Ja sen jälkeen hän lähti sieltä ja näki tulliasemalla istumassa publikaanin, jonka nimi oli Leevi, ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä jätti kaikki, nousi ja seurasi häntä. Ja Leevi valmisti hänelle suuret pidot kodissaan; ja siellä oli suuri joukko publikaaneja ja muita aterioimassa heidän kanssaan. Niin fariseukset ja heidän kirjanoppineensa napisivat hänen opetuslapsiansa vastaan ja sanoivat: "Miksi te syötte ja juotte publikaanien ja syntisten kanssa?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet (oi hygiainontes) tarvitse parantajaa (iatrou), vaan sairaat (oi kakos). En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita (dikaious), vaan syntisiä (amartolous) parannukseen (eis metánoian: mielenmuutokseen)." (Lk 5:27-32)

Osmon LÖÖPPI on jatkoa 24.09.2012 päätetylle sivulle Osmon LOHKO ja sitäkin vanhemmille sivuille Osmon SARKA ja Osmon PALSTA. Sivulla PÖYTÄLAATIKKO on niitäkin vanhempaa tekstiä. Katso myös sivuja Päiväkirja ja Yökirja.

 

Osmon LÖÖPPI

Aloitettu 2012-09-24

Jatkoa 2015-04-01,

ja sitä uudemmat jatkot sivulta Osmon LUUPPI.

 

Evankeliumi

Parin viime vuoden aikana olen kirjoittanut monta juttua siitä, mitä evankeliumi ei ole. Siitä syntyy moraalinen velvollisuus kertoa, mitä evankeliumi sitten oikeasti on. Tästä vastuusta on kuitenkin mahdollista päästä helpolla sanomalla että evankeliumi on Uuden Testamentin sanoma kokonaisuudessaan. Jos siis tekisin näin, pääsisin kuin koira veräjästä, ja tuloskin olisi ainakin jossain mielessä parempi kuin se, mitä seuraavilla sivuilla asiasta pystyn sanomaan. Yksi seikka on kuitenkin tässä minun puolellani: Myös lukija on samassa asemassa. Avataan siis ikuisuuden portteja hieman raolleen ja katsellaan yhdessä, nöyrästi tunnustaen että ikuisuus on ikuisuus ja Kristuksen rikkaudet tutkimattomat.

 

Maailman kaikki jumalattomat liittykää yhteen

Saamani tekstiviestin perusteella katsoin Esa Heiskan puheen Leo Mellerin pyörittämällä nettikanavalla http://www.patmos.fi/tilaisuudet aiheesta "Heräjä Suomen Siion rakastamaan Israelin Jumalaa ja Jumalan Israelia". Puhe ei vastannut puheen nimeä. Minä antaisin sille kokonaan toisen nimen: "Nouse, Suomen Siion, ja anna rahasi kristinuskon vastaiseen taisteluun Mammonan ja Israelin maailmanvallan pönkittämiseksi".

Kristinuskon nimissä esiintyy kaksi suurta vaikuttajaa. Jumala ja Saatana. Jumalalla on vain yksi evankeliumi, mutta Saatanalla niitä on monta. Jos et tartu yhteen syöttiin, niin pannaan uusi. On kuitenkin yksi tunnusmerkki, joka on yhteinen kaikille Saatanan yrityksille, tehtiin ne sitten kirkon, ateismin, sosialismin, fasismin, kommunismin tai minkä tahansa opin tai uskonnon nimissä. Papukaijakuoron lauluissa kristitty on aina syyllinen. Keskiajalla kristityt pantiin roviolle ja tulta persuksiin, mutta nyt se ei ole enää poliittisesti korrektia. Se haluaa suuremmat roviot ja saattaa loppuun sen projektin, joka paapelissa aloitettiin.

Baabelin rakentamisen esteenä on ollut rakentajien keskinäinen vihanpito. Yhteistä tekijää ei ole löytynyt ja kielimuurikin haittaa. Mutta ongelmaan on jo löydetty ratkaisu. Se on suvaitsevaisuus. Tämän päivän paabeli sietää mitä tahansa, hymistelee mille tahansa ja laulaa kenen lauluja tahansa, kunhan se vain ei ole totta. Järjestäytynyt maailma on niin hajalla, ettei sillä ole kuin yksi yhdistävä tekijä: viha Jumalan Voideltua ja hänen kansaansa vastaan. Johtajina tässä sekakuorossa ovat ne, jotka esiintyvät Jumalan nimissä Jumalaa vastaan.

Jumala haluaa siunata geneettistä Israelia, mutta se ei voi tapahtua niin kauan kuin Israelin synti lepää sen pään päällä. Jumala ei yli päätänsä siunaa ketään, ennen kuin ongelma nimeltä synti on ratkaistu. Päästäkseen osalliseksi Jumalan lupaamista siunauksista, sen on toivotettava tervetulleeksi se Kuningas, josta Amerikan juutalaisneuvoston puheenjohtajan David A. Hariksen mainostamissa kirjoissa sanotaan:

Kristus, lihaksi tullut henki, on jumaloitu noita. Ihmisen oma kuva absoluuttiseen heijastuneena, Jumalan ihmiseksituleminen Kristuksessa on "proton pseudos". Prosessi, joka menee juutalaisuutta pitemmälle, liittyy olettamukseen, että Jeesus on tullut Jumalaksi. Kristinuskon mietiskelevä puoli, noituuden intellektualistaminen, on pahuuden juuri. (Max Horkheimer - Theodore W. Adorno: Elemente des Antisemitismus. Grenzen der Aufklärung, osasta IV)

Joku aika sitten samainen David A. Haris esiintyi muistojuhlassa, jossa muisteltiin Auschwitzin vankileirin vapauttamista. Serkkupoika Harri kirjoitti silloin, että venäläiset vapauttivat. No jaa, ukrainalaisia ne sotilaat olivat, mutta sotaa johtavat liittolaiset, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat molemmat juutalaisen ohjelman toteuttajia. Krakovassa pidetyssä teatraalisessa muistojuhlassa "kristityt" pyytelivät anteeksi "kristittyjen" tekemiä hirmutekoja. Kuule nyt David ja sinun joukkosi: jos sinulla olisi häpyä edes sen verran, kuin Aatulla, sinä et panisi kansallissosialistien tekoja meidän kristittyjen piikkiin. Saksalaiset olivat tappaneet kristityt jo 1500-luvulla, ja kun muutama baptisti 1800-luvun puolivälissä pääsi tulemaan takaisin esi-isiensä kotimaahan, olivat he jo menettäneet sen uskon, jonka takia heidän esi-isänsä olivat joutuneet lähtemään, tai tulleet tapetuiksi. Ja kun helluntailiike 1900-luvun alussa yritti saada jalansijaa Saksassa, julistivat Saksan kirkot (Ja ymmärrä nyt, ettei kirkossa ole kristittyjä, kerettiläisiksi ne meitä sanovat. Ja jos olisikin, niin tapettaisiinhan ne ilman sosialistien apuakin) Pyhän Hengen työt Saatanan tekemiksi. Se on juuri sama väite, jonka juutalaiset esittivät Messias Jeesusta vastaan. Katolista kirkkoa ei Saksassa vainottu, mutta jopa Lutherilla oli sen verran järkeä, että hän sanoi paavia antikristukseksi. Ja jos 1900-luvun luterilaisissa oli vielä jäljellä hajuakaan kristityistä, niin sekin puhdistettiin pois Hitlerin Saksassa viemällä tunnustuksellisen luterilaisen kirkon papit keskitysleirille. Ja nyt sinulla ja sinun hengenheimolaisillasi on kanttia esiintyä ikään kuin me olisimme syyssä juutalaisten vainoista. Kun sinä et osaa edes hävetä. Ja jos osaisit, sinä tulisit ja kädestä pitäen kiittelisit suomalaisia, jotka eivät tappaneet ainuttakaan Suomen juutalaista, vaikka maailman hävyttömimmät ihmiset yrittävät muuta väittää.

Juutalaisten viha Jeesusta Kristusta kohtaan on sanoinkuvaamaton. Kun kommunistit pääsivät valtaan Venäjällä, alkoivat kristittyjen vainot. Tavoitteena oli yhteiskunta, jossa Jeesuksen nimeä ei mainittu missään. Kristittyjä maassa oli tuskin miljoonaa enempää, mutta vihan sokaisemille sosialisteille kirkollisetkin kelpasivat. Nobelkirjailija Solzhenitsynin mukaan 60 miljoonaa ihmistä tapettiin. Saksassa tehtiin kolme vallankumousyritystä, mutta ne epäonnistuivat. Unkarissa sosialistit pääsivät valtaan 1919, mutta unkarilaiset eivät hyväksyneet sosialistien seksivallankumousta, ja hankkeen päämaja siirrettiin Saksaan, jossa hankkeen keskukseksi tuli Frankfurtin sosiaalitutkimuslaitos.

On ilo kuulla

Jeesus esitti noin 40 vertausta Taivasten valtakunnasta. Nämä vertaukset ovat helppoja muistaa, mutta vaikeita ymmärtää, ja siksi Jeesus selitti niiden merkityksen oppilailleen, kunnes hän taivaisiin ottonsa edellä avasi oppilaittensa mielen ymmärtämään kirjoituksia itsekin. Ymmärrys lisääntyi edelleen, kun oppilaat täytettiin Pyhällä Hengellä. Mutta sitten tulivat nämä kirkonmiehet, jotka selittivät kaikki pieleen, ja nykyisin ehkä yksi saarnaaja kahdestatoista tuhannesta enää ymmärtää Jeesuksen vertauksia. Kuuluisat kirkonmiehet aivan kilpailevat siitä, kuka mielettömimmin pystyy vääntämään Jumalan sanan kieroon. Kovan pohjanoteerauksen asetti aikanaan kirkkoisä Augustinus, mutta nykyaikana on hänellekin löytynyt haastajia pilvin pimein.

Tehdessäni tekstiä Evankeliumista, jouduin selvittämään, mitä Jeesuksen vertauksissa todella sanotaan. Hain konkordanssista kaikki lauseet, joissa on sana paraboli, vertaus, esiintyy ja hain kirkkoraamattu m.38 kaikki lauseet asiayhteyksineen. Tutkin myös, mitä Isossa Raamatun tietosanakirjassa kerrotaan ja katsoin, mitä parhaat nettikirjoittajat asiasta sanovat. Mutta sitten löytyi Youtubesta yksi mies, jota uskallan suositella muillekin. John MacArthur. Oli ilo kuulla hänen puhettaan The Purpose for Parables (Vertauksien tarkoitus) osoitteessa

https://www.youtube.com/watch?v=UWlwPOxUrgg.

 

Kuningaskunnan paluu

Katsoin Youtubesta Jyrki ja Mia Valkeakarin videon Raamatun suuri kertomus

https://www.youtube.com/watch?v=2WK81TnxrI0. Puolen tunnin video on ensimmäinen osa sarjassa, jossa tehdään kunniaa Jumalalle tuomalla julki sellaisia perusasioita, joita paholainen mieluummin pitäisi salaisuuksina. Ja niin hyvin Jumalan hengessä tehtyinä, että meidän pienimmät makutuomaritkin pysähtyivät katselemaan.

Jyrkin ja Mian tekemiä juttuja katsellessa syntyy tietysti kysymys, keitä nämä henkilöt oikein ovat. Jyrki on ollut Matti Ojaresin haastatteltavana TV-seiskassa jo vuonna 2008, kts. http://www.tv7.fi/vod/player/?program=6430 ja TV-7 kameroiden edessä uudestaan vaimonsa Mian kanssa elokuussa 2014, kts. http://www.tv7.fi/vod/player/?program=40867. Kun en ole vielä katsonut kaikkia sarjan videoita, arvioin ohjelmantekijöitä kahden muuttujan kautta: Se, joka pystyy pitämään oman psyykensä kurissa (ristin avulla), pystyy näkemään avarasti (Jumalan hengen avulla). Henkilökuvan täydennykseksi voi lukea myös heidän Israelista lähettämänsä kirjeen Suomen tuomio alkaa Jumalan huoneesta, esimerkiksi Reijo Telarannan sivuilta.

PS. Jyrki ja Mia Valkeakarin puheenvuorot sarjassa Kuningaskunnan paluu toivat mieleen Eddie Chumneyn opetukset, ja arvelin, että he jatkaisivat linjaansa johdonmukaisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kävi jopa huonommin. Väitteet siitä, että kristikunnalle on käynyt samoin kuin juutalaisuudelle tai Israelin 10 heimolle, on samanlaista herjaa, kuin Jeesuksen naulitseminen kahden ryövärin väliin. Kirkko on eksynyt ja juutalaisuus on eksynyt mutta heidän keskellään seisoo ristiinnaulittu, mutta elävä Kristuksen ruumis kaikessa kunniassaan, vainottuna ja kärsivänä, ylevänä ja kauniina, mutta ei koskaan voitettuna. op/2015-01-30.

 

Muumion maskin salaisuus

Tekstikriitikkojen mukaan Markuksen evankeliumi on kirjoitettu ties milloin, mutta ei sen Johannes Markuksen eläessä, jonka luona Jeesuksen opetuslapset apostolisella ajalla tapasivat kokoontua, joka on se sama, joka serkkunsa Barnabaan kanssa meni Kyprokselle, kun Paavali lähti toiselle matkalleen Anatolian sisämaihin. Pietari sanoo Markusta pojakseen, kts. 1.Piet 5:13. Vaikka Paavali ei ottanut Markusta mukaansa toiselle lähetysmatkalleen, pyysi hän Timoteusta tuomaan Markuksen Roomaan, kts. 2.Tim 4:11. Viimeiset vuotensa Markus lienee viettänyt Egyptin Aleksandriassa.

Tekstikriitikkojen ote jumalattomiin ihmisiin ja heidän pappeihinsa on luja, vaikka se perustuukin jumalattomuuteen, joka ei ole luja. Tiedemaailmalle tekstikriitikot ovat ongelma. Maailman parhaat Uuden Testamentin käsikirjoituksien tuntijat tutkivat parhaillaan papyryskaislasta valmistettua hautausmaskia. Maski on valmistettu käytetystä papyruksesta ja sisältää osia Markuksen evankeliumista. Craig A. Evansin mukaan papyrus, jolle vielä ei ole annettu numeroa, on 80-luvulta, ja jos ajoitus osoittautuu pitäväksi, tulee löydöstä vanhin tunnettu Uuden Testamentin käsikirjoitus.

Tekstin selvittämiseksi muumion maski on liuotettava niin, ettei teksti häviä. Nykytekniikalla se onnistuu, ja vielä tänä vuonna voidaan odottaa tekstin julkaisemista. Toistaiseksi johtavat asiantuntijat ovat pyrkineet säilyttämään työrauhan, mutta kun asiasta on tihkunut julkisuuteen tietoja, on huhuilta haluttu leikata siivet kertomalla se, mitä tässä vaiheessa voidaan kertoa. Craig Evans kertoo löydöstä parin minuutin videolla https://www.youtube.com/watch?v=8kPgACbtRRs. Lehtikirjoituksia löytyy enemmän, kun panet hakusanoiksi Mummy mask Mark. Hakua voit täydentää merkittävimpien asiantuntijoiden nimillä, kuten Craig Evans tai Daniel (Dan) Wallace. op/2015-01-20

 

Taivasten valtakunnan salaisuus

Laatiessani tekstiä Maailman luomisesta ja luomistyön esillepanosta tuli selväksi, että seuraavaksi tarvitaan selostus Taivasten valtakunnan salaisuuksista. Ensin oli kuitenkin selvitettävä mikä kristinuskossa on mennyt niin pieleen, että Raamatustakin on olemassa kaksi eri versiota niin että enää nykyisin vain kreikkalainen kirkkokunta liittolaisineen, pieni osa protestanteista, Messiaaniset juutalaiskristityt ja Jeesukselle uskolliset riippumattomat uskovat käyttävät oikeaa Raamattua. Raamattu itse käyttää kristinuskon kilpailijaksi syntyneestä liikkeestä nimeä Laittomuuden salaisuus. Kun Laittomuuden salaisuus kuitenkin on melkein sama asia, kuin kirkkohistoria, on se pitänyt jakaa osiin. Kirkon ensimmäisiä syntyvaiheita tarkastelin kirjoituksessa Miten Jerusalemin alkuseurakunta tuhottiin, ja kirjoituksessa Sapatin Herra tarkastellaan vihollisen hankkeita Raamatun tekstin väärentämiseksi. Mutta nämä ovat tietysti vain osia suuresta hyökkäyksestä Jumalan valtakuntaa vastaan. Kaikkea ei voi kertoa, mutta se tiedetään, että Saatana on mobilisoinut joukkonsa "viimeiseen taistoon".

Vanha Testamentti ei paljasta Taivasten valtakunnan salaisuutta, ja Jeesuskin antoi siitä vain vertauskuvallisia selostuksia, jotka hän tosin selosti tarkemmin lähimmille oppilailleen. Vasta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen asiaan voitiin palata tarkemmin, mutta Jerusalemin seurakunnan huomio keskittyi taas muihin seikkoihin, eikä Jumalan salaisuutta vieläkään julistettu tehokkaasti, vaikka se Pyhässä Hengessä apostoleille jo ilmoitettiinkin. Vasta sen jälkeen, kun Jerusalemin seurakunnan kehitys oli kääntynyt laskuun, kirjoitti Roomassa vankina oleva Paavali kolme kirjettä, joissa Jumalan salaisuus ilmoitetaan.

Monet viisaat miehet ovat lukeneet Efesolaiskirjettä, Filippiläiskirjettä ja Kolossalaiskirjettä ymmärtämättä kirjeiden sisältöä. Ymmärrys oli hukkumassa jo 150-luvulla, kun Tatianos kirjoitti kuuluisan evankeliumiharmoniansa "Diatessaron", joka rajasi kristinuskon näköaloja ikään kuin kysymys olisi ollut pelkästä Jeesuksen biografiasta. Tatianoksen evankeliumiharmonia tuli erittäin suosituksi liikkeessä, joka jo silloin oli kehittymässä kirkoksi, ja sen vastapainoksi syntyi silloin toinen liike, joka puolestaan rakensi kristinuskosta omaksumansa koko kuvan Paavalin kirjoituksien ja hänen oppilaansa Luukkaan evankeliumin varaan. Hegeliläinen filosofia ei vain toiminut, eikä näistä kahdesta vastakkaisesta puolueesta syntynyt uutta, parempaa kristinuskoa. Eikä se olisi ollut mahdollistakaan, sillä kaikki nodulit oli annettu jo ennen vuotta 100. Olen tuntenut löytöretkeilijän iloa kylpiessäni taas kerran Jumalan aarresaarilla ja niiden lämpimissä rantavesissä.

Tekstin nimeksi ei kuitenkaan tullut Taivasten valtakunnan salaisuus, vaan Kirje Valeralle, joka muutama vuosi sitten sanoi, että hän ei ymmärrä Raamattua. Valeralla on toisaalta hyvä pohja, hän on nähnyt aivan läheltä aivan uskomattomia Jumala töitä, mutta jäänyt siitä huolimatta ulkopuoliseksi. Koska olen kiitollinen siitä Jumalan johdatuksesta, jonka kautta tulin aikoinaan tuntemaan hänen äitinsä ja sisarensa, jotka nyt molemmat ovat jo nukkuneet pois, olen joutunut tarkkaan tutkimaan Jumalan edessä sitä, miten Sana olisi niin kerrottava, että Jumalan kunnia uudestaan ilmestyisi siinä pienessä kaupungissa, jossa aikoinaan oli sentään kolme uskovaa ihmistä.

Kirje Valeralle on harjoitelma, jonka kirjoitin ennen kirjeen kääntämistä ja muokkaamista venäjään. Siksi lopullinen versio ei mahdollisesti joskus valmistuttuaankaan tule täysin vastaamaan suomenkielistä versiota. Suomenkieliseen versioon olen myös liittänyt kertomuksen (linkin) siitä, miten aikoinani tulin tuntemaan Valeran ja hänen perhekuntansa.

 

Kirkon opit sakramenteista

Pentti Heiskalla on laaja teksti kirkon sakramenteista, ja olisi hyvä, jos saisit sen jostakin käsiisi sitä varten, että pystyisit vertaamaan kirkon oppeja siihen, mitä Jumalan sanassa Jumalan salaisuudesta puhutaan. Tekstinsä ensi sivulla Pentti kirjoittaa: "…osoittaa, miten äärimmäisen vastakkaisia toisilleen ne Raamatun, kokemuksen ja historiansa valossa ovat".

 

Maanalainen kaupunki

Turkkilainen päivälehti Hûrriyet kertoi 28.12.2014 taas yhden, ennen tuntemattoman maanalaisen kaupungin löytymisestä alueelta, joka sijaitsee noin 300 kilometriä Ankarasta kaakkoon. Linkit Hürriyetin artikkeleihin tässä (tr) ja tässä (engl.).

Alueelta, joka on noin 100.000 neliökilometrin laajuinen, siis melkein kuin kolmasosa Suomea, on aiemmin jo löytynyt noin 200 maanalaista kaupunkia, ja löydöt yhä jatkuvat. Ensimmäinen löytö tapahtui vuonna 1963. Silloin löytyneelle kaupungille turkkilaiset antoivat nimen Derinkuyu, Syvä Kaivo. Derinkuyu pystyi majoittamaan pari tuhatta asukasta.

Maanalaisten kaupunkien rakentaminen lienee alkanut jo heettiläisten valtakaudella yli 4000 vuotta sitten, mutta kukoistukseensa Kappadokian ylänkö maanalaisine kaupunkeineen nousi kristittyjen vainoja paenneiden uskovien turvapaikkana 100 luvun jälkeen, eikä Rooman valtion 300-luvun uusi uskontopolitiikka tilannetta suinkaan parantanut. Koska kristityt eivät suostuneet Rooman sanelemaan uskontopolitiikkaan, määräsi keisarinna Theodora II Anatolian "kerettiläiset" hävitettäväksi. Bysantin armeija tuhosi vuonna 744 kaksi vuotta jatkuneen piirityksen jälkeen 100.000 uskovaa, jonka jälkeen Anatolian keskusylänkö jäi pitkäksi aikaa autioksi ja maanalaiset suojakaupungit unohduksiin.

Maanalaiset kaupungit olivat vara-asuntoja, joihin piilouduttiin suojaan viholliselta. Maan päällä olevat varsinaiset asunnot oli tehty samalla tekniikalla, eli kaiverrettu laavaperäiseen kiviainekseen. Nyt Nevshehiristä löytynyttä kaupunkia esitellään videossa, joka löytyy osoitteesta http://webtv.hurriyet.com.tr/haber/nevsehir-de-dunyanin-en-buyuk-yeralti-sehri-bulundu_103188. Muista alueen maanalaisista kaupungista löydät paljon videoita youtubesta, kun kirjoitat hakusanoiksi sanat Cappadocia ja underground tai yeralti sehirler (maanalaisia kaupunkeja) ja paikannimeksi Anadolu, Göreme, Nevşehir tms. History Channelin pätkitty yleisesitys alueen tuhotusta kulttuurista löytyy osina. Ensimmäisessä osassa Underground Pelasgian cities in Cappadocia (01) esitellään heettiläisten aikaa, kts.https://www.youtube.com/watch?v=K1X9l9JhPhk, josta katsaus etenee Kappadokian isinä tunnettujen kristittyjen aikaan asti. Kertooko History Channel myös sadan tuhannen ihmisen murhaamiseen päättyneen kulttuurin lopusta, jäi minulta katsomatta. Suurista tietosanakirjoistakin vain vuoden 1911 Encyclopaedia Britannica on tässä asiassa lahjomaton.

Bysantin kirkon vainoamien kristittyjen historia tuli tiedemaailman tietoisuuteen, kun Oxfordin yliopiston teologian professori Frederick Cornwallis Conybeare 1898 julkaisi paulikiaanien katekismuksen Armeniasta löytyneen tekstin The Key of Thruth (Totuuden avain). Mutta vaikka Bysantti pystyi tappamaan Kappadokian kristityt, se ei voinut kokonaan tuhota kristinuskoa. Pääkaupungin, Konstantinopolin vainottuja kristittyjä siirtyi tai pakkosiirrettiin Bulgariaan, ja Bulgarissa syntyi Bogomilien liike, joka lopulta johti kristinuskon uuteen tulemiseen ensin Tshekeissä Jan Hussin aikana 1400-luvulla ja kun se oli kolmikymmenvuotisessa sodassa tuhottu, jatkui se Moravien veljien ja siitä syntyneen Metodistiliikkeen kautta leviten koko maailmaan.

Luuletko muuten, että kirkko pystyy vuonna 2015 hävittämään kristinuskon maailmasta? Älä unta näe. Mutta yhden asian ne voivat tehdä: Ne voivat hävittää sinut, jollet pidä varaasi.

 

Allotrioepiskopos

Sana allotrioepiskopos esiintyy Raamatussa vain yhden kerran:

Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, olette autuaita, sillä kirkkauden ja Jumalan henki lepää päällänne; häntä he pilkkaavat, vaan te kunnioitatte. Älköön kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä, eikä sentähden, että hänelle kuulumattomiin sekaantuu (η ως αλλοτριοεπισκοπος ). (1.Piet 4:14-15, Biblia 1923)

Biblia 1923:n käännös on paras löytämäni, mutta siinäkin on yhden sanan suomentamiseen tarvittu neljä sanaa. Miksi se on ollut niin vaikeaa? Tietäisikö Juuso kertoa siitä jotakin:

αλλοτριοεπίσκοπος ja αλλοτριεπίσκοπος, ου, ο,

(αλλότριος, επίσκοπος)

muiden asioita tarkastava, muiden asioihin sekaantuva, sellainen, joka väärässä kristillisyyden innossa tunkeutuu ja sekaantuu pakanain yleisiin ja yksityisiin asioihin, niihin muka kristillistä henkeä puhaltaaksensa 1.Piet 4:14. * (oik: 1.Piet 1:15).

Sana allotrioepiskopos on yhdyssana, jonka ensimmäinen osa, allotrios, tarkoittaa toiselle, vieraalle tai viholliselle kuuluvaa ja toinen osa episkopos, joka tavallisesti suomennetaan sanalla piispa, tarkoittaa päällekatsojaa, ohjaajaa. Sanat löytyvät Juuson sivuilta 22, 23 ja 190-191. Strongin sanakirjassa käytetään termiä "busybody", touhuilija: "αλλοτριεπίσκοπος, From G245 and G1985; overseeing others' affairs, that is, a meddler (specifically in Gentile customs): - busybody in other men’s matters".

Nykyisin on melkein mahdotonta löytää hengellistä asiantuntijaa maailmalla niin yleiseksi käyneiden "proteettojen" joukosta. Poliittis-uskonnollinen kommentaattori olisi sopiva nimike varsinkin Yhdysvalloista tutuksi tulleelle saarnaajatyypille. Sen rinnalla kukoistaa toinen saarnaajatyyppi, jonka kristinuskon tuntemus on yhtä heikko kuin Billy Grahamilla, mutta rahantekotaito sitäkin parempi. Selostuksen järkyttävästä tilanteesta kuulet Paul Washerin suusta, kun pistät Youtuben hakusanaksi nimen lisäksi sanan scars (arvet). Tai paina nappia tästä.

Jeesuksen mukaan Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen, eikä vastapuolen teotkaan ole meiltä salattuja. On kuitenkin aivan turhaa yrittää korjata sellaisia vihollisen vääryyksiä, jotka viholllinen tekee tahallaan vain tehdäkseen hallaa Jumalan hyvälle sanomalle. Varoittaminen riittää:

Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on (ei: valkeuden hedelmä vaan: karpos tou pneumatos:) Hengen hedelmä - ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. (Ef 5:8-11, käännös korjattu kreikkalaisen Raamatun mukaan)

 

Parempi joulusaarna

Parhaan kuulemani joulusaarnan piti tällä kertaa Englannin kuningatar Elisabeth II, kts. https://www.youtube.com/watch?v=Y2whLW5F5mY. Puheen aiheena oli reconciliation, sovinto. Tavanomainen aihe, ilman suurieleistä tärkeyttä ja ilman vaahtoa esitettynä. Kuin Jeesuksen syntymä keskellä Beetlehemin väentungosta jossakin takapihan karjavajassa.

Kristinuskon suuruus tulee ilmi ei niinkään siinä, että se on maailman ainut toimiva yhteiskuntaoppi, vaan siinä että se tekee kansanmiehistä ja kuningattarista sen tasa-arvoisia tulkitsijoita ja toteuttajia. Eihän tämä mikään eliittiseura ole. Ja puheellaan Elisabeth näytti, että hän ei pyri olemaan suuri teologi, eikä maailmanparantaja, vaan yksi tavallinen kristitty. Hän ei esittänyt mitään uutta, mutta pysyi linjassa, mikä nykyisin on yhä harvinaisempaa, kun yhdet sekoittavat tahallaan, ja toiset haluavat hienostella tietämyksellään.

Kun vuonna 1978 kuuntelin Niilo Ylivainion uudenvuoden puhetta Seinäjoella, minusta tuntui, että eihän siinä mitään ajatuksen lennokkuutta ollut. Puhui Jeesuksesta kuin rakastunut koulupoika sydänkäpysestään. Siinä se on se kristinuskon peruslinja. Kun me siinä pysymme, voimme muistella sitä Paasikiven sanomaa valtiopäivien avajaisissa ennen sotia. Erään työkaverin tulkitsemana se kuului näin: "Kun tekee työn tunnollisesti, niin pomo maksaa ihmeellisesti".

 

Jeesuksen syntymä

Jeesus luopui yli ymmärryksen käyvästä kunniasta ja kirkkauden ruumiistaan tullakseen maailmaan, jonka pimeys ja pahuus käy yli ymmärryksen. Eikä Jeesus syntynyt sitä varten, että egoismi kukoistaisi, vaan sitä varten, että hän tekisi siitä lopun. Reseptejä on kuitenkin kaksi. Toinen on hyvä, toinen paha. Voit kuolla yhdessä Jeesuksen kanssa tälle maailmalle, tai kuolla tämän maailman kanssa ja joutua sitten tuomiolle teoistasi.

Ennen lihaan syntymistään Jeesuksen pukuna - hänen henkensä asumuksena - oli ollut ylitaivaallinen kirkkaus ja kunnia. Siinä asemassa Hänet esiteltiin meille Raamatun ensimmäisessä sanassa "Bereshit", joka tulkit ovat kääntäneet sanalla "Alussa", mutta myös käännökset "Esikoisessaan" ja "Päässään" ovat mahdollisia, sillä ne ovat asioita, jotka sisältyvät alkuperäiseen hebreankieliseen tekstiin.

Jumala loi kaiken valmiiksi ikuisuudessa. Sen jälkeen hän hyvässä järjestyksessä alkoi panna näytille sitä mikä ikuisuudessa jo oli valmiina. Tämä on syy, miksi Raamatussa on kaksi luomiskertomusta. Mutta Esikoinen itse ei astunut historian heikosti valaistuun valokeilaan turhan takia. Hän tuli omiensa luokse Sanana, ja esiintyi ikään kuin enkelin hahmosssa, ilmisen muotoisena, mutta ilman lihaa ja verta. Mutta kuollakseen kuin ihmiset, hänen oli myös synnyttävä kuten ihmiset. Ensin hänestä annettiin ennustukset, jotka ovat niin tarkat, että kukaan muu kuin Jeesus Kristus ei täytä näissä ennustuksissa annettuja ennakkoehtoja.

Jeesuksen syntymää koskevia, ennakkoon ilmoitettuja asioita olivat muun muassa se, että hän tulisi olemaan "vaimon siemen", (1.Ms 3:15) mikä merkitsi sitä, että synnyttäjä olisi neitsyt, mikä sanotaankin selvästi Jesajan jakeessa 7:14.

Hänen isänsä tulisi olemaan Jumala (Psalmi 89:26-27), (2.Samuel 7:8, 12-14) ja 1.Aikakirja 22:7-10) ja Hän tulisi olemaan isänsä ainut lihaan syntynyt poika (Psalmi 2:2-7).

Hän tulisi syntymään Aabrahamin sukuun (1.Mooses 12:1-3) ja koska Aabrahamilla oli monta poikaa ja näillä poikia, myös Aabrahamille annetun lupauksen perillisiä seurataan Raamatussa tarkasti, kts. 1.Mooses 18:18; 22:18 jne. Hän tulisi syntymään Juudan sukuhaaraan, 1.Mooses 49:8-10. Hän tulisi syntymään Iisain sukuun, kts. Jesaja 11:1. Iisailla oli kahdeksan poikaa, ja Jumala valitsi heistä Davidin, kts. 2.Samuel 7:4-5, 7:12-13, 1.Aikakirja 17:11-14 ja Psalmi 132:11.

Hän tulisi syntymään Bethlehemissä (Miika 5:2).

Kun Jeesus syntyi, alkoivat muutkin hänestä lausutut ennustukset täyttyä. Koko Jeesuksen elämäkerta oli kirjoitettuna valmiiksi jo kauan ennen hänen syntymäänsä. Moneen kertaan Jeesus joutui torjumaan ymmärtämättömien ihmisten ehdotuksia viittaamalla siihen, että kirjoitusten täytyi "täyttyä". Jopa hänen kuolinvuotensa oli ennustettu jo satoja vuosia ennen hänen syntymäänsä. Se tulisi tapahtumaan sinä vuonna, kun Jerusalemin muurien rakentamisesta (Babylonian vankeuden jälkeen) olisi kulunut 483 vuotta. Käskyn Jerusalemin muurien jälleenrakentamisesta antoi Persian kuningas Artaxerxes IV vuonna 444 eKr.

Kaikki profetiat eivät ole vieläkään täyttyneet. Jeesuksen noustessa takaisin ylitaivaalliseen kunniaansa täyttyi lupaus Pyhästä Hengestä, joka vuodatettiin kaiken lihan päälle. Jos joku puhdistaa astiansa uskolla Jeesukseen, saa hänkin astiaansa uuden sisällön. op/2014-12-23

 

Mitä varten Jeesus tuli maailmaan

Kääntäjien versio Jeesuksen syntymän tarkoituksesta jää torsoksi, osittain siitä syystä, että suomessa futuuri ilmaistaan preesensillä.

Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme (ινα ζησωμεν) hänen kauttansa (δι αυτου). (1.Joh 4:9)

Venäjäkielinen 1876 käännös sanoo sen paremmin: "että me hänen kauttaan saisimme elämän" ja jopa katolista kirkkoa suosivan NA27 interlinear-version venäjänkielinen käännöskin kääntää tarkoitusta ilmaisevan partikkelin ina ja verbin zao muodon zisomen sanoilla että tstoby my natshali zhit (että me alkaisimme elää). Myös suomalaiseen käännökseen olisi pitänyt lisätä täydentävä sana ilmaisemaan, että kuoleman varjon laaksossa elävä ihminen on kuollut, jonka vain Jumalan Henki voi tehdä eläväksi. Vastaava englantilainen KJV:n käännös julistaa "that we might live through him", mutta ilman sanaa "ina" on sama verbimuoto on käännetty sanoilla "that we should live through him".

Juuson sanakirjasta verbi zao löytyy sivulta 212 ja 213.

 

Syntymäpäivät

Vanhassa joululaulussa sanotaan, että "on mieli hellä nyt jokaisella, kun joulu on, kun joulu on". Minua puistattaa, kun ihmisillä on mieli hellä, sillä se voi johtaa mitä kauheimpiin seuraamuksiin. Ja yleensäkin syntymäpäiviä on varottava, ettei kävisi kuin Herodekselle, joka tarjosi veljensä vaimolle tämän kovasti haluamaa syntymäpäiväherkkua lautasella. Oikeastaan Herodeksen ei olisi edes valansa tähden tarvinnut tarjota Johannes Kastajan päätä lautasella, sillä hän oli luvannut antaa korkeintaan puolet valtakuntaa, mutta Johannes Kastajan pään arvo oli korkeampi, kuin koko Rooman valtakunta. Mutta Herodes oli päissään eikä siitäkään syystä pystynyt ajattelemaan terävästi.

 

Tiedoksi kaikille

"KD ja Perussuomalaiset tekevät vastaehdotuksen sukupuolineutraalin avioliittolain hylkäämiseksi perjantaina 12.12. klo 13-13:30. Eduskunta äänestää vastaehdotuksesta. Nyt on tärkeää jälleen rukoilla ja taistella. Mikäli vastaehdotus voittaa, lakiehdotus kaatuu siihen. Rukoilkaa seurakuntienne rukouskokouksissa ja myös torstai-iltana, että olisi kattava rukousverkosto läpi Suomen. Lähetä eteenpäin".

Osmon kommentti: Maailmassa on vain yksi Laki ja se on Jumalan laki. Siitä ei äänestetä, eikä sitä muuteta ihmiskäskyllä. Lapset eivät synny kahden miehen muhinoista, eikä kahden naisen muhinoista. Eduskunta voi äänestää vain siitä, minkälaisen rangaistuksen maa tarvitsee, ennen kuin se tunnustaa faktat. Homoagendalla on jo synnytetty sota Ukrainaan. Ja muutenkin, onko se homoagenda kolmannen maailmansodan arvoinen? op/2014-12-12.

PS/2014-12-12 klo 14:47. Uutistoimistot ilmoittivat, että Suomen Tasavallan eduskunnan tänään suorittamassa äänestyksessä he rinnastavat avioliiton homoliittoihin ja lesboliittoihin. Kirjoituksessani Soft Power sivulla KIRJEET kerroin, mistä avioliitoa halventava kampanja on lähtöisin, ja kuka sitä johtaa. Ja jos haluat tietää mitä siitä seuraa, niin katso mene ja katso se sivulta http://holodomor.info. PS/2: Suppeampi englanninkielinen saitti löytyy osoitteesta http://holodomorinfo.com.

Osmo Pöysti, Myllytie 7, 34300 Kuru. Puhelin 03-4733358. Sähköpostiaktivistien takia sähköpostiosoite ilmoitetaan vain erityistapauksissa.

 

Millä rintamalla sinä taistelet

Keskustelin eilen päiväkokouksen jälkeen Kihniössä kokouksen vanhimman puhujan kanssa. Heinäkuun yhdeksäntenä päivänä 1944 hän oli rukoillut pääsyä pois rintamalta, vaikka ei silloin vielä ollut henkilökohtaisessa suhteessa Herraan Jeesukseen. Herra kuuli kuitenkin ja kahden vuorokauden kuluttua kulki granaatinsirpale hänen poskensa läpi ja juuttui päähän, selkärangan juureen. Herra myös järjesti jatkohoidon niin että Vuosalmelta alkaneen kuuden kuukauden pituisen sairaalamatkan jälkeen mies tuli uskoon, täyttyi Pyhällä Hengellä ja taistelee edelleen sanan ja rukouksen rintamalla täydessä Hengen voimassa.

Taisteluissa on kysymys vallasta. Jumala on luvannut kosmoksen Aabrahamin perillisille, ja nuorempi veli, jonka symbolina Raamatussa ovat sekä Efraim, että tuhlaajapoika, saa sitäkin suuremman perinnön kirkkauden valtaistuimen kunniassa.

