Tekstissä "Seitsemän asiaa, joita paholainen ei halua sinun tietävän" haettiin esiin ne avainsanat, joilla Pietari vastasi kysymykseen siitä, mitä synnin tuntoon tulleen ihmisen on tehtävä päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan. Apostolien teoissahan tämä vastaus on esitetty hyvin lyhyesti, vain parin jakeen tekstillä, jossa esitetään oikeastaan vain tietyt avainsanat - mielenmuutos, Herran Jeesuksen nimi, upotuskaste, syntien hylkääminen, Pyhän Hengen lahja, lupaus ja pelastus. Seuraavassa otamme niistä esiin sanan "lupaus" ja katsomme, kuinka pitkälle me sitä Herran armosta ymmärrämme.

Tekstirunko aiheesta

LUPAUS

op/2013-04-26

 

Sana "i epaggelia", lupaus, esiintyy Uuden Testamentin teksteissä ensimmäisen kerran Luukkaan evankeliumin lopussa:

Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut (αποστελλω την επαγγελιαν του πατρος μου εφ υμας - lδhetän isäni lupauksen teidän päällenne); mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta. (Lk 24:49)

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus vielä muistutti:

Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä (περιμενειν την επαγγελιαν του πατρος - odottakaa Isδn lupausta), jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä (εβαπτισεν υδατι), mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä (TSBβαπτισθησεσθε εν πνευματι αγιω - teidδt kastetaan Pyhässä Hengessä), ei kauan näitten päivien jälkeen. (Kts. Apt 1:4-5)

Jumalan lupaus ei voi täyttyä ilman Pyhän Hengen kastetta. Mutta mikä on se lupaus? Jotkut sanovat, että Raamatussa annetaan 30.000 lupausta ja jotkut sanovat, että näitä lupauksia on 40.000. Parhaimmat selittäjät ovat löytäneet jopa 77.000 lupausta. Lupausten määrää on kuitenkin turha pohtia, sillä Jeesus itse käskee meitä rukoilemaan uskossa ja pyytämään mitä vaan hänen nimessään. Mutta vaikka lupauksia olisikin paljon, ne toteutuvat vain yhtä tietä:

Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on" (οσαι γαρ επαγγελιαι θεου εν αυτω το ναι και TSBεν TSBαυτω το αμην - Sillδ kaikki Jumalan lupaukset ovat hänessä "kyllä"); sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme. (2.Kor 1:20)

Halu saada on ihmisessä luonnollista, mutta rakkaus synnyttää halun antaa. Ihminen, joka on vastaanottanut Jumalan voiman, pystyy tekemään sellaista, joka on Jumalasta, ja iloitsee siitä:

Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen. (Joh 14:11-14)

Nimettömien lupauksien tarve on ilmeinen, mutta ennen kuin me pystymme mihinkään hyvään, on meidän itse tultava osalliseksi Jumalan lupauksista. Niitä ovat ne, joista sanotaan selvästi, että ne ovat lupauksia. Näitä sanalla "i epaggelia" määriteltyjä lupauksia on vain muutamia, ja niiden sisältö on selvästi meille ilmoitettu. Viimeisen kerran sana "i epaggelia", lupaus, esiintyy Uuden Testamentin teksteissä Johanneksen toisessa kirjeessä. Vasta siinä sanotaan, mistä tässä on kyse:

Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. (1.Joh 2:25)

Paavali aloittaa kirjeensä Tiitukselle ilmoittamalla, että Jumala on luvannut iankaikkisen elämän toivon ennen ikuisia aikoja.

Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen, apostoli sen iankaikkisen elämän toivon perusteella, jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut (επηγγειλατο) ennen ikuisia aikoja - mutta kun aika oli tullut, ilmoitti hän sanansa saarnassa, joka on uskottu minulle Jumalan, meidän vapahtajamme, käskyn mukaan: Tiitukselle, oikealle pojalleni yhteisen uskomme perusteella. Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta! (Tiit 1:1-4)

Paavali ei puhu hepposia, sillä Raamatun alussa kerrotaan:

Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat". (1.Ms 1:26)

Jumalan kaltaiseksi tuleminen sai vielä odottaa, sillä luomiskertomuksen mukaan ihminen luotiin pelkästään "kuvaksi". Ensin ihminen sai ruumiin ja sielun, jonka jälkeen hänen piti itse päättää, haluaisiko hän tulla Jumalan kaltaiseksi:


Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1.Ms 1:27)

Jumala on ikuinen, ja Jumalan kaltaisen ihmisen olisi siis myös oltava ikuinen. Tämän lisäksi Jumala on myös täysin itsenäinen ja vapaa, eikä Jumalan kaltainen ihminenkään voinut mikään orja olla. Ihmisen piti saada itse tehdä valintansa, jota varten Jumala vei ihmisen puutarhaan, jossa oli kaksi nimeltä mainittua puuta: elämän puu ja se toinen, jonka hedelmien syöminen aiheutti kuoleman. Ihminen valitsi kuoleman, ja yhtä kuolemaa ja kurjuutta se on sen jälkeen ollutkin. Ihmisen oli elettävä surkeassa kurjuudessa, eikä hän voinut edes valittaa, sillä itsepä oli valintansa tehnyt.

Koko homma olisikin päättynyt ikävästi, ellei Jumala olisi ollut laupias. Hän antoi aurinkonsa paistaa sinnekin, missä ihminen odotti kuolemaa, jonka oli määrä toteutua ennen seitsemännen luomispäivän alkamista, sillä seitsemäs päivä oli Jumalan virkistyspäivä. Ja kun aikaa kului, Jumala järjesti ihmiselle toisen mahdollisuuden valita ja toisenlaisen mahdollisuuden kuolla. Ihminen ei tiennyt siitä mitään ennen kuin Jumala alkoi puhua, ja antoi ensimmäiset lupaukset siitä, miten luomistyö tulisi jatkumaan. Nythän me tiedämme siitä jo paljonkin. Luomistyön viimeisessä vaiheessa tapahtuu Uusi Luominen Kristuksessa, jossa Jumala ja ihminen yhdistyvät Uudeksi Ihmiseksi. Se, mitä Raamatun alkulehdillä luvattiin, toteutuu nyt meidän omassa elämässämme ja meidän silmissämme Jeesuksen Kristuksen kautta:

Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. (1.Kor 15:22-24)

