäivinä tapahtunutta kuunpimennystä ja että sen jälkeen tulee kohta kaksi Jumalan kalenterin merkkipäivänä tapahtuvaa kuunpimennystä.

Aurinko ja kuu eivät ole vain valoja, vaan myös merkkejä:

Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (1.Ms 1:14-18)

Jumalan kalenteri alkaa kevätpäivän seisausta lähinnä olevana uudenkuun päivänä, joka tänä vuonna sattui maaliskuun 22 päivän kohdalle. Pääsiäistä vietetään täyden kuun aikaan:

Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille Egyptin maassa sanoen: "Tämä kuukausi olkoon teillä kuukausista ensimmäinen; siitä alottakaa vuoden kuukaudet. Puhukaa koko Israelin kansalle ja sanokaa: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenisäntä itsellensä karitsan, yhden karitsan joka perhekuntaa kohti. Mutta jos perhe on liian pieni koko karitsaa syömään, niin ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan, henkilöluvun mukaan. Karitsaa kohti laskekaa niin monta, että voivat sen syödä. Ja karitsanne olkoon virheetön, vuoden vanha urospuoli; lampaista tai vuohista se ottakaa. Ja pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta; silloin Israelin koko seurakunta teurastakoon sen iltahämärässä. (2.Ms 12:2-6)

Tänä vuonna pääsiäinen sattui huhtikuun neljännen päivän kohdalle ja seuraavana päivänä alkoivat happamattoman leivän päivät, jotka päättyivät 11. huhtikuuta, joka on yksi seitsemästä "suuresta sabatista".

Kirkon "pääsiäinen" ei ole raamatullinen pääsiäinen vaan osa babylonialaista kulttia, jota on koristeltu kristillisillä nimillä yksinkertaisten höynäyttämiseksi. Tänä vuonna Rooman kirkon "pääsiäinen" tosin osui happamattoman päivän viikolle, mutta kreikkalaiskatolisen kirkon pääsiäinen oli siitä viikon verran myöhemmin.

Seuraava raamatullinen suuri sapatti on helluntai, jota vietetään viisikymmentä päivää laskettuna siitä päivästä, jolloin Israelin oli määrä tuoda kevään ensimmäinen ohralyhde papeille Jumalan temppeliin, alkavan sadonkorjuun osinkona. Helluntaina Jumalalle tuotava osinko leivotaan vehnän uutisista, sillä vehnä on symboli, joka Raamatussa tarkoittaa Jeesuksen lunastamia ihmisiä. Helluntain laskemisesta, "omer", on ainakin pari erilaista tulkintaa, mutta toukokuun 25 päivä ei liene kaukana oikeasta.

Pääsiäisen ja helluntain profeetallinen merkitys on jo täyttynyt. Jeesus kuoli ja nousi taivaisiin ja lähetti sieltä Pyhän Hengen hänen kanssaan liiton tehneiden ihmisten sydämiin. Tämän vuoksi myös näiden juhlien viettämisen tarve on poistunut, tai ainakin muuttanut muotoaan, sillä kuolemansa muistoksi ja Uuden Liiton veren symboliksi Herra Jeesus asetti ehtoollisaterian leivän ja viinin. Helluntai on vielä prosessissa: Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset saivat Pyhän Hengen täyteyden kohta pari tuhatta vuotta sitten, mutta sama on mahdollista vielä tänäänkin.

Suurin sadonkorjuun juhla on syksyllä. Se alkaa pasuunansoiton päivällä, joka on toistaiseksi "tulevaisuuden varjo" Kristuksessa kuolleitten ylösnousemuksesta. Pasuunansoiton juhlaa vietetään Jumalan kalenterin seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä, joka tänä vuonna osuu Antikristuksen kalenterin syyskuun 15 päivän kohdalle. Kymmenen päivää myöhemmin, 24.09.2015, vietetään Jom Kippuria, sovituspäivää, esikuvana siitä suuresta päivästä, jolloin Kristuksen lunastama Uusi Ihminen tuodaan Jumalan kasvojen eteen taivaissa. Syyskuun 29 päivä on täysi kuu, ja silloin alkavat seitsemän päivää kestävät lehtimajan juhlat. Ne kestävät viikon merkkinä niistä seitsemästä vuodesta, joiden päätyttyä Kristus joukkoineen laskeutuu maan päälle ja maassa alkaa tuhatvuotinen valtakunta.

