Jumala haluaa siunata jokaista ihmistä,

mutta hän ei siunaa ketään, ennen kuin ihmisen synti on poistettu.

Mutta synnin poistamisen jälkeen alkaa ihmeellinen hengellinen elämä.

Jumalan salaisuudet paljastuvat ja Kristuksen rikkaus tulee käyttöön uskon kautta.

Tässä marilaisten ystävieni pyynnöstä kirjoitetussa kirjassa

"Evankeliumi" siitä siis vähän enemmän

 

 

 

EVANKELIUMI

Osmo Pöysti

Ylöjärven Kuru/ Ikaalinen, Finland

op/2015-04-01/2017-08-04

Kaikki oikeudet pidätetään

All rights reserved

tekstin loppuosa on vielä kesken…

älä siis tee tästä tekstistä tarpeettomia kopioita, ehkä seuraava laitos on jo valmiimpi…

 

Tältä sivulta löydät kirjan Evankeliumi suomenkielinen versio mallia 2017-08-04 kokonaisena (oikeastaan siis vajavaisena) ja näistä linkeistä löytyy sama osina: Luku 01. Luoja loi hyvin; Luku 02. Taivasten Valtakunnan hallitusohjelma; Luku 03. Kätketty siemen; Luku 04. Kuka hän on; Luku 05. Risti ja ylösnousemus; Luku 06. Taivasten Valtakunnan avaimet; Luku 07. Evankeliumi ja sen seuraukset; Luku 08. Kristuksen ruumiin rakentaminen; Luku 09. Jumalan tunteminen; Luku 10. Pyhän Hengen hedelmät; Luku 11. Täydellisyys; Luku 12. Jumalan kunnian julkinen ilmestyminen

 

Kun yli kaksi vuotta sitten aloin kirjoittaa juttua evankeliumista, arvelin työn valmistuvan noin neljässä kuukaudessa ja sen kääntämisen venäjään vievän pari kuukautta lisää. Toisin kävi. Teksti pyrki rönsyilemään ja raamatunkäännöksien poikkeamat lähdetekstistä oli korjattava mahdollisimman hyvin. Venäläinen vuoden 1876 käännös on tehty oikeista käsikirjoituksista, mutta suomalainen Pohjois-Afrikassa ja Kesareassa käpelöidyistä versioista, jonka takia tekstissä on mukana runsaasti tarkistuksessa tarvittavaa kreikankielistä tekstiä.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa enintään sadan sivun pituinen teksti, mutta se tavoite on vielä saavuttamatta, ja kreikankieliset lähdeviittaukset ovat vielä jatkossakin tarpeen. Näistä syistä kirjan teksti oli tarkoituksenmukaista ainakin tekovaiheessa jakaa kahteentoista kaksikieliseen lukuun:

Luku 01. Luoja loi hyvin

Luku 02. Taivasten Valtakunnan hallitusohjelma

Luku 03. Kätketty siemen

Luku 04. Kuka hän on

Luku 05. Mitä hän teki

Luku 06. Taivasten Valtakunnan avaimet

Luku 07. Evankeliumi ja sen seuraukset

Luku 08. Kristuksen ruumiin rakentaminen

Luku 09. Jumalan tunteminen

Luku 10. Pyhän Hengen hedelmät

Luku 11. Täydellisyys

Luku 12. Jumalan kunnian julkinen ilmestyminen

Kaksikielisen version venäjänkielinen esittely löytyy täältä.

Kirjan Evankeliumi venäjänkielinen teksti osoitteesta http://www.opsti.net/jevangelie.htm

Raamatun teksti on vaikea sille, joka yrittää tulla tuntemaan sen sisällön tulematta itse sisään Taivasten valtakuntaan Evankeliumin sanan kautta. Kun kahdeksantoista vuoden ikäisenä ostin ensimmäisen raamattuni, jaksoin vaivoin lukea yhden sivun päivässä. Mutta sitten ostin fyysikkona ja matemaatikkona tunnetun Blaise Pascalin kirjan Pensees, (Mietteitä), jonka luettuani Raamatun sanoma alkoi avautua. Jos siis joku sanoo, ettei hän ymmärrä Raamattua, niin ymmärrän sen hyvin, ja juuri tästä syystä tuli kirjan nimeksi Evankeliumi, sillä evankeliumin vastaanottaminen on avain ei ainoastaan Raamatun ymmärtämiseen, vaan myös Jumalan tuntemiseen.

Toinen haaste, joka minun oli otettava huomioon, syntyy siitä, että Evankeliumin nimellä markkinoidaan monenlaisia vääriä "evankeliumeita" ja muita utopioita. Niitä torjuakseni olen parin viime vuoden aikana kirjoittanut monta juttua siitä, mitä evankeliumi ei ole. Siitä taas syntyy moraalinen velvollisuus kertoa, mitä evankeliumi sitten oikeasti on. Tästä vastuusta on kuitenkin mahdollista päästä helpolla sanomalla että evankeliumi on Uuden Testamentin sanoma kokonaisuudessaan. Jos siis tekisin näin, pääsisin kuin koira veräjästä, ja tuloskin olisi ainakin jossain mielessä parempi kuin se, mitä seuraavilla sivuilla asiasta pystyn sanomaan. Yksi seikka on kuitenkin tässä minun puolellani: Myös lukija on samassa asemassa. Avataan siis ikuisuuden portteja hieman raolleen ja katsellaan yhdessä, nöyrästi tunnustaen että ikuisuus on ikuisuus ja Kristuksen rikkaudet tutkimattomat.

##A01 uros 24

 

 

Jumala loi hyvin

 

Roomalaiskirjeessä esitetään kristinuskon perusteet kuivakiskoisen selkeästi. Esityksensä Paavali päättää sanoihin evankeliumista (euaggelion), saarnasta (kerygma) ja salaisuudesta (mysterion), jotka hän sijoittaa kahden aamenen väliin.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo (η χαρις) olkoon teidδn kanssanne. Amen. Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini (κατα το ευαγγελιον μου) ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan (και το κηρυγμα ιησου χριστου), sen ilmoitetun salaisuuden mukaan (κατα αποκαλυψιν μυστηριου), joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta (χρονοις αιωνιοις σεσιγημενου), mutta joka nyt on julkisaatettu (φανερωθεντος δε νυν) ja profeetallisten kirjoitusten kautta (δια τε γραφων προφητικων) iankaikkisen Jumalan kδskystä (κατ' επιταγην του αιωνιου Θεου) tiettδväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi (εις υπακοην πιστεως εις παντα τα εθνη γνωρισθεντος). Jumalan, ainoan viisaan (μονω σοφω θεω), olkoon kunnia (η δοξα) Jeesuksen Kristuksen kautta (δια ιησου χριστου), aina ja iankaikkisesti (εις τους αιωνας). Amen (αμην). (Rm 16:25-27)

Vanhan Liiton aikana näistä kolmesta asiasta - evankeliumista, saarnasta ja salaisuudesta - puhuttiin hyvin peitellysti. Vasta siinä yhteydessä, jossa Jesaja puhuu Herran kärsivästä palvelijasta, tulee ilmi muutama seikka, joista tarkkasilmäinen lukija saattaa arvata, että jotakin erikoista on tekeillä:

Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan (me'basar) jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman (me'basar tov), joka julistaa pelastusta (Jeshuah), sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!" (Jes 52:7)

Kääntäessään Jesajan tekstiä kreikaksi Paavali käyttää hebrean verbin "basar", tuoda hyvää sanomaa, vastineena sanaa euaggelizo, tuoda tai viedä hyvää sanomaa, evankelioida:

Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille (πλουτων εις παντας), jotka häntä avuksi huutavat (τους επικαλουμενους αυτον). 10:13 Sillδ "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". 10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko (πως ουν επικαλεσονται εις ον ουκ επιστευσαν)? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet (πως δε πιστευσουσιν ου ουκ ηκουσαν)? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa (πως δε ακουσουσιν χωρις κηρυσσοντος)? 10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa (πως δε κηρυξουσιν), ellei ketδän lähetetä (εαν μη αποσταλωσιν)? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka tuovat rauhan hyvää sanomaa (των ευαγγελιζομενων ειρηνην), jotka hyvän sanoman hyvyyksiä ilmoittavat (των ευαγγελιζομενων τα αγαθα)!" (Rm 10:12-15)

Vanhassa Testamentissa on monta suurta lupausta, mutta termi ilosanoma on uusi. Ja miksi yleensäkin ilosanoma on tarpeen, jos kerran Jumala on luonut kaiken hyvin? Viisi kertaa Raamatun ensimmäisellä sivulla - Luomiskertomuksen jakeissa 1.Ms 1:10, 12, 18, 21 ja 25 - toistuu sama lause "Va-jar Elohim ki-tov" - Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (op: Kursiivilla kirjoitettuja sanoja lähdetekstissä ei ole)

Luomiskertomus alkaa sanalla "Bereshit", joka tavallisesti käännetään sanalla "Alussa", mutta voidaan kääntää myös sanalla "Esikoisessaan". Suurta eroa näillä kahdella ilmaisulla ei ole, sillä Jumalan esikoinen on sekä alku, että loppu. Kun kaikki oli tehty valmiiksi Jumalan esikoisessa, oli kaikki erittäin hyvää:

Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää (tov meod). Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä. Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. (1.Ms 1:31-2:1)

Ihminen luotiin kuudentena päivänä:

Tehkäämme ihminen kuvaksemme (be-tsalmeinu), kaltaiseksemme (ki-dmuteinu); ja vallitkoot he (ve-jirduu) meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat. Ja Jumala loi (Va-jivra Elohim) ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi (be-tsalmo be tselem - kuvakseen kuvassa) hän hänet loi (bara oto); mieheksi ja naiseksi hän loi heidät (bara otam). Jumala (Elohim) siunasi heidät, ja Jumala (Elohim) sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi (ve kivshuhaa); ja vallitkaa (u-r'du) meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet". (1.Ms 1:26-28)

Luomiskertomus päättyy seitsemännen päivän lepoon:

Ja Jumala (Elohim) päätti seitsemäntenä päivänä työnsä (melakto), jonka hän oli tehnyt (asher asa), ja lepäsi (va-jishbot) seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä (mi-kkol melakto), jonka hän oli tehnyt (asher asa). Ja Jumala (Elohim) siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi (shabat) kaikesta luomistyöstänsä (mi-kkol melakto), jonka hän oli tehnyt (asher bara Elohim la-asot) . (1.Ms 2:2-3)

Meille seitsemäs päivä on vielä tulematta. Nyt eletään kuudetta luomispäivää, mutta kerran viikossa toistuva lepopäivä, sapatti, muistuttaa meitä siitä, mihin me olemme menossa.

Ikuisuuden tapahtumien tuominen esiin ajan funktiona tarvitsee jonkinlaisen muunnosohjelman. Muutosohjelman nimen me taisimme jo kertoakin. Se on evankeliumi, mutta sekin oli kryptattu mysteerio, kunnes Jeesus Kristus aukaisi salakielen. Tässä, jo lukemassamme tekstissä ikuisuutta ja aikakautta tarkoittava sana "aioon" toistui kolme kertaa, eikä lähtökohtaakaan saa unohtaa:

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo (η χαρις) olkoon teidδn kanssanne. Amen. Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini (κατα το ευαγγελιον μου) ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan (και το κηρυγμα ιησου χριστου), sen ilmoitetun salaisuuden mukaan (κατα αποκαλυψιν μυστηριου), joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta (χρονοις αιωνιοις σεσιγημενου), mutta joka nyt on julkisaatettu (φανερωθεντος δε νυν) ja profeetallisten kirjoitusten kautta (δια τε γραφων προφητικων) iankaikkisen Jumalan käskystä (κατ' επιταγην του αιωνιου Θεου) tiettδväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi (εις υπακοην πιστεως εις παντα τα εθνη γνωρισθεντος), Jumalan, ainoan viisaan (μονω σοφω θεω), olkoon kunnia (η δοξα) Jeesuksen Kristuksen kautta (δια ιησου χριστου), aina ja iankaikkisesti (εις τους αιωνας). Amen (αμην). (Rm 16:25-27)

Kertomus Jumalan salaisuuden paljastamisesta alkaa heti luomiskertomuksen jälkeen ja se on pitkä. Ensin annetaan tarkastelijan tehdä havaintoja siitä, mikä luomistyöstä jo on tuotu esiin ja annetaan profeetallisia ilmoituksia tulevasta, sitten tulee rakentaja itse paikalle täyttääkseen sen, mikä ilmoitettu oli, sitten sitä julistetaan ja selitetään ja lopulta se täyttyy, niin että Raamatun viimeisessä kirjassa, Ilmestyskirjassa voidaan kirjoittaa:

Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut (εκτισεν) taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa (οτι χρονος ουκ εσται ετι), vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön, sen hyvän sanoman mukaan (οταν μελλη σαλπιζειν και τελεσθη το μυστηριον του θεου), jonka hän on ilmoittanut (ως ευηγγελισε) orjillensa profeetoille . (Ilm 10:5-7)

Kaikki se, mitä Jumala Esikoisessaan loi, on valmiina esille tuotavaksi, mutta kaikkea sitä ei tuotu esille yhdellä kertaa. Esilletuominen on jatkuvaa ja se tapahtuu ajan funktiona, niin, että me siis eräällä tavalla liikumme Jumalan valmiissa töissä:

Sillä me olemme hänen tekonsa (αυτου γαρ εσμεν ποιημα), luodut Kristuksessa Jeesuksessa (κτισθεντες εν χριστω ιησου) hyviä töitä varten (επι εργοις αγαθοις), jotka Jumala on edeltδpäin valmistanut (οις προητοιμασεν ο θεος), ettδ me niissä vaeltaisimme (ινα εν αυτοις περιπατησωμεν). (Ef 2:10)

Raamatun toiselta sivulta alkava kertomus näyttää toiselta luomiskertomukselta, mutta näkökulma on maanläheisempi ja yksityiskohtaisempi. Lisäksi hebreankielinen teksti "be-jom", sinä päivänä, käsittelee asiaa yhden päivän tapahtumana:

Tämä on taivaan ja maan syntyperä (Ellé toldot ha-shamajim ve-ha-arets), kun ne luotiin (be-hibbar'am - niiden luomisessa). Sinä päivänä (Be-jom - sinä päivänä) kun Elävä Jumala teki (asot Jehovah Elohim - teki Elävä Jumala) maan ja kahdet taivaat (erets ve-shamajim), ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Elävä Jumala (Jehovah Elohim) ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata muokkaamassa (ve-adam ein la-avod et-ha-adama), vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan. (1.Ms 2:4-6, kriittinen teksti)

Luominen toteutettiin Jumalan "kirkkaudessa" (hebr. kabod, kr. doksa, suom. kunnia) Jumalan Esikoisen kautta ikuisuudessa, mutta tässä toisessa kertomuksessa asioita seurataan sitä mukaa, kun Jumala "heittää" - kreikankielisen Uuden Testamentin mukaan "kataballo" - ikuisen kunnian korkeuksista jotakin esiin. Huomionarvoista on myös se, että tässä toisessa kertomuksessa käytetään Jumalasta nimeä Jehovah Elohim, jossa sanasta "hajah", elää, johdettu "Jehovah" on ikään kuin etunimi ja Elohim sukunimi. Kaiken lisäksi Elohim on monikkomuoto sanasta el, jumala, ja käy sen takia hyvin sukunimeksi. Jumalan esikoisen kuvitteellinen sähköpostiosoite voisi siis hyvin olla muotoa: jehovah.elohim@doksa.el

Vasta tässä toisessa kertomuksessa tulevat ilmi ne syyt, miksi ilosanoma tuli tarpeelliseksi. Ihmisen, hebr. "adam", luomisesta annetaan lisätietoa:

Silloin Herra Jumala (Jehova Elohim - Elävä Jumala) teki maan tomusta (afar min-ha'adama) ihmisen (et-ha'adam) ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen (nishmat hajat - elämän henkäyksen), ja niin ihmisestä tuli elävä sielu (le-nefesh hajja). (1.Ms 2:7)

Sitten Jumala istutti puutarhan:

Ja Herra Jumala (Elävä Jumala) istutti paratiisin (hebr. "gan", puutarha) Eedeniin, itään, ja asetti sinne (va-jasem sham) ihmisen (et-ha'dam), jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala (Elävä Jumala) kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun (ve-ets ha-chajjim) keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun (ve-ets ha-dda'at tov va-raa). (1.Ms 2:8-9)

Luomiskertomuksen mukaan ihminen (adam) luotiin Jumalan kuvaksi Jumalan kuvassa. Mutta kuka on tämä Jumalan kuva, jonka kuvaksi ihminen luotiin? Tietysti se esikoinen, josta jakeessa 1.Ms 1:1 sanottiin "Bereshit bara elohim et ha-shamajim ve-et-ha'aretz" elikkä "Esikoisessaan jumalat loi taivaat ja maan". Mutta tässä on ongelma. Koska Jumala on vapaa, tuli myös ihmisen olla vapaa tekemään valintansa itse - eihän hän ilman vapautta olisi Jumalan kaltainen. Ehkä hän ei haluaisikaan tulla Jumalan kaltaiseksi? Testiä varten Jumala vei ihmisen puutarhaan, jossa olivat ne kaksi nimeltä mainittua puuta - elämän puu keskellä paratiisia, ja se toinen, jonka hedelmien syömisestä seurasi kuolema. Ihminen valitsi kuoleman ja yhtä turhuutta, murhetta ja kuolemaa se on sen jälkeen ollutkin. Ihminen ei voinut edes valittaa, sillä itsepä hän oli valintansa tehnyt. Hän oli jopa siirtynyt samaan leiriin sen kapinoivan kerubin kanssa, jolta hänen olisi pitänyt puutarhaa varjella.

Jumalan kaltaisuus olisi merkinnyt myös iankaikkista elämää, sillä Jumala elää ikuisesti. Sekin mahdollisuus oli nyt mennyt, kun ihminen kartoitettiin pois Jumalan puutarhasta, jossa tuo elämän puu on. Ja olisihan se ollut hirvittävää elää ikuisesti vailla mitään toivoa paremmasta.

Kuoleman valinnut ihminen oli menettänyt kaikki oikeutensa. Koko homma olisikin päättynyt ikävästi, ellei Jumala olisi ollut laupias. Mutta Jumala on enemmän kuin laupias: hän on armollinen. Jumala tahtoi järjestää ihmiselle uuden mahdollisuuden valita. Mutta tässä oli ongelma: Paratiisissa tehdyn rikkomuksen takia ihmisen oli kuoltava, mutta sekään ei ollut ylivoimainen este Jumalalle: hän järjesti toisenlaisen tavan kuolla. Osoituksena siitä hän puki ihmisen eläimen nahkaan. Jonkun oli kuoltava ihmisen puolesta, ja ihmisen oli esiinnyttävä tämä "jonkun" kuteissa. Näin oli luotu ennakkoesitys siitä, miten Jumala tulisi hoitamaan asian.

Näin jälkeenpäin kannattaa pohtia, miksi ihminen teki niin tyhmän ratkaisun. Tilannehan oli tämä:

Mutta käärme oli kavalin (arumim: viisain) kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala (Elohim) todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala (Elohim) sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala (Elohim) tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. (1.Ms 3:1-6)

Kyse oli siis uskosta. Ihminen uskoi itseensä. Käärmeen valheellinen propaganda on tietysti otettava lukuun, mutta toisessa vaakakupissa oli Jumalan varoitus. Mutta koska ihminen luotti itseensä, hän teki ratkaisunsa sen mukaan, mikä hänestä näytti parhaalta.

Kului pari tuhatta vuotta, jonka aikana uskosta ei puhuta mitään. Vain Hanokista (Uuden Testamentin Enok) kerrotaan, että hän vaelsi Jumalan yhteydessä, kunnes Jumala otti hänet pois. Tietoa Jumalasta oli saatavissa, sillä ihmisten elinikä oli pitkä, mutta silti ihmiset uskoivat itseensä ja tulokset olivat sen mukaisia. Ihmisten kaikki ajatukset ja teot olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Mutta sitten kuvaan astuu Nooa, joka etsii ja löytää armon Jumalan silmien edessä ja pelastuu sinä päivänä, jona suuri tulva hävittää kaikki muut. Tulvan jälkeen Nooa palvelee Jumalaa, ja Jumala lupaa, ettei tulva koskaan hävitä koko ihmiskuntaa. Samalla maailmassa tapahtuu merkittäviä muutoksia ja ihmisen ikä laskee huomattavasti.

Nooalla oli kolme poikaa, mutta vaikka he olivat pelastuneet tulvasta, ongelmat jatkuivat. Ihmisten lisääntyessä tilanne vain paheni. Ihmiset ryhtyivät rakentamaan järjestelmää ilman Jumalaa. Järjestelmä oli sotilaspoliittinen kapina sitä luomisjärjestykseen sisälle rakennettua järjestelmää vastaan, jossa yhteisön johdossa oli perheen, suvun, heimon ja kansan päämiehistä muodostuva hierarkia, kaikki Jumalan alaisuudessa. Kapinan uskonnolliseksi symboliksi aiotun Baabelin tornin piti valmistuttuaan ylettyä taivaaseen.

Ihmisten yritys syrjäyttää Jumala maailman hallinnosta oli paitsi paha, myös elinkelvoton. Jälleen kerran ihmiset olivat valinneet kuoleman tien. Alkajaisiksi Jumala saattoi Babylonian kulttuurin sekasortoon sekoittamalla torninrakentajien kielen ja sitten hän ryhtyi rakentamaan uutta yhteiskuntaa kutsumalla tuhoon tuomitusta yhteisöstä ulos yhden miehen:

Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi (ve-ehje beraka). Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi (ve-nivrekuu be-kaa) kaikki sukukunnat maan päällä (kol-mispechot ha-adama)." (1.Ms 12:1-3)

Abram totteli ja lähti. Babyloniasta tultiin Harraniin, josta matka hänen isänsä kuoltua jatkui nykyisen Israelin seuduille. Kun Abram oli tullut Sikemiin, hän sai luokseen odottamattoman vieraan:

Silloin Herra ilmestyi (Va-jera Jehova) Abramille ja sanoi: "Sinun jälkeläisillesi (le-zar'aka - siemenellesi) minä annan tämän maan". Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt. (1.Ms 12:7)

Abramin mukaan oli lähtenyt hänen veljenpoikansa Loot, joka valitsi laumoilleen parhaat laitumet, Abramin tyytyessä vähempään. Jumala näki Abramin nöyrän asenteen ja teki lupauksiinsa pienen tarkennuksen:

Ja Herra sanoi Abramille, sen jälkeen kuin Loot oli hänestä eronnut: "Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi (lekaa etnenna u-le zar'akaa annan sinulle ja siemenellesi) ikuisiksi ajoiksi. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi (ve-samti et-zar'akaa Ja minä tee siemenesi) kuin maan tomun (ka-afar ha-arets). Jos voidaan laskea maan tomu, niin voidaan laskea myöskin sinun jälkeläisesi (zar'akaa - siemenesi). Nouse (Kum) ja vaella (hithalek) maata pitkin ja poikin, sillä sinulle minä sen annan." (1.Ms 13:14-17)

Tämän jälkeen koko Vanha Testamentti (ja nykyisin myös koko maailman lehdistö) seuraa mustasukkaisen tarkasti Abramin suvun tarinaa. Kun hänen veljenpoikansa oli siirtynyt hedelmällisen tasangon keskelle Sodoman kaupunkiin, syntyi ongelmia siitä, että kaupungin elintapa oli perin inhimillinen. Kun tuo paheistaan kuulu kaupunki joutui babylonialaisten hyökkäyksen kohteeksi lähti Abram ajamaan ryöstäjiä takaa ja vapautti sekä sukulaisensa, että kaupungista ryöstetyt ihmiset ja muun saaliin, josta hyvästä kaupungin pormestari tarjosi hänelle kohtuullista korvausta. Vallitsevassa kulttuurissa sotasaalis kuitenkin kuului nyt kokonaan Abramille ja hänen liittolaisilleen, mutta Abram ei ottanut siitä mitään, ettei kukaan pääsisi sanomaan, että Sodoman kuningas oli tehnyt hänet rikkaaksi. Liittolaistensa ja palvelijoittensa saamaan korvaukseen Abram ei tahtonut puuttua. Abramin menettely oli taas Jumalan mielen mukainen, ja pian tämän jälkeen Jumalan Sana - Debar Jehovah - tuli hänen luokseen enkelin hahmossa, sillä siinä vaiheessa Jumalan esikoinen ei ollut vielä syntynyt ihmiseksi.

Näiden asioiden jälkeen (Achar ha-debarim ha-elle) tuli Herran Sana (Debar Jehova) Abramille näyssä (ba-mmachazee) ja sanoi: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." Mutta Abram sanoi: "Oi Herra, Herra (Adonai Jehovi), mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tulee damaskolainen mies, Elieser." Ja Abram sanoi: "Katso, sinä et ole antanut minulle jälkeläistä (zará, siementä); katso, talossani syntynyt palvelija (ben-beiti: taloni poika) on minut perivä". Mutta katso, Herran sana (Debar Jehovah) tuli hänelle sanoen: "Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä". Ja hän vei hänet (ve-jotsee oto) ulos (ha-chutsa) ja sanoi (va-jomer): "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea". Ja hän sanoi hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä (Ko jihje zar'ekaa - niin on sinun siemenesi oleva) ". Ja Abram uskoi Herraan (Ve he'emin ba-Jhova), ja Herra (oik.: ja Hän) luki sen hänelle vanhurskaudeksi (tsedeka). Ja hän sanoi hänelle: "Minä olen Herra (Ani Jehova), joka toin sinut Kaldean Uurista, antaakseni sinulle tämän maan omaksesi (le-ristah -omaisuudeksi)". (1.Ms 15:1-7)

Vanhurskas tarkoittaa juridisesti luottokelpoista, hyväksyttävää henkilöä. Sen takia Jumala saattoi tehdä liiton Abramin kanssa. Abramilta ei vaadittu mitään, mutta Jumala lupasi Abramille maan "Egyptin virrasta" Eufratille asti:

Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton, sanoen: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka: keeniläiset, kenissiläiset, kadmonilaiset, heettiläiset, perissiläiset, refalaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, girgasilaiset ja jebusilaiset". (1.Ms 15:18-21)

Abramin vaimo oli hedelmätön, eikä Jumala kertonut mistä nämä luvatut jälkeläiset hänelle tulisivat. Vaimonsa Saaran ehdotuksesta Abram makasi vaimonsa orjan. Tuloksena oli poika nimeltä Ismael, mutta Ismael ei ollut "lupauksen lapsi" vaan inhimillisen laskelmoinnin hedelmä.

Yli kymmenen vuotta myöhemmin Jumala solmi Abramin kanssa ympärileikkauksen liiton ja antoi Abramille nimen Abraham.

Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra (Jehovah) hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala (Ani El), Kaikkivaltias (Shaddai); vaella minun edessäni (hithalek le-fanai) ja ole nuhteeton (ve-hje tamim). Ja minä teen liittoni (Ve-etnaa britii) meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti." (1.Ms 17:1-2)

Vaatimus nuhteettomuudesta, hebr. "tamim" on kova, mutta rangaistavaksi katsottiin vain yksi asia:

Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi (le-brit olam). Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa ("ve-nikretaa ha-nefesh ha-hiv me-ammehaa - leikattakoon hänen sielunsa kansastansa"); hän on rikkonut minun liittoni." (1.Ms 17:13-14)

Nimi Aabraham tarkoittaa kansojen isää ja myös Saarain nimi muutettiin. Sitten Jumala antoi lupauksen Abrahamille ja Saaralle syntyvästä pojasta.

Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä kutsu vaimoasi Saaraita enää Saaraiksi, vaan Saara olkoon hänen nimensä. Ja minä siunaan häntä ja annan hänestäkin sinulle pojan; niin, minä siunaan häntä, ja hänestä tulee kansakuntia, polveutuu kansojen kuninkaita." (1.Ms 17:15-16)

Abrahamia ilmoitus ihmetytti, mutta Jumala ei antanut sen vaikuttaa päätökseensä:

Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä. (1.Ms 17:19, kts. 1.Ms 17:17-19)

Tämän jälkeen Herra ilmoitti saman vielä uudestaan. Sanoman tuojia oli nyt kolme. Heidät nähdessään Aabraham tunnisti heidät ja osoitti kunnioitustaan lankeamalla maahan hänen eteensä:

Ja Herra ilmestyi hänelle (Va-jjera elav Jehova) Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan. 18:2 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan (va-jjishtachu artsa). (1.Ms 18:1-2)

Abraham valmisti Jumalalle aterian nuoresta vasikasta, jonka jälkeen miehet kertoivat asiansa. Sen jälkeen heistä kaksi jatkoi matkaansa Sodomaan, kolmannen jäädessä kertomaan heidän matkansa tarkoitusta Aabrahamille. Ikävät uutiset kuultuaan Aabraham rukoili Sodoman puolesta kaupungissa mahdollisesti elävien oikeamielisten ihmisten tähden, jonka jälkeen sanoman tuoja nousi ylös. Sodomaa ei pelastettu, ja Lootinkin joutuivat enkelit melkein taluttamalla viemään kaupungista ulos. Erikoinen tapaus muuten tämä Loot. Kaksi kertaa piti Abramin taistella hänen puolestaan, eikä Lootin huoneen jatkokaan kovin hääppöinen ollut. Mutta vuoden päästä näistä tapahtumista Aabrahamille ja Saaralle syntyi poika, joka sai kunnian olla esikuvana siitä lupauksen lapsesta, jossa lupaus koko maailman osalle tulevasta siunauksesta saattoi toteutua.

Jumala oli koetellut Aabrahamin uskoa jo monin eri tavoin, mutta suurin koettelemus oli vielä tulossa. Jumala käski Aabrahamia uhraamaan se lupauksen lapsi, jonka varassa lupauksen täyttyminen oli. Uhrauspaikaksi Jumala osoitti vuoren Morian maasta. Abrahamin on ollut pakko uskoa ylösnousemukseen, koska Jumalan Abrahamille antamien lupausten toteutuminen oli mahdollista vain Iisakin kautta.

Jos luemme kertomuksen Iisakin uhraamisesta ihmisen luonnollisten ennakkokäsitysten ohjaamana, emme ymmärrä sitä lainkaan, mutta jo tieto siitä, että heti kertomuksen alussa ensimmäistä kertaa koko Raamatussa esiintyy sana rakastaa, antaa avaimen kertomuksen ymmärtämiseen. Toinen viite sisältyy sanaan "ainokainen poika", joka on viittaus Jeesukseen. Sana Moria tarkoittaa sitä, jonka Jumala näkee ja valitsee. Kyse on Jerusalemista, ja jossa nykyisestä temppelivuoresta hieman luoteeseen sijaitsee sitä hieman korkeampi vuori, joka myös on sama paikka, jota Uudessa Testamentissa nimitetään Golgataksi.

Näiden tapausten (ha-devarim) jälkeen Jumala koetteli (nissa) Aabrahamia ja sanoi hänelle: "Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen". 22:2 Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi (et-binha et jechideiha), jota rakastat (asher ahávta), ja mene Moorian maahan (el-erets ha-morija) ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon". (1.Ms 22:1-2)

Aabraham rakasti poikaansa samoin kuin Jumala omaansa. Koettelemuksen tarkoitus onkin vain todeta, että koeteltava henkilö on samaa laatua kuin Jumala. Kun Jumala oli puhunut, Abraham totteli heti. Kolmas päivä on viittaus Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Se, että Aabraham uskoi ylösnousemukseen, näkyi siitäkin, että hän sanoi kahdelle orjalleen palaavansa takaisin poikansa kanssa käytyänsä vuorella rukoilemassa. On turha kuvitella, että Aabraham olisi tässä tilanteessa valehdellut - jos hän olisi osoittanut vähäisintäkin valheellisuutta, hänet olisi hyljätty ennen kuin koettelemus olisi päässyt kunnolla alkamaankaan:


Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut. 22:4 Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa. 22:5 Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: "Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne." (1.Ms 22:3-5)

Ikää Iisakilla saattoi olla jo noin 30 vuotta. Isän ja pojan kiivetessä noin 760 metriä merenpinnan yläpuolella olevalle Morian vuorelle, hänen kannettavanaan olivat polttopuut. Sana polttouhri, olah, tarkoittaakin ylösnousemista, mutta se käännetään usein myös sanalla kokonaisuhri. Iisak ei vastustanut toimitusta, vaikka hän olisi helposti voinut sanoa vanhalle isälleen, että nyt riittää:


Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä. 22:7 Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: "Isäni!" Tämä vastasi: "Tässä olen, poikani". Ja hän sanoi: "Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?" 22:8 Aabraham vastasi: "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Ja he astuivat molemmat yhdessä. 22:9 Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle. (1.Ms 22:6-9)

Kun Aabraham oli jo iskemäisillään veitsen poikaansa, Jumala pysäytti uhritoimituksen:


Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa. 22:11 Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: "Aabraham, Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen". 22:12 Niin hän sanoi: "Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi (et-binkaa et jechideikaa mimmennii)". (1.Ms 22:10-12)

Iisakin uhraamisessa ei edes Jumala voinut edetä pidemmälle, sillä vain synnitön ihminen kelpaa syntien sovitukseksi. Sellainen oli tulossa maailmaan, mutta toistaiseksi uhrieläiminä käytettiin syötäväksi kelpaavia eläimiä:

Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi "Herra näkee (hebr. Jehovah jir'ee)". Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: "Vuorella, missä Herra (Be-har Jehova) ilmestyy (je-ra'e)". Ja Herran enkeli (Mal'ak Jehova) huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta ja sanoi: "Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra (Jehovah): Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi (et-binkaa et-jechideikaa), minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi (ve-harba arbe et-zar'akaa: suuresti lisään siemenesi) kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi (zar'akaa - siemenesi) valtaavat vihollistensa portit. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi (Ve hitbareku be-zar'akaa) kaikki kansakunnat maan päällä (kol gojei ha-arets - kaikki maailman kansat), sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen (asher shamaitaa be-kolii)." (1.Ms 22:13-18).

Jumala ei siunaa ketään, ennen kuin kysymys nimeltä synti on poistettu päiväjärjestyksestä, eikä se tapahtunut heti. Kaksi tuhatta vuotta Aabrahamin jälkeläisten oli odotettava, ennenkuin syntyi Hän, joka pystyi käsittelemään synnin niin, että lupaus saattoi toteutua.

Aabrahamin poika Iisak oli esikuva tulevasta lupauksen lapsesta. Iisakille syntyi kaksi poikaa, Eesau ja Jaakob, joista Jaakob pääsi esikoisen asemaan, mutta kyseenalaisin keinoin, sillä hän oli nuorempi. Hän kuitenkin muuttui Jumalan kovassa koulussa parempaan suuntaan.

Jaakobille syntyi kaksitoista poikaa ja hän itse sai Jumalalta nimen Israel. Hänen rakkain poikansa oli Joosef. Joosefin veljet vihasivat häntä ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Joutuivat kuitenkin tulemaan itse perässä ostamaan leipää Joosefilta, joka oli siellä kohonnut pääministerin asemaan. Erinäisten vaiheiden jälkeen koko suku muutti sitten Joosefin luo Egyptiin. Neljässäsadassa vuodessa Egyptiin muuttanut 75 hengen joukko kasvoi kansakunnan mittoihin, mutta joutui orjuuteen, josta Jumala heidät vapautti ankarilla tuomioilla. Kansan johtajaksi Jumala oli kouluttanut Mooseksen, joka veljensä Aaronin kanssa johti Israelia neljäkymmentä vuotta. Heti Egyptistä lähdön jälkeen kuljettiin kuivin jaloin Kaislameren yli ja tultiin parissa kuukaudessa Siinain vuorelle, jossa Israel teki Liiton Jumalan kanssa, sai lain ja kansakunnan statuksen.

Jumala halusi asua kansansa keskuudessa. Sitä varten rakennettiin telttatemppeli paikaksi, jossa Jumala ilmestyy. Ilmestysmaja oli rautalankamalli taivaasta. Sen symboliikka on hyvin monimutkainen, mutta päältä katsoen kaikki oli hyvin yksinkertaista ja tavanomaista. Vaikutelma oli kuitenkin pettävä: mitä peremmälle ilmestysmajaan mennään, sitä hienommaksi se käy, ja sen kolmannen, täysin valottoman kammion täytti Jumalan kunnia, jonka kirkkautta synnin tahraama ihminen ei voinut kuolematta edes lähestyä. Valtakunnan ylipappikin kävi tässä kaikkeinpyhimmäksi nimitetyssä huoneessa vain kerran vuodessa, ja silloinkin sijaisuhrin verellä vihmottuna.

Jumalan Siinailla antamaa lakia sanotaan Mooseksen laiksi. Laki on hyvä, mutta hengellinen. Kävi ilmi, ettei kansa ymmärtänyt Jumalansa menettelytapoja, vaan yritti toimia ihmisten tavoin. Laki ajoi kansan umpikujaan, ja kun sellaiseen tultiin, ei kansasta löytynyt montakaan sielua, joka olisi ymmärtänyt, että juuri näiden mahdottomien tilanteiden kautta Jumala halusi osoittaa sekä voimansa että rakkautensa kansalle, jonka hän oli valinnut kanssansa kulkemaan.

Kansan epäuskon takia Israelin matka Egyptistä Luvatun maan venyi neljäksikymmeneksi vuodeksi. Mooses ja Aaron kuolivat, ja Joosuan tehtäväksi tuli johtaa kansa Jordanin yli. Maa valloitettiin, mutta valloitusta ei viety loppuun. Kaikki heimot eivät pystyneet ottamaan heille arvalla määrättyä aluetta omakseen. Sekava tilanne jatkui vuosisatoja, ja kansa alkoi vaatia itselleen kuningasta "kuten muillakin kansoilla on". Tähän aikaan ylipapillisia toimia hoiti Samuel. Jumala kuuli kansaa ja Samuel sai voidella kuninkaaksi Saulin, mutta kun Saul ei täyttänyt Jumalan mittoja, kuninkaaksi voideltiin Daavid.

Daavidin aikana Israelin jumalanpalveluksen keskuksena oli vielä telttamaja. Daavid valloitti Jerusalemin jebusilaisten heimolta ja halusi rakentaa telttamajasta saadun mallin mukaisen kivirakennuksen Jumalan temppeliksi. Tässä noin kolme tuhatta vuotta vanha päiväkatsaus Israelin kuninkaan elämään:

Kerran, kun kuningas istui linnassaan, sittenkuin Herra oli suonut hänen päästä rauhaan kaikilta hänen ympärillään olevilta vihollisilta, sanoi kuningas profeetta Naatanille: "Katso, minä asun seetripuisessa linnassa, mutta Jumalan arkki asuu telttakankaan suojassa". Naatan sanoi kuninkaalle: "Tee vain kaikki, mitä mielessäsi on, sillä Herra on sinun kanssasi".
Mutta sinä yönä tapahtui, että Naatanille tuli tämä Herran sana:
"Mene ja sano minun palvelijalleni Daavidille: Näin sanoo Herra: Sinäkö rakentaisit minulle huoneen asuakseni? Enhän minä ole asunut huoneessa siitä päivästä asti, jona johdatin israelilaiset Egyptistä, tähän päivään saakka, vaan minä olen vaeltanut asuen teltta-asumuksessa. Olenko minä koskaan, missä olenkin vaeltanut kaikkien israelilaisten keskuudessa, millekään Israelin sukukunnalle, jonka olen asettanut kaitsemaan kansaani Israelia, sanonut näin: Miksi te ette ole rakentaneet minulle setripuista huonetta? Sano siis minun palvelijalleni Daavidille: Näin sanoo Herra Sebaot: Minä olen ottanut sinut laitumelta, lammasten jäljestä, kansani Israelin ruhtinaaksi. Ja minä olen ollut sinun kanssasi kaikkialla, missä sinä vaelsit, ja olen hävittänyt kaikki vihollisesi sinun tieltäsi. Ja minä teen sinulle suuren nimen, suurimpien nimien vertaisen maan päällä. Ja minä valmistan sijan kansalleni Israelille ja istutan sen niin, että se asuu paikallansa eikä enää ole levoton, eivätkä vääryyden tekijät sitä enää sorra niinkuin ennen, siitä ajasta saakka, jolloin minä asetin tuomareita kansalleni Israelille; minä annan sinun päästä rauhaan kaikista vihollisistasi. Ja Herra ilmoittaa sinulle, että Herra on tekevä sinulle huoneen. Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään; mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi. Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva."
Aivan näillä sanoilla ja tämän näyn mukaan Naatan puhui Daavidille. (2.Sam 7:1-17)

Daavid tunnetaan parhaiten runoistaan, joita sanotaan psalmeiksi. Niissä David ja muutamat muut, kuten Eitan Esrahilainen psalmissa 89 esittävät paljon yksityiskohtaisia profetioita Jumalan valtakunnasta ja sen tulevasta hallitsijasta. Pari lausetta Ensimmäisestä Aikakirjasta ilmoittaa asian ytimen:

Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lähdet isiesi tykö, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka on yksi sinun pojistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava minulle huoneen, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani; ja armoani minä en ota häneltä pois, niinkuin otin siltä, joka oli sinun edelläsi. Ja minä pidän hänet pystyssä huoneessani ja valtakunnassani iäti, ja hänen valtaistuimensa on oleva iäti vahva. (1.Aik 17:11-14)

Davidin poika Salomo oli viisas, rakensi Jerusalemin temppelin ja maassa vallitsi rauha. Lupauksiin verrattuna tämä oli kuitenkin vähän ja näin oli yhä odotettava sitä Daavidin poikaa, jossa lupaukset täyttyvät.

Valtakautensa loppupuolella Daavidin poika Salomo ajautui kauas Jumalasta. Monet hänen vaimoistaan olivat naapurimaista saatua lahjatavaraa ja palvelivat omia jumaliaan. Heitä miellyttääkseen Salomo rakensi epäjumalien temppeleitä ja palvoi itse ties mitä. Kun Salomo oli kuollut, koko Israelin valtakunta jakaantui. Daavidin suvun valtaan jäi ainoastaan Juudan heimo, sekä ne leeviläiset, jotka palvelivat Jumalaa. Kymmenen heimoa asetti oman kuninkaansa ja tunnettiin paitsi Israelin, myös Efraimin ja Samarian nimellä, kunnes Assyrin kuningas vuonna 722 eKr vei heidät Mesopotamiaan, jossa he hävisivät kansojen mereen. Heidän entisille asuinsijoilleen tuotiin maahanmuuttajia. Maahanmuuttajista ja Israelin heimojen rippeistä syntyi samarialaisten sekakansa.

Myös Juudan heimo rikkoi liittonsa Jumalan kanssa. Jumala ei sitä kuitenkaan hävittänyt, vaikka rankaisikin Juudan heimoa 70 vuotta kestäneellä Babylonian siirtolaisuudella. Saivat maistaa, miltä tuntuu palvella vieraita jumalia. Hevoskuuri kantoikin hyvää hedelmää, ainakin sen verran, etteivät juutalaiset tämän jälkeen enää ole hinkuneet pakanoiden jumalien perään. Silloinkin, kun Karl Marx halusi luopua kaikista uskonnoista, hän halusi säilyttää juutalaisen kulttuurin.

Baabelin vankeuden jälkeen juutalaiset alkoivat toden teolla odottaa sellaista kuningasta, joka alistaisi maailman kansat juutalaisten hallintaan. Mutta juutalainen tulkinta Jumalan suunnitelmista ei sopinut Jumalalle. Hän ei pitänyt oman suunnitelmansa väärästä tulkinnasta. Jumalan miehet ja juutalaiset lainoppineet joutuivat törmäyskurssille. Siitä huolimatta Jumala yhä rakasti Juudaa ja piti liittonsa. Laki myös saneli, mitä liitonrikkojalle oli tehtävä. Siitä Juuda oli saanut esimakua Baabelin vankeudessa, ja tarvittaessa se voitaisiin ajaa uudestaan maanpakoon ja myös sitä pahemmat sanktiot voitaisiin panna toimeen.

Jumala oli nähnyt, ettei Israel halunnut, eikä ehkä pystynytkään täyttämään Siinailla tekemiään sitoumuksia. Jo Siinailla Jumala oli varoitellut liian innokasta morsianta, mutta silloin morsian oli sanonut, että "tahdon", ja niin liitto solmittiin. Vasta tilanteen käytyä kestämättömäksi alkoivat Jumalan miehet, profeetat puhua uudesta liitosta. Jeremia ilmoittaa Herran sanan:

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: "Tuntekaa Herra". Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. (Jer 31:31-34)

Jumalan tunteminen on suurin omaisuus, suurin rikkaus mitä ihmisellä voi koskaan olla, mutta Vanhassa Liiton aikana vain harvat tunsivat Jumalan. Abrahamia sanotaan Jumalan ystäväksi ja Mooseksesta kerrotaan, että hänen mennessään ilmestysmajaan Elävä Jumala puhui hänelle pilvenpatsaasta kasvoista kasvoihin kuin mies ystävänsä kanssa, kts. 2.Ms 33:9-11, mutta jopa profeettojenkin keskustelut Jumalan kanssa käytiin kuin vanhan ajan radiopuhelimella. Käytiin kyllä vuoropuhelua, mutta Jumalan sisäinen tunteminen puuttui. Ilmoitus siitä, että Uudessa Liitossa kaikki tuntevat Jumalan oli siis jotakin aivan ennenkuulumatonta. Jeremian profetiassa kerrotaan myös, miten näin läheinen kanssakäyminen yli päätänsä on mahdollista: Herra antaa anteeksi heidän rikoksensa. Se, että synti erottaa ihmisen Jumalasta, pitäisi olla helpompi ymmärtää, koska syntihän se on, joka ihmisetkin toinen toisistaan loitontaa.

Jeremia kirjoitti osan pitkästä kirjastaan vähän ennen Juudan heimon Babylonian vankeutta, ja toisen osan sen aikana, siis joskus vuosien 627 eKr - 580 eKr välillä. Muu Israel oli silloin jo viety Kaksoisvirranmaan pohjois-osiin, mutta Jeremian kirjan mukaan myös se pääsee osalliseksi Uudesta liitosta. Miten Jumala löytää kadonneen kansansa, jää tässä kertomatta.

Jeremia oli kutsuttu "kansojen profeetaksi", kts. Jer 1:5. Jeremian työtä jäi jatkamaan Hesekiel, joka profetoi paitsi Juudan heimoa kohtaavasta rangaistuksesta, myös koko Israelin paluun. Jeremian profetiaan syntien anteeksiantamuksesta Hesekiel lisää ilmoituksen uudesta Hengestä, joka puhdistettuun sydämeen vuodatetaan. Syntisen itsevarmalle kansalle Hesekiel julisti sekä pahan, että hyvän sanoman:

Sitten tuli minulle tämä Herran sana: "Ihmislapsi, sinun veljesi, sinun veljesi, sukulaisesi ja koko Israelin heimo, kaikki, joille Jerusalemin asukkaat sanovat: 'Olkaa te vain kaukana Herrasta, meille on tämä maa annettu perinnöksi!' Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Koska minä olen vienyt heidät kauas pakanain sekaan ja hajottanut heidät muihin maihin, olen minä ollut heille pyhäkkönä vähän aikaa niissä maissa, joihin he ovat joutuneet. Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Minä kokoan teidät kansojen seasta ja kerään teidät maista, joihin teidät on hajotettu, ja annan teille Israelin maan. Ja he tulevat sinne ja poistavat siitä kaikki sen iljetykset ja kaikki sen kauhistukset. Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Mutta joitten sydän vaeltaa heidän iljetystensä ja kauhistustensa mieltä myöten, niitten vaelluksen minä annan tulla heidän oman päänsä päälle, sanoo Herra, Herra. (Hes 11:14-21)

Hesekielin jälkeen Jumala lähetti vielä profeettoja kertomaan "viimeisten päivien" tapahtumista. Daniel, käytyään läpi koko tulevan maailmanhistorian siirtyy käsittelemään Israelin tulevaa historiaa, sillä hän on tehnyt yhden huomion:

Daarejaveksen, Ahasveroksen pojan, ensimmäisenä hallitusvuotena, hänen, joka oli meedialaista sukua ja oli tullut kaldealaisten valtakunnan kuninkaaksi - hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta. (Dan 9:1-2, kts Jer 25:11, 29:10)

Elettiin siis vuotta 538 eKr kun Daniel rukoilee:

Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois … (Kts. Dan 9:3-19)

Danielin vielä rukoillessa hänelle ilmestyy enkeli Gabriel, joka ilmoittaa Israelin historian jatkuvan vielä 70 vuosiviikkoa, ennen kuin Jumalan Valtakunta tulee ja pakanain ajat päättyvät:

Ja hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: "Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen. Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky. Seitsemänkymmentä viikkoa ("seitsemänkymmentä seitsemikköä") on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus (pesha - kapina) päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. (Dan 9:22-24)

Seitsemänkymmenen vuosiviikon lasku alkaa siitä, kun Persian kuningas Artaxerxes Nisan-kuussa 445 antoi määräyksen, joka salli Jerusalemin muurin rakentamisen, ja kun siitä 7+62 vuosiviikkoa eli 483 vuotta on kulunut, tulisi Messias eli Voideltu, kreikaksi Hristos:

Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. (Dan 9:25)

Voideltu, ha-Mashiah, on Israelin kuninkaan arvonimi. Kun Kristus ratsasti aasilla Jerusalemiin oli aika täyttynyt prikulleen. Seuraava jae ilmoittaa vielä Kristuksen tuhoamisen, tai sananmukaisesti poisleikkaamisen, jolloin Israelin kellot pysähtyvät ja pakanain aika alkaa. Huomaa, että jakeessa 26 mainittu Mashiah nagid, Voideltu ruhtinas, ei ole sama, kuin se hyökkäävä ruhtinas (nagid), joka tulee hävittämään temppeliä. Israelin kalenterista yksi vielä käyttämättä jäänyt vuosiviikko päättää pakanain ajat, jonka jälkeen tulee hävittäjän tuomio:


Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu ruhtinas, mutta ei hänen itsensä tähden (ve-ein lo). Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. Ja hän tekee lujan liiton monien kanssa yhden vuosiviikon ajaksi, ja vuosiviikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee iljetyksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." (Dan 9:26-27)

##A02 uros 24

 

 

Taivasten Valtakunnan ohjelmajulistus

 

Juutalaisten pakkosiirtolaisuus Babylonissa oli kestänyt 70 vuotta, kun he vuonna 538 eKr saivat luvan palata maahansa. Paluumuuttajia ensimmäiseen lähtöön löytyi vain runsaat 42000. He saivat myös luvan ryhtyä rakentamaan temppeliä, mutta työn alku viivästyi vihollisten salahankkeiden takia.

Juutalaisten rakentama uusi temppeli oli vaatimaton, eikä Jumalan kirkkaus täyttänyt sitä, kuten ilmestysmajaa tai Salomonin temppeliä silloin, kun ne valmistuivat. Mutta jo noin 740 vuotta ennen Kristuksen syntymää Jesaja oli ilmoittanut Jumalan kunnian ilmestymisestä:

Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut." (Jes 40:3-5)

Viimeinen "pienistä profeetoista", Malakia, julistaa vielä sanoman siitä, millaisesta kunniasta tässä on kysymys:

Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot. Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua. (Mal 3:1-2)

Juutalaisten oli tiedettävä, että kukaan ei voi nähdä Jumalan kunniaa, ja jäädä eloon. Jopa Jumalalle pyhitetyn temppelin "kaikkeinpyhimpään" ei voinut mennä kukaan, paitsi ylipappi, joka huolellisten puhdistus- ja pyhittäytymistoimien jälkeen kävi huoneessa kerran vuodessa suorittamassa vaaditut uhritoimitukset.

Mutta kuka, noin tarkkaan ottaen, oli tämä Herra, ja Liiton enkeli itse, jonka tuloa "huutavan ääni" erämaassa oli tulossa julistamaan? Kirkkoraamatussa käytetty sana Herra tarkoittaa saksalaista sotaurhoa, joka hebreankielisen sanan Jehovah (Minä olen, Olevainen, Elävä Jumala) käännökseksi sopii jopa huonommin, kuin se muinaissuomalaisista sotaurhoista käytetty sana "uros", joka nyt elää omaa elämäänsä erään naapurivaltion nimessä. Jesajan tekstin virolaisesta, vuoden 1968 käännöksestä tulijan henkilöllisyys käy paremmin ilmi:

Hüüdja hääl: "Valmistage kõrves Jehoova teed, tehke lagendikul maantee tasaseks meie Jumalale! Kõik orud ülendatagu ja kõik mäed ning künkad alandatagu: mis mätlik, saagu tasaseks, ja konarlik siledaks maaks! Siis ilmub Jehoova au ja kõik liha näeb seda üheskoos! Jah, Jehoova suu on rääkinud!" (Jes 40:3-5. Piibel. Vana ja Uus Testament. Suomen Raamattuseura 1991, BFBS käännös 1968).

Kyse ei siis ole kenestä tahansa herrasta tai uroksesta, vaan hänestä, jonka kautta maailma luotiin. Jumalan esikoinen oli tulossa maailmaan, täyttääkseen koko luomistyön tärkeimmän vaiheen itse, henkilökohtaisesti. Monet tiesivät odottaa Eevalle, Aabrahamille, Iisakille, Jaakobille ja Joosefille annettujen lupauksien täyttymistä, Davidille luvatun messiaskuninkaan tulemista ja muiden profetioiden täytymistä, mutta Jesajan profetiat antavat tulijasta aivan erilaisen kuvan:

Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo - niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita. Kuka uskoo meidän saarnamme (Mi ha'amin lishmutanu), kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? (Jes 52:13-53:1)

Ilmoitetut yksityiskohdat sopivat vain Jeesukseen:

Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. 53:3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. 53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, 53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. 53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. 53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. 53:8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. 53:9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa. 53:10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. 53:11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa. 53:12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta. (Jes 53:2-12)

Juutalaisille, joka odottivat suurta kansanjohtajaa, ylipappia ja profeettaa tämä oli suorastaan nöyryyttävä ennustus, ja tämä, kuten muutkin vastaavat ennustukset, näytti olevan myös ristiriitainen niiden toiveiden kanssa, jotka sentään perustuivat niihin messias-ennustuksiin, joissa tuleva kuningas on suuri kansojen valtias.

Noin 400 vuotta ennen Jeesuksen syntymää profeetat vaikenivat. Viimeisen profetian antoi Malakia, joka kirjansa lopussa julistaa:

Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi. (Mal 4:5-6)

Profeettojen vaikenemisen jälkeen alkaa myrskyinen aika. Aleksanteri Makedonialainen valloittaa Jerusalemin ja koko Lähi-idän ja hänen kuolemansa jälkeen uudet vallanpitäjät näyttävät julmat kasvonsa. Juudeassa näyttämölle astuvat aseelliset kansanjohtajat sekä uskonnolliset gurut, fariseukset ja heidän kirjurinsa, joita sanottiin kirjanoppineiksi. He olivat aikansa mielipidejohtajia, mutta heille ei suotu sitä kunniaa, että he olisivat päässeet Messiaan airueiksi. Heiltä puuttui myös se moraalinen auktoriteetti, jonka yhteistyö Jumalan Hengen kanssa profeetalle antaa.

Johannes Kastajan syntymä muutti tilanteen. Markus kertoo:

Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku (kr. Arhi to evangeliou..). Niinkuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: "Katso, minä lähetän enkelini (ton angelon) sinun edelläsi, ja hän on valmistava sinun tiesi sinun eteesi (tin odon sou emprosten sou)". "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'", niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa mielenmuutoksen kastetta (baptisma metanoias) syntien anteeksisaamiseksi (oik.: hylkäämiseksi, "eis afesin amartion"). Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät kaikki (ebaptizonto pantes) Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä (υπ αυτου εξομολογουμενοι τας αμαρτιας αυτων). Ja Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyφtäisillään nahkavyö; ja hän söi heinäsirkkoja ja metsähunajaa. Ja hän saarnasi sanoen: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi, jonka kengänpaulaa minä en ole kelvollinen maahan kumartuneena päästämään. Minä kastan (ebaptisa) teidät vedellä, mutta hän kastaa (baptizei) teidät Pyhällä Hengellä (en pneumati agiou)." (Mark 1:1-8)

Markus jatkaa:

Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa (και και εβαπτισθη υπο ιωαννου εις τον ιορδανην ). Ja heti, vedestδ noustessaan (αναβαινων απο του υδατος), hδn näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen (και το πνευμα ωσει περιστεραν καταβαινον επ αυτον). Ja taivaista tuli δäni: "Sinä olet minun rakas poikani (συ ει ο υιος μου ο αγαπητος); johon minδ olen mielistynyt (εν ω ευδοκησα)”.(Mark 1:9-11)

Lainaamme edelleen Markuksen tekstiä, sillä hän kirjoittaa lakonisen lyhyesti:

Kohta sen jälkeen Henki (και ευθυς το πνευμα) ajoi hänet (εκβαλλει αυτον - heittδä hänet) erämaahan (εις την ερημον). Ja hδn oli siellä erämaassa neljäkymmentä päivää (και ην εκει εν τη ερημω ημερας τεσσαρακοντα), saatanan kiusattavana (πειραζομενος υπο του σατανα), ja hδn oli petojen seassa (και ην μετα των θηριων); ja enkelit tekivδt hänelle palvelusta (και οι αγγελοι διηκονουν αυτω). (Mark 1:12-13)

Profeettojen tehtävänä oli ollut antaa niin tarkat ennakkotiedot Jumalan Pojan tulosta rakennustyömaalleen, että muut rakentajat osaisivat ottaa hänet vastaan asiaankuuluvan arvokkaasti ja alistua hänen valtaansa yhtä nöyrästi kuin Johannes Kastaja. Työmaapäiväkirjan pitäjiä oli neljä, Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, joiden kaikkien kertomuksia nyt sanotaan "evankeliumeiksi" ja niiden kirjoittajia evankelistoiksi.

Edellä jo selvitimme, että sana "evankeliumi" tarkoittaa ilosanomaa. Mutta onhan niitä ilosanomia niin monenlaisia. Jollekin saattaa olla ilosanoma, että isä tulee selvänä kotiin, ja jollekin toiselle se, että sisko pääsi sahalle töihin. Seurataanpa, miten nämä neljä valtuutettua evankelistaa lähestyvät asiaa. Marssijärjestys näyttää seuraavalta: Johannes Kastaja suorittaa esityön, sitten Jeesus tulee hänen kastettavakseen ja saa Isän Jumalan siunauksen ja Pyhän Hengen, jonka jälkeen Henki heittää Jeesuksen erämaahan neljäksikymmeneksi vuorokaudeksi saatanan kiusattavaksi.

Saatana on jo kuullut Jeesuksen tehtävästä, ja Johannes Kastajan suusta hän oli voinut myös kuulla lisää:

Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa ja sanoi: "Tehkää parannus (oik. muuttakaa mielenne), sillä Taivasten valtakunta on tullut lähelle". Sillä hän on se, josta profeetta Esaias (Jesaja) puhuu sanoen: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'." (Mt 3:1-3)

Saatanalle sana Jumalan kuningaskunnasta oli uhkakuva. Saatana oli jo pitkään kehitellyt sotilaspoliittista valtiomahtia, jossa talouselämä, uskonto ja sotilaspoliittinen valta yhdistyvät saumattomaksi järjestelmäksi. Saadakseen Jeesuksen käännytetyksi puolelleen hän tarjoaa vanhoja, mutta tehokkaita syöttejä: helpompaa tapaa hankkia leipää, uskonnollista huuhaata ja lopulta koko babylonialaisen valtarakenteensa pääministerin paikkaa. Jeesus torjuu kaikki saatanan petosyritykset Jumalan sanalla, jonka jälkeen enkelit tekevät hänelle palvelusta.

Erämaasta Jeesus menee Galileaan ja tekee siellä ensimmäiset tunnustekonsa. Sitten hän vielä palaa kotikaupunkiinsa Nasaretiin ja menee sapattina synagogaan.

Niin hänelle annettiin profeetta Jesajan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki on minun päälläni (πνευμα κυριου επ εμε), sentähden että hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille (ου ενεκεν εχρισεν με ευαγγελιζεσθαι πτωχοις); lähettänyt minut parantamaan niitä, joilla on särjetty sydän (απεσταλκεν με ιασασθαι τους συντετριμμενους την καρδιαν ) saarnaamaan vangituille vapautusta (κηρυξαι αιχμαλωτοις αφεσιν) ja sokeille näkönsä saamista (και τυφλοις αναβλεψιν), lähettämään sorretut vapauteen (αποστειλαι τεθραυσμενους εν αφεσει), saarnaamaan Herran otollista vuotta (κηρυξαι ενιαυτον κυριου δεκτον)". Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. (Lk 4:17-20)

Teksti on Jesajan jo yli 700 vuotta aiemmin kirjoittamaa tekstiä, mutta Jeesus ei lue sitä kokonaan:

Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa (le'basar) nöyrille (anavim), lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän - antamaan heille - juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi. (Jes 61:1-3)

Jeesuksen kuulijat tajusivat, että he olivat kuulleet "armon sanoja", myös siksi, että Jeesus oli jättänyt lukematta kohdan "ja meidän Jumalamme koston päivää" ja sitä seuraavan tekstin, mutta ottivat nokkiinsa siitä, että kotikylän poika oli tullut näin viisaaksi:

Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on täyttynyt (πεπληρωται) teidän korvainne kuullen". Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen (και παντες εμαρτυρουν αυτω) ja ihmettelivδt (και εθαυμαζον) niitδ armon sanoja (επι τοις λογοις της χαριτος), jotka hδnen suustansa lähtivät; ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Joosefin poika?" (Lk 4:20-22)

Joosefin poika totta tosiaan. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan Joosefista, jota hänen veljensä vihasivat niin, etteivät pystyneet sanomaan hänelle hyvää sanaa. Jeesus tajusi repliikin merkityksen, ja vastasi heti:

Niin hän sanoi heille: "Kaiketi aiotte sanoa minulle tämän sananlaskun (την παραβολην ταυτην): 'Parantaja, paranna itsesi'; 'tee täälläkin, kotikaupungissasi, niitä suuria tekoja, joita olemme kuulleet tapahtuneen Kapernaumissa'."
Ja hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei kukaan profeetta ole otollinen kotikaupungissaan. Minä sanon teille totuudessa: monta leskeä oli Eliaan aikana Israelissa, kun taivas oli suljettuna kolme vuotta ja kuusi kuukautta ja suuri nälkä tuli kaikkeen maahan, eikä Eliasta lähetetty kenenkään tykö heistä, vaan ainoastaan leskivaimon tykö Siidonin-maan Sareptaan. Ja monta pitalista miestä oli Israelissa profeetta Elisan aikana, eikä kukaan heistä tullut puhdistetuksi, vaan ainoastaan Naiman, syyrialainen." (Lk 4:23-27)

Kun kotikylän poika ei kelvannut, niin miten olisi pari filistealaista? Jeesus oli kajonnut juutalaiseen rasismiin ja tuloksen saattoi arvata:

Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagoogassa, tulivat kiukkua täyteen ja nousivat ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja veivät hänet sen vuoren jyrkänteelle asti, jolle heidän kaupunkinsa oli rakennettu, syöstäkseen hänet alas. Mutta hän lähti pois käyden heidän keskitsensä. (Lk 4:28-30)

Johannes Kastajan vangitsemisen jälkeen Jeesus julisti nyt itse sitä samaa sanomaa, jolla myös Johannes Kastaja oli aloittanut julkisen toimintansa:

Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan (απο τοτε ηρξατο ο ιησους κηρυσσειν και λεγειν): "Tehkää parannus (oik.: Muuttakaa mielenne), sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle". (Mt 4:17, kr-38 käännös)

Kirkkoraamattu m-38 käännökseen sisältyy kristinuskolle täysin vieras ajatus. Lähdetekstin mukaan ihmisen on muutettava mielensä. Kysymys ei ole katumuksesta, eikä parannuksesta, vaan uskosta. Ihmisen, joka ennen uskoi ihmiseen tai mihin tahansa muuhun epäjumalaan, on vaihdettava uskon kohdetta. Uskon kohteeksi on valittava se, johon voi luottaa, ja koska sellaisia kohteita on vain yksi, se voidaan jättää jopa sanomatta. Tavallisesti lyhytsanainen Markus sen kuitenkin sanoo:

Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi (κυρύσσων) Jumalan kuningaskunnan evankeliumia (το ευαγγέλιον της βασιλεία του θεου) ja sanoi: "Aika on täyttynyt (πεπληρωται ο καιρος), ja Jumalan kuningaskunta (βασιλεια του θεου) on tullut lähelle; muuttakaa mielenne (μετανοειτε) ja uskokaa evankeliumi (και πιστευετε εν τω ευαγγελιω)". (Mark 1:14-15).

Kaikki menee uusiksi. Ihmisen, joka ennen uskoi itseensä, on uskoakseen Jumalaan luovuttava uskosta ihmiseen ja ihmisten kuvitelmiin.