Saatanan valta nojaa yksinomaan harhautukseen. Ei Saatana Jumalaa voita. Siksi hän yrittää keksiä perusteita pitääkseen ihmiset vallassaan, vaikka synnin valta on jo voitettu. Saatanan käyttämät perusteet ovat kaikille tuttuja. Päivälehdet ja muu media esittelevät mitä kummallisempia perusteluja valtapyrkimyksilleen joka päivä, koulussa vääristellään historiaa samasta syystä ja joku vaan väittää löytäneen sen vuonna 1492. Joku perustelee omistusvaateitaan rotuopilla, joku toinen kielitieteellä ja joku kalisuttelee aseitaan. Mutta Jumala jakaa maat vanhurskasten luvun mukaan. Jos Sodomassa olisi ollut viisi vanhurskasta, olisi kaupunki säästynyt. Onkohan kukaan niistä miettinyt sitä, onko kolmas maailmansota todella homokouhotuksen arvoinen.

 

Lukemista viikonlopuksi

Lutherin oppi armosta oli niin hyvä, että se vei katolisten anekaupalta maton alta. Jumala vanhurskauttaa ihmisen armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Niinhän se on ja sellaisena se pysyy. Mutta Lutherilta jäi selittämättä se, että vanhurskautettu ihminen ei ole se, joka vain ottaa armoa, vaan se, joka antaa armoa. Se, joka ei osoita armoa muille, ei ole armoa nähnytkään. Jeesus opetti, että se, jolle on paljon anteeksi annettu, rakastaa paljon.

Lutherin oppi armosta jäi torsoksi. Olen taas tällä viikolla yrittänyt selvittää sitä, mitä Raamattu armosta todella sanoo, ja nyt olen laittamassa nettiin tekstiä Armon sanoja Roomalaiskirjeestä. Ei sellaisesta työstä hetkessä valmista tule, mutta miettimistä lukijalle antanee tämäkin teksti. op/2014-12-04

 

Soft Power

Kulttuurimarksismin tarkoitusperät ovat tulleet jo niin tunnetuiksi, että hankkeelle on pitänyt keksiä uusi nimi. Se on nyt Soft Power. Nimenmuutoksen takana on Joseph Nye, joka esitteli oppinsa vuonna 1990 julkaistussa kirjassa Bound to Lead: The Changing Nature of American Power (Johtamisen pakko: Amerikan vallan muuttuva luonne). Tutkimuskohteena aihe oli mielenkiintoinen, mutta aikaa sen parissa askartelemiseen ei ollut paljon. Se, vähän, mitä kirjoitin, löytyy sivulta Osmon KIRJEET. Jos haluat tutkia aihetta tarkemmin, aloita Tessalonikalaiskirjeistä, siitä kohtaa jossa puhutaan "suuresta eksytyksestä" ja pidä silmät auki. Jos et ole sokea, et voi välttyä näkemästä mitä ne tekevät. Ja jos et vieläkään ymmärrä, kysy joltakin muulta esimerkiksi sitä, mitä se Esko Aho siellä Harvardissa teki.

 

Kirkosta eroaminen etenee odotetusti

Kirkko ei ole polttanut uskovia roviolla enää pitkään aikaan, mutta muu hiillostus jatkuu ja saa yhä kammottavimpia muotoja. Arkkipiispa Mäkisen puheet oli kai tarkoitettu viimeiseksi varoitukseksi niille, jotka jostakin syystä vielä ovat jääneet kirkon asiakkaiksi, mutta se, että kirkosta on löytynyt vielä yli 10 tuhatta ymmärtäväistä, oli ainakin minulle yllätys. Arvelen, että jopa uskosta osattomia on siinä luvussa mukana. Jättävät hukkuvan laivan, ja se on oikein.

Kirkko edustaa huomattavia taloudellisia resursseja. Sen takia monet ovat sietäneet Kristuksen morsiamen panettelua vuosikausia, päästäkseen jollain tavoin osalliseksi kirkon keräämästä mammonasta. Mutta nyt kirkko on tehnyt niillekin selväksi, että mania kristillisiin hankkeisiin ei enää heru. Kirkonmiehet haluavat käyttää petettyjen rahat itsensä ja lähimmäistensä saastuttamiseen ja tuhoamiseen. Luterilaisten on nyt syytä uudestaan opetella se vanha taistelulaulu, jossa sanotaan jotakin sellaista, että jos veis ne meiltä maat ja mannut, niin vieköön vaan, ja otettava lopultakin selvää siitä, miten päästään sisälle Jumalan valtakuntaan. Ensimmäinen askel sillä tiellä on lähteä ulos Baabelista. op/2014-12-02

 

Lahjavinkki

Uskonnolliset huijarit ovat tehneet minut varovaiseksi. Kirjoitin kesällä Raamatunkäännösinstituutista, etten uskalla panna esiin heidän tilinumeroaan, koska en ole varma siitä, millaisia raamatunkäännöksiä he tekevät. Hyllyssäni oli silloin heidän tekemänsä erinomaisen hyvin käännetty turkinkielinen Raamattu; sen teksti vain oli Roomaan päin kallellaan. Siitä siis johtui epäröintini. Syyskuussa minulla oli kuitenkin mahdollisuus käydä ystävieni luona, jotka kääntävät Raamattua mariksi. Kysyin suoraan, teettekö te kreikkalaiskatolisen vai roomalaiskatolisen tekstiperinteen mukaista tekstiä. "Aivan vuoden 1876 käännöstä vastaavaa tekstiä teemme" oli vastaus. Työn alla oli Vanha Testamentti, ja Uusi Testamenttihan on jo käännetty. Kun vielä olimme tarinoineet pari vuorokautta, voin siis kevyellä sydämellä suositella Raamatunkäännösinstituutin työtä ja ilmoittaa heidän tilinumeronsa, kuten ennenkin. Ja samalla muistutan, että se on edelleen ainut tilinumero, joka näiltä sivuilta löytyy. Mutta löydäthän sinä sen itsekin, kun avaat sivuston www.rki.fi.

Raamatunkäännösinstituutin budjetti ei ole suuri ja se näkyi myös kääntäjän varustuksessa. Se oli huonompi, kuin minun työnurkkaukseni varustus, vaikka minäkin olen niin köyhä, että iloitsin aivan tasajalkaa, kun kymmenen vuotta sitten sain lahjan, jolla voi ostaa kolme laserprintterin jauhepatruunaa. On totta, että Marinmaalla ("Mari El") yleinen palkkataso on sadan euron korvilla, mutta printterin patruunat ovat sielläkin Suomen hinnoissa.

En ole tehnyt matkakertomusta Marin, Mordvan ja Venäjän matkasta, mutta syy on myös siinä, että hukkasin matkalla kamerani, ja kuvatkin meni saman tien. Kameran osalta asia on muuten jo järjestyksessä. Kaarlo Porista on jo lähettänyt uuden, joka on parempi kuin se entinen. Doksa tu Theo!. Menomatkan bensatkin maksoivat suurimmaksi osaksi ystävät, jotka olivat olleet Suomessa pari kuukautta mansikoita poimimassa.

Marinmaalla oli todella hyvä käydä. Lapset eivät ole nähneet minun koskaan itkevän, paitsi ilosta. Sellainen oli tunne, kun sieltä ajelin eteenpäin. Kaikkialla, minne vain menin, haluttiin kuulla Jeesuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Menomatkalla jo pidin elämäni pisimmän saarnan: 2300 kilometriä. Ja se jatkui vielä kolmantena päivänäkin, kun jo lämmitettiin saunaa Sernurin takamailla. En ole koskaan nähnyt yhtään sellaista kansaa joka olisi niin avointa evankeliumille, kuin mitä marit tänä päivänä ovat. Tapasin myös Juri Ivanovin, josta kerroin jo 4 vuotta sitten. Hän tuli uskoon 24 vuotiaana, ja halvaantui heti. Nyt hän on yli viiskymppinen, ja asuu yksin kaukaisessa syrjäkylässä, jossa talvisin ei enää ole edes sitä mummoa, joka siellä ennen asui. Yksin Jumalan kanssa. Jokainen päivä Jurin elämässä on Jumalan ihme. Hän pystyy liikuttamaan oikean käden rannetta, päätään, ja koukistamaan vasenta kättään. Sillä hän saattaa viedä banaanin suuhunsa, painaa valokatkaisijaa ja panna tietokoneen päälle. Katkaisijat ovat rinnan tasalle asennetulla korokkeella, jossa myös näyttöpääte on. Oikealla kädellä Juri käyttää hiirtä, ja ruudulla näkyvältä virtuaalinäppäimistöltä hän valitsee kielen ja kirjaimet.

Vaikka Juri ei pysty liikkumaan, häntä tarvitaan. Marinmaalla ilmestyy marinkielinen päivälehti. Keväällä lehdestä otettiin yhteyttä Juriin, ja kysyttiin, voisiko hän avustaa lehden toimittamisessa kesälomien aikana, kun toimittajat lähtevät lomille. Pysähdy kulkija, ja ajattele tätä! Myös Jurin kanssa pohdimme käännöstyön ongelmia. Netistä löytyi heti hebrealais-venäläinen sanakirja Strongin numeroin, jota nyt käytän myös itse.

Marinmaalta ajelin Erzjä-mordvalaisten seuduille, jossa kävimme muistaakseni 2009. Ystäväperheen vanhin tytär kirjoitti joskus silloin, että ei voi käydä uimassa, kun täytyy tehdä työtä vihannesmaalla ja hoitaa äidin apuna pienempiä sisaruksia. Haluatko kuulla, mitä tälle kymmenvuotiaalle on nyt tapahtunut? Hän on erikoislahjakkaiden koulussa Saranskissa ja opiskelee matematiikkaa ja fysiikkaa. Herra siunatkoon häntä kuin Danielia Persian hovissa.

 

Armon sanoja Apostolien teoista

Kirjoitussarja Armon sanoja Uudessa testamentissa on edennyt vaiheeseen as05, Armon sanoja Apostolien teoista. Sana haris, armo, esiintyy ensimmäisen kerran Luukkaan evankeliumissa, ja Luukkaan evankeliumista löytyy myös ensimmäinen lause, joka sisältää sanan harizomai, antaa armosta, lahjoittaa. Tätä sanaa ei tekstissä vielä ole huomioitu. op/2014-11-19

 

Solzhenitsyn ajan merkkinä

Luther naulasi Wittenbergin tuomiokirkon oveen 95 teesiä. Teesejä oli liian paljon eikä niitä nyt muista kukaan. Aleksandr Solzhenitsynillä oli vain kolme teesiä, ja niistäkin muistetaan vain yksi: Vankileirien saaristo, ja sekin oli vielä julkaisematta, kun Solzhenitsyn jo sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1970. Joku on pitänyt kiirettä, mutta miksi?

Ennen Nobelin kirjallisuupalkinnon myöntämistä Solzhenitsyn tunnettiin varsinaisesti vain kirjastaan Ivan Denisovitsin päivä, joka oli julkaistu… Lue koko teksti täältä.

Olin ajatellut takarajaksi tämän päivän, 31.10.2014 ja melkein siinä onnistuinkin. Vai mitä mieltä sinä olet?

Yritin tehdä pitkälle tekstille Solzhenitsyn ajan merkkinä myös lyhyen johdannon, mutta siitäkin tuli pitkä, kts. Aleksandr Isajevitsh Solzhenitsyn ja jätin sen kesken. En silti raaskinut heittää sitä roskikseen, koska Solzhenitsyn, niin oikeaan osuvia kuin hänen kirjailijakautensa parhaat paljastukset olivatkin, on saanut murskaavaa kritiikkiä viimeisinä elinvuosinaan esittämistään poliittisista kannanotoista, jotka ovat realisoituneet Yhdysvaltojen poliittisen eliitin ja Venäjän välisessä konfliktissa Ukrainassa, kts. esimerkiksi Vladimir Belinskij, "Strana Moksel", osoitteesta http://ukrkniga.org.ua/ukrkniga-text/books/_book-828.htm

 

Suuri taiteilija

Suuri taitelija oli taas käynyt Kurun maisemissa. Hienoa jälkeä oli syntynyt niin pitkälle kuin silmä kantoi. Yhdessä yössä, ihmispoloisten nukkuessa. op/2014-10-16

 

Kirkkoraamattu m-1938 ja kirkkoraamattu m.1776 vertailua

Luulin ennen, että Rauman seudun rukoilevaiset ja lestadiolaiset ovat niin vanhoillista väkeä, etteivät pysy vaihtamaan Raamattuaan uuteen käännökseen. Mutta syyt olivatkin paljon syvemmällä: kysymys on siitä, käytämmekö me oikeaa Raamattua vai jotakin mielivaltaisesti käpelöityä tekelettä? Ryhdyin tekemään omia vertailuja, ja netistä löytyi valmistakin tekstiä nimellä

"Suomenkielisten Raamatunkäännösten vertailu. Vertailtavana ovat vanha kirkkoraamattu 33/38 sekä Biblia". (kts. www.pelastussanoma.fi/3338_biblia.pdf. Jos muistin väärin, löytynee kuuklaamalla pdf-muotoinen teksti).

Taulukon muotoon laaditussa tekstissä on 51 sivua. Heti ensi lehdellä kerrotaan, että vertailun kohteina olevissa käännöksissä on käytetty eri alkutekstejä. Siten taulukko esittääkin vain sen, missä kohdin uudempi vatikaanin tekstiperinnettä myötäilevä käännös eroaa kreikan kirkon käyttämien käsikirjoitusten teksteistä.

Kyllä vuoden 1776 käännöksestäkin virheitä löytyy, mutta sen virheet johtuvat muista syistä, kuin väärien käsikirjoitusten käyttämisestä. Esimerkkinä tästä sana pappi käyttö siellä, missä lähdetekstissä lukee presbyteros, vanhin. Sanakikkailulla pyritään tukemaan kirkossa harjoitettua seurakunnan jakoa maallikkoihin ja pappeihin. Löysin äkkiseltään nämä:

Paavalin kirjeestä Tiitukselle:

Sentähden minä sinun Kretaan jätin, että sinun pitää toimittaman, mitä vielä puuttuu, ja #pappeja kuhunkin kaupunkiin asettamaan*, niinkuin minä sinulle käskenyt olen. (Tiit 1:5)

Pietarin 1. kirjeestä:

Vanhoja #pappeja teidän seassanne minä neuvon, joka myös #pappi olen ja Kristuksen kärsimisten tunnustaja* ja osallinen siitä kunniasta, joka ilmestyvä on. (1.Piet 5:1)

Jaakobin kirjeestä:

Jos joku sairastaa teidän seassanne, hän kutsukaan tykönsä seurakunnan #papit, ja ne rukoilkaan hänen edestänsä, voidellen* häntä öljyllä Herran nimeen. (Jaak 5:14)

Virheistään huolimatta 1776 on yhä paras suomalainen raamatunkäännös ja 1992 on pahin, sillä vuoden 1938 käännökseen Westcott & Hortin neuvojen mukaan tehdyn käpelöinnin lisäksi se on muokattu Nidan oppien mukaisesti.

 

Karl Reits ja Vuolteen Viljami

Virolainen Karl Reits ja Vuolteen Viljami Nivalan Raudaskylästä olivat profeettoja, mutta heitä pidettiin vähän tai enemmän tärähtäneinä. Nyt, kun Karl Reitsin ja Vuolteen Viljamin ennustukset toisesta maailmansodasta ja sen jälkeisistä kehityksestä niin Virossa kuin Suomessakin ovat toteutuneet heidän ennustuksiensa mukaisina, olisi mukava tietää vähän tarkemmin, mitä he kolmannesta maailmansodasta sanoivat.

Karl Reits nousi tietoisuuteeni kesällä, kun sain Narvan metodistikirkon julkaiseman lyhyen selostuksen (6 sivua) hänen toiminnastaan. Vuoden 1932 joulukuuhun asti hän toimi sorvarina tehtaalla, jonka nimi oli Ilmarine. Tätä ennen hän oli tullut kuuluisaksi koko maassa. Nähtävästi hänen työpaikalta erottamisensakin johtui hänen sanomansa luonteesta. Työpaikan menetyksen jälkeen Reits julisti torilla sanomaa Eestin tulevasta kohtalosta sellaisella tarkkuudella, että maailman ihmiset tapansa mukaan sanoisivat sitä myöhemmin kirjoitetuksi, elleivät he sattuisi tietämään, että Reitsin ennustukset tulivat koko kansan tietoisuuteen lehdistön kautta jo ennen toista maailmansotaa. Presidentti Konstantin Päts suhtautui Reitsiin leppoisesti, vaikka Reitsillä oli hänelle tuotavana kova sana. Puolustusministeri Laidonerin suhde Reitsiin, joka ennusti Viron antautumisen, oli tiukempi. Reits ennusti myös eestiläisten pakolaisvirrat ja pakkosiirrot sekä toisen maailmansodan jälkeisen sortokauden, ja sen jälkeen tulevan hyvinvoinnin kauden, joka kuitenkin on lyhyt kuin "kukon askel".

Reitsin aktiivinen työaika virolaisten keskuudessa kesti noin 10 vuotta. Sitten hän palasi kotikyläänsä ja kun venäläiset 1941 tulivat, he vaativat profeettaa vaikenemaan. Kun Reits ei suostunut, neuvostosotilaat veivät hänet pellolle ja ampuivat. Sukulaiset löysivät ruumiin noin viikon kuluttua ja hautasivat. Myöhemmin ruumis on siirretty julkiselle hautausmaalle.

Joku päivä sitten Pentti Heiska kysyi, että tiedänkö mitään Karl Reitsistä. Tietokoneeni muistista löytyi sillä nimellä viisi netistä imuroitua pientä juttua, mutta Narvan metodistien venäjänkielisen printin löysin vasta kotvan aikaa papereita pengottuani. Mutta Vuolteen Viljamista, eli Viljami Raudaskoskesta en ollut kuullutkaan. Viljami asui aikoinaan Nivalan Vuolteenperällä ja oli ammatiltaan kyläseppä. Pentti oli käynyt Viljamin kotikylällä kyselemässä, mitä Viljamin ennustuksista vielä muistettiin ja tavannut Viljamin vanhan pojan ja pojanpojan. Heiskan puheesta kirjoitin muistiin avainkohdat:

+ Viljami ennusti talvisodan tulon ja ilmoitti sen kestoksi noin sata päivää.

+ Viljami ennusti välirauhan;

+ Viljam ennusti pitkän sodan, joka päättyy vasta, kun Tornioon tehdään maihinnousu;

+ Viljami ennusti ennennäkemättömän jälleenrakennuskauden, ja maallisen vaurastumisen;

+ Viljami ennusti Suomen alasajon, joka tapahtuu kohta kun politiikan johto siirtyy nuorille miehille, jotka eivät ole sotaa kokeneet;

+ Viljami ennusti, että ennen kuin toisen maailmasodan kokenut sukupolvi on kokonaan poistunut keskuudestamme, he kokevat vielä kolmannen maailmansodan;

+ Viljami ennusti, että kolmas maailmansota alkaa Lähi-idästä;

+ Viljami ennusti, että siinä käytetään ennen tuntematonta asetta, jonka tuhovoima on erittäin suuri;

+ Viljam ennusti, että kolmannessa maailmansodassa ei varsinaisesti ole voittajia; Englannin hävitys on niin suuri, että se ikään kuin uppoaa mereen; sensijaan Venäjän valta kasvaa entisestään.

+ Viljam ennusti, että sodan loppu on lähellä vasta, kun Suomen rannikolla Porin lähistöllä tehdään maihinnousu;

+ Viljami ennusti, että sodan jälkeen ihmiskunnassa alkaa uudenlainen ajanjakso.

Viljami Raudaskoskesta löytynee tietoa oululaisten lehtien vanhoista numeroista. Katsoin netistä; joku pitää häntä "körtti-ukkona", mutta nimi on harhaanjohtava. Körttiseuroissa hän lienee vain istunut, ei kai papit uskovaa miestä sentään puhumaan päästä. Harmi, ettei Nivalan seudulla ole noteerattu Jumalan miestä Baalin pappeja korkeammalle. op/2014-09-27

 

Terveisiä

Lähes kolme viikkoa kestäneen matkan aikana ehtii nähdä ja ajatella kaikenlaista. Monet ystävät Marinmaalla, Mordvassa ja Venäjällä lähettivät terveisiä, olettaen tietysti että terveiset tavoittavat Jeesuksen synnin vallasta lunastamat suomalaiset kuuliaisina uskossa Lunastajaansa ja sen mukaisessa arvossa ja pyhyydessä, vaikka hyvin tietävätkin, että myös tässä maassa Jumalan armossa eläviä ihmisiä löytyy tuskin enempää kuin yksi sadasta. op/2014-09-15

 

Rauhan ruhtinas ja Sapatin Herra

Jeesus ei kelpuuttanut yhtään valtiota esimerkiksi hyvin hoidetusta valtiosta. Jos sellaisia olisi ollut, niin Rauhan ja Levon normit täyttävän maailmanvallan synty olisi voitu jättää maailman kansojen tehtäväksi. Mutta Rooma ei kelvannut malliksi, eikä myöskään Israel. Rauha ja lepo ("sabatti") toteutuu vasta armon ajan jälkeen.

Maailman rauha toteutuu vasta Karitsan hääjuhlien aikana tuhatvuotisessa valtakunnassa. Maailman kansat ovat kyllä toista mieltä. Juutalaiset uskovat oman messiaansa ilmestyvät pian ja alistavan maailman kansat alleen. Amerikkalaiset on pantu markkinoimaan Uutta Maailmanjärjestystä, jonka perustuu lakiin, "rule of law" ja uskoviksi tunnustautuvatkin ovat nielleet opin niin, etteivät näe sen olevan pelkää antikristuksen hapatusta. Muistattehan Nelson Mandelan? Kun se kuoli, kiiruhti Amerikan ulkopolitiikan suunnittelutoimiston tiedottaja julistamaan, että Mandela oli tinkimätön "rule of law" kannattaja. Ja Venäjäkin on taas mukana pelissä, jollei muuten, niin vastustamassa yhtä aggressiivisemmaksi käyvää Uuden Maailmanjärjestyksen levitystä. Osuvasti sanoi Malachi Martin, että Maailmanvallan johtajan (aka Antikristuksen) paikasta syntyy vielä paha kiista, jossa kolmasosa ihmiskuntaa tuhoutuu.

Kaikki kirkot ovat olleet naimisissa valtioiden kanssa perustamisestaan lähtien, ja ovat sitä yhä edelleen. Mutta pahempi asia on, että usko jonkun maailman valtion tuomasta hyvinvoinnista on tunkeutumassa myös seurakuntiin. Eksytetyt uskovat eivät tajua, että jos pelastus tulisi Baabelista, olisi Jeesus kuollut turhaan. Kun Venäjän matkallani kuulin uskovienkin toistelevan päivänpolitiikkaan kuuluvia lauselmia, en voinut muuta kuin muistuttaa siitä miten Jeesus otti vastaan ne uutiset, joissa kerrottiin Siloamin tornin kaatumisesta, ja sen alle jääneiden kahdeksantoista ihmisen kuolemasta tai niistä terroristeista, joiden veren Pilatus sekoitti heidän uhriensa vereen:

Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte. Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte. (Lk 13:2-5)

www.finugorbib.com

Runsas tarjonta Raamattua Venäjän alueen suomalais-ugrilaisilla kielillä löytyy sekä tekstinä että audiona saitilta www.finugorbib.com. Sivulla näkyvien linkkien oikeinkirjoitus ei minun koneellani täysin onnistunut kansallisten kirjainmerkkien puutteen tähden, mutta sanat ovat tunnistettavissa. Sanojen merkitykset arvioin näin:

- зрзялс - ersämordvan kielellä

- мокшекс - moksamordvan kielellд

- коми кыв вылын - komin kielellд

- марла - mariksi

- кырык марла - vuorimariksi

- удмурт кылын - udmurtin kielellд

- мансьси латныл -mansin kielellд

- ханты йасенен - hantin kielellд

- vienankarjalaksi

- livvikse

- vepsän kelel

 

Potut pottuina

Joku päivä sitten tulin Latvian rajalle Venäjän suunnasta. Olin ostanut matkaevääksi 150 grammaa siivutettua makkaraa ja suunnilleen saman verran juustoa. Latvian tulli otti ne pois, koska Latvia jesuiittojen valtaan alistuttuaan on sitoutunut noudattamaan sääntöjä, joiden mukaan kyseisiä tuotteita ei saa tuoda EU:n alueelle yhtäkään grammaa. Tupakoitakin saa tuoda kaksi askia, ja enemmänkin jos maksaa veron.

Jumalattoman ihmisen on vaikea oppia, että Jumala maksaa potut pottuina. Nyt ne valittavat sitä, että Venäjä ei salli tuoda maahan juustoa ja maitoa ja haukkuvat Putinia, vaikka Putin teki vain sen, mitä ne olivat itse sille opettaneet. Voi voi sitä uskonnollista lukutaidottomuutta. Ja kun se koskee meitäkin, jotka emme gillaa jesuiittoja sen enempää kuin muitakaan antikristuksia. Talkkunaa varten olin ostanut litran piimää, ja sekin meni.

Suomessa on valitettu maataloustukiaisista jo puolen vuosisataa yhteen menoon. Mutta tiedätkö, miten se peli alkoi? Oli kaksi vaihtoehtoa: joko nostaa leivän hintaa tai maksaa viljelijöille kompensaatio, jolla hinnan nosto estettiin. Leivän hinnan nosto olisi aiheuttanut hallituspuolueiden äänikadon tai pakottanut nostamaan palkkoja. Kolmas vaihtoehtokin olisi ollut: tehdä viljely niin kannattamattomaksi, että viljely ja leivän syönti sen mukana päättyisi tykkänään, mutta siihen ei sodanjälkeisessä Suomessa sentään ryhdytty.

Poliitikot saavat paljon ääniä, jos he lupaavat halpaa leipää. Ääniä saadakseen ne lähtevät vaikka sotaan, jos leivän hinta alkaa nousta. Muistatteko muuten Nixonin ja rasvasodan? No eikö? Nixonin presidentinvaalikampanjan tähden se rasvasota syttyi. Ja nyt tämä Ukraina. Kesällä maksoin Virossa sokerista 54 senttiä kilolta, ja säkittäin olisi saanut vielä halvemmalla. Ukrainalaisen veren hinta ei ole noteerattu korkealle.

Maailma, joka ei kunnioita viljelijöitä sen vertaa, että maksaisi sille tuotantokustannuksia ja itse nostamaansa palkkaa vastaavan hinnan leipäviljasta, ajautuu kohti suurta nälänhätää ja leipäsotia. Nälänhätä on yksi Jeesuksen takaisintulon merkeiksi ilmoitetuista tunnusmerkeistä. Suomalaisetkin äänestäjät kuuntelevat mieluummin poliitikkojen saarnaamaa valhetta pakettipelloista, jotka tarvittaessa otetaan käyttöön, ja sulkevat korvansa rehellisiltä asiantuntijoilta, jotka sanovat, että pakettipellon saattaminen tuottavaan kuntoon vie vähintään neljä vuotta.

 

Paradigman vaihto

Paholaisen agentit tarjoavat maailman luomisesta kahta selitystä. Toisen selityksen nimi on kreationismi ja toinen tunnetaan kuorosäkeestä, jossa sanotaan "jo miljoonia vuosia sitten". Miksi ihmeessä kukaan ei ole katsonut, minkälaisen selityksen Raamattu maailman luomisesta tarjoaa?

Yksi hyvä puoli kreationismin ja ideologisesti ohjelmoidun tieteen konfliktilla kuitenkin on: ne osoittavat toisensa vääriksi ja tekevät sen takia tilaa sen maailmanselityksen ymmärtämiselle, jota Raamattu tarjoaa. Edessäni on kolme kirjaa, joissa Kimmo Pälikkö ja osittain myös Markku Särelä ja Matti Leisola haastavat poliittisesti korrektin tieteen maailmankuvan, ja paljastavat niitä valheen mekanismeja, jotka sen ylläpitämiseksi ja julistamiseksi on pitänyt rakentaa. Kirjojen nimet ovat:

Tekijänoikeudesta maailmaan;

Kehitysopin kulisseista;

Alusta viimeiseen aikaan.

Kirjat ovat varsin tuoreita. Lisätietoja sivulta www.taustaa.fi. Mainittakoon tässä, että Leisola on professori Aalto-yliopistossa, jonka mm. Shanghairanking noteeraa sangen korkealle.

Suosittelen Pälikön kirjasarjaa erikoisesti poliittisesti korrektin koululaitoksen ohjelmaa suorittaville opettajille. Ei sen takia, että kannattaisin kreationismia, vaan siksi, että kun ankat on ammuttu alas, on helpompi aloittaa uuden opiskelu puhtaalta pöydältä. op/2014-09-15

Juuson sanakirja

Sivuillani on useita linkkejä Juuson sanakirjaan, ja nyt lienee aika kertoa enemmän. Jutty löytyy sivulta Juuso Hedbergin Uuden Testamentin kreikan sanakirja – projektin esittely. Jälkimmäinen kaneetti on tarpeen siksi, että vaikka Juuso sai työnsä valmiiksi 1890, vaatii arvokkaan kirjaharvinaisuuden saattaminen yleiseen tietoisuuteen ja käyttöön Jumalan armoa, kuten esimerkiksi mahdollisuutta tehdä työtä ja kohtalaisen hyviä istumalihaksia. Projekti nykytilasta sivulla www.opsti.net/juuson.htm. op/2014-07-31

 

Armon sanoja

Lupailin joskus panna esille tekstin Armon sanoja Uudesta Testamentista, mutta ei se lupauksen täyttäminen niin helppoa ole. Mutta kuten sanotaan - sanasta miestä, sarvista härkää. Etten kovin perättömiä puhuisi, kävin läpi luvun Armon sanoja Luukkaan evankeliumista, ja panin sen nettiin. Muut luvut ovat vielä enemmän kesken kuin tuo ensimmäinen luku.

 

David Clayton

Reilu kuukausi sitten kirjoitin otsikon tekstille "pakanain apostolista" mutta tekstiä ei vain syntynyt. Päätin välillä rentoutua ja katsella mitä muut puhuvat aivan muista aiheista. Panin youtubeen hakusanaksi mystery of iniquity, eli laittomuuden salaisuus. Ruutuun ilmestyi vaihtoehtoja, joista valitsin punaiseen paitaan sommistautuneen puhujan, joka päältä katsoen näytti espanjalaiselta kyläsepältä. Katselukertoja oli 16 ja nimi David Clayton. Ei siis mikään sellainen suurpuhuja, jollaisia uskonnolliset huijarit tuovat maahan suomalaisia rahastamaan. Ja eihän sillä tyylillä rahastus olisi hoitunutkaan. Mutta puheen sisältö oli täyttä asiaa. Ja mielenkiintoista siksi, että vaikka puheen nimenä oli "laittomuuden salaisuus", sen aihepiiri oli juuri sitä, mitä olin miettimässä, eli Paavalin ja Jerusalemin apostolien välisten kireiden suhteiden selvittelyä.

David Claytonin puhe löytyy täältä. Jamaicalla pitämässä puheessaan hän kertoo saaneensa puheen johtavat ajatuksen romanialaiselta veljeltä. Claytonin yhteydet Romaniaan näyttävät vahvoilta myös siksi, että heinäkuussa Clayton on tulossa itsekin Romaniaan. Jos tekstissä on jotakin yllättävää, se löytyy siitä, että miten näin keskeinen sanoma on voitu pitää salassa näin kauan. Romanialaisen veljen on tarvinnut vain poimia esiin Uudesta Testamentista ne lauseet, jotka koskevat Paavalin ja "isoisten apostolien" välisiä suhteita nähdäkseen, kuinka sukulaissuhteiden avulla Jerusalemin seurakunnan johtoon nousseen Jaakobin vaikutus johti aivan toisenlaisen evankeliumin, ja myöhemmin kirkon syntyyn ja huipentuu lopulta laittomuuden ihmisen ilmestymiseen.

Claytonin puheen tarkistaminen vei muutaman viikon, jonka jälkeen tunsin lopultakin olevani kypsä kirjoittamaan tekstiä "Pakanain apostolista". Teksti "Miten (Jerusalemin) alkuseurakunta kukistettiin", syntyi osana tätä työtä. Koska sekin on pitkähkö, siirsin sen sivulle http://www.opsti.net/mjt/osa3/sudet.htm

Ennenkuin panin David Claytonin nimen esiin sivuilleni, kuuntelin koko joukon hänen muita puheitaan. Aika hyviä, mutta ryhtyessään selvittämään kolminaisuuden olemusta, hänelle käy niin kuin siinä on käynyt kaikille muillekin. Kaikki yritykset kolminaisuuden selittämiseksi ovat menneet pieleen. Silti kolminaisuus tulee ilmi Raamatusta hyvin monella tapaa. Tässä yksi esimerkki siitä, miten yksi Jumala toimii ikään kuin kolmena erillisenä, mutta kuitenkin yhtenä tekijänä:

Armolahjat (χαρισματων - armoitukset) ovat moninaiset, mutta Henki (το … πνευμα) on sama; ja seurakuntavirat (διακονιων - palvelutoimet) ovat moninaiset, mutta Herra (ο … κυριος) on sama; ja voimavaikutukset (ενεργηματων) ovat moninaiset, mutta Jumala (ο … θεος), joka kaikki kaikissa vaikuttaa (ο ενεργων), on sama. (1.Kor 12:4-6)

Koska Jumala on näin ilmoittanut itsensä, häntä ei myöskään voi sanoa mysteeriksi. Hän on se, joka Hän on, ja sillä siisti.

 

Pari uutta kirjaa

Egyptiläisistä käsikirjoituksista tehdyt raamatunkäännökset voi suoraan pannan silppuriin, jollei nyt välttämättä halua säilyttää niitä Vanhan Testamentin takia. En osta edes Raamattu Kansalle-käännöstä, koska saatavana on sellainenkin Vanha Testamentti, jossa on paitsi suomenkielinen, myös hebrealainen teksti. Sen voi tilata suoraan kustantajalta, katso www.aakustannus.fi.

Raamatuista käydään kovaa sotaa. Ukrainassakin yksi sodan aiheista on katolisen kirkon pyrkimys maailman herruuteen. Pitkäjännitteistä touhua. Myös Hitlerin Saksalla oli valtiosopimus paavin kirkon kanssa, jonka takia saksalaiset eivät vainonneet Ukrainan katolisia, vaikka kreikkalaiskatolisia ja venäjän ortodokseja tapettiin. Tästä sain aiheen katsoa, millaisia Ukrainan uudet raamatunkäännökset nyt ovat. Tulos vastasi ennakkoarvioita: egyptiläisiä okkulttisia käännöksiä löytyy monta ja moneen makuun. Vain Oleksandr Gyzhan (Олександр Гижа) käännös, joka löytyy sivulta http://www.ukrbible.com on syyrialais-bysanttilaisen tekstiperinteen mukainen. Se on myös kirjallisesti korkeatasoinen.

Kun käännöksiin ei ole juuri luottamista, on melkein pakko osata ainakin kreikkaa. Onneksi vanhan Äimälän, äsh, Aejmelaeuksen suvun vesa Lars Aejmelaeus on tehnyt Uuden Testamentin kreikan kieliopin. Kirjan toinen, korjattu painos on vuodelta 2008, ja se on juuri sitä, millaisen kunnon kieliopin tulee olla. Ei mitään liikaa, eikä mitään liian vähän. Oi, jospa kaikki kirjantekijät tekisivät yhtä hyvää työtä!

 

Miten alkuseurakunta kukistettiin

Jerusalemin alkuseurakunnan alku oli loistokas, mutta loistokausi loppui lyhyeen. Oppi muuttui ja ihmeet lakkasivat. Pietari joutui Jaakobin tossun alle, ja samoin kävi muillekin Jerusalemiin jääneille apostoleille. Jos haluat ymmärtää apostolien tekoja, on sinun ensinnäkin tiedettävä, kuka oli tämä Jaakob.

Jeesuksen lähimmät opetuslapset olivat Pietari sekä Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes. Apostolien tekojen kahdennessatoista luvussa kerrotaan, että Herodes tappoi tämän Jaakobin:

Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä. Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen. (Apt 12:1-2)

Kun Apostolien tekojen luvussa 15 puhutaan Jaakobista, on kyseessä aivan eri mies… Kuka kaappasi vallan Jerusalemin seurakunnassa… ja mitä se mies tahtoi? Lue koko teksti täältä: www.opsti.net/mjt/osa3/sudet.htm

Uudet venäläiset ja Venäjällä asuvien muiden kansojen raamatut

Venäjäkin joutui 2002 julkaisemaan Uuden Maailmanjärjestyksen raamatun. Mutta kirja ei mennyt kaupaksi. Se osattiin nähdä osana roomalaiskatolisen kirkon, juutalaisen sosialismin ja vapaamuurarien yhteistä maailmanvalloitusohjelmaa samalla tavalla, kuin Yhdysvaltojen ajama homoagenda. Mutta asia ei päättynyt tähän. Putin alkoi laatia lakia, jolla saksalais-kirkollista itälaajentumista yritetään jarruttaa. Myös osa uskovista oli ajan tasalla. Pari viikkoa sitten pitelin jo käsissäni uutta Raamattua. Uskovaan kotiin hankittu, upouusi, normaalikokoinen, nahkaselkäinen kirja oli selvästi tarkoitettu kovaan käyttöön. Lyhyt tarkastelu osoitti, että eihän se olekaan Uuden Maailmanjärjestyksen käännös, vaan aivan oikea Raamattu. Painopaikkana Moskova, ja painovuosi 2013. Tekstiä oli modernisoitu sen verran, kun kieli on edellisen hyvän käännöksen jälkeen muuttunut, kuitenkin itse asiaa muuttamatta.

Olen sivuillani kerran vuodessa mainostanut Boris Arapovicin vuonna 1973 perustaman Raamatunkäännösinstituutin työtä, ja siinä yhteydessä kertonut, että ainut tilinumero, joka sivuiltani löytyy, on Raamatunkäännösinstituutin tilinumero. Mutta nyt olen tullut varovaisemmaksi. Tänä vuonna sekin tilinumero jää pois, sillä raamatunkäännösinstituutti on ajautunut Uuden Maailmanjärjestyksen riepoteltavaksi. Sen tehtäväkenttää pyritään muuttamaan siten, että Instituutista tulisi Uuden Maailmanjärjestyksen työrukkanen. Viime kädessä ratkaisevaa on, minkälaisia käsikirjoituksia kääntäjät työnsä pohjana käyttävät. Vuoden 2013 venäjänkielisen Raamatun tekijät ovat keksineet keinon, miten tässä tilanteessa on toimittava, mutta se ei riitä. Seitsemänkymmentä kaksi muuta entisen Neuvostoliiton alueen kansaa tarvitsee myös oikean Raamatun.