 

Hevonen, joka hyppää taivaaseen

Kanadan virolainen Ernst Enno Tamm teki vuonna 2006 matkan Pietarista Beijingiin seuraten sitä reittiä, jota Carl Gustaf Mannerheim matkasi sata vuotta aikaisemmin. Olin joskus kauan sitten lukenut Mannerheimin päiväkirjat ("Matka Aasian halki"), ja kun nyt näin Tammin matkakirjan Suuri Seikkailu Mannerheimin jäljillä kirjastossa, tartuin syöttiin heti, enkä pettynyt. Oli mielenkiintoista lukea, miltä Aasian sisäosissa nyt näyttää, varsinkin kun noin 25 vuotta sitten kuljeskelin samalla reitillä useampaankin kertaan.

Kiinan kehitys on ollut ilmiömäinen. Jopa vuoden 2006 tiedot ovat vanhentuneet. Euraasian laatan keskellä sijaitsevasta Urumqista lähtee nyt luotijuna, joka lähes 300 kilometrin tuntivauhdilla pyyhältää hiekka-aavikkojen halki, läpi vuorien ja yli rotkojen kohti Xiania, Kiinan entistä pääkaupunki, matkan jonka tekemiseen vielä 1992 meni kolme vuorokautta.

Etsin tietenkin Ernst Enno Tammin kirjasta tietoja Kiinan kristikunnasta. Tamm arvelee, että Xinjiangin autonomisen alueen han-kiinalaisista noin 400.000 saattaa olla kristittyjä. Kun Mannerheim aikoinaan oli Itä-Turkestanissa, alueelle vuonna 1992 ruotsalaisen Höijerin asettamat lähetyssaarnaajat olivat jo vakiinnuttaneet asemansa. Armenialaiset veljet olivat kääntäneet ensimmäiset evankeliumit uiguuriksi, ja työ näytti menevän eteenpäin, mutta pysähtyi pitkäksi aikaa muslimien vuonna 1938 tekemän verilöylyn vaikutuksesta.

Mannerheim viipyi jonkin aikaa Jarkendissa ruotsalaisen lähetyslääkäri Gustaf Raquetten luona, ja tämä käynti lienee merkinnyt Mannerheimille itselleenkin aika paljon, vaikka hän toisen maailmansodan aikana vaatikin Suomen helluntailaisia aseistakieltäytyjiä tarttumaan aseisiin, mikä olisi johtanut katastrofiin, jollei Jumala itse olisi puuttunut asiaan lähettämällä kaksi profeettaa arkkipiispan luo Turkuun varoittamaan vaarasta niin, että arkkipiispalla oli vastaus valmiina niille tiedustelijoille, jotka eduskunta lähetti kyselemään arkkipiispan kantaa Mannerheimin vaatimassa asiassa. Suomi pelastui, ja monet niistä työleireille viedyistä uskovista, jotka jo olivat valmistautuneet kuolemaan, olisivat voineet jatkaa rauhassa elämäänsä Suomessa, mutta katsoivat kuitenkin parhaaksi siirtyä Australiaan ja kenties muuallekin. Mutta koska helluntailiikkeen johto asettui aikoinaan helluntaiuskovia vastaan, eivät monet uskovat uskalla vieläkään puhua näistä todellisista helluntailaisista ja minuakin on kielletty puhumasta sitä, mitä minulle on kerrottu ja osaksi myös sanelukoneelle tallentanut.

Mannerheim ilmeisesti osasi ainakin tataaria ja matkapäiväkirjassaan hän myös kääntää koko joukon uiguurien kielen sanoja ruotsiksi, joka oli Mannerheimin kotikieli. Kun olin lukenut kirjat, huomasin minäkin osaavani aika monta turkin sanaa, ja se oli se kipinä, joka synnytti sitten turkin kielen harrastuksen yli neljäkymmentä vuotta sitten.

Gustaf Raguette oli paitsi lääkäri, myös kielimies. Kun hän myöhemmin toimi Lundissa, oli hänellä oli oppilas, Gunnar Jarring, joka kirjoitti tohtorinväitöskirjansa Uiguurien kielen vokaaliharmoniasta. Myös Jarring vietti jonkin aikaa Xinjiangin maakunnassa, tai turkkilaisittain Itä-Turkestanissa, mutta tietoja hänen toimistaan siellä ei ole ollut kovinkaan helppoa saada. Tamm on noutanut nekin esille, ja myös Kiinan valtiollinen keskustelevisio on tehnyt ohjelman, jonka löytyy Jarringin nimellä youtubesta.

