##A08 lokakuu fi eu08, 22 sivua, 2018-10-13

Kirjan EVANKELIUMI työversion osa A8

 

 

Kristuksen ruumiin rakentaminen

 

Kristuksen ruumiilla on Raamatussa monta nimeä, joista tämän sivun sitaateissakin mainitaan muutamia, kuten

- temppeli (Joh 2:18-21)

- uusi luomakunta (2.Kor 5:17)

- Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus, Jumalan temppeli (1.Kor 3:6-17)

- hänen ruumiinsa, seurakunta, Kristus "teissä", kts. Kol 1:24-28,

- hengellinen huone, pyhä papisto, valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, Jumalan kansa, armahdetut, (1.Piet 2:4-10)

- ne, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat (Rm 8:1)

- uusi ihminen (Ef 4:20-24)

- yksi ruumis Kristuksessa (Rm 12:4-8)

- Kristuksen ruumis (Ef 4:11-16)

- kaikki ilmaisut tyyppiä εν + (Jumala, Herra, Kristus, Pyhä Henki) + datiivi (Ef 2:19-20 yms.)

Kristus on pää, ja ruumis on Kristuksen morsian ja Karitsan vaimo. Jopa sellainen sana, kuin kaupunki saattaa tarkoittaa Kristuksen ruumista. Tavallisin Kristuksen ruumiista käytetty nimitys on kuitenkin seurakunta. Kreikan kielessä siitä käytetään sanaa "ekklesia". Sana ekklesia esiintyy ensimmäistä kertaa siinä yhteydessä, kun Simon Joonaan poika on juuri tunnustanut hänet Elävän Jumalan pojaksi, ilmaisussa "μου την εκκλησιαν", jonka kirjaimellinen merkitys on "minun uloskutsuttuni":

Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika (μακαριος ει σιμων βαρ ιωνα), sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut (οτι σαρξ και αιμα ουκ απεκαλυψεν σοι), vaan minun Isäni (αλλ ο πατηρ μου), joka on taivaissa (ο εν τοις ουρανοις). 16:18 Ja minä sanon sinulle (καγω δε σοι λεγω οτι): sinä olet kallio (συ ει πετρος), ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani (και επι ταυτη τη πετρα οικοδομησω μου την εκκλησιαν), ja tuonelan portit eivät sitä voita (και πυλαι αδου ου κατισχυσουσιν αυτης). 16:19 Ja minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet (και δωσω σοι τας κλεις της βασιλειας των ουρανων), ja minkä sinä sidot maan päällä (και ο εαν δησης επι της γης), se on oleva sidottu taivaissa (εσται δεδεμενον εν τοις ουρανοις), ja minkä sinä päästät maan päällä (και ο εαν λυσης επι της γης), se on oleva päästetty taivaissa (εσται λελυμενον εν τοις ουρανοις)." (kts. Mt 16:17-18)

Sana ekklesia on yleissana, jota käytetään myös ei-kristillisistä yhteisöistä ja niiden edustajakokouksista. Tämä esimerkki on Apostolien teoista:

Ja jos teillä on vielä jotakin muuta vaadittavaa (ει δε τι περι ετερων επιζητειτε), niin ratkaistakoon asia laillisessa kokouksessa (εν τη εννομω εκκλησια επιλυθησεται). (Apt 19:39)

Sanan ekklesia käännöksenä "kokous" on hyväksyttävissä myös seurakunnan nimenä, ja niin ovat monet hyvät raamatunkääntäjät tehneetkin, sillä ekklesia ei ole sama kuin kirkko. Seurakunta, Ekklesia, on Jumalasta ja Kirkko on Saatanan luomus. Jeesus oli esittänyt vertauksen vehnästä ja lusteesta, kun opetuslapset tulevat kysymään, mitä vertaus tarkoittaa:


Niin hän vastasi ja sanoi heille (ο δε αποκριθεις ειπεν αυτοις): "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika (ο σπειρων το καλον σπερμα εστιν ο υιος του ανθρωπου). 13:38 Pelto on maailma (ο δε αγρος εστιν ο κοσμος); hyvä siemen ovat valtakunnan lapset (το δε καλον σπερμα ουτοι εισιν οι υιοι της βασιλειας), mutta lusteet ovat pahan lapset (τα δε ζιζανια εισιν οι υιοι του πονηρου). 13:39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele (ο δε εχθρος ο σπειρας αυτα εστιν ο διαβολος); elonaika on tämän aikakauden täyttymys (ο δε θερισμος συντελεια TSBτου αιωνος εστιν), ja leikkuumiehet ovat enkelit (οι δε θερισται αγγελοι εισιν). (Mt 13:37-39)

Kirkko syntyi, kun Rooman keisari Konstantinus Suuren kokoonkutsuma Nikean kirkolliskokous vuonna 325 alistui valtiolle, jonka holhouksessa keisarillisesta auringonpalvonnasta ja uusitestamentillisista aineksista luotiin Vanhan Liiton lakiuskonnon tapainen synkretistinen uskonto, joka nyt tunnetaan kirkkona. mutta Raamatun teksteissä sana Kirke ei esiinny kertaakaan, mutta kreikkalaisissa käsikirjoituksissa kaksi kertaa esiintyvä sana kiriaki tarkoittaa "Herran omaa" - kerran ilmaisussa "Herran pöytä", jolla tarkoitetaan seurakunnan yhteistä ehtoollisateriaa, ja toisen kerran ihmaisussa "Herran päivä", jolla tarkoitetaan Jeesuksen toisen näkyvän tulemisen päivää. Sana κυριακη kirjoitetaan kuitenkin kreikan kirjaimella υ, eikδ kirjaimella ι kuten Κιρκη.

Ne, jotka ovat tajunneet sanan ekklesia merkityksen, ovat pyrkineet ilmaisemaan sen sisällön ja nimen omalla kielellään niin, että se vastaisi alkuperäistä Jumalan ilmoitusta, josta Jeesus sanoi:

Ja minä sanon sinulle (καγω δε σοι λεγω οτι): sinä olet kallio (συ ει πετρος), ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani (και επι ταυτη τη πετρα οικοδομησω μου την εκκλησιαν), ja helvetin portit eivät sitä voita (και πυλαι αδου ου κατισχυσουσιν αυτης). (Mt 16:18)

On tärkeää, että sana ekklesia käännetään oikein, tai omaksutaan sellaisenaan, kuten latinassa. Mustanmeren pohjoispuolella asuneiden goottien raamatunkäännöksessä sana ekklesia sai muodon aikklesjo, mutta gootin kieleen vakiintui myös nimi Kirke (Κιρκη), joka kreikkalaisessa jumalaistarustossa oli Auringon (Helios) tytär, kaunis ja katala noita. Kreikkalaisten kansalliseepoksessa kerrotaan, että tämä pahatapainen nainen muutti merenkulkijat sioiksi. Kirken äiti oli Perse, valtameren (Okeanos) valtias. Gootin kielessä sana kirke sai muodon cirke, ja kun gootit hunnien ajamina hajaantuivat eri puolelle Eurooppaa, lukuisat kansat alkoivat luulla, että cirke tarkoittaa samaa kuin seurakunta. Nyt on englantilaisilla church, ja venäläisillä tsherkov, mutta jälkiä siitä on jäänyt myös muihin kieliin, niin että saksalaisessa kylässä voi törröttää Kirche, ruotsalaisessa kyrka, suomalaisen kylän keskellä kirkko.

Joskus sanaa kirkko käytetään vain kirkkorakennuksista, mutta silloin unohdetaan, että ennen seurakunnilla ollut niitäkään. Seurakunnan elintapa oli kenobiittinen. Vasta kirkon syntymisen jälkeen alkoi vimmattu kirkkojen rakentaminen. Erikoisen innokas kirkkojen rakentaja oli keisari Konstantinus "Suuren" äiti Helena. Kirkko vihaa Jumalan seurakuntaa. Jo vuonna 347 Rooman keisari lähetti sotajoukot Pohjois-Afrikkaan kristittyjä tuhoamaan.

Saksalainen kirkon uudistaja Martin Luther ei kääntänyt sanaa ekklesia kirkoksi, vaan käytti sanaa gemeinde, yhteisö, ja suomalaiset raamatunkääntäjät seurasivat esimerkkiä, kääntäen sanan ekklesia seurakunnaksi. Vuonna 1611 julkaistuun Englantilaiseen, muuten hyvään raamatunkäännökseen sana church (kirkko) jäi Canterburyn arkkipiispan vaatimuksesta, vaikka englantilaiset olivatkin jo eronneet Rooman kirkkolaitoksesta, ja vaikka edellisissä englanninkielisissä käännöksissä seurakunnasta oli käytetty sanaa congregation sanan ekklesia vastineena. William Tyndale ei edes ehtinyt suorittaa Vanhan Testamentin käännöstyötään loppuun, kun Englannin kirkon agentit polttivat hänet roviolla vuonna 1536 Brusselissä.

Satojen vuosien ajan kristittyjen yhteisöjä on nimitetty eri nimillä, kristittyjä on vainottu ja yleisesti sanottu harhaoppisiksi ja kerettiläisiksi. Rooman valtion aloitettua suurisuuntaiset kristittyjen vainot ja kun ne kirkon perustamisen jälkeen yhä voimistuivat, nykyisen Turkin sisäosissa sijaitseva Kappadokian seutu ja sen luolakaupungit muodostuivat yhdeksi suurimmista kristillisistä keskuksista. Kappadokian kristittyjä sanottiin paulikiaaneiksi. Keisarinna Theodora II aikana Bysantin armeija sai kaksivuotisen piirityksen jälkeen luolakaupugit valtaansa ja tappoi sata tuhatta kristittyä. Konstantinopolin seudun paulikiaanit karkotettiin Bulgariaan, jossa alkoi bogomilien liike, joka levisi kaikkien slaavien keskuuteen. Kun he 1400-luvulla nostivat päänsä, heitä kutsuttiin tshekkiläisiksi veljiksi; itse he käyttivät yhteisöstään nimeä Veljesyhteys, Jednota Bratrska. Koulutus- ja työpisteistään he käyttivät nimeä sbor (kokous). Huolimatta katolisen kirkon tshekkejä vastaan tekemistä neljästä ristiretkestä vuosina 1420-1434 ja viidennestä ristiretkestä muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, veljesyhteisön jäsenmäärä nousi kahteensataan tuhanteen.

Myös Tshekin valtiokirkko oli eronnut katolisesta kirkosta, mutta säilyttänyt osan kirkon epäraamatullisista opeista. Vain paholaisen uskollisten palvelijoitten yhteisin ponnistuksin vuosina 1618-1648 saatiin melkein kaikki tshekkiläiset veljet hävitettyä, lukuunottamatta muutamia Moravian vuorille jääneitä perheitä ja niitä, jotka olivat pystyneet pakenemaan Lesznon ruhtinaskuntaan Puolaan sekä Liettuaan.

Kristittyjen hävittämiseksi käyty sota, epidemiat, nälkä ja kulkutaudit olivat vieneet kahdeksan miljoonaa eurooppalaista ennenaikaiseen hautaan, mutta tshekkiläisestä veljesyhteisöstä jäljelle jääneistä perheistä, luvultaan noin viisitoista, alkoi 1720-luvulla kristinuskon uusi nousu koko maailmassa, mutta sitä ei pidä sekoittaa veljesseurakunnan Lezsnoon siirtyneen maallistuneen haaran vaikutuksesta jo 1640-luvulla alkaneeseen länsimaisen kulttuurin ennennäkemättömään nousuun, sillä se huipentuu Antikristuksen seitsemän vuotta kestävään hallitukseen, jonka Kristus kohta tullessaan tuhoaa.

Seurakuntaa rakennetaan Jumalan Hengen asunnoksi. Jumala, joka on kaiken rakentaja, haluaa asua kansansa keskuudessa. Vanhan Liiton aikana se ei aivan onnistunut, sillä Siinain Liiton syntyvaiheessa ilmenneen ongelman takia telttamaja, jossa Jumalan kunnia saattoi ilmestyä, rakennettiin leirin ulkopuolelle. Daavidin aloitteesta hänen poikansa Salomo rakensi sitten kivisen temppelin Jerusalemiin, jonne Jumalan kirkkaus asettui, kunnes Jumalan pitkämielisyyden mitta täyttyi ja Herran Henki poistui temppelistä. Baabelin vankeuden jälkeen juutalaiset rakensivat uuden, mutta Jumalan kunnia ilmestymistä juutalaiset joutuivat odottamaan, kunnes Jeesus tuli heidän keskuuteensa.

