##A01 joulu fi plus eu01, 26 s. 2018-12-11

Kirjan EVANKELIUMI työversio, osa A01

 

 

Jumala loi hyvin

 

Roomalaiskirjeessä esitetään kristinuskon perusteet kuivakiskoisen selkeästi. Esityksensä Paavali päättää sanoihin evankeliumista (euaggelion), saarnasta (kerygma) ja salaisuudesta (mysterion), jotka hän sijoittaa kahden aamenen väliin.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo (η χαρις) olkoon teidδn kanssanne. Amen. Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini (κατα το ευαγγελιον μου) ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan (και το κηρυγμα ιησου χριστου), sen ilmoitetun salaisuuden mukaan (κατα αποκαλυψιν μυστηριου), joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta (χρονοις αιωνιοις σεσιγημενου), mutta joka nyt on julkisaatettu (φανερωθεντος δε νυν) ja profeetallisten kirjoitusten kautta (δια τε γραφων προφητικων) iankaikkisen Jumalan kδskystä (κατ' επιταγην του αιωνιου Θεου) tiettδväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi (εις υπακοην πιστεως εις παντα τα εθνη γνωρισθεντος), Jumalan, ainoan viisaan (μονω σοφω θεω), olkoon kunnia (η δοξα) Jeesuksen Kristuksen kautta (δια ιησου χριστου), aina ja iankaikkisesti (εις τους αιωνας). Amen (αμην). (Rm 16:25-27)

Vanhan Liiton aikana näistä kolmesta asiasta - evankeliumista, saarnasta ja salaisuudesta - puhuttiin hyvin peitellysti. Vasta siinä yhteydessä, jossa Jesaja puhuu Herran kärsivästä orjasta, tulee ilmi muutama seikka, joista tarkkasilmäinen lukija saattaa arvata, että jotakin erikoista on tekeillä:

Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan (me'basar) jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman (me'basar tov), joka julistaa pelastusta (Jeshuah), sanoo Siionille (le-Zion - Erämaalle): "Sinun Jumalasi on kuningas!" (Jes 52:7)

Kääntäessään Jesajan tekstiä kreikaksi Paavali käyttää hebrean verbin "basar", tuoda hyvää sanomaa, vastineena sanaa euaggelizo, tuoda tai viedä hyvää sanomaa, evankelioida:

Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat (τους επικαλουμενους αυτον). 10:13 Sillδ "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu (Πας γαρ ος αν επικαλεσηται το ονομα κυριου σωθησεται)". 10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko (πως ουν επικαλεσονται εις ον ουκ επιστευσαν)? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivδt ole kuulleet (πως δε πιστευσουσιν ου ουκ ηκουσαν)? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa (πως δε ακουσουσιν χωρις κηρυσσοντος)? 10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa (πως δε κηρυξουσιν), ellei ketδän lähetetä (εαν μη αποσταλωσιν)? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka tuovat rauhan hyvää sanomaa (των ευαγγελιζομενων ειρηνην), jotka hyvän sanoman hyvyyksiä ilmoittavat (των ευαγγελιζομενων τα αγαθα)!" (Rm 10:12-15)

Vanhassa Testamentissa on monta suurta lupausta, mutta termi ilosanoma on uusi. Ja miksi yleensäkin ilosanoma on tarpeen, jos kerran Jumala on luonut kaiken hyvin? Viisi kertaa Raamatun ensimmäisellä sivulla - Luomiskertomuksen jakeissa 1.Ms 1:10, 12, 18, 21 ja 25 - toistuu sama lause "Va-jar Elohim ki-tov" - Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (op: Kursiivilla kirjoitettuja sanoja lähdetekstissä ei ole)

Luomiskertomus alkaa sanalla "Bereshit", joka tavallisesti käännetään sanalla "Alussa", mutta voidaan kääntää myös sanalla "Esikoisessaan". Suurta eroa näillä kahdella ilmaisulla ei ole, sillä Jumalan esikoinen on sekä alku, että loppu. Kun kaikki oli tehty valmiiksi Jumalan esikoisessa, oli kaikki erittäin hyvää:

Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää (tov meod). Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä. Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. (1.Ms 1:31-2:1)

Ihminen luotiin kuudentena päivänä:

Ja Jumala sanoi (Va-jomer Elohim): Tehkäämme ihminen (Na-ase adam) kuvaksemme (be-tsalmeinu), kaltaiseksemme (ki-dmuteinu); ja vallitkoot he (ve-jirduu) meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat. Ja Jumala loi (Va-jivra Elohim) ihmisen (et-ha adam) kuvaksensa Jumalan kuvassa (be-tsalmo be tselem Elohim) hän hänet loi (bara oto); mieheksi ja naiseksi (Zakar u-nekeva) hän loi heidät (bara otam). (1.Ms 1:26-27)

Jumala myös siunasi ihmisen, että hän pystyisi täyttämään tehtävänsä:

Jumala (Elohim) siunasi heidät (jevarek otam), ja Jumala sanoi heille (Va-jomer lahem Elohim): "Olkaa hedelmälliset (P'ru) ja lisääntykää (ve revu'u) ja täyttäkää maa (u-mil'u et-ha-arets) ja tehkää se itsellenne alamaiseksi (ve kivshuhaa); ja vallitkaa (u-redu) meren kalat (bi-dgat ha-jjam) ja taivaan linnut (u-be-of ha-shamajim) ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet (u-be-kol chajja ha romeset al ha-arets)". (1.Ms 1:28)

Luomiskertomus päättyy seitsemännen päivän lepoon:

Ja Jumala (Elohim) päätti seitsemäntenä päivänä työnsä (melakto), jonka hän oli tehnyt (asher asa), ja lepäsi (va-jishbot) seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä (mi-kkol melakto), jonka hän oli tehnyt (asher asa). Ja Jumala siunasi (Va-jebarek Elohim) seitsemännen päivän (et-jom ha-shshevi'i) ja pyhitti sen (va-jekadesh oto), koska hän sinä päivänä (ki bo - koska silloin) lepäsi (shabat) kaikesta luomistyöstänsä (mi-kkol melakto), jonka hän oli tehnyt (asher bara Elohim - jota Jumala oli luonut) työllään (la-ashot) . (1.Ms 2:2-3)

Meille seitsemäs päivä on vielä tulematta. Nyt eletään kuudetta luomispäivää, ja kerran viikossa toistuva lepopäivä, sapatti, muistuttaa meitä siitä, mihin me olemme menossa.