Kreikka on ollut toinen merkittävä maa, joka käyttää oikeata Raamattua, ja on sitä vielä sen jälkeenkin, kun protestantit ovat sortuneet. Mutta Yhdistyneitten Raamattuseurojen lonkerot ovat jo kietoneet pauloihinsa myös muutamia kreikkalaisia ortodokseja. Uusien, kääntäjille tarkoitettujen eklektiivisten tekstilaitoksien tekijöiden joukossa on myös Ioannis Karavidopoulos, Aristoteleen Yliopiston professori Thessalonikista. Kreikan vyörytys on muutakin kuin taloudellista sortovaltaa. On ihan oikein, että sitä joku vastustaa, mutta meidän uskovien tulee rukoilla, että vastustus tapahtuisi sillä rintamalla, jossa todelliset ratkaisut tehdään. Näyttöä vääristä tavoista nähtiin viime viikonloppuna Melitopolissa, jossa paikallinen pastori oli menossa kokousta pitämään ja ammuttiin autoonsa. Jos uskovat katoavat kuvasta, pääsee helvetti irti. op/2014-06-18.

 

Jumalan… kirkkaus?

Minua rassaa tuo kirkkoraamatun käyttämä sana "kirkkaus" sellaisissa paikoissa, jossa puhutaan Jumalan kunniasta. Otetaan esimerkki Apostolien teoista. Stefanos on siinä pitänyt puheen, joka sai kuulijat raivostumaan:

Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden (eiden doksan theou) ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella". (Apt 7:54-56, Raamattu 1933/1938 mukaan)

Sama kohta parhaan suomalaisen käännöksen mukaan kuuluu:

Mutta kuin he nämät kuulivat, kävi se läpi heidän sydämensä, ja kiristelivät hampaitansa hänen päällensä. Mutta että hän oli täynnä Pyhää Henkeä, katsahti hän ylös taivaaseen, näki Jumalan kunnian (doksan theou) ja Jesuksen seisovan Jumalan oikealla kädellä. Ja sanoi: katso, minä näen taivaat avoinna, ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikialla kädellä. (Apt 7:54-56, Biblia 1776 mukaan)

Jumalan kunnia on hyvin persoonallinen asia. Se ei ole fysikaalinen suure, kuten katolista kirkkoa mielestelevä vuoden 1933/1938 käännös yrittää väittää. Jumalan kunnia oli olemassa jo ennenkuin valoa tai mitään muita fysikaalisia suureita oli luotukaan.

Kreikkalaisessa tekstissä käytetty sana "doksa" on käännetty englantiin sanalla "glory" ja venäjään sanalla "slava". Molemmat käännökset ovat ratkaisevasti parempia kuin "kirkkaus". Olisi voinut odottaa, että uudemmat suomenkieliset käännökset olisivat vuoden 1776 käännöstä parempia, mutta toisin on käynyt.

Vanhan testamentin puolelta vertailukohta löytyy Toisen Mooseksen kirjan lopusta:

Sitten pilvi peitti ilmestysmajan, ja Herran kirkkaus (kabod Jehovah) täytti asumuksen; eikä Mooses voinut mennä ilmestysmajaan, sillä pilvi oli laskeutunut sen päälle, ja Herran kirkkaus (kabod Jehovah) täytti asumuksen. (2.Ms 40:34-35, Raamattu 1933/1938 mukaan)

Parempi suomalainen käännös kertoo sen näin:

Ja pilvi peitti seurakunnan majan, ja Herran kunnia (kabod Jehovah) täytti majan. Ja ei Mooses taitanut käydä seurakunnan majaan, sillä pilvi oli sen päällä, ja Herran kunnia (kabod Jehovah) täytti majan. (2.Ms 40:34-35, Biblia 1776 mukaan)

Hebreankielisen tekstin sanan "kabod" perusmerkitys on "paino", mutta sanaa käytetään vain abstraktissa merkityksessä ilmaisemaan kunniaa, loistokkuutta ja yltäkylläisyyttä. Se, mikä tekee Jumalan kunniasta vaarallisen, on ihmisen synti, sillä Jumalan kunnia tuhoaa omalla voimallaan kaiken vastustuksen. Ettei näin kävisi, on järjestetty kontrolloituja tilanteita, joissa Jumalan kunnia verhoutuu pilveen. Kuitenkin Jumala tuomitsee joka päivä, ja lopullisessa tuomiossa pelkkä Jumalan kunnian julkinen esiintyminen tuhoaa kaiken, jota Jeesus ei ole lunastanut synnin vallasta.

Jumala on pelimies

Joku kuukausi sitten lapset laittelivat tietokoneita siihen kuntoon, että pääsivät katsomaan Suomi-USA jääkiekkomatsia. Itse olin lähdössä ulos raittiiseen ilmaan, sillä en tykkää tuomaripelistä. Herra kuitenkin kysyi, minkälaisiin lukuihin matsi laitetaan päättymään. Viis-nolla Suomen hyväksi, vastasin empimättä. Ulos lähtiessäni sanoin yhdelle pojistani, että Suomi voittaa viis nolla. Takaisin tullessani sitten kysyin, että miten kävi. Uskon puutettako lienee ollut, mutta niin siinä vain oli käynyt.

Monet uskovat elävät kuin Vanhan Liiton aikaa. On selvät pykälät, mutta niitä ei noudateta. Uudessa Liitossa peli on voitokasta ja mielenkiintoista. Säännöt on hyvät, ja tuomari oikeamielinen. Mielellään sellaista peliä pelaa. Kun tässä päivä-pari sitten taas jouduin todistamaan epäreilua tuomaripeliä, mietin heti, miten Jumala nyt tuomitsee. Hän mitätöi väärämielisen tuomarin päätöksen antamalla voiton sille, jolle vääryyttä oli tehty.

Kansainvälisen tason otteluissa tuomitsevat tuomarit tietävät, että jolleivät he suosi kahta, tai ehkä kolmea "suurta", heidän oma uransa on katkolla. Se on sitä, mitä Raamatussa sanotaan "maailmaksi". Ei siellä ole tilaa rehelliselle tuomarille, mutta ei se mitään. Jumalakin on pelimies. op/2014-05-24

 

Unohdinkos kertoa

Että se teksti Jumalan suunnitelmasta löytyy vihdoinkin osoitteesta http://www.opsti.net/mjt/osa1/prothesis.htm ?

 

Esterinpäivän ratoksi

Kirkko on okkulttinen järjestö, joka viettää Esterinpäivää pääsiäisen nimellä. Okkultismi on muutenkin kovassa nousussa. Kirjassaan Taikuuden Oppipojat Allan Morrison tekee selkoa siitä, miten okkultismista tehdään modernia tiedettä. Samalta tekijältä löytyy myös kirja Gnostilaisuudesta Uuteen Aikakauteen (From Old Gnosticism to New Age). Linkit kirjoihin löydät sivulta http://www.arvioikaa.com En ole lukenut kumpaakaan, mutta ainakin kirjojen aiheet ovat tarkastelemisen arvoisia. op/2014-04-17

PS/2014-04-21. Tein oman neuvoni mukaan, ja tutustuin Morrisonin teksteihin. Kummankin kirjan alussa olisi ollut tarpeen kertoa, mitä gnostilaisuus on, sillä sekaannuksen vaara on melkoinen.

Gnosis on henkivaltojen sisäistämistä. Henkivaltoja on kahta lajia, hyviä ja pahoja. Jumala on hyvä henkivalta, ja hän lähettää oman Henkensä asumaan niiden ihmisten sydämiin, joiden synnit on pesty pois Kristuksen verellä ja jotka ovat liittoutuneet Häneen, ottamalla kasteen Jeesuksen nimeen. Jumalalle kuuliaiset hyvät, palvelevat henget, kuten enkelit eivät tule asumaan ihmiseen, koska ihminen on pyhitetty Kristukselle. Pahoja ovat kaikki Jumalaa vastaan kapinoivat henkivallat. Pahoja henkivaltoja kutsutaan demoneiksi ja riivaajiksi, ja ne pyrkivät asuttamaan ihmissydämet, päästäkseen hallitsemaan ihmistä tuhotakseen hänet. Onnistuakseen demonit tekeytyvät hyvien henkivaltojen kaltaiseksi, ja antavat jopa suurempia lupauksia kuin Jumalan Henki, mutta eivät pidä, eivätkä pystykään pitämään lupauksiaan. Riivaajahengistä on vaikea vapautua, sillä siihen tarvitaan niitä suurempi voima, mikä rajoittaa ihmisen mahdollisuudet yhteen ainoaan, joka on Kristus.

Kristus lupasi ennen taivaisiin nousemistaan lähettää opetuslapsiinsa luvatun Pyhän Hengen. Helluntaipäivänä tämä lupaus täyttyi ja noin sata kaksikymmentä henkeä saivat luvatun Pyhän Hengen lahjan. Ja tämä Pyhällä Hengellä täyttyminen jatkuu yhä. Mutta jo ensimmäisenä helluntaina Jumalan vastustajat väittivät, että Pyhällä Hengellä täytetyt ihmiset ovat juovuksissa. Tämän jälkeen demonien pettämät gnostikot ovat menneet sitäkin pidemmälle ja väittävät, että gnostilaisia ovatkin ne, joissa on Jumalan Henki. Mutta sellaistahan tämä maailma on. Yritä selvitä siitä.

 

Ruandan kansanmurhasta 20 vuotta

Venäläiset veljet Narvan ja Pihkovan seudulta sekä Uralilta olivat käyneet Ruandassa. Matkakertomus osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=H0aTnfuV63w Videon alussa pohditaan Ukrainan tilannetta, joka vaarallisella tavalla muistuttaa sitä, mikä vallitsi Ruandassa tutsiheimoon kohdistuneen kansanmurhan alussa.

 

Kaksi kuunpimennystä, auringonpimennys ja kaksi kuunpimennystä

Jumalan kalenterin pääsiäisenä tulee kuunpimennys, Jumalan kalenterin lehtimajanjuhlan aikaan tulee toinen kuunpimennys, Jumalallisen kalenterin ensi vuoden ensimmäisenä päivänä tulee auringon pimennys, Jumalallisen kalenterin ensi vuoden pääsiäisenä tulee kolmas kuunpimennys, ensi vuoden lehtimajan juhlan aikaan tulee neljäs kuunpimennys.

Taivaalliselle näyttötaululle kirjoitetaan seuraavan kahdeksantoista kuukauden aikana järisyttävä sanoma, joka jo kahden viikon päästä lakkaa olemasta profetiaa. Aikaa on liian vähän edes sen kommentoimiseen. Kunpa saisi edes tuon tekstin Sapatin Herrasta tulla valmiiksi ennen huhtikuun neljättätoista päivää. Englanninkielisiä kommentteja löydät hakusanoilla blood moons, myös youtubesta. Jos katsot, katso ja lue heti useampia, sillä nuo kuuluisammat selittäjät näyttävät olevan hieman liian yksipuolisia tulkinnoissaan. op/2014-04-09

 

Sapatin Herra

Uusilla raamatunkäännöksillä tehdään suurta bisnestä. Aloitetaan mainoskampanja ja muodostetaan tukiryhmä, joka sitoutuu tukemaan käännöstyötä kuukausittain kymmenen vuoden ajan. Sitten myydään valmista tuotetta kovalla hinnalla ja kehutaan, että tässä se nyt on, se uusi, hyvä, sanatarkka käännös. Mutta tarkasta kuitenkin ennenkuin uskot niitä tai sanot mitään. Esimerkiksi tähän tapaan: Haet Luukkaan evankeliumista kohdan, jossa Saatana yrittää vietellä Jumalan poikaa. Hän tarjoaa helpompaa mahdollisuutta leivän hankkimiseen, kuin Jumala. Sitten Jeesus sanoo… Niin, mitä Jeesus sanoo? Katso nyt siitä uudesta kalliista, ja vielä sivustarahastetustakin kirjasta, mitä siinä sanotaan. Pelkään pahoin, että Jeesusta alennetaan siellä kylähullun filosofin tasolle, joka sanoo, että "ei ihminen elä yksin leivästä", ikäänkuin Jumalan pojalla ei olisi paukkuja Saatanan hyökkäyksen torjumiseksi. Mutta Raamatun kertomuksen mukaan Jeesus ei annakaan Saatanan mollata itseään, vaan sanoo: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee".

Kun vuoden 1992 kirkkoraamattu tuli markkinoille, menin minäkin halpaan, tai oikeesti kalliiseen, koska iso perhe tarvitsi monta raamattua. Mutta jos nyt menen ostamaan raamattua, teen pari kontrollia, ennenkuin ostan. Siitä enemmän tekstissä Sapatin Herra.

Käytän teksteissäni vuoden 1938 kirkkoraamattua hyvin tietäen, että se on paljon huonompi kuin edeltäjänsä, ei kieliasunsa, vaan sen pohjana käytetyn lähdetekstin takia. Kr-38 heikkoutena on, että sen pohjana ovat egyptiläiset käsikirjoitukset. Vielä 1923 julkaistu Englannin ja Ulkomaan raamattuseuran Biblia oli eräänlainen ylimenokauden Biblia, jossa edellisen suomalaisen raamatunkäännöksen sanomaa alettiin muuttaa Katolisen kirkon vaatimalla tavalla. Kieliasultaan se oli jo melkein sama kuin vuoden 19933/1938 kirkkoraamattu, jossa teksti oli jo kauttaaltaan muutettu vastaamaan pääosin Katolisen kirkon varastoista 1400-luvulla "löydetyn" Codex Vaticanuksen tekstiä. Vuoden 1776 käännös on asiallinen, mutta lienee kieliasultaan vanhahtava. Se oli tehty syyrialais-bysanttilaisista lähdeteksteistä, kuten kaikki muutkin protestanttien ja uskovaisten raamatut, ja joka edelleen on Kreikkalaiskatolisen kirkon Pyhä Kirja. Vuoden 1776 Biblia oli aikanaan hyvä käännös, ja Länsi-Suomen rukoilevaiset sekä Lestadiolaiset käyttävät sitä yhä.

Raamatunkäännöstyössä on menossa muutenkin mielenkiintoinen vaihe. Vaikka vuoden 1881 jälkeen käännetyt "pakanoiden" raamatut seuraavat pääsääntöisesti Egyptin Aleksandrian ja Rooman valitsemaa okkulttista linjaa, ovat kaikki tietooni tulleet, viime aikoina hebreaksi käännetyt Uudet Testamentit käännetty syyrialais-bysanttilaisen tekstitradition mukaisista käsikirjoituksista. Tämä merkitsee sitä, että kohta vain juutalaisilla on Uusi Testamentti. Asiaan liittyy toinenkin mielenkiintoinen piirre: Tämän hetken eniten myydyn englanninkielisen raamatun, NIV (New International Version), tekijänoikeudet kuuluvat maailman suurimmalle lehtikeisarille Rubert Murdockille, joka tietysti on juutalainen hänkin. Paitsi Raamatun väärennyksillään, hän palvelee saatanaa pakanain pään menoksi myös massiivisella pornotuotannolla, ja molemmat bisnekset tuottavat hänelle paljon rahaa.

Tekstin Sapatin Herra loppuosan jätin viimeistelemättä muiden kiireiden takia, mutta kerrotaan siitäkin vähän. Uuden Maailmanjärjestyksen arkkitehdit pitävät erittäin tärkeänä, että kaikki laulavat samaa laulua ja kaikilla on sama okkulttinen raamattu. Sitä varten aidoista käsikirjoituksista tehdään jatkuvasti uusia, poliittisesti korrekteja kreikankielisiä yhdistelmiä, joihin valitaan vain poliittisesti korrekteja, Uuden Maailmanjärjestyksen tarpeisiin räätälöityjä tekstejä. Katolinen kirkko on mukana, ja sen edustajan, kardinaali Martinin kutsumana myös kansainvälisen New Age liikkeen matkasaarnaaja, entisenä Neuvostoliiton presidenttinä tunnettu Mikael Gorbatshov oli sitä laulamassa Milanon La Scalassa. Myös Thessalonikin Aristoteles-yliopiston professori Karavidopoulos on saatu mukaan, joten on enää vain ajan kysymys, milloin Kreikan kirkkokin pakotetaan luopumaan Raamatusta. Mutta toistaiseksi minunkin pöydälläni on Kreikasta ostettu Uusi Testamentti, jossa vasemmalla sivulla on väärentämätön teksti ja oikeanpuolisella sivulla sen käännös nykykreikan kielelle. (lisäykset op/2014-05-28)

 

Armon sanat

Puhdistelin pöytälaatikkoa, ja taas löytyi yksi tekstirunko. Olin pannut merkille, että katoliset eivät ymmärrä Jumalan armon päälle muuta, kuin että sillä voi rahastaa, eikä Lutherkaan siitä paljon enempää käsittänyt. Olin kuitenkin jo nähnyt, että se, joka tuntee Jumalan armon, muuttuu armon ihmiseksi. Kuka sen oli heille opettanut? Ei ainakaan papit. Vasta kun kuulin Rustam Fatulajevin parinkymmenen minuutin puheen, otin kirjat ja kynät esille. Sain haettua ne raamatunlauseet, joissa sanat armo (haris) ja armolahja (harisma) esiintyvät. Hain kyseisten sanojen tekstiyhteydet, ja sitten piti suorittaa tutkistelu siitä, mitä kaikkea Jumalan armo pitää sisällään. Tiesin istuvani suuren aarteen päällä kuin Roope Ankka, mutta aikaa ei riittänyt projektin jatkamiseen. En silti haluaisi, että meidän käsityksemme armosta jäisi pelkäksi tuttujen raamatunlauseiden hokemiseksi. Jumala voi tehdä sinustakin armon ihmisen. Niinkuin Asalan Hanna tai monet muut. Täyttämällä sinut omalla Hengellään. Tekemäni esityö löytyy, jos Jumala suo, pian linkistä ARMON SANAT, mutta ajatustyö ja toteutus ovat sinun heiniäsi. op/2014-04-09

 

Laittomuuden salaisuus, kirkko ja Uusi Maailmanjärjestys

Kirkko kehittyy vauhdilla. Se on suorastaan puhkeamassa kukkaan. Uskonnot yhdistyvät ja jos seurasit uutisista Mandelan hautajaisia, siellä oli paikalla koko rosvogalleria. Mutta mikä on kirkko, sillä sen nimistä laitosta ei Raamatusta löydy ollenkaan? Eikä siellä puhuta Uudesta Maailmanjärjestyksestä, vaikka sellainen nimi putkahti esiin siinä vaiheessa kun Billy Grahamista ryhdyttiin tekemään "evankelistaa". Se, mistä Raamatussa puhutaan, on laittomuuden salaisuus. Sitä se on, kirkko ja Uusi Maailmanjärjestys, tai sanotaan sitä miksi muuksi tahansa.

Raamatussa puhutaan kahdesta salaisuudesta, Kristuksen salaisuudesta ja Laittomuuden salaisuudesta. Jo sekin, mitä Paavali opettaa Kristuksen salaisuudesta, on ollut niin kova pala kirkoille, että Paavali - ja siten noin puolet koko Uudesta Testamentista - on siellä ikään kuin tyhjän panttina. Mutta vielä huonommin ymmärretään laittomuuden salaisuutta ja sitä ei halutakaan ymmärtää, koska salaisuuden paljastaminen veisi kirkonmiehiltä maton alta.

Minua on harmittanut, etten ole saanut aikaan edes pientä kirjoitusta laittomuuden salaisuudesta. Nyt kuitenkin syntyi varsin vaatimaton yritys siihen suuntaan. Panin sen sivulle NWO.

Kirkko on Laittomuuden salaisuus. Ja kun kirkko ei mene enää kaupaksi, niin sille on keksitty uusi nimi: Uusi Maailmanjärjestys.

 

Marian malja

Edessäni on kirja nimeltä Marian Malja - Kätilö Maria Uutisen elämä 1845-1905. Kirja on syntynyt siten, että tekijä, Kari Kangasharju sai äitinsä äidin äidin äidin päiväkirjan ja muokkasi sen julkaisukuntoon. Suorat otteet Pohjois-Pohjanmaan murteella kirjoitetusta päiväkirjasta lähentävät lukijan Marian maailmaan ja kansikuvan siisti käsialanäyte virittää lukijan odotukset korkealle.

Maria alkoi pitää päiväkirjaa suurien nälkävuosien jälkeen, joita hän ei halunnut päiväkirjassaan muistella. Mutta elämä Tyrnävällä on edelleen kovaa, kovaksi kääntyy myös Marian oman elämän alkutaival. Kun hän on jo menettänyt miehensä, vanhimman lapsistaan ja maatilansa maat, palaa myös se talo, jossa hän vielä mäkitupalaisena asuu. Sitten Maria lukee lehdestä ilmoituksen, jossa etsitään oppilaita vastaperustettuun kätilöopistoon Helsinkiin. Maria viettää vuoden Helsingissä, saa sitten kätilön toimen Oulusta, josta hän siirtyy Pudasjärvelle, menee naimisiin leskeksi jääneen siltavoudin kanssa ja tulee uudestaan äidiksikin. He ostavat maapaikan. Maria näkee tuhannen uuden ihmisalun syntymän.

Kangasharjun kirjassa on monta kerrosta. Se on dokumentti 1800-luvun lopun Suomesta joka lähtee ei suinkaan ruohonjuuritasolta, vaan sydämen salatuimmista sopukoista asti. Mutta todella suureksi Maria Uutisen elämäntarina paljastuu sille lukijalle, joka huomaa sen hitaan prosessin, jonka kautta Jumala valmistaa Mariaa iankaikkista elämää varten. Mariassa herää synnin tunto, hän tyytyy osaansa, ja kun Jumala ennen talon palamista on jo antanut hänelle sisäisen rauhan, Maria pystyy katselemaan rauhallisesti sitäkin ja silti luottamaan Jumalaan. Tämän viimeisen koettelemuksen jälkeen vasta Jumala alkaa siunata, ja siunaa vielä meitäkin, jotka hänen elämäntarinaansa tutustumme.

 

Laittomuuden salaisuus

Ruotsissa on hyvin vähän hengellistä osaamista. Ihan harmitti se pakkoruotsin opiskelu, kun sillä kielellä ei enää julkaista mitään lukemisen arvoista. Mutta sitten löysin Dag Selanderin plogin. Oli mukava kuulla mitä naapurissa tapahtuu, mutta sitä iloa ei kauan kestänyt. Klikkasin tyhjää. Ruutuun ilmestyivät sanat: "Bloggen är bottagen". No sen osasi arvatakin, sillä Selander esitti sivuillaan sellaisia asioita, joita Saatanan uskolliset kätyrit mieluummin tekisivät salassa.

Raamattu puhuu kahdesta salaisuudesta. Toinen on Kristuksen salaisuus, ja toinen on Laittomuuden salaisuus. Molemmat salaisuudet on ilmoitettu Jeesuksen seuraajille, ja muillekin, mutta sokea ei näe niitä kumpaakaan, vaikka ne tikulla seinään piirtäis. Ja se Laittomuuden ruhtinas on niin aktiivinen, että se haluaisi tehdä meidätkin sokeiksi, ettemme mekään näkisi kokonaiskuvaa siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta yllätys, yllätys. Etsiessäni tarkempaa selitystä Selanderin plogin pois'otolle löysin plogin nimeltä Laglöshetens hemlighet. Bingo, eikö vaan?

 

Saattohoitoa

Kirkkojen jäsenluvut laskevat kuin lehmän häntä. Nuoremmat eroavat kirkoista, ja lahkojen pikkukirkoissakin on jo kallistuttu hautaan päin. Kirkkojen yhä vanhenevalle kantajoukolle TV seiska antaa saattohoitoa. Voivotellaan vähän sitä että koko juna on menossa helvettiin, mutta sitten lisätään, että kivaahan meillä vielä on, vaikka se helvettiin meno vähän huolestuttaakin. Vai mitä sinä sanoisit, katsottuasi tämän: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=35372 Ei kirkon kauhiaa menoa kannata jäädä katselemaan. Siinä käy, niinku Lootin vaimolle. Ne, jotka ovat tosissaan, ovat jo kauan sitten eronneet kirkosta.

 

Raamatullinen juhlakalenteri vuonna 2014

Raamatullinen uuden vuoden päivä kevätpäivän tasausta lähinnä oleva uudenkuun päivänä, joka tänä vuonna on tiistai, 01.04.2014. Päivä alkaa Raamatussa illalla, auringon laskettua. Käytännössä se merkitsee sitä, että raamatullinen päivä alkaa ikäänkuin jo edellisenä iltana eli maanantaina heti auringon laskettua.

Pääsiäinen on se päivä, jolloin pääsiäisuhri uhrataan ja tänä se vuonna sattuu huhtikuun 14 päivän kohdalle, joka on maanantai. Seuraavana päivänä vietettävä ensimmäinen happamen leivän päivä on "suuri sapatti", joka voi sattua viikkosapatin kanssa samalle päivälle, tai olla sattumatta. Tänä vuonna ei satu. Huomaa, että tavalliset viikkosapatit ovat myös olemassa; niitä vain nimitetään lauantaiksi.

Vuonna 2014 vietettävät raamatulliset arkipyhät eli suuret sapatit ovat hankalia määriteltäviä, mutta nämä eivät liene kaukana todellisista:

Ensimmäinen happamattoman leivän päivä

Ensimmäisen kuun 15 p:nä

Tiistai 15.04.2014

Viimeinen happamattoman leivän päivä

Ensimmäisen kuun 21 p:nä

Maanantai 21.04.2014

Helluntai

Viisikymmentä päivää happamattoman leivän ajan viikkosapatin jälkeisestä uutislyhteen heilutuspäivästä*

Sunnuntai 08.06.2014

(Keskiviikko 05.06.2014)*

Pasuunansoiton päivä

Seitsemännen kuun 01 p:nä

Perjantai 26.09.2014

Sovituspäivä

Seitsemännen kuun 10 päivä

Sunnuntai 09.10.2014

Lehtimajan juhlan ensimmäinen päivä

Seitsemännen kuun 15 p:nä

Perjantai 14.10.2014

Lehtimajan juhlien suuri päätöspäivä

Seitsemännen kuun 22 p:nä

Perjantai 21.10.2014

Vuosittain vietettävien juhlapäivien ja juhla-aikojen perustana on pääsiäinen (pesah), mutta se ei ole juhla, vaan uhrin teurastuspäivä. Uudessa liitossa sitä vietetään muistoateriana ehtoollisen muodossa, eikä tämä muistoateria ole päivämääriin sidottu.

Vaikka raamatullisen uuden vuoden alkamiskohta ja viikkosapattien päivä on tarkkaan määrätty, vietetään Jumalan määräämiä juhlapäiviä eri leireissä eri aikoina. Varsinkin seitsemän päivää kestävien happamattoman leivän päiville osuvan viikkosapatin jälkeen suoritettava Uutislyhteen heilutus ja siitä alkava viidenkymmenen päivän laskenta helluntain määrittelemistä varten on ollut hakoteillä jo pitkään. Jo fariseusten ja saddukeusten lahkot päätyivät eri tulkintoihin, ja myöhemmät sekoilut, mm. Jerusalemin temppelin hävityksestä johtuvat, ovat tuoneet lisää epävarmuutta tämän (*) päivän määrittelyyn. Vuosittain toistuvat pyhät kansankokoukset ja juhlamenot on siis syytä ilmoittaa varauksellisesti, varsinkin kun Jeesus sanoo, ettei "siitä päivästä ja hetkestä" tiedä kuin Isä yksin. Tämä koskee varsinkin pasuunansoiton päivää, joka on "tulevaisuuden varjo" siitä hetkestä, jolloin Jeesus saapuu hakemaan morsiantaan.

Vuosittain toistuvien pyhien kansankokousten aikana suoritettavia juhlamenoilla on esikuvansa Israelin historiassa, mutta niiden täyttymys tapahtuu Kristuksessa Jeesuksessa. Kaikki esikuvat eivät ole vielä täyttyneet, josta syystä juuri syksyyn sijoittuvat raamatulliset merkkipäivät ovat päähuomion kohteena nyt kun Herran tulemus on lähellä.

Pääsiäinen

Jokainen Israelin huonekunta syö karitsan ja merkitsee talonsa oven pihtilaudat sen verellä. Vietetään ehtoollisen muodossa

Happamattoman leivän päivät

Israel lähti Egyptistä, niin ettei taikina ehtinyt hapata. Vertauskuvallinen sanoma syntien anteeksiannosta ja elämästä ilman syntiä.

Uutislyhteen heilutus

Ohralyhteen heilutus suoritettiin ennen temppelissä, kunnes Kristus nousi taivaisiin ensimmäisenä maan sadosta.

Helluntai

Vietetään muistona lain antamisesta Siinailla ja Pyhän Hengen vuodatuksesta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisenä helluntaina

Pasuunansoiton päivä

Vietetään ennakkoilmoituksena ja muistutuksena tulevasta vanhurskasten ylösnousemuksesta

Sovituspäivä

Vietetään ennakkoilmoituksena siitä, että Karitsan morsian esitellään Taivaalliselle Isälle taivaissa ja sovitus lopullisesti toteutuu

Lehtimajan juhla

Vietetään ennakkoilmoituksena Kristuksen ja hänen morsiamensa taivaallisista kruunajaisista ja tuhat vuotta kestävistä Karitsan häistä maan päällä

Pääsiäisen tapahtumien aikajanan määrittelyssä voimme suoralta kädeltä hyljätä kirkollisen opin, jonka mukaan Jeesus naulittiin ristille perjantaina ja nousi ylös kuolleista (raamatullisen) viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaiaamuna. Kirkollisissa selityksissä ei oteta ollenkaan huomioon sitä, että Jeesus oli haudassa kahden sapatin ajan, joista ensimmäinen oli vuosittain toistuva arkipyhä ja toinen tavallinen viikkosapatti, viikon viimeinen päivä eli lauantai. Tästä johtuu myös, että kaikki yritykset ymmärtää Raamatun neljän evankelistan kertomuksia pääsiäisviikon tapahtumista kirkon tapaan ovat jo ennakolta tuomittu epäonnistumaan, mitä kaikenlaiset "kriitikot" sitten käyttävät hyväkseen selittäessään, että evankelistojen kertomuksissa on muka ristiriitoja.

Todennäköisesti Jeesus naulittiin ristille keskiviikkona ensimmäisen kuun 14 päivänä. Torstai 15 päivä oli suuri sapatti, mutta perjantai 16 päivä oli arkipäivä, jonka aikana naiset hankkivat balsamointiaineita. Seuraava 17 päivä oli meidän lauantaiksi nimittämämme viikkosapatti ja vasta 18 päivän aamulla havaittiin, että Jeesus oli noussut kuolleista, sillä sapattina kukaan luotettavista todistajista ei käynyt haudalla. Nyt kysymys on enää kellonajoista, sillä hänen kuolemansa ristillä tapahtui juuri ennen 14 päivän päättymistä illalla ja ylösnousemus myös illalla, kun täydet 72 tuntia oli kulunut.

Uutislyhteen päivästä, joka samalla on Kristuksen ylösnousemuksen päivä, alkaa "omer", seitsemän sapatin laskenta, jonka perusteella helluntai määritellään, sillä 7 kertaa 7 on 49, ja seuraava päivä onkin sitten helluntai. Apostolien tekojen 20 luvussa on tästä oikein havainnollinen selostus. Paavali oli menossa helluntaiksi Jerusalemiin, ja hänellä oli seitsemän viikkoa aikaa sillä hetkellä, kun hän vietti ensimmäistä omer-sapattia Trooaassa. Tilanne oli tämä:

Nämä menivät edeltä ja odottivat meitä Trooaassa; mutta me purjehdimme happamattoman leivän juhlan jälkeen Filippistä ja tulimme viidentenä päivänä heidän luoksensa Trooaaseen ja viivyimme siellä seitsemän päivää. Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä (εν δε τη μια των σαββατων - sapattien ensimmäisenä) olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka. (Apt 20:5-7)

Helluntaita edeltävien seitsemän sapatin ensimmäistä sapattia sanotaan sapattien ensimmäiseksi, eikä tällöin suinkaan ole puhe "viikon ensimmäisestä päivästä" kuten kirkonmiehet ilmaisun μια των σαββατων (mia ton sabbatoon) ovat kääntäneet. Sana sapatti, sabbaton, on siinä monikkomuodossa (monikon genetiivi), ja sanalla "mia" on kaksi merkitystä, ensimmäinen ja yksi. Monikkomuoto johtuu siitä, että omer-laskentaan kuuluvia sapatteja on seitsemän.

PS: Raamatullisesta kalenterista enemmän Daniel Greggin saitilla, kts. http://torahtimes.org. Monipuolinen saitti muutenkin. op/2014-02-01

 

Hyvä pahoille

Minusta tuntuu, että kirkonmiehet ovat lopettaneet raamatunlukunsa Apostolien tekojen ensimmäiseen lukuun, siihen kohtaan jossa sanotaan:

Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." (Apt 1:10-11)

Helluntailaiset ovat lukeneet kirjansa seuraavan luvun alkuun asti, siihen kohtaan, jossa sanotaan:

Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. (Apt 2:1-4)

Apostolien tekojen toisen luvun loppuun saakka kirjansa lukeneita alkaa olla jo tosi vähän, ja jos joku vielä puhuukin taivasten valtakunnan avaimista, voit olla melko varma, että se on joku sellainen, joilla ei niitä ole ollenkaan. Seuraavana Luukkaan kirjoittamien "Apostolien tekojen" jälkeen Raamatussa olisi sitten se Ensimmäinen Korinttolaiskirje, mutta se on Paavalin tekstiä, joka jätetään nykyisin niin huomiota vaille, ettei siitä juuri kuule edes vääriäkään väittämiä.

Sini Hulmin mukaan jo "kirkkoisien" asenne Paavaliin oli kielteinen. Hän sanoo: "Epäluottamus suhteessa Paavaliin näkyy siinäkin, että toisen vuosisadan "kirkolliset" kirjoittajat Hegesippos, Papias ja Justinos eivät käytä Paavalia." Hulmin Helsingin Yliopistossa 4.joulukuuta 1999 pitämän luennon lyhennelmä löytyi netistä nimellä "Paavalin kontekstuaalinen teologia". Hän kirjoittaa:

Paavalin kiistanalainen asema varhaisimmassa kristillisyydessä.

Kirkkoisä Tertullianus luonnehti kirjassaan Adversus Marcionem Paavalia ilmaisulla haereticorum apostolus "hereetikkojen apostoli". Kleemens Aleksandrialainen puolestaan esitti näkemyksen, että Paavali oli valentiinolaisille "ylösnousemuksen apostoli".

Heidän lausahduksensa Paavalista sopivat yhteen sen näkemyksen kanssa, että Paavalin asema olisi ollut kiistanalainen ns. "kirkollisessa" kristillisyydessä kristinuskon alkuaikoina, pitkälle toiselle vuosisadalle, aina Irenaeukseen saakka. Tämän tapaisia näkemyksiä esitti jo tämän vuosisadan alkupuoliskolla mm. Walter Bauer teoksessaan Rechtgläubigkeit und Ketzerei im ältesten Christentum (1934, 2. Auflage 1964, 228). Saman suuntaisesti ajatteli myös Adolf von Harnack (Die Briefsammlung des Apostels Paulus 1926, 21).

Jaottelu "kirkollisiin" ja "hereettisiin" on tietenkin jälkikäteen voittajien näkökulmasta tehty. Sen vuoksi sanojen ympärille on syytä piirtää lainausmerkit.

Mutta onko Hulmi sitten itse vielä kirkossa? Samassa kirjoituksessa, joka löytyy sivulta http://www.tuovinen.biz/sonde/kotisivutiedostot/Plikonte.htm hän ehkä antaa tähän kysymykseen myös oman vastauksensa kertoessaan koko kirkosta näin:

Vähintään voidaan sanoa, että suhtautuminen Paavaliin oli häilyvää "kirkollisessa" kristillisyydessä kahdella ensimmäisellä vuosisadalla. Häneen suhtauduttiin ainakin joissakin piireissä varauksella. Eräät vaikenivat mieluiten hänestä, vaikka ilmiselvästi jotkut kuitenkin pitivät hänen ajatuksiaan arvossa, muutenhan hänen kirjeensä eivät olisi meille säilyneet.

Jokin asia kuitenkin lopulta johti siihen, että Paavali vakiinnutti asemansa kristillisyyden valtauomassa. Kiistanalaisesta Paavalista tuli kristillisissä kirkoissa edelleenkin arvostettu auktoriteetti.

Paavali korotettiin pallille ja hymisteltiin kuoliaaksi. Yritäppäs vain nyt löytää kirkosta yksikin mies, joka kertoisi sen, mitä Paavali sanoi "Kristuksen salaisuudesta", sillä juuri Kristuksen salaisuus on se asia, josta moralistit eivät halua tietää eivätkä kuulla mitään. Ja kuitenkin Jeesus sanoi:

Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät. Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin. Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen. (Lk 6:33-36)

Sen mistä Jeesus puhui vertauksin (ilo kadonneen lampaan löytämisestä suurempi kuin isosta laumasta, sama palkka vain hetken viinitarhassa ahertaneille työmiehille, tuhlaajapojan pukemisesta kirkkauden varustuksiin jne), paljastettiin apostoleillekin vasta ylösnousemuksen jälkeen, ja nimenomaan Paavali sai ilmestyksen kautta ymmärryksen Kristuksen salaisuudesta. Kirkko syntyi juuri siitä, että kirkon "isät" eivät ymmärtäneet sitä, että Jumala on kyllä oikeamieliselle oikeamielinen, mutta vielä parempi Jumala on syntiselle, koska syntinen tarvitsee armoa ja saa sen Kristuksessa. Minulle tuo Paavalin ja kirkonmiesten välinen ristiriita paljastuikin juuri siitä, että kirkonmiesten käsitykset Jumalan armosta ovat enemmän harhaanjohtavia kuin rakentavia. Jospa edes saisin jonkinlaiseen jamaan sen tekstin, jota Jumalan armosta jo pitkään pykännyt. Mutta jos siitä ei tule mitään, suorita haku niistä raamatunlauseista, joissa sana armo (haris), tai hebrean "hen" esiintyvät, ja katso mitä kaikkea siitä sanotaan. op/2013-12-28

PS/op 2014-02-02. Hulmin mainitsema Walter Bauerin kirjan englanninkielisen käännöksen voit hakea osoitteesta http://ccat.sas.upenn.edu/rak//publics/new/BAUER00.htm Bauer olettaa, että hänen kirjansa lukijalla on tietyt esitiedot käsiteltävistä aiheista. Hän sanoo, ettei hän rupea uudestaan kertomaan kaikkea, mitkä muut ovat jo moneen kertaan kertoneet. Tuloksena on aivan tuore teksti, vaikka Bauer onkin selvästi ulkopuolinen ja tietyt esitiedot häneltäkin puuttuvat. Niistä enemmän tekstissäni Sapatin Herra.