Eräästä bibliografiasta sitten huomasin, että Raamattu painettiin uiguurien kielelle 1950 Kairossa. Kiina oli juuri joutunut kommunistien valtaan. Gunnar Jarring oli tällä välin siirtynyt maallisen valtion lähetystyöntekijäksi, ja toimi eri maissa, kuitenkin aina mahdollisimman lähellä uiguureja. Olisikohan hänellä ollut kanavia, joita pitkin toimittaa raamattuja uiguuriuskoville?

Ernst Enno Tammin kirja on tietoteos parhaasta päästä. Englanniksi se on painettu nimellä Horse that leaps, katso http://www.horsethatleaps.com. Yhdessä asiassa olen Tammin kanssa eri mieltä. Kiinalainen ruoka on hyvää. Olin joskus kahden tyttäreni kanssa Urumqissa erään suuren rakennusfirman johtajan tarjoamilla päivällisillä, ja toinen tytöistä sanoi: "Isi. Me ei olla koskaan olla syöty mitään näin hyvää". Ja minäkin olin ollut siinä luulossa, että vain suomalaiset osaavat keittää kunnon kahvit, kunnes kävi ilmi, että kiinalaiset pystyvät siinäkin ainakin samaan.

 

Ranskalainen vieras.

Olin lukemassa virolaisen Ernst Enno Tammin kirjaa Suuri seikkailu Mannerheimin jäljillä, kun olohuoneen suunnasta lähestyi ujon näköinen ranskalaispoika käsi ojossa. Tyttäreni oli varoittanut minua pojasta, ja sanoi: "Et sitten pane sen pojan päätä pyörälle". Minua valistettiin myös, että poika asuu isovanhempiensa luona, ja että pojan isä on buddhalainen. No, onhan sitä pahemmissakin tilanteissa oltu ja kohta meillä olikin käynnissä tutkimusretki Keski-Aasian salaisuuksiin. Kerroin myös Mannerheimin matkatoverista, ranskalaista Elliotista, joka, mikäli oikein muistin, löysi Dunhuangin buddhalaisluostarista vanhan Johanneksen evankeliumin käsikirjoituksen ja seinältä freskon, joka esittää Jeesusta nauttimassa viimeistä ehtoollista apostoleittensa kanssa. "Niin, niin, siellähän on paljon buddhalaisia". Ja niin alkoi kristinuskon ja buddhalaisuuden vertaileva tutkimus. Ja sitten käytiin läpi uskontojen yhdistyminen, josta näytin David A. Harisin puheenvuoron Davosissa 2008 käydyssä Faith and Modernization-palaverissa. Siinä Haris aluksi esittää itse ohjelman, jonka keskustelukumppanini hyväksyi täysin. Olihan hän itsekin osa tätä prosessia, ja sen kautta joutunut Suomeen. Mutta Hariksen puheenvuoro jatkuu. Siinä hän kertoo "meidän" (Amerikan juutalaiskomitea) julkaisseen sodan jälkeen kirjasarjan, joissa etsittiin ulospääsyä maailman ongelmista. Ja taas Hariksen sana kelpasi keskustelukumppanilleni täysin. Mutta sitten näytin hänelle sen, mitä Hariksen mainitsemissa, Frankfurtin koulukunnan johtavien yhteiskunta-arkkitehtien kirjoissa sanotaan. Vain yhden lauseen, mutta tekstissä sitä mainostetaan "pahan alkusyyksi" ja "ensimmäiseksi valheeksi, proton pseudos" ja "shculd am Urheil":

Christus, der fleischgewordene Geist, ist der vergottete Magier. Die menschliche Selbstreflexion im Absoluten, die Vermenschlichung Gottes durch Christus ist das proton pseudos. Der Fortschritt über das Judentum ist mit der Behauptung erkauft, der Mensch Jesus sei Gott gewesen. Gerade das reflektive Moment des Christentums, die Vergeistigung der Magie ist schuld am Unheil. (Max Horkheimer - Theodor W. Adorno, Grenzen der Aufklärung, osa IV, Elemente des Antisemitismus)

elikkä:

Kristus, lihaksi tullut henki, on jumaloitu noita. Ihmisen oma kuva absoluuttiseen heijastuneena, Jumalan ihmiseksituleminen Kristuksessa on "proton pseudos". Prosessi, joka menee juutalaisuutta pitemmälle, liittyy olettamukseen, että Jeesus on tullut Jumalaksi. Kristinuskon mietiskelevä puoli, noituuden intellektualistaminen, on pahuuden juuri. (Max Horkheimer - Theodore W. Adorno: Elemente des Antisemitismus. Grenzen der Aufklärung, osasta IV)