Ikuisuuden tapahtumien tuominen esiin ajan funktiona tarvitsee jonkinlaisen muunnosohjelman. Muutosohjelman nimen me taisimme jo kertoakin. Se on evankeliumi, mutta sekin oli kryptattu mysteerio, kunnes Jeesus Kristus aukaisi salakielen. Se, mikä ikuisuudessa on kuin yksi päivä, on meille aikakausien mittainen. Tässä, jo lukemassamme tekstissä ikuisuutta ja aikakautta tarkoittava sana "aioon" toistui kolme kertaa:

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo (η χαρις) olkoon teidδn kanssanne. Amen. Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini (κατα το ευαγγελιον μου) ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan (και το κηρυγμα ιησου χριστου), sen ilmoitetun salaisuuden mukaan (κατα αποκαλυψιν μυστηριου), joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta (χρονοις αιωνιοις σεσιγημενου), mutta joka nyt on julkisaatettu (φανερωθεντος δε νυν) ja profeetallisten kirjoitusten kautta (δια τε γραφων προφητικων) iankaikkisen Jumalan käskystä (κατ' επιταγην του αιωνιου Θεου) tiettδväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi (εις υπακοην πιστεως εις παντα τα εθνη γνωρισθεντος), Jumalan, ainoan viisaan (μονω σοφω θεω), olkoon kunnia (η δοξα) Jeesuksen Kristuksen kautta (δια ιησου χριστου), aina ja iankaikkisesti (εις τους αιωνας). Amen (αμην). (Rm 16:25-27)

Kertomus Jumalan salaisuuden paljastamisesta alkaa heti luomiskertomuksen jälkeen ja se on pitkä. Ensin annetaan tarkastelijan tehdä havaintoja siitä, mikä luomistyöstä jo on tuotu esiin ja annetaan profeetallisia ilmoituksia tulevasta, sitten tulee rakentaja itse paikalle täyttääkseen sen, mikä ilmoitettu oli, sitten sitä julistetaan ja selitetään ja lopulta se täyttyy, niin että Raamatun viimeisessä kirjassa, Ilmestyskirjassa voidaan kirjoittaa:

Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa, vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan (οταν μελλη σαλπιζειν) ja Jumalan salaisuus käy täytäntöön (και τελεσθη το μυστηριον του θεου), sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut (ως ευηγγελισε) orjillensa profeetoille. (Ilm 10:5-7)

Kaikki se, mitä Jumala Esikoisessaan loi, on valmiina esille tuotavaksi, mutta kaikkea sitä ei tuotu esille yhdellä kertaa. Esilletuominen on jatkuvaa ja se tapahtuu ajan funktiona, niin, että me siis eräällä tavalla liikumme Jumalan valmiissa töissä:

Sillä me olemme hänen tekonsa (αυτου γαρ εσμεν ποιημα), luodut Kristuksessa Jeesuksessa (κτισθεντες εν χριστω ιησου) hyviδ töitä varten (επι εργοις αγαθοις), jotka Jumala on edeltδpäin valmistanut (οις προητοιμασεν ο θεος), ettδ me niissä vaeltaisimme (ινα εν αυτοις περιπατησωμεν). (Ef 2:10)

Raamatun toiselta sivulta alkava kertomus näyttää toiselta luomiskertomukselta, mutta näkökulma on maanläheisempi ja yksityiskohtaisempi. Lisäksi hebreankielinen teksti "be-jom", sinä päivänä, käsittelee asiaa yhden päivän tapahtumana:

Tämä on taivaan ja maan syntyperä (Ellé toldot ha-shamajim ve-ha-arets), kun ne luotiin (be-hibbar'am - niiden luomisessa). Sinä päivänä (Be-jom - sinä päivänä) kun Elävä Jumala teki (asot Jehovah Elohim - teki Elävä Jumala) maan ja kahdet taivaat (erets ve-shamajim), ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa kedolla, koska Elävä Jumala (Jehovah Elohim) ei vielä ollut antanut sataa maan päälle eikä ollut ihmistä maata muokkaamassa (ve-adam ein la-avod et-ha-adama), vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan. (1.Ms 2:4-6, kriittinen teksti)

Luominen toteutettiin Jumalan "kunniassa" (hebr. kabod, kr. doksa, suom. käännöksissä myös "kirkkaudessa") Jumalan Esikoisen kautta ikuisuudessa, mutta tässä toisessa kertomuksessa asioita seurataan sitä mukaa, kun Jumala "heittää" - kreikankielisen Uuden Testamentin mukaan "kataballo" - ikuisen kunnian korkeuksista (το υψος) jotakin esiin. Huomionarvoista on myös se, että tässä toisessa kertomuksessa käytetään Jumalasta nimeä Jehovah Elohim, jossa sanasta "hajah", elää, johdettu Jehovah on ikään kuin etunimi ja Elohim sukunimi. Kaiken lisäksi Elohim on monikkomuoto sanasta el, jumala, ja käy sen takia hyvin sukunimeksi. Jumalan esikoisen kuvitteellinen sähköpostiosoite voisi siis hyvin olla muotoa: jehovah.elohim@doksa.el

Vasta tässä toisessa kertomuksessa tulevat ilmi ne syyt, miksi ilosanoma tuli tarpeelliseksi. Ihmisen, hebr. "adam", luomisesta annetaan lisätietoa:

Silloin Herra Jumala (Jehova Elohim - Elävä Jumala) teki maan tomusta (afar min-ha'adama) ihmisen (et-ha'adam) ja puhalsi hänen sieraimiinsa (Va-jjippach be-appav) elämän hengen (nishmat hajat - elämän henkäyksen), ja niin ihmisestä tuli elävä sielu (le-nefesh hajja). (1.Ms 2:7)

Luomiskertomuksen mukaan ihminen (adam) luotiin Jumalan kuvaksi Jumalan kuvassa (be-tsalmo be-tselem Elohim). Mutta kuka on tämä Jumalan kuva, jonka kuvaksi ihminen luotiin? Tietysti se esikoinen, josta jakeessa 1.Ms 1:1 sanottiin "Bereshit bara elohim et ha-shamajim ve-et-ha'aretz" elikkä "Esikoisessaan jumalat loi taivaat ja maan". Mutta tässä on ongelma. Koska Jumala on vapaa, tuli myös ihmisen olla vapaa tekemään valintansa itse - eihän hän ilman vapautta olisi Jumalan kaltainen. Ehkä hän ei haluaisikaan tulla Jumalan kaltaiseksi? Testiä varten Jumala istutti puutarhan, jossa olivat ne kaksi nimeltä mainittua puuta - elämän puutarhan keskellä, ja se toinen, jonka hedelmien syömisestä seurasi kuolema.