Lupauksista puhuttaessa tulee usein esiin Aabrahamin nimi. Kristuksen ensimmäinen veritodistaja Stefanos sanoi:

Miehet, veljet ja isät, kuulkaa! Kirkkauden Jumala ilmestyi meidän isällemme Aabrahamille hänen ollessaan Mesopotamiassa, ennenkuin hän oli asettunut asumaan Harraniin, ja sanoi hänelle: "Lähde maastasi ja suvustasi ja mene siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan". Silloin hän lähti kaldealaisten maasta ja asettui asumaan Harraniin. Ja kun hänen isänsä oli kuollut, siirsi Jumala hänet tähän maahan, jossa te nyt asutte. Eikä hän antanut hänelle siinä perintöosaa, ei jalan leveyttäkään, vaan lupasi (επηγγειλατο), Aabrahamin vielä lapsetonna ollessa, antaa sen hänelle ja hänen siemenelleen (τω σπερματι αυτου) hänen jälkeensä. (Kts. Apt 7:2-5)

Aabrahamin kotiseutu, jota tässä kutsutaan kreikkalaisella nimellä Mesopotamia, oli vanhan sumerilaisen kulttuurin kotiseutua, Sinearin maata. Vähän ennen Jumalan Abramille esittämää käskyä siellä oli syntynyt kapina Jumalan luomisjärjestyksen mukaista patriarkaalista hallitusmuotoa kohtaan. Raamattu kertoo:

Ja Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä. Hän oli mahtava metsämies Herran edessä. Siitä on sananparsi: "Mahtava metsämies Herran edessä niinkuin Nimrod". Ja hänen valtakuntansa alkuna olivat Baabel, Erek, Akkad ja Kalne Sinearin maassa. Siitä maasta hän lähti Assuriin ja rakensi Niiniven, Rehobot-Iirin ja Kelahin, sekä Resenin Niiniven ja Kelahin välille; se on tuo suuri kaupunki. (1.Ms 10:8-12)

Nimrod on imperialismin perustaja. Raamatussa seurataan tarkkaan imperialismin kehitysvaiheita. Nykyinen roomalainen imperialismi on omaksunut babylonialaisen, media-persialaisen, kreikkalaisen imperialismin perinnön - ja sen mukana kultin, joka kehitettiin Baabelissa Nimrodin geopoliittisen järjestelmän tueksi.

Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne. Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan". Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan. (1.Ms 11:1-9)

Babyloniassa alkunsa saanut järjestelmä on kokenut neljä muodonmuutosta, mutta imperialismin perusajatus on pysynyt samana. Se on kapinaa Jumalaa ja hänen patriarkaalista järjestelmäänsä vastaan. Jumala tuhoaa Nimrodin järjestelmän pian. Mutta kohta imperialismin syntymisen jälkeen Jumala vastasi haasteeseen, ja ryhtyi rakentamaan vaihtoehtoista yhteiskuntaa kutsumalla ulos tuhoon tuomitusta järjestelmästä miehen, jonka me nyt tunnemme nimeltä Abraham.

Se prosessi, joka johti Jumalan ja Aabrahamin välisen liiton solmimiseen, alkoi Kaldean Uurista noin neljä tuhatta vuotta sitten.

Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1.Ms 12:1-3)

Kun Abraham, jonka nimi vielä silloin oli Abram, ylitti Eufratin, hän sai pilkkanimen hebrealainen, "ivri", (joen) toiselle puolelle mennyt. Kun hän oli tullut Sikemiin Jumala ilmestyi hänelle ja sanoi:

Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan". Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt. (1.Ms 12:7)

Kun Abraham oli antanut veljenpoikansa Lootin valita parhaat maat, Jumala vahvisti lupauksensa ja antoi uuden lupauksen:

Ja Herra sanoi Abramille, sen jälkeen kuin Loot oli hänestä eronnut: "Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin maan tomun. Jos voidaan lukea maan tomu, niin voidaan lukea myöskin sinun jälkeläisesi. Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin, sillä sinulle minä sen annan." (1.Ms 13:14-17)

Kaupunki, jonne Loot oli siirtynyt, oli kapinallinen monessakin mielessä. Se kapinoi myös seudun valloittaneita babylonialaisia vastaan. Kun Abraham oli pelastanut veljenpoikansa Lootin pohjoisesta tulleen sotajoukon kynsistä, hänen luokseen tuli Korkeimman pappi Melkisedek, Rauhan ruhtinas, joka siunasi Aabrahamin. Lootia vapauttaessaan Abraham oli tullut vapauttaneeksi myös muut kaupungista viedyt vangit. Heidän johtajansa, Sodoman kuningas tarjosi tästä hyvästä Abrahamille korvausta. Kun Abraham oli torjunut Sodoman kuninkaan tarjouksen, hänen luokseen tuli Jumalan sana, Davar Jehovah:

Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä (tämä) Herran sana: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." Mutta Abram sanoi: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tulee damaskolainen mies, Elieser." Ja Abram sanoi vielä: "Sinä et ole antanut minulle jälkeläistä; katso, talossani syntynyt palvelija on minut perivä". Mutta katso, hänelle tuli (tämä) Herran Sana: "Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä". Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea". Ja hän sanoi hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä". (1.Ms 15:1-5)

Jumalan Sana sai Abrahamin vakuuttuneeksi ja Raamattuun kirjataan lause:

Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi (tsadeika). (1.Ms 15:6)

Jumala, joka on vanhurskas, oli löytänyt Aabrahamissa kaltaisensa. Sana vanhurskas on ehkä vaikea ymmärtää, mutta kyse on oikeudenmukaisuudesta, tai pitäisiköhän tässä puhua luottokelpoisuudesta. Joka tapauksessa Jumala katsoi Abrahamin nyt olevan oikeustoimikelpoinen, ja solmi liiton Aabrahamin kanssa liiton. Asiaankuuluva yhteysateria - uhri Jumalalle - suoritettiin liiton vahvistamiseksi ja pöytäkirjaan merkittiin:

Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton, sanoen: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka: keeniläiset, kenissiläiset, kadmonilaiset, heettiläiset, perissiläiset, refalaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, girgasilaiset ja jebusilaiset". (1.Ms 15:18-21)

Lupaus oli muuttunut liitoksi. Seuraava liitto koski kansaa, jota Jumala lupasi lisätä ylen runsaasti. Liiton merkkinä oli ympärileikkaus, kts. 1.Ms 17:1-24.

Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton. Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti." Ja Abram lankesi kasvoilleen, ja Jumala puhui hänelle sanoen: "Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä. Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän. Minä teen sinut sangen hedelmälliseksi ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita. Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala, ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Jumalansa." (1.Ms 17:1-8)

Kuten tavallista, Jumala tuntui lupaavan mahdottomia. Aabraham ja Saara olivat vanhoja, eikä heillä ollut lasta. Mutta Jumala sanoi:

Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä. (Kts. 1.Ms 17:19)

Iisak syntyi ja Abramin haasteet suurenevat. Liitto velvoitti Aabrahamia käymään tasajalkaa Jumalan suunnitelman kanssa. Tätä varten Jumala kutsui Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin, vaikka Iisak oli lupauksen toteutumisen edellytys. Abram oli valmis tottelemaan ja kun Jumala sen näki, hän pysäytti prosessin, ja sanoi:

Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen." (Kts. 1.Ms 22:16-18)

Aabrahamilla tulisi olemaan lukemattoman monta jälkeläistä, mutta Iisakin uhraaminen jäi pelkäksi esikuvaksi siitä, mitä oli tuleva. Tämän esikuvan mukaan se siemen, joka lopulta uhrattiin, oli Jumalan ainosyntyinen poika Jeesus, josta Uuden Testamentin ensimmäisessä jakeessa sanotaan:

Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja. (Mt 1:1)

Tässä vaiheessa meidän on hyvä tehdä jonkinlainen yhteenveto siitä, minkälaisen perinnön Jumala oli Aabrahamille luvannut.

Vanhassa testamentissa lupauksista puhutaan varsin vähän. Lupauksia esitetään, mutta niistä käytetään sellaisia ilmaisuja kuin "Jumalan sana" tai "pyhä sana". Jumalan sana on tosi, ja kelpaa sellaisenaan lupaukseksi. Tässä osa psalmista, jossa piirretään kuvaa siitä prosessista, jota Jumala toteuttaa:

Egypti iloitsi heidän lähdöstänsä, koska sen oli vallannut pelko heidän tähtensä. Hän levitti suojaksi pilven ja tulen valaisemaan yötä. He pyysivät, ja hän pani tulemaan viiriäiset, ja hän ravitsi heitä taivaan leivällä. Hän avasi kallion, ja vettä vuoti; se juoksi virtana kautta erämaan. Sillä hän muisti pyhän sanansa, muisti Aabrahamia, palvelijaansa. Niin hän vei kansansa pois sen iloitessa, valittunsa heidän riemuitessaan. Ja hän antoi heille pakanain maat, ja he ottivat omaksensa kansojen vaivannäöt, että he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin. Halleluja! (Ps: 105:38-45)

Aabrahamin tärkein ominaisuus oli siinä, että hän uskoi Jumalaan. Miksi hän, suhteellisen varakas mies, olisi lähtenyt sen ajan maailman johtavan kulttuurin keskeltä, jollei hän olisi uskonut Jumalan tarjoavan hänelle jotakin parempaa? Vai oliko kyse siitä, ettei hän lainkaan arvostanut Babylonialaisen imperialismin saavutuksia? Ennen ympärileikkauksen liiton solmimista Jumala oli asettanut Abrahamille myös haastavan vaatimuksen:

Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton (tamim). (1.Ms 17:1)

Hebrean sana "tamim" on enemmän kuin nuhteeton. Se tarkoittaa ehyttä ja täydellistä. Onhan Jumala itse ristiriidaton ja täydellinen ja liittosuhde vaati sitä myös hänen liittolaiseltaan. Tämän haasteen edessä Abram olisi ollut pulassa, ellei hän olisi uskonut Jumalan auttavan häntä myös tässä asiassa:

Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi (tsadeika). (1.Ms 15:6)

Aabrahamin jälkeläiset siirtyivät hänen pojanpoikansa Jaakobin aikana Egyptiin, jonne Jaakobin pojat olivat myyneet veljensä Joosefin orjaksi. Raamattu käyttää paljon palstatilaa kertomukseen Joosefista siksi, että Joosef on esikuva Jeesuksesta ja hyvin opettavainen sellainen.

Joosefin kuoltua Jaakobin heimo, jota kutsuttiin Israeliksi Jumalan Jaakobille antaman uuden nimen mukaan, joutui egyptiläisten orjiksi, mutta lupausten täyttäminen jatkui. Israel oli hedelmällistä kansaa niin, että egyptiläiset alkoivat pelätä heitä. Pelkonsa takia he ryhtyivät estämään Israelin lukumääräistä kasvua todennäköisesti tietämättä siitä, että näin he tulivat törmäyskurssille Jumalan suunnitelmien kanssa. Kun egyptiläisten otteet kovenivat, Jumala vapautti Israelin ja rankaisi Egyptiä. Egyptin suuruuden aika oli ohi, mutta Israelista tuli kansa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Siinain vuorella se sai lain, joka on ylikäymätön verrattiinpa sitä minkä tahansa maan lakiin. Jos asia olisi riippunut vain laista ja Jumalasta, asiat olisivat menneet hyvin. Mutta Siinailla solmitun liiton ongelmaksi muodostui kansa, joka ei pystynyt, eikä aina halunnutkaan noudattaa velvollisuuksiaan liiton toisena osapuolena. Kun asiat menivät pahasti pieleen, Jumala antoi Israelin joutua vihollisten valtaan, jolloin kansa ainakin huusi Jumalaa apuun ja teki jopa lupauksia parantaa tapansa.