Hariksen ehdottama uskontojen yhdistäminen amerikkalaisen jalkapallon avulla oli pojalle vaikea ymmärtää, sillä eihän hän tiennyt mitään niistä kovista pelureista, jotka sillä kentällä ovat tuomareina. Lopulta syy-yhteydet selvisivät. Ja kun toisena aamuna tarkasteltiin käsikirjahyllyjä, löytyi Blaise Pascalin kirjan Mietteitä. Ostin sen 18-vuotiaana, kun en vielä pystynyt lukemaan Raamattua. Siitä tulikin sitten ensimmäinen kristinuskolle myötämielinen kirja, jonka olen lukenut mielenkiinnolla.

Poika jaksoi kuunnella ja keskustella pari tuntia joka päivä. Aika hyvä saavutus sen ikäiseltä, ja ilo myös minulle, sillä aika harvoin olen päässyt nauttimaan sitä iloa, joka tulee siitä, että kuulija kuulee. Toinen vastaava tapaus oli kerran Urumqissa. Hotelli oli täynnä ja vain ullakolla oli tilaa yhteismajoituksessa. Siellä oli joitakin afgaaneja, olisivatkohan olleet niitä talipaaneja, niin hiiren hiljaa ja keskittyneesti ne kuuntelivat ja niin järkeviä kysymyksiä ne esittivät, että oikein liikutti. Kolmelta jutustelu piti lopettaa, sillä aamulla piti herätä kuudelta. "Kello on kuusi, sir, tuli afgaanipoika" aamulla sanomaan. "Teidän on aika herätä".

Entäs se paratiisi, kysyi ranskalaispoika eräänä aamuna? Miten siihen vastasin, voit lukea vaikka täältä. Mutta paras keskustelu käytiin, kun olin viemässä poikaa lentokentälle Seutulaan.

 

Sivistyksen loppu

Apostoli Paavalia käytti monta sivua sen todistelemiseen, että ihmiset ovat syntisiä. Minä olen päässyt paljon helpommalla. Jumalan armosta olen saanut tarkkailla kuudentoista pikkuisen varttumista aikuisiksi, ja aina ovat perheen nuorimmat olleet perheen viisaimmat henkilöt.

Lapsi parhaassa iässä, sanotaan kolmivuotiaista. Ja se on totta. Jostain kumman syystä juuri se kolmivuotias on se, joka pystyy näkemään asiat sellaisena kuin ne ovat. Kun isä ja äiti kinastelevat, saatat hetken perästä kuulla oikean tuomion pikkupojan tai pikkupojan suusta. Eikä vain yksi pikkuinen, vaan kaikki siinä iässä. Mutta kun puhe tulee pikkuisen omista asioista, ei asia enää olekaan niin helppoa. Oman edun tavoittelu tulee selvästi esille, vaikka oman edun piiriin jo tässä iässä saattavat kuulua muutkin oman perheen jäsenet. Kun omanedun tavoittelun piiriin tulevat kaikki "omat" ihmiset, puhutaan sivistyksestä. Syntyy "sivistyksiä", jotka sitten törmäilevät toisiinsa pahemmin kuin ne kaksivuotiaat, jotka yhden vaivaisen lelun vuoksi ovat repimään toiselta silmätkin päästä.

Sivistyksien yhteentörmäykset kuuluvat ihmiskunnan historiaan, sillä tulevaisuutta niillä ei ole, ja maailma ymmärtää sen. Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: Kaikkien sivistysten hävittäminen, eli paluu kaksivuotiaitten omaneduntavoitteluun, tai kaikkien sivistyksien pakollinen globalisaatio. Ja kumpaan vaihtoehtoon ne tämän maailman "viisaat miehet" ovat nyt sitten päätyneet? Näetkö sinä sen? Onko sinulla silmät? Ja onko tosiaan niin, että tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja?

On toki kolmas vaihtoehto, mutta sen "maailman viisaat" ovat jo julistaneet huonoimmaksi vaihtoehdoksi. Sangen tyhmä huuto, sillä Hän on ainut joka on voittanut kuoleman vallan.

 

Paluu Osmon julkisivulle

PS: Paluupostia voit lähettää osoitteeseen 39410 Luhalahti, Vahontie 146.