Sitten Jumala istutti puutarhan:

Ja Herra Jumala (Jehova Elohim - Elävä Jumala) istutti puutarhan (gan) Eedeniin, itään, ja asetti sinne (va-jasem sham) ihmisen (et-ha'dam), jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala (Elävä Jumala) kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun (ve-ets ha-chajjim) keskelle puutarhaa, niin myös hyvän- ja pahan tuntemisen puun (ve-ets ha-dda'at tov va-raa). (1.Ms 2:8-9)

Ihminen valitsi kuoleman ja yhtä turhuutta, murhetta ja kuolemaa se on sen jälkeen ollutkin. Ihminen ei voinut edes valittaa, sillä itsepä hän oli valintansa tehnyt. Hän oli jopa siirtynyt samaan leiriin sen kapinoivan kerubin kanssa, jolta hänen olisi pitänyt puutarhaa varjella.

Jumalan kaltaisuus olisi merkinnyt myös iankaikkista elämää, sillä Jumala elää ikuisesti. Sekin mahdollisuus oli nyt mennyt, kun ihminen kartoitettiin pois Jumalan puutarhasta, jossa tuo elämän puu on. Ja olisihan se ollut hirvittävää elää ikuisesti vailla mitään toivoa paremmasta.

Kuoleman valinnut ihminen oli menettänyt kaikki oikeutensa. Koko homma olisikin päättynyt ikävästi, ellei Jumala olisi ollut laupias. Mutta Jumala on enemmän kuin laupias: hän on armollinen. Jumala tahtoi järjestää ihmiselle uuden mahdollisuuden valita. Mutta tässä oli ongelma: Edemin puutarhassa tehdyn rikkomuksen takia ihmisen oli kuoltava, mutta sekään ei ollut ylivoimainen este Jumalalle: hän järjesti toisenlaisen tavan kuolla. Osoituksena siitä hän puki ihmisen eläimen nahkaan. Jonkun oli kuoltava ihmisen puolesta, ja ihmisen oli esiinnyttävä tämä "jonkun" kuteissa. Näin oli luotu ennakkoesitys siitä, miten Jumala tulisi hoitamaan asian, mutta myös syylliset itse saivat nauttia tekonsa hedelmistä:

Ja Herra Jumala sanoi (Va-jjomer Jehova Elohim) käärmeelle (el-ha-nnachash): "Koska tämän teit (Ki asita zot), kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten (Arur ata mi-kkol ha-ha-bbehema) ja kaikkien metsän eläinten joukossa (u-mi-kkol chajat ha-ssade). Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi (kol-jemei chajjeka). 3:15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille (Ve eiva ashit beinehaa u ben ha-ishshaa) ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille (u-bein zar'aka u-ben zar'ah); se on polkeva rikki sinun pääsi (hu jeshufka rosh), ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän (ve-atta teshufennu akev)." 3:16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva (ve-hu jimshal-bah)". 3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi (Ki shamattaa lekol ishteha) ja söit puusta (va-tohal min-ha-ets), josta minä kielsin sinua sanoen (asher tsivitika lemor): 'Älä syö siitä (Lo tohal mimmennu)', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi (arura ha-adama ba-abureha). Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä (be-istsabon tokalennaa) koko elinaikasi (kol-jemei chajjeka); 3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. 3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä tomua sinä olet (ki-afar atta), ja tomuun pitää sinun palata (ve-el-afar tashuv)." (1.Ms 3:14-19)

Näin jälkeenpäin kannattaa pohtia, miksi ihminen teki niin tyhmän ratkaisun. Tilannehan oli tämä:

Mutta käärme oli viisain (arumim) kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala (Jehovah Elohim) oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala (Elohim) todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista puutarhan puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä puutarhassa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä puutarhaa, on Jumala (Elohim) sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala (Elohim) tietää (jodea), että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala (ke'Lohim) tuntemaan hyvän ja pahan (jode'ei tov va-ra)". Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä (tov) ja että se oli ihana (ta'ava) katsella ja suloinen (nechmad) puu antamaan ymmärrystä (le-hashkil); ja hän otti sen hedelmästä (mi-pirjo) ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. (1.Ms 3:1-6)

Kyse oli siis uskosta. Ihminen uskoi itseensä. Käärmeen valheellinen propaganda on tietysti otettava lukuun, mutta toisessa vaakakupissa oli Jumalan varoitus. Mutta koska ihminen luotti itseensä, hän teki ratkaisunsa sen mukaan, mikä hänestä näytti parhaalta. Seuraukset alkoivat näkyä heti: Adamin vanhin poika Kain tappoi veljensä Aabelin.

Kului pari tuhatta vuotta, jonka aikana uskosta ei puhuta mitään. Vain Hanokista (Uuden Testamentin Eenok) kerrotaan, että hän vaelsi Jumalan yhteydessä, kunnes Jumala otti hänet pois. Ihmisten pitkä elinikä kyllä edistää tiedon säilymistä, mutta silti ihmiset uskovat itseensä ja tulokset ovat sen mukaisia. Ihmisten kaikki ajatukset ja teot ovat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Mutta sitten kuvaan astuu Nooa, joka etsii ja löytää armon Jumalan silmien edessä ja pelastuu sinä päivänä, jona suuri tulva hävittää kaikki muut. Tulvan jälkeen Nooa palvelee Jumalaa, ja Jumala lupaa, ettei tulva koskaan hävitä koko ihmiskuntaa. Samalla maailmassa tapahtuu merkittäviä muutoksia ja ihmisen ikä laskee huomattavasti.

Nooalla oli kolme poikaa, mutta vaikka he olivat pelastuneet tulvasta, ongelmat jatkuivat. Ihmisten lisääntyessä tilanne vain paheni. Ihmiset ryhtyivät rakentamaan järjestelmää ilman Jumalaa. Nooan pojan Haamin vanhimman pojan Kuusin poika Nimrod perusti ensimmäisen imperiumin:

Ja Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä. 10:9 Hän oli mahtava metsämies Herran edessä. Siitä on sananparsi: "Mahtava metsämies Herran edessä niinkuin Nimrod". 10:10 Ja hänen valtakuntansa alkuna olivat Baabel, Erek, Akkad ja Kalne Sinearin maassa. 10:11 Siitä maasta hän lähti Assuriin ja rakensi Niiniven, Rehobot-Iirin ja Kelahin, 10:12 sekä Resenin Niiniven ja Kelahin välille; se on tuo suuri kaupunki. (1.Ms 10:8-12)

Järjestelmä oli sotilaspoliittinen kapina sitä luomisjärjestykseen sisälle rakennettua järjestelmää vastaan, jossa yhteisön johdossa oli perheen, suvun, heimon ja kansan päämiehistä muodostuva hierarkia, kaikki Jumalan alaisuudessa. Kapinan uskonnolliseksi symboliksi aiotun Baabelin tornin piti valmistuttuaan ylettyä taivaaseen.


Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi. 11:2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne. 11:3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. 11:4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan". 11:5 Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. 11:6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. 11:7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä." 11:8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. 11:9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan. (1.Ms 11:1-9)

Ihmisten yritys syrjäyttää Jumala maailman hallinnosta oli paitsi paha, myös elinkelvoton. Jälleen kerran ihmiset olivat valinneet kuoleman tien. Alkajaisiksi Jumala saattoi Babylonian kulttuurin sekasortoon sekoittamalla torninrakentajien kielen ja sitten hän ryhtyi rakentamaan uutta yhteiskuntaa kutsumalla tuhoon tuomitusta yhteisöstä ulos yhden miehen:

Ja Herra sanoi (Va-jomer Jehova) Abramille: "Lähde (Lek-lekaa) maastasi (mi-artseka), suvustasi (mi-moladtekaa) ja isäsi kodista (u-mi-bbeit avika) siihen maahan (el-ha-arets), jonka minä sinulle osoitan (asher ar'eika). Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut (va-abareka) ja teen sinun nimesi suureksi (ve-agadla shemeika), ja sinä olet tuleva siunaukseksi (ve-ehje beraka). Ja minä siunaan niitä (Va-abareka), jotka sinua siunaavat (me-barekkekaa), ja kiroan ne (u-mikallelka), jotka sinua kiroavat (a-or), ja sinussa tulevat siunatuiksi (ve-nibrekuu be-kaa) kaikki sukukunnat maan päällä (kol-mispechot ha-adama)." (1.Ms 12:1-3)

Abram totteli ja lähti. Babyloniasta tultiin Harraniin, josta matka hänen isänsä kuoltua jatkui nykyisen Israelin seuduille. Kun Abram oli tullut Sikemiin, hän sai luokseen odottamattoman vieraan:

Silloin Herra ilmestyi (Va-jera Jehova) Abramille ja sanoi: "Sinun jälkeläisillesi (le-zar'aka - siemenellesi) minä annan tämän maan". Niin hän rakensi sinne (Va-jjiben sham) alttarin Herralle (mizbeach la-Jhova), joka oli hänelle ilmestynyt (ha-nnir'e elav). (1.Ms 12:7)

Abramin mukaan oli lähtenyt hänen veljenpoikansa Loot, joka valitsi laumoilleen parhaat laitumet, Abramin tyytyessä vähempään. Jumala näki Abramin nöyrän asenteen ja teki lupauksiinsa pienen tarkennuksen:

Ja Herra sanoi Abramille (Va-Jhova amaar el Abram), sen jälkeen kuin Loot oli hänestä eronnut: "Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun siemenellesi (lekaa etnenna u-le zar'akaa) ikuisiksi ajoiksi (ad-olam). Ja minä teen sinun siemenesi (ve-samti et-zar'akaa) kuin maan tomun (ka-afar ha-arets). Jos voidaan laskea maan tomu, niin voidaan laskea myöskin sinun siemenesi (zar'akaa). Nouse (Kum) ja vaella (hithalek) maata pitkin ja poikin, sillä sinulle minä sen annan." (1.Ms 13:14-17)

Tämän jälkeen koko Vanha Testamentti (ja nykyisin myös koko maailman lehdistö) seuraa mustasukkaisen tarkasti Abramin suvun tarinaa. Kun hänen veljenpoikansa oli siirtynyt hedelmällisen tasangon keskelle Sodoman kaupunkiin, syntyi ongelmia siitä, että kaupungin elintapa oli perin inhimillinen. Kun tuo paheistaan kuulu kaupunki joutui babylonialaisten hyökkäyksen kohteeksi, lähti Abram ajamaan ryöstäjiä takaa ja vapautti sekä sukulaisensa, että kaupungista ryöstetyt ihmiset ja muun saaliin, josta hyvästä kaupungin pormestari tarjosi hänelle kohtuullista korvausta. Vallitsevassa kulttuurissa sotasaalis kuitenkin kuului kokonaan Abramille ja hänen liittolaisilleen, mutta Abram ei ottanut siitä mitään, ettei kukaan pääsisi sanomaan, että Sodoman kuningas oli tehnyt hänet rikkaaksi. Liittolaistensa ja palvelijoittensa saamaan korvaukseen Abram ei tahtonut puuttua. Abramin menettely oli taas Jumalan mielen mukainen, ja pian tämän jälkeen Jumalan Sana - Debar Jehovah - tuli hänen luokseen enkelin hahmossa, sillä siinä vaiheessa Jumalan esikoinen ei ollut vielä syntynyt ihmiseksi.

Näiden tapausten jälkeen (Achar ha-debarim ha-elle) tuli Abramille Elämän Sana (Debar Jehova) näyssä sanoen (ba-mmachaze lemor): "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." Mutta Abram sanoi: "Oi Herra, Herra (Adonai Jehovi), mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tulee damaskolainen mies, Elieser." Ja Abram sanoi vielä: "Sinä et ole antanut minulle siementä (zará); katso, talossani syntynyt orja on minut perivä". Mutta katso, hänelle tuli Elämän Sana (Debar Jehovah): "Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä". Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea". Ja hän sanoi hänelle: "Niin on sinun siemenesi oleva (Ko jihje zar'ekaa)". Ja Abram uskoi Herraan (Ve he'emin ba-Jhova), ja Hän luki sen hänelle vanhurskaudeksi (tsedeka). Ja hän sanoi hänelle: "Minä olen Herra (Ani Jehova), joka toin sinut Kaldean Uurista, antaakseni tämän maan sinulle omaisuudeksi (le-ristah)". (1.Ms 15:1-7)

Vanhurskas tarkoittaa juridisesti luottokelpoista, hyväksyttävää henkilöä. Sen takia Jumala saattoi tehdä liiton Abramin kanssa. Abramilta ei vaadittu mitään, mutta Jumala lupasi Abramille maan "Egyptin virrasta" Eufratille asti.

Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton (Ba-jjom ha-hu karat Jehovah et-Abram berit), sanoen (le-mor): "Sinun siemenellesi minä annan (Le-zar'aka natattii) tämän maan (et-ha-arets ha-zzot), Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka: keeniläiset, kenissiläiset, kadmonilaiset, heettiläiset, perissiläiset, refalaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, girgasilaiset ja jebusilaiset". (1.Ms 15:18-21)

Abramin vaimo oli hedelmätön, eikä Jumala kertonut mistä nämä luvatut jälkeläiset hänelle tulisivat. Vaimonsa Saaran ehdotuksesta Abram makasi vaimonsa orjan. Tuloksena oli poika nimeltä Ismael, mutta Ismael ei ollut "lupauksen lapsi" vaan inhimillisen laskelmoinnin hedelmä.

Yli kymmenen vuotta myöhemmin Jumala solmi Abramin kanssa ympärileikkauksen liiton ja antoi Abramille nimen Abraham.

Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra (Jehovah) hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala (Ani El), Kaikkivaltias (Shaddai); vaella minun edessäni (hithalek le-fanai) ja ole nuhteeton (ve-hje tamim). Ja minä teen liittoni (Ve-etnaa britii) meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut (ve-arbe oteka) ylen runsaasti (bi-meod meod)." (1.Ms 17:1-2)

Vaatimus nuhteettomuudesta, hebr. "tamim" on kova, mutta rangaistavaksi katsottiin vain yksi asia:

Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi (le-brit olam). Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa ("ve-nikretaa ha-nefesh ha-hiv me-ammehaa - leikattakoon hänen sielunsa kansastansa"); hän on rikkonut minun liittoni." (1.Ms 17:13-14)

Nimi Aabraham tarkoittaa kansojen isää ja myös Saarain nimi muutettiin. Sitten Jumala antoi lupauksen Abrahamille ja Saaralle syntyvästä pojasta.

Ja Jumala sanoi (Va-jomer Elohim) Aabrahamille: "Älä kutsu vaimoasi Saaraita enää Saaraiksi, vaan Saara olkoon hänen nimensä. Ja minä siunaan häntä ja annan hänestäkin sinulle pojan; niin, minä siunaan häntä, ja hänestä tulee kansakuntia, polveutuu kansojen kuninkaita." (1.Ms 17:15-16)

Abraham osoitti kunnioitustaan kasvoilleen langeten, mutta hänen järkensä puhui toista kieltä:

Aabraham lankesi kasvoillensa (Va-jippol Abram al-panav) ja naurahti (va-jitschak), sillä hän ajatteli sydämessään: "Voiko satavuotiaalle syntyä poika, ja voiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen vuoden vanha, vielä synnyttää?" 17:18 Ja Aabraham sanoi Jumalalle (Va-jomer Abram le-ha'Elohim): "Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!" (1.Ms 17:17-18)

Jumala ei antanut Abrahamin epäuskon vaikuttaa päätökseen, sillä liittosuhde velvoitti paitsi Aabrahamia, myös häntä itseään:

Niin Jumala sanoi (Va-jomer Elohim): "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä vahvistan (va-hakimoti) liittoni hänen kanssaan (et-beriti itto) iankaikkiseksi liitoksi (li-brit olam) hänen siemenelleen (le-zar'o acharav). (1.Ms 17:19, kts. 1.Ms 17:17-19)

Tämän jälkeen Herra ilmoitti saman vielä uudestaan. Sanoman tuojia oli nyt kolme. Heidät nähdessään Aabraham tunnisti heidät ja osoitti kunnioitustaan lankeamalla maahan hänen eteensä:

Ja Herra ilmestyi hänelle (Va-jjera elav Jehova) Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan. 18:2 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan (va-jjishtachu artsa). (1.Ms 18:1-2)

Abraham valmisti Jumalalle aterian nuoresta vasikasta, jonka jälkeen miehet kertoivat asiansa. Sen jälkeen heistä kaksi jatkoi matkaansa Sodomaan, kolmannen jäädessä kertomaan heidän matkansa tarkoitusta Aabrahamille. Ikävät uutiset kuultuaan Aabraham rukoili Sodoman puolesta kaupungissa mahdollisesti elävien oikeamielisten ihmisten tähden, jonka jälkeen sanoman tuoja nousi ylös. Sodomaa ei pelastettu, ja Lootinkin joutuivat enkelit melkein taluttamalla viemään kaupungista ulos. Erikoinen tapaus muuten tämä Loot. Kaksi kertaa piti Abramin taistella hänen puolestaan, eikä Lootin huoneen jatkokaan kovin hääppöinen ollut. Mutta vuoden päästä näistä tapahtumista Aabrahamille ja Saaralle syntyi poika, joka sai kunnian olla esikuvana siitä lupauksen lapsesta, jossa lupaus koko maailman osalle tulevasta siunauksesta saattoi toteutua.

Jumala oli koetellut Aabrahamin uskoa jo monin eri tavoin, mutta suurin koettelemus oli vielä tulossa. Jumala käski Aabrahamia uhraamaan se lupauksen lapsi, jonka varassa lupauksen täyttyminen oli. Uhrauspaikaksi Jumala osoitti vuoren Morian maasta. Jos luemme kertomuksen Iisakin uhraamisesta ihmisen luonnollisten ennakkokäsitysten ohjaamana, emme ymmärrä sitä lainkaan, mutta jo tieto siitä, että heti kertomuksen alussa ensimmäistä kertaa koko Raamatussa esiintyy sana rakastaa, antaa avaimen kertomuksen ymmärtämiseen. Toinen viite sisältyy sanaan "ainokainen poika", joka on viittaus Jeesukseen. Sana Moria tarkoittaa sitä, jonka Jumala näkee ja valitsee. Kyse on Jerusalemista, jossa nykyisestä temppelivuoresta hieman luoteeseen sijaitsee sitä hieman korkeampi vuori, joka myös on sama paikka, jota Uudessa Testamentissa nimitetään Golgataksi.