Kun Jeesus kasteen jälkeen täytettiin Pyhällä Hengellä, hän itsestään tuli Jumalan asunto ihmisten keskellä maan päällä. Kun Jeesus sitten nousi Galileasta Jerusalemiin, hän meni kuningas Herodeksen uudistamaan pyhäkköön, alkoi temppelin historiassa uusi, mutta lyhyeksi jäänyt vaihe. Ensiksi Jeesus puhdisti temppelin kaupustelijoista, mikä tietysti herätti kysymyksen siitä, millä oikeudella hän sen teki.


Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä merkin sinä näytät meille (τι σημειον δεικνυεις ημιν), koska nδitä teet?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli (λυσατε τον ναον τουτον), niin minä pystytän sen kolmessa päivässä (και εν τρισιν ημεραις εγερω αυτον)". Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta (τεσσαρακοντα και εξ ετεσιν) on tδtä temppeliä rakennettu (ωκοδομηθη ο ναος ουτος), ja sinδkö pystytät sen kolmessa päivässä (και συ εν τρισιν ημεραις εγερεις αυτον)?" Mutta hδn puhui (εκεινος δε ελεγεν) ruumiinsa temppelistδ (περι του ναου του σωματος αυτου). (Joh 2:18-21)

Juutalaiset todella hajoittivat Jeesuksen ruumiin temppelin, mutta kolmessa päivässä hän pystytti sen uudestaan, eikä se siihen jäänytkään. Nyt vasta Herran ruumista alettiin toden teolla rakentamaan. Viidenkymmenen päivän kuluttua työmaalle tuli Jumalan Henki, ja jo saman päivän illalla Kristuksen ruumiiseen kuului noin kolme tuhatta sielua ja koko työ valmistuu kolmantena päivänä.

Työmaa oli pystytetty jo kauan ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista, niin että Jeesus saattoi kertoa vertauksen muodossa, mitä ennen hänen lihan ruumiissa syntymistään oli jo tehty:

Oli perheenisäntä (ανθρωπος τις ην οικοδεσποτης), joka istutti viinitarhan (οστις εφυτευσεν αμπελωνα) ja teki aidan sen ympärille (και φραγμον αυτω περιεθηκεν) ja kaivoi siihen viinikuurnan (και ωρυξεν εν αυτω ληνον) ja rakensi tornin (και ωκοδομησεν πυργον); ja hän vuokrasi sen viinitarhureille (και εξεδοτο αυτον γεωργοις) ja matkusti muille maille (και απεδημησεν). (Mt 21:33)

Luetaan vertaus loppuun asti, niin nähdään, miten asiat sitten kehittyivät:

Ja kun hedelmäin aika lähestyi (οτε δε ηγγισεν ο καιρος των καρπων), lähetti hän orjiansa viinitarhurien luokse (απεστειλεν τους δουλους αυτου προς τους γεωργους) perimään hänelle tulevat hedelmät (λαβειν τους καρπους αυτου). 21:35 Mutta viinitarhurit ottivat kiinni hänen orjansa (και λαβοντες οι γεωργοι τους δουλους αυτου); minkä he pieksivät, minkä tappoivat, minkä kivittivät (ον μεν εδειραν ον δε απεκτειναν ον δε ελιθοβολησαν). 21:36 Vielä hän lähetti toisia orjia (παλιν απεστειλεν αλλους δουλους), useampia kuin ensimmäiset (πλειονας των πρωτων); ja näille he tekivät samoin (και εποιησαν αυτοις ωσαυτως). 21:37 Mutta viimein hän lähetti heidän luokseen poikansa sanoen (υστερον δε απεστειλεν προς αυτους τον υιον αυτου λεγων): 'Minun poikaani he kavahtavat (εντραπησονται τον υιον μου)'. 21:38 Mutta kun viinitarhurit näkivät pojan (οι δε γεωργοι ιδοντες τον υιον), sanoivat he keskenänsä (ειπον εν εαυτοις): 'Tämä on perillinen (ουτος εστιν ο κληρονομος); tulkaa, tappakaamme hänet (δευτε αποκτεινωμεν αυτον), niin me saamme hänen perintönsä (και κατασχωμεν την κληρονομιαν αυτου)'. 21:39 Ja he ottivat hänet kiinni (και λαβοντες αυτον) ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat (εξεβαλον εξω του αμπελωνος και απεκτειναν). 21:40 Kun viinitarhan herra tulee (οταν ουν ελθη ο κυριος του αμπελωνος), mitä hän tekee noille viinitarhureille (τι ποιησει τοις γεωργοις εκεινοις)?" 21:41 He sanoivat hänelle (λεγουσιν αυτω): "Nuo pahat hδn pahoin tuhoaa (κακους κακως απολεσει αυτους) ja vuokraa viinitarhan toisille viinitarhureille (και τον αμπελωνα εκδοσεται αλλοις γεωργοις), jotka antavat hänelle hedelmät ajallansa (οιτινες αποδωσουσιν αυτω τους καρπους εν τοις καιροις αυτων)". (Mt 21:34-41)

Aabrahamin Jumalalta saamasta kutsusta oli tätä kerrottaessa kulunut noin 2000 vuotta, ja oli aika vaihtaa työmiehet uusiin:

Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat (οι οικοδομουντες) hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'? Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois (οτι αρθησεται αφ υμων η βασιλεια του θεου) ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä (και δοθησεται εθνει ποιουντι τους καρπους αυτης). Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa." Kun ylipapit ja fariseukset kuulivat nämä hänen vertauksensa (τας παραβολας αυτου), ymmδrsivät he, että hän puhui heistä. Ja he olisivat tahtoneet ottaa hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana. (Kts. Mt 21:42-46)

Israelista piti tulla pyhä kansa ja kuninkaallinen papisto, mutta toisin kävi. Kymmenen heimoa meni omille teilleen, eikä Juudakaan tyytynyt vuokraviljelijän rooliinsa, vaan halusi päästä isännäksi. Kaiken lisäksi se Jeesus, jonka Jumala heille lähetti, ei ollut sellainen vapauttaja, jollaiseksi he olivat tulevan suurmiehensä kuvitelleet. Ei mitään sotilaallista toimintaa, ei edes rettelöintiä kaduilla. Ja ne Jeesuksen puheet? "Kylväjä lähti kylvämään". Hah? Ei pelannut fariseusten logiikka. Mutta kun siemen on Jumalan sana, on kysymys siitä samasta siemenestä jolla koko luomakunta on luotu. Jos siis nyt uudestaan lähdetään kylvämään, on tuloksena uusi luomakunta. Kysymys on niin mittavasta asiasta, että sitä sanotaan Uudeksi luomistyöksi, "kaini ktisis":

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus (καινη κτισις: uusi luominen); se, mikδ on vanhaa, on kadonnut, katso, kaikki on tullut uudeksi (γεγονεν καινα τα παντα). (2.Kor 5:17)

Tässä uudessa luomakunnassa sanaa ei kirjoiteta kivitauluihin, vaan ihmissydämiin. Kun ihminen kuulee Jumalan puheen, silloin toteutuvat Jeesuksen sanat paimenesta, joka tuntee omansa ja johtaa laumaansa, ja laumasta, jonka lampaat kuulevat hänen äänensä.

Minun lampaani kuulevat minun ääneni (τα προβατα τα εμα της φωνης μου ακουει), ja minä tunnen ne (καγω γινωσκω αυτα), ja ne seuraavat minua (και ακολουθουσιν μοι). (Joh 10:27)

Se, että Jumalan Voideltu (kr. Hristos) nyt asuu kansansa sydämissä, oli ennen suuri salaisuus:

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta (υπερ του σωματος αυτου ο εστιν η εκκλησια), jonka palvelijaksi minδ olen tullut Jumalan talonpidon mukaan (ης εγενομην εγω διακονος κατα την οικονομιαν του θεου), joka minulle on annettu teitä varten (του θεου την δοθεισαν μοι εις υμας), täyttääkseni Jumalan sanan (πληρωσαι τον λογον του θεου), sen salaisuuden (το μυστηριον), joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista (το αποκεκρυμμενον απο των αιωνων) ja polvesta polveen (και απο των γενεων), mutta joka nyt on ilmoitettu hδnen pyhillensä (νυνι δε εφανερωθη τοις αγιοις αυτου), joille Jumala tahtoi tehdδ tiettäväksi (οις ηθελησεν ο θεος γνωρισαι), mikδ on tämän salaisuuden kunnian rikkaus kansoissa (τις ο πλουτος της δοξης του μυστηριου τουτου εν τοις εθνεσιν), joka on Kristus teissä, kirkkauden toivo (ος εστιν χριστος εν υμιν η ελπις της δοξης). Hδntä me julistamme (ον ημεις καταγγελλομεν), neuvoen jokaista ihmistδ (νουθετουντες παντα ανθρωπον) ja opettaen jokaista ihmistδ kaikella viisaudella (και διδασκοντες παντα ανθρωπον εν παση σοφια), asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen (ινα παραστησωμεν παντα ανθρωπον) täydellisenä Kristuksessa Jeesuksessa (τελειον εν χριστω ιησου). (Kol 1:24-28)

Silloin, kun Jeesus puhui Nikodemoksen kanssa hengellisestä syntymästä, juttu jäi ikään kuin kesken. Sanomatta jäi, että meillä on ahtaan portin jälkeen kuljettava koko kaita tie ja tehtävä se työ, jonka Herran Henki meille osoittaa. Pietari jatkaa, mutta ilmoittaa samalla, että se, minkä me tänään uskomme, täyttyy vasta viimeisenä aikana:

Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (ευλογητος ο θεος και πατηρ του κυριου ημων ιησου χριστου), joka suuren laupeutensa mukaan on synnyttänyt meidät ylhäältä elävään toivoon (ο κατα το πολυ αυτου ελεος αναγεννησας ημας εις ελπιδα ζωσαν) Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta (δι αναστασεως ιησου χριστου εκ νεκρων), 1:4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintφön (εις κληρονομιαν αφθαρτον και αμιαντον και αμαραντον), joka taivaissa on sδilytettynä teitä varten (τετηρημενην εν ουρανοις εις υμας), 1:5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen (τους εν δυναμει θεου φρουρουμενους δια πιστεως εις σωτηριαν), joka on valmis paljastettavaksi viimeisenä aikana (ετοιμην αποκαλυφθηναι εν καιρω εσχατω). (1.Piet 1:3-5)

Jerusalemin seurakunnan alku oli loistokas. Evankeliumi oli näyttänyt voimansa. Synnin ihmiset olivat muuttuneet armon ihmisiksi:

Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo (χαρις τε μεγαλη) oli heillä kaikilla. Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi. (Apt 4:32-35)

Mutta Jumalan kunnian loisto sammuu, jos seurakunta horjuu pois totuudesta. Uhkaava tilanne syntyi kohta maineikkaan alun jälkeen:

Mutta eräs mies, nimeltä Ananias (ανηρ δε τις ανανιας ονοματι), ja hänen vaimonsa Safiira (συν σαπφειρη τη γυναικι αυτου) myivät maatilan (επωλησεν κτημα), 5:2 ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta (και ενοσφισατο απο της τιμης συνειδυιας και της γυναικος αυτου), ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen (και ενεγκας μερος τι παρα τους ποδας των αποστολων εθηκεν). 5:3 Mutta Pietari sanoi (ειπεν δε πετρος): "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi (ανανια διατι επληρωσεν ο σατανας την καρδιαν σου), niin että koetit pettää Pyhää Henkeä (ψευσασθαι σε το πνευμα το αγιον) ja kätkit osan maatilan hinnasta (και νοσφισασθαι σε απο της τιμης του χωριου)? 5:4 Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun (ουχι μενον σοι εμενεν και πραθεν εν τη ση εξουσια υπηρχεν)? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä (τι οτι εθου εν τη καρδια σου το πραγμα τουτο)? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle (ουκ εψευσω ανθρωποις αλλα τω θεω)." 5:5 Kun Ananias kuuli nämä sanat (ακουων δε ανανιας τους λογους τουτους), kaatui hän maahan ja heitti henkensä (πεσων εξεψυξεν). Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat (και εγενετο φοβος μεγας επι παντας τους ακουοντας ταυτα).
5:6 Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet (ανασταντες δε οι νεωτεροι συνεστειλαν αυτον) ja kantoivat hänet pois ja hautasivat (και εξενεγκαντες εθαψαν). 5:7 Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään (εγενετο δε ως ωρων τριων διαστημα και η γυνη αυτου) eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut (μη ειδυια το γεγονος εισηλθεν). 5:8 Niin Pietari kysyi häneltä (απεκριθη δε αυτη ο πετρος): "Sano minulle (ειπε μοι): siihenkö hintaan te myitte maatilan (ει τοσουτου το χωριον απεδοσθε)?" Hän vastasi (η δε ειπεν): "Kyllä (ναι), juuri siihen hintaan (τοσουτου)". 5:9 Mutta Pietari sanoi hänelle (ο δε πετρος ειπεν προς αυτην): "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä (τι οτι συνεφωνηθη υμιν πειρασαι το πνευμα κυριου)? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana (ιδου οι ποδες των θαψαντων τον ανδρα σου επι τη θυρα), ja he kantavat sinutkin pois (και εξοισουσιν σε)." 5:10 Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa viereen (επεσεν δε παραχρημα παρα τους ποδας αυτου) ja heitti henkensä (και εξεψυξεν); ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena (εισελθοντες δε οι νεανισκοι ευρον αυτην νεκραν), kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä luo (και εξενεγκαντες εθαψαν προς τον ανδρα αυτης). 5:11 Ja suuri pelko tuli koko seurakunnalle (και εγενετο φοβος μεγας εφ ολην την εκκλησιαν) ja kaikille, jotka tämän kuulivat (και επι παντας τους ακουοντας ταυτα). (Apt 5:1-11)

Jumalan kunnia oli säilynyt seurakunnassa, ja se myös näkyi ja tuotti hyvä hedelmää:

Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä (δια δε των χειρων των αποστολων SBAεγινετο Tεγενετο σημεια και τερατα εν τω λαω πολλα); ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä (και ησαν ομοθυμαδον απαντες εν τη στοα σολομωντος). 5:13 Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä (των δε λοιπων ουδεις ετολμα κολλασθαι αυτοις), mutta kansa piti heitä suuressa* kunniassa* (αλλ εμεγαλυνεν αυτους ο λαος). 5:14 Ja yhä enemmän karttui niitä, jotka uskoivat Herraan (μαλλον δε προσετιθεντο πιστευοντες τω κυριω), sekä miehiä että naisia suuret joukot (πληθη ανδρων τε και γυναικων). 5:15 Kannettiinpa sairaita kaduillekin ja pantiin vuoteille ja paareille (ωστε κατα τας πλατειας εκφερειν τους ασθενεις και τιθεναι επι κλινων και κραββατων), että Pietarin kulkiessa edes hänen varjonsa sattuisi johonkuhun heistä (ινα ερχομενου πετρου καν η σκια επισκιαση τινι αυτων). 5:16 Paljon kansaa tuli myös ympäristön kaupungeista Jerusalemiin (συνηρχετο δε και το πληθος των περιξ πολεων εις ιερουσαλημ), tuoden sairaita ja saastaisten henkien vaivaamia (φεροντες ασθενεις και οχλουμενους υπο πνευματων ακαθαρτων), ja ne kaikki tulivat parannetuiksi (οιτινες εθεραπευοντο απαντες). (Apt 5:12-16)

Kun Paavali puhuu Jumalan temppelin rakentajista, hän vertaa itseään viisaaseen työmaapäällikköön, arkhitekton. Näin hän tekee eron Jumalaan, joka on oikodomos, rakentaja. Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä esitellään työmaata ja puhutaan työntekijöiden vastuusta:

Minä istutin (εγω εφυτευσα), Apollos kasteli (απολλως εποτισεν), mutta Jumala on antanut kasvun (αλλ ο θεος ηυξανεν). Niin ei siis istuttaja ole mitδän, eikä kastelijakaan (ωστε ουτε ο φυτευων εστιν τι ουτε ο ποτιζων), vaan Jumala, joka kasvun antaa (αλλ ο αυξανων θεος). Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtδ (ο φυτευων δε και ο ποτιζων εν εισιν); kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa (εκαστος δε τον ιδιον μισθον ληψεται) oman tyφnsä mukaan (κατα τον ιδιον κοπον). Sillδ me olemme Jumalan työtovereita (θεου γαρ εσμεν συνεργοι); te olette Jumalan viljelysmaa (θεου γεωργιον), olette Jumalan rakennus (θεου οικοδομη εστε). Sen Jumalan armon mukaan (κατα την χαριν του θεου), joka on minulle annettu (την δοθεισαν μοι), minδ olen viisaan rakennusmestarin tavoin (ως σοφος αρχιτεκτων) pannut perustuksen (θεμελιον τεθεικα), ja toinen sille rakentaa (αλλος δε εποικοδομει), mutta katsokoon kukin (εκαστος δε βλεπετω), kuinka hän sille rakentaa (πως εποικοδομει). Sillδ muuta perustusta ei kukaan voi panna (θεμελιον γαρ αλλον ουδεις δυναται θειναι), kuin mikδ pantu on (παρα τον κειμενον), ja se on Jeesus, Voideltu (ος εστιν ιησους ο χριστος). Mutta jos joku rakentaa tδlle perustukselle (ει δε τις εποικοδομει επι τον θεμελιον τουτον), kullasta, hopeasta, jalokivistδ, puusta, heinistä tai oljista (χρυσον αργυρον λιθους τιμιους ξυλα χορτον καλαμην), niin kunkin teko on tuleva nδkyviin (εκαστου το εργον φανερον γενησεται); sillδ sen on saattava ilmi se päivä (η γαρ ημερα δηλωσει), joka tulessa ilmestyy (οτι εν πυρι αποκαλυπτεται), ja tuli on koetteleva, minkδlainen kunkin teko on (και εκαστου το εργον οποιον εστιν το πυρ δοκιμασει). Jos jonkun tyφ, jonka hän sille rakentaa, kestää (ει τινος το εργον μενει ο επωκοδομησεν), on hδn saava palkan (μισθον ληψεται); mutta jos jonkun tyφ palaa (ει τινος το εργον κατακαησεται), joutuu hδn vahinkoon (ζημιωθησεται); mutta hδn itse on pelastuva (αυτος δε σωθησεται), kuitenkin ikδänkuin tulen läpi (ουτως δε ως δια πυρος). Ettekφ tiedä (ουκ οιδατε), ettδ te olette Jumalan temppeli (οτι ναος θεου εστε) ja ettδ Jumalan Henki asuu teissä (και το πνευμα του θεου οικει εν υμιν)? Jos joku turmelee Jumalan temppelin (ει τις τον ναον του θεου φθειρει), on Jumala turmeleva hänet (φθερει τουτον ο θεος); sillδ Jumalan temppeli on pyhä (ο γαρ ναος του θεου αγιος εστιν), ja sellaisia te olette (οιτινες εστε υμεις). (1.Kor 3:6-17).

Pietari kertoo lisää rakennustyön kohteesta, elävistä kivistä rakennetusta Jumalan temppelistä:

Ja tulkaa hänen tykönsä (προς ον προσερχομενοι), elävän kiven tykö (λιθον ζωντα), jonka ihmiset tosin ovat hyljδnneet (υπο ανθρωπων μεν αποδεδοκιμασμενον), mutta joka Jumalan edessδ on valittu (παρα δε θεω εκλεκτον), kallis (εντιμον), ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä (και αυτοι ως λιθοι ζωντες οικοδομεισθε) hengelliseksi huoneeksi (οικος πνευματικος), pyhäksi papistoksi (ιερατευμα αγιον), uhraamaan hengellisiä uhreja (ανενεγκαι πνευματικας θυσιας), jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia (ευπροσδεκτους τω θεω δια ιησου χριστου), sillδ Raamatussa sanotaan (διο και περιεχει εν τη γραφη): "Katso (ιδου), minδ lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven (τιθημι εν σιων λιθον ακρογωνιαιον εκλεκτον εντιμον); ja joka hδneen uskoo (ο πιστευων επ αυτω), ei ole hδpeään joutuva (και ου μη καταισχυνθη)". Teille siis (υμιν ουν), jotka uskotte, se on kallis (η τιμη τοις πιστευουσιν), mutta niille, jotka eivδt usko (απειθουσιν δε), "on se kivi (λιθον), jonka rakentajat hylkδsivät (ον απεδοκιμασαν οι οικοδομουντες), tullut kulmakiveksi (ουτος εγενηθη εις κεφαλην γωνιας)" ja (και) "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi (λιθος προσκομματος και πετρα σκανδαλου)". Koska he eivδt tottele sanaa, niin he kompastuvat (οι προσκοπτουσιν τω λογω απειθουντες); ja siihen heidδt on pantukin (εις ο και ετεθησαν). Mutta te olette (υμεις δε) "valittu suku (γενος εκλεκτον), kuninkaallinen papisto (βασιλειον ιερατευμα), pyhä heimo (εθνος αγιον), omaisuuskansa (λαος εις περιποιησιν), julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa (οπως τας αρετας εξαγγειλητε του εκ σκοτους υμας καλεσαντος εις το θαυμαστον αυτου φως); te, jotka ennen (οι ποτε) "ette olleet kansa (ου λαος)", mutta nyt olette (νυν δε) "Jumalan kansa (λαος θεου)", jotka ennen "ette olleet armahdetut (οι ουκ ηλεημενοι)", mutta nyt "olette armahdetut (νυν δε ελεηθεντες)". (1.Piet 2:4-10)

Se, miten tämä kaikki tulisi tapahtumaan oli kuitenkin mysteeri, jonka paljastuu vasta kun Pyhä Henki vuodatetaan ihmissydämeen. Vielä nytkin vain ne Uuden Liiton pyhät, joilla asiasta on kyllin omakohtaista kokemusta, pystyvät puhumaan siitä selvästi, ja vain se, jolla itsekin kuulee Herransa äänen, tajuaa, kuka puhuu omasta kokemuksestaan, ja kenen puheet ovat opittua liturgiaa ja huulten höpinää.

Kaikki pyhät ottavat osaa Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kukin oman armoituksensa mukaisesti. Hengellistä työtä tehdään hengellisin välinein. Roomalaiskirjeen seurakuntaelämää koskevassa osassa tutustutaan myös näihin välineisiin:

Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä (καθαπερ γαρ εν ενι σωματι μελη πολλα εχομεν), mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä (τα δε μελη παντα ου την αυτην εχει πραξιν), 12:5 niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa (ουτως οι πολλοι εν σωμα εσμεν εν χριστω), mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä (ο δε καθ εις αλληλων μελη); 12:6 ja meillä on (εχοντες δε) erilaisia (διαφορα) armoituksia (χαρισματα) sen armon mukaan (κατα την χαριν), mikä meille on annettu (την δοθεισαν ημιν); jos jollakin on profetoimisen lahja (ειτε προφητειαν), käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on (κατα την αναλογιαν της πιστεως); 12:7 Jos virka (ειτε διακονιαν), pitäköön virastaan vaarin (εν τη διακονια); jos joku opettaa (ειτε ο διδασκων), olkoon uskollinen opettamisessaan (εν τη διδασκαλια); 12:8 jos kehoittaa (ειτε ο παρακαλων), niin kehoittamisessaan (εν τη παρακλησει); joka antaa ο μεταδιδους), antakoon vakaasta sydämestä (εν απλοτητι); joka on johtaja (ο προϊσταμενος - joka seisoo edessä), johtakoon toimellisesti (εν σπουδη - ahkerana); joka laupeutta harjoittaa (ο ελεων), tehköön sen iloiten (εν ιλαροτητι). (Rm 12:4-8)

Pyhän Hengen lahja on kihlajaislahja, jonka Isä antaa Poikansa morsiamelle. Pyhä Henki on itse tuo lahja, mutta ne lahjat eli karismat, jota Pyhä Henki jakaa Kristuksen ruumiin eri jäsenille, ovat yksilöityjä armoituksia, työvälineitä Jumalan seurakunnan rakentamiseksi.