Aabrahamille annetut lupaukset koskivat maata ja kansaa. Lupaus toteutui, kun Joosua toi Israelin Jordanin yli Kanaanin maahan. Mutta entä kuninkuus? Aabrahamin jälkeläiset tiesivät kyllä, että Jumala itse johti heitä. Silti he, tosin vasta paljon myöhemmin halusivat saada kuninkaan, vedoten siihen että kaikilla muilla kansoillakin on sellainen. Jumala oli pahoillaan, mutta suostui. Israel sai ensimmäisen kuninkaansa hieman yli 3000 vuotta sitten. Puheessaan Pisidian Antiokiassa Paavali referoi Israelin historiaa ja sanoo:

Ja sitten he anoivat kuningasta, ja Jumala antoi heille Saulin, Kiisin pojan, miehen Benjaminin sukukunnasta, neljäksikymmeneksi vuodeksi. Mutta hän pani hänet viralta ja herätti heille kuninkaaksi Daavidin, josta hän myös todisti ja sanoi: "Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen, joka on tekevä kaikessa minun tahtoni". Tämän jälkeläisistä on Jumala lupauksensa mukaan antanut tulla (igeiren - herättänyt) Jeesuksen Israelille Vapahtajaksi (Sotir), sittenkuin Johannes ennen hänen tuloansa oli saarnannut parannuksen kastetta kaikelle Israelin kansalle. (Apt 13:21-24)

Vanhassa testamentissa löydämme niitä lupauksia, mitä Jumala Davidille antoi. Tässä yksi:

Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään; mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi. Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva. (2.Sam 7:12-16)

Daavidilla oli poika nimeltä Salomo, joka kyllä kelpasi luvatun kuninkaan esikuvaksi, sillä hän rakensi Jerusalemiin temppelin. Hän oli viisas hallitsija ja hänen hallituskautensa oli myös rauhallinen ja pitkä. Mutta jos Samuelin esittämä profeetta Naatanin ennustus luetaan tarkkaan, huomataan siitä muutamia asioita, jotka toteutuivat vasta Jeesuksessa, joka itse oli "Jumalan maja ihmisten keskellä" ja joka ylösnousemuksensa jälkeen lähetti Pyhän Hengen, jonka täyttämät ihmiset tänä päivänä ovat "Jumalan maja ihmisten keskellä". Samanlaisia, vasta Jeesuksessa toteutuvia asioita lupauksessa on muitakin.

Jumalan mielenmukaiset miehet ovat harvassa, mutta kun hän sellaisen löytää, hän ilmoittaa hän itsensä ja siunaa häntä kuin Aabrahamia, jonka eräs Israelin kuninkaista totesi Aabrahamin olleen Jumalan ystävän:

Sinä, meidän Jumalamme, karkoitit tämän maan asukkaat kansasi Israelin tieltä ja annoit sen ystäväsi Aabrahamin jälkeläisille ikuisiksi ajoiksi. (2.Aik 20:7)

Daavid oli "Jumalan mielen mukainen mies", paimenpoika, jonka Jumala valitsi Israelin kuninkaaksi ja joka tänäänkin, 2013-04-22, on maailman eniten luettu runoilija. Daavid halusi rakentaa Jumalalle temppelin, mutta Jumalalla oli muita suunnitelmia. Telttamaja olisi Jumalalle kyllä kelvannut. Mutta Jumala ei kokonaan torjunut Daavidin ajatusta; hän teki rakensi siitä tulevaisuuden varjon, esikuvan tulevasta.

Kuninkaan lisäksi suurta valtaa käytti ylipappi. Mutta lihansa päivinä Messias Jeesus ei tullut ylipapiksi, vaan uhriksi, jonka Israelin ylipappi uhrasi ristillä tunnustamatta sitä tosiasiaa, että Jeesus oli paitsi ihminen, myös Jumalan poika. Vanhan testamentin profeetat näkivät tilanteen paremmin. Sakarja kirjoittaa:

Minulle tuli tämä Herran sana:
"Ota vastaan siirtolaisuudessa eläviltä Heldailta, Tobialta ja Jedajalta - mene tänä päivänä, mene Joosian, Sefanjan pojan, taloon, johon he ovat tulleet Baabelista, -
ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin. Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä. Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä." (Sak 6:9-15)

Sakarjan ennustus toteutui, kun Jeesus nousi taivaisiin. Psalmissa 24 kerrotaan

Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Sela. (Ps 24:7-10)

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus nousi taivaisiin. Psalmi 110 kertoo:

Daavidin virsi. Herra sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi". Herra ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä. Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta. Herra on vannonut eikä sitä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan". Herra on sinun oikealla puolellasi, hän musertaa kuninkaat vihansa päivänä. Hän tuomitsee pakanat: ruumiita viruu kaikkialla; hän murskaa päitä laajalti maan päällä. Hän juo purosta tien varrelta; sentähden hän kohottaa päänsä. (Ps 110)

Lupauksien mukaan Jeesus istuu nyt armon valtaistuimella ylipappina Melkisedekin järjestyksen mukaan:

Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet; jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas"; jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti. Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan. Onhan niillä Leevin pojista, jotka saavat pappeuden, käsky lain mukaan ottaa kymmenyksiä kansalta, se on veljiltään, vaikka nämä ovatkin Aabrahamin kupeista lähteneet; mutta hän, jonka sukua ei johdeta heistä, otti kymmenykset Aabrahamilta ja siunasi sen, jolla oli lupaukset (και τον εχοντα τας επαγγελιας ευλογηκεν). (Hebr 7:1-6)

Jeesuksen ylösnousemuksesta annettu lupaus on täyttynyt lupaus.

Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen (epaggelian) täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt". (Apt 13:32-33)

Jeesuksen ylösnousemus on perusta, jonka varassa kaikki muut lupaukset ovat toteutuneet ja toteutuvat. Jopa Aabrahamin oli uskottava Jumalan Sana, saadakseen nähdä sen, mitä luvattu on.

Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Ja hän ilmestyi useina päivinä niille, jotka olivat tulleet hänen kanssansa Galileasta Jerusalemiin ja jotka nyt ovat hänen todistajansa kansan edessä. Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen (epaggelian) täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt". Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: "Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot". Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: "Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta". (Apt 13:30-35)

Juutalaisuudessakin uskottiin ylösnousemukseen, mutta Jeesus oli heidän mielestään väärä mies kuolleista herätettäväksi. Uskonnollisten juutalaisten mielestä vääriä olivat myös ne, jotka uskoivat ylösnouseeseen Messias Jeesukseen. He olisivat tappaneet Paavalinkin jo moneen kertaan, mutta Jumalalla oli muita suunnitelmia. Paljon vaivaa ja kärsimyksiä he silti pystyivät järjestämään. Pidätettynä ollessaan Paavali sanoi kuningas Agrippan edessä:

Ja nyt minä seison oikeuden edessä sentähden, että panen toivoni siihen lupaukseen (επ ελπιδι της Aεις TSBπρος τους πατερας Aημων επαγγελιας), jonka Jumala on meidän isillemme antanut ja jonka meidän kaksitoista sukukuntaamme, yötä ja päivää herkeämättä palvellen Jumalaa, toivovat heille toteutuvan; tämän toivon tähden, kuningas, juutalaiset minua syyttävät. Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet? (Apt 26:6-8)