Näiden tapausten (ha-devarim) jälkeen Jumala koetteli (ve-ha-Elohim nissa) Aabrahamia ja sanoi hänelle: "Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen". 22:2 Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi (Kach na et-binha et jechideiha), jota rakastat (asher ahávta), ja mene (ve-lek lekaa) Moorian maahan (el-erets ha-mmorija) ja uhraa hänet siellä polttouhriksi (ve-ha'aleihu sham le-ola) vuorella, jonka minä sinulle sanon". (1.Ms 22:1-2)

Aabraham rakasti poikaansa samoin kuin Jumala omaansa. Koettelemuksen tarkoitus onkin todeta, että koeteltava henkilö on samaa laatua kuin Jumala. Kun Jumala oli puhunut, Abraham totteli heti. Kolmas päivä on viittaus Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Se, että Aabraham uskoi ylösnousemukseen, näkyi siitäkin, että hän sanoi kahdelle orjalleen palaavansa takaisin poikansa kanssa käytyänsä vuorella rukoilemassa. On turha kuvitella, että Aabraham olisi tässä tilanteessa valehdellut - jos hän olisi osoittanut vähäisintäkin valheellisuutta, hänet olisi hyljätty ennen kuin koettelemus olisi päässyt kunnolla alkamaankaan:

Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut. 22:4 Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa. 22:5 Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: "Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne." (1.Ms 22:3-5)

Ikää Iisakilla saattoi olla jo noin 30 vuotta. Isän ja pojan kiivetessä 777 metriä merenpinnan yläpuolella olevalle Morian vuorelle, pojan kannettavana olivat polttopuut. Sana polttouhri, olah, tarkoittaa ylösnousemista, vaikka se usein käännetäänkin sanalla kokonaisuhri. Iisak ei vastustanut toimitusta, vaikka hän olisi helposti voinut sanoa vanhalle isälleen, että nyt riittää:


Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä. 22:7 Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: "Isäni!" Tämä vastasi: "Tässä olen, poikani". Ja hän sanoi: "Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?" 22:8 Aabraham vastasi (Va-jomer Abraham): "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi (Elohim jir'e-lo ha-sse le-ola), poikani (beni)". Ja he astuivat molemmat yhdessä. 22:9 Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle. (1.Ms 22:6-9)

Kun Aabraham oli jo iskemäisillään veitsen poikaansa, Jumala pysäytti uhritoimituksen:


Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa. 22:11 Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: "Aabraham, Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen". 22:12 Niin hän sanoi: "Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt (ve-lo chasakta) minulta ainokaista poikaasi (et-binkaa et- jechideikaa mimmennii)". (1.Ms 22:10-12)

Iisakin uhraamisessa ei edes Jumala voinut edetä pidemmälle, sillä vain synnitön ihminen kelpaa syntien sovitukseksi. Sellainen oli tulossa maailmaan, mutta toistaiseksi uhrieläiminä käytettiin syötäväksi kelpaavia eläimiä:

Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. Ja 22:14 Aabraham pani sen paikan nimeksi "Herra näkee (Jehovah jir'ee)". Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: "Vuorella, missä Herra (Be-har Jehova) ilmestyy (je-ra'e)". 22:15 Ja Herran enkeli (Mal'ak Jehova) huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta 22:16 ja sanoi: "Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra (Jehovah): Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi (et-binkaa et-jechideikaa), 22:17 minä siunaamalla siunaan sinua (ki-barek abarekka) ja enentämällä enennän sinun siemenesi (ve-harba arbe et-zar'akaa): kuin taivaan tähdet (ke-kokebe ha-shshamajim) ja hiekka, joka on meren rannalla (ve-kachol asher al-sfat hajjam), ja sinun siemenesi (zar'akaa) valtaavat vihollistensa portit. 22:18 Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi (Ve hitbareku be-zar'akaa) kaikki maailman kansat (kol gojei ha-arets - kaikki maailman kansat), sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen (asher shamaitaa be-kolii)." (1.Ms 22:13-18).

Jumala ei siunaa ketään, ennen kuin kysymys nimeltä synti on poistettu päiväjärjestyksestä, eikä se tapahtunut heti. Kaksi tuhatta vuotta Aabrahamin jälkeläisten oli odotettava, ennenkuin syntyi Hän, joka pystyi käsittelemään synnin niin, että lupaus saattoi toteutua.

Aabrahamin poika Iisak oli esikuva tulevasta lupauksen lapsesta. Iisakille syntyi kaksi poikaa, Eesau ja Jaakob, joista Jaakob pääsi esikoisen asemaan, mutta kyseenalaisin keinoin, sillä hän oli nuorempi. Hän kuitenkin muuttui Jumalan kovassa koulussa parempaan suuntaan.

Jaakobille syntyi kaksitoista poikaa ja hän itse sai Jumalalta nimen Israel. Hänen rakkain poikansa oli Joosef. Joosefin veljet vihasivat häntä ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Joutuivat kuitenkin tulemaan itse perässä ostamaan leipää Joosefilta, joka oli siellä kohonnut pääministerin asemaan. Erinäisten vaiheiden jälkeen koko suku muutti sitten Joosefin luo Egyptiin. Neljässäsadassa vuodessa Egyptiin muuttanut 75 hengen joukko kasvoi kansakunnan mittoihin, mutta joutui orjuuteen, josta Jumala heidät vapautti ankarilla tuomioilla. Kansan johtajaksi Jumala oli kouluttanut Mooseksen, joka veljensä Aaronin kanssa johti Israelia neljäkymmentä vuotta. Heti Egyptistä lähdön jälkeen kuljettiin kuivin jaloin Kaislameren yli ja tultiin parissa kuukaudessa Siinain vuorelle, jossa Israel teki Liiton Jumalan kanssa, sai lain ja kansakunnan statuksen.

Jumala halusi asua kansansa keskuudessa. Sitä varten rakennettiin telttatemppeli paikaksi, jossa Jumala ilmestyy. Ilmestysmaja oli rautalankamalli taivaasta. Sen symboliikka on hyvin monimutkainen, mutta päältä katsoen kaikki oli hyvin yksinkertaista ja tavanomaista. Vaikutelma oli kuitenkin pettävä: mitä peremmälle ilmestysmajaan mennään, sitä hienommaksi se käy, ja sen kolmannen, täysin valottoman kammion täytti Jumalan kunnia, jonka kirkkautta synnin tahraama ihminen ei voinut kuolematta edes lähestyä. Valtakunnan ylipappikin kävi tässä kaikkeinpyhimmäksi nimitetyssä huoneessa vain kerran vuodessa, ja silloinkin sijaisuhrin verellä vihmottuna.

Jumalan Siinailla antamaa lakia sanotaan Mooseksen laiksi. Laki on hyvä, mutta hengellinen. Kävi ilmi, ettei kansa ymmärtänyt Jumalansa menettelytapoja, vaan yritti toimia ihmisten tavoin. Laki ajoi kansan umpikujaan, ja kun sellaiseen tultiin, ei kansasta löytynyt montakaan sielua, joka olisi ymmärtänyt, että juuri näiden mahdottomien tilanteiden kautta Jumala halusi osoittaa sekä voimansa että rakkautensa kansalle, jonka hän oli valinnut kanssansa kulkemaan.