Mutta hengellisistä, veljet (δε των πνευματικων αδελφοι), en tahdo pitää teitä tietämättöminä (ου θελω υμας αγνοειν). 12:2 Te tiedätte (οιδατε), että kun olitte pakanoita (οτι εθνη ητε), teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin (προς τα ειδωλα τα αφωνα ως αν ηγεσθε απαγομενοι). 12:3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi (διο γνωριζω υμιν), ettei kukaan Jumalan Hengessä puhuva (οτι ουδεις εν πνευματι θεου λαλων), sano (λεγει): "Jeesus olkoon kirottu (αναθεμα ιησουν)", ja ettei kukaan voi sanoa (και ουδεις δυναται ειπειν): "Jeesus olkoon Herra (κυριον ιησουν)", paitsi Pyhässä Hengessä (ει μη εν πνευματι αγιω).
12:4 Armoituksia ovat monenlaisia (διαιρεσεις δε χαρισματων εισιν), mutta Henki on sama (το δε αυτο πνευμα); 12:5 ja palvelutehtäviä ovat monenlaisia (και διαιρεσεις διακονιων εισιν), mutta Herra on sama (και ο αυτος κυριος); 12:6 ja vaikutukset ovat erilaisia (και διαιρεσεις ενεργηματων εισιν), mutta Jumala, joka kaikki kaikissa suorittaa, on sama (ο δε αυτος εστιν θεος ο ενεργων τα παντα εν πασιν). 12:7 Mutta kullekin annetaan (εκαστω δε διδοται) Hengen ilmentymä (η φανερωσις του πνευματος) yhteiseksi hyödyksi (προς το συμφερον). 12:8 Niinpä Hengen kautta annetaan viisauden sanat (ω μεν γαρ δια του πνευματος διδοται λογος σοφιας) ja toiselle tiedon sanat saman Hengen kautta (αλλω δε λογος γνωσεως κατα το αυτο πνευμα) 12:9 ja toiselle usko samassa Hengessä (ετερω δε πιστις εν τω αυτω πνευματι) ja toiselle parantamisen armoitukset siinä samassa Hengessä (αλλω δε χαρισματα ιαματων εν τω αυτω πνευματι) 12:10 ja toiselle voimatekojen voimia (αλλω δε ενεργηματα δυναμεων) ja toiselle profetoimista (αλλω δε προφητεια) ja toiselle henkien arvostelemista (αλλω δε διακρισεις πνευματων) ja toiselle uusia kieliä (ετερω δε γενη γλωσσων) ja toiselle kielten kääntämistä (αλλω δε ερμηνεια γλωσσων). 12:11 Mutta kaiken tämän (παντα δε ταυτα) vaikuttaa yksi ja sama Henki (ενεργει το εν και το αυτο πνευμα), jakaen kullekin erikseen (διαιρουν ιδια εκαστω), niinkuin tahtoo (καθως βουλεται). (1.Kor 12:1-11)

Käytännön seurakuntatyössä Paavali joutui myös törmäämään ongelmiin, joista hän sanoi: "Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa", ja "kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki rakenna". Toisen hengellisiä työvälineitä koskevan tarkastelunsa, kts. 1.Kor 12:1-31 jonka Paavali jopa keskeyttää kertoakseen siitä, mitä ja millaista on rakkaus, kts. 1.Kor 13:1-13, mutta sitten hän taas jatkaa puhumalla rakentamisesta, tällä kertaa kuitenkin siitä, miten hengellisiä työvälineitä on käytettävä.

Tavoitelkaa rakkautta (διωκετε την αγαπην) ja tavoitelkaa hengellisiä (ζηλουτε δε τα πνευματικα) ja varsinkin sitä, että voisitte profetoida (μαλλον δε ινα προφητευητε), sillä kielillä puhuva (ο γαρ λαλων γλωσση) ei puhu ihmisille (ουκ ανθρωποις λαλει), vaan Jumalalle (αλλα τω θεω); ei häntä kuunnella, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä (ουδεις γαρ ακουει πνευματι δε λαλει μυστηρια). Mutta profetoiva puhuu ihmisille (ο δε προφητευων ανθρωποις λαλει) rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi (οικοδομην και παρακλησιν και παραμυθιαν). Kielillä puhuva rakentaa itseään (ο λαλων γλωσση εαυτον οικοδομει), mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa (ο δε προφητευων εκκλησιαν οικοδομει). Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä (θελω δε παντας υμας λαλειν γλωσσαις), mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan (μαλλον δε ινα προφητευητε); sillä profetoiva on suurempi (μειζων γαρ ο προφητευων) kuin kielillä puhuva (η ο λαλων γλωσσαις), ellei tämä samalla selitä (εκτος ει μη διερμηνευη), niin että seurakunta siitä rakentuu (ινα η εκκλησια οικοδομην λαβη). Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne (νυνι δε αδελφοι εαν ελθω προς υμας) kielillä puhuen (γλωσσαις λαλων), mitä minä teitä sillä hyödyttäisin (τι υμας ωφελησω), ellen puhuisi teille (εαν μη υμιν λαλησω) ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja (η εν αποκαλυψει η εν γνωσει η εν προφητεια η εν διδαχη)? (1.Kor 14:1-6)

Seurakunta yhteisö, jonka kaikki jäsenet ovat toimivia jäseniä. Kukin saa Jumalalta omat armoituksensa ja omat tehtävänsä. Kun tämä yhteisö kokoontuu, on jokaisella jotakin, jolla rakentaa muita:

Kuinka siis on, veljet (τι ουν εστιν αδελφοι)? Kun tulette yhteen (οταν συνερχησθε), on jokaisella teistδ jotakin (εκαστος υμων), millδ on virsi (ψαλμον εχει), millδ opetus (διδαχην εχει), mikδ puhuu kielillä (γλωσσαν εχει), millδ ilmestys (αποκαλυψιν εχει), mikδ selittää (ερμηνειαν εχει); kaikki tapahtukoon rakennukseksi (παντα προς οικοδομην γενεσθω). (1.Kor 14:26)

Uuden Luomakunnan johtava periaate on Jumalan armo Kristuksessa. Se on tila, johon päästään evankeliumin synnyttämän uskon kautta. Tästä uudesta tilasta käytetään sanaa kainotis, joka on johdannainen sanasta kainós, (uusi, ennen tuntematon ja laadultaan parempi, kts. Juuson sanakirjan sivu 257) Tämä hieman vaikeasti käännettävä sana esiintyy Uudessa Testamentissa vain kaksi kertaa:

Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut (συνεταφημεν ουν αυτω) kasteen kautta kuolemaan (δια του βαπτισματος εις τον θανατον), että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista (ινα ωσπερ ηγερθη χριστος εκ νεκρων) Isän kirkkauden kautta (δια της δοξης του πατρος), samoin pitää meidänkin elämän uutuudessa vaeltaman (ουτως και ημεις εν καινοτητι ζωης περιπατησωμεν) . (Rm 6:4)

Ilman Pyhää Henkeä tämä ajatus olisi mahdoton toteutettavaksi, mutta nyt kyse ei enää ole siitä.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota (ουδεν αρα νυν κατακριμα) niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa (τοις εν χριστω ιησου), vaeltavat ei lihan, vaan Hengen mukaan (μη κατα σαρκα περιπατουσιν αλλα κατα πνευμα). (Rm (8:1)

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kuitenkin muistuttaa, että Pyhän Hengen täyttämien kristittyjen tulee suhtautua Pyhän Hengen antamiin ohjeisiin jopa paljon tarkemmin, kuin kymmenen käskyn lain määräyksiin ja noudattaa niitä jopa tarkemmin kuin Mooseksen lakia:

Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu (βλεπετε μη παραιτησησθε τον λαλουντα); sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan (ει γαρ εκεινοι ουκ εφυγον) hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon (TSBτον επι TSτης γης παραιτησαμενοι χρηματιζοντα), niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista (πολλω μαλλον ημεις οι τον απ ουρανων αποστρεφομενοι). 12:26 Silloin hänen äänensä järkytti maata (ου η φωνη την γην εσαλευσεν), mutta nyt hän on luvannut sanoen (τοτε νυν δε επηγγελται λεγων): "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin (ετι απαξ εγω σειω ου μονον την γην αλλα και τον ουρανον)". (Hebr 12:25-26)

Kristuksessa vaeltaminen on sitä, että ihminen on saanut Pyhän Hengen, joka neuvoo häntä, miten mennään. Muutama päivä sitten, kohta aamurukouksen jälkeen Herran henki sanoi, että ota mukaasi kaksi tietokoneen verkkojohtoa. Panin ne kassiin, jossa ennestään oli Uusi Testamentti (Demidovin käännös), pieni digikamera, kalenteri ja pari kynää. Olin lähdössä hoitamaan toisten ihmisten asioita, mutta samalla ajattelin käydä kirpputorilla etsimässä sopivaa sähkölämmitintä yläkerran huoneeseen. Ikaalisen puolelle tultuani Viktor kertoi, että hän löysi jätepisteestä pari lämmitintä, joista oli leikattu johdot pois, ilmeisesti niitä irroitettaessa. Kun palasimme takaisin, Viktor liitti johdot pattereihin ja lahjoitti patterit minulle.

Mutta mitä se lihassa vaeltaminen sitten on? Noin vuosi sitten ullakkohuoneessa oli kylmä. Menin Parkanoon ja ostin - siis pelkkään omaan järkeeni luottaen - Halpa-Hallista vapaastiseisovan, öljytäytteisen sähkölämmittimen. Se toimi ehkä viikon, mutta meni takuuseen, ja sain uuden samanlaisen, mutta nyt, kun kylmät ilmat taas tulivat, huomattiin, ettei sekään enää toimi.

Oli aika, jolloin suomalaisesta kaupasta sai toimivia, Suomessa valmistettuja laitteita. Mutta kun Suomi käänsi pyllynsä Jumalalle, käänsi Jumala kasvonsa poispäin Suomesta ja tuli pimeys ja sitten vielä tämä Sipilän hallitus. Nyt ei enää pärjää järjellä, niin kuin siihen aikaan, kun valtiomiehet hoitivat asioita. Kun muu porukka menee kadotukseen, pitää ainakin itsellä olla valoa matkassa.

Ihminen, joka ennen yritti noudattaa Jumalan lakia omien kykyjensä mukaan saa Pyhän Hengen kautta parempaa ohjausta elämäänsä, kuin mitä laki voi antaa. Mutta Pyhä Henki ei tee ihmisestä robotteja: ihmisen on tässä uudessakin elämässä itse valittava, kuunteleeko hän Pyhän Hengen ohjausta, vai ei. Uskon kautta hän kuitenkin pystyy siihen, mihin hän ilman Jumalan Henkeä ei pystynyt, ja pystyy myös olemaan Jumalan orja:

Sillä kun olimme lihassa (οτε γαρ ημεν εν τη σαρκι), niin synnin himot (τα παθηματα των αμαρτιων), jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme (τα δια του νομου ενηργειτο εν τοις μελεσιν ημων), niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle (εις το καρποφορησαι τω θανατω), 7:6 mutta nyt me olemme irti laista (νυνι δε κατηργηθημεν απο του νομου) ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina (αποθανοντες εν ω κατειχομεθα), tehdäksemme työtä (ωστε δουλευειν ημας) Hengen uutuudessa (εν καινοτητι πνευματος) emmekä kirjaimen vanhassa (και ου παλαιοτητι γραμματος). (Rm 7:5-6)

Lain vaatimuksien ja Hengen johdatuksen ero on periaatteellinen. Paavali sanoo:

Tämmöinen luottamus meillä on (πεποιθησιν δε τοιαυτην εχομεν) Kristuksen kautta Jumalaan (δια του χριστου προς τον θεον); 3:5 ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin (ουχ οτι ικανοι εσμεν αφ εαυτων λογισασθαι τι), ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme (ως εξ εαυτων), vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta (αλλ η ικανοτης ημων εκ του θεου), 3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita (ος και ικανωσεν ημας διακονους καινης διαθηκης), ei kirjaimen, vaan Hengen (ου γραμματος αλλα πνευματος); sillä kirjain kuolettaa (το γαρ γραμμα αποκτεινει), mutta Henki tekee eläväksi (το δε πνευμα ζωοποιει). (2.Kor 3:4-6)

Muutoksen suuruus tulee ilmi, kun vertaamme synnin ja armon vaikutuksia toisiinsa:

Niinkuin synti on hallinnut kuolemassa (ινα ωσπερ εβασιλευσεν η αμαρτια εν τω θανατω), samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi (ουτως και η χαρις βασιλευση δια δικαιοσυνης εις ζωην αιωνιον) Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta (δια ιησου χριστου του κυριου ημων). (kts. Rm 5:21)