Jumala ei ole demokraatti. Kyse on kuningaskunnasta, jonka kansalaisuuden hankkiminen on tullut ajankohtaiseksi, eikä kysymys ole mistään muodollisuudesta. Asian yksityiskohtaiseen selostamiseen neljä evankelistaa käyttävät 260 sivua, ja apostolisen seurakunnan kynämiehet vielä yli 350 sivua, mikä kertoo sen, että kyse ei ole mistään alennusmyyntituotteesta eikä viiden minuutin evankeliointiristiretkestä. Jumalan kuningaskunnan kansalaisuutta ei voi kukaan saada panematta peliin kaikkia resurssejaan. Yksin usko on sellainen asia, jota ei voi jakaa. Sinä uskot joko Jumalan evankeliumin, tai perustat elämäsi jonkun muun uskomuksen varaan. Ja koska lähtökohtana kaikilla ihmisillä on usko ihmiseen, on mielessä tapahduttava täydellinen paradigman vaihto. Itseriittoisille ihmisille evankeliumilla ei siis ollut mitään annettavaa.

Jeesuksen julistuksessa kaksi asiaa kulkevat rinta rinnan. Hän käskee ihmisiä muuttamaan mielensä ja julistaa samalla itse Jumalan Kuningaskuntaa sekä sanoin että teoin:

Ja Jeesus kierteli kautta koko Galilean ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan (oik. Kuningaskunnan) evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja (νοσον) ja kaikkinaista raihnautta (μαλακιαν), mitδ kansassa oli. (Mt 4:23)

Parantamalla sairaita Jeesus osoitti valtuutensa antaa syntejä anteeksi:

Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan (εξουσιαν εχει) päällä antaa syntejä anteeksi, niin - hän sanoi halvatulle - nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi. (Mt 9:6)

Synnin takia ihmisen psykosomaattinen elämä on matka kohti väistämätöntä kuolemaa. Jeesus osoitti, että hän on tullut voittaakseen kuoleman vallan ja pystyi pysäyttämään koko prosessin. Jeesus saattoi kyllä mennä sairaan ohikin, sillä hän paransi vain ne, jotka häneltä apua pyysivät. Sangen paljon oli niitäkin, jotka eivät häneen uskoneet, sekä ylpeitä, jotka eivät häneltä apua hakeneet. Erityisen vaisu oli Jumalan pojan vastaanotto Nasaretissa, jossa hän oli kasvanut.

Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa (και ουκ εποιησεν εκει δυναμεις πολλας δια την απιστιαν αυτων). (Mt 13:58)

Jeesus myös ajoi ulos riivaajia eli demoneita, mikä kertoo siitä, että demonit täyttävät mielellään sen paikan, joka ihmisessä on varattu Pyhän Hengen asunnoksi:

Ja maine hänestä levisi koko Syyriaan, ja hänen luoksensa tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaisten tautien ja vaivojen rasittamat, riivatut (δαιμονιζομενους), kuunvaihetautiset ja halvatut; ja hδn paransi heidät. (Mt 4:24)

Jumala loi kaiken hyvin Kristuksessa, esikoisessaan. Viha, valhe ja kuolema ovat ihmisen oman vapaan tahdon valintoja. Mutta kerran demonille antautunut ihminen ei ole enää vapaa. Riivattu ei pysty ottamaan vastaan tosiasioita eikä tunnustamaan Jumalan totuutta. Vielä sen jälkeenkin, kun Adam ja Eva olivat valinneet oman tahdon tien, he ehkä luulivat vielä, että heidän kohtalonsa oli heidän omissa käsissään, vaikka Jumala oli sanonut:

Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". (1.Ms 2:16-17)

Tottelemattomuuden tähden Adam menetti yhteytensä Jumalaan. Hän kuoli synnin tähden, ja sama jatkuu yhä. Ainut tapa, jolla turmeltu elämä voidaan uudistaa, on seurata Jeesusta, vaikka se toisinaan näyttää kaikkein vaikeimmalta ratkaisulta:

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni". Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa". (Mt 8:21-22)

Elämä ilman Jumalaa on mahdottomuus, sillä Jumala on ainut olevainen, ja ainut, joka on Elämä. On korkea aika myöntää, että kaikki muu elämä on riippuvaista hänestä ja suhteellista häneen, joka on = on. Mutta mitä tekee ihminen: Hän lähtee sanakikkailun tielle ja sanoo elämäksi sitä psykosomaattista prosessia, joka päättyy kuolemaan, ja yrittää todistella itselleen, ettei ylösnousemusta ja tuomiota ole.

Psykosomaattisen ihmisen kuolemasta seurasi myös kaikkien oikeuksien menetys. Varsinkaan Jumalalla ei ole mitään velvoitteita pelastaa ihmistä. Jumala on kuitenkin sääliväinen. Hänen Pyhä Henkensä etsii niitä ihmisiä, jotka haluavat ottaa vastaan hyvän sanoman ja tulla Jumalan kaltaiseksi ikuisuusolennoiksi. Mutta koska Jumalan sana aina toteutuu, on sen, joka kutsuttunakin hänen luokseen tulee, kuoltava synnille, sillä ei Jumala sinua minnekään hullujen paratiisiin ole kutsumassa. Edes armoa ei anneta sille, joka ei liity Jeesukseen kuollakseen yhdessä hänen kanssaan tämän maailman meiningille. Jesajakin kirjoittaa:

Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta. (Jes 26:10)

Jesajan tekstin sana "oikeuden maasta" on tuhatvuotinen valtakunta, Jumalan lepopäivä eli sapatti, jonka kuluessa Jeesus hartioilla lepää kuninkuus, hänen pyhiensä toimiessa hallitusmiehinä.

Juutalaiset uskonoppineet olivat keksineet paljon sääntöjä, joilla yritettiin täsmentää Mooseksen lain lyhyitä ja ytimekkäitä elämänohjeita. Näitä "isien perinnäissääntöjä" Jeesus ei hyväksynyt ja rikkoi niitä jatkuvasti, jopa näytösluontoisesti. Pääsiäisuhrin uhraamista seuraavan juhlaviikon toisena sapattina Jeesus oli kulkemassa ohrapellon läpi, kun fariseukset esittivät hänelle sapattilepoa koskevan kysymyksen, mikä tarjosi Jeesukselle mahdollisuuden purkaa sapatista muodostuneiden väärinymmärrysten vyyhtiä perusteellisesti.

Niin tapahtui ensimmäisen jälkeisenä sapattina (εν σαββατω δευτεροπρωτω), ettδ hän kulki viljavainioiden läpi, ja hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsillään ja söivät. Silloin muutamat farisealaisista sanoivat: "Miksi teette, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?" Mutta Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, otti esillepanoleivät (ους αρτους της προθεσεως) ja söi ja antoi seuralaisilleenkin, vaikkei niitä ole lupa syödä muiden kuin ainoastaan pappien?" Ja hän sanoi heille: "Ihmisen Poika on myös sapatin herra". (Lk 6:1-5 Biblia m.1923 mukaan)

Lain mukaan viljaa ei saanut käyttää ravinnoksi ennenkuin siitä oli tuotu Herralle kuuluva uutinen:

Älkääkä syökö uutisleipää, paahdettuja jyviä tai tuleentumatonta viljaa ennen sitä päivää, jona tuotte Jumalallenne uhrilahjan. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen, missä asuttekin. (3.Ms 23:14)

Ohralyhteen heilutus toi Elävän Jumalan mielisuosion tavalla, mitä Uudessa Testamentissa olisi sanottu vanhurskauttamiseksi:

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu israelilaisille ja sano heille: Kun te tulette siihen maahan, jonka minä teille annan, ja leikkaatte sen viljaa, niin viekää papille viljastanne uutislyhde. Ja hän toimittakoon sen lyhteen heilutuksen Herran edessä, että hänen mielisuosionsa tulisi teidän osaksenne; sapatin jälkeisenä päivänä pappi toimittakoon sen heilutuksen. (3.Ms 23:9-11)

Ohra tuleentuu Israelissa leikattavaksi pääsiäisenä ja nisu helluntaina. Raamatussa ohra on koodisana, joka tarkoittaa Jeesusta, ja syysvehnä eli nisu on synnin vallasta Jeesuksen verellä lunastettujen kristittyjen symboli. Myös nisusadosta tuotiin temppeliin sen ensi hedelmä, mutta ei lyhteenä heilutettavaksi, vaan siitä leivottiin kaksi hapatteella kohotettua kakkua, jotka tuotiin Herran eteen helluntaina, taas ikäänkuin osinkona tulevasta sadosta:

Sitten laskekaa sapatin jälkeisestä päivästä, siitä päivästä, jona toitte heilutuslyhteen, seitsemän täyttä viikkoa, laskekaa viisikymmentä päivää seitsemännen sapatin jälkeiseen päivään asti; sitten tuokaa Herralle uusi ruokauhri. Sieltä, missä asutte, tuokaa heilutusleiväksi kaksi kakkua, jotka on leivottava happamena kahdesta kymmenenneksestä lestyjä jauhoja, Herralle uutislahjaksi. (3.Ms 23:15-17)

Vanhan liiton temppelissä oli erityinen näkyleipäpöytä (esillepanoleipien pöytä), ja sen päällä kaksitoista näkyleipää eli esillepanoleipää, (οι αρτοι της προθέσεως). Niistδ oli määrätty:

Ja ota lestyjä jauhoja ja leivo niistä kaksitoista kakkua; joka kakussa olkoon niitä kaksi kymmenennestä. 24:6 Ja lado ne päälletysten kahteen pinoon, kuusi pinoonsa, aitokultaiselle pöydälle Herran eteen. 24:7 Ja pane pinojen päälle puhdasta suitsuketta leipien alttariuhriosana uhriksi Herralle. 24:8 Sapatti sapatilta hän aina asettakoon ne Herran eteen israelilaisten antina; se on ikuinen liitto. 24:9 Ne olkoot Aaronin ja hänen poikiensa omat, ja he syökööt ne pyhässä paikassa, sillä ne ovat korkeasti-pyhät; ne ovat hänen ikuinen osuutensa Herran uhreista." (3.Ms 24:5-6)

Esillepanoleipien pöytä oli pyhässä osassa. Leivät oli vaihdettava uusiin kerran viikossa ja samalla pappien tuli syödä vanhat esillepanoleivät. Näitä leipiä oli kaksitoista, kuten Israelissa heimoja. Uudessa Testamentissa esillepanoleivistä käytetty ilmaisu "oi artoi tis protheseos" sisältää sanan prothesis, jota käytetään Jumalan luomistyön esillepanosta. Luomistyö on ikuisuudessa jo tapahtunut, mutta nyt se esitellään meille sitä varten, että me siinä vaeltaisimme ja omalta osaltamme myös täyttäisimme. Tämän suunnitelman keskeinen osa on "saattaa paljon lapsia kirkkauteen".

Sana πρόθεσις esiintyy Uudessa Testamentissa kaksitoista kertaa. Luku kaksitoista on Raamatussa Jumalan hallitusjδrjestelmän ja vallan luku. Kohta ohranjyvien syönnin jälkeen Jeesus valitsikin kaksitoista lähettilästä eli apostolia seuraajiensa joukosta:

Niin tapahtui niinä päivinä, että hän lähti vuorelle rukoilemaan; ja hän oli siellä kaiken yötä rukoillen Jumalaa. Ja päivän tultua hän kutsui tykönsä opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, joille hän myös antoi apostolin nimen: Simonin, jolle hän myös antoi nimen Pietari, ja Andreaan, hänen veljensä, ja Jaakobin ja Johanneksen, ja Filippuksen ja Bartolomeuksen, ja Matteuksen ja Tuomaan, ja Jaakobin, Alfeuksen pojan, ja Simonin, jota kutsuttiin Kiivailijaksi, ja Juudaan, Jaakobin pojan, sekä Juudas Iskariotin, josta tuli kavaltaja. (Lk 6:12-16)

Kohta tämän jälkeen Jeesus esitti hallitusohjelmansa, vuorisaarnan. Heti julistuksen alussa esitetään, miten toivottoman tilansa tajuava ihminen saa tulevaisuuden ja toivon:

Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä." (Mt 5:1-12)

Se, mitä sanalla makarios, autuas, tarkoitetaan, on selvimmin ilmoitettu vasta Raamatun viimeisessä luvussa:

Autuaat (μακαριοι) ne, jotka noudattavat hδnen käskyjään, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin. (Ilm 22:14)

Elämän puu on se sama puu, jonka hedelmiä syömällä jo Adam olisi tullut osalliseksi Jumalallisesta luonnosta ja saanut ikuisen elämän ja autuuden. Vuorisaarnan esityshetkellä tilanne oli toinen. Jumala oli kutsunut Abrahamin, ja hänestä oli syntynyt Israelin kansa. Mooseksen kautta Israel oli saanut Jumalalta Lain, joten Jeesuksen oli määriteltävä suhteensa Lakiin. Hän sanoi:

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut (εως αν παντα γενηται). Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. (Mt 5:17-20).

Laki oli suojarakenne, jonka turvissa Israelin olisi pitänyt kasvaa sille tasolle, että se olisi voinut ottaa vastaan Jeesuksen sanat kun hän ryhtyy selostamaan Taivasten valtakunnan johtavaa periaatetta, Jumalan armoa. Armosta oli puhuttu aikaisemminkin, mutta silloin ihminen oli armoa vastaanottava osapuoli. Uudessa Liitossa ihmiselle lisätään ominaisuuksia, jotka tekevät hänestäkin armoa osoittavan osapuolen. Tämä seikka nostaa keskustelun aivan uudelle tasolle. Koska tekstit löytyvät Matteuksen evankeliumista, otetaan tässä esiin vain otsikot:

Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka … (Mt 5:21…)

Te olette kuulleet sanotuksi: "Älä tee huorin". Mutta minä sanon teille: jokainen, joka … (Mt 5:27…)

On sanottu että jos joku hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan, mutta minä sanon teille: jokainen, joka … (Mt 5:31…)

Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: "Älä vanno väärin", ja: "Täytä Herralle valasi". Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään … (Mt 5:33…)

Te olette kuulleet sanotuksi: "Silmä silmästä ja hammas hampaasta". Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku … (Mt 5:38…)

Mooseksen laki on hyvä laki, eikä se vaadi oikeastaan muuta, kuin kunniallista elämää. Mutta koska sekin on osoittautunut mahdottomaksi joka ainoalle ihmiselle aina tähän päivään asti yhtä poikkeusta lukuunottamatta, mitä järkeä on vielä korottaa vaatimuksia? Jeesus kuitenkin jatkaa, vaikka ei vielä kerrokaan, miten ongelmasta selvitään:

Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi (αγαπησεις τον πλησιον σου) ja vihaa vihollistasi (και μισησεις τον εχθρον σου)'. 5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne (αγαπατε τους εχθρους υμων) siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat (ευλογειτε τους καταρωμενους υμας), tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat (καλως ποιειτε τους μισουντας υμας) ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä solvaavat (και προσευχεσθε υπερ των επηρεαζοντων υμας) ja teitä vainoavat (και διωκοντων υμας), 5:45 että olisitte Isänne lapsia (οπως γενησθε υιοι του πατρος υμων), joka on taivaissa (του εν ουρανοις); sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin (οτι τον ηλιον αυτου ανατελλει επι πονηρους και αγαθους), ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin (και βρεχει επι δικαιους και αδικους). 5:46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat (εαν γαρ αγαπησητε τους αγαπωντας υμας), mikä palkka teille siitä on tuleva (τινα μισθον εχετε)? Eivätkö tullimiehetkin tee samoin (ουχι και οι τελωναι το αυτο ποιουσιν)? 5:47 Ja jos te syleilette ainoastaan veljiänne (και εαν ασπασησθε τους αδελφους υμων μονον), mitä erinomaista te siinä teette (τι περισσον ποιειτε)? Eivätkö tullimiehetkin tee samoin (ουχι και οι τελωναι ουτως ποιουσιν)? 5:48 Olkaa siis te täydelliset (εσεσθε ουν υμεις τελειοι), kuten Isänne, joka on taivaassa täydellinen on (ωσπερ ο πατηρ υμων ο εν τοις ουρανοις τελειος εστιν)." (Mt 5:43-48).

Maailmassa on monta erilaista kulttuuria mutta vain yksi sivistys - Jumalan valtakunta. Jokainen kulttuuri on kuitenkin suojavarustus, jos se vain pyrkii turvaamaan edes pienen elintilan yhteisönsä jäsenelle. Myös Vanhan Liiton Israel oli tällainen suojavarustus, josta kehitettyä järjestelmää sanottiin lain aitaukseksi. Luonnollinen suojavarustus on luonnollinen perhe. Pikkulapsesta pidetään huolta ja kun lapsi kasvaa, se huomaa, ettei hänen tarvitse repiä kasvukumppaniltaan silmiä päästä saadakseen oman palansa leipää. Mutta tämän syntisen maailman kaikilla kulttuureilla on rajansa, jonka toisella puolella olevia ihmisiä pidetään vihollisina, eikä tätä rajaa pysty voittamaan mikään muu kuin Kristuksen rakkaus.

Apostoli Paavali käytti monta sivua sen todistelemiseen, että kaikki ihmiset ovat syntisiä, huolimatta siitä, että heillä on myötäsyntyinen tunto Jumalasta. Minä olen päässyt paljon helpommalla. Jumalan armosta olen saanut tarkkailla kuudentoista pikkuisen varttumista aikuisiksi, ja aina ovat perheen nuorimmat olleet perheen viisaimmat henkilöt.

Lapsi parhaassa iässä, sanotaan kolmivuotiaista. Ja se on totta. Jostain kumman syystä juuri se kolmivuotias on se, joka pystyy näkemään asiat sellaisena kuin ne ovat. Kun isä ja äiti kinastelevat, saatat hetken perästä kuulla oikean tuomion pikkutytön suusta. Mutta kun puhe tulee pikkuisen omista asioista, ei asia enää olekaan niin yksinkertainen. Oman edun tavoittelu tulee selvästi esille, vaikka oman edun piiriin jo tässä iässä saattavat kuulua muutkin oman perheen jäsenet. Kun omanedun tavoittelun piiriin tulevat kaikki "omat" ihmiset, puhutaan sivistyksestä. Syntyy "sivistyksiä", jotka sitten törmäilevät toisiinsa pahemmin kuin ne kaksivuotiaat, jotka yhden vaivaisen lelun vuoksi ovat valmiit repimään toiselta silmätkin päästä. Kyse on kuitenkin vain kulttuurista, joissa varsinainen ongelma, synti, on jäänyt ratkaisematta.

Osana vuorisaarnaa Jeesus esittää ohjeellisen rukouksen, jossa asiat esitetään kaiken kattavasti ja tärkeysjärjestyksessään. Ensimmäisenä ei kuitenkaan ole Jumalan valtakunnan tuleminen, vaan Jumalan nimen pyhittäminen, mutta vielä sitäkin tärkeämpi on rukouksen ensimmäinen sana:

Isä meidän (πατερ ημων), joka olet taivaissa (ο εν τοις ουρανοις)! Pyhitetty olkoon sinun nimesi (αγιασθητω το ονομα σου); 6:10 tulkoon sinun valtakuntasi (ελθετω η βασιλεια σου); tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa (γενηθητω το θελημα σου ως εν ουρανω και επι της γης); 6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme (τον αρτον ημων τον επιουσιον δος ημιν σημερον); 6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi (και αφες ημιν τα οφειληματα ημων), niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme (ως και ημεις αφιεμεν τοις οφειλεταις ημων); 6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen (και μη εισενεγκης ημας εις πειρασμον); vaan päästä meidät pahasta (αλλα ρυσαι ημας απο του πονηρου) (Kts Mt 6:9-13)

Jos Jumalan pyhyys olisi ohitettu ja Jumalan Valtakunta olisi tullut heti paikalla, se olisi merkinnyt sellaista täystuhoa, jonka rinnalla maailman loppu on pikkujuttu. Kaikki olisivat joutuneet helvettiin. Maailma olisi paennut Jumalan kirkkauden ilmestymistä ja taivaat olisi kääritty kokoon. Mutta Jeesus ei ollut tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Sitä varten maailma oli ensin sovitettava Jumalan oikeudenmukaisuuden normeihin. Jeesus oli tullut antamaan itsensä lunnaiksi maailman syntien edestä ja sanoma siitä oli julistettava kaikessa maailmassa ennen Jumalan valtakunnan tuloa. Jumala halusi antaa ihmiselle uuden mahdollisuuden valita pyhittäisivätkö he Jumalan nimen elämällään vai ei, ja toteuttaisivatko he Jumalan tahdon vai ei.

Ei kukaan voi olla kahden herran orja (ουδεις δυναται δυσι κυριοις δουλευειν); sillä hän on joko tätä vihaava (η γαρ τον ενα μισησει) ja toista rakastava (και τον ετερον αγαπησει), taikka tähän liittyvä (η ενος ανθεξεται) ja toista halveksiva (και του ετερου καταφρονησει). Ette voi olla Jumalan ja mammonan orjia (ου δυνασθε θεω δουλευειν και μαμμωνα). (Mt 6:24)

Psykosomaattinen ihminen ei pysty ratkaisemaan Jumalan ja mammonan palvelemisen välistä ristiriitaa. Siksi Jeesus ensin neuvoo:


Sentähden minä sanon teille (δια τουτο λεγω υμιν): älkää murehtiko sielustanne: (μη μεριμνατε τη ψυχη υμων), mitä söisitte tai mitä joisitte (τι φαγητε και τι πιητε), älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte (μηδε τω σωματι υμων τι ενδυσησθε). Eikö sielu ole enemmän kuin ruoka (ουχι η ψυχη πλειον εστιν της τροφης) ja ruumis enemmän kuin vaatteet (και το σωμα του ενδυματος)? (Mt 6:25)

Ja sanoo sitten:


Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa (ζητειτε δε πρωτον την βασιλειαν του θεου) ja hänen vanhurskauttansa (και την δικαιοσυνην αυτου), niin myös kaikki tämä teille annetaan (και ταυτα παντα προστεθησεται υμιν). (Mt 6:33)

Jeesus vakuuttaa vielä, että etsivä löytää, mutta kertoo hän muutakin:

Menkää ahtaasta portista sisälle (εισελθετε δια της στενης πυλης). Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie (η απαγουσα) elämään (εις την ζωην), ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Mt 7:13-14)

Jeesus on rakentaja, rakentajan poika. Hän päättää ohjelmajulistuksensa rakennusaiheiseen lausuntoon, joka selvittää, mitä mielenmuutoksella (metanoia) tarkoitetaan. Maa on viittaus Adamiin, joka on rakennettu maasta. Me rakennamme elämämme joko ihmisyyden varaan tai kalliolle, joka Raamatun symboliikassa tarkoittaa Kristusta:

Jokainen, joka tulee minun tyköni (πας ο ερχομενος προς με) ja kuulee minun sanani (και ακουων μου των λογων) ja tekee niiden mukaan (και ποιων αυτους) - minä osoitan teille υποδειξω υμιν), kenen kaltainen hän on (τινι εστιν ομοιος). 6:48 Hän on miehen kaltainen (ομοιος εστιν ανθρωπω), joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään (οικοδομουντι οικιαν ος εσκαψεν και εβαθυνεν) ja laski perustuksen kalliolle (και εθηκεν θεμελιον επι την πετραν); kun sitten tulva tuli (πλημμυρας δε γενομενης), syöksähti virta sitä huonetta vastaan (προσερρηξεν ο ποταμος τη οικια εκεινη), mutta ei voinut sitä horjuttaa (και ουκ ισχυσεν σαλευσαι αυτην), sillä se oli kalliolle perustettu (τεθεμελιωτο γαρ επι την πετραν). 6:49 Mutta joka kuulee eikä tee (ο δε ακουσας και μη ποιησας), se on miehen kaltainen (ομοιος εστιν ανθρωπω), joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle (οικοδομησαντι οικιαν επι την γην χωρις θεμελιου η); ja virta syöksähti sitä vastaan (προσερρηξεν ο ποταμος), ja heti se sortui (και ευθεως επεσεν), ja sen huoneen kukistuminen oli suuri (και εγενετο το ρηγμα της οικιας εκεινης μεγα). (Lk 6:47-49)

Hebrean kielessä sana "banah" tarkoittaa rakentamista, rakentamisen tulos on "bina", huone, ja poika, "ben", on se, joka rakentaa. Jos haluat aloittaa hebrean opiskelun, ehdotan, että ensin käännät lauseen "poika rakentaa huoneen" hebreaksi.

Huone on hengen asunto. Henki ei kuole, sillä elämä on ikuista, mutta sen sielun, joka syntiä tekee, on kuoltava. Siksi Jeesus jo vuorisaarnassaan sanoi:

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään (εις την ζωην), ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Mt 7:13-14)

Kreikan kielessä on kolme sanaa, jotka suomentajat suomentavat sanalla "elämä": bios, psihi ja zoi. Näistä vain sanaa "zoi" käytetään silloin, kun puhutaan hengellisestä elämästä. Psihi on psyyke, eli sielu, ja sanalla bios tarkoitetaan ruumiillisen elintoimintojen elämää ja jopa elintarpeita, jotka sen ylläpitämiseksi tarvitaan. Yllä esitetyssä lauseessa Jeesus siis kutsuu meitä psykosomaattisia (ruumis ja sielu) ihmisiä hengelliseen elämään, mutta ehtona on itsensä kieltäminen ristin kautta.

Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua (ο φιλων πατερα η μητερα υπερ εμε), se ei ole minulle arvollinen (ουκ εστιν μου αξιος); ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua (και ο φιλων υιον η θυγατερα υπερ εμε), se ei ole minulle arvollinen (ουκ εστιν μου αξιος); 10:38 ja joka ei ota ristiänsä (και ος ου λαμβανει τον σταυρον αυτου) ja seuraa minua (και ακολουθει οπισω μου), se ei ole minulle arvollinen (ουκ εστιν μου αξιος). 10:39 Joka löytää sielunsa (ο ευρων την ψυχην αυτου), kadottaa sen απολεσει αυτην); ja joka kadottaa sielunsa minun tähteni (και ο απολεσας την ψυχην αυτου ενεκεν εμου), hän löytää sen (ευρησει αυτην). (Mt 10:37-39)

Sen sielun, joka syntiä tekee, on kuoltava. Tämän kaikki ovat nähneet, mutta se, mitä tässä tarjotaan, on vaihtoehtoinen tapa kuolla. Selvyyden vuoksi, ja ettei tätä perustavanlaatuista asiaa paholaisen palvelijat tekisi tyhjäksi kieroilla selityksillään, sama asia on esitetty monella eri tapaa. Tässä epätäydellinen luettelo:

- itsensä kieltäminen; Lk 9:23-27

- ristin kantaminen;

- antautuminen;

- uhrautuminen;

- neulansilmä; Matt 19:23-26

- ahdas portti; Matt 7:13-14

- ahdas ovi; Luuk 13:23-24

- nisun jyvän tie; Joh 12:20-28

- luopuminen; 1.Moos 2:24, Lk 14:33, Matt 19:27-30

- riisuuntuminen; Ef 4:17-24, Kol 2:6-15

- tekojen kuolettaminen.

- antaa .. almuksi, pois…

- tyhmäksi tuleminen;

- ikeen kantaminen;

- nöyrtyminen

- lapsen kaltaiseksi tuleminen

- ero maailmasta; 2.Kor 6:14-7:1

- lähtö Egyptistä

- lähteä pois Baabelista jne

Monet muutkin Jumalan valtakunnan perusasiat on esitetty monin eri tavoin, sillä onhan kuulijan tiedettävä, mikä on evankeliumin sisältö voidakseen välttää sekaannuksia. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa hyväksi sanomaksi (kr. euaggelion) sanottiin keisareiden syntymistä, virkaanastumista, sotilaallisia voittoja tms. koskevia julistuksia. Itse sana siis oli tuttu sekä kreikkalaiselle että roomalaiselle väestölle. Oli ilmeistä, että julistus Jeesuksen evankeliumista haastoi koko sen maailman, josta keisareitten Roomassa käytettiin sanaa oikumene, asuttu maailma.

Jeesuksen valitsemat kaksitoista lähettilästä saivat jo opetuslapsikaudellaan toimia Jumalan valtakunnan airueina oman kansansa keskuudessa.

Niin hän kutsui kokoon ne kaksitoista opetuslastaan (συγκαλεσαμενος δε τους δωδεκα μαθητας αυτου) ja antoi heille (εδωκεν αυτοις) voiman (δυναμιν) ja vallan (και εξουσιαν) kaikkia riivaajia vastaan sekδ parantaa tauteja (επι παντα τα δαιμονια και νοσους θεραπευειν). Ja hδn lähetti heidät (και απεστειλεν αυτους) julistamaan Jumalan valtakuntaa (κηρυσσειν την βασιλειαν του θεου) ja parantamaan sairaita (και ιασθαι τους ασθενουντας). (Lk 9:1-2)

Matteus, joka entisenä tullimiehenä todennäköisesti hallitsi pikakirjoitusta, esittää Jeesuksen sanat suorana lainauksena. Tässä sitaatin alku:

Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. (Matt 10:5-8)

Toisen kerran Jeesus lähetti matkaan jo 70 opetuslastaan. Toimeksianto oli taas se sama, jolla Johannes Kastaja, Jeesus itse, ja hänen 12 opetuslastaan olivat työhön ryhtyneet. Jeesus neuvoo myös, miten heidän piti menetellä, jos heitä ei haluttu kuunnella:

Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa: "Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle". Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin. Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen muuttaneet mielensä (μετενοησαν). (Lk 10:10-13)

Kaikki mitä ihminen tekee, päättyy itkuun, parkuun ja kuolemaan. Vapautuminen tästä synnin ja kuoleman laista alkaa mielenmuutoksella, joka on sitä, että ihminen huomaa tilansa, eikä enää usko ihmiseen eikä siihen henkiolentoon, joka hänet petti, vaan Jumalaan, joka hänelle tarjoaa vapautusta ja armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Se, mikä tässä on hämmästyttävää, että ihmiselle on yli päätään puhuttava Jumalan valtakunnasta, sillä kun kuljet pellon laitaa ja taitat käteesi heinän korren, järkevä ihminen ymmärtää heti, että heinä ei ole kasvanut Suomen, Israelin tai jonkun muun valtakunnan, vaan Jumalan Valtakunnan lakien mukaan.

Nekin ihmiset, jotka yrittävät ratkaista ongelmiaan ilman Jumalaa, ovat silti kiinnostuneita siitä, milloin Jumalan valtakunta tulee, jos ei muuten, niin estääkseen sen tulemisen. Luukas kertoo yhdestä tällaisesta tapauksesta:

Ja kun fariseukset kysyivät häneltä (επερωτηθεις δε υπο των φαρισαιων), milloin Jumalan valtakunta oli tuleva (ποτε ερχεται η βασιλεια του θεου), vastasi hδn heille ja sanoi (απεκριθη αυτοις και ειπεν): "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla (ουκ ερχεται η βασιλεια του θεου μετα παρατηρησεως), eikä voida sanoa (ουδε ερουσιν): 'Katso, täällä se on (ιδου ωδε)', tahi (η): 'Tuolla (ιδου εκει)'; sillä katso (ιδου γαρ), Jumalan valtakunta on teidän keskellänne (η βασιλεια του θεου εντος υμων εστιν)". (Lk 17:20-21, kr-38)

Suomalainen kääntäjä kuitenkin pelaa pois Jeesuksen vastauksen väittämällä, että "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla". Sanakirjan mukaan kuitenkin verbi paratireo tarkoittaa "sivusta tarkkailla", ja sitäkin usein vihamielisessä tarkoituksessa. Jeesus siis kertoi fariseukselle, että te ette pääse sitä vakoilemaan, ja vielä täsmensi vastauksensa, että se on "entos ymon" - teidän keskuudessanne. Sanojen "entos ymon" kääntäminen sanoilla "sisäisesti teissä" on myös mahdollista, mutta fariseusten sydämissä Jumalan valtakuntaa ei ollut. Se oli vain Jeesuksessa, ja myöhemmin, siis Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen se on ollut myös meissä, jotka olemme sen saaneet. Tämä käy vielä selvemmäksi, kun toisessa paikassa sanotaan:

Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi (μη βλασφημεισθω ουν υμων το αγαθον); sillδ ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista (ου γαρ εστιν η βασιλεια του θεου βρωσις και ποσις), vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhδssä Hengessä (αλλα δικαιοσυνη και ειρηνη και χαρα εν πνευματι αγιω). (Rm 14:16-17)

Fariseusten lähdettyä Jeesus kertoo opetuslapsilleen siitä mitä jatkossa tapahtuu. Jeesus ja hänen opetuslapsensa tulevat kärsimään paljon, mutta sitten Jeesus tulee takaisin, julkisesti ja näyttävästi. Jeesuksen julkisesta takaisintulosta käytetään tässä sanoja "apokalypsis", ja "Ihmisen pojan päivä", jonka näkemistä hänen vihollisensa eivät kestä:

Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä (ειπεν δε προς τους μαθητας ελευσονται ημεραι οτε επιθυμησετε μιαν των ημερων του υιου του ανθρωπου ιδειν και ουκ οψεσθε). Ja teille sanotaan (και ερουσιν υμιν): 'Katso, tuolla hän on (ιδου ωδε η)!' 'Katso, täällä (ιδου εκει)!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä (μη απελθητε μηδε διωξητε). Sillä niinkuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen (ωσπερ γαρ η αστραπη η αστραπτουσα εκ της υπ ουρανον εις την υπ ουρανον λαμπει), niin on myös Ihmisen Poika päivänänsä oleva (ουτως εσται και ο υιος του ανθρωπου εν τη ημερα αυτου). Mutta sitä ennen pitää hänen kärsimän paljon (πρωτον δε δει αυτον πολλα παθειν) ja joutuman tämän sukupolven hyljittäväksi (και αποδοκιμασθηναι απο της γενεας ταυτης). Ja niinkuin kävi Nooan päivinä (και καθως εγενετο εν ταις ημεραις του νωε), niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä (ουτως εσται και εν ταις ημεραις του υιου του ανθρωπου): he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle (ησθιον επινον εγαμουν εξεγαμιζοντο), aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin (αχρι ης ημερας εισηλθεν νωε εις την κιβωτον); ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki (και ηλθεν ο κατακλυσμος και απωλεσεν απαντας). Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä (ομοιως και ως εγενετο εν ταις ημεραις λωτ): he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat (ησθιον επινον ηγοραζον επωλουν εφυτευον ωκοδομουν), mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta (η δε ημερα εξηλθεν λωτ απο σοδομων), satoi tulta ja tulikiveä taivaasta (εβρεξεν πυρ και θειον απ ουρανου), ja se hukutti heidät kaikki (και απωλεσεν απαντας), samoin käy sinä päivänä (κατα ταυτα εσται η ημερα), jona Ihmisen Poika ilmestyy (ο υιος του ανθρωπου αποκαλυπτεται). (Lk 17:21-30)

##A03 uros 24

 

 

Kätketty siemen

 

Juutalaisten uskonnollisia johtajia ei miellyttänyt Jeesuksen hyvä maine eikä sekään, että kansa kuunteli häntä mielellään. He yrittivät löytää vikaa Jeesuksen toiminnasta, myös siitä, että Jeesus ei kouluttanut opetuslapsiaan samalla tavalla kuin heidän rabbinsa. Suoranaista pahennusta herätti se, että Jeesus söi sellaisten ihmisten kanssa, joita fariseukset pitivät syntisinä, sillä itseään fariseukset eivät pitäneet syntisinä laisinkaan:

Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?" Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä mielenmuutokseen (εις μετανοιαν)." (Mt 9:11-13)

Myös Johannes Kastajan opetuslapsilla oli kysymyksiä:

Silloin Johanneksen opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Me ja fariseukset paastoamme paljon; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"
Niin Jeesus sanoi heille: "Eiväthän sulhaspojat, (οι υιοι του νυμφωνος) voi surra, niinkauan kuin ylkä (ο νυμφιος) on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä (ο νυμφιος) otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat. (Mt 9:14-15)

Johannes oli valmistanut juutalaisia Jeesuksen tuloon. Hän oli jopa sanonut, että "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä":

Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä (ο δε φιλος του νυμφιου), joka seisoo ja kuuntelee hδntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. (Joh 3:29-30)

Se, mikä oli ollut selvää Johannekselle, ei enää ollutkaan selvää kaikille hänen oppilailleen, vaikka jo Vanhassa Testamentissa Jumalan suhdetta Israeliin on verrattu avioliittoon; tosin tämä esimerkkilause on osa liiton ongelmista kertovaa profetiaa:

Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan. (Jes 54:5)

Jeesus ei moiti Johanneksen opetuslapsia, vaan puhumalla sulhaspojista jatkaa opetusta siitä, mihin Johannes on jäänyt. Sulhaspoikien eli yljän ystävien (oi yioi tou nymfonos) tehtävänä oli häiden valmisteleminen. Raamatulliseen avioliiton solmimiseen kuuluu kaksi vaihetta: ensin morsiamen kihlaus ja vasta sitten varsinaiset häät. Kihlaus tapahtuu, kun sulhanen on maksanut morsiamen hinnan ja morsian on hyväksynyt tarjouksen. Tähän järjestykseen kuului, että kihlauksen jälkeen sulhanen menee isänsä kotiin valmistamaan majaa perheelleen, ja kun isä hyväksyy työn, saa poika isän luvan hakea morsiamensa kotiin, jossa tapahtuu morsiamen kruunaus. Jeesus viittaa tähän järjestykseen sanomalla, että välillä ylkä "otetaan heiltä pois". Sinä aikana yljän ystävät julistavat Jumalan evankeliumia ja paastoavat. Raamatullinen avioliittojärjestys on muutenkin opetusmateriaalia siitä, että Jeesus tuli ensin lunastamaan valittunsa ja kun suunnitelma on täyttynyt, tulee Jeesus uuden kerran, hakemaan uskolliset valittunsa taivaalliseen kruunajaistilaisuuteen, kunnialla seppelöitäviksi.

Paasto on itsekkyydestä nousevien halujen hillintää sielun kurinalaiseksi kouluttamiseksi. Kihlatun morsiamen elämän kuvaamiseen paasto sopii siis oikein hyvin. Mooseksen laissa varsinaisia paastopäiviä oli vain yksi, Jom Kippur eli sovituspäivä, mutta rabbinistisessa juutalaisuudessa paastopäiviä oli lisätty kohtuuttomasti, samalla kun paaston merkitys oli hämärtynyt. Paastolla tulisi kuitenkin olemaan suuri merkitys myös Jeesuksen opetuslapsille. Ajatusmaailman perusteet vaihdetaan kokonaan, mutta myös ruumis on saatettava uskolle kuuliaiseksi. Jeesus kertoo, miten sitä ei tehdä, että ymmärtäisimme, miten se tehdään:

Ei kukaan pane vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan (επι ιματιω παλαιω), sillä semmoinen täytetilkku repii palasen vaipasta (αιρει γαρ το πληρωμα αυτου απο του ιματιου), ja reikä tulee pahemmaksi (και χειρον σχισμα γινεται).
Eikä nuorta viiniä (οινον νεον) lasketa vanhoihin nahkaleileihin (εις ασκους παλαιους); muutoin leilit (οι ασκοι) pakahtuvat, ja viini juoksee maahan (και ο οινος εκχειται), ja leilit turmeltuvat (και οι ασκοι απολουνται); vaan nuori viini (οινον νεον) lasketaan uusiin leileihin (εις ασκους καινους), ja niin molemmat säilyvät." (Mt 9:16-17)

Vuorisaarnan jälkeen Jeesus tekee säädetyt vuotuiset matkat Jerusalemiin, kouluttaa oppilaitaan, opettaa Jumalan tuntemista, parantaa sairaita, vapauttaa demonien vallassa olevia ihmisiä ja esittää tietopuolista sanomaa Jumalan valtakunnasta, mutta juutalaisten uskonnollisia johtajia se ei miellytä. Suurimman uskonnollisen puolueen, fariseusten, laki ja järjestys- käsityksiin vedoten he yrittävät estää Jeesuksen toiminnan, mutta Jeesus torjuu yritykset osoittamalla, että fariseukset ovat huonoja juristeja, jotka omien päämääriensä takia vääristelevät Jumalan lakia. Markus kertoo:


Ja hän meni taas synagoogaan, ja siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Ja voidakseen nostaa syytteen häntä vastaan he pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän miehen sapattina. Niin hän sanoi miehelle, jonka käsi oli kuivettunut: "Nouse ja astu esille". Ja hän sanoi heille: "Kumpiko on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki vai tappaa se?" Mutta he olivat vaiti. Silloin hän katsahtaen ympärilleen loi vihassa silmänsä heihin, murheellisena heidän sydämensä paatumuksesta, ja sanoi sille miehelle: "Ojenna kätesi". Ja hän ojensi, ja hänen kätensä tuli jälleen terveeksi. Ja fariseukset lähtivät ulos ja pitivät kohta herodilaisten kanssa neuvoa häntä vastaan, surmataksensa hänet. (Mark 3:1-6)

Ajojahdista huolimatta Jeesus jatkaa samoilla linjoilla noin kahden vuoden ajan, mutta sitten tapahtuu käänne. Keskustellessaan Juutalaisten korkeimman neuvoston jäsenen Nikodemoksen kanssa Jeesus joutuu toteamaan:

Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme. Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? (Joh 3:11-12)

Kansa, joka ei pystynyt noudattamaan edes Lain vaatimuksia, ei ymmärtänyt, että Jeesus halusi ratkaista koko ongelman, että Jumala voisi heitä siunata ja antaa heille paljon enemmän ja jotakin suurempaa, kuin mitä he itse halusivat tai osasivat edes toivoa:

Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen (εν εκεινω τω καιρω αποκριθεις ο ιησους ειπεν): "Minä ylistän sinua (εξομολογουμαι σοι), Isä, taivaan ja maan Herra (πατερ κυριε του ουρανου και της γης), että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä (οτι απεκρυψας ταυτα απο σοφων και συνετων) ja paljastanut ne (και απεκαλυψας αυτα) lapsukaisille (νηπιοις). 11:26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt (αι ο πατηρ οτι ουτως εγενετο ευδοκια εμπροσθεν σου). (Mt 11:25-26))

Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta juutalaisten hengelliset johtajat suorastaan vihasivat Jeesusta. He tekivät kaikkensa saadakseen Jeesuksen näyttämään rikolliselta ja lopulta he väittävät Jeesuksen tekemiä hyviä töitä paholaisen tekemiksi. Oli turha jatkaa suoraa puhetta valtakunnasta, johon hänen kuulijansa eivät kuitenkaan pääse. Kuulijoiden heittämään herjaan Jeesus antaa lopullisen vastauksen:

Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä ajassa (εν τουτω τω αιωνι) eikδ tulevassa (ουτε εν τω μελλοντι). (Mt 12:31-32)

Jeesus ei tullut heittämään helmiä sioille. Hän muuttaa esitystapaansa niin, etteivät kuulijat ymmärrä hänen puhettaan - eivät edes hänen opetuslapsensa. "Sinä päivänä", kun hän kertoo vertauksen kylväjästä, joka lähti kylvämään, on hänen maallisen vaelluksen päivistään jäljellä noin vuosi:

Sinä päivänä Jeesus lähti asunnostaan ja istui järven rannalle. Ja hänen tykönsä kokoontui paljon kansaa, jonka tähden hän astui venheeseen ja istuutui, ja kaikki kansa seisoi rannalla. Ja hän puhui heille paljon vertauksilla (εν παραβολαις) ja sanoi: "Katso, kylväjä meni kylvämään. Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne. Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat. Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne. Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää. Jolla on korvat, se kuulkoon." (Mt 13:1-9)

Jeesuksen oppilaat kiinnittivät huomiota tapahtuneeseen muutokseen:

Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: "Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla (εν παραβολαις)?" n vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten (υμιν δεδοται γνωναι) valtakunnan salaisuudet (τα μυστηρια της βασιλειας των ουρανων), mutta heidän ei ole annettu. Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Sentähden minä puhun heille vertauksilla (εν παραβολαις), että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. Ja heissä käy toteen Jesajan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.' Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet. (Mt 13:10-17)

Jeesuksen mainitsema Jesajan teksti on tuomion sana. Siinä kerrotaan myös kuinka kauan Israelin rangaistus tulee kestämään, mutta Jesaja näkee vielä sen ylikin, aina tulevan aikakauden alkuhetkille asti:

Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut". Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkö ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö'. Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi." Mutta minä sanoin: "Kuinka kauaksi aikaa, Herra?" Hän vastasi: "Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ihmisistä ja pellot on hävitetty erämaaksi; kunnes Herra on karkoittanut ihmiset kauas ja suuri autius tullut keskelle maata. Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen." (Jes 6:8-13)

Jeesus on tässäkin laupias. Jos hän olisi jatkanut Jumalan valtakunnan pelisääntöjen julistamista kaikille ymmärrettävässä muodossa, olisi kuulijoiden syyllisyys vain kasvanut, sillä Jumalan valtakunnan pelisäännöt on tarkoitettu noudatettavaksi. Vertauksien kuulemiseen ihmisillä riitti enemmän mielenkiintoa, sillä ne askarruttivat mieltä mukavasti. Ne myös muistettiin hyvin, ja saattoivat siten myös aiheuttaa myöhemmin sellaisia ahaa-elämyksiä, joista pattitilanne saattaisi jopa laueta.

Vertaukset eivät ole arvoituksia vaan paremminkin vastauksia sellaisiin kysymyksiin, joille tästä maailmasta ei löydy mitään suoranaista vertailukohdetta. Otetaan esimerkiksi Taivasten valtakunta: jos mitä tahansa maallista valtakuntaa verrataan Taivasten valtakuntaan, ei synny sellaista rinnastusta, jota sanalla parabola tarkoitetaan. Jos mitä tahansa babylonialaisen järjestelmän valtakuntaa verrattaisiin Taivasten valtakuntaan, olisi käytettävä jotakin aivan muuta sanaa kuin παραβολα, rinnastus. Vastakkainasettelukin olisi lδhempänä totuutta.

Edes Jeesuksen oppilailla ei ollut kykyä vertauksien ymmärtämiseen, mutta Jeesus selitti ne heille:

Kuulkaa siis te (υμεις ουν ακουσατε) vertaus kylvδjästä (την παραβολην του σπειροντος): Kun joku kuulee (παντος ακουοντος) valtakunnan sanan (τον λογον της βασιλειας) eikä ymmärrä (και μη συνιεντος), niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.
Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan; mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino (θλιψεως η διωγμου) sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois. Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailmanajan huoli (η μεριμνα του αιωνος τουτου) ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi. Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä." (Mt 13:18-23)

Vertauksia Taivasten Valtakunnasta on liki neljäkymmentä. Määrä riippuu vähän siitä, mikä katsotaan vertaukseksi ja mikä kielikuvaksi tai sananlaskuksi.

 

Vertauksia Matteuksen evankeliumista

Matteuksen evankeliumista löytyivät nämä vertaukset Taivasten Valtakunnasta:

Kylväjä lähti kylvämään, Mt 13:1-9;

Nisu ja luste, Mt 13:24-30

Sinapinsiemen, Mt 13:31-32

Hapatus, Mt 13:33

Peltoon kätketty aarre, Mt 13:44

Kallis helmi, Mt 13:45-46

Nuotta ja kalojen erottelu Mt 13:47-50

Ilo kadonneen lampaan löytymisestä, Mt 18:12-14

Hyvän kuninkaan armoton palvelija Mt 18:21-35

Viinitarhan omistaja ja palkatut työntekijät, Mt 20:1-16

Viinitarhan omistajan kaksi poikaa työntekijöinä, Mt 21:28-32

Viinitarhan omistaja ja sen vuokraviljelijät, Mt 21:33-46

Kuninkaan pojan häät, Mt 22:1-14

Viikunapuu aikakauden lopun merkkinä, Mt 24:32-34

(Varas, Mt 24:43)

Häiden alkamista odottavat neitsyet, Mt 25:1-13

Kuninkaan uskottujen miesten palkitseminen, Mt 25:14-30

Lampaiden ja vuohien erottelu, Mt 25:31-46

Historiallinen kristikunta ei ole syntynyt yksin Jumalan sanasta. Paljon paremmin, tai ainakin näkyvimmin maailmassa on menestynyt se siemen, joka kasvun alkuvaiheessa on aidon ruokaviljan näköinen, mutta tosiasiassa on saatanan asiamiesten heiniä. Heti kylväjä-vertauksen jälkeen Jeesus esittääkin toisen vertauksen:

Nisu ja luste, Mt 13:24-30

Toisen vertauksen hän puhui heille (αλλην παραβολην παρεθηκεν αυτοις) sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava (ωμοιωθη η βασιλεια των ουρανων) mieheen, joka kylvi hyvδn siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin. Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?' Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?' Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'" (Mt 13:24-30)

Sinapinsiemen, Mt 13:31-32,

Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen (αλλην παραβολην παρεθηκεν αυτοις λεγων): "Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen (ομοια εστιν η βασιλεια των ουρανων κοκκω σιναπεως), jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille." (Mt 13:31-32)

Hapatus, Mt 13:33


Taas toisen vertauksen hän puhui heille (αλλην παραβολην ελαλησεν αυτοις): "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen (ομοια εστιν η βασιλεια των ουρανων ζυμη), jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". (Mt 13:33)

Nisulla tarkoitetaan Jeesuksen pelastamia uskovia. Linnut tarkoittavat demonisia henkiolentoja, puut kansoja. Hapatus on synnin vertauskuva. Mutta kun oppilaatkaan eivät ymmärtäneet Jeesuksen suoraa puhetta siitä, että hänet naulitaan ristille Jerusalemissa ja kolmen päivän päästä hän nousee ylös kuolleista, on näidenkin vertauksien täytynyt näyttää arvoituksilta myös siksi, että kysymys oli uudesta asiasta ja niin suurista muutoksista, että ne täysin ylittivät jokapäiväisen elämän ympyröihin sulkeutuneen ihmisen käsitemaailman ja kokemuspiirin.


Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla (εν παραβολαις), ja ilman vertausta (χωρις παραβολης) hδn ei puhunut heille mitään; että täyttyisi (οπως πληρωθη), mikδ on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman alasheittämisestä asti (απο καταβολης κοσμου) ". (Mt 13:34-35)

Kirkkoraamatun kääntäjä on ymmärtänyt kreikan sanat "apo katabolis kosmou" ikäänkuin kysymys olisi "maailman perustamisesta", vaikka suora käännös "kosmoksen alasheittäminen" on ihan selvä ja tarkoittaa sitä, että luominen oli silloin jo tapahtunut, kun sen tuloksia ruvettiin heittämään alas (kataboleo) Jumalan luoksepääsemättömän kunnian ja pyhyyden immateriaalisissa korkeuksista. Myös kirkkoraamattu m.38 sanojen "opos plirothi" käännös "käydä toteen" on harhaanjohtava, koska kaikki on tehty Kristuksessa valmiiksi jo ikuisuudessa, jonka takia kreikkalaisessa tekstissä todetaankin vain, että "että täyttyisi" se, minkä profeetat olivat ilmoittaneet, ja mikä luomiskertomuksen 1.Ms 1:1-2:4 mukaan on jo valmista.

Jumalan maailmansuunnitelman esillepanosta käytetään Uudessa Testamentissa sanaa "prothesis". Jeesuksen biografian kirjoittaneilla evankelistoilla tämä sana on käytössä vielä sen esikuvallisessa merkityksessään ilmaisussa "oi artous tous protheseos", "esillepanoleivät" esikuvana siitä, että Jumalan suunnitelman tarkoituksena on "saattaa paljon poikia kirkkauteen" Jeesuksen Kristuksen kautta. Mutta tätä suunnitelmaa ei paljastettu edes profeetoille. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen seurakunnalle paljastettiin koko suunnitelma, minkä kääntäjätkin ovat tavallaan noteeranneet, kääntäessään siinä yhteydessä käytetyn sanan πρόθεσις, esillepano, aivoitukseksi ilmaisten siten ymmδrtämättömyytensä. Suora käännös "esillepano" on oikein, mutta kukapa sellaista sanoo, jollei ymmärrä asiaa. Samoin on Jeesuksen vertauksien laita. Ne ovat kuin palapelin paloja. Vasta sitten, kun kokonaiskuva on tiedossa, on palat helppo panna paikalleen.

Kokonaiskuvan ymmärtämistä helpottaa tämä Jeesuksen antama selitys:

Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta".
Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu (συντελεια του αιωνος), ja leikkuumiehet ovat enkelit.
Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa (εν τη συντελεια του αιωνος τουτου). Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon. (Mt 13:36-43)

Peltoon kätketty aarre

Taivasten valtakunta on peltoon kätketyn aarteen kaltainen (ομοια εστιν), jonka mies löysi ja kätki; ja siitä iloissaan (απο της χαρας αυτου) hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen pellon. (Mt 13:44)

Kallis helmi


Vielä taivasten valtakunta on kuin (ομοια εστιν) kauppias, joka etsi kalliita helmiä, ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen. (Mt 13:45-46)

Nuotta


Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen (ομοια εστιν), joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois. Näin on käyvä aikakauden täyttymyksessä (εν τη συντελεια του αιωνος); enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. (Mt 13:47-50)

Taitava opettaja seuraa tarkasti oppilaittensa kehitystä:

Oletteko ymmärtäneet tämän kaiken?" He vastasivat hänelle: "Olemme". Ja hän sanoi heille: "Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on saanut opetusta taivasten valtakunnasta, perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa (καινα και παλαια)". (Mt 13:51-52)

Matteuksen luvussa 13 esitetyt vertaukset muodostavat kokonaisuuden, jossa esitetään Jumalan valtakunnan tulo pienestä alusta hankkeen loppuun saakka. Luvun lopussa sanotaankin:

Ja kun Jeesus oli lopettanut nämä vertaukset, lähti hän sieltä. (Mt 13:53)

Raamattu on kirjoitettu niin yksinkertaisesti, ettei samaa asiaa voi sen yksinkertaisemmin sanoa. Teologeilla ja myös kääntäjillä näyttää olevan halu edelleen yksinkertaistaa Jumalan ilmoitusta maailman luomisesta, tämän maailmanajan lopusta ja tulevasta maailmasta, mikä olisi kyllä kiitettävää, jos se olisi mahdollista. Meillä sellaista rohkeutta ei ole, joten parasta on lukea Raamatun käsikirjoituksien sivuilta vain se, mitä sinne on kirjoitettu ja vasta sen jälkeen ruveta sitä miettimään, ettei Jumalan suunnitelmasta Raamatussa annettu kokonaiskuva hämärry, eikä meille kävisi kuin niille egyptiläis-roomalaisille teologeille, jotka käyttivät vertauksien selittelyssä "allegorista" selitystapaa tuhotakseen koko se opetuksen, joka vertauksiin sisältyi, tai niille apologeetoille, jotka yrittäessään mukauttaa evankeliumia kreikkalaiseen ajatteluun hylkäsivät sekä Vanhan että Uuden testamentin opetuksen luomisesta ja luomisen tulosten esillepanosta.

 

Vertauksia Markuksen evankeliumista

Markus kirjoitti evankeliuminsa nähtävästi Pietarin tiedoilla, joita hän täydensi sen jälkeen, kun välit Paavaliin olivat korjautuneet. Egyptiläiset pitävät Markusta sinä henkilönä, joka toi heille evankeliumin. Se, että tiedot Egyptiläisen kristikunnan alkuvaiheista ovat hataria, johtuu Aleksandrian juutalaisten kapinasta roomalaisia vastaan, joka tempasi koko Levantin diasporajuutalaiset mukaansa. Kapinaan liittyivät Kyrenen puoleisen Libyan ja Kyproksen juutalaiset ja samaan aikaan myös Babylonian juutalaiset kampanjoivat roomalaisia vastaan parttilaisten tukemina. Kapina kesti noin kolme vuotta (114-118), ennen kuin roomalaisten onnistui kukistaa laajalle levinnyt laittomuus. Egyptissä kahden tulen väliin joutuneet kristityt yrittivät säilyttää Markuksen evankeliumin ja muutkin kirjoitukset mitä ihmeellisimpiä keinoja käyttäen. Nyt juuri (kevättalvi 2015) tutkitaan yhtä hautausnaamiota, jonka täytteenä on käytetty Markuksen evankeliumia sisältäviä papyrustekstejä, jonka kirjoittamisajankohdaksi on arveltu jopa 80-lukua. Evankeliumitekstiä sisältävien papyrusten käyttö hautamaskin täytteenä voi johtua paitsi niitten joutumisesta vääriin käsiin, myös yrityksestä säilyttää ne joko juutalaisten tai heidän jälkeensä tulleiden roomalaisten vihalta, sillä roomalaiset pitivät kristittyjäkin juutalaisina kapinoitsijoina.

Markuksen kertoo Jeesuksen elämän tärkeimmät vaiheet ja opetuksen pääkohdat. Myös Markus esittää vertaukset yljän ystävistä, vanuttamattomasta paikkakankaasta ja uudesta viinistä ja uusista nahkaleileistä. Näiden kertomuksien ylkä on Jeesus Kristus itse ja seurakunta on hänen morsiamensa. Viini on vertauskuva Pyhästä Hengestä.

Yljän ystävät, Mark 2:19-20, vrt Mt 9:15 ja Lk 5:33-39

Vanuttamaton paikkakangas, Mark 2:21, vrt. Mt 9:16

Uusi viini ja uudet leilit, Mark 2:22, vrt. Mt 9:17 ja Lk 5:36

Voimamiehen sitominen, Mark 3:20-29, vrt Mt 12:22-32, Lk 11:14-23

Mutta ennen häitä yljän on voitettava morsiamenryöstäjä ja vapautettava morsian. Asiaa selostetaan kertomuksessa voimamiehen sitomisesta. Kertomuksen ydin on siinä, että "voimamies", Saatana, pitää morsianta vallassaan syyttämällä häntä synnistä. Mutta kun Jeesus antaa synnit anteeksi, menettää "voimamies" taistelun. Yksi varoitus on kuitenkin tarpeen: Ei pidä pilkata sitä Henkeä, jossa kaikki hyvä tehdään:

Ja hän tuli kotiin. Ja taas kokoontui kansaa, niin etteivät he päässeet syömäänkään. Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan". Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia". Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi heille vertauksilla: "Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan? Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä. Ja jos jokin talo riitautuu itsensä kanssa, ei se talo voi pysyä pystyssä. Ja jos saatana nousee itseänsä vastaan ja riitautuu itsensä kanssa, ei hän voi pysyä, vaan hänen loppunsa on tullut. Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaraansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää; vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa. Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin; mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin." Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki". (Mark 3:20-30)

Melkein kaikki muutkin Markuksen esittämät vertaukset löytyvät myös muiden evankelistojen teksteistä. Vain omaa tahtiaan kasvavasta siemenestä kts. Mark 4:26-29 löytyy yksin Markukselta, samoin valvomiseen kehoittava vertaus Isäntänsä paluuta odottavista palvelijoista, kts. Mark 13:34-36, mikäli sitä pidetään omana vertauksenaan.

Kylväjä, Mark 4:1-9, katso myös Mark 4:1-20, Mt 13:1-23, Lk 8:4-18

Lamppu, Mark 4:21-25.

Huomaamaton kasvu, Mark 4:26-29

Sinapin siemen, 4:30-32, vrt. Mt 13:31-32 ja Lk 13:18-19.

Viinitarhan isäntä ja vuokraviljelijät, 12:1-12, vrt. Mt 21:33-46

Viikunapuu keväällä, 13:28-32, Mt 24:32-36, Lk 21:29-33

Isännän paluun odotus, 13:34-36, vrt Lk 12:35-38

Huomaamaton, "automaattinen" kasvu, Mark 4:26-29

Jumalan sana - ehkä vain muutama lause Pyhässä Hengessä lausuttuna - näyttää vähäiseltä, mutta kun kyse on Jumalan sanasta, se toteuttaa itse itsensä ja tuottaa lajinsa mukaista hedelmää:

Ja hän sanoi: "Niin on Jumalan valtakunta (ουτως εστιν η βασιλεια του θεου), kuin (ως) jos (εαν) mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään (αυτοματη) maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään. Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsissä." (Mark 4:26-29)

Tämäkin vertaus on hyvin tärkeä, sillä suuri osa maailman saarnamiehistä ei usko Jumalaan, eikä hänen sanaansa kätkettyyn elinvoimaan, vaan yrittää toimia kuin sikiönlähdettäjät näyttäviä, mutta elinkelvottomia "tuloksia" saadakseen.

 

Vertauksia Luukkaan evankeliumista

Luukas kirjoitti paitsi Luukkaan Evankeliumin myös Apostolien teot. Kirjoittajasta itsestään tiedetään sangen vähän. Väite, että hän oli kotoisin Antiokiasta, on peräisin Eusebiuksen kirkkohistoriasta, mutta Eusebiuksen teksti on vasta 300-luvun tuotteita. Se, mitä tiedetään, löytyy Uudesta Testamentista tai ainakin voidaan päätellä sen tekstistä. Luukas oli ammatiltaan lääkäri ja kansallisuudeltaan hän lienee ollut kreikkalainen. Luukas liittyi Paavalin seuraan Trooaassa, kun Paavali oli lähdössä Jerusalemiin jossa hänet vangittiin. Sillä aikaa kun Paavali oli vangittuna Kesareassa, lienee Luukas kerännyt tietoja Jeesuksen vaiheista ja seurakunnan alkutaipaleelta, ja kun Paavali vietiin Roomaan, seurasi Luukas mukana.

Ennen vertauksia Jumalan valtakunnasta myös Luukas esittää tilannekatsauksia vertauksien muodossa:

Mielenmuutoksen tarve, Lk 5:27-32, kts. Mt 9:9-13, Mark 2:13)

Yljän ystävät, Lk 5:33-35, kts. Mt 9:14-17, Mark 2:18-22)

Vanuttamaton paikkakangas ja uudet viinileilit uudelle viinille, Lk 5:33-39

Näkövammaiset avustajat, Lk 6:39-42, (vain Luukkaalla)

Lapset torilla Lk 7:31-35, vrt. Mt 11:16-19.

Kaksi velallista eli kuka rakastaa enemmän, kts. Lk 7:36-50. (vain Luukkaalla)

Mielenmuutoksen tarve, Lk 5:27-32

Ja sen jälkeen hän lähti sieltä ja näki tulliasemalla istumassa publikaanin, jonka nimi oli Leevi, ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä jätti kaikki, nousi ja seurasi häntä. Ja Leevi valmisti hänelle suuret pidot kodissaan; ja siellä oli suuri joukko publikaaneja ja muita aterioimassa heidän kanssaan. Niin fariseukset ja heidän kirjanoppineensa napisivat hänen opetuslapsiansa vastaan ja sanoivat: "Miksi te syötte ja juotte publikaanien ja syntisten kanssa?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa (iatrou), vaan sairaat (oi kakos). En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita (dikaious), vaan syntisiä (amartolous) mielenmuutokseen (eis metánoian)." (Lk 5:27-32)

Kaksi velallista, Lk 7:41-43

Sitten tulee tärkeä kysymys siitä, kuka rakastaa enemmän. Kysymys kahdesta velallisesta tuodaan esille osana kertomuksessa, jossa yksi syntinen pitää toista syntistä "syntisenä naisena", kts. Lk 7:36-50, (vain Luukkaalla)

"Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Ja kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän (τις ουν αυτων ειπε πλειον αυτον αγαπησει)?"
Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit". (Lk 7:41-43)

Jeesuksen vertauksia Jumalan valtakunnasta Luukas esittää seuraavasti:

Kylväjä, Lk 8:4-15

Lamppu ja lampunjalka, Lk 8:16-18, vrt Mt 5:14-16, Mark 4:21-23

Laupias samarialainen, Lk 10:25-37, (vain Luukkaalla)

Opetus Pyhän Hengen saamisesta, Lk 11:5-13, (vain Luukkaalla)

Voitettu valtakunta, Lk 11:14-23, vrt Mt 12:24 ja Mark 3:22-27)

Äkkirikas mies, Lk 12:16-21, (vain Luukkaalla)

Isännän paluuta odottava palvelija, Lk 12:35-48, vert. Mt 24:42-51)

Hedelmättömän viikunapuun jatkoaika, Lk 13:6-9, (vain Luukkaalla)

Nöyryytetty juhlavieras, Lk 14:7-11 (vain Luukkaalla)

Neuvo kutsujen järjestäjälle, Lk 14:12-14, (vain Luukkaalla)

Vastahakoiset juhlille kutsutut, Lk 14:15-24, (vain Luukkaalla)

Vähävarainen rakentaja, 14:28-30, (vain Luukkaalla)
Kuninkaan sotasuunnitelmat, Lk 14:31-35, (vain Luukkaalla)

Mauton suola, Lk 14:34-35, vrt Matt 5:13, Mark 9:50

Ilo lampaan löytämisestä Lk 15:4-7, (Matteuksella samankaltainen vertaus)

Ilo rahan löytämisestä Lk 15:8-10, (vain Luukkaalla)

Ilo kuolleen pojan paluusta Lk 15:11-32 (vain Luukkaalla)

Isäntä ja epärehellinen taloudenhoitaja, Lk 16:1-16, (vain Luukkaalla)

Rikas mies ja Lasarus, Lk 16:19-31, (vain Luukkaalla)

Jumalaton tuomari ja peräänantamaton leskivaimo, Lk 18:1-8, (vain Luukkaalla)

Fariseus ja publikaani pyhäkössä, Lk 18:9-14, vert. Mt 25:14-30

Kymmenen leiviskää kullekin, Lk 19:11-27, (vain Luukkaalla)

Viinitarhan omistaja ja sen vuokraajat, Lk 20:9-19, vrt. Mt 21:33-46, Mark 12:1-12.