Kansan epäuskon takia Israelin matka Egyptistä Luvattuun maahan venyi neljäksikymmeneksi vuodeksi. Mooses ja Aaron kuolivat, ja Joosuan tehtäväksi tuli johtaa kansa Jordanin yli. Maa valloitettiin, mutta valloitusta ei viety loppuun. Kaikki heimot eivät pystyneet ottamaan heille arvalla määrättyä aluetta omakseen. Sekava tilanne jatkui vuosisatoja, ja kansa alkoi vaatia itselleen kuningasta "kuten muillakin kansoilla on". Tähän aikaan ylipapillisia toimia hoiti Samuel. Jumala kuuli kansaa ja Samuel sai voidella kuninkaaksi Saulin, mutta kun Saul ei täyttänyt Jumalan mittoja, kuninkaaksi voideltiin Daavid.

Daavidin aikana Israelin jumalanpalveluksen keskuksena oli vielä telttamaja. Daavid valloitti Jerusalemin jebusilaisten heimolta ja halusi rakentaa telttamajasta saadun mallin mukaisen kivirakennuksen Jumalan temppeliksi. Tässä noin kolme tuhatta vuotta vanha päiväkatsaus Israelin kuninkaan elämään:

Kerran, kun kuningas istui linnassaan, sittenkuin Herra oli suonut hänen päästä rauhaan kaikilta hänen ympärillään olevilta vihollisilta, sanoi kuningas profeetta Naatanille: "Katso, minä asun seetripuisessa linnassa, mutta Jumalan arkki asuu telttakankaan suojassa". Naatan sanoi kuninkaalle: "Tee vain kaikki, mitä mielessäsi on, sillä Herra on sinun kanssasi".
Mutta sinä yönä tapahtui, että Naatanille tuli tämä Herran sana:
"Mene ja sano minun orjalleni (el-ebedi) Daavidille: Näin sanoo Herra: Sinäkö rakentaisit minulle huoneen asuakseni? Enhän minä ole asunut huoneessa siitä päivästä asti, jona johdatin israelilaiset Egyptistä, tähän päivään saakka, vaan minä olen vaeltanut asuen teltta-asumuksessa. Olenko minä koskaan, missä olenkin vaeltanut kaikkien israelilaisten keskuudessa, millekään Israelin sukukunnalle, jonka olen asettanut kaitsemaan kansaani Israelia, sanonut näin: Miksi te ette ole rakentaneet minulle setripuista huonetta? Sano siis minun orjalleni Daavidille: Näin sanoo Herra Sebaot: Minä olen ottanut sinut laitumelta, lammasten jäljestä, kansani Israelin ruhtinaaksi. Ja minä olen ollut sinun kanssasi kaikkialla, missä sinä vaelsit, ja olen hävittänyt kaikki vihollisesi sinun tieltäsi. Ja minä teen sinulle suuren nimen, suurimpien nimien vertaisen maan päällä. Ja minä valmistan sijan kansalleni Israelille ja istutan sen niin, että se asuu paikallansa eikä enää ole levoton, eivätkä vääryyden tekijät sitä enää sorra niinkuin ennen, siitä ajasta saakka, jolloin minä asetin tuomareita kansalleni Israelille; minä annan sinun päästä rauhaan kaikista vihollisistasi. Ja Herra ilmoittaa sinulle, että Herra on tekevä sinulle huoneen. Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi*, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään; mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi. Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva."
Aivan näillä sanoilla ja tämän näyn mukaan Naatan puhui Daavidille. (2.Sam 7:1-17)

Daavid tunnetaan parhaiten runoistaan, joita sanotaan psalmeiksi. Niissä David ja muutamat muut, kuten Eitan Esrahilainen psalmissa 89 esittävät paljon yksityiskohtaisia profetioita Jumalan valtakunnasta ja sen tulevasta hallitsijasta. Pari lausetta Ensimmäisestä Aikakirjasta ilmoittaa asian ytimen:

Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lähdet isiesi tykö, korotan minä sinun jälkeesi sinun siemenesi, joka on yksi sinun pojistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava minulle huoneen, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani; ja armoani minä en ota häneltä pois, niinkuin otin siltä, joka oli sinun edelläsi. Ja minä pidän hänet pystyssä huoneessani ja valtakunnassani iäti, ja hänen valtaistuimensa on oleva iäti vahva. (1.Aik 17:11-14)

Davidin poika Salomo oli viisas, rakensi Jerusalemin temppelin ja maassa vallitsi rauha. Lupauksiin verrattuna tämä oli kuitenkin vähän ja näin oli yhä odotettava sitä Daavidin poikaa, jossa lupaukset täyttyvät.

Valtakautensa loppupuolella Daavidin poika Salomo ajautui kauas Jumalasta. Monet hänen vaimoistaan olivat naapurimaista saatua lahjatavaraa ja palvoivat omia jumaliaan. Heitä miellyttääkseen Salomo rakensi epäjumalien temppeleitä ja palvoi itse ties mitä. Kun Salomo oli kuollut, koko Israelin valtakunta jakaantui. Daavidin suvun valtaan jäi ainoastaan Juudan heimo, sekä ne leeviläiset, jotka palvoivat Jumalaa. Kymmenen heimoa asetti oman kuninkaansa ja tunnettiin paitsi Israelin, myös Efraimin ja Samarian nimellä, kunnes Assyrin kuningas vuonna 722 eKr. vei heidät Mesopotamiaan, jossa he hävisivät kansojen mereen. Heidän entisille asuinsijoilleen tuotiin maahanmuuttajia. Maahanmuuttajista ja Israelin heimojen rippeistä syntyi samarialaisten sekakansa.

Myös Juudan heimo rikkoi liittonsa Jumalan kanssa. Jumala ei sitä kuitenkaan hävittänyt, vaikka rankaisikin Juudan heimoa 70 vuotta kestäneellä Babylonian siirtolaisuudella. Saivat maistaa, miltä tuntuu palvella vieraita jumalia. Hevoskuuri kantoikin hyvää hedelmää, ainakin sen verran, etteivät juutalaiset tämän jälkeen enää ole hinkuneet pakanoiden jumalien perään. Silloinkin, kun Karl Marx halusi luopua kaikista uskonnoista, hän halusi säilyttää juutalaisen kulttuurin.

Baabelin vankeuden jälkeen juutalaiset alkoivat toden teolla odottaa sellaista kuningasta, joka alistaisi maailman kansat juutalaisten hallintaan. Mutta juutalainen tulkinta Jumalan suunnitelmista ei sopinut Jumalalle. Hän ei pitänyt oman suunnitelmansa väärästä tulkinnasta. Jumalan miehet ja juutalaiset lainoppineet joutuivat törmäyskurssille. Siitä huolimatta Jumala yhä rakasti Juudaa ja piti liittonsa. Laki myös saneli, mitä liitonrikkojalle oli tehtävä. Siitä Juuda oli saanut esimakua Baabelin vankeudessa, ja tarvittaessa se voitaisiin ajaa uudestaan maanpakoon ja myös sitä pahemmat sanktiot voitaisiin panna toimeen.