 

Joulu Ulko-Kultainen

Joulu on hyvä esimerkki ulkokultaisuudesta. Se on ikään kuin kristillinen juhla, mutta ulkosilauksen alla muhii babylonialaisen kultin koko kammottava sisältö. Ikään kuin kristillinen siksi, että joulun sanotaan olevan Kristuksen syntymäjuhla, mutta babylonialainen siksi, että joulu on ikivanha mitralainen (Mithras) auringon syntymäjuhla. Aurinko oli persialaisten ykkösjumala ja kuu oli kakkosena, mutta on nyt kai ohittanut auringon hierarkiassa sielläpäin.

Matteus omistaa yhden kokonaisen luvun Jeesuksen sanoille, joissa meitä varoitetaan ulkokultaisuudesta. Sana on osoitettu sen ajan uskonnollisille teeskentelijöille, kirjanoppineille ja fariseuksille, mutta tänä päivänä teeskentely ja ulkokultaisuus koskee koko maailmaa; lähinnä kuitenkin kirkonmiehiä ja muita mielipidejohtajia, kuten poliitikkoja ja sanomalehtimiehiä. Tässä yksi jae Matteuksen evankeliumin luvusta 23:

Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! (Matt 23:27)

Joulun kauneus on häikäisevä, mutta se on saatu aikaan kepittämällä. Korkea moraali, hyvät tavat ja mallikelpoinen yhteiskunta on ollut hyvän suunnittelun tulosta, mutta se pysyy pystyssä vain pakottamalla. Se on kuin kaikki muutkin ihmiskunnan tekeleet: sitä on korjailtava koko ajan, ja lopulta se sortuu kuitenkin. Kaiken lisäksi babylonialaisen yhteiskuntamallin sortuminen on "suuri"; se päättyy siihen, että tekijäksi paljastuu antikristus, Jumalan vastustaja, jonka Jeesus tuhoaa, kun hän palaa hää- eli kruunajaistilaisuudestaan Antikristuksen ajan pimeään maailmaan.

Tänä päivänä Ulko-Kultainen maailma on kokemassa renessanssia. Paavin valta ei päättynytkään uskonpuhdistukseen eikä edes sosialismiin. Jopa Yhdysvallat, joka pitkään torjui näyttävästi Vatikaanin himokkaat katseet, on paljastunut Vatikaanin salaiseksi liittolaiseksi. Nyt Washington ja Rooma ovat jo kummikaupunkeja julkisestikin. Juutalaiset heitä tukevine jesuiittoineen ovat saaneet hävittää "kristikunnan" moraalin, "niin että se haisee" juuri sitä varten, että kun ihmiset kyllästyvät saastaan, he haluavat palata "moraaliin", ja hyväksyvät Antikristuksen, joka lupaa heille "rauhaa ja turvallisuutta" sekä moraalia, joka tälläkään kerralla ei ole muuta kuin samaa vanhaa kaksinaismoraalia, jota joulukin edustaa. Mutta sitähän ihmiset haluavat.

Kirkon ja sen tyttärien pakkovalta ei ole koskaan muuttanut ihmisen sisintä olemusta. Ulko-Kultauksella saadaan saasta hetkeksi piiloon, mutta sisältä märkänee, niinkuin karjalaisessa sananlaskussa. Kristus aloittaakin ihmisen uudelleenrakentamisen sisältä päin. Ensin puhdistetaan astian sisältö. Entinen saasta pestään pois ja sitten astia täytetään Pyhällä Hengellä, jonka johdossa tapahtuu mielenuudistus. Ulkokuori uudistetaan vasta Kristuksessa kuolleitten ylösnousemuksessa. Kaukana tämäkään tapahtuma ei enää ole, sillä eihän Morsianta hää- ja kruunajaistilaisuuteen vanhoissa vaatteissa viedä. op/2013-12-23

 

Kosmologiasta

Näin joulun alla kirjakaupoista hankitaan kirjoja, joissa joku todistelee maailmankaikkeuden osoittavan, että Jumalaa ei ole, ja joku päätyy päinvastaiseen tulokseen. Kun nämä asiantuntijat sitten pannaan nokat vastakkain, syntyy epäpyhä konsensus, jossa faktatiedot jätetään sivuun, koska kukaan ei nykyään halua "tuomita" ketään, eikä uskalla sanoa väärää vääräksi. Mutta pahempaa kuin luuloteltu tasapeli on itse keskustelun taso. Babylonialaisen uskonnon kannattajalta puuttuu itse asian, Jumalan tuntemus, yhtä hyvin kuin siltä ateistilta, joka hänet on muka haastanut ideologiseen debattiin.

Kirjoituksessani kosmologiasta kysynkin, missä Jumala oli silloin, kun taivaita ja maata ei vielä ollut olemassakaan? Jo tämän pitäisi pudottaa ankat Raamatullisen kosmologian taivaalta.

Saatana käyttää hyväksi ihmisten tietämättömyyttä. Kun luomistyön perusteet on ymmärretty väärin, on helppo ohjata koko keskustelu harhaan. Aikani ei riittänytkään sen pitemmälle, kuin näiden luomistyön perusteiden selvittelemiseen; luin kyllä koko joukon kirjoituksia, jossa tietämättömille tarjotaan jos jonkin laista okkulttista oppia ja pseudotieteellistä selitystä luomakunnan synnystä. Hyökkäys on vakavasti otettavaa laatua, sillä kun tieteen käsitykset luomakunnan synnystä ovat viimeisen sadan vuoden aikana ratkaisevasti muuttuneet, voidaan mukaan liitää sellaista okkulttista materiaalia, jota edes uusin tiedekään ei tue.

Tiede on prosessi, eikä se pysty sanomaan mitään lopullista mistään. Onneksi on olemassa asiantuntijoita, jotka tuntevat sekä luomistyön periaatteet, että sen Tekijän. Sitä mukaa kuin Luoja suo, laitan asiaa koskevaa infoa sivulle PROSESSI. Mutta näin aluksi siis teksti Kosmologiasta

 

Helvi-tädin muistolle

Kreikankielen oppikirjassa sanotaan, että kaikilla ihmisillä on samanlainen kohtalo: tulevat ja menevät. Lauantaina 09.11.2013 olimme Lopella viettämässä tsaarin aikaan syntyneen Helvi-tädin muistotilaisuutta. Muistelemista olikin, sillä yli 96 vuotta kestäneen kasvukauden aikana oli tapahtunut monenlaista, ja kun sitä yhdessä muisteltiin, syntyi kuva henkilöstä, jonka elämänvaiheista kannattaa kertoa muillekin. Ensin kuitenkin valokuva, joka on otettu hänen 90-vuotispäivänään:

Helvi Karppinen, os. Pöysti, syntyi Kotniemen talossa Antrean Sintolan kylässä 11.02.1917 ja oli Juho ja Maria Pöystin kymmenlapsisen perheen kuopus. Kirkonkirjojen mukaan Pöystien suku oli asunut talossa isonvihan ajoista asti, ja perimätieto kertoo vanhemmistakin ajoista sen, että isonvihan aikaan venäläiset hävittivät 40 savua käsittävän kylän niin perusteellisesti, että kun iso viha päättyi, vain kahteen taloon, Pöysteille ja Pulleille, saapui piilopirteistään asukkaita. Tällä kaikella oli tarkoitus, sillä juuri näissä kahdessa talossa pidettiin kotihartauksia ja Raamattua luettiin joka päivä. Helvin vanhimman sisaren lapset, jotka itsekin ovat jo saavuttaneet kunnioitettavan iän, muistelivat näitä kotihartauksia, ja minäkin muistan sen, kuinka vuonna 1870 syntynyt "vaija", Juho Pöysti säännöllisesti tutki kirjaansa, ja minäkin pääsin tutuksi kirjan sanomaan häntä kuuntelemalla ja katselemalla kirjan sivuilta Dürerin tekemää kuvitusta.

Vuonna 2000 kävimme Helvi-tädin opastuksella katselemassa vanhoja mantuja. Helvi ja vanhemmat serkut muistelivat menneitä ja me muut kuuntelimme. "Jaa tässäkös se oli kun se…" Sekä valkoiset että mustat lampaat löytyivät ja moni sukuhistorian arvoitus ratkesi. Koko kylä oli autiona, mutta omenapuut kukkivat, jopa Tatu Vanhasenkin tontilla, vaikka talon kivijalkaa ei löytynytkään. Kotniemestä olivat jäljellä jopa navetan kiviseinät, ja asuinrakennuksen perusta oli niin hyvässä kunnossa, että perunat olisi voinut viedä kellariin ja heti ryhtyä rakentamaan uutta taloa entiselle perustalle.

Muutama vuosi ennen Helvi-tädin syntymää seudulla hyvin tunnettu julistaja-evankelista Helena Konttinen oli kuollut. Helena Konttinen kuului samaan unissasaarnaajien joukkoon, kuten Merikarvian seuduilla vaikuttanut Anna Rogel ja heitä aiemmin varsinkin Tornionjokilaaksossa vaikuttaneet unissasaarnaajat, joiden vaikutus muutenkin oli suomalaiselle kristikunnalle erittäin suuri. Kun Helvi sitten vanhempana oli lukenut Helenasta kertovan kirjan "Yksi meidän aikamme profeetta", hän sanoi, että juuri niin Helena Konttisesta siihen aikaan kylillä kerrottiin. Kirjalla lienee ollut myös vahva vaikutus Helenan uskonelämän heräämiselle, sillä siitä kerrottuaan hän heti lisäsi, että tiesinkö minä, että suvussamme on ennenkin ollut uskovia ja kertoi sitten isoäidistä sen, mitä muut eivät olleet voineet kertoa. Jumalan olemassaoloon kyllä uskottiin, ja häneen turvattiin jokapäiväisessä elämässäkin, mutta mummon usko oli kuitenkin erilaista. Hänellä oli henkilökohtainen suhde Jeesukseen.

Sodan jälkeen koko Sintolasta muuttanut suurperhe, 16 henkilöä, asui pienessä muonamiehen mökissä Somerolla, vaijan ostettua kolmelle pojalleen ja neljännen pojan leskelle maata, eikä rakennuksia vielä ollut. Myyjä antoi ostajan käyttöön kartanon muonamiehen mökin, jossa oli pari huonetta. Mummo sairasti rintasyöpää, ja Someron sairaalasta hänet lähetettiin kotiin kuolemaan, koska mitään keinoa sairauden hoitoon ei ollut. Mökissä oli ahdasta, ja mummo rukoili, että saisi pian kuolla, mutta Herra vastasi, että se ei käy. Mummon piti rukoilla sen pienen pojan puolesta, joka mökin lattialla konttaili. Se poika olin minä.

Tässä vuonna 1898 syntynyt Matti-setä näyttää mökkiä, jossa meitä silloin asui 16 Karjalasta muuttanut pakolaista. Minun ensimmäiset muistikuvat ovat vasta siltä vuodelta, kun me jo olimme muuttaneet omaan mökkiin.

Sodan aikana Helvi palveli lottana lentotähystystehtävissä. Avioliitto Toivo Karppisen kanssa solmittiin 1948. Toivon suku on Sotkamon seudulta, josta suurina nälkävuosina kolmasosa väestöä lähti muualle leipää etsimään. Karppisten sukua muutti Pietariin, koska pääkaupungissa oli aina jotain työtä ja myös leipää. Karjalassa Toivon kotipaikka sijaitsee Sintolan ja Antrean kirkonkylän puolivälin paikkeilla, ja tuo keltaiseksi maalattu talo oli pystyssä vielä vuonna 2000 hyväkuntoisen näköisenä, vaikka käytännöllisesti katsoen kaikki seudun muut talot ovat hävinneet, eikä uusiakaan oltu rakennettu.

Helvin ja Toivon asuinpaikaksi Tynkäsuomessa tuli Hausjärven Kuru, josta heillä oli maatila. Helsinki-Hämeenlinna pikatien rakennusvaiheessa TVH:lla oli toimistonsa Herajoella, ja Helvi oli siellä konttoristina. Toivo teki rakennustöitä, ja jossakin vaiheessa he ryhtyivät tekemään omakotitaloja kaksistaan. Tehtiin talo vuodessa ja myytiin se. Eläkeikää ajatellen Helvi ja Toivo rakensivat Hyvinkäälle kahdeksan huoneiston kerrostalon, ja ryhtyivät talonmieheksi omaan taloonsa. Mutta sitten arabit hyökkäsivät Israeliin, ja julistivat länsimaat öljysaartoon. Lämmitysöljyn hinta nousi rajusti, samalla kun arabien suomalaiset tukijat säätivät vuokrasäännöstelyn. Helvi ja Toivo olivat panneet vuokrat hyvin alhaiseksi, koska menot olivat pienet ja taipumus ahneuteen, jos sellaista oli joskus ollutkin, oli jo kauan sitten kuoletettu pois Kristuksen ristin avulla, tuotti talo tappiota. Hetken ihmeteltyään he huomasivat, että tällä pelillä he ovat muutaman vuoden päästä puilla paljailla. Oli pakko myydä talo. Uusi ostaja, osuusliike Teho, nosti välittömästi vuokrat kaksinkertaiseksi, koska uutta omistajaa ei entisen omistajan määrittelemä vuokra sitonut. Näin sosialistit varmistivat omaisuuden siirtymisen suurpääoman haltuun.

Helvillä ja Toivolla ei ollut lapsia. Mutta talon kerhohuoneessa toimi oma pyhäkoulu, ja kokoontuivat ystävät. Hengelliseksi kotisatamaksi tulivat evankelisen liikkeen kokoukset ja jumalanpalvelukset, eikä myöskään Helena Konttisen perintöä unohdettu. Vuosi toisensa jälkeen lähdettiin Uukuniemelle Parikanniemen orpokodin kesäjuhlille, joka lapsettomalle pariskunnalle toi heidän elämäänsä sen ulottuvuuden, jota vaille he olivat jääneet. Lastenkotia jota myös tuettiin tukevasti. Hautajaistilaisuuden järjestelyissä oli kyllä tapahtunut pieni fibaus, kun Parikanniemeen ei todennäköisesti oltu ilmoitettu Helvi Karppisen kuolemasta. Ei sieltä ainakaan ketään paikalla näkynyt.

Helvi oli suunnitellut hautajaisensa itse. Laulut oli valittu niistä lauluista, jota Kotniemen väki tavallisesti lauloi. Tärkein niistä, Simo Korpelan "Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan…" on saanut jonkinlaisen suvun tunnussävelen statuksen, vaikka sen viimeisen säkeistön sanoitus on hakoteillä. Siinä sanotaan:

Pääsen asukkaaksi, kultakaupunkiin. Viedään vierahaksi, häihin iäisiin. Viedään vierahaksi, häihin iäisiin.

Eivät ne häät iän kaiken kestä, eikä meitä ole kutsuttu Karitsan häihin vierahaksi, vaan morsiamen ominaisuudessa. Vieraaksi on kutsuttu koko ihmiskunta, jolta vaaditaan vaan yhtä asiaa: laupeutta ja anteeksiantoa, sillä se vieras, jolla tätä ei ole, poistetaan hääyleisön joukosta kun "uusi luomus" laskeutuu taivaista maassa odottavan juhlayleisön joukkoon seitsemän vuotta kestäneen vihkimis- tai pitäisikö sanoa kruunajaistilaisuuden jälkeen. Sitten hääiloa kestää tuhat vuotta, jonka jälkeen Kristuksen rakkauden luoma Uusi Luomus astuu varsinaiseen tehtäväänsä Jumalan kunnian ylistykseksi, joka ei koskaan lopu.

Helvin ystävineen kävi usein keskustelemassa, laulamassa ja rukoilemassa myös vanhusten kanssa. Silloin laulettiin paljon myös uudempia hengellisiä lauluja, varsinkin niitä, jotka ovat meille tuttuja esimerkiksi "sinisestä laulukirjasta". Mutta hautajaistilaisuudessa laulettavaksi hän oli valinnut Helli Kaikkosen ukrainalaisen kansanlaulun säveliin kirjoittaman laulun Kristallivirta. Sen sanoissa ei enää teologien sorkanjälkiä näy. Ukrainalaisen hengellisen musiikin joukossa olisi ollut noin kymmenen tuhatta laulua, mutta meillä julkaistujen laulukirjojen sivuille ne eivät ole vielä päässeet. Mutta Helvi on ollut ainakin jyvällä, mistä päin nyt tuulee.

Kun reilut kuusi vuotta sitten vietimme Helvin 90-vuotispäiviä, Helvi piti puheen, josta kaksi paikalle tullutta pappia sanoi, ettemme me ole enää pitkään aikaan uskaltaneet puhua noin suoraan. Eikä Helvi linjaansa muuttanut; jos jotakin muutosta tapahtui, se oli kirkastumista ja selkiintymistä entisestään. Evankelisen liikkeen hellimän harhaopin kasteen armosta hän kuitenkin lienee säilyttänyt loppuun asti. Kun kesällä puhuimme puhelimessa noin 45 minuuttia, hän piti ikään kuin läksiäispuheen, eikä antanut minulle suunvuoroa, jota kyllä odotin. Olisin sanonut, ettei kukaan pelastu kasteen armolla, vaan tulemalla osalliseksi Jumalan armosta Kristuksen sisäisen tuntemisen kautta - asia, joko myös Helville oli läheinen. op/2013-11-15, (ja kuvat sitten joskus).

 

Tunne Jumala

Annoin tietokoneen hakea ne UT:n lauseet, joissa esiintyy sana "tuntea". Mutta vaikka aihepiirin piti olla selvä, tuli kirjoituksen nimeksi Ketä sinä rakastat.

 

Matkakertomuksen korvikkeeksi

Veljet olivat järjestäneet kymmenen päivän leirin Vahoon Virosta tulleille eläkeläisille ja minäkin pääsin näkemään, kuinka hienoa väkeä ovat kotiläksynsä hyvin tehneet Jumalan lapset. Oli ilo palvella, varsinkin, kun huomasimme, että monelle näistä ikä-ihmisistä kymmenen päivän loma hyvän ruuan ja kauniin luonnon parissa saattoi olla ensimmäinen varsinainen loma heidän elämässään. Sen jälkeen pääsinkin lähtemään matkalle Viroon ja vähän kauemmaksikin. Ensimmäinen viikko vierähti Virossa, mutta teksti Jumalan suunnitelmasta ei tullut vieläkään julkaisukuntoon. Pari kertaa puhuin aiheesta matkan aikana, mutta mahtuuhan sitä vajaan kolmen viikon ja kuuden tuhannen ajokilometrin raameihin paljon muutakin.

Jo pitkään olin ajatellut poiketa Ostrogin kaupungissa Ukrainassa, jossa vuonna 1581 - olikohan se nyt varmasti niin - painettiin ensimmäinen kirkkoslaavin kielinen raamattu. Valkovenäjän eli "ruskan" kielinen raamattuhan oli painettu jo 1525 Vilnassa, mutta siitähän maailma vaikenee siitä tavanomaisesta syystä, että työ tehtiin "lahkolaisten" voimin.

Ostrogissa on nykyisin 14000 asukasta. Noin prosentti heistä oli tullut paikallisen evankelisen seurakunnan ehtoollistilaisuuteen. Tilaisuus oli miellyttävällä tavalla arvokas. Uskonnollista höpinää ei harrastettu, mutta tilaisuuden jälkeen syötiin aito ukrainalaiseen tapaan. Aikaa ei jäänyt paikallisten museoiden tutkimiseen, sieltä olisi kuulemma löytynyt yksi kappale tuota kuuluisaa Ostrogin raamattuakin. Pari valokuvaa vain historian merkkimiesten patsaista, ja sitten taas "eteenpäin".

Ukrainan matkan kustannuksia lievitti mukavasti maan hintataso. Kunnon talvihousut, jollaiset pari vuotta sitten löysin Suomesta kymmenen vuoden etsimisen jälkeen, löytyivät helposti. Hintaa housuilla oli noin kymmenen euroa. Hyvä villakankainen puku maksoi 70 euroa. Suomessa kauppiaat ovat kuin salaliitossa keskenään: myydään uskomattoman huonoa tavaraa uskomattoman kalliiseen hintaan ja kaiken lisäksi myynnissä on vain poliittisesti korrekteja asuja. Naisten ja tyttöjen hameita et paholaisten palvelijoiden kaupasta löydä, mutta Ukrainassa niitäkin on pilvin pimein, ja laadukkaita kaiken lisäksi. Bensan hinta oli euron kieppeissä litralta ja Venäjällä sitäkin halvempi.

Ukrainaa pidetään tiukalla. Ukraina on yksi maailman suurista viljantuottajista, ja pitämällä viljan hinta keinotekoisesti alhaalla mm. Eu-tukiaisten avulla painostetaan Ukrainaa valitsemaan puolensa, eli liittymään mihin tahansa Uuden maailmanjärjestyksen valtaryhmittymistä. Palkat ovat pieniä, ja erikoisesti uskovien isoille perheille tilanne on haastava, mutta silti verrattomasti parempi, kuin jesuiittojen, pankkiirien tai vapaamuurareitten orjuus. Monet puhuvat jo siitä, että valtaryhmittymät jakavat Ukrainan keskenään, siis samalla tapaa kuin mitä Aatu ja Joosif sopivat Suomesta 1939. Mutta sopiiko se Jumalalle, onkin sitten eri juttu. Todelliseksi haasteeksi nousee uskovien tottelevaisuus niille Herran käskyille, jotka velvoittavat meitä pitämään huolta toisistamme.

Ukrainan kierroksen päätti yli puoleksi vuorokaudeksi venynyt työpäivä Venäjän rajalla. Raja ei kerta kaikkiaan vetänyt. Kilometrin pituisen autojonon käsittely kesti tasan 12 tuntia. Venäläiset autot toki päästettiin jonon ohi ja myös rekkajono liikkui nopeammin kuin halveksuttujen ei-venäläisten autot. Todella erikoinen tilanne, kun ajatellaan, että oltiin kahden väkirikkaan valtion tärkeimmällä raja-asemalla. Mutta mitäs siitä valittamaan: otin työn alla olevan tekstin esille, ja ryhdyin töihin. Huonommin näytti olevan niillä matkalaisilla, joiden oli käytävä puskikossa näkösuojaa etsimässä.

Runsas parikymmentä vuotta sitten Puolimatkan ja parin turkkilaisen yhtiön työyhteenliittymä rakensi Shaikovkan sotilaskylän Kalugan alueelle Venäjälle. Lähimmän kaupungin uskovat tulivat tutuiksi ja suunnilleen sama porukka jälkikasvuineen sieltä löytyi vieläkin. Ja sitten vain Smolenskin kautta Viron rajalle takaisin. Luhamaan rajanylityspaikalla puolenyön jälkeen meni yhteensä parikymmentä minuuttia. op/2013-10-17

 

Virvoituksen ajat

Pietarin paransi sairaan Jerusalemin temppelin portilla, kts. Apt 3:1-10. Paikalle kerääntyi ihmisiä töllistelemään, joille Pietari selitti, mistä tässä oli kyse. Asian ydin ilmaistaan jakeessa 25:

Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: "Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat".

Jumala ei siunaa ketään, ennen kuin syntikysymys on hallinnassa. Israelkin sai odottaa luvattua siementä pari tuhatta vuotta. Tarvittiin siemen, joka poistaisi synnin, ja se siemen oli Jeesus, Jumalan poika, joka otti pois maailman synnin. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kuka tahansa saattoi saada Jumalan siunauksen uskon kautta Jeesukseen. Tällä kertaa siunaus oli konkretisoitunut terveytenä, mutta sama siunaus olisi riittävä minkä tahansa muunkin asian tervehdyttämiseen.

Pietarin tehtävänä oli tehdä Israelille selväksi, ettei sillä tulisi olemaan tulevaisuutta ilman Jeesusta:

Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.' (Apt 3:23, kts. 5.Ms 18:18-19)

Israel oli näin asetettu samalle lähtöviivalle kaikkien kansojen kanssa. Se päivä, jolloin Herra Jeesus sanoo siunauksen perillisille "Tulkaa, minun isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut valmistettuna teille maailman perustamisesta asti", (kts. Mt 25:31-34), on juhlapäivä, mutta silloin tapahtuu muutakin:

Älkää toimittako yhtäkään askaretta sinä päivänä, sillä se on sovituspäivä, jolloin teille toimitetaan sovitus Herran, teidän Jumalanne, edessä. Sillä jokainen, joka ei sinä päivänä kurita itseänsä paastolla, hävitettäköön kansastansa. Ja jokaisen, joka sinä päivänä toimittaa jotakin askaretta, minä hävitän hänen kansastansa. (3.Ms 23:28-30)

Se mikä toisille on lopullisen voiton päivä, on toisille lopullisen tuhon päivä.

Virvoituksen ajat ovat tulossa, mutta maailma senkun pimenee. Ihmisiä eksytetään oikein väellä ja vängällä. Jos ihminen on uskonnollisesti lukutaidoton, hän on höynäyttäjille helppo saalis. Kun poliitikko tai saarnamies lupaa suuria, niin kannatusta tulee, eikä kuulija paljon kysele, onko lupauksille katetta. Siksi pyydän lukijaa ensin katsomaan TeeVee-seiskasta Matti Ojaresin isännöimän 28 minuutin videon "Isännän pöydässä : Vieraana Keijo Lindeman" osoitteesta

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=30934.

Lindemanin ja mahdollisesti myös haastattelijan "evankeliumilla" ei ole mitään tekemistä Jumalan evankeliumin kanssa. Jumala siunaa aina ja vain Jeesuksessa, sillä ilman Jeesusta ei ole syntien anteeksiantoa. Syntien anteeksianto yhdistettynä uskon kautta tapahtuvaan syntien hylkäämiseen on EHDOTON EDELLYTYS Jumalan siunauksen saamiselle, ja EHDOTON EDELLYTYS Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi.

Ojareksen mukaan kyse "ennallistamisesta", ja sitten Lindeman esittää keinoksi ripauksen vanhatestamentillisia uskomuksia, ikään kuin Jumalan valtakuntaan voisi päästä jollakin tempulla. Mutta katsotaanpa siis mitä Herran valtuuttama apostoli Pietari sanoi. Kääntäjä m-38 käyttää samasta asiasta termiä virvoituksen ajat ja kohdallensa asettaminen:

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta. Sillä Mooses on sanonut: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta." Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä. Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: "Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat". Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne." (Apt 3:19-26)

Virvoituksella tarkoitetaan tuhatvuotista valtakuntaa, jonka merkkinä ihmiskunta viettää kerran viikossa yhden lepopäivän viikossa, vaikka useimmat tekevätkin sen vääränä päivänä. Mutta kuten kaikessa höynäytyksessä, on Lindemanin-Ojareksen esityksessä jotakin hyvääkin. Opetusmielessä siinä tarjottu Raamatullisen juhlakalenterin noudattaminen on paljon parempi kuin se kirkollinen juhlakalenteri, joka on perua mitralaisesta auringonpalvonnasta, ja jolla ei ole muuta tekemistä raamatullisen juhlakalenterin kanssa kuin raamatusta - ihmisten höynäyttämiseksi - otetut nimet.

Jeesus ennusti, että monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeiseksi. Juuda kääntyy vasta, kun se viimeinkin näkee, ettei sillä ole toivoa ilman Jeesusta. Ja silloinkin siitä pelastuu vain jäännös, joka jää muiden kansakuntien jäännöksen tavoin siemeneksi tuhatvuotiseen valtakuntaan. Eikä tuhatvuotista valtakuntaa johda juutalaiset pankkiirit, vaan Jeesus esikuntineen, joka laskeutuu taivaallisesta vihkitoimituksesta kutsuvierasyleisön joukkoon sellaisella kirkkaudella, että jo se yksin tappaa jokaisen, joka vieläkin haluaa palvella syntiä.

Israel viettää näinä päivinä lehtimajan juhlaa. Israelin kääntyminen tapahtuu aivan toisenlaisessa tilanteessa, sovituspäivänä, jota myös tuomiopäiväksi sanotaan. Sen sodan uhka, joka viikko sitten vältettiin, kasvaa joka päivä ja lopulta sota kuitenkin puhkeaa, koska Israel ja koko maailma vieläkin yrittävät välttää sitä vanhoin, tavanomaisin keinoin. Liitto paholaisen kanssa ei auta, sillä paholainen on petturi. Vasta sen jälkeen, kun Israel toivottaa Jeesuksen tervetulleeksi ja tunnustaa hänen hallituksensa, koittavat sille virvoituksen ajat, joista voit lukea Jeremian kirjan luvusta 33.

Pietari piti puheensa Jerusalemin temppelin portilla. Silläkin on oma merkityksensä. Siitä enemmän kirjoituksessa Uimavesi. op/2013-09-18

 

Usko niin, että voi vuoria siirtää?

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle, että lisää meille uskoa. Lisäsikö Jeesus uskoa? Ei, vaan selitti asian. Tähän tapaan: Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenkään vertaa, te voisitte siirrellä vuoria. Ehkä hän ajatteli niitä ihmisiä, jotka haluaisivat pullistella uskollaan, paiskia vuoria paikasta toiseen ja tehdä sun muuta näyttävää, pullistella otsikoissa ja kansikuvissa niin kuin anabolisilla stereroideilla piiskatut voimamiehet ainakin. Voit hyvin kuvitella, mikä kaaos siitä tulisi, jos kaikki kaistapäät vuorenpaiskijat pääsisivät oikein riehumaan.

Luukkaan kertomuksessa puhutaan silkkiäispuusta:

Ja apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa".
Niin Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä. Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'." (Lk 17:5-10)

Henkilö, joka kulkee Pyhän Hengen johdatuksessa, saa voiman hänelle annettujen tehtävien suorittamiseen, vaikka kyse olisi vuoren tai silkkiäispuun siirtämisestä. Useimmiten se, "mitä me olemme velvolliset tekemään", koskee kuitenkin hyvin arkipäiväisiä asioita. Pystymmekö me hallitsemaan Pyhällä Hengellä lihassamme asuvan synnin - esimerkiksi kielen synnit, säilyttämään uskon tyyneyden vääryyttä kohdatessamme, kuolettamaan Pyhällä Hengellä ahneuden ja muut tämän maailman luonnollisina pitämät asiat ja sen näyttämisen tarpeen, josta Jeesus kieltäytyi aina, kun häneltä vaadittiin merkkiä "taivaasta". Mutta jos olemme tekemässä sitä, mitä olemme velvolliset tekemään, me voimme myös luottaa siihen, että Jumala kyllä täyttää osansa sopimuksessa, siirtää vuoret ja silkkiäispuut aina kun niitä meille osoitetulla tiellä kohdalle osuus. Säännöissähän sanotaan, että tämä on yhteistyötä.

Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi jo ennen aikojen alkua. Se selittää, miksi toisessa paikassa Jeesus sanoo, että uskokaa (jo) saaneenne se, mitä te rukoilette ja anotte, niin se on teille tuleva:

Pitäkää usko Jumalaan. Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva. Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne. (Kts. Mark 11:23-25)

Ja Matteus lisää, että jos teillä on sitä uskoa sinanpinsiemenenkään verran, ei mikään ole teille mahdotonta, kts. Mt 17:20.

 

Aivoitus kuin arvoitus

Jumalan suunnitelma on jäänyt monelle arvoitukseksi, ehkä juuri siksi, että sitä m-38 käännöksessä sanotaan "aivoitukseksi". Jeesuksen ylösnousemiseen asti sitä pidettiinkin salaisuutena, eikä syyttä. Jumalan tarkoituksena kun oli paitsi pelastaa ihminen, myös tuhota synti, jonka avulla Jumalaa vastaan kapinoiva, entinen suojeleva kerubi, piti ihmisiä vallassaan. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen salailuun ei enää ollut syytä, ja Jumalan "aivoitusta" voitiin täydellä teholla julistaa, jopa todistuksena muille henkivalloille. Toinen termi, jolla Jumalan suunnitelman tarkoitusta nimitetään, onkin Kristuksen salaisuus, ja sen julistamista Hyväksi Sanomaksi eli Evankeliumiksi, josta Paavali kirjoittaa:

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti (κατα προθεσιν των αιωνων), jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa (ην εποιησεν εν χριστω ιησου), meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö. (Ef 3:8-12)

Laittamattomasti sanottu, mutta mahtava on asiakin. Kun kuukausi-pari sitten pysähdyin miettimään, mitä sanalla aivoitus tarkoitetaan, en osannut aavistaakaan, miten merkittävä sanoma tuohon sanaan on kätketty. Vaikka panisinkin tekstin Jumalan suunnitelmasta lähiaikoina nettiin, teen sen, kuin ne Samarian vartijat, jotka eivät katsoneet voivansa pitää koko saalista itsellään. Tästä riittää kaikille. Jumalan puolelta kaikki on valmiina:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan (κατα προθεσιν - suunnitelmansa mukaan) ovat kutsutut (κλητοις ουσιν). Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut (ους προεγνω), hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi (και προωρισεν συμμορφους της εικονος του υιου αυτου), että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa (εις το ειναι αυτον πρωτοτοκον εν πολλοις αδελφοις); mutta jotka hän on edeltämäärännyt (ους δε προωρισεν), ne hän on myös kutsunut (τουτους και εκαλεσεν); ja jotka hän on kutsunut (και ους εκαλεσεν), ne hän on myös vanhurskauttanut (τουτους και εδικαιωσεν); mutta jotka hän on vanhurskauttanut ους (δε εδικαιωσεν), ne hän on myös kirkastanut (τουτους και εδοξασεν). (Rm 8:28-30)

Kts. http://www.opsti.net/mjt/osa1/prothesis.htm

 

Nyt voi eunukkikin päästä taivaaseen

Vallanpitäjät tarvitsevat eunukkeja. Kun luontokappale kuohitaan siitä tulee sävyisä ja kuuliainen niin kuin ruunahevonen. Kuohittu mies saa selvästi feministisiä piirteitä, se tottelee isäntäänsä paremmin kuin oikea uros tai ori hevonen tai ja mikä parasta, kunkun ei tarvitse pelätä, että kuohilas käyttäisi hänen haareminsa palveluita omaksi huvikseen.

Jumalan laissa kuohilaan asema oli heikko. Mutta kun Jeesus täytti lain, tuli viimeisistä ensimmäisiä. Eräs ensimmäisistä oli etiopialaisen kuninkaan eunukki, josta on kerrottu Apostolien tekojen luvussa 8. Tosin kirkollinen m-38 raamatunkäännös on, kuten arvata saattaa, väärä, mutta alkutekstissä sana eunouhos, eunukki, esiintyy monta kertaa. Tässä jae 8:27 kreikkalaisesta UT lähdetekstistä:

και αναστας επορευθη και ιδου ανηρ αιθιοψ ευνουχος δυναστης κανδακης της βασιλισσης αιθιοπων ος ην επι πασης της γαζης αυτης ος εληλυθει προσκυνησων εις ιερουσαλημ

Ja tässä sen käännös vuodelta 1938:

Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan

Juuso Hedbergin sanakirja on tehty melkein viisikymmentä vuotta aikaisemmin, eikä silloin vielä oltu niin edistyksellisiä (lue: valheellisia) kuin vuonna 1938, nykypäivästä siis puhumattakaan. Juuso antaa sanasta eunouhos seuraavan määritelmän:

ευνουχος, ου, ο,

(ευνή vuode, εχω)

vuoteenvartija, eunukki;

salvikko, kuohilas Matth. 19:12;

Itämailla haremin eli naiselan ynnä siihen kuuluvan palvelusväen päällysmies, joka usein saattoi olla muussakin ylhäisessä virassa, esim. Apt 8:27. 34. 36. 38. 39 mainittu eunukki oli valtiovaraston hoitaja.

Marraskuun 1. päivästä 2013 lähtien saksalaisten sukupuoleksi voidaan syntymätodistukseen merkitä mies, nainen tai mikä se oli - no löydät sinä sen itsekin, kun kirjoitat hakuun Third Sex Germany. Lainlaatija on tietoisesti pyrkinyt etsimään keksinnölleen puolusteluja, mutta jo nyt on selvää, että kolmannen, ja siis olemattoman sukupuolen keksintö on tarkoitettu leimasimeksi luokkaa mätämuna. Mutta on asiassa yksi hyväkin puoli: se, joka on syntynyt vammaisena, voi toivoa paranemista.

Uskovien kesken on ihmetelty, miksi Jumala parantaa kaikenlaisia tauteja, mutta en ainakaan minä ole kuullut sellaisesta tapauksesta, joissa Jumala olisi tehnyt uuden ruumiinosan ihmisen poistaman osan tilalle (muuta kuin luonnollista tietä. Teen tämän varauksen siksi, että esimerkiksi poistetun pernan tilalle kasvaa ajan mittaan eräänlainen rypäle pieniä pernoja ihan luonnollisen prosessin kautta). Maallisessa mielessä kuohilaan asema on siis huonompi, kuin sairaana syntyneen, mutta kuten jo sanottiin: Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. op/2013-08-20

PS(2013-08-22: Kaliforniassa ollaan jo edetty seuraavaan vaiheeseen. Siellä "kolmannen sukupuolen" edustajat saavat itse valita käyvätkö he jumppatunnin jälkeen koulun suihkussa tyttöjen vai poikien kanssa.

 

Pastori Eero Jaakkola saarna 30.6.2013 Tainionkosken kirkko, Imatra

Voit etsiä saarnaa tästä osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=RKoDDFWdTeE&feature=youtu.be. Katso ja tallenna.

 

Babylonian noidat iskivät

Joku kuukausi sitten kirjoitin Chuck Misslerin videoista (katso alla). Nyt youtube näyttää hapanta naamaa. Videot on poistettu "kolmannen osapuolen tekijänoikeusvaatimuksien" takia. Olin jo laittamassa tekstiä nettiin, kun huomasin että tekijänoikeusvaatimuksen esittäjä on Lionsheadmedialtd, eli Koinonia housen/ Misslerin oma tuotantoyksikkö. Kysymys lienee siitä, että tuottaja joku on pannut videot nettiin tuottajan lupaa kysymättä, ja nyt tuottaja pelkää rahasamponsa ehtyvän. Onko Missler siis köyhä luuseri? Ei köyhyydessä mitään pahaa ole, olihan Jeesuskin köyhä, mutta ei hän silti jutuillansa rahastanut.

Misslerillä on ongelmia, ja pahin niistä on juutalaiskristillisen liikkeen oppi siitä, että hengellinen Israel olisi muka "korvausteologian" tuotetta. Mutta ensin pahat ja hyvät uutiset. Jos et ehtinyt tallentaa noita Uuden Maailmanjärjestyksen vihaamia videoita, tallenna ainakin nämä: The Electric Universe - Chuck Missler, jota voit yrittää avata osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=TdVB3Pqwcdw tai http://youtu.be/TdVB3Pqwcdw sekä "The Myths of Science - Challenging the Myths of Astronomy - Chuck Missler in The Electric Universe", kts. http://www.youtube.com/watch?v=CvDqrSTCcmA

Sarjassa Tieteen myytit Missler on julkaissut useita pitkiä luentoja sellaisista tieteen myyteistä, jotka opiskelijan ja uraputkea tavoittelevan tiedemiehenkin on nieltävä mukisematta ja mitään kyselemättä, kelvatakseen babylonialaisen valheen palvelijoiksi. Mutta kun myytit kaadetaan, paljastu luonnontieteellinen totuus, joka on yhtäpitävä Raamatun kirjaimellisen ilmoituksen kanssa.