Viikunapuu keväällä, Lk 21:29-33, Mt 24:32-35, Mark 13:28-31.

Luukkaalla on monta vertausta, joita muut evankelistat eivät esitä. Luukkaan esittämät vertaukset on myös usein ymmärretty väärin. Vertaus "Laupiaasta samarialaisesta" on malliesimerkki siitä, miten kirkonmiehet ja muut kristinuskon vihamiehet tulkitsevat Raamattua. Ei laupias samarialainen juossut roistojen perään tarjoamaan heille sosiaaliturvaa, vaan ryhtyi pelastamaan roistojen käsiin joutunutta tavallista kansalaista.

Laupias samarialainen, kts Lk 10:25-37

Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää". Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin". (Lk 10:25-37)

Ilo kadonneen lampaan ja kadonneen rahan löytämisestä. Lk 15:1-10

Raamatussa yksi usein toistuva aihe koskee isää, jolla on kaksi poikaa. Vanhan Liiton sääntöjen mukaan vanhimman pojan kuului saada suurin osa omaisuudesta, mutta joskus kävi niin, että etusija annettiinkin nuorimmalle. Korostetusti tämä tulee ilmi Jeesuksen vertauksessa "tuhlaajapojasta", jonka tärkeyttä korostetaan kahdella pienellä vertauksella kadonneen lampaan ja kadonneen rahan löytymisen aiheuttamasta ilosta:

Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan". Niin hän puhui heille tämän vertauksen (την παραβολην ταυτην) sanoen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'. Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka muuttaa mielensä (μετανοουντι), kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät mielenmuutosta tarvitse (ου χρειαν εχουσιν μετανοιας). Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut'. Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka muuttaa mielensä (επι ενι αμαρτωλω μετανοουντι )." (Lk 15:1-10)

Tuhlaajapoika, Lk 15:11-32

Tässä kertomuksessa vanhempi poika saa kyllä hänelle luvatun maan, mutta mielenmuutokseen tullut ja uuden elämänsä Jumalan armolle perustanut nuorempi veli ("tuhlaajapoika", venäjäksi jopa "bludnyi syn") perii taivaallisen kirkkauden ja kunnian.

Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille omaisuutensa. Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'
Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään.
Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon. Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. Tämä sanoi hänelle: 'Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin'. Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli (οτε δε ο υιος σου ουτος), joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa (ο καταφαγων σου τον βιον μετα πορνων ηλθεν), niin hänelle sinä teurastit (εθυσας αυτω) syötetyn vasikan (τον μοσχον τον σιτευτον).'
Niin hän sanoi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'" (Lk 15:11-32)

Fariseus ja publikaani pyhäkössä

Kertomus kahdesta rukoilijasta ei näytä vertaukselta, sillä teeskentelijöitä on jopa enemmän, kuin kilvoittelijoita. Asia kuitenkin varmistuu, kun viimeisessä jakeessa paljastetaan Jumalan lahjomaton periaate:


Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen (την παραβολην ταυτην): 18:10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. 18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. 18:12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' 18:13 Ja publikaani seisoi taaempana eikä tahtonut edes silmiään taivasta kohti nostaa (και ο τελωνης μακροθεν εστως ουκ ηθελεν ουδε τους οφθαλμους εις τον ουρανον επαραι), vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. 18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan (οτι πας ο υψων εαυτον ταπεινωθησεται), mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään (ο δε ταπεινων εαυτον υψωθησεται)." (Lk 18:10-14)

Raamattu ei ole mikään systemaattisen teologian oppikirja. Se on enemmän. Vertauksissa esitetään tieto Jumalan valtakunnan kehitysvaiheista pienestä alusta aina lopulliseen toteutumiseen asti, niin että se, joka tuntee vertaukset voi kuin kalenterista katsoa, missä vaiheessa Jumalan suunnitelmaa milloinkin mennään. Tämän suunnitelman runko on kätketty jo Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 23 esitettyyn Jumalan kalenteriin, jonka historiallinen tausta on niissä teoissa, jotka tapahtuivat Mooseksen aikana silloin, kun Jumala vapautti Israelin Egyptin orjuudesta noin vuonna 1550 eKr.

Kalenteri alkaa Israelin vapautuksella Egyptistä, joka tapahtui sinä yönä kun jokainen perhe oli uhrannut virheettömän karitsan puolestaan syntiuhriksi. Tämän pääsiäiseksi kutsutun uhritoimituksen lisäksi vuosittain vietettäväksi määrätään seitsemän ylimääräistä sapattia. Kolmannen Mooseksen Kirjan 23. luvun mukaan vuosittain vietettäväksi määrätään pääsiäisuhrin jälkeisenä päivänä alkava, seitsemän päivää kestävä Happamattoman leivän juhla ja juhlaviikon toisen sapatin jälkeisenä päivänä suoritettava Uutislyhteen heilutus, viidentenäkymmenentenä päivänä sen jälkeen vietettävä Helluntai, seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä vietettävä Pasuunansoiton päivä, siitä kymmenen päivää myöhemmin vietettävä Sovituspäivä sekä saman kuun 21 päivänä alkava, seitsemän päivää kestävä Lehtimajan juhla. Näillä juhlapäivillä on paitsi historiallinen myös profeetallinen merkitys, jonka toteutumista me tässä seuraamme. Vuosittain toistuvista juhlista kevään ja kesän juhlat ovat jo saaneet täyttymyksensä, mutta muutamat näistä esikuvallisista juhlista on vielä täyttymättä. Pasuunansoiton päivä on vertauskuva kuolleitten ylösnousemuksesta, Sovituspäivä Jumalan Kaikkivaltiaan eteen tuodun Karitsan morsiamen kruunajaistilaisuudesta ja Lehtimajan juhla on vertauskuva Karitsan häistä. Lehtimajan juhlan jälkeinen, kahdeksas päivä, on vielä juhlapäivä, jota vietetään muistutuksensa aikakausien aikakaudet, mitä kääntäjät sanovat ikuisuudeksi.

Jumalan kalenteri on siitä erikoinen, että siinä otetaan lukuun vain se aika, jonka kuluessa Hän on Israelin kuninkaana. Jos tätä periaatetta ei huomioida, eivät Raamatun vuosiluvut täsmää. Mutta kun laskuista vähennetään ne vuodet, jotka Israel oli naapurikansojen miehittämänä, alkavat vuosiluvutkin täsmätä. Suuremman luokan katkoksen Israelin kalenteriin aiheuttavat "pakanain ajat", jotka alkoivat Israelin menetettyä itsenäisyytensä. Vanhan Testamentin profeetoista erityisesti Daniel selostaa sitä aikaa, jolloin muut kansat hallitsevat Israelia; hän jopa kirjoittaa pakanain aikoja koskevat tekstinsä aramean, sen ajan ei-juutalaisten kansojen diplomaattikielellä. Kansojen (kr. etni, sanasta etnos) ajat päättyvät vasta, kun Israelin jäännös Suuren Vaivan Ajan jälkeen katsoo häneen, jonka he ovat lävistäneet.

Muiden kansojen aikojen merkityksestä juutalaisten elämään Jeesus kertoi juuri ennen ristille naulitsemistaan näin:

Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö. Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät (αχρι πληρωθωσιν καιροι εθνων). (Lk 21:20-24)

Vangeiksi vieminen tapahtui vuonna 70 ja Jerusalemista tuli jälleen pääkaupunki vuonna 1968, mutta vieläkin kaupungin statusta pidetään kiistanalaisena. Suuren välienselvittelyn siemenet on taas kylvetty ja samalla on petetty paljon ihmisiä luulemaan, että tämä olisi se asia, joka lopettaisi pakanain ajat. Jerusalemista tulee kyllä pääkaupunki, mutta se on silloin Uusi Jerusalem, ja mikä tärkeintä, vasta sitten kun sen kuningas on Jeesus, Jumalan Voideltu.

##A04 uros 24

 

 

Kuka hän on

 

Kaikilla evankelistoilla on oma profiilinsa. Matteus esittää Jeesuksen kuninkaana, Markus Jumalan kärsivänä palvelijana, Luukas ihmisen poikana ja Johannes Jumalan poikana. Siitä syntyy myös tärkein kysymys, kuka sen tunnustaa.

Johanneksen evankeliumia rytmittää Jeesuksen toiminta Israelin juhlapäivien - sapatin, pääsiäisen, helluntain ja lehtimajan juhlan antamissa kehyksissä. Keskeinen aihe Johanneksen evankeliumissa on kysymys siitä, Kuka Jeesus on, sekä siihen liittyvät kysymykset: todistus, usko, uskon tunnustaminen, Jumalan tunteminen, Jumalan valtakunta, Pyhä Henki, uudestisyntyminen ja iankaikkinen elämä.

Johannes aloittaa kertomuksensa selvittämällä Jeesuksen iankaikkisia taustoja, kertoo Johannes Kastajan hänestä antamasta todistuksesta ja opetuslasten kutsumisesta.

Alussa oli Sana (εν αρχη ην ο λογος), ja Sana oli Jumalan tykφnä (και ο λογος ην προς τον θεον), ja Sana oli Jumala (και θεος ην ο λογος). 1:2 Hδn oli alussa Jumalan tykönä (ουτος ην εν αρχη προς τον θεον). 1:3 Kaikki on tullut hδnen kauttaan (παντα δι αυτου εγενετο), ja ilman hδntä ei ole tullut mitään, mikä tullut on (και χωρις αυτου εγενετο ουδε εν ο γεγονεν). 1:4 Hδnessä oli elämä (εν αυτω ζωη ην), ja elδmä (και η ζωη) oli ihmisten valkeus (ην το φως των ανθρωπων). 1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessδ (και το φως εν τη σκοτια φαινει), ja pimeys ei sitδ käsittänyt (και η σκοτια αυτο ου κατελαβεν). (Joh 1:1-5)

Tämän jälkeen Johannes kertoo siitä todistuksesta, jonka Johannes Kastaja Jeesuksesta antoi:

n tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta (ουτος ηλθεν εις μαρτυριαν ινα μαρτυρηση περι του φωτος), ettδ kaikki uskoisivat hänen kauttansa (ινα παντες πιστευσωσιν δι αυτου). Ei hδn ollut se valkeus (ουκ ην εκεινος το φως), mutta hδn tuli valkeudesta todistamaan (αλλ ινα μαρτυρηση περι του φωτος). (Joh 1:7-8)

Johannes Kastajan todistuksen jälkeen voidaan jo kysyä, kuka uskoo todistuksen ja tulee tuntemaan hänet, joka hänelle on esitelty. Jesaja oli joskus kirjoittanut kuinka Jumala ihmettelee sitä, että "Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä". Seitsemänsataa vuotta myöhemmin Johannes toteaa saman asian:

Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 1:10 Maailmassa hän oli (εν τω κοσμω ην), ja maailma on tullut hδnen kauttaan (και ο κοσμος δι αυτου εγενετο), ja maailma (και ο κοσμος) ei hδntä tuntenut (αυτον ουκ εγνω). 1:11 Hδn tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh 1:9-11)

Johanneksen ensimmäisessä luvussa on niin paljon asiaa, että on hyvä tietää eräs Raamatun lukemisen tärkeistä periaatteista: Ensimmäisellä kerralla ymmärrät siitä jotakin, ja jos sen teet, opit toisella lukukerralla samasta tekstistä lisää, ja näin aina loppumattomiin. Seuraava lausekin on helpompi ymmärtää, jos muistat, että Johannes esittelee Jeesuksen Jumalan poikana:

Ja Sana tuli lihaksi (και ο λογος σαρξ εγενετο) ja asui meidδn keskellämme (και εσκηνωσεν εν ημιν), ja me katselimme hδnen kirkkauttansa (και εθεασαμεθα την δοξαν αυτου), senkaltaista kirkkautta, kuin ainosyntyisellδ Pojalla on Isältä (δοξαν ως μονογενους παρα πατρος); ja hδn oli täynnä armoa ja totuutta (πληρης χαριτος και αληθειας). (Joh 1:14)

Kreikkalaisen tekstin sana "e'skinisen", asui, juuri on "skinija", telttamaja, joka viittaa Vanhan Liiton telttatemppeliin. Jeesuksen ruumis oli siis temppeli, jossa Jumalan Henki asui. Tämä maja, kuten telttatemppelin kullalla sisustettu pimeä huone Vanhan Liiton aikana, tällä kertaa tosin vain savimaja, suojeli ihmistä Jumalan kunnian välittömiltä vaikutuksilta. Jos tätä majaa ei olisi ollut, Jumalan kunnia olisi tappanut syntisen ihmisen siihen paikkaan.

Johannes jatkaa Johannes Kastajan todistuksella:

Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen (ιωαννης μαρτυρει περι αυτου και κεκραγεν λεγων): "Tδmä on se, josta minä sanoin ουτος ην ον ειπον): se, joka minun jδlkeeni tulee (ο οπισω μου ερχομενος), on tullut minun edellδni (εμπροσθεν μου γεγονεν), sillδ hän on ollut ennen kuin minä (οτι πρωτος μου ην)." (Joh 1:15)

Sitten Johannes tekee yhteenvedon:

Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet (και εκ του πληρωματος αυτου ημεις παντες ελαβομεν), ja armoa armon päälle (και χαριν αντι χαριτος). Sillä laki on annettu Mooseksen kautta (οτι ο νομος δια μωσεως εδοθη); armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta (η χαρις και η αληθεια δια ιησου χριστου εγενετο). Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nδhnyt (θεον ουδεις εωρακεν πωποτε); ainokainen Poika (ο μονογενης υιος), joka on Isδn helmassa, on hänet ilmoittanut (ο ων εις τον κολπον του πατρος εκεινος εξηγησατο). (Joh 1:16-18).

Johanneksen ensimmäiseen lukuun mahtuu vielä Johanneksen todistus Jeesuksesta - "Jumalan karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin" ja yksityiskohtia opettaja eli "rabbi" Jeesuksen ensimmäisistä oppilaista ja kertomus Natanaelista paljastaa ne vaiheet, joiden kautta ihminen lähestyy Jumalaa, kts. Joh 1:43-51.

Johannes ei mainitse evankeliumissaan omaa nimeään, mutta muut evankelistat kertovat hänen olleen Sebedeuksen poika, kuten myös veljensä Jaakob, jotka Jeesus valitsi Galilean kalastajien joukosta lähettiläikseen. Molemmat Sebedeuksen pojat kuuluivat Pietarin ohella Jeesuksen lähimpiin opetuslapsiin. Jaakobin tappoi kuningas Herodes Agrippa I (37-44) vuonna 44, mutta Johannes eli vanhaksi.

Johannekselta on Raamatussa viisi kirjaa: Johanneksen evankeliumi, kolme kirjettä, ja Ilmestyskirja eli Apokalypsis. Ilmestyskirja on Johanneksen kirjoittama, mutta se on Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Johannes sai ollessaan karkoitettuna Patmoksen saarelle.

Israelissa oli totuttu siihen, että Jumalan miehet tekivät jonkin yliluonnollisen teon, jolla he todistivat olevansa Jumalan profeettoja. Jeesus teki ensimmäisen tunnustekonsa ollessaan kutsuttuna häihin, jotka pidettiin Galilean Kaanaassa.

Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten. Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät. Mutta kun edeskäypä maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut - mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen - kutsui edeskäypä yljän ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
Tämän ensimmäisen tunnustekonsa (ταυτην εποιησεν την αρχην των σημειων) Jeesus teki Galilean Kaanassa ja osoitti kirkkautensa (και εφανερωσεν την δοξαν αυτου); ja hδnen opetuslapsensa uskoivat häneen (και επιστευσαν εις αυτον οι μαθηται αυτου). (Joh 2:7-11)

Jeesuksen tekemä tunnusteko on vertauskuvallinen siinä missä varsinaiset vertauksetkin. Vesi on vertauskuva biologisesta elämästä (kr. bios), ja viini iankaikkisesta elämästä (kr. zoi). Kohta tämän jälkeen Jeesus meni pääsiäisjuhlille Jerusalemiin ja teki aivan toisenlaisen tunnusteon, joka kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun Jumalan kunnia tulee Jumalan temppeliin:

Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Niin hän tapasi pyhäkössä ne, jotka myivät härkiä ja lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajat istumassa. Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon. Ja hän sanoi kyyhkysten myyjille: "Viekää pois nämä täältä. Älkää tehkö minun Isäni huonetta markkinahuoneeksi." Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut". (Joh 2:13-17)

Näistä asetelmista Jeesus siirtyy puhumaan siitä temppelistä, joka hän itse on:


Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä merkin (τι σημειον) sinδ näytät meille, koska näitä teet?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä". Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?" Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä. (Joh 2:13-21)

Temppeli on Jumalan hengen asunto. Se temppeli, jonka hän Jerusalemissa puhdisti, ei pysynyt puhtaana. Vain vähän ennen ristiinnaulitsemistaan Jeesus puhdisti sen uudestaan, mutta sekään ei auttanut. Kivestä rakennettu temppeli hävitettiin, mutta Jeesus nousi haudasta elävänä.


Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut. (Joh 2:22)

Johannes ei puhu "hyvästä sanomasta" tai evankeliumin julistamisesta eikä esitä Jeesuksen vertauksia Taivasten valtakunnasta, mutta selostaa tarkkaan koko joukon Jeesuksen ja hänen vastustajiensa tiukkasävyisiä keskusteluja, joissa Jumalan Sanan ja sen juutalaisen tradition mukaisen tulkinnan vastakkainasettelu on niin selvä, ettei siinä mitään vertauksia tarvitakaan. Kaksikymmentä kolme tai kaksikymmentä neljä kertaa Johanneksen tekstissä esiintyvät Jeesuksen sanat "minä olen", kreikaksi "ego eimi". Nämä sanat ovat Jumalan nimi, joiden lausuminen saa Jeesuksen vastustajat raivoihinsa ja jonka takia Jeesus lopulta teloitettiin ristillä. Mutta juutalaisten johtajien joukossa oli myös niitä, jotka toisissa oloissa olisivat ehkä uskaltaneet tunnustaa Jeesuksen olevan Jehovah, "Ego eimi", Elävä Jumala.

Jeesuksen Jerusalemissa tekemät tunnusteot herättivät ansaittua huomiota, ja kun ihmiset kuuntelivat häntä, monet uskoivat häneen. Johanneksen kolmannessa luvussa kerrotaan Nikodemoksesta, joka kyllä uskoi, mutta tuli Jeesuksen luo yöllä, ettei joutuisi ikävyyksiin juutalaisten "uskonveljiensä" kanssa.

Nikodemos, kuten monet muut, oli aivan järkevästi päätellyt, että Jeesus on Jumalasta, mutta Jeesus torjuu ajatuksen riittämättömänä, sillä järjen päätelmä ei ole avain Jumalan valtakuntaan. Mutta koska Nikodemos oli vakavasti otettava fariseus juutalaisen eliitin huipulta, hän osasi verhota tietämättömyytensä lainaamalla Jobin kirjasta sanoja, jotka alkujaankin olivat vain hämmästyneen ihmisen vastaus liian vaikeaan kysymykseen. Ellei Nikodemos olisi ollut Israelin opettaja, ei asia olisi ollut kovinkaan paha, sillä ymmärtämättömiähän ne siinä vaiheessa olivat vielä muutkin opetuslapset.

Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä (αρχων των ιουδαιων). 3:2 Hδn tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta (οτι απο θεου εληλυθας διδασκαλος), sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja (ουδεις γαρ ταυτα τα σημεια δυναται ποιειν), joita sinδ teet (α συ ποιεις), ellei Jumala ole hδnen kanssansa (εαν μη η ο θεος μετ αυτου)."
3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hδ
nelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny ylhäältä (εαν μη τις γεννηθη ανωθεν), se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa (ου δυναται ιδειν την βασιλειαν του θεου)".

Kulttuuriperintömme takia me ymmärrämme syntymisen eri tavalla, kuin mitä Raamattuun on kirjoitettu. Sanalla gennao ilmoitetettu asia on vain suvunjatkamista, sillä Jumala on isä. Mutta kääntäjä on kääntänyt verbin gennao synnyttämiseksi silloinkin kun se tarkoittaa siittämistä. Käännös vaatisi korjaamista, mutta palataan siihen myöhemmin. Vaikea se oli Nikodemoksenkin tätä asiaa ymmärtää:


3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä (πως δυναται ανθρωπος γεννηθηναι γερων ων)? Eihδn hän voi toista kertaa mennä äitinsä kohtuun (μη δυναται εις την κοιλιαν της μητρος αυτου δευτερον εισελθειν) ja syntyä (και γεννηθηναι)?"
3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä (εαν μη τις γεννηθη εξ υδατος και πνευματος), ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan (ου δυναται εισελθειν εις την βασιλειαν του θεου). 3:6 Mikä lihasta on syntynyt (το γεγεννημενον εκ της σαρκος), on liha (σαρξ εστιν); ja mikä Hengestä on syntynyt (και το γεγεννημενον εκ του πνευματος), on henki (πνευμα εστιν). 3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä ylhäältä (δει υμας γεννηθηναι ανωθεν). 3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo (το πνευμα οπου θελει πνει), ja sinä kuulet sen huminan (και την φωνην αυτου ακουεις), mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt (ουτως εστιν πας ο γεγεννημενος εκ του πνευματος)." (Joh 3:1-8)

Heti kun Jeesus oli torjunut Nikodemoksen päätelmät, hän esitti sen, miten Jumalan valtakunta voidaan nähdä: On synnyttävä ylhäältä. Kysymys on sangen arkisesta asiasta. Uskova näkee ja ymmärtää Jumalan teot, mutta sokea ei näe ja jos näkeekin, hän selittää ne väärin. Mutta Jumalan valtakunnan näkeminenkin on vähäistä, sillä sisälle Valtakuntaan pääsevät vain ne, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan todistuksen:


Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?" 3:10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä! 3:11 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme (ο οιδαμεν λαλουμεν), ja todistamme, mitä olemme nähneet (και ο εωρακαμεν μαρτυρουμεν), ettekä te ota vastaan meidän todistustamme (και την μαρτυριαν ημων ου λαμβανετε). (Joh 3:9-11)

Vanhan Liiton laki määrittelee ihmisen normaalit elintavat maan päällä, mutta ilman uskoa Jumalaan kukaan ei pystynyt sitä noudattamaan. Jeesus mainitsee tämän, mutta jatkaa heti kertomalla, miten ihminen voi saada uskon Jumalaan ja sen kautta pelastua tuomiolta:


Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? 3:13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa. 3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, 3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä (αλλ εχη ζωην αιωνιον). 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa (τον υιον αυτου τον μονογενη), ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (αλλ εχη ζωην αιωνιον). 3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainosyntyisen Pojan nimeen (εις το ονομα του μονογενους υιου του θεου). 3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. 3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi, sillä pahoja ne ovat (οτι πονιρα εστιν). 3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa (εν θεω) tehdyt." (Joh 3:12-21).

Se hengellinen elämä, josta Jeesus puhui Nikodimokselle sanoessaan, että "Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä ylhäältä" saadaan, kun ihminen syntyy Jumalan Hengestä. Mutta Jeesuksen teksti jatkuu: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Kts. Joh 3:7-8.

Ihminen ei saa tuulta kiinni. Hengellinen syntyminen jäi sillä kertaa vielä arvoitukseksi, vaikka Jeesus kertoikin, miten Henki ihmisessä vaikuttaa: Hän kulkee, missä tahtoo, ja koska hän tahtoo kulkea siellä, mihin Jumala häntä johdattaa ja silloin häntä ei pitele mikään. Kun tarinaa yhä jatketaan tullaan siihen, että on vain yksi, ja hän on ainosyntyinen (monogenis) Jumalan poika. Ei olekaan mahdollista syntyä ylhäältä, paitsi liittymällä Häneen joka on syntynyt ja se voi tapahtua vain uskomalla häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Malliksi siitä Jeesus tuo mieliin tarinan Israelin erämaavaelluksen ajoilta: Silloin vaskesta tehty käärme ylennettiin tangon päähän, ja kun käärmeen pureman saaneet katsoivat käärmettä, he paranivat. Käärme Jeesuksen ristinkuoleman symbolina tuntuu ensin häkellyttävältä, kunnes muistamme, miten käärme vietteli ihmisen kuolemaan, ja kuinka Jumala teki Jeesuksen ristillä synniksi ja torjui sitten hänet niin kuin torjutaan kaikki, jotka ovat ansainneet Jumalan syntiä kohtaan tunteman hirvittävän vihan täyteyden - täyden sovituksen saamiseksi niille, jotka Jumalan pyhyyden ilmestyminen muuten tuomitsisi ikuiseen karkoitukseen ja vaivaan.

Johanneksen luvussa 4 tapaamme Jeesuksen aivan erilaisissa olosuhteissa keskustelemassa aivan erilaisen henkilön kanssa Samariassa. Ja vaikka keskustelukumppani on juutalaisen uskonnollisuuden mittareilla mitattuna paria-luokan pohjasakkaa, pystyy tämä samarialainen nainen ottamaan vastaan ja ymmärtämään Jeesuksen sanoman kertaheitolla, tulee uskoon ja saa todistuksellaan aikaan sen, että monet muutkin tunnustavat Jeesuksen Jumalan pojaksi. Ja kuin tunnustaakseen naisen rehellisyyden, Jeesus ilmoittaa hänelle sellaisia asioita, joita hän ei ollut kertonut edes juutalaisten parhaimmistoon kuuluvalle Nikodemokselle:

Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette palvo (προσκυνησετε) Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te palvotte (προσκυνειτε) sitä, mitä ette tunne; me palvomme (ημεις προσκυνουμεν) sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus (η σωτηρια) on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset palvojat (προσκυνηται) palvovat (προσκυνήσουσιν) Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia palvojia (προσκυνουντας) myös Isä etsii (ζητει). Jumala on Henki; ja jotka häntä palvovat (προσκυνουντας), niiden tulee palvoa (δει προσκυνειν) hengessä ja totuudessa." (Joh 4:21-24)

Lain mukaan Israelin miesten oli tultava kolme kertaa vuodessa Jerusalemiin, juhlille, jotka olivat pääsiäinen, helluntai ja lehtimajan juhla. Johanneksen luvussa 5 kerrotaan, kuinka Jeesus paransi erään tällaisen juhlan aikana sairaan sapattina. Kun parannettu sai selville, kuka hänen parantajansa oli, meni hän ja ilmoitti sen juutalaisten hengellisille johtajille, jotka jo etsivät keinoa, miten tuhota Jeesus. Masentava tappio henkilölle, jota Jeesus oli juuri varoittanut siitä järjestelmästä, ja jonka tuhoutumisen Jeesus oli vain vähän aikaisemmin ilmoittanut Jaakobin lähteen luona samarialaiselle naiselle.

Jeesus teki Jerusalemissa paljon voimatekoja, mutta vastaanotto oli vaisu, ja jopa vihamielinen. Galileassa vastaanotto oli parempi:

Sen jälkeen Jeesus meni Galileaan, se on Tiberiaan, järven tuolle puolelle. Ja häntä seurasi paljon kansaa, koska he näkivät ne tunnusteot, joita hän teki sairaille. Ja Jeesus nousi vuorelle ja istui sinne opetuslapsinensa. Ja pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä. (Joh 6:1-4)

Pääsiäisen jälkeen Israelissa alkaa ohran korjuu.

Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä, sanoi hän Filippukselle: "Mistä ostamme leipää näiden syödä?" Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä. Filippus vastasi hänelle: "Eivät kahdensadan denarin leivät heille riittäisi, niin että kukin saisi edes vähän". Niin toinen hänen opetuslapsistansa, Andreas, Simon Pietarin veli, sanoi hänelle: "Täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mitä ne ovat näin monelle?" Jeesus sanoi: "Asettakaa kansa aterioimaan". Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa. Niin miehet, luvultaan noin viisituhatta, laskeutuivat maahan. (Joh 6:5-10)

Ohra on Raamatun vertauskuva Jeesuksesta ja luku viisi on koodisana Jumalan armosta. Asettamalla kansan syömään ohraleipää Jeesus oli avannut keskustelun uudesta aiheesta:

Ja Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville; samoin kaloistakin, niin paljon kuin he tahtoivat. Mutta kun he olivat ravitut, sanoi hän opetuslapsillensa: "Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan". Niin he kokosivat ne ja täyttivät kaksitoista vakkaa palasilla, mitkä olivat viidestä ohraleivästä jääneet tähteeksi niiltä, jotka olivat aterioineet. (Joh 6:11-13).

Apostoleillekin riitti syötävää, jopa kori mieheen, mutta kansa näki tässä aivan toisenlaisen mahdollisuuden:

Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he "Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva (ο ερχομενος εις τον κοσμον)". Kun nyt Jeesus huomasi, ettδ he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä. (Joh 6:14-15)

Juutalaiset odottivat Messiasta, joka panisi heidän asiansa kuntoon. Kun Jeesus oli ruokkinut 5000 miestä ja epälukuisen määrän naisia ja lapsia viidellä leivällä ja kahdella kalalla, monet näkivät tässä Vanhan Testamentin lupauksien olevan täyttymässä, sillä he olivat nähneet, että Jeesus pystyi tekemään leipää tyhjästä, parantamaan sairaita, ja varmasti pystyisi myös vapauttamaan Juudean roomalaisten vallasta. Vain pari vuotta aikaisemmin Saatana oli ehdottanut Jeesukselle samankaltaista tointa oman valtakuntansa pääministerinä, ja myös ihmiset halusivat pahoille ihmisille räätälöidyn utopian ilman vastuuta ja rangaistuksen pelkoa. Mutta mitä Jeesus itse halusi? Tehdä Jumalan tahdon. Kysymys ei ollut sellaisesta hyvinvointivaltiosta, jossa kaikki oli hyvää ja ilmaista, ja jossa ihmiset saisivat jatkaa oman itsekkyytensä toteuttamista kenen tahansa kustannuksella, mutta eihän Jeesus mitään Saatanan utopiaa ollut rakentamassa. Mitä Jeesus siis teki: Hän lähetti ihmiset pois, meni itse vuorelle rukoilemaan, mutta opetuslapset hän lähetti myrskyyn:

Mutta kun ilta tuli, menivät hänen opetuslapsensa alas järven rantaan, astuivat venheeseen ja lähtivät menemään järven toiselle puolelle, Kapernaumiin. Ja oli jo tullut pimeä, eikä Jeesus ollut vielä saapunut heidän luokseen; ja järvi aaltoili ankarasti kovan tuulen puhaltaessa. Kun he olivat soutaneet noin viisikolmatta tai kolmekymmentä vakomittaa, näkivät he Jeesuksen kävelevän järven päällä ja tulevan lähelle venhettä; ja he peljästyivät. Mutta hän sanoi heille: " Minä olen (εγω ειμι). Älkää peljätkö (μη φοβεισθε)". Niin he tahtoivat ottaa hänet venheeseen, ja kohta venhe saapui sen maan rantaan, jonne he olivat matkalla. (Joh 6:16-21)

Neljän kilometrin taival taittui yhdessä hujauksessa. Quantum leap, jota edes Einstein ei osannut selittää, vaikka uskoikin siihen. Yöllä oli tapahtunut muitakin merkittäviä asioita. Matteus ja Markus antavat tämän yön tapahtumista tarkemman selostuksen. Tulevan hyvinvointivaltion ydinjoukko oli pelastunut kahdella tapaa: Jeesus oli pelastanut heidät myrskystä, jossa he olivat taistelleet henkensä edestä aamun sarastukseen asti ja saaneet uskon sellaiseen Jeesukseen, joka antaisi heille suunnattomasti enemmän, kuin mitä juutalaiset havittelivat.

Se suuri kuulijakunta, jonka Jeesus oli illalla ruokkinut, oli viettänyt yönsä Galilean leppeän kevättaivaan alla todennäköisesti jo unelmoiden suuresta ja mahtavasta Israelin valtakunnasta, mutta oli ymmällään siitä, miten Jeesus oli kulkenut järven yli ilman venettä:

Seuraavana päivänä kansa yhä vielä oli järven toisella puolella, sillä he olivat nähneet, ettei siellä ollut muuta venhettä kuin se yksi ja ettei Jeesus mennyt opetuslastensa kanssa venheeseen, vaan että hänen opetuslapsensa lähtivät yksinään pois. Kuitenkin oli muita venheitä tullut Tiberiaasta lähelle sitä paikkaa, jossa he olivat syöneet leipää, sittenkuin Herra oli lausunut kiitoksen. Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta. Ja kun he löysivät hänet järven toiselta puolelta, sanoivat he hänelle: "Rabbi, milloin tulit tänne?" (Joh 6:22-25)

Jeesus ei kerro porukoille yön tapahtumista, vaan käy suoraan asiaan:

Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään (εις ζωην αιωνιον) ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut (τουτον γαρ ο πατηρ εσφραγισεν ο θεος)." (Joh 6:26-27)

Kuulijoiden ajattelua sekoitti yleismaailmallinen luulo, jonka mukaan ikuinen elämä olisi ansaittavissa esimerkiksi hyviä tekoja tekemällä. Jeesus torjuu tämän luulon:

Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko (το εργον του θεου), että te uskotte häneen (ινα πιστευσητε εις ον), jonka hän on lähettänyt (απεστειλεν εκεινος)". He sanoivat hänelle: "Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'." Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas (ο καταβαινων) taivaasta (εκ του ουρανου) ja antaa maailmalle elämän (και ζωην διδους τω κοσμω)." (Joh 6:28-33)

Jeesus ei tässä puhu ilmaisesta leivästä eikä ilmaisista terveyspalveluista eikä edes mahtavasta armeijasta, vaan siitä Jumalan puutarhassa tehdystä valinnasta, jonka ikävien seurauksien korjaamiseksi hän oli astunut alas (katabaino) maailmaan, tarjotakseen heille leipää siitä Elämän puusta, mikä paratiisin ihmistä ei lainkaan kiinnostanut:

Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää". Jeesus sanoi heille: "Minä olen (Εγω ειμι) elämän leipä (ο αρτος της ζωης) ; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko. Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta (οτι καταβεβηκα), en tekemään omaa tahtoani (ουχ ινα ποιω το θελημα το εμον), vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt (αλλα το θελημα του πεμψαντος με). Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät (αλλα αναστησω αυτο) viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä (εχη ζωην αιωνιον); ja minä herätän hänet (και αναστησω αυτον εγω) viimeisenä päivänä." (Joh 6:34-40)

Paikalla oli myös juutalaisia uskonoppineita, joiden asenne Jeesukseen esti heitä ymmärtämästä tätä heidän omaan alaansa kuuluvaa asiaa ikuisesta elämästä ja ylösnousemuksesta:

Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen (Εγω Ειμι) se leipδ, joka on tullut alas taivaasta"; ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme (ου ημεις οιδαμεν τον πατερα και την μητερα)? Kuinka hδn sitten sanoo (πως ουν λεγει ουτος): 'Minδ olen tullut alas taivaasta (οτι εκ του ουρανου καταβεβηκα)'?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä (και εγω αναστησω αυτον τη εσχατη ημερα). Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi (και εσονται παντες διδακτοι του θεου)'. Jokainen, joka on Isältä kuullut (πας ουν ο ακουσας παρα του πατρος) ja oppinut (και μαθων), tulee minun tyköni (ερχεται προς με). Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän. (Joh 6:41-46)

Ihminen kuolee synnin takia. Jos siis lähdetään puhumaan ikuisesta elämästä, on synti hoidettava pois päiväjärjestyksestä Jumalan oikeudenmukaisuutta tyydyttävällä tavalla:

Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun (εις εμε), sillä on iankaikkinen elämä. Minä olen (Εγω Ειμι) elämän leipä (ο αρτος της ζωης). Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä (ουτος εστιν ο αρτος), joka tulee alas taivaasta (ο εκ του ουρανου καταβαινων), että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen (Εγω Ειμι) se elävä leipä (ο αρτος ο ζων), joka on tullut alas taivaasta (ο εκ του ουρανου καταβας). Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti (ζησεται εις τον αιωνα). Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani (η σαρξ μου εστιν), maailman elämän puolesta (υπερ της του κοσμου ζωης)." (Joh 6:47-51)

Synnin poistamiseksi tarvittiin uhri, jonka lihaa syömällä uhraaja pääsi osalliseksi uhrin välityksellä saadusta sovituksesta. Kun se vihdoin näytti selvinneen myös juutalaisille, syntyi uusi kysymys:

Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?" Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää (ουκ εχετε ζωην) itsessänne (εν εαυτοις) . Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä (εχει ζωην αιωνιον), ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä (και εγω αναστησω αυτον τη εσχατη ημερα). Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. (Joh 6:52-55)

Synnin sovitus palauttaa yhteyden Jumalaan:

Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa (εν εμοι μενει), ja minä hänessä (καγω εν αυτω). Niinkuin Isä, joka elää (ο ζων πατηρ), on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta (καγω ζω δια τον πατερα), niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani (κακεινος ζησεται δι εμε). (Joh 6:56-57)

Jerusalemissa uhreja uhrattiin joka päivä. Kun Israel vapautettiin Egyptistä, sen oli uhrattava vuodenvanha, virheetön karitsa ja syötävä se seuraavana yönä. Siinain Liiton solmimisen jälkeen Israel taas toi Jumalalle uhreja, joiden lihat syötiin. Jos juutalaiset eivät tästä ja kirjoituksista ymmärtäneet, että Jeesus on Jumalan uhrikaritsa, niin mistä sitten? Ja se leipä, jota Israel söi erämaassa, vapautuksensa jälkeen? Lihaa sen ei enää tarvinnut syödä Egyptistä vapautuakseen, jos se vain pysyisi irti synnistä, mutta leipää se tarvitsi joka päivä. Mutta sitä erämaassa ei ollut. Sekin tuli taivaasta ja sekin oli esikuvallista:

Tämä on se leipä (ουτος εστιν ο αρτος), joka tuli alas taivaasta (ο εκ του ουρανου καταβας). Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti (ζησεται εις τον αιωνα)." Tämän hän puhui synagoogassa opettaessaan Kapernaumissa. (Joh 6:58-59)

Keskustelu päättyi ikäänkuin ennen aikojaan. Synnin poistaminen olisi avannut tien Jumalan yhteyteen ja Kristuksen aarteisiin, tuonut siunauksen ja iankaikkiseen elämän. Mutta kuulijoiden näkökyky ei yltänyt lihakaupan tiskiä korkeammalle, ja juuri se karkoitti koko sen suuren seuraajien joukon, joka vielä hetki sitten oli halunnut tehdä hänet kuninkaakseen:

Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?" Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: "Loukkaako tämä teitä (αυτοις τουτο υμας σκανδαλιζει)? Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan (αναβαινοντα) sinne, missä hän oli ennen! Henki on se (το πνευμα εστιν), joka eläväksi tekee (το ζωοποιουν); ei liha mitään hyödytä (η σαρξ ουκ ωφελει ουδεν). Ne sanat (τα ρηματα), joita minä puhun teille (α εγω λαλω υμιν), ovat henki ja ovat elämä (πνευμα εστιν και ζωη εστιν). Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna". Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh 6:60-66)

Kun monituhatpäinen kansanjoukko oli lähtenyt, jäi jäljelle vain pieni opetuslasten joukko, mikä melkein pakotti Jeesuksen kysymään:

Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Ette kai tekin halua mennä pois?" (Joh 6:67)

Jotakin oli kuitenkin tapahtunut, sillä esille astuu Pietari ja vastaa kaikkien kahdentoista nimissä:

Niinpä Simon Pietari vastasi hänelle (ουν αυτω σιμων πετρος απεκριθη): "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat (ρηματα ζωης αιωνιου εχεις); ja me uskomme ja ymmδrrämme (και ημεις πεπιστευκαμεν και εγνωκαμεν), ettδ sinä olet Voideltu, Elävän Jumalan poika (οτι συ ει ο χριστος ο υιος του θεου του ζωντος)." (Joh 6:68-69)

Pietarilla oli aivan erilainen asenne Jumalan Sanaan nähden kuin fariseuksilla. Fariseukset tutkivat sanaa, löytääkseen niistä iankaikkisen elämän, mutta Pietari halusi pysytellä Lihaksi tulleen Sanan luona. Tässä Pietarin ensimmäisessä puheenvuorossa on kuitenkin virhe, jonka Jeesus korjaa:

Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele (διαβολος)." Mutta sen hän sanoi Juudaasta, Simon Iskariotin pojasta; sillä tämä oli hänet kavaltava ja oli yksi niistä kahdestatoista. (Joh 6:70-71)

Seuraavassa luvussa Johannes kertoo, ettei Jeesus halunnut mennä Jerusalemiin, jossa jo etsittiin keinoja hänen tappamisekseen. Lehtimajan juhlille hän meni ikään kuin salaa, ja kun juhlat jo olivat päättymässä, hän astui esille:

Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat (ποταμοι εκ της κοιλιας αυτου ρευσουσιν υδατος ζωντος)." Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu. (Joh 7:37-39)

Se, mitä Jeesus sanoi ja teki on mahdollista vain jos Jumala on hänen kanssaan, ei pelkästään seuralaisena, vaan hänessä itsessään. Tämä ja seuraava kohta kannattaa lukea tarkkaan, ei pelkästään niihin sisältyvän logiikan takia, vaan siksi, että kysymys on samasta asiasta kuin niinsanotussa "omassatunnossa", joka sanan "syneidisis" mukaan tarkoittaakin yhteistä tietämistä, sellaista tuntoa, jossa osapuolina ovat standardi ja ihminen. Oikein toimiakseen omantunnon standardina on oltava Jumalan Henki.

Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella (περιπατησει), vaan hδnellä on oleva elämän valkeus (αλλ εξει το φως της ζωης) ". Niin fariseukset sanoivat hδnelle (ειπον ουν αυτω οι φαρισαιοι): "Sinδ todistat itsestäsi (συ περι σεαυτου μαρτυρεις); sinun todistuksesi ei ole tosi (η μαρτυρια σου ουκ εστιν αληθης)". Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minδ todistankin itsestäni (καν εγω μαρτυρω περι εμαυτου), on todistukseni tosi (αληθης εστιν η μαρτυρια μου), sillδ minä tiedän (οτι οιδα), mistδ minä olen tullut ja mihin minä menen (ποθεν ηλθον και που υπαγω); mutta te ette tiedδ, mistä minä tulen (υμεις δε ουκ οιδατε ποθεν ερχομαι), ettekδ, mihin minä menen (και που υπαγω). (Joh 8:12-14)

Jeesus ei tässä esiintynyt tuomarina, mutta kuten keskustelusta näkyy, halukkaita tuomareita näyttää riittävän:


Te tuomitsette lihan mukaan; minä en tuomitse ketään. Ja vaikka minä tuomitsisinkin, niin minun tuomioni olisi oikea, sillä minä en ole yksinäni, vaan minä ja hän, joka on minut lähettänyt. Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on tosi (οτι δυο ανθρωπων η μαρτυρια αληθης εστιν). Minδ olen (εγω ειμι) se, joka todistan itsestδni (ο μαρτυρων περι εμαυτου), ja minusta todistaa myφs Isä, joka on minut lähettänyt (και μαρτυρει περι εμου ο πεμψας με πατηρ)." Niin he sanoivat hδnelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua (ουτε εμε οιδατε) ettekδ minun Isääni (ουτε τον πατερα μου); jos te tuntisitte minut (ει εμε ηδειτε), niin te tuntisitte myφs minun Isäni (και τον πατερα μου ηδειτε αν)". mä sanat Jeesus puhui uhriarkun ääressä, opettaessaan pyhäkössä; eikä kukaan ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut. (Joh 8:15-20)

Omatunto toimii kuin looginen piiri, jossa on kaksi sisäänmenoa ja yksi ulostulo. Toinen input tulee ihmisen hengestä ja oikein toimiakseen omantunnon toisessa sisäänmenossa tulee olla Jumalan henki. Jos molempien sisäänmenojen signaali on sama, on ulostulo positiivinen, mutta jos sisäänmenoissa on eri signaali, on ulostulo negatiivinen, ja siinä tapauksessa ihmisellä sanotaan olevan omantunnon tuskia.

Kuten evankeliumi, saarna ja Jumalan salaisuuksien paljastaminen, myös omatunto yksi niistä asioista, joista Raamattu puhuu vasta Uuden Liiton yhteydessä. Jeesus itse esittää tässä vasta omantunnon logiikan. Edes evankelistat eivät käytä sanaa "syneidisis", jollei lukuun oteta sitä Johanneksen evankeliumin kohtaa, joka sisältyy kertomukseen syntisestä naisesta, jonka fariseuksen toivat Jeesuksen luo päästäkseen syyttämään Jeesusta. Hyvin suunniteltu temppu ei vain onnistunut, koska Jeesus käski syytöntä heittämään ensimmäisen kiven, eikä sellaista löytynyt:

Kun he tämän kuulivat (οι δε ακουσαντες) ja heidδn omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi (και υπο της συνειδησεως ελεγχομενοι), menivδt he pois (εξηρχοντο), toinen toisensa perδstä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. (Joh 8:9)

Koko kertomus syntisen naisen tuomisesta Jeesuksen eteen puuttuu nähtävästi kaikista tunnetuista varhaisimmista Raamatun käsikirjoituksesta, mutta kirkkoisien saarnoissa siihen viitataan 300-luvulta lähtien, minkä takia sitä nykyisin pidetään kirkkoisien keksintönä, oli siinä esitetty opetus muuten kuinka asiallista tahansa. Varsinainen ongelma on kuitenkin siinä, että syneidisis, "omatunto", ei voinut toimia ilman Pyhää Henkeä eikä Pyhää Henkeä ennen syntien sovitusta oltu vuodatettu. Todistettavasti sana syneidisis, omatunto, esiintyykin vasta Apostolien teoista lähtien, ja silloin se on myös Raamatun muun logiikan mukainen. Kertomus on kuitenkin selvä jatko Johanneksen esittämille Jeesuksen sanoille Isästä, joka todistaa yhdessä hänen kanssaan, joten kysymys Johanneksen evankeliumin jaksosta 8:1-11 on pakko jättää avoimeksi jo senkin takia, että fariseukset, vaikka heillä Pyhää Henkeä ei ollutkaan, joutuivat tekemään ratkaisunsa Jeesuksen silmien edessä ja hänen sanojensa ohjauksessa.

Johtajan parhaita ominaisuuksia on taito kuunnella sitä, jota kannattaa kuunnella. Jeesuksella oli näitä kuulijoita, jotka istuivat hänen jalkojensa juureen kuuntelemaan kohta kun sellainen tilaisuus tuli. Sakkeus kiipesi puuhun vain nähdäkseen Jeesuksen, mutta Jeesus näki jo kaukaa Sakkeuksen sydämen ja tuli hänen luokseen. Mutta nämä juutalaiset uskonnolliset johtajat fariseusten ja saddukeusten lahkoista ja maan poliittinen eliitti herodilaiset eivät tajunneet sitä, että nyt heillä oli ainutlaatuinen tilaisuus kuunnella opetusta, joka on taivaita korkeampi heidän omaan opetukseensa verrattuna. Ja tämä tilaisuus oli jo päättymässä:

Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?"
Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." (Joh 8:21-24)

Osasivat he kuitenkin tehdä oikean kysymyksen, ja saivat siihen myös oikean vastauksen. Harmi vain, Jeesuksen vastaus on käännetty väärin, niin etteivät laiskat lukijat ehkä vieläkään tiedä, mitä Jeesus vastasi. Mutta käännetään se uudestaan:


Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Ja Jeesus sanoi heille (και ειπεν αυτοις ο ιησους): "Alku, kuten puhunkin teille (την αρχην ο τι και λαλω υμιν)." (Joh 8:25)

Mahtava vastaus. Siinä Jeesus palautti uskonoppineet lähtöruutuun. Heidän oli opeteltava kaikki uudestaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisestä jakeesta lähtien.

Jumalasta voidaan toki tietää yhtä ja toista ja tämän maailman viisaat taittavatkin yhä peistä siitä, onko Jumalaa olemassa vai ei, vaikka se ei edistä Jumalan tuntemista lainkaan. Viisaampaa kuin yrittää selvittää fysikaalisen maailman lainalaisuudet - sillä se ei ole koskaan onnistunut - olisi katsella ympärilleen ja tunnustaa ihmiselämän teoissa ja tekojen seuraamuksissa näkyvät lainalaisuudet, sillä Jumalan luomisjärjestyksen lait tulevat niissä kyllin selvästi näkyviin. Mutta Jumala itse jää niilläkin konsteilla tuntemattomaksi, vaikka hän on ihmisten kanssa tekemisissä joka päivä, ja myös silloin, kun hän tuomitsee ihmisiä henkilökohtaisesti, sillä hän tekee sen ikään kuin incognito, eikä ihminen asenteellisuutensa takia pysty käyttämään logiikan todistusta todistusaineistona Jumalan tekojen ollessa kysymyksessä.

On kuitenkin eri asia tietää Jumalasta jotakin kuin tuntea hänet. Synnin takia Jumalan tunteminen on ihmiselle mahdotonta. Evankeliumi on juuri sitä varten hyvä sanoma, että se on sanoma synnin sovituksesta, sillä kun synti on sovitettu, ihminen pääsee tuntemaan Jumalan.

Istuin kerran junassa Moskovasta Mari Eliin. Vaunuosastossa yksi nainen kertoi, että Moskovassa julkaistiin hänen kirjansa filosofiasta, koska hänen filosofiansa on niin täydellinen, että se kestää minkä tahansa filosofin hyökkäykset. Ehkäpä niin. Mutta Jumalaa ei tulla tuntemaan filosofian kautta, ja yleensäkin, jos ihminen osaisikin vastata niihin kysymyksiin, jotka hän itse tekee, hän ei voi vastata ensimmäiseenkään Jumalan kysymykseen, koska se ensimmäinen kysymys on siitä, millä sinä maksat syntisi, eikä ihminen siihen pysty. Ihminen ei voi vastata teoistaan Jumalalle muuten, kuin turvautumalla Jeesukseen - Jumalan armoon Jeesuksessa.

Kun Jumala loi maat ja taivaat, ei vielä ollut sitä pilvenhattaraa, jonka reunalla hän olisi voinut istua. Kaikki tehtiin valmiiksi ikuisuuden luoksepääsemättömässä kunniassa, mutta kaiken luomistyön esilletuominen täyttyy ajassa. Risti on ainut silta ajan ja ikuisuuden välillä. Edellä me sanoimme, että evankeliumi on se ohjelma, jolla nämä kaksi maailmankuvaa yhdistetään. Mutta heti perään on lisättävä, että evankeliumi ei ole metafysiikkaa, eikä kirkon "evankeliumi" ole evankeliumia. Kirkollinen maailmankuva on peräisin noin kolmesataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää vaikuttaneen Aristoteleen metafysiikasta, eikä sillä ole mitään yhteistä sen kanssa, mitä Jumalan sana ikuisuudesta, taivaista ja maailmasta ilmoittaa. Myös uudemmat kreikkalaiseen ajatteluun perustuvat maailmanselitykset ovat samanlaista huuhaata kuin kirkollinen oppi kuusi tuhatta vuotta sitten tapahtuneesta maailman luomisesta. Ja se, joka tänä päivänä vielä viitsii puhua jostakin tieteellisestä maailmankuvasta, muistakoon, että viisikymmentä vuotta sitten tieteellinen maailmankuva oli aivan toisenlainen kuin tänään, ja se muuttuu koko ajan. Tämän päivän kvanttifysiikka on lähettänyt entiset maailmanselitykset historian romukoppaan jo vuosikymmeniä sitten, mutta Jumalan sana täyttyy joka hetki. Seitsemäs, se viimeinen päivä on tulossa, mutta toistaiseksi Jeesuksen sanojen mukaan hänen Isänsäkin tekee vielä työtä:

Niin mies meni ja ilmoitti juutalaisille (απηλθεν ο ανθρωπος και ανηγγειλεν τοις ιουδαιοις), ettδ Jeesus oli hänet terveeksi tehnyt (οτι ιησους εστιν ο ποιησας αυτον υγιη). 5:16 Ja sentδhden juutalaiset vainosivat Jeesusta (και δια τουτο εδιωκον τον ιησουν οι ιουδαιοι) ja etsivδt, miten tappaa hänet (και εζητουν αυτον αποκτειναι), koska hδn semmoista teki sapattina (οτι ταυτα εποιει εν σαββατω). 5:17 Mutta Jeesus vastasi heille (ο δε ιησους απεκρινατο αυτοις): "Minun Isäni tekee yhäti työtä (ο πατηρ μου εως αρτι εργαζεται), ja minä myös teen työtä (καγω εργαζομαι)". (Joh 5:15-17)

Hyvä Sanoma on esitettävä kaikessa laajuudessaan. Mitään ei saa jättää pois eikä mitään saa muuttaa. Eräs nainen tuli ja voiteli Jeesuksen pään kallisarvoisella voiteella, ja kun hänen oppilaittensa mielestä siinä meni rahat hukkaan, Jeesus osoitti mistä tässä oli kyse:

Kun Jeesus oli Betaniassa pitalisen Simonin asunnossa, tuli hänen luoksensa nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä kallisarvoista voidetta, minkä hän vuodatti Jeesuksen päähän hänen ollessaan aterialla. Mutta sen nähdessään hänen opetuslapsensa närkästyivät ja sanoivat: "Mitä varten tämä haaskaus? Olisihan sen voinut myydä kalliista hinnasta ja antaa rahat köyhille." Kun Jeesus sen huomasi, sanoi hän heille: "Miksi pahoitatte tämän naisen mieltä? Sillä hän teki hyvän työn minulle. Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina. Sillä kun hän valoi tämän voiteen minun ruumiilleni, teki hän sen minun hautaamistani varten. Totisesti minä sanon teille: missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa." (Matt 26:6-13)

Esikoispoika, jota Isä Jumala rakastaa ja jonka kautta koko maailma on luotu, ja jonka kädestä koko maailma syö, oli tullut pelastamaan ihmistä, joka oli valinnut paratiisissa kuoleman ja kurjuuden silloin, kun hänet oli pantu valitsemaan elämän ja kuoleman välillä. Ja sitten tulevat nämä opetuslapset, joiden mielestä Jumalan Pojalle, joka oli luopunut ylitaivaallisesta loistostaan vain laskeutuakseen heidän tasolleen, ei kannattaisi osoittaa sen vertaa arvoa, että joku kiitollinen nainen omalla kustannuksellaan voitelisi hänen päänsä. Ymmärrätkö sinä tätä? Tärisevätkö sinun lihaksesi koskaan järkytyksestä? Jos ne eivät tätä lukiessasi tärise, et ole vielä edes syntisen naisen tasolla. Nainen, jolle oli annettu paljon anteeksi, rakasti paljon. Rakkaus oli se viisaus, joka pani hänet tekemään oikeat ratkaisut, mutta ne, jotka luottivat jumaluusoppiinsa, olivat surkuteltavan heikkoja ja kohta tämän jälkeen jopa yksi Jumalan Pojan oppilaista meni heidän luokseen ja tuli kavaltajaksi.

##A05 uros 24

 

 

Risti ja ylösnousemus

 

Kun Jeesuksen toimintakausi oli lopuillaan, hänen ystäviensä määrä supistui supistumistaan. Kertoessaan Jeesuksen vaiheista Johannes muistuttaa siitä, mitä Jesaja oli sanonut:

Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Jesajan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme (κυριε τις επιστευσεν τη ακοη ημων), ja kenelle Herran kδsivarsi ilmoitetaan?" Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Jesaja on vielä sanonut: "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi". Tämän Jesaja sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa (την δοξαν αυτου) ja puhui hδnestä. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet (ουχ ωμολογουν), etteivδt joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa (ηγαπησαν γαρ την δοξαν των ανθρωπων) enemmδn kuin Jumalan kunniaa (μαλλον ηπερ την δοξαν του θεου). (Joh 12:37-43; vertaa Jes 53:1)

Jeesuksen julkisen toiminnan kestoksi jäi noin 3,5 vuotta. Vähän ennen ristille naulitsemistaan hän vielä puhui ajanjaksosta ennen toista tulemistaan.

Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja aikakauden täyttymyksen merkki (το σημειον της σης παρουσιας και της συντελειας του αιωνος)?" 24:4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä (βλεπετε μη τις υμας πλανηση). 24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen (πολλοι γαρ ελευσονται επι τω ονοματι μου λεγοντες): 'Minä olen Kristus (εγω ειμι ο χριστος)', ja he eksyttävät monta (και πολλους πλανησουσιν). 24:6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu (αλλ ουπω εστιν το τελος). 24:7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan (εγερθησεται γαρ εθνος επι εθνος) ja valtakunta valtakuntaa vastaan (και βασιλεια επι βασιλειαν), ja tulee nälänhätää (και εσονται λιμοι) ja ruttoa (και λοιμοι) ja maanjäristyksiä (και σεισμοι) monin paikoin (κατα τοπους). 24:8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua (παντα δε ταυτα αρχη ωδινων). (Mt 24:3-8)

Kyse on Uuden Ihmisen synnytystuskista, mutta samanaikaisesti myös sana Jumalan valtakunnasta saavuttaa kaikki kansat:


Silloin teidät annetaan vaivaan (τοτε παραδωσουσιν υμας εις θλιψιν), ja teitä tapetaan (και αποκτενουσιν υμας), ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi (και εσεσθε μισουμενοι υπο παντων των εθνων) minun nimeni tähden (δια το ονομα μου). 24:10 Ja silloin monet lankeavat pois (και τοτε σκανδαλισθησονται πολλοι), ja he antavat toisensa alttiiksi (και αλληλους παραδωσουσιν) ja vihaavat toinen toistaan (και μισησουσιν αλληλους). 24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee (και πολλοι ψευδοπροφηται εγερθησονται), ja he eksyttävät monta (και πλανησουσιν πολλους). 24:12 Ja laittomuuden lisääntymisen takia (και δια το πληθυνθηναι την ανομιαν), viilenee useimpien rakkaus (ψυγησεται η αγαπη των πολλων). 24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu (ο δε υπομεινας εις τελος ουτος σωθησεται). 24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman (και κηρυχθησεται τουτο το ευαγγελιον της βασιλειας) kaikessa asutussa maailmassa (εν ολη τη οικουμενη), todistukseksi kaikille kansoille (εις μαρτυριον πασιν τοις εθνεσιν); ja sitten tulee loppu (και τοτε ηξει το τελος). (Mt 24:9-14)

Pakanain aikojen päättyessä Saatana asettuu Jumalan temppeliin, ja ilmoittaa olevansa Jumala. Alkaa "suuri ahdistus" joka päättyy vasta, kun Jeesus saapuu pilvissä morsiantansa noutamaan. Pilvi on tarpeen, ettei Jumalan kunnia vielä nytkään tuhoaisi Jumalaa vastaan kapinoivaa ihmiskuntaa. Tätä kolme ja puoli vuotta kestävää ajanjaksoa Jeesus selostaa yksityiskohtaisesti Öljymäen puheessaan. Jakso päättyy siihen, kun Jeesus tulee pilvissä, ja lähettää enkelinsä kokoamaan valittunsa luokseen:

Kun te siis näette (οταν ουν ιδητε) hävityksen kauhistuksen (το βδελυγμα της ερημωσεως: hδvityksen iljetyksen), josta on puhuttu profeetta Danielin kautta (το ρηθεν δια δανιηλ του προφητου), seisovan pyhässä paikassa (εστος εν τοπω αγιω) - joka tδmän lukee, se tarkatkoon (ο αναγινωσκων νοειτω) - 24:16 silloin ne, jotka Juudeassa ovat (τοτε οι εν τη ιουδαια), paetkoot vuorille (φευγετωσαν επι τα ορη); 24:17 joka on katolla (ο επι του δωματος), älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on (μη καταβαινετω αραι τι εκ της οικιας αυτου), 24:18 ja joka on pellolla (και ο εν τω αγρω), älköön palatko takaisin (μη επιστρεψατω οπισω) noutamaan vaatteitaan (αραι τα ιματια αυτου). 24:19 Voi raskaita (ουαι δε ταις εν γαστρι εχουσαις) ja imettäväisiä (και ταις θηλαζουσαις) niinä päivinä (εν εκειναις ταις ημεραις)! 24:20 Mutta rukoilkaa (προσευχεσθε δε), ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina (ινα μη γενηται η φυγη υμων χειμωνος μηδε εν σαββατω). 24:21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus (εσται γαρ τοτε θλιψις μεγαλη), jonka kaltaista ei ole ollut (οια ου γεγονεν) maailman alusta hamaan tähän asti (απ αρχης κοσμου εως του νυν) eikä milloinkaan tule (ουδ ου μη γενηται). 24:22 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty (και ει μη εκολοβωθησαν αι ημεραι εκειναι), ei mikään liha pelastuisi (ουκ αν εσωθη πασα σαρξ); mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään (δια δε τους εκλεκτους κολοβωθησονται αι ημεραι εκειναι). 24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. 24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. 24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. 24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. 24:27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä (ωσπερ γαρ η αστραπη εξερχεται απο ανατολων) ja näkyy hamaan länteen (και φαινεται εως δυσμων), niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus (ουτως εσται και η παρουσια του υιου του ανθρωπου). 24:28 Sillä missä raato on (οπου γαρ εαν η το πτωμα), sinne kotkat kokoontuvat (εκει συναχθησονται οι αετοι).
24:29 Ja heti niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee (ευθεως δε μετα την θλιψιν των ημερων εκεινων ο ηλιος σκοτισθησεται), eikä kuu anna valoansa (και η σεληνη ου δωσει το φεγγος αυτης), ja tähdet putoavat taivaalta (και οι αστερες πεσουνται απο του ουρανου), ja taivaitten voimat järkkyvät (και αι δυναμεις των ουρανων σαλευθησονται). 24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki ilmestyy taivaalle (και τοτε φανησεται το σημειον του υιου του ανθρωπου εν τω ουρανω), ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat (και τοτε κοψονται πασαι αι φυλαι της γης; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä (και οψονται τον υιον του ανθρωπου ερχομενον επι των νεφελων του ουρανου) suurella voimalla ja kirkkaudella (μετα δυναμεως και δοξης πολλης). 24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa (και αποστελει τους αγγελους αυτου μετα σαλπιγγος φωνης μεγαλης), ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta (και επισυναξουσιν τους εκλεκτους αυτου εκ των τεσσαρων ανεμων), taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin (απ ακρων ουρανων εως ακρων αυτων) (Mt 24:15-31).

Seuraava jaksoa sanotaan vihan ajaksi, ja kun se alkaa, ei Kristuksen seurakunta enää ole paikalla. Seurakunta tulee taivaallisesta kruunajaistilaisuudesta maata hallitsemaan.