Jumala oli nähnyt, ettei Israel halunnut, eikä ehkä pystynytkään täyttämään Siinailla tekemiään sitoumuksia. Jo Siinailla Jumala oli varoitellut liian innokasta morsianta, mutta silloin morsian oli sanonut, että "tahdon", ja niin liitto solmittiin. Vasta tilanteen käytyä kestämättömäksi alkoivat Jumalan miehet, profeetat puhua uudesta liitosta. Jeremia ilmoittaa Herran sanan:

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: "Tuntekaa Herra". Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. (Jer 31:31-34)

Jumalan tunteminen on suurin omaisuus, suurin rikkaus mitä ihmisellä voi koskaan olla, mutta Vanhassa Liiton aikana vain harvat tunsivat Jumalan. Abrahamia sanotaan Jumalan ystäväksi ja Mooseksesta kerrotaan, että hän keskusteli Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin, mutta jopa profeettojenkin keskustelu käytiin kuin vanhan ajan radiopuhelimella. Käytiin kyllä vuoropuhelua, mutta Jumalan sisäinen tunteminen puuttui. Suurinta, mitä Israel koki, tapahtui Siinain vuorella Ensimmäistä Liittoa solmittaessa, kun kansan vanhimmat näkivät Jumalan. Ilmoitus siitä, että Uudessa Liitossa kaikki tuntevat Jumalan oli siis jotakin aivan ennenkuulumatonta. Profetiassa kerrotaan myös, miten näin läheinen kanssakäyminen yli päätänsä on mahdollista: Herra antaa anteeksi heidän rikoksensa. Se, että synti erottaa ihmisen Jumalasta, pitäisi olla helpompi ymmärtää, koska syntihän se on, joka ihmisetkin toinen toisistaan loitontaa.

Jeremia kirjoitti osan pitkästä kirjastaan vähän ennen Juudan heimon Babylonian vankeutta, ja toisen osan sen aikana, siis joskus vuosien 627 - 580 eKr. välillä. Muu Israel oli silloin jo viety Kaksoisvirranmaan pohjoisiin osiin, mutta Jeremian kirjan mukaan myös se pääsee osalliseksi Uudesta liitosta. Miten Jumala löytää kadonneen kansansa, jää tässä kertomatta.

Jeremia oli kutsuttu "kansojen profeetaksi", kts. Jer 1:5. Jeremian työtä jäi jatkamaan Hesekiel, joka profetoi paitsi Juudan heimoa kohtaavasta rangaistuksesta, myös koko Israelin paluun. Jeremian profetiaan syntien anteeksiantamuksesta Hesekiel lisää ilmoituksen uudesta Hengestä, joka puhdistettuun sydämeen vuodatetaan. Syntisen itsevarmalle kansalle Hesekiel julisti sekä pahan, että hyvän sanoman:

Sitten tuli minulle tämä Herran sana: "Ihmislapsi, sinun veljesi, sinun veljesi, sukulaisesi ja koko Israelin heimo, kaikki, joille Jerusalemin asukkaat sanovat: 'Olkaa te vain kaukana Herrasta, meille on tämä maa annettu perinnöksi!' Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Koska minä olen vienyt heidät kauas pakanain* sekaan ja hajottanut heidät muihin maihin, olen minä ollut heille pyhäkkönä vähän aikaa niissä maissa, joihin he ovat joutuneet. Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Minä kokoan teidät kansojen seasta ja kerään teidät maista, joihin teidät on hajotettu, ja annan teille Israelin maan. Ja he tulevat sinne ja poistavat siitä kaikki sen iljetykset ja kaikki sen kauhistukset. Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Mutta joitten sydän vaeltaa heidän iljetystensä ja kauhistustensa mieltä myöten, niitten vaelluksen minä annan tulla heidän oman päänsä päälle, sanoo Herra, Herra. (Hes 11:14-21)

Hesekielin jälkeen Jumala lähetti vielä profeettoja kertomaan "viimeisten päivien" tapahtumista. Daniel, käytyään läpi koko tulevan maailmanhistorian siirtyy käsittelemään Israelin tulevaa historiaa, sillä hän on tehnyt yhden huomion:

Daarejaveksen, Ahasveroksen pojan, ensimmäisenä hallitusvuotena, hänen, joka oli meedialaista sukua ja oli tullut kaldealaisten valtakunnan kuninkaaksi - hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta. (Dan 9:1-2)

Elettiin siis vuotta 538 eKr kun Daniel rukoilee:

Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois (Kts. Dan 9:3-19)

Danielin vielä rukoillessa hänelle ilmestyy enkeli Gabriel, joka ilmoittaa Israelin historian jatkuvan vielä 70 vuosiviikkoa, ennen kuin Jumalan Valtakunta tulee ja pakanakansojen* ajat päättyvät:

Seitsemänkymmentä viikkoa ("seitsemänkymmentä seitsemikköä") on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus (pesha - kapina) päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. (Dan 9:24)

Seitsemänkymmenen vuosiviikon lasku alkaa siitä, kun Persian kuningas Artaxerxes Nisan-kuussa 445 antoi määräyksen, joka salli Jerusalemin muurin rakentamisen, ja kun siitä 7+62 vuosiviikkoa eli 483 vuotta on kulunut, tulisi Messias eli Voideltu, kreikaksi Hristos:

Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen (Mashiah nagid), asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. (Dan 9:25)

Kun Kristus ratsasti aasilla Jerusalemiin oli aika täyttynyt prikulleen. Seuraava jae ilmoittaa vielä Kristuksen tuhoamisen, tai sananmukaisesti poisleikkaamisen, jolloin Israelin kellot pysähtyvät ja pakanakansojen* aika alkaa. Huomaa, että tekstissä mainittu Mashiah nagid, Voideltu ruhtinas, ei ole sama, kuin se hyökkäävä ruhtinas (nagid), joka tulee hävittämään temppeliä. Israelin kalenterista yksi vielä käyttämättä jäänyt vuosiviikko päättää kansojen ajat, ja myös Israel petetään, jonka jälkeen tulee hävittäjän tuomio:


Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu ruhtinas (Mashiah nagid), mutta ei hänen itsensä tähden (ve-ein lo). Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. Ja hän tekee lujan liiton monien kanssa yhden vuosiviikon ajaksi, ja vuosiviikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee iljetyksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." (Dan 9:26-27)

Sivulle 02: Jumalan valtakunnan hallitusohjelma