Olen pitänyt esillä useita opettajia, jotka eivät ole kaikessa yltäneet aikuisen kristityn mittoihin. Joku ihmettelee, miksi pidän esillä Armstrongin leirin opettajia, vaikka heillä on tuo Bristish Israelism-oppi. Kerrottakoon siis, että Armstrongin leirin opettajat opettavat oikein raamatullisista juhlista, jotka kirkko on hylännyt muka vain juutalaisuuteen kuuluvana. Kun opetus muuten on jämäkkää, niin olen laskenut lukijan suhteellisuuden tajun riittävän jyvien nokkimiseksi akanainkin joukosta. Kiinalaisten kovan tason opettajien "Watchman" Neen ja Kaliforniassa elämäntyönsä tehneen "Witness" Leen tekstit löytyvät netistä ja niitä on paljon. Löytynevät haulla "Living Stream Ministries". Nettiosoitetta en ole edes maininnut, koska heidän sivujaan ei saa tallentaa omalle tietokoneelle edes omaan käyttöön. Kun avaat kyseiset sivut, sivun alareunaan tulee jopa teksti, josta voit lukea oman IP-osoitteesi, eli toisin sanojen he jopa vakoilevat sinua, ettet vaan menisi rikkomaan heidän tallennuskieltoaan. Lisäksi Witness Leen opetuksessa on selvä astian maku. Kolmas opettaja, jota kuuntelen mielelläni, on Paul Washer. Hän tietää ja ymmärtää saman kuin edellisetkin, ja jopa enemmän, eikä hän rahasta eikä vakoile. Hänellä on myös se hyvä puoli, että hän kertoo avoimesti oppi-isiensä nimet: Whitefield, Wesley, Spurgeon jne. Siitä kuulija tietää olla varuillaan, missä kohdin Washer todennäköisesti hairahtuu. Neljänneksi on kai mainittava Walter Veith, adventistipastori, biologian professori ja paljon muuta. Hän on hyvä kirkon ja sen reformiliikkeiden historiassa, mutta eksyy pahasti, kun kyse on elävästä seurakunnasta.

Kaikille pitäisi olla selvää, että Jumala ei pelasta kirjanoppineitaan, ellei heidän suhde hänen rakkaaseen Poikaansa ole oikea. Tutki siis itseäsi, voitko sanoa samaa kuin seuraavan tekstin kirjoittaja

Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen? Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme. (2.Kor 2:14-17)

Jumalalla on aivan omat tekijänoikeussääntönsä. Hän sanoo:

Eikö minun sanani ole niinkuin tuli, sanoo Herra, ja niinkuin vasara, joka kallion murtaa? Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa. (Jer 23:29-30)

Kysymys on siis siitä, kenen tekstejä saarnaaja julistaa. Jos puhuja lainaa toista puhujaa, kuulija tuntee sen hämmentävänä. Elämän maku puuttuu. Teologinen tietämys on loppujen lopuksi helppo saavuttaa, mutta edes salainen poliisi ei pysty tutkimaan Jumalan salaisuuksia ilman Jumalan henkeä. Pahinta on, jos lainattu teksti onkin okkulttisesta lähteestä. Tässä linkki Herescopen sivulle, jossa Misslerin tekstejä verrataan New Age- liikkeen kosmologian perusteoksiin. Löydät artikkelin A New Cosmology for the Church, osat 4 to 1 päiväyksellä 30.07.2013.

Jumalan manna on tuoretta, kun se on korkeintaan päivän vanhaa, ja se on kerättävä itse. Ja kun se on syöty, on lähdettävä tuottamaan sitä hedelmää, jolla toisia ruokitaan. op/2013-07-31, täydennetty 2013-07-31.

 

Loman loppu

Kesäleirit alkavat olla tältä erää ohi. Ystävät tosin jatkavat, kuka missäkin. Se, mitä tässä kesässä on ollut hyvää, on huomio siitä, että Jumala rakentaa. Mutta monille on tullut aika palata arkisen aherruksen pariin. Sitä minäkin jo odotan: Hiljaista työrauhaa, ettei ihmismielen touhuilu estäisi Jumalan äänen kuulemista. op/2013-07-21

 

Jumalan kutsu

Leonard Ravenhill sanoi, että Amerikka on pankrotissa ei suinkaan sen takia, että teollisuusmiehet ja poliitikot olisivat hoitaneet hommansa huonosti, vaan sen takia, että pankrotissa on Amerikan kristikunta. Leonard Ravenhill kuoli 1994, mutta siihen aikaan nuo maailman viisaat vain nauroivat profeetan puheita pankrotissa olevasta Amerikasta. Mutta ovatko he nyt, tosiasioiden paljastuttua, muuttaneet kurssiaan? Ei ollenkaan, ja kaiken lisäksi ne ovat käyneet vaarallisiksikin, kuten aina käy ihmiselle, joka toimii vastoin parempaa tietoa.

Noin vuosi sitten aloin tutkia Amerikoista maailmalle levinnyttä kevytevankeliointia. Kun bluffin suuruus alkoi minulle selvitä, etsin Jumalan tahtoa, ja vastausta siitä, miten siihen on vastattava. Siihen löytyy kyllä vastaus. Jumalan vastaus on armo, mutta ei suinkaan sellainen armo, jota armon nimikkeellä meillä nyt markkinoidaan. Amerikkalaisten superevankelistojen armokäsitys ja opit ovat raakaa Jumalan hengen vastaista taistelua ja pilkkaa.

Raamattua tutkimalla on syntynyt muistiinpanoja, sanakirjaotteita, yhteenvetoja ja muuta materiaalia yhden mapillisen verran, mutta vieläkään en uskalla lähteä tekemään Jumalan armosta mitään laajempaa esitystä. Vain valhe-evankelistojen opista tein jutun Evankelioiminen ja Alttarikutsun harhat. Mutta sitten tuli eteen toinen asia, josta kirjoitin tekstin Seitsemän asiaa, joita paholainen ei halua sinun tietävän, ja laajensin sitä kirjoitussarjan pääsivuksi tarkoitetulla Taivasten valtakunnan avaimet, johon ensimmäisenä kirjoitin tarkastelun Jumalan lupauksista. Ja nyt siis panen jakeluun tekstin Jumalan kutsusta.

Kun kirjoitan, teen sen myös itseäni varten. Aika ei riitä tutkia asioita riittävästi, mutta se on yleisinhimillinen rajoitus. Kun haluat oppia jotakin, saavutat hyvin nopeasti jonkinlaisen tason, mutta kun jatkat, tulet huomaamaan että täydellisyys on valovuosien päässä, tai tarkkaan ottaen sitäkin korkeammalla. Käsittele siis tekstejäni näistä polttavista ja äärettömän tärkeistä aiheista ikään kuin ne olisi kiireesti kirjoitettuja muistilappuja sinulle, jonka on määrä lähteä kylmiltään uskonnolliseen viidakkoon. Selviät helpommalla, kun on edes jonkinlainen opaskartta mukana. op/2013-06-26

 

Kotiopetus Yhdysvalloissa laajenee

Joku viikko sitten kirjoitin Yhdysvaltojen kotikouluista, että kotiopetuksen piiriin kuuluu yli puolitoista miljoonaa lasta. Tieto osoittautui vanhentuneeksi. Vuoden 1995 jälkeen "homeschoolers" eli kotikoulutuksen piiriin kuuluvien lasten määrä on kasvanut 75 prosenttia, ja on nyt yli kaksi miljoonaa. Kotona peruskoulun käyneet lapset pärjäävät myös yliopistoelämässä valtion kouluista tulleita paremmin. Mielenkiintoista on myös, että kotiopetuksessa ei näytä olevan suurta merkitystä sillä, ovatko kotiopetusta antavat vanhemmat opetusalan ammattilaisia vai ei. Ei-ammattilaiset onnistuvat tehtävässään yleensä paremmin, kuin ne, joiden taakkana on laitoskoulutuksen antamat tautiset mallit.

 

Salamoita

Kun nettiyhteys on taas poikki, soittelin aamulla Xiao Minin lauluja. Laulussa "Rakkain ystäväni" hän kysyy Jeesukselta, mikä asia ihmiskunnassa ihmetyttää häntä eniten. Jeesus vastaa, että eniten häntä ihmetyttää se, että ihmiset pitävät Jumalan suosiollisuutta itsestään selvänä asiana.

Laitoin joku päivä sitten esiin (kts. 2.Tim 1:8-9 alla) lauseen siitä, että Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella oman suunnitelmansa ja armonsa mukaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on tosiaan pelastanut meidät, ja sovittanut koko maailman synnin. Sen perusteella nyt esitetään kutsu Karitsan häihin, ja Raamatussa sanotaan vielä:

"Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat". (Kts. Ilm 19:9)

Evankeliumi on Jumalan kutsu. Sen kuuleminen on äärettömän arvokas asia ihmiselle, ihmisen ainut mahdollisuus päästä ulos tästä tuomitusta maailmasta. Mutta arvokaskin kutsu torjutaan, jos sitä ei arvosteta, tai jos siihen ei uskota. Liikkeellä on myös vihollisen agentteja, jotka kaupittelevat feikki kutsuja, joilla ei pääse pitemmälle kuin kolehtihaavin ääreen. Myös ne, jotka ottavat kutsun vastaan, eivät läheskään kaikki lähde ulos, päästäkseen sisään ja niin toteutuu sana, jossa sanotaan:

Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." (Matt 22:14)

Xiao Minin laulu "Wo zui haode pengyou" on videolla tekstitetty englanniksi. Löydät sen varmaan Youtubesta nimellä My dearest friend. op/2013-06-13

 

Tarvitsevatko kristityt logiikkaa

Logiikka ei ole muodissa, koska se perustuu Kristukseen, joka on "Dabar" (hebr.) ja "Logos" (kr.). Asiat ovat loogisia, kun ne ovat totta, eivätkä ne silloin koskaan ole ristiriidassa keskenään. Logiikkaa on siis keino löytää virheet ja paljastaa valheet. Jos valheita ja ristiriitoja ei ole, puhutaan eheydestä ja täydellisyydestä, mikä selvästikin on ylimaallinen, ja jopa ylitaivainen eli jumalallinen ominaisuus, sillä kirjoitettu on:

Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta (κρατωμεν της ομολογιας). (Hebr. 4:14)

Sana omologia, tunnustus, on yhdyssana, jonka perusmerkitys on "puhua samaa". Verbin ομολογέω osat ovat samat, kuin vastaavan substantiivin ομολόγος, samaa sanova, jonka juuret ovat ομός sama, ja λέγω, sanoa, josta puolestaan on johdettu sana λόγος, sana. Meidän on siis pidettävä kiinni logiikasta, mutta ei siinä kaikki: Teksti määrittelee myös sen, mitä logiikka on. Määritelmän mukaan loogista on se, mikä pitää yhtä Jumalan Sanan kanssa.

Raamatun mukaan taivas on Jumalan valtaistuin, ja maa on hänen astinlautansa. Luojan oma asema on hänen luomiansa taivaita korkeampi, mikä myös lainaamassamme lauseessa kerrottiin. Jumala asuu luoksepääsemättömässä kirkkaudessa, eikä sinne Hubblen teleskoopilla tai muilla peleillä ja vehkeillä kurkistella. Yksi Jumalan nimistä onkin Korkein (hebr. Eljon ja kr. Ypsistos), kts. Juuson sanakirjan sivu 569. Jokainen järjestelmä, joka jättää Hänet pois laskuistaan, on valheen tuote. Järjestelmällistä niissä on vain Pyhän Hengen itsepäinen vastustus.

Tunnustuksen ja logiikan suhde ei jää Raamatussa yhden lauseen varaan. Aika ei riitä paneutua aiheeseen, mutta tässä pari otetta Timoteuskirjeistä sinulle, jonka prosessori on vajaakäytöllä:

Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen (μαρτυρησαντος) hyvän tunnustuksen (την καλην ομολογιαν), minä kehoitan sinua, että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn (τηρησαι σε την εντολην ασπιλον TSBανεπιληπτον) meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka (μεχρι της επιφανειας), jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias (ο μακαριος και μονος δυναστης), kuningasten Kuningas (ο βασιλευς των βασιλευοντων) ja herrain Herra (κυριος των κυριευοντων), jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla (φως οικων απροσιτον); jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen. (1.Tim 6:12-16)

Myös näihin Paavalin sanoihin tekisi mieli palata kohta uudelleen:


Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa (αλλα συγκακοπαθησον τω ευαγγελιω κατα δυναμιν θεου), hän, joka on meidät pelastanut (του σωσαντος ημας) ja kutsunut pyhällä kutsumuksella (και καλεσαντος κλησει αγια), ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan (κατ ιδιαν προθεσιν και χαριν), joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja, mutta nyt ilmisaatettu (φανερωθεισαν δε νυν) meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta (δια της επιφανειας του σωτηρος ημων TSBιησου χριστου), joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta (καταργησαντος μεν τον θανατον φωτισαντος δε ζωην και αφθαρσιαν δια του ευαγγελιου), jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi (κηρυξ και αποστολος και διδασκαλος TSBεθνων) minä olen asetettu. (2.Tim 1:8-11)

On liian ylimalkaista sanoa, että logiikka ei ole muodissa. Olisi ehkä sanottava, että kristityt on eksytetty luulemaan jotakin aivan muuta, kuin mitä Pyhä Henki, Raamattu ja Jumalan uskolliset palvelijat opettavat, minkä seurauksena kristikunnan tila on karmea. Jopa siinä joukossa, jonka opetus on lähes kauttaaltaan asiallista, saattaa tavata opettajia, jotka jossakin, heille tärkeässä asiassa, poikkeavat Totuuden Sanasta omille harharetkilleen.

Yksi vastustajan tehokkaimmista aseista on oppi, jonka mukaan kristitty ei saa arvostella, eikä varsinkaan tuomita mitään tai ketään. Suomessa Petteri Haipola on tehnyt asiasta selvityksen, jonka löysin Cutting Edge Finlandin sivun linkeistä. Kannattaa lukea, sillä parempaakaan tuskin löydät.

Jumalan sanan opetus on vaativa laji. Kuinka herkästi ihminen erehtyy, käy esiin siinäkin, että jos meistä jokin asia tuntuu ristiriitaiselta, kuten esimerkiksi Haipolan mainitsemat vuosiluvut ja sukuluettelot, kysymys onkin siitä, että Raamattu ilmoittaa vuosiluvut ja sukuluettelot Jumalan omien periaatteiden mukaan, joita kommentaattori ei välttämättä tunne. Vuosiluvut eivät täsmää, jos ei oteta huomioon, että Jumalan vuodet ovat vain niitä vuosia, jolloin hänen kansansa on ollut hänen hallintonsa alaisena, ja sukuluettelossa voidaan jättää mainitsematta ne henkilöt, jotka eivät ole olleet elävässä, henkilökohtaisessa suhteessa Jumalaan.

Yhdysvalloissa Larry King pani vastakkain pseudoevankelistat ja Sanan palvelijat. Billy Graham ei "tuominnut" ketään. Samoin esiintyivät mm. Joel Osteen, jonka kokoussali vetää viikosta viikkoon 35000 kuulijaa. Ovelilla sanavalinnoilla nämä suurpuhujat saavat äidinkin, joka varoittaa lastaan heikoista jäistä ja muista maailman vaaroista, näyttämään rikollisilta räyhääjiltä. Voit etsiä juttua hakusanoilla Graham, Osteen, Washer, ja jos ei löydy, lisää vielä kokeeksi CNN tai Larry King. Katso ainakin tämä: http://www.youtube.com/watch?v=T8FFfK4ZhzQ

 

Chuck Misslerin videoita netissä

Chuck Missler on vihdoinkin ilmaantunut Youtuben sivuille. Tässä ensimmäisessä linkissä

3 Types of Heaven, 3 of Hell - Dr. Chuck Missler , kts. http://www.youtube.com/watch?v=PeGSntP4FF8 käydään läpi ihmisten uskoa Taivaaseen ja Helvettiin, ja esitetään tieteellinen maailmankuva maailmankaikkeudesta. Se epätieteellinen maailmankuva, jotka kouluissa ja yliopistoissa opetetaan, on yli sata vuotta vanhan poliittisen ohjelman tuote, eikä sillä ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Kaksituntinen video sisältää sen verran asiaa, että yksikään virallisen koululaitoksen ohjelmaa suorittava fysiikan, biologian tms. opettaja ei sen katsottuaan voi enää hyvällä omallatunnolla jatkaa ammattiaan.

Chuck Missler oli Western Digitalin pääomistaja, mutta luopui yrityksestä ryhtyessään tutkimaan ja opettamaan Raamattua. Siinäkin hommassa hän on saavuttanut tason, joka täysin vastaan hänen asemaansa Western Digitalin johdossa ja omistajana.

Misslerin opetusta evankeliumeista löydät kirjoittamalla Youtuben ruutuun "Missler Gospel of". Matteuksen ensimmäisen luvun selostamiseen, kts. Gospel of Matthew 1/24 Chuck Missler Session 1 (Ch. 1), http://www.youtube.com/watch?v=ppK2i0kEHSQ Missler käyttää vähän yli tunnin. Kuiva sukuluettelo onkin niin mielenkiintoinen, että ehkä haluat ehkä jatkaa …

 

Lue ja opettele se kreikaksi

Uuden Testamentin kreikankielinen teksti löytyy kokonaan Youtubesta. Teksti juoksee ruudulla sitä mukaa kuin lukija lukee. Tässä linkki Matteuksen evankeliumin alkuun: http://www.youtube.com/watch?v=-BfYa4QM2dc Ensimmäiseen 54 minuutin videoon mahtuu 11 lukua. Videossa luettu teksti on Textus Receptus, eli se teksti, jota käytettiin ennen kahden okkulttisen tekstiversion, vuonna 1481 Vatikaanin kirjastosta "löytyneen" Codex Vaticanuksen, ja vuonna 1844 Siinailla sijaitsevan Pyhän Katarinan luostarin roskakorista löytyneen Codex Sinaiticuksen asettamista jumaloituun asemaan.

 

Kristillinen seurakunta

Katselin pöytälaatikkoon jääneitä juttuja, ja löysin tekstin Kristillinen seurakunta. Kirjoitin sen puntaroidessani, miten hyvin Herrnhutin pakolaisseurakunnassa toteutuivat kristillisen seurakunnan periaatteet. Jotakin oppimista ehkä?

 

Taivasten valtakunnan avaimet

Jeesus Nasaretilainen, vesa Daavidin kannosta, lupasi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet:

Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa. (Matt 16:19)

Mutta pitikö Jeesus sanansa? Antoiko hän Pietarille taivasten valtakunnan avaimet? Ja montako niitä on? No, miksi täällä on niin hiljaista?

Noin viikko sitten olin kuuntelemassa Amerikoista tulleita saarnamiehiä, ja kuulijat vain haukottelivat ikävystyneinä. Eikö kukaan ole niille kertonut, missä ne Taivasten Valtakunnan avaimet ovat? Varkaat kyllä väittävät, että ne on heillä, mutta en minä varkaita usko - en usko senkään takia, että avaimet ovat näkyvissä ja kaikkien niiden käytettävissä, jotka niiden merkityksen tuntevat. Jos joku ei näitä avaimia vieläkään näe, niin se on sitten jo toinen juttu.

Pääsy taivasten valtakuntaan on tarkoin vartioitu. Avaimia on seitsemän. Ne luetellaan Apostolien tekojen luvussa 2. Avainten nimet ovat:

Nämä sanojen merkitys on tunnettava, ennenkuin Taivasten Valtakunnan portti aukeaa. Ei tämä mitään magiaa ole. Mutta kun useimmissa raamatunkäännöksissä avaimen nimetkin on käännetty päin prinkkalaa, on meidän ensimmäiseksi varmistettava, että meidän käyttämämme avainten nimet ovat oikeat. Ne löytyvät Apostolien tekojen luvusta 2, jakeiden 38-40 kreikankielisestä tekstistä:

Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus (μετανοησατε - muuttakaa mielenne) ja ottakoon kukin teistä kasteen (βαπτισθητω - ottakoon upotuskasteen) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntienne anteeksisaamiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων - syntien hylkäämiseksi), niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (TSBληψεσθε την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus (η επαγγελια) on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (προσκαλεσηται)."

Luku seitsemän on täydellisyyden symboli. Numero kahdeksan symbolisoi ikuisuutta:

Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta (σωθητε απο της γενεας της σκολιας ταυτης - pelastautukaa tästä nurjasta sukupolvesta/sukukunnasta) ". (Apt 2:38-40)

Kun avainsanat on saatu selville, on vielä selvitettävä niiden koodi, kaikkien seitsemän sanan sanoma. Aloitetaan sanasta lupaus, mutta tehdään myös koontisivu "Avaimet", josta muutkin avainsanat sitten joskus, jos ja kun Herra suo, helposti löytyisivät.

 

Lupaus

Maailmanhistorian ensimmäisen kristillisen saarnan jälkeen opetuslapsilta kysyttiin: "Miehet, veljet. Mitä meidän on tehtävä?" Pietarin vastauksesta kerrotaan:

Tehkää parannus (μετανοησατε - muuttakaa mielenne) ja ottakoon kukin teistä kasteen (βαπτισθητω - ottakoon upotuskasteen) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntienne anteeksisaamiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων - syntien hylkäämiseksi), niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (TSBληψεσθε την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus (η επαγγελια) on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu. Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta (σωθητε απο της γενεας της σκολιας ταυτης - pelastautukaa tδstä nurjasta sukupolvesta/sukukunnasta) ". (Apt 2:37-40)

Kolmeen jakeeseen on mahtunut vain tiettyjen käsitteiden nimet. Mitä näillä avainsanoilla tarkoitetaan, on etsittävä erikseen. Muutaman sivun pituisessa tekstissä Seitsemän asiaa, joita paholainen ei halua sinun tietävän kerrotaan jo enemmän, mutta ei kovin paljon siinäkään. Jatkoin tarkasteluja ja otin luupin alle sanat "tämä lupaus". Tekstissä Lupaus on nyt 25 sivua, mutta tarkastelu jatkuu.

 

Kilpailevat yhteiskuntajärjestelmät koulumaailmassa

Yhteiskuntajärjestyksiä on kaksi. Maailmassa vallalla oleva imperialistinen järjestelmä sai alkunsa, kun Nimrod lähti sotaan patriarkaalisesti hallittuja kaupunkiyhteisöjä vastaan ja valloitti ne, jonka jälkeen patriarkaalisesti hallittujen yhteisöjen osuus maailman väestöstä on pienentynyt jatkuvasti, samalla kun Nimrodin perustama Babylonialainen malli on kehittynyt tulevaa maksimiaan kohti. Ja meilläkin kysytään nyt, miksi lapsi ei kehity valtion hoidossa? Tässä yksi linkki siitä keskustelusta, jota asian ympärillä käydään: http://www.youtube.com/watch?v=sYRDvZhfrj4

Imperialistinen järjestelmä olisi niellyt patriarkaalisen jo kauan sitten, ellei Jumala olisi johtanut Kaldean Uurista ulos miehen, jolle antamiensa lupauksien mukaan Hän on johdonmukaisesti rakentanut omaa, parannettua versiotaan jo luomisjärjestykseen sisäänrakennetusta patriarkaalisesta järjestelmästä. Mutta myös babylonialainen järjestelmä on kehittynyt. Imperialismin nykyistä vaihetta kuvataan sanalla globalisaatio.

Patriarkaalinen järjestelmä perustuu perheelle. Siksi imperialistit haluavat riistää lapset kouluttaakseen heidät oman järjestelmänsä käyttöön. Imperialistien aikeita kuitenkin vastustetaan, mutta imperialistien vallassa olevilla lasten vanhemmilla tai opettajilla ei ole keinoja korjata tilannetta. Jos opettaja asettuu vastustamaan imperialistien hankkeita, hänet erotetaan, ja jos lapsen vanhemmat vastustavat imperialisteja, valtio riistää lapset.

Vielä toistaiseksi imperialistien raakuuksista saa lukea sekä lehdistä, että netistä. Kansalaiset kirjoittelevat kansalaisadresseja opettajan puolesta, joka on yrittänyt hoitaa tehtäväänsä. Säälittävää. Ei Saatana muuta tapojaan, eikä häneltä voi anoa erivapauksia. Jos opettaja hoitaa tehtävänsä, hänen on ymmärrettävä, että siitä saattaa seurata ei ainoastaan työansion menetys, vaan myös kuolema.

Adolf Hitler sanoi 06.11.1933 pitämässään puheessa, että lapset kuuluvat jo valtiolle ja varoitti lasten vanhempia puuttumasta asiaan. Vapunpäivän puheessaan 1937 Hitler sanoi, että "Tämä uusi Valtakunta ei anna nuorisoaan kenellekään, vaan ottaa itse nuorison itselleen ja antaa sille oman koulutuksen ja oman kasvatuksen". Samoin on tehty ja tehdään kaikkialla, missä opettajat ja lasten vanhemmat pelkäävät kuolla puolustaakseen lastensa oikeuksia imperialisteja vastaan. Kansalaisadresseille saatanan kätyrit nauravat.

Yhdysvalloissa ongelma on ollut hallinnassa aina Obaman hallituskaudelle asti. Yli puolitoista miljoonaa lasta kuuluu kotiopetuksen piiriin. Sata vuotta sitten, kun valtiollista koululaitosta Yhdysvalloissa rakennettiin, siitä tehtiin sosialistinen. Päättäväisesti toimineet uskovat eivät antaneet lapsiaan valtion kouluihin ja paha jätti heidät toistaiseksi rauhaan. Saksassa, jossa Hitlerin ajan laki on vielä voimassa, monet ovat paenneet lapsineen Englantiin ja Yhdysvaltoihin, välttyäkseen valtiolliselta terrorilta.

Kotiopetuksen ero ei ole niinkään opetuksen sisällössä, kuin siinä miljöössä, jossa opetus tapahtuu. Normit omaksutaan miljööstä matkimalla. Luomisjärjestyksen mukaisessa elämänmuodossa oppiminen tapahtuu yhteisössä, jonka ikäjakauma on suuri, ja yhden ikäluokan oppilaita tavallisesti vain yksi. Lapsi tarvitsee isän, äidin, ukin ja mummon ja muutaman veljen tai sisaren. On ihan hassua, että juuri sellaiset ihmiset, jotka uskovat evoluutioon, eivät usko sitä, etteikö lapsi kehittyisi parhaiten niissä puitteissa, jotka hänen kehitystään ovat vieneet eteenpäin "miljoonien vuosien ajan". Blaise Pascalin isä opetti poikaansa kotona kolmivuotiaasta lähtien ja tulokset tunnetaan.

Kauheinta mitä osaan kuvitella, on neljänkymmenen viisivuotiaan suurryhmä, jossa on yksi valvoja. Valvoja ei pysty opettamaan mitään eikä neuvomaan ketään. Hänen on valvottava, etteivät ne revi toisiltaan silmiä päästä. Ja jos sama jatkuu, syntyy tuloksena kokonainen sukupolvi, joita kuljetetaan neljäkymmenpaikkaisilla lastenvaunuilla viinakauppaan. Eikä siinä mitään mielikuvituksen lentoa tarvita, onhan niitä esimerkkejä elävästä elämästä ihan tarpeeksi. Esimerkiksi ne Englannin sisäoppilaitokset. Kun samanikäiset ovat samanikäisten seurassa, syntyy sellainen demokratia, josta ei voi edes kertoa saastutetuksi tulematta.

Uuden maailmanjärjestyksen arkkitehdit päättelivät, että koska sivistys perustuu Jumalan sanaan, on sivistyksen hävittämiseksi aina ja joka paikassa vastustettava kaikkea sitä, mitä Jumalan sanassa sanotaan. Mutta me sanomme:

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi. (5.Ms 6:4-9)

PS: Turjalaisen blogissa, kts. http://turjalainen.blogspot.fi/2013/04/alppilan-koulukohun-matapaise-puhkeaa.html kerrottu tapaus paljastaa yksityiskohtaisesti useita Saatanan toimintatapoja tässä maailmassa. Sen luettuasi ymmärrät ehkä paremmin sen, mitä olen moneen kertaan sanonut äänestämisestä. Se on majesteettirikos Kirkkauden valtaistuinta vastaan. Se, mitä voit tehdä, on pyytää ja rukoilla Jumalaa Herran Jeesuksen nimessä päästämään meidät pahasta.

 

Amerikkalainen iisi Jeesus

Martti Rouhiaisen saarna "Toinen Jeesus" on asiantunteva ja selkeä. JA SEN SANOMA ON ERITTÄIN TÄRKEÄ. Saarnan asiasisältö on mykistyttävä. Siinä vastataan useampaan kysymykseen, jotka liittyvät aihepiiriin, josta Paavali kirjoittaa Toisessa Korinttolaiskirjeessä:

Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. (2.Kor 11:4)

Kun nyt etsin linkkiä Rouhiaisen puheeseen, löysin paljon muuta, mutta en mainittua puheenvuoroa. Yritä sinäkin. On olemassa suuri vaara, että kultaakin kalliimmista, aidoista kristillisistä puheenvuoroista tulee pian erittäin vaikeasti löydettäviä. Amerikkalaisen pikakristuksen aktivistit ovat aggressiivisia ja vaarallisia. op/2013-04-04

 

Hippiherätys

Uskonpuhdistusliikkeiden pyrkimyksenä oli evankeliumin julistaminen. Tätä tuettiin saattamalla Raamattu kaiken kansan luettavaksi sitä varten, että jokainen yksilö voi itse tarkistaa, puhuiko pappi totta vai ei. Katolinen kirkko, joka ei pystynyt estämään Raamattujen lukua protestanttisissa ja evankelisissa yhteisöissä, joutui keksimään uusia kujeita. Yhdysvalloissa sen agentit keksivät kevytevankelioinnin ja perustivat uusevankelisen liikkeen, joka markkinoi väärää evankeliumia, joka ei ole Jumalasta ja vaan Lusiferista.

Helluntailiikkeeseen kevytevankeliumi uitettiin hippiherätyksen nimellä. Ne jotka olivat ennen kantaneet okkulttista rauhanmerkkiä, pantiin hokemaan lausetta "Jeesus rakastaa sinua", ja kun joukko vanheni, se talutettiin paavin pyydykseen. Miten homma hoidettiin, siitä vähän teksteissä Uudestisyntymisestä on kysymys ja Seitsemän asiaa, joita paholainen ei halua sinun tietävän.

 

Ompeluseurat 2

Syksyllä kirjoitin ompeluseuroista ja arvaahan sen, mitä sitten tapahtui. Sukkia tuli. Yhdet, tosi hyvät sukat oli hankittu lähetysmyyjäisistä, jostakin siellä Länsi-Suomen rukoilevaisseudulta. Tyttärilleni lupasin 30 euroa kullekin, jos pystyisivät kutomaan sukat. Kannuste tehosi, ja kaksi tytärtä oppi kutomaan. Marinmaalta tuli lisäksi kaksi paria pukinkarvaisia sukkia vähän pienempiä käyttäjiä varten. Kiitoksia kaikille.

 

Lippu salkoon

Kysyin illalla, miksi liput olivat saloissa. Tasa-arvon päivän takia, tiesivät lapset kertoa. Mutta mitä se tasa-arvo on? Jeesuskin joutui ottamaan siihen kantaa:

Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte. Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." (Lk 13:1-5)

Jeesus ei käy vertailemaan ihmisten syntirepun painoa. Ihmisen on päästävä siitä eroon, jos mieli pelastautua tästä pahasta sukukunnasta. Mutta voi niitä poloisia, jotka yrittävät vietellä ja jopa pakottaa muita ihmisiä syntiin esimerkiksi tasa-arvon nimissä.

 

Salaseurat ovat salaisia, mutta hedelmistään puu tunnetaan

Vanhat kaverukset tapasivat. Muisteltiin menneitä ja kerrottiin kuulumisia. Toinen oli liittynyt vapaamuurareihin ja kertoi, kuinka se oli auttanut häntä eteenpäin elämässä. Hän oli oppinut rahan tekemisen taidon, ja piti vapaamuurariutta myös eräänlaisena henkivakuutuksena lapsilleen. Vapaamuurarien suuri valta maailman asioihin selostettiin kuulijalle vakuuttavasti. Asiasisältöinen tapaaminen kesti reilut pari tuntia. Uuden veljen värväys olisi saattanut onnistuakin, jollei tämä olisi jo ehtinyt liittyä Jeesukseen.

Myös Juhani Julin liittyi vapaamuurareihin ystäväpiirin ohjauksessa. Kaiken piti olla hyvin, oltiinhan tutussa ja turvallisessa seurassa. Vai oltiinko? Julin ei itsekään tiennyt, kunnes eläkkeelle päästyään joutui selvittämään itselleen, mikä on Lusiferin palvelemisen ja Jumalan palvelemisen ero. Julin tuli uskovaksi, ja halusi nyt auttaa entisiä vapaamuurariveljiään vapauteen. Hyvin suurta huolta hän tunsi siitä, että Suomen luterilaisen kirkon ylimmillä palleilla istuu miehiä, jotka pettävät kansaa esittäytymällä Jumalan palvelijoiksi, vaikka ovat valaehtoisesti antautuneet toisen henkivallan palvelukseen.

Kesäkuun 6. päivänä 2011 Juhani Julin oli Matti Ojaresin haastateltavana ja kesäkuun 23 päivänä 2011 Juhani Julin löydettiin kuolleena mökiltään Posiolla mönkijän alta, mutta hänen sanomansa on tallella. Se löytyy kahteen osaan jaettuna näistä linkeistä:

Ex-vapaamuurari Juhani Julin kertoo vapaamuurariuden saloista 1/2 .

http://www.youtube.com/watch?v=IcO058GNcLY

Ex-vapaamuurari Juhani Julin kertoo vapaamuurariuden saloista 2/2 .

http://www.youtube.com/watch?v=ND6GvYJAeic

Alkuperäinen lähteen kanssa oli ongelmia, mutta lopulta sekin löytyi. Voit kokeilla linkkiä http://vod-2.tv7.fi/vod2/isannan_poydassa/isannan_poydassa-093-w.MP4 tai yrittää tästä: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=15677

Seurakuntalainen kirjoitti 28.06.2011 Juhani Julinin yrityksistä paimentaa kirkkoa Lusiferin helmasta Jeesuksen leiriin, mutta toivotontahan se oli. Katso http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/1518/entinen_vapaamuurari_vetosi_piispoihin_viimeiseen_saakka Katso myös Riikka Söyringin tekstistä Kirkolliset vapaamuurarit Suomessa: http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36729-kirkolliset-vapaamuurarit-suomessa

 

Hyvää uutta vuotta

Raamatullinen uusi vuosi alkoi Gregoriaanisen kalenterin mukaan maaliskuun 13 päivänä auringon laskusta; siis oikeastaan jo 12.03.2013 illalla (Sama sääntö pätee muihinkin juhliin). Pääsiäistä vietetään 27.03.2013. Se on perusta, johon juhlakalenterin suuret juhlat perustuvat:

Happamattoman leivän 1. päivä 28.03.2013

Happamattoman leivän 7. päivä 03.04.2013

Helluntai 19.05.2013

Pasuunansoiton päivä 07.09.2013

Sovituspäivä 16.09.2013

Lehtimajan juhlan 1. päivä 21.09.2013

Lehtimajan juhlan 7. päivä 27.09.2013

Raamattu määrittelee juhlapäivän uudenkuun päivän mukaan. Tarkempi tulos saadaan siis, jos tiedetään ennakolta se hetki, jolloin uudenkuun sirppi nousee Juudean kukkuloiden horisonttiin. Poikkeuksena helluntai, joka lasketaan ylösnousemusaamusta ("uutislyhteen heilutus) seuraavan seitsemännen sapatin iltaan.

Raamatullinen kalenteri ei vastaa täysin ortodoksijuutalaisten kalenteria, mutta vielä vähemmin se vastaa kirkollista juhlakalenteria, jonka juhlat ovat osaksi vääristelmiä raamatullisista juhlista ja osaksi härskiä mitralaista okkultismia.

 

Mahdoton tehtävä

Maailma on paholaisen vallassa. Kovin usein ihmiset kuitenkin unohtavat, että maailman yllä on taivas ja taivaitten yllä Jumalan kirkkaus. Kun Neuvostoliitto teki koko maasta - ja maa oli suuri - maailman suurimman keskitysleirin, valvoivat keskitysleirin ulkopuolelle jääneet saatananpalvelijat, ettei kukaan vain olisi puhunut totta siitä, mitä keskitysleirin sisällä tapahtui. Joku vanhempi muistaa reporadion ja sen, kuinka petetty nuorisokuoro raivosi vihaa niitä vastaan, jotka kertoivat Perkeleen asiamiehien vainoavan Jumalan pyhiä. Ja sitten heidän paratiisinsa esirippu romahti ja hävityksen kauhistus paljastui. Ne vain ei vieläkään tajua sitä, että kaiken sen teki Jumala, joka kosti hänen morsiamensa vainon.

Länsimainen lehdistö ja muu media oli ja on saatanan vallassa. Vain Jumalan kansa oli ja on tilanteen tasalla. Kädessäni on nyt kirja nimeltä Mahdoton tehtävä. Se on aika vanha kirja siitä, miten muuan tanskalainen pääsi jyvälle tosiasioista ja alkoi toimittaa raamattuja sosialistimaiden uskoville. Eräs toinen niistä harvoista, jotka siihen aikaan puhuivat totta, oli Richard Wurmbrandt. Kun vuonna 1967 tein ensimmäisen matkani Neuvostoliittoon, en voinut olla ihmettelemättä sitä meininkiä, jota Saatanaan ja ihmiseen uskovien ihmisten media pelaa. Minä ostin tavallisesta kirjakaupasta Leningradista kirjan, jossa venäläisille selostettiin yksityiskohtaisesti, miten maan "puhdistus" "lahkolaisista" eteni. En minä tiedon hankkimiseen Amerikan Ääntä tarvinnut.

Neuvostoliitto oli Saatanan tiedemiesten koelaboratorio, jossa hiottiin aseita globalisaatiota varten. Se, mikä nyt on tekeillä, on pahempaa kuin Neuvostoliitto. Mutta eräässä suhteessa tilanne on meille kovin tuttu. Vain me tiedämme sen, mitä maailmassa tapahtuu. Ei me niin viisaita olla, ei sinne päinkään, mutta nähdään me silti enemmän, kun ne jotka ovat panneet silmät ja korvat kiinni ja myyvät kolmestakymmenestä hopearahasta loputkin kaikesta siitä arvokkaasta, mikä heillä joskus on ollut.

Saatanan joukot haluavat, ettei kukaan olisi vastassa Jeesusta, kun hän tulee takaisin tuhannen tuhansine pyhinensä. Jos kuitenkin haluat olla sinä päivänä mukana, niin kulje suoraan. Ne jotka kulkevat mutkille, ovat suuressa vaarassa sortua matkalle.