Hyvä kysymys. Kuoleminen on luonnotonta. Jumala on elävien Jumala ja siksi hän herättää kuolleetkin saamaan sen palkan, jonka he ovat maan päällä tienanneet. Mutta kuolleiden tuomitseminen ei ihmisille ole mikään ilouutinen; päinvastoin. Jeesuksen ylösnousemus sensijaan on, sillä Jeesuksella on lupaus, jota sanotaan Hyväksi sanomaksi. Paavali aloittaa teoreettisen esityksensä kristinuskon perusteista sanomalla, että evankeliumi, hyvä sanoma, perustuu täytetyille lupauksille:

Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, jonka Jumala on edeltä luvannut (προεπηγγειλατο, G4279) profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa (en pasin tois etnesin - kaikissa kansoissa). (Rm 1:1-5)

Hyvä sanoma on ilmoitus kaikkien lupauksien täyttymisestä Jeesuksessa Kristuksessa. Sen julistaminen alkoi, kun oli kulunut viisikymmentä päivää Jeesuksen ylösnousemuksesta, kymmenen päivän kuluttua siitä, kun Jeesus oli noussut ylös taivaisiin ja tullut perille Isän luo, mistä hän lähetti luvatun Pyhän Hengen.

Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä. (Apt 2:1-6)

Ihmiset yrittivät selittää tapahtumaa, jota he eivät ymmärtäneet. Opetuslapset, jotka lupauksen olivat saaneet, tiesivät enemmän, ja kun Pietari astui esiin, hän selitti asian Jooelin kirjan ennustuksen avulla ja osoitti tapahtumien olevan seurausta Jeesuksen Nasarealaisen tappamisesta, kuolemasta ja ylösnousemisesta Daavidin ennustuksien mukaan ja sanoi:

Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen (tin te epaggelian tou hagiou pneumatos), on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette. (Apt 2:33)

Puhe päättyy sanoihin:


Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte. (Apt 2:36)

Pyhän Hengen ja Jumalan sanan vaikutuksesta kuulijat kokivat syvää syyllisyyttä siitä, että he olivat torjuneet ja ristiinnaulinneet Jeesuksen, ja kysyivät: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Kysymykseen vastasi Pietari:

Tehkää parannus (μετανοησατε - muuttakaa mielenne) ja ottakoon kukin teistä kasteen (βαπτισθητω - ottakoon upotuskasteen) Jeesuksen Kristuksen nimeen (επι τω ονοματι ιησου χριστου) syntienne anteeksisaamiseksi (εις αφεσιν αμαρτιων - syntien hylkδämiseksi), niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (TSBληψεσθε την δωρεαν του αγιου πνευματος). Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus (η επαγγελια) on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu. Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta (σωθητε απο της γενεας της σκολιας ταυτης - pelastautukaa tδstä nurjasta sukupolvesta/sukukunnasta) ". (Apt 2:37-40)

Pietarin vastauksesta näkyy, että tämä lupaus Pyhän Hengen lahjasta on keskeinen Jumalan lupauksien joukossa. Ensimmäisen korinttolaiskirjeen alusta luemme, mitä Paavali ja Soostenes siitä kirjoittavat:

Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin. Armo teille ja rauha (χαρις υμιν και ειρηνη) Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta (επι τη χαριτι του θεου), joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa (τη δοθειση υμιν εν χριστω ιησου), että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu, niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa (ωστε υμας μη υστερεισθαι εν μηδενι χαρισματι), teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä ilmestystä (την αποκαλυψιν - ilmestymistδ). Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat (anegklítous) meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen (eis koinonian tou yiou autou Iisou Hristou tou kyriou imon). (1.Kor 1:1-9)

Pyhän hengen saavat ne, jotka tekevät liiton Jumalan kanssa. Pyhä Henki varustaa Kristuksen morsiamen matkalle. Me jo luimme siitä, kun Jumala teki liiton Aabrahamin kanssa, ja sanoi:

Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton (tamim). Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti." (1.Ms 17:1-2)

Hebrean sanan "tamim" asemesta tässä käytetään kreikan sanaa (anegklítous), mutta asia ei siitä muutu. Aabraham pysyi uskollisena Jumalalle, ei omasta voimastaan, vaan luopumalla siitä, ja uskomalla Jumalaan, joka oli lupaukset antanut. Sama tilanne vallitsee kihlaparin kesken. Kristuksen morsian saa kihlajaislahjat, jotka eivät ole tästä maailmasta, mutta tehoavat kyllä hyvin tässäkin maailmassa:

Armolahjat (χαρισματων - armoitukset, armon vaikutukset) ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja seurakuntavirat (διακονιων - palvelutoimet) ovat moninaiset, mutta Herra on sama; ja voimavaikutukset (ενεργηματων) ovat moninaiset, mutta Jumala (ο … θεος), joka kaikki kaikissa vaikuttaa (ο ενεργων), on sama. Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus (η φανερωσις του πνευματος - Hengen ilmestys) yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta (δια του πνευματος) toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen (κατα το αυτο πνευμα) vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä (εν τω αυτω πνευματι), toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä (εν τω Aενι TSBαυτω πνευματι); toinen lahjan (-) tehdä (-) voimallisia tekoja (ενεργηματα δυναμεων); toinen profetoimisen (προφητεια) lahjan (-), toinen lahjan (-) arvostella henkiä (διακρισεις πνευματων); toinen eri kielillä puhumisen (γενη γλωσσων) lahjan (-), toinen taas lahjan (-) selittää kieliä (ερμηνεια γλωσσων). Mutta kaiken tämän vaikuttaa (ενεργει) yksi ja sama Henki (το εν και το αυτο πνευμα), jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo. (1.Kor 12:4-11)

Lupauksien täyttymisessä niiden vanhatestamentilliset esikuvat ovat hyvää opetusmateriaalia, jonka avulla Uuden Liiton ajan suuremmat tapahtumat tulevat helpommin ymmärrettäviksi, vaikka niillä on myös itsenäinen elämä Vanhan Liiton puitteissa, mikä antaa niille ainakin kaksi merkitystä. Kysymys ei ole pelkästään Kanaanin maasta ja juutalaisista, vaan koko maailmasta ja kaikista kansoista.