Tämän aikakauden (aionos) eli "maailman" loppu on hyvä asia. Jollei Jumala puhaltaisi pasuunaansa, paholaisen orjat hävittäisivät koko maailman (kosmos). Siitä huolimatta jotkut eivät toivo tämän aikakauden päätöstä, sillä heidän tekonsa ovat pahat, eivätkä he halua siitä pahasta luopua. Osoitinko minä nyt jotakin sormella? Kyllä osoitin. Jokainen ihminen on paholaisen orja aina siihen asti, kunnes kieltää itsensä:

Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa sielunsa, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa sielunsa minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman (kosmos), mutta saisi vahingon sielullensa? Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee (οταν ελθη) Isänsä kirkkaudessa (εν τη δοξη του πατρος αυτου) pyhien enkelien kanssa (μετα των αγγελων των αγιων)." (Mark 8:34-38)

Juuri ennen kuolemaansa Jeesus nautti pääsiäisaterian yhdessä oppilaittensa kanssa ja sääti tavan, miten Uuden Liiton jäsenet voisivat osallistua Liiton ateriaan:

Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini". 26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki; 26:28 sillä tämä on minun vereni, Uuden Liiton veri (τουτο γαρ εστιν το αιμα μου το της καινης διαθηκης), joka monen edestä vuodatetaan (το περι πολλων εκχυνομενον) syntien anteeksiantamiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων). 26:29 Ja minä sanon teille etten minä tästedes juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne (μεθ υμων καινον οταν αυτο πινω μεθ υμων) Isäni valtakunnassa (εν τη βασιλεια του πατρος μου)." (Mt 26:26-29)

Hän antoi myös Uuden Käskyn, joka velvoittaa hänen seuraajansa rakastamaan toisiaan niin kuin hän itse on heitä rakastanut, tarvittaessa siis vaikka kuolemaan asti, mikä kertoo sen, että Jeesus näki nyt hänen seuraajansa niin arvokkaiksi, että heitä piti rakastaa samalla mitalla, kuin mitä Vanhassa Liitossa määrättiin Jumalan rakastamisesta:

Uuden käskyn (εντολην καινην) minä annan teille (διδωμι υμιν), että rakastatte toisaianne (ινα αγαπατε αλληλους), niinkuin minä olen teitä rakastanut (καθως ηγαπησα υμας) - että tekin niin rakastatte toisianne (ινα και υμεις αγαπατε αλληλους). (Joh 13:34)

Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. (Joh 15:12-13)

Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne. (Joh 15:17)

Samassa yhteydessä Jeesus kertoi myös, kuinka Pyhä Henki tulisi jatkamaan hänen aloittamaansa työtä hänen oppilaittensa keskuudessa hänen nimissään sen jälkeen, kun hän on jo noussut kuolleista, ja selosti, miten Pyhä Henki toimii:

Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. 14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen puolustajan (και αλλον παρακλητον δωσει υμιν) olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti (εις τον αιωνα), 14:17 totuuden Hengen (το πνευμα της αληθειας), jota maailma (ο ο κοσμος) ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva (και εν υμιν εσται). 14:18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. 14:19 Vielä vähän aikaa, niin maailma (ο κοσμος) ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän (οτι εγω ζω), niin tekin saatte elää (και υμεις ζησεσθε). 14:20 Sinä päivänä (εν εκεινη τη ημερα) te ymmärrätte (γνωσεσθε υμεις), että minä olen Isässäni (οτι εγω εν τω πατρι μου), ja että te olette minussa ja minä teissä (και υμεις εν εμοι καγω εν υμιν). 14:21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle (και εμφανισω αυτω εμαυτον)." (Joh 14:15-21).

Sanaa "se päivä" käytetään tässä siitä päivästä, jolloin ihminen tulee osalliseksi jumalallisesta luonnosta Pyhän Hengen kautta. Helluntaina se alkoi ja jatkuu yhä. Tätä päivää Jumala on odottanut jo kauan, sillä jo Mooseksen ollessa Siinain vuorella hän sanoi:

Ja tehkööt he minulle pyhäkön (Ve-asu li mikdash) asuakseni (ve-shakantti) heidän keskellään (םכותב be-tohem). (2.Ms 25:8)

Käännös on epätarkka, sillä etuliite "be" tarkoittaa samaa kuin kreikan "εν", jonkun sisδssä, eli kysymys on aivan samasta asiasta, kuin mitä Jeesus jakeessa Joh 14:20 sanoo. Se, ettei Jumalan toive Ensimmäisessä Liitossa toteutunut, johtui kansan kärsimättömyydestä, joka johti kultaisen vasikan palvontaan, ja siihen, että Ensimmäisen Liiton maja valmistettiin leirin ulkopuolelle.

Vastaavan kaltaisia ilmaisuja "se päivä", "Herran päivä" jne. käytetään myös siitä päivästä, jolloin Jumalan valtakunnan julkinen ilmestyminen tapahtuu, sillä meille, jotka olemme saaneet Jumalan Hengen sydämiimme, sei se päivä ole mikään pelottava päivä, me päinvastoin odotamme sitä, mutta Kristuksen vihollisille Hänen julkinen ilmestymisensä on maailman nykyiselle järjestykselle kamala loppu. Siitä päivästä annetaan jo Jesajan ja Sakarjan kirjoissa niin kattava selostus, ettei Jeesuksen tarvinnut tässä puuttua. Ja olihan hän puheissaan usein lausunut siitä päivästä tämän:

Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. (Lk 12:40)

Ehtoollispöydästä Jeesus ja hänen yksitoista oppilastaan olivat siirtyneet Keritin puron yli Jerusalemin itäpuolella olevalla Öljymäelle, josta he olivat katselleet Jerusalemin temppeliä, oppilaat sitä ihastellen, ja Jeesus sen kohtaloa murehtien. Nyt oli yö, mutta täysikuun aika. Matteus kertoo:


Sitten Jeesus tuli heidän kanssaan Getsemane nimiselle maatilalle (τοτε ερχεται μετ αυτων ο ιησους εις χωριον λεγομενον γεθσημανη); ja hδn sanoi opetuslapsillensa (και λεγει τοις μαθηταις): "Istukaa tässä, sillä aikaa kuin minä menen ja rukoilen tuolla (καθισατε αυτου εως ου απελθων προσευξωμαι εκει)". 26:37 Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa (και παραλαβων τον πετρον και τους δυο υιους ζεβεδαιου); ja hδn alkoi murehtia ja tulla tuskaan (ηρξατο λυπεισθαι και αδημονειν). 26:38 Silloin hδn sanoi heille τοτε λεγει αυτοις): "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti (περιλυπος εστιν η ψυχη μου εως θανατου); olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani (μεινατε ωδε και γρηγορειτε μετ εμου)". 26:39 Ja hän meni vähän edemmäksi (και προελθων μικρον), lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen (επεσεν επι προσωπον αυτου προσευχομενος και λεγων): "Isäni (πατερ μου), jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja (ει δυνατον εστιν παρελθετω απ εμου το ποτηριον τουτο); ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon (πλην ουχ ως εγω θελω), vaan niinkuin sinä (αλλ ως συ)". 26:40 Ja hän tuli opetuslasten tykö (και ερχεται προς τους μαθητας) ja tapasi heidδt nukkumasta (και ευρισκει αυτους καθευδοντας) ja sanoi Pietarille (και λεγει τω πετρω): "Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani (ουτως ουκ ισχυσατε μιαν ωραν γρηγορησαι μετ εμου)! 26:41 Valvokaa ja rukoilkaa (γρηγορειτε και προσευχεσθε), ettette joutuisi kiusaukseen (ινα μη εισελθητε εις πειρασμον); henki tosin on altis (το μεν πνευμα προθυμον), mutta liha on heikko (η δε σαρξ ασθενης." 26:42 Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen (παλιν εκ δευτερου απελθων προσηυξατο λεγων): "Isäni (πατερ μου), jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni (ει ου δυναται τουτο το ποτηριον παρελθειν απ εμου), minun sitä juomattani (εαν μη αυτο πιω), niin tapahtukoon sinun tahtosi (γενηθητω το θελημα σου)". 26:43 Ja tullessaan hän tapaa heidät taas nukkumasta (και ελθων ευρισκει αυτους παλιν καθευδοντας), sillδ heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi (ησαν γαρ αυτων οι οφθαλμοι βεβαρημενοι). 26:44 Ja hδn jätti heidät (και αφεις αυτους), meni taas (απελθων παλιν) ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan (προσηυξατο εκ τριτου τον αυτον λογον ειπων). 26:45 Sitten hän tulee opetuslastensa luo ja sanoo heille (τοτε ερχεται προς τους μαθητας αυτου και λεγει αυτοις): "Te nukutte vielä ja lepäätte (καθευδετε το λοιπον και αναπαυεσθε)! Katso, hetki on lähellä, ja Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin (ιδου ηγγικεν η ωρα και ο υιος του ανθρωπου παραδιδοται εις χειρας αμαρτωλων). 26:46 Nouskaa, lähtekäämme (εγειρεσθε αγωμεν); katso (ιδου), se on lähellä, joka minut kavaltaa (ηγγικεν ο παραδιδους με)." (Mt 26:36-46)

Orjan tulee tehdä omistajansa tahto - ja juuri siitä on kyse, kun puhutaan Herrasta ja hänen orjistaan. Tässä kertomuksessa me tapaamme Herran itsensä orjan osassa. Mitä jos Herra itse ei olisi totellut Isänsä tahtoa? Osaatko kuvitella? Hän olisi tehnyt syntiä, sillä mikä tahansa tottelemattomuus Jumalan tahdolle on syntiä. Oppilaitaan hän kehotti rukoilemaan, koska tilanne oli vaikea. Itse hän rukoilikin, enkelit tulivat ja vahvistivat häntä ja Jeesus nousi tilanteesta voittajana. Ei Jeesus turhan takia ollut niin monta kertaa kehoittanut oppilaitaan "kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä joka päivä, ja seuraamaan" häntä. Ja nyt tämä esimerkki on nyt kerrottu meille, että mekin voittaisimme ne tilanteet, joihin kohta joudumme.

Jumalan "kärsivän orjan" ja hänen opetuslastensa, joiden piti olla myös Jumalan orjia, ero oli vielä tuntuva. Vielä nytkin jotkut vierastavat koko ajatusta siitä, että meidän pitäisi olla Jumalan orjia. Jeesuksen rukous Getsemanessa selventää tätä asiaa. Jeesus tahtoi tehdä Isän tahdon, oli se sitten hänelle kuinka vaikeaa tahansa. Malja oli juotava, koska se tässä oli pääasia ja Jumalan tahto. Jumalan tahtoa loukkaamatta hän saattoi silti kysyä, olisiko tässä asiassa mitään muuta vaihtoehtoa. Kun hän oli kolme kertaa rukoillut samaa asiaa, eikä Jumala ilmoittanut mitään uutta, Jeesus tyytyi Jumalan tahtoon. Neljäs kerta olisi ollutkin jo liikaa.

Johannes kertoo, mitä tapahtui kohta tämän jälkeen:


Kun Jeesus oli tämän puhunut, lähti hän pois opetuslastensa kanssa Kedronin puron tuolle puolelle (ταυτα ειπων ο ιησους εξηλθεν συν τοις μαθηταις αυτου περαν του χειμαρρου των κεδρων); siellδ oli puutarha, johon hän meni opetuslapsinensa (οπου ην κηπος εις ον εισηλθεν αυτος και οι μαθηται αυτου). 18:2 Mutta myös Juudas, joka hänet kavalsi, tiesi sen paikan (ηδει δε και ιουδας ο παραδιδους αυτον τον τοπον), koska Jeesus ja hδnen opetuslapsensa usein olivat kokoontuneet sinne (οτι πολλακις συνηχθη ο ιησους εκει μετα των μαθητων αυτου). 18:3 Niin Juudas otti sotilasosaston sekä ylipappien ja fariseusten virkamiehiä (ο ουν ιουδας λαβων την σπειραν και εκ των αρχιερεων και των φαρισαιων υπηρετας) ja tuli sinne soihdut ja lamput ja aseet mukanaan (ερχεται εκει μετα φανων και λαμπαδων και οπλων). 18:4 Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava (ιησους ουν ειδως παντα τα ερχομενα επ αυτον), astui esiin ja sanoi heille (εξελθων ειπεν αυτοις): "Ketä te etsitte (τινα ζητειτε)?" 18:5 He vastasivat hänelle (απεκριθησαν αυτω): "Jeesusta, Nasaretilaista (ιησουν τον ναζωραιον)". Jeesus sanoi heille (λεγει αυτοις ο ιησους): "Minä olen (εγω ειμι)". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan (ειστηκει δε και ιουδας ο παραδιδους αυτον μετ αυτων). 18:6 Kun hδn siis sanoi heille (ως ουν ειπεν αυτοις οτι): "Minä olen (εγω ειμι)", peräytyivät he (απηλθον εις τα οπισω) ja kaatuivat maahan (και επεσον χαμαι). 18:7 Niin hδn taas kysyi heiltä (παλιν ουν αυτους επηρωτησεν): "Ketä te etsitte (τινα ζητειτε)?" He sanoivat (οι δε ειπον): "Jeesusta, Nasaretilaista (ιησουν τον ναζωραιον)". 18:8 Jeesus vastasi (απεκριθη ο ιησους): "Minähän sanoin teille, että minä olen (ειπον υμιν οτι εγω ειμι). Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä (ει ουν εμε ζητειτε αφετε τουτους υπαγειν)"; 18:9 että täyttyisi sana (ινα πληρωθη ο λογος), jonka hδn oli sanonut (ον ειπεν οτι): "En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut (ους δεδωκας μοι ουκ απωλεσα εξ αυτων ουδενα)". 18:10 Niin Simon Pietari, jolla oli miekka (σιμων ουν πετρος εχων μαχαιραν), veti sen ja iski ylimmδisen papin orjaa (ειλκυσεν αυτην και επαισεν τον του αρχιερεως δουλον) ja sivalsi hδneltä pois oikean korvan (και απεκοψεν αυτου το ωτιον το δεξιον); ja orjan nimi oli Malkus (ην δε ονομα τω δουλω μαλχος). 18:11 Niin Jeesus sanoi Pietarille (ειπεν ουν ο ιησους τω πετρω): "Pistä miekkasi tuppeen (βαλε την μαχαιραν σου εις την θηκην). Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut (το ποτηριον ο δεδωκεν μοι ο πατηρ ου μη πιω αυτο)?" 18:12 Niin sotilasosasto ja tuhannenpäällikkö ja juutalaisten virkamiehet (η ουν σπειρα και ο χιλιαρχος και οι υπηρεται των ιουδαιων) ottivat Jeesuksen kiinni ja sitoivat hδnet (συνελαβον τον ιησουν και εδησαν αυτον) 18:13 ja veivδt hänet ensin Hannaan luo (και απηγαγον αυτον προς ανναν πρωτον), sillδ hän oli Kaifaan appi (ην γαρ πενθερος του καιαφα), ja Kaifas oli sinδ vuonna ylimmäisenä pappina (ος ην αρχιερευς του ενιαυτου εκεινου). 18:14 Ja Kaifas oli se, joka neuvottelussa oli juutalaisille sanonut (ην δε καιαφας ο συμβουλευσας τοις ιουδαιοις οτι): "On hyφdyllistä, että yksi ihminen tuhoutuu kansan edestä (συμφερει ενα ανθρωπον απολεσθαι υπερ του λαου)." (Joh 18:1-14)

Jeesuksen vangitsijat eivät kestäneet kuulla nimeä Ego Eimi, Minä Olen, vaan kaatuivat kuin kuolleet, sillä ihminen on takapainoinen, ja kun hän pystyyn kuollessaan menettää tasapainoaistinsa, hän kaatuu taaksepäin. Tämä on niiden osa, jotka eivät kumarru hänen eteensä kasvoilleen maahan ja palvo häntä hengessä ja totuudessa sinä päivänä, kun Jumala käy maata tuomitsemaan. Sakarjan kirjan viimeisessä luvussa on tästä asiasta lisätietoa.

Roomalaiset olivat ottaneet tavakseen vaihtaa juutalaisten ylipappeja mielensä mukaan, mutta juutalaiset pitivät ylipappeina kaikkia, jotka siihen virkaan oli kerran asetettu. Suuri neuvosto, synedrion eli hebreaksi Sanhedrin oli juutalaisten korkein oikeusistuin, ja siihen kuului 71 jäsentä. Kirjanoppineet olivat oikeastaan kirjureita, mutta heitä pidettiin uskonnollisen lain asiantuntijoina. Markus kertoo:


Ja he veivät Jeesuksen ylimmäisen papin eteen, jonne kaikki ylipapit ja Suuren neuvoston jäsenet ja kirjanoppineet kokoontuivat (και απηγαγον τον ιησουν προς τον αρχιερεα και συνερχονται αυτω παντες οι αρχιερεις και οι πρεσβυτεροι και οι γραμματεις). 14:54 Ja Pietari seurasi hδntä taampana ylimmäisen papin palatsin esipihaan asti (και ο πετρος απο μακροθεν ηκολουθησεν αυτω εως εσω εις την αυλην του αρχιερεως) ja istui virkamiesten joukkoon ja lδmmitteli tulen ääressä (και ην συγκαθημενος μετα των υπηρετων και θερμαινομενος προς το φως). 14:55 Mutta ylipapit ja koko Suuri neuvosto etsivδt todistusta Jeesusta vastaan (οι δε αρχιερεις και ολον το συνεδριον εζητουν κατα του ιησου μαρτυριαν) tappaaksensa hδnet (εις το θανατωσαι αυτον), mutta eivδt löytäneet (και ουχ ευρισκον). 14:56 Useat kyllδ todistivat väärin häntä vastaan (πολλοι γαρ εψευδομαρτυρουν κατ αυτου), mutta todistukset eivδt olleet yhtäpitäviä (και ισαι αι μαρτυριαι ουκ ησαν). 14:57 Niin muutamat nousivat ja todistivat vδärin häntä vastaan, sanoen (και τινες ανασταντες εψευδομαρτυρουν κατ αυτου λεγοντες): 14:58 "Me olemme kuulleet hδnen sanovan (οτι ημεις ηκουσαμεν αυτου λεγοντος οτι): 'Minδ hajotan maahan tämän käsillä tehdyn temppelin (εγω καταλυσω τον ναον τουτον τον χειροποιητον) ja rakennan kolmessa pδivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty (και δια τριων ημερων αλλον αχειροποιητον οικοδομησω)'." 14:59 Mutta eivδt näinkään heidän todistuksensa olleet yhtäpitäviä (και ουδε ουτως ιση ην η μαρτυρια αυτων). 14:60 Silloin ylimmδinen pappi nousi ja astui esille (και αναστας ο αρχιερευς εις το μεσον) ja kysyi Jeesukselta sanoen (επηρωτησεν τον ιησουν λεγων): "Etkφ vastaa mitään (ουκ αποκρινη ουδεν)? Mitδ nämä todistavat sinua vastaan (τι ουτοι σου καταμαρτυρουσιν)?" 14:61 Mutta hδn oli vaiti eikä vastannut mitään (ο δε εσιωπα και ουδεν απεκρινατο). Taas ylimmδinen pappi kysyi häneltä ja sanoi hänelle (παλιν ο αρχιερευς επηρωτα αυτον και λεγει αυτω): "Oletko sinδ Kristus, sen Ylistetyn Poika (συ ει ο χριστος ο υιος του ευλογητου)?" 14:62 Jeesus sanoi (ο δε ιησους ειπεν): "Minä olen (εγω ειμι); ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella (και οψεσθε τον υιον του ανθρωπου καθημενον εκ δεξιων της δυναμεως) ja tulevan taivaan pilvissä (και ερχομενον μετα των νεφελων του ουρανου)". 14:63 Niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi (ο δε αρχιερευς διαρρηξας τους χιτωνας αυτου λεγει): "Mitδ me enää todistajia tarvitsemme (τι ετι χρειαν εχομεν μαρτυρων)? 14:64 Te kuulitte hδnen pilkkaamisensa (ηκουσατε της βλασφημιας). Miltδ teistä näyttää (τι υμιν φαινεται)?" Niin he kaikki tuomitsivat hδnet vikapääksi kuolemaan (οι δε παντες κατεκριναν αυτον ειναι ενοχον θανατου). 14:65 Ja muutamat rupesivat sylkemään häntä (και ηρξαντο τινες εμπτυειν αυτω) ja peittivδt hänen kasvonsa και περικαλυπτειν το προσωπον αυτου) ja lφivät häntä nyrkillä (και κολαφιζειν αυτον) ja sanoivat hδnelle (και λεγειν αυτω): "Profetoi (προφητευσον)!" Virkamiehetkin löivät häntä poskelle (και οι υπηρεται ραπισμασιν αυτον εβαλλον). (Mark 14:53-65)

Oikeudenkäynti oli ollut farssi, eikä juutalaisilla ollut valtaa pannan langettamiaan kuolemantuomioita täytäntöön. Heidän oli pakko saada roomalaisten hyväksyntä päätökselleen ja siinä he tarvitsivat kansankiihottajien apua. Sitä ennen he kuitenkin halusivat ilveillä Jumalan pojan kustannuksella. Luukas kertoo:

Niin Pilatus kutsui kokoon ylipapit ja hallitusmiehet ja kansan (πιλατος δε συγκαλεσαμενος τους αρχιερεις και τους αρχοντας και τον λαον) 23:14 ja sanoi heille (ειπεν προς αυτους): "Te olette tuoneet minulle tδmän miehen kansan yllyttäjänä (προσηνεγκατε μοι τον ανθρωπον τουτον ως αποστρεφοντα τον λαον); ja katso (και ιδου), minδ olen teidän läsnäollessanne häntä tutkinut (εγω ενωπιον υμων ανακρινας) enkδ ole havainnut tätä miestä syylliseksi mihinkään, mistä te häntä syytätte (ουδεν ευρον εν τω ανθρωπω τουτω αιτιον ων κατηγορειτε κατ αυτου), 23:15 eikδ ikä Herodeskaan (αλλ ουδε ηρωδης), sillδ minä lähetin teidät hänen luokseen (ανεπεμψα γαρ υμας προς αυτον ). Ja katso (και ιδου), hδn ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsee kuoleman (ουδεν αξιον θανατου εστιν πεπραγμενον αυτω). 23:16 Kuritettuani hδntä minä siis hänet päästän (παιδευσας ουν αυτον απολυσω)." 23:17 Mutta hänen piti vapauttaa heille yksi kunakin juhlana (αναγκην δε ειχεν απολυειν αυτοις κατα εορτην ενα)." 23:18 Niin he huusivat kaikki yhdessδ, sanoen (ανεκραξαν δε παμπληθει λεγοντες): "Vie pois tδmä, mutta päästä meille Barabbas (αιρε τουτον απολυσον δε ημιν τον βαραββαν)!" 23:19 Tδmä oli heitetty vankeuteen eräästä kaupungissa tapahtuneesta kapinasta sekä murhasta (οστις ην δια στασιν τινα γενομενην εν τη πολει και φονον βεβλημενος εις φυλακην). 23:20 Niin Pilatus taas puhui heille (παλιν ουν ο πιλατος προσεφωνησεν), koska hδn tahtoi vapauttaa Jeesuksen (θελων απολυσαι τον ιησουν). 23:21 Mutta he huusivat vastaan ja sanoivat (οι δε επεφωνουν λεγοντες): "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hδnet (σταυρωσον σταυρωσον αυτον)!" 23:22 Niin hδn puhui heille kolmannen kerran (ο δε τριτον ειπεν προς αυτους): "Mitδ pahaa hän sitten on tehnyt (τι γαρ κακον εποιησεν ουτος)? En ole havainnut hδnessä mitään, mistä hän ansaitsisi kuoleman (ουδεν αιτιον θανατου ευρον εν αυτω). Kuritettuani hδntä minä siis hänet päästän (παιδευσας ουν αυτον απολυσω)." 23:23 Mutta he ahdistivat hδntä suurilla huudoilla (οι δε επεκειντο φωναις μεγαλαις), vaatien Jeesusta ristiinnaulittavaksi (αιτουμενοι αυτον σταυρωθηναι); ja heidδn ja ylipappien huudot pääsivät voitolle (και κατισχυον αι φωναι αυτων και των αρχιερεων). 23:24 ja Pilatus tuomitsi heidδn vaatimuksensa täytettäväksi (ο δε πιλατος επεκρινεν γενεσθαι το αιτημα αυτων). 23:25 ja hδn päästi heille irti sen, joka kapinasta ja murhasta oli vankeuteen heitetty ja jota he vaativat (απελυσεν δε αυτοις τον δια στασιν και φονον βεβλημενον εις την φυλακην ον ητουντο), mutta Jeesuksen hδn antoi alttiiksi heidän tahdolleen (τον δε ιησουν παρεδωκεν τω θεληματι). (Lk 23:13-25)

Vanha Liiton esikuvien mukaisesti Jumalan uhrikaritsan oli kuoltava ensimmäisen vuoden ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä. Mielenmaltti, jota Jeesus oli tämän joukon edessä osoittanut, oli jo sinänsä jumalallista, mutta Saatana yritti vielä, jollei muuta, niin näyttää mahtavalta, kun pääsi pilkkaamaan Jumalan poikaa:

Sitten maaherran sotamiehet veivät Jeesuksen mukanaan (τοτε οι στρατιωται του ηγεμονος παραλαβοντες τον ιησουν) palatsiin (εις το πραιτωριον) ja kerδsivät hänen ympärilleen koko sotilasjoukon (συνηγαγον επ αυτον ολην την σπειραν). 27:28 Ja he riisuivat hδnet (και εκδυσαντες αυτον) ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan (περιεθηκαν αυτω χλαμυδα κοκκινην) 27:29 ja vδänsivät orjantappuroista kruunun (και πλεξαντες στεφανον εξ ακανθων), panivat sen hδnen päähänsä (επεθηκαν επι την κεφαλην αυτου) ja ruovon hδnen oikeaan käteensä (και καλαμον επι την δεξιαν αυτου), polvistuivat hδnen eteensä (και γονυπετησαντες εμπροσθεν αυτου) ja pilkkasivat hδntä sanoen (ενεπαιζον αυτω λεγοντες): "Iloitse, juutalaisten kuningas (χαιρε ο βασιλευς των ιουδαιων)!" 27:30 Ja he sylkivδt häntä (και εμπτυσαντες εις αυτον), ottivat ruovon ja lφivät häntä päähän (ελαβον τον καλαμον και ετυπτον εις την κεφαλην αυτου). 27:31 Ja kun he olivat hδntä pilkanneet (και οτε ενεπαιξαν αυτω), riisuivat he hδneltä vaipan (εξεδυσαν αυτον την χλαμυδα), pukivat hδnet hänen omiin vaatteisiinsa (και ενεδυσαν αυτον τα ιματια αυτου) ja veivδt hänet pois ristiinnaulittavaksi (και απηγαγον αυτον εις το σταυρωσαι). 27:32 Ja matkalla he tapasivat kyrenelδisen miehen, jonka nimi oli Simon (εξερχομενοι δε ευρον ανθρωπον κυρηναιον ονοματι σιμωνα). Hδnet he pakottivat kantamaan hänen ristiänsä (τουτον ηγγαρευσαν ινα αρη τον σταυρον αυτου). 27:33 Ja tultuaan paikalle, jota sanotaan Golgataksi (και ελθοντες εις τοπον λεγομενον γολγοθα) - se on: pδäkallon paikaksi (ος εστιν λεγομενος κρανιου τοπος) - 27:34 he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeraksi sekoitettua etikkaviiniä (εδωκαν αυτω πιειν οξος μετα χολης μεμιγμενον); mutta maistettuaan hδn ei tahtonut sitä juoda (και γευσαμενος ουκ ηθελεν πιειν). 27:35 Ja kun kun he olivat hδnet ristiinnaulinneet (σταυρωσαντες δε αυτον), jakoivat he keskenδän hänen vaatteensa heittäen niistä arpaa (διεμερισαντο τα ιματια αυτου βαλλοντες κληρον) ettδ täyttyisi se, mistä profeetta sanoi (ινα πληρωθη το ρηθεν υπο του προφητου): He ovat jakaneet minun vaatteeni keskenään (διεμερισαντο τα ιματια μου εαυτοις) ja viitastani he heittivδt arpaa (και επι τον ιματισμον μου εβαλον κληρον). 27:36 Sitten he istuutuivat ja vartioivat hδntä siellä (και καθημενοι ετηρουν αυτον εκει). (Mt 27:27-36)

Jeesus oli ristillä kuusi tuntia. Markuksen ilmoittamat ajat ovat juutalaisen tavan mukaisia, jossa tunnit lasketaan aamusta. Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui siis kello yhdeksän aamulla, puolilta päivin eli kuudennella hetkellä tuli pimeys, ja kello kolmen aikaan iltapäivällä - siis yhdeksännellä hetkellä - Jeesus kuoli:

Oli kolmas hetki, kun he hänet ristiinnaulitsivat (ην δε ωρα τριτη και εσταυρωσαν αυτον). 15:26 Ja pδällekirjoitukseksi oli merkitty hänen syynsä (και ην η επιγραφη της αιτιας αυτου επιγεγραμμενη): "Juutalaisten kuningas (ο βασιλευς των ιουδαιων)". 15:27 Ja he ristiinnaulitsivat hδnen kanssaan kaksi ryöväriä (και συν αυτω σταυρουσιν δυο ληστας), toisen hδnen oikealle ja toisen hänen vasemmalle puolellensa (ενα εκ δεξιων και ενα εξ ευωνυμων αυτου). 15:28 Ja niin tδyttyi se kirjoitus, joka sanoo, että hänet luettiin pahantekijäin joukkoon (και επληρωθη η γραφη η λεγουσα και μετα ανομων ελογισθη). 15:29 Ja ne, jotka kulkivat ohitse (και οι παραπορευομενοι), herjasivat hδntä ja nyökyttivät päätään ja sanoivat (εβλασφημουν αυτον κινουντες τας κεφαλας αυτων και λεγοντες): "Voi sinua, joka hajotat maahan temppelin (ουα ο καταλυων τον ναον) ja kolmessa pδivässä sen rakennat (και εν τρισιν ημεραις οικοδομων)! 15:30 Pelasta itsesi (σωσον σεαυτον) ja astu alas ristiltδ (και καταβα απο του σταυρου)." 15:31 ja myφs ylipapitkin ynnä kirjanoppineet keskenään pilkkasivat häntä ja sanoivat ομοιως (δε και οι αρχιερεις εμπαιζοντες προς αλληλους μετα των γραμματεων ελεγον): "Muita hδn on auttanut, itseään ei voi auttaa (αλλους εσωσεν εαυτον ου δυναται σωσαι). 15:32 Astukoon hδn, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas ristiltä (ο χριστος ο βασιλευς του ισραηλ καταβατω νυν απο του σταυρου), ettδ me näkisimme ja uskoisimme (ινα ιδωμεν και πιστευσωμεν)." Myφskin ne, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssaan, herjasivat häntä (και οι συνεσταυρωμενοι αυτω ωνειδιζον αυτον). 15:33 Ja kuudennella hetkellä tuli pimeys yli kaiken maan (γενομενης δε ωρας εκτης σκοτος εγενετο εφ ολην την γην), ja sitδ kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen (εως ωρας εννατης). 15:34 Ja yhdeksδnnellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä sanoen (και τη ωρα τη εννατη εβοησεν ο ιησους φωνη μεγαλη λεγων): "Eloi, Eloi, lamma sabaktani (ελωι ελωι λαμμα σαβαχθανι)?" Se on käännettynä (ο εστιν μεθερμηνευομενον): Jumalani, Jumalani (ο θεος μου ο θεος μου), miksi minut hylkδsit (εις τι με εγκατελιπες)? 15:35 Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat (και τινες των παρεστηκοτων ακουσαντες ελεγον): "Katso, hδn huutaa Eliasta (ιδου ηλιαν φωνει)". 15:36 Ja muuan juoksi ja tδytti sienen hapanviinillä, pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda sanoen (δραμων δε εις και γεμισας σπογγον οξους περιθεις τε καλαμω εποτιζεν αυτον λεγων): "Annas, katsokaamme, tuleeko Elias ottamaan hδnet alas (αφετε ιδωμεν ει ερχεται ηλιας καθελειν αυτον)". 15:37 Mutta Jeesus huusi suurella δänellä ja antoi henkensä (ο δε ιησους αφεις φωνην μεγαλην εξεπνευσεν). 15:38 Ja temppelin esirippu repesi kahtia ylhδältä alas asti (και το καταπετασμα του ναου εσχισθη εις δυο απο ανωθεν εως κατω). 15:39 Mutta kun sadanpδämies, joka seisoi häntä vastapäätä, näki hänen näin huutavan ja antavan henkensä, hän sanoi (ιδων δε ο κεντυριων ο παρεστηκως εξ εναντιας αυτου οτι ουτως κραξας εξεπνευσεν ειπεν): "Totisesti tδmä ihminen oli Jumalan Poika (αληθως ο ανθρωπος ουτος υιος ην θεου)". (Mark 15:25-39)

Jeesuksen opetuslapsista ainakin Johannes oli paikalla seuraamassa Jeesuksen teloitusta, sillä vielä ristillä ollessaan Herra Jeesus oli määräsi Johanneksen äitinsä huoltajaksi, kts. Joh 19:25-27. Jeesuksen teloitusta katselemaan uskaltautuivat myös nämä:


Ja siellä oli myös naisia taaempaa katselemassa (ησαν δε και γυναικες απο μακροθεν θεωρουσαι). Nδiden joukossa olivat Maria Magdaleena (εν αις ην και μαρια η μαγδαληνη) ja Maria, Jaakob nuoremman ja Jooseen δiti (και μαρια η του ιακωβου του μικρου και ιωση), ja Salome (μητηρ και σαλωμη), 15:41 jotka myφs hänen ollessaan Galileassa olivat seuranneet ja palvelleet häntä (αι και οτε ην εν τη γαλιλαια ηκολουθουν αυτω και διηκονουν αυτω), sekδ useita muita, jotka olivat tulleet hänen kanssaan ylös Jerusalemiin (και αλλαι πολλαι αι συναναβασαι αυτω εις ιεροσολυμα). (Mark 15:40-41)

Pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasausta lähinnä olevan uudenkuunpäivästä alkavan kuukauden neljäntenätoista päivänä, ja seuraava, viidestoista päivä on arkisapatti, ensimmäinen raamatullisen kalenterin seitsemästä suurista sapateista. Ruumis ei saanut jäädä juhlapäiväksi ristille, mutta Jumala oli huolehtinut asiasta. Markus kertoo:


Ja kun jo oli tullut ilta (και ηδη οψιας γενομενης), ja koska oli valmistuspδ
ivä (επει ην παρασκευη), se on sapatin aattopδivä (ο εστιν προσαββατον), 15:43 tuli Joosef, arimatialainen, arvossapidetty neuvoston jäsen (ηλθεν ιωσηφ ο απο αριμαθαιας ευσχημων βουλευτης), joka hδnkin odotti Jumalan valtakuntaa (ος και αυτος ην προσδεχομενος την βασιλειαν του θεου), rohkaisi mielensδ ja meni sisälle Pilatuksen luo (τολμησας εισηλθεν προς πιλατον) ja pyysi Jeesuksen ruumista (και ητησατο το σωμα του ιησου). 15:44 Niin Pilatus ihmetteli (ο δε πιλατος εθαυμασεν), oliko hδn jo kuollut (ει ηδη τεθνηκεν), ja kutsuttuaan luoksensa sadanpδämiehen kysyi tältä (και προσκαλεσαμενος τον κεντυριωνα επηρωτησεν αυτον), oliko hδn jo kauan sitten kuollut (ει παλαι απεθανεν). 15:45 Ja saatuaan sadanpδämieheltä siitä tiedon (και γνους απο του κεντυριωνος) hδn lahjoitti ruumiin Joosefille (εδωρησατο το σωμα τω ιωσηφ). 15:46 Tδmä osti liinavaatteen ja otti hänet alas (και αγορασας σινδονα και καθελων αυτον), kδäri hänet liinavaatteeseen (ενειλησεν τη σινδονι) ja pani hautaan, joka oli hakattu kallioon (και κατεθηκεν αυτον εν μνημειω ο ην λελατομημενον εκ πετρας), ja vieritti kiven hautakammion ovelle (και προσεκυλισεν λιθον επι την θυραν του μνημειου). (Mark 15:42-46)

Jeesus naulittiin ristille Golgatalla, joka on Jerusalemin temppelivuoresta vähän matkaa koilliseen päin ja hieman sitä korkeampi. Nimi tarkoittaa pääkallon paikkaa, ja sen näköinen se onkin. Paikka on sama, kuin se Morian vuori, jolla Abrahamin uskonkoetus kaksi tuhatta vuotta aiemmin oli tapahtunut. Hautapaikka on kyseisen vuoren kyljessä.

Sapattien päättyessä ensimmäisen sapattiviikon kajastusta kohti (οψε δε σαββατων εις μιαν σαββατων επιφωσκουση), tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Ja katso, tapahtui suuri maanjδristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille. Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Ja häntä peljästyen vartijat vapisivat ja kävivät ikäänkuin kuolleiksi. Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut. Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä. Katso, minä olen sen teille sanonut." Ja he menivät kiiruusti haudalta peloissaan ja suuresti iloiten ja juoksivat viemään sanaa hänen opetuslapsillensa. Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: "Terve teille (Χαιρετε - Iloitkaa)! " (Mt 28:2-9)

Tästä Jeesuksen sanasta "Iloitkaa" varsinaisesti alkaa se ilosanoma jota myös evankeliumiksi kutsutaan. Jeesuksen oppilaat ymmärsivät sen heti:

Ja he menivät hänen tykönsä (αι δε προσελθουσαι), syleilivδt hänen jalkojaan (εκρατησαν αυτου τους ποδας) ja palvoivat häntä (και προσεκυνησαν αυτω). Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni (τοις αδελφοις μου), että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä". (kts. Mt 28:9-10)

Syntiinlankeemuksesta lähtien ihmiskunnalla ei ollut ollut syytä iloita, mutta pääsiäisaamuna oli. Ja sitten tulevat nämä "raamatunkääntäjät", jotka luulevat Jeesuksen olevan tulossa kuin aamulenkiltä ikään, kun hän melkein kuin sattumalta tapaa oppilaansa ja sanoo: "Terve teille". Iljettävää. Koulujakäyneitä teologejahan ne tietysti ovat, nuo raamatunkääntäjät, sillä vain monivuotisen aivopesun tuloksena voi sana "iloita" muuttua sanoiksi "terve teille". Ja sitten ne vielä puolustelevat valheitaan ja pettävät muitakin uskomaan, että kun kreikkalaiset nyt kaksi tuhatta vuotta myöhemmin tervehtivät toisiaan sanalla "herete", se kelpaisi muka todistusaineistoksi siitä, että tervehdyshän se on. Niin on, mutta millainen! Koulunkäynnistä on aina se haitta, että sitä käydään aina liian vähän. Sydän ei muutu kouluja käymällä, vaikka pää halkeis. Sallikaa vielä tämäkin: Jeesuksen sana "Iloitkaa" tuli kyllä kristikunnan tervehdykseksi, mutta kun kristinusko väljähti, väljähti tervehdyskin. Mutta jos kuitenkin kuulet sanan "iloitse" tai "iloitkaa" Jeesuksen oppilaan suusta, se tarkoittaa sitä, että kaiken ilon perustus on Jeesuksen ylösnousemus.

Ilosanoma on voiton sanoma, joka tuodaan sodasta. Vanhan Liiton aikana juhlivat palestiinalaiset voittoa Israelin kuninkaasta:

Seuraavana päivänä filistealaiset tulivat ryöstämään surmattuja ja löysivät Saulin ja hänen kolme poikaansa kaatuneina Gilboan vuorella. Niin he löivät häneltä pään poikki, ryöstivät häneltä aseet ja lähettivät ne ympäri filistealaisten maata, julistaaksensa voitonsanomaa (le'basar) epäjumaliensa temppeleissä ja kansan seassa. (1.Sam 31:8-9)

Uuden Liiton aikana juhlitaan Israelin kuninkaan voittoa kuolemasta. Ja lisäksi siihen perustuu suuri toivo:

Katso, minä sanon teille salaisuuden (ιδου μυστηριον υμιν λεγω): emme kaikki kuolemaan nuku (παντες μεν ου κοιμηθησομεθα), mutta kaikki me muutumme (παντες δε αλλαγησομεθα), yhtδkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana (τοτε γενησεται ο λογος), joka on kirjoitettu (ο γεγραμμενος) : "Kuolema on nielty ja voitto saatu (κατεποθη ο θανατος εις νικος) ". (1.Kor 15:51-54)

Voitto merkitsee valtaa.

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu (εδοθη μοι) kaikki valta (πασα εξουσια) taivaassa (εν ουρανω) ja maan päällä (και επι γης). (Mt 28:18)

Voittaja, Jeesus Kristus on armollinen. Että kaikki ihmiset pääsisivät osallisiksi hänen voitostaan, on tämä ilosanoma julistettava kaikille luoduille.

Siis menkää ja (πορευθεντες ουν) tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni (μαθητευσατε παντα τα εθνη), kastaen heitä (βαπτιζοντες αυτους) Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (εις το ονομα του πατρος και του υιου και του αγιου πνευματος) ja opettaen heitä (διδασκοντες αυτους) pitämään kaikki (τηρειν παντα), mitä minä olen käskenyt teidän pitää (οσα ενετειλαμην υμιν). Ja katso (και ιδου), minä olen teidän kanssanne (εγω μεθ υμων ειμι) joka päivä (πασας τας ημερας) aikakauden täyttymykseen asti (εως της συντελειας του αιωνος). Aamen (αμην)." (Mt 28:19-20)

Kaikki evankelistat esittävät lähetyskäskyn. Markus sanoo sen näin:

Ja hän sanoi heille: "Menkää (πορευθεντες) kaikkeen maailmaan (εις τον κοσμον απαντα) ja saarnatkaa evankeliumia (κηρυξατε το ευαγγελιον) kaikille luoduille (παση τη κτισει). Joka uskoo ja kastetaan (ο πιστευσας και βαπτισθεις), se pelastuu (σωθησεται); mutta joka ei usko (ο δε απιστησας), se tuomitaan kadotukseen (κατακριθησεται). Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia (δαιμονια), puhuvat uusilla kielillä (γλωσσαις λαλησουσιν καιναις), nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." (Mark 16:15-18)

Luukas lisää tähän sanat lupauksesta:

Ja hän sanoi heille (και ειπεν αυτοις οτι): "Niin on kirjoitettu (ουτως γεγραπται), että näin Kristuksen piti kärsimän (και ουτως εδει παθειν τον χριστον) ja nouseman ylös kuolleista (και αναστηναι εκ νεκρων) kolmantena päivänä (τη τριτη ημερα), 24:47 ja hänen nimessään on saarnattava (και κηρυχθηναι επι τω ονοματι αυτου) mielenmuutosta ja syntien hylkäämistä (μετανοιαν και αφεσιν αμαρτιων) kaikille kansoille (εις παντα τα εθνη), alkaen Jerusalemista (αρξαμενον απο ιερουσαλημ). 24:48 Ja te olette tämän todistajat (υμεις δε εστε μαρτυρες τουτων). 24:49 Ja katso (και ιδου), minä lähetän teille Isäni lupauksen (εγω αποστελλω την επαγγελιαν του πατρος μου εφ υμας); mutta te pysykää Jerusalemin kaupungissa (υμεις δε καθισατε εν τη πολει ιερουσαλημ), kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta (εως ου ενδυσησθε δυναμιν εξ υψους δυναμιν)." (Lk 24:46-49)

Kaiken sen hyvän tekemiseen, jota Jeesus oli kolmen ja puolen vuoden ajan tehnyt, tarvittiin luomisvoima. Jeesuksen nyt jättäessä joukkonsa työtä jatkamaan, hänen joukkonsa tarvitsivat sen voiman, jonka Pyhän Hengen yhteys Isään Jumalaan välittää Jumalan lapselle, ettei lapsesta tulisi pelkkä puhuja ja kukkahattutäti, vaan todellinen tekijä.

Ja katso (και ιδου), minä lähetän teille Isäni lupauksen (εγω αποστελλω την επαγγελιαν του πατρος μου εφ υμας); mutta te pysykää Jerusalemin kaupungissa (υμεις δε καθισατε εν τη πολει ιερουσαλημ), kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta (εως ου ενδυσησθε δυναμιν εξ υψους δυναμιν)." (Lk 24:49)

Johannes kertoo, minkälaista valtaa Jeesuksen Kristuksen vallan edustajat käyttävät:

Niin Jeesus sanoi heille jälleen (ειπεν ουν αυτοις ο ιησους παλιν): "Rauha teille (ειρηνη υμιν)! Niinkuin Isä on lähettänyt minut (καθως απεσταλκεν με ο πατηρ), niin lähetän minäkin teidät (καγω πεμπω υμας)." 20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille (και τουτο ειπων ενεφυσησεν και λεγει αυτοις): "Ottakaa Pyhä Henki (λαβετε πνευμα αγιον). 20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte (αν τινων αφητε τας αμαρτιας), niille ne ovat anteeksi annetut (αφιενται αυτοις); joiden synnit te pidätätte (αν τινων κρατητε), niille ne ovat pidätetyt (κεκρατηνται)." (Joh 20:21-23)

Apostolien teoissa kertomus jatkuu. Kirjoittajana on Luukas, päätellen siitä, että tämäkin kirja on osoitettu Teofilukselle eli sille, joka rakastaa Jumalaa:

Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut, ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille (οπτανομενος αυτοις) neljδnkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta. Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä (οτι ιωαννης μεν εβαπτισεν υδατι), mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä (υμεις δε βαπτισθησεσθε εν πνευματι αγιω), ei kauan näitten päivien jälkeen."

Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat (αποκαθιστανεις) Israelille valtakunnan (την βασιλειαν τω ισραηλ)?" Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla (εν τη ιδια εξουσια) on asettanut (εθετο), vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman (δυναμιν), ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." (Apt 1:1-11)

Luvattu Pyhä Henki vuodatettiin, kun Jeesuksen ylösnousemisesta oli kulunut 50 ja ylösotosta 10 vuorokautta.

Ja viidennenkymmenennen päivän täyttyessä (και εν τω συμπληρουσθαι την ημεραν της πεντηκοστης), olivat he kaikki yhdessδ koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. (Apt 2:1-4)

Helluntain takia kaupungissa oli paljon juhlavieraita, osa heistä kaukaakin tulleita, kun Pyhän Hengen vuodattamisesta aiheutunut humahdus kuului. Ihmiset juoksivat kokoon ihmettelemään ja kummastelemaan outoa ilmiötä, jolloin apostolit ja opetuslapset astuivat esiin ja Pietari antoi kansalle selityksen, siitä mistä tässä oli kyse:

Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne. Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä. Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
"Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat. Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte, hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laittomien kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte. Hänet Jumala nosti ylös päästämällä irti kuoleman synnytystuskista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että hän olisi voinut hänet pitää. Sillä Daavid sanoo hänestä:

"Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä."
Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannonut nostavansa ylös ja asettavansa hänen valtaistuimelleen Voidellun, hänen kupeittensa hedelmän lihan mukaan, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala nostanut ylös, minkä todistajia me kaikki olemme. Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette. Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse:

"Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi."
Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte. (Apt 2:14-36)

Siinä se oli evankeliumin esitys, ensimmäinen saarna (kerygma) kautta aikojen. Pietarin leipätekstissä on kuin kolme alkua ja yksi tulos: HENGEN vuodatus, JEESUS NASARETILAISEN kuolema ja ylösnousemus, MINUN iloni aihe ja JUMALAN valtakunta. Jokaisen aiheensa Pietari päättää lainaukseen Vanhan Testamentin vastaavasta profetiasta, jonka jälkeen kuin yhteenvetona lausuu sanat:

Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte. (Joh 2:36)

Pietari ei tässä puhu pelkästään juutalaisille, sillä juutalaiset ovat vain yksi Israelin heimoista. Muut heimot olivat hävinneet kansojen mereen jo ennenkuin Uudesta Liitosta tiedettiin mitään, mutta juuri niillä on symbolinen merkitys kansasta, joka tulee osalliseksi siitä lupauksesta joka Aabrahamille annettiin. Lupauksen sanamuotohan oli tämä:

Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. (1.Ms 12:2-3)

Yksi asia Pietarin saarnasta kuitenkin näyttää puuttuvan: Siinä ei mainita sanaa synti. Vain Jeesuksen murhaaminen, jonka juutalaiset suorittivat roomalaisen välikätensä kautta, mainitaan. Kaikki muut ihmisten synnit, epäjumalan palvonnat, kuvapatsaat, luomisjärjestyksen mukaisen hallintojärjestelmän syrjäyttäminen, tapot ja murhat, huorinteot, varkaudet, väärät todistukset ja ahneus eivät olleet verrattavissa siihen, että nämä ihmiset olivat tappaneet sen ainoan ihmisen, joka tästä maailmasta on kunnialla selvinnyt ja siten osoittanut ansaitsevansa sen arvon ja aseman joka hänellä Jumalan poikana on.

##A06 uros 24

 

 

Taivasten valtakunnan avaimet

 

Pyhän Hengen vuodatus avasi uuden aikakauden, jonka tärkein tunnusmerkki löytyy Pietarin helluntaisaarnan viimeisestä lauseesta:

Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi (Kyrios) ja Kristukseksi (Hristos = Israelin Voideltu kuningas, Messias) tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte. (Rm 2:36)

Juudan heimo oli osoittanut vihaavansa Jumalaa yli kaiken. Mutta kuulijoiden joukossa oli myös niitä, jotka tajusivat tapahtuman merkityksen sekä myös oman syyllisyytensä siihen, ettei yksikään ihminen ollut seisonut Totuuden rinnalla kun Totuutta loukattiin. Pietarin puheen kuultuaan he sydäninfarktin termein määriteltyä katumuksen tuskaa tuntien sanoivat Pietarille ja muille apostoleille:

Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän? (Apt 2:37)

Jeesus oli luvannut Pietarille taivasten valtakunnan avaimet jo silloin kun tämä oli tunnustanut Jeesuksen Jumalan Pojaksi (Matt 16:16-19). Nyt oli tullut se ensimmäinen hetki, jolloin näitä avaimia päästiin käyttämään. Niin Pietari sanoi heille:


Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistδ kasteen (και βαπτισθητω εκαστος υμων) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntien hylkäämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (ληψεσθε την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus (η επαγγελια) on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkδ ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται). (Kts Apt 2:38-39)

Luetellaan ne vielä, nämä Taivasten Kuningaskunnan avaimet:

+ mielenmuutos;

+ kaste;

+ Jeesuksen Kristuksen nimi;

+ syntien anteeksianto;

+ lupaus;

+ Pyhän Hengen lahja;

+ kutsu.

Seitsemän avainta, joiden kooditkin löytyvät Raamatusta. Tähän tapaan:

 

#1. Mielenmuutos

Ihminen on luonnostaan itsekäs "humanisti", joka uskoo itseensä tai muihin ihmisiin. Tästä ihmiskuntaan syvälle juurtuneesta luulosta on päästävä eroon, mutta se ei vielä riitä. On hankittava usko Luojaan itseensä. Usko Jumalaan tulee evankeliumin todistuksen sanoista ja voimasta, jonka jälkeen on tehtävä valinta siitä mihin uskoo ja ketä totellaan. On myös pidettävä huoli siitä, että ihmiselle ominaiset pahat taipumukset eivät pääse estämään oikeita valintoja. Jeesus esitti asian useilla eri tavoilla, muun muassa näin: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua…" (Kts. Lk 9:23-27)

Itsensä kieltäminen on mielenmuutoksen lähtökohta. Sellaisella ihmisellä, joka uskoo itseensä tai rakentaa elämänsä minkä tahansa inhimillisen perustan varaan, ei ole uskoa Jumalaan, mutta se, joka uskoo tiensä, itsensä ja asiansa Jumalan Voidellun eli Kristuksen käsiin uskon kuuliaisuudessa, voittaa maailman.

Se, mitä kirkoissa sanotaan parannuksen tekemiseksi tai katumukseksi, antaa täysin väärän kuvan siitä, mitä mielenmuutoksella tarkoitetaan, koska kirkonmiehet ovat systemaattisesti kääntäneet sanat "metanoia" ja "metanoeoo" väärin. Sana metanoia on yhdyssana, jonka ensimmäinen osa "meta" tarkoittaa siirtymistä alkuperäisestä paikasta tai tilasta aivan eri asemaan. Jälkimmäinen osa "noia" tarkoittaa järkeä. Suomalainen käännös "mielenmuutos", ja "muuttaa mielensä" on jo lähempänä totuutta, vaikka sekään ei vielä ilmaise, kuinka radikaalista muutoksesta tässä on kyse. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät näiden sanojen merkityksen kirjaimellisesti ja toimivat sen mukaan, mutta jo vuonna 198 pohjoisafrikkalainen veli Tertullianus valitti, että sanaa tulkittiin niin, että sen asiasisältö oli muuttunut. Uskon kohteen muuttuminen ihmisestä Jumalaan oli jäänyt taka-alalle, ja tilalle tulleen ajattelun mukaan kyse oli vain siitä, kuinka paljon mistäkin synnistä piti maksaa tai katumusharjoitusta toimittaa.

Koska kyse on niin suuresta asiasta, kuin Taivasten valtakunnan avaimista, esitti Jeesus jo ennakolta asian mahdollisimman tarkkaan. Me olemme jo lukeneet, että Jeesus vaatii seuraajiltaan itsensä kieltämistä, ja vanhan elämänmuodon päivittäistä torjumista ristin avulla, mutta antaa myös muita, helposti muistettavia ohjeita siitä, miten muutos minä-/ihmiskeskeisyydestä kristuskeskeisyyteen tapahtuu. Vanhasta tekstistäni "Miten kuolla oikein" hain tähän seuraavan luettelon:

- ahdas portti Mt 7:13-14, Joh 14:6, Apt 9:2, Apt 19:9, 23, 24:22, Jer 21:8,

- antaa .. almuksi, pois… Mt 6:1-6, Lk 11:38-41, Lk 12:29-34

- erottautuminen, kts. 2.Kor 6:14-7:1, 3.Ms 26:12, 2.Ms 25:8, 2.Ms 29:45-46

- ies, kts. Matt 11:28-30;

- kieltäytyminen vieraasta ikeestä, kts. 2.Kor 6:14-7:1;

- itsensä kieltäminen, kts. Mt 16:24, Lk 9:23-24,

- kaita tie, kts. Mt 7:13-13, Ps 16:11 (ven 15:11)

- lapsen kaltaiseksi tuleminen, kts. Mt 18:4;

- luopuminen kaikesta, kts. Lk 14:33, Lk 18:28, Flp 3:8-11, 1.Ms 2:24;

- neulansilmä, kts. Matt 19:23-26

- nisun jyvän tie, kts Joh 12:23-28

- nöyrtyminen, kts. Mt 18:1-4, Mt 23:12, Jk 4:10

- riisuuntuminen, kts. Kol 2:8-15

- ristille naulittu yhdessä Kristuksen kanssa, kts. Gal 5:24 jne;

- ristin kantaminen, kts. Mt 16:24, Lk 9:23-24, Lk 14:27-33….

- sielunsa kadottaminen, kts. Matt 10:39-40 ja sen löytäminen Hebr 10:39;

- sielunsa vihaaminen, kts. Lk 14:25-26;

- lihan tekojen kuolettaminen, kts. Rm 8:13-14;

- tyhmäksi tuleminen, kts. 1.Kor 3:18-20;

- uhrautuminen, kts. kts. Apt 12:1-15:16 (Jumalalle), 1.Piet 2:5-12 (hengelliset uhrit/hengellinen pyhäkkö), Hebr 13:15-16 (kiitosuhrit + uhraukset toisen hyväksi)

Ihminen ei pysty tekemään parannusta, eikä edes katumaan kaikkea sitä, mitä hän yhdessä lajitoveriensa kanssa harrastaa, sillä ihminen rakastaa syntiä. Se, mihin hän ehkä vähän parannusta haluaisikin, koskee synnin ikävien seuraamuksien hoitoa. Taivaisiin kyllä halutaan, mutta jos siellä ei saa juopotella, huorata, päättää asioista äänestämällä, varastaa, huiputtaa, verottaa eikä tappaa ja jos siellä vielä on se vanhurskas Jumalakin, niin ei sinne kukaan normaali syntinen halua. Ihmisen mielessä pitää tapahtua radikaali muutos, ennen kuin hän pystyisi rakastamaan Jumalaa, joka on Totuus, ja sitä elämäntapaa, joka hänen valtakunnassaan harjoitetaan. Mutta jostakin se on aloitettava, sillä marilainen sananlasku sanoo: "Siemen on kylvettävä, mutta rikkaruoho kasvaa kylvämättäkin". Paavalin seuraavat jakeet puhuvatkin jo siitä:

Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä (ου γαρ εστιν διαστολη ιουδαιου τε και ελληνος); sillδ yksi ja sama on kaikkien Herra (ο γαρ αυτος κυριος παντων), rikas antaja kaikille (πλουτων εις παντας), jotka hδntä avuksi huutavat (τους επικαλουμενους αυτον). 10:13 Sillδ "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu (πας γαρ ος αν επικαλεσηται το ονομα κυριου σωθησεται)". 10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko (πως ουν επικαλεσονται εις ον ουκ επιστευσαν)? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivδt ole kuulleet (πως δε πιστευσουσιν ου ουκ ηκουσαν)? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa (πως δε ακουσουσιν χωρις κηρυσσοντος)? 10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa (πως δε κηρυξουσιν), ellei ketδän lähetetä εαν μη αποσταλωσιν)? Niinkuin kirjoitettu on (καθως γεγραπται): "Kuinka suloiset ovat niiden jalat (ως ωραιοι οι ποδες), jotka tuovat rauhan hyvää sanomaa (των ευαγγελιζομενων ειρηνην), jotka hyvän sanoman hyvyyksiä ilmoittavat (των ευαγγελιζομενων τα αγαθα)!" 10:16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Jesaja sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme (αλλ ου παντες υπηκουσαν τω ευαγγελιω ησαιας γαρ λεγει κυριε τις επιστευσεν τη ακοη ημων)?" 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta (αρα η πιστις εξ ακοης η δε ακοη δια ρηματος θεου). (Rm 10:12-17)

 

#2. Kaste

Jeesus on ristillä lunastanut koko maailman synnin orjuudesta ja tämä voitto on nyt tullut evankeliumin kuulijoiden hyödynnettäväksi. Mutta syntien anteeksisaaminen on vapaaehtoista. Synnistä vapautuminen edellyttää liittoutumista Jeesuksen, Jumalan Voidellun kanssa, ja alkaa siitä, kun ihminen uskoon tultuaan ottaa kasteen, jossa hän ikään kuin samaistuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Niin Pietari sanoi heille (πετρος δε εφη προς αυτους): "Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistä kasteen (και βαπτισθητω εκαστος υμων) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntien hylkδämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte (και ληψεσθε) Pyhδn Hengen lahjan (την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillδ teille (υμιν γαρ) ja teidδn lapsillenne tämä lupaus on annettu (εστιν η επαγγελια και τοις τεκνοις υμων) ja kaikille, jotka kaukana ovat (και πασιν τοις εις μακραν οσους), ketkδ ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται κυριος ο θεος ημων)." (Apt 2:38-39)

Kaste suoritetaan upottamalla veteen, jota myös kreikan sana baptizo merkitsee. Pirskottaminen ei ole kaste, eikä myöskään kaste, jonka on suoritettu vastoin kyseisen henkilön tahtoa tai hänen tietämättään. Lapsi ei tarvitse kastetta, jos vanhemmat ovat uskossa, sillä ennen heidän itsenäistymistään heidän osansa määräytyy heidän vanhempiensa mukaan niin, että jos heistä toinenkin on pyhä, on myös lapsi pyhä. Itsenäistyttyään uskova lapsi tietysti ottaa kasteen, jolloin hänen statuksensa muuttuu. Esimerkkinä on Jeesus, joka otti kasteen kolmenkymmenen vuoden ikäisenä, jonka jälkeen hän varsinaisesti siirtyi oppilaasta opettajaksi ja hengelliseen työhön.

Kasteessa solmitaan liitto, joka muistuttaa kihlajaisia. Sulhanen on maksanut morsiamen hinnan, mutta kysyy vielä morsiamelta, haluaako tämä tehdä liiton hänen kanssaan niillä ehdoilla, jotka hän tarjoaa. Kastettava, joka ottaa tarjouksen vastaan ja uskoo Jumalan lupaukset, sitoutuu kuolemaan tämän maailman meiningille ja elämään Kristukselle uskon kautta aina siihen saakka, kunnes usko muuttuu näkemiseksi ja lupaus kokemiseksi. Roomalaiskirjeessä sanotaan:

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kunnian kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä (εν καινοτητι ζωης) vaeltaman. Sillδ jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi (δουλευειν); sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. (Rm 6:4-7)

Liitto on pätevä vain, jos sen solmimiseksi on suoritettu asiaankuuluva uhri. Me tiedämme nyt, että Jeesus Kristus on tämä uhri, mutta uhritoimituksen jälkeen liitosta osalliset nauttivat yhteysaterian, johon kuuluvat leipä ja viini ovat Jeesuksen ruumis ja veri, ikään kuin Jeesus itse olisi paikalla.

Kaste on kuin raja-asema, jonka kautta siirrytään Jumalan valtakuntaan. Vanhan Liiton Israel tuli sille luvattuun maahan aina jonkun vesiesteen kautta. Symbolinen kaste oli saatu Eufratia, Jabbokia, Jordania tai Punaista merta ylitettäessä, ja aina se oli merkinnyt siirtymistä "luvattuun maahan". Sana "hebrealainen" suorastaan huutaa tätä asiaa, sillä sen juurena on verbi aver, "ylittää, siirtyä toiselle puolelle". Jaakob paini Jabbokin purolla enkelin kanssa, sai siunauksen ja nimen Israel. Egyptistä lähdettiin ylittämällä Punainen meri ja Joosua Nuunin poika toi Israelin heimot Jordanin poikki maahan, joka oli heille osoitettu.

Jeesuksen airut Johannes Kastaja kastoi Jordanin virrassa mielenmuutoksen kasteella, mutta sellaista kastetta Jeesus Nasarealainen ei tarvinnut. Johannes Kastaja ei olisi Jeesusta kastanutkaan, jollei Jeesus olisi nimenomaan sitä pyytänyt. Jeesus perusteli pyyntöään näin:

Salli (afes) nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus. (Kts. Matt 3:15).

Vanhurskaus tarkoittaa oikeudenmukaisuutta. Lain mukaan sen sielun, joka syntiä tekee, on kuoltava. Suostuessaan kasteeseen Jeesus suostui kuolemaan, niin kuin syntiset kuolevat.

Satunnaiselle viisastelijalle sanat "kaikki vanhurskaus" eivät kerro juuri mitään. Kyse on kuitenkin siitä, että Jeesus oli tullut maan päälle kantaakseen Jumalan vihan kaikkea syntiä ja saastaisuutta kohtaan. Hän oli valmistautunut juomaan Jumalan vihan maljan lyhentämättömänä, sillä vain Jumala pystyi kantamaan Jumalan vihan ja selviämään siitä voittajana ja toisaalta vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi. Kaiken vanhurskauden täyttäminen oli näin ollen alusta asti uhritoimitus. Tässä uhritoimituksessa uhraajina olivat sekä Isä, joka antoi ainosyntyisen poikansa, ja Poika, joka antoi ruumiinsa kuolemaan ja joi Jumalan vihan maljan lyhentämättömänä syntisten puolesta. Sen raskaimmassa vaiheessa Jeesus sanoi: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Jeesuksen kaste Jordanilla oli sitoumus noudattaa Jumalan tahtoa kuolemaan saakka. Kun Jumala otti vastaan tämän sitoumuksen, Jeesus sai Pyhän Hengen voiman. Matteus kertoo:

Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt". (Matt 3:16-17)

Kolmekymmentä vuotta Jeesus oli ollut kuuliainen juridiselle isälleen Joosefille, joka oli hurskas mies Daavidin sukukunnasta. Koko tämän ajan hän oli ollut kuuliainen Jumalalle kirjoitusten mukaisessa järjestyksessä, mutta Pyhä Henki muutti hänen statuksensa. Isän lähettämän Pyhän Hengen voimassa Jeesus pystyi käyttämään ylösnousemisen voimia jo kolme ja puoli vuotta ennenkuin varsinainen kaste ristillä ja sitä seurannut ylösnousemus tapahtui. Sama tapahtuu, kun uskova upotetaan Kristukseen. Hän sitoutuu kuolemaan tälle maailmalle ristin kautta ja saa uskon kautta käyttää Jeesuksen ylösnousemuksen voimaa, vaikka ei vielä olekaan noussut taivaisiin.