Lain vaatima rangaistus synnistä on kuolema, mutta Evankeliumi tarjoaa edullisemman tavan kuolla, ja vielä sitäkin enemmän:

Sillä jos te lihan mukaan elätte (ει γαρ κατα σαρκα ζητε), pitδä teidän kuoleman (μελλετε αποθνησκειν); mutta jos te Hengellδ kuoletatte ruumiin teot (ει δε πνευματι τας πραξεις του σωματος θανατουτε), niin saatte elδä (ζησεσθε). Sillδ kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa (s.o. johdattaa), ovat Jumalan lapsia (οσοι γαρ πνευματι θεου αγονται ουτοι εισιν υιοι θεου). (Rm 8:13-14)

Psykosomaattinen ihminen ei selviä lain vaatimuksesta, mutta kun hän tulee osalliseksi Jumalallisesta luonnosta - olkoonkin, että se maan päällä tapahtuu vain uskon kautta - hänestä tulee selviytyjä, ja hänessä toteutuu Jesajan kautta saatu profetia:

Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy. (Jes 40:30-31)

Vanha Testamentti teki tarkan eron puhtaitten ja saastaisten eläimien välillä. Vain puhtaat kelpasivat uhriksi Jumalalle ja syötäväksi ihmisille. Ihminenkin oli saastainen synnin takia, eikä kelvannut Jumalalle, ei varsinkaan uhriksi. Tilanne muuttuu, kun ihminen saa syntinsä anteeksi ja saa Pyhän Hengen: Hän kelpaa uhriksi, mutta koska uhria synnin takia ei enää tarvita, hänestä tulee "elävä uhri":

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan (παρακαλω ουν υμας αδελφοι δια των οικτιρμων του θεου παραστησαι) ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi (τα σωματα υμων θυσιαν ζωσαν αγιαν ευαρεστον τω θεω); tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne (την λογικην λατρειαν υμων). (Rm 12:1)

Nyt kun synnistä lunastettu ihminen alkaa palvella Jumalaa, hänen tulee tietää, miten Jumalaa palvellaan. Mutta eipäs pidetä kiirettä. Ensin Pyhä Henki ottaa käsittelyynsä sinun psyykesi:

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa (αλλα μεταμορφουσθε) mielenne uudistuksen kautta (τη ανακαινωσει του νοος υμων), tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Rm 12:2)

Mielenmuutos, tässä siis mielen uudistus, on yksi taivasten valtakunnan avaimista. Kyse on siitä, että kun ihminen ei enää usko ihmiseen ja tyhjentää mielensä maailman turhuudesta, voi Jumala antaa ihmissielulle uuden sisällön. Pietari käyttää tästä tyhjentämisestä sanaa "horeo" tekstissä, jossa puhutaan Jumalan kärsivällisyydestä:

Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä (ου βραδυνει ο κυριος της επαγγελιας), niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä (ως τινες βραδυτητα ηγουνται), vaan hän on pitkämielinen meitä kohtaan (αλλα μακροθυμει εις ημας), sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu (μη βουλομενος τινας απολεσθαι, vaan että kaikki tulevat parannukseen (αλλα παντας εις μετανοιαν χωρησαι - vaan että kaikki tyhjennetään mielenmuutokseen). (2.Piet 3:9)

Mistä siis pitää tyhjentyä? Annetaan Paavalin vastata:

Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa (τουτο ουν λεγω και μαρτυρομαι εν κυριω): älkää enää vaeltako (μηκετι υμας περιπατειν), niinkuin muut kansat vaeltavat mielensä turhuudessa (καθως και τα λοιπα εθνη περιπατει εν ματαιοτητι του νοος αυτων), 4:18 nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä (εσκοτισμενοι τη διανοια οντες απηλλοτριωμενοι της ζωης του θεου) heissä olevan tietämättömyyden tähden (δια την αγνοιαν την ουσαν εν αυτοις) ja sydämensä paatumuksen tähden (δια την πωρωσιν της καρδιας αυτων), 4:19 ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan (οιτινες απηλγηκοτες εαυτους παρεδωκαν τη ασελγεια), harjoittaakseen kaikkinaista saastaisuutta ahneudessa (εις εργασιαν ακαθαρσιας πασης εν πλεονεξια). (Ef 4:17-19)

Sana itsensä kieltämisestä, itsensä tyhjentämisestä jne voidaan sanoa toisinkin, mutta ajatus on siinä, että Pyhä Henki ei täytä sellaista astiaa, joka on täynnä saastaa. Vanha hapatus on perattava pois uuden tieltä hyvin, ettei se saastuttaisi uutta ajatusmaailmaa:

Mutta näin te ette ole tulleet Kristusta tuntemaan (υμεις δε ουχ ουτως εμαθετε τον χριστον), jos muutoin olette hänestä kuulleet (ειγε αυτον ηκουσατε) ja hänessä opetusta saaneet (και εν αυτω εδιδαχθητε), niinkuin totuus on Jeesuksessa (καθως εστιν αληθεια εν τω ιησου): että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten (αποθεσθαι υμας κατα την προτεραν αναστροφην τον παλαιον ανθρωπον τον φθειρομενον κατα τας επιθυμιας της απατης,) ja uudistua (ανανεουσθαι δε) mielenne hengeltä (τω πνευματι του νοος υμων) ja pukea päällenne (και ενδυσασθαι) uusi ihminen (τον καινον ανθρωπον), joka Jumalan mukaan on luotu (τον κατα θεον κτισθεντα) totuuden vanhurskaudessa ja pyhyydessä (εν δικαιοσυνη και οσιοτητι της αληθειας). (Ef 4:20-24)

Mielen on uudistuttava, että omatunto voisi toimia Hengen alaisuudessa Uuden ihmisen rakentamiseksi. Mutta tämä psykosomaattiselle ihmiselle ennen tuntematon "uusi ihminen" ei paranna vanhaa synnin ihmistä. Ihminen riisutaan, ennen kuin se puetaan uuteen, mutta vanhan kuolettaminen jää tahdon valinnaksi:

Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki (νυνι δε αποθεσθε και υμεις τα παντα): viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne (οργην θυμον κακιαν βλασφημιαν αισχρολογιαν εκ του στοματος υμων). 3:9 Älkää puhuko valhetta toinen toisillenne (μη ψευδεσθε εις αλληλους), te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa (απεκδυσαμενοι τον παλαιον ανθρωπον συν ταις πραξεσιν αυτου) 3:10 ja pukeutuneet uuteen (και ενδυσαμενοι τον νεον), joka tuntemisen kautta uudistuu (τον ανακαινουμενον εις επιγνωσιν), Luojansa kuvan kaltaisuuteen (κατ εικονα του κτισαντος αυτον). (Kol 3:8-10)

Luomiskertomuksesta me muistamme, kuinka Jumala puki Adamin uhrin nahkoihin. Kun me pukeudumme Kristukseen, me ikään kuin sukellamme häneen, vaikka suomalainen ajatteleekin, että me puemme Kristuksen päällemme:

Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista (οπου ουκ ενι ελλην και ιουδαιος), ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta (περιτομη και ακροβυστια), ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata (βαρβαρος σκυθης δουλος ελευθερος), vaan kaikki ja kaikissa on Kristus (αλλα τα παντα και εν πασιν χριστος). 3:12 Pukeutukaa siis (ενδυσασθε ουν) te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen (ως εκλεκτοι του θεου αγιοι και ηγαπημενοι σπλαγχνα οικτιρμων χρηστοτητα ταπεινοφροσυνην πραοτητα μακροθυμιαν), 3:13 kärsikää toinen toistanne (ανεχομενοι αλληλων) ja antakaa toisillenne anteeksi (και χαριζομενοι εαυτοις), jos kenellä on moitetta toista vastaan (εαν τις προς τινα εχη μομφην). Niinkuin Kristuskin on antanut teille anteeksi (καθως και ο χριστος εχαρισατο υμιν), niin myös te antakaa (ουτως και υμεις). 3:14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen (επι πασιν δε τουτοις την αγαπην), mikä on täydellisyyden side (ητις εστιν συνδεσμος της τελειοτητος). 3:15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Jumalan rauha (και η ειρηνη του θεου βραβευετω εν ταις καρδιαις υμων), johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa (εις ην και εκληθητε εν ενι σωματι), ja olkaa kiitolliset (και ευχαριστοι γινεσθε). (Kol 3:11-15)

Uuden Testamentin kirjoittajat käyttävät useita eri sanoja verratessaan toisiinsa ihmisiä ennen ja jälkeen heidän hengellistä syntymäänsä. Tässä puhutaan "vanhasta ihmisestä", mutta myös sellaiset sanaparit kuin ensimmäinen ihminen - toinen ihminen, luonnollinen ihminen - hengellinen ihminen, sisällinen ihminen - ulkonainen ihminen jne merkitsevät samaa:

Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa (ει γαρ συμφυτοι γεγοναμεν τω ομοιωματι του θανατου αυτου αλλα και της αναστασεως εσομεθα), 6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu (τουτο γινωσκοντες οτι ο παλαιος ημων ανθρωπος συνεσταυρωθη), että synnin ruumis kukistettaisiin (ινα καταργηθη το σωμα της αμαρτιας), niin ettemme enää tekisi orjatyötä synnille (του μηκετι δουλευειν ημας τη αμαρτια); 6:7 sillä joka on kuollut (ο γαρ αποθανων), se on vanhurskautunut pois synnistä (δεδικαιωται απο της αμαρτιας). (Rm 6:5-7)

Vanhan elämänmuodon tunnusomainen piirre on turhuus. Mutta kun käännöksissä puhutaan uudesta, saattaa kreikkalaisessa tekstissä olla joku näistä kolmesta sanasta - neos (nuori), palin, (taas, uudestaan) tai kainos (uusi), jolloin on vaikea saada selville, mistä asiasta milloinkin puhutaan. Merkityserot saattavat kuitenkin olla suuria, kuten seuraavasta esimerkistä ilmenee. Siinä puhutaan ikään kuin kahdenlaisesta erilaisesta uudestisyntymisestä, ensin tuhatvuotista valtakuntaa varten ja heti perään ikuisuutta varten.


Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme (ημεν γαρ ποτε και ημεις ανοητοι απειθεις πλανωμενοι δουλευοντες επιθυμιαις και ηδοναις ποικιλαις εν κακια και φθονω διαγοντες στυγητοι μισουντες αλληλους). Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi (οτε δε η χρηστοτης και η φιλανθρωπια επεφανη του σωτηρος ημων θεου), pelasti (εσωσεν) hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta (ουκ εξ εργων των εν δικαιοσυνη ων εποιησαμεν ημεις), vaan laupeutensa mukaan (αλλα κατα τον αυτου ελεον εσωσεν ημας) uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta (δια λουτρου παλιγγενεσιας και ανακαινωσεως πνευματος αγιου), jonka (ου) Hengen hän runsaasti vuodatti meihin (εξεχεεν εφ ημας πλουσιως) meidän Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kautta (δια ιησου χριστου του σωτηρος ημων), että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta (ινα δικαιωθεντες τη εκεινου χαριτι) tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan (κληρονομοι γενωμεθα κατ ελπιδα ζωης αιωνιου). (Tiit 3:3-7)

Se, mikä tulee ylhäältä, on jo valmista ikuisuudessa, mutta me koemme siitä ensimmäiseksi Hengen uudistuksen, kun kuolemme itsellemme Kristuksen ristin kautta. Ruumiin uudistus tapahtuu ruumiin ylösnousemuksessa, mutta milloin saamme sielumme takaisin? Siihen vastataan Hebrealaiskirjeessä:

Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele (ετι γαρ μικρον οσον οσον ο ερχομενος ηξει και ου χρονιει); 10:38 mutta vanhurskas on elävä uskosta (ο δε δικαιος εκ πιστεως ζησεται), ja jos hän vetäytyy pois (και εαν υποστειληται), ei minun sieluni mielisty häneen (ουκ ευδοκει η ψυχη μου εν αυτω)". 10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen (ημεις δε ουκ εσμεν υποστολης εις απωλειαν), vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi (αλλα πιστεως εις περιποιησιν ψυχης). (Heb 10:37-39)

Vuoden -38 kirkkoraamatussa sana peripoiesis on käännetty pelastukseksi, mutta sanakirjan mukaan kyse on säilyttämisestä: εις περιποίησιν της ψυχης sielun säilyttämiseksi, s. o. pelastukseksi, kts. Juuson 424, eli juuri niin kuin Jeesus oppilailleen lupasikin.