 

Raamatunluku helpoksi

Jos Raamatun luku tuntuu hankalalta lukea, on hyvä tietää, miten asian voi ratkaista. Lupaat vain Jumalalle totella sanaa, niin hän avaa sinun järkesi ymmärtämään sen.

Raamattu on eräällä tavalla suojattu kirja, ja se aukeaa vain sille, joka tekee Jumalalle lupauksen noudattaa Jumalan tahtoa ja pyytää Jumalaa opastamaan häntä elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Jumala ei avaa kirjaa sellaisille henkilöille, joiden tarkoituksena on vain kukkoilla tiedoillaan teologisen tiedekunnan käytävillä, mutta meille yksinkertaisille raamatunluku on helppoa.

 

Suo siellä, vetelä täällä

Saksa kotiuttaa Yhdysvaltojen juutalaiseen keskuspankkiin FED viedyt kultaharkot. Se on merkki Saksan vapautumisesta Yhdysvaltoja hallitsevan rahamaailman otteesta, mutta ei se mikään ilouutinen ole. Saksa on pahemmin katolisen (katolinen, yleinen, universaali, globaali…) kirkon vallassa kuin viiteensataan vuoteen. Jo Hitlerin aikana luterilaisten painoarvo oli pudonnut melkein olemattomiin, kts tekstiä Laiha sato. Myös Putin varustautuu valuuttasotaan ja ostaa kultaa.

 

Lahjakirjan arvostelu

Joku aika sitten mainostin TV-seiskan tarjoamaa videota kulttuurimarksismista, kts. http://www.tv7.fi/vod/player/?program=12323. Koska video oli ensimmäinen näkemäni suomenkielinen esitys kulttuurimarksismista, en halunnut teilata tekijää, vaikka hän jättikin huomiota vaille sen olennaisen seikan, että kulttuurimarksismi on juutalainen ohjelma länsimaisen yhteiskunnan hävittämiseksi. Nyt sain lahjaksi Juha Ahvion kirjan "Minne menet Suomen Siion?" jossa tarkastellaan sosialismin soluttautumista kirkkoihin. Kun siinäkään ei uskalleta puuttua asian ytimeen, ei kirjan puutteista enää voi vaieta. Kirjantekijän muu tietämys on sitä luokkaa, että pääasian kertomatta jättämistä on pidettävä tahallisena yrityksenä edistää hanketta, jonka tarkoituksena on kristikunnan hävittämisen lisäksi alistaa sen rippeet juutalaisen valemessiaan valtaan.

Kristilliset kustantajat pelkäävät leimautumista antisemitisteiksi eivätkä sen takia kerro sosialismin ja Frankfurtin koulukunnan kehittämän kulttuurimarksismin hankkeista, vaikka jo pelkän primitiivisosialismin tuhot maailmalla ovat vieneet kirkkaasti sata miljoonaa ihmistä ennenaikaiseen hautaan ja saavat Hitlerinkin näyttämään melkein pyhäkoulupojalta.

PS/2013-03-01 Verkkomediasta löytyy nyt Jüri Linan haastattelu Suomi on edelleen unessa. Verkkomedian ja Jüri Linan tietämys ja rohkeus tosiasioiden kertomisessa tosiasioille vihamielisessä maailmassa on paitsi työlästä ja vaarallista, mutta myös kunnioitettavaa. Tässä Linkit verkkomedian ja youtuben sivuille:

Suomi on edelleen unessa' - Verkkostudion haastateltavana salaliittotutkija Jüri Lina

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6972

'Suomi on edelleen unessa' - Verkkostudion haastattelussa Jüri Lina, 14.2.2013

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=n8tO1nSfXXQ#!

 

Metsästäjän viimeiset sanat

Luimme tyttäreni kanssa hänen koulukirjaansa, jossa lueteltiin uhanalaisia eläimiä: Susi, karhu, ahma ja taisi siinä olla muutakin, mutta peura puuttui. Osoitin tytölle, että kirja ei ole mikään luonnontieteen oppikirja, vaan poliittinen taisteluväline, jolla pyritään maaseudun autioittamiseen.

Äsken sitten selasin päivälehtien ja nettilehtien kommentteja siitä susireissusta, jonka jälkeen yksi susijahtiin osallistuneista miehistä - poliisin käsittelyn jälkeen - teki itsemurhan. Jos et tunne koko tapausta, katso vaikka tämä: http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/8-kotimaa-paauutinen/116573-sudenkaatajan-viimeinen-viesti-syyllisia-eu-ja-vihreat Itse tapahtumaketjuhan sujui täysin suunnitellusti. Propagandamyllyjen ja miehitysvallan harjoittama simputus johti lopulta siihen, että joku otti oikeuden oikeaan käteensä ja toteutti sen. Uhanalaisen rangifer tarandus fennicuksen suojelu susilta on kunnioitettava luonnonsuojeluteko.

Se, mitä jutusta sitten kirjoitettiin, oli lähinnä oksettavaa. Yksi kirjoitti: "Oliko hän sitten syyllinen susien ampumisiin? Joka tapauksessa tuo itsemurha oli lapsellisen heikon ihmisen teko."

Suomensukuisten kansojen itsemurhatilastot ovat jatkuva puheenaihe alan ammattilaisten keskuudessa. Mutta väite, että kyse olisi lapsellisen heikon ihmisen teosta, on pelkkää politiikkaa, miehittäjävallan politiikkaa. Toisessa asiayhteydessä tekoa olisi ylistetty suurena urhoollisuutena, miehisen tahdonlujuuden mestarinäytteenä ja huudettu sitä vanhaa "parempi kuolla kuin antautua orjaksi". Monumentaalisessa Venäjän historiassa myös mordvalainen akateemikko Kljutshevski pohtii suomensukuisten hyväntahtoista suhtautumista sortajiinsa. Olemmeko me kenties liian hyviä tälle maailmalle?

Jospa kyse olisikin vain susista. Tässä maailmassa käydään yhtä ainoata taistelua ja se taistelu käydään sinua vastaan. Itsemurhan tehnyt Pohjanmaan mies piti hyökkääjänä EU:ta ja vihreitä, mutta se hänelle suotakoon. Ehkä hän ei osannut englantia, eikä tiennyt siitä tunnustuksesta, jonka Yhdysvaltojen juutalaiskomitean pääsihteeri David A. Haris teki Maailman talousforumin uskontojen yhdistämistä koskevassa seminaarissa Faith and Modernization vuonna 2008 Davosissa. Youtubelle (kts. http://www.youtube.com/watch?v=rGytW4yh0C8) kuvatussa videossa Yhdysvaltojen juutalaiskomitea ottaa vastuun kirjasarjasta, jonka tärkein viesti on tämä:

Kristus, lihaksi tullut henki, on jumaloitu noita. Ihmisen oma kuva absoluuttiseen heijastuneena, Jumalan ihmiseksituleminen Kristuksessa on "proton pseudos". Prosessi, joka menee juutalaisuutta pitemmälle, liittyy olettamukseen, että Jeesus on tullut Jumalaksi. Kristinuskon mietiskelevä puoli, noituuden intellektualistaminen, on pahuuden juuri. (Adorno et Horkheimer: Elements of Antisemitism, 1947)

Tätä maailmaa johtavan eliitin ensisijainen pyrkimys on hoitaa tämä "ongelma" kuntoon. Venäjä on hävitetty ja sen mukana puolet Keski-Eurooppaa pantu polvilleen. "Uskovat" juutalaiset eivät kerta kaikkiaan siedä Jeesuksen jumaloimista, ja haluavat sen takia hävittää kaiken, mikä muistuttaa heitä siitä, että Jeesus on Herra. Valtiot, jotka ovat ottaneet dollarimääräistä lainaa on sidottu noudattamaan Frankfurtin koulukunnan politiikkaa. Katainen ei rimpuile, sillä hän on heikko mies. Heikompi kuin Hitler, joka sentään ampui itsensä?

Vuonna 1963 olin Kainuussa tekemässä puolipuhdasta pölliä parillakin savotalla. Kun sen jälkeen olen seikkaillut mailla ja merillä, olen tavannut miehiä maailman huipulta ja sen katuojista, mutta en koskaan reilumpia miehiä kuin ne, joihin Palkinkankaan ja Haukivaaran savotoilla tutustuin. Mutta nämäkin miehet olivat avuttomia, kun sosialistit maalisvaalien jälkeen ottivat vallan. Savotat suljettiin ja monet joutuivat pultsareiksi linja-auto- ja rautatieasemille, satamavarastojen alle ja etelän parakeille hätäaputöihin.

Pohjanmaan mies jätti jälkeensä viestin siitä, että hän on ennakkotapaus eikä susi. Sitähän se on. Pohjanmaa halutaan autioittaa keinolla millä hyvänsä. Ja jos näin kävisi, olisi myös yhdentekevää, ampuuko mies itsensä, vai miehenkaatoluvan saanut viranomainen. Mutta näinhän se ei ole. Ihmiset käyvät kyllä harvinaisiksi, mutta vanhurskaat perivät maan. op/2013-02-19

 

Jeesuksen ensimmäiset sanat

Ensimmäiset sanat, jotka Matteus on Jeesukselta evankeliumiinsa kirjannut, kuuluvat näin:

Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus. (Kts. Matt 3:15).

Vaisu alku? Ei suinkaan, sillä kreikkalaisessa tekstissä sanotaan: "αφες αρτι ουτως γαρ πρεπον εστιν ημιν πληρωσαι πασαν δικαιοσυνην".

Kyse on kasteesta:

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen. Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli (afes) nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli (afiesin) sen hänelle. Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt". (Matt 3:13-17)

Verbistä afiemi johdetun substantiivin afesis löydämme Pietarin Helluntaisaarnan tekstistä:

Tehkää parannus (oik. Muuttakaa mielenne) ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi (eis afesin ton amartion ymon - syntienne hylkäämiseksi), niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. (Kts. Apt 2:38)

Tässäkin on kyse kasteesta. Sanojen afiemi (hylätä, päästää) ja afesis (hylkääminen jne) käännökset eivät kuitenkaan näytä merkitsevän samaa asiaa. Ensin puhutaan sallimisesta, ja sitten anteeksisaamisesta. Vilkaisu Juuson sanakirjan sivuille 071 ja 072 poistanee ongelman, jonka jälkeen pääsemmekin jo itse asiaan kasteesta.

Johannes Kastaja kastoi parannuksen kasteella, mutta sellaista kastetta Jeesus ei tarvinnut. Hänen kasteensa oli sitoumus kuolemaan kaiken vanhurskauden täyttämiseksi. Kun Isä tämän kuuli, hän uskoi sen, jonka jälkeen Jeesus pystyi käyttämään ylösnousemisen voimia jo kolme ja puoli vuotta ennenkuin varsinainen ylösnousemus tapahtui. Sama tapahtuu, kun uskova ottaa kasteen. Hän sitoutuu kuolemaan tälle maailmalle ristin kautta, ja saa uskon kautta käyttää Jeesuksen ylösnousemuksen voimaa, vaikka ei vielä olekaan noussut taivaisiin.

 

Ysiluokkalaisen viimeiset sanat

Jokainen meistä haluaa sanoa lähtiessään jotakin tärkeää, toivottaa onnea tai muuta hyvää ystävilleen. Morkin kaupungin takana Marinmaalla koululainen soitti viime kevättalvella kotiin ja kertoi susien tulevan. Puhelu jäi pojan viimeiseksi.

Koulupoika ei ole suinkaan mikään yksittäistapaus Marinmaalla. Viranomaisetkin taistelevat susia vastaan. Se, joka ampuu suden, saa ilmaisen hirvenkaatoluvan. Tulokset ovat kuitenkin jääneet heikoksi, sillä väestöllä on aivan liian vähän aseita suuren susikannan taltuttamiseksi.

Palasin Marinmaalta eilen. Kotimatkalla poikkesin Malojaroslavetsissa, jossa on Venäjän episkopaalisen helluntailiikkeen keskus. Joku viikko sitten Malossa oli käynyt muutamia evenkejä. Evenkien miltei yksinomainen elinkeino on poronhoito, ja sen turvaamiseksi on evenkien suuren (kaksi kertaa Suomen kokoisen) alueen susikanta rajattu 700 yksilöön. Susikannat ovat kuitenkin kasvaneet hallitsemattomasti, ja nyt on taigametsässä käynnissä tosi mittava susijahti.

On meillä susia täällä Ylöjärven Kurussakin. Pari kuukautta sitten ainakin yksi liikkui kyläkeskuksessa, ja syksyllä koulun takana pururadalla oli nähty karhu. Onneksi karhut nukkuvat nyt talviunta, ja pääsevät koululaiset ainakin sen puolesta pururadalle hiihtämään. Hirvieläimet ovat kuitenkin varuillaan ja tunkeutuvat saloilta ihmisten lähettyville. Meidänkin pihalla oli yhtenä aamuna viisi tai kuusi valkohäntäpeuraa.

Suomessa vallanpitäjien asenne susiin on täysin erilainen kuin Venäjällä. Venäjällä susien ampuminen on poliittisesti korrekti teko, mutta Suomessa poliittisesti epäkorrekti teko. Näennäinen ristiriita johtuu siitä, että maailman varjohallituksen ensisijainen pyrkimys on nyt hävittää protestanttinen kristikunta - Yhdysvallat, Suomi, Norja, Ruotsi ja Tanska, Englanti ja Hollanti. Saksan protestantithan hävitettiin jo Hitlerin aikana. op/2013-02-09

 

Minkä raamatun ostat seuraavaksi

Vanha saarnaajaraamattu oli siitä hyvä, että siinä oli paljon tilaa omia merkintöjä varten. Kun se muuttui irtolehtipainokseksi piti ostaa uusi. Viime vuosina on markkinoille tullut useita uusia käännöksiä, mutta niiden käyttöä haittaa copyright-merkki. Vuoden 1933/1938 käännös on viimeinen, jossa sitä merkkiä ei ole. Useat yrittäjät ovatkin ottaneet siitä uusia painoksia; minun valintani päätyi Uuras Saarnivaaran kommenteilla varustettuun versioon. Tilasin sen Herätysseuran kirjapainosta Suolahdelta. Siinä oli vain yksi pieni puute: se piti käsitellä kynäveitsellä niin, että taitossa kiinni jääneet kohdat tuli aukaistua ennen kuin sivut käytössä repeäisivät.

Uuras Saarnivaara toimittamassa käännösversiossa on tehty pieniä käännöstarkistuksia, jotka tekstiin on merkitty kursiivilla. Sivujen alareunaan sijoitetut kommentit ovat raamatunlukijalle tarpeellista ja asiantuntevaa tekstiä.

Saarnivaara on kirjoituksissaan johdonmukainen luterilainen. Vuosina 1939-1954 hän toimi suomalaisten luterilaisten teologian opettajana ja tutkijana Pohjois-Amerikassa. Hän, kuten koko Missouri-Synodi oli yksi niistä harvoista evankelisista liikkeestä, jotka jo silloin näkivät selvästi, mihin Amerikan evankelisia oltiin viemässä. Missouri-synodin nettisivuilla on selvä maininta siitä, että paavi on Anti-Kristus.

Saarnivaaran isä oli aikoinaan Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon pappina Toksovossa. Uuras-poika syntyi Nurmijärvellä, jossa hänen sisarensa opetti suomen kieltä. Se onkin juttu sinänsä, mutta Uuras Saarnivaara oli niitä miehiä, joiden työ ei jäänyt turhaksi.

 

August Väkevä

Sunnuntai-ilta. Kello on vartin yli seitsemän. Vaimo kuuntelee kamarimusiikkia radiosta ja minä pelaan pasianssia tietokoneella. Lapset leikkivät. Ilmassa on idyllin tuntua, mutta sitten kuuluttaja työntää kaksihaaraisen kielensä ulos ja kertoo myös Saksin kuninkaan August Väkevän olleen musiikin ystävä.

Saksin kuningas August II oli yksi niistä kuninkaista, jotka liittyivät Patkullin salaliittoon ja aloittivat Suuren Pohjan sodan. Se oli sota, jossa kuoli suunnilleen puolet latvialaisista, puolet liettualaisista, puolet virolaisista ja puolet suomalaisista. Sodan aloittamisen tarkoitus oli yksinkertaisesti Viron saksalaisten jääräpäinen tahto pitää virolaisia ja latvialaisia orjinaan.

Reinhold Patkull oli Baltian saksalainen. Hänen organisoimaansa salaliittoon liittyivät Saksin lisäksi Puola, Tanska ja Venäjä. Ruotsi löi ensimmäiseksi Tanskan ja kiiruhti sitten Liivinmaalle, jonne venäläiset olivat hyökänneet ja piirittivät Narvan linnaa. Ruotsi löi Venäjän armeijan vuoden 1700 lopulla ja sitten ovat vuorossa Liivinmaalle tunkeutuneet puolalaiset, joiden kuningas katoliseksi kääntynyt August II "väkevä" myös on.

Ruotsin armeija talvehtii Jogevan lähistöllä Virossa, silloisella Liivinmaalla, mutta keväällä armeija ryhtyy puhdistamaan Baltiaa salaliittolaisten armeijoista. Venäjä lähettää suuria sotilasosastoja liittolaistensa avuksi Puolaan ja Saksiin, mutta kaikki lyödään kerta toisensa jälkeen. Puolan kuningas vaihtuu ja lopulta myös Saksi joutuu antautumaan. Rauhanehtoihin kuuluu Reinhold Patkullin luovuttaminen Ruotsille ja armeija ajaa hänen ylitseen sotavaunuilla.

Vuonna 1706 solmittu rauha ei kuitenkaan lopeta sotaa, sillä Venäjältä tulee yhä lisää joukkoja, joiden tarkoituksena on taistelun jatkaminen Puolan ja Ukrainan maaperällä. Ja sitten Ruotsin kuningas saadaan ansaan. Lutskissa, nykyisen Ukrainan alueella Kaarle XII kirjoittaa pappiensa yllytyksestä määräyksen laista, jolla uskovien kotikokoukset Ruotsissa kielletään. Lutskin ediktin jälkeen Jumala ottaa pois siunauksensa Ruotsilta. Uskovia vangitaan, karkotetaan maasta ja joitakin tuomitaan kuolemaan. Yksi heistä on Pietari Schaefer Turusta.

Lutskista Kaarle XII lähtee auttamaan Ukrainan hetmannia jota venäläiset myös ahdistelevat, tarkoituksella pelastaa ensin Ukraina, ja sitten siirtää taistelut Venäjän maaperälle. Mutta hanke ei toteudu. Ruotsin kuninkaan sotaretki päättyy Pultavassa sotilaalliseen katastrofiin. August "väkevä" palaa venäläisten avustamana Puolan valtaistuimelle kuninkaaksi. Ruotsalaiset ja suomalaiset sotavangit viedään Siperiaan Tobolskia rakentamaan, jossa he saavat monta vuotta rauhassa opiskella Jumalan sanaa uskovien opettajien johdolla, ja kun sota 1721 päättyy, suuri osa sotilaista palaa kotimaahan uskovina miehinä. Näin Jumala on itse kumonnut Lutskin ediktin, mutta sitä Kaarle XII ei enää näe.

Suomen Tasavallan "eduskunnan radion" August II:lle antama suitsutus on ymmärrettävä vain yhdellä tavalla: Ne haluavat ylistää saatanallista miestä, jonka saatanallisten puuhien takia Suomi joutui yli 20 vuoden ajan kokemaan hirvittäviä aikoja yhdessä virolaisten, latvialaisten ja liettualaisten kanssa. Yhdessä asiassa August II oli kuitenkin jollei väkevä, niin ainakin ahkera. Hänen aikalaisensa laskivat, että hänellä oli reilusti yli 300 lasta.

 

Uusevankelinen Antti Ristus

Tekstissä Evankelioiminen ja Alttarikutsun harhat yritin selvittää, mikä on evankeliomisen ja kevytevankelioinnin ero. Nyt vuorossa on kysymys siitä, miksi tätä Yhdysvalloista maailmalle levitettyä kevytevankeliointia tehdään, eli kuka sitä tarvitsee, kuka sen suunnitteli ja mihin sillä pyritään, sillä ei keppihevosella ainakaan taivaaseen mennä.

Yhdysvaltojen ensimmäiset maahanmuuttajat olivat Euroopassa vainottuja kristittyjä, mutta muuttoliikkeen vahvistuessa suurimmaksi väestöryhmäksi nousi katolista kirkkoa vastustavista kirkkokunnista tulleet evankeliset, joiden asema oli niin vahva, että kaikki entiset Yhdysvaltojen presidentit Kennedyä lukuunottamatta ovat tunnustautuneet jonkin evankelisen kirkkokunnan kannattajiksi. Tämä asetelma alkoi murtua vasta Obaman aikana.

Kilpailu Yhdysvaltain herruudesta oli alkanut kauan ennen Obamaa. Intiaanien asuman maan valloituksen jälkeen maan eteläosiin pesiytyneet katoliset torjuttiin. Ei-katolinen evankelinen suunta saavutti unelmansa, mahdollisuuden palvella Jumalaa ilman välitöntä pelkoa joutua inkvisition eteen ja sitä tietä torilla grillattavaksi. Tätä onni oli kuitenkin vain tilapäistä. Katoliset tulivat takaisin salaseurojensa kautta ja laitoksiensa kautta. Vielä paremmin menestyivät juutalaiset, jotka jo toisen maailmansodan jälkeen hallitsivat suvereenisti maan talouselämää, pankkeja, kulttuurielämää, tiedemaailmaa, koululaitosta, lehdistöä, televisiota ja myös politiikkaa.

Maan suurimman väestöryhmän, evankelisten hävitys alkoi 1930-luvulla. Niille evankelisille, jotka uskoivat Raamatun olevan Jumalan sanaa, annettiin uusi nimi "fundamentalistit", ja pankkiirimaailman lehdistö alkoi kovan sodan näitä raamattukristittyjä (Bible believers) vastaan. Suuri raha pääsi määräävään asemaan ja sen tuella luopiokristityistä muodostettiin uusi evankelinen liike, "Neo-Evangelicals", jonka keskusorganisaatioksi perustettiin National Association of Evangelicals eli NAE (Kansallinen Evankelisten Assosiaatio) 1942. Sen ensimmäiseksi pääsihteeriksi eli amerikkalaisittain presidentiksi tuli syntyperältään saksalainen Harold John Ockenga (1905-1985). Samaan syssyyn perustettiin myös kaikki muutkin suurten suunnitelmien vaatimat laitokset ja järjestöt.

Yhdysvaltojen "Uusien Evankelisten" johtaja Harold Ockenga ei tullut suurelle yleisölle kovin tunnetuksi, mutta hänen lähimmät miehet ovatkin sitten jo paremmin tunnettuja. Hyvin tärkeä osa liikkeen synnylle oli Hollywoodissa pidetyillä johtajakoulutuspäivillä ja Henrietta Mearsilla, joka toimi eräänlaisena porttina, jonka kautta sisärenkaan työntekijät valittiin. Alkuaikojen tärkeimpiä valintoja olivat Louis H. Evans Jr, Billy Graham, Bill Bright ja Richard C. Halverson. Joukkoon kuuluviksi lasketaan myös Armin Gesswein ja yllättävää kyllä, myös J. Edwin Orr.

Yhdysvaltojen "uudet evankeliset" pyrkivät säilyttämään perinteisen evankelisen liikkeen oppiperustan mahdollisemman koskemattomana silloin, kun se ei suoranaisesti haitannut heidän omaa agendaansa, joka oli Uuden Maailmanjärjestyksen, NWO, perustaminen. Eräissä asioissa nämä neoevankelikaalit olivat kuitenkin ehdottomia. Heille Kristuksen jumaluus, Raamatun erehtymättömyys ja uskovan pyhityselämä ja siihen liittyvä ehdoton ero Baabelin valtarakenteista oli myrkkyä.

Kätkeäkseen todelliset tarkoituksensa niiltä, joita pettämään Amerikan neoevankelikaalit olivat ryhtyneet, heidän oli edettävä varovasti. Billy Grahamin urakehitys on silmiinpistävän opettavainen. Vielä 1960-luvun alussa Graham opetti sellaista, minkä hän vasta 2000-luvun alussa täydellisesti kielsi. Nyt liikkeen piiriin kuuluvien Schullerin, Warrenin ja vastaavien Jeesus on jo kaikkea muuta, kuin Nasaretin Jeesus. Se on New Age-liikkeen Universaali Jeesus, Laittomuuden ihminen.

Neoevankelikaalien tarina on paljon jännempi kuin Agatha Christien dekkarit. Siinä on todella mielenkiintoisia kytkentöjä, joista parin sivun tekstissä ei ole mahdollista kirjoittaa. Se on myös niin laaja ja tärkeä koko maailmalle, että siitä varoittaminen on jokaisen kristillisen seurakunnan paimenen tehtävä. Jos sinun ongelmasi on pelkästään tiedon puute, katso noin aluksi vaikka mitä haku sanoilla Adorno ja Henrietta Mears antaa. Ja jos valmista haet, riittänee hakusanaksi pelkkä Ockenga. op/2013-01-08

PS. Asiasta lisää sivuilla KIRJEET ja YÖKIRJA.

 

STM tiedotteen 10.12.2012 johdosta

Tekstissäni "Ennennäkemättömän julma ja kyyninen ratkaisu" esitin käännöksen Venäjän presidentin lastensuojeluvaltuutetun Pavel Astahovin tekstistä, joka löytyy sivulla http://www.rfdeti.ru/index.php. Siinä käsiteltiin Vantaan kaupungin tekemää päätöstä erään perheen lasten pakkohuostaanotosta. (Astahovin venäjänkielisen tekstin käännöksineen löydät täältä). STM vastasi Astahovin tekstiin 10.12.2012 tiedotteessa "Suomessa vanhemmuutta ei oteta pois", joka löytyy osoitteessa http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1846001#fi Mutta ennen kuin ryhdymme tekstiä kommentoimaan, on kysyttävä, mikä se sellainen STM oikein on? Olettaisin, että se on Sosiaali- ja terveysministeriö, mutta saatan olla väärässä.

Ja sitten asiaan ja kommentit STM:n tekstistä "Suomessa vanhemmuutta ei oteta pois".

STM tiedote alkaa julistuksella, jossa sanotaan:

Venäjän mediassa on esitetty väitteitä, joiden mukaan Suomen lastensuojeluviranomaiset vievät vanhemmilta lopullisesti vanhempainoikeudet ja että tällaisia päätöksiä tehdään ilman oikeudenistuntoa.

Osmon kommentti:

Suomen valtio viranomaisen tehtävänä ei ole valvoa vieraan vallan mediakäyttäytymistä, vaan on asiat hoidettava vastaavien viranomaisten kanssa. Mitä mediassa puhellaan ja mitä kadun miehet arvelevat, on aivan eri asia kuin valtioiden välinen asiainhoito. Venäläisen kollegan sivulle katsominen ei kuitenkaan lienen miellyttänyt STM:n virkamiehiä, sillä sieltä ei kyseistä väitettä löydy.

Suomalaisten paimentaminen median avulla näyttää menneen viranomaisten päähän niin pitkälle, että valtion ja median roolijako on viranomaisilta täysin hämärtynyt. Reporadion työmyyrät viettivät kerran Ilomantsissa pari viikkoa ryypäten ja rällästäen, etsiessään sellaista "kansan miestä", jonka lausunto kelpaisi heidän poliittisen agendansa tueksi. Kansaa Suomen viranomainen ei tahdo kuulla. Nyt ne on tulleet jo niin tyhmänylpeäksi, etteivät ne kuuntele enää kollegoitaankaan.


STM tiedote jatkaa:

Väitteet eivät pidä paikkaansa. Suomen lastensuojelulain mukaan vanhemmat eivät koskaan menetä lopullisesti vanhempainoikeuksiaan. Tällaisia päätöksiä eivät voi tehdä lastensuojeluviranomaiset, eikä myöskään tuomioistuin.

Osmon kommentti:

En tunne lain kirjainta, mutta käytäntö puhuu toista. Tyttäreni asui luonamme Moskovassa, missä meillä ei ollut monia läheisiä ystäviä. Useimmat ystäväperheistämme asuivat noin sadan kilometrin päässä kaupungista tai kauempana. Kun sitten mietimme, löytäisimmekö jonkun evankelisen seurakunnan jostain läheltä, tyttäreni kuuli äänen, joka ilmoitti tarkan osoitteen. Paikka löytyi reilun kilometrin päästä, mutta talossa kokoontuva seurakunta ei ollutkaan kristillinen, vaan jonkinlainen okkulttinen seura. Tästä tiesimme, että tyttärellämme oli ongelma. Samaa sanoi moskovalainen ystävämme Viktor Jurtaikin meillä käydessään, vaikka hän ei kyseisestä oudosta tapauksesta silloin tietänyt mitään. Viktor Jurtaikin oli uskova mies, moksha-mordvalainen Jeesukseen uskova psykiatri, jonka toimipaikkansa oli 300 metrin päässä Venäjän Duumasta (korjaus: ns. Valkoisesta Talosta) sijaitsevassa lastenkodissa. Uskovana hän pystyi ymmärtämään ja hoitamaan myös henkimaailman juttuja, mihin ei-uskova ei olisi pystynytkään. Myös eräässä alan suomalaisessa julkaisussa olen nähnyt yhden Jurtaikinin tekstin.

Peruskoulun jälkeen tytär vietti vuoden Venäjällä ja ehti jo oppia aika paljon venäjää. Vielä pari vuotta, ja hänen kielitaitonsa olisi riittänyt moneen ammattiin. Suomalaiset ystävät kuitenkin houkuttelivat hänet lukioon, jonka takia hän jäi syksyllä Suomeen. Asuminen äitinsä luona kävi tytölle kuitenkin raskaaksi, ja hän soitti eräänä torstai-iltana pyytäen minua hakemaan hänet takaisin Moskovaan. Kävin perjantaina töissä ja läksin sitten matkalle. Tyttö, joka ei hyväksynyt äitinsä elämäntapaa, oli paastonnut ja pelästynyt sitten paastonneensa niin pitkälle, että anoreksia uhkasi häntä. Hän oli syönyt kanan, ja hakeutunut sitten terveyskeskukseen Raumalle. Sieltä hänet vietiin akuuttipsykiatrian osastolle. Tulin Raumalle maanantaina. Kun keskustelin tyttäreni kanssa, paikalle tuli psykiatri, joka sanoi, että tyttärenne ei voi lähteä Moskovaan, koska hän kuulee ääniä. Selitin psykiatrille, että psykiatrialla ei ole aseita sellaisia tietäjähenkiä vastaan, jotka pystyvät ohjaamaan ihmisen okkulttisten salaseurojen kokoukseen. Psykiatri oli kuitenkin toista mieltä ja sanoi: "Meillä on sellaiset rohdot, joilla äänet lähtee". Siitä lähtien olen pelännyt, enkä syyttä, että ne tappavat tytön.

Psykiatrisen tutkimuksen piti kestää viisi päivää, mutta tuloksia tutkimuksesta ei minulle luovutettu. Kun sitten kysyin suoraan, voiko hän nyt lähteä Moskovaan, vastausta ei tullut, mutta henkilö, joka lähti perääni akuuttipsykiatrian osaston ovelle, ryhtyi ovelle ehdittyämme aivan röyhkeäksi, ja puhui sellaista, mistä tiesin ainakin hänen olevan demonihengen vallassa.

Kaikesta viranomaisröyhkeydestä huolimatta odotin jonkun tahon Suomessa lopulta tekevän jonkinlaisen päätöksen alaikäisen lapsen asemasta. Ja niin he tekivätkin. He panivat minulle ilmoitusta tekemättä hänet raumalaisen bisnesnaisen huostaan. Kävin häntä katsomassa talven aikana jonkun kerran. Kesällä hän tuli luoksemme Moskovaan, mutta lääkkeet mukanaan. Olin yrittänyt selvittää hänen statustaan, mutta siinä onnistumatta. Suomessa ei näkynyt olevan ketään, joka olisi voinut ilmoittaa, kuinka pitkäksi aikaa tytär viipyisi luonamme. Samaan aikaan työkomennukseni Moskovaan oli päättymässä, ja menimme tytön kanssa Joshkar-Olaan, jossa laadimme sopimuksen Joshkar-Olan valtiollisen yliopiston kanssa siitä, että tyttö tulee sinne opiskelemaan englannin ja marin kieltä. Vuokrasimme vuodeksi kolmen huoneen ja keittiön asunnon Sombathean kaupunginosasta, jonne myös itse aioimme tulla työsuhteen päätyttyä, myös marin kieltä oppiaksemme. Koulun kanssa tehty sopimus jäi kuitenkin allekirjoitusta vaille, lasta "hoitavat" tahot eivät suostuneet ilmoittamaan, pääseekö lapsi luoksemme asumaan vai ei. Asunto oli vuokrattu vuodeksi, emmekä sitä seuraavana vuonna enää jatkaneet.

En jättänyt asiaa avoimeksi, vaan kirjoitin asiasta presidentti Ahtisaarelle. Presidentin kanslia vastasi: "Presidentti ei ota asiaa käsiteltäväksi, koska kaikki on tehty Suomen lakien mukaan". Miten yksinkertaista! Jos Suomen laki sanoo, että vanhempienoikeuksia ei oteta pois, otetaan lapsi pois eikä vanhemmille ilmoiteta edes sitä, mihin lapsi on viety.

Rakensimme siihen aikaan sairaalalaitoksia Moskovassa sijaitsevan Sklifosovski-instituutin käyttöön. Meillä asuva tyttäreni tunnettiin myös instituutissa. Kun kerroin tyttäreni tapauksesta instituutin johtaja Jermoloville, hän sanoi: "Ja minä kun luulin, että sellaista tapahtuu vain meillä".

Presidentin kansliasta saatu kirje jäi ainoaksi viralliseksi ilmoitukseksi, jonka pitkään jatkunut tiedusteluyritys lapseni statuksesta tuotti. Tästä oli kuitenkin se seuraus, että siitä hetkestä lähtien olen pitänyt Suomen tasavaltaa Hitlerin Saksaa pahempana terroristivaltana. Kokemuksen valossa STM tiedotteen sanamuoto "Väitteet eivät pidä paikkaansa. Suomen lastensuojelulain mukaan vanhemmat eivät koskaan menetä lopullisesti vanhempainoikeuksiaan. Tällaisia päätöksiä eivät voi tehdä lastensuojeluviranomaiset, eikä myöskään tuomioistuin". on kuin suoraan Göbbelsin suusta.

STM tiedottaja jatkaa:

Kaikkia Suomessa asuvia perheitä kohdellaan yhdenvertaisesti ja asiat ratkaistaan Suomen lainsäädäntöä noudattaen. Lastensuojelulain mukaan lastensuojelun on tuettava vanhempia lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa ja pyrittävä ehkäisemään ongelmia. Lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja käytettävä ensisijaisesti sellaista apua ja tukea, joka ei edellytä lapsen asumista erillään vanhemmista. Perheille annetaan tarvittaessa taloudellista tukea tai heitä voidaan muutoin auttaa esim. koulunkäynnissä, harrastuksissa, asunnon hankinnassa ja harrastuksissa. Perheille voidaan järjestää kuntoutumista tukevia hoito- ja terapiapalveluja ja heidän luonaan voi käydä työntekijä auttamassa kodin askareissa ja lasten kasvatuksessa ja hoidossa.

Osmon kommentti:

Kun työkomennus Venäjällä 1998 päättyi, palasin Suomeen, ja aloin etsiä töitä. Ilmoittauduin Ruoveden työvoimatoimistoon työnhakijaksi, mutta minulle ei myönnetty työttömän statusta. Virkailija määräsi statuksekseni "työssä käyvä työnhakija". Kun asiaa myöhemmin kyseltiin, ilmoitti Virtain työvoimapiirin päällikkö Oikeuskanslerille, että hakijalla (minulla) oli voimassaoleva rakennuslupa, jonka takia en olisi voinut ottaa vastaan töitä, vaikka niitä olisi tarjottu. Tämän jälkeen kukaan Suomen viranomaisista, ei edes eduskunnan oikeuskanleri ole voinut kertoa, millainen henkilö on "Suomen lainsäädäntöä noudattaen" katsottava työttömäksi työnhakijaksi. Kaiken lisäksi se Virtain älykön päättely on väärä. Kodisjoelle rakentamani 163 lämmintä tilaa käsittävä asuinrakennus on kokonaan rakennettu oman työn ohella ilman, että olisin rakentamisen takia jättänyt yhtäkään työpäivää tekemättä.

Statuksen määrittelemisellä olin siis jäänyt ilman vähäisintäkin työmarkkinatukea. Mutta sillä oli myös muita seurauksia. Minulla oli ennen Venäjälle pestautumistani ollut käännöstoimisto, ja arvelin saman olevan mahdollista myös nyt. Toimin työvoimatoimistosta saamani ohjeen mukaan ja otin yhteyttä Antero Laaksoon, joka veti projektia "Yrittäjäksi Hämeen huipulle". Laakso sanoi, että sinä saat starttirahaa, jos vain pystyt kirjautumaan työttömäksi. Menin uudestaan työvoimatoimistoon, mutta asia ei selvinnyt. Virkailija heitti pallon minulle, ja kysyi: "Mitäs tässä nyt sitten olisi tehtävä?" Laakso oli lisäksi varoittanut minua tekemästä aloitusilmoitusta, koska ammatinharjoitukselle oli aina saatava Lääninhallituksen lupa. Tarkistin asian vielä sivulta www.mol.fi, joka vahvisti asian. Tein hakemuksen ja jäin odottelemaan vastausta. Minkäänlaista työmarkkinatukea tai muuta "työttömuusturvaa" en edelleenkään nauttinut.

Noin kymmenen vuoden aikana emme saaneet yhtään penniä eikä yhtään senttiä minkäänlaista työttömyystukea. Kaiken lisäksi saimme työvoimatoimistosta aivan pöyristyttäviä kirjeitä. Eräässäkin käskettiin minua istuntoon, jossa piti laatia työllistämissuunnitelma, jottei toimeentulotuki katkea. Menin paikalle, ja ilmoitin, että turhaan he uhkailevat sellaisen "tuen" päättymisellä, joita me emme ole koskaan saaneetkaan. Ei penniäkään eikä senttiäkään.

Tosiasia on, että toisille maksetaan ja toisille ei. Mutta mitä kirjoittaakaan STM tiedottaja: "Kaikkia Suomessa asuvia perheitä kohdellaan yhdenvertaisesti ja asiat ratkaistaan …" Niillä ei ole häpyä.