Pyhän Hengen täyteydessä vaeltanut Paavali muistuttaa siitä, että meidän samaistumisemme Kristukseen koskee myös samaistumista hänen alennustilaansa maan päällä:

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa (εχομεν δε τον θησαυρον τουτον εν οστρακινοις σκευεσιν), ettδ tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan (ινα η υπερβολη της δυναμεως η του θεου) eikδ näyttäisi tulevan meistä (και μη εξ ημων). 4:8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa (εν παντι θλιβομενοι), mutta emme umpikujassa (αλλ ου στενοχωρουμενοι), neuvottomat (απορουμενοι), mutta emme toivottomat (αλλ ουκ εξαπορουμενοι), 4:9 vainotut, mutta emme hyljδtyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut (διωκομενοι αλλ ουκ εγκαταλειπομενοι καταβαλλομενοι αλλ ουκ απολλυμενοι). 4:10 aina kantaen Herran Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme (παντοτε την νεκρωσιν του κυριου ιησου εν τω σωματι περιφεροντες), ettδ Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin (ινα και η ζωη του ιησου εν τω σωματι ημων φανερωθη). 4:11 Sillδ me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden (αει γαρ ημεις οι ζωντες εις θανατον παραδιδομεθα δια ιησουν), ettδ Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin (ινα και η ζωη του ιησου φανερωθη εν τη θνητη σαρκι ημων). 4:12 Niinpδ siis kuolema tekee työtään meissä (ωστε ο μεν θανατος εν ημιν ενεργειται), mutta elδmä teissä (η δε ζωη εν υμιν). (2.Kor 4:7-12)

#3. Nimi

Maailmassa on noin pari miljardia ihmistä, jotka ainakin maailma luokittelee kristityiksi. Mutta jos kysytään, kuinka moni näistä tilastollisista kristityistä tunnustaa Jeesuksen lihaksi tulleeksi Jumalan pojaksi, Israelin kuninkaaksi ja meidän Herraksemme, joka kärsi kuoleman meidän syntiemme tähden ja nousi ylös kuolleista päädytään aivan toisiin lukemiin. Jeesuksen Kristuk tunnustaminen on kuitenkin yksi niistä avaimista, joilla päästään sisälle Taivasten Valtakuntaan:

Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistδ upotuskasteen (και βαπτισθητω εκαστος υμων) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntien hylkäämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte (και ληψεσθε) Pyhδn Hengen lahjan (την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillδ teille (υμιν γαρ) ja teidδn lapsillenne tämä lupaus on annettu (εστιν η επαγγελια και τοις τεκνοις υμων) ja kaikille, jotka kaukana ovat (και πασιν τοις εις μακραν οσους), ketkδ ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται κυριος ο θεος ημων). (Kts. Apt 2:38-39)

Ihminen voi lähestyä Jumalaa ja tulla hyväksytyksi vain Jeesuksen Kristuksen seurassa. Jeesus on nyt taivaissa, mutta meillä on nimi, jonka turvin me voimme lähestyä Jumalaa. Huomaa myös määräävä artikkeli sanan "to rima" edessä:

Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta (μωσης γαρ γραφει την δικαιοσυνην), joka laista tulee (την εκ του νομου), ettδ ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä (οτι ο ποιησας αυτα ανθρωπος ζησεται εν αυτοις). 10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee (η δε εκ πιστεως δικαιοσυνη), sanoo nδin (ουτως λεγει): "Δlä sano sydämessäsi (μη ειπης εν τη καρδια σου): Kuka nousee taivaaseen (τις αναβησεται εις τον ουρανον)?" se on: tuomaan Kristusta alas (τουτ εστιν χριστον καταγαγειν), 10:7 tahi (η): "Kuka astuu alas syvyyteen (τις καταβησεται εις την αβυσσον)?" se on (τουτ εστιν): nostamaan Kristusta kuolleista (χριστον εκ νεκρων αναγαγειν). 10:8 Mutta mitδ se sanoo (αλλα τι λεγει)? "Sana on sinua lδhellä (εγγυς σου το ρημα εστιν), sinun suussasi ja sinun sydδmessäsi (εν τω στοματι σου και εν τη καρδια σου)"; se on se uskon sana (τουτ εστιν το ρημα της πιστεως), jota me saarnaamme (ο κηρυσσομεν). 10:9 Sillδ jos sinä tunnustat suullasi (οτι εαν ομολογησης εν τω στοματι σου) Jeesuksen Herraksi (κυριον ιησουν) ja uskot sydδmessäsi (και πιστευσης εν τη καρδια σου), ettδ Jumala on hänet kuolleista herättänyt (οτι ο θεος αυτον ηγειρεν εκ νεκρων), niin sinδ pelastut (σωθηση); 10:10 sillδ sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi (καρδια γαρ πιστευεται εις δικαιοσυνην) ja suun tunnustuksella pelastutaan (στοματι δε ομολογειται εις σωτηριαν), 10:11 sillδ kirjoitukset sanovat (λεγει γαρ η γραφη): "Ei yksikδän, joka häneen uskoo, joudu häpeään (πας ο πιστευων επ αυτω ου καταισχυνθησεται)". (Rm 10:5-11)

Sana tunnustus, "omologia", on yhdyssana, jonka ensimmäinen osa "homo", eli nykykreikan mukaan äännettynä "omo" on suomeksi "sama", ja toinen osa "logia" tarkoittaa sanoja. Jeesus itse on tuo Logos, Jumalan sana, joten kysymys on siitä, onko sinun ja Jeesuksen sanat yhtäpitäviä. Sanan ja tekojen tulee olla yhtäpitäviä, ja kun kysymys on Jumalan sanasta, se toteutuu aina. Tällä uskolla on myös futuristinen sanoma: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

Jeesuksen seuraaminen alkaa hänen nimensä ja arvonsa tunnustamisesta, eikä edes uskovalta voida vaatia, että hän olisi perillä kaikista opillisista kysymyksistä. Myös vihollinen tietää tämän, ja yrittää saada ihmisiä kieltämään Jeesuksen Kristuksen nimen ja aseman. Juuri tällä hetkellä on käynnissä Lähi-idän, opillisesti puutteellisen kirkon hävittäminen, ja suuremmatkin suunnitelmat ovat edenneet eri maiden lainsäädäntöelimiin asti ja valmistavat toimenpiteet ovat sitäkin pidemmällä. Siksi on tiedettävä ainakin tämä:

Älkää siis peljätkö (μη ουν φοβηθητε); te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta (πολλων στρουθιων διαφερετε υμεις). Sentähden, jokaisen, joka tunnustautuu minuun ihmisten edessä (πας ουν οστις ομολογησει εν εμοι εμπροσθεν των ανθρωπων), minäkin tunnustaudun Isäni edessä häneen (ομολογησω καγω εν αυτω εμπροσθεν του πατρος μου), joka on taivaissa (του εν ουρανοις). Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä (οστις δ αν αρνησηται με εμπροσθεν των ανθρωπων), sen minäkin kiellän Isäni edessä (αρνησομαι αυτον καγω εμπροσθεν του πατρος μου), joka on taivaissa (του εν ουρανοις). (Mt 10:31-33)

Jeesuksen nimi on Taivasten Valtakunnan hätänumero. Psalmissa sanotaan:

Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. (Ps 50:14-15)

Jumalan Valtakunta on patriarkaalinen. Patriarkaalisessa järjestelmässä nimi on tärkeä, sillä sen mukaan määräytyvät sekä asema että perintö. Joosefille, joka oli Jeesuksen juridinen isä, syntyvän lapsen nimi ilmoitettiin vasta, kun hänen kihlattunsa Maria oli raskaana, ja Joosef mietti, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä:


Mutta kun hän tätä ajatteli (ταυτα δε αυτου ενθυμηθεντος), niin katso (ιδου), hδnelle ilmestyi unessa Herran enkeli (αγγελος κυριου κατ οναρ εφανη αυτω), joka sanoi (λεγων): "Joosef, Daavidin poika (ιωσηφ υιος δαβιδ), δlä pelkää ottaa tykösi Mariaa (μη φοβηθης παραλαβειν μαριαμ), vaimoasi (την γυναικα σου); sillδ se, mikä hänessä on siinnyt (το γαρ εν αυτη γεννηθεν), on Pyhδstä Hengestä (εκ πνευματος εστιν αγιου). Ja hδn on synnyttävä pojan (τεξεται δε υιον), ja sinδ kutsut häntä nimellä Jeesus (και καλεσεις το ονομα αυτου ιησουν), sillä hän on vapahtava kansansa (αυτος γαρ σωσει τον λαον αυτου) heidδn synneistänsä (απο των αμαρτιων αυτων)." (Mt 1:20-21)

Kuvittele itsesi samaan asemaan. Olet mennyt kihloihin, ja yht'äkkiä morsian onkin raskaana. Enkeli piti tarpeellisena pitää jopa pienen raamattutunnin saadakseen Joosefin epäilyt haihtumaan:


Tämä kaikki on tapahtunut (τουτο δε ολον γεγονεν), ettδ täyttyisi (ινα πληρωθη), se minkδ Herra on puhunut profeetan kautta (το ρηθεν υπο του κυριου δια του προφητου), joka sanoo (λεγοντος): "Katso (ιδου), neitsyt tulee raskaaksi (η παρθενος εν γαστρι εξει) ja synnyttδä pojan (και τεξεται υιον), ja he antavat hδnelle nimen Immanuel (και καλεσουσιν το ονομα αυτου εμμανουηλ)", mikδ käännettynä on (ο εστιν μεθερμηνευομενον): Jumala meidδn kanssamme (μεθ ημων ο θεος). (Mt 1:22-23, kts. Jes 7:14-15)

Jeesuksen äidille oli enkeli Gabriel jo aikaisemmin tullut selostamaan Jumalan suunnitelmaa ja Marian osuutta siihen, sekä ilmoittaakseen syntyvän pojan nimen, kts. Lk 1:26-38.

Niin enkeli sanoi hänelle (και ειπεν ο αγγελος αυτη): "Δlä pelkää, Maria (μη φοβου μαριαμ); sillδ sinä olet saanut armon Jumalan edessä (ευρες γαρ χαριν παρα τω θεω). 1:31 Ja katso (και ιδου), sinδ tulet raskaaksi (συλληψη εν γαστρι) ja synnytδt pojan (και τεξη υιον), ja sinä kutsut häntä nimellä Jeesus (και καλεσεις το ονομα αυτου ιησουν). 1:32 Hän on oleva suuri (ουτος εσται μεγας), ja hδnet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi (και υιος υψιστου κληθησεται), ja Herra Jumala antaa hänelle (και δωσει αυτω κυριος ο θεος) Daavidin, hδnen isänsä, valtaistuimen (τον θρονον δαβιδ του πατρος αυτου), 1:33 ja hδn on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti (και βασιλευσει επι τον οικον ιακωβ εις τους αιωνας), ja hδnen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman (και της βασιλειας αυτου ουκ εσται τελος)." (Lk 1:30-33)

Enkelin käyttämät sanat olivat lainauksia Vanhan Testamentin profetioista. Niistä Maria ja Joosef ymmärsivät, että ilmoitus oli Jumalan suunnitelman mukainen. Kun poika lain mukaan oli ympärileikattava, hän sai Jumalan hänelle määräämän nimen:

Ja kun kahdeksan päivää tuli täyteen (και οτε επλησθησαν ημεραι οκτω) ja lapsi oli ympδrileikattava (του περιτεμειν το παιδιον), kutsuttiin hänet nimellä Jeesus (και εκληθη το ονομα αυτου ιησους), jolla enkeli oli häntä kutsunut (το κληθεν υπο του αγγελου), ennen hδnen sikiämistään kohdussa (προ του συλληφθηναι αυτον εν τη κοιλια). (Lk 2:21)

Nimi Jeesus, Je-shua, on yhdyssana, jonka ensimmäinen osa "Je" on lyhyt muoto olemista ja elämistä tarkoittavan verbin "hajah" johdannaisesta "Jehovah" ja jälkimmäinen osa tulee verbistä shuah, pelastaa. Jeesuksen nimen merkitys on siis jotakin sinne päin kuin Jumala pelastaa, Elävä pelastaja tai Reaalinen pelastus. Johannes Kastajan mukaan Jeesus on Jumalan Pelastus:

Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi mielenmuutoksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi, 3:4 niinkuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan sanojen kirjassa: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'. 3:5 Kaikki laaksot täytettäköön, ja kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, ja mutkat tulkoot suoriksi ja koleikot tasaisiksi teiksi, 3:6 ja kaikki liha on näkevä Jumalan Pelastuksen (το σωτηριον του θεου)." (Lk 3:3-6)

Sana Jeshua, Jeesus, esiintyy Vanhassa Testamentissa melko usein. Egyptiläisten käsistä Punaisen meren toiselle rannalle pelastettu Israel lauloi kiitoslaulua, jonka ensimmäisissä jakeissa esiintyvät monet Jumalan nimet:

Silloin Mooses ja israelilaiset veisasivat Herralle (la-Jhova) tämän virren; he sanoivat näin: "Minä veisaan Herralle (la-Jhova), sillä hän on ylen korkea; hevoset ja miehet hän mereen syöksi. Herra (Jah) on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hänestä tuli minulle pelastus (oik. hän tuli minulle pelastukseksi - li-Jeshua). Hän on minun Jumalani (Elí) , ja minä ylistän häntä, hän on minun isäni Jumala (Elohei), ja minä kunnioitan häntä. Herra (Jehovah) on sotasankari, Herra (Jehovah) on hänen nimensä. (2.Ms 15:1-3, kr-38 käännös, täsmennykset sulkeissa)

Hebreankielisissä Raamatun teksteissä Jumala ilmoitti nimekseen Jehovan. Uuden Testamentin kirjoitukset ovat säilyneet meille kreikankielisinä, ja niissä ne kohdat, joissa Jeesus käyttää tätä nimeä itsestään, on käännetty kreikan sanoilla "ego eimi", minä olen. Kun Jeesus näin puhui, sen vaikutus varsinkin vihamielisiin kuulijoihin oli valtava. Getsemanen puutarhassa hänen vangitsijansa kaatuivat kuin kuolleet kuullessaan sanan "Minä Olen", sillä se on Jumalan nimi:

Kun hän siis sanoi heille (ως ουν ειπεν αυτοις οτι): "Minä olen (εγω ειμι)", peräytyivät he (απηλθον εις τα οπισω) ja kaatuivat maahan (και επεσον χαμαι). (Joh 18:6)

Kreikan verbistä σώζω, pelastaa, johdetun sanan "soter" merkitys on melkein sama, kuin Jeesuksen hebreankielisellä nimellä, mutta sitä käytetään Jeesuksen arvonimenä "Pelastaja". Suomeen sana σωτηρ on usein käännetty sanalla Vapahtaja, mutta silloin on kadotettu merkitysyhteys sanaan Jeesus, joka on Pelastaja:

Mutta enkeli sanoi heille (και ειπεν αυτοις ο αγγελος): "Δlkää peljätkö (μη φοβεισθε); sillδ katso (ιδου γαρ), minδ tuon teille hyvän sanoman suuresta ilosta (ευαγγελιζομαι υμιν χαραν μεγαλην), joka on tuleva kaikelle kansalle (ητις εσται παντι τω λαω): teille on tδnä päivänä syntynyt Pelastaja (οτι ετεχθη υμιν σημερον σωτηρ), joka on Kristus (ος εστιν χριστος), Herra (κυριος), Daavidin kaupungissa (εν πολει δαβιδ). Ja tämä on teille merkkinä (και τουτο υμιν το σημειον): te löydätte vauvan kapaloituna (ευρησετε βρεφος εσπαργανωμενον) seimessä makaamassa (κειμενον εν τη φατνη)." (Lk 2:10-12).

Jumalan tuomiolta pelastuvat vain ne, jotka ovat Kristuksessa. Kohta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Pietari joutui vastaamaan Jeesuksen nimeen tapahtuneesta sairaan parantumisesta sen saman tuomioistuimen eteen, joka oli tuominnut Jeesuksen kuolemaan. Pietari sanoi:

Hän on "se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte (ουτος εστιν ο λιθος ο εξουθενηθεις υφ υμων των οικοδομουντων), mutta joka on kulmakiveksi tullut (ο γενομενος εις κεφαλην γωνιας)". Eikδ ole pelastusta (η σωτηρια) yhdessδkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä (ονομα ετερον) ihmisille annettu, jossa meidδn pitäisi pelastuman (εν ω δει σωθηναι ημας). (Apt 4:11-12)

Ymmärrä oikein nämä sanat "ei ole taivaan alla muuta nimeä". Hän on ehdoton auktoriteetti, eikä vain auktoriteetti, vaan kaiken ylöspitäjä. Ilman häntä kaikki häviäisi heti olemattomiin, eikä meitäkään, jotka tässä istumme, enää olisi.

Sanalla "Herra" (κύριος / Kyrios) ilmaistaan palvonnan kohdetta ja nφyrää kunnioitusta, ja sitä käytetään sekä Jumalasta että hänen pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Samaa sanaa käytettiin myös Rooman valtakunnanjohtajan arvonimenä. Jeesus on enemmän; hän on Kyrios sekä taivaissa että maan päällä, ilman, että yksikään keisari tai demonivalta voisi tehdä mitään hänen sitä sallimatta. Jumala on absoluuttinen auktoriteetti, ei pelkästään "auktoritäärinen persoona", kuten sanovat ne hänen vastustajansa, jotka itse pyrkivät absoluuttiseen valtaan maailmassa, ja sen takia vihaavat Häntä.

Myös vaimo saattoi sanoa miestään herrakseen, vaikka tällaista rakkautta maailmassa harvoin näkyy. Avioliitto on kuitenkin Raamatun opetusmateriaalia siitä, mikä on Herran ja hänen orjansa suhde, ja tämä suhde toimii molempiin suuntiin. Jos Jumalan ja seurakunnan suhde on kunnossa, Jumala kunnioittaa poikansa morsianta toteuttamalla hänen pyyntönsä ja sanansa.

Sana "Herra" vastaa huonosti sitä todellisuutta, josta se puhuu. Jeesuskin sitä ihmetteli, ja kysyi:

Miksi te huudatte minulle (τι δε με καλειτε): 'Herra, Herra (κυριε κυριε)!' ettekä tee, mitä minä sanon (και ου ποιειτε α λεγω)? (Lk 6:46)

Vaikka Jeesus on yhtä Isän Jumalan kanssa, hän oli täysin hänen orjansa. Kertaakaan hän ei poikennut Jumalan tahdosta, ja syntihän se olisi ollutkin. Mutta juuri siten Jeesus osoitti, että ihmisen suurin kunnia on olla Jumalan orja. Jumala ei ole iso totuus, eikä pieni totuus, vaan täydellisyys. Jumala ei ole pieni rakkaus, eikä iso rakkaus, vaan täydellisyys. Jumala ei ole lyhyt elämä eikä pitkä elämä, vaan Ikuinen. Jumala on kutsunut meidät Täydellisyyteen.

Sanat "Herra" ja "orja" esiintyvät usein samassa lauseessa ja vertauskuvissa Jeesus usein puhuu talon isännästä, (oikodespotis) ja orjista selittäessään Jumalan maailmanpidon periaatteita. Sanaa Kyrios on Uudessa Testamentissa käytetty noin 700 kertaa. Sana doulos (orja) löytyy noin 130 lauseesta, ja douleo, olla orjana, tehdä orjan työtä antaa noin 30 hittiä lisää. Jos tämä tuntuu nöyryyttävältä, muista, että vaihtoehtoja on kaksi: olla Jumalan orja, tai hänen vastustajansa orja. Ihmisarvokin määräytyy sen mukaan, kenen orja sinä olet.

Jeesuksen arvonimi on "Voideltu". Vanhan Liiton aikana ylipapit, kuninkaat ja profeetat voideltiin öljyllä virkaansa, mutta Uudessa Liitossa tarvitaan Pyhän Hengen voitelu. Jumala voiteli Jeesuksen Pyhällä Hengellä heti hänen saatua kasteen tulevaan ristinkuolemaansa Jordanilla kolmenkymmenen vuoden ikäisenä. Hebreaksi sana Voideltu on "ha-Mashiah" ja kreikankielinen vastine sille on Hristos. Käännöksissä käytetään usein tästä kreikankielistä termistä Hristos johdettuja kansallisia muotoja, esimerkkinä suomen Kristus. Suomen kielessä tämä aiheuttaa sekaannusta, koska monelta jää huomaamatta, että kyse ei ole rististä, vaan voitelusta.

Nimi Jeesus on Jumalan oma nimi, jonka Isä on antanut pojalleen. Ylimmäispapillisessa rukouksessaan Jeesus rukoilee seuraajiensa puolesta, että hänen maailmaan jäävät seuraajansa saisivat edelleen olla Jeesus-nimen turvissa:

Ja minä en enää ole maailmassa (και ουκ ετι ειμι εν τω κοσμω), mutta he ovat maailmassa (και ουτοι εν τω κοσμω εισιν), ja minä tulen sinun tykösi (και εγω προς σε ερχομαι). Pyhä Isä (πατερ αγιε), varjele heidät nimessäsi (τηρησον αυτους εν τω ονοματι σου), jonka sinä olet minulle antanut (ους δεδωκας μοι), että he olisivat yksi niinkuin mekin (ινα ωσιν εν καθως ημεις). 17:12 Kun minä olin heidän kanssansa maailmassa (οτε ημην μετ αυτων εν τω κοσμω), varjelin minä heidät sinun nimessäsi (εγω ετηρουν αυτους εν τω ονοματι σου), jonka sinä olet minulle antanut (ους δεδωκας μοι), ja suojelin heitä (εφυλαξα), eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi (και ουδεις εξ αυτων απωλετο ει μη ο υιος της απωλειας), että kirjoitus kävisi toteen (ινα η γραφη πληρωθη). (Joh 17:11-12)

Apostolien tekojen kaikki kastamiset suoritettiin Jeesuksen Kristuksen nimeen, kuten Pietari helluntaipuheessaan käski:

Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistδ upotuskasteen (και βαπτισθητω εκαστος υμων) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntien hylkäämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte (και ληψεσθε) Pyhδn Hengen lahjan (την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillδ teille (υμιν γαρ) ja teidδn lapsillenne tämä lupaus on annettu (εστιν η επαγγελια και τοις τεκνοις υμων) ja kaikille, jotka kaukana ovat (και πασιν τοις εις μακραν οσους), ketkδ ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται κυριος ο θεος ημων). (Kts. Apt 2:38-39)

Kaikki Pietarin saarnan vaikutuksesta uskoon tulleet kastettiin heti samana päivänä.

Jotka nyt ottivat hänen sanansa iloiten vastaan (οι μεν ουν ασμενως αποδεξαμενοι τον λογον), ne kastettiin (αυτου εβαπτισθησαν), ja niin heitδ lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua (και προσετεθησαν τη ημερα εκεινη ψυχαι ωσει τρισχιλια). (Apt 2:41)

Sama tapahtui Samariassa, jossa väestö oli Israelin perinteisiin liittynyttä sekakansaa.

Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. (Apt 8:12)

Kaikki ei kuitenkaan mennyt täysin saman kaavan mukaan, kuin Jerusalemissa. Samariassa kastettujen joukossa oli yksi magi, Simon, joka oli sekoittaa koko pelin, eikä Filippus pystynyt hoitamaan asiaa. Luet varmaan tämän kohdan omasta raamatustasi, sillä tässä meitä kiinnostaa vain se, mikä oli tulos:

Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi. Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen. Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. (Apt 8:13-17)

Ensimmäisten roomalaisten kastamisessa ei syntynyt ongelmia. Pietarin puheen kuultuaan komppanianpäällikkö Kornelius ja hänen huonekuntansa saivat Pyhän Hengen ennen kuin Pietari oli lopettanut puheensa. Tämä järjestys oli kuitenkin tarpeen Pietarille, joka tuskin muuten olisi roomalaisia kastanutkaan:

Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä. (Apt 10:44-48)

Efesossa kävi näin:

Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella". Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi mielenmuutoksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen". Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä. (Apt 19:1-7)

Kirkollinen kaste suoritetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, mutta mikä tämä nimi on, jätetään mainitsematta. Sellainen kaste ei ole pätevä. Vielä pahempaa jälkeä syntyy, jos joku kastetaan Jeesuksen nimeen, täsmentämättä, mistä Jeesuksesta on kyse. Olisi se kamalaa, jos joku kastettaisiin vaikka jonkun murhasta tuomitun argentiinalaisen elinkautisvangin nimeen.

Sekaannuksen puolustukseksi tuodaan väite, että Jeesus itse käski kastaa "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen":

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi (και προσελθων ο ιησους ελαλησεν αυτοις λεγων): "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (εδοθη μοι πασα εξουσια εν ουρανω και επι γης). 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni (πορευθεντες ουν μαθητευσατε παντα τα εθνη), kastamalla heitä (βαπτιζοντες αυτους) Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (εις το ονομα του πατρος και του υιου και του αγιου πνευματος) 28:20 ja opettamalla heitä (διδασκοντες αυτους) pitämään kaikki (τηρειν παντα), mitä minä olen käskenyt teidän pitää (οσα ενετειλαμην υμιν). Ja katso (και ιδου), minä olen teidän kanssanne (εγω μεθ υμων ειμι) joka päivä (πασας τας ημερας) aikakauden täyttymykseen asti (εως της συντελειας του αιωνος). Aamen (αμην)." (Mt 28-20)

Nämä Matteuksen evankeliumin viimeiset sanat ovat aivan paikallaan, mutta niissä ei sanota, mikä se "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen" yhteinen nimi on. Sen kertominen jäi Pietarin tehtäväksi ja Paavalikin sanoi:

Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet (οσοι γαρ εις χριστον εβαπτισθητε χριστον ενεδυσασθε). (Gal 3:27)

 

#4. Syntien hylkääminen

Jokaisella valtakunnalla on lakinsa. Jumalan valtakunnan lakien rikkomista sanotaan synniksi. Jos ihmiseltä kysytään, onko hän syntinen, ei järkevä ihminen käy väittämään mitään muuta kuin sen, minkä koko ihmissuvun menneisyys ja nykyisyys osoittaa todeksi. Kun samalta ihmiseltä sitten kysytään, haluaisiko hän saada syntinsä anteeksi, niin tuskin hän sitäkään vastustaa. Aivan eri asia on, jos ihmiseltä kysyttäisiin, suostuisiko hän hylkäämään synnin.

Niin Pietari sanoi heille (πετρος δε εφη προς αυτους): "Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistδ kasteen (και βαπτισθητω εκαστος υμων) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntien hylkäämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte (και ληψεσθε) Pyhδn Hengen lahjan (την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillδ teille (υμιν γαρ) ja teidδn lapsillenne tämä lupaus on annettu (εστιν η επαγγελια και τοις τεκνοις υμων) ja kaikille, jotka kaukana ovat (και πασιν τοις εις μακραν οσους), ketkδ ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται κυριος ο θεος ημων)." (Apt 2:38-39)

Kreikan sana afesis (αφεσις) tarkoittaa irti pδästämistä, vapaaksi laskemista ja anteeksiantoa. Se on johdannainen sanasta afiemi, jättää, lähteä, päästää pois, hylätä, olla välittämättä jstkin, antaa anteeksi, suoda. Jumala hylkää sinun syntisi oikeuskäsittelyn, kun kysymyksessä on ennen tehdyt synnit, mutta sinä hylkäät synnin myös. Tätä sanotaan lunastukseksi. Paavali esittelee asian näin:

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet (παντες γαρ ημαρτον) ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (και υστερουνται της δοξης του θεου) ja saavat lahjaksi vanhurskauden hδnen armostaan (δικαιουμενοι δωρεαν τη αυτου χαριτι) sen lunastuksen kautta (δια της απολυτρωσεως), joka on Kristuksessa Jeesuksessa (της εν χριστω ιησου), jonka Jumala on asettanut sovitusuhriksi (ον προεθετο ο θεος ιλαστηριον) uskon kautta hδnen vereensä (δια της πιστεως εν τω αυτου αιματι), osoittaaksensa vanhurskauttaan (εις ενδειξιν της δικαιοσυνης αυτου), koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit (δια την παρεσιν των προγεγονοτων αμαρτηματων) jumalallisessa kδrsivällisyydessään (εν τη ανοχη του θεου), osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa (προς ενδειξιν της δικαιοσυνης αυτου εν τω νυν καιρω), sitδ, että hän itse on vanhurskas (εις το ειναι αυτον δικαιον) ja vanhurskauttaa (s.o. tekee kelvolliseksi) sen, jolla on usko Jeesukseen (και δικαιουντα τον εκ πιστεως ιησου). (Rm 3:23-26)

Syntien anteeksianto saadaan helposti, mutta pahojen tottumusten hylkääminen ja iljettävien taipumusten kurissapitoon sinä tarvitset ristiä:

Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua (ο φιλων πατερα η μητερα υπερ εμε), se ei ole minulle sovelias (ουκ εστιν μου αξιος); ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua (και ο φιλων υιον η θυγατερα υπερ εμε), se ei ole minulle sovelias (ουκ εστιν μου αξιος); 10:38 ja joka ei ota ristiänsä (και ος ου λαμβανει τον σταυρον αυτου) ja seuraa minua (και ακολουθει οπισω μου), se ei ole minulle sovelias (ουκ εστιν μου αξιος). 10:39 Joka löytää sielunsa (ο ευρων την ψυχην αυτου), kadottaa sen (απολεσει αυτην); ja joka kadottaa sielunsa minun tähteni (και ο απολεσας την ψυχην αυτου ενεκεν εμου), hän löytää sen (ευρησει αυτην). (Mt 10:37-39)

Ihmisen tullessa uskoon Jumala antaa hänen syntinsä anteeksi, mutta onko sinun myös hylättävä synnit, pahat taipumukset ja iljettävät tottumukset? Tähän kysymykseen tuli oikeastaan jo vastattua mielenmuutosta koskevassa kohdassa, jossa sinä suostuit kuolemaan maailmalle, ja perustamaan uuden elämäsi Kristuskeskeiselle uskolle. Kysymyksen ovat ymmärtäneet myös Raamatun käsikirjoituksen käpelöitsijät, sillä vaikka syyrialais-kreikkalaisissa käsikirjoituksissa käytetään termiä "afesis amartion", on muutamiin egyptiläisiä okkulttisia koulukuntia myötäileviin käsikirjoituksiin sanan "afesis" jälkeen lisätty sana ymon, teidän, jolloin syntyy termi "eis afesis amartion ymin", joka käännetään sanoilla "syntienne anteeksisaamiseksi", mikä muuttaa tekstiä ikään sinun ei tarvitsisikaan antaa anteeksi heidän syntejään, kun he sitä sinulta pyytävät. Myös kr-38 kääntäjät ovat langenneet egyptiläis-roomalaisten "teologien" ansaan.

Jumala ei ole jättänyt näin tärkeätä asiaa yhden lauseen varaan. Jeesus esittää sen myös vertauksen muodossa:

Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen (δια τουτο ωμοιωθη η βασιλεια των ουρανων ανθρωπω βασιλει), joka vaati orjiltansa tiliä (ος ηθελησεν συναραι λογον μετα των δουλων αυτου). 18:24 Ja kun hän rupesi tilintekoon (αρξαμενου δε αυτου συναιρειν), tuotiin hänen eteensä eräs (προσηνεχθη αυτω), joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää (εις οφειλετης μυριων ταλαντων). 18:25 Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa (μη εχοντος δε αυτου αποδουναι), niin hänen herransa määräsi hänet myytäväksi hänet (εκελευσεν αυτον ο κυριος αυτου πραθηναι) ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli (και την γυναικα αυτου και τα τεκνα και παντα οσα ειχεν), ja velan maksettavaksi (και αποδοθηναι). 18:26 Silloin orja lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen (πεσων ουν ο δουλος προσεκυνει αυτω λεγων): 'Herra, ole pitkämielinen minua kohtaan (κυριε μακροθυμησον επ εμοι), niin minä maksan sinulle kaikki (και παντα σοι αποδωσω)'. 18:27 Niin herran kävi sääliksi sitä orjaa (σπλαγχνισθεις δε ο κυριος του δουλου εκεινου), ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi (απελυσεν αυτον και το δανειον αφηκεν αυτω).
18:28 Mutta mentyään ulos se orja tapasi erään orjatoverinsa ε(ξελθων δε ο δουλος εκεινος ευρεν ενα των συνδουλων αυτου), joka oli hänelle velkaa sata denaria (ος ωφειλεν αυτω εκατον δηναρια); ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi (και κρατησας αυτον επνιγεν λεγων): 'Maksa minulle, minkä olet velkaa (αποδος μοι ο τι οφειλεις)'. 18:29 Niin hänen orjatoverinsa lankesi maahan hänen jalkoihinsa ja pyysi häntä sanoen (πεσων ουν ο συνδουλος αυτου εις τους ποδας αυτου παρεκαλει αυτον λεγων): 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaiken (μακροθυμησον επ εμοι και παντα αποδωσω σοι)'. 18:30 Mutta hän ei tahtonut (ο δε ουκ ηθελεν), vaan meni ja heitti hänet vankeuteen (αλλα απελθων εβαλεν αυτον εις φυλακην), kunnes hän maksaisi velkansa (εως ου αποδω το οφειλομενον). 18:31 Mutta kun hänen orjatoverinsa näkivät, mitä tapahtui (ιδοντες δε οι συνδουλοι αυτου τα γενομενα), he tulivat kovin murheellisiksi (ελυπηθησαν σφοδρα) ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut (και ελθοντες διεσαφησαν τω κυριω αυτων παντα τα γενομενα. 18:32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle (τοτε προσκαλεσαμενος αυτον ο κυριος αυτου λεγει αυτω): 'Sinä paha orja (δουλε πονηρε)! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan (πασαν την οφειλην εκεινην αφηκα σοι), koska sitä minulta pyysit (επει παρεκαλεσας με); 18:33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa orjatoveriasi (ουκ εδει και σε ελεησαι τον συνδουλον σου), niinkuin minäkin sinua armahdin (ως και εγω σε ηλεησα)?' 18:34 Ja hänen herransa vihastui (και οργισθεις ο κυριος αυτου) ja antoi hänet vanginvartijan käsiin (παρεδωκεν αυτον τοις βασανισταις), kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa (εως ου αποδω παν το οφειλομενον αυτω). 18:35 Näin myös minun ylitaivaallinen Isäni tekee teille (ουτως και ο πατηρ μου ο επουρανιος ποιησει υμιν), ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi heidän rikkomuksiaan (εαν μη αφητε εκαστος τω αδελφω αυτου απο των καρδιων υμων τα παραπτωματα αυτων)." (Mt 18:23-35)

Jos tämä tuntuu vaikealta, niin sallittakoon tämä: Vanhurskauttaminen on hyväksymisen ehto, ja se tapahtuu Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa. Jos sinä tulet Jumalan eteen muussa seurassa, sinua ei tunneta, eikä oteta vastaan. Mutta jos tulet Jeesuksessa, sinä saat kuninkaallisen kohtelun, sillä Jumala kunnioittaa niitä, jotka kunnioittavat hänen Poikaansa.

Jeesus on ristillä sovittanut ristillä koko maailman synnit, mutta tämä etu lasketaan vain niiden hyväksi, jotka ovat liittoutuneet Jumalan Voidellun kanssa. Syntiä ei lueta kenenkään kontolle, mutta nyt onkin kysymys siitä, mitä tästä eteenpäin. Syntinsä anteeksisaanut ihminen ei voi olla varma syntiensä anteeksisaamisesta, jollei hän suostu siihen ehtoon, jonka Jeesus linjapuheessaan esitti, ja jonka uskova joutuu hyväksymään joka kerta, kun hän lähestyy Jumalaa. Tunnetussa Isä meidän -rukouksessa sanotaan:

Ja anna meille meidän velkamme anteeksi (και αφες ημιν τα οφειληματα ημων), niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme (ως και ημεις αφιεμεν τοις οφειλεταις ημων). (Mt 6:12)

Että asia olisi täysin selvä, Jeesus sanoo vielä:


Sillä jos te annatte anteeksi (αφητε) ihmisille heidän rikkomuksensa (εαν γαρ αφητε τοις ανθρωποις τα παραπτωματα αυτων), niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi (αφησει και υμιν); 6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi heidän rikkomuksiaan (εαν δε μη αφητε τοις ανθρωποις τα παραπτωματα αυτων), niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne (ουδε ο πατηρ υμων αφησει τα παραπτωματα υμων). (Mt 6:14-15)

Jeesuksen seuraajan ei tarvitse tuntea Saatanan syvyyksiä eikä opetella psykologiaa, sillä synnin haavat hoidetaan armolla. Se, mitä on tiedettävä, on anteeksiantomenettely sillä anteeksianto ei ole automaattista. Jeesus opettaa:

Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan (εαν δε αμαρτηση εις σε ο αδελφος σου), niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken (υπαγε και ελεγξον αυτον μεταξυ σου και αυτου μονου); jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi (εαν σου ακουση εκερδησας τον αδελφον σου). 18:16 Mutta jos hän ei sinua kuule (εαν δε μη ακουση), niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi (παραλαβε μετα σου ετι ενα η δυο), 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla (ινα επι στοματος δυο μαρτυρων η τριων σταθη παν ρημα)'. 18:17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle (εαν δε παρακουση αυτων ειπε τη εκκλησια). Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule (εαν δε και της εκκλησιας παρακουση), niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani (εστω σοι ωσπερ ο εθνικος και ο τελωνης).

Seurakunta ei ole täydellinen siksi, ettei sillä olisi syntejä, vaan siksi, että synnit pystytään hoitamaan. Järjestys on tämä:


Totisesti minä sanon teille (αμην λεγω υμιν): kaikki, minkä te sidotte maan päällä (οσα εαν δησητε επι της γης), on oleva sidottu taivaassa (εσται δεδεμενα εν τω ουρανω), ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä (και οσα εαν λυσητε επι της γης), on oleva päästetty taivaassa (εσται λελυμενα εν τω ουρανω). 18:19 Vielä minä sanon teille (παλιν λεγω υμιν): jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii maan päällä mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat (οτι εαν δυο υμων συμφωνησωσιν επι της γης περι παντος πραγματος ου εαν αιτησωνται), niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa (γενησεται αυτοις παρα του πατρος μου του εν ουρανοις). 18:20 Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni (ου γαρ εισιν δυο η τρεις συνηγμενοι εις το εμον ονομα), siinä minä olen heidän keskellänsä (εκει ειμι εν μεσω αυτων)." (Mt 18:15-20)

Kun Pietari oli kuullut Jeesuksen sanat, hän pyysi täsmennystä siitä, kuinka monta kertaa anteeksipyyntö-anteeksiantomenettely voidaan toistaa:

Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi (τοτε προσελθων αυτω ο πετρος ειπεν): "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan (κυριε ποσακις αμαρτησει εις εμε ο αδελφος μου και αφησω αυτω)? Ihanko seitsemδn kertaa (εως επτακις)?" 18:22 Jeesus vastasi hδnelle (λεγει αυτω ο ιησους): "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän (ου λεγω σοι εως επτακις αλλ εως εβδομηκοντακις επτα). (Mt 18:21-22)

 

#5. Pyhän Hengen lahja

Johannes Kastajan mukaan Pyhän Hengen kaste on enemmän kuin kaste mielenmuutokseen:

Minä kastan teidät vedessä mielenmuutokseen (εγω μεν βαπτιζω υμας εν υδατι εις μετανοιαν), mutta se, joka minun jδljessäni tulee, on minua väkevämpi (ισχυροτερος μου εστιν), jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhässä Hengessä ja tulessa (αυτος υμας βαπτισει εν πνευματι αγιω και πυρι). (Mt 3:11)

Pääsy sisälle Taivasten Kuningaskuntaan etenee mielenmuutoksen, Jeesuksen nimen ja aseman tunnustamisen, kasteen ja syntien anteeksiannon kautta vaiheeseen, jossa ihminen saa Pyhän Hengen kasteen. Pyhä Henki saadaan lahjaksi, mutta näin myös Jumalalle, joka lahjan antaa, jää mahdollisuus päättää, ovatko nuo edelliset vaiheet asiallisesti toteutuneet:

Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistδ kasteen (βαπτισθητω) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntien hylkδämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (ληψεσθε την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus (η επαγγελια) on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkδ ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται). (Kts. Apt 2:37-39)

Sekä Hebrean, että Kreikan kielessä sanaa "henki" merkitsevä sana tarkoittaa myös tuulta - hebreassa "ruah", ja kreikassa "pneuma". Raamatussa tämä sana esiintyy ensimmäisen kerran heti kirjan alussa:

Alussa (Be-reshit: Esikoisessaan) loi Jumala (Elohim) taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki (Ruah Elohim) liikkui vetten päällä. (1.Ms 1:1-2)

Helluntaipäivänä tämä Jumalan Henki laskeutui maan päälle ja ilmeisen helposti täytti ne noin 120 Jeesuksen oppilasta, jotka tämän lupauksen täyttymistä odottivat:

Ja viidennenkymmenennen päivän täyttyessä (και εν τω συμπληρουσθαι την ημεραν της πεντηκοστης), olivat he kaikki yksimielisesti koolla (ησαν απαντες ομοθυμαδον επι το αυτο). 2:2 Ja tuli yhtδkkiä humaus taivaasta (και εγενετο αφνω εκ του ουρανου ηχος), niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää (ωσπερ φερομενης πνοης βιαιας), ja tδytti koko huoneen (και επληρωσεν ολον τον οικον), jossa he istuivat (ου ησαν καθημενοι). 2:3 Ja he nδkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat (και ωφθησαν αυτοις διαμεριζομεναι γλωσσαι ωσει πυρος) ja asettuivat heidδn itsekunkin päälle (εκαθισεν τε εφ ενα εκαστον αυτων). 2:4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi (και επλησθησαν απαντες πνευματος αγιου) ja alkoivat puhua muilla kielillδ (και ηρξαντο λαλειν ετεραις γλωσσαις), sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi (καθως το πνευμα εδιδου αυτοις αποφθεγγεσθαι). (Apt 2:1-4)

Luukas kertoo, kuinka Jeesus opetti oppilaitaan rukoilemaan. Ensin hän kertoo esimerkin inhimillisestä elämästä ja osoittaa sen avulla, kuinka helposti Pyhä Henki saadaan:

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat! (Kts. Lk 11:9-13).

Vanhan Liiton aikana papit ja kuninkaat, sekä joskus myös profeetat voideltiin tehtäväänsä öljyllä. Toisesta Mooseksen kirjasta löydämme kertomuksen Aaronin poikien pyhittämisestä papilliseen tehtäväänsä:

Ja Aaronin pojille tee ihokkaat ja vyöt; ja tee heille päähineet kunniaksi ja kaunistukseksi. Ja pue ne veljesi Aaronin ja hänen poikiensa ylle; ja voitele heidät (u-mashachta otam) ja vihi heidät virkaansa (u-milleta et-jadam - täytä heidän kätensä) ja pyhitä heidät (ve-kiddashta otam) pappeina palvelemaan minua (ve-kihanu li). (2.Ms 28:40-41)

Uuden Liiton Jumalanpalvelukseen tarvitaan Pyhän Hengen voitelu, mutta kun tätä termiä käytetään on kyse kertaluontoisesta tapahtumasta. Jeesus sanoi kotikylänsä väelle Nasaretissa:

Herran Henki on minun päälläni (πνευμα κυριου επ εμε), jonka tähden hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille (ου ενεκεν εχρισεν με ευαγγελιζεσθαι πτωχοις); hän on lähettänyt minut parantamaan särjettyjä sydämiä (απεσταλκεν με ιασασθαι τους συντετριμμενους την καρδιαν) saarnaamaan vangituille vapautusta (κηρυξαι αιχμαλωτοις αφεσιν) ja sokeille… (Kts. Lk 4:18)

Sanasta voidella (hrio) tulee sana voideltu (Hristos) ja samasta juuresta tulee sana hristianoi, kristitty. Kukaan ei ole kristitty ennen Pyhän Hengen voitelua. Sinetti on omistajan leima ja Hengen vakuus on lähdetekstin mukaan jonkinlainen pantti tai käsiraha, josta voidaan päätellä, että Hengessä voidaan kasvaa:

Mutta se, joka lujittaa meidät (ο δε βεβαιων ημας) yhdessδ teidän kanssanne Kristukseen (συν υμιν εις χριστον) ja joka on voidellut meidät, on Jumala (και χρισας ημας θεος), joka myφs on painanut meihin sinettinsä (ο και σφραγισαμενος ημας) ja antanut Hengen vakuuden (και δους τον αρραβωνα του πνευματος) meidän sydämiimme (εν ταις καρδιαις ημων). (2.Kor 1:21-22)

Puhuttaessa Pyhän Hengen täyteydestä tarkoitetaan hieman eri asiaa. Ihminen on kuin astia, joka voidaan täyttää, ja kun astia on puhdistettu, Pyhä Henki täyttää sen. Tarkoitus on, että olisimme aina täynnä Jumalan kaikkea täyteyttä, mutta täyteydestä on huolehdittava itse. Jos tykkäämme paljon jalkapallosta, se varaa astiamme resursseja niin, ettei Pyhän Hengen täyteydestä silloin voi puhua.

Johannes Kastajan todistuksen mukaan Jeesus kastaa myös tulella. Ja pahimmassa tapauksessa ei sekään riitä:

Hänellä on viskimensä kädessään (ου το πτυον εν τη χειρι αυτου), ja hδn puhdistaa puimatanterensa (και διακαθαριει την αλωνα αυτου) ja kokoaa nisunsa aittaan (και συναξει τον σιτον αυτου εις την αποθηκην), mutta ruumenet hδn polttaa sammumattomassa tulessa (το δε αχυρον κατακαυσει πυρι ασβεστω)." (Mt 3:12)

Usko Jumalaan edellyttää kuolemista sille, joka ei ole Jumalasta. Kasteen liittoon astuessaan uskoon tullut ihminen menettää siis kaiken. Kaikki, mitä hänelle jää, on usko Jumalaan. Hänellä ei ole mitään omaa, eikä hän voi pitää omanaan edes niitä suunnattomia ongelmia, jotka maailmalla on. Hän ymmärtää, ettei niitä voida voittaa millään tämän maailman aseilla. Ja kaiken lisäksi hän ei tiedä vielä Jumalan valtakunnastakaan juuri mitään, paitsi se vähä, mitä tarvitaan uskon syntymiseen. Mutta juuri tässä on uskovalla tilaisuutensa, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon joka riittää kaikkiin elämän tilanteisiin.

Jeesus vertasi itseään lammaspaimeneen ja sanoi, että hänen lampaansa kuulevat hänen äänensä. Vanhan Liiton aikana Jumala puhui profeettojen kautta, sitten Jeesuksen kautta, ja Jeesuksen liittolaisille Pyhän Hengen kautta. On toteutunut sana, josta Jeremia sanoi:

Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: "Tuntekaa Herra". Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. (Jer 31:33-34)

Pyhän Hengen puheen kuulee jokainen uskova, joka ei tukahduta omantunnon ääntä pahoilla teoillaan. Pilatukselle Jeesus sanoi: "Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." Kun aamulla heräät, ei kivitauluun kirjoitettu laki ei sano sinulle, mitä sinun pitäisi seuraavaksi tehdä, mutta kun sinulla on Pyhä Henki, sinä voit elää todeksi ja täyttää koko sen suunnitelman, johon Jumala on sinut ikuisuudessa valmistanut.

Pyhän Hengen tehtävä on kasvattaa Jumalan lapset taivaskelpoiseksi. Pyhä Henki voi täyttää ihmisen joka sitä etsii, mutta hän ei "valtaa" ketään. Hän "johdattaa", eli me emme menetä valinnan vapauttamme. Jos me rakastamme Jeesusta, me kuljemme Pyhän Hengen johdatuksessa, mutta jos emme rakasta, me teemme jotakin muuta. Jumalan Henki herättää meissä myös ajatuksia, ja jos hän on antanut ajatuksen, hän antaa myös voiman ja muut resurssit, joilla kyseinen ajatus voidaan toteuttaa.

Pyhä Henki on enemmän kuin ne armoitukset jotka hän Jeesuksen liittolaisille jakaa. Hän on se, joka ohjaa uskovaa arkipäivän asioissa, kasvattaa, opettaa ja valmistaa Kristuksen morsianta Taivaallista hääjuhlaa varten. Hänen vaikutuksestaan syntyvät myös Hengen hedelmät.

Pyhää Henkeä ei anneta mitalla, vaan sillä täytetään koko se astia, johon Pyhä Henki vuodatetaan. Pyhän Hengen voimaa ei silti tunnu olevan ollenkaan, mikäli sitä ei tarvita tai jos sitä ei käytetä, mutta milloin voimaa tarvitaan, se on aina riittävän suuri oli tilanne mikä tahansa. Rajoittavaksi tekijäksi saattaa kuitenkin nousta pelosta nouseva uskon puute ja ihmisen yritys käyttää muita kuin Pyhän Hengen keinoja työn tekemiseen tai ongelman ratkaisemiseen. Ongelma poistuu sitä mukaa, kun ihminen kieltää itsensä ja uskoo Jumalaan.

Vain taivaissa tiedetään, mitä kaikkea Jeesus on Henkensä kautta tehnyt ylösnousemuksensa jälkeen. Pyhä Henki ihmisessä on kuin läheinen henkilö, jonka tulee tutuksi sitä paremmin, mitä enemmän yhteyttä hänen kanssaan harjoitetaan ja yhteistyötä tehdään.

 

#6. Lupaus

Vanha Testamentti sisältää hyvin paljon lupauksia, jotka kaikki täyttyvät Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta hänelläkin on lupaus, eikä hän paljasta sitä heti. Vasta Luukkaan evankeliumin lopusta me löydämme ensimmäisen kerran kreikankielisen sanan i epaggelia, lupaus:

Ja katso, minä lähetän Isäni lupauksen teidän päällenne (αποστελλω την επαγγελιαν του πατρος μου εφ υμας); mutta te pysykää Jerusalemin kaupungissa (εν τη πολει ιερουσαλημ), kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta. (Lk 24:49)

Lupaus Pyhästä Hengestä täyttyi helluntaipäivänä, seitsemän viikkoa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Ensimmäisenä Pyhän Hengen saivat ne 120 Jeesuksen seuraajaa, jotka sitä odottivat:

Ja viidennenkymmenennen päivän täyttyessä, olivat he kaikki yksimielisesti koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. (Apt 2:1-4)

Kielet olivat merkki niille juutalaisille, sillä eri puolilta maailmaa Jerusalemiin tulleet juhlavieraat kuulivat opetuslasten puhuvan heille ei suinkaa hebreaksi, vaan kielellä, jonka kuulijat ymmärsivät ikään kuin se olisi ollut sen maan kieltä, mistä he olivat tulleet, ja mahdollisesti syntyneetkin. Mitä he puhuivat, on kuitattu sanoilla τα μεγαλεια του θεου, Jumalan suuruuksia, kts. Apt 2:11, jotka kääntäjä on tulkinnut "Jumalan suuriksi teoiksi". Mistä siis tässä on kysymys?

Jeesus tuli tehdäkseen tyhjäksi vihollisen työn. Poistamalla synnin hän pelasti ihmiset kuolemasta ja toi Jumalan valtakunnan ihmisten keskuuteen. Jo opetuslasten koulutusvaiheessa hän oli antanut tästä näytösesityksen:

Silloin tuotiin hänen tykönsä riivattu mies, joka oli sokea ja mykkä (τοτε προσηνεχθη αυτω δαιμονιζομενος τυφλος και κωφος), ja hän paransi hänet (και εθεραπευσεν αυτον), niin että sokea mykkä sekä puhui että näki (ωστε τον τυφλον και κωφον και λαλειν και βλεπειν). 12:23 Ja kaikki kansa hämmästyi ja sanoi (και εξισταντο παντες οι οχλοι και ελεγον): "Eiköhän tämä ole Daavidin poika (μητι ουτος εστιν ο υιος δαβιδ)?" 12:24 Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he (οι δε φαρισαιοι ακουσαντες ειπον): "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, kautta (ουτος ουκ εκβαλλει τα δαιμονια ει μη εν τω βεελζεβουλ αρχοντι των δαιμονιων)". 12:25 Mutta Jeesus tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille (ειδως δε ο ιησους τας ενθυμησεις αυτων ειπεν αυτοις): "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi (πασα βασιλεια μερισθεισα καθ εαυτης ερημουται), eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä (και πασα πολις η οικια μερισθεισα καθ εαυτης ου σταθησεται). 12:26 Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan (και ει ο σατανας τον σαταναν εκβαλλει), niin hän on riitautunut itsensä kanssa (εφ εαυτον εμερισθη); kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä (πως ουν σταθησεται η βασιλεια αυτου)? 12:27 Ja jos minä ajan ulos riivaajia Beelsebulin kautta (και ει εγω εν βεελζεβουλ εκβαλλω τα δαιμονια), kenen kautta sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos (οι υιοι υμων εν τινι εκβαλλουσιν)? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne (δια τουτο αυτοι υμων εσονται κριται). 12:28 Mutta jos minä Jumalan Hengessä ajan ulos riivaajia (ει δε εγω εν πνευματι θεου εκβαλλω τα δαιμονια), niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne (αρα εφθασεν εφ υμας η βασιλεια του θεου). (Mt 12:22-28)

Sisälle Jumalan valtakuntaan päästään uskon kautta Jeesukseen Kristukseen:

Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa (και καθως μωσης υψωσεν τον οφιν εν τη ερημω), niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän (ουτως υψωθηναι δει τον υιον του ανθρωπου), 3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo (ινα πας ο πιστευων εις αυτον), ei hukkuisi, vaan (μη αποληται αλλ) hänellä olisi iankaikkinen elämä (εχη ζωην αιωνιον). 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut (ουτως γαρ ηγαπησεν ο θεος τον κοσμον), että hän antoi ainokaisen Poikansa (ωστε τον υιον αυτου τον μονογενη εδωκεν), ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi (ινα πας ο πιστευων εις αυτον μη αποληται), vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (αλλ εχη ζωην αιωνιον). (Joh 3:14-16)

Saatanan valta perustuu syntiin, mutta kun synti on annettu anteeksi ja otettu pois, joutuu Saatana luopumaan uhristaan. Ihminen saa Hengen, joka tekee hänet eläväksi:

Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus (εν τουτω εφανερωθη η αγαπη του θεου εν ημιν), ettδ Jumala lähetti ainosyntyisen (τον μονογενη) Poikansa maailmaan, ettδ me alkaisimme elää (ινα ζησωμεν) hδnen kauttansa (δι αυτου). (1.Joh 4:9)

Lupaus koskee kaikkia muitakin, jotka kuulevat Jumalan evankeliumin ja ottavat sen vastaan:

Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistδ upotuskasteen (βαπτισθητω) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntienne hylkδämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte Pyhδn Hengen lahjan (ληψεσθε την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillδ teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus (η επαγγελια) on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkδ ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται). (Apt 2:37-39)

Jumala haluaa siunata kaikkia luotujaan, mutta hän siunaa vasta, kun synti on voitettu. Uskoon tulleiden voitto on uskossa Jeesukseen, mutta kaikki ei ole vielä uskossa. Jotkut ovat niin liittyneet Saatanaan, että taistelevat Jumalaa vastaan aina siihen asti, kuin Jumalan heille antama armon aika päättyy. Vasta Jeesuksen tullessa takaisin hän "puhdistaa puimatantereensa". Mutta sitten kaikki hänen alamaisensa pääsevätkin osallisiksi hänen siunauksistaan. Meidän täytynee lukea vielä kerran, mitä Jumala sanoi Abramille silloin, kun hän kutsui hänet ulos tuhoon tuomitusta babylonialaisesta kulttuurista:

Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. (1.Ms 12:2-3)

Suomenkielinen sana "siunata" ei kerro muuta, kuin että jotakin hyvää sen siunauksen pitää olla. Hebreankielinen siunausta tarkoittava sana barah kertoo asenteesta, sillä sanan barah juurena on polvi, olla polvillaan. Polvillaan oleminen Jumalan edessä on se asenne, jolla siunaukset saadaan. Kreikankielinen sana eu-logizo kertoo lisää. Sana eulogia on hyvä (eu) sana (logos), joka kohdistuu kansoihin, ja se sana on Kristus. Kun Kristus oli ottanut pois meidän syntimme, hän lähetti Isän tyköä Pyhän Hengen lahjan. Jumala ei lähetä monta siunausta, vaan yhden, mutta kun me saamme Pyhän Hengen, se riittää kaikkeen. Siunauksen sisältö on ikuinen elämä, mutta kuten asiaan kuuluu, paras kerrotaan viimeiseksi.

Ja tämä on se lupaus (και αυτη εστιν η επαγγελια), minkδ hän on meille luvannut (ην αυτος επηγγειλατο ημιν): iankaikkinen elämä (την ζωην την αιωνιον). (1.Joh 2:25)

 

#7. Kutsu

Evankeliumi on kutsu Taivasten valtakuntaan. Kun korkeammalla kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta asuva Jumala kutsuu, hän luonnollisesti kutsuu meitä luokseen. Kutsusta kiinnostuneelle selviää pian, että se on kutsu

- mielenmuutokseen,

- Hänen Poikansa yhteyteen, 1.Kor 1:9;

- vapauteen, Gal 5:13;

- rauhaan, Kol 3:15;

- perinnön laadun ymmärtämiseen, Ef 1:18

- toivoon, Ef 4:4;

- saamaan voittopalkinnon, Fil 3:14;

- Jumalan taivaalliseen valtakuntaan ja hänen kirkkauteensa, 1.Tess 2:12;

- pyhitykseen, 1.Tess 4:7;

- omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden, 2.Tess 2:14;

- iankaikkiseen elämään, 1.Tim 6:12;

- Hänen ihmeelliseen valkeuteensa, kts. 1.Piet 2:9;

- osoittamaan armoa kärsivällisesti, 1.Piet 2:17-25;

- Kristusta seuraamaan ja Kristuksen siunauksella siunaamaan, 1.Piet 3:9;

- iankaikkiseen kirkkauteen, 1.Piet 5:10;

- Karitsan hääaterialle, Ilm 19:9

Se, mitä tässä lueteltiin, on enemmän kuin se, mitä Jumala lupasi Abrahamille silloin, kun hän kutsui hänet Kaldean Uurista. Vasta sen jälkeen, kun Jumala oli todennut hänet kelvolliseksi käymään samaa tahtia hänen omien suunnitelmiensa kanssa, hän sanoi:

Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta 22:16 ja sanoi: "Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, 22:17 minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. 22:18 Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen." (1.Ms 22:15-18)

Jumala ei sallinut Abramin uhrata poikaansa, mutta teki hänet esimerkiksi siitä, mitä hän aikoi itse tehdä. Kaksi tuhatta vuotta myöhemmin hänen lihaan syntynyt poikansa Jeesus Kristus oli se Aabrahamin siemen joka sovitti syntiinlangenneen sukukunnan synnit ja kutsuu nyt meitä takaisin Isän Jumalan yhteyteen.

Sanan ekklesia juurena on kaléo, kutsua, ja etuliite ek antaa sille merkityksen "ulos" jostakin. Sana ekklesia tarkoittaa siis sitä joukkoa, joka on ottanut vastaan Jumalan kutsun tulla ulos maailmasta, tullakseen sisään Jumalan valtakuntaan. Yksittäisiä uskovia Raamatussa kutsutaan sekä pyhiksi että kutsutuiksi, mutta tärkeintä ei enää ole se, mistä he ovat kutsutut (ulos), vaan minne he ovat kutsutut (sisään). Seurakunta, uloskutsutut, on siis vain välivaihe, matkaosuus kohti täydellisyyttä. Kaikki tapahtuu hyvässä järjestyksessä:

Mutta me tiedämme (οιδαμεν δε), ettδ kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (οτι τοις αγαπωσιν τον θεον παντα συνεργει εις αγαθον) ja esillepantavaksi kutsuttuja ovat (τοις κατα προθεσιν κλητοις ουσιν). Sillδ ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut (και εδοξασεν). (Rm 8:28-30)

Vaikka kutsu "luvattuun maahan" ei ole uusi, ei pelkkä kutsu riitä. Kun Jumala kutsui Abramin, hän kyllä kutsui Abrahamin, hän lähti. Myös meille on sanottu "tehkää" ja "menkää":

Sentähden, kaikki (παντα ουν), mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän (οσα αν θελητε ινα ποιωσιν υμιν οι ανθρωποι), tehkää myös te samoin heille (ουτως και υμεις ποιειτε αυτοις); sillä tämä on laki ja profeetat (ουτος γαρ εστιν ο νομος και οι προφηται). 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle (εισελθετε δια της στενης πυλης). Sillä se portti on avara (οτι πλατεια η πυλη) ja tie lavea, joka vie kadotukseen (και ευρυχωρος η οδος η απαγουσα εις την απωλειαν), ja monta on, jotka siitä sisälle menevät (και πολλοι εισιν οι εισερχομενοι δι αυτης); 7:14 sillä se portti on ahdas ja tie kaita (οτι στενη η πυλη και τεθλιμμενη η οδος), joka vie elämään (η απαγουσα εις την ζωην), ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät (και ολιγοι εισιν οι ευρισκοντες αυτην). (Mt 7:12-14)

Kun Aabrahamille luvattu poika syntyi, eivät juutalaiset ottaneet häntä vastaan, mutta muita kansoja koskeva lupaus tuottaa hedelmää, vaikka kirkollinen kultti kansojen keskuudessa onkin aiheuttanut samanlaista tuhoa kuin ylpeys ja itseriittoisuus juutalaisten keskuudessa. Jeesus opetti tätä jo vertauksessa kuninkaan pojan häistä, kts. Mt 22:1-14. Vertauksen lopuksi hän sanookin:

Sillä monet ovat kutsutut (πολλοι γαρ εισιν κλητοι), mutta harvat valitut (ολιγοι δε εκλεκτοι). (Mt 22:14)

Tämän aikakauden viime hetkillä Saatana kokoaa kaikki voimansa Kristusta ja hänen morsiantaan vastaan, mutta se on turhaa:

He sotivat Karitsaa vastaan (ουτοι μετα του αρνιου πολεμησουσιν), mutta Karitsa on voittava heidδt και το αρνιον νικησει αυτους), sillδ hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas (οτι κυριος κυριων εστιν και βασιλευς βασιλεων); ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hδnen kanssansa (και οι μετ αυτου κλητοι και εκλεκτοι και πιστοι)." (Ilm 17:12-14)

Karitsan hääaterialle ei tulla ilman kutsua, mutta jos tunnet samaa kuin Pietarin kuulijat helluntaipäivänä, pidä sitä kutsuna ja noudata kutsujan ohjeita:

Muuttakaa mielenne (μετανοησατε) ja ottakoon kukin teistä upotuskasteen (και βαπτισθητω εκαστος υμων) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntien hylkδämiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων), niin te saatte (και ληψεσθε) Pyhδn Hengen lahjan (την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillδ teille (υμιν γαρ) ja teidδn lapsillenne tämä lupaus on annettu (εστιν η επαγγελια και τοις τεκνοις υμων) ja kaikille, jotka kaukana ovat (και πασιν τοις εις μακραν οσους), ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu (αν προσκαλεσηται κυριος ο θεος ημων). (Kts. Apt 2:38-39)

Luukas ei esitä Pietarin helluntaisaarnaa kokonaan, vaan sanoo lopuksi:

Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti (diemartyreto); ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne (σωθητε - pelastautukaa) tδstä nurjasta sukupolvesta (απο της γενεας της σκολιας ταυτης)". (Apt 2:40)

##A07 uros 24

 

 

Evankeliumi ja sen vaikutukset

 

Pietari oli pitänyt helluntaisaarnansa, jonka jälkeen hän pääsi ensimmäistä kertaa esittelemään ne Taivasten valtakunnan avaimet, joilla ne lukot aukeaisivat. Mutta mitä tapahtui sen jälkeen, kun kaikki lukot olivat auki? Luukas jatkaa Pietarin Helluntaisaarnan selostamista:

Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti (diemartyreto); ja hän kehoitti heitä sanoen: "Pelastautukaa (σωθητε) tδstä nurjasta sukupolvesta (απο της γενεας της σκολιας ταυτης)". (Apt 2:40)

Sana "pelastautukaa" ei ole tässä varoitus ikuisesta rangaistuksesta vaan lähtökäsky. On tehtävä selvä ero siihen kulttuuriin, josta Jumala kutsui ulos Aabrahamin, ja siihen orjuuden pesään, josta Jumala vei ulos Israelin Mooseksen johdolla ja erottauduttava siitä sukukunnasta, joka vihaa Jeesusta Kristusta. Kaikki eivät kuitenkaan lähteneet. Taivasten valtakuntaan tulijoita kastettiin 3000 henkilöä, joka on vähän verrattuna siihen kansanpaljouteen, joka Jerusalemiin oli helluntaijuhlille kokoontunut. Valikoituminen oli tapahtunut jo ennen Pietarin puhetta, sillä ne, jotka olivat vitsailleet juovuksissa olevista opetuslapsista kuultuaan heidän puhuvan kieltä, jotka kaikki Pyhän Hengen vaikutuksesta ymmärsivät, tuskin olivat enää mukana Pietarin puhetta kuuntelemassa. Yhtä kaikki Jumalan suunnitelma vaihtoehtoisesta yhteiskunnasta alkoi hahmottua:

Ja he pysyivät (ησαν δε προσκαρτερουντες) apostolien opetuksessa (τη διδαχη των αποστολων) ja keskinäisessä yhteydessä (και τη κοινωνια) ja leivδn murtamisessa (και τη κλασει του αρτου) ja rukouksissa (και ταις προσευχαις). Ja jokaiselle sielulle tuli pelko (εγενετο δε παση ψυχη φοβος); ja monta ihmettδ ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta (πολλα τε τερατα και σημεια δια των αποστολων εγινετο). Ja kaikki, jotka uskoivat (παντες δε οι πιστευοντες), olivat yhdessδ (ησαν επι το αυτο) ja pitivδt kaikkea yhteisenä (και ειχον απαντα κοινα), ja he myivδt maansa ja tavaransa (και τα κτηματα και τας υπαρξεις επιπρασκον) ja jakelivat kaikille (και διεμεριζον αυτα πασιν), sen mukaan kuin kukin tarvitsi (καθοτι αν τις χρειαν ειχεν). Ja he olivat alati, joka pδivä, yksimielisesti pyhäkössä (καθ ημεραν τε προσκαρτερουντες ομοθυμαδον εν τω ιερω) ja mursivat kodeissa leipää (κλωντες τε κατ οικον αρτον) ja nauttivat ruokansa riemulla (μετελαμβανον τροφης εν αγαλλιασει) ja sydδmen yksinkertaisuudella (και αφελοτητι καρδιας), kiittδen Jumalaa (αινουντες τον θεον) ja osoittaen armoa kaikelle kansalle (και εχοντες χαριν προς ολον τον λαον). Ja Herra lisδsi (ο δε κυριος προσετιθει) pelastautuvia joka pδivä (τους σωζομενους καθ ημεραν) seurakuntaan (τη εκκλησια). (Apt 2:42-47)

Jos tekstistä pitäisi ottaa erilleen vain yksi sana, se olisi "keskinäinen yhteys", koinonia, joka tässä esiintyy ensimmäistä kertaa koko Uudessa Testamentissa. Kutsuja on Jumala, joka on kutsunut meidät hänen poikansa yhteyteen:

Jumala on uskollinen (πιστος ο θεος), hδn, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen (δι ου εκληθητε εις κοινωνιαν του υιου αυτου ιησου χριστου του κυριου ημων). (1.Kor 1:9)

Kun kutsuja on Jumala, kutsutut kutsutaan Hänen poikansa yhteyteen, niin kuka vielä puuttuu? Ei ketään, sillä yhteyden, koinonia, luoja on Pyhä Henki:

Herran Jeesuksen Kristuksen armo (η χαρις του κυριου ιησου χριστου) ja Jumalan rakkaus (και η αγαπη του θεου) ja Pyhδn Hengen osallisuus (και η κοινωνια του αγιου πνευματος) olkoon kaikkien teidδn kanssanne (μετα παντων υμων) Amen (αμην). (2.Kor 13:14)

Synti hajottaa, mutta Jeesus yhdistää hajallaan olevat Jumalan lapset, ei ainoastaan totuuden ja rakkauden sitein toisiinsa, vaan myös Jumalaan, joka on yksi:

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa (μη γινεσθε ετεροζυγουντες απιστοις); sillδ mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä (τις γαρ μετοχη δικαιοσυνη και ανομια)? Tai mitδ yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä (τις δε κοινωνια φωτι προς σκοτος)? 6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar (τις δε συμφωνησις χριστω προς βελιαρ)? Tai mitδ yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa (η τις μερις πιστω μετα απιστου)? 6:16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epδjumalat (τις δε συγκαταθεσις ναω θεου μετα ειδωλων)? Sillδ te olette elävän Jumalan temppeli (υμεις γαρ ναος θεου εστε ζωντος), niinkuin Jumala on sanonut (καθως ειπεν ο θεος οτι): "Minä olen heissä asuva (ενοικησω εν αυτοις) ja heissä vaeltava (και εμπεριπατησω) ja oleva heidδn Jumalansa (και εσομαι αυτων θεος), ja he ovat minun kansani (και αυτοι εσονται μοι λαος)". (2.Kor 6:14-16)

Erottautuminen pahasta eli pyhitys on yhteyden edellytys.