Sana paliggenesia esiintyy Uudessa Testamentissa vain kaksi kertaa, ja kummassakin tapauksessa kyse on Tuhatvuotisesta valtakunnasta, mikä sanoista "jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella" käy ilmi. Aramealainen teksti sanoo vieläkin selvemmin, että "siinä uudessa maailmassa". Mutta myös tässä tekstissä heti perään tuodaan esille se uudestisyntyminen, joka tuo mukanaan iankaikkisen Elämän.

Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle (τοτε αποκριθεις ο πετρος ειπεν αυτω): "Katso, me olemme luopuneet kaikesta (ιδου ημεις αφηκαμεν παντα) ja seuranneet sinua (και ηκολουθησαμεν σοι); mitä me siitä saamme (τι αρα εσται ημιν)?"
19:28 Niin Jeesus sanoi heille (ο δε ιησους ειπεν αυτοις): "Totisesti minä sanon teille (αμην λεγω υμιν): siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet (οτι υμεις οι ακολουθησαντες μοι εν τη παλιγγενεσια οταν καθιση ο υιος του ανθρωπου επι θρονου δοξης αυτου), istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa (καθισεσθε και υμεις επι δωδεκα θρονους κρινοντες τας δωδεκα φυλας του ισραηλ). 19:29 Ja jokainen, joka on luopunut taloista (και πας ος αφηκεν οικιας) tai veljistä tai sisarista (η αδελφους η αδελφας) tai isästä tai äidistä (η πατερα η μητερα) ja vaimosta (η γυναικα) tai lapsista (η τεκνα) tai pelloista minun nimeni tähden (η αγρους ενεκεν του ονοματος μου), on saava satakertaisesti takaisin (εκατονταπλασιονα ληψεται) ja perivä iankaikkisen elämän (και ζωην αιωνιον κληρονομησει). 19:30 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi (πολλοι δε εσονται πρωτοι εσχατοι), ja monet viimeiset ensimmäisiksi (και εσχατοι πρωτοι)." (Mt 19:27-30)

Apostolien tekojen alku on kertomusta seurakunnan kasvusta ja sen kokemista haasteista. Juutalaiset vainosivat seurakuntaa, mutta kun yksi pääpukareista, Saulus Tarsolainen tuli uskoon, juutalaiset halusivat tappaa hänetkin, jolloin opetuslapset lähettivät hänet kotikaupunkiinsa Tarsoon, tuhannen kilometrin päähän Jerusalemista. Apostolien tekojen luvussa yhdeksän on taas lyhyt tilannekatsaus:

Niin nyt seurakunnilla (αι μεν ουν εκκλησιαι) koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa oli rauha (καθ ολης της ιουδαιας και γαλιλαιας και σαμαρειας ειχον ειρηνην); ja ne rakentuivat ja vaelsivat Herran pelossa (οικοδομουμεναι και πορευομεναι τω φοβω του κυριου) ja lisääntyivät Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta (και τη παρακλησει του αγιου πνευματος επληθυνοντο). (Apt 9:31)

Vainojen takia Juudeasta paenneet uskovat todistivat Jeesuksesta ja Jumalan valtakunnasta yleensä vain juutalaisille, mutta muutamat pystyivät jo puhumaan muillekin. Heidän toimestaan Syyrian Antiokiaan syntyi seurakunta, johon Barnabas haki Sauluksen työtoverikseen. Erikoista huomiota kannattaa kiinnittää Antiokian seurakunnan terveeseen rakenteeseen. Pyhä Henki valitsi parhaat miehet viemään todistusta Jumalan valtakunnasta kauemmaksikin ja seurakunta siunasi heidät matkalle:

Ja Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia (ησαν δε TSBτινες εν αντιοχεια κατα την ουσαν εκκλησιαν προφηται και διδασκαλοι): Barnabas ja Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi (ο τε βαρναβας και συμεων ο καλουμενος νιγερ), ja Lukius, kyreneläinen (και λουκιος ο κυρηναιος), ja Manaen, neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani (μαναην τε ηρωδου του τετραρχου συντροφος), ja Saulus (και σαυλος). 13:2 Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle (λειτουργουντων δε αυτων τω κυριω) ja paastotessaan (και νηστευοντων) Pyhä Henki sanoi (ειπεν το πνευμα το αγιον): "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön (αφορισατε δη μοι τον TSτε βαρναβαν και TSBτον σαυλον εις το εργον), johon minä olen heidät kutsunut (ο προσκεκλημαι αυτους)". 13:3 Silloin he paastosivat ja rukoilivat (τοτε νηστευσαντες και προσευξαμενοι) ja panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät menemään (και επιθεντες τας χειρας αυτοις απελυσαν). (Apt 13:1-3)

Ensimmäisen matkan aikana, vuosina 46-48, kts. Apt 13:14-14:24, syntyy seurakuntia Pisidian ja Galatian maakuntiin, nykyisen Turkin sisäosiin. Kun Barnabas ja Paavali olivat palanneet Antiokiaan, syntyi siellä ongelma siitä, että Juudeasta kaupunkiin oli tullut juutalaiskristittyjä, jotka vaativat pakanakristittyjä ympärileikkauttamaan itsensä.

Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua". Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin. Niin seurakunta varusti heidät matkalle, ja he kulkivat Foinikian ja Samarian kautta ja kertoivat pakanain kääntymyksestä ja ilahuttivat sillä suuresti kaikkia veljiä. Ja kun he saapuivat Jerusalemiin, niin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan; ja he kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria. Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia". Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa. (Apt 15:1-6)

Jerusalemin kokouksessa ei ainoastaan tutkittu asiaa. Vasta pitkän riitelyn jälkeen Pietari pääsi kertomaan, kuinka hän oli kastanut roomalaisen sotapäällikön, joka saarnaa kuunnellessaan oli heti täyttynyt Pyhällä Hengellä. Sen jälkeen pääsivät myös Barnabas ja Paavali kertomaan siitä, miten Jumala oli tunnustautunut heidän työhönsä tekemällä tunnustekoja ja ihmeitä, jonka jälkeen lopuksi esiintynyt Jaakob, joka oli Jeesuksen velipuoli, julisti päätöksen, jossa otettiin huomioon Jumalan Nooan kanssa tekemän liiton ehdot, mutta ei Vanhan Testamentin lakia. Sen mukaan pakanakristityiltä ei vaadita ympärileikkausta, mutta eräänlaista minilakia on kuitenkin noudatettava myös niiden, jotka eivät ole juutalaisia:

Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat (και τουτω συμφωνουσιν οι λογοι των προφητων), sillδ näin on kirjoitettu (καθως γεγραπται):
"Sen jδ
lkeen minä palajan (μετα ταυτα αναστρεψω) ja pystytδn jälleen Daavidin sortuneen majan (και ανοικοδομησω την σκηνην δαβιδ την πεπτωκυιαν); minδ korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn (και τα κατεσκαμμενα αυτης ανοικοδομησω και ανορθωσω αυτην), ettδ jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa (οπως αν εκζητησωσιν οι καταλοιποι των ανθρωπων τον κυριον), ynnδ kaikki pakanat (και παντα τα εθνη), jotka ovat minun nimiini otetut (εφ ους επικεκληται το ονομα μου), sanoo Herra, joka kaiken tδmän tekee (επ αυτους λεγει κυριος ο ποιων ταυτα παντα), kaikki hδnen työnsä ovat Jumalalle tunnettuja ikiajoista asti (γνωστα απ αιωνος εστιν τω θεω παντα τα εργα αυτου)". Sentδhden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanakansoista kääntyvät Jumalan puoleen (διο εγω κρινω μη παρενοχλειν τοις απο των εθνων επιστρεφουσιν επι τον θεον), vaan heille kirjoitettakoon, ettδ heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." (Apt 15:14-15)

Jaakobin julistamalla päätöksellä saatiin aikaan vain välirauha, mutta se näytti riittävän myös Antiokian seurakunnalle. Pian asia kuitenkin paheni, sillä Antiokiaan tullut Pietari ei enää uskaltanut ottaa osaa juutalaiskristittyjen ja ei-juutalaisten kristittyjen yhteisiin ehtoollisaterioihin. Samanaikaisesti Paavali joutui taistelemaan Jerusalemin levittämää propagandaa vastaan muissakin seurakunnissa. Pahimmaksi tilanne lienee päässyt Galatian maakunnassa, jonka seurakunnille Paavali oli kohta ongelman ilmitulon jälkeen kirjoittanut perusteellisen selvityksen lain ja armon periaatteellisesta erosta. Galatalaiskirje on kauttaaltaan tiukkaa tekstiä. Tässä pieni näyte:

Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä; mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista. Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se! Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. (Gal 2:15-21)

Sen jälkeen, kun Jerusalemin seurakunnan vanhimmatkin olivat torjuneet vaatimukset uskovien "gojimien" ympärileikkauksesta, lähtevät Paavali ja Barnabas toiselle lähetysmatkalleen (vv 49-53, kts. Apt 15:40-18:22) vahvistamaan seurakuntia ja tiedottamaan uskovia siitä, että kaikki heille mahdollisesti esitettävät ympärileikkausvaatimukset on perusteettomia. Antiokiasta lähdetään tällä kertaa maitse Kilikian kautta Derbeen ja Lystraan, jossa Paavalin ja Silaan joukkoon liittyy Timoteus. Paavali nähtävästi ymmärtää, ettei hän enää palaa näihin sisämaan seurakuntiin, ja asettaa näihin perustamiinsa seurakuntiin vanhimmat. Pyhän Hengen ohjauksessa tämä toinen lähetysmatka jatkuu niin, että tullaan Trooaaseen, nykyisen Euroopan ja Aasian rajalle. Trooaassa Paavali saa näyn, jonka perusteella joukko purjehtii suoraan Makedoniaan. Seurakuntia syntyy Filippissä, Thessalonikissa ja Bereassa, ja matkan jatkuessa myös Ateenassa ja Korinttossa, josta siirrytään laivalla Efesoon, Aasian maakunnan pääkaupunkiin. Efesosta siirrytään laivalla Kyproon ja edelleen Kesareaan, josta viimeiset sata kilometriä Jerusalemiin kuljetaan maitse.

Kun Makedonian seurakuntien avustus on toimitettu Jerusalemin pyhille lähetit siirtyvät Antiokiaan, josta lähdetään kolmannelle lähetysmatkalle, (vv 54-57, kts. Apt 18:23-21:15). Matka kulkee aluksi samaa reittiä, kuin toinenkin, mutta Ikoniumista tullaan Efesoon, jossa Paavali tapaa opetuslapsia, jotka tarvitsevat opastusta kristinuskon perusteista. Kaksitoista uskovaa miestä oli kastettava uudestaan:

Kun Apollos oli Korintossa (εγενετο δε εν τω τον απολλω ειναι εν κορινθω), tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon (παυλον διελθοντα τα ανωτερικα μερη ελθειν εις εφεσον) ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia (και TSBευρων τινας μαθητας). 19:2 Hän sanoi heille (ειπεν προς αυτους): "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon (ει πνευμα αγιον ελαβετε πιστευσαντες)?" Niin he sanoivat hänelle (οι δε ειπον προς αυτον): "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan (αλλ ουδε ει πνευμα αγιον εστιν ηκουσαμεν)". 19:3 Ja hän sanoi heille (ειπεν τε προς αυτους): "Millä kasteella te sitten olette kastetut (εις τι ουν εβαπτισθητε)?" Ja he vastasivat (οι δε ειπον): "Johanneksen kasteella (εις το ιωαννου βαπτισμα)". 19:4 Niin Paavali sanoi (ειπεν δε παυλος): "Johannes kastoi mielenmuutoksen kasteella (ιωαννης TSBμεν εβαπτισεν βαπτισμα μετανοιας), kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä (τω λαω λεγων εις τον ερχομενον μετ αυτον ινα πιστευσωσιν), se on, Jeesukseen, Voideltuun (τουτεστιν εις τον χριστον ιησουν)". 19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen (ακουσαντες δε εβαπτισθησαν εις το ονομα του κυριου ιησου). 19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen (και επιθεντος αυτοις του παυλου τας χειρας), tuli heidän päällensä Pyhä Henki (ηλθεν το πνευμα το αγιον επ αυτους), ja he puhuivat kielillä (ελαλουν τε γλωσσαις) ja ennustivat (και προεφητευον). 19:7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä (ησαν δε οι παντες ανδρες ωσει δεκαδυο). (Apt 19:1-7)

Efesossa Paavali viettää 2 vuotta saarnaten evankeliumia ja julistaen Jumalan valtakuntaa ensin synagogassa ja sitten sekä yksityisesti, että vuokraamalla Tyrannuksen koulun opetuspaikakseen. Efesosta matka jatkuu laivalla Thessalonikiin, jonne palataan Ateenassa ja Korinttossa käynnin jälkeen. Thessalonikista Paavali jatkaa maitse Filippiin, ja tulee pääsiäisenä Trooaaseen. Hän haluaa päästä Jerusalemiin ennen helluntaita. Luukas liittyy seurueeseen Troaasta, ja matkalla, joka suoritetaan valtaosin meritse, poiketaan useissa rannikkokaupungeissa. Efeso ohitetaan, mutta Paavali tapaa Efeson seurakunnan vanhimmat Miletossa.