Jokainen normaaliälyllä varustettu ihminen ymmärtää, että ison perheen elättäminen ilman tuloja kymmenen vuoden ajan on haastava asia. Onneksi oli se omakotitalo, ja onneksi - nyt ne ehkä nauravat - kuoli isä, kuoli äiti. Molemmat jättivät perinnön. Mutta sekin meni, kuten myös säästöt ja lainarahat. Mutta eiväthän ne sitä sattumalta tehneet. Ne tekevätkin sen sitä varten, että tuhoaisivat ne lapset, joita ne väittävät suojelevansa. Jos lapset nyt kysyvät, miksi me olemme niin köyhiä, on aika vaikeaa selittää sitä, mikä pienen lapsen on niin vaikea ymmärtää. Lapsi kun luulee, että maailma on iso, hyvä ja avara. Eivät lapset tiedä mitä viranomaiset ovat. Jos sinua viranomaisten härski toiminta kiinnostaa, katso yksityiskohdat sivuilta http://opsti.japo.fi/notes.htm, http://opsti.japo.fi/jour.htm jne.

STM tiedottaja jatkaa:

Lapsi voidaan joutua sijoittamaan kiireellisesti pois kotoa, jos lapsi on välittömässä vaarassa. Kiireellinen sijoitus voi jatkua 30 päivää. Päätöstä voidaan jatkaa 30 vuorokautta, jos se on välttämätöntä sen selvittämiseksi, pitäisikö lapsi sijoittaa asumaan ilman omia vanhempia. Kun lapsi on sijoitettu kiireellisesti pois kotoa, perheen kanssa järjestetään neuvotteluja. Tavoitteena on, että löydetään keinot, joiden avulla voidaan varmistaa, ettei lapsi joudu uudestaan vaaratilanteeseen. Vaikeimpia ovat tilanteet, joissa perhettä on jo yritetty auttaa monin tavoin, mutta lapsi on jouduttu toistuvasti sijoittamaan kiireellisesti tai esimerkiksi tilanteet, joissa vanhemmat kieltäytyvät ottamasta apua vastaan, vaikka lapsen terveys tai kehitys olisi vakavasti vaarantunut esimerkiksi vanhemman päihde- tai mielenterveysongelman vuoksi.

Osmon kommentti:

Propaganda propagandana, mutta meillä on kokemusta. Kurun keskustassa tarjoiltiin lapsille alkoholia, ja soitin hätäkeskukseen, koska poliisia ei paikkakunnalla ole, eikä poliisilla ole edes kaupunkikeskuksessa yli 40 kilometrin päässä päivystyspuhelinta. Jos poliisi olisi saatu paikalle, olisi lapsien terveyttä uhkaava alkoholin tarjoilu ehkä saatu päättymään tai ainakin olisi sitä voitu jossain määrin rajoittaa. Mutta kuten yllä luit, viranomaisten tarkoitus ei olekaan lain valvonta - tässä tapauksessa alkoholin alaikäiselle luovuttamisen estäminen - vaan lasten ottaminen pois kotoaan.

Jos valtio ei pysty estämään alkoholin lapsille luovuttamista, on sen tehtävä asianmukaiset johtopäätökset, ja estettävä alkoholin myynti ja hallussapito kokonaan.

Lehdistössä esiintyy joskus tietoja tapauksista, joissa lasta on oikeesti vahingoitettu kotona. Juuri äsken luin tapauksesta, jossa lapselta oli väännetty luu poikki tai ainakin tehty jotakin vastaavaa. Silloinhan asiaan on todella puututtava, mutta onko viranomaistaholta apua odotettavissa, on jo toinen juttu. Mutta jos vanhemmat ovat todella niin pahoja, että viranomaisten on otettava kymmeniä tuhansia lapsia pakkohoitoon, niin missä ne silloin ovat ne katkenneet luut ja murhatut lapset? Ne, jotka eivät halua lapsia, tekevät abortin jo ennen sitä. Sellaiset vanhemmat ehkä olisivatkin pakkohoidon tarpeessa, ja varsinkin ne miehet, jotka tempun ovat tehneet.

STM tiedote jatkaa:

Suomessa lastensuojeluviranomaiset eivät siis koskaan ota vanhemmilta heidän vanhempainoikeuksiaan pois. Vaikka viranomaiset joutuisivat tekemään päätöksen lapsen huostaanottamisesta ja sijoittamisesta asumaan kodin ulkopuolelle, tavoitteena on edelleen, että lapsi voisi palata takaisin kotiin asumaan, jos se on hänen etunsa mukaista. Sijoituksen alkaessa pohditaan, mitä muutoksia pitäisi tapahtua, jotta lapsi voisi palata kotiin ja vanhemmille tehdään aina tarvittaessa oma suunnitelma, johon kirjataan, mitä tukea hänelle annetaan, jotta tilanne paranisi ja lapsi voisi palata kotiin.

Osmon kommentti:

STM tiedote lienee tarkoitettu venäläiselle lukijalle, mutta venäläisen kulttuurin tuntija tajuaa heti, että teksti on "rasstshitano na duraka". Lastensuojeluviranomainen toteuttaa poliittista ohjelmaa, jonka tarkoitus on perheiden hävittäminen Frankfurtin koulukunnan suunnitelmien mukaisesti. Ranskan vallankumouksen edellä laaditussa ohjelmassa oli vielä vain kuusi kohtaa, ja niistäkin yksi oli omistettu naisten sosialisoinnille, perheiden hävittämiselle ja lasten kouluttamiselle sosialismin palvelukseen valtion laitoksissa.

Frankfurtin koulukunnan uutta vasemmistoa varten laatimat ohjeet ovat hyvin yksityiskohtaisia. Niitä opetetaan yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa filosofian nimellä. Se, tyttö, jonka poliittista tarkoituksenmukaisuutta ohjenuoranaan pitävät psykologit kaappasivat, haluaisi nyt tulla käymään täällä Ylöjärvellä, mutta häntä ei päästetä. Isäsi ei ole sinulle sopivaa seuraa, ne sanovat. Kirjani Miten Jumala tunnetaan oli tytöltä otettu pois. Kaikki Frankfurtin koulukunnan uustrotskilaisen politiikan mukaisia tekoja. Jos kiroaisimme Jumalan, ehkä ne sitten lakkaisivat meitä vainoamasta. Nehän jopa lupaavat tukea sille, että tilanne paranisi ja lapsi voisi palata kotiin.

STM:n tiedote jatkaa:

Suomen lainsäädännön mukaan lastensuojeluasiat ovat salassa pidettäviä. Päätökset tehdään kunnassa ja jos lapsen huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa huostaanottoa ja sijaishuoltoa, asian ratkaisee hallinto-oikeus. Lastensuojelun asiakkaiden oikeusturvasta on huolehdittu siten, että päätöksistä voi valittaa tuomioistuimeen. Lisäksi jos lapsi tai hänen perheensä katsoo, ettei hänen asiassaan ole toimittu oikein, hän voi kannella valvontaviranomaisille. Valvontaviranomaiset voivat myös omasta aloitteestaan ottaa tapauksen tutkittavakseen. Muun muassa Vantaan lastensuojelutapauksessa eduskunnan oikeusasiamies pyysi oma-aloitteisesti tietoja viranomaisilta ja totesi, ettei tietojen perusteella ole noussut epäilyä lainvastaisesta menettelystä.

Osmon kommentti:

Salassapitovelvollisuudella suojellaan pahantekijöitä ja Suomen tasavallan oikeuskäytäntö on osoittanut, että pahantekijä on valtio. Natsisaksassa keskitysleirit olivat salaisia, eivätkä kaikki saksalaiset vielä sodan päätyttyäkään uskoneet, että keskitysleireillä oli tapettu miljoonia puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Jos juutalaisilla olisi ollut aseita, he olisivat ehkä voineet puolustautua. Oikeuslaitoksesta ei heille ollut mitään hyötyä. Yhtä vähän meille oli hyötyä valituksesta, jonka teimme Eduskunnan oikeuskanslerille. Parin vuoden odottelun jälkeen saimme päätöksen, että ei meillä mitään valittamista pitäisi ollakaan.

Tässä kirjoituksessa en ole esittänyt kaikkea niitä kauheuksia, laittomuuksia, raakuuksia ja julmuuksia, jota valtio on lapsiani kohtaan tehnyt. Onhan taivaassa tuomari, joka näkee ja kuulee kaiken. Suomalaiset vain eivät ole vielä huomanneet, että tämä tuomari maksaa juuri samalla mitalla, kun he ovat Jumalan kansalle tehneet. He keräsivät minulta työttömyysturvamaksuja, mutta jättivät työttömyysturvan maksamatta. Heidän perustuslaissaan taataan ammatinharjoituksen vapaus ja elinkeinovapaus, mutta perustuslain mukainen ansion hankkiminen estettiin henkilöltä, joka ei ollutkaan poliittisesti korrekti sosialisti. Nyt he ihmettelevät, miten EU vie kaikki heidän rahansa Euroopan katolisiin maihin. Katainen jo riensi julistamaan, että hyvinvointivaltion päivät ovat luetut.

Kataisen julistus on hämäystä. Se, joka "lasten parhaaksi" tuhoaa lapsia, on ansainnut paljon suuremman rangaistuksen kuin napin kalloonsa. Jeesus sanoo:

Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Matt 18:6)

PS/2013-01-12. Luin tekstin läpi, ja lisäsin maininnan siitä, että Viktor Jurtaikin pystyisi uskovana miehenä hoitamaan henkimaailman juttuja, sillä ei-uskovan ihmisen tietämys rajoittuu aina psyyken ja biologisiin tekijöihin.

 

Joo, joo, heitetään niillä ensimmäistä ohikulkijaa

Kello on jo kohta kymmenen. On tammikuun 1. päivä 2013. Lapset olivat kielloista huolimatta menneet netistä katselemaan Suomen tasavallan "eduskunnan radion" YLE:n "lastenohjelmaa". Kuulin vain lauseen "Joo, joo, heitetään niillä/sillä ensimmäistä ohikulkijaa".

Saatanan kätyrit yrittävät ihan väkisin kasvattaa pikkulapsista sellaisia kelvottomia ihmisiä kuin he itse ovat. Se sama terroristiorganisaatio, jonka väen väkisin yrittää kasvattaa uusia terroristeja sivullisten lapsista, on sitten valmiina kyttäämästä, jos joku sen, siis Suomen Tasavallan, uhreista sitten menee ja tekee vaikka lumipallon ja heittää sillä ensimmäistä ohikulkijaa.

Rukoilkaamme: Herra Jeesus. Yö on tulossa. Anna meille näkevät silmät, lamput ja tarpeeksi öljyä varalle. Ja päästä meidät pahasta. Amen. op/2013-01-01

 

Hyviä uutisia rupusakille

Kun Jeesus oli selvinnyt 40 päivää kestäneestä tulikokeestaan, hän lähti parantamaan sairaita, ajamaan pois riivaajia, eheyttämään särjettyjä sydämiä ja koukkuselkiä suoristamaan. Ei ollut mitään mieltä julistaa sanaa Jumalan Valtakunnasta, ellei hän ensin näyttänyt, että hän pystyy tekemään rupusakista hovikelpoista väkeä, jonka kelpaa esitellä Kirkkauden Valtaistuimen edessä.

Jeesus pystyy tekemään kaiken uudeksi ja hän myös tekee kaiken uudeksi. Mutta sinua hän ei uudista, ellet itse sitä varmasti halua. Muista kuitenkin, että Kirkkauden Valtaistuimen edessä maallinen loisto ei ole edes halveksunnan arvoista. Se on tuomittavaa.

 

Teeskentelyn kova hinta

Hedbergin sanakirja antaa sanalle υποκριτις (hypokritis) kolme merkitystä:

Yli sata vuotta sitten tekopyhäksi sanottiin sitä joka ei ollut kristitty, mutta joutui valtakulttuurin vaatimuksesta näyttelemään sellaista. Tänään osat ovat vaihtuneet. Sama vanha babylonialainen valtakulttuuri on vaihtanut naamarinsa. Sen palvelijat vaativat nyt uskovaa kristittyä esiintymään ei-kristittynä, siis tekopahana aina joutuessaan valtakulttuurin itselleen piirtämälle reviirille. Jos kristitty suostuu, hän ehkä luulee pääsevänsä paholaisen suosioon, mutta todellisuudessa hän menettää Jumalan armon ja suosion.

Jos aiot nauttia Jumalan valtakunnan kansalaisten eduista, älä teeskentele. Älä näyttele. Älä selittele. Ole kristitty siinä asemassa, jossa olet, olipa tuo asia mikä tahansa. Äsken keskustelimme siitä, ettei Mikaelia valittu Suomen tasavallan korkeimman oikeuden presidentiksi, koska hän oli poliittisesti epäkorrekti henkilö. Tulevana vuonna panokset ovat entistä suuremmat.

Jumalan ensimmäinen vaatimus on, että Hänen Nimensä pidetään pyhänä. Hän puhdistaa seurakuntansa, voidakseen auttaa sitä ja voidakseen seurakunnan kautta auttaa maailmaa. Seurakunnan jokaisen jäsenen on myös itse huolehdittava siitä, kenen kanssa hän happamatonta ohrarieskaa syö. Mieluummin oman perheen piirissä kuin Ananiaan ja Safiran kanssa samassa pöydässä. Ja kun sitten menet ulos, tunnusta Herrasi nimeä, uhkauksista ja huolimatta, vaikka koko saatanan valiokaarti kävisi päällesi.

Jotkut ohittavat koko kysymyksen, ja rukoilevat suurta herätystä. Mutta jos Jumalan nimeä ei pidetä pyhänä, ei tuleva herätys, oli se kuinka suuri ja mahtava hyvänsä, ole Jumalasta, vaan kaiken teeskentelytaidon mestarin, sen suuren näyttelijän aikaansaama eksytys, joka vie helvettiin jos mahdollista valitutkin.

 

Joulu

Joulu ei ole kristillinen juhla. On turha puhua siitä, syntyikö Jeesus syys-lokakuun vaihteessa vai talvipäivän seisauksen aikana. Jos Jeesuksen syntymäjuhla olisi tarkoitettu juhlittavaksi, siitä olisi annettu asianmukainen ilmoitus ja kirjattu se Raamattuun. Kun näin ei ole, unohda koko poru joulusta.

Joulu on alun perin kompromissi jumalattoman maailman ja kristikunnan harhaanjohtajien välillä. Nyt kun maailma haluaa, ettei jouluun enää ollenkaan sekoitettaisi kristillistä sanomaa, on se ilmoitus siitä, että he ovat sanoneet koko sopimuksen irti. Ollaan siis me kristittyjä, ja olkoot he antikristuksia, ihan teesketelemättä ja aidosti, niin kuin Raamattu sanoo: "Pyhä pyhittyköön edelleen ja saastainen saastukoon edelleen"

Sanottuaan kompromissin irti, he vaativat kristittyiltä kaksinaamaisuutta. Saatanan uskolliset palvelijat vaativat, että kristityn pitäisi esiintyä heidän keskuudessaan ei-kristittynä, etteivät heidän ei-kristilliset saatanalliset tunteensa kuohahtaisi, ja etteivät he ryhtyisi sellaisiin veritekoihin, joita he ovat aina ja kaikkialla harjoittaneet suoraselkäisiä kristittyjä vastaan.

 

Kertomuksia maailmasta ja Jumalan valtakunnasta

Laitan jakeluun pari tekstiä, toinen Kantelettareen runosta 1:75 ja toinen Huoneenhaltijasta. Ei ne mitään joulutonttujuttuja ole, vaikka nimistä voisi sellaistakin luulla.

Hyvää Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa kaikille, jotka pitävät Pyhän Nimen pyhänä. t. Osmo

 

Miksi Jumala pani uskon pelastuksen ehdoksi

Aabraham oli ensimmäinen henkilö, jonka kerrotaan uskoneen Jumalaan. Eikö ne muut mukamas uskoneet mihinkään? Uskoivatpa hyvinkin. Ne uskoivat perkelettä.

Jumalan puutarhassa oli kaksi nimeltä mainittua puuta. Toinen oli Elämän puu, mutta toisen hedelmiä ei pitänyt syödä, ettei ihminen kuolisi. Ja sitten se tapahtui, se uskominen:

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. (1.Ms 3:4-6)

Niin vakava asia kuin tämä onkin, minusta tuntuu joskus siltä, että Jumala on humoristi. Se ihmissuku, joka uskoo saatanaan, ei voi pelastua, ellei se vaihda uskonsa kohdetta ja usko Jumalaan. Mitä siis vielä mietit? Tee kuin Abram ja lähde paluumatkalle kohti Jumalan paratiisia.

 

Paholainen lasten suojelijan roolissa

Ylöjärven sanomissa oli 12.12.2012 kokosivun juttu "Näkymätön kiusaaminen ongelma kouluissa". Poliitikot yrittävät tehdä kaikkensa, että koulussa oli ongelmia, ja jos niitä ei missä vielä ole, pannaan niin suuret otsikot, että näkymättömätkin muuttuvat ihmisten mielissä näkyväiseksi. Mutta jospa kyse olisi vain Uuden vasemmiston propagandasta. Samaan aikaan kun juttua luin, lapset katselivat Ylen "lastenohjelmaa". Siellä lapsille annettiin esikuvia, miten esiintyä röyhkeästi ja töykeästi eli toisin sanoen luotiin sitä ongelmaa, jonka syntymistä koko helvetin esikunta odottaa, päästäkseen ikään kuin laillisin keinoin tuhoamaan ne lapset, jotka se itse on ensin pilannut.

Jutun lopussa oli Mannerheimin lastensuojeluliiton nimiin kirjattu "tietokulma". Että ihanko se Mannerheimikin niitä Frankfurtin koulukunnan kasvatteja?

PS: Alppilan koulun tapahtumat Helsingissä kevään 2013 aikana paljastivat paljon siitä, mitä Saatanan talutusnuorassa oleva valtio lapsille tekee. Lue Turjalaisen blogista http://turjalainen.blogspot.fi/2013/04/alppilan-koulukohun-matapaise-puhkeaa.html.

 

Ennennäkemättömän julma ja kyyninen ratkaisu

Venäjä on kokenut juutalaismiehityksen kauhut ja saksalaisten julmuudet. Kun nyt Venäjän presidentin lastenoikeuksien valtuutettu Pavel Astahov sanoo jotakin ratkaisua ennennäkemättömän julmaksi ja kyyniseksi, on kysymys vakavasta asiasta. Aluksi siis suomennos Venäjän Federaation Presidentin lastenoikeuksien valtuuten lehdistötiedotteesta, joka on imuroitu eilen osoitteesta http://www.rfdeti.ru/index.php:

Suomessa Svetlana Zavgorodyiltä otettiin pois neljä lasta

2012-12-08 15:00

Tästä ilmoitti suomalainen oikeudenpuolustaja Johan Beckman.

Svetlana Zavgorodnyiltä vietiin kaikki lapset, syyskuussa 2012 syntynyt sylivauva mukaan luettuna. Pakkohuostaanoton syyksi, kuten Vantaan kaupungin sosiaalitoimi kyseistä päätöstä selittivät, tuli se, että Svetlana kieltäytyi tekemästä yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden kanssa perheelle laaditun kuntoutussuunnitelman puitteissa.

Virallisia kommentteja ei suomalaisen sosiaalitoimen tahoilta kuitenkaan anneta, johtuen siitä, ettei paikallinen lainsäädäntö ei salli tiedon levittämistä.

Huomautamme, että suomalainen laki edellyttää tällaisissa tapauksissa biologisille vanhemmille mahdollisuutta tavata lapsiaan sijaisperheen luona; kyse on kuitenkin sangen harvoista tapaamisista ja varsin vaikeissa olosuhteissa, sekä lapsien että vanhempien kannalta.

Muistutamme, että venäläisen Ulkoministeriön monilukuisista ehdotuksista huolimatta on Venäläis-Suomalainen komissio Suomen alueella asuvien venäläisten lasten oikeuksiin liittyvien kysymysten ratkaisemiseksi toistaiseksi perustamatta.

VF:n Presidentin lastenoikeuksien valtuutettu Pavel Astahov ilmoitti, että tämä on julmuudessaan ja kyynisyydessään ennennäkemätön päätös, koska huostaanottoelimet tekivät päätöksen lasten pakkohuostaanotosta oikeuden päätöstä odottamatta.

Venäläisten perheiden ja lasten suojelemiseksi Suomessa tarvitaan päättäväisiä diplomaattisia ja taloudellisia askeleita. Anastasian ja hänen miehensä edessä on mitä raskain taistelu lastensa puolesta. Tuonkaltaiset epäinhimillisille päätöksille on saatava Euroopan ihmisoikeustuomion arvio. Kaikki suomalaisten poliitikkojen vakuuttelut venäjänkielisten perheiden ja lasten tukemisesta poljetaan tuollaisilla epäinhimisillä päätöksillä tomuun, ilmoitti Pavel Astahov.

Pavel Astahov on mies, joka pystyy keskustelemaan asioista. Samaa ei voikaan sitten sanoa niistä tyhmänylpeistä sosiaalitantoista, jotka eivät pysty sanomaan muuta, kuin "kaikki on tehty lasten parhaaksi". Rossija-24 televisiokanavalla lähetetyssä ohjelmasarjassa "Kirkko ja maailma" Astahov keskustelee Volokolamskin metropoliitan Ilarionin kanssa lasten ongelmista Venäjällä. Samassa videossa, joka löytyy osoitteessa http://www.rfdeti.ru/vblog.php?id=90, keskustellaan myös Suomen viranomaisten harjoittamista raakuuksista "lasten parhaaksi".

Videossa Pavel Astahov kertoo käyneensä pari vuotta sitten Suomessa selvittämässä jotakin vastaavaa tapausta. En tiedä, mistä hän on löytänyt keskustelukumppanin, sillä minun kokemukseni mukaan suomalaisessa hallintokäytännössä ei ole ketään, jonka kanssa kannattaisi keskustella mistään. Sivulla NOOTIT olen kertonut muutamista tapauksista, joissa olen kääntynyt viranomaisten puoleen räikeän vääryyden - usean sellaisen - oikaisemiseksi. Viimeeksi kerroin tapauksesta, jolloin lastensuojeluviranomainen kutsui perheestäni kolme henkilöä vastaamaan teosta, joka oli heidän itsensä keksimä valhe. Kun vaadin kirjeellisesti esitetyn valheellisen dokumentin oikaisemista, ei vaatimusta noteerannut kukaan, eikä vaadittua oikaisua ole tullut. Niitten mielestä meidän kai pitäisi pitää itseämme onnellisena, ettei meitä heti ammuttu santakuopan reunalla. Muissa yhteyksissä on käynyt ilmi, että ei edes presidentin tai oikeuskanslerin puoleen kannata kääntyä. Jos vastaus yleensä tulee, se on sitä luokkaa, että "me olemme toimineet Suomen lain mukaan", oli kyse miten saatanallisesta ja myös Suomen perustuslain ja muun Suomen lain vastaisesta, selvästi kriminaalitapauksen tunnusmerkit täyttävästä viranomaistoimesta tahansa. op/2012-12-09

 

Rukoile kostoa

Jeesus esitti vertauksen haluttomasta tuomarista:

Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä. Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: "Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan". Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: "Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni". Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Lk 18:1-8)

Tuntuiko sinusta siltä, että sanat "kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä" ovat jotenkin irrallisia, eivätkä liity opetukseen siitä, miten pitää rukoilla? Niin minäkin ennen luulin, kunnes tulin tarkistaneeksi käännöksen. Vanhemmat käännökset, kuten englantilainen KJV vuodelta 1611 käyttää sanaa "avenge", kostaa. Esimerkkinä jae Lk 18:7:

(KJV+) And1161 shall not3364 God2316 avenge4160, 1557 his own848 elect,1588 which cry994 day2250 and2532 night3571 unto4314 him,846 though2532 he bear long3114 with1909 them?846

Käännöksessä kysytään: "Ja eikö Jumala kostaisi valittujensa puolesta, jotka …". Venäläinen käännös vuodelta 1976 kääntää samat sanat puolustukseksi. "Puolusta minua", pyytää kertomuksen leskivaimo jakeessa 3. Yleisenä sääntönä näyttää olevan, että mitä uudempi käännös, sitä enemmän se muistuttaa Billy Grahamin julistamaa poliittisesti korrektia pseudoevankeliumia.

Suomalaisen m. 38 kirkkoraamattu on jo niin poliittisesti korrekti, ettei Jeesuksen pohdiskelu lopun ajan "kristittyjen" uskonpuutteesta näytä ollenkaan relevantilta. Kääntäjän ilmeinen tarkoitus on saada Jeesus näyttämään tyhmältä ja estää Hänen seuraajiaan käyttämästä hyväkseen sitä opetusta, joka tekstiin sisältyy.

Jeesuksen opetti, ettei hänen seuraajiensa tule käyttää väkivaltaa diplomatian jatkeena, vaan mieluummin ottaa tyynesti vastaan se paha, jonka pahan palvelijat hänelle tavalla tai toisella aiheuttavat. Kirkossakin opetetaan tätä, eikö vain? Mutta Jeesus jatkoi ja kehoitti kääntymään sen Jumalan puoleen, joka sanoi: "Minun on kosto, minä olen maksava". Jeesuksen toisen tulemisen lähestymisessä vihollisen propaganda pyrkii pimittämään uskovilta tämän Jumalan valtakunnan kansalaisen perusoikeuden. Uskova, joka ei tunne oikeuksiaan Jumalan valtakunnan kansalaisena, jättää ne käyttämättä, jolloin todella näyttää siltä, ettei tämän ajan uskovilla ole uskoa ollenkaan. Poliittisesti korrektista kristitystä tulee taistelukyvytön, ja Saatana pääsee huseeraamaan ikään kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan.

Kirkkoraamattu m.38 kääntäjän rakentaman ansan purkamiseksi sijoitamme tekstiin lähdetekstin kostamista merkitsevät sanat:

Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä. Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: "Auta minut oikeuteeni (εκδικησον με) riitapuoltani vastaan ". Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: "Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa (εκδικησω αυτην), ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni". Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta (ου μη BAποιηση TSποιησει την εκδικησιν) valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa (και Aμακροθυμει TSBμακροθυμων επ αυτοις)? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden (ποιησει την εκδικησιν αυτων) pian (εν ταχει). Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Kts. Lk 18:2-8)

Yllä olevassa tekstissä sana εκδίκησις, jakeet 7 ja 8, on kδännetty "oikeus". Strongin sanakirjan mukaan ekdikisis, nro 1557, tarkoittaa samaa kuin englannin vindication, retribution, vengeance ja punishment. Juuso Hedberg on samoilla linjoilla Strongin kanssa:

εκδικησις, εως, η, (εκδικεω) kosto, rangaistus Luuk. 21:22. Rom. 12:19. 2.Kor 7:11. Hepr. 10:30;

ποιειν την εκδικησιν hankkia kostoa l. hyvitystä jklle Luuk. 18:7. 8;

τινι kostaa jkn puolesta Apt 7:24;

εκδικησις τινος gen. obj. rangaistus jklle 1.Piet 2:14;

διδοναι εκδικησιν τινι antaa rangaistusta jklle, rangaista jkta 2.Thess. 1:8.

Vertauksen leski käytti verbiä "ekdikeoo":

εκδικεω,

sup. ω,

fut. -ησω,

aor. 1 εξεδικησα

(εκδικος)

vaatia oikeutta, rangaistusta, rangaista, kostaa, kostolla rangaista 2.Kor 10:6;

τινα hankkia jklle oikeutta Luuk. 18:5;

τινα απο τινος puolustaa jkta jkta vastaan Luuk. 18:3;

εαυτον kostaa itse puolestansa Rom. 12:19;

το αιμα τινος απο τινος vaatia jkn verta jklta Ilm 6:10;

sam. εκ χειρος τινος jkn kädestä Ilm 19:2.

Toinen Jeesuksen vertauksessa käsitelty asia on kysymys siitä, miksi vihollista ei pistetä aisoihin heti, vaikka sen aiheuttamat kärsimykset jatkuvat. Jeesus vastaa, että Jumala osoittaa pitkämielisyyttä, makrothymeoo, synnintekijää kohtaan, että tämäkin ehtisi pelastua Jumalan vihalta ottamalla vastaan Jumalan tarjous armosta Jeesuksessa.

Marssijärjestys on lyhyesti tämä: Kun sinua loukataan, pyydä Jumalaa ratkaisemaan asia niin kuin hän hyväksi näkee. Me emme voi määrätä, miten Herran on meitä autettava, mutta voimme olla varmoja, että hänen ratkaisunsa on se paras.

On jo myöhä, enkä yritä olla kovin perusteellinen tämän asian kanssa. Voit jatkaa esimerkiksi katsomalla ne lauseet, joissa Juuson sanakirjan mukaan käytetään sanoja endikisis ja endikeoo. Voit myös katsoa, mitä Raamatussa puhutaan kostosta. Haku kirjainyhtymällä "kosta" antoi UT:sta tulokseksi seuraavat lauseet:

Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. (Rm 12:17)

Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". (Rm 12:19; kts. myös Hebr 10:30)

sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. (Rm 13:4)

ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. (1.Tess 4:6)

Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille. (1.Tess 5:15)

koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, (2.Tess 1:6)

tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. (2.Tess 1:8)

Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. (1.Piet 3:9)

Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?" (Ilm 6:10)

Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin. (Ilm 18:6)

Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne. (Ilm 18:20)

Sillä totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut ja on vaatinut hänen kädestänsä palvelijainsa veren." (Ilm 19:2)

Jeesuksen kysymys siitä, löytääkö hän tullessaan uskoa maan päältä ei siis ole mikään löysä heitto, vaan pikemminkin osoitus siitä, että hän ei tule tekemään kaikkia valintoja meidän puolestamme. Jos tarvitsemme jotakin, tulee meidän pyytää. Valinnoistamme meidän on vastattava itse, joten itse meidän ne on tehtäväkin. Mutta jos jäämme vastustajan leiriin, emme voi välttää tuomion täytäntöönpanoa, "sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on". (Lk 21:22)


06.12.2012

Itsenäisen Suomen muistoa kunnioittaen.

Osmo Pöysti

 

05.12.2012

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu poikkesi tervehdyskäynnillä Tshekeissä. Onhan Tshekki sentään ainut Euroopan alueen valtioista, jossa vieläkin tehdään itsenäisiä päätöksiä.

 

Kun kupla puhkeaa

Sata vuotta sitten kirjoitetut kansakoulun oppikirjat ovat vieläkin käypää tavaraa. Niissä puhutaan suoraan, vaikka kirjoittajat tuskin itsekään uskoivat, että kaikki oppilaat omaksuisivat sen maailmankatsomuksen, jota sen ajan koulumiehet opettivat ja josta he itse elivät. Sosialistiselle Internationaalille hävityn sodan jälkeen itsenäisyyden ajan ideologiasta tuli jatkuvan pilkan kohde ja myös oppikirjat muutettiin. Kristillinen opetus maassa lakkasi. Arkkipiispa Simojoen aikana kirkko alistui sosialistien valtaan. Muutos näytti silti hitaalta, sillä luterilaisen kirkon jäsenmääriin se ei juuri vaikuttanut.

Maailman luterilaisimman maan muuttaminen Sosialistisen internationaalin mallimaaksi on ollut pitkällinen tehtävä. Mutta nyt tulokset näkyvät selvästi. Viimeisen neljän vuoden aikana jopa usko Jumalan olemassaoloon on lähtenyt vapaaseen pudotukseen. Sellaiset asiat, kuin Jeesuksen neitseellinen syntymä on tullut ihmisille vieraaksi, kirkossa käyminen on lopahtanut ja niin edelleen. Sosialistinen internationaali ja sen kulisseissa hääräilevät jesuiitat ovat osoittaneet kyvykkyytensä.

Kirkko on ollut kupla alusta lähtien. Kirkon jäsenet eivät ole kristittyjä, harvoja petettyjä lukuunottamatta. Kun kupla nyt puhkeaa, ei sitä pidä surra. Ja jos tilastot nyt näyttävät, että jollakin kirkon dogmilla on vielä 40 prosentin kannatus, se ei tarkoita, että nuo neljäkymmentä prosenttia olisivat kristittyjä. Kristitty on se, joka uskoo Jeesukseen ja kantaa ristinsä. Kun kupla tyhjenee, nähdään, että suomalaisista vain jokunen promille on kristittyjä.

Kirkko ei olisi pärjännyt tässä maailmassa, jollei sillä olisi ollut jotakin tarpeellistakin tarjottavana. Ja luterilaisella kirkolla on sitälajia hyvää ollut paljonkin. Kirkossa on kuitenkin unohdettu se, että vähäinenkin hapate hapattaa koko taikinan. Luin juuri Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen vuosikirjasta 1953 Taavi ja Naimi Minkkisen vuonna 1907 alkaneesta työstä Japanissa, kun eteeni tuli viittaus Lutherin katekismuksen kolmannen pääkappaleen selitykseen kasteen armosta ja jäin miettimään, miten neljänkymmenen vuoden uhrautuva työ voi valua tyhjiin yhden harhaopin tähden. Ja nyt tuhotaan jo koko protestanttista maailmaa jesuiittojen ja juutalaisten pankkiirien yhteisvoimin.

Kirkonmiehet tietysti kauhistelevat palkanmaksajansa alasajoa. Mutta ei heidän juuri sitä kannattaisi kauhistella, onhan kirkko jo tehnyt kaikkensa liittyäkseen emokirkkoonsa, siihen, josta Raamattu sanoo:

Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti". Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin. Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. (Ilm 17:3-7)

Jos kirkonmiehet olisivat olleet uskovia, he olisivat johdattaneet ihmiset ulos Baabelista. Mutta nyt on kirkon pettämien uskovien itse tehtävä ratkaisu: lähde paapelista, ja sukkelaan sittenkin. Se, joka on naimisissa pedon kanssa, ei kelpaa Karitsalle vaimoksi.

 

Uusi luomakunta

Alussa Jumalan loi taivaat ja maan. Tämähän näyttää selvältä, koska fysikaalista luomakunta on silmillä nähtävää ja osittain myös käsin kosketeltavaa. Mutta sitten tapahtui jotakin ja Jeesus lupasi tehdä kaikki uudeksi:

Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet". (Ilm 21:5)

Mitä kaiken uudeksi tekemisellä tarkoitetaan, onkin sitten jo vähän vaikeammin ymmärrettävissä kuin avaruustutkimus, koska se on osittain myös hengellistä, eikä ihmisen hengellinen aisti enää toimi. Ihmisen pitää syntyä uudestaan, sillä nykyinen ihminen on alhaalta, ja henki on ylhäältä.

Koulussa opetetaan lapsille, että aisteja ovat näkö, kuulo, tunto, haju ja niin edespäin. Kuinka monta lieneekään. Tasapainoaisti on ainakin tärkeä, muuten ei pysy pystyssä. Henki on aisteista se, jolla pidetään yhteyttä hengellisen maailman kanssa. Maasta syntyneellä ihmisellä on maallinen henki, ja jos hän haluaa olla yhteydessä Jumalaan, on hänen synnyttävä Jumalan hengestä. Uudestisyntyä, kuten sanotaan.

Raamattu käyttää luomistapahtuman selostamiseen noin kolme sivua. Uuden luomistapahtuman selostaminen on tehty paljon perusteellisemmin. On siis aika kumma, ettei siitä puhuta edes lahkolaisten kokouksissa. Kun aloin selvittämään tätä itselleni, montako hittiä löytäisin suomenkielisestä Uudesta Testamentista haulla "luom". Löytyi 14 osumaa, joista osassa puhuttiin vanhasta luomakunnasta ja osassa uudesta luomakunnasta. Ja se oli vasta alkua.

Uudessa Testamentissa käytetään luomisesta sanaa ktisis ja kun halutaan täsmentää, onko kyse vanhasta vai uudesta, käytetään sanoja alku (arhi) vanha (arhaios) tai uusi (kainos), tarpeen mukaan. Eihän se siis vaikeata ole. Alkuun pari lausetta, joissa tämä perusasetelma tulee esiin:


Mutta luomakunnan alusta (απο δε αρχης κτισεως) Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. (Mark 10:6)

Sillä me tiedämme, että koko luomakunta (πασα η κτισις) yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; (Rm 8:22)

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus (καινη κτισις); se, mikä on vanhaa (τα αρχαια), on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2.Kor 5:17)

Tämä näin aluksi. Jos haluat tarkistaa, mitä merkityksillä sanoilla arhi ja arhaios on, katso Hedbergin sanakirjan sivuja 061 ja 062. Sanat kainos ja kairos löydät sivuilta 257 ja 258. Luomista, Luojaa ja Luomakuntaa tarkoittavia sanoja löydät sivuilta 296, 297 ja 298. op/2012-11-17

 

EU:n Jumala

Euron setelit ovat saamassa uuden kuvituksen. Kohta ilmestyviin viiden euron seteleihin tulee kreikkalaisen ylijumala Zeuksen raiskaaman prinsessa Europen kuva hologrammina ja vesileiman muodossa. Kreikkalaisesta mytologiasta otettu kohtaus olisi merkityksetön, jollei siitä olisi kirjoitettu myös Ilmestyskirjassa:

Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. (Ilm 17:3)

Paluu perusteisiin

Nyt, kun EU:n johto on tukevasti jesuiittojen käsissä, ei tarvitse olla kaukaa viisas, kun jo tietää, mitä siitä seuraa. Mutta annetaan herrojen itsensä puhua. Vuosi sitten itsensä Herman van Rompuyn suusta kuultiin, että "Mario Draghi, Mario Monti ja minä olemme kaikki kolme jesuiittojen kouluttamia. Takaisin perusteisiin".

Jesuiittaveljeskunta perustettiin hävittämään protestantit, ja kaikki muut kristityt siinä ohessa. Euroopan Neuvoston presidentin kutsu "Back to basics" ei jätä tilaa arvailuille. Ja vaikka van Rompey ei olisi puhunut mitään, olemmehan me jo nähneet, mitä ne tekevät, jesuiitat.

Jesuiitoilla ja kristityillä on sataprosenttisesti vastakkaiset käsitykset siitä, mitä ovat perusteet. Mitä kristitty ymmärtää perusteilla, siitä vähän sivulla www.opsti.net/basis.htm, mutta kun kirkonmiehet lähtevät liikkeelle, alkaa veri virrata ja maat muuttuvat helvetin esikartanoiksi.

Mitä siis tarkoittaa presidentti van Rompeyn taisteluhuuto Back to basics? Tyypillinen esimerkki kirkonmiesten mobilisaatiosta tulee Baltiasta. Alkuperäiset preussilaiset tapettiin sukupuuttoon heti 1180-luvun alun "evankelioimisristiretkellä". Liiviläiset tehtiin orjiksi niin, että kun Hitler kutsui nuo lähetyssaarnaajansa Baltiasta kotiin 1939, oli liiviläisiä vielä muutama kymmen jäljellä. Liettua piti puoliaan lujasti katolista kirkkoa vastaan, latvialaiset saivat täydennystä entisen Itä-Euroopan, nykyisen Keski-Venäjän alueen balteista ja eestiläisten selviytyminen oli mittava Jumalan ihme.

Jumala ottaa varmasti jesuiittojen haasteen vastaan. Ilmestyskirjassa kerrotaan, miten siinä käy. op/2012-11-13

 

Syntivelan mitta

Syntivelan mittaa käytetään joskus ihmisarvon mittana. Ihmisen sanotaan olevan suunnattoman arvokas, koska hänen syntiensä lunastamiseksi tarvittiin Jumalan pojan kuolema ja veri. Kuinka poskellaan kyseinen arvio on, käy ilmi näistä Johannes Kastajan sanoista.

Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille. (Matt 3:7-9)

Aabrahamin arvo perustui siihen, että hän uskoi Jumalaan. Ilman tätä uskoa hänelläkään ei olisi ollut sen suurempaa arvoa kuin kansoilla yleensä, joista sanotaan:

Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän. (Jes 40:15)

Jos joku pitää itseään muita parempana, niin pitäköön. Tuomio - langettava tai vapauttava - on kuitenkin Jumalan käsissä. Se olisi kaikille langettava, ellei hän olisi päättänyt osoittaa armoa valituilleen. Armon saaneinakin me pysymme arvottomina palvelijoina, ja jollemme pysy, emme ole armoa kokeneetkaan. Jumalan tuomio on armoton sille, joka itse on armoton.

Meidän arvomme tulee suhteestamme Jeesukseen. Oman "ihmisarvonsa" turvin ei Jumalan kirkkautta ei kukaan kestä katsella. Portti Jumalan valtakuntaan on ahdas ja tiekin on kaita:

Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan. (1.Piet 1:17-21)

Isän Päivä

Poika lähti aamulla esikouluun, ja vaimo kysyi, lähdenkö koulun järjestämälle isänpäiväkutsuille. Olisi pitänyt mennä heti. Jos kyse olisi ollut Isän Päivästä, olisin lähtenyt kysymättäkin, sillä se on päivä, jolloin kaikki tottelevat, halusivat tai ei, mutta kun kysymys on okkulttisen siitosvoiman palvonnasta, niin parasta on olla menemättä.

Valtiollinen koulu vie meitä väkisin Frankfurtin koulukunnan uskonnollisiin tapahtumiin, mutta yhtä sinnikkäästi kuin se yrittää saada meitä palvelemaan Isää Perkelettä, vastustaa se Isää Jumalaa. Isän poikakin on niitten ohjelmissa karvainen pukki ja pikkupukeilla mitralaiset hiipat päässä. op/2012-11-09

 

Skandaali

Juutalaiset olivat lukeneet Raamattunsa huonosti. Siinä sanotaan:

Sillä näin sanoi minulle Herra, kun hänen kätensä valtasi minut ja hän varoitti minua vaeltamasta tämän kansan tietä: "Älkää sanoko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi sanoo; älkää peljätkö, mitä se pelkää, älkääkä kauhistuko. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, häntä te peljätkää ja kauhistukaa. Ja hän on oleva pyhäkkö, hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille. Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan. Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini." (Kts. Jes 8:11-16)

Juutalaisten mielestä heidän kuninkaansa olisi pitänyt olla mahtava mies, eikä Jeesus ollenkaan näyttänyt mahtavalta.

Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta; mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut. Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen, niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven (λιθον προσκομματος) ja kompastuksen kallion (πετραν σκανδαλου), ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu". (Rm 9:30-33)

Jeesuksen nöyryys oli se syy, miksi hän ei juutalaisille kelvannut. Hänellä oli kuitenkin syynsä tehdä niin kuin hän teki. Ihmisen pelastajan oli laskeuduttava ihmisen tasolle, voidakseen ottaa häntä kainalosta ja nostaa irti synnin suosta, ja samalla varottava, ettei hän itse jäisi siihen kiinni. Ei köyhyys mikään synti ole. Ei Jumala kompastuksia aseta. Kompastuksen asettaa ihmisen ylpeys, mutta juuri ylpeyttä, itseriittoisia luuloja, hävyttömiä puheita ja pahoja tekoja Jumala inhoaa.

Loukkauskivi, Jeesuksen nöyryys ja ristin nöyryytys, ei näytä ihmisestä kunnioitettavalta. Mutta Jumalan silmissä se on sitä. Jos pelastusmiehen on sukellettava paskalammikkoon, hän panee rensselit selkään ja sukeltaa. Kyse on motiiveista. Kun joudumme kokemaan vainoa Jeesuksen nimen tähden, muistakaamme, että se on armoa. Ja sitä, joka sen kestää (vinkki: Jeesuksen kanssa, Hengen voimasta!), sitä Jumala kunnioittaa. Niin kuin esimerkiksi ylösnousemisella kuolleista. Mutta jos kompastumme Jeesuksen ja "nöyryyttävän" ristin kantoon, ei meillä ole mitään syytä osoitella sormella juutalaisia. Noin miljardi ihmistä on kompastunut samaan, mikä on ennustettu myös siinä Jesajan tekstissä, jonka jo luimme. Ilmaisu "molemmille Israelin huonekunnille" pitää sisällään myös kristikunnan. Kristuksen ristin "pahennukseen" kompastunut kirkko viettelee kristittyjä prameudella ja vallalla, viedäkseen heidät helvettiin. Jokaisen kristityn pitäisi kavahtaa kuin hevonen käärmettä jokaista sellaista touhua, järjestöä ja ohjelmaa, jonka nimessä on sana kirkko.

Kun Rauman helluntaiseurakunnan hienoa, sillä hieno se on, temppeliä rakennettiin, joutui yhdistys ottamaan pankkilainaa. Pankkilainaa puolusteltiin sillä, että kun on hieno kirkko, niin kyllä rikkaat ihmiset sinne tulevat, ja maksavat velat pois. Voi voi. Ja miten Porissa kävi, siitä vähän enemmän Iltasanomissa. Linkki ja Osmon kommentti sivulla KIRJEET.

 

Elämän tarkoitus

Ihminen luotiin hallitsemaan. Ensi vaiheessa ihmisen hallittavaksi annettiin eläinkunta:

Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat". (1.Ms 1:26)

Eräs eläimistä, käärme, oli ihmistä ovelampi. Hän pystyi viettelemään ihmisen ja tuloksena oli paitsi rangaistus, myös synnin pääseminen ihmisen rakenteisiin. Nyt ihmisen piti hallita myös syntiä, joka asui hänessä itsessään. Kainille Jumala sanoi:

Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä! (1.Ms 4:7)

Kain ei pystynyt hallitsemaan syntiä, joka hänessä asui. Kainin suku hävitettiin ja Kainin pikkuveljen, Seetin sukuhaarastakin vain Nooa löysi armon Jumalan silmissä.

Onhan se hyvä, että Nooa löysi armon. Mutta merkitsikö se vain sitä, että ihmisen oli jäätävä ikuiseksi armon kerjäläiseksi? Ja oliko Jumalakin hyljännyt suunnitelman ihmisestä, joka hallitsisi hänen tekojaan? Ei suinkaan. Kun koko hanke jo näytti kaatuvan, hän lähetti poikansa, joka kukisti synnin vallan, ja pystyi sen nojalla tarjoamaan vapautusta synnin vallasta. Liittymällä Häneen ihminen ei ainoastaan saa syntejään anteeksi vaan saa palata takaisin Jumalan suunnitelmaan. Kun luet seuraavan lauseen, älä anna sanan "palvella" hämmentää sinua. Kysehän on siitä, että sinä olet saanut hoitaaksesi taloudenhoitajan tehtävän Jumalan huoneessa.

Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla (harisma: armoitus), minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon (haris: armo) hyvinä huoneenhaltijoina (oikonomos). (1.Piet 4:10)

Jo näistä parista lauseesta olisi hyvin paljon sanottavaa. Niin paljon, että tälle sivulle siitä ei mahdu juuri muuta kuin "tagit" - armo ja huoneenhaltija. Ensinnäkin se, mitä on armo. Jos meillä on kirkollisen kulttuurin huppu silmillä, me emme ehkä tiedä, että armoa on kahdensuuntaista. Me otamme vastaan ja osoitamme sitä muille, ja jopa Jumalalle. Ihan totta, vaikka kirkollisen kulttuurin pimittämät raamatunkääntäjätkin sen meiltä pimittävät. Kun pitäisi sanoa, että me osoitamme Jumalalle armoa, he kirjoittavat, että me kiitämme Jumalaa. Ehkä he eivät ymmärrä, mitä armo on.

Suomennoksessa käytettävä vanhahtava sana huoneenhaltija, on käännös yhdyssanasta oikonomos, jossa osa oikos tarkoittaa taloa, ja nomos lakia. "Oikonomoksen" tehtävänä on siis pitää yllä talon järjestystä, eli harjoittaa Jumalan "ekonomiaa", joka perustuu armoon. Ja millaista tämä Jumalan ekonomia sitten on? Efesolaiskirjeessä Paavali pohtii, oliko Efesossa - tai oikeastaan Laodikeassa - edes kuultu siitä:

Olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta (την οικονομιαν της χαριτος), mikä on minulle teitä varten annettu (Kts. Ef 3:2)

Strongin mukaan sana G3622, οικονομία, on "administration" ja G3623, οικονόμος, sama kuin "manager", siis Jumalan huoneen "ekonomi".

Jumalan ekonomia on laajenevaa taloutta. Joissakin kohdin Raamattua puhutaankin talonrakentamisesta, oikodomiasta. Näin esimerkiksi Paavali 1. kirjeessään Timoteukselle.

Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta (η Sοικοδομιαν Jumalan rakennushanketta TBAοικονομιαν θεου: Jumalan talonpitoa), joka perustuu uskoon (την εν πιστει), niin kehoitan nytkin. Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät. (1.Tim 1:3-7)

Sanan oikodomia käytöstä Juuso huomauttaa:

οικοδομια, ας, η, (οικοδομεω) huoneen rakentaminen, rakennus, θεου 1.Tim 1:4, jossa toinen lukuparsi on οικονομιαν. *

Jumalan taloudenhoitaja toteuttaa Uskon ekonomiaa. Vain Jumala voi tehdä, mutta sen ei pidä meitä masentaa. Me olemme Jumalan työtovereita, kts. 1.Kor 3:9 työmaalla, jossa rakennetaan Uutta Luomakuntaa Kristuksessa:

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus (καινη κτισις); se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2.Kor 5:17)

Jumala toteuttaa sen, minkä me pyydämme ja uskomme. Luetaan vielä:

eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta (η Sοικοδομιαν TBAοικονομιαν θεου), joka perustuu uskoon (την εν πιστει), niin kehoitan nytkin.

Miljoonat ihmiset ovat masentuneita, koska he eivät ole löytäneet paikkaansa Jumalan yhteydessä. Ovatko he etsineet sitä vain kirkosta, vai ovatko he kompastuneet ensimmäiseen pettymykseen, kun eivät ole löytäneet etsimäänsä sieltä, jossa se heidän mukaan pitäisi olla. Älä masennu. Raamatun ohje on:

Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan. Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä "rakkaus peittää syntien paljouden". Olkaa vieraanvaraisia toinen toistanne kohtaan, nurkumatta. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina. Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen. (1.Piet 4:7-11)

Jos noudatat ohjetta, sinut huomataan. Sinä pääset korkea-arvoiseen seuraan. Isä, Poika ja Pyhä Henki tulevat asumaan sinun sydämeesi. Eräs Jeesuksen opetuslapsista kyseli näitä jo ennen sinua. Jeesus vastasi:

Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. (Kts. Joh 14:23)

 

Maailman vapahtaja

Samarialaisen Sykarin kylän asukkaiden on sallittu sanoa nämä sanat:

Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja. (Joh 4:42)

Harmi, että vaikka säädetyt kaksi päivää ovat kohta ohi, monilla on vieläkin sellainen luulo, että Jeesus on pelkästään syntisten vapahtaja. Onhan toki Jeesus syntisten vapahtaja, mutta tässä on kysymys paljon suuremmasta asiasta.

Jumala oli itse määrännyt erään enkeliruhtinaan kosmoksen hallitsijaksi, ja kun enkeliruhtinas kapinoi Luojaansa vastaan, tarvittiin kapinan kukistamiseen jokin suurempi voima, kuin mitä kosmoksen hallitsijan käytettävissä oli. Kapina olisi kyllä kukistunut itsestään omaan mahdottomuuteensa, mutta se olisi merkinnyt paitsi petetyn ihmisen, myös tahattomasti väärälle puolelle jääneen luomakunnan tuhoa, ja tätä Jumala ei halunnut. Kun Jumalan leirissä asiaa harkittiin, lähetettiin Jumalan Sana kapinoivaan maailmaan. Hän syntyi ihmiseksi, ja kärsi sen oikeudenmukaisen rangaistuksen, jonka kapinaan syyllistynyt luomakunta oli ansainnut, ja tuli koko luomakunnan vapahtajaksi.

Vapautettu luomakunta ei ainoastaan tottele, vaan ylistää vapahtajaansa:

Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.
Kaikki sinun tekosi ylistävät sinua, Herra, ja sinun hurskaasi kiittävät sinua.
He puhuvat sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi.
Niin he ilmoittavat ihmislapsille hänen voimalliset työnsä ja hänen valtakuntansa kirkkauden ja kunnian.
Sinun valtakuntasi on iankaikkinen valtakunta, ja sinun herrautesi pysyy polvesta polveen. (Ps 145:9-13)

Jumalan valtakunta

Luukkaalta on Raamatussa kaksi selostusta: toinen on Luukkaan evankeliumi ja toinen Apostolien teot. Luukas kirjoittaa:

Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut, ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta. (Apt 1:1-3)

Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta ja samaa siis lähtivät tekemään apostolitkin. Ja sitähän mekin rukoilemme joka päivä: "Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun Valtakuntasi…" Ehkäpä meidän nyt pitäisi tehdä samalla tavalla ja siirtyä puhumaan Jumalan valtakunnasta.

 

BibleQuote

BibleQuote (Sitaatti Raamatusta) on tehokas ja monipuolinen ohjelma, kun tarkoitus on tutkia Raamattua ja sen käännöksiä eri kieliin. Ohjelman tekijä on korealainen Timothy Ha, mutta uusimpien versioiden tekijöinä mainitaan myös venäläisiä. Venäjällä ohjelma onkin suosittu, ja se löytynee nimellä Tsitata iz Biblii vaikka täältä: http://jesuschrist.ru/software/ tai täältä: http://www.bqt.narod.ru Venäjänkielinen versio vaatii luonnollisesti venäjänkielisen käyttöjärjestelmän. Tiedossani ei ole, mistä BibleQuote-ohjelman saisi latinalaisia aakkosia käyttäviin koneisiin.

 

Kosinon helluntaiseurakunta Moskovassa

Kosinon helluntaiseurakunta on ollut Moskovan vallanpitäjien silmätikkuna jo pitkään. Tässä kertomusta nykyisen kokoushuoneen tilasta öisen hyökkäyksen jälkeen syyskuun alussa. Jutun nimenä on "Uskoa ei voi hävittää, uskoa ei voi särkeä": http://www.youtube.com/watch?v=JZ5DkQKAebA

Seurakunta on lähettänyt Putinille kirjeen, kts. http://www.evangelie.ru/forum/t41643-3.html, mutta tokkopa se Putin mitään Amerikan juutalaisille mahtaa.

Myös Novgorodin alueella helluntailaiset ovat menettäneet rukoushuoneen. Rukoushuone sijaitsi Kulotinon kylässä lähellä Okulovkan rautatieasemaa. Hävitys suorittiin 20.09.2011.

 

Asia niin kuin se on

Paul Washer on niitä miehiä, jotka kutsutaan puhumaan yleensä vain kerran. Mutta hänen puheensa kannattaa kuunnella monta kertaa. Tässä hän puhuu Etelän Baptistien nuorille. Kuulijoita oli paikalla viitisen tuhatta, mutta katselukertoja on jo noin 800.000. Sama video löytyy toisestakin osoitteesta, jossa katselukertoja on noin 1.850.000. Videon nimeksi on pantu "shokeeraava sanoma nuorisolle", mutta ei se niin shokeeraava ole. Onpahan vain kerrankin suoraa puhetta ja faktaa. Siis "The Shocking Youth Message (Paul Washer)" osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=cncEhCvrVgQ

 

Hérete!

op/2012-10-13

Olin yhdeksäntoistavuotias, kun kuulin ensimmäisen kerran kahden miehen tervehtivän toisiaan sanoilla "Jumalan rauhaa!" Hyvä niinkin, sillä onhan se paljon kauniimmin, kuin mitä kirkkoraamattu m-38 väittää Jeesuksen sanoneen:

Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: "Terve teille! (χαιρετε: Iloitkaa)" Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä. (Mt 28:9)

Oikea käännös sanasta herete (χαιρετε) olisi ollut "Iloitkaa".

(GNT-V) TSBως TSBδε TSBεπορευοντο TSBαπαγγειλαι TSBτοις TSBμαθηταις TSBαυτου και ιδου TSο ιησους Aυπηντησεν TSBαπηντησεν αυταις λεγων χαιρετε αι δε προσελθουσαι εκρατησαν αυτου τους ποδας και προσεκυνησαν αυτω

Englantilainen KJV käännös kelpaa ehkä ruskeapaitasille, mutta venäläinen 1876 on oikea:

KJV+) And1161 as5613 they went4198 to tell518 his846 disciples,3101 behold,2400, (2532) Jesus2424 met528 them,846 saying,3004 All hail.5463 And1161 they3588 came4334 and held2902 him846 by the3588 feet,4228 and2532 worshiped4352 him.846

(RST) Когда же шли они возвестить ученикам Его, и се Иисус встретил их и сказал: радуйтесь! И они, приступив, ухватились за ноги Его и поклонились Ему.

Aika, paikka, ja henkilöt ovat tässä tärkeitä. Jeesus sanoi tämän pääsiäisaamuna naisille, jotka enkeli oli lähettänyt tyhjältä haudalta opetuslasten luo. Kun naiset olivat menossa, tuli Jeesus vastaan ja sanoi: Iloitkaa! Kuolema oli voitettu. Jeesus oli tehnyt sen, josta profeetat olivat puhuneet:


Ja sinä päivänä sanotaan: "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan; tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi". (Jes 25:9)

Jeesus ei puhunut ylisanoja; hän ei halunnut käyttää tätä tervehdystä ennen kuin se oli totta. Mutta kun se nyt oli tapahtunut, siitä kelpasi puhua, vaikka siihen sisältyy vivahdus:

Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. (Matt 5:11-12)

Eivät KR-38 kääntäjät suinkaan olleet tietämättömiä sanan hairo merkityksestä. Yleensä he käänsivät sen oikein:

Lopuksi, veljet, iloitkaa (hairete), tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Tervehtikää (Ασπασασθε) toisianne pyhällä suunannolla. Kaikki pyhät lähettävät teille tervehdyksen (ασπαζονται υμας). Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. (2.Kor 13:11-13)

Sanaa "iloitse", tai "iloitkaa", ei pidä käyttää tervehdyksenä silloin, kun siihen ei ole perusteita. Enkeli, joka ilmoitti Marialle Jeesuksen syntymästä, oli siihen valtuudet:

Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret, neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria. Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! (χαιρε κεχαριτωμενη: Iloitse, armoitettu!) Herra olkoon sinun kanssasi." Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys (ασπασμος) mahtoi tarkoittaa. Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon (χαριν) Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman." (Lk 1:26-33)

Jeesuksen ja Juudas Iskariotin keskusteluista vain yksi on päässyt Raamatun lehdille. Jeesus on valmistautumassa kuolemaan kun Juudas johtaa kuolemanpartion paikalle ja sanoo: "Iloitse rabbi":

Ja katso, hänen vielä puhuessaan tuli Juudas, yksi niistä kahdestatoista, ja hänen kanssaan lukuisa joukko ylipappien ja kansan vanhinten luota miekat ja seipäät käsissä. Ja se, joka hänet kavalsi, oli antanut heille merkin sanoen: "Se, jolle minä suuta annan, hän se on; ottakaa hänet kiinni". Ja kohta hän meni Jeesuksen luo ja sanoi: "Terve, rabbi! (χαιρε ραββι: Iloitse, rabbi!)" ja antoi hänelle suuta. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ystäväni (εταιρε: Toveri), mitä varten sinä tänne tulit?" Silloin he tulivat Jeesuksen luo, kävivät häneen käsiksi ja ottivat hänet kiinni. (Matt 26:47-50)

Myös Jeesuksen vastaus Juudalle on käännetty väärin. Ei Jeesus sanonut Juudasta ystäväksi, vaan toveriksi, ja kaiken lisäksi sama sana on tullut nyt käyttöön muodossa "hetero". Ystävämme Juuso kirjoitti reilut sata vuotta sitten sanan "heteros" merkityksestä näin:

εταιρος, ου, ο, (ετης, ου, ο, tuttava, sukua on εθος) kumppani, toveri Matth. 11:16, jossa toinen lukuparsi on τοις ετεροις ystäväni! käytettiin sekä tuttuja että tuntemattomia puhuteltaessa Matth. 20:13. 22:12. 26:50.

Sana heteros löytyy Juuso Hedbergin sanakirjan sivulta 200. Verbi iloita, hairoo, löytyy sivulta 587

Pilkkaajille sana "iloitse", tai monikossa "iloitkaa", oli ja on yhä mieluinen.

Ja he riisuivat hänet ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan ja väänsivät orjantappuroista kruunun, panivat sen hänen päähänsä ja ruovon hänen oikeaan käteensä, polvistuivat hänen eteensä ja pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas! (χαιρε ο TSBβασιλευς των ιουδαιων - Iloitse, juutalaisten kuningas)" (Matt 27:28-29)

Venäläinen vuoden 1876 kirkkoraamattu on tässäkin kohden tarkka:

Mat 27:29

(RST) и, сплетши венец из терна, возложили Ему на голову и дали Ему в правую руку трость; и, становясь пред Ним на колени, насмехались над Ним, говоря: радуйся, Царь Иудейский!

Tärkeä se on meillekin, vivahteineen päivineen. Seuraavat Filippiläiskirjeen sanat eivät kommentteja tarvinne:

Vaan jos minut uhrataankin tehdessäni teidän uskonne uhri- ja palvelustoimitusta, niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne; samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani! (Fil 2:17-18)

Sitten vielä, veljeni, iloitkaa (hairete) Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi. (Fil 3:1)

Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil 4:4-7)

Tämä 1. Tessalonikalaiskirjeen kohta kelpaisi huoneentauluksi:

Olkaa aina iloiset (kr. "pantote hairete).
Rukoilkaa lakkaamatta.
Kiittäkää joka tilassa (kr. En panti euraristete). Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. (1.Tess 5:16-18)

Sanoilla iloita (hairoo), kiittää (euharistoo) ja armo (haris) on sama juuri: ilo (hara). Missä sitä sanottiinkaan, että ilo Herrassa on teidän väkevyytenne? (Väkevyys mitataan kärsimyksissä).

Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa (χαιρετε), sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita (χαρητε) ja riemuita. (1.Piet 4:12-13)

Johanneksen Toisesta kirjeestä käy ilmi, että sanan hairete, tai herete, niin kuin se nykyään lausutaan, käyttö tervehdyksenä oli tärkeä:

Ja nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niinkuin kirjoittaisin sinulle uuden käskyn, vaan minä kirjoitan sen, joka meillä alusta asti on ollut: että meidän tulee rakastaa toinen toistamme. Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette alusta kuulleet, tulee siinä vaeltaa. Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Ottakaa vaari itsestänne, ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi (μη χαιρειν αυτω μη λεγετε); sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi (TSBγαρ λεγων χαιρειν), joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa. (2.Joh 5-11)

Kääntäjä on taas ollut omavaltainen. Lähdetekstin sana "iloita" on yht'äkkiä muuttunut tervetulotoivotukseksi. Myös venäläinen 1876 käännös on mennyt pieleen:

2Jn 1:10

(GNT-V) ει τις ερχεται προς υμας και ταυτην την διδαχην ου φερει μη λαμβανετε αυτον εις οικιαν και χαιρειν αυτω μη λεγετε

(KJV+) If there come any1536, 2064 unto4314 you,5209 and2532 bring5342 not3756 this5026 doctrine,1322 receive2983 him846 not3361 into1519 your house,3614 neither2532, 3361 bid3004 him846 Godspeed:5463

(RST) Кто приходит к вам и не приносит сего учения, того не принимайте в дом и не приветствуйте его.

2Jn 1:11

(GNT-V) ο TSBγαρ λεγων Aγαρ αυτω χαιρειν κοινωνει τοις εργοις αυτου τοις πονηροις

(KJV+) For1063 he that biddeth3004 him846 Godspeed5463 is partaker2841 of his848 evil4190 deeds.2041

(RST) Ибо приветствующий его участвует в злых делах его.

Oikeitakin käännöksiä löytyy. Olen nyt jo muutaman viikon verrannut kreikkalaisia lähdetekstejä yhteen kiinalaisen kotiseurakuntaliikkeen kasvattien käännökseen, jossa osa sanavalinnoista räjäyttää pankin. Varjopuolena on käännöksen saatavuus ja copyright-ehdot. Samat ehdot, jotka muuten haittaavat suomenkielisen "Raamattu kansalle" käännöksen käyttöä. op/2012-10-13

PS/2012-10-23: Mainittu "vostanovitelnyi perevod" löytyi helposti netistä. Se näyttää tulleen Venäjällä suosituksi, päätellen siitä, että nettikeskustelu käännöksestä käy kuumana. Yhdelläkin palstalla oli yli 50 sivua kommentteja. Käännöksen tehnyt kotiseurakuntaliike on ollut Yhdysvalloissakin kerettiläisten metsästäjien hampaissa, mutta nyt on Yhdysvaltojen johtava "heresy hunter", Frank Hanegraaf tehnyt historiallisen täyskäännöksen, eli pyörtänyt sanansa, kts. http://www.forfaith.ru/wp-content/uploads/2010/12/CRJ-Magazine-32-06-SE-RUS.pdf.

 

Ompeluseurat

Koko Suomi on nyt opetettu nauramaan sukkaakutovia mummoja. Mutta minä en naura. Ensinnäkin minulla ei ole ollut kunnon sukkia senjälkeen kun ne äitin kutomat merkillisellä tavalla katosivat. Ostan sukkia melkein joka toinen päivä, mutta kunnollisia tuskin koskaan. Äitin kutomat hiihtosukat, sellaiset pitkävartiset on vielä jäljellä, ja samoin ne noin kolmekymmentä vuotta sitten ostetut harmaat villasekoitesukat. Lahjaksi saamia hiihtosukkia on myös tarpeeksi. Mutta siinä ne sitten ovatkin, ainoat sukat jotka eivät kiristä, siis eivät oikeasti kiristä nilkkaa, ovat syyslämpimät ja kelpaavat talvellakin. Jos olisin vähän nuorempi, opettelisin vielä kutomaan. Ja ehkä opettelenkin, kuka sitäkään tietää. Odotellaan nyt kuitenkin jouluun asti, jos joku tekisi vielä sellaiset aivan lyhytvartiset, laajakaulaiset kotisukat oikeasta, ohuesta villalangasta. Muuten, kävin jo kesällä Seitsemisen kansallispuistossa, siellä Koveron torpassa, katsomassa, miten villoista lankaa tehdään. Vakavissanihan minä, niinkuin aina. Viisikymmentä lastakin oli mukana näitä taitoja oppimassa.

Sukan kutomisen jaloin muoto on ompeluseurat. Kolme jaloa taitoa yht'aikaa käytössä: kutominen, keskusteleminen ja hengellinen viisaus. Mikä tehokkuus! Mikä hieno tapa panna elämänviisaus ja tietotaito kiertämään ja samalla nauttia siitä. Yritin pienempänä ajatella kahta asiaa yht'aikaa, ja taisin siinä vähän kehittyäkin, mutta kolmen asian samanaikaista harrastamiseen ei kyllä jokapoika ainakaan kylmiltään pysty.

 

Jeesuksen vaimo

Antikristuksen media kertoi oman versionsa Jeesuksen vaimosta. Harwardin yliopiston teologisen tiedekunnan professori Karen King on esittänyt koptinkielisen, eli Egyptiläisten omalla kiellellä kirjoitetun papyruksen palasen, jossa mainitaan Jeesuksen vaimo. Luuserit ovat takertuneet sanaan, ja väittävät papyruksen todistavan, että Jeesus oli naimisissa. Videon http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=vlmoILJmH4M#!

selityksissä todetaan:

Four words on a previously unknown papyrus fragment provide the first evidence that some early Christians believed Jesus had been married, Harvard Professor Karen King told the 10th International Congress of Coptic Studies, September 18, 2012.

elikkä:

Neljä sanaa ennen tuntemattomassa papyruspalassa antavan ensimmäisen näytön siitä, että muutamat varhaiset kristityt uskoivat Jeesuksen olleen naimisissa, kertoi Harvardin (yliopiston) professori Karen King Koptitutkimuksen 10. kansainväliselle kongressille 18. syyskuuta 2012.

Kun sokea taluttaa sokeaa, niin kuoppaan menevät molemmat. Olisivat edes kuunnelleet mitä Karen King sanoi. Mutta etsiessään puolustelua jumalattomalle meiningilleen paholaisen orjat tarttuvat mihin tahansa oljenkorteen, edes jotenkin puolustellakseen jumalatonta meininkiään. Jeesuksen vaimo on kristillinen seurakunta. Ja vaikka Saatanan tuomioistuimessa annettaisiinkin langettava tuomio kyseisten neljän sanan perusteella, jäisi vielä auki kysymys siitä, kuuluivatko Egyptin gnostikot edes seurakuntaan.

Avioliiton solmimisessa on kaksi vaihetta, sopimusvaihe ja täytäntöönpanovaihe, kihlaus ja häät. Jo siinä vaiheessa, kun kihlaus on julkistettu, katsotaan avioliiton olevan voimassa. Näin myös Kristuksen morsianta voidaan sanoa Kristuksen vaimoksi. Mutta Karen Kingin esittämä papyrusteksti ei välttämättä tarkoita seurakuntaa. Liikkeellä oli kaikenlaista huhua ja tarinaa Jeesuksesta. Yksi kertoi niin, ja toinen kertoi näin. Jos joku sanoi Jeesuksella olleen vaimon, niin ei siinäkään mitään kummaa ollut. Ja jos joku olisi kertonut Jeesuksella olleen kaksitoista vaimoa, ei siinäkään olisi ollut mitään kummaa. Sellaista tehdään jatkuvasti.

Jeesuksen elämästä kirjoitetut neljä autenttista evankeliumia eivät riittäneet tyydyttämään kaikkien lukijoiden uteliaisuutta. Kun evankeliumit oli luettu, kysyttiin, että onkos tästä miehestä kirjoitettu vielä muuta. Joku halusi tietää, millainen poika Jeesus oli alle kolmikymppisenä, koska siitä evankelistat kirjoittavat hyvin vähän. Näppärät satusepät kirjoittivat pari aivan lapsellista "Jeesuksen lapsuuden evankeliumia", ja kaupaksi menivät nekin.

Jo katekismukseni kolmannessa osassa kirjoitin siitä, miten seurakunta pystyi erottamaan jyvät akanoista:

 

Uuden testamentin kaanon

Jerusalemin "humauksesta" (kts. Apt 2:2-41) alkunsa saanut seurakunta levisi kaikkiin naapurimaihin. Kaksitoista apostolia eivät ehtineet kertoa kaikille kiinnostuneille kaikkea, mitä Jeesus teki ja opetti. Asiat oli kirjoitettava muistiin ja kopioita kirjoituksista oli toimitettava tarvitsijoille. Töihin ryhtyi myös Luukas-niminen lääkäri, joka selontekonsa alkusanoiksi kirjoitti:

Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessa tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu. (Luuk 1:1-4).

Mutta kaikki kirjoittajat eivät suinkaan tutkineet tarkkaan kaikkea sitä, mitä kirjoittivat. Alussa kirjoitettujen silminnäkijöiden kertomusten rinnalle alkoi tulla selvästi sepitettyjä "evankeliumeja". Niissä erilaisten aatesuuntien edustajat esittävät enemminkin omia ajatuksiaan, kuin historiallisia tosiasioita ja Jeesuksen lausumia. Aikaa myöten tarjolle tuli sellaisiakin teoksia kuin "Paavalin ja Hecklan teot". Heckla on kertomuksen nuori ja viehättävä, siveä neito, jolle sattuu kommelluksia. Seurakunnat joutuivat ottamaan kantaa kirjoituksiin. Epäasiallisia kirjoitelmia ei luettu yhteisissä kokouksissa.

Vuoden 140 paikkeilla tuli Roomassa tunnetuksi, että muuan Markion (n. 85-180) tuntemistaan kirjoituksista hyväksyi vain Luukkaan evankeliumin ja 10 Paavalin kirjettä. Rooman piispa Gaius ei hyväksynyt Johanneksen evankeliumia ja Vähän Aasian kirkot eivät hyväksyneet Paavalin kirjoituksia. Syyriassa yleiseen käyttöön tuli arameankielinen, apologeetta Justinoksen oppilaan Tatianoksen (110-180) eri evankeliumeista yhdistelemällä koostama evankeliumiharmonia, joka tunnetaan nimellä Diatessaron.

Noin vuodelta 200 on säilynyt muistio, jossa ilmeisen asiantuntevasti selostetaan kirjoittajan tietoja ja käsityksiä Uuden Liiton arvostetuimmista kirjoituksista. Muistiosta tunnetaan vain muutama varsin myöhäinen kopio, mutta kirjoituksen arvo on silti yleisesti tunnustettu. Kirjoituksen löytäjän, italialaisen Muratorin mukaan kirjoituksessa selostettua UT kokoonpanoa sanotaan Muratorin kaanoniksi. Sen esittämä Uuden Testamentin kokoonpano jo lähes vastaa meikäläistä, Pohjois-Afrikassa 300-luvun lopulla vakiintunutta UT kokoonpanoa. Vain Hebrealaiskirje, 1. ja 2. Pietarin kirje ja Johanneksen kolmas kirje puuttuvat. Muratorin kaanonissa vielä mukanaolevat Salomonin Viisauden kirja ja Pietarin ilmestyskirja sen sijaan jätettiin myöhemmin pois.

Huolimatta Syyrian Antiokiassa alkaneesta kirkollisesta kehityksestä, syyrialaiset kristityt käyttivät paitsi Tatianoksen evankeliumiharmoniaa, myös erillisiä, vanhalla syyrialla (Old Syriac) kirjoitettuja käsikirjoituksia, josta myöhemmin koostettiin syyrialainen raamattu, Peshitta. Syyrian Antiokiassa, jossa käytettiin kreikkaa, syntyi koulukunta, joka suoritti huolellista tekstikritiikkiä sanatarkan Uuden Testamentin varmistamiseksi. Koulukunta oli melkein etuoikeutetussa asemassa ottamaansa tehtävään nähden, sillä aramean tuntijoina he pystyivät vaivatta lukemaan sekä Vanhan Testamentin hebreankielisiä tekstejä, sen kreikkalaista Septuaginta-käännöstä, mahdollisesti arameaksi kirjoitettuja evankeliumeja ja kreikaksi kirjoitettuja lähetyskirjeitä, joista se pystyi tekemään asiantuntevat käännökset myös arameankielistä Peshittaa varten. Tämän koulukunnan edustajista tunnetuin on Lukianos (n.240-312), joka oli ainakin mukana silloin, kun Raamatun nykyinen kokoonpano ja sisältö sai sen muodon, jota voidaan Raamatuksi sanoa. Nykyaikaan säilyneistä Syyrian Antiokian koulukunnan käsikirjoituksista ehdoton enemmistö on syyrialaisen tekstitradition mukaisia tekstejä.

Vuoden 325 jälkeen keskustelua käytiin siitä, onko Johanneksen ilmestys otettava mukaan UT kaanoniin vai ei. Kysymys oli arkaluontoinen syystä, että kirkolliset pitivät Johanneksen ilmestyksen tekijää gnostilaisena. Vaaralliseksi tajuttiin myös tilanteen aiheuttama kysymys: "Oliko apostoli Johannes siis gnostilainen?" Toisaalta kirjoitus oli niin hyvä, että sitä ei millään voitu tunnustaa gnostilaisten piirissä syntyneeksi. Kysymys jäi vastaamatta. Kirkollinen historioitsija Eusebius (260-340) kiertää kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa, eikä lopultakaan julkaise omaa kantaansa. Hän jopa luokittelee Johanneksen ilmestyksen kahteen luokkaan, sekä yleisesti hyväksyttyihin lisäyksellä "jos niin hyväksi havaitaan", että kiistanalaisiin lisäyksellä "jos niin hyväksi havaitaan".

Eusebiuksen jälkeen keskustelua käytiin vielä siitä, tuleeko muutamat lyhyet kirjoitukset, sellaiset kuin Paavalin kirjeet Timoteukselle ja Tiitukselle, Johanneksen toinen ja kolmas kirje ja vastaavat otettava mukaan UT kaanoniin. Kaanoniin hyväksyttyjen kirjojen lukumäärä kohosi 27 kirjaan ensimmäistä kertaa vuonna 367 Athanasiuksen laatimassa luettelossa Egyptin Aleksandriassa. Asia vahvistettiin Hippo Regiuksen kirkolliskokouksessa v. 393 ja Karthagon kirkolliskokouksessa v. 397 Pohjois-Afrikassa. Soraääniä esiintyi vielä, mutta yleinen käytäntö oli jo vakiintunut, eikä keskustelulla ollut enää käytännön vaikutusta. Kysymys Johanneksen ilmestyksestä sensijaan jäi kirkollisilta ratkaisematta. Kreikkalaisten ortodoksien raamatusta se jäi pois, ei myöskään Intian nestoriaanisen kirkon virallinen raamattu sitä sisällä.

Vuoden 463 jälkeen syyrialainen kirkko luopui Tatianoksen evankeliumiharmoniasta. Arameankielisestä raamatusta (Peshitta) jäivät kuitenkin puuttumaan sekä pienenet paimenkirjeet, että Johanneksen ilmestys.

Vaikka eri koulukuntien teologit eivät olleetkaan yksimielisiä oli ratkaisu silti selvä. Tiettyjä kirjoja luettiin enemmän kuin toisia. Ostaja valitsi sen, mitä osti, tai mitä hän kirjurin kopiopalvelusta tilasi.

Egyptin Aleksandrian koptinkieliset seurakunnat joutuivat varhaisessa vaiheessa hämärämiesten valtaan. He eivät hyväksyneet käsitystä Jeesuksen jumaluudesta, eivätkä hänen kuolemastaan syntisten puolesta syntien sovitukseksi, eivätkä hänen herruudestaan. Syyrialais-kreikkalainen kirkko pyristeli kauan Egyptin okkulttista koulukuntaa vastaan, mutta kun saksalainen Tischendorf 1800-luvulla löysi Pyhän Katarinan luostarin roskalaatikosta Siinailta poisheitetyn Egyptin Aleksandrialaiseen koulukuntaan kuuluvan Uuden testamentin käsinkirjoitetun version, kirkkoa johtavat okkulttiset piirit näkivät hetkensä koittaneen. Nyt on jo perin vaikea löytää sellaista uutta raamatunkäännöstä, joka olisi alkuperäisten syyrialais-kreikkalaisten käsikirjoitusten mukainen.

Takaisin Osmon kotisivulle