Sentähden (διο): "Lδhtekää pois heidän keskeltänsä (εξελθετε εκ μεσου αυτων) ja erotkaa heistδ (και αφορισθητε), sanoo Herra (λεγει κυριος), δlkääkä saastaiseen koskeko (και ακαθαρτου μη απτεσθε); niin minδ otan teidät huostaani (καγω εισδεξομαι υμας) (2.Kor 6:17)

Yhteys oli tullut mahdolliseksi, koska koko kastettujen joukko oli kuollut egoismilleen, ja syntynyt Hengen kautta ylhäältä. Mutta kuolemalla vanhalle elämäntyylilleen he olivat myös menettäneet kaikki entiset "viisautensa", ja nyt oli opittava uutta, ja opiskelu oli aloitettava aivan alkeista, sillä Hengen uudistuksen tulee jatkua sielun pyhityksellä. Se sama Pietari, joka Jerusalemissa toimi opettajien vanhimpana, kirjoittaa tästä meille "valituille muukalaisille":

Pyhittäkää sielunne (τας ψυχας υμων ηγνικοτες) Totuuden kuuliaisuudessa (εν τη υπακοη της αληθειας) Hengen kautta (δια πνευματος) vilpittömään veljesrakkauteen, rakastakaa pontevasti toisianne puhtaasta sydämestä (εκ καθαρας καρδιας αλληλους αγαπησατε εκτενως), te, jotka olette syntyneet ylhäältä, (αναγεγεννημενοι), ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestδ (ουκ εκ σπορας φθαρτης αλλα αφθαρτου) Jumalan elδvän ja ikuisesti pysyvän sanan kautta (δια λογου ζωντος θεου και μενοντος εις τον αιωνα). (1.Piet 1:22-23)

Egyptiläis-roomalaisen tekstiperinteen mukaisissa käsikirjoituksissa ei ole sanoja "Hengen kautta" (δια πνευματος), mikδ tekee koko vaatimuksen sielun pyhittämisestä mahdottomaksi. Syyrialais-bysanttilainen tekstiperinne on nämä sanat säilyttänyt, sillä tekstin tarkoitushan on nimenomaan sanoa, että me emme voi pyhittäytyä - omistautua yksin Jeesukselle - ilman Pyhää Henkeä, jonka lisäksi me tarvitsemme jokapäiväistä ohjausta pysyäksemme totuudessa sillä Henki ohjaa meitä vaeltamaan Jumalan ennaltavalmistamissa töissä. Jeesus oli puhunut tästä kohta sen jälkeen, kun suuret kansanjoukot jättivät hänet kuulijoiden väitettyä kovaksi puheeksi sellaista sanaa, jota he eivät ymmärtäneet. Kun Jeesus sitten selosti asiaa pieneksi käyneelle seuraajiensa joukolle hän sanoi:

Henki on se, joka eläväksi tekee (το πνευμα εστιν το ζωοποιουν); ei liha mitään hyödytä (η σαρξ ουκ ωφελει ουδεν). Ne sanat, jotka minä teille puhun (τα ρηματα α εγω λαλω υμιν), ovat henki ja ovat elämä (πνευμα εστιν και ζωη εστιν). (Joh 6:63)

Onnellisia ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan elävät. Mutta vahvasti juutalaisuuden vaikutuksessa syntyneet egyptiläis-roomalaiset käsikirjoitukset muuttavat myös tämän asian lakihenkiseksi menneisyyden puheeksi sanomalla että "ne sanat, jotka minä olen teille puhunut (λελαληκα), ovat henki ja elδmä". Väärennettyjen käsikirjoitusten sanavalinta on seuraavassa merkitty sinisellä litteralla A, eikä edes B-teksti tue sitä:

Henki on se, joka eläväksi tekee (το πνευμα εστιν το ζωοποιουν); ei liha mitään hyödytä (η σαρξ ουκ ωφελει ουδεν). Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut (τα ρηματα α εγω Aλελαληκα TSBλαλω υμιν), ovat henki ja ovat elämä (πνευμα εστιν και ζωη εστιν). (Joh 6:63, kr-38 mukaan)

Jeesuksen sanat λαλω υμιν, puhun teille, on meille tδrkeä siksi, että Pyhä Henki yhä edelleen välittää meille Jumalan tahdon, aivan samalla tavalla, kuin Jeesus maan päällä eläessään teki. Jos joku ei nyt kuule Jumalan puhetta, jonka Pyhä Henki hänelle puhuu, ei hän mikään kristitty ole, sillä kristitty on nimenomaan se, joka on saanut Pyhän Hengen. Ei mikään vuosituhansia vanha laki ole meille henki ja elämä, vaan Jumalan aktuelli, elävä sana, jota hän puhuu meille juuri nyt, sillä jo hetken kuluttua meille saatetaan antaa uudet suuntimat.

Jatketaan sitten Pietarin tekstistä, jossa hän perustelee lausumaansa:

Sillä (διοτι): "kaikki liha on kuin ruoho (πασα σαρξ ως χορτος), ja kaikki ihmisen loisto kuin ruohon kukkanen (και πασα δοξα ανθρωπου ως ανθος χορτου); ruoho kuivuu, ja sen kukkanen varisee (εξηρανθη ο χορτος και το ανθος αυτου εξεπεσεν), mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti (το δε ρημα κυριου μενει εις τον αιωνα )". Ja tδmä on se sana (τουτο δε εστιν το ρημα), joka on teille ilosanomana julistettu (το ευαγγελισθεν εις υμας). (1.Piet 1:24-25)

Lausumansa perusteella Pietari konkretisoi kutsunsa arkielämän pyhitykseen, ja kehoittaa hankkimaan perustiedot Raamatusta:

Pankaa siis pois kaikki pahuus (αποθεμενοι ουν πασαν κακιαν) ja kaikki vilppi (και παντα δολον) ja ulkokultaisuus (και υποκρισεις) ja kateus (και φθονους) ja kaikki panettelu (και πασας καταλαλιας), ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet* lapset (ως αρτιγεννητα βρεφη) sanan vδärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte (το λογικον αδολον γαλα επιποθησατε ινα εν αυτω αυξηθητε ), jos ehkδ "olette maistaneet, että Herra on hyvä (ειπερ εγευσασθε οτι χρηστος ο κυριος)". (1.Piet 2:1-3)

Opetuksen keskeinen aihe on uudistus, eikä kysymys ollut mistään pienestä uudistuksesta, vaan siitä, että ihminen, jolla on ruumis (soma) ja sielu (psihi), tulee osalliseksi kolmannesta komponentista, hengestä (pneuma). Muutokset ovat mittavia, joten ensin vain pieni yhteenveto siitä, minkälaisesta uudistumisesta tässä puhutaan. Ensin siis Jeesus esittää muutamia vertauksia siitä, että vanhaa ei kannata paikata, pitää luoda uusi, ja täyttää se uudella viinillä, joka vertauskuva Pyhän Hengen täyteydestä. Sitten hän tekee Uuden Liiton, jonka yhteyteen aletaan evankeliumin kautta kutsua uusia jäseniä uudistettaviksi, niin että syntyy Uusi Ihminen, kts. Ef 2:15, Ef 4:24 ja Kol 3:10, joka yhdistää kaikki Kristukseen, niin että syntyy uusi luomakunta, kainis ktisis, kts. 2.Kor 5:17 ja Gal 6:15, mikä jatkuu siten, että aikanaan esille tuleva tulos on uusi taivas ja uusi maa, kts. 1.Piet 1:3, 1.Piet 3:13 ja Ilm 21:1, jonka keskuksena on uusi, taivaasta laskeutuva Jerusalem, se sama, jota myös Kristuksen morsiameksi kutsutaan, kts. Ilm 21:2.

Koska kaikki ihmiskunnasta perityt uskomukset menevät vaihtoon, on kaikki opeteltava uudestaan alkeista lähtien. Asian ymmärtämistä helpottanee se, että teemme luettelon asioista, joihin tässä yhteydessä kannattaa kiinnittää huomiota:

uusi käsky - Joh 13:34-35, 1.Joh 2:7, 1.Joh 2:8. 2.Joh 5;

uusi liitto - Mt 26:29, Lk 22:20, Apt 17:19, 1.Kor 11:25, 2.Kor 3:6, Hebr 8:8, (Hebr 8:13) (η καινη διαθηκη);

uuden liiton veri - Mt 26:28;

uuden liiton välimies - Hebr 9:15, Hebr. 12:23-34 (διαθηκης νεας μεσιτης);

uuden liiton palvelija - 2.Kor 3:6 (διακονους καινης διαθηκης);

uusi leili - Mt 9:17, Mk 2:22. Lk 5:38 (εις ασκους καινους);

uusi vaippa (vaate) - Lk 5:36;

uusi hauta - Mt 27:60, Joh 19:41;

uutena (Jeesus) - Mt 26:29, Mark 14:24

uusi oppi - Mt 1:27, Apt 17:19 (η καινη διδαχη);

uusi ihminen (yksi uusi ihminen) - Mk 14:25. Ef 2:15. Ef 4:24;

uudet kielet - Mk 16:17;

uutuus, elämän - Rm 6:4

uutuus, hengen - Rm 7:4;

uuteen pukeutuminen - Kol 3:10 (τον νεον);

uudistaa (mielenmuutokseen) - Hebr 6:6 (παλιν ανακαινιζειν εις μετανοιαν);

uudistua - 2.Kor 4:16; Ef 4:23, Kol 3:10, Hebr 6:6, Hebr 10:19-20;

uudistua, mielenne hengeltä Ef:23, ανανευοσται τω πνευματι τουσ νοος υμον

uudistus, Pyhän Hengen - Tiit 3:3;

uudistus, mielen - Rm 12:2 (ανακαινοσις του νοους);

uudisleipä -

uusi taikina - 1.Kor 5:7 (νεον φιραγμα);

uusi luomus, uusi luominen - 2.Kor 5:17, Gal 6:15;

uusi tie - Hebr 10:19;

uusi nimi - Ilm 2:17;

uusi nimi, Jeesuksen - Ilm 3:12;

uusi taivas - Apt 3:13, 2.Piet 3:13; Ilm 21:1;

uusi maa - 2.Piet 3:13, Ilm 21:1;

uusi Jerusalem - Ilm 21:2;

uusi virsi - Ilm 5:9, Ilm 14:3

uuden Jerusalemin nimi - Ilm 3:12;

uudestisyntyminen - 1.Piet

uudeksi tehdä kaikki - Ilm 21:5

tehdä eläväksi -

luoda uudeksi -

jälleensyntyminen - Mt 19:28, Tiit 3:5 (εν τη παλιγγενεσια), *393;

syntyä ylhäältä - Joh 3:3, Joh 3:7 (γεννηθηναι ανωθεν),

syntyä vedestä ja hengestä - Joh 3:5

synnyttänyt, ylhäältä, - 1.Piet 1:23;

syntyneet, Hengestä, - Joh 3:8;

Kreikassa on kaksi sanaa, neos, ja kainos, jotka molemmat käännetään suomeen sanalla "uusi". Näillä kahdella sanalla (νεος, καινος) suuri merkitysero: neos tarkoittaa sellaista uutta, jota on ollut jo aikaisemminkin, mutta sanalla kainos sellaista, jota ei ennen ole ollut, tai joka on laadullisesti parempaa. Kun näistä sanoista sitten muodostetaan uudistusta tarkoittavia verbejä, on aina tarkattava, mistä kreikan sanasta (neos, kainos) verbi on muodostettu, sillä käännökset eivät läheskään aina ole riittävän tarkkoja. Kolmaskin sana, palin, kannattaa panna merkille tässä yhteydessä. Sen perusmerkitys on uudestaan, jälleen, taas, mutta Uudessa Testamentissa se esiintyy myös ilmaisussa "en ti paliggenesia", "siinä jälleensyntymisessä", joka tapahtuu sitä elämää varten, kun synnin tekemät vahingot tuhatvuotisessa valtakunnassa on korjattu.

Vuoden 1938 raamatunkäännöksessä puhutaan uudestisyntymisestä, mutta tässäkin pitää olla tarkkana. Johanneksen luvussa 3 puhutaan ylhäältä syntymisestä, kts. Joh 3:3, Joh 3:7, ja jakeessa 3:5 vielä täsmennetään, että syntyminen tapahtuu vedestä (kaste) ja Hengestä (Pyhän Hengen saaminen).

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle απεκριθη (ο ιησους και ειπεν αυτω): "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle (αμην αμην λεγω σοι): joka ei synny ylhäältä (εαν μη τις γεννηθη ανωθεν), se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa (ου δυναται ιδειν την βασιλειαν του θεου)". 3:4 Nikodeemus sanoi hänelle (λεγει προς αυτον ο νικοδημος): "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä (πως δυναται ανθρωπος γεννηθηναι γερων ων)? Eihδn hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun (μη δυναται εις την κοιλιαν της μητρος αυτου δευτερον εισελθειν) ja syntyä (και γεννηθηναι)?" 3:5 Jeesus vastasi (απεκριθη ο ιησους): "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle (αμην αμην λεγω σοι): jos joku ei synny vedestä ja Hengestä (εαν μη τις γεννηθη εξ υδατος και πνευματος), ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan (ου δυναται εισελθειν εις την βασιλειαν του θεου). 3:6 Mikä lihasta on syntynyt (το γεγεννημενον εκ της σαρκος), on liha (σαρξ εστιν); ja mikä Hengestä on syntynyt (και το γεγεννημενον εκ του πνευματος), on henki (πνευμα εστιν). 3:7 Älä ihmettele (μη θαυμασης), että minä sanoin sinulle (οτι ειπον σοι): teidän täytyy syntyä ylhäältä (δει υμας γεννηθηναι ανωθεν). 3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo (το πνευμα οπου θελει πνει), ja sinä kuulet sen huminan (και την φωνην αυτου ακουεις), mutta et tiedä, mistä se tulee (αλλ ουκ οιδας ποθεν ερχεται) ja minne se menee (και που υπαγει); niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt (ουτως εστιν πας ο γεγεννημενος εκ του πνευματος)." (Joh 3:3-8)

Sanaa uusi tai uudesti syntymisestä ei tämän kappaleen lähdetekstistä löydy muualta, kuin Nikodemoksen kysymyksestä. Syy tähän on yksinkertainen: Jeesus on Jumalan ainosyntyinen (monogenis) poika, mutta meidät on luotu hänessä ja häneen:

Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia (και γαρ ειπερ εισιν λεγομενοι θεοι), olipa heitä sitten taivaassa tai maassa (ειτε εν ουρανω ειτε επι της γης), ja niitδ on paljon semmoisia jumalia ja herroja (ωσπερ εισιν θεοι πολλοι και κυριοι πολλοι), niin on meillδ kuitenkin ainoastaan yksi Jumala (αλλ ημιν εις θεος), Isä (ο πατηρ), josta kaikki on (εξ ου τα παντα) ja me hδneen (και ημεις εις αυτον), ja yksi Herra (και εις κυριος), Jeesus Kristus (ιησους χριστος), jonka kautta kaikki on (δι ου τα παντα), niin myφs me hänen kauttansa (και ημεις δι αυτου). (1.Kor 8:5-6)

Jeesus itse sanoo tästä:

Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä (και πατερα μη καλεσητε υμων επι της γης), sillä yksi on teidän Isänne (εις γαρ εστιν ο πατηρ υμων), hän, joka on taivaissa (ο εν τοις ουρανοις). 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi (μηδε κληθητε καθηγηται), sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus (εις γαρ υμων εστιν ο καθηγητης ο χριστος). (Mt 23:9-10)

Suomalaisen lukijan on syytä tietää, että käännöksissä usein esiintyvä sana "syntyä" on käännös sanasta γενναω, siittää. Hedelmöityshetkikään ei ole syntymistä, vaan suvunjatkamista. Se, mitä suomessa sanotaan sikiöksi, on hedelmä. Sikiön laskemisesta alas (kataboli) kohdusta käytetään kreikassa verbejä τικτω/tikto, tektogoneo ym; kysymys on mekaanisesta syntymistapahtumasta samaan tapaan kuin ruotsin förlossning ja englannin bear. Jos hebrealaiskirjeen teksti Iisakin syntymästä olisi käännetty ilman kulttuuriin sovittamista, se saattaisi näyttää seuraavalta:

Uskon kautta sai Saarakin voimaa siemenen alaslaskemiseen (πιστει και αυτη σαρρα δυναμιν εις καταβολην σπερματος ελαβεν), ja sai lapsenpäästön vieläpä yli-ikäisenä (και παρα καιρον ηλικιας ετεκεν), koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen (επει πιστον ηγησατο τον επαγγειλαμενον). 11:12 Sentδhden siittyikin yhdestä miehestä (διο και αφ ενος εγεννηθησαν), vieläpä kuolettuneesta (και ταυτα νενεκρωμενου), niin suuri paljous, kuin on tδhtiä taivaalla (καθως τα αστρα του ουρανου τω πληθει) ja kuin meren rannalla hiekkaa, epδlukuisesti (και ωσει αμμος η παρα το χειλος της θαλασσης η αναριθμητος). (Hebr 11:11-12)

Luominen on tapahtunut ikuisuudessa. Meidän tehtävänämme on elää se todeksi Kristuksessa:

Sillä me olemme hänen tekonsa (αυτου γαρ εσμεν ποιημα), luodut Kristuksessa Jeesuksessa (κτισθεντες εν χριστω ιησου) hyviδ töitä varten (επι εργοις αγαθοις), jotka Jumala on edeltδpäin valmistanut (οις προητοιμασεν ο θεος), ettδ me niissä vaeltaisimme (ινα εν αυτοις περιπατησωμεν). (Ef 2:10)

Jumalan yhteyteen luotu, mutta synnin takia Jumalan puutarhasta karkoitettu ihminen voi palata Isän luo vain jos synti on sovitettu. Luomalla seurakunnan itseensä Jeesus vapautti Juudan lain kirouksesta ja varmisti seurakunnan pääsyn Jumalan lupausten piiriin:

Sillä hän on meidän rauhamme (αυτος γαρ εστιν η ειρηνη ημων, hδn, joka teki molemmat yhdeksi (ο ποιησας τα αμφοτερα εν) ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden (και το μεσοτοιχον του φραγμου λυσας), kun hδn omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä (την εχθραν εν τη σαρκι αυτου τον νομον των εντολων εν δογμασιν καταργησας), luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi (ινα τους δυο κτιση εν εαυτω εις ενα καινον ανθρωπον), tehden rauhan (ποιων ειρηνην), ja sovittaakseen molemmat yhdessδ ruumiissa takaisin Jumalan kanssa ristin kautta (και αποκαταλλαξη τους αμφοτερους εν ενι σωματι τω θεω δια του σταυρου), kuolettaen vihollisuuden itsensδ kautta (αποκτεινας την εχθραν εν αυτω). Ef 2:14-16)

Sovitus on sovinnon aikaansaamista. Kreikassa sovitusta merkitsevä verbi on katallasso, mutta kun verbin katallasso verbin eteen pannaan etuliite apo, puhutaan sellaisesta sovituksesta, jolla sovitettavien välit palautuvat alkuperäiseen tilaansa, niin että kun me paratiisista synnin takia karkoitetut ihmiset sovitettuina Kristuksen veren ja uskon kautta tulemme takaisin Jumalan eteen, ei entisiä enää muistella.

Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille (και ελθων ευηγγελισατο ειρηνην υμιν), jotka kaukana olitte (τοις μακραν), ja niille, jotka lδhellä olivat (και τοις εγγυς); 2:18 sillδ hänen kauttansa (οτι δι αυτου εχομεν) on meillδ molemmilla pääsy (την προσαγωγην οι αμφοτεροι) yhdessδ Hengessä Isän tykö (εν ενι πνευματι προς τον πατερα). (Ef 2:17-18)

Lunastusta odottavia on paljon enemmän, kuin luullaankaan. Paavali puhuu, että Jumalan pelastussuunnitelma oli joskus ennen salattu, mutta kielenkääntäjät ovat salanneet sen uudestaan. Yritetään me nyt tässä purkaa kollegoitten salakieltä sen verran, että pystyisimme toimimaan Jumalan suunnitelmassa:

Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle (εμοι τω ελαχιστοτερω παντων των αγιων), on annettu tδmä armo (εδοθη η χαρις αυτη): julistaa kansoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta (εν τοις εθνεσιν ευαγγελισασθαι τον ανεξιχνιαστον πλουτον του χριστου) 3:9 ja saattaa kaikille ilmeiseksi (και φωτισαι παντας), mitδ on sen salaisuuden osallisuus (τις η κοινωνια του μυστηριου), joka ikuisista ajoista asti on ollut kδtkettynä Jumalassa (του αποκεκρυμμενου απο των αιωνων εν τω θεω), joka on luonut kaiken Jeesuksen Kristuksen kautta (τω τα παντα κτισαντι δια ιησου χριστου), 3:10 tehdδkseen Jumalan moninaisen viisauden nyt tiettäväksi ylitaivaallisille ja valloille seurakunnan kautta (ινα γνωρισθη νυν ταις αρχαις και ταις εξουσιαις εν τοις επουρανιοις δια της εκκλησιας η πολυποικιλος σοφια του θεου) 3:11 aikakausien esillepanon kautta (κατα προθεσιν των αιωνων), minkδ hän on toteuttanut Jeesuksessa Kristuksessa (ην εποιησεν εν χριστω ιησου), meidδn Herrassamme (τω κυριω ημων), 3:12 jossa meillδ on rohkeus ja pääsy lähelle turvallisesti hänen uskonsa kautta. (εν ω εχομεν την παρρησιαν και την προσαγωγην εν πεποιθησει δια της πιστεως αυτου). (Ef 3:8-12)

Me emme ainoastaan pääse lähelle Jumalaa, vaan Jumala tulee lähelle meitä. Kun avaamme sydämemme hänelle, hän täyttää meidät niin, että me uudistumme tavalla, joka fyysiselle ihmiselle on aivan uusi asia:

Siksi minä pyydän, ettette lannistuisi niiden ahdistusten vuoksi, joita minä teidän tähtenne kärsin, sillä ne ovat teidän kunnianne. 3:14 Sentähden minä notkistan polveni (τουτου χαριν καμπτω τα γονατα μου) Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän edessä (προς τον πατερα του κυριου ημων ιησου χριστου), 3:15 josta kaikki perhekunnat (εξ ου πασα πατρια) taivaissa ja maan päällä (εν ουρανοις και επι γης), saavat nimensä (ονομαζεται), 3:16 ettδ hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän (ινα δωη υμιν κατα τον πλουτον της δοξης αυτου), sisδllisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta 3:17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te 3:18 rakkauteen juurtuneina ja perustuneina (εν αγαπη ερριζωμενοι και τεθεμελιωμενοι), voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää (ινα εξισχυσητε καταλαβεσθαι συν πασιν τοις αγιοις), mikδ leveys ja pituus ja syvyys ja korkeus on (τι το πλατος και μηκος και βαθος και υψος), 3:19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempδnä; että tulisitte täyteen (ινα πληρωθητε) Jumalan kaikkea tδyteyttä (εις παν το πληρωμα του θεου). (Ef 3:13-19)

Uuden ihmisen luominen alkaa Hengen uudistuksella, ja jatkuu Hengen ohjauksessa tapahtuvalla mielen ja sielun tervehdyttämisellä. Ruumiin uudistus tapahtuu vasta ylösnousemuksessa. Sellaiset termit, kuin uuden järjestyksen aika, διόρθωσις, kts. Hebr 9:10, ja paligenesia/ παλιγγενεσία, kts. Mt 19:28 ja Tiit 3:5 koskevat sellaista uudistusta, joissa vain palautetaan ennalleen se, mikδ jo on ollut olemassa: silloin kysymyksessä onkin Kristuksen Tuhatvuotisen Valtakunnan aika, jossa synnin aiheuttamat vahingot on korjattu, ja maa on palautettu siihen tilaan millaiseksi se on luotu.

Olet ehkä kuullut ihmisten pähkäilevän, onko eläimillä sielu. Ehkä tämä Roomalaiskirjeen lause tuo selvyyttä siihenkin asiaan:

Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen (η γαρ αποκαραδοκια της κτισεως) odottaa Jumalan lasten ilmestymistδ (την αποκαλυψιν των υιων του θεου απεκδεχεται). 8:20 Sillδ luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle (τη γαρ ματαιοτητι η κτισις υπεταγη) - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan (ουχ εκουσα αλλα δια τον υποταξαντα επ ελπιδι), 8:21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi (οτι και αυτη η κτισις ελευθερωθησεται) turmeluksen orjuudesta (απο της δουλειας της φθορας) Jumalan lasten kirkkauden ("doksa") vapauteen (εις την ελευθεριαν της δοξης των τεκνων του θεου). (Rm 8:19-21)

Helluntaipäivän jälkeen seurakunta kehittyi toimivaksi yhteisöksi, kodeissa taitettiin leipää ilolla ja sydämen yksinkertaisuudella (εν αγαλλιασει και αφελοτητι καρδιας), mutta julkiset esiintymiset juutalaisyhteisön edessä tapahtuivat Jerusalemin temppelissä:


Ja Pietari ja Johannes menivät yhdessä pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä (επι το αυτο δε πετρος και ιωαννης ανεβαινον εις το ιερον), rukoushetkellä (επι την ωραν της προσευχης την ενατην). 3:2 Silloin kannettiin esille miestδ, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta (και τις ανηρ χωλος εκ κοιλιας μητρος αυτου υπαρχων εβασταζετο) ja jonka he joka pδivä panivat pyhäkön niin kutsutun Kauniin portin pieleen (ον ετιθουν καθ ημεραν προς την θυραν του ιερου την λεγομενην ωραιαν) anomaan almua (του αιτειν ελεημοσυνην) pyhδkköön meneviltä (παρα των εισπορευομενων εις το ιερον). 3:3 Nδhdessään Pietarin ja Johanneksen, kun he olivat menossa pyhäkköön (ος ιδων πετρον και ιωαννην μελλοντας εισιεναι εις το ιερον), hδn pyysi heiltä almua (ηρωτα ελεημοσυνην λαβειν). 3:4 Niin Pietari ja Johannes katsoivat hδneen kiinteästi, ja Pietari sanoi (ατενισας δε πετρος εις αυτον συν τω ιωαννη ειπεν): "Katso meihin (βλεψον εις ημας)". 3:5 Ja hδn tarkkasi heitä (ο δε επειχεν αυτοις) odottaen heiltδ jotakin saavansa (προσδοκων τι παρ αυτων λαβειν). 3:6 Niin Pietari sanoi (ειπεν δε πετρος): "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole (αργυριον και χρυσιον ουχ υπαρχει μοι), mutta mitδ minulla on (ο δε εχω), sitδ minä sinulle annan (τουτο σοι διδωμι): Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessδ (εν τω ονοματι ιησου χριστου του ναζωραιου), nouse ja kδy (εγειραι και περιπατει)." (Apt 3:1-6)

Pietarilla ei ollut rahaa. Sekin oli normaali asia, kenelläpä sitä aina on. Mutta hänellä oli tuo nimi, josta hän itse oli tullut osalliseksi Pyhässä Hengessä niin, että hän saattoi esiintyä tämän nimen edustajana ja Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen todistajana, niin että se näkyi ja tuntui:

Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja nosti ylös (και πιασας αυτον της δεξιας χειρος ηγειρεν); ja heti hδnen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat (παραχρημα δε εστερεωθησαν αυτου αι βασεις και τα σφυρα), 3:8 ja hδn hypähti pystyyn, seisoi ja käveli (και εξαλλομενος εστη και περιεπατει); ja hδn meni heidän kanssansa pyhäkköön (και εισηλθεν συν αυτοις εις το ιερον), kδyden ja hypellen ja ylistäen Jumalaa (περιπατων και αλλομενος και αινων τον θεον). 3:9 Ja kaikki kansa nδki hänen kävelevän ja ylistävän Jumalaa (και ειδεν αυτον πας ο λαος περιπατουντα και αινουντα τον θεον); 3:10 ja he tunsivat hδnet siksi, joka almuja saadakseen oli istunut pyhäkön Kauniin portin pielessä (επεγινωσκον τε αυτον οτι ουτος ην ο προς την ελεημοσυνην καθημενος επι τη ωραια πυλη του ιερου), ja he olivat tδynnä hämmästystä ja ihmettelyä (και επλησθησαν θαμβους και εκστασεως) siitδ, mikä hänelle oli tapahtunut (επι τω συμβεβηκοτι αυτω). (Apt 3:7-10)

Tapahtuma aiheutti niin paljon ihmetystä ja kummastelua, että Pietari joutui taas pitämään puheen, varsinkin kun parannettu mies pysytteli heidän seurassaan:


Ja parannetun ramman pysytellessä Pietarin ja Johanneksen seurassa (κρατουντος δε του ιαθεντος χωλου τον πετρον και ιωαννην), riensi kaikki kansa hδmmästyksen vallassa heidän luoksensa (συνεδραμεν προς αυτους πας ο λαος ) niin sanottuun Salomon pylvδskäytävään (επι τη στοα τη καλουμενη σολομωντος εκθαμβοι). 3:12 Sen nδhdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi (ιδων δε πετρος απεκρινατο προς τον λαον): "Israelin miehet (ανδρες ισραηλιται), mitδ te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette (τι θαυμαζετε επι τουτω η ημιν τι ατενιζετε), ikδänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään (ως ιδια δυναμει η ευσεβεια πεποιηκοσιν του περιπατειν αυτον). 3:13 Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala (ο θεος αβρααμ και ισαακ και ιακωβ), meidδn isiemme Jumala (ο θεος των πατερων ημων), on kirkastanut Poikansa Jeesuksen (εδοξασεν τον παιδα αυτου ιησουν), jonka te annoitte alttiiksi ja kielsitte hδnet Pilatuksen edessä (ον υμεις παρεδωκατε και ηρνησασθε αυτον κατα προσωπον πιλατου), kun tδmä oli päättänyt hänet päästää (κριναντος εκεινου απολυειν). 3:14 Te kielsitte Pyhδn ja Vanhurskaan (υμεις δε τον αγιον και δικαιον ηρνησασθε) ja anoitte, ettδ teille annettaisiin murhamies (και ητησασθε ανδρα φονεα χαρισθηναι υμιν), 3:15 mutta elδmän ruhtinaan te tapoitte (τον δε αρχηγον της ζωης απεκτεινατε); hδnet Jumala on herättänyt kuolleista (ον ο θεος ηγειρεν εκ νεκρων), ja me olemme sen todistajat (ου ημεις μαρτυρες εσμεν). 3:16 Ja uskon kautta hδnen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette (και επι τη πιστει του ονοματος αυτου τουτον ον θεωρειτε και οιδατε εστερεωσεν το ονομα αυτου), ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa (και η πιστις η δι αυτου), on hδnet täysin eheyttänyt kaikkien teidän nähtenne (εδωκεν αυτω την ολοκληριαν ταυτην απεναντι παντων υμων). 3:17 Ja nyt, veljet, minδ tiedän (και νυν αδελφοι οιδα), ettδ te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin (οτι κατα αγνοιαν επραξατε ωσπερ και οι αρχοντες υμων). 3:18 Mutta nδin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta (ο δε θεος α προκατηγγειλεν δια στοματος παντων των προφητων αυτου), ettδ nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän (παθειν τον χριστον επληρωσεν ουτως). 3:19 Muuttakaa siis mielenne ja kδäntykää (μετανοησατε ουν και επιστρεψατε), ettδ teidän syntinne pyyhittäisiin pois (εις το εξαλειφθηναι υμων τας αμαρτιας), ettδ virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista (οπως αν ελθωσιν καιροι αναψυξεως απο προσωπου του κυριου) (3:20) ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty (και αποστειλη τον προκεκηρυγμενον υμιν), Jeesuksen Kristuksen (ιησουν χριστον). 3:21 Taivaan piti omistaman hänet (ον δει ουρανον μεν δεξασθαι) niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jδlleen kohdallensa asetetaan (αχρι χρονων αποκαταστασεως παντων), mistδ Jumala on ikiajoista saakka puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta (ων ελαλησεν ο θεος δια στοματος παντων των αγιων αυτου προφητων απ αιωνος ). (Apt 3:11-21)

Virvoituksen ajat, joista Pietari puhuu, on Jumalan lepopäivä, sapatti, jonka aikana Jeesus esikuntineen hallitsee maan päällä tuhannen vuoden ajan. Koska pahuus sinä aikana on sidottu, elämä näyttäytyy sellaisena, jollaisena Jumala sen loi. Tämä paratiisinomainen aika koittaa, kun Jumalan suunnitelman mukainen valittujen täyteys (pleroma) on sisälle tullut. Myös Pietarin käyttämä termi apokatastasis, kaiken kohdalleen asettaminen, tarkoittaa samaa asiaa. Mutta tästä termistä on kehitetty myös täysin perusteeton oppi, jonka mukaan kaikki lopulta pelastuvat, jopa saatanakin. Opin tunnetuin edustaja oli 200-luvun alkupuolella elänyt Origenes, jonka seurakunnat erottivat yhteydestään, mutta jonka katolinen kirkko vahvistuttuaan nosti suureen maineeseen ja kunniaan.

Pietarin puhe Salomonin pylväskäytävässä jatkuu:

Sillä Mooses on sanonut isille (μωσης μεν γαρ προς τους πατερας ειπεν οτι): "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta (προφητην υμιν αναστησει κυριος ο θεος υμων εκ των αδελφων υμων ως εμε); hδntä kuulkaa kaikessa (αυτου ακουσεσθε κατα παντα), mitδ hän teille puhuu (οσα αν λαληση προς υμας). 3:23 Ja on tapahtuva (εσται δε), ettδ jokainen sielu, joka ei sitä profeettaa kuule (πασα ψυχη ητις αν μη ακουση του προφητου εκεινου), hδvitetään kansasta (εξολοθρευθησεται εκ του λαου)." (Apt 3:22-23)

Pietarin sanat ovat lyhennelmä Mooseksen sanoista jakeissa 5.Ms 18:15-19. Ja sitten Pietari jatkaa:


Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen (και παντες δε οι προφηται απο σαμουηλ) ja kaikki jδrjestään, jotka puhuneet ovat (και των καθεξης οσοι ελαλησαν), ovat myφs ennustaneet näitä päiviä (και προκατηγγειλαν τας ημερας ταυτας). 3:25 Te olette profeettain ja sen liiton lapsia (υμεις εστε υιοι των προφητων και της διαθηκης), jonka Jumala teki meidδn isiemme kanssa sanoen Aabrahamille (ης διεθετο ο θεος προς τους πατερας ημων λεγων προς αβρααμ): "Ja sinun siemenessδsi tulevat siunatuiksi kaikki maan perhekunnat (και τω σπερματι σου ενευλογηθησονται πασαι αι πατριαι της γης)". 3:26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa Jeesuksen (υμιν πρωτον ο θεος αναστησας τον παιδα αυτου ιησουν) ja lδhettänyt hänet siunaamaan teitä (απεστειλεν αυτον ευλογουντα υμας), itsekunkin kääntyessä pois pahuudestanne (εν τω αποστρεφειν εκαστον απο των πονηριων υμων)." (Apt 3:24-26)

Silloin, kun Jeesus paransi sairaita, häntä syytettiin lepopäivän rikkomisesta. Nyt sairaan parantaminen oli tapahtunut Jeesuksen nimeen, mutta sekin oli muka väärin, ja vielä pahemmalta fariseusten korvaan kuulostivat sanat ylösnousemuksesta, joka on Jeesuksessa:

Mutta kun he puhuivat kansalle (λαλουντων δε αυτων προς τον λαον), astuivat papit ja pyhδkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä (επεστησαν αυτοις οι ιερεις και ο στρατηγος του ιερου και οι σαδδουκαιοι), 4:2 nδrkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa (διαπονουμενοι δια το διδασκειν αυτους τον λαον) ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista (και καταγγελλειν εν τω ιησου την αναστασιν την εκ νεκρων - ja julistivat kuolleista ylφsnousemusta, joka on Jeesuksessa). 4:3 Ja he kävivät heihin käsiksi (και επεβαλον αυτοις τας χειρας) ja panivat heidδt vankeuteen seuraavaan päivään asti (και εθεντο εις τηρησιν εις την αυριον), sillä oli jo ehtoo (ην γαρ εσπερα ηδη). 4:4 Mutta monet niistδ, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat (πολλοι δε των ακουσαντων τον λογον επιστευσαν), ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen (και εγενηθη ο αριθμος των ανδρων ωσει χιλιαδες πεντε). (Apt 4:1-4)

Kansa, joka tapahtumia oli seurannut, oli tehnyt asiasta omat päätelmänsä, mutta kansan eliitti etsi vielä keinoa, jolla estää totuuden julkituomista. Seuraavana päivänä asiaa tutkittiin juutalaisessa tuomioistuimessa:

Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät (και στησαντες αυτους εν τω μεσω επυνθανοντο): "Millδ voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte (εν ποια δυναμει η εν ποιω ονοματι εποιησατε τουτο υμεις)?" (Apt 4:7)

Mikä tässä juutalaisia muka närkästytti? Uskoivathan fariseuksetkin ylösnousemukseen, eikä ylösnousemusajatus muillekaan uskonnoille täysin tuntematon käsite ole. Mutta luetaanpas se sana tarkemmin jakeesta 4:2:

ja julistivat ylösnousemusta kuolleista Jeesuksessa (εν τω ιησου). (Biblia 1923)

Siinähän se on. On aivan eri asia uskoa, että kuolleet nousevat ylös haudoistaan, kuin että kuolleiden ylösnousemus tapahtuu Jeesuksessa, ja juuri tähän kysymykseen Pietari keskittyy vastauksessaan:

Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille (τοτε πετρος πλησθεις πνευματος αγιου ειπεν προς αυτους): "Kansan hallitusmiehet ja Israelin vanhimmat (αρχοντες του λαου και πρεσβυτεροι του ισραηλ)! 4:9 Jos meitδ tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä (ει ημεις σημερον ανακρινομεθα επι ευεργεσια ανθρωπου ασθενους) ja siitä, kenen kautta hän on parantunut (εν τινι ουτος σεσωσται), 4:10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettδvä (γνωστον εστω πασιν υμιν και παντι τω λαω ισραηλ), ettδ Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä (οτι εν τω ονοματι ιησου χριστου του ναζωραιου), hδnen, jonka te ristiinnaulitsitte (ον υμεις εσταυρωσατε), mutta jonka Jumala kuolleista herδtti (ον ο θεος ηγειρεν εκ νεκρων), hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne (εν τουτω ουτος παρεστηκεν ενωπιον υμων υγιης). 4:11 Hδn on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte (ουτος εστιν ο λιθος ο εξουθενηθεις υφ υμων των οικοδομουντων), mutta joka on kulmakiveksi tullut (ο γενομενος εις κεφαλην γωνιας)'. 4:12 Eikδ ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman (και ουκ εστιν εν αλλω ουδενι η σωτηρια ουτε γαρ ονομα εστιν ετερον υπο τον ουρανον το δεδομενον εν ανθρωποις εν ω δει σωθηναι ημας)." (Apt 4:8-12)

Tästä Pietarin puheesta löytyvät ilmaisut "en tini", kenessä, "en to onomati Iisou Hristou tou Nazaraiou", Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen nimessä, "en touto outos" (käännöksessä: "hänen nimensä kautta"), "en o", jossa, ovat niin selvää kieltä, että tuomioistuin ei yrittänytkään kiistää itse asiaa. Oman kansansa oikeustajua peljäten se ei kuitenkaan voinut tappaa Pietaria ja Johannesta siihen paikkaan, mutta se kielsi opettamasta kansaa Jeesuksen nimeen. Kun uhkailut jäivät tehottomaksi, jatkuivat vainot, mutta niin jatkuivat myös Jumalan teotkin, eikä pelkästään Juudeassa, vaan koko maailmassa.

Vaikka vuoden 1938 käännös on paljon parempi kuin vuoden 1992 käännös, on tässäkin jo havaittavissa se tendenssi, että lähdetekstin ne ilmaisut, jotka tarkoittavat Jumalan ja uskovan ihmisen yhdistymistä yhdeksi uudeksi ihmiseksi on pyritty vesittämään niin, ettei niistä kävisi ilmi se, mitä Jeesus nimenomaan tästä yhteiselämästä sanoi:

Minä olen viinipuu (εγω ειμι η αμπελος), te olette oksat (υμεις τα κληματα). Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn (ο μενων εν εμοι καγω εν αυτω), se kantaa paljon hedelmää (ουτος φερει καρπον πολυν); sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä (οτι χωρις εμου ου δυνασθε ποιειν ουδεν). (Joh 15:5)

Paavali, joka tuli uskoon vasta seurakunnan ensimmäisten syntyvaiheitten jälkeen, joutui rakentamaan käsityksensä Jeesuksen biografiasta sen mukaan mitä hän oli muilta kuullut. Vanhan Testamentin hän tunsi hyvin jo ennestään ja kun hän oli tullut uskoon, ohjasi Pyhä Henki häntä tekemään kaikesta tästä päätelmät, joissa se varsinainen evankeliumi sitten esitetään. Tämä Filippiläiskirjeestä:

Älköö kukaan katsoko omaa (μη τα εαυτων εκαστος σκοπειτε), vaan toistenkin parasta (αλλα και τα ετερων εκαστος). Olkoon teillä se mieli, joka Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli (τουτο γαρ φρονεισθω εν υμιν ο και εν χριστω ιησου), joka ei, vaikka hδnellä olikin Jumalan muoto (ος εν μορφη θεου υπαρχων), katsonut saaliiksensa olla (ουχ αρπαγμον ηγησατο το ειναι) Jumalan kaltainen (ισα θεω), vaan tyhjensi itsensδ (αλλ εαυτον εκενωσεν) orjan muodon ottaen (μορφην δουλου λαβων), ihmisen kaltaiseksi tullen (εν ομοιωματι ανθρωπων γενομενος), ja tuli olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen (και σχηματι ευρεθεις ως ανθρωπος); hδn nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman (και πασα γλωσσα εξομολογησηται), ettδ Herra Jeesus on Voideltu (οτι κυριος ιησους χριστος) Isδn Jumalan kunniaksi (εις δοξαν θεου πατρος (Fil 2:4-11)

Ja kaiken kaikkiaan, mitä oli se evankeliumi on? Vanhan Liiton ylipappihan oli Jeesusta jahdatessaan sanonut, että parempi on, että yksi kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa tuhoutuu. Näin hän, tosin ymmärtämättään, tuli esittäneeksi evankeliumin perusajatuksen, olkoonkin että kohta Jeesuksen tappamisen jälkeen tappamiset jatkuivat kohdistuen nyt Jeesuksen seuraajiin. Apostoli Paavali, joka ennen uskoon tuloaan oli itse mukana niissä hommissa, kertoo tutkintovankeudessa ollessaan tästä elämänvaiheestaan näin:

Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan, ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Ja paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta. Ja kaikkialla synagogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka. Ja kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella (μετ εξουσιας και επιτροπης της παρα των αρχιερεων), nδin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä, ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen puhuvan ja sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.' (Apt 26:9-14)

Kun Jeesus nämä sanat Saulille eli Paavalille lausui, hän itse oli taivaissa. Ei Saulus pystynyt uhittelullaan Jeesuksen asemaa horjuttamaan, mutta hän luuli pystyvänsä kukistamaan Jumalan lapset, ymmärtämättä, että Jeesus, Pyhän Hengen ominaisuudessa, asui ja asuu myös jokaisen lapsensa sydämessä, joten jokainen hyökkäys Jumalan lapsia vastaan on myös hyökkäys Jeesusta itseään vastaan.

Vainot eivät lannistaneet Jeesuksen seuraajia. Evankeliumia julistettiin, ja seurakunta kasvoi. Evankeliumi itsessään on hyvin yksinkertainen todistus Jeesuksen henkilöllisyydestä, elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, mutta sen mahtavat seuraukset alkoivat näkyä jo sinä päivänä, kun Pyhä Henki vuodatettiin. Jos ristiinnaulitsemisen kaikkein raskaimmat vaiheet jätetään kertomatta, jää jäljelle hyvin yksinkertainen evankeliumi, josta myöhemmin remmiin astunut Paavali kirjoitti Korintin kristityille:

Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan (γνωριζω) sen evankeliumin, jonka minδ teille julistin (το ευαγγελιον ο ευηγγελισαμην υμιν), jonka te myφskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte (δι ου και σωζεσθε), jos pidδtte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt. Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. (1.Kor 15:1-9)

Niin yksinkertaista, että edelleen valtaosa ihmiskuntaa nauraa sille. Naulittiin ristille, kuoli ja haudattiin, nousi haudasta ja hups, ihmiskunta oli pelastettu. "Ota vastaan Jeesus Kristus henkilökohtaisena vapahtajanasi, niin pääset taivaaseen", huutavat amerikkalaiset superevankelistat ja suuri roomalainen teurastaja vaatii, että anna sielusi meidän haltuun, niin me järjestämme asian sinun puolestasi, niin ettei sinun tarvitse vaivata päätäsi koko asialla.

Meillä yksinkertaisilla on kuitenkin sellainen tapa, että me emme naura edes vitsille, ennen kuin olemme ymmärtäneet sen. Ja tässä tapauksessa kysymys ei ole vitsistä, vaan siitä, että koska Jeesus on ristillä sovittanut meidän syntimme, Jumala hyväksyy meidät yhteyteensä, ja se avaa meille taivaat. Hänen lähettämänsä Pyhä Henki ohjaa meidät sitten Jumalan rikkauksien tuntemiseen, ja me saamme tuntea Hänet itsensä ja elää jokapäiväisessä yhteydessä Hänen kanssaan.

Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvussa 15, jakeissa 1-11 Paavali esitti evankeliumin ne perusosat, jotka kuuluvat saarnaan eli kerygmaan. Se jälkeen Paavali jatkaa esitystään niin, että luku kokonaisuudessaan muodostaa täyden evankeliumin mutta kuitenkin mahdollisimman tiiviissä muodossa. Jatkoa, katso 1.Kor 15:12-58, lukiessasi kiinnitä huomiota erityisesti siihen, mitä asioita siinä sanotaan Kristuksen ylösnousemuksesta, evankeliumin saarnasta, uskosta, Jeesuksen tulosta takaisin, vihollisen kukistamisesta ja meidän muuttumisestamme niin, että lopputulos on sellainen, kuin mitä siitä luomiskertomuksessa sanottiin ja siihen, että luku päättyy Jumalan ylistykseen.

Vaikka evankeliumi on yksinkertainen, eivät sen seuraukset sitä ole. Nykyinen maailma, jonka päällimmäiset tunnusmerkit ovat synti ja kuolema, joutuu väistymään Uuden Luomisen tieltä, jonka johtava periaate on Jumalan armo Kristuksessa ja tulos ikuinen elämä. Daniel, jota Jeesus kutsui profeetaksi, esitti tämän maailmanhistoriallisen prosessin jo noin 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää ja Paavali kirjoittaa siitä, miten tämä synnin ja kuoleman järjestys vaihtuu Elämän Hengen laiksi:

Mutta me tiedämme (οιδαμεν δε), ettδ kaiken, minkä laki sanoo (οτι οσα ο νομος λεγει), sen se puhuu lain alaisille (τοις εν τω νομω λαλει), ettδ jokainen suu tukittaisiin (ινα παν στομα φραγη) ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessδ (και υποδικος γενηται πας ο κοσμος τω θεω); sentδhden (διοτι), ettei mikδän liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista (εξ εργων νομου ου δικαιωθησεται πασα σαρξ ενωπιον αυτου); sillδ lain kautta tulee synnin tunto (δια γαρ νομου επιγνωσις αμαρτιας). Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia (νυνι δε χωρις νομου δικαιοσυνη θεου πεφανερωται μαρτυρουμενη υπο του νομου και των προφητων), se Jumalan vanhurskaus (δικαιοσυνη δε θεου), joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille (δια πιστεως ιησου χριστου εις παντας και επι παντας), jotka uskovat (τους πιστευοντας); sillδ ei ole yhtään erotusta (ου γαρ εστιν διαστολη). Sillδ kaikki ovat syntiä tehneet (παντες γαρ ημαρτον) ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (και υστερουνται της δοξης του θεου) ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan (δικαιουμενοι δωρεαν τη αυτου χαριτι) sen lunastuksen kautta (δια της απολυτρωσεως), joka on Kristuksessa Jeesuksessa (της εν χριστω ιησου), jonka Jumala on asettanut sovitusuhriksi (ον προεθετο ο θεος ιλαστηριον) uskon kautta hδnen vereensä (δια της πιστεως εν τω αυτου αιματι), osoittaaksensa vanhurskauttaan (εις ενδειξιν της δικαιοσυνης αυτου), koska hδn oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit (δια την παρεσιν των προγεγονοτων αμαρτηματων) jumalallisessa kδrsivällisyydessään (εν τη ανοχη του θεου), osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa (προς ενδειξιν της δικαιοσυνης αυτου εν τω νυν καιρω), sitδ, että hän itse on vanhurskas (εις το ειναι αυτον δικαιον) ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen (και δικαιουντα τον εκ πιστεως ιησου). (Rm 3:19-26)

Kysymys on vallasta ja oikeudenmukaisuudesta. Paholainen orjuuttaa synnin avulla, mutta Kristus vapauttaa armon avulla, ja vielä niin, että oikeudenmukaisuus saa vääryydestä riemuvoiton Kristuksessa:

Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta (ει γαρ τω του ενος παραπτωματι ο θανατος εβασιλευσεν δια του ενος), niin paljoa enemmδn ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden (πολλω μαλλον οι την περισσειαν της χαριτος και της δωρεας της δικαιοσυνης λαμβανοντες), elδmässä tulevat hallitsemaan (εν ζωη βασιλευσουσιν) yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta (δια του ενος ιησου χριστου). (Rm 5:17)

Seurakunta, joka sai välittääkseen Jumalan evankeliumin, oli vähälukuinen, mutta kysymys onkin siitä, kuinka paljon hedelmää se "lajinsa mukaan" tuottaa:

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi (αρα ουν ως δι ενος παραπτωματος εις παντας ανθρωπους εις κατακριμα), niin myφs yhden ihmisen vanhurskauden teko (ουτως και δι ενος δικαιωματος) koituu kaikille ihmisille elδmän vanhurskauttamiseksi (εις παντας ανθρωπους εις δικαιωσιν ζωης); 5:19 sillδ niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta (ωσπερ γαρ δια της παρακοης του ενος ανθρωπου) monet ovat joutuneet syntisiksi (αμαρτωλοι κατεσταθησαν οι πολλοι), niin myφs yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi (ουτως και δια της υπακοης του ενος δικαιοι κατασταθησονται οι πολλοι). 5:20 Mutta laki tuli vδliin (νομος δε παρεισηλθεν), ettδ rikkomus suureksi tulisi (ινα πλεοναση το παραπτωμα); mutta missδ synti on suureksi tullut (ου δε επλεονασεν η αμαρτια), siinδ armo on tullut ylenpalttiseksi (υπερεπερισσευσεν η χαρις), 5:21 ettδ niinkuin synti on hallinnut kuolemassa (ινα ωσπερ εβασιλευσεν η αμαρτια εν τω θανατω), samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elδmäksi (ουτως και η χαρις βασιλευση δια δικαιοσυνης εις ζωην αιωνιον) Jeesuksen Kristuksen, meidδn Herramme, kautta (δια ιησου χριστου του κυριου ημων). (Rm 5:18-21)

Jeesuksen sanojen mukaan se, joka häntä rakastaa, pitää hänen käskynsä. Mutta Paavali on vapaa sanomaan asian toisin. Hän ottaa lähtökohdaksi Jeesuksen usein esittämät sanat itsensä kieltämisestä, oman ristinsä kantamisesta ja hänen seuraamisestaan, ja siitä onkin hyvä jatkaa:

Mitä siis sanomme (τι ουν ερουμεν)? Onko meidδn pysyttävä synnissä (επιμενουμεν τη αμαρτια), ettδ armo suureksi tulisi (ινα η χαρις πλεοναση)? 6:2 Ei kδy (μη γενοιτο)! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistδ (οιτινες απεθανομεν τη αμαρτια), kuinka me vielδ eläisimme siinä (πως ετι ζησομεν εν αυτη)? 6:3 Vai ettekφ tiedä (η αγνοειτε), ettδ me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen (οτι οσοι εβαπτισθημεν εις χριστον ιησουν), olemme hänen kuolemaansa kastetut (εις τον θανατον αυτου εβαπτισθημεν)? 6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut (συνεταφημεν ουν αυτω) kasteen kautta kuolemaan (δια του βαπτισματος εις τον θανατον), ettδ niinkuin Kristus herätettiin kuolleista (ινα ωσπερ ηγερθη χριστος εκ νεκρων) Isδn kirkkauden kautta (δια της δοξης του πατρος), samoin pitδä meidänkin elämän uutuudessa vaeltaman (ουτως και ημεις εν καινοτητι ζωης περιπατησωμεν). 6:5 Sillδ jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (ει γαρ συμφυτοι γεγοναμεν τω ομοιωματι του θανατου αυτου αλλα και της αναστασεως εσομεθα), 6:6 kun tiedδmme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu (τουτο γινωσκοντες οτι ο παλαιος ημων ανθρωπος συνεσταυρωθη), ettδ synnin ruumis kukistettaisiin (ινα καταργηθη το σωμα της αμαρτιας), niin ettemme enδä syntiä palvelisi (του μηκετι δουλευειν ημας τη αμαρτια); 6:7 sillδ joka on kuollut (ο γαρ αποθανων), se on vanhurskautunut pois synnistδ (δεδικαιωται απο της αμαρτιας). 6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa (ει δε απεθανομεν συν χριστω), niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan (πιστευομεν οτι και συζησομεν αυτω), 6:9 tietδen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole (ειδοτες οτι χριστος εγερθεις εκ νεκρων ουκετι αποθνησκει): kuolema ei enδä häntä vallitse (θανατος αυτου ουκετι κυριευει). 6:10 Sillδ minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä (ο γαρ απεθανεν τη αμαρτια απεθανεν εφαπαξ); mutta minkδ hän elää, sen hän elää Jumalalle (ο δε ζη ζη τω θεω). (Rm 6:1-10)

Sitten Paavali tekee johtopäätöksen:

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina (ουτως και υμεις λογιζεσθε εαυτους νεκρους μεν ειναι τη αμαρτια), mutta Jumalalle elδvinä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (ζωντας δε τω θεω εν χριστω ιησου τω κυριω ημων). (Rm 6:11)

Kun tilanne on selvitetty, annetaan ohje siitä, miten synti voitetaan:

Älköön siis synti hallitko (μη ουν βασιλευετω η αμαρτια) teidδn kuolevaisessa ruumiissanne (εν τω θνητω υμων σωματι), sille alistuen (εις το υπακουειν αυτη) kuuliaisina sen himoille (εν ταις επιθυμιαις αυτου), δlkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille (μηδε παριστανετε τα μελη υμων οπλα αδικιας τη αμαρτια), vaan antakaa itsenne Jumalalle (αλλα παραστησατε εαυτους τω θεω), kuolleista elδviksi tulleina (ως εκ νεκρων ζωντας), ja jδsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle (και τα μελη υμων οπλα δικαιοσυνης τω θεω). Sillδ synnin ei pidä teitä hallitseman (αμαρτια γαρ υμων ου κυριευσει), koska ette ole lain alla ου γαρ εστε υπο νομον), vaan armon alla (αλλ υπο χαριν). (Rm 6:12-14)

Vanha ihminen, Aatamin suku, tai sanottakoonpa sitä vaikka ihmissuvuksi, jakautuu sukuihin ja kansoihin. Mutta kun meillä Jumalan Hengestä syntymisen kautta on yksi isä, meistä tulee yksi kansa ja Jumalan Internationaali.

Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata (οπου ουκ ενι ελλην και ιουδαιος περιτομη και ακροβυστια βαρβαρος σκυθης δουλος ελευθερος), vaan kaikki ja kaikissa on Kristus (αλλα τα παντα και εν πασιν χριστος). (Kol 3:11)

Evankeliumi asettaa juutalaiset samalle lähtöviivalle muiden kansojen kanssa, jonka ymmärrettyään Paavali ilmaisee tunteensa niin tuoreesti, ikään kuin hän juuri sillä hetkellä olisi tajunnut kirjoittamansa asian:

Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen (οτι εξ αυτου και δι αυτου και εις αυτον) on kaikki (τα παντα); hδnelle kunnia (αυτω η δοξα) iankaikkisesti (εις τους αιωνας αμην)! Amen. (Rm 11:33-36)

Jumala haluaa asua lastensa keskuudessa. Tottakai hän sitä haluaa, sillä hän on rakastava isä. Kun Jeesus oli vasta tulossa maailmaan, profetoi Jesaja siitä, että Hän, Jeesus on oleva Jumalan temppeli ja kulmakivi ihmisten keskuudessa (kts. Jes 8:9-13), mutta monille myös kompastuskivi. Jos emme kompastu Jeesukseen, niin meistäkin tulee Pyhän Hengen asunto, Elävän Jumalan temppeli.

Niin ette siis enää ole vieraita (αρα ουν ουκετι εστε ξενοι) ettekδ muukalaisia (και παροικοι), vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä (αλλα συμπολιται των αγιων και οικειοι του θεου), 2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja (εποικοδομηθεντες επι τω θεμελιω των αποστολων και προφητων), kulmakivenδ itse Kristus Jeesus (οντος ακρογωνιαιου αυτου ιησου χριστου - Jeesus Kristus), 2:21 jossa koko rakennus (εν ω πασα η οικοδομη) liittyy yhteen (συναρμολογουμενη) ja kasvaa pyhδksi temppeliksi Herrassa (αυξει εις ναον αγιον εν κυριω); 2:22 ja hδnessä tekin (εν ω και υμεις) yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi (συνοικοδομεισθε εις κατοικητηριον του θεου) Hengessδ (εν πνευματι). (Ef 2:19-22)

Maailman luomisen tyhjästä on täytynyt olla Jumalalle paljon helpompaa kuin ihmisen luominen, sillä ihmisen - Jumalan kaltaiseksi luodun oli määrä päästä itse valitsemaan tiensä, ja siitä ne ongelmat sitten alkoivatkin. Jeesuksen sovitustyön ansiosta ne on nyt sovitettu, mutta ihmisen on vielä kuljettava se tie, jolla Jeesuksen sovitustyö täyttyy hänen omassa elämässään, ettei kävisi niin kuin Egyptin orjuudesta vapautetuille israelilaisille, jotka kuolivat erämaahan:

Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin (και γαρ εσμεν ευηγγελισμενοι καθαπερ κακεινοι); mutta heidδn kuulemansa sana (ο λογος) ei heitδ hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin (μη συγκεκραμενος τη πιστει), jotka sen kuulivat. (Hebr 4:1-2)

Jumalan sana saviastiassa on kieltämättä erikoinen hybridi. Mutta luomistyössä on kysymys juuri siitä. Luoda Uusi Ihminen, jolla on paitsi ruumis ja sielu, myös elävä henki, joka pystyy kommunikoimaan Elävän Jumalan kanssa. Hengen alaisuudessa sielunmaisema uudistuu ja vanhurskauden ylösnousemuksessa myös saviastia saa väistyä uuden ja paremman tieltä.

Jumala ei tee mitään turhan vuoksi. Maailman luomisella oli paljon mittavampi päämäärä kuin luoda ihminen ja sitten pelastaa hänet helvetin tulelta. Mutta mikä? Ensinnäkin me löydämme Roomalaiskirjeestä lohduttavan sanan siitä, että Jumala on luonut kaiken valmiiksi, vaikka se vielä tuntuukin keskeneräiseltä, varsinkin jos ryhdymme tarkkailemaan itseämme:

Mutta me tiedämme (οιδαμεν δε), ettδ kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (οτι τοις αγαπωσιν τον θεον παντα συνεργει εις αγαθον) ja esillepantavaksi kutsututtuja ovat (τοις κατα προθεσιν κλητοις ουσιν). Sillδ ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut (και εδοξασεν). (Rm 8:28-30)

Sitaatin viimeinen sana "kirkastanut" on epäonnistunut käännös sanalle "doksa". Vanhoissa käännöksissä käytettiin sana kunnia, mutta siitä on luovuttu, ehkäpä vain kieliopillisista syistä, sillä vanha käännös "ne hän on myös kunniallisiksi tehnyt" on kömpelö. Venäjän slava, ja siitä johdettu verbi proslavitj, kuten myös englannin glory ja verbi glorify ovat esimerkkejä hyvistä sanavalinnoista ja onnistuneista käännöksistä. Sana "kirkastanut" on esimerkki päinvastaisesta; ainakin minulle se tuo mieleen pontikan valmistuksen, mikä Jumalan luoksepääsemättömän kunnian ilmaisemiseen on tietysti melko sopimaton. Olen rukoillut jo pitkään, että löytäisin sopivan sanan näin keskeisen virheen korjaamiseksi ja katselen toiveikkaana myös kaikkia uusia käännöksiä, jospa joku olisi ongelman jo ratkaissut. Kun suomen kirjakieltä 1800 luvulla alettiin toden teolla kehittää, oli Lönnrotin ja muiden mielessä aina löytää jossakin maan kolkassa käytössä olevia sanoja, ja hyödyntää niitä niin, että uusien ja ennen tuntemattomien asioiden ja käsitteiden ilmaiseminen kävisi paremmin päinsä. Ja Jumalan kunnia on juuri sellainen vähän tunnettu asia, joka pitäisi saada yhdellä sanalla ilmaistua ilman sekoilun vaaraa.*

Myös ilmaisussa "ja esillepantavaksi kutsuttuja ovat" käytetty sana προθεσις vaatii tδsmennystä. Sillä ilmaistaan esillepanoa, kuten ilmaisussa esillepanoleivät, joita pidettiin Vanhan Liiton temppelissä Herran edessä, jossa ne olivat vertauskuvallinen ilmaisu Israelin kahdestatoista sukukunnasta, mutta tässä puhutaan jo konkreettisista Jumalan lapsista, jotka Jeesus Kristus määrättynä päivänä esittelee morsiamenaan Isän edessä Taivaallisessa Pyhäkössä.