Paavalin Galatalaiskirjeessä selvittämä ongelma oli tullut jäädäkseen. Viimeinen yritys sen ratkaisemiseksi oli epätoivoinen. Paavali vietti pääsiäistä Euroopan ja Aasian rajaseudulla ja tahtoi ehtiä helluntaiksi Jerusalemiin. Pyhä Henki varoitti Paavalia, ja kun Paavali vaan jatkoi matkaansa, Pyhä Henki pani profeetat asialle. Paavalin vastaus oli vain, että hän menee sinne "sidottuna hengessä", kävi miten kävi. Matkan aikana hän tapasi Miletossa Efeson seurakunnan vanhimmat ja sanoi:

Ja nyt, katso, minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa. Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat. En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen (διαμαρτυρασθαι το ευαγγελιον της χαριτος του θεου). (Apt 20:22-24)

Paavalin puhe Efeson seurakunnan vanhimmille on tavallaan Paavalin jäähyväispuhe, jossa hän esittää tärkeimmät ohjeensa seurakunnalle, jota hän ei tulisi enää näkemään, kts. Apt 20:18-36. Miletosta matka kohti Jerusalemia jatkuu Kosin ja Rodoksen saaren kautta Pataraan, ja sieltä Foinikealaisella laivalla Tyyron kautta Ptolemaiokseen, nykyisen Akkoon. Akkosta edetään maitse provinssin pääkaupunkiin Kesareaan jossa viivytään joitakin päiviä evankelista Filippuksen luona. Kesareasta matka jatkuu maitse ylös Jerusalemiin.

Paavali saapuu Jerusalemiin juuri ennen helluntaita, tapaa veljet ja vanhimmat ja heti seuraavana päivänä he menevät Jaakobin luo, joka Jaakob Sebedeuksen pojan mestauksen, kts. Apt 12:1-2, jälkeen oli noussut Jerusalemin seurakunnan johtoon jopa ohi apostolien. Paavali kertoo työstään ei-juutalaisten kansojen keskuudessa, mutta Jaakobin huolenaiheena ovat messiaaniset juutalaiset, jotka kaikki ovat lainkiivailijoita:

Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta kymmentä tuhatta (μυριάδες) juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita. (Apt 21:19-20)

Paavalista Jaakob sanoo, että hän on kiistelty henkilö, jonka kannattaisi liittyä neljään muuhun, jotka olivat aikeissa tehdä nasiirilupauksen (tekstissä: "leikkauttaa tukkansa") ja näin puhdistaa maineensa kansan silmissä:

Mutta heille on kerrottu sinusta, että sinä opetat kaikkia pakanain seassa asuvia juutalaisia luopumaan Mooseksesta ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja vaeltamasta säädettyjen tapojen mukaan. Mitä siis on tehtävä? Varmaankin on suuri joukko kokoontuva, sillä he saavat kuulla sinun tulleen. Tee siis tämä, minkä me nyt sinulle sanomme. Meillä on täällä neljä miestä, joilla on lupaus täytettävänä. Ota ne luoksesi ja puhdista itsesi heidän kanssansa ja maksa kulut heidän puolestaan, että he saisivat leikkauttaa tukkansa; siitä kaikki huomaavat, ettei ole mitään perää siinä, mitä heille on kerrottu sinusta, vaan että sinäkin vaellat lain mukaan ja noudatat sitä. Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta." (Apt 21:21-25)

Paavali suostuu, vaikka hän näin tietää joutuvansa suorittamaan nasiirilupauksen määräyksiin kuuluvan veriuhrin ja josta hän itse Galatalaiskirjeessä sanoo:

Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. (Gal 5:4)

Määräajan kuluttua Paavali menee Jerusalemin temppeliin:

Mutta kun ne seitsemän päivää olivat päättymässä, näkivät Aasiasta tulleet juutalaiset hänet pyhäkössä, kiihoittivat kaiken kansan ja kävivät häneen käsiksi ja huusivat: "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan." (Apt 21:27-28)

Paavalia viedään kuin pässiä teuraalle. Ja sitten tapahtuu se, mikä olisi voitu välttää torjumalla Jeesuksen velipuolen inhimilliseen laskelmointiin perustunut ehdotus. Uskonnolliset juutalaiset hyökkäävät Paavalin kimppuun ja hänet olisi varmaan tapettu, elleivät roomalaiset - Jumala armosta - olisi ehtineet väliin. Väliintulolla on se vaikutus, ettei Paavali pääse tekemään anteeksiantamatonta syntiä. Rankaisematta Paavali ei kuitenkaan jää. Hänet viedään vangittuna Kesareaan, jossa hän viettää kaksi vuotta. Hän vetoaa keisariin, ja viedään vangittuna Roomaan. Matkalla laiva haaksirikkoutuu, talvi vietetään Maltan saarella, josta laivamatka jatkuu Syrakusan ja Region kautta Puteoliin. Vaiherikas matka päättyy Roomaan. Keisarin vetoomustuomioistuimeen tulleen vangin on oltava keisarin käytettävissä kahden vuoden ajan, jonka jälkeen hänet voitiin vapauttaa, ellei kukaan määräajan kuluessa muuta vaadi ja pysty vaatimuksiaan keisarin edessä puolustamaan.

Paavali saapuessa Roomaan vuonna 60, hänellä on takanaan noin neljäntoista vuoden ura Kristuksen apostolina ja sekä vuodet erämaassa Pyhän Hengen opetettavana ja toiminta kotiseutunsa Tarson ympäristössä ja Syyrian Antiokian seurakunnassa sekä vuodet, joka hän ennen kääntymystään oli viettänyt juutalaisyhteisön parhaimpien opettajien jalkojen juuressa ja osallistunut heidän järjestämiinsä kristittyjen vainoihin. Kohta Roomaan tultuaan hän vielä kerran kerää juutalaisyhteisön vanhemmat luokseen ja julistaa heille sanan Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta, mutta laihoin tuloksin. Silloin Paavali lainaa sitä samaa Jesajan profetiaa, jota myös Jeesus käytti, kun juutalaiset olivat ylittäneet viimeisetkin asiallisen keskustelun rajat:

Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi (και οι μεν επειθοντο τοις λεγομενοις), mutta toiset eivät uskoneet (οι δε ηπιστουν). 28:25 Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan (ασυμφωνοι δε οντες προς αλληλους απελυοντο), Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat (ειποντος του παυλου ρημα εν οτι): "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Jesajan kautta meidän isillenne (καλως το πνευμα το αγιον ελαλησεν δια ησαιου του προφητου προς τους πατερας ημων), 28:26 sanoen (λεγον): 'Mene tämän kansan luo ja sano (πορευθητι προς τον λαον τουτον και ειπε): Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö (ακοη ακουσετε και ου μη συνητε), näkemällä nähkää (και βλεποντες βλεψετε) älkääkä käsittäkö (και ου μη ιδητε). 28:27 Sillä rasvoittunut on tämän kansan sydän (επαχυνθη γαρ η καρδια του λαου τουτου), ja korvillaan he työläästi kuulevat (και τοις ωσιν βαρεως ηκουσαν), ja silmänsä he ovat ummistaneet (και τους οφθαλμους αυτων εκαμμυσαν), että he eivät näkisi silmillään (μηποτε ιδωσιν τοις οφθαλμοις), eivät kuulisi korvillaan (και τοις ωσιν ακουσωσιν), eivät ymmärtäisi sydämellään (και τη καρδια συνωσιν) eivätkä kääntyisi (και επιστρεψωσιν) ja etten minä heitä parantaisi (και ιασωμαι αυτους).' 28:28 Olkoon siis teille tiettävä (γνωστον ουν εστω υμιν), että Jumalan pelastus on lähetetty pakanoille (οτι τοις εθνεσιν απεσταλη το σωτηριον του θεου); ja he kuulevat sen (αυτοι και ακουσονται) ." 28:29 Ja kun hän oli tämän heille sanonut (και ταυτα αυτου ειποντος) juutalaiset menivδt pois (απηλθον οι ιουδαιοι) paljon kysymyksiδ mielessään (πολλην εχοντες εν εαυτοις συζητησιν). (Apt 29:24-29)

Paavali oli tullut omassa julistustyössään samaan tilanteeseen, kuin Jeesus Galilean meren rannalla ruokittuaan viisi tuhatta miestä viidellä ohraleivällä ja kahdella kalalla. Ihmiset kuuntelivat niitä, jotka puhuivat kuin poliitikot maallisesta hyvinvointivaltiosta, vaikka sitä ei koskaan tule, ja kun se tulee, se tulee taivaasta, ei ihmisen tekemänä, vaan Jumalan tuntemisen kautta siitä seurakunnasta, jota Kristuksessa tänä päivänä rakennetaan. Tämä vaikea läksy oli ollut vedenjakajana jo silloin kun suuret joukot olivat tahtoneet tehdä Jeesuksen kuninkaakseen, mutta hylkäsivät hänet kohta, kun hän sanoi olevansa se elämän leipä, joka on tullut taivaasta.

Päivittäistiedot Paavalin vankeusvuosilta ovat niukkoja. Apostolien tekojen lopussa todetaan vain oleellinen: Paavali julisti Jumalan kuningaskuntaa ja opetti Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Hänellä oli nyt selvä käsitys, mitä hänen oli Roomassa tehtävä:

Ja Paavali viipyi (εμεινεν δε ο παυλος) omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta (διετιαν ολην εν ιδιω μισθωματι) ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat (και απεδεχετο παντας τους εισπορευομενους προς αυτον); 28:31 saarnaten (κηρυσσων) Jumalan valtakuntaa (την βασιλειαν του θεου) ja opettaen Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta (και διδασκων τα περι του κυριου ιησου χριστου) kaikella rohkeudella (μετα πασης παρρησιας), kenenkään estämättä (ακωλυτως). (Apt 28:30-31)

Kun työ juutalaisten keskuudessa ei tuota hyvää hedelmää, Paavali suuntaa sanansa niille, jotka ottavat sen vastaan. Jo kaksi vuotta kestäneen Kesareassa vietetyn vankeusvuoden aikana hänellä on ollut aikaa miettiä juutalaisuuden ja Jumalan internationaalin keskinäisiä suhteita, ja on nyt kypsä esittämään sen, minkä pitkään jatkunut tutkistelu Jumalan Hengessä on hänelle paljastanut. Roomassa hän kirjoittaa tärkeimmät kirjeensä, ja esittää niissä Jumalan koko evankeliumin, sellaisena, kun se hänelle ilmestyksen kautta oli uskottu. Jo ennen vangitsemistaan Paavali oli kirjoittanut useita tärkeitä kirjeitä, joista me voimme seurata Jumalan valtakunnan rakentamista ihmissydämiin ja Uuden ihmisen luomisesta, mutta tärkeimmät kirjeensä hän kirjoittaa vasta vankeusaikanaan, joka Kesareassa vietettyjen vuosien jälkeen jatkui Roomassa. Kun siis käymme seuraamaan Jumalan valtakunnan rakentamista, keskeisiä tietolähteitä ovat juuri nuo Paavalin, Johanneksen ja Pietarin kirjoittamat kirjeet ja se Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Johannes sai kirjoittaa muistiin, ja tunnetaan nyt Ilmestyskirjan nimellä.