Sillä se lupaus (i epaggelia), että Aabraham oli perivä maailman (tou kosmou), ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. (Rm 4:13)

Roomalaiskirjeessä Paavali osoittaa tyhjäksi juutalaisuudessa yleisen käsityksen, että Jumalan lupaukset koskisivat samankaltaista genetiikkaan perustuvaa omistus- ja hallitaoikeutta, joka maailman kansat perinteisesti pitävät norminaan.

Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi". Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" (Rm 4:1-8)

Jumalan valtakuntaan ei pääse edes kansalaiseksi, ennenkuin tuo syntiasia on hoidettu. Edes Abraham ei ollut synnitön, eikä sitä ole muutkaan. Aabraham oli kuitenkin ensimmäinen mies, josta kerrotaan, että hän uskoi Jumalaan, ja sillä perusteella hänet julistettiin autuaaksi.


Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi". Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna. Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna. Sillä se lupaus (i epaggelia), että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi (και κατηργηται η επαγγελια). Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus (tin epaggelian…) pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä. (Rm 4:9-16)

Perintö on suuri, sitä ei käy kieltäminen. Ottajiakin olisi paljon, mutta Isä on jo antanut sen Pojalleen Kristukselle, joka on se siemen, joka Abramille luvattiin:

Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia (διαθηκην) eikä siihen mitään lisätä. Mutta nyt lausuttiin lupaukset (αι επαγγελιαι) Aabrahamille ja hänen siemenelleen (τω σπερματι αυτου). Hän ei sano: "Ja siemenille (τοις σπερμασιν)", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi (και τω σπερματι σου)", joka on Kristus. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki (ο ..νομος) voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi (εις το καταργησαι την επαγγελιαν). Sillä jos perintö tulisi laista (εκ νομου η κληρονομια), niin se ei enää tulisikaan lupauksesta (εξ επαγγελιας). Mutta Aabrahamille (τω δε αβρααμ) Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta (δι επαγγελιας κεχαρισται ο θεος). Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen (το σπερμα), jolle lupaus oli annettu (ω επηγγελται διαταγεις); ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia (κατα των επαγγελιων TSBτου TSBθεου)? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus (η δικαιοσυνη) todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli (η επαγγελια - lupaus), annettaisiin uskosta (εκ πιστεως) Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat (τοις πιστευουσιν). (Gal 3:15-22)

Usko Jeesukseen Kristukseen on hokema, jonka sisällön vain harvat tuntevat. Selittäjiä kyllä riittää, mutta se on eri asia. Koska sinä nyt kuitenkin tätä luet, katson velvollisuudekseni kertoa, mitä se usko Jeesukseen Kristukseen on. Se on sitä, että sinä et enää usko ihmiseen, etkä yli päätään mihinkään humanismiin tai muihin tämän maailman keksintöihin tai jumaliin, kuten rahaan, keinotteluun, vaikutusvaltaan, suhteisiin, puolueisiin jne, vaan kiellät itsesi, kannat ristisi ja seuraat Jeesusta Kristusta, joka on lunastanut sinut verellään ja antaa sinulle Pyhän Hengen oppaaksi, kun teet liiton hänen kanssaan:

Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan (κατ επαγγελιαν κληρονομοι). Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra; vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti. Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta. (Gal 3:27-4:7)

Jos genetiikalla päästäisiin "taivaisiin", olisi koko kristinusko turhaa. Mutta Kristus on lunastanut meidät myös siitä laista, jota kukaan muu ei ole vielä koskaan pystynyt täyttämään:

Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" - että Aabrahamin siunaus (η ευλογια του αβρααμ) tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi (εις τα εθνη - kansoille) ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen (την επαγγελιαν του πνευματος - Hengen lupauksen). (Gal 3:13-14)

Pyhä Henki annetaan vain puhtaaseen astiaan. Juutalaiset olivat odottaneet kansallista sankarikuningasta, joka vapauttaisi heidät miehittäjän vallasta, mutta Jeesus osoitti, että todellinen miehittäjä on synti, joka täyttää sen saviastian, jonka tulisi olla Jumalan asunto. Jeesuksen ensimmäiseksi tehtäväksi tuli näin ollen tehdä tyhjäksi syyttäjän valta, ja vapauttaa syytetyt synnin vallasta. Tämän vuoksi hän joutui kuolemaan syyllisten puolesta syyttömänä uhrina, sovittaakseen ihmiset Jumalan vanhurskauden vaatimalla tavalla. Kun se oli tehty, saattoi Jeesus palata Isän luo taivaisiin, ja lähettää sieltä Pyhän Hengen niin, että kaikki jotka häneen uskovat tulisivat uskon kautta osalliseksi hänen voitostaan.

Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä:

Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. (Joh 14:15-17)

Palataan hetkeksi luomiskertomuksen siihen kohtaan, jossa kerrotaan tarkemmin ihmisen synnystä:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1.Ms 2:7)

Nyt ihmisellä oli ruumis ja sielu. Henki puuttuu ja se saadaankin vasta, kun syntiepisodin aiheuttama viivytys on ohi:

Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. (Apt 2:1-4).

Molemmat kertomukset muistuttavat toisiaan, mutta niissä on eroja. Korinttolaiskirjeessä sanotaan:

Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. (1.Kor 15:45-47)

Uudestisyntyminen päättää luomistyön. Sillä hetkellä, kun Jumala täyttää ihmisen Pyhällä hengellä, hän syntyy uskon kautta Kristukseen/ elävään toivoon jne ja alkaa valmistautua Karitsan häihin.

Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle". Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1.Kor 15:21-26)

Kuten Aabrahamin aikoinaan, on meidänkin lähdettävä ulos Baabelista.

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani". Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias". Koska meillä siis on nämä lupaukset (ταυτας .. τας επαγγελιας), rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa. (2.Kor 6:14-7:1)

Jumalan pojiksi ja tyttäriksi tullaan ottamalla vastaan Jumalan lahja. Väärinkäsitysten välttämiseksi sama asia sanotaan Raamatussa useammalla eri tavalla. Kun puhutaan lupauksista, sanotaan lopuksi, että Jumalan lupaus on iankaikkinen elämä, kts. 1.Joh 2:25. Samaa sanotaan Jumalan armoituksesta, karismasta:

Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja (hárisma) on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Rm 6:22-23)

Lainaan Pietaria:

Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset (τα BAτιμια Aκαι TSAμεγιστα ημιν TSBκαι Bμεγιστα TSτιμια επαγγελματα), että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta (εν επιθυμια φθορας), joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. (2.Piet 1:3-9)

Jumalan armo on olotila, johon päästään vaihtamalla uskon perusta ei pelkästään inhimillisistä luuloista Kristukseen, vaan myös Jumalan laista Kristukseen:

Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa (en kainótiti pneúmatos) emmekä kirjaimen vanhassa. (Rm 7:4-6)

Jumala ei ole luopunut patriarkaalisesta järjestelmästä, koska hän on meidän isämme.