Kun me sitten jatkamme Jumalan evankeliumin tarkastelua, saamme myös tietää sen todellisen syyn, miksi meidät luotiin Kristuksessa. Se ilmaistaan Uuden Testamentin pisimmässä lauseessa, Ef 1:3-14 kolmeen kertaan. Kertoisinkohan sen jo tässä: Meidät on luotu Jumalan kirkkauden (doksa: kunnian) kiitokseksi. Meidät on luotu Jumalaa varten, ei meitä itseämme varten.

Luomistyön tarkoitus on jäänyt monelle arvoitukseksi osittain myös siksi, että sitä m-38 käännöksessä sen tuloksien esillepanoa (kr. prothesis) sanotaan aivoitukseksi. Jeesuksen ylösnousemiseen asti sitä pidettiinkin salassa, eikä syyttä. Jumalan tarkoituksena kun oli paitsi pelastaa ihminen ja saattaa paljon lapsia kirkkauteen (doksa, taivaallinen olotila, kunnia, vrt viron "au", kunnia, ja suomen "auvo", ilo, onni), myös tuomita synti, jonka avulla Jumalaa vastaan kapinoiva, entinen suojeleva kerubi, piti ihmisiä vallassaan. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen salailuun ei enää ollut syytä, ja Jumalan "aivoitusta" voitiin täydellä teholla julistaa, jopa todistuksena muille henkivalloille.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (ευλογητος ο θεος και πατηρ του κυριου ημων ιησου χριστου), joka on siunannut meitδ (ο ευλογησας ημας) ylitaivaallisissa kaikella hengellisellδ siunauksella Kristuksessa (εν παση ευλογια πνευματικη εν τοις επουρανιοις εν χριστω), 1:4 niinkuin hän ennen maailman alasheittämistä oli hänessä valinnut meidät (καθως εξελεξατο ημας εν αυτω προ καταβολης κοσμου) olemaan pyhδt ja nuhteettomat hänen edessään (ειναι ημας αγιους και αμωμους κατενωπιον αυτου), rakkaudessa (εν αγαπη), 1:5 edeltδpäin määräten meidät (προορισας ημας) lapseuteen (εις υιοθεσιαν), Jeesuksen Kristuksen kautta itselleen (δια ιησου χριστου εις αυτον), hδnen oman tahtonsa mielisuosion mukaan (κατα την ευδοκιαν του θεληματος αυτου), 1:6 armonsa kirkkauden kiitokseksi (εις επαινον δοξης της χαριτος αυτου), jossa hδn on hyväksynyt meidät siinä rakastetussa (ης εν η εχαριτωσεν ημας εν τω ηγαπημενω), 1:7 jossa meillδ on lunastus hänen verensä kautta (εν ω εχομεν την απολυτρωσιν δια του αιματος αυτου), rikkomusten anteeksisaaminen (την αφεσιν των παραπτωματων), hδnen armonsa rikkauden mukaan (κατα τον πλουτον της χαριτος αυτου) 1:8 jota hδn on ylenpalttisesti antanut meihin (ης επερισσευσεν εις ημας) kaikeksi viisaudeksi ja ymmδrryksessä (εν παση σοφια και φρονησει), 1:9 tehden meille tiettäväksi (γνωρισας ημιν) tahtonsa salaisuuden (το μυστηριον του θεληματος αυτου), mielisuosionsa mukaan (κατα την ευδοκιαν αυτου), jonka hδn toi esiin hänessä (ην προεθετο εν αυτω) 1:10 aikojen tδyttyessä toteutettavasta taloudenhoidosta (εις οικονομιαν του πληρωματος των καιρων), yhdistδäkseen Kristuksessa saman pään alaisuuteen (ανακεφαλαιωσασθαι τα παντα εν τω χριστω) kaikki, mitδ on taivaissa ja mitä on maan päällä (τα επι τοις ουρανοις και τα επι της γης) hδnessä (εν αυτω), 1:11jossa me myφs olemme saaneet perintöosan (εν ω και εκληρωθημεν), edeltδmäärättyinä esillepantavaksi (προορισθεντες κατα προθεσιν) hδnessä, joka kaikki vaikuttaa oman tahtonsa päättämän mukaan (του τα παντα ενεργουντος κατα την βουλην του θεληματος αυτου), 1:12 ettδ me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi (εις το ειναι ημας εις επαινον της δοξης αυτου), jotka jo edeltδ olemme panneet toivomme Kristukseen (τους προηλπικοτας εν τω χριστω), 1:13 jossa teihinkin (εν ω και υμεις), sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan (ακουσαντες τον λογον της αληθειας), pelastuksenne evankeliumin (το ευαγγελιον της σωτηριας υμων), johon uskottuanne (εν ω και πιστευσαντες) on teidδt sinetöity Pyhän Hengen lupauksella (εσφραγισθητε τω πνευματι της επαγγελιας τω αγιω), 1:14 joka on meidδn perintömme vakuutena (ος εστιν αρραβων της κληρονομιας ημων), hδnen omaisuutensa lunastamiseksi (εις απολυτρωσιν της περιποιησεως) - hänen kirkkautensa kiitokseksi (εις επαινον της δοξης αυτου). (Ef 1:3-14)

Ihmeellinen aivoitus: Ryhtyä nyt luomaan maailmankaikkeutta sitä varten, että voisi sen jälleen yhdistää! Tekstissä kerrotaankin, että se on salaisuus; tosin tämä salaisuus nyt on jo paljastettu ja sillä on nimikin: Kristuksen salaisuus, kts. Ef 3:4 ja Kol 4:3. Paavali kirjoittaa:

Olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta (ειγε ηκουσατε την οικονομιαν της χαριτος του θεου), mikδ on minulle teitä varten annettu (της δοθεισης μοι εις υμας), 3:3 ettδ näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi (οτι κατα αποκαλυψιν εγνωρισεν μοι το μυστηριον), niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut (καθως προεγραψα εν ολιγω); 3:4 josta te sitδ lukiessanne voitte huomata (προς ο δυνασθε αναγινωσκοντες νοησαι), kuinka perehtynyt minδ olen Kristuksen salaisuuteen την συνεσιν μου εν τω μυστηριω του χριστου), 3:5 jota menneiden sukupolvien aikana (ο εν ετεραις γενεαις) ei ole ihmisten lapsille tiettδväksi tehty (ουκ εγνωρισθη τοις υιοις των ανθρωπων), niinkuin se nyt Hengessδ on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille (ως νυν απεκαλυφθη τοις αγιοις αποστολοις αυτου και προφηταις εν πνευματι): 3:6 että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä (ειναι τα εθνη συγκληρονομα ja yhtδ ruumista (και συσσωμα) ja osallisia hδnen lupaukseensa Kristuksessa evankeliumin kautta (και συμμετοχα της επαγγελιας αυτου εν τω χριστω δια του ευαγγελιου), 3:7 jonka palvelijaksi minδ olen tullut Jumalan armon lahjan kautta (ου εγενομην διακονος κατα την δωρεαν της χαριτος του θεου), joka minulle on annettu hδnen voimansa vaikutuksesta (την δοθεισαν μοι κατα την ενεργειαν της δυναμεως αυτου). (Ef 3:2-7)

Kolosalaiskirjeen sanat ovat kuin jatkoa edelliselle:

Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa (τη προσευχη προσκαρτερειτε γρηγορουντες εν αυτη εν ευχαριστια), 4:3 rukoillen samalla meidänkin edestämme (προσευχομενοι αμα και περι ημων), ettδ Jumala avaisi meille sanan oven (ινα ο θεος ανοιξη ημιν θυραν του λογου) puhuaksemme Kristuksen salaisuutta (λαλησαι το μυστηριον του χριστου), jonka tδhden minä myös olen sidottuna (δι ο και δεδεμαι), 4:4 ettδ minä sen ilmoittaisin (ινα φανερωσω αυτο), niinkuin minun tulee puhua (ως δει με λαλησαι). (Kol 4:2-4)

##A08 uros 24

 

 

Kristuksen ruumiin rakentaminen

 

Raamatun ensimmäisessä kirjassa on kaunis kertomus Abrahamista, joka hän lähettää orjansa Eliezerin etsimään vaimoa pojalleen Iisakille.

Ja Aabraham oli vanha ja iälliseksi tullut, ja Herra oli siunannut Aabrahamia kaikessa. 24:2 Niin Aabraham sanoi palvelijallensa, talonsa vanhimmalle, joka hallitsi kaikkea, mitä hänellä oli: "Pane kätesi kupeeni alle. 24:3 Minä vannotan sinua Herran, taivaan ja maan Jumalan, kautta, ettet ota pojalleni vaimoa kanaanilaisten tyttäristä, joiden keskuudessa minä asun, 24:4 vaan menet minun omaan maahani ja sukuni luo ja otat sieltä vaimon pojalleni Iisakille." (1.Ms 24:1-4, lue koko luku)

Koska avioliitto on luomisjärjestyksen mukainen esikuva Kristuksesta ja seurakunnasta, luvusta käyvät ilmi kaikki Kristuksen ruumiin rakentamisen olennaiset piirteet, kuten Jumalan johdatus, Sulhasen tarjous, morsiamen kauneus, morsiamen osto, morsiamen suostumus, matka sulhasen kotiin ja yhteyden täyttymys. Vertauskuvallisen kertomuksen Abraham on Jumala, Iisak on Jeesus ja Abrahamin palvelija on Pyhä Henki, ja morsian, jota hänet on lähetetty etsimään ja tuomaan Iisakin yhteyteen, on Kristuksen ruumis.

Kristuksen ruumiilla on monta nimeä. Sana ekklesia, seurakunta, esiintyy Uudessa Testamentissa ensimmäisen kerran tilanteessa, kun Pietari on juuri tunnustanut Jeesuksen Elävän Jumalan Pojaksi.

Ja Jeesus vastasi ja sanoi hänelle (και αποκριθεις ο ιησους ειπεν αυτω): "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika (μακαριος ει σιμων βαρ ιωνα), sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut (οτι σαρξ και αιμα ουκ απεκαλυψεν σοι), vaan minun Isäni (αλλ ο πατηρ μου), joka on taivaissa (ο εν τοις ουρανοις). 16:18 Ja minä sanon sinulle (καγω δε σοι λεγω οτι): sinä olet Pietari (συ ει πετρος), ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani (και επι ταυτη τη πετρα οικοδομησω μου την εκκλησιαν), ja tuonelan portit eivät sitä voita (και πυλαι αδου ου κατισχυσουσιν αυτης). 16:19 Ja minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet (και δωσω σοι τας κλεις της βασιλειας των ουρανων), ja minkä sinä sidot maan päällä (και ο εαν δησης επι της γης), se on oleva sidottu taivaissa (εσται δεδεμενον εν τοις ουρανοις), ja minkä sinä päästät maan päällä (και ο εαν λυσης επι της γης), se on oleva päästetty taivaissa (εσται λελυμενον εν τοις ουρανοις)." (Mt 16:17-19)

Sanaa ekklesia, uloskutsutut, käytetään Uudessa Testamentissa myös Vanhan Liiton kansasta. Stefanos, Jeesuksen nimen tähden kuoliaaksi kivitetty todistaja, käytti tätä sanaa puhuessaan Jeesuksesta, joka ennen lihan ruumiiseen syntymistäänkin oli Israelin kanssa:

Tämä on se Mooses, joka sanoi Israelin pojille: "Profeetan, minun kaltaiseni on Herranne Jumala teille herättävä teidän veljienne joukosta. Häntä kuulkaa". 7:38 Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa (ουτος εστιν ο γενομενος εν τη εκκλησια εν τη ερημω), oli enkelin kanssa (μετα του αγγελου), puhuen hδnelle Siinain vuorella (του λαλουντος αυτω εν τω ορει σινα), ja isillemme (και των πατερων ημων); ja sai elδviä sanoja (ος εδεξατο λογια ζωντα) meille annettaviksi (δουναι ημιν). (Apt 7:37-38)

Hebreassa sanan ekklesia vastineena käytetty sana "kahal" tavataan ensimmäisen kerran lauseessa, jossa puhutaan siitä pääsiäisuhrista, jonka jokainen perhe uhrasi ennen Egyptistä lähtöä:

Ja pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta; silloin Israelin koko seurakunta (kol kehal adat-Israel) teurastakoon sen iltahämärässä. (2.Ms 12:6)

Kyse on perustavanlaatuisesta asiasta, kuten tekstiyhteydestä näkyy. Jopa Jumalan kalenteri määräytyy sen mukaan:

Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille Egyptin maassa sanoen: 12:2 "Tämä kuukausi olkoon teillä kuukausista ensimmäinen; siitä aloittakaa vuoden kuukaudet. 12:3 Puhukaa koko Israelin kansalle ja sanokaa: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenisäntä itsellensä karitsan, yhden karitsan joka perhekuntaa kohti. 12:4 Mutta jos perhe on liian pieni koko karitsaa syömään, niin ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan, henkilöluvun mukaan. Karitsaa kohti laskekaa niin monta, että voivat sen syödä. 12:5 Ja karitsanne olkoon täydellinen (tamim), vuoden vanha urospuoli; lampaista tai vuohista se ottakaa. 12:6 Ja pitäkää se tallella neljänteentoista päivään tätä kuuta; silloin Israelin koko seurakunta (kol kahal adat Israel) teurastakoon sen iltahämärässä. 12:7 Ja he ottakoot sen verta ja sivelkööt sillä molemmat pihtipielet ja ovenpäällisen niissä taloissa, joissa he sitä syövät. 12:8 Ja he syökööt lihan samana yönä; tulessa paistettuna, happamattoman leivän ja katkerain yrttien kanssa he sen syökööt. (1.Ms 12:1-8)

Israelin lähtö Egyptistä toteutui sinä samana yönä, jolloin he olivat karitsansa syöneet. Meidän lähtömme maailmasta toteutuu, kun me uskomme evankeliumin, ja kuolemme sen kautta tälle maailmalle, elääksemme Kristukselle. Tämä on paljon enemmän, kuin pelkkä evankelinen liike, tai pelkkä sielun pelastus ikuiselta piinalta. Meidät on kutsuttu Jumalan valtakuntaan, joka murskaa kaikki maailman imperiumit:

Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti: (Dan 2:44)

Evankeliumi on hyvä sanoma siinä, että se, joka kuulee Jumalan kutsun ja tekee selvän pesäeron maailmaan ja liittyy Kristukseen, saa palata Jumalan yhteyteen. Seurakunta on se ihmisjoukko, joka tätä lähtökäskyä on totellut. Abraham kutsuttiin ulos Babyloniasta, ja maa luvattiin hänelle. Jaakobin huone kutsuttiin ulos Egyptistä maahan, jossa sen oli määrä tuottaa satoa Jumalalle. Tulivatko kaikki perille Luvattuun maahan, oli lähtöhetkellä vielä uskosta kiinni, kuten nytkin.

Kun Pyhä Henki kutsuu ihmisiä, hän tekee sen johtaakseen heidät Luvattuun maahan. Mutta että kaikki kuulisivat tämän hyvän sanoman pelastautua Kristuksen kautta tästä pahasta sukukunnasta, tuli Jeesus Kristus opetuslastensa luo heti ylösnousemuksensa jälkeen, valtuutti ja määräsi heidät viemään tätä hyvää sanomaa eteenpäin. Tervehdittyään heitä sanoilla "Rauha teille" hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat nähdessään Jeesuksen. Jatkoi Johanneksen mukaan:

Niin Jeesus sanoi heille jälleen (ειπεν ουν αυτοις ο ιησους παλιν): "Rauha teille (ειρηνη υμιν)! Niinkuin Isä on lähettänyt minut (καθως απεσταλκεν με ο πατηρ), niin lähetän minäkin teidät (καγω πεμπω υμας)." 20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille (και τουτο ειπων ενεφυσησεν και λεγει αυτοις): "Ottakaa Pyhä Henki (λαβετε πνευμα αγιον). 20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte (αν τινων αφητε τας αμαρτιας), niille ne ovat anteeksi annetut (αφιενται αυτοις); joiden synnit te pidätätte (αν τινων κρατητε), niille ne ovat pidätetyt (κεκρατηνται)." (Joh 20:21-23)

Seurakuntaa rakennetaan Jumalan Hengen asunnoksi. Jumala, joka on kaiken rakentaja, haluaa asua kansansa keskuudessa. Vanhan Liiton aikana se ei aivan onnistunut, sillä Siinain Liiton syntyvaiheessa ilmenneen ongelman takia telttamaja, jossa Jumalan kunnia saattoi ilmestyä, rakennettiin leirin ulkopuolelle. Daavidin aloitteesta hänen poikansa Salomo rakensi sitten kivisen temppelin Jerusalemiin, jonne Jumalan kirkkaus asettui, kunnes Jumalan pitkämielisyyden mitta täyttyi ja Herran Henki poistui temppelistä. Baabelin vankeuden jälkeen juutalaiset rakensivat uuden, mutta Jumalan kunnia ilmestymistä juutalaiset joutuivat odottamaan, kunnes Jeesus tuli heidän keskuuteensa.

Kun Jeesus kasteen jälkeen täytettiin Pyhällä Hengellä, hän itsestään tuli Jumalan asunto ihmisten keskellä maan päällä. Kun Jeesus sitten nousi Galileasta Jerusalemiin, hän meni kuningas Herodeksen uudistamaan pyhäkköön, alkoi temppelin historiassa uusi, mutta lyhyeksi jäänyt vaihe. Ensiksi Jeesus puhdisti temppelin kaupustelijoista, mikä tietysti herätti kysymyksen siitä, millä oikeudella hän sen teki.


Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä merkin sinä näytät meille (τι σημειον δεικνυεις ημιν), koska nδitä teet?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli (λυσατε τον ναον τουτον), niin minä pystytän sen kolmessa päivässä (και εν τρισιν ημεραις εγερω αυτον)". Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta (τεσσαρακοντα και εξ ετεσιν) on tδtä temppeliä rakennettu (ωκοδομηθη ο ναος ουτος), ja sinδkö pystytät sen kolmessa päivässä (και συ εν τρισιν ημεραις εγερεις αυτον)?" Mutta hδn puhui (εκεινος δε ελεγεν) ruumiinsa temppelistä (περι του ναου του σωματος αυτου). (Joh 2:18-21)

Juutalaiset todella hajoittivat Jeesuksen ruumiin temppelin, mutta kolmessa päivässä hän pystytti sen uudestaan, eikä se siihen jäänytkään. Nyt vasta Kristuksen ruumista alettiin toden teolla rakentamaan. Viidenkymmenen päivän kuluttua työmaalle tuli Jumalan Henki, ja jo saman päivän illalla Kristuksen ruumiiseen kuului noin kolme tuhatta sielua ja koko työ valmistuu kolmantena päivänä.

Työmaa oli pystytetty jo kauan ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista, niin että Jeesus saattoi kertoa vertauksen muodossa, mitä ennen hänen lihan ruumiissa syntymistään oli jo tehty:

Oli perheenisäntä (ανθρωπος τις ην οικοδεσποτης), joka istutti viinitarhan (οστις εφυτευσεν αμπελωνα) ja teki aidan sen ympärille (και φραγμον αυτω περιεθηκεν) ja kaivoi siihen viinikuurnan (και ωρυξεν εν αυτω ληνον) ja rakensi tornin (και ωκοδομησεν πυργον); ja hän vuokrasi sen viinitarhureille (και εξεδοτο αυτον γεωργοις) ja matkusti muille maille (και απεδημησεν). (Mt 21:33)

Luetaan vertaus loppuun asti, niin nähdään, miten asiat sitten kehittyivät:

Ja kun hedelmäin aika lähestyi (οτε δε ηγγισεν ο καιρος των καρπων), lähetti hän orjiansa viinitarhurien luokse (απεστειλεν τους δουλους αυτου προς τους γεωργους) perimään hänelle tulevat hedelmät (λαβειν τους καρπους αυτου). 21:35 Mutta viinitarhurit ottivat kiinni hänen orjansa (και λαβοντες οι γεωργοι τους δουλους αυτου); minkä he pieksivät, minkä tappoivat, minkä kivittivät (ον μεν εδειραν ον δε απεκτειναν ον δε ελιθοβολησαν). 21:36 Vielä hän lähetti toisia orjia (παλιν απεστειλεν αλλους δουλους), useampia kuin ensimmäiset (πλειονας των πρωτων); ja näille he tekivät samoin (και εποιησαν αυτοις ωσαυτως). 21:37 Mutta viimein hän lähetti heidän luokseen poikansa sanoen (υστερον δε απεστειλεν προς αυτους τον υιον αυτου λεγων): 'Minun poikaani he kavahtavat (εντραπησονται τον υιον μου)'. 21:38 Mutta kun viinitarhurit näkivät pojan (οι δε γεωργοι ιδοντες τον υιον), sanoivat he keskenänsä (ειπον εν εαυτοις): 'Tämä on perillinen (ουτος εστιν ο κληρονομος); tulkaa, tappakaamme hänet (δευτε αποκτεινωμεν αυτον), niin me saamme hänen perintönsä (και κατασχωμεν την κληρονομιαν αυτου)'. 21:39 Ja he ottivat hänet kiinni (και λαβοντες αυτον) ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat (εξεβαλον εξω του αμπελωνος και απεκτειναν). 21:40 Kun viinitarhan herra tulee (οταν ουν ελθη ο κυριος του αμπελωνος), mitä hän tekee noille viinitarhureille (τι ποιησει τοις γεωργοις εκεινοις)?" 21:41 He sanoivat hänelle (λεγουσιν αυτω): "Nuo pahat hδn pahoin tuhoaa (κακους κακως απολεσει αυτους) ja vuokraa viinitarhan toisille viinitarhureille (και τον αμπελωνα εκδοσεται αλλοις γεωργοις), jotka antavat hänelle hedelmät ajallansa (οιτινες αποδωσουσιν αυτω τους καρπους εν τοις καιροις αυτων)". (Mt 21:34-41)

Aabrahamin Jumalalta saamasta kutsusta oli tätä kerrottaessa kulunut noin 2000 vuotta, ja oli aika vaihtaa työmiehet uusiin:

Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat (οι οικοδομουντες) hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'? Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois (οτι αρθησεται αφ υμων η βασιλεια του θεου) ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä (και δοθησεται εθνει ποιουντι τους καρπους αυτης). Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa." Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa (τας παραβολας αυτου), ymmδrsivät he, että hän puhui heistä. Ja he olisivat tahtoneet ottaa hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana. (Kts. Mt 21:42-46)

Israelista oli pitänyt tulla pyhä kansa ja pappisvaltakunta, mutta toisin kävi. Kymmenen heimoa meni omille teilleen, eikä Juudakaan tyytynyt vuokraviljelijän rooliinsa, vaan halusi päästä isännäksi. Kaiken lisäksi se Jeesus, jonka Jumala heille lähetti, ei ollut sellainen Vapahtaja, jollaiseksi he olivat tulevan suurmiehensä kuvitelleet. Ei mitään sotilaallista toimintaa, ei edes rettelöintiä kaduilla. Ja ne Jeesuksen puheet? "Kylväjä lähti kylvämään". Hah? Ei pelannut juutalainen logiikka. Mutta kun siemen on Jumalan sana, on kysymys siitä samasta siemenestä jolla koko luomakunta on luotu. Jos siis nyt uudestaan lähdetään kylvämään, on tuloksena uusi luomakunta. Kysymys on niin mittavasta asiasta, että sitä sanotaan Uudeksi luomistyöksi, "kaini ktisis":

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus (καινη κτισις: uusi luominen); se, mikδ on vanhaa, on kadonnut, katso, kaikki on tullut uudeksi (γεγονεν καινα τα παντα). (2.Kor 5:17)

Tässä uudessa luomakunnassa sanaa ei kirjoiteta kivitauluihin, vaan ihmissydämiin. Myös tällä kerralla ihminen pääsee itse päättämään, haluaako hän tulla Jumalan kuvaksi Jumala kuvassa, joka on Jeesus Kristus. Jokainen ihminen, joka kuulee evankeliumin, joutuu valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta, joita Jeesus Vuorisaarnan lopuksi vertasi toisiinsa, ja esittää siinä mielenmuutoksen sisällön, muutoksen ihmiskeskeisestä uskosta kristuskeskeiseen uskoon.


Sentähden jokaista (πας ουν), joka kuulee (πας ουν οστις ακουει) nämä minun sanani (μου τους λογους τουτους) ja tekee niiden mukaan (και ποιει αυτους), minä vertaan ymmärtäväiseen mieheen (ομοιωσω αυτον ανδρι φρονιμω), joka rakensi (οστις ωκοδομησεν) huoneensa kalliolle (την οικιαν αυτου επι την πετραν). Ja rankkasade lankesi (και κατεβη η βροχη), ja virrat tulvivat (και ηλθον οι ποταμοι), ja tuulet puhalsivat (και επνευσαν οι ανεμοι) ja syöksyivät sitä huonetta vastaan (και προσεπεσον τη οικια εκεινη), mutta se ei sortunut (και ουκ επεσεν), sillä se oli kalliolle perustettu (τεθεμελιωτο γαρ επι την πετραν). Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani (και πας ο ακουων μου τους λογους τουτους) eikä tee niiden mukaan (και μη ποιων αυτους), on verrattava tyhmään mieheen (ομοιωθησεται ανδρι μωρω), joka huoneensa hiekalle rakensi (οστις ωκοδομησεν την οικιαν αυτου επι την αμμον). Ja rankkasade lankesi (και κατεβη η βροχη), ja virrat tulvivat (και ηλθον οι ποταμοι), ja tuulet puhalsivat (και επνευσαν οι ανεμοι) ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan (και προσεκοψαν τη οικια εκεινη), ja se sortui και επεσεν), ja sen sortuminen oli suuri (και ην η πτωσις αυτης μεγαλη)." (Matt 7:24-27)

Profeetat olivat ilmoittaneet, että evankeliumi on uusi liitto, jossa liiton sanat kirjoitetaan ihmissydämeen, ja jossa ihminen saa uuden hengen ja tulee tuntemaan Jumalan ja saa uuden voiman. Silloin toteutuvat Jeesuksen sanat paimenesta, joka tuntee omansa ja johtaa laumaansa, ja laumasta, jonka lampaat kuulevat hänen äänensä.

Minun lampaani kuulevat minun ääntäni (τα προβατα τα εμα της φωνης μου ακουει), ja minä tunnen ne (καγω γινωσκω αυτα), ja ne seuraavat minua (και ακολουθουσιν μοι). (Joh 10:27)

Tämä toteutuu, kun ihminen saa Pyhän Hengen lahjan. Silloin, kun Jeesus puhui Nikodemoksen kanssa hengellisestä syntymästä, juttu jäi ikään kuin kesken. Pietari jatkaa, mutta ilmoittaa samalla, että se, minkä me tänään uskomme, täyttyy vasta viimeisenä aikana:

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (ευλογητος ο θεος και πατηρ του κυριου ημων ιησου χριστου), joka suuren laupeutensa mukaan on synnyttänyt meidät ylhäältä elävään toivoon (ο κατα το πολυ αυτου ελεος αναγεννησας ημας εις ελπιδα ζωσαν) Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta (δι αναστασεως ιησου χριστου εκ νεκρων), 1:4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön (εις κληρονομιαν αφθαρτον και αμιαντον και αμαραντον), joka taivaissa on sδilytettynä teitä varten (τετηρημενην εν ουρανοις εις υμας, 1:5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen (τους εν δυναμει θεου φρουρουμενους δια πιστεως εις σωτηριαν), joka on valmis paljastettavaksi viimeisenδ aikana (ετοιμην αποκαλυφθηναι εν καιρω εσχατω). (1.Piet 1:3-5)

Kun Paavali puhuu Jumalan temppelin rakentajista, hän käyttää itsestään sanaa arkhitekton, eräänlainen työmaapäällikkö. Näin hän tekee eron Jumalaan, joka on oikodomos, rakentaja. Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä esitellään työmaata ja puhutaan työntekijöiden vastuusta:

Minä istutin (εγω εφυτευσα), Apollos kasteli απολλως εποτισεν), mutta Jumala on antanut kasvun (αλλ ο θεος ηυξανεν). Niin ei siis istuttaja ole mitδän, eikä kastelijakaan (ωστε ουτε ο φυτευων εστιν τι ουτε ο ποτιζων), vaan Jumala, joka kasvun antaa (αλλ ο αυξανων θεος). Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtδ (ο φυτευων δε και ο ποτιζων εν εισιν); kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa (εκαστος δε τον ιδιον μισθον ληψεται) oman tyφnsä mukaan (κατα τον ιδιον κοπον). Sillδ me olemme Jumalan työtovereita (θεου γαρ εσμεν συνεργοι); te olette Jumalan viljelysmaa (θεου γεωργιον), olette Jumalan rakennus (θεου οικοδομη εστε). Sen Jumalan armon mukaan (κατα την χαριν του θεου), joka on minulle annettu (την δοθεισαν μοι), minδ olen taitavan rakentajan (ως σοφος αρχιτεκτων) tavoin pannut perustuksen (θεμελιον τεθεικα), ja toinen sille rakentaa (αλλος δε εποικοδομει), mutta katsokoon kukin (εκαστος δε βλεπετω), kuinka hδn sille rakentaa (πως εποικοδομει). Sillδ muuta perustusta ei kukaan voi panna (θεμελιον γαρ αλλον ουδεις δυναται θειναι), kuin mikδ pantu on (παρα τον κειμενον), ja se on Jeesus, Voideltu (ος εστιν ιησους ο χριστος). Mutta jos joku rakentaa tδlle perustukselle (ει δε τις εποικοδομει επι τον θεμελιον τουτον), kullasta, hopeasta, jalokivistδ, puusta, heinistä tai oljista (χρυσον αργυρον λιθους τιμιους ξυλα χορτον καλαμην), niin kunkin teko on tuleva nδkyviin (εκαστου το εργον φανερον γενησεται); sillδ sen on saattava ilmi se päivä (η γαρ ημερα δηλωσει), joka tulessa ilmestyy (οτι εν πυρι αποκαλυπτεται), ja tuli on koetteleva, minkδlainen kunkin teko on (και εκαστου το εργον οποιον εστιν το πυρ δοκιμασει). Jos jonkun tyφ, jonka hän sille rakentaa, kestää (ει τινος το εργον μενει ο επωκοδομησεν), on hδn saava palkan (μισθον ληψεται); mutta jos jonkun tyφ palaa (ει τινος το εργον κατακαησεται), joutuu hδn vahinkoon (ζημιωθησεται); mutta hδn itse on pelastuva (αυτος δε σωθησεται), kuitenkin ikδänkuin tulen läpi (ουτως δε ως δια πυρος). Ettekφ tiedä (ουκ οιδατε), ettδ te olette Jumalan temppeli (οτι ναος θεου εστε) ja ettδ Jumalan Henki asuu teissä (και το πνευμα του θεου οικει εν υμιν)? Jos joku turmelee Jumalan temppelin (ει τις τον ναον του θεου φθειρει), on Jumala turmeleva hδnet (φθερει τουτον ο θεος); sillδ Jumalan temppeli on pyhä (ο γαρ ναος του θεου αγιος εστιν), ja sellaisia te olette (οιτινες εστε υμεις). (1.Kor 3:6-17).

Se, että Jumalan Voideltu (kr. Hristos) nyt asuu häneen uskovan ihmisen sydämessä, oli ennen suuri salaisuus:

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (υπερ του σωματος αυτου ο εστιν η εκκλησια), jonka palvelijaksi minδ olen tullut Jumalan talonpidon mukaan (ης εγενομην εγω διακονος κατα την οικονομιαν του θεου), joka minulle on annettu teitδ varten (του θεου την δοθεισαν μοι εις υμας), tδyttääkseni Jumalan sanan (πληρωσαι τον λογον του θεου), sen salaisuuden (το μυστηριον), joka on ollut kδtkettynä ikuisista ajoista (το αποκεκρυμμενον απο των αιωνων) ja polvesta polveen (και απο των γενεων), mutta joka nyt on ilmoitettu hδnen pyhillensä (νυνι δε εφανερωθη τοις αγιοις αυτου), joille Jumala tahtoi tehdδ tiettäväksi (οις ηθελησεν ο θεος γνωρισαι), mikδ on tämän salaisuuden kunnian rikkaus kansoissa (τις ο πλουτος της δοξης του μυστηριου τουτου εν τοις εθνεσιν), joka on Kristus teissä, kirkkauden toivo (ος εστιν χριστος εν υμιν η ελπις της δοξης). Hδntä me julistamme (ον ημεις καταγγελλομεν), neuvoen jokaista ihmistδ (νουθετουντες παντα ανθρωπον) ja opettaen jokaista ihmistδ kaikella viisaudella (και διδασκοντες παντα ανθρωπον εν παση σοφια), asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen (ινα παραστησωμεν παντα ανθρωπον) tδydellisenä Kristuksessa Jeesuksessa (τελειον εν χριστω ιησου). (Kol 1:24-28)

Pietari kertoo lisää rakennustyön kohteesta, elävistä kivistä rakennetusta Jumalan temppelistä:

Ja tulkaa hänen tykönsä (προς ον προσερχομενοι), elδvän kiven tykö (λιθον ζωντα), jonka ihmiset tosin ovat hyljδnneet (υπο ανθρωπων μεν αποδεδοκιμασμενον), mutta joka Jumalan edessδ on valittu (παρα δε θεω εκλεκτον), kallis (εντιμον), ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä (και αυτοι ως λιθοι ζωντες οικοδομεισθε) hengelliseksi huoneeksi (οικος πνευματικος), pyhäksi papistoksi (ιερατευμα αγιον), uhraamaan hengellisiä uhreja (ανενεγκαι πνευματικας θυσιας), jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia (ευπροσδεκτους τω θεω δια ιησου χριστου), sillδ Raamatussa sanotaan (διο και περιεχει εν τη γραφη): "Katso (ιδου), minδ lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven (τιθημι εν σιων λιθον ακρογωνιαιον εκλεκτον εντιμον); ja joka hδneen uskoo (ο πιστευων επ αυτω), ei ole hδpeään joutuva (και ου μη καταισχυνθη)". Teille siis (υμιν ουν), jotka uskotte, se on kallis (η τιμη τοις πιστευουσιν), mutta niille, jotka eivδt usko (απειθουσιν δε), "on se kivi (λιθον), jonka rakentajat hylkδsivät (ον απεδοκιμασαν οι οικοδομουντες), tullut kulmakiveksi (ουτος εγενηθη εις κεφαλην γωνιας)" ja (και) "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi (λιθος προσκομματος και πετρα σκανδαλου)". Koska he eivδt tottele sanaa, niin he kompastuvat (οι προσκοπτουσιν τω λογω απειθουντες); ja siihen heidδt on pantukin εις ο και ετεθησαν). Mutta te olette (υμεις δε) "valittu suku (γενος εκλεκτον), kuninkaallinen papisto (βασιλειον ιερατευμα), pyhä heimo (εθνος αγιον), omaisuuskansa (λαος εις περιποιησιν), julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa (οπως τας αρετας εξαγγειλητε του εκ σκοτους υμας καλεσαντος εις το θαυμαστον αυτου φως); te, jotka ennen (οι ποτε) "ette olleet kansa (ου λαος)", mutta nyt olette (νυν δε) "Jumalan kansa (λαος θεου)", jotka ennen "ette olleet armahdetut (οι ουκ ηλεημενοι)", mutta nyt "olette armahdetut (νυν δε ελεηθεντες)". (1.Piet 2:4-10)

Jo ensimmäisen apostolisen sukupolven aikana esiintyi paljon asiantuntematonta ja suorastaan sekavaa opetusta Jeesuksen elämästä ja hänen teoistaan. Ja koska kiinnostus Kristuksen oppia kohtaan oli suurta, syntyi paljon sellaista kristillisväritteistä kirjallisuutta, joka oli pelkkää sutta ja sekundaa. Jälkiä näistä sen ajan muoti-ilmiöistä löydämme Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle:

Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät kinastelua kuin Jumalan huoneen rakentamista uskossa (η οικονομιαν θεου την εν πιστει) sillδ julistustehtävän päämäärä on rakkaus (το δε τελος της παραγγελιας εστιν αγαπη), joka tulee puhtaasta sydδmestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. (1.Tim 1:3-5)

Evankeliumissa julistetaan ne faktat, joiden tuntemisen ja omaksumisen kautta tullaa uskoon ja synnytään Jumalan Hengestä ja päästään sisälle Taivasten valtakuntaan. Sitten alkaa opetus, sillä eihän sitä voi opettaa, joka ei ole vielä syntynytkään. Hengellistä työtä tehdään hengellisin välinein. Roomalaiskirjeen seurakuntaelämää koskevassa osassa tutustutaan myös näihin välineisiin:

Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä (καθαπερ γαρ εν ενι σωματι μελη πολλα εχομεν), mutta kaikilla jδsenillä ei ole sama tehtävä (τα δε μελη παντα ου την αυτην εχει πραξιν), 12:5 niin me, vaikka meitδ on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa (ουτως οι πολλοι εν σωμα εσμεν εν χριστω), mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä (ο δε καθ εις αλληλων μελη); 12:6 ja meillδ on (εχοντες δε) erilaisia (διαφορα) armoituksia (χαρισματα) sen armon mukaan (κατα την χαριν), mikδ meille on annettu (την δοθεισαν ημιν); jos jollakin on profetoimisen lahja (ειτε προφητειαν), kδyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on (κατα την αναλογιαν της πιστεως); 12:7 Jos virka (ειτε διακονιαν), pitδköön virastaan vaarin (εν τη διακονια); jos joku opettaa (ειτε ο διδασκων), olkoon uskollinen opettamisessaan (εν τη διδασκαλια); 12:8 jos kehoittaa (ειτε ο παρακαλων), niin kehoittamisessaan (εν τη παρακλησει); joka antaa ο μεταδιδους), antakoon vakaasta sydδmestä (εν απλοτητι); joka on johtaja (ο προϊσταμενος - joka seisoo edessδ), johtakoon toimellisesti (εν σπουδη - ahkerana); joka laupeutta harjoittaa (ο ελεων), tehkφön sen iloiten (εν ιλαροτητι). (Rm 12:4-8)

Pyhän Hengen lahja on kihlajaislahja, jonka Isä antaa Poikansa morsiamelle. Pyhä Henki on itse tuo lahja, mutta ne lahjat, jota Pyhä Henki jakaa Kristuksen ruumiin eri jäsenille, ovat yksilöityjä armoituksia, työvälineitä Jumalan seurakunnan rakentamiseksi. Käännöksissä armoituksista käytetään tavallisesti sanaa lahja, joten sekoilujen välttämiseksi luetaan tämä korjattu käännös:

Mutta hengellisistä, veljet (δε των πνευματικων αδελφοι), en tahdo pitδä teitä tietämättöminä (ου θελω υμας αγνοειν). 12:2 Te tiedδtte (οιδατε), ettδ kun olitte pakanoita (οτι εθνη ητε), teitδ vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin (προς τα ειδωλα τα αφωνα ως αν ηγεσθε απαγομενοι). 12:3 Sentδhden minä teen teille tiettäväksi (διο γνωριζω υμιν), ettei kukaan Jumalan Hengessδ puhuva (οτι ουδεις εν πνευματι θεου λαλων), sano (λεγει): "Jeesus olkoon kirottu (αναθεμα ιησουν)", ja ettei kukaan voi sanoa (και ουδεις δυναται ειπειν): "Jeesus olkoon Herra (κυριον ιησουν)", paitsi Pyhδssä Hengessä (ει μη εν πνευματι αγιω).
12:4 Armoituksia ovat monenlaisia (διαιρεσεις δε χαρισματων εισιν), mutta Henki on sama (το δε αυτο πνευμα); 12:5 ja palvelutehtδ
viä ovat monenlaisia (και διαιρεσεις διακονιων εισιν), mutta Herra on sama (και ο αυτος κυριος); 12:6 ja vaikutukset ovat erilaisia (και διαιρεσεις ενεργηματων εισιν), mutta Jumala, joka kaikki kaikissa suorittaa, on sama (ο δε αυτος εστιν θεος ο ενεργων τα παντα εν πασιν). 12:7 Mutta kullekin annetaan (εκαστω δε διδοται) Hengen ilmentymδ (η φανερωσις του πνευματος) yhteiseksi hyφdyksi (προς το συμφερον). 12:8 Niinpδ Hengen kautta annetaan viisauden sanat (ω μεν γαρ δια του πνευματος διδοται λογος σοφιας) ja toiselle tiedon sanat saman Hengen kautta (αλλω δε λογος γνωσεως κατα το αυτο πνευμα) 12:9 ja toiselle usko samassa Hengessδ (ετερω δε πιστις εν τω αυτω πνευματι) ja toiselle parantamisen armoitukset siinδ samassa Hengessä (αλλω δε χαρισματα ιαματων εν τω αυτω πνευματι) 12:10 ja toiselle voimatekojen voimia (αλλω δε ενεργηματα δυναμεων) ja toiselle profetoimista (αλλω δε προφητεια) ja toiselle henkien arvostelemista (αλλω δε διακρισεις πνευματων) ja toiselle uusia kieliδ (ετερω δε γενη γλωσσων) ja toiselle kielten kδäntämistä (αλλω δε ερμηνεια γλωσσων). 12:11 Mutta kaiken tδmän (παντα δε ταυτα) vaikuttaa yksi ja sama Henki (ενεργει το εν και το αυτο πνευμα), jakaen kullekin erikseen (διαιρουν ιδια εκαστω), niinkuin tahtoo (καθως βουλεται). (1.Kor 12:1-11)

Käytännön seurakuntatyössä Paavali joutui myös törmäämään ongelmiin, joista hän sanoi: "Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa", ja "kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki rakenna". Toisen hengellisiä työvälineitä koskevan tarkastelunsa, kts. 1.Kor 12:1-31, Paavali jopa keskeyttää kertoakseen siitä, mitä ja millaista on rakkaus, kts. 1.Kor 13:1-13, mutta sitten hän taas jatkaa puhumalla rakentamisesta, tällä kertaa kuitenkin siitä, miten hengellisiä työvälineitä on käytettävä.

Tavoitelkaa rakkautta (διωκετε την αγαπην) ja tavoitelkaa hengellisiδ (ζηλουτε δε τα πνευματικα) ja varsinkin sitδ, että voisitte profetoida (μαλλον δε ινα προφητευητε), sillδ kielillä puhuva (ο γαρ λαλων γλωσση) ei puhu ihmisille (ουκ ανθρωποις λαλει), vaan Jumalalle (αλλα τω θεω); ei hδntä kuunnella, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä (ουδεις γαρ ακουει πνευματι δε λαλει μυστηρια). Mutta profetoiva puhuu ihmisille (ο δε προφητευων ανθρωποις λαλει) rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi (οικοδομην και παρακλησιν και παραμυθιαν). Kielillδ puhuva rakentaa itseään (ο λαλων γλωσση εαυτον οικοδομει), mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa (ο δε προφητευων εκκλησιαν οικοδομει). Soisin teidδn kaikkien puhuvan kielillä (θελω δε παντας υμας λαλειν γλωσσαις), mutta vielδ mieluummin soisin teidän profetoivan (μαλλον δε ινα προφητευητε); sillδ profetoiva on suurempi (μειζων γαρ ο προφητευων) kuin kielillδ puhuva (η ο λαλων γλωσσαις), ellei tδmä samalla selitä (εκτος ει μη διερμηνευη), niin ettδ seurakunta siitä rakentuu (ινα η εκκλησια οικοδομην λαβη). Jos minδ nyt, veljet, tulisin luoksenne (νυνι δε αδελφοι εαν ελθω προς υμας) kielillδ puhuen (γλωσσαις λαλων), mitδ minä teitä sillä hyödyttäisin (τι υμας ωφελησω), ellen puhuisi teille (εαν μη υμιν λαλησω) ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja (η εν αποκαλυψει η εν γνωσει η εν προφητεια η εν διδαχη)? (1.Kor 14:1-6)

Kun ihminen tulee uskoon, hän tavallisesti kokee Pyhän Hengen lahjat hyvin voimakkaana. Mutta tässä vaiheessa uskova on myös helposti haavoittuvainen, sillä hän ei tiedä kaikkia perusasioitakaan. Siksi hänen sosiaaliset kontaktinsa pääsevät vaikuttamaan häneen helposti. Jos vasta uskoontullut saa Pyhän Hengen lahjan, saattaa joku väittää sen olevankin saatanallisen hengen vaikuttamaa ja niin edelleen. Siksi Jumala on järjestänyt myös ohjausta ja huolenpitoa lapsilleen, että me selviäisimme vahingoittumattomina niistä hyökkäyksistä, jotka uskonnolliseksi naamioitunut vastustaja tekee "pettääkseen, jos mahdollista valitutkin". Paavali neuvoo:

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi (και αυτος εδωκεν τους μεν αποστολους), toiset profeetoiksi (τους δε προφητας), toiset evankelistoiksi (τους δε ευαγγελιστας), toiset paimeniksi ja opettajiksi (τους δε ποιμενας και διδασκαλους), 4:12 tehdδkseen pyhät täysin valmiiksi (προς τον καταρτισμον των αγιων) palveluksen tyφhön (εις εργον διακονιας), Kristuksen ruumiin rakentamiseen (εις οικοδομην του σωματος του χριστου), 4:13 kunnes me kaikki pδäsemme uskon ja Jumalan pojan tuntemisen yhteyteen (μεχρι καταντησωμεν οι παντες εις την ενοτητα της πιστεως και της επιγνωσεως του υιου του θεου), tδydelliseen mieheen (εις ανδρα τελειον), Kristuksen täyteyden täyteen mittaan (εις μετρον ηλικιας του πληρωματος του χριστου), 4:14 ettemme enää olisi lapsukaisia (ινα μηκετι ωμεν νηπιοι), jotka ajelehtivat ja joita viskellδän kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä (κλυδωνιζομενοι και περιφερομενοι παντι ανεμω της διδασκαλιας εν τη κυβεια των ανθρωπων) ja eksytyksen kavalissa juonissa (εν πανουργια προς την μεθοδειαν της πλανης); 4:15 vaan ettδ me, totuutta noudattaen rakkaudessa (αληθευοντες δε εν αγαπη), kaikin tavoin kasvaisimme häneen (αυξησωμεν εις αυτον τα παντα), joka on pδä, Kristus (ος εστιν η κεφαλη ο χριστος), 4:16 josta koko ruumis (εξ ου παν το σωμα), yhteen liitettynä ja koossa pysyen (συναρμολογουμενον και συμβιβαζομενον) jokaisen jδnteensä avulla (δια πασης αφης της επιχορηγιας), kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on (κατ ενεργειαν εν μετρω ενος εκαστου μερους την αυξησιν του σωματος ποιειται εις οικοδομην εαυτου εν αγαπη). (Ef 4:11-16)

Seurakunta yhteisö, jonka kaikki jäsenet ovat toimivia jäseniä. Kukin saa Jumalalta omat armoituksensa ja omat tehtävänsä. Kun tämä yhteisö kokoontuu, on jokaisella jotakin, jolla rakentaa muita:

Kuinka siis on, veljet (τι ουν εστιν αδελφοι)? Kun tulette yhteen (οταν συνερχησθε), on jokaisella teistδ jotakin (εκαστος υμων), millδ on virsi (ψαλμον εχει), millδ opetus (διδαχην εχει), mikδ puhuu kielillä (γλωσσαν εχει), millä ilmestys (αποκαλυψιν εχει), mikδ selittää (ερμηνειαν εχει); kaikki tapahtukoon rakennukseksi (παντα προς οικοδομην γενεσθω). (1.Kor 14:26)

Kuitenkin jo apostolisena aikana esiintyi niitä, pyrkivät kuninkaiksi Kuninkaan paikalle. Johannes kirjoittaa:

Minä kirjoitin seurakunnalle (εγραψα τη εκκλησια); mutta Diotrefes, joka haluaa olla ensimmδinen heidän joukossaan (αλλ ο φιλοπρωτευων αυτων διοτρεφης), ei ota meitδ vastaan (ουκ επιδεχεται ημας). 10 Sentδhden minä, jos tulen, muistutan hänen teoistansa, mitä hän tekee (δια τουτο εαν ελθω υπομνησω αυτου τα εργα α ποιει), kun pahoilla sanoilla meistδ juoruaa (λογοις πονηροις φλυαρων ημας); ja vielδ siihenkään tyytymättä (και μη αρκουμενος επι τουτοις), hδn ei itse ota veljiä vastaan, vaan estää niitäkin, jotka tahtovat sen tehdä (ουτε αυτος επιδεχεται τους αδελφους και τους βουλομενους κωλυει), ja ajaa heidδt pois seurakunnasta (και εκ της εκκλησιας εκβαλλει). (3.Joh 9-10)

Vähästä alusta kasvoi nopeasti järjestelmä, jonka johtoon päässyt henkilö alisti seurakunnan muut jäsenet "maallikoiksi" ja esti heidän toimimisensa Pyhän Hengen johdossa. Järjestelmän kehittäjäksi sanotaan erästä Ignatiusta, joka varsin hatarien tietojen mukaan oli Syyrian Antiokian seurakunnan arvossapidetty jäsen, jonka roomalaiset noin vuonna 110 vangitsivat, veivät Roomaan ja syöttivät leijonille. Matkan aikana hän mukamas oli kirjoittanut kirjeitä seurakunnille, joissa esitetyt seurakuntanäkemykset ovat Uuden Testamentin vastaisia. Mutta koska hän matkan aikana oli täysin roomalaisten valvonnassa, on todennäköistä, että hän ei ole hänen nimellään levitettyjen kirjoituksien kirjoittaja.

Jo Johannes mainitsee kolmannessa kirjeessään henkilön, jonka käyttäytyminen vastaa Ignatius Antiokialaisen nimiin pantua antikristillistä oppia. Johanneksen käyttämä sana Diotrefes tarkoittaa henkilöä, joka syö epäjumalan pöydästä. Tällä hän nähtävästi haluaa sanoa, että Monarkkisen piispuuden nimellä tunnettu harhaoppi oli Rooman uskontoviranomaisten itsensä keksimä. Uskovat eivät ole koskaan näitä kirkkoherroja hyväksyneet, mutta Rooman valtion tuella monarkkinen piispuus oli alkuna sille kirkolle, jonka pää nyt esiintyy Kristuksen viransijaisena maan päällä. Ilmestyskirjassa mainitut nikolaiitat puolestaan kertovat siitä, että Ilmestyskirjan syntyaikoina, ehkä noin vuonna 90, oli henkilöitä, jotka "olivat voittaneet kansan", sillä sana nikos tarkoittaa voittoa, ja laos kansaa. Oletetun paremmuutensa turvin hekin estivät muita uskovia osallistumasta seurakuntaelämään.

Seurakunta ymmärretään tavallisesti kovin maalliseksi yhteisöksi, vaikka sen pää on jo taivaissa. Tässä on myös syytä palauttaa mieliin, kuka Jeesus todella on, sillä maan päällä hän esiintyi tehtävänsä edellyttämällä tavalla sangen vaatimattomasti ja pyhäkoululapsetkin jatkavat tätä perinnettä, piirtäen pieniä punaisia ja sinisiä kristuksia, koska heille ei ole kerrottu tätä:

Hänessä meillä on lunastus (εν ω εχομεν την απολυτρωσιν) hδnen verensä kautta (δια του αιματος αυτου), syntien anteeksisaaminen (την αφεσιν των αμαρτιων), 1:15 ja hδn on (ος εστιν - joka on) nδkymättömän Jumalan kuva (εικων του θεου του αορατου), esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa (πρωτοτοκος πασης κτισεως). 1:16 Sillδ (οτι) hδnessä luotiin kaikki (εν αυτω εκτισθη τα παντα), mikδ taivaissa ja mikä maan päällä on (τα εν τοις ουρανοις και τα επι της γης), nδkyväiset ja näkymättömät (τα ορατα και τα αορατα), olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja (ειτε θρονοι ειτε κυριοτητες ειτε αρχαι ειτε εξουσιαι), kaikki on luotu hδnen kauttansa ja häneen (τα παντα δι αυτου και εις αυτον εκτισται), 1:17 ja hδn on ennen kaikkia (και αυτος εστιν προ παντων), ja hδnessä pysyy kaikki voimassa (και τα παντα εν αυτω συνεστηκεν). 1:18 Ja hδn on ruumiin, se on: seurakunnan, pää (και αυτος εστιν η κεφαλη του σωματος της εκκλησιας); hδn, joka on alku (ος εστιν αρχη), esikoinen kuolleista nousseitten joukossa (πρωτοτοκος εκ των νεκρων), että hän olisi kaikessa ensimmäinen (ινα γενηται εν πασιν αυτος πρωτευων). (Kol 1:14-18)

Jeesus yksin on seurakunnan pää. Seuraavat jakeet kertovatkin siitä, kuinka äärettömän suuresta asiasta evankeliumissa oikeastaan on kysymys:

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys (το πληρωμα) hδnessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi takaisin itsensä kanssa kaikki (και δι αυτου αποκαταλλαξαι τα παντα εις αυτον), hδnen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol 1:19-20)

Sanotaan, että Jeesus tuli pelastamaan ihmisiä. OuKei, sehän on tosi ja hyvä niin. Mutta ihmisten pelastaminen on vain yksi vaihe evankeliumin tarinassa, sillä luomistyön päämäärä on, että Kristus täyttää kaiken:

Mutta itsekullekin meistä on armo (η χαρις) annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan (κατα το μετρον της δωρεας του χριστου). Sentδhden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen (αναβας εις υψος), hδn otti vankeja saaliikseen (ηχμαλωτευσεν αιχμαλωσιαν), ja antoi lahjoja ihmisille (και εδωκεν δοματα τοις ανθρωποις)". Mutta ettδ hän astui ylös (το δε ανεβη), mitδ se on muuta, kuin että hän oli ensin astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin (τι εστιν ει μη οτι και κατεβη πρωτον εις τα κατωτερα μερη της γης)? Hδn, joka on astunut alas (ο καταβας), on se, joka myös astui ylös (αυτος εστιν και ο αναβας), kaikkia taivaita ylemmδksi (υπερανω παντων των ουρανων), täyttääkseen kaikki (ινα πληρωση τα παντα). (Ef 4:7-10)

Koville kolminaisuusmiehille tämä Raamatun teksti on kompastuskivi, sillä he joutuvat tätä lukiessaan kysymään, mihin Isä ja Pyhä Henki sitten joutuvat, kun Jeesus täyttää kaiken. Jeesus on kuitenkin jo vastannut heidän kysymykseensä juutalaisten fariseusten edessä.

Minä ja Isä olemme yhtä. (Joh 10:30, kr-38 mukaan)

Kirkkoraamatun käännös on taas alakanttiin. Jeesus sanoi, että "Minä ja Isä olemme yksi". Kysymyksen tärkeys tulee ilmi siitä, mitä fariseukset nuo Jeesuksen sanat kuullessaan tekivät, ja ajatella samalla sitä, kuinka monta kristittyä kirkonmiehet ovat polttaneet roviolla samasta syystä:

"Minä ja Isä olemme yksi" (εγω και ο πατηρ εν εσμεν). Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet (εβαστασαν ουν παλιν λιθους οι ιουδαιοι ινα λιθασωσιν αυτον). (Joh 10:30-31)

Meidät on kutsuttu siihen yhteyteen, johon kuuluvat sekä Isä, Poika ja Pyhä Henki. Älköön enää kukaan loukkaantuko siihen, että tämä kolminaisuus esiintyy nimellä Jeesus. Mutta mielenkiintoiseksi asia käy, kun katsotaan millä muilla nimillä Jumala vielä esiintyy. Edellä oli jo puhetta siitä, että Uuden Testamentin teksteissä rakenne tyyppiä "Herrassa", "Jeesuksessa, Jumalassa, Pyhässä Hengessä, Kristuksessa, Totuudessa, kunniassa, hänessä, armossa, rakkaudessa jne. on hyvin yleinen. Näissä ilmaisuissa pääte -ssa/-ssä on inessiivin pääte. Vastaava kreikan rakenne on prepositio εν + datiivi. Nδillä melkein huomaamattomilla ilmaisuilla ilmaistaan kuitenkin suurinta mahdollista asiaa, sitä, että Jumala Kristuksessa liittää yhteyteensä kaiken sen, minkä Kristus on lunastanut ennen kuin parantumaton paha tuhotaan.

Näitä ilmaisuja Uudessa Testamentissa on yli 200, ja melkein kaikki Apostolien teoissa tai sitä seuraavissa kirjoituksissa. Johanneksen evankeliumista löydämme kuitenkin tämän:

Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa (εν θεω) tehdyt. (Joh 3:20-21, kr-38 muk.)

Toinen esimerkki on Efesolaiskirjeestä. Jo yhdessä lauseessakin näitä rakenteita löytyy useita: "Jeesus Kristus, jossa", "Herrassa", "ja Hänessä" ja "Hengessä":

Niin ette siis enää ole vieraita (αρα ουν ουκετι εστε ξενοι) ettekδ muukalaisia (και παροικοι), vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä (αλλα συμπολιται των αγιων και οικειοι του θεου), apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja (εποικοδομηθεντες επι τω θεμελιω των αποστολων και προφητων), kulmakivenδ itse Kristus Jeesus (οντος ακρογωνιαιου αυτου ιησου χριστου - Jeesus Kristus), jossa koko rakennus (εν ω πασα η οικοδομη) liittyy yhteen (συναρμολογουμενη) ja kasvaa pyhδksi temppeliksi Herrassa (αυξει εις ναον αγιον εν κυριω); ja hänessä tekin (εν ω και υμεις) yhdessδ muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi (συνοικοδομεισθε εις κατοικητηριον του θεου) Hengessä (εν πνευματι). Ef 2:19-22)

Ensimmäisen kerran tätä rakennetta (en+dat) käytetään kuitenkin jo Matteuksen evankeliumin siinä jaksossa, jossa Jeesus neuvoo oppilaitaan miten käyttäytyä hänen toisen tulemisensa edellä tulevissa vainoissa:

Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen (οταν δε Aπαραδωσιν TSBπαραδιδωσιν υμας), älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte (μη μεριμνησητε πως η τι λαλησητε), sillä teille annetaan sillä hetkellä (δοθησεται γαρ υμιν εν εκεινη τη ωρα), mitä teidän on puhuminen (τι Aλαλησητε TSBλαλησετε). 10:20 Sillä ette te itse puhu (ου γαρ υμεις εστε οι λαλουντες), vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä (αλλα το πνευμα του πατρος υμων το λαλουν εν υμιν). (Mt 10:19-20)

Jeesuksen toisen julkisen tulemisen päivänä tulee ilmi myös se, mitä kuuluminen tähän seuraan tai sen ulkopuolelle jääminen tarkoittaa:

Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta (και απο της δοξης της ισχυος αυτου), kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä (εν τοις αγιοις αυτου) ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa (εν πασιν τοις πιστευουσιν), sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme. (2.Tess 1:9-10)

##A09 uros 24

 

 

Jumalan tunteminen

 

Kun hebreassa käytetään verbiä "jada", tuntea, tarkoitetaan hyvin intiimiä asiaa:

Ja mies yhtyi vaimoonsa (oik. tunsi vaimonsa) Eevaan; ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen saanut pojan Herran avulla". (1.Ms 4:1)

Uuden Testamentin kreikankielisessä tekstissä käytetään verbiä "ginoskoo", tuntea, samalla tavalla kuin hebrean verbiä jadah Vanhassa Testamentissa:

Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä eikä yhtynyt häneen (ουκ εγινωσκεν αυτην - eikδ tuntenut häntä), ennenkuin hän oli synnyttänyt esikoispoikansa (εως ου ετεκεν τον υιον αυτης τον πρωτοτοκον). Ja hδn antoi hänelle nimen Jeesus. (Matt 1:24-25)

Tunteminen on enemmän kuin tietämistä. Voit tietää, kuka on Suomen presidentti, vaikka et tuntisikaan häntä henkilökohtaisesti. Jesaja oli joskus kirjoittanut kuinka Jumala ihmettelee sitä, että "Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä". Seitsemänsataa vuotta myöhemmin Johannes toteaa saman asian:

Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 1:10 Maailmassa hän oli (εν τω κοσμω ην), ja maailma on tullut hänen kauttaan (και ο κοσμος δι αυτου εγενετο), ja maailma (και ο κοσμος) ei hδntä tuntenut (αυτον ουκ εγνω). 1:11 Hδn tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh 1:9-11)

Johannes Kastaja todisti Jeesuksesta, mutta sekään ei muuttanut tilannetta:

Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo (μεσος δε υμων εστηκεν) hδn, jota te ette tunne (ον υμεις ουκ οιδατε). 1:27 Hδn on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään." (Joh 1:26-27)

Jeesus itse tunsi Isänsä, mutta juuri sen tähden, että hän tuntemuksensa perusteella todisti hänestä, kansan johtajat tuomitsivat hänet kuolemaan ja kansakin saatiin kiihotettua häntä vastaan. Näin he täyttivät kirjoituksen sanan "Tuntemuksensa kautta (b'de'ato) hän, minun vanhurskas orjani (avdi), vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa".

Jeesus eli kansan keskellä, joka oli kurkkua myöten täynnä uskonnollista höpinää, mutta niitä, jotka tunsivat Jumalan, oli hyvin vähän. Mutta jo se, että monet tunsivat hengellisen avuttomuutensa ("Autuaita ovat hengellisesti köyhät") ja odottivat Jumalan lupaaman Messiaan tuloa, oli viisasta. Samaa voidaan sanoa nykypäivän suuresta kristikunnasta, jossa vain äärimmäisen harvat tuntevat Jumalan. Paljon enemmän on niitä, jotka ovat lukeneet seitsemän kertaa läpi raamattunsa, toiset käyvät kirkossa jok'ikinen sunnuntai, joku panee rahansa lähetystyöhön, joku on suuri Israelin ystävä, joku laulaa kirkkokuorossa ja kiroilee kotona, joku on teologian tohtori, mutta seppä Högmanin sanat Paavo Ruotsalaiselle "Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunto" on tänään yhtä totta kuin silloin, kun ne parisataa vuotta sitten lausuttiin.