Jo ensimmäisen apostolisen sukupolven aikana esiintyi paljon asiantuntematonta ja suorastaan sekavaa opetusta Jeesuksen elämästä ja hänen teoistaan. Ja koska kiinnostus Kristuksen oppia kohtaan oli suurta, syntyi paljon sellaista kristillisväritteistä kirjallisuutta, joka oli pelkkää sutta ja sekundaa. Jälkiä näistä ajan muoti-ilmiöistä löydämme Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle:

Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät kinastelua kuin Jumalan huoneen rakentamista uskossa (η οικονομιαν θεου την εν πιστει) sillä julistustehtävän päämäärä on rakkaus (το δε τελος της παραγγελιας εστιν αγαπη), joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. (1.Tim 1:3-5)

Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle on kirjoitettu todennäköisesti Makedoniasta, sen jälkeen kun Paavali oli vapautunut Rooman kaksi vuotta kestäneestä vankeudestaan. Paavali oli jo vuonna 58 sanonut Miletossa, että sudet nousevat seurakunnan omista joukoista, mikä teki susien torjunnan melko hankalaksi. Paavalin toiveena oli ollut päästä Espanjaan evankeliumia julistamaan, mutta me emme tiedä, toteutuiko tämä toive. Tiituskirjeestä käy ilmi, että hän oli toiminut Tiituksen kanssa Kreetalla, ja määrää Tiituksen asettamaan vanhimmat niihin seurakuntiin, jotka heidän työnsä hedelmänä saarelle oli syntynyt, sillä hän ei enää usko voivansa itse hoitaa niitä seurakuntia, joiden vanhin hän seurakuntien perustajana oli.

Toista Timoteuskirjettä kirjoittaesaan Paavali on taas vankina Roomassa. Vain vähän ennen keisari Neron järjestämiä vainoja kirjoitetussa kirjeessä valmistautuu kuolemaan ja antaa viimeiset ohjeensa hänen jälkeensä tuleville kristityille. Kirje ei ole optimistinen, mutta lohdullinen niille, jotka odottavat Herran Jeesuksen paluuta. Timoteukselle hän sanoo:

Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä (ου γαρ εδωκεν ημιν ο θεος πνευμα δειλιας), vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen (αλλα δυναμεως και αγαπης και σωφρονισμου). 1:8 Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua (μη ουν επαισχυνθης το μαρτυριον του κυριου ημων μηδε εμε), hänen vankiaan (τον δεσμιον αυτου), vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden (αλλα συγκακοπαθησον τω ευαγγελιω), Jumalan voimassa (), 1:9 meidät pelastaneen ja pyhällä kutsumuksella kutsuneen Jumalan voimassa (κατα δυναμιν θεου του σωσαντος ημας και καλεσαντος κλησει αγια) ja kutsunut pyhällä kutsumuksella (), ei meidän tekojemme mukaan (ου κατα τα εργα ημων), vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaan (αλλα κατ ιδιαν προθεσιν και χαριν), joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa (την δοθεισαν ημιν εν χριστω ιησου) ennen ikuisia aikoja (προ χρονων αιωνιων), 1:10 mutta nyt ilmisaatettu (φανερωθεισαν δε νυν) meidän Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen kautta (δια της επιφανειας του σωτηρος ημων ιησου χριστου), joka kukisti kuoleman (καταργησαντος μεν τον θανατον) ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden (φωτισαντος δε ζωην και αφθαρσιαν) evankeliumin kautta (δια του ευαγγελιου), 1:11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi kansoille minä olen asetettu (εις ο ετεθην εγω κηρυξ και αποστολος και διδασκαλος εθνων). 1:12 Siitä syystä minä myös näitä kärsin (δι ην αιτιαν και ταυτα πασχω), enkä sitä häpeä (αλλ ουκ επαισχυνομαι); sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon (οιδα γαρ ω πεπιστευκα), ja olen varma siitä (και πεπεισμαι), että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu (οτι δυνατος εστιν την παραθηκην μου φυλαξαι εις εκεινην την ημεραν). (2.Tim 1:7-12)

Johannes, joka eli vielä pitkään Paavalin kuoleman jälkeen, kirjoittaa myös ensimmäisistä yrityksistä seurakuntien jakamiseksi papistoon ja maallikkoihin, mikä Ilmestyskirjan kirjoituksen aikoihin oli jo saanut nimen "nikolaiittain oppi". Kirkkohistoriassa nikolaiittain oppia sanotaan monarkkisen piispuuden harhaopiksi ja kerrotaan, että se olisi saanut alkunsa Syyrian Antiokiasta. Jälkipolville on säilynyt Ignatios Antiokialaisen nimiin pantuja kirjeitä, mutta ne saattavat olla kristinuskon vihamiesten kirjoittamia. Joka tapauksessa ne ovat vastoin sitä, mitä Paavali kirjoitti:

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi (και αυτος εδωκεν τους μεν αποστολους), toiset profeetoiksi (τους δε προφητας), toiset evankelistoiksi (τους δε ευαγγελιστας), toiset paimeniksi ja opettajiksi (τους δε ποιμενας και διδασκαλους), 4:12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi (προς τον καταρτισμον των αγιων) palveluksen työhön (εις εργον διακονιας), Kristuksen ruumiin rakentamiseen (εις οικοδομην του σωματος του χριστου) 4:13 kunnes me kaikki pääsemme uskon yhteyteen (μεχρι καταντησωμεν οι παντες εις την ενοτητα της πιστεως) ja Jumalan Pojan tuntemiseen (και της επιγνωσεως του υιου του θεου), täyteen miehuuteen (εις ανδρα τελειον), Kristuksen täyteyden täyden iän määrään (εις μετρον ηλικιας του πληρωματος του χριστου). (Ef 4:11-12)

Seurakunta ei todellakaan ole mikään yhden miehen show. Apostolit ovat lähetyssaarnaajia, Jumalan valtakunnan täysivaltaisia edustajia ihmisten keskuudessa ja Luojan kiitos, apostoleja myös on ja niitä tarvitaan tänäkin päivänä. Evankelista tekee samaa työtä, mutta saarnaa vain sitä, miten tullaan uskoon eli miten päästään sisälle Jumalan valtakuntaan. Paimeniakin on seurakunnassa niin paljon, kuin on isiäkin, sillä jokainen julistaja, jonka todistuksesta joku on tullut uskoon, on isä ja vanhin. Juuri ensisijaisesti vanhimman pitää paimentaa lapsiaan, kunnes Jumala täyttää heidät Pyhällä Hengellä, mikä tekee heistä itsenäisiä Jumalan palvelijoita. Yhteisö tarvitsee myös opettajia, jotka sekä tuntevat Jumalan, että hallitsevat kukin oman toimialansa niin, että koko projektin tavoite, Kristuksen ruumiin rakentaminen, täyttyy.

Seurakunta ymmärretään tavallisesti kovin maalliseksi yhteisöksi, vaikka sen pää on jo taivaissa. Tässä on myös syytä palauttaa mieliin, kuka Jeesus todella on, sillä maan päällä hän esiintyi tehtävänsä edellyttämällä tavalla sangen vaatimattomasti, ja pyhäkoululapsetkin jatkavat tätä perinnettä, piirtäen pieniä punaisia ja sinisiä kristuksia, koska heille ei ole kerrottu tätä:

Hänessä meillä on lunastus (εν ω εχομεν την απολυτρωσιν) hänen verensä kautta (δια του αιματος αυτου), syntien anteeksisaaminen (την αφεσιν των αμαρτιων), 1:15 ja hän on (ος εστιν - joka on) näkymättömän Jumalan kuva (εικων του θεου του αορατου), esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa (πρωτοτοκος πασης κτισεως). 1:16 Sillä (οτι) hänessä luotiin kaikki (εν αυτω εκτισθη τα παντα), mikä taivaissa ja mikä maan päällä on (τα εν τοις ουρανοις και τα επι της γης), näkyväiset ja näkymättömät (τα ορατα και τα αορατα), olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja (ειτε θρονοι ειτε κυριοτητες ειτε αρχαι ειτε εξουσιαι), kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen (τα παντα δι αυτου και εις αυτον εκτισται), 1:17 ja hän on ennen kaikkia (και αυτος εστιν προ παντων), ja hänessä pysyy kaikki voimassa (και τα παντα εν αυτω συνεστηκεν). 1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää (και αυτος εστιν η κεφαλη του σωματος της εκκλησιας); hän, joka on alku (ος εστιν αρχη), esikoinen kuolleista nousseitten joukossa (πρωτοτοκος εκ των νεκρων), että hän olisi kaikessa ensimmäinen (ινα γενηται εν πασιν αυτος πρωτευων). (Kol 1:14-18)

Seuraavat jakeet kertovat, kuinka äärettömän suuresta asiasta evankeliumissa oikeastaan on kysymys:

Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys (το πληρωμα) hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol 1:19-20))

Sanotaan, että Jeesus tuli pelastamaan ihmisiä. OuKei, sehän on tosi ja hyvä niin. Mutta ihmisten pelastaminen on vain yksi vaihe evankeliumin ohjelmassa. Kirjeessä Efesolaisille kerrotaan, että luomistyön päämäärä on, että Kristus täyttää kaiken:

Mutta itsekullekin meistä on armo (η χαρις) annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan (κατα το μετρον της δωρεας του χριστου). Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen (αναβας εις υψος), hän otti vankeja saaliikseen (ηχμαλωτευσεν αιχμαλωσιαν), ja antoi lahjoja ihmisille (και εδωκεν δοματα τοις ανθρωποις)". Mutta että hän astui ylös (το δε ανεβη), mitä se on muuta, kuin että hän oli ensin astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin (τι εστιν ει μη οτι και κατεβη πρωτον εις τα κατωτερα μερη της γης)? Hän, joka on astunut alas (ο καταβας), on se, joka myös astui ylös (αυτος εστιν και ο αναβας), kaikkia taivaita ylemmäksi (υπερανω παντων των ουρανων), täyttääkseen kaikki (ινα πληρωση τα παντα). (Ef 4:7-10)

Koville kolminaisuusmiehille tämä Raamatun teksti on kompastuskivi, sillä he joutuvat tätä lukiessaan kysymään, mihin Isä ja Pyhä Henki sitten joutuvat, kun Jeesus täyttää kaiken. Jeesus on kuitenkin jo vastannut heidän kysymykseensä juutalaisten fariseusten edessä.

Minä ja Isä olemme yhtä. (Joh 10:30, kr-38 mukaan)

Kirkkoraamatun käännös on taas alakanttiin. Jeesus sanoi, että "Minä ja Isä olemme yksi". Kysymyksen tärkeys tulee ilmi siitä, mitä fariseukset nuo Jeesuksen sanat kuullessaan tekivät, ja ajatella samalla sitä, kuinka monta kristittyä kirkonmiehet ovat polttaneet roviolla samasta syystä:

"Minä ja Isä olemme yksi" (εγω και ο πατηρ εν εσμεν). Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet (εβαστασαν ουν παλιν λιθους οι ιουδαιοι ινα λιθασωσιν αυτον). (Joh 10:30-31)

Meidät on kutsuttu siihen yhteyteen, johon kuuluvat sekä Isä, Poika ja Pyhä Henki. Älköön enää kukaan loukkaantuko siihen, että tämä kolminaisuus esiintyy nimellä Jeesus. Mutta mielenkiintoiseksi asia käy, kun katsotaan millä muilla nimillä Jumala vielä esiintyy. Edellä oli jo puhetta siitä, että Uuden Testamentin teksteissä rakenne tyyppiä "Herrassa", "Jeesuksessa, Jumalassa, Pyhässä Hengessä, Kristuksessa, Totuudessa, kunniassa, hänessä, armossa, rakkaudessa jne. on hyvin yleinen. Näissä ilmaisuissa pääte -ssa/-ssä on inessiivin pääte. Vastaava kreikan rakenne on prepositio εν + datiivi. Näillä melkein huomaamattomilla ilmaisuilla ilmaistaan kuitenkin suurinta mahdollista asiaa, sitä, että Jumala Kristuksessa liittää yhteyteensä kaiken sen, minkä Kristus on lunastanut ennen kuin parantumaton paha tuhotaan.

Jeesuksen toisen julkisen tulemisen päivänä tulee ilmi myös se, mitä kuuluminen tähän seuraan tai sen ulkopuolelle jääminen meille tarkoittaa:

Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta (και απο της δοξης της ισχυος αυτου), kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme. (2.Tess 1:9-10)

 

Sivulle 09: Jumalan tunteminen