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - (ητις εστιν εντολη πρωτη εν επαγγελια) (Kts. Ef 6:2)

Jumalan lapsina meillä on oikeus perintöön, yhdessä Jeesuksen, synnin vallan voittajan kanssa:

Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti (τω πνευματι της επαγγελιας τω αγιω), sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi. (Ef 1:11-14)

Geneettisen Israelin suhde Jumalan Israeliin on jännittynyt ja jopa sotaisa. Maailman suurimman uskonnon, sosialistien taistelukirjoituksessa sanotaan:

Kristus, lihaksi tullut henki, on jumaloitu noita. Ihmisen oma kuva absoluuttiseen heijastuneena, Jumalan ihmiseksituleminen Kristuksessa on "proton pseudos". Prosessi, joka menee juutalaisuutta pitemmälle, liittyy olettamukseen, että Jeesus on tullut Jumalaksi. Kristinuskon mietiskelevä puoli, noituuden intellektualistaminen, on pahuuden juuri. (Adorno et Horkheimer: Elements of Antisemitism, 1947)

Ruumis ja sielu ei ymmärrä, että meidän yhdyskuntamme on taivaissa, mutta osaavat ne silti pelätä, että Jeesus tulee takaisin.

Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. (Fil 3:20)

Jumala lupasi varjella Aabrahamia. Jeesus ei sotinut, vaan sanoi, että hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta. Ja meille Herra Jeesus antoi vain yhden ainoan lupauksen, lupauksen Pyhän Hengen lahjasta, jonka avulla meidän on voitettava koko maailma. Mutta tämä lahja onkin osallisuus Kristukseen uskon kautta Pyhässä Hengessä.

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi - että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille (ξενοι των διαθηκων της επαγγελιας), ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. (Ef 2:8-16; kts. myös Juuson sanakirjasta peritomi, ympärileikkaus)

Kansalaisoikeudet määräytyvät isän mukaan, mutta myös äitimme on taivaita ylempänä:

Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo? Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta. Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan (κατα σαρκα), vapaan taas lupauksen voimasta (TSBδια TSBτης επαγγελιας). Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme (μητηρ TSBπαντων ημων). Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies." Ja te ( Aυμεις /te; TSBημεις/me, veljet, olette (Aεστε /olette TSBεσμεν/ olemme ) lupauksen lapsia επαγγελιας τεκνα, niinkuin Iisak oli (κατα ισαακ - Iisakin mukaan). Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin. Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa." Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal 4:21-5:1)

Vihollinen ei voi voittaa Kristusta, mutta se yrittää sitoa meidät niin, ettemme julistaisi lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Eteenpäin on mentää uskossa:

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä (κατ επαγγελιαν ζωης), joka on Kristuksessa Jeesuksessa, rakkaalle pojalleni Timoteukselle. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme! (2.Tim 1:1-2)

Pseudoevankeliumin saarnaajat julistavat syntisiä autuaiksi kohta, kun he ovat saaneet asiakkaansa rukoilemaan "syntisen rukouksen". Apostolit eivät tee niin, vaan sanovat:

Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on (κληρονομουντων τας επαγγελιας - perivδt lupauksen). Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen (επαγγειλαμενος) Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa, ja sanoi: "Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän"; ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli (επετυχεν της επαγγελιας). Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä. Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille (τοις κληρονομοις της επαγγελιας) vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti. (Hebr 6:11-20).

 

7:1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;
7:2 jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas";
7:3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti.
7:4 Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan.
7:5 Onhan niillä Leevin pojista, jotka saavat pappeuden, käsky lain mukaan ottaa kymmenyksiä kansalta, se on veljiltään, vaikka nämä ovatkin Aabrahamin kupeista lähteneet;
7:6 mutta hän, jonka sukua ei johdeta heistä, otti kymmenykset Aabrahamilta ja siunasi sen, jolla oli lupaukset και τον εχοντα (τας επαγγελιας ευλογηκεν).
7:7 Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan.
7:8 Ja täällä kuolevaiset ihmiset ottavat kymmenyksiä, mutta siellä se, jonka todistetaan elävän.
7:9 Ja Aabrahamin kautta, niin sanoakseni, on Leevikin, joka kymmenyksiä ottaa, maksanut kymmenyksiä;
7:10 sillä hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek meni tätä vastaan.
7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
7:13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
7:14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
7:15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
7:16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
7:17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
7:19 - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi - mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
7:20 Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista - nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
7:21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
7:22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
7:23 Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
7:24 mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
7:25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
7:26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
7:27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
7:28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen. (Hebr 7:1-28)

Jjjjjj

8:1 Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
8:2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
8:3 Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista.
8:4 Jos hän siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja,
8:5 ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin".
8:6 Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu (επι κρειττοσιν επαγγελιαις νενομοθετηται).
8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
8:9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. (Hebr 8:1-13)

Jjaaa

9:11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
9:12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
9:13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
9:15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön (την επαγγελιαν λαβωσιν οι κεκλημενοι της αιωνιου κληρονομιας - kutsutut saisivat iankaikkisen perinnφn lupauksen).
9:16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
9:17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
9:18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty. (Hebr 9:11-18)

Jjjaaa

10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen (ο επαγγειλαμενος), on uskollinen;
10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. (Hebr 10:19-25)

Sulhasen ja kihlatun morsiamen suhde on sama kuin lupauksen suhde uskoon. Häitä ei tietenkään tule, jos sopimus peruuttamattomasti rikotaan sen perusteita pilkkaamalla:

Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset, kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla. Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy. Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on (το θελημα του θεου ποιησαντες κομισησθε την επαγγελιαν). (Hebr 10:28-36)

 