Jumala on loi kaiken ja myös ihmisen hän loi Jumalan kuvaksi, Jumalan kuvassa, joka on Kristus, Esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Hän on luonut myös sen enkeliruhtinaan, joka halusi tulla riippumattomiksi Jumalasta, ja houkutteli myös ihmisen joukkoihinsa kapinoimaan Jumalaa vastaan. Mutta riippumattomuus totuudesta, elämästä ja rakkaudesta on mahdotonta ja jokainen sellainen yrityskin on tuhoon tuomittu. Myös aineellinen maailma on suhteellista Jumalaan. Jos Jumala katkaisisi suhteen, se olisi maailman loppu. Myös fyysikoilla on väärä käsitys aineellisesta maailmasta. Jumala on luonut kaikki valmiiksi, ja vasta ihmisen langettua vihollisen kiusaukseen hän hän heitti hänet alas, että me voisimme oppia taapertamaan hänen suunnitelmassaan takaisin kotiin:

Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle (φοβηθωμεν ουν μηποτε καταλειπομενης επαγγελιας εισελθειν εις την καταπαυσιν αυτου δοκη τις εξ υμων υστερηκεναι). 4:2 Sillδ hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin (και γαρ εσμεν ευηγγελισμενοι καθαπερ κακεινοι); mutta heidδn kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt (αλλ ουκ ωφελησεν ο λογος της ακοης εκεινους), koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat (μη συγκεκραμενος τη πιστει τοις ακουσασιν). 4:3 Sillδ me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon (εισερχομεθα γαρ εις την καταπαυσιν οι πιστευσαντες), niinkuin hδn on sanonut (καθως ειρηκεν): "Ja niin minδ vihassani vannoin (ως ωμοσα εν τη οργη μου): 'He eivδt pääse minun lepooni (ει εισελευσονται εις την καταπαυσιν μου)'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman alasheittämisestä asti (καιτοι των εργων απο καταβολης κοσμου γενηθεντων). (Hebr 4:1-3)

Hyvä Sanoma eli Evankeliumi on Jumalan käyntiohje takaisin taivaan portille, ja tämä portti on maan päällä, vain uskon ja tunnustuksen päässä. Se, joka on tullut Jumalan yhteyteen, tuntee jo Jumalan, koska Jumalan henki ohjaa (αγονται) hδntä jokapäiväisissä asioissa kaikkeen totuuteen ja antaa todistuksen itsestään:

Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia (οσοι γαρ πνευματι θεου αγονται ουτοι εισιν υιοι θεου). Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa (ου γαρ ελαβετε πνευμα δουλειας παλιν εις φοβον), vaan te olette saaneet lapseuden hengen (αλλ ελαβετε πνευμα υιοθεσιας), jossa me huudamme (εν ω κραζομεν): "Abba! Isδ! (αββα ο πατηρ)" Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia (αυτο το πνευμα συμμαρτυρει τω πνευματι ημων οτι εσμεν τεκνα θεου). (Rm 8:14-16)

Jos sinulta tämä puuttuu, palaa lähtöruutuun. Noudattamalla Pietarin ohjeita, kts. Apt 2:37-37 niin sinä saat Jumalan lahjan, joka ohjaa sinun vaellustasi Jumalan Valtakunnan raja-asemalta aina siihen saakka, kunnes sinä näet Jumalan kasvoista kasvoihin. Sinun on kuitenkin itse huolehdittava siitä, että voit ottaa vastaan Pyhän Hengen, sillä hän on Totuuden Henki:

Jos te minua rakastatte (εαν αγαπατε με), niin te pidätte minun käskyni (τας εντολας τας εμας τηρησατε). 14:16 Ja minä olen rukoileva Isää (και εγω ερωτησω τον πατερα), ja hän antaa teille toisen Puolustajan (και αλλον παρακλητον δωσει υμιν) olemaan teidän kanssanne (ινα μενη μεθ υμων) iankaikkisesti (εις τον αιωνα), 14:17 totuuden Hengen (το πνευμα της αληθειας), jota maailma ei voi ottaa vastaan (ο ο κοσμος ου δυναται λαβειν), koska se ei näe häntä eikä tunne häntä (οτι ου θεωρει αυτο ουδε γινωσκει αυτο); mutta te tunnette hänet (υμεις δε γινωσκετε αυτο), sillä hän pysyy teidän tykönänne (οτι παρ υμιν μενει) ja on teissä oleva (και εν υμιν εσται). (Joh 14:15-17)

Jo Siinain Liiton aikana Jumala oli ilmaissut tahtonsa asua kansansa sydämissä, kts. 2.Ms 25:8, vaikka se ei silloin vielä toteutunutkaan:

Ja tehkööt he minulle pyhäkön asuakseni heissä (be-tokam). (2.Ms 25:8)

Siinain Liiton noudattaminen osoittautui Israelille ylivoimaiseksi. Jesaja, joka eli noin kahdeksansataa vuotta Mooseksen jälkeen, ilmoitti, että voimaa on tulossa lisää:

Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; 40:31 mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy. (Jes 40:30-31)

Noin sata vuotta Jesajan jälkeen elänyt Jeremia tuo ilmoituksen uudesta liitosta, jossa jokainen liiton jäsen tuntee Jumalan:

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; 31:32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. 31:33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 31:34 Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. (Jer 31:31-34)

Jeremian profetian aikana valtaosa kansasta oli hävinnyt kansojen mereen ja Juudan heimokin oli joutunut Paapelin vankeuteen, mutta heillekin annetaan toivo paremmasta: koko Israelille ilmoitetaan, että se saa uuden sydämen ja uuden hengen:

Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. 36:25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan. 36:26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. 36:27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne. 36:28 Niin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne. 36:29 Minä vapahdan teidät kaikista saastaisuuksistanne. Ja minä kutsun esiin viljan ja teen sen runsaaksi enkä anna teille nälänhätää. 36:30 Minä teen runsaaksi puitten hedelmän ja pellon sadon, niin ettette enää joudu kärsimään kansojen seassa herjausta nälän takia. 36:31 Niin te muistatte huonon vaelluksenne ja tekonne, jotka eivät olleet hyvät, ja teitä kyllästyttää oma itsenne rikostenne ja kauhistustenne tähden. 36:32 En minä teidän tähtenne sitä tee, sanoo Herra, Herra: se olkoon teille tiettävä. Hävetkää ja tuntekaa häpeätä vaelluksenne tähden, te Israelin heimo. (Hes 36:24-32)

Teksti on selvää evankeliumin tekstiä: Ihminen tuntee syntinsä, inhoaa sitä, mutta saa ne anteeksi, jonka jälkeen Jumala antaa ihmiselle Oman Henkensä, joka täyttää ihmissydämen niin, että ihminen tulee tuntemaan Jumalan, hänen tahtonsa ja noudattaa Jumalan tahtoa. Kun Jeesus viisisataa vuotta myöhemmin valistaa kahtatoista oppilastaan lähetystyön vaaroista, hän tuo esille sen, miten Jumalan Henki ihmisessä toimii:

Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen (οταν δε παραδιδωσιν υμας), älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte (μη μεριμνησητε πως η τι λαλησητε), sillä teille annetaan sillä hetkellä (δοθησεται γαρ υμιν εν εκεινη τη ωρα), mitä teidän on puhuminen (τι λαλησετε). 10:20 Sillä ette te itse puhu (ου γαρ υμεις εστε οι λαλουντες), vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä (αλλα το πνευμα του πατρος υμων το λαλουν εν υμιν). (Mt 10:19-20)

Solmittuaan Uuden Liiton ja nautittuaan Liiton aterian valittujen oppilaittensa kanssa, hän antoi itsensä sovintouhriksi Israelin puolesta, sillä ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantoa. Juudas oli jo lähtenyt ehtoollispöydästä, kun Jeesus kertoi että Pyhä Henki tulisi toimimaan hänen nimissään:

Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne (ταυτα λελαληκα υμιν παρ υμιν μενων). 14:26 Mutta Puolustaja (ο δε παρακλητος), Pyhä Henki (το πνευμα το αγιον), jonka Isä on lähettävä minun nimessäni (ο πεμψει ο πατηρ εν τω ονοματι μου), hän opettaa teille kaikki (εκεινος υμας διδαξει παντα) ja muistuttaa teitä kaikesta (και υπομνησει υμας παντα), minkä minä olen teille sanonut (α ειπον υμιν ). (Joh 14:25-26)

Pyhä Henki on tekstin mukaan kuin asianajaja. Hän on ainut lahja, jonka ihminen tarvitsee, sillä hänen kauttaan me tulemme osalliseksi kaikesta Kristuksen rikkaudesta. Hänen kauttaan tässä ajassa toteutuvat myös Jeesuksen Kristuksen sanat paimenesta, jonka äänen hänen lampaansa kuulevat ja tuntevat:

"Totisesti, totisesti minä sanon teille (αμην αμην λεγω υμιν): joka ei mene ovesta lammastarhaan (ο μη εισερχομενος δια της θυρας εις την αυλην των προβατων), vaan nousee sinne muualta (αλλα αναβαινων αλλαχοθεν), se on varas ja ryöväri (εκεινος κλεπτης εστιν και ληστης). 10:2 Mutta joka menee ovesta sisälle (ο δε εισερχομενος δια της θυρας), se on lammasten paimen (ποιμην εστιν των προβατων). 10:3 Hänelle ovenvartija avaa (τουτω ο θυρωρος ανοιγει), ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä (και τα προβατα της φωνης αυτου ακουει); ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä (και τα ιδια προβατα καλει κατ ονομα) ja vie heidät ulos (και εξαγει αυτα). 10:4 Ja laskettuaan omat lampaansa ulos (και οταν τα ιδια προβατα εκβαλη) hän kulkee niiden edellä (εμπροσθεν αυτων πορευεται), ja lampaat seuraavat häntä (και τα προβατα αυτω ακολουθει), sillä ne tuntevat hänen äänensä (οτι οιδασιν την φωνην αυτου). 10:5 Mutta vierasta ne eivät seuraa (αλλοτριω δε ου μη ακολουθησωσιν), vaan pakenevat häntä (αλλα φευξονται απ αυτου), koska eivät tunne vierasten ääntä (οτι ουκ οιδασιν των αλλοτριων την φωνην)." (Joh 10:1-5)

Pyhä Henki ei ainoastaan opeta ja puolusta Jeesuksen omaisuutta, hän ohjaa heidän kulkuaan sillä tiellä, jonka Hän Jeesuksen seuraajille matkan edetessä askel askeleelta paljastaa:

Mutta kun hän tulee (οταν δε ελθη εκεινος), Totuuden Henki (το πνευμα της αληθειας), johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen (οδηγησει υμας εις πασαν την αληθειαν). Sillä se, mitä hän puhu, ei ole hänestä itsestään (ου γαρ λαλησει αφ εαυτου); vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu (αλλ οσα αν ακουση λαλησει), ja tulevaiset hän teille julistaa (και τα ερχομενα αναγγελει υμιν). Hän on minut kirkastava (εκεινος εμε δοξασει), sillä hän ottaa minun omastani (οτι εκ του εμου ληψεται) ja julistaa teille (και αναγγελει υμιν). (Joh 16:13-14)

Kun meidän on saatava selville, onko jokin asia Jumalasta, vai valheen isästä, me rukoilemme Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä, ja saamme vastauksen Pyhän Hengen kautta. Mutta Pyhä Henki on lähetetty koko maailmaan, niin ettei kukaan voi vedota tietämättömyyteen:

Ja kun hän tulee (και ελθων εκεινος), niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin (ελεγξει τον κοσμον περι αμαρτιας) ja vanhurskauden (και περι δικαιοσυνης) ja tuomion (και περι κρισεως): 16:9 synnin (περι αμαρτιας μεν), koska he eivät usko minuun (οτι ου πιστευουσιν εις εμε); 16:10 vanhurskauden (περι δικαιοσυνης δε), koska minä menen Isäni tykö (οτι προς τον πατερα μου υπαγω), ettekä te enää minua näe (και ουκ ετι θεωρειτε με); 16:11 ja tuomion (περι δε κρισεως), koska tämän maailman ruhtinas (ο αρχων του κοσμου τουτου) on tuomittu (κεκριται). (Joh 16:8-11)

Ylimmäispapillisessa rukouksessaan Jeesus vielä tuo esiin sen, miksi Jumalan tunteminen on niin tärkeää:

Mutta tämä on iankaikkinen elämä (η αιωνιος ζωη), että he tuntevat sinut (ινα γινώσκοσιν σε), joka yksin olet totinen Jumala (τον μονον αληθινον θεον), ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. (Joh 17:3)

Rukoiltuaan maailmaan jäävien seuraajiensa puolesta Jeesus, joka oli "astunut alas" (katabaino) ylitaivaallisesta kirkkaudestaan ja oli pian "astuva ylös" sinne takaisin (anabaino), esittää Isälle vielä yhden pyynnön morsiamensa puolesta:

Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni (την δοξαν την εμην), jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman alasheittämistä. (pro katabolis kosmou). (Joh 17:24)

Jeesus päättää rukouksensa sanoihin, joista hyvin käy selville se, millaisesta intiimiä Jumalan tuntemista Jeesus haluaa hänen sovintokuolemansa sanan meissä tuottavan:

Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut (ο κοσμος σε ουκ εγνω), mutta minä tunnen sinut (εγω δε σε εγνων), ja nämä ovat tulleet tuntemaan (και ουτοι εγνωσαν), että sinä olet minut lähettänyt (οτι συ με απεστειλας). Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi (και εγνωρισα αυτοις το ονομα σου) ja teen vastakin (και γνωρισω), että se rakkaus (ινα η αγαπη), jolla sinä olet minua rakastanut (ην ηγαπησας με), olisi heissä (εν αυτοις η) ja minä olisin heissä (καγω εν αυτοις)." (Joh 17:25-26)

Vanhan Testamentin aikana Jumala antoi näkyjä ja lähetti enkeleitä, jotka jopa puhuttelivat ihmisiä, mutta henkilökohtaista Jumalan tuntemista ei ollut kenelläkään. Lähimpänä Jumalaa oli Mooses, joka sai puhutella Jumalaa, mutta Jumalan kasvoja kukaan ei voinut kuolematta nähdä. Danielin kirjassa on kyllä mielenkiintoinen lause:

Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat (jadai) Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä. (Dan 11:32)

Kysymys on kuitenkin päivien lopulla maailman johtoon nousevasta henkilöstä, josta Dan 11:21 käyttää sanaa "kelvoton", joten tässäkään ei ole puhe Vanhan Liiton, vaan niistä Uuden Liiton pyhistä, jotka elävät tämän maailmanajan viimeisinä päivinä esiintyvän Laittomuuden ihmisen aikana, jolloin Jumalan tunteminen on tarpeellisempaa kuin koskaan.

Mutta miten nämä uskovat sitten tulivat tuntemaan Jumalan henkilökohtaisesti? Kysymykseen on helppo vastata, jos tiedämme syyn, minkä takia ihminen menetti yhteytensä Jumalaan. Ja syntihän se on joka ihmisetkin toisistaan erottaa. Kysymys on siis siitä, miten synti saadaan pois. Nikodemosta Jeesus neuvoi näin:

Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen (και ουδεις αναβεβηκεν εις τον ουρανον), paitsi hän, joka taivaasta tuli alas (ει μη ο εκ του ουρανου καταβας), Ihmisen Poika, joka on taivaassa (ο υιος του ανθρωπου ο ων εν τω ουρανω). 3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa (και καθως μωσης υψωσεν τον οφιν εν τη ερημω), niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän (ουτως υψωθηναι δει τον υιον του ανθρωπου), 3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo (ινα πας ο πιστευων εις αυτον), ei hukkuisi, vaan (μη αποληται αλλ) hänellä olisi iankaikkinen elämä (εχη ζωην αιωνιον). (Joh 3:13-15)

Jos kertomus Mooseksen erämaassa tekemästä vaskikäärmeestä ei ollut tuttu, niin kerrottakoon tässä, että se tehtiin sitä varten, että syntiin langenneet ihmiset pelastuivat kuolemalta pelkästään katsomalla tuota vaskikäärmettä. Sitten voimmekin jatkaa:

Niin Jeesus sanoi heille (ειπεν ουν αυτοις ο ιησους): "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan (οταν υψωσητε τον υιον του ανθρωπου), silloin te tulette tuntemaan (τοτε γνωσεσθε), että Minä Olen (οτι εγω ειμι), ja etten minä itsestäni tee mitään (και απ εμαυτου ποιω ουδεν), vaan niinkuin minun Isäni on minua opettanut (αλλα καθως εδιδαξεν με ο πατηρ μου), niitä minä puhun (ταυτα λαλω). 8:29 Ja hän, joka on minut lähettänyt (και ο πεμψας με), on minun kanssani (μετ εμου εστιν). Isä ei ole jättänyt minua yksin (ουκ αφηκεν με μονον ο πατηρ), koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista (οτι εγω τα αρεστα αυτω ποιω παντοτε)." (Joh 8:28-29)

Näissä lauseissa käytetty verbi on ginosko, tuntea sisäisen kokemuksen kautta. Ja Jumalan sisäisellä, intiimillä tuntemisella on seurauksia:

Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen (πολλοι επιστευσαν εις αυτον). Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani (αληθως μαθηται μου εστε); ja te tulette tuntemaan totuuden (και γνωσεσθε την αληθειαν), ja totuus on tekevä teidät vapaiksi (και η αληθεια ελευθερωσει υμας)". (Joh 8:30-32)

Vapaus mistä? Roomalaisten vallasta? Ei varsinaisesti, vaan synnin ja kuoleman vallasta. Ja kuitenkin nämä "uskovat" kuulijat ryhtyivät heti sönköiksi. Opettajalleen he sanoivat:

Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: "Te tulette vapaiksi"? (Kts. Joh 8:33)

Jeesus ei yritäkään väittää väitettä vääräksi. Olisihan Jeesus voinut sanoa, että me olemme roomalaisten vallan alla, joskus ennen oltiin babylonialaisten käskettävinä ja joskus orjina Egyptissä, ja muistatteko sitä, miten Efraim vietiin Eufratin toiselle puolelle ja hävisi kansojen mereen, tai mitä Antiokus Epifanes vain vajaa parisataa vuotta sitten meille juutalaisille teki? Mutta kysymys ei ollut siitä.

Jeesus vastasi heille (απεκριθη αυτοις ο ιησους): "Totisesti, totisesti minä sanon teille (αμην αμην λεγω υμιν οτι): jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja (πας ο ποιων την αμαρτιαν δουλος εστιν της αμαρτιας). 8:35 Mutta orja ei pysy talossa iäti (ο δε δουλος ου μενει εν τη οικια εις τον αιωνα); Poika pysyy iäti (ο υιος μενει εις τον αιωνα). 8:36 Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi (εαν ουν ο υιος υμας ελευθερωση), niin te tulette todellisesti vapaiksi (οντως ελευθεροι εσεσθε). 8:37 Minä tiedän, että te olette Aabrahamin jälkeläisiä (οιδα οτι σπερμα αβρααμ εστε); mutta te tavoittelette minua tappaaksenne, koska minun sanani ei saa tilaa teissä (αλλα ζητειτε με αποκτειναι οτι ο λογος ο εμος ου χωρει εν υμιν). 8:38 Minä puhun sitä, mitä minä olen nähnyt Isäni luona (εγω ο εωρακα παρα τω πατρι μου λαλω); ja te teette sitä, mitä olette nähneet oman isänne luona (και υμεις ουν ο εωρακατε παρα τω πατρι υμων ποιειτε)." (Joh 8:34-38)

Jeesus puhui synnistä, koska synti on suurin orjuuttaja, niin suuri, että jokaisen ihmisen on sen takia kuoltava. Myös Jeesuksen seuraan liittyneen uskovan on kuoltava, mutta kuolintapa on nyt toinen. Ei pidä kuolla synnin takia, vaan kuolla synnille:


Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä (tin psihin autou: sielunsa), hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä (tin psihin autou: sielunsa) minun tähteni (ekenen emou), hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa (psihin autou) vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa (tis psihis autou) lunnaiksi? Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan." (Matt 16:25-28)

Jos maan päällä on jotakin taivaallista, niin Jumalan tunteminen on juuri sitä. Avioliitto on esikuva Jumalan tuntemisesta. Paavali käyttää esikuvan tarjoamia mahdollisuuksia hyväkseen selittääkseen ihmisen vapautusta synnin ja kuoleman orjuudesta:

Vai ettekö tiedä, veljet (η αγνοειτε αδελφοι) - minδ puhun lain tunteville (γινωσκουσιν γαρ νομον λαλω) - ettδ laki vallitsee ihmistä (οτι ο νομος κυριευει του ανθρωπου), niin kauan kuin hδn elää (εφ οσον χρονον ζη)? 7:2 Niinpδ sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä (η γαρ υπανδρος γυνη τω ζωντι ανδρι δεδεται νομω); mutta jos mies kuolee (εαν δε αποθανη ο ανηρ), on vaimo irti tδstä miehen laista (κατηργηται απο του νομου του ανδρος). 7:3 Sentδhden hän saa avionrikkojan nimen (αρα ουν ζωντος του ανδρος μοιχαλις χρηματισει), jos miehensδ eläessä antautuu toiselle miehelle (εαν γενηται ανδρι ετερω); mutta jos mies kuolee (εαν δε αποθανη ο ανηρ), on hδn vapaa siitä laista (ελευθερα εστιν απο του νομου), niin ettei hδn ole avionrikkoja του (μη ειναι αυτην μοιχαλιδα), jos menee toiselle miehelle (γενομενην ανδρι ετερω). 7:4 Niin, veljeni (ωστε αδελφοι μου), teidδtkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta (και υμεις εθανατωθητε τω νομω δια του σωματος του χριστου), tullaksenne toisen omiksi, hδnen, joka on kuolleista herätetty (εις το γενεσθαι υμας ετερω τω εκ νεκρων εγερθεντι), että me kantaisimme hedelmää Jumalalle (ινα καρποφορησωμεν τω θεω). (Rm 7:1-4)

Epäjumalanpalvelusta verrataan Raamatussa aviolliseen uskottomuuteen. Hoosean kirjassa meidän on annettu ymmärtää, miltä Jumalasta tuntuu Israelin uskottomuus ja Siinailla tehdyn liiton rikkominen. Mutta Jumala löytää Israelin uudestaan, ja tekee Israelin kanssa Uuden Liiton:

Ja minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella, kihlaan sinut itselleni uskollisuudella, ja sinä olet tunteva Herran (ve'jadaat et-Jehovah). (Hoosea, 2:19-20)

Kaste on kihlaustilaisuus:

Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella (ζηλω γαρ υμας θεου ζηλω); minδhän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle (ηρμοσαμην γαρ υμας ενι ανδρι), asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen (παρθενον αγνην παραστησαι τω χριστω). (2.Kor 11:2)

Ensimmäisenä Kristukseen kastettiin ne Jeesuksen seuraajat, jotka olivat Helluntaina Jerusalemissa odottamassa lupausta Pyhästä Hengestä. Heidän Pyhässä Hengessä puhumansa kieli oli merkki Baabelin kieltenhajoituksen päättymisestä, ja todistus juutalaisille siitä, että Jeesus toteuttaa suvereenisti Jumalan suunnitelmaa myös taivaaseenastumisensa jälkeen aivan riippumatta siitä, mitä juutalaiset tai muut Jumalan vastustajat tekevät tai luulevat. Mutta Jeesukseen Kristukseen uskoville Pyhä Henki oli uuden elämän alku ja kielet hengellisen elämän ensi reäkäsy.

Jumala on elämän antaja, Isä. Se, mikä Pyhän Hengen saamisesta syntyy, on vasta hedelmä, jonka Pyhä Henki kasvattaa seuraavaa vaihetta varten. Tämä seuraava vaihe on Kristuksessa kuolleitten ylösnousemus. Sitä edeltävää suurta ahdistusta sanotaan synnytystuskiksi (n.s. "maailmanloppu", ja vasta sitten me saamme nähdä sen, mitä meistä tulee. Mutta me tiedämme tulevamme Kristuksen kaltaisiksi, ja kun Taivaallinen hääjuhla on ohi, me palaamme Kristuksen seurassa maan päälle hänen joukoissaan. Kristuksen hallinnon ensimmäinen tehtävä on tuomita maa, mutta sitten kaikki maa on oleva täynnä Herran tuntemusta:

Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. 11:2 Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. 11:3 Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, 11:4 vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä. 11:5 Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side.
11:6 Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa. 11:7 Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. 11:8 Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan. 11:9 Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta (העד>עדי), niinkuin vedet peittävät meren. 11:10 Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä. (Jes 11:1-10)

Helluntaina syntynyt seurakunta yritti vielä viestittää juutalaisille, että vaikka te tuomitsitte Jeesuksen Kristuksen ja saitte roomalaiset tekemään häpeällisen työn vähemmän häpeällisen osuuden, on hän se luvattu Messias, jota ilman Jumalan lupaama siunaus ei voi tulla juutalaisen eikä kenenkään muunkaan osalle, vaan pikemminkin päinvastoin: Se, jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.

Muille kansoille ja kielille suunnattu lähetystyö lähti vaivalloisesti liikkeelle, vaikka se oli saanut hyvän startin Jerusalemin tapahtumia seuranneiden helluntaivieraiden palattua kotiseuduilleen. Se sotilasosasto, joka oli toimittanut Jeesuksen teloituksen, siirrettiin Pannoniaan, nykyisen Serbian ja Unkarin seuduilla, mikä selittänee osaltaan kristinuskon nopeaa leviämistä kelttiläisten kansojen keskuuteen. Mutta jos evankeliumin levitys olisi ollut huhupuheista kiinni, tulokset olisivat jääneet laihoiksi.

Me emme myöskään varmuudella tiedä, miten Jeesuksen apostolit toimivat juutalaisten parissa. Kirjoihin tuli kirjoitettua vain se työ, joka tuotti pysyviä tuloksia. Jerusalemin seurakunnan sosiaalisen työn tekijä Filippus julisti sanaa samarialaiselle sekakansalle ja Pyhän Hengen ohjauksessa kastoi Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherran, joka maansa vakiintuneen tavan mukaan palvoi Israelin Jumalaa. Hyvin hienovaraisesti Herra mursi Pietarin ennakkoluulot niin että sai hänet julistamaan sanaa roomalaiselle komppanianpäällikölle Korneliukselle ja täytti hänet Pyhällä Hengellä, jonka jälkeen Pietari kastoi hänet ja hänen huonekuntansa.

Evankeliumin levitys laajemmassa mitassa alkoi vasta vainojen vauhdittamana. Stefanuksen kivityksestä valloilleen päässeiden vainojen takia Kreetalle ja Syyrian Antiokiaan siirtyneet messiaaniset juutalaiset julistivat evankeliumia aluksi vain juutalaisille, mutta Syyrian Antiokiassa myös ei-juutalaisille. Kaupunkiin syntynyt seurakunta sai jopa toimia hetken aikaa eräänlaisena uutena Jerusalemina, kun Jerusalemin seurakunta ajautui pois Jumalan armosta Mooseksen laista nousseiden kiistojen takia. Ne, jotka yrittivät miellyttää Jumalaa tiukasti lain kirjainta noudattamalla, epäonnistuivat tavan takaa. Jeesus oli henkilökohtaisesti kohdannut tämän ongelman ja osoittanut lainkiivailijoille, että Jumala arvostaa laupeutta enemmän kuin veriuhreja ja että myös lain kirjaimen mukainen ylin käsky on rakastaa Jumalaa yli kaiken sekä lähimmäistä yhtä hyvin kuin itseään. Tämäkin periaate oli vesitetty sillä, että ihmiset eivät pitäneet kaikkia ihmisiä lähimmäisinään, jonka takia Jeesus joutui esittämään vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Mutta kun nämä lainkiivailijat tulivat uskoon, tunnustaen ainakin sen, että Jeesus on luvattu Messias, he toivat tämän ongelman mukanaan myös seurakuntaan. Jerusalemissa ongelma jäi tunnistamatta, mutta Antiokiassa sen merkitys nähtiin selvästi:

Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua". Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin. Niin seurakunta varusti heidät matkalle, ja he kulkivat Foinikian ja Samarian kautta ja kertoivat pakanain kääntymyksestä ja ilahuttivat sillä suuresti kaikkia veljiä. Ja kun he saapuivat Jerusalemiin, niin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan; ja he kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria. Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia". Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa. (Apt 15:1-6)

Jerusalemin kokouksessa ei ainoastaan tutkittu asiaa. Vasta pitkän riitelyn jälkeen Pietari pääsi kertomaan, kuinka hän oli kastanut roomalaisen sotapäällikön, joka saarnaa kuunnellessaan oli heti täyttynyt Pyhällä Hengellä. Sen jälkeen pääsivät myös Barnabas ja Paavali kertomaan siitä, miten Jumala oli tunnustautunut heidän työhönsä tekemällä tunnustekoja ja ihmeitä kansojen keskuudessa, jonka jälkeen Jaakob, joka oli Jeesuksen velipuoli äidin puolelta, teki päätöksen, jossa otettiin huomioon Jumalan Nooan kanssa tekemän liiton ehdot, mutta ei Vanhan Testamentin lakia. Sen mukaan pakanakristityiltä ei vaadita ympärileikkausta, mutta eräänlaista minilakia on kuitenkin noudatettava myös niiden, jotka eivät ole juutalaisia:

Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat (και τουτω συμφωνουσιν οι λογοι των προφητων), sillδ näin on kirjoitettu (καθως γεγραπται):
"Sen jδ
lkeen minä palajan (μετα ταυτα αναστρεψω) ja pystytδn jälleen Daavidin sortuneen majan (και ανοικοδομησω την σκηνην δαβιδ την πεπτωκυιαν); minδ korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn (και τα κατεσκαμμενα αυτης ανοικοδομησω και ανορθωσω αυτην), ettδ jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa (οπως αν εκζητησωσιν οι καταλοιποι των ανθρωπων τον κυριον), ynnδ kaikki pakanat (και παντα τα εθνη), jotka ovat minun nimiini otetut (εφ ους επικεκληται το ονομα μου), sanoo Herra, joka kaiken tδmän tekee (επ αυτους λεγει κυριος ο ποιων ταυτα παντα), kaikki hδnen työnsä ovat Jumalalle tunnettuja ikiajoista asti (γνωστα απ αιωνος εστιν τω θεω παντα τα εργα αυτου)". Sentδhden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanakansoista kääntyvät Jumalan puoleen (διο εγω κρινω μη παρενοχλειν τοις απο των εθνων επιστρεφουσιν επι τον θεον), vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." (Apt 15:14-15)

Jaakobin sanelemalla päätöksellä saatiin aikaan vain välirauha, mutta se näytti riittävän myös Antiokian seurakunnalle. Pian asia kuitenkin paheni, sillä Antiokiaan tullut Pietari ei enää uskaltanut ottaa osaa juutalaiskristittyjen ja ei-juutalaisten kristittyjen yhteisiin ehtoollisaterioihin. Samanaikaisesti Paavali joutui taistelemaan Jerusalemin levittämää propagandaa vastaan muissakin seurakunnissa. Pahimmaksi tilanne lienee päässyt Galatian maakunnassa, jonka seurakunnille Paavali oli kohta ongelman ilmitulon jälkeen kirjoittanut perusteellisen selvityksen lain ja armon periaatteellisesta erosta.

Galatalaiskirje on kauttaaltaan tiukkaa tekstiä. Tässä pieni näyte:

Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä; mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se! Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. (Gal 2:15-21)

Paavalin Galatalaiskirjeessä selvittämä ongelma oli tullut jäädäkseen. Viimeinen yritys sen ratkaisemiseksi oli epätoivoinen. Paavali vietti pääsiäistä Euroopan ja Aasian rajaseudulla ja tahtoi ehtiä helluntaiksi Jerusalemiin. Pyhä Henki varoitti Paavalia, ja kun Paavali vaan jatkoi matkaansa, Pyhä Henki pani profeetat asialle. Paavalin vastaus oli vain, että hän menee sinne "sidottuna hengessä", kävi miten kävi. Matkan aikana hän tapasi Miletossa Efeson seurakunnan vanhimmat ja sanoi:

Ja nyt, katso, minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa. Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat. En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen (διαμαρτυρασθαι το ευαγγελιον της χαριτος του θεου). (Apt 20:22-24)

Paavali saapuu Jerusalemiin juuri ennen helluntaita, tapaa veljet ja vanhimmat ja heti seuraavana päivänä he menevät Jaakobin luo, joka Jaakob Sebedeuksen pojan mestauksen, kts. Apt 12:1-2, jälkeen oli noussut Jerusalemin seurakunnan johtoon jopa ohi apostolien. Paavali kertoo työstään ei-juutalaisten kansojen keskuudessa, mutta Jaakobin huolenaiheena ovat messiaaniset juutalaiset, jotka kaikki ovat lainkiivailijoita:

Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta kymmentä tuhatta (μυριάδες) juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita. (Apt 21:19-20)

Paavalista Jaakob sanoo, että hän on kiistelty henkilö, jonka kannattaisi liittyä neljään muuhun, jotka olivat aikeissa tehdä nasiirilupauksen (tekstissä: "leikkauttaa tukkansa") ja näin puhdistaa maineensa kansan silmissä:

Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan. Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen. Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä. Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt 21:21-25)

Paavali suostuu, vaikka hän näin tietää joutuvansa suorittamaan nasiirilupauksen määräyksiin kuuluvan veriuhrin ja josta hän itse Galatalaiskirjeessä sanoo:

Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. (Gal 5:4)

Määräajan kuluttua Paavali menee Jerusalemin temppeliin:

Mutta kun ne seitsemän päivää olivat päättymässä, näkivät Aasiasta tulleet juutalaiset hänet pyhäkössä, kiihoittivat kaiken kansan ja kävivät häneen käsiksi ja huusivat: "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan." (Apt 21:27-28)

Paavalia viedään kuin pässiä teuraalle. Ja sitten tapahtuu se, mikä olisi voitu välttää torjumalla Jeesuksen velipuolen inhimilliseen laskelmointiin perustunut ehdotus. Uskonnolliset juutalaiset hyökkäävät Paavalin kimppuun ja hänet olisi varmaan tapettu, elleivät roomalaiset - Jumala armosta - olisi ehtineet väliin. Väliintulolla on se vaikutus, ettei Paavali pääse tekemään anteeksiantamatonta syntiä. Rankaisematta Paavali ei kuitenkaan jää. Hänet viedään vangittuna Kesareaan, jossa hän viettää kaksi vuotta. Hän vetoaa keisariin, ja viedään vangittuna Roomaan. Matkalla laiva haaksirikkoutuu, talvi vietetään Maltan saarella, ja keisarin vetoomustuomioistuimeen tulleen vangin on oltava keisarin käytettävissä kahden vuoden ajan, jonka jälkeen hänet voitiin vapauttaa, ellei kukaan määräajan kuluessa muuta vaadi ja pysty vaatimuksiaan keisarin edessä puolustamaan. Vapautettiinko hänet todella, on jäänyt arvailujen varaan.

Paavali saapuessa Roomaan, hänellä on takanaan parikymmentä vuotta kestänyt ura Kristuksen apostolina ja sitä aikaisemmat koulutusvuodet juutalaisyhteisön parhaimpien opettajien jalkojen juuressa sekä erämaassa Pyhän Hengen opetettavana ja toimi kotikaupunkinsa seudulla Kilikiassa. Kohta kaupunkiin tultuaan hän vielä kerran kerää juutalaisyhteisön vanhemmat luokseen ja julistaa heille sanan Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Kun tulosta ei synny, hän tuntee vapautuneensa taakasta, ja suuntaa sanansa niille, jotka ottavat sen vastaan. Jo kaksi vuotta kestäneen Kesareassa vietetyn vankeusvuoden aikana hänellä on ollut aikaa miettiä juutalaisuuden ja Jumalan internationaalin keskinäisiä suhteita, ja on nyt kypsä esittämään sen, minkä pitkään jatkunut tutkistelu Jumalan Hengessä on hänelle paljastanut. Roomassa hän kirjoittaa tärkeimmät kirjeensä, ja esittää niissä Jumalan koko evankeliumin, sellaisena, kun se hänelle ilmestyksen kautta oli uskottu.

Paavali oli tullut omassa julistustyössään samaan tilanteeseen, kuin Jeesus Galilean meren rannalla ruokittuaan viisi tuhatta miestä viidellä ohraleivällä ja kahdella kalalla. Ihmiset kuuntelivat niitä, jotka puhuivat kuin poliitikot maallisesta hyvinvointivaltiosta, vaikka sitä ei koskaan tule, ja kun se tulee, se tulee taivaasta, ei ihmisen tekemänä, vaan Jumalan tuntemisen kautta siitä seurakunnasta, jota Kristuksessa tänä päivänä rakennetaan. Tämä vaikea läksy oli ollut vedenjakajana jo silloin kun suuret joukot olivat tahtoneet tehdä Jeesuksen kuninkaakseen, mutta hylkäsivät hänet kohta, kun hän sanoi olevansa se elämän leipä, joka on tullut taivaasta.

Päivittäistiedot Paavalin vankeusvuosilta ovat niukkoja. Apostolien tekojen lopussa todetaan vain oleellinen: Paavali julisti Jumalan kuningaskuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista. Hänellä oli nyt selvä käsitys, mitä hänen oli Roomassa tehtävä:

Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat, saarnaten (κηρυσσων) Jumalan valtakuntaa ja opettaen (διδασκων) Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta (τα περι του κυριου ιησου χριστου) kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä. (Apt 28:30-31)

Kristuksen tuntemiseen verrattuna kaikki hänen entiset saavutuksensa olivat yhtä tyhjän kanssa:

Mutta mikä minulle oli voitto (αλλ ατινα ην μοι κερδη), sen minδ olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi (ταυτα ηγημαι δια τον χριστον ζημιαν). 3:8 Niinpδ minä todella luen kaikki tappioksi (αλλα μενουνγε και ηγουμαι παντα ζημιαν ειναι) tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla (δια το υπερεχον της γνωσεως χριστου ιησου του κυριου μου), sillδ hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki (δι ον τα παντα εζημιωθην) ja pidδn sen roskana (και ηγουμαι σκυβαλα) - ettδ voittaisin omakseni Kristuksen (ειναι ινα χριστον κερδησω) 3:9 ja minun havaittaisiin olevan hδnessä (εν αυτω) ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; 3:10 tunteakseni hänet (του γνωναι αυτον) ja hänen ylösnousemisensa voiman (και την δυναμιν της αναστασεως αυτου) ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden (και την κοινωνιαν των παθηματων αυτου), samaistumalla hδnen kuolemaansa (συμμορφουμενος τω θανατω αυτου), 3:11 jos minδ ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista (ει πως καταντησω εις την εξαναστασιν των νεκρων). (Fil 3:7-11)

Näkemys on sama kuin Johanneksella, joka Ensimmäisen kirjeensä lopussa kirjoittaa Jumalan tuntemisesta näin:

Me tiedämme (οιδαμεν), ettei yksikδän Jumalasta syntynyt (οτι πας ο γεγεννημενος εκ του θεου) tee syntiδ (ουχ αμαρτανει); vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin (αλλ ο γεννηθεις εκ του θεου τηρει εαυτον), eikδ häneen ryhdy se paha (και ο πονηρος ουχ απτεται αυτου). 5:19 Me tiedδmme (οιδαμεν), ettδ olemme Jumalasta (οτι εκ του θεου εσμεν), ja koko maailma on rypee pahuudessa (και ο κοσμος ολος εν τω πονηρω κειται). 5:20 Mutta me tiedδmme (οιδαμεν δε), ettδ Jumalan Poika on tullut (οτι ο υιος του θεου ηκει) ja antanut meille ymmδrryksen (και δεδωκεν ημιν διανοιαν), tunteaksemme sen Totisen (ινα γινωσκωμεν τον αληθινον); ja me olemme siinä Totisessa (και εσμεν εν τω αληθινω), hδnen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa (εν τω υιω αυτου ιησου χριστω). Hδn on totinen Jumala (ουτος εστιν ο αληθινος θεος) ja iankaikkinen elδmä (και η ζωη αιωνιος). 5:21 Lapsukaiset (τεκνια), kavahtakaa epδjumalia (φυλαξατε εαυτους απο των ειδωλων). Aamen (αμην). (1.Joh 5:18-21)

Sama näkemys oli myös Pietarilla, joka teki julistustyötään juutalaisten keskuudessa:

Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen orja ja apostoli (δουλος και αποστολος), niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa. Armo ja rauha lisääntyköön teille (χαρις υμιν και ειρηνη πληθυνθειη) Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisessa (εν επιγνωσει του θεου και ιησου του κυριου ημων). Koska hδnen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät (δια της επιγνωσεως του καλεσαντος ημας) kirkkaudellaan ja kunnollisuudellaan (δια δοξης και αρετης), joiden kautta hδn on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset (δι ων τα τιμια ημιν και μεγιστα επαγγελματα δεδωρηται), ettδ te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi (ινα δια τουτων γενησθε θειας κοινωνοι φυσεως ) ja pelastuisitte siitδ turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee (αποφυγοντες της εν κοσμω εν επιθυμια φθορας), niin pyrkikδä juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne kunnollisuutta (την αρετην), kunnollisuudessa tunnollisuutta (την γνωσιν), tunnollisuudessa itsenne hillitsemistδ (την εγκρατειαν), itsenne hillitsemisessδ kärsivällisyyttä (την υπομονην), kδrsivällisyydessä jumalisuutta (την ευσεβειαν), jumalisuudessa veljellistδ rakkautta (την φιλαδελφιαν), veljellisessä rakkaudessa rakkautta (την αγαπην). (2.Piet 1:1-7)

Galatalaiskirjeessä tehdään selkoa armon ja lain keskinäisistä suhteista, Korinttolaiskirjeissä Paavali opettaa seurakunnalle perusasioita ja Thessalonikalaiskirjeissä Jeesuksen takaisintuloon liittyviä kysymyksiä. Uuden Liiton teoriasta annetaan Roomalaiskirjeessä yleisesitys, mutta vasta Paavalin vankeusvuosiensa aikana syntyvät sitten ne kolme varsin lyhyttä kirjettä, joissa lopullisesti kerrotaan se, mitä "Jumala on meille Henkensä kautta ilmoittanut".

Siinä vaiheessa, kun Jeesus oli todennut juutalaisten opettamisen toivottomaksi, hän alkoi puhua heille kuvakieltä ja esittämään vertauksia, Mutta sitä ennen hän sanoi:

Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen (εν εκεινω τω καιρω αποκριθεις ο ιησους ειπεν): "Minä ylistän sinua (εξομολογουμαι σοι), Isä, taivaan ja maan Herra (πατερ κυριε του ουρανου και της γης), että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä (οτι απεκρυψας ταυτα απο σοφων και συνετων) ja paljastanut ne (και απεκαλυψας αυτα) lapsukaisille (νηπιοις). 11:26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt (αι ο πατηρ οτι ουτως εγενετο ευδοκια εμπροσθεν σου). 11:27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni (παντα μοι παρεδοθη υπο του πατρος μου), eikä kukaan muu tunne Poikaa (και ουδεις επιγινωσκει τον υιον) kuin Isä (ει μη ο πατηρ), eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika (ουδε τον πατερα τις επιγινωσκει ει μη ο υιος) ja se (και ω), kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa (εαν βουληται ο υιος αποκαλυψαι). 11:28 Tulkaa minun tyköni (δευτε προς με), kaikki työtätekeväiset ja raskautetut (παντες οι κοπιωντες και πεφορτισμενοι), niin minä annan teille levon (καγω αναπαυσω υμας). 11:29 Ottakaa minun ikeeni päällenne (αρατε τον ζυγον μου εφ υμας) ja oppikaa minusta (και μαθετε απ εμου), sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä (οτι πραος ειμι και ταπεινος τη καρδια); niin te löydätte levon sielullenne (και ευρησετε αναπαυσιν ταις ψυχαις υμων). 11:30 Sillä minun ikeeni on sovelias (ο γαρ ζυγος μου χρηστος), ja minun kuormani on keveä (και το φορτιον μου ελαφρον εστιν)." (Mt 11:25-30)

Jos Jumalan tuntemista ei ole, menee kaikki pieleen eikä ihmeitäkään tapahdu. Paras, ja jopa ainoa tapa varustautua taisteluun on siis tuntea Jumala henkilökohtaisesti:

Koetelkaa itseänne (εαυτους πειραζετε), oletteko uskossa (ει εστε εν τη πιστει); tutkikaa itseδnne (εαυτους δοκιμαζετε). Vai ettekö tunne itseänne (η ουκ επιγινωσκετε εαυτους), että Jeesus Kristus on teissä (οτι ιησους χριστος εν υμιν εστιν)? Ellei, niin ette kestδ koetusta (ει μη τι αδοκιμοι εστε). (2.Kor 13:5)

Pimeyden orjat luulottelevat itselleen, että he voivat itse määritellä sen, mikä on oikein ja väärin, mutta sillä tavalla he eivät saa syntejään mitätöidyksi. Ongelmia tulee siitäkin, että me uskoon tullessamme saimme syntimme anteeksi ikään kuin liian helposti, koska Jeesus maksoi koko pöydän. Uskoon tulon jälkeen tehdyt synnit on tunnustettava. Merkitystä on myös sillä, onko kysymys kertaluontoisesta asiasta vai jatkuvasta synnin harjoituksesta. Johannes, joka tästä kirjoittaa, joutuu kyllä käyttämään tässä sellaisia verbimuotoja, joihin sisältyvät vivahde-erot eivät aina käännöksistä näy:

Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja (παρακλητον εχομεν) Isδn tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme (και εν τουτω γινωσκομεν οτι εγνωκαμεν αυτον), ettδ pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa (ος δ αν τηρη αυτου τον λογον), hδnessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut (αληθως εν τουτω η αγαπη του θεου τετελειωται). Siitδ me tunnemme, että me hänessä olemme (εν τουτω γινωσκομεν οτι εν αυτω εσμεν). (1.Joh 2:1-5)

Jumalan tunteminen on käytännöllistä, mutta myös tiedolla - tai sanottakoon opilla - on osansa. Oppi on sitä, että päivittäistiedosta, kuten evankeliumeista ja uutisista, haetaan esiin niiden periaatteellinen sisältö. Seuraavassa on tästä esimerkki, jossa Jeesuksen syntymän, kuoleman ja ylösnousemuksen evankeliumi on saanut opin luonteen. Tavoitteena on täydellisyys, joka jakeen Efesolaiskirjeen 4:10 mukaan tarkoittaa sitä, että täydellinen on se, joka on täynnä jumalallista luontoa:

Mutta itsekullekin meistä on armo (η χαρις) annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan (κατα το μετρον της δωρεας του χριστου). Sentδhden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen (αναβας εις υψος), hδn otti vankeja saaliikseen (ηχμαλωτευσεν αιχμαλωσιαν), ja antoi lahjoja ihmisille (και εδωκεν δοματα τοις ανθρωποις)". Mutta ettδ hän astui ylös (το δε ανεβη), mitδ se on muuta, kuin että hän oli ensin astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin (τι εστιν ει μη οτι και κατεβη πρωτον εις τα κατωτερα μερη της γης)? Hδn, joka on astunut alas (ο καταβας), on se, joka myös astui ylös (αυτος εστιν και ο αναβας), kaikkia taivaita ylemmδksi (υπερανω παντων των ουρανων), täyttääkseen kaikki (ινα πληρωση τα παντα). (Ef 4:7-10)

##A10 uros 24

 

 

Jumalan Hengen hedelmät

 

Hedelmän kasvu on pitkä prosessi, jonka tulos riippuu ensinnäkin siitä, millaisia siemeniä maahan on kylvetty. Ensimmäisen kerran sana siemen (zera) mainitaan Raamatun ensimmäisellä sivulla, ja samasta lauseesta löytyy myös sana hedelmä (pirjo).

Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa (ha'aretz) vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä (zera), ja hedelmäpuita (ets pri), jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää (pri), jossa niiden siemen (zera) on". Ja tapahtui niin: 1:12 maa (ha'aretz) tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä (zera) lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää (pri), jossa niiden siemen (zera) oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (1.Ms 1:11-12)

Raamatun symboliikassa puut tarkoittavat kansoja ja maailma on Jumalan sekametsä, joka tuottaa hirvittävää satoa, ja tämä siksi, että ihmisen tottelemattomuuden takia Synti pääsi luomakunnan rakenteisiin. Ihmisetkin ovat ymmärtäneet, että muutos on välttämätön. Johannes Kastaja sanoi niille, jotka tulivat hänen kastettavakseen:

Te kyykäärmeitten sikiöt (γεννηματα εχιδνων), kuka on teitδ neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa (τις υπεδειξεν υμιν φυγειν απο της μελλουσης οργης)? 3:8 Tehkδä sentähden mielenmuutoksen soveliaita hedelmiä (ποιησατε ουν καρπους αξιους της μετανοιας), δlkääkä ruvetko sanomaan mielessänne (και μη αρξησθε λεγειν εν εαυτοις): "Onhan meillδ isänä Aabraham (πατερα εχομεν τον αβρααμ )", sillδ minä sanon teille (λεγω γαρ υμιν) ettδ Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille (οτι δυναται ο θεος εκ των λιθων τουτων εγειραι τεκνα τω αβρααμ). 3:9 Jo on myφs kirves pantu puitten juurelle (ηδη δε και η αξινη προς την ριζαν των δενδρων κειται); jokainen puu (παν ουν δενδρον), joka ei tee hyvδä hedelmää (μη ποιουν καρπον καλον), siis hakataan pois ja heitetδän tuleen (εκκοπτεται και εις πυρ βαλλεται). (Kts. Lk 3:7-9)

Jeesuksen lausunto ihmiskunnan tilasta on laajempi, kts. Mt 11:16-12:50, mutta yhtäpitävä Johanneksen lausunnon kanssa:

Te kyykäärmeitten sikiöt (γεννηματα εχιδνων), kuinka te saattaisitte hyvää puhua (πως δυνασθε αγαθα λαλειν), kun itse olette pahoja (πονηροι οντες)? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu (εκ γαρ του περισσευματος της καρδιας το στομα λαλει). (Mt 12:34)

Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmistähän siinä oli kyse. Jos Jumala olisi hylännyt luomakuntansa, niin mekin olisimme ilman toivoa. Mutta kirjoitettu on:

Niin on myös kirjoitettu (ουτως και γεγραπται): "Ensimmδisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu (εγενετο ο πρωτος ανθρωπος αδαμ εις ψυχην ζωσαν)"; viimeisestδ Aadamista tuli eläväksitekevä henki (ο εσχατος αδαμ εις πνευμα ζωοποιουν). (1.Kor 15:45)

Ensimmäisen Aadamin syntymästä oli kulunut pari tuhatta vuotta kun kolme miestä saapui Abramin luo ilmoittamaan hyvää sanomaa siitä, että hän saa pojan vanhoilla päivillään. Poika oli oleva esikuva tulevasta Viimeisestä Aadamista. Abram tunnisti tulijan, ja osoitti kunnioitustaan sitä vastaavalla tavalla:

Ja Herra ilmestyi hänelle (Va-jera elav Jehovah) Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan. 18:2 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan (va-jjishtachu artsa) 18:3 ja sanoi: "Herrani (Adonai), jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä (im-na matsati chen be-einecha), älä mene orjasi ohitse (al-na ta'avor me-al avdeka). 18:4 Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. 18:5 Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet orjanne luo (al-avdekem)." He sanoivat: "Tee, niinkuin olet puhunut". (1.Ms 18:1-5)

Kun itämaan tietäjät pari tuhatta vuotta myöhemmin tulivat osoittamaan kunnioitustaan vastasyntyneelle Israelin kuninkaalle, he noudattivat kotimaansa tapoja ja lankesivat Jeesuksen eteen ikään kuin suudellakseen hallitsijan vaipan liepeitä:

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä (του δε ιησου γεννηθεντος εν βηθλεεμ της ιουδαιας) kuningas Herodeksen aikana (εν ημεραις ηρωδου του βασιλεως), niin katso, tietδjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin (ιδου μαγοι απο ανατολων παρεγενοντο εις ιεροσολυμα), 2:2 ja he sanoivat (λεγοντες): "Missδ on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas (που εστιν ο τεχθεις βασιλευς των ιουδαιων)? Sillδ me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla (ειδομεν γαρ αυτου τον αστερα εν τη ανατολη) ja olemme tulleet hδntä kumartamaan (και ηλθομεν προσκυνησαι αυτω)." (Mt 2:1-2)

Myös Juudean kuningas Herodes "Suuri" halusi oman ilmoituksensa mukaan tulla kumartamaan Jeesusta, mutta hänen todellinen tarkoituksensa oli tappaa Jeesus kätkyeeseensä. Kohta julkisen toimintansa alussa Jeesus kuitenkin osoitti, että jumalanpalveluksen muodot olivat muuttumassa. Palvonta ei enää tulisi olemaan paikkaan sidottua, eikä erityisten rituaalien noudattamista enää vaadittaisi. Samarialaisen naisen Sykarin kaivolla esittämään kysymykseen siitä, mikä on oikea paikka käydä Jumalan palvelemiseksi, Jeesus vastaa:

Vaimo, usko minua (γυναι πιστευσον μοι οτι)! Tulee aika, jolloin ette palvo Isδä tällä vuorella ettekä Jerusalemissa (ερχεται ωρα οτε ουτε εν τω ορει τουτω ουτε εν ιεροσολυμοις προσκυνησετε τω πατρι). 4:22 Te palvotte sitδ, mitä ette tunne (υμεις προσκυνειτε ο ουκ οιδατε); me palvomme sitδ, minkä me tunnemme (ημεις προσκυνουμεν ο οιδαμεν). Sillδ pelastus on juutalaisista (οτι η σωτηρια εκ των ιουδαιων εστιν). 4:23 Mutta tulee aika ja on jo (αλλ ερχεται ωρα και νυν εστιν), jolloin totiset palvojat palvovat Isδä hengessä ja totuudessa (οτε οι αληθινοι προσκυνηται προσκυνησουσιν τω πατρι εν πνευματι και αληθεια); sillδ senkaltaisia palvojia myös Isä etsii (και γαρ ο πατηρ τοιουτους ζητει τους προσκυνουντας αυτον). 4:24 Jumala on Henki (πνευμα ο θεος); ja jotka hδntä palvovat (και τους προσκυνουντας αυτον), niiden tulee palvoa hengessδ ja totuudessa (εν πνευματι και αληθεια δει προσκυνειν)." (Joh 4:21-24)

Tarjolla olevia palvomisen ja kumartamisen kohteita on vain kaksi:

Ettekö tiedä, että kenen orjiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte (ουκ οιδατε οτι ω παριστανετε εαυτους δουλους), sen orjia te olette (δουλοι εστε), jota te tottelette (ω υπακουετε), joko synnin, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi (ητοι αμαρτιας εις θανατον η υπακοης εις δικαιοσυνην)? (Rm 6:16)

Synti on niin suuri orjuuttaja, niin suuri, että jokaisen ihmisen on sen takia kuoltava, mutta oikeamielinen on elävä uskosta.

Ei kukaan voi palvella kahta herraa (ουδεις δυναται δυσι κυριοις δουλευειν); sillä hän on joko tätä vihaava (η γαρ τον ενα μισησει) ja toista rakastava (και τον ετερον αγαπησει), taikka tähän liittyvä (η ενος ανθεξεται) ja toista halveksiva (και του ετερου καταφρονησει). Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa (ου δυνασθε θεω δουλευειν και μαμμωνα). (Mt 6:24)

Kreikan verbi on "duleuo" tarkoittaa orjana olemista ja sitä työtä, jota orja (δουλος) tekee. Venäjän kielessä orja on "rab", ja tehdä työtä "rabotatj". Samoin myös hebreassa, jossa "oved" on työntekijä, "evid" orja ja "avodah" merkitsee tehdä työtä, ja myös palvella Jumalaa.

Mikään ihmissielun ja käden työ ei ole niin arvokas, että sen palkka voisi olla ikuinen elämä, mikä sekin annetaan, mutta toisella tavalla. Palkkalainen ei pysy talossa, mutta Jumalan lapset pysyvät, ja saavat kaiken. Mutta jos tyydyt vähempään, sinä et voi päästä Jumalan orjaksi, mutta voit silti kokeilla Jumalan käskyn noudattamista vakuuttuaksesi asiasta, sillä Jeesus neuvoi:

Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt (η εμη διδαχη ουκ εστιν εμη αλλα του πεμψαντος με). 7:17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa (εαν τις θελη το θελημα αυτου ποιειν), tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta (γνωσεται περι της διδαχης ποτερον εκ του θεου εστιν), vai puhunko minä omiani (η εγω απ εμαυτου λαλω). (Kts Joh 7:16-17)

Työ ja sen hedelmät kuuluvat yhteen. Periaatehan on että "se, mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää", vaikka vastustaja yrittääkin tuhota Jumalan kylvön.

Älkää eksykö (μη πλανασθε), Jumala ei salli itseδnsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. 6:8 Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen (φθοραν) niittδä; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. (Gal 6:7-8)

Maailmassa harjoitettu talous on riistotaloutta, eikä se kelpaa meille malliksi, jos uskomme tämän sanan:

Antakaa, niin teille annetaan (διδοτε και δοθησεται υμιν). Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne (μετρον καλον πεπιεσμενον και σεσαλευμενον και υπερεκχυνομενον δωσουσιν εις τον κολπον υμων); sillä millä mitalla te mittaatte, mitataan teille takaisin (τω γαρ αυτω μετρω ω μετρειτε αντιμετρηθησεται υμιν). (Lk 6:38)

Tämän maailman elämäntapa ja ihmisten epäusko kiusasivat Jeesusta. Pari kertaa hän huokasi sitä katsellessaan, mutta kertaakaan hän ei valittanut roomalaisten piikkiruoskien aiheuttaman kivun tähden. Kärsimys oli samantapaista, kuin sillä Hanokilla, joka eli vanhurskaasti kolmesataa kuusikymmentä viisi vuotta totaalisesti pahojen ihmisten keskuudessa, sellaisten, joiden kaikki ajatukset ja teot olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, ennen kuin Jumala otti hänet luokseen:

Kun Hanok oli kuudenkymmenen viiden vuoden vanha, syntyi hänelle Metusalah (Metushalach). 5:22 Ja Hanok vaelsi (Va-jjit'chalek Chanok) Metusalahin syntymän jälkeen Jumalan yhteydessä kolmesataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 5:23 Niin oli Hanokin koko elinaika kolmesataa kuusikymmentä viisi vuotta. 5:24 Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä (Va-jjit'halek Chanok et-ha-Elohim), ei häntä enää ollut (ve-einennu), sillä Jumala oli ottanut hänet pois (ki-lakach oto Elohim). (1.Ms 5:21-24)

Uskovan ihmisen ensimmäinen tunnusmerkki on, että hän tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herrakseen. Tämän tunnustuksen aitous näkyy siitä, tekeekö hän Jumalan tahdon, vai ei. Vuorisaarnassa Jeesus ihmetteli sitä, miksi joku sanoo häntä Herraksi, mutta ei kutenkaan tee sitä, mitä hän käskee. Herra kysyykin:


Miksi te huudatte minulle (τι δε με καλειτε): 'Herra, Herra (κυριε κυριε)!' ettekä tee (και ου ποιειτε), mitä minä sanon (α λεγω)? (Lk 6:46)

Palvelijan ja orjan ero on siinä, että palvelija voi neuvotella palkasta, mutta orja ei. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan orjan palkasta on jo sovittu silloin, kun hyväksyimme Jeesuksen tarjouksen ja tulimme uskoon. Nyt kysymys on enää siitä, ettemme haikailisi entisen elämäntavan suuntaan:

Älkää siis murehtiko sanoen (μη ουν μεριμνησητε λεγοντες): "Mitä me syömme (τι φαγωμεν)?' tahi (η): 'Mitä me juomme (τι πιωμεν)?' tahi (η): 'Millä me itsemme vaatetamme (τι περιβαλωμεθα)?" 6:32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat (παντα γαρ ταυτα τα εθνη επιζητει). Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan (οιδεν γαρ ο πατηρ υμων ο ουρανιος οτι χρηζετε τουτων απαντων). 6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa (ζητειτε δε πρωτον την βασιλειαν θεου) ja hänen vanhurskauttansa (και την δικαιοσυνην αυτου), niin myös kaikki tämä teille annetaan (και ταυτα παντα προστεθησεται υμιν). 6:34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä (μη ουν μεριμνησητε εις την αυριον), sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa (η γαρ αυριον μεριμνησει τα εαυτης αρκετον τη ημερα η κακια αυτης). (Mt 6:31-34)

Miten tärkeä palvonnan kohteen oikea valinta on, käy ilmi siitä, mikä oli saatanan korkein tarjous hänen yrittäessään ostaa Jeesuksen oman järjestelmänsä palvelukseen:

Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle (παλιν παραλαμβανει αυτον ο διαβολος εις ορος υψηλον λιαν) ja nδytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston (και δεικνυσιν αυτω πασας τας βασιλειας του κοσμου και την δοξαν αυτων) 4:9 ja sanoi hδnelle (και λεγει αυτω): "Tδmän kaiken minä annan sinulle (ταυτα παντα σοι δωσω), jos lankeat maahan ja palvot minua (εαν πεσων προσκυνησης μοι)". . (Mt 4:8-9)

Palvonnan kohteesta riippuu se, mitä me teemme ja mihin me resurssimme käytämme. Jeesuksen vastauksessa sanan proskinéo, palvoa, lisäksi tulevat ensimmäistä kertaa Uudessa Testamentissa esille myös myös sana latreuo, palvella (Jumalaa) ja diakoneo, tehdä palvelusta.

Silloin Jeesus sanoi hänelle (τοτε λεγει αυτω ο ιησους): "Mene pois, saatana (υπαγε σατανα); sillδ kirjoitettu on (γεγραπται γαρ): 'Herraa, sinun Jumalaasi (κυριον τον θεον σου), pitδä sinun palvoman (προσκυνησεις) ja häntä ainoata palveleman (και αυτω μονω λατρευσεις)'." Silloin perkele jätti hänet (τοτε αφιησιν αυτον ο διαβολος); ja katso, enkeleitδ tuli hänen tykönsä (και ιδου αγγελοι προσηλθον), ja he tekivδt hänelle palvelusta (και διηκονουν αυτω). (Mt 4:10-11)

Saatanan pyrkimys on saada ihminen vaikka yhden ainoan kerran poikkeamaan tästä Jeesuksen esittämästä periaatteesta ja Lain käskystä päästäkseen osalliseksi Jumalalle kuuluvasta palvonnasta. Jos Jeesus olisi siihen suostunut, hänestä olisi tullut vain yksi syntinen kaikkien muiden joukkoon, ja hän olisi joutunut vastustajan valtaan, eikä olisi pystynyt hoitamaan hänelle uskottua tehtävää, ihmisten pelastamista ja oppilailleenkin hän sanoo:

Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi (ο δε ιησους προσκαλεσαμενος αυτους ειπεν): "Te tiedδtte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat (οιδατε οτι οι αρχοντες των εθνων κατακυριευουσιν αυτων), ja ettδ mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan (και οι μεγαλοι κατεξουσιαζουσιν αυτων). 20:26 Nδin älköön olko teillä keskenänne (ουχ ουτως δε εσται εν υμιν), vaan joka teidδn keskuudessanne tahtoo suureksi tulla (αλλ ος εαν θελη εν υμιν μεγας γενεσθαι), se olkoon teidδn palvelijanne (εστω υμων διακονος), 20:27 ja jos joku teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen (και ος εαν θελη εν υμιν ειναι πρωτος), se olkoon teidδn orjanne (εστω υμων δουλος); 20:28 niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi (ωσπερ ο υιος του ανθρωπου ουκ ηλθεν διακονηθηναι), vaan palvelemaan (αλλα διακονησαι) ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä (και δουναι την ψυχην αυτου λυτρον αντι πολλων)." (Mt 20:25-28)

Jeesus oli se Jumalan vanhurskas orja, joka antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, kantaakseen monien synnit:

Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas orjani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa. 53:12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta. (Jes 53:11-12)

Hänen käskynsä meille on selvästi mitallinen ja toimeenpanokelpoinen:

Tämä on minun käskyni (αυτη εστιν η εντολη η εμη), että te rakastatte toisianne (ινα αγαπατε αλληλους), niinkuin minä olen teitä rakastanut (καθως ηγαπησα υμας). 15:13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään (μειζονα ταυτης αγαπην ουδεις εχει), kuin että hän antaa sielunsa ystäväinsä edestä (ινα τις την ψυχην αυτου θη υπερ των φιλων αυτου). (Joh 15:12-13)

Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hänen opetuslapset palvoivat häntä:

Mutta katso (και ιδου), Jeesus tuli heitδ vastaan ja sanoi (ο ιησους απηντησεν αυταις λεγων): "Iloitkaa (χαιρετε)!" Ja he menivät hänen tykönsä (αι δε προσελθουσαι), syleilivät hänen jalkojaan (εκρατησαν αυτου τους ποδας) ja palvoivat häntä (και προσεκυνησαν αυτω). 28:10 Silloin Jeesus sanoi heille (τοτε λεγει αυταις ο ιησους): "Älkää peljätkö (μη φοβεισθε); menkää ja viekää sana minun veljilleni (υπαγετε απαγγειλατε τοις αδελφοις μου), että he menisivät Galileaan (ινα απελθωσιν εις την γαλιλαιαν): siellä he saavat minut nähdä (κακει με οψονται)". (Kts. Mt 28:9-10)

Jeesuksen uhrautuminen Golgatalla päätti veriuhrien aikakauden, mutta siten Hän täytti Jumalan tahdon:

Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä (αδυνατον γαρ αιμα ταυρων και τραγων αφαιρειν αμαρτιας). 10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo (διο εισερχομενος εις τον κοσμον λεγει): "Uhria ja antia sinä et tahtonut (θυσιαν και προσφοραν ουκ ηθελησας), mutta ruumiin sinä minulle valmistit (σωμα δε κατηρτισω μοι; 10:6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt (ολοκαυτωματα και περι αμαρτιας ουκ ευδοκησας). 10:7 Silloin minä sanoin (τοτε ειπον): 'Katso, minä tulen (ιδου ηκω) - kirjakääröön on minusta kirjoitettu (εν κεφαλιδι βιβλιου γεγραπται περι εμου) - tekemään sinun tahtosi, Jumala' (του ποιησαι ο θεος το θελημα σου)." (Hebr 10:4-7)

Jeesuksen Golgatalla antama uhri on perusta, jolle nyt rakennetaan uutta:


Kun hän ensin sanoo (ανωτερον λεγων οτι): "Uhria (θυσιαν) ja antia (και προσφοραν) ja polttouhreja (και ολοκαυτωματα) ja syntiuhreja (και περι αμαρτιας) sinä et tahtonut (ουκ ηθελησας) etkä niihin mielistynyt (ουδε ευδοκησας)", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin (αιτινες κατα τον νομον προσφερονται), 10:9 sanoo hän sitten (τοτε ειρηκεν): "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi, Jumala (ιδου ηκω του ποιησαι ο θεος το θελημα σου)". Hän poistaa ensimmäisen (αναιρει το πρωτον), pystyttääkseen toisen (ινα το δευτερον στηση). 10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt (εν ω θεληματι ηγιασμενοι εσμεν οι) Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla (δια της προσφορας του σωματος του ιησου χριστου)