Uskon ja lupauksen suhde on se, joka tuottaa hedelmää. Ihmiset kuvittelevat kyllä, että usko on jotakin höpötystä, mutta juuri siten he itsekin menevät. He menevät töihin, kun uskovat työnantajan lupauksiin palkasta. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa peli toimii aika hyvin. Samoin teemme mekin. Jos meillä on Jumalan lupaus, me lähdemme toteuttamaan sitä uskoen, että homman edetessä myös huolto pelaa ja logistiikka toimii. Kaiken lisäksi uskomme myös siihen päämäärään, jonka asialla me olemme, vaikka jonkun pienen ja yksinkertaisen asian suhde lopulliseen päämäärään onkin joskin hukassa. Isommat asiat on helpompi kokea uskon teoiksi kuin pienet, mutta pienistä osista se ne isot laivatkin tehdään:

Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa (εις Bτην TSτην γην της επαγγελιας) niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä (των συγκληρονομων της επαγγελιας της αυτης); sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen (επει πιστον ηγησατο τον επαγγειλαμενον). Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti. Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet (μη λαβοντες τας επαγγελιας), vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin. Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut (ο τας επαγγελιας αναδεξαμενος) ja jolle oli sanottu: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen", sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin. Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin. Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten. Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa. (Hebr 11:7-22)

Hebrealaiskirjeen lukua 11 sanotaan uskon sankareitten luvuksi. Siinä on hyvä huomio: Jos kaikki uskovat kertoisivat kokemuksiaan siitä, miten usko toimii, ei aika riittäisi muuhun kuin kuuntelemiseen. Kirjoitin itsekin muistiin kokemiani Jumalan tekoja, mutta nyt en ehdi enää. Tapahtumat vyöryvät ja aikaa pitää jättää hiljaisuudellekin, viettää Herran ja hänen sanansa edessä. Eikä enää kaikki asiat kiinnosta samalla tavalla kuin silloin, kun niitä koetaan ensimmäistä kertaa. Nyt kiinnostaa enemmän se johdonmukaisuus, jolla Jumala seurakuntaansa rakentaa. Mutta palataanpa asiaan:

Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista, jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista (επετυχον επαγγελιων), tukkivat jalopeurain kidat, sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot. (Hebr 11:32-34)

Jumalan lupaukset toteutuvat varmasti, mutta tuloksista pääsevät nauttimaan vain ne, jotka niihin uskovat ja sen mukaan toimivat.

Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut (epiggeilato o Kyrios) niille, jotka häntä rakastavat! (Jaak 1:12)

Usko mitataan monta kertaa päivässä. Jos rakkautta totuuteen ei ole, näyttää moni muu asia hetkittäin sitä tärkeämmältä ja elämän kruunu jää saamatta:

Alhainen veli kerskatkoon ylhäisyydestään, mutta rikas alhaisuudestaan, sillä hän on katoava niinkuin ruohon kukka. Aurinko nousee helteineen ja kuivaa ruohon, ja sen kukka varisee, ja sen muodon sulous häviää; niin on rikaskin lakastuva retkillänsä. Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut (epiggeilato o Kyrios) niille, jotka häntä rakastavat! Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman. Älkää eksykö, rakkaat veljeni. (Jaak 1:9-12)

Jumalan lupaukset ovat kattavat. Mutta miksi hän on antanut meille vain lupaukset? Eikö sitä varten, että me käyttäisimme niitä aina tarvittaessa uskon kautta, ja vielä iloitsisimme siitä, että näin se toimii:

Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset (τα BAτιμια Aκαι TSAμεγιστα ημιν TSBκαι Bμεγιστα TSτιμια επαγγελματα), että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta (εν επιθυμια φθορας), joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. (2.Piet 1:3-9)

Nykyisen maailmanjärjestyksen viimeisinä päivinä ihmiset tekevät viimeisen, epätoivoisen hyökkäyksen taivasten valtakuntaa vastaan itsevarmoina ja ylpeinä, mutta hepposin perustein. Pietari kirjoittaa:

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa (η επαγγελια της παρουσιας αυτου)? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta (απ αρχης της κτισεως)." Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään (εις ημεραν κρισεως και απωλειας των ασεβων ανθρωπων). Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä (ου βραδυνει TSBο κυριος της επαγγελιας - Herra ei viivytδ lupaustaan), niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan (κατα το επαγγελμα αυτου) me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. (Καινους δε ουρανους και καινην κατα…) (2.Piet 3:3-13)

Neljä tuhatta vuotta ovat Saatanan joukot yrittäneet tehdä Jumalan lupauksia tyhjäksi, siinä onnistumatta. Jokainen Jumalan lupaus toteutuu Jumalan säätämän aikataulun mukaisesti. Taistelu jatkuu yhä ja Raamattu ilmoittaa senkin, miksi näin on. Hebrealaiskirjeen luvussa 11 kerrotaan henkilöistä, jotka uskon kautta suorittivat uskomattomia tekoja, mutta sitten sanotaan:

Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu (ουκ εκομισαντο την επαγγελιαν - eivδt saavuttaneet lupausta); sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen. (Hebr 11:39-40)

Tätä asiaintila ei ole ollenkaan niin kummallinen, kuin miltä se syrjäsilmällä katsottuna näyttää. Tänä päivänä Kristuksen omat elävät vielä kihlausaikaa. Kihlausajan tilannetta voidaan kuvata kahdella asialla: Sulhanen on maksanut morsiamen hinnan ja antanut lupauksen. Morsian on sopimuksen hyväksynyt ja uskoo sulhasen lupaukseen. Liitto sulhasen ja morsiamen välillä on voimassa, mutta häitä ei ole vielä vietetty eikä avioliiton täydellisyyttä ole koettu.

Millaisesta täydellisyydestä tässä siis on kysymys? Synnit on tietysti jo sovitettu, ristiriidat ovat hävinneet ja ihmisestä on tullut uusi ja tasapainoinen. Jaakobin kirjeestä luemme:

Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut (επηγγειλατο) niille, jotka häntä rakastavat! (Jaak 1:12)

Eräs suurimmista kiusauksista ilmenee ahneutena. Mutta kiusauksen voittajia ei ainoastaan palkita; he saavat myös perinnöksi valtakunnan:

Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut (ης επηγγειλατο) niille, jotka häntä rakastavat? (Jaak 2:5)

Ja Johannes kirjoittaa:

Ja tämä on se lupaus (η επαγγελια ην αυτος), minkä hän on meille luvannut (επηγγειλατο ημιν): iankaikkinen elämä. (1.Joh 2:25)

 

Takaisin Osmon kotisivulle